Valtion viranomainen tai kunta/kuntayhtymä voi liittyä ilmoitusmenettelyllä tähän palveluun. Liite 1.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtion viranomainen tai kunta/kuntayhtymä voi liittyä ilmoitusmenettelyllä tähän palveluun. Liite 1."

Transkriptio

1 VETUMA-PALVELU VTJkysely Sovelluskysely TIETOLUPA Päivämäärä Dnro 874/410/06 Viite: aikaisemmat tietoluvat , ja Verkkotunnistamisen ja -maksamisen (VETUMA) sopimus (Nro 402/ /TLA). Valtion viranomaisille Kunnan hallituksille Kuntayhtymien hallituksille ASIA LUPA JA SEN EHDOT Väestörekisterikeskus ajantasaistaa tietoluvan voimassaolevan lainsäädännön mukaiseksi. Väestörekisterikeskus myöntää väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun lain (661/2009) nojalla valtion viranomaisille sekä kuntien- ja kuntayhtymien hallituksille, jota jäljempänä kutsutaan luvansaajaksi, luvan saada sovelluskyselyliittymällä tässä tietojenluovutusluvassa tarkemmin määriteltyjä väestötietojärjestelmän (VTJ) tietoja. Tietojen luovutus tapahtuu VETUMA-palvelun kautta. Sovelluskyselyliittymällä hankittuja tietoja saa käyttää ainoastaan tässä luvassa mainittuun käyttötarkoitukseen. Väestötietojärjestelmän tiedot eivät ole julkisia, eikä sovelluskyselyliittymällä hankittuja tietoja saa luovuttaa luvansaajan lisäksi kolmannelle osapuolelle muuten kuin luvan saajan viranomaistehtäviin kuuluvien lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi. Tiedot on asianmukaisesti suojattava luvatonta käsittelyä, käyttöä, tuhoamista, muuttamista sekä anastusta vastaan. Väestörekisterikeskus edellyttää, että luvan saaja noudattaa henkilötietolain (523/1999) säännöksiä ja muuta tietosuojalainsäädäntöä. Ennen tietopalvelun aloittamista Väestörekisterikeskuksen on saatava luvansaajalta em. lain 44 :ssä tarkoitettu hyväksyttävä selvitys tietojen käytöstä ja suojauksesta. Liite 2. Valtion viranomainen tai kunta/kuntayhtymä voi liittyä ilmoitusmenettelyllä tähän palveluun. Liite 1. POSTIOSOITE KÄYNTIOSOITE PUHELIN TELEKOPIO PL 123 Lintulahdenkuja 4 Vaihde (09) HELSINKI Helsinki ALV-rek./VALTIO Y

2 TIETOJEN KÄYTTÖTARKOITUS Väestötietojärjestelmän tietoja käytetään valtion ja kuntien/kuntayhtymien kansalaispalveluissa henkilön tunnistamiseen, tietojen tarkistamiseen ja päivittämiseen. Rekisteröitymisprosessi ja henkilötietojen käsittely Henkilö kirjautuu luvan saajan sähköiseen palveluun Vetuma-palvelun avulla. Tunnistautuminen tehdään sirullisella henkilökortilla, mobiilivarmenteella tai verkkopankkitunnuksilla. Vetuma-tunnistuspalvelusta saadaan henkilötunnus, jolla luvan saajan palvelu hakee VTJ-tiedot. Henkilölle ilmoitetaan tietojen hausta väestötietojärjestelmästä (henkilötietolaki 24 ) LUVAN VOIMASSAOLO Tämä lupa on voimassa toistaiseksi. Väestörekisterikeskus voi kuitenkin peruuttaa luvan tai muuttaa sitä. Mikäli luvansaajan toiminnassa ilmenee tarvetta muuttaa tämän luvan mukaisia sovelluskyselykäyttöä, luvansaajan tulee toimittaa Väestörekisterikeskukselle muutosta koskeva hakemus perusteluineen. TIETOJEN HAKUPERUSTE JA LUOVUTETTAVAT TIEDOT Sovelluskysely-yhteydellä henkilötietojen haku VTJ:stä tapahtuu sähköisellä asiointitunnuksella (SATU) henkilötunnuksella Kysely ja vastaus suoritetaan XML-muotoisina sanomina ja kysely-yhteyden tunnistuksessa käytetään palvelinvarmennetta. Tietojen siirto järjestelmien välillä tapahtuu internet-verkon yli HTTPS -protokollan mukaisin ohjauskomennoin varustettuna ja SSL-protokollalla salattuna. LUOVUTETTAVAT TIEDOT Suppea tietosisältö Tietojen hakuperusteena on sähköinen asiointitunnus (SATU) Laaja tietosisältö Tietojen hakuperusteena on sähköinen asiointitunnus (SATU) tai henkilötunnus. Sukunimi Etunimet Kotikunta Nykyinen vakinainen osoite Suomessa tai ulkomailla Äidinkieli Mahdollinen kuolinpäivä Tieto siitä, onko Suomen kansalainen

3 Jos henkilöllä on turvakielto, osoite- ja kotikuntatietoa ei luovuteta. Muut tiedot luovutetaan. Asumistietojen välityksessä ja tietojen käsittelyssä on noudatettava ns. turvakiellon vaatimuksia, jotka Väestörekisterikeskus on ohjeistanut turvakiellon alaisten tietojen käsittelyä antamissaan käytännesäännöissä. Liite 3. LUVANSAAJAN VASTUUHENKILÖ JA KÄYTTÖOIKEUDET Luvansaajan tulee nimetä väestötietojärjestelmän sovelluskyselykäytölle vastuuhenkilö. Luvansaajan tulee ilmoittaa Väestörekisterikeskukselle vastuuhenkilön mahdollisesta vaihtumisesta tai hänen yhteystietojensa muuttumisesta. Luvansaajan nimeämän vastuuhenkilön tulee seurata sovelluskyselyn käyttöä organisaatiossaan. Vastuuhenkilön tulee huolehtia siitä että sovelluksen käyttäjät ovat tietoisia luvan ehdoista. VÄESTÖTIETOJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ JA TIETOJEN SUOJAUS Luvansaajalla tulee olla kirjalliset ohjeet siitä, miten väestötietojärjestelmästä saatavia tietoja saa käyttää. Ohjeissa tulee myös selvittää, miten tietojen suojaus ja valvonta järjestetään. Ohjeistoja samoin kuin muita väestötietojärjestelmän yksityiskohtaisia kuvauksia ei saa luovuttaa muille kuin niiden käyttöön oikeutetuille henkilöille. Luvansaaja vastaa sovelluskyselyyn oikeutetun henkilön välittömän koulutuksen, ohjauksen ja valvonnan järjestämisestä. Väestörekisterikeskuksen lokitiedosto Väestörekisterikeskus suorittaa käytön yleistä valvontaa ja seurantaa. Jokaisesta väestötietojärjestelmään tehdystä sovelluskyselystä tallentuu kysyvän sovelluksen käyttäjätunnus, kyselypäivä, kellonaika sekä tieto siitä, kenen tietoja ja mitä tietoja on katsottu. Näiden tietojen perusteella voidaan jälkikäteen tehdä selvityksiä esim. silloin, kun epäillään tietoja kysellyn työ- tai virkatehtäviin kuulumattomissa asioissa. Luvansaajan lokitiedosto Luvansaajan tulee tallentaa omaan lokitiedostoon kaikki väestötietojärjestelmään tehdyt kyselyt siten, että tarvittaessa pystytään jäljittämään kullakin henkilökohtaisella käyttäjätunnuksella tehdyistä kyselyistä tiedot siitä mitä tietoja on kysytty, kuka kyselyn on suorittanut sekä kyselyn kellonaika. Lokitiedosto ja lisätiedot kyselyoikeuksien haltijoista tulee pyynnöstä antaa Väestörekisterikeskukselle. Lokitietoja on säilytettävä 5 vuotta. Käyttöympäristö Luvansaajan tulee varmistaa, että ulkopuoliset eivät pääse käyttämään yhteyttä väestötietojärjestelmään. Luvansaaja vastaa myös siitä, että tämän luvan ehdot saatetaan mahdollisesti palvelun toteuttavan teknisen yhteistyöyrityksen tietoon. Väestötietojärjestelmään liitettyjen atk-laitteiden tulee sijaita luvansaajan hallinnassa olevissa tiloissa, jotka voidaan lukita työajan päätyttyä ja tiloista poistuttaessa. Luvansaajan tulee toimittaa Väestörekisterikeskukselle yleiskuvaus järjestelmänsä tietoturva- ja tietoliikenneratkaisuista väestötietojen käsittelyn osalta.

4 Mikäli luvansaajan järjestelmään toteutetaan muutoksia, jotka vaikuttavat toimitetun kuvauksen sisältöön tulee luvansaajan vastuuhenkilön toimittaa päivitetty versio kuvauksesta välittömästi Väestörekisterikeskukselle. Luvan saajan tulee huolehtia siitä, että luvan saajan tietojärjestelmissä noudatetaan julkisuuslain (621/1999) 18 :n mukaista hyvää tiedonhallintatapaa. MAKSUT Suoritteesta veloitettavat maksut perustuvat valtion maksuperustelain (150/1992; muutettu 348/1994 ja 961/1998) 6 ja 8 :ään sekä Väestörekisterikeskuksen suoritteiden maksusta annetun valtiovarainministeriön asetuksen (817/2012) 3 :ään tai niitä vastaaviin myöhemmin annettaviin säännöksiin. Maksut ovat tällä hetkellä seuraavat: VTJkyselyn Sovelluskyselyn käyttö on viranomaisille maksutonta Perustamiskustannuksista veloitetaan 200 Euroa. Jos luvan saaja katsoo, että maksun määräämisessä on tapahtunut virhe, luvan saaja voi vaatia Väestörekisterikeskukselta virheen oikaisua valtion maksuperustelain 11 b :n mukaisesti kuuden kuukauden kuluessa tämän luvan päiväyksestä. TIETOJEN TILAUS JA SITOUMUS Mikäli luvansaaja päättää tilata tässä luvassa myönnetyn väestötietojärjestelmän sovelluskyselyoikeuden ja sitoutuu noudattamaan tässä luvassa mainittuja ehtoja ja ohjeita, tulee tämän luvan liitteenä olevat tilaus- ja sitoumuslomake toimittaa asianmukaisin merkinnöin varustettuna Väestörekisterikeskukselle virallisesti allekirjoitettuna. OIKAISUMAHDOLLISUUS Tähän tietolupapäätökseen voi hakea oikaisua se, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta lain väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista (661/2009) nojalla tehty päätös välittömästi koskee. Oikaisua haetaan kirjallisesti Väestörekisterikeskukselta. Tietopalvelupäällikkö Anu Aakula Tietopalveluasiantuntija Outi Tulokas Liite 1 Tilaus- ja sitoumuslomake Liite 2 Asiakkaan selvitys tietojen käytöstä ja suojauksesta Liite 3 Turvakiellon käytännesäännöt 715/420/13,

5 Palautusosoite: Väestörekisterikeskus Tietopalvelut PL HELSINKI VETUMA-palvelu pvm / VÄESTÖTIETOJÄRJESTELMÄN TIETOJEN TILAUS JA SITOUMUS tilaa Väestörekisterikeskuksen sovelluskyselyn tietoluvassa (dnro 874/410/06) myönnetyn sovelluskysely-yhteyden väestötietojärjestelmään. Tilaaja sitoutuu noudattamaan luvassa mainittuja ehtoja ja ohjeita sekä ilmoittaa järjestävänsä tietojen suojauksen henkilötietolain (523/1999) edellyttämällä tavalla. Allekirjoitus/allekirjoitukset virallinen allekirjoitus nimen selvennys Luvan edellyttämäksi valtion viranomaisen, kunnan tai kuntayhtymän vastuuhenkilöksi nimetään: nimi ja toimi tai asema yhteisössä osoite postinumero ja toimipaikka puhelinnumero ja sähköpostiosoite Valitse sovelluskyselyllä luovutettavat tiedot: Suppea tietosisältö:. Laaja tietosisältö: Sukunimi ja etunimet Kotikunta Nykyinen vakinainen osoite Suomessa tai ulkomailla Äidinkieli Mahdollinen kuolinpäivä Tieto siitä, onko Suomen kansalainen Palveluun liitettävien sovellusten nimi ja käyttötarkoitus Tilauksen liitteenä tulee toimittaa luvan ohjeiden mukainen kuvaus tietojen käsittelystä ja käytetyistä tietoturvaratkaisuista. Myöhemmin palveluun mahdollisesti liitettävät järjestelmät ilmoitetaan tällä lomakkeella. VRK:n merkinnät: Asiakasnumero

Tämä lupa koskee oppilaitoksia, jotka järjestävät

Tämä lupa koskee oppilaitoksia, jotka järjestävät TIETOLUPAPÄÄTÖS 1(5) TIETOLUVAN MUUTOS Henkilörekisterin päivitys Päivämäärä 8.11.2012 Dnro 3630/410/12 Oppilaitokset Opiskelijarekisterit ASIA 10.10.2016 Väestörekisterikeskus muuttaa oppilaitosten opiskelijarekistereille

Lisätiedot

VETUMAan LIITTYMINEN. Valtiovarainministeriö Tapani Puisto VALTIOVARAINMINISTERIÖ

VETUMAan LIITTYMINEN. Valtiovarainministeriö Tapani Puisto VALTIOVARAINMINISTERIÖ VETUMAan LIITTYMINEN Valtiovarainministeriö Tapani Puisto 1 VETUMA liittymisohjeet VETUMAN PALVELUKUVAUS SEKÄ LIITTYMISEN JA KÄYTTÖÖNOTON PÄÄKOHDAT liittymisohjeet löytyvät Tietoyhteiskuntaohjelma.fi sivustolta

Lisätiedot

SELVITYS TIETOJEN SUOJAUKSESTA

SELVITYS TIETOJEN SUOJAUKSESTA 1 (5) Väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun lain (661/2009) 44 :n mukainen selvitys tietojen SELVITYS TIETOJEN SUOJAUKSESTA Määritelmät Tämä selvitys koskee

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5)

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) SL 33 Rekisteriseloste Henkilörekisteri 15.7.2013 HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) Laatimispäivä/Päivityspäivä 26.5.2014 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa

Lisätiedot

Nimenmuutoshakemus. Etunimen muuttaminen Sukunimen muuttaminen Etu- ja sukunimen muuttaminen. Hakemuksen laatimista koskevat ohjeet ovat sivulla 4

Nimenmuutoshakemus. Etunimen muuttaminen Sukunimen muuttaminen Etu- ja sukunimen muuttaminen. Hakemuksen laatimista koskevat ohjeet ovat sivulla 4 Nimenmuutoshakemus Etunimen muuttaminen Sukunimen muuttaminen Etu- ja sukunimen muuttaminen Hakemuksen laatimista koskevat ohjeet ovat sivulla 4 MAISTRAATTI TÄYTTÄÄ SAAPUMISPÄIVÄN JA DIAARINUMERON Saapumispäivä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5)

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) SL 33 Rekisteriseloste Henkilörekisteri 15.7.2013 HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) Laatimispäivä/Päivityspäivä 26.9.2013/27.01.2015 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä

Lisätiedot

Suomi.fi-tunnistus

Suomi.fi-tunnistus Suomi.fi-tunnistus 15.2.2017 Suomi.fi-tunnistus Henkilön vahva sähköinen tunnistaminen Vain julkisen sektorin sähköisille asiointipalveluille Kertakirjautuminen asiointipalveluiden välillä Keskitetty sopimus-

Lisätiedot

Laki. väestötietolain muuttamisesta

Laki. väestötietolain muuttamisesta EV 27711998 vp - HE 192/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen Iaeiksi väestötietolain ja rekisterihallintolain 2 :n muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 192/1998 vp

Lisätiedot

MAKSUTAULUKKO. Väestörekisterikeskuksen julkisoikeudellisista suoritteista peritään seuraavat maksut: I KYSELYT

MAKSUTAULUKKO. Väestörekisterikeskuksen julkisoikeudellisista suoritteista peritään seuraavat maksut: I KYSELYT 4116 N:o 1212 Liite MAKSUTAULUKKO Väestörekisterikeskuksen julkisoikeudellisista suoritteista peritään seuraavat maksut: 1. VTJkyselyn SUORAKYSELYT I KYSELYT VTJkyselyn suorakysely on palvelu, jossa Väestörekisterikeskuksen

Lisätiedot

OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia)

OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) EU_KORTTI 1 OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) Haen oleskelukorttia Haen pysyvää oleskelukorttia

Lisätiedot

Nimi Tampereen kaupunki, kiinteistötoimi. Aila Taura p. 050 351 8256 Marjut Malo-Siltanen p. 040 801 6776 ja Jaana Rimpi-Muhonen p.

Nimi Tampereen kaupunki, kiinteistötoimi. Aila Taura p. 050 351 8256 Marjut Malo-Siltanen p. 040 801 6776 ja Jaana Rimpi-Muhonen p. Henkilötietolain (523/99) 10 :n mukainen REKISTERISELOSTE 1. Rekisterinpitäjä (tarvittaessa eli jos rekisterinpitäjällä ei toimipaikkaa EU:n alueella, myös edustaja) Nimi Tampereen kaupunki, kiinteistötoimi

Lisätiedot

LIITE 1C dnro 377/410/17 1 (5) Kuntien ja kuntayhtymienmuutostietopalvelu K2000

LIITE 1C dnro 377/410/17 1 (5) Kuntien ja kuntayhtymienmuutostietopalvelu K2000 LIITE 1C dnro 377/410/17 1 (5) K2000 TIETOJEN KÄYTTÖTARKOITUS K2000 aineiston sisältämien tietojen ensisijainen käyttötarkoitus kunnassa, kuntayhtymässä tai sairaanhoitopiirissä ovat sosiaalitoimen tehtävät

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN KANSALAISEN OLESKELUOIKEUDEN REKISTERÖINTI (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia)

EUROOPAN UNIONIN KANSALAISEN OLESKELUOIKEUDEN REKISTERÖINTI (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) EU_REK 1 EUROOPAN UNIONIN KANSALAISEN OLESKELUOIKEUDEN REKISTERÖINTI (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) Haen oleskeluoikeuden rekisteröintiä Koskee myös Sveitsin ja Liechtensteinin kansalaisia (UlkL

Lisätiedot

Määrittelydokumentti: Kansallinen palveluväylä - integraatio

Määrittelydokumentti: Kansallinen palveluväylä - integraatio : Kansallinen palveluväylä - integraatio Dynamics 365 for Customer Engagement Kansallinen palveluarkkitehtuuri Toimittaja: 30.8.2017 Teemu Tokee 30.8.2017 2 (6) DOKUMENTIN VERSIOINTI Päivämäärä Versio

Lisätiedot

Päätös. Laki. sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain muuttamisesta

Päätös. Laki. sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 158/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain, sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain sekä väestötietojärjestelmästä

Lisätiedot

2. Rekisterinpitäjän edustajat Vastuuhenkilö: Nimi: maankäyttöpäällikkö

2. Rekisterinpitäjän edustajat Vastuuhenkilö: Nimi: maankäyttöpäällikkö Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Rekisterin/palvelun nimi: Kiinteistöveroselvitysrekisteri Tiedonanto laadittu:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto Liikennesuunnittelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto Liikennesuunnittelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 55 Tutkimuslupa koskien Helsingin kaupungin liikenneonnettomuusrekisterin aineistoa HEL 2017-003908 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan

Lisätiedot

Suomi.fi-tunnistaminen

Suomi.fi-tunnistaminen Suomi.fitunnistaminen Suomi.fitunnistaminen Suomen ja EU:n kansalaisten vahva sähköinen tunnistaminen Korvaa tunnistus.fi ja VETUMApalvelun Kaikki markkinaehtoiset vahvan tunnistusvälineet Keskitetty rahoitusmalli

Lisätiedot

Yhdistetty henkilötietolain 10 :n mukainen rekisteriseloste ja 24:n mukainen informointilomake

Yhdistetty henkilötietolain 10 :n mukainen rekisteriseloste ja 24:n mukainen informointilomake Silmäaseman asiakasrekisterin rekisteriseloste 3.1.2018 Yhdistetty henkilötietolain 10 :n mukainen rekisteriseloste ja 24:n mukainen informointilomake 1 Rekisterinpitäjä Silmäasema Optiikka Oy Y-tunnus

Lisätiedot

Rekisteriseloste. Kehitysvammaisten asumispalvelujen asiakasrekisterin rekisteriseloste

Rekisteriseloste. Kehitysvammaisten asumispalvelujen asiakasrekisterin rekisteriseloste Rekisteriseloste Kehitysvammaisten asumispalvelujen asiakasrekisterin rekisteriseloste Versiot Hyväksytty 1 Johtoryhmä 7.2.2012 2 Päivitetty 05.8.2016 Rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ

Lisätiedot

MAKSUTAULUKKO. Väestörekisterikeskuksen julkisoikeudellisista suoritteista peritään seuraavat maksut: I KYSELYT

MAKSUTAULUKKO. Väestörekisterikeskuksen julkisoikeudellisista suoritteista peritään seuraavat maksut: I KYSELYT 4 817/2012 MAKSUTAULUKKO Liite Väestörekisterikeskuksen julkisoikeudellisista suoritteista peritään seuraavat maksut: OSA A. VAKIOMUOTOISET VÄESTÖTIETOPALVELUT 1. VTJkyselyn SUORAKYSELYT I KYSELYT VTJkyselyn

Lisätiedot

Rekisteriseloste. Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen asiakasrekisterin rekisteriseloste

Rekisteriseloste. Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen asiakasrekisterin rekisteriseloste Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen asiakasrekisterin rekisteriseloste Versiot Hyväksytty 1 Johtoryhmä 7.2.2012 2 Päivitetty 05.8.2016 SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ

Lisätiedot

ANNAsport Oy:n Asiakasrekisterin tietosuojaseloste

ANNAsport Oy:n Asiakasrekisterin tietosuojaseloste Tietosuojaseloste ANNAsport Oy:n Asiakasrekisterin tietosuojaseloste ANNAsport Oy on sitoutunut hallitsemaan asiakkaidemme ja kumppaniensa henkilötietoja oikealla tavalla. Täällä voit lukea, miten keräämme,

Lisätiedot

Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä

Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä HENKILÖREKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 27.1.2009 Päivitetty/tarkastettu: 27.11.2013 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

Rekisteriseloste. Vanhusten ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan asiakasrekisterin rekisteriseloste

Rekisteriseloste. Vanhusten ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan asiakasrekisterin rekisteriseloste Vanhusten ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan asiakasrekisterin rekisteriseloste Versiot Hyväksytty 1 Johtoryhmä 17.1.2012 2 Päivitetty 05.8.2016 SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Palvelun nimi: Liperin kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lupa- ja valvontatehtävät

Lisätiedot

MAKSUTAULUKKO. Väestörekisterikeskuksen ja maistraattien julkisoikeudellisista suoritteista peritään seuraavat I KYSELYT

MAKSUTAULUKKO. Väestörekisterikeskuksen ja maistraattien julkisoikeudellisista suoritteista peritään seuraavat I KYSELYT 2724 N:o 873 Liite MAKSUTAULUKKO Väestörekisterikeskuksen ja maistraattien julkisoikeudellisista suoritteista peritään seuraavat maksut: 1. VTJkyselyn SUORAKYSELYT I KYSELYT VTJkyselyn suorakysely on palvelu,

Lisätiedot

Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.

Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Päiväys: 25.6.2008 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Intrum Justitia Oy Y-tunnus

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuojaasetus (679/2016) Palvelun nimi: Rakennusvalvonnan palvelut (asiakasrekisteri ja vastuuhenkilörekisteri)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kiinteistövirasto 11/2015 Kaupunkimittausosasto Kaupungingeodeetti

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kiinteistövirasto 11/2015 Kaupunkimittausosasto Kaupungingeodeetti Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 11 Raki-käyttöönotto HEL 2015-004152 T 02 08 02 01 Päätös Väestörekisterikeskus (VRK) on ottanut käyttöön väestötietojärjestelmän pysyvän rakennustunnuksen (VTJ-PRT:n).

Lisätiedot

Henkilökorttilaki. EV 14/1999 vp - HE 18/1999 vp

Henkilökorttilaki. EV 14/1999 vp - HE 18/1999 vp EV 4/999 vp - HE 8/999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen henkilökorttilaiksi ja laiksi väestötietolain 23 :n muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 8/999 vp henkilökorttilaiksi

Lisätiedot

Kanta-asiakasrekisteri tietosuojaseloste. Saarenkylän apteekki. Laatimispäivämäärä

Kanta-asiakasrekisteri tietosuojaseloste. Saarenkylän apteekki. Laatimispäivämäärä 1 S. Saarenkylän apteekki Kanta-asiakasrekisteri tietosuojaseloste Laatimispäivämäärä 17.8.2018 2 1 REKISTERINPITÄJÄ Rovaniemen 4. Saarenkylän apteekki/midfarma Oy Apteekkari Juha Keskitalo Pulkamontie

Lisätiedot

Improbaturin vastaanottajarekisterin TIETOSUOJASELOSTE

Improbaturin vastaanottajarekisterin TIETOSUOJASELOSTE Improbaturin vastaanottajarekisterin TIETOSUOJASELOSTE 1. Rekisterin nimi 2. Rekisterinpitäjä ja yhteyshenkilö 3. Rekisteröidyt 4. Tietojen käsittelyn tarkoitus ja oikeusperusteet 5. Käsiteltävät/rekisteriin

Lisätiedot

JULKISHALLINNON POIMINTA- JA PÄIVITYSPALVELU. Sisällys PALVELUKUVAUS 1 (8)

JULKISHALLINNON POIMINTA- JA PÄIVITYSPALVELU. Sisällys PALVELUKUVAUS 1 (8) PALVELUKUVAUS 1 (8) JULKISHALLINNON POIMINTA- JA PÄIVITYSPALVELU Sisällys 1. Asiakkaat... 2 2. Poiminta... 2 3. Asiakasrekisterin tietojen päivitys... 3 4. Rakennus- ja huoneistotietojen vakiomuotoinen

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Rekisterin/palvelun nimi: Rakentamisen ja kunnossapidon palvelujen asioinnin

Lisätiedot

Osallistumisaika alkaa 1.3.2013 ja päättyy 4.3.2013. Päättymisajan jälkeen vastaanotettuja osallistumisia ei oteta huomioon.

Osallistumisaika alkaa 1.3.2013 ja päättyy 4.3.2013. Päättymisajan jälkeen vastaanotettuja osallistumisia ei oteta huomioon. Viikonloppu.com:n avajaiskilpailun säännöt ja rekisteriseloste 1. Järjestäjä 2. Osallistumiskelpoisuus Kilpailuun voivat osallistua kaikki yksityishenkilöt lukuun ottamatta niitä Järjestäjän tai Yhteistyökumppanin

Lisätiedot

Big Brother -faniraportoijakisan säännöt ja rekisteriseloste

Big Brother -faniraportoijakisan säännöt ja rekisteriseloste Big Brother -faniraportoijakisan säännöt ja rekisteriseloste 1. Kilpailun järjestäjä,, (jäljempänä "Järjestäjä") 2. Kilpailuun osallistuminen Kilpailuun voi osallistua Internetissä täyttämällä kilpailulomakkeen.

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 5.1.2010 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Salon kaupunki, Ympäristönsuojeluyksikkö

Lisätiedot

Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja

Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja ASIAKASSOPIMUS Näyttelijöiden Tekijänoikeusjärjestö - Skådespelarnas Upphövsrättsorganisation FILMEX, myöh. Filmex ja virallinen nimi ja henkilötunnus (myös taiteilijanimi, jos käytät sitä), myöh. Näyttelijä

Lisätiedot

Rekisteriseloste. NettiRassi rekisteriseloste

Rekisteriseloste. NettiRassi rekisteriseloste Rekisteriseloste NettiRassi rekisteriseloste Versiot Hyväksytty Päivitys 1 Johtoryhmä 28.08.2014 2 14.9.2016 Rekisteriseloste SISÄLTÖ Sisällysluettelo 1. REKISTERIN NIMI... 1 2. REKISTERINPITÄJÄ... 1 3.

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Salon kaupunki, 8.2.2019 3479/07.01.01.02.00/2018 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 10.12.2018 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.

Lisätiedot

Henkilötietojen käsittely sähköisen tunnistamisen luottamusverkostossa

Henkilötietojen käsittely sähköisen tunnistamisen luottamusverkostossa Suositus Henkilötietojen käsittely sähköisen tunnistamisen luottamusverkostossa n suosituksen liite Suositus 1 (9) Sisältö 1 Johdanto... 3 2 LUOTTAMUSVERKOSTO JA SEN TOIMINTA... 3 2.1 Luottamusverkosto...

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Palvelun nimi: Nuoriso- ja kulttuuripalveluiden leiri-, kerho- ja retkitoiminta

Lisätiedot

1. Rekisterinpitäjä Rekisteriasioista vastaava henkilö Rekisterin nimi Rekisterin käyttötarkoitus... 2

1. Rekisterinpitäjä Rekisteriasioista vastaava henkilö Rekisterin nimi Rekisterin käyttötarkoitus... 2 Rekisteriseloste Sisällys 1. Rekisterinpitäjä... 2 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö... 2 3. Rekisterin nimi... 2 4. Rekisterin käyttötarkoitus... 2 5. Rekisterin sisältämät tiedot... 2 6. Säännönmukaiset

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön asetus

Valtiovarainministeriön asetus Valtiovarainministeriön asetus Väestörekisterikeskuksen suoritteiden maksuista vuosina 2017 ja 2018 Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla,

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka

Postinumero ja -toimipaikka Hakemus saapunut: / 20 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Lähiosoite Puhelin kotiin Sähköpostiosoite Ammatti Postinumero ja -toimipaikka Matkapuhelin Kotipaikka väestötietolain

Lisätiedot

nro 50/2018 Valinnanvapauskokeilun henkilökohtaisen budjetin palveluntuottajaksi hyväksymisen siirtäminen, Coronaria Contextia Oy (Dnro 128/2018)

nro 50/2018 Valinnanvapauskokeilun henkilökohtaisen budjetin palveluntuottajaksi hyväksymisen siirtäminen, Coronaria Contextia Oy (Dnro 128/2018) 1/3 KESKI-UUDENMAAN SOTE -KUNTAYHTYMÄ Kuntayhtymän johtajan päätös 50 27.4.2018 nro 50/2018 Valinnanvapauskokeilun henkilökohtaisen budjetin palveluntuottajaksi hyväksymisen siirtäminen, Coronaria Contextia

Lisätiedot

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Rekisteri- ja tietosuojaseloste Rekisteri- ja tietosuojaseloste TÄMÄ ON CORELLIA HELSINKI OY:N HENKILÖTIETOLAIN (10 JA 24 ) JA EU:N YLEISEN TIETOSUOJA-ASETUKSEN (GDPR) MUKAINEN REKISTERI- JA TIETOSUOJASELOSTE. LAADITTU 14.5.2018. VIIMEISIN

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

Turvakiellon alaisten tietojen käsittely sosiaalihuollossa

Turvakiellon alaisten tietojen käsittely sosiaalihuollossa LUONNOS Turvakiellon alaisten tietojen käsittely sosiaalihuollossa Toiminnallinen määrittely, Tietopalvelut Operatiivisen toiminnan ohjaus 27.3.2019 (THL) Toiminnallinen määrittely 2 (9) Sisällysluettelo

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Palvelun nimi: Sidonnaisuusilmoitukset Tiedonanto laadittu: 3.7.2018 1. Rekisterinpitäjä:

Lisätiedot

Vastuuhenkilö: Nimi: Hyvinvointivastaava-varhaiskasvatuksen johtaja

Vastuuhenkilö: Nimi: Hyvinvointivastaava-varhaiskasvatuksen johtaja Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuojaasetus (679/2016) Palvelun nimi: Yksityisen hoidontuen kuntalisä Tiedonanto laadittu: 1112019

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 24.1.2008 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Suomen Sairaalahygieniayhdistys

Lisätiedot

Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen rekisteriseloste

Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen rekisteriseloste Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuen rekisteriseloste Johtoryhmä 7.2.2012 SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA

Lisätiedot

Liitteessä 1 on kuvattu henkilörekisterin tietosisältö.

Liitteessä 1 on kuvattu henkilörekisterin tietosisältö. HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) Laatimispäivä/Päivityspäivä 4.10.2016 1. nimi 2. pitäjä 3. vastuuhenkilö 4. Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa 5. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

Lisätiedot

MTV Oy, Ilmalantori 2, 00240 Helsinki (jäljempänä "Järjestäjä")

MTV Oy, Ilmalantori 2, 00240 Helsinki (jäljempänä Järjestäjä) Säännöt ja rekisteriseloste 1. Järjestäjä, Ilmalantori 2, 00240 Helsinki (jäljempänä "Järjestäjä") Järjestäjä järjestää testiryhmän yhteistyössä Lumenen kanssa (jäljempänä "Yhteistyökumppani") 2. Osallistumiskelpoisuus

Lisätiedot

Hakijana julkishallinnon yhteisö

Hakijana julkishallinnon yhteisö 1 (5) HAKEMUS Poiminta väestötietojärjestelmästä Hakijana julkishallinnon yhteisö PALAUTUSOSOITE: Väestörekisterikeskus Tietopalvelut PL 123, 00531 HELSINKI Sähköposti: kirjaamo@vrk.fi Tilauksesta on ennalta

Lisätiedot

Sivu x/x Laatimispvm: 27.1.2009 Päivitetty/tarkastettu: 27.11.2013

Sivu x/x Laatimispvm: 27.1.2009 Päivitetty/tarkastettu: 27.11.2013 HENKILÖREKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Sivu x/x Laatimispvm: 27.1.2009 Päivitetty/tarkastettu: 27.11.2013 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 12.7.2009 1. Rekisterinpitäjä Nimi Kymenlaakson ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Palvelun nimi: Henkilötietojen käsittelyn tietopyynnöt Tiedonanto laadittu:

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Salon kaupunki 3470/07.01.01.02.00/2018 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 9.2.2017 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm:.31.5.2018 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Kokkolan kaupunki/ kaupunkiluvitus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI REKISTERISELOSTE 1 (5) LIIKUNTAVIRASTO Helsingin kaupungin liikuntaviraston varaus- ja ilmoittautumisjärjestelmä

HELSINGIN KAUPUNKI REKISTERISELOSTE 1 (5) LIIKUNTAVIRASTO Helsingin kaupungin liikuntaviraston varaus- ja ilmoittautumisjärjestelmä HELSINGIN KAUPUNKI REKISTERISELOSTE 1 (5) HELSINGIN KAUPUNGIN N VARAUS- JA ILMOITTAUTUMISJÄRJESTELMÄN REKISTERISELOSTE 1 REKISTERIN NIMI Helsingin kaupungin liikuntaviraston varaus- ja ilmoittautumisjärjestelmä

Lisätiedot

Yhdistetty rekisteröidyn informointiasiakirja (EU tietosuoja-asetuksen 2016/679) artikla 13 ja 14.

Yhdistetty rekisteröidyn informointiasiakirja (EU tietosuoja-asetuksen 2016/679) artikla 13 ja 14. TIETOSUOJASELOSTE Tietosuojalaki 1050/2018 Laatimispvm: 22.5.2019 Yhdistetty rekisteröidyn informointiasiakirja (EU tietosuoja-asetuksen 2016/679) artikla 13 ja 14. 1. Rekisterinpitäjä 2. Rekisterinpitäjän

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTEET. Lieksan Kehitys Oy LieKe

TIETOSUOJASELOSTEET. Lieksan Kehitys Oy LieKe TIETOSUOJASELOSTEET Lieksan Kehitys Oy LieKe TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Rekisterinpitäjän tulee laatia jokaisesta eri henkilörekisteristä rekisteriseloste, joka on pidettävä

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

Käyttöehdot, KoulutusOnline, päivitetty Yleistä

Käyttöehdot, KoulutusOnline, päivitetty Yleistä Käyttöehdot, KoulutusOnline, päivitetty 13.3.2018 Yleistä Näissä käyttöehdoissa säännellään Helsingin seudun kauppakamarin palveluyhtiön Helsingin Kamari Oy:n julkaiseman KoulutusOnline-palvelun käyttöä.

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumispalvelujen rekisteriseloste

Kehitysvammaisten asumispalvelujen rekisteriseloste Kehitysvammaisten asumispalvelujen rekisteriseloste Johtoryhmä 7.2.2012 SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Rekisterin/palvelun nimi: Liperin kunnan henkilöstöhallinnon rekisteri Tiedonanto

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: _22.12.2015_ Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Lappeenrannan kaupunki

Lisätiedot

Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden palveluohjauksen rekisteriseloste

Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden palveluohjauksen rekisteriseloste Kehitysvammaisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden palveluohjauksen rekisteriseloste Johtoryhmä 7.2.2012 SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Rekisterin/palvelun nimi: Vesihuoltolaitosten yhteystietorekisteri Tiedonanto

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

Yhdistyksen rek. nro: Puh: info(ät)terve-mieli.fi. Yhteyshenkilö: Bror-Erik Skog be.skog(ät)terve-mieli.

Yhdistyksen rek. nro: Puh: info(ät)terve-mieli.fi. Yhteyshenkilö: Bror-Erik Skog   be.skog(ät)terve-mieli. Terve Mieli ry TIETOSUOJASELOSTE Päivitetty: 10.10.2018 1. npitäjä Terve Mieli ry Nurmijärvi Yhdistyksen rek. nro: 162.020 Puh: 045-332 1077 email: info(ät)terve-mieli.fi 2. asioiden yhteyshenkilö 3. t

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Palvelun nimi: Liperin kunnan palautejärjestelmä Tiedonanto laadittu: 13.8.2018

Lisätiedot

puh

puh 1. Rekisterin nimi Lapsen huolto- ja tapaamisoikeuden rekisteri 2. Rekisterin pitäjä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä 3. Rekisteriasioista vastaava henkilö Hyvinvointijohtaja 4. Yhteyshenkilöt rekisteriasioissa

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Palvelun nimi: Uimahalli ja kuntosali Liprakan asiakasrekisteri Tiedonanto

Lisätiedot

Tietosuojaseloste: Hairspot T:mi Johanna Uotila,Hairspot T.mi Outi Tarri Päivämäärä:

Tietosuojaseloste: Hairspot T:mi Johanna Uotila,Hairspot T.mi Outi Tarri Päivämäärä: Tietosuojaseloste: Hairspot T:mi Johanna Uotila,Hairspot T.mi Outi Tarri Päivämäärä: 21.05.2018 Rekisterin nimi:. asiakasrekisteri /-kortisto, ajanvarausrekisteri Rekisterinpitäjä Yrityksen nimi : Hairspot

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Runar Bäckströmin säätiön apuraha- ja yhteystietorekistereistä ja tapahtumaluetteloista

Tietosuojaseloste Runar Bäckströmin säätiön apuraha- ja yhteystietorekistereistä ja tapahtumaluetteloista Tietosuojaseloste Runar Bäckströmin säätiön apuraha- ja yhteystietorekistereistä ja tapahtumaluetteloista Laatimispäivämäärä: 24.9.2018 EU:n tietosuoja-asetus 2016/679 1. Rekisterinpitäjä Runar Bäckströmin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO Numero 1 TALOUS- JA SUUNNITTELUKESKUS Tietotekniikkaosasto 13.11.2012

HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO Numero 1 TALOUS- JA SUUNNITTELUKESKUS Tietotekniikkaosasto 13.11.2012 HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO Numero 1 13.11.2012 HELMI-EXTRANET-KÄYTTÖPOLITIIKKA SISÄLTÖ 1 Extranet-tunnuksen käyttöpolitiikka 2 Käyttäjätunnusten myöntöperusteet 3 Salasanat Käyttäjätunnuksen hyväksyttävä

Lisätiedot

Aikuissosiaalityön rekisteriseloste

Aikuissosiaalityön rekisteriseloste Aikuissosiaalityön rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS 6. REKISTERIN PITÄMISEN

Lisätiedot

Henkilöstöjohtaja Kirsi Jordan Yhteydenpyynnöt ja tiedustelut: Krista Selander (Business Partner, Recruitment), HR- Helpdesk, hrmail@digia.

Henkilöstöjohtaja Kirsi Jordan Yhteydenpyynnöt ja tiedustelut: Krista Selander (Business Partner, Recruitment), HR- Helpdesk, hrmail@digia. REKISTERISELOSTE Henkilötietolain (523/99) 10 mukainen rekisteriseloste REKISTERINPITÄJÄ Digia Oyj Valimotie 21 00380 Helsinki REKISTERIN VASTUUHENKILÖ JA REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT Henkilöstöjohtaja

Lisätiedot

Tampereen kaupunki TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 1 (5) Sähköpostiosoite. Väitöskirja Lisensiaattitutkimus Pro gradu Ammatillinen opinnäytetyö Muu, mikä

Tampereen kaupunki TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 1 (5) Sähköpostiosoite. Väitöskirja Lisensiaattitutkimus Pro gradu Ammatillinen opinnäytetyö Muu, mikä Tampereen kaupunki TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 1 (5) 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA/HAKIJAT Hakemuksen saapumispvm Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Muut tutkimuksen tekemiseen osallistuvat henkilöt Sukunimi Etunimi

Lisätiedot

ValmennusMomentti Juridica Avoimen yhtiön internetsivuston sisältöä koskeva

ValmennusMomentti Juridica Avoimen yhtiön internetsivuston sisältöä koskeva ValmennusMomentti Juridica Avoimen yhtiön internetsivuston sisältöä koskeva vastuuvapautuslauseke Vastuuvapautuslauseke Tällä sivustolla esitetyn aineiston tekijänoikeudet kuuluvat ValmennusMomentti Juridica

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kiinteistövirasto 22/2014 Kaupunkimittausosasto Kaupungingeodeetti

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kiinteistövirasto 22/2014 Kaupunkimittausosasto Kaupungingeodeetti Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 22 VRKn rakennus- ja huoneistorekisterin pysyvän rakennustunnuksen tuominen Facta-kuntarekisteriin HEL 2014-010001 T 02 08 02 01 Päätös Väestörekisterikeskus ottaa väestötietojärjestelmässä

Lisätiedot

VEROHALLINTO Ennakonpidätystiedot v Oikeusyksikkö/ Tietopalvelu PL Verohallinto

VEROHALLINTO Ennakonpidätystiedot v Oikeusyksikkö/ Tietopalvelu PL Verohallinto VEROHALLINTO Ennakonpidätystiedot v. 2018 Oikeusyksikkö/ 00052 Verohallinto 28.9.2017 Työttömyyskassat, Vakuutuslaitokset ja näiden ATK-palvelukeskukset sekä Kansaneläkelaitos Diaarinumero A67/7101/2017

Lisätiedot

Tietosuojaseloste. Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24, EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) 12 ja 13 artikla. Urho Tuominen -konserni:

Tietosuojaseloste. Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24, EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) 12 ja 13 artikla. Urho Tuominen -konserni: Sivu 1 / 5 Tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24, EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) 12 ja 13 artikla Urho Tuominen -konserni: 1. Rekisterinpitäjä Urho Tuominen Oy (0143919-7) (1707453-2)

Lisätiedot

+ + PERHESELVITYSLOMAKE PUOLISOLLE JOKA ON SUOMEN KANSALAINEN

+ + PERHESELVITYSLOMAKE PUOLISOLLE JOKA ON SUOMEN KANSALAINEN PK2_plus 1 *1439901* PERHESELVITYSLOMAKE PUOLISOLLE JOKA ON SUOMEN KANSALAINEN Tämä lomake on tarkoitettu sinulle Suomen kansalainen, jonka ulkomaalainen puoliso hakee ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen

Lisätiedot

Toimeentulotuen rekisteriseloste

Toimeentulotuen rekisteriseloste Toimeentulotuen rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS 6. REKISTERIN PITÄMISEN PERUSTE

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTON YLEISOHJEET JÄLKI-ILMOITUKSEN TEKE- MISESTÄ VUODEN 2011 EDUSKUNTAVAALEISSA

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTON YLEISOHJEET JÄLKI-ILMOITUKSEN TEKE- MISESTÄ VUODEN 2011 EDUSKUNTAVAALEISSA Valtiontalouden tarkastusvirasto OHJE 1 (4) Dnro 394/40/2011 20.12.2011 Voimaantulo- ja voimassaoloaika: 1.1.2012 toistaiseksi. Sovelletaan 17.4.2011 pidettyjen eduskuntavaalien jälki-ilmoituksen tekemiseen

Lisätiedot

VEROHALLINTO Ennakonpidätystiedot v Oikeusyksikkö/ Tietopalvelu PL Verohallinto

VEROHALLINTO Ennakonpidätystiedot v Oikeusyksikkö/ Tietopalvelu PL Verohallinto VEROHALLINTO Ennakonpidätystiedot v. 2016 Oikeusyksikkö/ 00052 Verohallinto 16.10.2015 Työttömyyskassat, Vakuutuslaitokset ja näiden ATK-palvelukeskukset sekä Kansaneläkelaitos Diaarinumero A81/7101/2015

Lisätiedot

Työttömyyskassat, Vakuutuslaitokset ja näiden ATK palvelukeskukset sekä Kansaneläkelaitos Diaarinumero A36/7101/2014

Työttömyyskassat, Vakuutuslaitokset ja näiden ATK palvelukeskukset sekä Kansaneläkelaitos Diaarinumero A36/7101/2014 VEROHALLINTO Ennakonpidätystiedot v. 2015 Oikeusyksikkö/Tietopalvelu 00052 VERO 8.8.2014 Työttömyyskassat, Vakuutuslaitokset ja näiden ATK palvelukeskukset sekä Kansaneläkelaitos Diaarinumero A36/7101/2014

Lisätiedot

Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm: , päivitetty

Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm: , päivitetty Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm: 17.12.2013, päivitetty 26.4.2017 1. Rekisterin nimi Optima verkko-oppimisympäristö 2. Rekisterinpitäjä Jyväskylän

Lisätiedot

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_MUU_201114PP +

+ + Onko sinulla tai onko sinulla ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_MUU_201114PP + OLE_MUU 1 *1069901* OLESKELULUPAHAKEMUS SUOMEEN; MUU PERUSTE Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, joka haet oleskelulupaa perusteella, jolle ei ole olemassa omaa hakemuslomaketta. Huomaathan,

Lisätiedot

Ilma-alusrekisteri ja tiedonluovutus

Ilma-alusrekisteri ja tiedonluovutus Ilma-alusrekisteri ja tiedonluovutus 19.11.2015 Päivi Karkkola Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ilmailulaki (864/2014) Voimaan 7.11.2014 Ilmailulain 2 luku käsittelee ilma-alus- ja lupakirjarekisteriä

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

MAISEMATYÖLUPAHAKEMUS (MRL 128 )

MAISEMATYÖLUPAHAKEMUS (MRL 128 ) 1. Kiinteistö, jota hakemus koskee 2. Hakijan tai hakijoiden tiedot Hakijana voi olla vain kiinteistön omistaja tai -haltija Koko tontti tai tila Kiinteistön postiosoite: Hakijan postiosoite Hakijan postiosoite

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot