Suomalaiset auttajina ja luottamus avun lähteisiin

Transkriptio

1 Puolet suomalaisista auttaa vähintään kuukausittain jotakin toista ihmistä tai tahoa, esimerkiksi järjestöä. Enemmistö auttaa, koska auttaminen tuottaa heille iloa. Muita tärkeitä motiiveja auttamiselle ovat myötätunto toisia kohtaan sekä kokemus velvollisuudesta. Eri instituutioista suomalaiset ovat kaikkein tyytyväisimpiä järjestöjen kantamaan vastuuseen kansalaisten hyvinvoinnista. Suomalaiset arvostavat erityisesti suurten tunnettujen järjestöjen kuten Punaisen Ristin, Unicefi n ja Mannerheimin lastensuojeluliiton toimintaa. RAY selvitti juhlavuotenaan suomalaisten auttamishalukkuutta sekä luottamusta hyvinvointiyhteiskunnan instituutioihin. Raportissa akatemiatutkija Anne Birgitta Pessi analysoi kansalaiskyselyjen tuloksia. Korkeasta auttamisvalmiudesta huolimatta kuva tulevaisuudesta on jossain määrin synkkä; yli puolet suomalaisista uskoo ihmisten halukkuuden tukea lähipiirin ulkopuolisia olevan laskusuunnassa ja reilu kolmannes uskoo innon tukea omaa lähipiiriä olevan vähenemässä.

2 AVUSTUSTOIMINNAN RAPORTTEJA 19 Anne Birgitta Pessi Suomalaiset auttajina ja luottamus avun lähteisiin RAY:n juhlavuoden kansalaiskyselyjen tulokset

3

4 AVUSTUSTOIMINNAN RAPORTTEJA 19 Anne Birgitta Pessi Suomalaiset auttajina ja luottamus avun lähteisiin RAY:n juhlavuoden kansalaiskyselyjen tulokset Helsinki 2008

5 Anne Birgitta Pessi (ent. Yeung) (1975) on kirkkososiologian dosentti Helsingin yliopistossa ja toimii Akatemiatutkijana Helsingin yliopiston Tutkijakollegiumissa. Hän on tutkinut mm. vapaaehtoistoimintaa, motivaatiota, urbaania uskonnollisuutta, onnellisuutta ja kirkon sosiaalista työtä. Parhaillaan hän tutkii mm. altruismin kytköksiä hyvän elämän kokemuksiin sekä yritysten yhteiskuntavastuuta. Ulkoasu: Dynamo Yliopistopaino Helsinki 2008 ISBN

6 Sisällys 1 Johdanto Miksi ja miten autamme? Auttamisen mielikuvat Paljonko suomalaiset auttavat ja millä tavoin? Aktiivista apua vaihtelevin muodoin Rahankeräykset vetoavat Miksi autamme? Auttamisen ilo motivoi Vapauttavatko verot vastuusta tai verohelpotuksia? Keiden apuun luotamme? Lähipiiri tuen ydin Yksilön omaa vastuuta peräänkuulutetaan Konkreettisen avun kolmio: julkinen sektori, lähipiiri, järjestöt Järjestöt versus julkinen sektori Suurten järjestöjen toimintaa arvostetaan Järjestöiltä odotetaan apua ja vapaaehtoistoimintaa Valmius tukea järjestöjä rahallisesti Julkinen sektori vai järjestöt? Auttamisen tulevaisuus Löytyykö auttamisvalmiutta? Millaisiin auttamisen tekoihin ollaan valmiita? Millaisiin kohteisiin rahaa? Miten toisten auttavaisuuden uskotaan kehittyvän? Päätelmät Avun maisemakuva: murtuvia myyttejä Suomalaiset auttajakansa Pääkaupunkiseutu yllättää Oma apu, paras apu? Julkinen sektori pelastaa? Rappeuttava sosiaaliturva? Luottamus toisiin laskusuunnassa? Auttamisen valtava potentiaali Järjestöjä haastetaan Nuoret auttamisen eturintamassa tulevaisuudessakin? Tiivistelmä KIRJALLISUUS LIITTEET

7 1 Johdanto Meillä jokaisella on velvollisuus ja etuoikeus auttaa lähimmäistä. Toisen hyvinvointi on meidän kaikkien yhteisellä vastuulla. Jokainen ihminen voi jossain elämänsä vaiheessa olla avun tarpeessa, ja hänen tulisi silloin tarvitsemaansa apua ja tukea saada. (nainen, 25 v.) RAY selvitti juhlavuotenaan 2008 suomalaisten auttamishalukkuutta sekä luottamusta hyvinvointiyhteiskunnan instituutioihin. Yllä lainattu kommentti paneeliaineistosta tiivistää nuoren naisen suulla hyvin sen vahvan auttamiseetoksen, joka suomalaisessa kulttuurissa on pitkään ollut voimissaan kulttuurissa, joka on poikkeuksellisen pitkään ollut yhtenäiskulttuuri. Raportin ydinkysymys kuuluu, millainen suomalaisen auttamisen tila on tänään: millaisina auttajina suomalaiset piirtyvät ja millä tavoin, ja keihin auttajatahoihin he luottavat. Ydinteeman alla tarkastellaan neljää kysymystä: Miten auttaminen mielletään? Paljonko suomalaiset auttavat ja millä tavoin? Ollaanko auttamisen tekoihin valmiita tulevaisuudessa? Keiden apuun luotetaan, keiden apua peräänkuulutetaan? Hanketta varten haastateltiin tuhatta suomalaista toukokuussa Aineiston (N=1000) keräsi TNS-Gallup. Kysymykset olivat osana laajempaa kyselyä. Johdatuksena auttamisteemaisiin kysymyksiin toimi: Seuraavaksi kysymyksiä auttamisesta. Auttamisella tarkoitetaan kaikkia auttamisen eri muotoja esim. teoin, lahjoituksin, muuten taloudellisesti tai pitämällä yhteyttä. Raportissa esitellään vain tuloksia, joissa löydettiin tilastollisesti merkitseviä eroja suorilla jakaumilla (taustamuuttujina ikä, sukupuoli, asuinpaikka, asuinpaikan koko, ammatti, työssäolo, koulutus, puolue, jota äänestäisi nyt, tulotaso, talouden koko). Vastaajajoukko (ikä v.) on edustava otos suomalaisista, pois lukien Ahvenanmaa. Tutkimuksen lisäaineistona toimii MTV3:n kesäkuussa 2009 keräämä paneeliaineisto, jossa vastaajajoukon koko oli Aineisto kerättiin siten, että MTV3:n tutkimuspaneelin jäsenille lähetettiin henkilökohtainen sähköpostikutsu ja he vastasivat verkossa. Panelistit oli rekrytoitu MTV3:n verkkopalvelujen käyttäjistä. Vastausprosentti oli 40. Tutkimuksen kohteena olivat täysi-ikäiset suomalaiset, ja tulokset on painotettu iän, sukupuolen ja asuinpaikan suhteen Suomen väestöä vastaavaksi. Aineiston ikäjakauma on hieman haastatteluaineistoa suppeampi: vuotiaat. Taustamuuttujina on tarkasteltu sukupuolta, asuinpaikkaa, ikää, koulutusta, työssä- 4

8 oloa, perhesuhteita ja tulotasoa. Tässä raportissa mainitaan joka kerta erikseen, milloin lähteenä on tämä paneeliaineisto. Molempien aineistojen lomakkeet seuraavat tässä raportissa liitteinä. Auttamiskyselyn tuloksista kerrottiin kesällä 2008 Pori Jazzien SuomiAreenalla. RAY järjesti aineistoihin nojaten SuomiAreenalla kaksi keskustelutilaisuutta: 17. heinäkuuta otsikolla Suomalaiset auttajina ja 18. heinäkuuta otsikolla Suomalaisten luottamus hyvinvointiyhteiskunnan instituutioihin. Presidentti Tarja Halonen osallistui ensin mainittuun, osin televisioituun (MTV3) paneeliin. Teemat puhututtivat paljon myös mediassa: kaksi keskustelutilaisuutta tausta-aineistoineen tuottivat yli 100 osumaa pääkirjoituskommentit mukaan lukien. Enemmistö medianäkyvyydestä käsitteli suomalaisten auttamishalun ja -aktiivisuuden maisemakuvaa; kysymys auttamisen tilasta kiinnostaa kovasti. Erityisen huomion ja paljon palstatilaa saivat presidentti Halosen kommentit, joissa korostettiin nuorten auttamisintoa (esim. STT ). Jos tämä raportti voisi osaltaan toimia sekä yhtenä puheenvuorona pitämään yllä keskustelua suomalaisen auttamisen tilasta että rohkaisuna yksilöille ja yhteisöille siitä, että suomalaisten auttamisinnossa on tänäkin päivänä valtavan paljon hyvää ja tervettä pohjaa, jolta ponnistaa, raportti on täyttänyt tavoitteensa. Lopuksi on vielä kiitosten paikka. Laajan datan analysoimisessa suuren työn teki tutkimusapulainen Mette Sundblad. Lämmin kiitos myös SuomiAreenan tilaisuuksien suunnittelujoukolle, erityisesti Kristiina Kumpulalle ja Janne Peräkylälle innostavuudesta ja paneutumisesta. Marika Leed huolehti raportin muodon loppuhionnasta. Kysymykset, innostuksen, hämmästelyn ja pohdinnan aineiston äärellä kotosalla jakoi kärsivällisesti Markus Pessi. 5

9 2 Miksi ja miten autamme? 2.1 Auttamisen mielikuvat Paneeliaineistossa vastaajilta kysyttiin heti aluksi: Mitä teille tulee mieleen sanasta auttaminen? Vastausvaihtoehtoja ei tarjottu; kysymys oli siis täysin avoin. Kun nämä kaikki n vastausta käytiin läpi, voitiin vastauksista hahmotella seuraavat aineistolähtöiset sisältöluokat: Auttamisesta tulee mieleen auttaminen yleisesti määritelmä auttamiselle huolehtia ja huolenpito yleiset kuten auttaa apua tarvitsevaa lähimmäisyys mm. inhimillisyys, velvollisuus, lähimmäisrakkaus myös lähimmäisyyden joukot (perhe, ystävät, äiti) eetos kuten kaveria ei jätetä myös normatiivisuuden ja moraalin näkökulma hyvyys korostuu auttamisen normatiiviisuus auttamisen tärkeys ja hyvä tarkoitus mm. rakkaus, myötätunto, empatia, vapaaehtoisuus vastavuoroisuus esim. tee toisille kuin haluaisit itsellesi tehtävän, ei tiedä koska itse tarvitsee ilo auttaminen onnellisuutta edistävänä auttaminen tuo iloa kohderyhmä ketä autetaan; objekti eli tarkempi rajaus hädässä oleva ihminen, hätä/vaikeudet, spesifit avuntarpeet esim. osallistua pulassa olevan ihmisen vaikeuksien poistamiseen auttamisen tapa miten autetaan; subjekti/taho/paikka yhteiskunta ja sen auttajatahot uskonnolliset tahot, tavat kriittinen ääni esim. unohdettu asia KUVIO 1. Auttamisen mielikuvien kahdeksan luokkaa 6

10 Sisältöluokkien luokitteluun pystyttiin ottamaan paneeliaineiston vastauksista noin 2100 vastausta (N=2081), joissa kysymykseen oli validisti vastattu. Vastausten pituus vaihteli parista sanasta muutamiin lauseisiin. Jokainen vastaus luokiteltiin yhteen yllä esitellyistä luokista pääsisältönsä mukaisesti, jolloin numeerinen yleiskuva suomalaisten auttamismielikuvista näyttää seuraavalta: Auttamisen mielikuvat N % Yleinen ,6 Lähimmäisyys ,6 Hyvyys ,7 Vastavuoroisuus 54 2,6 Ilo 77 3,7 Kohderyhmä 140 6,7 auttamisen tapa ,2 kriittinen ääni 96 4,6 muu / pois 27 1,3 Yhteensä ,0 TAULUKKO 1. Suomalaisten mielikuvat sanasta auttaminen Valtaenemmistö, kolmannes, suomalaisten mielikuvista sanasta auttaminen kohdentuu siis yleisesti auttamisen määritelmään, johon ehkä kysymyksenasettelunkin voidaan ajatella hieman ajatuksia johtavan. Näitä määritelmäorientoituneita mielikuvia auttamisesta kuvaavat seuraavat aineistolainaukset (vastaajan sukupuoli ja ikä mukana): Mies 60 Toisen hädän, tuskan tai ahdistuksen huomioon ottaminen ja näiden paineiden purkaminen. Mies 46 Empaattisuuden konkretisoitumista tekona. Mies 33 Esseetäkö odotatte? Aika laaja on asiajoukko, joka voidaan tämän termin alle laittaa. Auttaminen on sitä, kun ihminen omasta vapaasta tahdostaan, ilman odotusta taloudellisesta hyödystä, tekee jotain lähimmäisensä hyväksi. Toiseksi vahvimmin suomalaisten mielikuvissa sanasta auttaminen painottuu auttamisen monimuotoisuus ja erilaiset auttamisen tavat. Viidennes suomalaisista painottaa pääosin juuri tätä puolta auttamisen mielikuvissaan, kuten esimerkiksi vastaajat seuraavissa vastauksissa: Mies 60 Toisen ihmisen, joka lähinnä itsestään riippumattomista syistä, tarvitsee toisen ihmisen läheisyyttä, henkistä tukea, kannustusta ja yhteisiä ongelman ratkaisuhetkiä. Joskus auttaminen voi olla myös taloudellista tukea. 7

11 Mies 58 Mies 50 Tilapäisen pikaisen avun antaminen lähimmäiselle, yksittäisen ihmisen antamana. suurempi apu voi toteutua vain kollektiivisesti julkisin varoin ja resurssin. Auttaminen on toisen ihmisen hyväksi tehtävää toimintaa. Toiminta on hyvin pitkälle siirtynyt julkisyhteisöjen sekä kolmannen sektorin harteille ja sitä tekevät palkatut työntekijät yhdessä vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa ja toimintaa rahoitetaan kuntien sekä Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksella sekä kansalaiskeräysten turvin. Tähän luokkaan luokiteltiin myös erilaiset uskonnollisuuteen ja kristillisyyteen liittyvät vastaukset. Niiden joukko ei ollut suuri (koko aineistossa vain 0,7 %), mutta nämä vastaukset olivat usein painokkaita ja eetoksellisia, kuten esimerkiksi 68-vuotiaan naisen vastaus: Raamatun kertomus Laupiaasta samarialaisesta ja kuvaus viimeisestä tuomiosta. Ihminen ei selviydy maailmassa yksin ja omin voimin. Tarvitsemme toistemme apua. Suurin ja arvokkain tehtävämme, suoranainen kutsumus, on olla lähimmäinen toinen toisillemme. Elämän ohjeeksi sopivat sanat: Auta ja Palvele. Kolmanneksi eniten suomalaisten auttamismielikuvissa painottuu lähimmäisyyden ajatus; kuudennes kansan aatoksista auttamisen suhteen kuuluu tähän luokkaan: Nainen 67 Mies 40 Pohjoismaiseen hyvinvointivaltioajatteluun ja -ihanteeseen perustuva yhteiskunta, jossa yhteisesti verovaroilla pidämme huolta kaikista yhteiskunnan jäsenistä laadukkaasti ja yksilöllisesti. Toissijaisesti myös se, että välitämme lähimmäisistämme, mutta rahoitamme konkreettisen avun verovaroilla. Yleisinhimillistä toimintaa, jonka tekeminen ja tarpeen ollessa vastaanottaminen on kansalaisvelvollisuus. Tähän lähimmäisyys-luokkaan kuului osassa vastauksista vahvasti myös myös rajojen korostaminen, esimerkiksi 50-vuotiaan miehen vastauksessa: Jokaisen vastuu tiettyyn pisteeseen asti, omien kykyjen mukaan, oltava realistinen, että kaikkia ei pysty yksityisihminen auttaminen. Samoin osassa vastauksista haluttiin korostaa avun väliaikaisuutta; tämä ilmenee esimerkiksi 69-vuotiaan naisen vastauksessa: Auttamisen tulisi kannustaa ihmistä selviämään omillaan. Mielikuvat siis usein johtivat lähimmäisyyden ideaaliin ja ihanteeseen mutta sen rajat tunnistaen. Neljänneksi yleisin luokka luokista vahvimmin normatiivinen painottaa auttamista hyvyyden ilmentymänä; tähän luokaan kuuluvat reilun kymmenesosan (12,7 %) suomalaisista vastaukset: 8

12 Mies 59 Mies 47 Mies 45 Nainen 27 Vastikkeetonta positiivista toimintaa jonka tarkoituksena on yksilön auttaminen yli vaikeasta tilanteesta. Se että antaa vähästäänkin niille apua, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Se on vieraan tai tutun ihmisen kannattelemista mielekkään elämän syrjässä kiinni hetkellisesti tai pitempään auttajan omien voimavarojen rajoissa. Auttaminen on pyyteetöntä, vilpitöntä ja sen pitäisi myös olla pakollista. Oman ajattelumallin muuttaminen. On asetuttava lähimmäisen tilanteeseen, ajateltava epäitsekkäästi sekä muistettava, että sama voi osua myös omalle kohdalle. Muut luokat jäivät selkeästi vähemmälle kannatukselle suomalaisten spontaaneissa auttamismielikuvissa: kohderyhmä, auttamisen ilo tai vastavuoroisuus korostuivat kukin vastauksissa muutamien prosenttien verran, eniten kohderyhmät (6,7 %). Aineistoa avaten; vastavuoroisuutta painotti vastauksessaan, laulun sanoin, esimerkiksi 41-vuotias mies: Sillä jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa. Auttamisen ilo puolestaan korostui aineistossa esimerkiksi seuraavasti: Lähimmäisen rakkaus, lämmin sydän, hymyilyä, autettavalle ja auttajalle hyvä mieli (nainen, 46 v.); Tehdä jotain toisen puolesta, mistä ei itse hyödy muuten kuin kokemalla mielihyvää, että pystyi auttamaan (nainen, 33 v.). Kohderyhmiä koskien suomalaiset puolestaan valottivat mielikuviaan esimerkiksi seuraavasti: Nainen 69 Toinen syntyy perheeseen, jossa asiat kohdallaan ja perheen ja suvun tuki olemassa. Toinen taas on alusta asti turvattomissa oloissa, kaltoin kohdeltu. Auttamisen problemaatio on moninainen. Ketään ei kuitenkaan voi sulkea avun ulkopuolelle. Mies 64 Köyhä, sairas, vanhus, lapsi. Mies 62 Elämässään epäonnistunut ihminen joka ei itse pysty hoitamaan asioitaan. Auttamisen mielikuvat ovat siis kauttaaltaan hyvin positiivisia: auttaminen mielletään vahvasti myönteiseksi asiaksi. Kuitenkin auttamis-sanan spontaaneissa mielikuvissa myös siis kriittiset elementit olivat edustettuina (pääosassa 4,6 % vastauksissa), kuten esimerkiksi seuraavasti: Mies 67 Rahavallan kerjäyskikka. Mies 21 Joka ei pysty auttamaan itseään ei ansaitse apua. Nainen 61 Periaatteessa erinomainen asia, mutta kenenkään puolesta ei voi tehdä kaikkea: autettavankin omaa yritystä tarvitaan monessa kohtaa. Ei saa auttaa avuttomaksi! 9

13 Nainen 30 Auttamisen halu alkaa hiipua, kun nykyään ei esim. Oulussa Rotuaarilla pääsee enää ohi ettei joku ole lipas kourassa vonkaamassa milloin mihinkin tarkoitukseen rahaa. Liika on liikaa ja tuputtaminen on kaikista pahin. Jotkut melkein hihassa roikkuvat. Ja toinen ryhmä on kerjäävät romanialaiset yms. Hekään eivät usko/haukkuvat pystyyn jos ei lanttia tipu. Auttaminen ei tällaisten tapausten jälkeen enää innosta. Kriittiset näkemykset suhteessa auttamiseen saattoivat siis liittyä kyyniseen ihmiskuvaan, valtaa pitävien kritisoimiseen, auttamisen mahdollisiin lieveilmiöihin (esim. auttaa avuttomaksi yllä) tai väsymykseen erilaisten auttamiskanavien ja -tarjonnan äärellä. Myös ajankohtainen kerjäläiskysymys nosti esiin kriittisiä huomioita kuten samaan aikaan aineiston keruun kanssa myös mediassa. On kuitenkin huomioitava, että kriittisissä huomioissa oli mukana myös pahoittelua itsekkyyden hengestä, esim. Unohdettu asia. Nämä vastaukset siis edustavat toivetta, että asia olisi toisin, että ihmiset auttaisivat nykyistä enemmän; kritiikki ei siis kohdistu auttamiseen vaan auttamattomuuteen. Sekä naisilla että miehillä eniten vastauksia lukeutui auttamisen määritelmää koskevaan luokkaan ja tämän jälkeen auttamisen tapaan sekä lähimmäisyyteen. Vahvoja sukupuolieroja auttamisen mielikuvissa ei ole siis nostettavissa esille. Yksi huomio on kuitenkin tehtävä: hyvyyteen liittyvät auttamismielikuvat painottuvat aineistossa naisilla miehiä enemmän, kun taas auttamisen mieltäminen kohderyhmien kautta on tyypillisempää miehille kuin naisille. Ikäeroistakin voidaan nostaa esille muutamia huomioita. Vanhemmilla vastaajilla on auttamismielikuvissaan kuten koko aineistossa eniten yleisen määritelmän vastauksia mutta runsaasti myös, ja muita ikäryhmiä enemmän, lähimmäisyyden eetoksen painotusta. Alle 25-vuotiailla vastaajilla samoin yleinen määritelmä -luokka on suosituin vastaus niin kuin vanhemmillakin, kuten seuraava taulukko osoittaa: 26-vuotiaat ja tätä vanhemmat vastaajat 25-vuotiaat ja tätä nuoremmat vastaajat Auttamisen mielikuvat % % yleinen 31,7 30,7 lähimmäisyys 16,7 16,0 hyvyys 12,4 15,2 vastavuoroisuus 2,6 2,6 ilo 3,9 2,2 kohderyhmä 7,0 4,8 auttamisen tapa 19,4 26,0 kriittinen ääni 4,9 2,2 10

14 Muu / pois 1,3 0,3 yhteensä 100,0 100,0 TAULUKKO 2. Auttamisen mielikuvien ikäerot: alle versus yli 25-vuotiaat Mielenkiintoista kyllä, yli neljännes nuorimpien auttamismielikuvista suuntautuu auttamisen tapaan selkeästi iäkkäämpiä enemmän. Eli nuorten mielikuvissa korostuu teeman konkreettisuus; auttaminen on nuorille konkreettista tekemistä. Kiinnostavaa kyllä, normatiivinen hyvyys-teema nousee nuorten auttamismielikuvissa myös esille vanhempia vastaajia enemmän. Samoin kriittistä ääntä nousee esille vanhempia vastaajia vähemmän. Seuraavat lainaukset ilmentävät nuorten ominaispiirteitä auttamismielikuvissa: Nainen 19 Mies 21 Nainen 20 Nainen 25 Mies 23 Nainen 22 Leipä, ojennettu käsi, hymy, tuki, turva. Hyväntahtoisuus, muista ihmisistä välittäminen, empatia. Vilpitön lähimmäisen rakkaus. Auttaa jotakuta saattamaan loppuun asian, jonka aloittamisessa ei itse ole ollut mukana mutta jonka loppuunsaattamiseen tarvitaan minun apuani. Auttaa toista elämään hyvää ja arvokasta elämää. Kun toinen tarvitsee apua, voi sitä antaa kuuntelu, juttelu ja onnettomuushetken apu esim. Lisäksi sellainen apu kun elämä menee sekaisin tukea tätä henkilöä ja ohjata eteenpäin. Ei jätä yksin. Henkinen tuki vaikeissa tilanteissa, joissa ihminen ei tunne kykynevänsä selviävän yksin. Pelkkä taloudellinen tuki ei riitä auttamiseksi. Päivittäin toisen auttaminen pienissäkin asioissa. Voi olla mitä vain. Auttaminen voi olla jo sitäkin että esim. kantaa kaupasta vanhemman imisen ruokaostokset kotiin. Auttaminen voi olla tekoja, myös kuuntelemista, tukemista vaikeassa tilanteessa. Usein auttaa jo se kun joku kuuntelee huolet ja murheet. Auttaminen taloudellisesti tai liikenneonnettomuudessa. Myös esimerkiksi SPR:n toiminta ja kirkon ulkomaanapu. Rakastamisen jälkeen yksi tärkeimmistä. Se on hyvä teko sille joka apua tarvitsee. Auttaminen merkitsee monille ihmisille paljon ja he arvostavat sitä. Kun auttaa muita saa itse myös apua silloin kun sitä tarvitsee. Summa summarum, auttaminen on siis nuorimmille vastaajille enemmän kuin iäkkäämmille paitsi nimenomaan konkreettista toimintaa niin myös hyvä teko, positiivinen teko, oikea teko. 11

15 2.2 Paljonko suomalaiset auttavat ja millä tavoin? Aktiivista apua vaihtelevin muodoin Kuinka paljon suomalaiset tänä päivänä auttavat toisiaan? Kysymys kuului: Kuinka usein olette auttanut tai avustanut jotain toista ihmistä, ihmisiä tai tahoa esim. järjestöä? Vaihtoehdoiksi tarjottiin seuraavat: ainakin kerran kuukaudessa, kerran parissa kuukaudessa, joitakin kertoja vuodessa, noin kerran vuodessa, harvemmin kuin kerran vuodessa, ei koskaan sekä ei osaa sanoa. Suomalaiset ovat aktiivisia auttajia: puolet auttaa vähintäänkin kuukausittain. Naiset ovat auttaneet miehiä aktiivisemmin: naisista 56 %, miehistä 43 % on auttanut ainakin kerran kuukaudessa. Ikäeroja ei oikeastaan ole; tilastollisesti merkitseviä eroja ikäryhmien välillä ei juurikaan löydetä. Vain muutama kapea huomio erottelee vastaajat ikäryhmittäin; esimerkiksi vuotiaat ja vuotiaat ovat aktiivisemmassa auttamisessa toistensa kanssa samalla tasolla, mutta iäkkäämmistä suurempi joukko (14 %) kuin nuorista (6 %) on heitä, jotka auttavat vain noin kerran vuodessa. Toisaalta taas nuorimmasta vastaajaryhmästä, vuotiaista, löytyy kaikkia muita ikäryhmiä enemmän (nuorista 10 %) heitä, jotka auttavat harvemmin kuin kerran vuodessa. Myöskään sillä, missä päin Suomea vastaaja asuu, ei ole merkitystä suhteessa auttamisaktiivisuuteen. Paikkakunnan koko kuitenkin vaikuttaa; mielenkiintoista kyllä, avuliaimmat suomalaiset löytyvät pääkaupunkiseudulta (tosin tuloksissa ei aivan saavuteta tilastollista merkitsevyyttä). Taajan asutuissa kunnissa autetaan puolestaan vähiten, ja maaseudun ja kaupunkien asukkaat sijoittuvat pääkaupunkiseudun ja taajamien välimaastoon. Merkittävistä eroista ei kuitenkaan ole kyse. Ammattitaustaan liittyen muita eroja ei löydetä kuin se, että viljelijöihin lukeutuvat auttavat selkeästi muita ammattiryhmiä vähemmän. Työssäoloon liittyviä eroja ei löydetä, kuten ei myöskään tulotasoon tai talouden kokoon. Koulutustaustaan liittyvät selkeät erot puolestaan nousevat esille: mitä korkeampi koulutus, sitä enemmän suomalainen auttaa. Samoin puoluetausta vaikuttaa auttamiseen: Keskustapuolueen kannattajat auttavat muita suomalaisia vähemmän, Vihreiden kannattajat puolestaan enemmän. Kysyttäessä vastaajilta, millä tavoin he ovat auttaneet toisia ihmisiä tai muita tahoja, vastausvaihtoehdoiksi tarjottiin seuraavat: auttanut lähipiiriänne tai omaisianne auttanut naapureita auttanut joitakin tuntemattomia ihmisiä 12

16 lahjoittanut rahaa keräykseen osallistunut järjestöjen vapaaehtoistoimintaan luovuttanut verta osallistunut pidempiaikaiseen ja säännölliseen avustushankkeeseen auttanut jotenkin muuten ei mitään ei osaa sanoa. Suomalaiset piirtyvät näille vaihtoehdoille auttajina seuraavasti: KUVIO 2. Suomalaisen auttamisen muodot Kuten kuvio osoittaa, valtaosa avusta suuntautuu lähipiiriin: 91 % suomalaisista on auttanut lähipiiriinsä kuuluvia. Myös keräyksiin rahan antaminen on suomalaisten keskuudessa aktiivista (73 %). Mielenkiintoista kyllä, suomalaiset auttavat naapureitaan ja toisaalta tuntemattomia ihmisiä yhtä paljon (58 % on auttanut). Varsinkin jälkimmäistä lukua, tuntemattomien ihmisten auttamisen tasoa, voidaan pitää korkeana; kaksi kolmesta suomalaisesta on siis auttanut tuntematonta ihmistä. Myös järjestöjen vapaaehtoistoimintaan osallistuminen on sangen aktiivisella tasolla: useampi kuin joka kolmas (35 %) suomalainen on vapaaehtoistoimija. Lähes joka neljäs suomalainen on myös sitoutunut johonkin pidempiaikaiseen avustushankkeeseen. Auttamisen muodot ovat yhteydessä ikään: yli 64-vuotiaat ovat aktiivisimpia järjestöjen vapaaehtoistoimijoita, yli 50-vuotiaat (sekä vuotiaat 13

17 että yli 64-vuotiaat) ovat aktiivisimpia lähipiirin auttajia, vuotiaat ovat puolestaan sekä naapuriavun että rahankeräyksien aktiiveja, kun taas nuorimmat suomalaiset (15 34-vuotiaat) profiloituvat tuntemattomien ihmisten auttajina. Sukupuolieroja löydetään vain niukalti: naiset dominoivat auttamista ja myös auttamisen eri muotoja, joskin naapuriavun ja verenluovuttamisen suhteen miehet ovat naisia aktiivisempia (ei kuitenkaan tilastollisesti merkitsevässä mielessä). Pidempiaikaiseen auttamiseen sitoutumisessa nuorimmat vastaajat ovat selkeästi muita ryhmiä passiivisempia. Naapuriapu on maaseudulla enemmän voimissaan kuin suuremmilla paikkakunnilla. Pääkaupunkiseudulla osallistutaan muuta vähemmän vapaaehtoistoimintaan (26 % osallistuu, koko Suomen ka. 35 %), kun taas verta luovutetaan muuta maata aktiivisemmin (35 % on luovuttanut, ka. 26 %). Keräyksiin osallistumisessa ja pidempiaikaisiin avustushankkeisiin sitoutumisessa piirtyy koulutus- ja tuloeroja: korkeammin koulutetut ja eniten ansaitsevat ovat aktiivisempia. Jälkimmäinen ryhmä itse asiassa auttaa pienempipalkkaisia enemmän myös lähipiiriään ja omaisiaan Rahankeräykset vetoavat Vastaajilta kysyttiin: Millaiseen keräykseen olet lahjoittanut rahaa? Vastausvaihtoehdot olivat: sotaveteraaneille kansainväliseen katastrofiapuun lasten auttamiseen, esim. Unicef, Plan, World Vision jne. Pelastusarmeijan vuotuiseen joulukeräykseen erilaisiin luontoon liittyviin keräyksiin, esim. WWF, Greenpeace, Luonnonsuojeluliitto jne. erilaisiin sosiaalisiin keräyksiin, esim. mielenterveyspotilaat tai vastaavat paikallisiin keräyksiin kuten koulut, Lionsit, Rotarit ja vastaavat johonkin muuhun ei osaa sanoa. 14

18 KUVIO 3. Suomalaisten osallistuminen rahankeräyksiin Selkeästi eniten suomalaiset ovat lahjoittaneet rahaa sotaveteraaneille (73 %), lapsille (67 %) sekä kansainväliseen kriisityöhön (57 %). Myös Pelastusarmeijan joulukeräys (50 %) sekä erilaiset paikalliset keräykset (46 %) vetoavat suomalaisiin. Suomalaiset antavat rahansa mieluummin ihmisten kuin luonnon auttamiseen. Sotaveteraaneille ovat muita aktiivisemmin rahaa lahjoittaneet miehet, yli 50-vuotiaat, pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvat. Kansainvälinen katastrofiapu puolestaan vetoaa erityisesti naisiin ja pääkaupunkiseutulaisiin. Luontoteema puolestaan saa taakseen erityisesti naisten, alle 35-vuotiaiden ja erityisesti pääkaupunkiseutulaisten lantit. Muutamissa rahankeräyksen saroissa (kansainväliset kriisit, Pelastusarmeija, lasten auttaminen) keräykset innostavat sitä enemmän, mitä korkeampi koulutus vastaajalla on; luonnonsuojelussa tai sotaveteraanien kohdalla vastaavia linjoja ei kuitenkaan löydetä. Yrittäjiin puolestaan vetoavat erityisesti sekä luontoteema että paikalliset keräykset (esim. Lions). Keskusta- ja kokoomushenkiset antavat selkeästi muita enemmän rahaa sotaveteraaneille, Vihreiden kannattajat puolestaan kansainväliseen katastrofityöhön ja luonnonsuojeluun. SDP:n kannattajat osallistuvat puolestaan muita selkeästi aktiivisemmin lasten tukemiseen. Merkittävästi muita suurempia summia lahjoittavat Kokoomuksen ja Vihreiden kannattajat. 15

19 Heiltä, jotka ovat lahjoittaneet rahaa, kysyttiin myös, millaisella summalla he auttavat vuodessa keskimäärin. Tyypillisin summa on euroa vuodessa (27 % antaa tämän verran), mutta tyypillisiä summia ovat myös toisaalta yli 100 euroa (19 %), toisaalta euroa (20 %) tai euroa (17 %). Suurimpia summia lahjoittavat vuotiaat, hyvätuloiset (erityisesti yli euroa/v. tienaavat) sekä korkeammin koulutetut. Suurimmat summat keskittyvät erittäin vahvasti pääkaupunkiseudulle ja myös laajemmin muualle Uudellamaalla. 2.3 Miksi autamme? Auttamisen ilo motivoi Auttamisen kannalta motivaatio toiminnan syyt ja perustelut on paitsi kiehtovaa niin myös oleellista. Miksi suomalaiset sitten auttavat toisiaan? Vastaajilta kysyttiin: Ihmisillä on monenlaisia syitä siihen, miksi he haluavat auttaa toisia. Missä määrin seuraavat syyt sopivat teihin? Vastausvaihtoehdot olivat (asteikolla 1 4): hyvin (4), melko hyvin (3), ei kovinkaan hyvin (2), ei lainkaan (2), ei osaa sanoa. Tarjottujen motiivien lista oli seuraava: Auttaminen on Teistä oikein, velvollisuus. Tunnette myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan. Haluatte toteuttaa kristillistä lähimmäisenrakkautta. Myös Teitä on autettu. Autatte siksi, että Teitä autettaisiin tulevaisuudessa. Auttamalla tutustutte ihmisiin. Auttaminen on Teille luonteenomaista. Auttaminen tuottaa Teille iloa. Auttaminen on Teille elämäntapa. Peräti 91 % suomalaisista on sitä mieltä, että auttaminen tuottaa hänelle iloa tai että hän tuntee myötätuntoa (joukko, joka valitsi joko vaihtoehdon sopii melko hyvin tai sopii hyvin ). Samoin selkeä valtaosa (91 %) kertoo kokevansa myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan. Erot eri väestöryhmien välillä ovat vähäiset. Puolet (51 %) arvioi lisäksi, että auttaminen tuottaa itselle iloa ja sopii hyvin heihin; naisten keskuudessa osuus nousee peräti kahteen kolmasosaan. Valtaosa (84 %) kokee myös auttamisen olevan velvollisuus. Naisista lähes kaikki (94 %) ovat tätä mieltä. Lähes kolme neljästä (72 %) kertoo lisäksi motiivikseen, että heitä itseään on autettu. Eniten apua ovat saaneet tai ainakin eniten avun kokevat auttamistaan motivoivan naiset ja nuoret. Perinteisen auttamismotiivin, kristillisen lähimmäisenrakkauden, kokee auttamisensa motiiviksi tänäkin päivänä puolet. Kristillisyys auttamismotii- 16

20 vina korostuu ikäihmisillä: varttuneen väestön keskuudessa osuus nousee 70 prosenttiin. Tarkasteltaessa motiivien keskiarvoja suhteessa toisiinsa huomataan, että selkeästi vahvimmin suomalaisia motivoi auttamisen ilo (ka. 3,4), eli Auttaminen tuottaa Teille iloa. Hyvin keskeisiä motiiveja ovat myös luonnollisesti edellä mainitut myötätunto ( Tunnette myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan, ka. 3,37) ja auttamisen oikeus, velvollisuus ( Auttaminen on Teistä oikein, velvollisuus, ka. 3,29), kuten myös auttaminen osana omaa luonnetta ( Auttaminen on Teille luonteenomaista, ka. 3,1). Muut motiivit eli kristillinen lähimmäisenrakkaus, vastaanotettu apu, avun toivominen tulevaisuudessa sekä auttaminen elämäntapana liikkuvat keskivertosuomalaisilla kuvaa minua melko hyvin ja ei kuvaa minua kovinkaan hyvin -vaihtoehtojen välimaastossa. Motiiveista naiset antavat miehiä korkeammat arvot arvioinneissaan kaikkien motiivien kohdalla. Erityisesti naiset painottavat motiiveissaan seuraavia: auttaminen tuo iloa, auttaminen on oikein/velvollisuus, tunnen myötätuntoa. Miehet pääsevät naisten lukemiin motiiveissaan vain kohdassa Autatte siksi, että Teitä autettaisiin tulevaisuudessa. Miestenkin auttamismotiiveissa on kuitenkin sama kärki kuin naisilla, eli auttamisen ytimessä on ilo, velvollisuus ja myötätunto. Ikäryhmissä ei motiivikärjessä juurikaan eroja löydetä: yli 25-vuotiaita suomalaisia motivoi auttamiseen erityisesti myötätunto ja ilo. Nuorin vastaajaryhmä kuitenkin profiloituu omaksi joukokseen kiehtovalla tavalla: heille keskeisimpiä auttamismotiiveja on auttamisen ilon lisäksi auttaminen oikeana tekona, velvollisuutena kuten myös elämäntapana. Asuinaluekin on yhteydessä auttamismotiiveihin. Kaupungeissa, ja erityisesti pääkaupunkiseudulla, auttamiseen motivoidutaan erityisesti myötätunnosta ja velvollisuudentunnosta. Samat motiivit ovat keskeisiä myös maaseudulla, mutta siellä auttaminen kytkeytyy myös, ja nimenomaan muuta maata enemmän, haluun toteuttaa kristillistä lähimmäisenrakkautta (ka. 2,72, mikä nousee lähelle kuvaa minua melko hyvin -tasoa). Matalimmin koulutetut nousevat esille useamman motiivin kohdalla: halu toteuttaa kristillistä lähimmäisenrakkautta, autan siksi että minua autettaisiin tulevaisuudessa, auttamalla tutustuu ihmisiin. Korkeimmin koulutetuilla keskeisin auttamismotiivi liittyy myötätuntoon, mutta myös muut koulutustaustaryhmät ovat myötätunnossaan täysin samalla tasolla. Pienituloisimmat suomalaiset motivoituvat auttamaan erityisesti velvollisuudentunnon ja auttamisen tuoman ilon vuoksi. Eniten tienaavat suomalaiset painottavat erityisesti iloa, mutta jäävät motiivipainotuksissaan pienempitulostein taakse (eli kysymyksiin on vastattu hieman eri otteella; matalampia numeroita kautta linjan). 17

21 Samoin on haasteellista arvioida aktiivisesti ja passiivisesti auttavien suomalaisten auttamismotiiveja; motiivien luvut ovat kautta linjan korkeampia aktiiviauttajilla. Se voidaan kuitenkin sanoa, että aktiivisimmin auttavia suomalaisia motivoi erityisesti velvollisuudentunto ja avun tuoma ilo. Vihreiden kannattajat jotka profiloituvat auttavaisina ja auttamismyönteisinä läpi tämän raportin korostavat auttamismotiiveissaan erityisesti velvollisuudentuntoa, myötätuntoa ja iloa. Keskustapuolueen kannattajat korostavat muita enemmän kristillistä lähimmäisenrakkautta, toisiin ihmisiin tutustumista samoin SDP:n kannattajat kuten myös odotusta tulevaisuuden avusta sekä auttamista elämäntapana. Tosin Keskustan kannattajillekin motiiveina keskeisimpiä ovat auttamisen oikeus sekä myötätunto. Kokoomuksen kannattajat auttavat erityisesti ilon ja myötätunnon vuoksi, mutta he eivät eroa muiden puolueiden kannattajista näiden motiivien korostuksessa. SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajia motivoi auttamaan erityisesti auttamisen oikeus, ilo sekä myötätunto, ja he erottuvatkin keskivertosuomalaisista näissä painotuksissa Vapauttavatko verot vastuusta tai verohelpotuksia? Paneeliaineistossa vastaajille esitettiin väite: Koska maksan jo veroja palvelujärjestelmän rahoittamiseksi, teen jo oman osuuteni eikä minun tarvitse auttaa enää muilla tavoin. Väite jakaa kansan vahvasti: kolmannes (31 %) on väitteen kanssa osin eri, osin samaa mieltä ja lisäksi viidennes (26 %) vähintään jokseenkin samaa mieltä sekä reilu neljännes (26 %) jokseenkin eri mieltä. Toisaalta on huomioitava, että yllättävänkin suuri joukko viidennes (17 %) on suomalaisista myös niitä, jotka ovat täysin eri mieltä väitteen kanssa. Kokonaisuudessaan siis lähes puolet (43 %) on väitteen kanssa jokseenkin tai täysin eri mieltä. Naiset kokevat miehiä harvemmin verojen vapauttavan auttamisvastuusta, korkeammin koulutetut matalammin koulutettuja harvemmin. Nuorimmat suomalaiset (18 24-vuotiaat) vastustavat väitettä muita jyrkemmin (51 % jokseenkin tai täysin eri mieltä). Asuinpaikan mukaisia eroja ei juurikaan löydetä. Aika ajoin Suomessakin on käyty keskustelua Yhdysvaltojen mallin mukaisista verohelpotuksista avustamiseen käytetyille varoille. Paneeliaineistossa tarjottiin väite: Kansalaisten pitäisi saada hyvinvointityöhön antamistaan lahjoituksista verohelpotusta. Yllättävän moni kannattaa väitettä: lähes kaksi kolmesta (59 %) suomalaisesta allekirjoittaa sen. Viidennes on väitteen kanssa osin eri, osin samaa mieltä ja vain toinen viidennes vastustaa sitä täysin tai jokseenkin. Miehet kannattavat verohelpotuksia auttamisesta naisia enemmän (62 % versus 55 % vähintään jokseenkin samaa mieltä) samoin Etelä- ja Itä-Suomen lääneissä asuvat. Ikäerojakin 18

22 löytyy: vuotiaat suomalaiset ja runsaasti myös ja vuotiaat kannattavat verohelpotuksia vahvimmin. Tulojen ja koulutuksen mukaan vastaukset hajoavat, eikä selkeitä linjoja hahmotu. 19

23 3 Keiden apuun luotamme? 3.1 Lähipiiri tuen ydin 1 Kysyttäessä vastaajilta: Ihmisen elämän varrella tulee erilaisia tilanteita, joissa hän tarvitsee muiden apua. Kuinka vahvasti luotatte seuraavien tahojen tukeen, mikäli heiltä apua tarvitsisitte? vaihtoehdoiksi tarjottiin (asteikolla 1 4): hyvin vahvasti (4), melko vahvasti (3), ei kovinkaan vahvasti (2), ei lainkaan (1), ei osaa sanoa. Tahot, joista oltiin kiinnostuneita, olivat: valtio asuinkuntanne kansalaisjärjestöt seurakunta, kirkko oma lähipiirinne lähinaapurustojen ihmiset yritysten palvelut eli ostettavat palvelut oma vastuu itsestänne toisten ihmisten tuki yleensä eli lähimmäisvastuu. Kolmen kärki on hyvin selvä: suomalaiset luottavat erityisesti oman lähipiirinsä tukeen (ka. 3,57), omaan vastuuseen itsestään (ka. 3,52) sekä joskin jo selvästi vähemmän toisten ihmisten tukeen, lähimmäisvastuuseen (ka. 2,90). Mielenkiintoista kyllä, neljäntenä suomalaisten luottolistalla, mitä tulee auttamiseen, ovat yritysten palvelut eli ostettavat palvelut (ka. 2,47). Tämän luottamustason taakse jää ja tässä järjestyksessä luottamus asuinkuntaan (ka. 2.44), lähinaapurustojen ihmisiin (ka. 2,40) sekä seurakuntaan ja kirkkoon (ka. 2,32). Vähiten suomalaiset luottavat valtion (ka. 2,25) ja toisaalta kansalaisjärjestöjen (ka. 2,07) tukeen. Suurimmista julkisen sektorin toimijoista suomalaiset siis luottavat vahvasti oikeastaan vain omaan asuinkuntaansa. Kuitenkin kuntaansakin luottaa edes melko vahvasti suomalaisista vain alle puolet (45 % luottaa vähintään melko vahvasti). Valtioon luottaa kolmannes, ja luottamus kirkkoon ja seurakuntaan sijoittuu kunnan ja valtion välimaastoon. Puolestaan kansalaisjärjestöjen tukeen luottaa suomalaisista neljännes. Yleisimmin järjestöihin luottavat nuoret, työttömät ja Vihreiden kannattajat. Vähiten luotta- 1 Tämä aineisto on raportoitu primaaristi aiemmassa raportissa, ks. Pessi 2008; sama koskee tämän raportin lukua

24 musta järjestöihin on varttuneen väen, toimihenkilöiden ja vaaleissa äänestämättömien joukossa. Naiset luottavat useimpien tahojen tukeen miehiä vahvemmin; poikkeuksen muodostaa kuitenkin miesten luottamus valtion ja lähinaapuruston tukeen, joka on hieman naisten luottamusta korkeammalla tasolla. Nuorimmat suomalaiset (15 34-vuotiaat) luottavat muita vahvemmin lukuisten instituutioiden tukeen: valtion, asuinkunnan, kansalaisjärjestöjen, kirkon, oman lähipiirin, lähinaapurustojen ja lähimmäisvastuun (kahdessa viimeisessä vain vuotiaat) apuun. Erityisen vahvasti nuorimmat suomalaiset luottavat juuri lähipiirinsä tukeen (ka. 3,67 3,75). Iäkkäimmät suomalaiset (yli 65-vuotiaat) luottavat muita vahvemmin lähinaapurustojen ihmisten tukeen kuten myös omaan vastuuseen itse itsestään. Tämä vastuu itse itsestään on erityisen korkealla tasolla myös ja vuotiailla ja he luottavat muita ikäryhmiä enemmän myös yritysten ostettaviin palveluihin. Pääkaupunkiseudulla luotetaan muuta maata enemmän valtion ja asuinkunnan tukeen kuten myös oman lähipiirin tukeen ja omaan vastuuseen omasta itsestä. Kansalaisjärjestöihin luotetaan erityisesti siis muuta Suomea enemmän kaupunkimaisissa kunnissa. Maaseudulla luotetaan muuta maata enemmän puolestaan lähinaapuruston ihmisiin. Korkeimmin koulutetut suomalaiset luottavat muita enemmän valtion ja asuinkunnan kuten myös kansalaisjärjestöjen, yritysten palveluiden, lähipiirin ja oman vastuun rooliin. Erityisen korkealle tasolle korkeimmin koulutettujen luottamus nousee suhteessa kahteen viimeksi mainittuun. Matalimmin koulutetut luottavat muita enemmän puolestaan seurakunnan ja kirkon, lähinaapuruston apuun sekä ylipäätänsä lähimmäisvastuun tukeen kuten myös kansalaisjärjestöjen (koskee keski- ja ammattikoulutuksen, ei pelkästään alemman koulutuksen, omaavia) apuun. Puoluetausta vaikuttaa vahvasti siihen, keiden apuun luotetaan. Kaikkien puolueiden kannattajat luottavat, kuten siis suomalaiset ylipäätään keskimäärin, eniten oman lähipiirin ja oman vastuun rooliin. Keskustapuolueen kannattajat luottavat muita enemmän kuitenkin myös asuinkunnan, seurakunnan ja kirkon, lähinaapurustojen ja (vain hieman muita enemmän) yritysten palveluiden tukeen. Kokoomuksen tukijat puolestaan luottavat erityisesti valtion, ostettavien palvelujen ja (vielä muita enemmän) oman vastuun rooliin. SDP:n kannattajat puolestaan luottavat muita enemmän asuinkunnan, Vasemmistoliiton kannattajat valtion, kansalaisjärjestöjen ja asuinkunnan sekä Vihreät valtion ja kuten yllä kävi ilmi kansalaisjärjestöjen sekä oman lähipiirin tukeen. Tuloillakin on merkitystä: Suurituloisimmat luottavat muita enemmän oman lähipiirin, lähinaapuruston, yritysten palveluiden sekä oman vastuun rooliin. Pienituloisimmat puolestaan luottavat muita enemmän asuinkunnan ja lähimmäisvastuun tukeen. 21

25 3.2 Yksilön omaa vastuuta peräänkuulutetaan 2 Vastaajilta tiedusteltiin: Minkä kaikkien seuraavien tahojen vastuun pitäisi mielestänne lisääntyä suomalaisten hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja edistämisessä seuraavan 10 vuoden aikana? Tahojen lista näytti seuraavalta: valtion vastuun kuntien vastuun seurakuntien, kirkon vastuun kansalaisjärjestöjen vastuun palveluja tarjoavien yritysten vastuun yleensä yritysten yhteiskunnallisen vastuun ihmisen oma lähipiirin, perheen ja sukulaisten vastuun lähinaapurustojen ihmisten vastuun jokaisen yksilön vastuun itsestään jokaisen yksilön vastuun muista ihmisistä ei minkään näistä ei osaa sanoa. Vahvimmin suomalaiset peräänkuuluttavat tällä hetkellä yksilön omaa vastuuta omasta hyvinvoinnistaan; yksilövastuun pitäisi suomalaisten mielestä kasvaa vahvemmin kuin minkään muun tuen hyvinvoinnin lisäämiseksi. Suomalaiset myös peräänkuuluttavat vahvasti niin julkisen sektorin kuin toisaalta lähimmäisavunkin roolin kasvua suomalaisten hyvinvoinnissa; kuten kuviosta yllä ilmenee, valtion (82 % peräänkuuluttaa vastuun kasvua) ja kuntien (81 %) vastuuta peräänkuulutetaan yhtä paljon kuin ihmisen oman vastuun (85 %), lähipiirin, perheen, sukulaisten vastuun (80 %) ja lähimmäisvastuun ( jokaisen yksilön vastuu muista, 80 %) roolin kasvua. Seuraavaksi eniten suomalaiset peräänkuuluttavat mielenkiintoista kyllä yritysten yhteiskuntavastuun roolin kasvua (66 %). Hieman tämän taakse jäävät palveluja tarjoavien yritysten vastuu (58 %) sekä toisaalta naapuriapu (63 %). Nämäkin luvut ovat kaikki korkeita: kaksi kolmesta suomalaisesta kaipaa tänä päivänä yritysten sosiaalista vastuuta ja palvelutarjon- 2 Tämä aineisto on raportoitu primaaristi aiemmassa raportissa, ks. Pessi 2008; kuten edellä kävi ilmi, sama koskee tämän raportin lukua

26 taa kuten myös naapuriapua nykyistä korkeammalle tasolle. Lisäksi reilusti yli kolmannes suomalaisista peräänkuuluttaa myös seurakuntien (45 %) ja kansalaisjärjestöjen (40 %) vastuun kasvua. KUVIO 4. Suomalaisten odotukset hyvinvointivastuun kasvulle Naisten luvut ovat kauttaaltaan miesten lukuja korkeampia: naiset peräänkuuluttavat eri toimijoiden vastuun kasvua suomalaisten hyvinvoinnista miehiä enemmän. Yli 50-vuotiaat suomalaiset peräänkuuluttavat seurakuntien ja kirkon roolin kasvua vahvimmin (heistä yli puolet kannattaa). Työikäiset (25 49-vuotiaat) peräänkuuluttavat muita enemmän lukuisten sektorien vastuuta: toisaalta palveluja tarjoavien yritysten ja yritysten yhteiskuntavastuun, toisaalta lähipiirin ja naapurustojen, kuten myös yksilön oman vastuun, roolia. Yritysten roolin kasvua sekä ostettavien palvelujen että yhteiskuntavastuun muodossa painottavat eniten korkeimmin koulutetut suomalaiset. Korkeatuloisimmat suomalaiset kannattavat muita vähemmän valtion ja kuntien hyvinvointivastuun kasvua. SDP:n kannattajat ovat vahvoja eri sektoreiden hyvinvointivastuun kasvun peräänkuuluttajia: he kannattavat muiden puolueiden kannattajia enemmän niin valtion, kuntien, yritysten yhteiskuntavastuun (tätä kannattavat vahvasti myös Vihreiden kannattajat) kuten myös palveluja tarjoavien yritysten, lähipiirin ja yksilön omankin hyvinvointivastuun kasvua. 23

27 Pääkaupunkiseudulla sekä ylipäätään Uudellamaalla asuvat korostavat muita enemmän kansalaisjärjestöjen, yritysten yhteiskuntavastuun sekä lähipiirin avun kasvun tärkeyttä. Maaseudulla korostetaan muuta Suomea vähemmän lähipiirin, perheen ja sukulaisten vastuun kasvua, mikä kertonee siitä, että vajetta lähipiirin tuessa nähdään muualla enemmän kuin maaseudulla. Muita eroja asuinpaikan mukaan ei löydetä. Ne suomalaiset, jotka itse ovat aktiivisia auttajia (ovat auttaneet ainakin kerran kuukaudessa), painottavat muita selkeästi enemmän niin valtion, yritysmaailman (sekä palvelut että yhteiskuntavastuu), lähipiirin kuin myös lähimmäisyyden ( jokaisen yksilön vastuu muista ihmisistä ) roolin kasvua suomalaisten hyvinvoinnissa. Paneeliaineistossa kysyttiin lisäksi tarkemmin: Miten seuraavien tahojen vastuun pitäisi mielestänne muuttua suhteessa suomalaisten hyvinvoinnin toteuttamiseen ja rahoittamiseen?, vaihtoehtoina kasvaa, vähentyä, pysyä ennallaan. Tiedusteltujen tahojen lista näytti tältä: julkinen sektori, valtio julkinen sektori, kunta seurakunnat, kirkko kansalaisjärjestöt yritysten palvelut (yksityiset palvelut) yritysten sosiaalinen vastuu lähiyhteisöt, lähipiiri, perhe, suku kansalaisen vastuu itsestään. Lista näyttää siis kutakuinkin samalta kuin aiemmassa kysymyksessä (tosin yritysten yhteiskuntavastuu on muotoiltu hieman toisin, ja lähipiiriosioon on lisätty sana lähiyhteisöt ). Listassa ei kuitenkaan tässä kysymyksessä oltu huomioitu lähinaapurustoja eikä yksilön vastuuta muista ihmisistä. Myös paneeliaineisto tuo esille suomalaisten vahvan peräänkuuluttamisen suhteessa kansalaisten omaan vastuuseen itsestään: 76 %:n mielestä sen pitäisi kasvaa. Tätä mieltä ovat muita vahvemmin vuotiaat, matalimmin koulutetut, maatalousyrittäjät mutta myös eläkeläiset ja johtavassa asemassa olevat sekä korkeatuloisimmat suomalaiset sekä hieman enemmän miehet kuin naiset (78 % versus 75 %). Toisaalta kun paneeliaineistossa tiedusteltiin vastaajien kantaa väitteeseen Sosiaaliturva on vähentänyt suomalaisten oma-aloitteellisuutta ja omaa vastuuta, enemmistö suomalaisista oli väitteen kanssa samoilla linjoilla: osa täysin samaa mieltä (22 %), osa jokseenkin samaa mieltä (30 %). Erimielisiä väitteen kanssa on vain reilu viidennes (jokseenkin eri miel- 24

28 tä 15 %, täysin eri mieltä 7 %). Lisäksi neljännes ei osaa ottaa kantaa vaan on osin eri, osin samaa mieltä. Sosiaaliturvan rappeuttavaa ja omaa vastuuta nakertavaa vaikutusta painottavat erityisesti suuret ikäluokat (55 64-vuotiaista 59 % on väitteen kanssa vähintään jokseenkin samaa mieltä) ja yrittäjät sekä korkeatuloiset kuten myös miehet hieman naisia enemmän. Vielä hieman vahvemmin (79 %) suomalaiset kannattavat paneeliaineiston mukaan valtion vastuun kasvua kuten myös vahvasti kuntien (72 %) sekä yritysten sosiaalisen vastuun (69 %) kasvua. Julkisen sektorin vastuuta peräänkuulutetaan erityisesti Lapin läänissä (siellä kuntien vastuuta puolestaan muuta maata vähemmän), työttömien ja eläkeläisten sekä yksinhuoltajien, pienituloisempien kuten myös ammatillisen koulutuksen omaavien keskuudessa. Suuria ikäeroja ei löydetä. Yritysten sosiaalisen vastuun peräänkuuluttaminen joka nousi siis yllättävän korkealle tasolle on tyypillistä puolestaan Pohjois-Suomessa sekä vuotiaiden ja ammattikorkeakoulutaustaisten keskuudessa sekä naisilla hieman miehiä enemmän (71 % versus 66 %). Samoin yritysten sosiaalista vastuuta kaivataan työttömien, eläkeläisten ja alempien toimihenkilöiden joukossa, kun taas yrittäjien ja johtavassa asemassa olevien keskuudessa kannatus on selvästi keskivertosuomalaisia alhaisempi (54 %). Matalimmat odotukset hyvinvointivastuun kasvulle suomalaisilla puolestaan ovat suhteessa kansalaisjärjestöihin (51 %) ja yksityisiin palveluihin (54 %) kirkon (56 %) ja lähipiirin (57 %) vastuun peräänkuuluttamisen sijoittuessa välimaastoon. On toki huomioitava, että näitäkin instituutioita kohtaan yli puolet suomalaisista peräänkuuluttaa hyvinvointivastuun kasvua. Kirkon vastuun kasvua toivovat erityisesti naiset, Itä-Suomen ja Lapin läänin asukkaat, yli 35-vuotiaat (18 24-vuotiaista puolestaan vain reilu kolmannes), matalimmin koulutetut sekä yrittäjät ja eläkeläiset. Kansalaisjärjestöjen vastuun kasvua toivovat puolestaan keskivertosuomalaisia enemmän vuotiaat, matalimmin koulutetut, yksinhuoltajat, korkeampituloiset sekä lisäksi toisaalta työttömät, toisaalta johtavassa asemassa toimivat. Entäpä mitä ovat ne tahot, joiden vastuun suomalaiset toivovat hyvinvoinnin saralla laskevan? Luvut ovat kauttaaltaan matalia; suomalaisilla ei juurikaan ole toiveita minkään instituution hyvinvointivastuun pienentämiseen (esim. oma vastuu itsestä 2 %, valtion vastuu 3 %). Matalan tason matalaan kärkeen nousevat kuitenkin yritysten palvelut: joka kymmenes toivoisi niiden vastuun vähenevän. Iäkkäimmät, Lapissa asuvat sekä johtajat ovat tätä mieltä hieman muita enemmän. Lisäksi on huomioitava, että kirkon ja lähipiirin (kumpikin 7 %) hyvinvointivastuun toivoisi vähenevän lähes joka 25

29 kymmenes suomalainen. Kirkon osalta tämä näkemys painottuu erityisesti miehillä, Lapin läänissä, vuotiailla sekä ylemmillä toimihenkilöillä. Lähipiirin osalta vastuun vähenemistä kannattavat puolestaan erityisesti Etelä-Suomen läänin asukkaat, vuotiaat, ammatillisen koulutuksen omaavat sekä maatalousyrittäjät (tämä poikkeuksellisen korkea: 21 %). Missään ryhmässä ei päästä kuitenkaan ei kirkon, lähipiirin eikä yritysten palveluiden osalla kuitenkaan kovinkaan korkealle tasolle. Keiden tahojen hyvinvointivastuun sitten oletetaan pysyvän nykyisellä tasolla? Erityisen tyytyväisiä suomalaiset vaikuttavat olevan kansalaisjärjestöjen nykyiseen hyvinvointivastuuseen: lähes puolet (44 %) toivoo järjestöjen vastuun säilyvän nykyisellä tasolla. Samoin reilu kolmannes on tyytyväinen kirkon (37 %), yksityisen palveluiden (37 %) ja lähipiirin (35 %) nykyiseen hyvinvointirooliin. Paneeliaineistossa oli mukana lisäksi väite: Ihmisten tulisi huolehtia nykyistä enemmän itsestään ja omista läheisistään. Väite sai vahvan kannatuksen: 89 % suomalaisista allekirjoittaa sen (eli on väitteen kanssa jokseenkin tai täysin samaa mieltä). Vain muutama (3 %) on väitteen kanssa täysin tai jokseenkin eri mieltä. Lähipiirin ja oma-avun huolenpitoa peräänkuuluttavat miehet ja naiset yhtä vahvasti. Peräänkuuluttaminen korostuu hieman muita ikäryhmiä enemmän nuorilla aikuisilla (25 35-vuotiailla) kuten myös maatalousyrittäjillä. Väitteestä ei tokikaan käy ilmi, pitäisikö lähipiiristä ja itsestä huolehtimisen ajan ja energian olla pois muista kaukaisimmista huolehtimisesta. 3.3 Konkreettisen avun kolmio: julkinen sektori, lähipiiri, järjestöt Paneeliaineistossa oli kysymys: Minkä tahojen mielestänne tulisi auttaa seuraavissa tilanteissa, joissa ihminen tarvitsee tukea ja apua? Merkitkää kunkin autettavan henkilön osalta kolme mielestänne keskeisintä tahoa. Tahoiksi tarjottiin seuraavat: julkinen palvelusektori (esim. sosiaalityöntekijät) kansalaisjärjestöt (esim. Suomen Punainen Risti) seurakunta, kirkko (esim. papit, diakonissat) ihmisen oma lähipiiri (esim. suku, ystävät) lähinaapuruston ihmiset yritysten sosiaalinen vastuu. Kysymykseen oli valittu 12 avuntarpeen tilannetta: mielenterveysongelmista kärsivä yksinäinen vanhus varaton ihminen 26

30 pitkäaikaissairas tai vammainen alkoholin- tai huumeidenkäyttäjä päihdekoukkuun jäänyt nuori katastrofin uhri ihminen, joka tarvitsee taloudellista tukea ja samalla etsii apua päihdeongelmaansa kärsivä lapsiperhe tilapäistä lastenhoitoapua tarvitseva perhe ihminen, joka kerjää kadulla rahaa asunnoton. Tilanteet ovat karrikoituja ja mustavalkoisia, mutta niillä pyrittiin hakemaan nimenomaan erotteluja eri auttajatahojen välille mihin päästiinkin. Muotoilulla ihminen, joka tarvitsee taloudellista tukea ja samalla etsii apua päihdeongelmaansa haluttiin etsiä avun holistisuutta: mikä taho voisi tulla tällaisessa moniongelmaisessa tapauksessa suomalaisten mielestä kyseeseen. Kyseinen muotoilu on kuitenkin oudohko ja sangen epäselvä. Erityisen vahvat odotukset kohdistuvat julkiselle sektorille: useimpien avuntarpeen tilanteiden kohdalla useampi kuin yhdeksän kymmenestä (yksinäisten ikäihmisten kohdalla lähes 84 %) odottaa julkisen palvelusektorin tulevan apuun: esim. vammaisten ja mielenterveysongelmaisten kohdalla 98 %, asunnottomien 96 %. Matalammalle mutta silti korkealle tasolle odotukset julkisen sektorin tukeen jäävät vain kerjääjien (77 %) ja katastrofin uhrien (71 %) sekä etenkin tilapäistä lastenhoitoapua tarvitsevien (63 %) kohdalla. Erityisen vahvasti useammissa avun tilanteissa muihin ryhmiin verrattuna julkisen sektorin apua peräänkuuluttavat Lapin läänin asukkaat, vuotiaat, korkeimmin koulutetut sekä johtavassa asemassa olevat, yrittäjät ja työttömät. Samoin suomalaiset kohdistavat vahvoja odotuksia lähipiiri tuelle, erityisesti näistä avun tilanteista mielenterveysongelmista kärsivien (91 %), yksinäisten vanhusten (93 %), pitkäaikaissairaiden ja vammaisten (83 %), päihdekoukkuun jääneiden nuorien (89 %) sekä tilapäistä lastenhoitoapua tarvitsevien (66 %) kohdalla. Tässäkin tosin huomio kiinnittyy julkiseen sektoriin suunnattujen odotusten korkeuteen: julkisen sektorin odotetaan auttavan tilapäisessä lastenhoitoavussakin lähes yhtä usein kuin ihmisen oman lähipiirin (tosin on huomattava, että vastauksissa valittiin kolme tahoa eikä arvioitu sitä, kuinka vahvasti miltäkin taholta apua odotetaan). Vastaukset jakautuvat osin suurestikin, mutta useissa tapauksissa lähipiirin apua peräänkuulutetaan ja odotetaan erityisesti Lapissa, maatalousyrittäjien ja johtajien sekä korkeammin koulutettujen parissa sekä etenkin, ja johdonmukaisesti kaikissa tapauksissa, nuorimpien keskuudessa ( vuotiaat). Sukupuolet jakautuvat: miehet odottavat naisia enemmän lähipiirin tulevan apuun tietyissä tilanteissa (mm. varattomat, päihdeongelmai- 27