Ruotsalaisia unelmapihoja. från Skåne
|
|
- Pia Hakola
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ruotsalaisia unelmapihoja från Skåne Maisemasuunnitteluyritys SNITSIG suunnittelee unelmien pihoja Skånessa, Etelä-Ruotsissa, jossa usein voi rakentaa, säästä riippuen tietenkin, myös talvella. SNITSIG on käytännössä sama kuin maisemasuunnittelija Karin Malmberg, joka mielellään haluaisi elää suunnittelemiensa kohteiden mukana toteutuksen kaikissa vaiheissa, aina asiakkaan kanssa käydyistä ensi keskusteluista, viimeisen kasvin istutukseen ja pihavalojen sytyttämiseen Toimittanut Pia Harju-Jeanty, kuvat Snitsig 50 terassi 5/2012
2 XX XXXXXXXXX XXXXXXXXX. Karin Malmberg perusti maisemasuunnitteluyritys SNITSIGIN vuonna Koulutukseltaan hän on maisemasuunnitteluinsinööri, joka aiemmin työskenteli vuosikausia puutarhurina suuressa herraskartanossa, jossa hoidettavana oli suuret puistot puistokäytävineen, keittiöpuutarha ja kasvihuone sekä talvipuutarha. Omassa yrityksessään Karin työskentelee yksin, mutta kuitenkin tiiviissä yhteistyössä laajan rakentajien, käsityöläisten sekä kivi- ja kasvialanyrittäjien verkoston kanssa. Yritys suunnittelee suurimmaksi osaksi viheralueita yksityishenkilöille, mutta myös asumisoikeus- ja vuokrataloyhtiöille. Karin pitää tärkeimpänä osaamisalueenaan menestyvien kasviyhdistelmien rakentamista, sekä taitoa luoda muodoltaan ja tilaltaan sellaisia ulkoalueita, joissa pihan omistajat viihtyvät ja haluavat viettää aikaansa. Minulla on aina lähtökohtana työssä se, että jokainen puutarha on yksilöllinen, toimiva ja juuri kulloisenkin asiakaan makuun ja tarpeisiin tehty, selittää Karin. Karinin toimialue on eteläisessä Ruotsissa, sillä säännölliset asiakaskäynnit kohteessa ovat hänen mielestään onnistuneen lopputuloksen perusta. Jotta lopputuloksesta tulee hyvä, on ensiarvoisen tärkeää tuntea suunniteltavan paikan sielu ja tavata sen asukkaat, selittää hän ja jatkaa: Lisäksi kartoitan tietenkin joka kerta myös kohteen maaperää ja ilmastollisia olosuhteita, jotta osaan valita asiakkailleni juuri heidän pihaansa sopivat ja siellä menestyvät kasvit. Karinin mielestä on valitettavaa, että asiakkaat usein ottavat häneen yhteyttä vasta keväällä ja ovat sitten hämmästyneitä, kun hän ei heti pääse heitä tapaamaan. Hän kyllä ymmärtää, että pohdittuaan puutarhansa muutosta mahdollisesti jopa vuosikausia, ei useimmille tule mieleenkään, että paras aika suunnitella pihamuutosta olisi juuri syksy ja talvi. Jos suunnittelu on aloitettu ajoissa syksyllä ja saatu varattua taitavat rakentajat kevääksi, on asiakkaalla hyvät mahdollisuudet päästä nauttimaan uudesta puutarhastaan heti kesällä. Onkin suuri haaste saada asiakkaat tajuamaan, että me puutarhasuunnittelijat voimme tehdä töitä jopa talviaikaan, nauraa Karin. Neljä ajankohtaista puutarhatrendiä Karinin mukaan: HETI VALMIS PUUTARHA Helppohoitoinen Nopeasti kasvavat kasvit Muodoltaan ja sisällöltään minimalistinen EKOLOGISUUS Ympäristötietoisuus ja unelma omavaraisuudesta RETRO Käytetään luvuilla suosittuja materiaaleja niin pihan katteissa kuin kalusteissakin (esim. Höganäs:in keraamisia laattoja ja luvulla suosittuja metallikalusteita jne) Karin Malmberg KUKKIVA PUUTARHA Aina ajankohtainen terassi 5/
3 1 MIAMILAISTYYLINEN TALO MEREN LÄHEISYYDESSÄ XXXXX XXXXXXXXXXX XXXX. XXXXX XXXXXXXXXXX XXXX. XXXXX XXXXXXXXXXX XXXX. 52 terassi 5/2012
4 PARAS AIKA SUUNNITELLA PIHAMUUTOSTA ON SYKSY JA TALVI. T ämä kahden aikuisen perhe lapset ovat jo muuttaneet omilleen onnistui jotenkin löytämään tontin kultarannikolta. He olivat yhteydessä SNITSIGIIN hyvissä ajoin, heti talvella, talon ollessa vielä rakennusvaiheessa. Näin ollen Karinin ensi kertaa kohteessa käydessä oli piha pullollaan autoja ja erilaisia rakennusmateriaaleja. Perheen päätoive oli, että merinäköalaa ei millään tavalla saisi rajoittaa. He halusivat mahdollisimman helppohoitoisen puutarhan, jossa olisi vain vähän kasveja perheen mies olisi itse asiassa halunnut vain pelkän nurmikon. Karin joutui selittämään hänelle, ettei hän koskaan suunnittele puutarhoja, joissa ei ole kasveja. Ja lopulta hän sai pihan suhteen vapaat kädet. Tosin perhe oli jo valinnut pihan yhdeksi pintamateriaaliksi liuskekiven, joka myös Karinin mielestä sopi taloon ja pihaan erinomaisesti. Pihaan valittiin moderni muotokieli, suorine linjoineen. Pihassa lehtikuusise maalattiin Sioo-puukäsittelyaineella, joka teki puusta nopeasti hopeanvärisen - kohtaa luonnonkiven, ja piha-alue rajattiin valkoisella muurilla, joka on erikorkuinen eri paikoissa. Merenläheisyyteen sopivat kasvit loistavat vihreän ENNEN hopeisen valkoisen roosan ja sinisen värisinä. Koska pihapiiristä löytyy kiveä paljon, sitä on niin talossa kun pihallakin, ovat pihan puupinnat erityisen tärkeä elementti. Ilman puupintoja ympäristöstä olisi tullut helposti liian kylmä, lähes jäinen. Pihan rakentaminen kesti 6 viikkoa. terassi 5/
5 XXXXXXX XX XX XX XXXXXXX. XXXXXX X X X XXXXXXXXXXX. 54 terassi 5/2012
6 XXXXXXX XXX.XXX 2 VANHA PUUTARHA SKÅNEN KALASTUSALUEELLA K aupunkilaisperhe osti tämän vanhan, skånelaisen talon kesäasunnokseen muutama vuosi sitten. Ostohetkellä talon puutarha oli niin ylikasvanut, että sieltä tuntui puuttuvan kokonaan sekä valo että ilma. Perhe halusi tehdä puutarhastaan romanttisen, kukkivan keitaan siten, että kadulta talolle johtava suora sisäänkäyntitie jäisi kuitenkin paikoilleen. Lisäksi he halusivat pihaansa enemmän näkösuojaa ja sen vuoksi tien puolelle rakennettiin sekä matala muuri että kasvatettiin pensasaita. Talon asukkaat pitävät pehmeistä muodoista ja vahvoista väreistä ja niiden kaikista mahdollisista, ihanista sekoituksista. Ja koska talo on valkea, oli värien suhteen mahdollista jopa hieman revitellä. Pihan kukkaloisto keskittyy luonnollisestikin kesäkuukausiin, koska silloin perhe on kesäasunnollaan. Muutoksessa kadunpuoleiset kasvit poistettiin suurimmaksi osaksi, mutta tietyt, valikoidut ENNEN kasvit istutettiin myöhemmin takaisin ja niiden seuraksi uusia kasveja. Talon ympärykset kivettiin ja keittiön päätyyn tehtiin kivistä sievä, pieni aukio, jolla voi nauttia auringosta suurimman osan päivää. Lisäksi talon seinustalle rakennettiin suurehkot, kiinteät puupenkit, joista on tullut perheen mieluinen lepo- ja leikkipaikka. Puutarhan muutostyöt kestivät 4 viikkoa. Perhe on erittäin tyytyväinen tehtyihin muutoksiin. terassi 5/
7 MINUN TEHTÄVÄNI ON SELVITTÄÄ, MILLAISEN PUUTARHAN ASIAKKAAT TODELLA HALUAVAT, SEN JÄLKEEN JALOSTAA HEIDÄN UNELMIAAN JA TODELLAKIN LUODA JOTAIN, MINKÄ HE LUULIVAT OLEVAN MAHDOLLISTA. 56 terassi 5/2012
8 ENNEN 3 20 LUVUN VILLA XX XXXXXXXXX XXXXXXXXX. XX XXXXXXXXX XXXXXXXXX. XX XXXXXXXXX XXXXXXXXX. Tämän 20-luvun villan sisäänkäynnissä on suuret korkeuserot. Talossa asuva lapsiperhe pyysi Karinilta ideoita siitä, kuinka sisäänkäyntiä voisi uudistaa ja miten pihaa kannattaisi rytmittää siten, etteivät pienet lapset kuitenkaan pääse helposti vaeltamaan sieltä pois. Lasten leikit ovat tärkeitä ja leikkipaikkojen lisäksi, heille toivottiin sisääntuloaukiolta myös pyöräilyaluetta. Pihan hienot, vanhat, keraamiset Högnäs-laatat haluttiin palauttaa loistoonsa, ja lisäksi perhe tahtoi kasvihuoneen. Pihaan haluttiin ikivihreitä havuja ja kevät- ja kesäkukkia. Perheellä on myös kesämökki, jossa he viettävät kesäisin paljon aikaa, joten pihaan asennettiin automaattinen kastelujärjestelmä ja lisäksi hankittiin automaattinen ruohonleikkuri. Perhe tykkää puuhastella pihallaan, mutta koska sekä äidin että isän työt vievät paljon aikaa, pitää pihan olla helppohoitoinen. Pihalle tuli eloperäisiä muotoja ja luonnonkiveä, sinne rakennettiin Classicum:in kasvihuone ja olemassa olevaa puista terassia laajennettiin siten, että sitä pitkin pääse kulkemaan talon ympäri. Sisäänkäynnin yhteyteen rakennettiin suurempi oleskelualue tukimuurin avulla ja portaat, joiden ansiosta terassille on helpompi mennä. Lapsille rakennettiin omat leikkialueet. Tämän pihamuutoksen tekeminen kesti 6 viikkoa. Pihaan muutoksen yhteydessä rakennettu kasvihuone poistettiin myöhemmin. terassi 5/
Vierailulla. lokakuu 2012 ULKOMAISIA PIHAKOKONAISUUKSIA. terassi 7/2012. 58. Lopputulos puhuu puolestaan Inspiroivia pienpihoja kanadalaisittain
KUVAT EARTHINC. Vierailulla lokakuu 2012 ULKOMAISIA PIHAKOKONAISUUKSIA 58. Lopputulos puhuu puolestaan Inspiroivia pienpihoja kanadalaisittain 57 LOPPUTULOS PUHUU PUOLESTAAN Inspiroivia pienpihoja kanadalaisittain
Jokelan puutarhakaupungin ideasuunnitelma Arkkitehtitoimisto A-KONSULTIT Oy
ASUINRAKENNUS JOKELASSA periaatekaavioita Tiivis katutila 2-kerroksinen rakennusmassa erottaa katutilan piha-alueesta. Lähimpänä kävelytietä on 1-kerroksinen työhuoneiden rivistö, joka rytmittää pitkää
www.ikikivi.fi Kulumatonta kauneutta
www.ikikivi.fi Kulumatonta kauneutta sisustuskivet Suomalainen sisustuskivi on sekä kaunis että käytännöllinen. Kivi kestää arjen kulutusta ja on värisävyiltään ajaton. Sisustuskivellä voit tuoda kulumatonta
M U K U L A P U U T A R H A T
M U K U L A P U U T A R H A T SINUN PUUTARHASI TEKIJÄT MUKULA PUUTARHAT 2017 S I S Ä L T Ö T E K I J Ä T M U K U L A P U U T A R H A T O Y O S A L L I S T A V A S U U N N I T T E L U A S U K A S T Y Ö
Entisajan tunnelmaa. Käytännöllisyyttä pihaan. Ryhdikkyyttä puutarhaan
Entisajan tunnelmaa Käytännöllisyyttä pihaan Ryhdikkyyttä puutarhaan Betoninen pihakiviratkaisu on pitkäikäinen. Se on tehty kestämään kovaakin kulutusta. 50 ja 60 mm paksuiset pihakivet on tarkoitettu
KAIKEN MAAILMAN KIVIÄ
SISUSTUSKIVET RAKENNUSKIVET KAIKEN MAAILMAN KIVIÄ PIHAKIVET Lataa katalogi QR-koodilla: Sisustuskivet KIVI JOKA KODIN SISUSTAMISEEN Majakiven sisustuskivet ovat suunnitel tu jokaisen kodin pintojen päällystä
1. Neuvontakäynti / Talkooneuvonta taloyhtiöille, 335 (sis alv 24 %, 270 alv 0 %)
Suunnitteluhinnasto 2018 Maisemasuunnittelu tanjanieminen on korkeatasoinen piha- ja vihersuunnitteluyritys, jonka kiitelty ja palkittu suunnittelu perustuu maisema-analyysiin, jonka perusteella asiakkaan
thermowood 3 Thermowood Parantunut kestävyys Pidempi käyttöikä Muotopysyvyys Tasainen väri Ympäristöystävällinen materiaali
Thermowood Thermowood Metsä Woodin ThermoWood on lämpökäsiteltyä puuta. Lämpökäsittely vaikuttaa pysyvästi puun ominaisuuksiin. Käsittelyn ansiosta puu on kestävämpää, mittapysyvämpää ja sillä on parempi
Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.
Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot
Kestävien arvojen koti
Kestävien arvojen koti huolto ja siivous yhdellä soitolla yksilöllinen paikalla rakennettu korjaukset ja laajennukset verovähennyksillä Se tehdään kestämään sata vuotta Koralli Koti ei ole pelkkä talo,
KONSEPTI VALAISTUS REITIT JA SISÄÄNKÄYNNIT TOIMINNOT JA OLESKELU YKSITYINEN-JULKINEN
KONSEPTI Komiakorttelin läpi kulkee alueen pääreitti; kortteliraitti. Kortteliraitti on kuin verso, joka luo vehreän selkärangan komiakorttelin pihoille. Verso kukkii korttelipihoilla värikkäinä kukkivina
Tehdashistorian elementtejä
Tehdashistorian elementtejä Vanhaa paperitehtaan esineistöä otetaan talteen ja säilytetään tulevaa käyttöä varten. Esineet voidaan käyttää osana ympäristörakentamista tai paperitehtaan uutta sisustusta.
ASUNTAMAANRAITTI TAMPERE
1 AUNTAMAANRAITTI 1 3387 TAMERE As Oy Vuoreksen Apollo koostuu arkkitehtonisesti tyylikäistä 1- ja 2-kerroksisista puuverhoilluista rivija luhtitaloasunnoista. Asuntoyhtiön tontti rajautuu kauniiseen Vuoreksen
AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA
M A I S E M A - A R K K I T E H D I T B Y M A N & R U O K O N E N O Y Mannerheimintie 81 00270 Helsinki puhelin 09-857 1761 telefax 09-857 1776 byman.ruokonen@ maisema-arkkitehdit.fi AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI
Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa
Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä
Vihervi sikko Oy Koristekivet & koristesorat
Viherviisikko Oy Koristekivet & koristesorat 0 S i v u Koristekivet: Rantakivi Rantakivi on veden hioma luonnonkivi, jossa on paljon kauniita värisävyjä. Rantakiveä voi käyttää monipuolisesti kaikkialla
LUJA-MUURIKIVET RYHDIKKYYTTÄ PIHALLE JA PUUTARHAAN LUJA-MUURIKIVIVALIKOIMA ON TÄYDENTYNYT - WWW.LUJABETONI.FI
LUJA-MUURIKIVET RYHDIKKYYTTÄ PIHALLE JA PUUTARHAAN LUJA-MUURIKIVIVALIKOIMA ON TÄYDENTYNYT - WWW.LUJABETONI.FI LUJA-MUURIKIVILLÄ VAIHTELUA PIHALLE Lujabetoni Oy on johtava betoniteollisuusyritys Suomessa.
As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä
As Oy Jyväskylän Jokivillat Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä Ver 8.5.2014 Nykyaikainen unelmakoti Jokivarren viihtyisälle alueelle valmistuu tasokkaita ja nykyaikaisia kaupunkivilloja. Kohteen viisi lämminhenkistä
NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO
NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO JAMAR TERASSIT - ASIAKKAAN EHDOILLA Terassin hankkiminen Jamarilta on ennenkuulumattoman helppoa ja turvallista. Toimitamme avo- ja lasiterassit
Rave Rakennus Oy Hallitie Ylivieska p
As Oy Vaski, Oulu Raven uusi kohde rakentuu Ouluun Kivikkokankaalle (Palloilijantie 35). Sijainniltaan Vaski on ihanteellinen rauhallisuutta arvostavalle, sillä kohde sijaitsee kulmatontilla ja kahdelta
Esteetön piha ja puutarha
Esteetön piha ja puutarha 1 Kun puhutaan esteettömyydestä, niin on kysyttävä: MITÄ OVAT ESTEET? On pitänyt oppia itse syömään ja kävelemään Oppia lukemaan, ajamaan polkupyörällä, hiihtämään ja luistelemaan
Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta klo
Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta 5.8.2017 klo. 12-15. Saimme keväällä avustuksen Eläimet puutarhassa tapahtumaan Alli Paasikiven säätiöltä. Aloimme heti suunnitella tapahtuman toteuttamista. Päätimme
Schüco ThermoSlide. Muoviset liukuovet korkealla lämmöneristyksellä
Schüco ThermoSlide Muoviset liukuovet korkealla lämmöneristyksellä Vihreä teknologia sinistä planeettaa varten Puhdas energia aurinkoenergiasta ja ikkunoista Täydellinen sisä- ja ulkotilojen yhdistäminen...
Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit!
LUONNOS Sukumuistelupeli Tärkeät paikat Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! Voit myös keksiä itse lisää kysymyksiä! Jokainen
THE DESIGN OF GOOD LIVING
VILLA PELICAN 2019 THE DESIGN OF GOOD LIVING Villa Pelican 3 VILLA PELICAN Tämä moderni ja uudenveroinen asunto huippusijainnilla puhuttelee arkkitehtuurillaan ja toiminnallisuudellaan ja sopii niin sijoittajille
PALASIA MAAILMALTA TEKSTI ANNE KORKALA KUVAT PETRI KIVINEN
PALASIA MAAILMALTA Tuusulalaistontilla eivät aluksi viihtyneet edes rikkaruohot. Nyt pihalla on upea yhdistelmä japanilaista ja italialaishenkistä puutarhaa sekä runsaasti tilaa lasten leikeille. TEKSTI
Sarvijoki. eteläpohjalainen kylä, piha, talo. Puustudio, Puu-Info / Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasato Seinäjoki 4.5.2011 Riitta Mikkola
Sarvijoki eteläpohjalainen kylä, piha, talo Puustudio, Puu-Info / Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasato Seinäjoki 4.5.2011 Riitta Mikkola Sarvijoen sijainti Sarvijoki Etelä-Pohjanmaa Kyläkuva ja kylän
HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa
HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA tuo sävyjä julkisivuihin ja sisätiloihin HB-JUHA-harkko luo elävän, valon ja varjon sävyillä leikittelevän pinnan, joka on luonnollinen
OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU
OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU Jarvantie 12B 90410 OULU 126m² 5h+k + varasto ja autokatos Myyntihinta: 329 800 Koti on viihtyisällä vanhalla asuinalueessa lähellä kaupungin keskustaa. Naapureiden talot
Luonnonmukainen ja helppohoitoinen mökkipiha
Luonnonmukainen ja helppohoitoinen mökkipiha Vapaa-ajan asunnon pihapiiri kuntoon Messukeskus, Helsinki 31.3.2012 Marko Pesu ylipuutarhuri, hortonomi marko.pesu@inpek.fi 044 5557 505 Helppohoitoinen? Tehtävä:
Indego leikkaa nurmikon puolestasi,
Säästä aikaa! Indego leikkaa nurmikon puolestasi, ja sinä voit sillä aikaa keskittyä muihin tehtäviin Älykkäällä Logicut-navigointijärjestelmällä varustettu Indego-robottiruohonleikkuri. Leikkaa nopeasti
Katso uudet pintakuviot ja koot!
Katso uudet pintakuviot ja koot! 2 LUJA - Anna ideoiden lentää! IDEOITA PIHAAN Luja-pihakiviratkaisulla saat kestävää kauneutta pihapiiriisi. Monikäyttöisillä pihakivillä ja niitä täydentävillä muilla
Hyvä piha kestää elämää
Hyvä piha kestää elämää RAKENNUSBETONI- JA ELEMENTTI OY RAKENNA ITSELLESI TOIMIVA PIHA Kuvassa Wanha Hollola -80 väri ruskea ja musta RB-päällystetuotteilla rakennat itsellesi toimivan pihan Pihakivistä
Kuinka nautinnollista onkaan avata kesäisenä aamuna ovi pihalle ja istahtaa aamukahville auringon lämmittämälle pihakiviterassille.
Piha on vihreä kehys, joka korostaa talon ilmettä. Parhaimmillaan piha toimii osana kodin tiloja, kesäisenä huoneena, jossa on hyvä olla, askarrella ja levätä. Huolellisella pihasuunnittelulla voit parhaiten
Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi
. MUSEOT ja KOULUT . Urheiluautoilijat Vanajanlinnassa 25/8 2012 Suomen Urheiluautoilijat kutsuu Suomen urheiluauto- ja klassikkoautoharrastajia, -kerhoja, -yhtiöitä ja muita asiaan liittyviä tahoja viettämään
Portfolio / Santtu Rantanen
Portfolio / Santtu Rantanen 2 Santtu Rantanen Muotoilija Puuseppä Luovahulluus@gmail.com Luovahulluus.googlepages.com +358 40 7262 262 Pohjoinen Liipolankatu 13 A15 15500 Lahti 4 Ennen muotolijaksi ryhtymistä
172,0 m², 7h, 2x k, 2x...,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Samu Saarnio Puh: 0407215991 Aurea LKV Kempeleentie 7 B 90400 Oulu Puh: 08 370 900 Tämä kodikas puutalokoti sijaitsee rauhallisella Yläsiirtolan alueella kaupungin välittömässä
Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa
Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa Aloitetaan matkamme yllä olevan kuvan osoittaman muistomerkin luota. Pohditaan ensin hetki Lappeenrannan ja linnoituksen historiaa: Lappeenrannan kaupungin historia
Asuinpinta-ala 170 m2 (200 m2). Alakerran tilat n. 100 m2, yläkerrassa asuintilaa n. 70 m2. Lisäksi pesutilat, tekninen tila ja lasitettu terassi.
1 (8) LIIKE- / ASUINTILA 170 m2 Sääksniemi, Sydänmaantie 1147, 61170 Sääksniemi, Alavus Yläkerta keittiö, olohuone / makuuhuone Alakerta oleskelutila, keittiö, pesuhuone, wc, aula Rakennusvuosi aloitettu
myös kellarikerroksen maanpaineseinissä. LakkaLaineen harkkoulkoseinien pinnat on rapattu Lakkarappauslaastilla.
Vantaan asuntomessujen voittaja Kivitalo LakkaLaine Maritta Koivisto, arkkitehti SAFA, päätoimittaja Betoni Talo LakkaLaine voitti sekä Paras Piha- että Paras Talo-yleisöäänestykset Vantaan vuoden 2015
SEMINAARIN PUUTARHA. Puistosuunnitelma SEMINAARIN PUUTARHA, RAAHE SUUNNITELMA JONNA KOIVURANTA
SEMINAARIN PUUTARHA Puistosuunnitelma 23.10 P Käsiteltävä alue 1:1000 Ehdotus 1 1:500 Oleskelu Polku Lipputanko kahvila/ terassi Veistos Uusi sisäänkäynti autoille Muotoiltu nurmi/niitty Vesiaihe Viherpaviljonki
PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO
PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO Infotilaisuus tontinsaajille 31.8.2010 Lisäys 3.9.2010 Aila Virtanen RAKENTAMISTAPAOHJEET selittävät ja täydentävät asemakaavaa erityisesti tontin
Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista. Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012
Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten parissa kyselytutkimuksen asumisesta
2. Ideointi. Kuusi ajatteluhattua 8x8 ja ajatuskartta
Suurpellon Keidas Sisällys 1. Hankekuvaus 2. Ideointi 3. Visualisointi 4. Asiakasprofiilit 5. Haastattelu 6. Kohderyhmät ja haastattelutulokset 7. Sidosryhmät 8. Business Model Canvas 9. Budjetointi 1.
Soturikylä Rakennettiin lahjoitusvaroin 1941-45 ruotsinkielisille sotainvalideille 18 pientä omakotitaloa: 1 upseerinasunto 1 yhteistila: kirjasto, sauna 14 tyyppitaloa Metsäkoto2 7,2 x 8,4 m 60,5 km²
Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala LAHTI - ALATORI
Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala LAHTI - ALATORI P U I S T O N Y L E I S S U U N N I T E L M A 2.9.2013 1946. 1995. 1960. 2005. 1986. 2011. Alatori - puiston yleissuunnitelma 2 Lähtökohdat
Rintamamiestalon puutarhan kunnostus. Anu Tarkia Opinnäytetyö 20.10.2015 Puutarhatalouden perustutkinto Ammattiopisto Livia / Maaseutuopisto
Rintamamiestalon puutarhan kunnostus Anu Tarkia Opinnäytetyö 20.10.2015 Puutarhatalouden perustutkinto Ammattiopisto Livia / Maaseutuopisto Kohde Vuonna 1947 rakennetun rintamamiestalon puutarhan kunnostustyöt
KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2016 2017 TEHTÄVÄT
Etunimi Sukunimi JULKAISUN OTSIKKO TULEE TÄHÄN Tässä on julkaisun otsikon mahdollinen alaotsikko tasaus vasemmalle KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2016 2017 TEHTÄVÄT Määräykset ja ohjeet 2016:7 Opetushallitus
MATKARAPORTTI Kummikylien puutarhaopintoretki 6.7.2013, Oulun seutu
MATKARAPORTTI Kummikylien puutarhaopintoretki 6.7.2013, Oulun seutu Yhteisöhautomo KUMMIKYLIEN PUUTARHAOPINTORETKI 6.7.2013 Pihatutustuminen Pirkko ja Jaakko Kuusjärven pihaan Pirkko ja Jaakko Kuusjärvi
Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012. Ryhmätyöt
Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012 Ryhmätyöt Ryhmä 1 Kulkusiltoja Ylöjärven puolelle Nykyinen kadunvarsipysäköinti on liian ahdas Runkokadun mutkassa Pysäköintilaitos parantaa
- FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI
Muistilista pihan syystöihin WWW.PIHAILO.FI - FACEBOOK.COM/PIHAILOPUUTARHURI - INSTAGRAM.COM/PIHAILOPUUTARHURI Kaikki valmista kevättä varten! Syksy on loistavaa aikaa puutarhatöille: maa ja ilma ovat
Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja
7.8.2019 Kuukausimarkkinoilla 7.8.2019 asukkaiden esittämiä kommentteja Kuukausimarkkinoiden pisteestä Lahden kaupunkisuunnittelu oli mukana kuukausimarkkinoilla 7.8.2019. Kysyimme asukkailta, minkälaista
Missä kuljet, lapsi ja nuori ja kenen kanssa? Nuorisotyötä kaduilla, kauppakeskuksissa ja palveluiden rajapinnoilla. Simo Kivari Etsivä nuorisotyö
Missä kuljet, lapsi ja nuori ja kenen kanssa? Nuorisotyötä kaduilla, kauppakeskuksissa ja palveluiden rajapinnoilla. Simo Kivari Etsivä nuorisotyö Simo Kivari Yhteisöpedagogi Vapaa-ajan ohjaaja Uimaopettaja
Luonnonmukainen ja helppohoitoinen mökkipiha
Luonnonmukainen ja helppohoitoinen mökkipiha Vapaa-ajan asunnon pihapiiri kuntoon Messukeskus, Helsinki 2013 Marko Pesu Suunnittelu- ja rakentamisvaihe Helppohoitoisesta ja luonnonmukaisesta mökkipihasta
Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28
Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa
Jyväskylä, Mannila Kohdenumero h,tupak+s, 119,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00
Rivitalo Jyväskylä, Mannila Kohdenumero 606886 3h,tupak+s, 119,0 m² Kov. 2015 Energialuokka C Mh. 575 000,00 Vh. 575 000,00 Valakankatu 15. Tämä yhtiö on rakennettu ehkä Mannilan upeimpiin maisemiin. Asunto
Kauniit kotipihat ASUNTO OY VANTAAN TORPPARI
Kauniit kotipihat ASUNTO OY VANTAAN TORPPARI Muuta omaan kotiin ja kauniiksi laitettuun pihaan! Tilavampi koti mielessä? Valitse uusi, avara ja valoisa koti Torpparista ja muuta kesäksi 2015 ammattilaisten
TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN
TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TEHTY ELÄMÄÄN AINOA KAARI on suunniteltu joustamaan asukkaansa elämän mukana. Se on tilava ja toimiva kaikissa elämäntilanteissa. Kaaren käytännölliset
LIIKUNTAPAIKAN PUKUHUONE- JA VARASTORAKENNUS 275 k-m²
LIIKUNTAPAIKAN PUKUHUONE JA VARASTORAKENNUS 275 km² Pukuhuone ja huoltorakennus rajaa pitkänä, matalana ja aitamaisena rakenteena urheilukenttien länsireunaa. Rakennus on pohjoisosaltaan upotettu rinteeseen
Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu
NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme
Kaavahankkeen yleiskuvaus:
Kaavahankkeen yleiskuvaus: Rakennushanke käsittää 2 kadunvarteen sijoittuvaa, 6-kerroksista asuinrakennusta. Hippoksenkadun ja Kissanmaankadun kulmaan sijoittuvan rakennuksen 1.kerrokseen on varattu liiketilaa
MONIPUOLISTA OSAAMISTA
Kanta Kaivu Oy on vuonna 1993 perustettu nurmijärveläinen maarakennus-, rakennus- ja kuljetusalan yritys. Toiminta-alueemme on pääkaupunkiseutu ja Etelä-Suomi. Meillä on 20 vuoden vankka kokemus monipuolisista
153,0 m², 6H+K+S,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Mikko Mäkelä Puh: 040 5444399 Huom! Kiinteistönvälitys Oy, Espoo Keilaranta 19 D 02150 Espoo Puh: 0207802270 (8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min) Valoisa ja hyväkuntoinen omakotitalo
SISUSTA SILKKIKASVEILLA
SISUSTA SILKKIKASVEILLA Kaikkea puutarhaan ja kotiin jo 65 vuoden kokemuksella Sisältö Siemen Flora Oy... 2 Valitse silkkikasvi silloin kun aidot kasvit eivät menesty... 3 Silkkikasvit ja puut... 4 Vihersisustajan
VALAISTUSALUEET JA VALAISTUSTAPAKAAVIOT
VALAISTUSALUEET JA VALAISTUSTAPAKAAVIOT 7 VALAISTUSALUEET Tämä piirustus toimii valaistuksen kaavatasoisena ohjeena. Kullakin valaistusalueella on oma luonteensa, joka perustuu kaupunkitilan antamiin lähtökohtiin.
Leikkivälineiden hyvä suunnittelu ja oikea sijoittelu edesauttaa itsenäisen liikkumisen opettelua.
Toi mi va ja es tee tön leik ki puis to Onko utopiaa haaveilla leikkipuistosta, missä myös näkövammaiset lapset voisivat leikkiä turvallisesti muiden lasten joukossa ja valita itse heitä kiinnostavat leikkitelineet
Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi
Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin
CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja
CO 2 GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto KOMBI 120 Kompakti yksikerroksinen ekotalo suuntaan katseensa huomiseen. Rakennuksen pinnat voidaan varustella aurinkopaneelein, jolloin se on valmis
Alajärven Kullanmutkan ja koulukeskuksen alueen kehittämisehdotus. Senni Sorri 21.9.2012
Alajärven Kullanmutkan ja koulukeskuksen alueen kehittämisehdotus Senni Sorri 21.9.2012 Senni Sorri 21.9.2012 / Tampereen teknillinen yliopisto / Arkkitehtuurin laitos Moderni puukaupunki -hankkeen diplomityöprojekti
TERVETULOA ERICEIRA CHILL HILL -HOSTELLIIN
TERVETULOA ERICEIRA CHILL HILL -HOSTELLIIN Surffareina ja elämästä nautiskelijoina haluamme, että muut samanmieliset saisivat mahdollisimman mukavan elämyksen hostellissamme ja tuntisivat olonsa kotoisaksi.
Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana
Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto
Jyväskylä, Keskusta Kohdenumero h+kt,kph, 54,0 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,47 Vh ,00
Kerrostalo Jyväskylä, Keskusta Kohdenumero 648121 2h+kt,kph, 54,0 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 113 012,47 Vh. 248 000,00 Vapaudenkatu 48-50. Asunto Oy Syke-City sijaitsee aivan kaupungin sydämessä.
Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ).
ESPOO / ÅMINNE KORTTELISUUNNITELMA JA RAKENNUSTAPAOHJEET Korttelit 45085, 45087, 45088 ja 45089 Yleistä Korttelisuunnitelma käsittää rakentamistapaohjeet ja korttelisuunnitelmakartan. Korttelisuunnitelmalla
Hoitosuunnitelma As Oy Vantaan Seljankukka
7.11.2016 Hoitosuunnitelma As Oy Vantaan Seljankukka Taloyhtiön pihan pensaat ovat osittain varsin hyväkuntoisia, mutta osa alueista on pahoin rikkaruohottuneita, jolloin pensaat kasvavat kituliaasti.
ALHAMBRA. Muuri Seralji Puutarha Holvikäytävä Paviljonki Asuinrakennus Torni Rakennuksen nimi Hinta
ALHAMBRA Parhaat rakennusmestarit kaikkialta Euroopasta ja Arabiasta haluavat näyttää taitonsa. Palkkaa sopivimmat työjoukot ja varmista, että sinulla on aina tarpeeksi oikeaa valuuttaa. Sillä kaikkia
Kangasvekkikaihtimet. Kaunista ja yksinkertaista, monia mahdollisuuksia
Kangasvekkikaihtimet Kaunista ja yksinkertaista, monia mahdollisuuksia Uudista ja muuta kauniilla vekeillä Kangasvekkikaihdin yhdistää hienolla tavalla ryhdikkäät, suorat linjat ja pehmeän kauniit kankaat.
Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus
Asiakas ja tavoite Heikieli on vuonna 2015 perustettu yhden hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa käännös- ja oikolukupalveluita englannista ja saksasta suomeksi. Freelance-kääntäjiä on Suomessa paljon,
Paritreenejä. Lausetyypit
Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on
LEIKKIALUESUUNNITTELU - NÄKÖKULMIA JA IDEOITA
www.leikkiset.fi LEIKKIALUESUUNNITTELU - NÄKÖKULMIA JA IDEOITA TARVE - SELVITÄ MIKSI LEIKKIALUE TARVITAAN? - Kaavoitus, uusi rakennettava asuinalue. - Lasten määrä lisääntynyt alueella - Muutokset päivähoidossa
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 /
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / 2018 1 AIKA 25.1.2018 klo 17:00 18:30 PAIKKA Joutseno -talo, yläkerta, hallituksen huone Keskuskatu 4, Joutseno KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen avaus 2
Keski-Suomen luontomuseo
Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.
VILLINKI RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ JA SUOJELUMÄÄRÄYKSET. Riitta Salastie Kaupunkisuunnitteluvirasto
VILLINKI RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ JA SUOJELUMÄÄRÄYKSET Riitta Salastie Kaupunkisuunnitteluvirasto MITÄ JA MIKSI SUOJELUMÄÄRÄYKSIÄ? SUOJELUN KRITEERIT JA JA ARVOT rakennustaiteellinen arvo kulttuurihistoriallinen
Bender Megawall. BENDERS Pihakivet. www.benders.fi
megawall GARDEN Bender Megawall Kaunis muuri, jolla voidaan rakentaa 1,05 m korkea tukimuuri. Sen mahdollistaa ainutlaatuinen rakenne ja geoverkkojärjestelmä. Muurikivet toimitetaan valmiiksi lohkottuina,
Kilpolantie. Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015)
MELLUNKYLÄ VESALA Kilpolantie Kilpolantie VESALA Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) 47042 8 Kilpolantie 8 556 140 valmis 2 878 aavan mukaisesta
Nukkuminen on kultaa.
26 Nukkuminen on kultaa. Tietysti on välillä ihanaa nousta aikaisin ja nauttia aamun hiljaisesta sarastuksesta, mutta yksi lomapäivien parhaista asioista on se, kun saa nukkua juuri niin pitkään kuin huvittaa.
Gulinin piirros huvilasta 1800-luvun lopussa ja valokuva vuodelta 2009.
SELVITYS RAKENNUKSISTA JA PIHAPUISTOSTA 444 Villa Wilhelmsberg PORVOO KAUPUNGINOSA 12 Gulinin piirros huvilasta 1800-luvun lopussa ja valokuva vuodelta 2009. Nykyisen huvilan ja sivurakennusten rakentamisvuodet
HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELI
HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELI Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on rahallinen avustus kunnalta. Palvelusetelillä voi ostaa palveluita, jotka kunnan kuuluu järjestää asukkailleen. Henkilökohtaisen
Nurmijärvi, Rajamäki Kohdenumero h,k,s,käyttöullakko, 82,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh.
Rivitalo Nurmijärvi, Rajamäki Kohdenumero 606839 3h,k,s,käyttöullakko, 82,0 m² Kov. 2007 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 209 000,00 Vh. 209 000,00 Arvinkuja 5 E. Rivitalon päätyhuoneisto halutulla alueella
21,0 m², 1h+kt,
Kohteen ilmoittaja Kiinteistömaailma, Asunnot ja Kiinteistöt Uusimaa Oy, Tikkurila Peltolantie 2 01300 Vantaa Puh: 09-8387210 Esittely naapuriyhtiössä. Valoisa uusi koti Vantaan Rekolanmäessä on valmistumassa
Omakotitalo Raasepori, Karjaa Kohdenumero h+k+wc+yläkrs 1h+kellarikrs sauna ja suihkutilat, 80,0 m²/160,0 m² Kov. 1952
Omakotitalo Raasepori, Karjaa Kohdenumero 648404 2h+k+wc+yläkrs 1h+kellarikrs sauna ja suihkutilat, 80,0 m²/160,0 m² Kov. 1952 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 118 000,00 Harjutorpankatu 5. Lämminhenkinen perinteinen
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.
Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN
Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN ÄLÄ YLLÄTY KOSKAAN! Kaukana kotoa, ja sitten sääkin heittäytyy hankalaksi. Tummat pilvet kasaantuvat taivaalle ja lumi alkaa tuiskuta. Tuuli
MELLUNKYLÄ, Rukatunturinlaki
Kaavan mukaisesta rakentamisesta: Rakennuksen kerrosluku: Kortteleissa 47248 ja 47251 on rakennusten oltava 2-kerroksisia. Lisärakennusoikeus: Tonteilla, joiden suurin sallittu kerrosluku on II, mutta
18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.
18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo
ESPOO: Arki TEHO- Kurssi, Keskiviikko 20.07.2016, klo. 17.00, 8krt
ESPOO: Arki TEHO- Kurssi, Keskiviikko 20.07.2016, klo. 17.00, 8krt Arki Teho- kurssilla harjoitellaan 8 kerralla laajasti tottelevaisuuden osaalueita koiran kanssa. Kurssilla harjoitellaan mm. istu, maahan,
SIIRTOLAPUUTARHA LIEKSAAN LOPPUSEMINAARI 3.6.2009 LEENA PAAVILAINEN
SIIRTOLAPUUTARHA LIEKSAAN LOPPUSEMINAARI 3.6.2009 LEENA PAAVILAINEN ENSIMMÄINEN YHTEISOHJAUS Nauhat Ruudut Viuhkat Saaret ENSIMMÄINEN YHTEISOHJAUS Nauhat Ruudut Viuhkat Saaret TOINEN YHTEISOHJAUS SIIRTOLAPUUTARHA-ALUE
K10 - AUKIOIDEN KORTTELI. rev A
K10 - AUKIOIDEN KORTTELI rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A Tontti 3 2 214 m 2 käytetty rakennusoikeus: n.5920 m2 (tarkista) e 2,7 59 ap (39 ap kellarissa, 20 ap pihalla) PUUTARHAKATU
Asuntomessujen oheiskohdehaun infotilaisuus 3.4. klo 15-16
Asuntomessujen oheiskohdehaun infotilaisuus 3.4. klo 15-16 Oheiskohteena olemisen edellytykset Valintaperusteet Tuusulassa Heikki Vuorenpää Suomen Asuntomessut Riikka Uusikulku Asuntomessut Tuusulassa
PIENTALON KORKEUSASEMAN MÄÄRITTELY. Vaasa Juha Koivusalo
PIENTALON KORKEUSASEMAN MÄÄRITTELY MIKSI OIKEA KORKEUSASEMA ON TÄRKEÄ? -KOSTEUSTEKNISESTI TOIMIVA -JALANKULKU- JA AJOVÄYLÄT RAKENNUKSEEN EI LIIAN JYRKKIÄ -EI HANKALOITETA NAAPURIN ASEMAA -KATUNÄKYMÄ /
KESÄNEILIKKA LOBELIA PETUNIA ORVOKKI
LOBELIA Sopii kaikenlaisiin istutuksiin, myös amppeliin. Viihtyy parhaiten puolivarjossa tai varjossa. On parhaimmillaan itseään voimakkaamman kasvin reunakasvina. Riippuva kasvutapa, voidaan istuttaa