Tallinnassa Baltian ja. mehiläisneuvostossa

Transkriptio

1 Pänttälässä jouluviikolla 2017 Hyvä ystävä! Niin se on taas vuosi vierähtänyt ja on perinteisen joulukirjeen aika. Muuten ei paljon kirjeitä ehdi kirjoitella, kun on aina muka kaikenlaista aktiviteettia, kuten seuraavasta käy ilmi. Tuntuu, että nämä kirjeet toisaalta toistaa itseään vuosi vuodelta, mutta osa siitä toistosta on kyllä sitä, että mitä uutta onkaan taas tapahtunut. Muutos ainakin on pysyvää. Tämän kirjeen päiväyksestä voi päätellä, että koti on jälleen kerran siirtynyt uuteen paikkaan, mutta jospa sitä nyt tähän asettuisi ainakin joksikin aikaa. Kauanko lienenkään näitä joulukirjeitä kirjoitellut, mutta kelpo tekniikaksi olen havainnut kalenterin selailun. Tuleepahan varmemmin kerrottua vähän kaikesta mitä vuosi on tuonut tullessaan. Tammikuussa sai lopultakin päätöksensä eräs elokuvaprojekti, johon joskus vuosia sitten osallistuin. Kävin silloin yhden kesäyön kuvauksissa jossain Kemin korvessa. Nyt filmi oli saatu valmiiksi ja kaikki osalliset kutsuttiin ensi-iltaan, joka oli Kemin elokuvaviikon huipennus. Lilian on elokuvan nimi ja meikäläinen vilahtaa sen viimeisissä kuvissa. Olipa sekin seikkailu, mutta saatiin pakettiin. Tammikuun loppu on jo vuosien ajan mennyt mehiläishommissa. Talviaikaan on näppärä pitää seminaareja ja muita istuntoja. Ensin oltiin pari päivää Tallinnassa Baltian ja Pohjoismaiden mehiläisneuvostossa Maisteri matkalla Helsinkiin. Vuoden aikana tulee ostettua kolmisenkymmentä junalippua. Suunnilleen puolet taitaa olla yöjuniin. Tuliaisia Tallinnasta: Hunajahalvaa ja siitepölysuklaata ja kotimatkalla vielä viikonlopun verran Suomen Mehiläishoitajain Liiton talvipäivillä. Tuon reissun aikana pistettiin idulle eräs hanke, joka ratkesi loppuvuodesta. Helmikuulla tuli yhtäkkiä hinku tavata vanhoja tuttuja, mutta eipä vaan saanut vuoden aikana järjestettyä yhtään luokkakokousta tai muutakaan vanhojen kavereiden kokoontumista. Se on kumma, että aina on muka niin kiirettä. Ensi vuonna kovempi yritys!

2 Helmikuun puolivälissä tuli ihan varoittamatta vastaan talon myynti-ilmoitus, joka lyhyiden neuvotteluiden jälkeen johti siihen, että ostin Alatemmekseltä itselleni oman kodin. Kaiken muun kiireen keskellä muutin hiljalleen kampevähäni uuteen osoitteeseen vappuun mennessä. Eikä niitä ihan vähän ollutkaan. Muuttolaatikoita laskettiin olleen lähemmäs 700! Maaliskuulla otin kuvan mehiläispesästä, josta oli myrsky vienyt katon. Onpa näitä käynyt ennenkin. Vuosi sitten joulukirjeessä oli katottomuuteensa kuollut pesä, mutta tämäpä surisi aika vihaisesti ja oli siis kaikesta huolimatta elossa! Uusi kotini sijaitsee Limingan Alatemmeksellä vain muutaman sadan metrin päässä kunnanrajasta, jonka toisella puolella oli ennen Temmes, mutta nykyään Tyrnävän Temmes. Liikenneyhteydet on hyvät: tontin toinen reuna rajautuu nelostiehen ja talon toiselta puolelta menee kylätieksi kuihtunut vanha nelostie, eli nykyinen Haurukyläntie. Sen takana tontti jatkuu Temmesjoen rantaan saakka. Pihan kahta puolen on peltoa. Eteläpuolen pelto jäi kaupan ulkopuolelle ja rajaa nyt tontin. Pohjoispuolen peltoläntin sen sijaan ostin mukaan. Välissä on sitten piha ja puistikkoa, jossa kasvaa koivuja, pihlajia, kuusia ja lehtikuusiakin. Pihapiirissä on vierasaitta, halkolato ja 'rapumökki'. Uusi koti on Temmesjoen rannalla. Vappuna lähtivät jäät joesta.

3 Itse talo on v rakennettu tiiliverhoiltu yksikerroksinen rakennus. Osa taloa on iso autotalli, johon haaveilin mahtumaan ainakin yhden kuorma-auton ja pari henkilöautoa. Autotalli on rakennettu hieman alemmas kuin muu osa taloa, joten se ei olekaan niin silmiinpistävä kuin voisi luulla. Talo itsessään on aika iso, mutta kaikesta huolimatta meikäläiselle melko sopivan kokoinen. Osa muuttokuormasta on edelleen purkamatta ja tavaraa on aika paljon, niin välillä tuntuu, että pari huonetta lisää ei olisi ehkä haitannut yhtään. Sisälle tultaessa oikealle avautuu valoisa olohuone, jonka yhden seinän valtaa takka. Sen takana on keittiö leivinuuneineen. Keittiön nurkan on nyt vallannut hunajavarasto, jolle kyllä pitäisi löytää joku toinen paikka. Eteisessä vasemmalla on työhuone, jonka järjestäminen tuntuu melko työläältä. Viimeinenkin seinänpätkä pitäisi kai vuorata hyllyillä, että saisi kaikki tärkeät mapit mahtumaan. Isompi työpöytä pitäisi myös saada, mutta ahdasta on nykyisenkin kanssa. Eteinen jatkuu käytävänä vasemmalle. Käytävän varrelta löytyy toiselta puolen kolme makuuhuonetta, joita kutsutaan muun muassa nimillä vihreä, punainen ja sininen. Värit voi erinäisillä aasinsilloilla liittää esimerkiksi niiden kirjahyllyjen sisältöön. Sinisestä kamarista löytyy maanpuolustusta ja partiota ja punaisesta sukellusvenekirjallisuus, kemiajutut ja ylioppilasrientoihin liittyvää materiaalia. Vihreässä kamarissa on vuorostaan Päätalon Kodinsiunauksessa oli väkeä koolla ja virsi kajahti komeasti! koko tuotanto ja öisin myös meikäläinen. Vastapäätä näitä on vessa ja vaatehuoneeksi suunniteltu tila, jota minä kutsun arkistoksi.

4 Käytävän päästä löytyy saunatilat ja hulppean kokoinen kellari. Loppuosa taloa on kylmiä tiloja. Sieltä löytyy se iso autotalli, joka tietysti täyttyi heti kaikella mehiläistavaralla niin, ettei ole puhettakaan sovitella autoa sinne. Lisäksi on vanha polttopuuvarasto, josta haaveilen sisustavani hunaja- ja mehiläislaboratorion. Leivinuunin ja takan lisäksi talo lämpiää suorasähköllä, ensi vuodelle suunnittelen jotain lämpöpumppua tai vastaavaa. Syksyllä tehdyssä lohkomistoimituksessa määritettiin tontin viralliset rajat ja tila sai lopulta virallisesti nimen Pänttälä, jolla taloa lienee aina kutsuttu. Kun lopultakin mahtuu, on vieraita käynyt. Tupaantuliaiset pidin heti keväällä ja kesälläkin kokoonnuttiin mehiläiskurssin harjoituksiin ja krokettiturnaukseen. Kamaririvi majoittaa yövieraita mukavasti, mutta vierasaitta jäi tänä vuonna vielä koeponnistamatta. Pihan perällä oleva rapumökki ei jää turhan pantiksi, vaikka rapumertoja ei Temmesjoella ole enää vuosiin tarvittu. Mehiläistavaraa on sen verran, että osa jäi pihalle hangen alle. Onneksi ovat säänkestävää kalustoa. Ruokapöytä venytettiin pitkäksi Leijonien Floranpäivän juhlaan, mutta on sitä herkuteltu pikkuporukallakin. Leijonaporukalla talkoiltiin mm. partiolaisille toimintatiloja Touko ja kesäkuussa näyttää olleen niin kiirettä, että muistiinpanot on jääneet vähiin. Kaksi vai kolmeko päivää meni siinä, kun kuskattiin Puolangalta kokonainen mehiläistarhaus Lakeudelle. Ostojen ja muun pesien lisäyksen seurauksena pesämäärä nousi syksyyn mennessä puoleen sataan. Jos talvitappioita ei tule, niin omaan tarpeeseen en enää ajatellut pesiä ensi kesänä lisätä. Nyt on monta vuotta yritetty tavoite saavutettu.

5 Heinäkuulla alkoi sitten tulla hunajaa ja mehiläisparvia! Yksi oma pesä parveili ja muu aika meni toisten mettisiä paimentaessa. Muutama uusi pesä tuli siis napatuista parvistakin. Kesän hunajasato tuntui kahden katovuoden jälkeen isolta ja toki se sitä olikin, niin pesäkohtaisena keskiarvona kuin kokonaismääränäkin. Muutamalla naapurilla sato oli suhteessa vieläkin parempi. Mansikan pölytykseen viedyt pesät tuottavat hunajaa todella niukasti ja tänä vuonna vuokratuotto jäi pienemmäksi kuin hunajasta olisi saanut. Syksyn ensihunajat saatiin myyntiin oopperan kylämarkkinoille Kotitarhan vaakapesän hunajakertymä Minulla on yksi satunnaisesti valittu pesä koko ajan vaa'an päällä. Kesällä tuo pesä siirrettiin kotipihalle ja pystyin sitä punnitsemaan lähes päivittäin. Vaikka yritän hoitaa kaikkia pesiä tasapuolisesti, niin taisi tuo silti kehittyä vähän vierustovereitaan paremmin. Pari muuta pesää kotitarhalla olisi ehkä näyttänyt samanlaisia lukemia. Vaakapesätoiminta on Suomen Mehiläishoitajain Liiton tukemaa kevyttä tutkimusta, jonka tuloksia hyödynnetään mm. sadon arvioinnissa. Kun hunajat oli purkissa, alkoi juhlasesonki. Siellä oli Pohjois- Suomen kemistiseuraa, MTK:ta ja toki myös Suomen Mehiläishoitajain Liiton 100-vuotisjuhlat. Sokerikuorma 2017 Sokerikuorma 2014 Oma ruljanssinsa tänäkin vuonna oli ruokintasokerihomma. Osuuskunta Pohjolan Hunajan nimissä teimme ja myimme jokusen tuhatta litraa sokerilientä alueen tarhureille ja meni kai sitä minunkin pesiin se tonnin verran. Pikkasen on toiminnan mittakaava muuttunut kolmessa vuodessa.

6 Järvenpäässä vietetyssä viikonlopussa oli sadonkorjuuseminaari, hunajakilpailu, itse juhla ja lopulta vielä liittokokous. Siellä meikäläisestä sitten tuli mehiläishoitajaliiton puheenjohtaja ainakin kahdeksi seuraavaksi vuodeksi. Liiton puolella työpäivät eivät enää nykyisestä paljon lisäänny, mutta vastuun myötä myös palkkiot onneksi kasvavat. Pienipalkkaiselle kanslistille ei tule rahallista tappiota, kun käy muutamana päivänä päätöksiä kopauttelemassa. Välillä ehti istahtamaankin. (Juhani Teeriniemen maalaus) Joulukuun alussa Lions Clubimme järjesti perinteisesti Wanhan Ajan Joulun ja minä hullu lupasin taas pyörittää toimistopuolta. Hyvin se kuitenkin sujui ja systeemejä saatiin kehitettyä taas entistä paremmiksi. Itse tapahtuman aikana jätin vastun muille ja Mehiläisillä menee nyt hyvin. Pesät ovat vahvoja ja odottavat kevättä innolla. Hunajankeruun jälkeen ei väki meinannut mahtua pirttiin. Muutamassa pesässä oli melko pitkä parta. keskityin myymään hunajaa. Edellisvuoden myyntiennätykseni ylitin puolella vaikka tänä vuonna paikalla oli pari muutakin hunajan myyjää. Aika hyvä myyntitulos tuli myös alkusyksystä Abrahamin pidot -oopperan väliaikamarkkinoilla. Loppurynnistys syksyn hunajamyyntiin tuli, kun pidin myyjäiset kotonani. Myyntitahti oli vielä parempi kuin Wanhan Ajan Joulussa, vaikka mainostus jäi todella vähälle. Kukkia en tänä vuonna paljon ehtinyt kasvattelemaan, kun peltokin oli vielä vuokrattu pois. Orkidea kuitenkin innostui kukkimaan sisällä.

7 Tänä syksynä sain elämäni arvokkaimman pikkujoululahjan. Opiskeluaikoina lähdin mukaan Oulun Yliopiston Kemistien, eli Valenssin toimintaan. Opiskelun päättymisen jälkeenkään en aina ole osannut pysyä erossa Valenssin touhuista. Olen esimerkiksi ollut mukana järjestämässä Valenssin isoja vuosijuhlia viiden vuoden välein jo neljä kertaa. Valenssin pikkujoulussa minut nyt kutsuttiin yhdistyksen kunniajäseneksi. Tuota kunniaa ei koskaan ole suotu yhdistyksen 50-vuotisessa historiassa kuin kahdelle henkilölle aiemmin. Kiitospuheessa tunnustin, että Valenssi tuntuu minusta yhä omalta lapselta, jota haluaa aina puolustaa ja kannattaa ja jonka eteen haluaa tehdä uhrauksia. Monenlaiseen on Valenssin kanssa joutunut. Joskus on ollut vaikeaakin, mutta semmoista saattaa oman lapsen kanssa kuulemma sattua. Toiminta Valenssissa jalosti minusta esiin mm. kirjanpito-osaamista, liikemiestaitoja sekä järjestöaktiivisuuden. Valenssikontaktin kautta tuli se lopullinen sysäys mehiläisalalle ja ehkä myös toimistotyön rutiinia, joka johti nykyiseen palkkatyöhöni. Hyvää Joulua ja siunattua vuotta 2018! Kesällä ehti välillä ottaa vähän rennosti ja vierailla kaverin häissä. Tero Luukkosen kuva. Hunajaa tuli niin, että meinasi välillä ämpärit mennä yltä.