L 26/56 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "L 26/56 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti"

Transkriptio

1 L 26/56 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti NEUVOSTON PÄÄTÖS, tehty 22 päivänä joulukuuta 1998, yritysten, tutkimuskeskusten ja korkeakoulujen osallistumista Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) viidennen puiteohjelman ( ) täytäntöönpanoon koskevista säännöistä (1999/66/Euratom) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 7 artiklan, ottaa huomion komission ehdotuksen ( 1 ), 4) kolmansien maiden oikeussubjektien osallistumisen olisi oltava mahdollista, ja sen olisi voitava tapahtua myös kansainvälisten sopimusten perusteella; yhteisön kanssa erityisesti perustamissopimuksen 101 artiklan perusteella tehtyjen sopimusten täytäntöönpanossa on kuitenkin noudatettava vastavuoroisuusperiaatetta sekä kunnioitettava henkisen ja teollisen omaisuuden suojaa; tämän mukaisesti yhteisön oikeussubjekteilla on oltava todelliset mahdollisuudet osallistua asianomaisen kolmannen maan tutkimusohjelmiin, ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon ( 2 ), ottaa huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon ( 3 ), 5) yhteinen tutkimuskeskus, jäljempänä YTK, osallistuu epäsuoriin TTKK-toimiin samoin perustein kuin jäsenvaltioon tai assosioituneeseen valtioon sijoittautuneet oikeussubjektit, sekä katsoo, että 1) tutkimus- ja koulutustoimintaa koskeva Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) viides puiteohjelma ( ), jäljempänä viides puiteohjelma, hyväksyttiin neuvoston päätöksellä 1999/ 64/Euratom ( 4 ); päätöksen liitteessä III esitettyjä yhteisön rahoitusosuutta koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä on täydennettävä muilla säännöksillä yritysten, tutkimuskeskusten ja korkeakoulujen osallistumisesta tutkimus- ja teknologiseen toimintaan, esittelytoiminta ja koulutustoiminta mukaan lukien, jäljempänä epäsuorat TTKK-toimet, 2) uusien säännösten olisi muodostettava osa kattavia, yhdenmukaisia ja avoimia puitteita, 6) sääntöjä olisi sovellettava yksinkertaisesti ja tehokkaasti, jotta osallistujien ja komission hallinnollinen ja taloudellinen rasite jäisi mahdollisimman pieneksi sekä ehdotusten valmisteluun, sopimusneuvotteluihin ja korvausten maksamiseen käytettävä aika mahdollisimman lyhyeksi, 7) yhteisön rahoitus olisi maksettava osallistujille epäsuoran TTKK-toimen tukikelpoisten todennettujen kustannusten perusteella, mikä ei estä soveltamasta muita tarkoituksenmukaisempia menetelmiä, 3) yritysten, tutkimuskeskusten ja korkeakoulujen osallistumista koskevissa säännöissä on otettava huomioon, minkä luonteisia epäsuorat TTKKtoimet ovat; kyseiset säännöt voivat lisäksi vaihdella sen mukaan, onko osallistuja jäsenvaltiosta, assosioituneesta valtiosta vai kolmannesta maasta, ja sen mukaan, mikä on osallistujan oikeudellinen rakenne, ( 1 ) EYVL C 40, , s. 14. ( 2 ) EYVL C 195, , s. 27. ( 3 ) EYVL C 214, , s. 51. ( 4 ) Katso tämän virallisen lehden sivu 34. 8) tutkimus- ja teknologista toimintaa, esittelytoiminta mukaan lukien, sekä koulutustoimintaa toteutettaessa olisi noudatettava moitteettoman varainhoidon periaatteita, 9) tutkimus- ja koulutusohjelmissa voidaan täsmentää tai täydentää yritysten, tutkimuskeskusten ja korkeakoulujen osallistumista koskevia sääntöjä niiltä osin kuin on tarpeen kyseisten ohjelmien tavoitteiden saavuttamiseksi,

2 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti L 26/57 10) tietojen levittämistä koskevat määräykset ovat perustamissopimuksen artiklassa, ja 11) johdonmukaisuuden varmistamiseksi toisaalta viidennen puiteohjelman perusteella toteutettavan toiminnan ja toisaalta tutkimusta, teknologista kehittämistä ja esittelyä koskevasta Euroopan yhteisön viidennestä puiteohjelmasta ( ) 182/ 1999 tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 65/1999/EY ( 1 ) soveltamiseksi toteutettavan toiminnan välillä, olisi tämä päätös sekä yritysten, tutkimuskeskusten ja korkeakoulujen osallistumista sekä tutkimustulosten levittämistä koskevista säännöistä 22 päivänä joulukuuta 1998 tehty neuvoston päätös 1999/.../EY ( 2 ) tehtävä samanaikaisesti ja samaksi ajanjaksoksi, ON PÄÄTTÄNYT SEURAAVAA: d) kolmannella valtiolla valtiota, joka ei ole jäsenvaltio eikä assosioitunut valtio; e) oikeussubjektilla luonnollista henkilöä, tai oikeushenkilöä edellyttäen, että se on perustettu yhteisön oikeuden tai asiassa sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sillä joko on oikeustoimikelpoisuus tai vaihtoehtoisesti sillä voi omissa nimissään olla kaikenlaatuisia oikeuksia ja velvollisuuksia ja se voi omissa nimissään tehdä sopimuksia ja olla oikeudenkäynnissä asianosaisena; f) kansainvälisellä järjestöllä yhteisöä lukuun ottamatta valtioiden välisiä yhteenliittymiä, jotka perustuvat sopimukseen tai vastaavaan asiakirjaan, ja joilla on yhteisiä elimiä ja jäsenvaltioidensa oikeushenkilöllisyydestä erillinen kansainvälinen oikeushenkilöllisyys; g) mahdollisella TTKK-tiedon käyttäjällä oikeussubjektia, kansainvälistä järjestöä tai YTK:ta, joka tieteellisten, teknologisten, taloudellisten tai yhteiskunnallisten tarpeidensa ja valmiuksiensa vuoksi pystyy omalla erityispanoksellaan edistämään epäsuorien TTKK-toimien tuloksena saatavan tiedon hyödyntämistä tai sen hyödyntämisestä huolehtimista. I LUKU YLEISET SÄÄNNÖKSET II LUKU 1 artikla Määritelmät Tässä päätöksessä tarkoitetaan: a) TTKK-toiminnalla tutkimusta, mukaan lukien esittely, ja koulutusta koskevaa toimintaa, sellaisena kuin se on yksilöity viidennen puiteohjelman liitteessä II; b) epäsuorilla TTKK-toimilla jompaakumpaa viidennen puiteohjelman liitteessä III esitetyistä TTKK-toimien vaihtoehtoisista täytäntöönpanotavoista. Näitä toimia toteuttavat kolmannet osapuolet yhteisön kanssa tehtyjen sopimusten mukaisesti; YTK voi osallistua niihin 6 artiklassa säädetyin ehdoin; c) assosioituneella valtiolla valtiota, joka on osapuolena kansainvälisessä sopimuksessa, joka on tehty yhteisön kanssa erityisesti perustamissopimuksen 101 artiklan perusteella ja jonka mukaisesti kyseinen valtio osallistuu viidennen puiteohjelman rahoitukseen. Mainittu sopimus koskee tutkimus- ja koulutusyhteistyötä; ( 1 ) Katso tämän virallisen lehden sivu 1. ( 2 ) Katso tämän virallisen lehden sivu 46. YRITYSTEN, TUTKIMUSKESKUSTEN JA KORKEAKOULUJEN OSALLISTUMISTA KOSKEVAT SÄÄNNÖT 2 artikla Soveltamisala Tässä luvussa vahvistettuja sääntöjä sovelletaan perustamissopimuksen 10 artiklan mukaisesti oikeussubjektien, kansainvälisten järjestöjen ja YTK:n osallistumiseen epäsuoriin TTKK-toimiin. 1 Jakso: Osallistumista ja rahoitusta koskevat edellytykset 3 artikla Epäsuoriin TTKK-toimiin osallistuvien määrä 1. Epäsuoria TTKK-toimia toteuttavat

3 L 26/58 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti a) vähintään kaksi toisistaan riippumatonta oikeussubjektia, jotka ovat sijoittautuneet kahteen eri jäsenvaltioon tai joista toinen on sijoittautunet jäsenvaltioon ja toinen assosioituneeseen valtioon, tai b) vähintään yksi oikeussubjekti, joka on sijoittautunut jäsenvaltioon tai assosioituneeseen valtioon, ja YTK, taikka c) yksi tai useampi oikeussubjekti, joka on sijoittautunut tai jotka ovat sijoittautuneet johonkin kolmanteen maahan, tai kansainväliset järjestöt, jotka toimivat yhteistyössä jäsenvaltioon tai assosioituneeseen valtioon sijoittautuneiden oikeussubjektien vähimmäismäärän ja YTK:n kanssa siten kuin a tai b alakohdassa on säädetty. 2. Jos suoritettavan epäsuoran TTKK-toimen tai -toiminnan luonne edellyttää poikkeuksellisesti vain yhtä toteuttajaa, tämän on oltava a) jäsenvaltioon, assosioituneeseen valtioon tai kolmanteen maahan sijoittautunut oikeussubjekti, tai b) kansainvälinen järjestö, tai c) YTK. 4 artikla Jäsenvaltioiden ja assosioituneiden valtioiden oikeussubjekteja koskevat edellytykset 1. Jäsenvaltioon tai assosioituneeseen valtioon sijoittautunut oikeussubjekti voi osallistua epäsuoriin TTKKtoimiin ja saada rahoitusta viidennestä puiteohjelmasta edellyttäen, että se harjoittaa tai aikoo harjoittaa TTKK-toimintaa, tai se osallistuu TTKK-toiminnan tulosten levittämiseen ja hyödyntämiseen, tai se on TTKK-tulosten mahdollinen käyttäjä, taikka se pystyy aihepiirikohtaisten verkkojen ja yhtenäisten toimintojen osalta antamaan toteutettavan työn laadulle tuntuvaa lisäarvoa sen perusteella, että se tuntee kyseisen tutkimusalan. 5 artikla Kolmansien maiden oikeussubjekteja ja kansainvälisiä järjestöjä koskevat edellytykset 1. Rajoittamatta 2 kohdassa mainittujen edellytykset noudattamista kolmanteen maahan sijoittautunut oikeussubjekti tai kansainvälinen järjestö voi osallistua epäsuoriin TTKK-toimiin yhteisön etujen mukaisesti ja ilman viidennestä puiteohjelmasta saatavaa rahoitusta, jos a) ehdotettuun epäsuoraan TTKK-toimeen osallistuvien määrä on 3 artiklan mukainen, ja b) se täyttää 4 artiklan 1 kohdassa ja 2 kohdassa mainitut jäsenvaltioiden ja assosioituneiden valtioiden oikeussubjekteja koskevat ehdot. Tätä ei sovelleta viidennen puiteohjelman liitteessä III määriteltyihin koulutusapurahoihin. 2. Jos on tarpeen tarjota mahdollisuus osallistua korkeatasoisiin ohjelmiin kolmannessa maassa ja/tai varmistaa asianmukaiset teollis- ja tekijänoikeusjärjestelyt, kyseiseen kolmanteen maahan sijoittautuneiden oikeussubjektien osallistuminen riippuu siitä, onko yhteisön ja kyseisen kolmannen maan välillä tehty kansainvälinen sopimus. Jos tällainen sopimus on olemassa, osallistuminen riippuu lisäksi sopimuksessa esitetyistä periaatteista, edellytyksistä ja rajoituksista. 3. Keski- ja Itä-Euroopan maihin tai entisen Neuvostoliiton itsenäisiin valtioihin sijoittautunut oikeussubjekti, joka täyttää 1 kohdan mukaiset edellytykset, voi ydinfission alalla saada osallistumistaan varten rahoitusta viidennestä puiteohjelmasta, jos rahoitus on perusteltua sillä perusteella, etä osallistuminen edistää olennaisesti ohjelman tavoitteiden saavuttamista siten, että se ei ole muilla keinoin mahdollista. Yhteisön rahoitusta myönnetään vain tutkimus- ja koulutusohjelmassa mainittuihin toimintoihin ja siinä esitetyin edellytyksin. 2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettuja edellytyksiä ei sovelleta liitännäistoimenpiteiden osalta, jos oikeussubjektilla on kyseisen epäsuoran TTKK-toimen toteuttamiseen tarvittava tekninen asiantuntemus. 3. Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen oikeussubjektien on toteutettava tutkimustyö pääasiallisesti jäsenvaltioiden tai assosioituneiden valtioiden alueella, jos epäsuoran TTKK-toimen tarkoitus sen sallii. Tätä ei sovelleta viidennen puiteohjelman liitteessä III määriteltyihin koulutusapurahoihin. 4. Kansainvälinen järjestö voi poikkeuksellisesti saada rahoitusta viidennestä puiteohjelmasta, jos a) muissa epäsuorissa TTKK-toimissa kuin liitännäistoimenpiteissä

4 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti L 26/59 rahoitus on asianmukaisesti perustellulla tavalla välttämätöntä kyseisen epäsuoran TTKK-toimen tavoitteiden saavuttamiseksi, ja jos käytetään kolmannessa maassa sijaitsevia perusvälineitä, rahoitus on välttämätöntä suunnitellun tutkimustyön toteuttamiselle; b) liitännäistoimien osalta järjestöllä on tarvittava tekninen taito ja asiantuntemus, jollaista jäsenvaltioissa tai assosioituneissa valtioissa ei ole saatavilla helposti tai ei lainkaan. Epäsuorissa TTKK-toimissa, jotka liittyvät hallittuun lämpöydinfuusioon, ja joka toteutetaan assosiaatiosopimusten, NET-sopimuksen, kansainvälisen lämpöydinkoereaktorin (ITER) suunnittelua tarkoittavaa toiminta koskevan Euroopan yhteisön, Japanin, Venäjän federaation ja Amerikan yhdysvaltojen neljän osapuolen sopimuksen tai JET-yhteisyrityksen (Joint European Torus) yhteydessä taikka muun sellaisen sopimuksen puitteissa, jonka yhteisö on tehnyt, on noudatettava mainituissa sopimuksissa vahvistettuja menettelytapoja. 6 artikla YTK:ta koskevat edellytykset Jollei muuta johdu niistä sisäisistä talousarvioon liittyvistä ja hallinnollisista toimenpiteistä, jotka mahdollistavat YTK:n osallistumisen epäsuoriin TTKK-toimiin, YTK:ta koskevat samat edellytykset, oikeudet ja velvoitteet kuin jäsenvaltioon tai assosioituneeseen valtioon sijoittautuneita oikeussubjekteja, jotka osallistuvat epäsuoriin TTKK-toimiin. 7 artikla Voimavaroja koskevat edellytykset 1. Oikeussubjektin, kansainvälisen järjestön ja YTK:n on: jättäessään ehdotuksensa epäsuoraksi TTKK-toimeksi näytettävä, että sillä on ainakin mahdollisuus osoittaa toimen toteuttamiseen tarvittavat voimavarat; sopimusta allekirjoitettaessa osoitettava, että sillä on tarvittavana ajankohtana kaikki toimen toteuttamisen edellyttämät voimavarat. 2. Tapauksen mukaan liitännäistoimenpiteitä toteutettaessa julkaistaan ehdotuspyyntöjä noudattaen samoja menettelyjä kuin kohdassa 1 mainitut, noudatetaan soveltuvien sääntöjen mukaisesti julkisiin hankintoihin sovellettavia menettelyjä, jos epäsuora TTKK-toimi muodostuu ostosta tai palvelusta, julkaistaan hakuilmoituksia riippumattoman asiantuntijan nimeämistä varten, jos kyseessä oleva toimenpide edellyttää, että komissio ottaa tasapuolisesti huomioon tutkimusalan eri toimijat, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mahdollisuutta menetellä toisin saman tarkoituksen saavuttamiseksi, jos kyseessä ovat viiden vuoden kuluttua suoritettavaa arviointia varten nimetyt viidennen puiteohjelman 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut erittäin pätevät asiantuntijat. 3. Kokeiluhankkeina toteutettaviin epäsuoriin TTKKtoimiin sovelletaan kyseisen toiminnan kannalta tarkoituksenmukaisia menettelyjä, siten kuin tutkimus- ja koulutusohjelmaa koskevassa päätöksessä on vahvistettu. 2. Epäsuoran TTKK-toimen toteuttamista varten tarvittavilla voimavaroilla tarkoitetaan henkilöstöä, infrastruktuureja, rahoitusta ja mahdollisesti myös aineetonta omaisuutta. 2 Jakso 4. Jos oikeudellisista rajoituksista ei muuta johdu sekä avoimuuden ja yhdenvertaisen kohtelun vaatimusten noudattamiseksi komissio pitää ehdotusten jättämis-, valintaja hyväksymismenettelyt niin lyhyinä kuin kohtuudella on mahdollista sekä pitää hakijoiden ja komission hallinnolliset kustannukset mahdollisimman alhaisina. Menettelyt 8 artikla Sovellettavat menettelyt 1. Epäsuorista TTKK-toimista, lukuun ottamatta liitännäistoimenpiteitä, julkaistaan ehdotuspyynnöt. Niitä voi edeltää pyyntö alustavasta kiinnostuksen ilmaisemisesta. Tällaiset pyynnöt julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä ja ne olisi myös levitettävä muiden tarkoitukseen sopivien kanavien kautta. 9 artikla Tietyn menettelytavan mukaan sovellettavat valintaperusteet ja edellytykset 1. Ehdotuspyynnön perusteella jätetyt ehdotukset epäsuoriksi TTKK-toimiksi sekä kokeiluhankkeet valitaan viidennen puiteohjelman liitteen I mukaisesti ja 3 7

5 L 26/60 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti artiklassa määrättyjen osallistumiselle säädettyjen edellytysten sekä seuraavien perusteiden nojalla: a) tieteellinen huippuosaaminen, b) lisäarvo yhteisön kannalta, c) yhteisön taloudellisten ja sosiaalisten tavoitteiden mahdollinen edistäminen, d) epäsuoraa TTKK-tointa koskevan ehdotuksen innovatiivisuus, e) tulosten levittämisen/käytön näkymät, jotka on esitetty epäsuoraa TTKK-tointa koskevaan ehdotukseen liitetyssä levittämis- ja hyödyntämissuunnitelmassa, f) tehokas rajat ylittävä yhteistyö, g) tuloksellinen ja tehokas johtaminen, h) tutkimus- ja koulutusohjelmassa esitetyt mahdolliset lisäperusteet. Näitä perusteita sovelletaan sen mukaan, mihin luokkaan epäsuora TTKK-toimi kuuluu ja mikä on TTKK-toiminnan luonne. Hankkeet, jotka ovat asiaankuuluvissa kansainvälisissä yleissopimuksissa ja asetuksissa vahvistettujen periaatteiden vastaisia, eivät ole valintakelpoisia. Ne liitännäistoimenpiteitä koskevat ehdotukset, joihin sovelletaan julkisia hankintoja koskevia menettelyjä, arvioidaan asiassa sovellettavien säännösten mukaisesti määriteltyjen valinta- ja myöntämisperusteiden perusteella. 2. Valinta hakuilmoituksen perusteella hakemuksensa jättäneiden kesken tehdään komission asiaa koskevassa päätöksessä vahvistettujen perusteiden sekä 3, 4 ja 5 artiklan kulloinkin sovellettavien osallistumista koskevien edellytysten perusteella. 3 Jakso Sopimukset 10 artikla 2. Epäsuoraan TTKK-toimeen liittyvät kustannukset ovat tukikelpoisia, jos ne ovat asianomaisen toimen kannalta välttämättömiä ja niistä on määräys sopimuksessa. Ne oikeuttavat kohtuullisessa ajassa maksettavaan korvaukseen, jos kyseinen määrä on todella käytetty ja viety kirjanpitoon tai verotusta koskeviin asiakirjoihin. Tiettyjä tapauksia varten olisi oltava säännöksiä myös ennakkomaksujen suorittamiseksi. 3. Tutkimusta ja esittelyä koskevien hankkeiden sekä yhdistettyjen tutkimus-/esittelyhankkeiden yhteydessä tulevat tukikelpoiset lisäkustannukset kyseeseen silloin, kun osallistujan epäsuorassa TTKK-toimessaan käyttämässä kirjanpitojärjestelmässä ei komission mukaan ole mahdollista määrittää riittävän tarkasti epäsuorasta TTKKtoimesta aiheutuvien kustannusten kokonaismäärää. 4. Tukikelpoiset kokonaiskustannukset korvataan kyseisen epäsuoran TTKK-toimen tositteita vastaan. Tositteina olevien asiakirjojen on oltava riittävät. Epäsuoraa TTKKtointa koskevaan ehdotukseen osallistuvien pyynnöstä yleiskustannukset voidaan kuitenkin komission suostumuksella laskea kiinteäksi vahvistetun määrän perusteella. Epäsuoraa TTKK-tointa koskevaan ehdotukseen osallistuvien pyynnöstä ja komission suostumuksella sopimuksessa voidaan määrätä muista edellytyksistä: a) pienimuotoisissa hankkeissa työn arvioitujen kustannusten perusteella määrätyt kiinteät määrät, b) muissa tapauksissa kiinteät määrät, jotka edellyttävät sen osoittamista, että sopimuksessa vahvistetut tavoitteet on pyritty saavuttamaan mahdollisimman hyvin, c) muut yksittäisiin hankkeisiin soveltuvat kiinteämääräisiä ja yhdistettyjä maksuja sisältävät järjestelyt. 5. Viidennen puiteohjelman liitteessä III esitetyt tukikelpoiset lisäkustannukset koostuvat tukikelpoisista lisäkustannuksista, jotka aiheutuvat pelkästä epäsuoraan TTKK-toimeen osallistumisesta, kiinteämääräisestä rahoitusosuudesta yleiskustannuksista. Yhteisön rahoitusosuus ja tukikelpoiset kustannukset 1. Viidennen puiteohjelman liitteessä III olevien määräysten mukaisesti yhteisön rahoitusosuus tarkoittaa epäsuoraan TTKK-toimen tukikelpoisten kustannusten korvaamista osittain tai kokonaan. 11 artikla Sopimukset 1. Niistä epäsuoria TTKK-toimia koskevista ehdotuksista, jotka valitaan jonkin 8 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti, on tehtävä sopimus.

6 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti L 26/61 2. Sopimusten on perustuttava komission yhdessä jäsenvaltioiden kanssa laatimiin asianmukaisiin mallisopimuksiin, joissa on otettu tarvittaessa huomioon kyseeseen tulevat eri TTKK-toiminnat. III LUKU LOPPUMÄÄRÄYKSET 12 artikla Tutkimus- ja koulutusohjelmassa mahdollisesti vahvistettavat määräykset 1. Viidennen puiteohjelman täytäntöönpanemiseksi toteutettavasta tutkimus- ja koulutusohjelmasta tehtävällä neuvoston päätöksellä voidaan täsmentää tai täydentää yritysten, tutkimuskeskusten ja korkeakoulujen osallistumista koskevia sääntöjä. 2. Edellä oleva I kohta ei kuitenkaan koske 1 artiklan sisältämiä määritelmiä eikä 5 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa ja 5 artiklan 3 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettuja koulutusapurahoja. 13 artikla Yksityiskohtaiset soveltamissäännöt Komissio vahvistaa 3, 7 ja 10 artiklan soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt. 14 artikla Kertomukset 1. Vuosikertomuksessa, jonka komissio viidennen puiteohjelman 5 artiklan 4 kohdan mukaisesti toimittaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle, annetaan tietoja tämän päätöksen täytäntöönpanosta. 2. Komissio antaa ennen viidennen puiteohjelman päättymistä neuvostolle kertomuksen tämän päätöksen soveltamisesta. 15 artikla Voimassaoloaika Tätä päätöstä sovelletaan viidennen puiteohjelman täytäntöönpanemiseksi toteutettaviin epäsuoriin TTKK-toimiin. Tehty Brysselissä 22 päivänä joulukuuta Neuvoston puolesta C. EINEM Puheenjohtaja

L 26/46 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti

L 26/46 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti L 26/46 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 1.2.1999 NEUVOSTON PÄÄTÖS, tehty 22 päivänä joulukuuta 1998, yritysten, tutkimuskeskusten ja korkeakoulujen osallistumista sekä tutkimustulosten levittämistä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. syyskuuta 2017 (OR. en) 7094/12 DCL 1 RECH 71 ATO 27 CH 10 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN 1 Asiakirja: 7094/12 Päivämäärä: 29. helmikuuta 2012 Muuttunut jakelu:

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. elokuuta 2010 (OR. en) 11633/10 Toimielinten välinen asia: 2010/0011 (NLE) HR 47 CORDROGUE 60

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. elokuuta 2010 (OR. en) 11633/10 Toimielinten välinen asia: 2010/0011 (NLE) HR 47 CORDROGUE 60 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. elokuuta 2010 (OR. en) 11633/10 Toimielinten välinen asia: 2010/0011 (NLE) HR 47 CORDROGUE 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Kroatian tasavallan

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2017 (OR. en) 9934/02 DCL 1 RECH 104 AMLAT 46 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: ST 9934/02 RESTREINT UE/EU RESTRICTED Päivämäärä: 14. kesäkuuta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. lokakuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. lokakuuta 2016 (OR. en) 12628/00 DCL 1 LIMITE PUBLIC RECH 106 ATO 64 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: ST 12628/00 RESTREINT Päivämäärä: 30.

Lisätiedot

DGC 2A. Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN EU:N JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO

DGC 2A. Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN EU:N JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO EUROOPAN UNIONIN JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO Vakautus- ja assosiaationeuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) UE-FM 1451/16 Toimielinten välinen asia:

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0253 (NLE) 12934/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 65 EEE 36 N 34 MAP 21 MI 677 COMPET 644 IND 236

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden valtuuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. lokakuuta 2017 (OR. en) 8525/12 DCL 1 RECH 109 ATO 51 CH 14 OC 179 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: ST 8525/17 RESTREINT UE/EU RESTRICTED Päivämäärä:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 145 final 2017/0065 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden

Lisätiedot

(Säädökset, jotka on julkaistava)

(Säädökset, jotka on julkaistava) 19. 12. 98 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti L 345/3 I (Säädökset, jotka on julkaistava) NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 2743/98, annettu 14 päivänä joulukuuta 1998, Euroopan lääkearviointiviraston maksullisista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 146 final 2017/0066 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31, joka

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.7.2016 COM(2016) 460 final 2016/0218 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tietyistä Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Kosovon * välisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.7.2014 COM(2014) 459 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi eurooppalaisen yhteisyrityksen perustamisesta ITERiä ja fuusioenergian kehittämistä varten

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2018 C(2018) 4838 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 30.7.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2010 KOM(2010)21 lopullinen 2010/0011 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Kroatian tasavallan osallistumista Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen

Lisätiedot

UE-MD 1103/15 HKE/phk 1 DGC 2A

UE-MD 1103/15 HKE/phk 1 DGC 2A EUROOPAN UNIONIN JA MOLDOVAN TASAVALLAN VÄLINEN ASSOSIAATIO Tulliasioiden alakomitea Bryssel, 20. tammikuuta 2015 (OR. en) UE-MD 1103/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EU:N JA MOLDOVAN TASAVALLAN TULLIASIOIDEN

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. huhtikuuta 200 (OR. en) 7853/0 Toimielinten välinen asia: 2009/048 (CNS) ISL 8 N 8 CH 9 FL 7 FRONT 38 SCHENGEN 30 N 07 ASIM 42 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. elokuuta 200 (OR. en) 8505/0 Toimielinten välinen asia: 200/0075 (NLE) WTO 09 SERVICES 7 COMER 58 COASI 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 24.7.2003 KOM(2003) 437 lopullinen 2003/157 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS vuoteen 1999 asti Marokon kalastussopimuksen alaisina olleiden alusten ja kalastajien toimintasuunnan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0199 (NLE) 11685/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: RECH

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta

Lisätiedot

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen,

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen, L 122/9 KOMISSION ASETUS (EY) N:o 996/1999, annettu 11 päivänä toukokuuta 1999, yritysten, tutkimuskeskusten ja korkeakoulujen osallistumista sekä tutkimustulosten levittämistä koskevista säännöistä Euroopan

Lisätiedot

NEUVOSTON DIREKTIIVI 98/59/EY, annettu 20 päivänä heinäkuuta 1998, työntekijöiden joukkovähentämistä koskevan jäsenvaltioiden.

NEUVOSTON DIREKTIIVI 98/59/EY, annettu 20 päivänä heinäkuuta 1998, työntekijöiden joukkovähentämistä koskevan jäsenvaltioiden. L 225/16 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 12. 8. 98 NEUVOSTON DIREKTIIVI 98/59/EY, annettu 20 päivänä heinäkuuta 1998, työntekijöiden joukkovähentämistä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 5.7.2012 EP-PE_TC1-COD(2011)0902 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 5. heinäkuuta 2012 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Virallinen lehti nro L 225, 12/08/1998 s

Virallinen lehti nro L 225, 12/08/1998 s Neuvoston direktiivi 98/59/EY, annettu 20 päivänä heinäkuuta 1998, työntekijöiden joukkovähentämistä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä Virallinen lehti nro L 225, 12/08/1998 s. 0016-0021

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2018 C(2018) 8876 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 18.12.2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/2031 42 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.11.2009 KOM(2009)194 lopullinen/2 2009/0060 (COD) CORRIGENDUM Annule et remplace le document COM(2009)194 final du 21.04.2009 Concerne la version originale FR et

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0285 (NLE) 15528/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: MAR 175 ETS 29 MI 884 COMPET 624 EDUC 324 MARE 12 PECHE

Lisätiedot

A7-0277/102

A7-0277/102 10.9.2013 A7-0277/102 102 Johdanto-osan 19 a kappale (uusi) (19 a) Olisi varmistettava, että ympäristöraportit todentavilla henkilöillä on pätevyytensä ja kokemuksensa ansiosta tarvittava tekninen asiantuntemus

Lisätiedot

Kuluttaja ei voi luopua hänelle tämän direktiivin mukaan kuuluvista oikeuksista.

Kuluttaja ei voi luopua hänelle tämän direktiivin mukaan kuuluvista oikeuksista. Neuvoston direktiivi 85/577/ETY, annettu 20 päivänä joulukuuta 1985, muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskevasta kuluttajansuojasta Virallinen lehti nro L 372,

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. 1977L0249 FI 01.01.2007 005.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON DIREKTIIVI, annettu 22 päivänä maaliskuuta 1977, asianajajien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. tammikuuta 2017 (OR. en) 2016/0218 (COD) PE-CONS 56/16 COWEB 151 WTO 354 CODEC 1855 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2017 COM(2017) 416 final 2017/0187 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisessä sokerineuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta vuoden 1992 kansainvälisen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2011 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Kom:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.5.2019 C(2019) 3228 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 6.5.2019, verkon hallinnoijan nimittämisestä yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan ilmaliikenteen hallinnan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.7.2005. Luonnos KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2005, annettu [ ]päivänä [ ]kuuta [ ], yksityiskohtaisten sääntöjen vahvistamisesta neuvoston asetuksen (EY) N:o 2494/95

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.7.2017 COM(2017) 396 final 2017/0172 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS CARIFORUM-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden talouskumppanuussopimuksen CARIFORUM

Lisätiedot

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 26/2016: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 26/2016: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa LUOVA EUROOPPA (-) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ EACEA 6/6: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa. TAVOITTEET JA KUVAUS Tämä ehdotuspyyntöilmoitus perustuu kulttuurialan ja luovien alojen tukiohjelman

Lisätiedot

DGC 2A EUROOPAN UNIONIN JA GEORGIAN VÄLINEN ASSOSIAATIO. Bryssel, 20. tammikuuta 2015 (OR. en) Tulliasioiden alakomitea UE-GE 4652/15

DGC 2A EUROOPAN UNIONIN JA GEORGIAN VÄLINEN ASSOSIAATIO. Bryssel, 20. tammikuuta 2015 (OR. en) Tulliasioiden alakomitea UE-GE 4652/15 EUROOPAN UNIONIN JA GEORGIAN VÄLINEN ASSOSIAATIO Tulliasioiden alakomitea Bryssel, 20. tammikuuta 2015 (OR. en) UE-GE 4652/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EU:N JA GEORGIAN TULLIASIOIDEN ALAKOMITEAN

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0356/58. Tarkistus. József Nagy, Jeroen Lenaers PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0356/58. Tarkistus. József Nagy, Jeroen Lenaers PPE-ryhmän puolesta 21.11.2018 A8-0356/58 58 1 artikla 2 kohta ii alakohta 27 artikla 1 kohta e alakohta ii) Korvataan 1 kohdan e alakohta seuraavasti: e) tarvittaessa toimenpiteet, jotka muiden jäsenvaltioiden on määrä toteuttaa,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.10.2017 COM(2017) 574 final 2017/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisellä assosiaatiosopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti

Lisätiedot

A8-0373/5. Perustelu

A8-0373/5. Perustelu 7.12.2016 A8-0373/5 5 Johdanto-osan 7 kappale (7) Toimivaltaisten viranomaisten olisi määriteltävä julkisessa henkilöliikenteessä sovellettavien julkisen palvelun velvoitteiden eritelmät. Tällaisten eritelmien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 296 final 2015/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi vuonna 2015 suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 21.6.2018 L 158/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/886, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2018, Amerikan yhdysvalloista peräisin olevia tiettyjä tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

(kodifikaatio) ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 2 kohdan,

(kodifikaatio) ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 2 kohdan, L 160/62 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2015/939, annettu 9 päivänä kesäkuuta 2015, tietyistä menettelyistä Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Albanian tasavallan välisen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049061/02.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049061/02. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2017 (OR. en) 5896/17 AGRILEG 26 VETER 10 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 1. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D049061/02 Asia:

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.4.2019 C(2019) 2859 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 17.4.2019, katsastettavien kohteiden katsastamiseksi tarvittavista teknisistä tiedoista, suositeltavien

Lisätiedot

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 2011/0399(COD) 3.7.2012 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI. raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta. (kodifioitu toisinto)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI. raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta. (kodifioitu toisinto) EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.05.2003 KOM(2003) 298 lopullinen 2003/0103 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta (kodifioitu toisinto)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(2016)0056 Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I Euroopan parlamentin tarkistukset 25. helmikuuta 2016

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0040 (NLE) 6396/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: COEST 48 UD 33 WTO 40 NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin,

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.2.2019 C(2019) 1090 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 15.2.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1303/2013 täydentämisestä sellaisen rahoitusmuodon

Lisätiedot

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

A8-0013/ Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta

A8-0013/ Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta 18.2.2016 A8-0013/ 001-004 TARKISTUKSET 001-004 esittäjä(t): Kansainvälisen kaupan valiokunta Mietintö Marielle de Sarnez Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta

Lisätiedot

(EYVL L 316, , s. 8)

(EYVL L 316, , s. 8) 1992L0079 FI 27.02.2010 004.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON DIREKTIIVI 92/79/ETY, annettu 19 päivänä lokakuuta 1992,

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.4.2017 C(2017) 2145 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 5.4.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 514/2014 soveltamissäännöistä vuotuista

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.1.2017 COM(2017) 13 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0100 (NLE) 8190/18 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 20 EEE 15 N 16 ISL 17 FL 16 MAP 7 MI 279 COMPET

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 8.4.2009 KOM(2009) 169 lopullinen 2009/0053 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2011 KOM(2011) 377 lopullinen 2011/0164 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI kosmeettisia valmisteita koskevan direktiivin 76/768/ETY muuttamisesta sen liitteen III mukauttamiseksi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten

Lisätiedot

Euroopan unionin virallinen lehti. (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

Euroopan unionin virallinen lehti. (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 4.1.2017 L 1/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1, annettu 3 päivänä tammikuuta 2017, menettelyistä vesikulkuneuvojen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Muutettu ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. puhdasrotuisista jalostusnaudoista (kodifioitu toisinto)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Muutettu ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. puhdasrotuisista jalostusnaudoista (kodifioitu toisinto) EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.5.2009 KOM(2009) 235 lopullinen 2006/0250 (CNS) C7-0045/09 Muutettu ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI puhdasrotuisista jalostusnaudoista (kodifioitu toisinto) (ETA:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen

Lisätiedot