ORIMATTILAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
|
|
- Viljo Ahola
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1
2 2 ORIMATTILAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Näillä konserniohjeilla varmistetaan kaupungin hyväksymän omistajapolitiikan ja asetettujen tavoitteiden toteutus sekä yhtenäistetään konsernin toimintakulttuuria ja käytäntöjä. Konserniin kuuluvat yhteisöt toimivat valtuuston asettamien tavoitteiden toteuttajina ja noudattavat valtuuston ja hallituksen määrittelemää toimintalinjausta ja omistajapolitiikkaa. 2 Konserniohjeen soveltamisala Konserniohje koskee kaupunkia ja sen tytäryhteisöjä ja niiden tytäryhteisöjä. Tytäryhteisöksi katsotaan osakeyhtiö, säätiö tai muu sellainen yhteisö, jonka osalta kaupunki on määräysvallan suhteen emoyhtiön asemassa Vuosittain sekä talousarviossa että tilinpäätöksessä todetaan konserniin kuuluvat yhteisöt ja kaupungin omistusosuus ja/tai osuus määräysvallasta. Kuntayhtymien ja osakkuusyhteisöjen ohjaukseen konserniohjeita noudatetaan soveltuvin osin huomioiden näiden yhteisöjen toimintaan hyväksytyt muut toiminta- ja omistajapoliittiset linjaukset. Lisäksi tytäryhteisöt noudattavat toiminnassaan kunnan/kaupungin hyväksymiä hyvän hallinto- ja johtamistavan ohjeita. Konsernin nimi on Orimattila konserni. 3 Konserniohjaus ja johtaminen 1. Konsernijohto Kaupungin konsernijohtoon kuuluvat kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja. Konsernijohto vastaa kuntakonsernin ohjauksesta ja konsernivalvonnan järjestämisestä.
3 3 2. Valtuusto Valtuusto määrittelee kuntalain 13 :n mukaan konserniohjauksen periaatteet, omistajapolitiikan linjaukset sekä hyväksyy konsernin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. 3. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kuntakonsernissa toteutuneet. Tarkastuslautakunnalla on oikeus saada tarvitsemansa selvitykset tytäryhteisöjen toiminnasta ja tilinpäätöksistä. Lisäksi tarkastuslautakunnalla on oikeus tutustua tytäryhteisön toimintaan ja tavoiteasetantaan ja näin voida arvioida, tullaanko valtuuston asettamat tavoitteet tytäryhteisöissä saavutetaan. 4. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus ohjaa ja koordinoi Orimattila-konsernin toimintaa ja taloutta. Kaupunginhallitus antaa kuntalain 23 :n nojalla tarvittaessa tytäryhteisöjen toimintaa velvoittavia ohjeita. Kaupunginhallitus päättää konsernin sisäisestä työnjaosta vastaa konsernin hallinnon ja talouden koordinoinnista vastaa, että yhteisöjen toiminnan seuranta kunnan/kaupungin taholta on järjestetty seuraa Orimattila-konserniin kuuluvien yhteisöjen toimintaa ja tekee tarvittaessa toimenpide-ehdotuksia havaitsemistaan epäkohdista. Sama koskee lautakuntaa, mikäli tytäryhteisön seuranta on annettu lautakunnan tehtäväksi antaa valtuustolle selvityksen tytäryhteisöjen toiminnasta ja taloudesta tilinpäätöksen yhteydessä nimeää kunnan/kaupungin edustajat yhteisöjen hallintoelimiin ellei sitä ole annettu muun toimielimen tehtäväksi antaa ohjeet kunnan/kaupungin edustajille kuntayhtymien yhtymäkokouksissa sekä tytär- ja osakkuusyhteisöjen yhteisökokouksissa käsiteltäviin asioihin ja antaa ohjeet konserniyhteisön hallituksessa toimiville kunnan/kaupungin edustajille merkittävistä taloudellisista ja toiminnallisista linjaratkaisuista. 5. Kaupunginjohtaja Kaupunginjohtaja vastaa Orimattila-konsernin operatiivisesta johtamisesta ja seurannasta. Kaupunginjohtajalla tai hänen nimeämällä edustajalla on oikeus osallistua
4 4 tytäryhteisön hallituksen tai vastaavan toimielimen kokouksiin läsnäolo- ja puheoikeudella. Kaupunginjohtajalla on oikeus yksitäistapauksissa sisäisten selvitysten teettämiseen tytäryhteisöissä, mikäli kaupungin omistajapoliittinen etu sitä vaatii. Yhteisöt ovat velvollisia antamaan selvitystoimituksen edellyttämät tiedot. 4 Orimattila-konserniyhteisöjen velvollisuudet 1. Tavoitteiden yhdensuuntaisuus Tytäryhteisöjen tulee toiminnassaan edistää kunnan/kaupungin strategian ja omistajapoliittisten tavoitteiden toteutumista. Tytäryhteisöjen toiminta-ajatusten tulee tukea kunnan/kaupungin toiminta-ajatusta. 2. Tiedonantovelvollisuus Kaupungin tytäryhteisön hallituksen tai sitä vastaavan toimielimen on annettava kaupunginhallitukselle kuntakonsernin taloudellisen aseman arvioimiseen ja sen toiminnan tuloksen laskemiseen tarvittavat tiedot. Orimattila-konserniin kuuluvien tytäryhteisöjen toimintasuunnitelmat, toiminnan ja talouden seurantaraportit, tilinpäätökset ja välitilinpäätökset, kokousten esityslistat ja pöytäkirjat tulee toimittaa henkilökohtaisena postina kaupunginjohtajalle. Konserniin kuuluvien tytär- ja osakkuusyhteisöjen sekä kuntayhtymien on annettava konsernitilinpäätöstä ja mahdollista välitilinpäätöstä varten kirjanpitolain ja kirjanpitolautakunnan säännösten ja ohjeiden mukaiset tiedot kunnan/kaupungin taloushallinnon pyytämässä muodossa ja sen antaman aikataulun mukaisesti. Orimattila-konsernin toiminnasta on annettava kuntalaisille sellaiset riittävät tiedot, jotka yhteisön asema ja toimintojen luonne huomioon ottaen voidaan antaa. Yhteisön on annettava kaupungille sen kuntalaistiedottamista varten tarpeellisia tietoja toiminnastaan. Yhteisön omasta tiedottamisesta vastaavat yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Yhteisön tiedottamisen tulee tukea Orimattila-konsernin asettamia tavoitteita ja kunnan/kaupungin viestintäpolitiikkaa. 3. Tytäryhteisöjen velvollisuudet Tytäryhteisöjen toimivan johdon on etukäteen neuvoteltava ennen yhteisönsä päättävien elinten päätöksentekoa kaupunginjohtajan kanssa asioista, jotka koskevat:
5 5 1. toimialamuutoksia 2. toiminnan laajennuksia tai supistuksia 3. merkittäviä omaisuuden luovutuksia 4. merkittäviä investointeja 5. taloudellisen kantokyvyn kannalta merkittäviä lainan ottamiseen tai lainanantoon liittyviä kysymyksiä 6. omaisuuden kiinnittämistä tai vakuuden antamista 7. yhteisön vakuutuspolitiikkaa sekä 8. muuta yhteisön toimintaedellytyksiin ja palvelukykyyn olennaisesti vaikuttavaa toimintaa. Kaupunginhallituksen kokouksen yhteydessä kaupunginjohtaja informoi kaupunginhallitusta tekemistään ratkaisuista asioissa, joihin tytäryhteisöjen tulee kaupunginjohtajan harkinnan mukaan etukäteen hankkia kaupunginhallituksen kannanotto. Kaupunginjohtajan harkinnan perusteella kannanotto edellytetään: 1. yhtiöjärjestyksen ja sääntöjen muuttamiseen, 2. taloudellisesti merkittäviin tai periaatteellisesti laajakantoisiin toiminnan muutoksiin, 3. merkittävän omaisuuden luovuttamiseen, 4. merkittävien investointikohteiden toteuttamiseen, 5. pantin, takauksen ja muun vastaavan sitoumuksen antamiseen jonkin kolmannen osapuolen velan tai sitoumuksen vakuudeksi, 6. yhteisön hallintoelimille maksettavien palkkioiden määräytymisperusteiden muuttamiseen, 7. pääomarakenteen muuttamiseen, 8. merkittäviin henkilöstöpoliittisiin ratkaisuihin, 9. osakkeiden ja osuuksien hankintaan sijoitusmielessä, mikäli osakkeiden tai osuuksien hankkimista ja omistamista ei ole erityisesti annettu yhteisön tehtäväksi, 10. pantin, takauksen tai muun vastaavan sitoumuksen antamiseen oman velkansa tai sitoumuksensa täyttämiseksi sekä 11. raha- ja pääomamarkkinoilla olevien johdannaisinstrumenttien käyttöön. 5 Taloushallinto Yleisperiaatteet Tytäryhteisöt toteuttavat hyväksyttyä toiminta-ajatusta vuosittaisissa budjeteissaan. Merkittävien strategisten hankkeiden, investointien ja liiketoiminnan muutosten osalta noudatetaan kohdan 4.3 menettelyä. Konsernin yhteisön investoinnit, rahoitus-, laina- ja takausasiat valmis-tellaan yhteistyössä kaupunginjohtajan ja/tai kaupungin taloushallin-
6 6 Raportointi non kanssa. Tytäryhteisö raportoi toiminnastaan ja taloudestaan kaupunginhallitukselle neljännesvuosittain. Puolivuosiraporttiin tulee sisältyä tuloslaskelman ja rahoituslaskelman toteutuminen sekä toiminnallinen katsaus. Vuosiraportointi tapahtuu tilinpäätöksen yhteydessä. Lisäksi kaupunginjohtaja voi pyytää erillisiä selvityksiä yhteisöjen toiminnasta ja taloudesta. 6 Kirjanpito ja tilikausi Orimattila-konserniin kuuluvien yhteisöjen on järjestettävä kirjanpitonsa siten, että kunta/kaupunki voi laatia tilinpäätöksen sille määrätyssä ajassa. Orimattila-konsernin yhteisöjen tilikausi on kalenterivuosi. 7 Tilintarkastus Kaupungin tilintarkastaja valitaan tytäryhteisöjen tilintarkastajaksi, ellei erikseen muuta sovita. Tilintarkastajan valinnan valmistelee tarkastuslautakunta, jonka tehtävänä on kuntalain 71 :n mukaan huolehtia kaupungin ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta. 8 Rahoitus, sijoitustoiminta ja riskien hallinta 8.1 Rahoitus ja vakuudet Orimattila-konsernin rahoitus- ja sijoituspolitiikan tavoitteena on koko kon-sernin kannalta edullisimmat ratkaisut. Yhteisöjen rahoitus ja vakuudet järjestetään keskitetysti konsernissa. 8.2 Konsernipankki ja -tili Orimattila-konsernin yhteistä rahoitushuoltoa varten perustetaan kaupungin sisäinen pankki ja konsernitili, jonka käyttäjiksi tytäryhteisöt liittyvät kaupunginjohtajan päätöksellä. Muiden kuin varsinaisten tytäryhteisöjen liittämisestä sisäisen pankin jäseniksi päättää kaupunginhallitus. 8.3 Sijoitustoiminta Konserniyhteisöt ovat velvollisia järjestämään sijoitustoimintansa turval-lisesti ja mahdollisimman hyvän sijoitustuoton takaavalla tavalla. Sijoitustoi-
7 7 mintaa hoitaa kaupungin sisäinen pankki yhdessä tytäryhteisön kanssa. 8.4 Riskien hallinta Orimattila-konsernin riskienhallinta järjestetään noudattaen yhtenäistä riskienhallintapolitiikkaa ja kunnan-/kaupunginhallituksen mahdollisesti antamia ohjeita. Riskienhallinta ja siihen liittyvä vakuuttamisvastuu on tytäryhteisöillä. Vakuutustarjoukset pyydetään keskitetysti koko Orimattila-konsernia koskevina. 9 Yhteiset palvelut 9.1 Palvelujen hankinta konserniyhteisöiltä Palveluja hankittaessa (hallinto-, tieto-, talous- ja henkilöstöhallinto-, materiaali-, tila- ja kunnossapitopalveluja) on selvitettävä Orimattila konsernin tarjoamat palvelut ja niiden kilpailukykyisyys muihin käytettävissä oleviin vaihtoehtoihin nähden. 9.2 Asiakirjojen säilyttäminen Orimattila-konserniin kuuluvien tytäryhteisöjen on tehtävä päätös siitä, mihin pysyvästi säilytettävä asiakirja-aineisto turvaavasti sijoitetaan sen jälkeen, kun yhteisö ei niitä enää toiminnassaan tarvitse. Mikäli asiakirjat päätetään sijoittaa kunnan/kaupungin keskusarkistoon, on yhteisön noudatettava arkistotoimensa hoidossa soveltuvin osin keskusarkiston ohjeita. 9.3 Hankintatoimi Orimattila-konserniin kuuluvien yhteisöjen on noudatettava julkisista hankinnoista annettua lakia ja kaupungin hankintaohjeita. Hankintapäätöksiin on liitettävä muutoksenhakuohjaus. Hankinnoissa on käytettävä hyväksi yhteishankintojen kilpailuttamis-mahdollisuuksia. (Lahden kaupunkiseudun hankintatoimi) 10 Henkilöstöpolitiikka Orimattila-konsernissa noudatetaan soveltuvin osin kaupungin henki-löstöpolitiikkaa. Toiminnassa noudatetaan yleisesti hyväksyttyjä yhteis-toiminnan periaatteita.
8 8 Kaupungin henkilöstöstrategia luo perustan henkilöstöpolitiikalle. Henkilöstöpolitiikka suunnataan tulevien haasteiden ennakointiin, jolloin kehittämistyö painottuu organisaatioiden tuloksellisuuden lisäämiseen ja toimintaedellytysten luomiseen. Henkilöstön sisäinen liikkuvuus konsernin sisällä mahdollistetaan. Hen-kilöstön rekrytointi turvataan tehokkaan henkilöstösuunnittelun avulla. Uuden henkilöstön rekrytoinnissa käytetään hyväksi kaupungin rekrytointimenetelmiä ja ohjeita. Palkkauksessa ja muissa palvelussuhteen ehdoissa noudatetaan kunnan/kaupungin hyväksymiä periaatteita. Työn vaativuus ja henkilökohtainen työsuoritus otetaan huomioon palkkausperusteissa ja suositaan kannustavia palkkausjärjestelmiä. Johtaminen on avointa ja yhteistyöhön kannustavaa. Johtamisen tulee tukea henkilöstön osallistumista, luovuutta ja itsenäistä työotetta. Mm. henkilöstön ja organisaation osaamistarpeita arvioidaan esimiehen ja alaisen välisillä, säännöllisillä kehityskeskusteluilla. Henkilöstön osaamista ja sen ylläpitämistä arvostetaan ja tuetaan. Orimattila-konsernin järjestämän yhteisön henkilöstökoulutustarjonta on koko konsernin käytettävissä. Ammattitaitoa kehitetään suunnitelmallisesti täydennyskoulutuksen ja itsenäisen opiskelun tukemisen kautta. Toimielinten kokous- ja vuosipalkkioissa noudatetaan kaupungin luottamushenkilöiden palkkiosääntöä. Kaupungin palveluksessa oleville henkilöille ei makseta kokouspalkkioita heidän osallistuessa työaikanaan tytäryhteisön hallinnon kokouksiin. 11 Konserniohjeiden velvoittavuus Konserniohje tulee hyväksyä tytäryhteisön yhtiökokouksessa tai vastaa-vassa ylimmässä hallintoelimessä sekä jokaisessa soveltamisalaan kuuluvan yhteisön hallituksessa tai vastaavassa toimielimessä. 12 Voimaantulo Tämä konserniohje tulee voimaan lukien ja kaupunginhallitus voi antaa täsmentäviä ohjeita tulevaksi voimaan samasta ajankohdasta lukien.
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA
OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaissut Outokummun kaupunginkanslia 2009 KONSERNIOHJE Kaupunginvaltuuston 15.12.2008 71 hyväksymä. Voimaantulo 1.1.2009 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite
HOLLOLAN KUNNAN KONSERNIOHJE
1 HOLLOLAN KUNNAN KONSERNIOHJE Valtuusto 23.6.2008 46 Voimaan 1.8.2008 2 HOLLOLAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 Konserniohjeen soveltamisala Näillä konserniohjeilla varmistetaan
HEINOLAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE. Hyväksytty: kaupunginhallitus 3.3.2008 147
1 HEINOLAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Hyväksytty: kaupunginhallitus 3.3.2008 147 2 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Näillä konserniohjeilla varmistetaan kaupungin hyväksymän omistajapolitiikan ja asetettujen
PÄIJÄT-HÄMEEN KUNTIEN KONSERNIOHJE
PÄIJÄT-HÄMEEN KUNTIEN KONSERNIOHJE 1 2 PÄIJÄT-HÄMEEN KUNTIEN KONSERNIOHJE Yhteinen ehdotus Päijät-Hämeen kuntien konserniohjeeksi perustuu siihen, että kunnissa on erikseen kunta-konsernia koskeva Hyvä
LESTIJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE
Hyväksytty valtuustossa 21.6.2008 20 LESTIJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Konserniohjeessa määritellään Lestijärven kunnan sekä sen omistamien tytäryhteisöjen johtamisesta,
Kaarinan kaupunki 1 (7) KONSERNIOHJE
Kaarinan kaupunki 1 (7) KONSERNIOHJE Kaarinan kaupunki 2 (7) SISÄLLYSLUETTELO KONSERNIIN KUULUVAT YHTEISÖT...3 1 Ohjeiden tarkoitus...3 2 Konsernin määritelmä...3 3 Emoyhteisö...3 4 Tytäryhteisö...3 KONSERNIN
Kaupunginvaltuusto on vahvistanut kaupungin yleisen strategian ja henkilöstöstrategian.
1 Lieksan kaupunki KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA N:otta/1998 ======================================================================== = 1 (6) KONSERNIOHJEET Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 31.8.1998 Voimaantulo
KÄRSÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJEET
KÄRSÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Kh 6.10.2008 245 Kv 10.11.2008 93 2 KÄRSÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJEET SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 3 2. Soveltamisala 3 3. Konserniohjeen
SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET
SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 30.1.2012 8 Voimaan: 1.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 Soveltamisala 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen
EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Voimaantulo Kunnanvaltuusto
1 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Voimaantulo 1.12.2008 Kunnanvaltuusto 3.11.2008 69 2 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Kunnanvaltuusto 3.11. 2008 69 Voimaantulo 1.12.2008 1. YLEISTÄ 1.1 Konserniohjeen tarkoitus
1 (5) LUUMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE. Hyväksytty: Valtuusto 10.11.2008 58. Voimaantulo: 1.1.2009. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite
1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Hyväksytty: Valtuusto 10.11.2008 58 Voimaantulo: 1.1.2009 LUUMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE Valtuusto kunnan ylimpänä päätöksentekijänä määrittelee kunnan tavoitteet ja
ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET
ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET Voimaan 1.1.2019 1. Yleistä 1.1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian konserniohjeella luodaan puitteet konserniin
YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET
Kh 18.3.2012 53 LIITE 15 YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Voimaantulo: 1 YLEISTÄ 1.1 Määrittelyt Kuntakonsernilla tarkoitetaan kunnan ja yhden tai useamman muun yhteisön muodostamaa taloudellista
POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET
1(7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET Hallituksen 20.4.2009 hyväksymät ja 1.7.2009 voimaan tulevat 2(7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET Sisällysluettelo
LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala
LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala Tällä konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen
Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5)
Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5) KONSERNIOHJE Hyväksytty 1. Kuntakonserni Kunnanvaltuustot xx Kuntalain 114 :n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää
Valtuusto hyväksyy konserniohjeen.
1 Kh 15.10.2007, liite nro 2 Kv 15.11.2007, liite nro 1 SODANKYLÄN KUNNAN KONSERNIOHJE Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Ohjeen soveltamisala Ohjeen käsittely ja hyväksyminen Johtaminen, ohjaus ja valvonta
2. KUNNAN TOIMIVALTA JA VASTUU KEMPELE KONSERNISSA
KEMPELE-KONSERNIN KONSERNIOHJEET 1. KEMPELE-KONSERNIN MÄÄRITELMÄ Kempele-konserniin kuuluvat Liitteessä 1 mainitut tytäryhteisöt, kuntayhtymät ja osakkuusyhteisöt, jotka vastuutetaan tehtäviensä perusteella
Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjapitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.
1 LAPINJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE Kunnanhallitus 24.11.2008 Kunnanvaltuusto 10.12.2008 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kunnan pitkäjänteinen toiminta ja varmistaa
K O N S E R N I O H J E
K O N S ERNIOHJE KEMIÖNSAAREN KUNTA Valtuusto hyväksynyt 7.12.2011 1. KONSERNIOHJEEN TAVOITE JA TARKOITUS Kemiönsaaren kuntakonsernin konserniohjeen tavoite on edistää yhteisen näkemyksen muodostamista
Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kaupungilla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.
NURMEKSEN KAUPUNKI Kaupunginvaltuusto 8.5.2008 30 1 (6) NURMEKSEN KAUPUNKIN KONSERNIOHJE 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kaupungin konserniohjeella luodaan puitteet Nurmes-konserniin kuuluvien yhteisöjen
Haukiputaan kunta. Konserniohjeet
Haukiputaan kunta Konserniohjeet 17.1.2011 2 Sisältö 1 Kuntakonserni... 3 2 Konserniohjeiden soveltamisala... 3 3 Kunnan ohjausvallan käyttäminen... 3 3.1. Hallinnon järjestäminen... 4 3.2. Toiminnan suunnittelu...
Ohje koskee kuntaa ja sen tytäryhteisöjä. Ohje on käsiteltävä tytäryhteisöjen yhtiökokouksessa ja hallituksessa tai vastaavissa hallintoelimissä.
SODANKYLÄN KUNTA Kunnanhallitus (Kh 10.12.1997) KONSERNIOHJEET KONSERNIOHJEEN TAVOITE Näillä ohjeilla kunnanhallitus antaa konsernitason toimintaohjeet ja -periaatteet sekä täsmentää kunnan ja kunnanhallituksen
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto POSION KUNNAN KONSERNIOHJE
Kunnanhallitus 3.3.2015 24 Kunnanvaltuusto 27.3.2015 9 POSION KUNNAN KONSERNIOHJE 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2. Soveltamisala... 3 3. Konserniohjeen sitovuus... 3 4.
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Kaupunginvaltuusto 10.11.2011 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus...
MYNÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE
MYNÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE MYNÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE Valtuusto hyväksynyt 18.6.2007 48 1 KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Valtuuston hyväksymän kuntastrategian mukaan Mynämäen kuntaa kehitetään
LIMINGAN KUNTA Konserniohje
LIMINGAN KUNTA Konserniohje Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2. Konserniohjeen soveltamisala... 3 3. Konserniohjeen sitovuus... 4 4. Kunnan toimielinten toimivallanjako... 4
PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE
PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty kvalt. 17.12.2009 / 65 Voimaan 1.1.2010 2 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kunnanvaltuuston hyväksymän toiminta-ajatuksen mukaan Parikkala on vilkas, vetreä
KEMPELEEN KUNNAN KONSERNIOHJE
KEMPELEEN KUNNAN KONSERNIOHJE versio 30.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 3 2. Konserniohjeen soveltamisala 3 3. Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus 3 4. Konserniohjaus
PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE. Kh / 222 Kv / 3 Voimaan alkaen
PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE Kh. 11.12.2017 / 222 Kv. 16.4.2018 / 3 Voimaan 1.5.2018 alkaen Parikkalan kunta Konserniohje 2 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata
Yhteisön johdon on syytä ilmoittaa ristiriidasta välittömästi kirjallisesti kunnanjohtajalle sekä kunnanhallitukselle.
1 HAILUODON KUNNAN KONSERNIOHJEET Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Soveltamisala Hailuodon kunnan konserniohjeella luodaan puitteet Hailuoto konserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle kunnan
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 04 TALOUSASIAT HARJAVALLAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 2012 Hyväksytty kaupunginvaltuusto 13.2.2012/10 Voimaantulo 1.3.2012 SISÄLLYSLUETTELO
HÄMEENKYRÖN KUNTA Hallitus , 15 Valtuusto , 3 Voimaan HÄMEENKYRÖN KUNNAN KONSERNIOHJE
HÄMEENKYRÖN KUNTA Hallitus 8.2.2010, 15 Valtuusto 22.2.2010, 3 Voimaan 3.3.2010 HÄMEENKYRÖN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala...
Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymän konserniohje
Konserniohje 1 (6) LUONNOS 10.10.2016, tarkennettu kohtaa 22 Hankintatoimi Yhtymähallitus 31.10.2016 190 Yhtymäkokous 31.10.2016 26 Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymän konserniohje Sisällys 1 Konserniohjeen
TAMMELAN KUNNAN KONSERNIOHJEET
TAMMELAN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty Kvalt 15.12.2008 56 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle
Joroisten kunta KONSERNIOHJE 1. KONSERNIOHJEEN SOVELTAMISALA. Tällä konserniohjeella Joroisten kunnanvaltuusto antaa konsernitason toimintaohjeet.
Joroisten kunta KONSERNIOHJE Hyväksytty kunnanvaltuustossa 29.9.2003. Ohjeet ovat voimassa toistaiseksi. Kukin konserniyhteisö käsittelee ohjeet hallituksessaan ja yhtiökokouksessaan tai vastaavassa. Ohjeiden
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 13
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2013 Nro 13 KONSERNIOHJEET (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 19.8.2013) 1. Soveltamisala Kuntalain 16 a :n mukaan yhteisö, jossa kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :ssä
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
1 Kv 3.3.2008 Sääntö tulee voimaan heti Kumottu 20.12.2000 hyväksymä konserniohje HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Tarkoitus ja tavoite Soveltamisala Sitovuus Hyvinkään kaupungin konserniohjeella tuetaan
Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2
Maalahden kunnan konserniohje Hyväksytty kunnanvaltuustossa 29.6.2017 91 Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2. Soveltamisala... 2 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 2 4. Konserniohjeen
ASIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE. Kunnanvaltuusto (KVALT 29/2017) Kunnanhallitus (KHALL 140/2017)
ASIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE Kunnanvaltuusto 22.5.2017 (KVALT 29/2017) Kunnanhallitus 15.5.2017 (KHALL 140/2017) Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 1 2. Konserniohjeen soveltamisala...
Toivakan kunnan KONSERNIOHJEET
Toivakan kunnan KONSERNIOHJEET SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2. Konserniohjeen soveltamisala 3. Konserniohjaus ja -johtaminen 4. Taloudenhoitoon ja konsernitilinpäätöksen laadintaan
Valtuuston hyväksymä
Konserniohje Sisällys 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 2 4 Konserniohjeen sitovuus... 3 5 Kunnan toimielinten toimivallanjako...
Jämsän kaupungin konserniohje. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto Voimaantulo:
Jämsän kaupungin konserniohje Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 18.2.2013 14 Voimaantulo: 25.2.2013 Jämsän kaupunki Kaupunginvaltuusto 18.2.2013 Sisällysluettelo 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2
TOHOLAMMIN KUNNAN KONSERNIOHJE
TOHOLAMMIN KUNNAN KONSERNIOHJE LIITE KH 4.12.2012 210 LIITE KV 17.12.2012 48 HYVÄKSYTTY KV 17.12.2012 48 VOIMAAN 1.2.2013 1 KUNTAKONSERNIN MÄÄRITELMÄ JA MUUT KONSERNIIN LIITTYVÄT KESKEISET KÄSITTEET Kuntakonserni
PAIMION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET
PAIMION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Sisällysluettelo 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE...2 2. SOVELTAMISALA...2 3. KONSERNIOHJEEN KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN...3 4. KONSERNIOHJEEN SITOVUUS...3 5. KAUPUNGIN
RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Konserniohjaussääntö 0 04 05
KONSERNIOHJAUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.12.2014 Voimaantulopäivä 1.1.2015 1. KONSERNIOHJAUSSÄÄNNÖN TARKOITUS Konserniohjauksella tarkoitetaan omistajaohjausta ja tytäryhteisöjen valvontaa.
TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. j u l k a i s s u t Tornion kaupunginkanslia Nro 2 TORNION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET
TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA j u l k a i s s u t 2009 Tornion kaupunginkanslia Nro 2 TORNION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Kaupunginvaltuuston 31.8.2009 hyväksymä 1. KONSERNIOHJEIDEN TARKOITUS
Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE
Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE Yhtymähallitus 12.4.2017 Yhtymävaltuusto 1.6.2017 1 Sisällysluettelo 1. Itä-Savon koulutuskuntayhtymän omistajapolitiikka 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite
KH pykälä 5 liite 3
1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeen tarkoituksena on varmistaa konsernin kokonaisedun, valtuuston tytäryhteisölle asettamien omistajapoliittisten linjausten sekä toiminnallisten ja taloudellisten
Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen tai kuntayhtymien johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta.
1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeella varmistetaan valtuuston tytäryhteisölle asettamien omistajapoliittisten linjauksien sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutus ja
Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän konserniohjeet
Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän konserniohjeet Sisältö 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...2 2 Soveltamisala...2 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen...2 4 Konserniohjeen sitovuus...3 5 Konsernin
RAAHEN KAUPUNKI. Konserniohje
RAAHEN KAUPUNKI Konserniohje Kaupunginhallitus 15.12.2014 Kaupunginvaltuusto 12.1.2015 Sisällysluettelo 1. Kaupungin omistajapolitiikan tavoitteet... 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 3. Konserniohjeen
Lapuan kaupungin. konserniohjeet
Lapuan kaupungin konserniohjeet Nro 343 Hyväksytty Kh 3.11.2008 11 Voimaantulo 1.12.2008 Lapuan kaupunki Konserniohjeet 2 Sisällysluettelo 1 Yleisosa 1.1 Kuntakonsernin määritelmä ja muut konserniin liittyvät
KAUHAVAN KAUPUNKI. Konserniohje
KAUHAVAN KAUPUNKI Konserniohje 2 Sisällysluettelo 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...3 2 Soveltamisala...3 3 Kaupungin konsernijohto ja toimielinten toimivallanjako...4 3.1 Kaupunginvaltuusto...4
RAAHEN KAUPUNKI. Konserniohje
RAAHEN KAUPUNKI Konserniohje 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2. Konserniohjeen soveltamisala... 3 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 4 4. Kaupungin konsernijohto
PIRKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE
PIRKKALAN KUNTA Voimaan 1.3.2012 PIRKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus...
Konserniohje 2010 Taipalsaaren kunta
Kunnan konserniohjeessa luodaan puitteet ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden mukaisesti. Ohjetta noudatetaan soveltuvin osin myös osakkuusyhteisöjen,
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA Yhtymähallituksen 26. päivänä elokuuta 2013/ 175 hyväksymä 1.10 SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIKONSERNIN KONSERNIOHJEET 1.10.2013 LUKIEN 1 Konserniohjeen
Sisällysluettelo. 5 Viestintä 5.1 Viestinnän periaatteet 7. 6 Ohjeiden voimaantulo 7
1 Sisällysluettelo Sivu 1 Yleisosa 1.1 Kuntakonsernin määritelmä ja muut konserniin liittyvät keskeiset käsitteet 2 1.2 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 3 1.3 Konserniohjeen soveltamisala 3 1.4 Konserniohjeen
KEURUUN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
KEURUUN KAUPUNKI KEURUUN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Keuruun kaupunginvaltuusto 22.5.2017 1 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Konserniohjeen tarkoituksena on tukea kaupunkikonsernin johtamisen edellytyksiä
Oulaisten kaupungin konserniohje
Oulaisten kaupungin konserniohje Kaupunginhallitus 25.3.2019 Kaupunginvaltuusto..2019 Voimaan 1.6.2019 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2 sivu 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 3. Konserniohjeen soveltamisala
Konserniohje tulee käsitellä tytäryhteisöjen hallituksessa tai vastaavassa hallintoelimessä.
Kaupunginhallitus 3.12.2012 liite nro 4 (1/6) Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 liite nro 8 (1/6) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI 12.11.2012 KONSERNIOHJE 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeella varmistetaan
Konserniohje. Mänttä-Vilppulan kaupungin konserniohje
1 Mänttä-Vilppulan kaupungin konserniohje 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto ja tavoitteet... 3 2 Kaupungin omistajapolitiikan tavoitteet... 3 3 en tarkoitus ja tavoite... 3 4 en soveltamisala... 4 5 en käsittely
Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.
VETELIN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 29.10.2009 81 Voimaantulo: 3.12.2009 Muutettu: Kunnanvaltuusto 14.12.2011 91 Kunnanvaltuusto 30.3.2016 16 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite
1.10 SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KONSERNIOHJE ALKAEN
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA Yhtymävaltuuston 3. päivänä kesäkuuta 2019 / 12 hyväksymä 1.10 SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KONSERNIOHJE 1.7.2019 ALKAEN Sisällys 1. Sairaanhoitopiirin
Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.
Konserniohje 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kunnan pitkäjännitteinen toiminta ja varmistaa kunnan pääoman käyttöön sekä omaisuuden hankintaan ja hoitoon liittyvän
KIURUVEDEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
KIURUVEDEN KAUPUNKI KIURUVEDEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Kaupunginhallitus 5.11.2012 270 Kaupunginvaltuusto 13.11.2012 67 Voimaantulo 1.1.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. KAUPUNKIKONSERNI...3 2. KONSERNIOHJEEN
Sisällysluettelo. 5 Viestintä 5.1 Viestinnän periaatteet 9. 6 Ohjeiden voimaantulo 9
Seinäjoen kaup pungin KONSERNIOHJE 1 Sisällysluettelo Sivu 1 Yleisosa 1.1 Kuntakonsernin määritelmä ja muut konserniin liittyvät keskeiset käsitteet 2 1.2 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 3 1.3 Konserniohjeen
KONSERNIOHJE Kuhmon kaupunkikonserni
KONSERNIOHJE Kuhmon kaupunkikonserni 10.3.2014 1. Kuhmon kaupunkikonsernin määrittely Kuntalaissa (kuntalaki 16 a ) kuntakonserni määritellään kirjanpitolain (1 luku 5 ) konsernimääritelmän mukaisesti:
HELSINGIN KAUPUNKI Kaupungin 1 valtuusto hyväksynyt
HELSINGIN KAUPUNKI Kaupungin 1 HELSINGIN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 1 Johdanto Kaupunkikonserni on omistus- ja hallintorakenne, jonka tarkoituksena on mahdollistaa siihen kuuluvien yksiköiden välinen yhteensopivuus
Hankasalmen kunnan konserniohje. kh kv
Hankasalmen kunnan konserniohje kh 1.3.2010 kv 22.3.2010 9 Sisältö 1. Konserniohjeen tavoite ja tarkoitus... 1 2. Konsernin määrittely ja soveltamisala... 1 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen...
RAAHEN KAUPUNKI RAAHEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE. Hyväksytty: kaupunginhallitus xx.xx.xxxx kaupunginvaltuusto xx.xx.xxxx
RAAHEN KAUPUNKI RAAHEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Hyväksytty: kaupunginhallitus xx.xx.xxxx kaupunginvaltuusto xx.xx.xxxx Sisällysluettelo 1. Kaupungin omistajapolitiikan tavoitteet... 3 2. Konserniohjeen tarkoitus
TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 2007
TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 2007 Kunnanvaltuusto 18.12.2007 81 1 (7) SISÄLLYSLUETTELO TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1. Konserniyhteisön määrittely... 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 3. Soveltamisala...
Helsingin yliopistokonsernin konserniohje
1(7) Yliopiston hallitus on hyväksynyt en Helsingin Sisältö 1 Yliopistokonsernin määritelmä ja ohjeen soveltamisala... 2 2 Yliopistokonsernin johto... 2 3 Tytär- ja osakkuusyhteisöjen sekä säätiöiden perustaminen...
1.1 Konsernijohtamisen yleiset tavoitteet ja toimintaperiaatteet
KIRKKONUMMEN KUNTA Kunnanhallitus Konsernihallinto 18.2.2005 KONSERNIOHJE Kunnanvaltuusto hyväksynyt Voimaantulopäivä 1.1.2004 1 KONSERNIOHJEEN TARKOITUS Kirkkonummen kunnan konserniohjeet edistävät yhteisen
PORIN KAUPUNKIKONSERNIN KONSERNIOHJE PORIN KAUPUNKIKONSERNIN KONSERNIOHJE KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE
Vanha konserniohje PORIN KAUPUNKIKONSERNIN KONSERNIOHJE KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Konserniin kuuluvat yhteisöt toimivat kaupunginvaltuuston asettamien tavoitteiden toteuttajina ja noudattavat
KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen
KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen Sisältö 1. Kunnan toiminta ja ohjaus verkostomaailmassa 2. Kunnan johtamisen kokonaisuus ja johtamisen
POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNIN KONSERNIOHJE 1/6
POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNIN KONSERNIOHJE 1/6 2/6 POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNI KONSERNIOHJE 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden
Imatran kaupungin konserniohje. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
Imatran kaupungin konserniohje Kaupunginhallitus 13.3.2017 Kaupunginvaltuusto 20.3.2017 Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoitteet... 3 2. Soveltamisala... 4 3. Konserniohjeen käsittely
Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...
SIEVIN KUNNAN KONSERNIOHJE
SIEVIN KUNNAN KONSERNIOHJE Kunnanhallitus 19.10.2017 215 Kunnanvaltuusto 9.11.2017 83 Dnro KH:123/ 00.01.01/2017 voimaan 9.11.2017 P:\OHJEET\Konserniohje_Kv_09112017.doc Konserniohjeen sisällys 1 Yleisosa
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA
POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala
Kurikan kaupungin konserniohjeet
1 (7) Kurikan kaupungin konserniohjeet 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2. Soveltamisala Konserniohjeella luodaan puitteet ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle
NOUSIAISTEN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty: kunnanvaltuusto
NOUSIAISTEN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty: kunnanvaltuusto 1. en tarkoitus ja tavoite Määritelmät Kuntakonsernilla tarkoitetaan kunnan ja yhden tai useamman muun yhteisön muodostamaa taloudellista kokonaisuutta,
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän konserniohje
1 13.6.2017 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän konserniohje Yhall Yvalt 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto ja tavoitteet...3 2 Kuntayhtymän omistajapolitiikan tavoitteet...3 3 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...3
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n
Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE
Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE Yhtymähallitus 12.4.2017 Yhtymävaltuusto 1.6.2017 1 Sisällysluettelo 1. Itä-Savon koulutuskuntayhtymän omistajapolitiikka 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite
JOENSUUN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET
JOENSUUN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET 2015 Kaupunginvaltuusto xx.xx.2015 1 Konserniohjeen tarkoitus Konserniohjeen tarkoituksena on parantaa kaupungin tytäryhtiöiden kannattavuutta ja kilpailukykyä, niiden
PYHÄNNÄN KUNNAN KONSERNIOHJE KV
PYHÄNNÄN KUNNAN KONSERNIOHJE KV. 28.9.2009 Liite nro Valtuusto hyväksynyt 28.9. 2009 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kuntakonsernilla tarkoitetaan kunnan sekä yhden tai useamman juridisesti itsenäisen
Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.
Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Johtava lakimies Kirsi Mononen Kuntakonserni ja kunnan toiminta
Peimarin koulutuskuntayhtymä
Liite nro 9 Yhtymävaltuusto 19.6.2018 10 Peimarin koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE Yhtymähallitus 15.5.2018 Yhtymävaltuusto 19.6.2018 1 Sisällys 1. Peimarin koulutuskuntayhtymän omistajapolitiikka... 3
KONSERNIOHJEET 1.1.2015 alkaen
KONSERNIOHJEET 1.1.2015 alkaen Kunnanhallitus 24.11.2014 Kunnanvaltuusto 8.12.2014 MÄNTSÄLÄN KUNNAN KONSERNIOHJE Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 1 2. Konserniohjeen soveltamisala...
Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo
Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10
KONSERNIOHJE. Kuhmon kaupunkikonserni
KONSERNIOHJE Kuhmon kaupunkikonserni 1 Sisällys 1 KUHMO-KONSERNIN MÄÄRITTELY... 3 2 KONSERNIOHJAUKSEN TAVOITTEET JA SOVELTAMISALA... 3 3 KONSERNIOHJEEN KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN... 4 4 KONSERNIOHJEEN SITOVUUS...
Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä
Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä
Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium
Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Kuntakonsernien riskienhallinnan arviointi Vs. tarkastusjohtaja Markus Kiviaho JHTT, CGAP, CRMA Kuntakonsernien riskienhallinnan arvioinnin lähtökohtia ja kriteerejä
LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
1 (11) LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 2013 Kaupunginkanslia PL 11, 53101 Lappeenranta Villimiehenkatu 1 puh. (05) 6161 faksi (05) 616 2901 kkansl.kirjaamo@lappeenranta.fi www.lappeenranta.fi 2 (11)
LIEDON KUNNAN KONSERNIOHJE
LIEDON KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty kunnanvaltuustossa 25.9.2017 102 Voimaantulo 1.10.2017 1 LIEDON KUNNAN KONSERNIOHJE Sisällysluettelo 1. Kunnan omistajapolitiikka... 3 2. Konserniohjeen tarkoitus
Kunnanhallitus 10.8.2009 196 LIITE 7 Kunnanvaltuusto 7.9.2009 54 LIITE 11. Konserniohje
Kunnanhallitus 10.8.2009 196 LIITE 7 Kunnanvaltuusto 7.9.2009 54 LIITE 11 Konserniohje Valtuusto hyväksynyt 7.9.2009 Voimaantulo 1.1.2010 2 1. Kunnan omistajapolitiikka...3 2. Konserniohjeen tarkoitus
Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous
Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntamarkkinat Helsinki 12.9.2014 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntatalousohjelma Kuntataloudelle kokonaisuutena oma tasapainotavoite» Menojen ja