Tallinnassa Baltian ja. mehiläisneuvostossa
|
|
- Reijo Katajakoski
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pänttälässä jouluviikolla 2017 Hyvä ystävä! Niin se on taas vuosi vierähtänyt ja on perinteisen joulukirjeen aika. Muuten ei paljon kirjeitä ehdi kirjoitella, kun on aina muka kaikenlaista aktiviteettia, kuten seuraavasta käy ilmi. Tuntuu, että nämä kirjeet toisaalta toistaa itseään vuosi vuodelta, mutta osa siitä toistosta on kyllä sitä, että mitä uutta onkaan taas tapahtunut. Muutos ainakin on pysyvää. Tämän kirjeen päiväyksestä voi päätellä, että koti on jälleen kerran siirtynyt uuteen paikkaan, mutta jospa sitä nyt tähän asettuisi ainakin joksikin aikaa. Kauanko lienenkään näitä joulukirjeitä kirjoitellut, mutta kelpo tekniikaksi olen havainnut kalenterin selailun. Tuleepahan varmemmin kerrottua vähän kaikesta mitä vuosi on tuonut tullessaan. Tammikuussa sai lopultakin päätöksensä eräs elokuvaprojekti, johon joskus vuosia sitten osallistuin. Kävin silloin yhden kesäyön kuvauksissa jossain Kemin korvessa. Nyt filmi oli saatu valmiiksi ja kaikki osalliset kutsuttiin ensi-iltaan, joka oli Kemin elokuvaviikon huipennus. Lilian on elokuvan nimi ja meikäläinen vilahtaa sen viimeisissä kuvissa. Olipa sekin seikkailu, mutta saatiin pakettiin. Tammikuun loppu on jo vuosien ajan mennyt mehiläishommissa. Talviaikaan on näppärä pitää seminaareja ja muita istuntoja. Ensin oltiin pari päivää Tallinnassa Baltian ja Pohjoismaiden mehiläisneuvostossa Maisteri matkalla Helsinkiin. Vuoden aikana tulee ostettua kolmisenkymmentä junalippua. Suunnilleen puolet taitaa olla yöjuniin. Tuliaisia Tallinnasta: Hunajahalvaa ja siitepölysuklaata ja kotimatkalla vielä viikonlopun verran Suomen Mehiläishoitajain Liiton talvipäivillä. Tuon reissun aikana pistettiin idulle eräs hanke, joka ratkesi loppuvuodesta. Helmikuulla tuli yhtäkkiä hinku tavata vanhoja tuttuja, mutta eipä vaan saanut vuoden aikana järjestettyä yhtään luokkakokousta tai muutakaan vanhojen kavereiden kokoontumista. Se on kumma, että aina on muka niin kiirettä. Ensi vuonna kovempi yritys!
2 Helmikuun puolivälissä tuli ihan varoittamatta vastaan talon myynti-ilmoitus, joka lyhyiden neuvotteluiden jälkeen johti siihen, että ostin Alatemmekseltä itselleni oman kodin. Kaiken muun kiireen keskellä muutin hiljalleen kampevähäni uuteen osoitteeseen vappuun mennessä. Eikä niitä ihan vähän ollutkaan. Muuttolaatikoita laskettiin olleen lähemmäs 700! Maaliskuulla otin kuvan mehiläispesästä, josta oli myrsky vienyt katon. Onpa näitä käynyt ennenkin. Vuosi sitten joulukirjeessä oli katottomuuteensa kuollut pesä, mutta tämäpä surisi aika vihaisesti ja oli siis kaikesta huolimatta elossa! Uusi kotini sijaitsee Limingan Alatemmeksellä vain muutaman sadan metrin päässä kunnanrajasta, jonka toisella puolella oli ennen Temmes, mutta nykyään Tyrnävän Temmes. Liikenneyhteydet on hyvät: tontin toinen reuna rajautuu nelostiehen ja talon toiselta puolelta menee kylätieksi kuihtunut vanha nelostie, eli nykyinen Haurukyläntie. Sen takana tontti jatkuu Temmesjoen rantaan saakka. Pihan kahta puolen on peltoa. Eteläpuolen pelto jäi kaupan ulkopuolelle ja rajaa nyt tontin. Pohjoispuolen peltoläntin sen sijaan ostin mukaan. Välissä on sitten piha ja puistikkoa, jossa kasvaa koivuja, pihlajia, kuusia ja lehtikuusiakin. Pihapiirissä on vierasaitta, halkolato ja 'rapumökki'. Uusi koti on Temmesjoen rannalla. Vappuna lähtivät jäät joesta.
3 Itse talo on v rakennettu tiiliverhoiltu yksikerroksinen rakennus. Osa taloa on iso autotalli, johon haaveilin mahtumaan ainakin yhden kuorma-auton ja pari henkilöautoa. Autotalli on rakennettu hieman alemmas kuin muu osa taloa, joten se ei olekaan niin silmiinpistävä kuin voisi luulla. Talo itsessään on aika iso, mutta kaikesta huolimatta meikäläiselle melko sopivan kokoinen. Osa muuttokuormasta on edelleen purkamatta ja tavaraa on aika paljon, niin välillä tuntuu, että pari huonetta lisää ei olisi ehkä haitannut yhtään. Sisälle tultaessa oikealle avautuu valoisa olohuone, jonka yhden seinän valtaa takka. Sen takana on keittiö leivinuuneineen. Keittiön nurkan on nyt vallannut hunajavarasto, jolle kyllä pitäisi löytää joku toinen paikka. Eteisessä vasemmalla on työhuone, jonka järjestäminen tuntuu melko työläältä. Viimeinenkin seinänpätkä pitäisi kai vuorata hyllyillä, että saisi kaikki tärkeät mapit mahtumaan. Isompi työpöytä pitäisi myös saada, mutta ahdasta on nykyisenkin kanssa. Eteinen jatkuu käytävänä vasemmalle. Käytävän varrelta löytyy toiselta puolen kolme makuuhuonetta, joita kutsutaan muun muassa nimillä vihreä, punainen ja sininen. Värit voi erinäisillä aasinsilloilla liittää esimerkiksi niiden kirjahyllyjen sisältöön. Sinisestä kamarista löytyy maanpuolustusta ja partiota ja punaisesta sukellusvenekirjallisuus, kemiajutut ja ylioppilasrientoihin liittyvää materiaalia. Vihreässä kamarissa on vuorostaan Päätalon Kodinsiunauksessa oli väkeä koolla ja virsi kajahti komeasti! koko tuotanto ja öisin myös meikäläinen. Vastapäätä näitä on vessa ja vaatehuoneeksi suunniteltu tila, jota minä kutsun arkistoksi.
4 Käytävän päästä löytyy saunatilat ja hulppean kokoinen kellari. Loppuosa taloa on kylmiä tiloja. Sieltä löytyy se iso autotalli, joka tietysti täyttyi heti kaikella mehiläistavaralla niin, ettei ole puhettakaan sovitella autoa sinne. Lisäksi on vanha polttopuuvarasto, josta haaveilen sisustavani hunaja- ja mehiläislaboratorion. Leivinuunin ja takan lisäksi talo lämpiää suorasähköllä, ensi vuodelle suunnittelen jotain lämpöpumppua tai vastaavaa. Syksyllä tehdyssä lohkomistoimituksessa määritettiin tontin viralliset rajat ja tila sai lopulta virallisesti nimen Pänttälä, jolla taloa lienee aina kutsuttu. Kun lopultakin mahtuu, on vieraita käynyt. Tupaantuliaiset pidin heti keväällä ja kesälläkin kokoonnuttiin mehiläiskurssin harjoituksiin ja krokettiturnaukseen. Kamaririvi majoittaa yövieraita mukavasti, mutta vierasaitta jäi tänä vuonna vielä koeponnistamatta. Pihan perällä oleva rapumökki ei jää turhan pantiksi, vaikka rapumertoja ei Temmesjoella ole enää vuosiin tarvittu. Mehiläistavaraa on sen verran, että osa jäi pihalle hangen alle. Onneksi ovat säänkestävää kalustoa. Ruokapöytä venytettiin pitkäksi Leijonien Floranpäivän juhlaan, mutta on sitä herkuteltu pikkuporukallakin. Leijonaporukalla talkoiltiin mm. partiolaisille toimintatiloja Touko ja kesäkuussa näyttää olleen niin kiirettä, että muistiinpanot on jääneet vähiin. Kaksi vai kolmeko päivää meni siinä, kun kuskattiin Puolangalta kokonainen mehiläistarhaus Lakeudelle. Ostojen ja muun pesien lisäyksen seurauksena pesämäärä nousi syksyyn mennessä puoleen sataan. Jos talvitappioita ei tule, niin omaan tarpeeseen en enää ajatellut pesiä ensi kesänä lisätä. Nyt on monta vuotta yritetty tavoite saavutettu.
5 Heinäkuulla alkoi sitten tulla hunajaa ja mehiläisparvia! Yksi oma pesä parveili ja muu aika meni toisten mettisiä paimentaessa. Muutama uusi pesä tuli siis napatuista parvistakin. Kesän hunajasato tuntui kahden katovuoden jälkeen isolta ja toki se sitä olikin, niin pesäkohtaisena keskiarvona kuin kokonaismääränäkin. Muutamalla naapurilla sato oli suhteessa vieläkin parempi. Mansikan pölytykseen viedyt pesät tuottavat hunajaa todella niukasti ja tänä vuonna vuokratuotto jäi pienemmäksi kuin hunajasta olisi saanut. Syksyn ensihunajat saatiin myyntiin oopperan kylämarkkinoille Kotitarhan vaakapesän hunajakertymä Minulla on yksi satunnaisesti valittu pesä koko ajan vaa'an päällä. Kesällä tuo pesä siirrettiin kotipihalle ja pystyin sitä punnitsemaan lähes päivittäin. Vaikka yritän hoitaa kaikkia pesiä tasapuolisesti, niin taisi tuo silti kehittyä vähän vierustovereitaan paremmin. Pari muuta pesää kotitarhalla olisi ehkä näyttänyt samanlaisia lukemia. Vaakapesätoiminta on Suomen Mehiläishoitajain Liiton tukemaa kevyttä tutkimusta, jonka tuloksia hyödynnetään mm. sadon arvioinnissa. Kun hunajat oli purkissa, alkoi juhlasesonki. Siellä oli Pohjois- Suomen kemistiseuraa, MTK:ta ja toki myös Suomen Mehiläishoitajain Liiton 100-vuotisjuhlat. Sokerikuorma 2017 Sokerikuorma 2014 Oma ruljanssinsa tänäkin vuonna oli ruokintasokerihomma. Osuuskunta Pohjolan Hunajan nimissä teimme ja myimme jokusen tuhatta litraa sokerilientä alueen tarhureille ja meni kai sitä minunkin pesiin se tonnin verran. Pikkasen on toiminnan mittakaava muuttunut kolmessa vuodessa.
6 Järvenpäässä vietetyssä viikonlopussa oli sadonkorjuuseminaari, hunajakilpailu, itse juhla ja lopulta vielä liittokokous. Siellä meikäläisestä sitten tuli mehiläishoitajaliiton puheenjohtaja ainakin kahdeksi seuraavaksi vuodeksi. Liiton puolella työpäivät eivät enää nykyisestä paljon lisäänny, mutta vastuun myötä myös palkkiot onneksi kasvavat. Pienipalkkaiselle kanslistille ei tule rahallista tappiota, kun käy muutamana päivänä päätöksiä kopauttelemassa. Välillä ehti istahtamaankin. (Juhani Teeriniemen maalaus) Joulukuun alussa Lions Clubimme järjesti perinteisesti Wanhan Ajan Joulun ja minä hullu lupasin taas pyörittää toimistopuolta. Hyvin se kuitenkin sujui ja systeemejä saatiin kehitettyä taas entistä paremmiksi. Itse tapahtuman aikana jätin vastun muille ja Mehiläisillä menee nyt hyvin. Pesät ovat vahvoja ja odottavat kevättä innolla. Hunajankeruun jälkeen ei väki meinannut mahtua pirttiin. Muutamassa pesässä oli melko pitkä parta. keskityin myymään hunajaa. Edellisvuoden myyntiennätykseni ylitin puolella vaikka tänä vuonna paikalla oli pari muutakin hunajan myyjää. Aika hyvä myyntitulos tuli myös alkusyksystä Abrahamin pidot -oopperan väliaikamarkkinoilla. Loppurynnistys syksyn hunajamyyntiin tuli, kun pidin myyjäiset kotonani. Myyntitahti oli vielä parempi kuin Wanhan Ajan Joulussa, vaikka mainostus jäi todella vähälle. Kukkia en tänä vuonna paljon ehtinyt kasvattelemaan, kun peltokin oli vielä vuokrattu pois. Orkidea kuitenkin innostui kukkimaan sisällä.
7 Tänä syksynä sain elämäni arvokkaimman pikkujoululahjan. Opiskeluaikoina lähdin mukaan Oulun Yliopiston Kemistien, eli Valenssin toimintaan. Opiskelun päättymisen jälkeenkään en aina ole osannut pysyä erossa Valenssin touhuista. Olen esimerkiksi ollut mukana järjestämässä Valenssin isoja vuosijuhlia viiden vuoden välein jo neljä kertaa. Valenssin pikkujoulussa minut nyt kutsuttiin yhdistyksen kunniajäseneksi. Tuota kunniaa ei koskaan ole suotu yhdistyksen 50-vuotisessa historiassa kuin kahdelle henkilölle aiemmin. Kiitospuheessa tunnustin, että Valenssi tuntuu minusta yhä omalta lapselta, jota haluaa aina puolustaa ja kannattaa ja jonka eteen haluaa tehdä uhrauksia. Monenlaiseen on Valenssin kanssa joutunut. Joskus on ollut vaikeaakin, mutta semmoista saattaa oman lapsen kanssa kuulemma sattua. Toiminta Valenssissa jalosti minusta esiin mm. kirjanpito-osaamista, liikemiestaitoja sekä järjestöaktiivisuuden. Valenssikontaktin kautta tuli se lopullinen sysäys mehiläisalalle ja ehkä myös toimistotyön rutiinia, joka johti nykyiseen palkkatyöhöni. Hyvää Joulua ja siunattua vuotta 2018! Kesällä ehti välillä ottaa vähän rennosti ja vierailla kaverin häissä. Tero Luukkosen kuva. Hunajaa tuli niin, että meinasi välillä ämpärit mennä yltä.
Hunajasato 2012, markkinatilanne ja alan tulevaisuus muita ajankohtaisia asioita
Hunajasato 2012, markkinatilanne ja alan tulevaisuus muita ajankohtaisia asioita Suomen Mehiläishoitajain Liitto 2011 Ari Seppälä ja Heikki Vartiainen SML ry. Tämän materiaalin tuottamiseen on saatu tukea
KAHVIN KEITTÄMINE LOMA TYÖMATKA TAUKO KOPIOKONE AUTO VIRKISTYS- PÄIVÄ UUSI TYÖNTEKIJÄ TIIMI SEMINAARI WORKSHOP SISÄILMA VESSAT
Lämmittely Millaisia taukoja sulla on töissä? Mistä teemoista tauolla puhutaan? Tuletko syömään? (Tuuksä syömään? Tuutsä syömään? Tuutsie syömään?) Mihin mennään syömään? Hei, mä tuun mukaan! Onko sulla
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat
Andörja 27.07.08 Matkalle lähdettiin Turusta perjantaina klo 1800. Alku sujui hankalasti koska Villen kalsarit jäi Mietoisiin. Ajomatkaa kertyi kaiken kaikkiaan noin 1500 kilometriä. Perillä oltiin joskus
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ
Työssäoppimiseni ulkomailla
Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä
YKI TAUKOHUONE. Lämmittely. Mistä taukohuoneessa jutellaan?
Lämmittely Mistä taukohuoneessa jutellaan? Kuka olet ja mistä olet kotoisin? Kuinka kauan olet asunut Suomessa? Mitä kieliä osaat? Millainen koulutustausta sinulla on? Mitä harrastat? Mitä teet vapaa-aikana?
Ranska, Chamonix TAMMIKUU
Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä
Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!
Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean
Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m
Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.
Preesens, imperfekti ja perfekti
Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka
Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).
Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.
AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa
Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.
RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan
Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon
Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.
epostia Jyväskylän Versojen koteihin 6.12.2009
. (tulostettava pdf-versio) sivu 1(6) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Kuva 1 Tässä vielä harjoiteltiin Viimeisiä veneitä Anne-Maija näyttää sanoja etupenkissä Itsenäisyyspäivänä olikin sunnuntai ja perinteinen
Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.
Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa
Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014
Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,
Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri
Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan
Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto
Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien
Miten minä voisin ansaita rahaa
Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella
VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU
VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai
Paritreenejä. Lausetyypit
Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on
Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma
Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi
Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus
Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja: ihmepensas, kiinanruusu ja orkidea Codiaeum variegatum ihmepensas Kävin naapurin luona katsomassa hänen kasvejaan ja hän pyysi katsomaan ihmepensastaan,
nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.
Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani
HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2
HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2 RANTATALON TUNNELMAA valoisassa kodissa Lounatuuli edustaa New England -tyyppistä arkkitehtuuria, joka vie ajatukset merelle ja rannalle, vaikka kotisi olisi keskellä
SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.
MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat
Raportti työharjoittelusta ulkomailla
Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni
91900 LIMINKA toistakymmentä sivua, joten armahdan Sinua ja teen
1/10 Limingassa Joulun alla 2016 Hyvä ystävä! Vuosi lähestyy loppuaan, joten on taas perinteisen joulukirjeeni aika. Kuluneen vuoden muistelun avuksi otin käsittelyyn Facebook-päivitykseni ja yritin koko
Muutamia ideoita BoKlok-kodin lisäsäilytysratkaisuiksi
Muutamia ideoita BoKlok-kodin lisäsäilytysratkaisuiksi Helppo resepti unelmakeittiöön BoKlok-kodin keittiöön saat lisää säilytystilaa pienilläkin muutoksilla. Jos kaipaat enemmän säilytystilaa, tutustu
PÄÄSIÄINEN > 25.4.
KALENTERIJUHLAT UUSIVUOSI 1.1. Uutenavuotena paukutellaan raketteja ja valetaan tinaa, josta ennustetaan alkavaa vuotta. Tehdään leikkimielisiä uudenvuodenlupauksia. Perheet syövät kotona perheen tai ystävien
Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat
Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä
Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä
Meiltä on puuttunut keinoja arkiseen mutkattomaan yhdessä oloon. Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä - Yhteisöllisyystutkija Antti Maunu #syödäänyhdessä #suomi100 SUOMESSA
1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30
Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 1/16 2/16 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 30 100% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0
MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN
www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel
ENNAKKOMARKKINOINTI AS OY ESPOON PORTTITIE JOULUKUUTA Havainnekuva
ENNAKKOMARKKINOINTI A OY EPOON PORTTITIE 13 14. JOULUKUUTA 2017 Havainnekuva A OY EPOON PORTTITIE 13 KAUNIAINEN JUNA-AEMA ELLO Asunto-osakeyhtiö Espoon Porttitie 13 on rauhallisen Mankkaan keskelle sijoittuva
Heippa. Jari Vanhakylä
1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen
Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin!
Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Pilatestunnit jatkuvat 21.12. saakka ja Aitopilates päättää syksyn ns. old style pilates tuntiin. Syksyllä säännöllisesti studiolla
Rakennusta alkuperäisasussaan
Raunion Tila 834-423-1-33 Omistajat Anne Rämö ja Juha Kujala Suunnittelu Jutta Varjus Rakentaminen Rauli Thynell, Juha itse ja sukulaiset Rakennuksen peruskorjaus, toisen kerroksen ja kuistin rakentaminen
Viinijärven päiväkoti
Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia
Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi
Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan
Pala Palalta Anne Ruotsalaisen ja Markus Dannemannin kodissa on 48 neliötä ja yhtä monta fiksua, tilaa säästävää ideaa.
Pala Palalta Anne Ruotsalaisen ja Markus Dannemannin kodissa on 48 neliötä ja yhtä monta fiksua, tilaa säästävää ideaa. arja löfström KUVAT katri kapanen K O T I Kaksio Helsingin Pohjois-Haagassa, 48 neliötä,
LECA-KAUPUNKIPIENTALOT
19/09/2019 LECA-KAUPUNKIPIENTALOT Olemme tehneet muutamia malleja antamaan ideoita suunnitteluun pienille ja kapeille tonteille. Malliston perusidea on tyhjä pohja, jonka voit itse suunnitella mieleiseksi.
Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti
Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin
1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45
Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 1/19 2/19 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%
Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:
Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2013 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Sähkönkäyttö talviaikana Talvisäilytys ja pukkiaitaus Talvisäilytysmaksut
Keski-Suomen Yrittäjänaiset:
Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä
7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai
Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen. Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy
Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy Esmo-yhtiöt pähkinänkuoressa Esmo-yhtiöt edistävät arvojensa mukaisesti suomalaista kilpailukykyä ja yrittäjyyttä.
LAUSESANAT KONJUNKTIOT
LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti
Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.
2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.
70,0 m², Tupakeittiö+o...,
Kohteen ilmoittaja OP Koti Jämsä Oy LKV Keskuskatu 11 42100 Jämsä Puh: 010 256 2005 Punainen pirtti ja 6,3 ha tila, josta peltoa noin 3,5 ha. Hirsipirtti on siirretty nykyiselle paikalleen noin 1950-luvulla.
päättely jatkuva sarja. Päättele miten sarja jatkuu. Jatka sarjaa ainakin kahdella luvulla tai kuviolla. A. 7 8 9 0 0-00 99 98 97 - - - 0 B. 8 0 0 0 9 0 8 00 80 0 0 C. PÄÄT TELY 9 jatkuva sarja. Päättele
Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.
ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.
Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 26.8. klo 9.00 Uutta työvoimaa tarvitaan Kainuussa niukasti Pitkäaikaistyöttömyys kasvoi kuussa lähes kolmanneksen vuoden takaisesta
KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 HUHTIKUU 2012
SIVUSTO Etusivu Jorsakin kenneli Koiramme Pentuboxi Kasvatit Koiratietoa Linkit KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 Uusimmat kuvat ovat sivun alalaidassa HUHTIKUU 2012 53 VRK PIKALINKIT K-pentueen sivu Sivuston
Joulukauppa Jaana Kurjenoja
Joulukauppa 2017 Taustaa Joulukauppaa yleisesti kuvaavien laskelmien taustatilastot ovat Tilastokeskuksesta. Kantar TNS toteutti otokseen perustuvan kuluttajakyselyn marraskuussa 2017. Kysely toteutettiin
Kaija Jokinen - Kaupantäti
Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee
Hankkeen yhteenveto. Huonetilat 04.06.2011 1 / 7. Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Kohteen tiedot.
1 / 7 Laskijan tiedot PJ / TaloPeli PL 230 33101 Tampere Puh. - Hankkeen yhteenveto Kohteen tiedot Merilokinkaari 27 67200 Kokkola Talon tiedot Runko ja julkisivu Katemateriaali Kerrosluku Pohjan muoto
Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus
Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan
ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE
Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE
Kun Suomi täyttää 100 vuotta, syödään yhdessä.
SUOMESSA syödään yhdessä harvemmin kuin missään muussa OECD-maassa. Kuitenkin 85 % suomalaisista toivoo, että yhdessä syömisen kulttuuri kukoistaisi Suomessa. Kun Suomi täyttää 100 vuotta, syödään yhdessä.
TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ
19.07.18 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala: Nissiläntie 11, 90650 Oulu Oulu Ranta-Saarela Kokonaisala: 220 m² Rakennusoikeus:
Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta
Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Kaikki ykköset 3, 5, 7 ja 10km radoilla oli lyhyemmät ykköset (56 ja 53). 9, 12 ja 15km radoilla pidemmät (62 ja 67). Lyhyillä ykkösillä oli
kielipassi Moduuli 1
kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.
Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä
Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva
95,0 m², 3 mh, oloh, k...,
Kohteen ilmoittaja Huom! Heinola, Kiinteistötoimisto Kekkonen & Surakka LKV Oy Torikatu 3 18100 Heinola Puh: 0456920460 Hieno kodin ja vapaa-ajan asumisen yhdistelmä vain n. 20 km Heinolan keskusta! Kokonaisuus
Miksi päivänvalo on kaikille tärkeää? Kodin valaistussuunnittelu. Kodin eri huoneiden valaistus
Kodin valaistusopas Miksi päivänvalo on kaikille tärkeää? Kodin valaistussuunnittelu Kodin eri huoneiden valaistus Valaisinten ja lamppujen valinta Valon vaikutukset hyvinvointiimme Miksi päivänvalo on
Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village
Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran
POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat
3. kappale (kolmas kappale) AI KA
3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen
Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015
Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota
Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.
Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä
Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus
Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos
Tekninen ja ympäristötoimiala
Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan
KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.
KAKSKERRANTIE 488, TURKU MYYNTIESITE TURKU, OMAKOTITALO 2 5h, avok, 2 x kph, s, khh, erill.wc, 2 x las.parveke, autok., 198 m, 419 000 Vastaava välittäjä Ismo Aaltonen MYYNTINEUVOTTELIJA, KED, PARTNER
Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.
Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.
JULKAISIJA. Eduskuntatiedotus TAITTo JA KUvITUKSeT. Hanna Lahti / Huomen GDI
SUOMEKSI JULKAISIJA Eduskuntatiedotus 2017 TAITTo JA KUvITUKSeT Hanna Lahti / Huomen GDI Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? Ei, vaan kansanedustajat! Mihin
SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA
SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA KUN NÄET NÄITÄ KUVIA KIRJASSA, NIIN TIEDÄT MISTÄ ON KYSE: Pilviin voit kirjoittaa vastauksia kysymyksiin Huom! Tärkeää tietoa Onneksi olkoon uudesta sisaruksesta, jonka
MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, JOULUKUU 2012
MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, JOULUKUU 2012 "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" Luuk.2:14 Rakkaat kanssamatkaajamme! Tämä joulun jälkeinen
turun museokeskuksen vuokrattavat tilat
turun museokeskuksen vuokrattavat tilat Turun museokeskuksesta löytyvät vuokrattavat tilat ovat ihanteellisia paikkoja juhlien, tapahtumien ja kokouksien järjestämiselle. Kun haluat tarkemmin tutustua
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset
Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki
Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Junassa on tunnelmaa siitä ei pääse mihinkään. Ja yöjunassa sitä on moninverroin enemmän. Aamulla puoli kahdeksan aikaan astuimme yön rytkytyksen jälkeen Oulun
RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus
SUOMEN RAHAPAJA RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus Lokakuu 2010 Toimitusjohtaja Tina Wessman & KTT Mirjami Lehikoinen/Qualitems Oy 10/2010 1 TAVOITE Kartoittaa ala-aste-ikäisten lasten
VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.
VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE LIETO, OMAKOTITALO 2 4h+k+tkh+khh+kph/wc+erill.wc+s+terassi, 180 m, 295 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi
Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
Tietoja kiinteistöstä
04.03.16 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Leimatie 20, 90420 Oulu Oulu Metsokangas Kiinteistötunnus: 564-28-125-9 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Lisätietoja: Omakotitalo
Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.
Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin
EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on?
POTILAS: SYNTYMÄAIKA: TUTKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1. Mikä vuosi nyt on? 2000 2017 2020 1917 EI MIKÄÄN NÄISTÄ 2. Mikä vuodenaika nyt on? KEVÄT KESÄ SYKSY TALVI 3. Monesko päivä tänään on? 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki
SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,
6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?
5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän
Päätöksenteko kuulokojekuntoutuksessa. Johanna Ruusuvuori & Minna Laaksoº *Tampereen yliopisto º Helsingin yliopisto
Päätöksenteko kuulokojekuntoutuksessa Johanna Ruusuvuori & Minna Laaksoº *Tampereen yliopisto º Helsingin yliopisto. Tutkimuskysymykset Miten päätös kuulokojekuntoutuksen aloituksesta tehdään? Miten ammattilaiset
Kodin LED-valaistusopas
Kodin LED-valaistusopas Miksi päivänvalo on kaikille tärkeää? Kodin valaistussuunnittelu Valaistuksen ohjaus Kodin eri huoneiden valaistus Ihmiskeskeinen valaistus Valon vaikutukset hyvinvointiimme Miksi
Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
Anni sydäntutkimuksissa
Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,