Keinoja hallittuun ravinteiden sidontaan ja kiertoon
|
|
- Auvo Jääskeläinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Keinoja hallittuun ravinteiden sidontaan ja kiertoon BIOHIILI Jarkko Nummela, HAMK 2017
2 Näin biohiili määritellään kirjallisuudessa: Hiiltynyttä orgaanista ainesta, jota on tarkoituksella tuotettu maaperään lisättäväksi hiilinieluksi ja maaperän ominaisuuksien parantajaksi. (Lehmann and Joseph, 2009). Biohiili on stabiili pääasiassa musta hiilipitoinen materiaali, joka on pääasiallisin sivutuote pyrolysoitaessa biomassaa happiköyhissä olosuhteissa. Biohiiltä voi hyödyntää maaperän parannuksessa, hiilensidonnassa, ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja jätteenkäsittelyssä. (Tan et al., 2015). Biohiilen määritelmät ovat moninaisia, mutta yhdistäviä käsitteitä ovat hiiltynyt orgaaninen aines, hiilensidonta, maaperän parannus ja jätteenkäsittely. Biohiiltä on syntynyt luonnossa esim. metsäpaloissa puun palaessa vähähappisissa olosuhteissa. Ihmisen alkaessa Mitä ja millaista biohiili on käyttää tulta, biohiiltä on syntynyt sivutuotteena ja se on jäänyt maaperää elävöittämään. Myöhemmin tätä on toteutettu tarkoituksella mm. kaskeamalla. Ei ole varmaa tietoa, tuottivatko Etelä- ja Väli-Amerikan intiaanit biohiiltä jo tarkoituksella, mutta sitä löytyy muuten niukkaravinteisesta viidakon maaperästä suuria määriä esim. entisiltä Amazonin alueen intiaanien asuinpaikoilta. Tätä edelleen hedelmällistä maaperää kutsutaan nimellä Terra Preta. Kuva: Oikealla Terra Preta maaperä. ( Biohiilen ominaisuudet ovat moninaiset ja ne riippuvat suuresti pyrolyysiprosessin olosuhteista, kuten lämpötilasta ja ajallisesta kestosta. Myös pyrolysoitava biomassan koostumus, kuten ravinnesisältö, määrittää tuotetun biohiilen ominaisuuksia. Tyypillistä biohiilelle on sen korkea hiilipitoisuus, kemiallisesti pysyvä sekä fysikaalisesti kevyt ja erittäin huokoinen rakenne. Ominaista on myös hyvät absorptio- ja adsorptio-ominaisuudet sekä kationinvaihtokyky (CEC), riippuen mm. valmistusprosessista. Useasti tuore biohiili vielä aktivoidaan lopullista käyttötarkoitusta varten (ks. Biohiilen valmistus tietokortti). Biohiilen monien hyvien ja valmistusprosessin mukaan hallittavien ominaisuuksien ansiosta se on monipuolinen tuote moniin eri käyttötarkoituksiin.
3 Biohiilen valmistus (1/3) Biohiiltä valmistetaan pyrolyysiprosessilla, jota kutsutaan myös kuivatislaukseksi. Periaatteessa menetelmä on erittäin yksinkertainen: Hiilipitoista (orgaanista) raaka-ainetta kuumennetaan happiköyhissä olosuhteissa ja riittävän korkeassa lämpötilassa. Prosessista riippuen pyrolyysilämpötilat vaihtelevat n C:n välillä. Jos lämpötila nostetaan 800 C:n yläpuolelle, menetetään biohiilen raakaainetta kaasuuntumisen vuoksi. Lisäksi korkeissa lämpötiloissa tuhka ja hiili alkavat muodostaa epätoivottuja yhdisteitä. Tavoitteena on säilyttää biohiilessä alkuperäisen lähtömateriaalin kiinteä hiilipitoinen aines, esimerkiksi soluseinät. Puuta biohiileksi pyrolysoitaessa kaikki puun sisältämä neste, ns. kevyemmät hiiliyhdisteet ja ligniini kaasuuntuvat. Jäljelle jää selluloosan sisältämä hiili puun alkuperäisen soluseinämä- ja huokosrakenteen paikalle. Näin muodostuu biohiilelle tyypillinen erittäin huokoinen pääasiassa kemiallisesti stabiilista hiilestä muodostunut rakenne. Sen sijaan energiakäyttöön tarkoitetun biohiilen kaltaisen ns. puuhiilen (esim. grillihiili) valmistuksessa ei pyritä maksimoimaan tuotteen korkeaa stabiilin hiilen pitoisuutta ja huokoista rakennetta. Kuva: Tuore biohiili heti valmistuksen jälkeen. (Kuva: Annakaisa Elo) Puuhiilen valmistuksen prosessiparametrit ja raaka-aineet valitaan siten, että lopputuotteen energia-arvo ja polttoaineominaisuuksien yhdistelmä on optimaalisin. Erot näiden kahden tuotteen (biohiili, puuhiili) valmistusmenetelmissä eivät ole suuret, mutta varsinkin biohiiltä käytettäessä ne pitää tunnistaa. Yleistäen voidaan sanoa, että heikkolaatuista biohiiltä voi hyvinkin käyttää polttoaineena, mutta ei esim. sitomaan haluttuja kemikaaleja. Tuoreen biohiilen aktivointi tehostaa sen hyödyntämistä merkittävästi ja se on toisinaan välttämätöntä esim. valmiin biohiilen korkean ph-arvon vuoksi. Aktivointi voi olla kemiallisfysikaalista ja/tai biologista. Esim. höyryräjäytyksen kaltaisella prosessilla saadaan biohiileen aktiivihiilen kaltainen mikrorakenne ja kompostoinnilla voidaan parantaa sen mikrobiaktiivisuutta.
4 Biohiiltä voi valmistaa joko panos- tai jatkuvana prosessina. Jatkuvien prosessien laitteet ovat teknisesti vaativia ja kalliita, panosluonteiset puolestaan yksinkertaisia ja edullisia. Biohiilen valmistus (2/3) Jatkuvat prosessit ovat tyypillisiä teollisessa valmistuksessa ja niillä tähdätään suureen tuotantokapasiteettiin ja taloudelliseen kannattavuuteen. Jatkuvien prosessien laitteet ovat kehittyneitä, pitkälle automatisoituja kuivatislauslaitteita, joilla raaka-aineesta kaasuntuvat sivutuotteet saadaan erotettua pyrolyysikaasuna, -tisleenä ja öljynä. Taloudellisuus syntyy raaka-aineen täydellisestä hyödyntämisestä ja vähäisestä työvoimatarpeesta. Panosprosessit ovat sen sijaan sopivia kertaluontoiseen tai ei-säännölliseen omatarvekäyttöön. Panosprosesseissa tuotantolaitteisiin sitoutunut pääoma voi olla erittäin alhainen ja prosessin hoitamisen henkilötyötarve suuri. Yksinkertaisimman panosprosessin alhaisesta teknologiatasosta huolimatta sillä voidaan valmistaa rajattuihin tarpeisiin sopivaa, erittäin laadukasta biohiiltä. Kuva: Jatkuvatoiminen pyrolyysiprosessi, jossa pyrolyysikaasut käytetään prosessin lämmittämiseen ja hukkalämpö syötetään lämpöverkkoon. ( Muokannut Jarkko Nummela) Kuva: Panosperiaatteella toimiva pyrolyysiuuni. (
5 Esimerkki yksinkertaisesta, mutta laadukasta biohiiltä tuottavasta panosprosessista on nk. avoin astiapoltto. Tällaisessa avoimessa pyrolyysiastiassa on kätevää prosessoida esimerkiksi pihan siivoamisessa syntyneet oksat ja risut biohiileksi. Biohiilen valmistus (3/3) Avoimessa astiapoltossa käytetään pyrolysoitavan raaka-aineen määrästä riippuen erikokoisia kuumuutta kestäviä, ilmatiiviitä, poikkileikkaukseltaan ylöspäin aukeavia astioita. Astian pohjalle tehdään tuli, jota ylläpidetään pyrolysoitavalla materiaalilla. Tulta ei saa päästää hiillokselle, muttei myöskään tukahduttaa liian suurella määrällä syötettä. Kun tulta ylläpidetään sopivalla määrällä syötettä, se palaa lähes savutta. Palamisessa syntyvät kuumat epätäydellisesti palaneet savukaasut ohjautuvat takaisin liekkeihin astian muodon synnyttämien virtausten takia. Näin astiassa palavat vain syötteestä vapautuneet kaasut, jotka palaessaan kuumentavat ja hiillettävät syötteen eikaasuuntuvan materiaalin biohiileksi. Kun prosessia jatketaan riittävän pitkään, astia on täynnä kuumaa biohiiltä, joka lopuksi sammutetaan huolellisesti vedellä. Veden sijasta voi myös käyttää jotain ravinnerikasta nestettä, kuten laimennettua virtsaa tai kompostin suotovettä, jolloin nesteen ravinteet sitoutuvat kuumana erittäin aktiiviseen biohiileen. Tällainen sammutus on myös hyvä biohiilen aktivointimenetelmä. Tässä kuvatussa avoprosessissa biohiilen laatua heikentävät yhdisteet kaasuuntuvat helposti ja syntynyt biohiili on mm. PAHpitoisuudeltaan alhaista. Avoprosessin heikkoutena on kuitenkin lämpöenergiahäviöt ja pyrolyysisivutuotteiden menettäminen. Kuva: Avoin pyrolyysipoltto. (Kuvat: Annakaisa Elo)
6 Biohiilelle ominaista on sen pysyvä molekyylirakenne, kemiallinen aktiivisuus ja huokoinen rakenne. Yhdessä ja erikseen nämä pääominaisuudet luovat biohiilelle suuren määrän käytännön ominaisuuksia. 1. Säilyvyys: Kestävä rengasmainen hiilen molekyylirakenne ei hajoa helposti ja useiden renkaiden muodostama kiderakenne säilyy esim. maaperässä tuhansia vuosia. 2. Kemiallinen aktiivisuus: Hiilikiteiden reunoille jää vapaita sidospaikkoja erilaisille ioneille esim. metallit ja ravinteet. Biohiilen ominaisuuksia mekaanisesti sekä kaasuista että nesteistä. Huokoisessa rakenteessa on myös läpikulkevia kanavia, jotka parantavat biohiilen suodatinominaisuuksia. Huokoinen rakenne on myös erittäin kevyt tilavuuteensa nähden. 3. Huokoinen rakenne: Suuri pinta-ala biohiilen painoa kohden maksimoi esim. kemiallisesti aktiivisten kohtien määrän. Lisäksi, erikokoiset huokoset voivat sitoa isojakin molekyylejä ja varsinkin hiukkasia Kuva: Kestävä mutta kemiallisesti aktiivinen molekyylirakenne huokoiseen mikrorakenteeseen yhdistettynä saavat aikaiseksi biohiilen monipuoliset funktionaaliset ominaisuudet. (Piiros: Helena Kallio)
7 Biohiilellä on lukuisia käyttökohteita. Tässä on luoteltu muutamia yleisimpiä. 1. Maaperän parantaminen 2. Kasvualustana käyttö 3. Hiilinieluna käyttö 4. Pilaantuneen maaperän puhdistus 5. Vedenpuhdistus 6. Hulevesien sitominen ja puhdistus 7. Kaasujen puhdistus 8. Karjatalouden kuivikkeiden tehostus 9. Karjanlannan käsittelyn tehostus 10. Eläinten rehun lisäaineena käyttö 11. Rakennusmateriaalien lisäaineena käyttö 12. Funktionaalisten tekstiilien apuaineena käyttö 13. Kosmetiikan ja lääketeollisuuden raaka-aineena käyttö 14. Valmistuksen sivutuotteina syntyvien pyrolyysiöljyn ja tisleen sekä lämmön hyödyntäminen Biohiilen käyttösovelluksia Biohiiltä voidaan käyttää monipuolisesti esim. yhdistelemällä edellä mainittuja käyttökohteita. Lisäksi uusia biohiilen käyttötapoja tutkitaan ja kehitetään koko ajan useissa eri tutkimuslaitoksissa ympäri maailmaa. Biohiilestä on olemassa paljon käyttökokemuksia hyvin erilaisissa sovelluksissa. Käyttökokemuksien hyödyntäminen vaatii kuitenkin hyvää perehtymistä kyseisen biohiilen ominaisuuksiin ja käyttökohteen vaatimuksiin. Edelleen on tärkeää jatkaa ja syventää biohiilen sovellustutkimusta. Kuva: Biohiili ja kasvin juuret kukkapurkissa. (Kuva: Annakaisa Elo)
8 Lähteet Chee H. Chia, Adrina Downie, Paul Munroe. Characterics of biochar: physical and structural properties. Teoksessa: Lehmann, J., Joseph, S., Biochar for Environmental Management: Science and Technology. Earthscan Ltd., London, UK. Herstellung Pflanzenkohle Sonnenerde Gerald Dunst Kulturerden GmbH, Viitattu Tan, X., Liu, Y., Zeng, G., Wang, X., Hu, X., Gu, Y., Yang, Z., Application of biochar for the removal of pollutants from aqueous solutions. Chemosphere 125, Kuvien lähteet: Mohan, Ankur Sarswat, Yong Sik Ok, Charles U. Pittman Jr., Organic and inorganic contaminants removal from water with biochar, a renewable, low cost and sustainable adsorbent A critical review, Bioresource Technology 160 (2014)
Biohiilen valmistus. Mitä? Miksi? Miten?
Biohiilen valmistus Mitä? Miksi? Miten? Hiilen valmistaminen on ilmastoteko Kiinteässä muodossa hiili pysyy poissa hiilikierrosta tuhansia vuosia 2 Biohiili parantaa maan viljavuutta Hiilen voi ladata
Biohiili Suomessa Esko Salo Varapuheenjohtaja Suomen Biohiiliyhdistys Väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopiston kauppakoreakoulu
Biohiili Suomessa Esko Salo Varapuheenjohtaja Suomen Biohiiliyhdistys Väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopiston kauppakoreakoulu esko.salo@suomenbiohiili.fi +358 40 805 4876 Suomen Biohiiliyhdistys www.suomenbiohiili.fi
Suomen hiilinegatiivisin yritys.
Suomen hiilinegatiivisin yritys www.pajupojat.fi info@pajupojat.fi Twitterissä: @Pajupojat_Oy Biohiiliratkaisut imeyttävät ja viivästyttävät hule-, suoto- ja valumavesiä Mitä biohiili on? Mitä on biohiili?
PUUHIILEN UUDET SOVELLUKSET JA CARBONISER-TEKNOLOGIA BIOKATTILAT KUUMAKSI, TAMPERE 2017 FEX.FI
PUUHIILEN UUDET SOVELLUKSET JA CARBONISER-TEKNOLOGIA BIOKATTILAT KUUMAKSI, TAMPERE 2017 SAMPO.TUKIAINEN@CARBO FEX.FI CARBOFEX OY - HIILEN TEKIJÄ Toimitusjohtaja Sampo Tukiainen, hiilen polttoa ja biojalostusta
Biohiilen merkitys kasvualustassa tulossa Maanhoitoremontti
Biohiilen merkitys kasvualustassa tulossa Maanhoitoremontti Kari Tiilikkala Luke Biolan: Kasvatustietoisku 15.9. 2015 Helsinki 1 10.9.2015 Sisältö Mitä Biohiili on? Mistä sitä tehdään? Miten tehdään, hitaalla
Biomassasta aktiivihiileksi - biohiilen aktivointimenetelmistä ja sovelluksista
Biomassasta aktiivihiileksi - biohiilen aktivointimenetelmistä ja sovelluksista Virpi Siipola, VTT Kestävää liiketoimintaa biohiilestä-workshop HAMK, Forssa 15.3.2019 VTT beyond the obvious 1 Aktiivihiili
Biohiilen monet mahdollisuudet
Biohiilen monet mahdollisuudet Annakaisa Elo Uusiutuvien energiamuotojen-päivä Mustiala 09.03.2017 Mitä on biohiili? Hiili hiili Grillihiili, charcoil, puuhiili: energiakäyttöön tuotettu hiili, vapauttaa
Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen
Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään Jätteistä bioenergiaa ja ravinnetuotteita - mädätyksen monet mahdollisuudet Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus
BIOHIILI LUOMUTUOTANNOSSA
BIOHIILI LUOMUTUOTANNOSSA Carbons Plus Käänteentekevä ratkaisu Biochar may represent the single most important initiative for humanity s environmental and agriculture future. Prof. Tim Flannery, Australian
Kuivausprosessin optimointi pellettituotannossa
OULUN YLIOPISTO Kuivausprosessin optimointi pellettituotannossa Matti Kuokkanen Kemian laitos Oulun yliopisto 11.4.2013 TAUSTAA Kuivauksen tarve Perinteisen kuivan raaka-aineen riittämättömyys, purun kuivaus
Mistäuuttakysyntääja jalostustametsähakkeelle? MikkelinkehitysyhtiöMikseiOy Jussi Heinimö
Mistäuuttakysyntääja jalostustametsähakkeelle? MikkelinkehitysyhtiöMikseiOy Jussi Heinimö 14.11.2016 Mistä uutta kysyntää metsähakkeelle -haasteita Metsähakkeen käyttö energiantuotannossa, erityisesti
Biohiilen vaikutus metsämaan hiilen ja typen virtoihin
Biohiilen vaikutus metsämaan hiilen ja typen virtoihin Marjo Palviainen 1 & Jukka Pumpanen 2 1 Helsingin yliopisto, Metsätieteiden laitos 2 Itä-Suomen yliopisto, Ympäristö- ja biotieteiden laitos, Kuopio
Adare Co. Limerick Irlanti Puh Sähköposti: Verkkosivu:
A Adare Co. Limerick Irlanti Puh. +353 6139 6176 Sähköposti: info@samco.ie Verkkosivu: www.samco.ie Aiheuttaako nykyinen öljypohjainen katemuovi mikromuoviongelmaa? Oxo-biohajoavilla muoveilla (OBP) on
Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet
Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet BalBic, Bioenergian ja teollisen puuhiilen tuotannon kehittäminen aloitusseminaari 9.2.2012 Malmitalo Matti Virkkunen, Martti Flyktman ja Jyrki Raitila,
Puuperäinen Biohiili osaksi hiilineutraalia aluetaloutta. Kaikki irti puusta. Kari Tiilikkala.
Puuperäinen Biohiili osaksi hiilineutraalia aluetaloutta Kaikki irti puusta Kari Tiilikkala. Professori emeritus MTT/Luke KT-Finnoserv, Tampere Biohiiltä Pirkanmaalle seminaari 4.4. 2019 Kulttuuritalo
Metsäteollisuuden sivuvirrat Hyödyntämisen haasteet ja mahdollisuudet
Metsäteollisuuden sivuvirrat Hyödyntämisen haasteet ja mahdollisuudet GES-verkostotapaaminen Kukkuroinmäen jätekeskus 24.02.2016 Apila Group Oy Ab Mervi Matilainen Apila Group Kiertotalouden koordinaattori
HAJAUTETUT BIOJALOSTAMOT. Simo Paukkunen PKAMK Biotalouden keskus simo.paukkunen@pkamk.fi
HAJAUTETUT BIOJALOSTAMOT Simo Paukkunen PKAMK Biotalouden keskus simo.paukkunen@pkamk.fi Ydinajatus ja aihealueet Hankkeessa luodaan uutta osaamista ja lisätään hajautettujen biojalostamojen tunnettuutta
TEOBAL Teollisuuden sivutuotteiden hyödyntäminen ballistisissa suojamateriaaleissa
TEOBAL 2011- Teollisuuden sivutuotteiden hyödyntäminen ballistisissa suojamateriaaleissa 17.11.2011 MATINE Tutkimusseminaari Tomi Lindroos & Pertti Lintunen 2 Rahoituspäätös MAT804 suojamateriaaleissa
Pyrolyysitekniikalla sivuvirroista lannoitehiiltä
Pyrolyysitekniikalla sivuvirroista lannoitehiiltä Itä-Suomen yliopisto tutkii ja kehittää pyrolyysiprosesseja ja käyttökohteita Yrityksesi sivuvirroista biokaasua ja lannoitetta tilaisuus Navitas, Varkaus,
PYROLYYSItuotteista synteettisten kemikaalien korvaajia, hiiltä sekä energiaa
PYROLYYSItuotteista synteettisten kemikaalien korvaajia, hiiltä sekä energiaa Kari Tiilikkala, Ansa Palojärvi ja Visa Nuutinen MTT, Kasvintuotannon tutkimus, Jokioinen Hajautetut biojalostamot- seminaari
Suorakylvön hyödyt kymmenen keskeisintä syytä suorakylvöön
Suorakylvön hyödyt kymmenen keskeisintä syytä suorakylvöön 1. Suorakylvö säästää polttoainetta Perinteisellä viljelymenetelmällä polttoaineen kulutus voi olla viisinkertainen suorakylvöön verrattuna Halpa
HIILTOPROSESSI JÄTEVESILIETTEEN KÄSITTELYSSÄ. Christoph Gareis, HSY
HIILTOPROSESSI JÄTEVESILIETTEEN KÄSITTELYSSÄ Christoph Gareis, HSY Historia ja lähtötilanne (1) Ennen 2015 käytettiin vanhaa kompostointilaitosta biojätteen jälkikompostointilaitoksena V. 2015 valmistunut
Metsäbiojalostamot. Energia-lehti 7/2006: "Biojalostamo pelastaa" "Kaasutuksessa muhii miljardibisnes" Metsätehon seminaari Helsinki, 17.3.
Metsäbiojalostamot Energia-lehti 7/2006: "Biojalostamo pelastaa" "Kaasutuksessa muhii miljardibisnes" Metsätehon seminaari Helsinki, 17.3.2009 Klaus Niemelä 1 Metsäbiojalostamoista Mistä oikein on kysymys
Pellettien ja puunkuivauksessa syntyneiden kondenssivesien biohajoavuustutkimus
Pellettien ja puunkuivauksessa syntyneiden kondenssivesien biohajoavuustutkimus FM Hanna Prokkola Oulun yliopisto, Kemian laitos EkoPelletti-seminaari 11.4 2013 Biohajoavuus Biohajoavuudella yleensä tarkoitetaan
Nollakuidulla typen huuhtoutumisen kimppuun
Nollakuidulla typen huuhtoutumisen kimppuun Ravinteet kiertoon - vesistöt kuntoon, kärkihankekiertue 28. marraskuuta 2018 Sibeliustalo, puusepän verstas, Ankkurikatu 7, Lahti Petri Kapuinen Luonnonvarakeskus
Kasvissivutuotteen hyödyntäminen maanparannusaineena. Marja Lehto, Tapio Salo
Kasvissivutuotteen hyödyntäminen maanparannusaineena Marja Lehto, Tapio Salo Kasvissivutuotteen rumpukompostointi Lähtö- ja seosaineet 2 Syksyllä analysoitiin näytteet Alitalon Vihannes Oy:stä 1-v ja 2-v
Pajubiohiili biolaitoksissa. Ilmo Kolehmainen Pajupojat Oy
Pajubiohiili biolaitoksissa Ilmo Kolehmainen Pajupojat Oy Miksi juuri paju Luonnostaan huokoisin puurakenne - Nopea kasvu - Sadonkorjuu 2-3 vuoden välein LCA - Merkitys hiilitaseissa - Energian raaka-aineena
Ilmiö 7-9 Kemia OPS 2016
Ilmiö 7-9 Kemia OPS 2016 Kemiaa tutkimaan 1. TYÖTURVALLISUUS 2 opetuskertaa S1 - Turvallisen työskentelyn periaatteet ja perustyötaidot - Tutkimusprosessin eri vaiheet S2 Kemia omassa elämässä ja elinympäristössä
Betoniliete hankala jäte vai arvotuote Betonipäivät , Messukeskus Helsinki. Rudus Oy Kehityspäällikkö Katja Lehtonen
Betoniliete hankala jäte vai arvotuote Betonipäivät, Messukeskus Helsinki Rudus Oy Kehityspäällikkö Katja Lehtonen Betoniteollisuuden betonijäte Betoniteollisuudessa (valmisbetoni ja betonituotteiden valmistus)
Biohiili ja pyrolyysitekniikat osana kierrätystaloutta. Kari Tiilikkala Lahti Seminaari: Biolaitostoiminta osana kiertotaloutta
Biohiili ja pyrolyysitekniikat osana kierrätystaloutta Kari Tiilikkala Lahti 29.10.201 Seminaari: Biolaitostoiminta osana kiertotaloutta 27.10.201 Sisältö - uutta tietoa biohiilen määrittelystä (EU COST1107)
Entsyymit ja niiden tuotanto. Niklas von Weymarn, VTT Erikoistutkija ja tiiminvetäjä
Entsyymit ja niiden tuotanto Niklas von Weymarn, VTT Erikoistutkija ja tiiminvetäjä Mitä ovat entsyymit? Entsyymit ovat proteiineja (eli valkuaisaineita), jotka vauhdittavat (katalysoivat) kemiallisia
Vapon kuiviketurpeet. Edistää tuotantoeläinten hyvinvointia.
VAPO YMPÄRISTÖ Vapon kuiviketurpeet. Edistää tuotantoeläinten hyvinvointia. Imukykyinen ja monikäyttöinen vaalea rahkaturve on ylivoimainen kuivike nesteiden, ravinteiden ja hajujen sitomisessa. Se sopii
2. Prosessikaavioiden yksityiskohtainen tarkastelu
2. Prosessikaavioiden yksityiskohtainen tarkastelu 2.1 Reaktorit Teolliset reaktorit voidaan toimintansa perusteella jakaa seuraavasti: panosreaktorit (batch) panosreaktorit (batch) 1 virtausreaktorit
Lannan matka jätteestä myyntituotteeksi
Lannan matka jätteestä myyntituotteeksi Tapio Salo ja Maarit Hellstedt Luonnonvarakeskus Biomaakunta-seminaari 30.10.2017, Kälviä Kotieläintuotannon sijoittuminen Kotieläintuotanto on voimakasta Pohjanmaalla
Biohiilen lannoitevalmistekäyttöä koskevat vaatimukset
Biohiilen lannoitevalmistekäyttöä koskevat vaatimukset Biohiilestä lisätienestiä seminaari 6.6.2013 Olli Venelampi Rehu- ja lannoitevalvontayksikkö Lannoitevalmiste Lannoitevalmisteita ovat lannoitteet,
Biometsätalous pyrolyysitekniikat
Biometsätalous pyrolyysitekniikat Itä-Suomen yliopisto tutkii ja kehittää biojalostusprosesseja ja käyttökohteita Valtakunnalliset mittauspäivät Kajaanissa, 15.3.2019 Mikko Selenius, mikko.selenius@uef.fi,
Liete work shop TEKES/INKA/Teolliset Symbioosit Helsinki
Liete work shop TEKES/INKA/Teolliset Symbioosit 1.2.2017 -Helsinki 2013-2016 Kierrätys prosessien konsultointi, suunnittelu ja rakentaminen. Toiminnan pääpaino tuotekehityksessä TEKNOLOGINEN LÄPIMURTO
Viljelymaiden kasvukunnon palautus biohiilen ja muiden biomassojen avulla
Viljelymaiden kasvukunnon palautus biohiilen ja muiden biomassojen avulla Kari Tiilikkala, Maan multavuuden hoito työpaja ja webinaari Kokemäki 07.03. 2018 1 www.suomenbiohiili.info/ Sisältö MIKSI hiilen
Punkalaitumen Bioenergiayhtiö Oy RUUANTUOTANNON SIVUVIRROISTA KOTIMAISTA BIOMETAANIA TEOLLISUUTEEN JA LIIKENTEESEEN
Punkalaitumen Bioenergiayhtiö Oy RUUANTUOTANNON SIVUVIRROISTA KOTIMAISTA BIOMETAANIA TEOLLISUUTEEN JA LIIKENTEESEEN Yritys pähkinän kuoressa Raaka-aine navetoista, sikaloista, teurastamoista ja muista
Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta
Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta Ympäristöjohtaja Liisa Pietola, MTK MTK:n METSÄPOLITIIKN AMK-KONFERENSSI 9.3.2016 Miksi hiilenkierrätys merkityksellistä? 1. Ilmasto lämpenee koska hiilidioksidipitoisuus
Orgaanisten materiaalivirtojen pyrolyysistä
Orgaanisten materiaalivirtojen pyrolyysistä Kimmo Rasa, vanhempi tutkija, MMT Luonnonvarakeskus Sivuhyöty-hankkeen Seminaari 8.4.2015 Esityksen sisältö Pyrolyysi teknologiavaihtoehtona Laboratoriomittakaavan
Lietehiilihanke ja lietteen pyrolyysin koetoimintalaitos. Biohiilipäivä Forssa Aino Kainulainen Jätehuollon kehittämisen hankepäällikkö, HSY
Lietehiilihanke ja lietteen pyrolyysin koetoimintalaitos Biohiilipäivä 15.3. Forssa Aino Kainulainen Jätehuollon kehittämisen hankepäällikkö, HSY Taustaa Lietteessä olevat haitta-aineet ovat aiheuttaneet
Luomutuotteiden valmistuksen erityispiirteet ja reseptiikka. Mikkeli 4.11.2013 Jaana Elo KoKo Palvelut
Luomutuotteiden valmistuksen erityispiirteet ja reseptiikka Mikkeli 4.11.2013 Jaana Elo KoKo Palvelut Miten syntyy luomuelintarvike? Elintarvikkeet - > 50 % maatalousperäisiä ainesosia - 95 % sääntö -
www.biohousing.eu.com Tehokas ja ympäristöystävällinen tulisijalämmitys käytännön ohjeita
www.biohousing.eu.com Tehokas ja ympäristöystävällinen tulisijalämmitys käytännön ohjeita 1 Vähemmän päästöjä ja miellyttävää lämpöä tulisijasta 1. Käytä kuivaa polttopuuta 2. Hanki tutkittu, tehokas ja
Mamk / Tekniikka ja liikenne / Sähkövoimatekniikka / Sarvelainen 2015 T8415SJ ENERGIATEKNIIKKA Laskuharjoitus
Mamk / Tekniikka ja liikenne / Sähkövoimatekniikka / Sarvelainen 2015 T8415SJ ENERGIATEKNIIKKA Laskuharjoitus KEMIALLISIIN REAKTIOIHIN PERUSTUVA POLTTOAINEEN PALAMINEN Voimalaitoksessa käytetään polttoaineena
Siipikarjanlannasta biokaasua
Siipikarjanlannasta biokaasua Sari Luostarinen Erikoistutkija, FT, Dos. sari.luostarinen@luke.fi Biokaasuprosessi Proteiinit Hiilihydraatit Rasvat HYDROLYYSI Eloperäisen materiaalin mikrobiologinen hajotus
Biohiilen mahdollisuudet peltovesien käsittelyssä
Biohiilen mahdollisuudet peltovesien käsittelyssä Peltojen kuivatuksen ja kastelun mahdollisuudet MaVeKa-hankkeen pienryhmä 13.11.2018 Laitila Terhi Ajosenpää ja Kimmo Laine ProAgria Länsi-Suomi Sirppujoen
Biohiili maanparannusaineena
Biohiili maanparannusaineena Sanna Saarnio Joensuu, 14.2.2012 Mitä biohiili on? biohiili = hapettomissa olosuhteissa lämmön avulla hajotettua eloperäistä ainetta Pyrolyysi eli kuivatislaus
Envor Group Hämeenlinna
Envor Group 9.12.2016 Hämeenlinna Envor Group Envor Group muodostuu neljästä eri yrityksestä, joilla on vuosikymmenten kokemus kierrätyspalveluiden tuottamisesta. Envor Group tarjoaa asiakkailleen monipuolisia,
Metsästä tuotteeksi. Kestävän kehityksen arviointi. Helena Wessman KCL
Metsästä tuotteeksi. Kestävän kehityksen arviointi Helena Wessman KCL Helena Wessman 27.5.2009 1 MITÄ ON KESTÄVÄ KEHITYS? Kestävä kehitys = taloudellisuus+sosiaalinen hyväksyttävyys+ ympäristöystävällisyys
ENERGIA- JA YMPÄRISTÖOSAAMISEN MERKITYS KONSULTTIYRITYKSEN ASIAKASPROJEKTEISSA MIRJA MUTIKAINEN, LIIKETOIMINTAPÄÄLLIKKÖ, RAMBOLL FINLAND OY 26.5.
ENERGIA- JA YMPÄRISTÖOSAAMISEN MERKITYS KONSULTTIYRITYKSEN ASIAKASPROJEKTEISSA MIRJA MUTIKAINEN, LIIKETOIMINTAPÄÄLLIKKÖ, RAMBOLL FINLAND OY 26.5.2015 SISÄLTÖ Energia- ja ympäristöosaaminen Rambollissa
Puutarhatuotannon uusi kiertotalous uutta arvoa ja liiketoimintaa
Puutarhatuotannon uusi kiertotalous uutta arvoa ja liiketoimintaa ArvoBio kehittämishanke,12/2015 11/2018 Valtakunnallinen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Hankkeen taustaa Jätehierarkian
Puun kosteuskäyttäytyminen
1.0 KOSTEUDEN VAIKUTUS PUUHUN Puu on hygroskooppinen materiaali eli puulla on kyky sitoa ja luovuttaa kosteutta ilman suhteellisen kosteuden vaihteluiden mukaan. Puu asettuu aina tasapainokosteuteen ympäristönsä
Järviruo on hyötykäyttömahdollisuudet
Järviruo on hyötykäyttömahdollisuudet 4.12.2014 Joensuu Karelia-ammattikorkeakoulu, Sirkkala-kampus Ilona Joensuu, Suomen ympäristökeskus, Joensuun toimipaikka KEMIALLINEN HAJOTUS esim. butanoli, etanoli,
Tekijä lehtori Zofia Bazia-Hietikko
Tekijä lehtori Zofia Bazia-Hietikko Tarkoituksena on tuoda esiin, että kemia on osa arkipäiväämme, siksi opiskeltavat asiat kytketään tuttuihin käytännön tilanteisiin. Ympärillämme on erilaisia kemiallisia
ELÄVÄ PELTO. Kompostointireaktorin optimointi ja lopputuotteen laadun varmistus lannoitetuotantoon. Anssi Suhonen
Kompostointireaktorin optimointi ja lopputuotteen laadun varmistus lannoitetuotantoon ELÄVÄ PELTO Anssi Suhonen www.biopallo.com 1 BIOJÄTE Ympäristömyrkkyjen lisääntyminen Luonnon pilaantuminen / järvien
LUONNONMATERIAALIT/POLYMEE- RIT PUOLIVALMISTEET
LUONNONMATERIAALIT/POLYMEE- RIT PUOLIVALMISTEET Pentti JÄRVELÄ TkT, professori Materiaalioppi Muoviryhmä 1 MIKSI LUONNON MATERIAALEJA Halutaan säästää fossiilisia materiaaleja (?) Biomateriaalien elinkaariarvio
Biotalouden uudet tuotteet
Biotalouden uudet tuotteet Prof. Olli Dahl Aalto-yliopisto Kemiantekniikan korkeakoulu Puunjalostustekniikan laitos PL 16300, 00076 Aalto Vuorimiehentie 1, Espoo p. +358 40 5401070 Sisältö Puun kemiallinen
HSY:n pilotit Teolliset Symbioosit -hankkeessa. INKA työpaja
HSY:n pilotit Teolliset Symbioosit -hankkeessa INKA työpaja 1.2.2017 TAUSTAA 2 Lietteen käsittely Ämmässuolla Ämmässuolla on käsitelty bio- ja viherjätteitä vuosikymmeniä, nyt uutena materiaalina puhdistamoliete
Betonituotteet kemiallista kestoa vaativiin kohteisiin Ruskon Betoni Oy , Niko Riikonen
Betonituotteet kemiallista kestoa vaativiin kohteisiin Ruskon Betoni Oy 8.6.2018, Niko Riikonen Ruskon Betoni Oy Betonin suojaaminen erittäin aggressiivisia olosuhteita vastaan Olosuhteissa, jossa PH on
KIVIAINESHUOLTO KIERTOTALOUDESSA SEMINAARI KIERTOTALOUS CLEAN TECH
KIVIAINESHUOLTO KIERTOTALOUDESSA SEMINAARI 28.10.2015 KIERTOTALOUS CLEAN TECH HS 28.09.2013 Kansainvälisen ilmastopaneelin johtaja Rajendra Pachauri suosittelee varautumaan katastrofeihin Kansainvälisen
Biodiesel Tuotantomenetelmien kemiaa
Biodiesel Tuotantomenetelmien kemiaa Tuotantomenetelmät Kasviöljyjen vaihtoesteröinti Kasviöljyjen hydrogenointi Fischer-Tropsch-synteesi Kasviöljyt Rasvan kemiallinen rakenne Lähde: Malkki, Rypsiöljyn
Tie biotalouteen - VTT kehittää uusia elinkeinoelämän biotalousinnovaatioita. Lehdistötilaisuus Kristiina Kruus, tutkimusprofessori VTT
Tie biotalouteen - VTT kehittää uusia elinkeinoelämän biotalousinnovaatioita Lehdistötilaisuus 10.9.2014 Kristiina Kruus, tutkimusprofessori VTT VTT on vahva ja monipuolinen biotaloustoimija Ruoka ja rehu
Mitkä tekniikat ovat käytössä 2020 mennessä, sahojen realismi! Sidosryhmäpäivä 09. Vuosaari 24.11.2009 Teknologiajohtaja Satu Helynen VTT
Mitkä tekniikat ovat käytössä 2020 mennessä, sahojen realismi! Sidosryhmäpäivä 09. Vuosaari 24.11.2009 Teknologiajohtaja Satu Helynen VTT Mitä uutta vuoteen 2020? 1. Uusia polttoaineita ja uusia polttoaineen
Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta
Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta Aihe 1: Tavoite Tavoitteena on oppia tarkastelemaan prosessikokonaisuutta jakamalla se helpommin käsiteltäviksi osiksi eli yksikköprosesseiksi Miksi yksikköprosessit
Lannoitus ja kasvualustat. Luomupäivät Eeva-Liisa Juvonen Konsentroituja lannoitteita kasvihuone ja puutarhaviljelyyn
Lannoitus ja kasvualustat Luomupäivät 16.11.2018 Eeva-Liisa Juvonen Konsentroituja lannoitteita kasvihuone ja puutarhaviljelyyn Tausta BioKymppi Oy, Kitee Tuotteet Biokaasu Sivuvirtoina: typpipitoista
Matkalle puhtaampaan maailmaan. Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa
Matkalle puhtaampaan maailmaan Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa 30.1.2017 METSÄ ON TÄYNNÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Maailma muuttuu Rajalliset resurssit Globaalin talouden
Puun termiset aineominaisuudet pyrolyysissa
1 Puun termiset aineominaisuudet pyrolyysissa V Liekkipäivä Otaniemi, Espoo 14.1.2010 Ville Hankalin TTY / EPR 14.1.2010 2 Esityksen sisältö TTY:n projekti Biomassan pyrolyysin reaktiokinetiikan tutkimus
Luonnonkuidusta lujitteeksi. Kumi-instituutin ja TTY:n Luomaprojektin kevätseminaari Päivi Lehtiniemi,TTY
Luonnonkuidusta lujitteeksi Kumi-instituutin ja TTY:n Luomaprojektin kevätseminaari 15.5.2013 Päivi Lehtiniemi,TTY Sisällys Eri luonnonkuidut Prosessi pellolta kuiduksi Saatavuus Ominaisuudet lujitteena
Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE
Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE LÄMMÖNTALTEENOTTO Lämmöntalteenotto kuumista usein likaisista ja pölyisistä kaasuista tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden energiansäästöön ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen
Biohiilen käyttömahdollisuudet
Biohiilen käyttömahdollisuudet BalBiC-aloitusseminaari 9.2.2012 Kiira Happonen Helsingin Energia Esityksen sisältö Biohiilen valmistusprosessi ja ominaisuudet Miksi biohiili kiinnostaa energiayhtiöitä
Absol. monipuolinen imeytysaine
Absol monipuolinen imeytysaine Absol ehdottomasti oikea valinta ympäristölle vaarallisten nesteiden imeytykseen Absol sitoo, puhdistaa ja neutraloi nopeasti ja tehokkaasti ympäristölle vaaralliset nesteet.
Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta
Prosessi- ja ympäristötekniikan perusta Aihe 1: Yksikköprosessit Tavoite Tavoitteena on oppia tarkastelemaan prosessikokonaisuutta jakamalla se helpommin käsiteltäviksi osiksi eli yksikköprosesseiksi Miksi
EU:n Luomusäädösten uudistus Perusasetus 848/2018. Periaatteet, artiklat 5-8
EU:n Luomusäädösten uudistus Perusasetus 848/2018 Periaatteet, artiklat 5-8 Asetus 848/2018 luonnonmukaisesta tuotannosta ja luonnonmukaisesti tuotettujen tuotteiden merkinnöistä 5 artikla - Yleiset periaatteet
Sivuvirtojen hyödyntämisen haasteet
Sivuvirtojen hyödyntämisen haasteet Prof. Olli Dahl, Puhtaat teknologiat -tutkimusryhmä Oulu, Tammikuu 2014 Kemiantekniikan korkeakoulu Puunjalostustekniikan laitos PL 16300, 00076 Aalto Puh: +358 40 5401070
Koivutisleen ja biohiilen vaikutus glyfosaatin ympäristökohtaloon
Koivutisleen ja biohiilen vaikutus glyfosaatin ympäristökohtaloon Marleena Hagner Ympäristötieteiden laitos Helsingin yliopisto Lahden tiedepäivä 27.11.2012 Johdanto Torjunta-aineita levitetään vuosittain
Öljyä puusta. Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi. Janne Hämäläinen Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa
Öljyä puusta Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi Janne Hämäläinen 30.9.2016 Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa Sisältö 1) Joensuun tuotantolaitos 2) Puusta bioöljyksi 3) Fortum Otso kestävyysjärjestelmä
Biohiilen tuotanto ja käyttö, edellytykset ja mahdollisuudet Suomessa
Biohiilen tuotanto ja käyttö, edellytykset ja mahdollisuudet Suomessa BIOTULI-Hanke Risto Korhonen, KyAMK 29.11.2012 Hanasaari BIOTULI-hanke 1.9.2010 31.8.2013 Biojalostamon uudet tuotteet ja Liiketoimintamallit
ORIMATTILAN LÄMPÖ OY. Hevosenlanta -ympäristöuhka vai hukattu mahdollisuus? -seminaari 4.11.2009 Toimitusjohtaja Reijo Hutri
ORIMATTILAN LÄMPÖ OY Hevosenlanta -ympäristöuhka vai hukattu mahdollisuus? -seminaari 4.11.2009 Toimitusjohtaja Reijo Hutri ORIMATTILA 2 ORIMATTILAN HEVOSKYLÄ Tuottaa n. 20 m³/vrk kuivikelantaa, joka sisältää
A8-0392/286. Adina-Ioana Vălean ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan puolesta
10.1.2018 A8-0392/286 286 Johdanto-osan 63 a kappale (uusi) (63 a) Kehittyneillä biopolttoaineilla odotetaan olevan merkittävä rooli ilmailun kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä, ja siksi sisällyttämisvelvoitteen
Uutta liiketoimintaa jätteestä tuhkien modifiointi ja geopolymerisointi
Uutta liiketoimintaa jätteestä tuhkien modifiointi ja geopolymerisointi Tuhkasta timantteja Liiketoimintaa teollisista sivutuotteista ja puhtaasta energiasta Peittoon kierrätyspuisto -hanke Yyterin kylpylähotelli,
Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit
Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit BioG Haapavesi 8.12. 2010 Ritva Imppola ja Pekka Kokkonen Maaseudun käyttämätön voimavara Biokaasu on luonnossakin muodostuva kaasu, joka sisältää pääasiassa -
Multavuuden lisäysmahdollisuudet maanparannusaineilla, mitä on tutkittu ja mitä tulokset kertovat
Multavuuden lisäysmahdollisuudet maanparannusaineilla, mitä on tutkittu ja mitä tulokset kertovat Tapio Salo Luonnonvarat Luke 31600 Jokioinen Sisältö Maanparannusaineiden sisältämä hiili Määrä Hajoamisnopeus
KOVAJUOTTEET 2009. Somotec Oy. fosforikupari. hopea. messinki. alumiini. juoksutteet. www.somotec.fi
KOVAJUOTTEET 2009 fosforikupari hopea messinki alumiini juoksutteet Somotec Oy www.somotec.fi SISÄLLYSLUETTELO FOSFORIKUPARIJUOTTEET Phospraz AG 20 Ag 2% (EN 1044: CP105 ). 3 Phospraz AG 50 Ag 5% (EN 1044:
Keittiökompostori. Kätevä joka kodin talousjätekompostori
Keittiökompostori Kätevä joka kodin talousjätekompostori Miksi valita BOKASHIkeittiökompostori? Keskiverto 4-henkinen perhe tuottaa runsaasti orgaanista jätettä päivittäin. Se kattaa jopa 30% kaikesta
Maanviljelijän varautuminen ilmastonmuutokseen
Maanviljelijän varautuminen ilmastonmuutokseen Kuva: Arttu Muukkonen Maanviljelijä, agronomi Juuso Joona Tyynelän tila, Joutseno Ilmastonmuutokseen varautuminen Miten ilmastonmuutos vaikuttaa? Ei niin
Teija Kirkkala, toiminnanjohtaja (FT) Pyhäjärvi-instituutti
Teija Kirkkala, toiminnanjohtaja (FT) Pyhäjärvi-instituutti Liiallisesta ravinnekuormituksesta johtuva rehevöityminen on merkittävin Suomen vesistöjen tilaa heikentävä ilmiö. 35 % jokipituudesta, 15 %
Miten käytän tulisijaa oikein - lämmitysohjeita
Miten käytän tulisijaa oikein - lämmitysohjeita Eija Alakangas, VTT Biohousing & Quality Wood Älykäs Energiahuolto EU-ohjelma 1. Puu kuivuu. Vesihöyry vapautuu. 2. Kaasumaiset palavat ainekset vapautuvat
Miten Evira ottaa huomioon Suomen kierrätystavoitteen? ylitarkastaja Olli Venelampi, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira
Miten Evira ottaa huomioon Suomen kierrätystavoitteen? ylitarkastaja Olli Venelampi, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Elintarviketurvallisuusvirasto Tutkii ja valvoo elintarvikeketjun turvallisuutta
Kasvualustojen uudet raakaaineet
Kasvualustojen uudet raakaaineet case BiHii Oy Kari Tiilikkala, Maarit Hellstedt, Liisa Särkkä, Tapio Salo, Kristiina Regina Luonnonvarakeskus (Luke) Mirja Mustonen Kalajoen kaupunki Turkistuottajat, Stora
Metsäteollisuuden sivutuotteita nonfood-tuotannon maanparannukseen
Metsäteollisuuden sivutuotteita nonfood-tuotannon maanparannukseen 7.2.2018 Matti Kuokkanen SusChem/CEE Teollisuuden sivutuotteiden käyttömahdollisuudet turvetuotannosta poistuneiden suopohjien maanparannukseen
Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti - Muu biomassa ja globaali potentiaali. 06.03.2009 Sokos Hotel Vantaa Martti Flyktman
Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti - Muu biomassa ja globaali potentiaali 06.03.2009 Sokos Hotel Vantaa Martti Flyktman FAOSTAT 2006 Puun käyttömäärät ja metsäteollisuuden tuotanto
Termoplastiset polyesterit: Polyeteenitereftelaatti
Termoplastiset polyesterit: Polyeteenitereftelaatti (PET) ja polybuteenitereftelaatti (PBT) Tampereen teknillinen yliopisto Sanna Nykänen Polyeteenitereftelaatti (PET) Polyeteenitereftelaatti on eniten
Lannan poltto energiavaihtoehtona broileritilalla
Teholanta-hankkeen loppuseminaari 11.12.2018, Tampere Lannan poltto energiavaihtoehtona broileritilalla Reetta Palva, TTS Työtehoseura Lähtökohdat Lannan poltto tilalla olemassa olevassa lämpökattilassa
Sähkökaapelien palomallinnuksen uusia menetelmiä ja tuloksia
Sähkökaapelien palomallinnuksen uusia menetelmiä ja tuloksia Anna Matala, Simo Hostikka, Johan Mangs VTT Palotutkimuksen päivät 27.-28.8.2013 2 Motivaatio 3 Pyrolyysimallinnuksen perusteet Pyrolyysimallinnus
KLAPI-ILTA PUUVILLASSA 27.9.2011
KLAPI-ILTA PUUVILLASSA 27.9.2011 MANU HOLLMÉN ESITYKSEN SISÄLTÖ Aluksi vähän polttopuusta Klapikattilatyypit yläpalo alapalo Käänteispalo Yhdistelmä Vedonrajoitin Oikea ilmansäätö, hyötysuhde 2 PUUN KOOSTUMUS
Humuksen vaikutukset järvien hiilenkiertoon ja ravintoverkostoihin. Paula Kankaala FT, dos. Itä Suomen yliopisto Biologian laitos
Humuksen vaikutukset järvien hiilenkiertoon ja ravintoverkostoihin Paula Kankaala FT, dos. Itä Suomen yliopisto Biologian laitos Hiilenkierto järvessä Valuma alueelta peräisin oleva orgaaninen aine (humus)
Pyrolyysituotteet lietelannan ravinnearvon turvaajina (PYSTI)
Pyrolyysituotteet lietelannan ravinnearvon turvaajina (PYSTI) 1.10.2018 30.11.2020 Mari Räty, Marleena Hagner, Kimmo Rasa, Sari Peltonen, Johanna Nikama, Minna Sarvi ja Riikka Keskinen Luonnonvarakeskus
Metsäbiomassa, biotalous ja metsät
Metsäbiomassa, biotalous ja metsät Jani Laturi, Jussi Lintunen & Jussi Uusivuori CLEANBIO-työpaja 1. kesäkuu 2016 Helsinki 1 1.6.2016 Skenaariot 2 1.6.2016 Metsäsektorin kysyntäkehityksen skenaariot Skenaarioissa
Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE)
Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE) Hämeen ammattikorkeakoulun luonnonvara- ja ympäristöalan osuus Antti Peltola 1. Kuntatiedotus uusiutuvasta energiasta ja hankkeen palveluista Kohteina 6 kuntaa