SUOMALAISTEN PUULAJIEN OMINAISUUKSIA
|
|
- Hilja Saarinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SUOMALAISTEN PUULAJIEN OMINAISUUKSIA Puutietoa löytyy mm. puuproffa.fi sekä puuinfo.fi sivuilta. Puuproffa kertoo, että suomalaispuiden n. 30 lajia on vain murto-osa maailman n puulajista. Seuraavassa koosteet neljän havupuun ja 13 lehtipuun ominaisuuksista ja käytöstä sekä käsiteltävyydestä Näistä tiedoista voi olla hyötyä sisäilmaesteetöntä rakentamista miettivälle. Tärkein ominaisuus eli VOCpäästöt kuten terpeenit puuttuvat näistä kuvauksista. Laittakaa viestiä jos löydätte hyvää tietoa aiheesta HAVUPUUT: KATAJA Katajan tuoksuva puuaines on pehmeää, sitkeää, tiivistä ja erittäin kestävää. Manto on punertavankellertävä ja sydänpuu keltaruskeaa, eivätkä ne erotu selvästi toisistaan. Puuaines on erittäin lahon kestävää. Puuaines kuivuu hitaasti ja kutistuu, mutta se ei kieroudu tai halkeile. Puun työstäminen on helppoa, mutta sen halkaisu on vaikeaa. Katajan kaataminen puuaineksen jalostamiseksi ja myymiseksi on sallittua, vaikka puumaisten ja pylväsmäisten katajien ottaminen kaupalliseen tarkoitukseen on kiellettyä (asetus 450/1992). Ilmakuivan sahatavaran paino 550 kg/m 3. Katajasta valmistetaan perinteisesti erilaisia astioita ja koriste- ja käyttöesineitä. Katajanmarjoja on käytetty lääkkeinä ja mausteena. Katajan savu ja sen marja antavat myös makua erilaisille elintarvikkeille Helppoa kaikilla työvälineillä; sorvattavuus hyvä; liitokset helppotöistä ja kestäviä Hidas, ei taipumusta halkeiluun eikä kieroutumiseen KUUSI Puuaineksen ominaisuuksista Kuusen puuaines on vaaleaa eikä kellertävä sydänpuu erotu selvästi mannosta. Kuusi on suorasyistä, vähemmän taipuisaa. Puuaines kutistuu kuivuessaan hieman, mutta vääntyy ja kieroutuu enemmän kuin mänty. Ohutlustoinen puu on kovempaa ja kutistuu vähemmän. Se halkeaa helposti, mutta kestää kosteuden vaihtelua hyvin. Puusepänteollisuudessa kuusen huonoja puolia ovat sen oksaisuus ja pihkaaminen. A-luokkaisen kuusen puuaines on parhaimmillaan akustisten soittimien raaka-ainetta. Tällöin se on kasvanut karussa kangasmaastossa, jolloin vuosilustot ovat ohuita ja tasapaksuisia. Ilmakuivan sahatavaran paino kg/m3. A-luokkaisen kuusen puuaines on väriltään tasaista. Sen tulee olla sileäpintaista ja kyhmytöntä. Vuosilustojen paksuus saa enimmillään olla 3 mm. B-luokan kuusessa on enemmän oksia ja se on nopeakasvuisempaa. Siitä valmistetaankin liimalevyä, huonekaluja ja lautoja. C-luokan kuusta ei tavallisesti käytetä puusepänteollisuudessa. Siitä tehdään hirsi- ja rakennustarvikkeita. Kuusesta valmistetaan; huonekaluja, ovia ja ikkunoita ym. rakennustarvikkeita. Sitä käytetään myös pakkausteollisuuden ja vanerin raaka-aineeksi Laadukkaasta kuusesta valmistetaan myös soittimia, mm. viuluja Kuusi on hyvää pitkäkuituista paperinvalmistuksen raaka-ainetta, sekä erilaisten kemiallisten tuotteiden raaka-aine, kuten esim. keinokuidut(viskoosi).
2 Entisaikojen käyttötarkoituksia: puuhiili, kattopaanut, parkitseminen, soittimet, aidakset, lattiat, ulkovuoraukset ; helppo sorvata, ruuvata ja halkaista (kuolleet oksat kovia ja helposti irtoavia) ; vähäinen taipumus kieroutumiseen ja halkeamiseen ; petsauskelpoinen, kuitenkin vaikea kiillottaa Vaikea kyllästää; jokseenkin hapon- ja emäksenkestävä Vähäinen, altis sienille ja hyönteisille, ei säänkestävä LEHTIKUUSI laatuisen lehtikuusen rinnankorkeusläpimitta on yli 35 cm ja se on karsittu rungoltaan vähintään 6 metrin korkeuteen. Laadukkaan lehtikuusen runko on terve ja suora, eikä siinä ole halkeamia tai kierteisyyttä. Manto-ja sydänpuu on helposti erotettavissa. Punaruskean sydänpuun osuus on suuri ja kapea manto on kellertävä. Vuosilustot erottuvat selvästi. Lehtikuusen puuaines on havupuuksi kovaa ja jopa niin painavaa ettei lehtikuusta pysty tuoreena uittamaan. Pihkaisuutensa vuoksi lehtikuusi on hankalaa sahattavaa ja kuivattavaa. Puuaines on kuivana kovaa, mutta vääntyy ja halkeilee helposti kuivattaessa. Se kutistuu vähän ja on kohtalaisen säänkestävää. Vedenalaisissa töissä käytettäessä lehtikuusi muuttuu kivikovaksi ja erittäin pitkäikäiseksi. Työstö käsin tai koneilla on helppoa ja ongelmatonta, mutta esiintyvät oksat ovat kuitenkin kovia ja usein hauraita. Pintakäsittelyt onnistuvat hyvin. Puuaine on helposti halkaistavaa ja vain heikosti kimmoisaa. Ilmakuivan sahatavaran tilavuuspaino 545 kg/m 3. Lehtikuusi on lahonkestävä ja sitä käytetäänkin rakennuspuuna sekä ulko- että sisätiloissa. Erityisesti lehtikuusen punertava sydänpuu on hyvin kestävää, eikä lahoa ulkorakenteissakaan. Sitä voi parhaimmillaan verrata kyllästettyyn puuhun ja se sopii kohteisiin, joissa ympäristö- tai terveyssyistä on vältettävä kyllästysaineita. Eri lajikkeiden ja puuyksilöiden välillä on lahonkestävyydessä kuitenkin suuria eroja. Pitkään jatkuva pihkominen saattaa olla sisäkalusteissa pieni haitta. Lehtikuusta käytetään etupäässä ulkorakenteisiin (esim. pihakalusteisiin, terasseihin, siltoihin ja laitureihin ), mutta myös muuhun puusepäntyöhön ja sisustukseen. Lehtikuusen puuta käytetään perinteisesti veneenrakennuksessa, ikkunoissa, ovissa ja rappusissa Kestää hyvin ulkoilmaa ja vettä MÄNTY Tumma sydänpuu on kohtalaisen lahonkestävää, mantopuu on vaaleampaa. Puuaines on melko kovaa. Kovuuteen vaikuttaa olennaisesti myös puun kasvunopeus. Se ei ole kovin taipuisaa ja murtuu helposti. Puu kestää kosteuden vaihteluja kohtalaisen hyvin halkeilematta. Puu on kuorittava sahauksen yhteydessä mäntypistiäisen toukan poistamiseksi. Lapinmänty eroaa puuaineksen ominaisuuksiltaan ja kuvioinniltaan etelän männystä. Puu on tiheäsyisempää ja värivaihtelu on vähäisempää. Sen tyviosa on oksatonta ja punertavaa sydänpuuta eli punahonkaa. Puusepänteollisuuteen soveltuva männyn puuaines on peräisin vähintään 25 cm rinnankorkeusläpimitaltaan olevasta puusta, josta erottuu selkeästi oksaton, kuiva oksainen ja terveoksainen osuus.
3 Ilmakuivan sahatavaran paino 540 kg/m 3. Laadukas männyn puuaines on väriltään tasaista. Parasta laatua on hidas- ja tasakasvuinen tyvilankku. Lylyä, värivikoja eikä lahoa saa esiintyä. Mäntyä käytetään sisustukseen, puusepäntuotteisiin, veneenrakennukseen, hirsi-, rakennus- ja pakkausteollisuuden raaka-aineeksi. Sitä käytetään myös huonekalujen, paneelien, ikkunoiden ja ovien valmistuksen sekä koriste- ja käyttöesineiden raaka-aineeksi. Siitä valmistetaan myös listoja, liimalevyä, paneeleja ja lautatavaraa. Mänty soveltuu myös veneenrakennukseen. Siitä on perinteisesti poltettu myös venetervaa. Mäntyterva oli aikanaan metsiemme arvokkain tuote. Runkoja kuorittiin hyvien tervaspuiden aikaansaamiseksi. Perinteisiä käyttökohteita: pylväät, mastot, rakennushirsi, ratapölkky, vaneri, aidakset, paperi, päreet ; optimaalinen leikkuunopeus n. 33 m/s; leikkuu- ja sorvauskelpoinen ; alle 25% puun kosteudessa ja C lämpötilassa sinistymisvaara Oksaisuudesta ja pihkapitoisuudesta saattaa olla haittaa; kiilloitettavuus huono Pintapuu helppo kyllästää Sydänpuu hyvin kestävä, pintapuu altis sienille ja hyönteisille LEHTIPUUT: HAAPA Puuaineksen ominaisuuksia Puuaineksessa pinta- ja sydänpuu eivät erotu selvästi. Puu on vaaleaa, pehmeää, joustavaa sekä tiivistä. Se on myös pitkä- ja suorasyistä. Haapa tummuu herkästi pinnasta, muuta puun vaaleus säilyy sisemmissä kerroksissa. Kevyehkö puuaine ei vääntyile kerran kuivuttuaan yhtä pahasti kuin muut puulajit. Puussa on melko voimakas, hieman tympeä tuoksu. Kuivauksessa haapa kutistuu vähän, mutta vääntyilee helposti (vetopuuta). Rasiin kaadettuna puu halkeilee ja vääntyy vähemmän, mutta on hieman harmaampaa. Tuoreena haapa on helposti lahoavaa, mutta kuivettuaan se säilyy ulkonakin hyvin. Haapaa on helppo työstää, mutta sen kiillotettavuus on heikko. Nukkaisuus vaikeuttaa pintakäsittelyä. Ilmakuivan sahatavaran paino kg/m 3 Puuaineksessa pinta- ja sydänpuu eivät erotu selvästi. Haapa on kuivattuna hyvin lahonkestävää. Perinteisesti haavasta on tehty hirsitaloja, koska se myös patinoituu kauniin harmaaksi. Arvokkaimmassa käytössään haapa on tervattuna kirkkojen kattopaanuissa. Haapa on perinteinen saunan laudepuu, koska puuaine ei johda lämpöä eikä tikkuunnu, mutta harmaantuu. Haavasta valmistetaan myös kalusteita, urheiluvälineitä, leikkikaluja sekä koriste- ja käyttöesineitä. Enää Suomessa ei valmisteta haavasta tulitikkuja, mutta korkealaatuisen paperin valmistuksessa sen kuituominaisuudet tulevat hyvin esille. Perinnekäytössä haapa on ollut varsin monipuolinen: aidakset, paanut, päreet, seinäpinnoitteet, hirret, ruoka-astiat, hammastikut, jäätelötikut, puukengät, haapiot KÄSITELTÄVYYS ; kuitenkin vaaditaan terävät työkalut ja sahanterissä suuri haritus; vetopuun leikkuujälki on usein huopamaisesti karhea; leikattavuus ja sorvattavuus hyvät; pieni päästökulma ja suuri leikkuunopeus parantavat pinnanlaatua ; petsattavissa, kiillotettavuus huono Vähäinen; altis sienille ja hyönteisille; ei säänkestävä
4 JALAVA Vuorijalavan manto ja sydänpuu erottuvat voimakkaasti toisistaan. Manto on vaalean kellertävä ja sydänpuu on rusehtava, ja se tummuu jonkin verran ilman vaikutuksesta. Kuivuttuaan jalavan puuaines on kestävää. Mutta puuaines on kuivatettava hitaasti, jottei se halkeilisi. Jalavan puuaines on kovaa ja raskasta sekä sitkeää ja hyvin lahonkestävää. Puu on erittäin koristeellista ja sitä käytetään huonekalujen viilutuksiin. Sitä on helppo työstää ja pintakäsitellä. Ilmakuivan sahatavaran paino 650 kg/m 3. A-luokan puuaines on nopeakasvuista, oksatonta ja pintapuun osuus on vähäinen. Sitä käytetään mm. huonekalujen viilutuksiin. B-luokan puuaines saa sisältää terveitä, kuivia oksia. C-luokan puuaineksessa saa olla suuriakin oksia ja pehmeää lahoa. Jalavasta tehdään parketteja, portaita, aseiden tukkeja ja kalusteita. Se on myös koriste- ja käyttöesineiden raaka-ainetta. Entisaikojen käyttötarkoituksia: huonekalut, pyörien akselit, puolapuut, myllynrattaat ja kölipuut tai kohtuullisen hyvä; toisinaan vaikea höylätä, käytettävä teräviä työkaluja; leikkauskelpoinen Kohtuullisen hyvä; hidas, taipumus halkeiluun ja kieroutumiseen ; petsaus- ja kiillotuskelpoinen Höyrytetty puu taipuisa Pintapuulla vähäinen; sydänpuu melkoisen kestävä, erityisesti maassa tai veden alla; ei sään kestävä KOIVU HIESKOIVU Hieskoivu on suorempisyinen kuin rauduskoivu ja siksi helpompi halkaista. Sen puuaines on vaaleaa ja syykuvio erottuu heikosti. Sydänpuu ei erotu väriltään pintapuusta. Puuaines on kovaa, taipuisaa ja hyvin liikkuvaa. Koivu vaatii hyvän kuivatuksen, koska se on helposti lahoavaa. Laadukas koivutukki on suora, karsiutunut ja rinnankorkeusläpimitaltaan vähintään 25 cm. Rungon pinnan on oltava sileä, siinä ei saa olla pakkashalkeamia eikä tyvilahoa. Ilmakuivan sahatavaran paino 600 kg/m 3. Puutavara on haluttua huonekaluteollisuuden sekä puusepänverstaiden ja sorvaamojen raaka-ainetta. Koivu on vaneriteollisuuden ja muun levyteollisuuden pääraaka-aine. Koivun tuohta käytetään tuohitöissä. Koivu on ollut jo melko pitkään arvostettu paperiteollisuuden raaka-aine. Molemmat koivulajimme soveltuvat mahlanjuoksutukseen keväisin. RAUDUSKOIVU Rauduskoivun puuaines on vaaleaa ja syykuvio erottuu heikosti. Sydänpuu ei erotu väriltään pintapuusta. Puuaines on melko kovaa, taipuisaa ja hyvin liikkuvaa. Koivu vaatii huolellisen kuivatuksen, koska se on helposti lahoavaa. Nopea kuivaus aiheuttaa myös värin tummumista. Se kestää huonosti kosteutta. Koivu on helppotyöstöinen, homogeeninen, hyvin lastuava ja kiillottuva. Sillä on myös hyvät pintakäsittely-, viimeistely- ja värjäysominaisuudet.
5 Loimukoivun solukkojen rakenne on muuten normaali, mutta puuaineen syiden suunta vaihtelee aaltomaisesti säteen ja tangentin suunnassa. Koivussa esiintyviä täpläkärpäsen toukan aiheuttamia ruskeita, epäsäännöllisiä jälkiä erehdytään usein tulkitsemaan visaksi. Ilmakuivan sahatavaran paino 600 kg/m 3. Koivun puuainesta käytetään huonekaluissa, vanerinvalmistuksessa, soittimissa, sorvaamoissa sekä paperinvalmistuksessa. Sitä käytetään myös sisustukseen, parketteihin ja urheiluvälineisiin Työstöominaisuuksiltaan hankalaa loimukoivua käytetään huonekaluteollisuudessa etupäässä viiluna. Molemmat koivulajimme soveltuvat mahlanjuoksutukseen keväisin. Aiemmin luvuilla koivusta poltettiin potaskaa, jota käytettiin värjäyksessä, puhdistusaineena sekä lasinvalmistuksessa. Koivun tuohesta on tehty vakkoja, tuohikontteja ja virsuja sekä torvia. Sitä käytettiin myös rakenneeristeenä rakennuksissa. ; optimaalinen leikkuunopeus m/s, sorvattavuus erittäin hyvä ; kuitenkin taipumusta kieroutumiseen Oikein hyvä; polyesterilakkavaurioita voi esiintyä Höyrytys aiheuttaa kelta- tai puntavärjäytymistä; haponkestävä; puu biologisesti vaikuttava; sinistyminen metallikorroosion vaikutuksesta mahdollista Vähäinen: altis sienille ja hyönteisille, hyvin nopeasti lahoava; ei säänkestävä LEHMUS Lehmuksen puuaines on kellanvaaleaa ja kevyttä ilman erottuvaa sydänpuuta. Puuaines on suora syistä, kevyttä, pehmeää ja halkeilematonta. Lehmusta on helppo työstää puusepäntöissä. Se on erityisen tasalaatuinen veistopuuksi. Se kutistuu kuivuessaan vähän ja on kevyttä ja stabiilia sokkopuuksi kalusterakenteissa. Ilmakuivan sahatavaran paino 500 kg/m 3. Lehmus on helppoa työstää. Siitä tehdäänkin taide- ja koriste-esineitä, soittimia, huonekaluja. Siitä valmistetaan myös proteeseja ja hammastikkuja. Lehmuksen kuoren alla nilakerroksessa on ohuita ja sitkeitä niinisyitä, joita käytetään punontatöiden materiaalina. Polttopuuna se on huono heikon lämpöarvonsa vuoksi. Siitä saadaan kuitenkin erinomaista piirustushiiltä. ; leikkauskelpoinen, sorvattavuus ja veistettävyys erityisen hyvät; helppo halkaista, naulata ja ruuvata ; taipumus värjäytymiseen ja säröilemiseen, hidas kuivumaan; (sahatavara; tekninen kuivaus alle 60 C, suhteellinen kosteus alle 65 %) ; petsauskelpoinen Pinta- ja sydänpuulla vähäinen; altis sienille ja hyönteisille; ei säänkestävä LEPPÄ HARMAALEPPÄ Puuaineksen ominaisuuksista Harmaalepästä saadaan puusepäntarpeisiin sopivaa puuainesta kasvattamalla sitä tarpeeksi tiheässä, jolloin rungosta tulee suora ja oksaton. Puuaines on punertavaa ja pinta- ja sydänpuulla ei ole suuria väri eroja. Puun sävyyn vaikuttavat kaatoajankohta, kasvuolosuhteet ja kuivaus. Harmaalepän puuaines on pehmeää ja haurasta. Se on suorasyistä, tasalaatuista ja helppoa viimeistellä ja pintakäsitellä. Se on helposti työstettävää, halkaistavaa ja vähän liikkuvaa.
6 Puutavara kuivuu nopeasti. Tuoreena harmaaleppä lahoaa herkästi, mutta kuivuttuaan se on kestävämpää. Ilmakuivan sahatavaran paino kg/m 3. Erikoisuutena esiintyy joskus loimuisuutta ja linnunsilmä -kuviota A-luokkainen harmaaleppä on väriltään tasaista, oksatonta ja lahotonta. Siitä valmistetaan puusepän tuotteita, soittimia ja sisustuspaneeleja. Samoin käytetään B-luokan puuainesta. C-luokkaista harmaaleppää käytetään pakkauksissa. Leppä on viime vuosina ollut hyvin suosittua puusepän raaka-ainetta. Sitä käytetään puusepän tuotteisiin, soittimiin ja koriste-esineisiin. Se soveltuu erityisesti sorvattavaksi ja veistettäväksi, sisustukseen ja lauteisiin. Muita entisaikojen käyttötarkoituksia: puukengät, korot, lestit, puolat, vesiputket, pakkilaatikot, lasinvalmistus- ja hattumuotit. Leppä on myös erinomainen polttopuuna ja savustuspuruna. Soveltuu erityisesti sorvaus- ja veistotöihin Halkeaa helposti; kuivana kestävämpää - Erittäin helppoa pintakäsitellä; Höylätyt pinnat kauniita ja sileitä Ei kestä kostean ja kuivan vaihteluita; altis hyönteistuholle TERVALEPPÄ Puuaines on vaaleata, ja muuttuu ilman ja valon vaikutuksesta punertavaksi. Puuaines on pehmeää ja kevyttä. Tuoreena puu lahoaa helposti, mutta se on lahonkestävää veden alla. Pinta- ja sydänpuu ovat punertavia, eivätkä erotu toisistaan selvästi. Värin voimakkuuteen vaikuttavat kaatoajankohta kasvupaikka ja kuivaus. Laadukasta puusepän materiaalia saadaan kasvattamalla tervaleppää tiheässä, jolloin siitä tulee suorarunkoinen ja oksaton. Lepän työstäminen ja pintakäsittely on helppoa. Loimukuvioinen puuaines on erityisen tavoiteltua viilutukseen. Yleisesti esiintyvä tummasävyinen alkava laho on hyvällä sommittelulla ominaisuuksiltaan käyttökelpoista kalustemateriaalia. Ilmakuivan sahatavaran paino 530 kg/m 3. Leppä on oivallinen puusepän raaka-aine. Sitä käytetään kalustepuuna, koriste- ja käyttöesineisiin, sisustukseen, soitinten valmistukseen ja savustuspuruksi. Erityisen hyvin se sopii myös saunan laudepuuksi ja seinäpaneliksi. Entisaikojen käyttötarkoituksia: puusepän työt, puukengät, paalut, vesiputket, pakkilaatikot, rasiat, väriaineet ; sileät pinnat saavutettavissa, leikkaus- ja sorvauskelpoinen, halkaistavuus hyvä ; ei suurempaa taipumusta halkeiluun ; petsaus-, hiekkapuhallus- ja kiillotuskelpoinen Biologisesti vaikuttava; aiheuttaa mahdollisesti ihoärsytystä Ulkoilmassa vähäinen, veden alla oikein hyvä; ei säänkestävä
7 PIHLAJA Pihlajan puuaines jakautuu punertavan vaaleaan tai kellertävään mantoon ja harmaanruskeaan sydänpuuhun. Vuosilustot erottuvat selvästi ja puu on pituussuunnassa kauniisti kuvioitunutta. Puuaines on melko kovaa, sitkeää ja taipuisaa. Pihlaja on tiivispintaista ja jokseenkin hajutonta. Ominaisuuksiltaan se soveltuu erinomaisesti kalustepuuksi. Sen työstö, sorvaus ja pintakäsittely onnistuvat hyvin. Kuivattaessa puuaines ei kieroudu eikä halkeile. Pihlajan loimuinen puuaines on kysyttyä raaka-ainetta. Ilmakuivan sahatavaran paino on 650 kg/m 3. Puusepän puuna pihlajan arvo on nousussa. Sitä hyödynnetään nykyään puusepänteollisuudessa kalusteiden sekä koriste- ja käyttöesineiden valmistuksessa. Pihlajaa on käytetty perinteisesti veistotöissä, mm. haravanpiikkeihin. Tasasävyinen sydänpuun saanto on keskimäärin melko heikkoa isompiin kalusteisiin ; sorvaus, petsaus ja vahaukset onnistuvat hyvin - - Ei sovi ulkokäyttöön; ei lahoa helposti; Pihlajamarjakoi ja muut hyönteiset tuhoavat marjan sisällä olevia siemeniä RAITA Raidan puuaines on vaalean kellertävää tai punertavaa, sydänpuu on tummempaa, ja se vaalenee kuivuessaan. Puu on pehmeää, kimmoisaa, kevyttä ja sitkeää. Puuaines on vaikeasti halkaistavaa ja halkeaa helposti kuivuessaan. Puuaines on vähän liikkuvaa, joten esim. liitokset onnistuvat hyvin. Ulkokäytössä raidan puuaines lahoaa herkästi. Ilmakuivan sahatavaran paino 540 kg/m 3. Laadukas raidan puuaines on vaaleaa. Värivaihtelut ja vähäinen sydänlaho sekä pienet oksat sallitaan, koska ne ovat puuainekselle ominaisia. Kevyttä raitaa käytetään hienoihin veistotöihin, huonekaluihin, sorvaukseen ja käyttö- sekä koristeesineiden valmistuksen. Lapissa raidan juurakoissa esiintyy visaa, josta tehdään parhaat kuksat ja puukon kahvat. Tyvipahkat sopivat myös erinomaisesti pienten koriste- ja käyttöesineiden materiaaliksi. Sitkeää raidan kuorta käytetään perinteisesti nahkojen parkitukseen, punontatöihin ja värjäykseen. Puusepänteollisuudessa on huomattu raidan hyvät ominaisuudet ja sen käyttö on lisääntymässä Kelvollinen työstettävä; vaikeasti halkaistavaa; hyvä sorvaukseen Kuivuessa halkeilee helposti - - Altis sienille ja hyönteisille; Ulkona ollessaan lahoaa herkästi SAARNI Puuaines on sitkeää, painavaa ja kovaa. Se kestää melko hyvin taivutusta, sangen hyvin vetoa sekä on erittäin iskunkestävää, mutta sen leikkauskestävyys on heikko. Sydän- ja pintapuu ovat vaikeasti erottuvia. Pintapuu on paksu ja melkein valkea. Iän mukaan syntyy selvä sydänpuumuodostuma, joka erottuu terävästi harmaana, ruskehtavana tai oliivin värisenä.
8 Puuaines on erilaisten värisävyjen epätasaisesti kuvioittamaa ja vaikuttaa tästä syystä hyvin koristeelliselta. Puu kuivuu nopeasti, eikä tällöin yleensä synny halkeamia eikä säröjä. Keinokuivauksessa on syytä käyttää kohtuullista lämpöä, jottei kuivaminen tapahtuisi liian nopeasti. Saarni ei ole säänkestävää. Puun kyllästäminen on vaikeaa, joten sen ulkokäyttö ei ole suositeltavaa.tuoreella pyöreällä puutavaralla on taipumus halkeilla päistään ja sivuiltaan, jonka takia on suositeltavaa sahata tukit mahdollisimman pian puiden kaadon jälkeen. Höylätyillä pinnoilla on himmeä kiilto. Laadultaan painavimmat puut pyrkivät repeilemään syrjistään höylättäessä. Puuta on helppo kuoria, sorvata ja viiluttaa. Työstö on kaikilla työvälineillä helppoa. Pintakäsittelyt ovat vaivattomia. Liimat, naulat ja ruuvit pitävät hyvin. Ilmakuivan sahatavaran 689 kg/m 3. Saarnella esiintyy visaisuutta ja värikästä sydänpuuta, jotka ovat kysyttyjä puusepän raaka-aineita. Puusepälle se on erinomainen moneen käyttöön. Sopii urheiluvälineisiin, vaunujen ja laatikoiden rakentamiseen, aseisiin, mutta yhtä hyvin myös sisustamiseen, huonekaluihin, viiluihin jne. Puusepänpuuksi kelpaa varsinkin kaunis, visainen tai laineellinen puuaines. Saarnesta tehdään myös sitkeytensä vuoksi esim. lentokoneen osia ja työkalujen varsia. Tiheillä puilla on taipumus höylättäessä repeytyä; leikkaus- ja sorvauskelpoinen ; keinokuivausta pidetään parempana ; petsattavuus hyvä, kiillotettavuus kuitenkin hyvä Vaikea kyllästää Vähäinen, erityisesti ulkoilmassa; ei säänkestävä TAMMI Pinta- ja sydänpuu erottuvat hyvin toisistaan. Pintapuu on ohut ja valkeahko. Sydänpuun väri vaihtelee vaaleankellertävästä keskiruskeaan, yleensä se on punertavankiiltoista ja tummenee myöhemmin. Ydinsäteet erottuvat selvästi poikkileikkauksessa. Laadukas tammen runko on järeä, suora, karsiutunut ja rinnankorkeudelta yli 35 cm paksuudeltaan. Puuaine on lujaa, kovaa, hyvin painavaa ja tiheäsyistä. Korkean parkkihappopitoisuuden takia hyönteiset eivät sitä juuri vaurioita. Pintakäsittelyt ovat vaivattomia, mutta ennen puuaineen kiillotusta on putkilot täytettävä huolellisesti. Myös puun kuorinta ja viilutus sujuvat hyvin. Liimat, ruuvit ja naulat pitävät hyvin. Sydänpuu on erittäin lahonkestävää ja sietää hyvin vettä. Tammen puuaines on arvokasta, etenkin tumma ja raskas sydänpuu. Puu on kuivattava huolellisesti, jotta se ei halkeilisi. Kuivana sen työstäminen on helppoa. Halkeilua saattaa esiintyä kuivauksen jälkeenkin. Ilmakuivan sahatavaran paino 753 kg/m 3. Tammi on erinomainen kalustepuu, myös oviin ja ikkunoihin se sopii mainiosti. Tammesta valmistetaan mm. viilua, huonekaluja, parkettia ja veneitä. Kovuutensa ja lahoamattomuutensa vuoksi tammea käytettiin ennen purjelaivojen rakennusaineena. Tynnyripuuna tammella on ikiaikaiset perinteet. Välimeren alueella kasvavan korkkitammen kaarnasta valmistetaan eristelevyjä ja pullonkorkkeja. Yleensä hyvä, vuosirengasvälistä riippuvainen; optimaalinen leikkausnopeus 33 m/s Suhteellisen hyvä, taipumus halkeiluun ja kieroutumiseen, tästä johtuen hidas kuivaus Yleensä hyvä, tahramuodostus liima-alkaleilla on mahdollista Pintapuulla vähäinen, sydänpuulla kestävää, myös vedessä; säänkestävä
9 TUOMI Tuomen pintapuun puuaines on kellertävää ja sydänpuu rusehtavaa. Sydänpuun osuus on kuitenkin pieni. Puuaines on melko pehmeähköä ja taipuisaa ja se halkeaa helposti. Puuaineksen kuivaus ja työstö on helppoa. Hyötykäyttöön sopivat myös järeät ja terveet, mutta haaroittuneet ja mutkaiset tuomen rungot. Ilmakuivan sahatavaran paino 620 kg/m 3. Laadukas tuomi on oksatonta, lahotonta ja tasaväristä. Sydänpuuta saa olla vain 2 cm. Tuomea käytetään huonekalujen valmistukseen. Erityisesti se soveltuu ominaisuuksiltaan taivutettaviin rakenteisiin. Puuaines sopii myös hyvin sorvaukseen. Siitä tehdään myös koruja ja koriste- ja taide-esineitä. Perinteisesti tuomea on käytetty hevosen luokkiin ja kiulun vanteisiin. Helppoa kaikilla työvälineillä Nopea ja vaivaton, mutta nopeassa kuivauksessa kieroutumisvaara - - Ei säänkestävä eikä muutenkaan kestävä VAAHTERA Pinta- ja sydänpuu ovat heikosti erottuvia. Pintapuu on kellanruskeaa tai valkea punertavaa. Sydänpuun väri vaihtelee vaalean punertavasta punertavan ruskeaan. Puuaines on hienorakenteista, kovaa ja painavaa sekä kauniskiiltoista. Puuaines on lyhyt- ja suorasyistä, ulkonäöltään hyvin hienoa, tiheää ja yhtäläistä. Kuivattaessa puuaineella on voimakas taipumus halkeilla ja kieroutua. Kuivana käytettäessä vaahtera on kestävää. Se on vaikeasti halkaistavaa, mutta jokseenkin taipuisaa. Kovuudesta huolimatta sen työstö on helppoa. Höylätyt pinnat tulevat erittäin sileiksi, ja niiden pintakäsittely on vaivatonta. Ilmakuivan sahatavaran paino 705 kg/m 3. Laadukas vaahteran puuaines on tasakasvuista ja väriltään tasainen sekä oksaton paitsi pienet helmioksat sallitaan. Puusepän käsissä vaahterasta syntyy upeita kalusteita. Vaahtera ei kestä kosteutta hyvin ja se myös tummuu helposti. Vaahterasta valmistetaan soittimia, rasioita, huonekaluja, vaneria ja parkettia. Sitä käytetään myös tynnyriteollisuudessa, työkalujen varsina ja kädensijoina jne. Suosittua on ns. linnunsilmävisa, josta valmistetaan korkealuokkaista ja arvokasta viilua. Vaahteran juuren niskassa ja suurien oksien alapuolella esiintyy joskus loimuisuutta, jota hyödynnetään mm. soitinpuuna. Helppo kaikilla työvälineillä, vuoleminen ja sorvaaminen vaivatonta Vaatii huolellisuutta ja suoritettava hitaasti, voimakas taipumus halkeilla Petsattavuus ja kiillotettavuus hyvät Höyryttäessä muuttuu punertavaksi Vähäinen, ei säänkestävä
KOTIPIHLAJA Lyhyt oppimäärä sahurille ja Metsänomistajalle. Jukka Hakanen LAMK/Muotoiluinstituutti Interform OY
KOTIPIHLAJA Lyhyt oppimäärä sahurille ja Metsänomistajalle Jukka Hakanen LAMK/Muotoiluinstituutti Interform OY Yleistä Levinneisyys Kasvutapa Kasvupaikka Puun ulkonäkö Puuaineksen ominaisuudet Käyttö
SUOMALAISET LAATUPARKETIT
SUOMLISET LTUPRKETIT Tammi SELECT RUSTIC Saarni SELECT PUULJI Saarni lukeutuu jaloihin lehtipuihin. Se kasvaa kosteilla paikoilla Euroopassa sekä Kaukasiassa ja Vähä-asiassa. Sydän- ja pintapuu ovat selvästi
Ovimallisto. Hovi Ambassador Kartano Serenad Villa Prisma Empire
Ovimallisto Hovi Ambassador Kartano Serenad Villa Prisma Empire Etusivun kuvan keittiössä alaovet tammi ranskanpähkinä, yläovet maalattu mdf - kensapuun mallistosta. Kuvassa Hovi, koivu/valkolakattu. 2
Sahatavara. Laatutavaraa suomalaisesta kuusesta ja männystä
TIMBER Sahatavara Laatutavaraa suomalaisesta kuusesta ja männystä SUOMALAINEN PUU MONIMUOTOINEN RAKENNUS- JA SISUSTUSMATERIAALI Suomalainen havupuu on miellyttävä, lämmin ja kaunis materiaali, joka mukautuu
Puun kosteuskäyttäytyminen
1.0 KOSTEUDEN VAIKUTUS PUUHUN Puu on hygroskooppinen materiaali eli puulla on kyky sitoa ja luovuttaa kosteutta ilman suhteellisen kosteuden vaihteluiden mukaan. Puu asettuu aina tasapainokosteuteen ympäristönsä
TIETOA TIMBERWISE-LAJITELMISTA
TIETOA TIMBERWISE-LAJITELMISTA Timberwisen lajitelmavalinta määrää lattian eloisuuden ja oksakohtien määrän. Timberwisen lankkuparketteihin saa valita lajitelman, joka määrittää sen kuinka paljon lankuissa
Tunne puuraaka-aineen lahoviat
Tunne puuraaka-aineen lahoviat Alkusanat Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa sellutehtaille tulevan raaka-aineen lahovikojen tunnistamista. Opas antaa tietoa puunhankinnassa, puun mittauksessa ja vastaanotossa
Arboristi / Hortonomi Teppo Suoranta puh
3 4 5 6 1 2 7 Puut tutkittiin ensiksi silmämääräisesti. Tyvet ovat jonkin verran liian syvällä johtuen täyttömaasta. Halkeamia ja laho-onkaloita ei ole. Kasvupaikalla on tiivis maa ja pinta on katettu
Suomalainen ja ruotsalainen mänty rakennuspuusepän-, sisustus- ja huonekalutuotteiden raaka-aineena
Suomalainen ja ruotsalainen mänty rakennuspuusepän-, sisustus- ja huonekalutuotteiden raaka-aineena Tuloksia kirjallisuustarkastelusta SPWT-konsortion loppuseminaari Lahti, 3.5.2007 Mika Grekin Metsäntutkimuslaitos
KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA UPM TIMBER
KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA UPM TIMBER Laadukkaita ja ympäristöystävällisiä PUUTUOTTEITA UPM Timber valmistaa korkealuokkaista mänty- ja kuusisahatavaraa rakennus- ja puusepänteollisuuteen sekä useisiin muihin
Valmislauteet sinun mitoillasi
Valmislauteet sinun mitoillasi Valitse suosikkisi laajasta valikoimasta Valmiiksi mietitty ratkaisu toteutuu helposti ja vaivattomasti Laadukas kotimainen tuote saapuu nopeasti kotiovelle Suomalaista puusepäntaitoa
HAAPA PUUTUOTETEOLLISUUDESSA
HAAPA PUUTUOTETEOLLISUUDESSA Henrik Heräjärvi Metsäntutkimuslaitos, Joensuun toimintayksikkö Saunanlauteita haavasta, MacPine Oy., Karstula Kuvat: www.macpine.fi Saunanlauteita haavasta, MacPine Oy., Karstula
Lahon aste Yhteensä Pysty- Maa- Yhteensä Pysty- Maa-
Liitetaulukko 43. Kuolleen puuston tilavuus lahon asteen mukaan metsä- ja kitumaalla. Ahvenanmaa Mänty 110 29 139 16 13 29 10 22 32 0 10 10 6 137 80 216 Kuusi 65 24 89 24 19 43 5 13 18 0 10 10 12 94 78
Pystypuusta lattialankuksi
Pystypuusta lattialankuksi Naapuripalstallamme tehtiin eräänä talvena avohakkuu, jonka seurauksena seuraavan kesän puhurituulet kaatoivat useita suuria kuusia oman metsäpalstamme suojattomasta reunasta.
SUOMALAISET LAATUPARKETIT
SUOMALAISET LAATUPARKETIT Tammi SELECT RUSTIC Tammi SELECT PUULAJI Tammi on kova, vahva, painava ja kohtuullisen suorasyinen puulaji. Väriltään se on lämpimän ruskea ja ajan myötä väri syvenee. Painoonsa
RAPORTTI MYNÄMÄEN KIRKON PAANUJEN ENSIMMÄISEN ERÄN VALMISTUSMENETELMISTÄ JA LAADUSTA LOKAKUUSSA 2018.
RAPORTTI MYNÄMÄEN KIRKON PAANUJEN ENSIMMÄISEN ERÄN VALMISTUSMENETELMISTÄ JA LAADUSTA LOKAKUUSSA 2018. Läpileikkaus tukista, missä sydänpuun halkaisija on noin 380 mm. Mantopuun paksuus on noin 20 mm. Mantopuussa
Puun lahonkestävyyden tutkimus ja jalostus
Puun lahonkestävyyden tutkimus ja jalostus Anni Harju ja Martti Venäläinen Luonnovarakeskus Punkaharju Karelia AMK 27.4.2015 1 Puurakenteen sään- ja lahonkestävyys Esityksen sisältö: - puurakenteen elinkaari,
PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6
PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali
40 PUULAJIA - 650 VAIHTOEHTOA. www.triofloor.fi trio@triofloor.fi puh. 09-854 5130 fax 09-8521 972
mielikuvitus &laatu Triofloor tarjoaa kattavat työvälineet parhaimman lattiaratkaisun valintaan niin suunnittelijoille, toteuttajille kuin loppukäyttäjillekin. Apuna laadukkaan lattiaratkaisun valintaan:
Digikasvio. Oleg ja Konsta 8E
Digikasvio Oleg ja Konsta 8E Vaahteran parhaita tuntomerkkejä ovat isot 3- tai 5-halkioiset lehdet.vaahtera kasvaa 10 20 metriä korkeaksi. Pvm: 13.9.2011 Paikka: Varisssuo Kasvupaikka: Sekametsä Vaahtera
Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012
Koivun laatukasvatusketjut Pentti Niemistö 21.8.2012 Raudus vai Hies Raudus- ja hieskoivun laatuerot Rauduskoivut kasvavat järeämmiksi ja suoremmiksi syynä puulaji sinänsä, mutta myös kasvupaikka, joka
Kuoren rakenne ja kemia
Kuoren rakenne ja kemia 19.210 Puun rakenne ja kemia Luennon 12 oppimistavoitteet Ymmärrät, kuinka kuorta muodostuu. Tiedät pääkohdat kuoren rakenteesta. Ymmärrät, että kuoren koostumus sekä kuoripitoisuus
PUUN LAADUN SÄILYTTÄMINEN
PUUN LAADUN SÄILYTTÄMINEN Kuusihiomo- ja hierrepuu 1 Kuusihiomopuun käyttö Tässä kalvosarjassa hiomopuulla tarkoitetaan sekä hiomo- että hierrepuuta Kotimaasta hakataan kuusikuitupuuta 10 milj. m 3 ja
Hyvä tietää lämpöpuusta
Hyvä tietää lämpöpuusta perustietoa puusta Lämpöpuuyhdistys ry on perustettu vuonna 2000. Yhdistyksen tavoitteena on lämpöpuun käytön yleinen edistäminen. ThermoWood -tavaramerkin käyttäjät tekevät yhteistyötä
Runko: Laho nousee runkoon. Isoja oksia poistettu kaksi kappaletta. Nämä leikkaukset ovat flush cut-leikkauksia.
112. Quercus robur 112. Quercus robur 75 cm syvä onkalo vähän alaviistoon, 54 cm maasta (sensori 1, pohjoinen) Läpimitta 70,7 cm keskimäärin 45 % Kaivettu juuristoalueella. Suuri onkalo sensorien 4 ja
Metsänhoitotyöt kuvioittain
Sivu 17 5.4.2019 Metsänhoitotyöt kuvioittain 794 Taimikonharvennus 2020 0,2 78 797 Nuoren metsän kunnostus 2020 0,2 185 Mahdollisesti liito-oravalle soveltuva alue.sekapuustoisuus säilytetään. 801 Nuoren
Rauduskoivun pystykarsintakoe
Rauduskoivun pystykarsintakoe - ensituloksia karsinta-ajankohdan ja menetelmän vaikutuksista 2006-2011 Pentti Niemistö 21.8.2012 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute
Stora Enso WoodPax höylätuotteet rakentamiseen ja sisustamiseen
Stora Enso WoodPax höylätuotteet rakentamiseen ja sisustamiseen Stora Enso WoodPax höylätuotteet rakentamiseen ja sisustamiseen WoodPax-tuoteperheestä löydät valmiit tuotteet monenlaiseen rakentamiseen:
Runko: Tomografiassa halkeamien takia lahoa sensoreitten 3-4 ja 6-7 välissä. Kaksi isoa pintaruhjetta ja lahoa sensori 4-5 alapuolella.
Pintaruhjeita, lahoa 290. Tilia cordata 290. Tilia cordata 126 cm maasta (sensori 1, pohjoinen) Läpimitta 48,7 cm keskimäärin 48 % Kaivettu juuristoalueella. Pintaruhjeita ja lahoa. Iso, kuollut oksa Asfaltti
Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia.
Acer rubrum / Punavaahterat Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia. Tällaisilta leikkausten tulisi näyttää Havainnot
Luennon 2 oppimistavoitteet RUNGON RAKENNE PUU. Elävä puu ja puuaineksen muodostuminen. Puu-19.210 Puun rakenne ja kemia
Elävä puu ja puuaineksen muodostuminen Puu-19.210 Puun rakenne ja kemia Luennon 2 oppimistavoitteet Osaat nimetä ja tunnistaa puun eri osat (latvusto, runko, oksat, sisäoksat, juuret). Tunnistat ja osaat
KÄSISAHAT 2010 www.magnum-tools.com
www.manum-tools.com Puulla on Suomessa pitkät perinteet rakentamisen ja teollisuuden raaka-aineena. Puu on edelleen ainutlaatuinen luonnonmateriaali, joka sopii moniin käyttökohteisiin. isäksi puun työstäminen
TERVETULOA TIKKURILAN MAALIMYYJÄKOULUTUKSEEN! Ulkomaalauksen perusteet
TERVETULOA TIKKURILAN MAALIMYYJÄKOULUTUKSEEN! Ulkomaalauksen perusteet PIHA Miksi käsitellään Suojaa UV-säteilyä vastaan Puu kuivuu ja halkeilee, metalli ruostuu, pihakivet haalistuu Suojataan laholta
KONGINKANGAS. Lohko Kuvio Ala Kasvupaikka maalaji Kehitysluokka. 21 1 0,2 kangas, lehtomainen kangas hienoainesmoreeni 3
KONGINKANGAS Konginkankaan taajama koostuu kuvioista 1-3 ja 5-19. Alueen kaavamerkinnät ovat VL, VU, VP ja VK. Alueen kaikki kuviot ovat asutuksen välittömässä läheisyydessä. Hoitoluokitukseltaan kuviot
Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin.
Aidot LuviaWood -tuotteet kaikkiin pintoihin. Aidot LuviaWood -tuotteet syntyvät vain parhaista raaka-aineista. LuviaWoodin korkealuokkaisissa tuotteissa yhdistyvät tarkkaan valittu suomalainen puu ja
N S. ta tai m ä. BLÄUER 2003 www.kasityo.com versio 1.0
N S ta tai m ä BLÄUER 2003 www.kasityo.com versio 1.0 ONNISTUNUT SALKKU Salkkuja on eri kokoisia, muotoisia ja värisiä. Huomiota kiinnitetään seuraaviin kohtiin. SALKUN AUKAISEMINEN PYÖRÖSAHALLA JA SEN
Runko: Halkeamia ja kuorettomia alueita ja runsaasti lahoa. Laho nousee myös onkalosta tyvellä. Poistettu iso oksa rungosta.
94. Quercus robur 94. Quercus robur 28 cm maasta (sensori 1, pohjoinen) Läpimitta 122,8 cm keskimäärin 70 % Poistettu iso oksa Paljon. Suuri laho-onkalo, joka on yksi metriä syvä sondilla mitattuna. Onkalo
Myynti Suomessa. Vaateritie 8, 03250 Ojakkala PL 157, 03101 Nummela Puh. 044 7444 140 www.vaaateri.fi TUOTELUETTELO
Myynti Suomessa Vaateritie 8, 03250 Ojakkala PL 157, 03101 Nummela Puh. 044 7444 140 www.vaaateri.fi TUOTELUETTELO Ympäristöystävälliset PlastRex- tuotteet Yrityksistä FinnVaateri Oy on PlastRex tuotteiden
thermowood 3 Thermowood Parantunut kestävyys Pidempi käyttöikä Muotopysyvyys Tasainen väri Ympäristöystävällinen materiaali
Thermowood Thermowood Metsä Woodin ThermoWood on lämpökäsiteltyä puuta. Lämpökäsittely vaikuttaa pysyvästi puun ominaisuuksiin. Käsittelyn ansiosta puu on kestävämpää, mittapysyvämpää ja sillä on parempi
1. Polttopuun käyttö Suomessa
Pilkeyrittäjyys miljoonaa kiintokuutiota 1. Polttopuun käyttö Suomessa Pientalojen polttopuun käyttö 2000-2010 8 7 6,7 6 5,6 5 4 3 3,07 3,32 2000 2010 2 1 1,05 1 0,8 0,77 0,97 1,33 0 Mänty Kuusi Koivu
Kirjanpainajatuhojen torjuntaopas Onko metsässäsi kuolleita kuusia tai myrskytuhopuita?
Kirjanpainajatuhojen torjuntaopas Onko metsässäsi kuolleita kuusia tai myrskytuhopuita? Metsäkeskus 2014 { 2 } Mene metsään - tarkastele etenkin vanhoja kuusikoitasi! Löydätkö pystyyn kuolleita yksittäisiä
LUONNOLLISTA SUOJAA PUUPINNOILLE ULKONA 2013
LUONNOLLISTA SUOJAA PUUPINNOILLE ULKONA 2013 SUOJAÖLJYT ULKOKÄYTTÖÖN Kestävää suojaa ulkopinnoille kasviöljyistä SUOJAAVA KUULTOÖLJY Kasviöljypohjainen Suojaava kuultoöljy imeytyy puun avoimeen pintasolukkoon
TEKNINEN TIEDOTE Puun kosteuskäyttäytyminen
TEKNINEN TIEDOTE Puun kosteuskäyttäytyminen SISÄLTÖ 1.0 YLEISTÄ... 2 2.0 TASAPAINOKOSTEUS... 3 3.0 PUUTAVARAN KUIVAAMINEN... 5 4.0 SUUNNITTELUKOSTEUSTILA... 5 5.0 SAHATAVARAN KUIVUMINEN... 5 6.0 CLT JA
Hyvän rakentamistavan mukainen ohjeistus asuinhuoneistojen sisäisistä puuportaista
Hyvän rakentamistavan mukainen ohjeistus asuinhuoneistojen sisäisistä puuportaista Porrasvalmistajat ry 2013 2 Sisällys 1. Nousu, etenemä ja kulkulinja... 3 2. Muita ohjeita / määräyksiä... 4 3. Syöksyn
www.ikikivi.fi Kulumatonta kauneutta
www.ikikivi.fi Kulumatonta kauneutta sisustuskivet Suomalainen sisustuskivi on sekä kaunis että käytännöllinen. Kivi kestää arjen kulutusta ja on värisävyiltään ajaton. Sisustuskivellä voit tuoda kulumatonta
Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26
Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu
Valitse Kuhmo Oy. ja voit luottaa laatuun
Valitse Kuhmo Oy ja voit luottaa laatuun Sisällysluettelo 2-3...Omistautumista ja luotettavuutta jo vuodesta 1955 4-5...Toimitamme laatua, luotettavasti 6-7...Asiakas on aina ykkönen 8-9...Tunnemme vastuumme
Heinäharava Haravan lapa ja piikit Haravan varsi
Heinäharava Tee-se-itse -ajattelun toteuttaminen tuottaa tuskanhetkiä silloin kun loistava idea saapuu, mutta tarvikkeita ei olekaan odottamassa työstöä. Siksi on hyvä ylläpitää runsasta käyttöpuuvarastoa,
Puutavaralajien mitta- ja laatuvaatimukset
Julkaisu 7/99 Puutavaralajien mitta- ja laatuvaatimukset Tuoreoksainen latvatukki Kuivaoksainen välitukki Laatutyvi Sisällysluettelo Normaalit tukit... 3 Havutukkien perusmääritelmät... 3 Koivutukkien
Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/18
Miilukorven luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/18 126 0,69 Tuore kangas Uudistuskypsä metsikkö Mänty Ulkoilu- ja virkistysmetsä (C2) Vain kun maa on
Kestopuutuotteet priimaluokan piharakentamiseen
Kestopuutuotteet priimaluokan piharakentamiseen Kun rakennat ulos, kestopuu on paras puumateriaali, jonka voit valita. PrimaTimberin kestopuu on painekyllästetty puun sydämeen asti, mikä antaa sille erinomaisen
SahapuuPunJGoj en APTEEIAUS alkaen käyttöön hyväksytyt. metsäteollisuuden tarkastamat tukkienteko-ohjeet.
SahapuuPunJGoj en APTEEIAUS 1.5.1989 alkaen käyttöön hyväksytyt sahatukkien laatuvaatimukset sekä MTK:n ja metsäteollisuuden tarkastamat tukkienteko-ohjeet. YLEISOHJEIT A APTEERAUKSEST A Sahapuurunkojen
Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Mänty Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat
Koivuarkku K-61 (kapeneva, taittokahvat)
Koivuarkku K-61 (kapeneva, taittokahvat) Tuotenumero: 661190 Hinta: 1470 sis. alv 24% - HINTA ILMAN KAHVOJA 1360 Koivupuisen arkun pinta on vaalea kuin Suomen kesän yöttömät yöt. Tuotenumero: 661190, KOIVU
Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Raudus ja hieskoivu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu
Puutarhan betonityöt. Toukokuu
Puutarhan betonityöt Betoni on edullinen ja hauska materiaali kaikenlaisten puutarhakoristeiden tekemiseen. Betonista voi valaa ruukkuja, penkkejä, laattoja, lintualtaita - lähes mitä vaan! - vaatii fyysistä
PIHARAKENTAMISEN TUOTTEET. Terassit Parvekkeet Pergolat Aidat Portaat Säleiköt Laiturit
PIHARAKENTAMISEN TUOTTEET Terassit Parvekkeet Pergolat Aidat Portaat Säleiköt Laiturit Pihaesite 2019 Puumerkki tarjoaa monipuolisen ja laadukkaan valikoiman eri käyttötarkoituksiin sopivia piharakentamisen
Profiilit kierrätysmuovista Tuotekuvasto
Profiilit kierrätysmuovista Tuotekuvasto MUOVIX Ekokem muovinkierrätys Kierrätysmuovista valmistetut profiilit Muovix-profiileja voidaan käyttää monissa kohteissa, joissa yleensä on totuttu käyttämään
Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Kuusi Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat
Håkansbölen kartanon työväenmäki Matti Liski ja Niina Alapeteri Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy PUUT 29.1.2008 LIITE 2 nro alue nro laji Suomalainen nimi halkaisija (cm) kuntoluokk a ikäluokka Muut
ZEN Hoitavat luonnonöljyt ja -vahat puulle
ZEN Hoitavat luonnonöljyt ja -vahat puulle Säilytä puun ainutlaatuinen lämpö ja aito kosketus sisustuksesi puupinnoissa ja kodin käyttöesineissä. Puumateriaalissa yhdistyvät kauniisti luonnonläheinen ajattomuus
Puun laadun säilyttäminen
Puun laadun säilyttäminen Puutavaralajien puuainemuutokset Mänty- ja kuusitukit: sinistymä, kuivumishalkeamat Koivuvaneritukit: värivika, kuivumishalkeamat, alkava kova ja pehmeä laho Mäntykuitupuu: sinistymä,
Toimenpiteet: tarkkailtava
31.8.2017 1 ( 8) PUIDEN KUNTOARVIO 16.8.2017 Jankan tila Tontin puusto käytiin läpi silmämääräisesti arvioiden sekä käyttäen apuna resistograph -mikroporaa. Mahdollista uutta rakentamista varten kuntoarviossa
PANELTIM PANEELIT. 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm. 51 mm. 50 mm
PANELTIM PANEELIT 51 mm mm 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm 100 10 kg/m2 11 kg/m2 13 kg/m2 14 kg/m2-20 /+80 C -40 /+60 C Paneltim paneelit ovat valmistettu polypropeenista (PP
PÄREIDEN JA PÄREKATON VALMISTUS
PÄREIDEN JA PÄREKATON VALMISTUS Pärepuiden valitseminen Pärepuiksi valitaan pitkiä, suoria, hitaasti kasvaneita tiheäsyisiä puita, joiden oksisto on karsiutunut mahdollisimman ylös. Varmuus rungon syiden
Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme
Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen
LIIMAMASSOJEN UUDISTUNUT ILME JA VALIKOIMA
LIIMAMASSOJEN UUDISTUNUT ILME JA VALIKOIMA KIILTO MASA MONIKÄYTTÖINEN LIIMA- JA TIIVISTEMASSA Silyylipolymeeriteknologiaan perustuva elastinen liima kiinnittämiseen sekä tiivistämiseen ulko- ja sisätiloissa,
WISA -Spruce monitoimivaneri
WISA -Spruce monitoimivaneri Enemmän kuin rakennevaneri. Pohjoisen hitaasti kasvanut kuusipuu antaa WISA -Spruce vanerille erinomaiset ominaisuudet; mainion yhdistelmän esteettisesti miellyttävää ulkonäköä
Kalevi Pietikäinen Tätä tutkimusta on tukenut Eino ja Marjatta Kollin säätiö
Klapinippujen ja energiapuun kuivatuksen vertailu eri vuodenaikoina Kalevi Pietikäinen 7.9.2017 Tätä tutkimusta on tukenut Eino ja Marjatta Kollin säätiö Mietteitä kuivumisesta Puiden kuivumisen yhteydessä
Taimikonhoitoon vaikuttavat biologiset tekijät
1.1.1 Taimikonhoitoon vaikuttavat biologiset tekijät Lehtipuiden kasvu ja vesominen Jari Miina, METLA Lehtipuita syntyy aina, - hakkuu/raivauskannot vesovat - haavan ja harmaalepän juurivesat - siemensyntyiset
Tulevaisuuden kuivausmenetelmät
Tulevaisuuden kuivausmenetelmät Tulevaisuuden Saha seminaari 27.5.2009 Timo Pöljö 27.5.2009 1 Tulevaisuuden kuivausmenetelmät Haasteellinen kuivaus Puun luontainen epähomogeenisuus Laaja tuotekirjo Asiakkaiden
PUUN LAADUN SÄILYTTÄMINEN
PUUN LAADUN SÄILYTTÄMINEN Kuusisellupuu 1 Kuusisellupuun käyttö Kotimaasta hakataan kuusikuitua noin 10 milj. m 3 ja tuodaan n. 1,5 milj. m 3. Kuusikuitupuuta käytetään sellupuuna noin 2 milj. m 3 Suurin
Tervetuloa vaan, metsään meitä halaamaan! Kolmisoppisen puuvihko
Tervetuloa vaan, metsään meitä halaamaan! Kolmisoppisen puuvihko Lehtipuut Pihlaja Rauduskoivu Hieskoivu Haapa Harmaaleppä Vaahtera Raita Havupuut Kuusi Mänty Siperianlehtikuusi Kataja Kuvat: Maria E.
Zeuzera pyrina (Linnaeus, 1761)
Teksti: Harri Jalava (Perhoswiki 2015-05-02) Kuvat: Kuvapankki (http://insects.fi/insectimages/browser) Havainnot: Hyönteistietokanta (http://insects.fi/hyonteistietokanta/index.html) Ohjelmisto: itext
-50 % alennukset jopa. Kaikki laattojen hinnat alennettu ENNENNÄKEMÄTTÖMÄT NETTOPÄIVÄT
ENNENNÄKEMÄTTÖMÄT NETTOPÄIVÄT - Laatat - Vinyylilankut - Laminaatit - Kattopaneelit - Parketit - Kaikki laattojen hinnat alennettu alennukset jopa -50 % Parasta palvelua rakentajille jo vuodesta 1989 Oman
KOTI SISÄMAALARIN VALINTAOPAS SAUNAT. Valitse oikeat tuotteet kodin pinnoille
KOTI SISÄMAALARIN VALINTAOPAS SAUNAT Valitse oikeat tuotteet kodin pinnoille Maalina onnistuminen VALITSE OIKEAT TUOTTEET KODIN PINNOILLE Kauniisti käsitelty sauna kruunaa kodin. Tästä sisämaalarin valintaoppaasta
Vaiheittaiset ohjeet Majan rakentaminen puuhun
Vaiheittaiset ohjeet Majan rakentaminen puuhun Sopivan puun valitseminen Valitse muodoltaan ja rakenteeltaan sopiva puu ja varmista, että se on terve. Tämä on erittäin tärkeää, jotta majalla on tukeva
LAMINAATTI- JA PUUTASOT KAUNIIT & KESTÄVÄT TASOT. Vaikka laatu ratkaisee, tyylistäkään ei tarvitse tinkiä.
LAMINAATTI- JA PUUTASOT KAUNIIT & KESTÄVÄT TASOT Vaikka laatu ratkaisee, tyylistäkään ei tarvitse tinkiä. TYÖTASOJA POLVIJÄRVELTÄ Ecolamin valmistamat työtasot tunnetaan ensiluokkaisesta laadustaan ja
KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA
KESTÄVIÄ PUUTUOTTEITA Laadukkaita ja ympäristöystävällisiä PUUTUOTTEITA UPM Timber valmistaa korkealuokkaista mänty- ja kuusisahatavaraa sekä jatkojalosteita rakennus- ja puusepänteollisuuteen. Laaja tuotevalikoimamme
Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu
Metsäomaisuuden hyvä hoito Kiertoaika Uudistaminen Taimikonhoito Ensiharvennus 1 Harvennushakkuu Metsän kiertoaika Tarkoittaa aikaa uudistamisesta päätehakkuuseen. Vaihtelee alueittain 60 120 vuotta Kierron
Puumateriaalin perusominaisuudet muotoutuvat
Hannu Viitanen Suomalaisen puun luontaisen lahonkestävyyden hyödyntäminen Tiivistelmä Puumateriaalin perusominaisuudet muotoutuvat ensisijassa puun perintötekijöiden ja kasvuolojen ohjaamina jo metsässä
Puusolut ja solukot. Puu-19.210 Puun rakenne ja kemia 2007 Henna Sundqvist, VTT
Puusolut ja solukot Puu-19.210 Puun rakenne ja kemia 2007 Henna Sundqvist, VTT Luennon oppimistavoitteet Osaat nimetä ja tunnistaa puun eri osat Tunnistat havupuiden ja lehtipuiden pääsolutyypit. Tiedät,
Sään- ja lahonkestävyys. Martti Venäläinen ja Anni Harju Punkaharjun toimipaikka
Sään- ja lahonkestävyys Martti Venäläinen ja Anni Harju Punkaharjun toimipaikka Puurakenteen sään- ja lahonkestävyys Esityksen sisältö: - puurakenteen elinkaari, säärasitus ja lahoaminen - kuinka puun
Energiapuun puristuskuivaus
Energiapuun puristuskuivaus Laurila, J., Havimo, M. & Lauhanen, R. 2014. Compression drying of energy wood. Fuel Processing Technology. Tuomas Hakonen, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Johdanto Puun kuivuminen
MIKÄ PUU KUVAA SINUA? -KORTIT
MIKÄ PUU KUVAA SINUA? -KORTIT Pyydä osallistujia valitsemaan oma suosikkipuu. Valinnan apuna voi käyttää sanalistaa tai puiden kuvia. Kerro jokaiselle omasta suosikkipuusta. Tuntuiko puun kuvaus tutulta
H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta
H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s Kääpien merkitys luonnon toiminnassa Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Luonnontilaisessa metsässä on paljon lahopuuta ja runsaasti
Rotstop-kantokäsittelyaineen vaikutus hakattuun puutavaraan
Ryhmähanke Rotstop-kantokäsittelyaineen vaikutus hakattuun puutavaraan Markku Mäkelä Kari Korhonen Metsätehon raportti 54 30.4.1998 Rotstop-kantokäsittelyaineen vaikutus hakattuun puutavaraan Markku Mäkelä
PUUN LAADUN SÄILYTTÄMINEN
PUUN LAADUN SÄILYTTÄMINEN Vesivarastointi 1 Vesivarastointi (ja uitto) Vesivarastointi on vanhin käytössä oleva puun laadun säilyttämismenetelmä Uitolla tarkoitetaan vedessä tapahtuvaa puiden kuljetusta
CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA
CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA MITÄ ON CLT? Cross-laminated timber Massiivipuusta tehtyjä rakennuslevyjä, jotka koostuvat ristikkäinliimatuista lamelli- eli puulevykerroksista Ristiinlaminointi takaa
Puulle sään- ja lahonkestoa omilla uuteaineilla. Martti Venäläinen & Anni Harju MMT, vanhempi tutkija Punkaharjun toimipaikka
Puulle sään- ja lahonkestoa omilla uuteaineilla Martti Venäläinen & Anni Harju MMT, vanhempi tutkija Punkaharjun toimipaikka 5.9.2012 2 5.9.2012 3 http://www.ymparisto.fi/ Vanhat tehokyllästeet on kielletty
LÄMPÖKÄSITELLYN PUUN PINTAKÄSITTELY SISÄLLÄ JA ULKONA
LÄMPÖKÄSITELLYN PUUN PINTAKÄSITTELY SISÄLLÄ JA ULKONA Lämpökäsitelty puu suositellaan aina pintakäsiteltäväksi, koska sävytettypintakäsittely auttaa pintaa säilyttämään kauniin värinsä ja estää säärasitusten
puupinnat ulkona KUULLOTTEET PEITTOSUOJAT PUUÖLJYT POHJUSTEET
puupinnat ulkona KUULLOTTEET PEITTOSUOJAT PUUÖLJYT POHJUSTEET 2 Woodex pitää puusta huolta Ulkona oleva puu tarvitsee suojaa vaihtelevilta sääolosuhteilta. Ja tietenkin kauniin värin, kuultavan tai peittävän.
RT 38430. Kosteudenkestävät SPA-paneelit ja -listat Méa-sisustuspaneelit MDF-paneelit MDF-ja puulistat Puupaneelit Kynnykset Maler Oy
TARVIKETIETO syyskuu 2013 voimassa 31.10.2015 asti 1 (6) RT 38430 433 Talo 2000 542 Talo 90 U SfB Kosteudenkestävät SPA-paneelit ja -listat Méa-sisustuspaneelit MDF-paneelit MDF-ja puulistat Puupaneelit
LUONNOLLISTA SUOJAA PUUPINNOILLE ULKONA
LUONNOLLISTA SUOJAA PUUPINNOILLE ULKONA SUOJAÖLJYT ULKOKÄYTTÖÖN KESTÄVÄÄ SUOJAA ULKOPINNOILLE KASVIÖLJYISTÄ SUOJAAVA KUULTOÖLJY Kasviöljypohjainen Suojaava kuultoöljy imeytyy puun avoimeen pintasolukkoon
Kalevi Pietikäinen Tätä tutkimusta on tukenut Eino ja Marjatta Kollin säätiö
Klapinippujen kuivatuksen vertailu eri vuodenaikoina Kalevi Pietikäinen 14.10.2017 Tätä tutkimusta on tukenut Eino ja Marjatta Kollin säätiö Mietteitä kuivumisesta Puiden kuivumisen yhteydessä tulisi puhua
KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA
JAKSO ❶2 3 4 5 6 KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA 4 OLETKO MIETTINYT: Miten sinä voit vaikuttaa omalla toiminnallasi ympäristöösi? Miten kasvit voivat kasvaa niin monenlaisissa paikoissa? Miten kasvien
VASARAT 2008 www.magnum-tools.com
VSRT 2008 www.manum-tools.com VSRT 2008 VSROIDEN VRSIEN TEKNIIKK Vasarat kuuluvat vanhimpiin ihmisten käyttämiin työkaluihin ja vasaroiden varret ovat perinteisesti olleet puuta vuosituhansien ajan. Erilaiset
Luennon 3 oppimistavoitteet. Solulajit PUUSOLUT. Luennon 3 oppimistavoitteet. Puu-19.210 Puun rakenne ja kemia
Solulajit Puu-19.210 Puun rakenne ja kemia Luennon 3 oppimistavoitteet Osaat luokitella puusolut ja ymmärrät niiden tehtävät ja sijainnin puusolukossa. Tunnistat havupuiden ja lehtipuiden solukot mikroskooppikuvista.
Kerto-Q kyllästetty. Mitat. Pitkäaikaiskestävyys. Kyllästysaine. Kyllästetyn Kerto-Q -tuotteen kosteuspitoisuus. Käyttökohteet
Kerto-Q kyllästetty Kerto-Q kyllästetty Kuva 1.Kyllästetystä Kerto-Q -palkista tehty laituri Leppävirralla Kerto -tuote kyllästetään erityisesti sitä varten kehitetyssä kyllästysprosessissa. Kyllästettäviä
Vaahtera Vaahtera voi kasvaa hyvinkin mahtavaksi puuksi ja vaahteraihmistä on helppo kuvata samalla sanalla. Hän on henkisesti rikas ja jalostuneen
Vaahtera Vaahtera voi kasvaa hyvinkin mahtavaksi puuksi ja vaahteraihmistä on helppo kuvata samalla sanalla. Hän on henkisesti rikas ja jalostuneen seurallinen: suku on hänelle erityisrakas. Hän arvostaa