SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTO"

Transkriptio

1 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 119 A/1 III (Tiedotteita) SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTO ILMOITUS VALITUSLAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJAN AVOIMESTA TOIMESTA SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) Alicante, Espanja (2005/C 119 A/01) 1. Sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (SMHV) Sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit), jäljempänä virasto, on perustettu 20 päivänä joulukuuta 1993 yhteisön tavaramerkistä annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 40/94 (EYVL L 11, ). Virasto on teknisesti, hallinnollisesti ja rahoituksellisesti itsenäinen oikeushenkilö, jonka tehtävänä on vastata yhteisön tavaramerkki- ja mallijärjestelmästä. Viraston rekisteröimillä yhteisön tavaramerkeillä ja malleilla on vaikutus koko Euroopan unionin alueella. Virasto on jaettu osastoihin, joiden toiminnasta huolehtivat tehtävän ja toimivaltuudet saaneet johtajat. Yhteisön tavaramerkkihakemusten kokonaismäärä oli vuoden 2004 joulukuun loppuun mennessä noin , joista noin hakemusta jätettiin vuonna Samana vuonna jätettiin :ta yhteisön mallihakemusta. Vuonna 2005 viraston talousarvio on noin 220 miljoonaa euroa, ja virastossa työskentelee noin 700 henkilöä. Viraston käyttämiä kieliä ovat espanja, saksa, englanti, ranska ja italia. Viraston toimipaikka on Alicantessa, Espanjassa. 2. Valituslautakunnat Valituslautakuntien tehtävänä on ratkaista viraston tutkijoiden, väiteosaston, tavaramerkkien ja mallien sekä oikeudellisia kysymyksiä käsittelevän hallinnollisen osaston ja kumoamisosaston päätöksistä tehtyjä valituksia. Valituslautakuntien päätöksiä tekevät lautakunnat, jotka koostuvat puheenjohtajasta ja kahdesta jäsenestä. Kolmesta jäsenestä kahden on oltava juristeja. Joissakin erityistapauksissa päätökset tekee laajennettu lautakunta tai yksittäinen jäsen, jonka on oltava juristi. Valituslautakuntien puheenjohtaja sekä yksittäisten valituslautakuntien puheenjohtajat ja jäsenet ovat riippumattomia. Mitkään toimintaohjeet eivät sido heidän päätöksentekoaan.

2 C 119 A/2 FI Euroopan unionin virallinen lehti Tällä hetkellä toiminnassa on neljä valituslautakuntaa. Niillä on puheenjohtajat (kolme) ja yksitoista jäsentä, joita auttavat oikeudellinen ja hallinnollinen henkilöstö sekä rekisteröintiyksikkö ja tutkimusyksikkö. Valituslautakunnissa ja niitä palvelevissa yksiköissä työskentelee noin 70 henkilöä. Lautakunnat saavat vuosittain noin muutoshakemusta, joista 67 % on englanniksi, 20 % saksaksi ja loput Euroopan unionin muilla kielillä. 3. Vapaana oleva toimi Virasto hakee ehdokkaita (miehiä ja naisia) valituslautakuntien puheenjohtajan toimeen. 4. Toimenkuvaus Neuvoston asetuksella (EY) N:o 422/2004 muutetun yhteisön tavaramerkistä annetun asetuksen (EY) N:o 40/ artiklan ja valituslautakuntien menettelysäännöistä annetun asetuksen (EY) N:o 216/96 muuttamisesta 6 päivänä joulukuuta 2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 2082/2004 mukaan valituslautakuntien puheenjohtajalla on johtamis- ja organisointivaltuuksia erityisesti seuraavien tehtävien hoitamiseksi: toimiminen puheenjohtajana valituslautakuntien puheenjohtajistossa, jonka tehtävänä on määritellä lautakuntien työskentelyn säännöt ja organisoida työskentely; puheenjohtajiston päätösten täytäntöönpanosta huolehtiminen; tapausten jakaminen lautakunnalle puheenjohtajiston vahvistamien objektiivisten perusteiden pohjalta; valituslautakuntien rahoitustarpeista ilmoittaminen viraston pääjohtajalle ennakkoarvion laatimiseksi menoista. Valituslautakuntien puheenjohtaja toimii suuren jaoston puheenjohtajana. Hänen erityisenä vastuualueenaan on lautakuntien ja niiden tukipalvelujen henkilöstöön ja tekniseen varustukseen liittyvien voimavarojen hallinta. 5. Nimittäminen Euroopan unionin neuvosto nimittää valinnassa menestyneen hakijan viraston hallintoneuvoston ehdotuksen perusteella. Ennakoitu työn aloitusaika on 1. helmikuuta Työsuhteen ehdot Valitulle hakijalle tarjotaan viisivuotista väliaikaista työsopimusta Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 2 artiklan a kohdan mukaisesti ura-alueella A* palkkaluokassa 14. Tämän palkkaluokan ensimmäisen palkka-asteen mukainen peruskuukausipalkka on ,09 euroa, jonka lisäksi maksetaan siviilisäädyn ja huollettavana olevien lasten mukaan määräytyviä palkanlisiä. Edelleen myönnetään muuttoon ja matkustamiseen liittyviä palkanlisiä samoin kuin tapaturma-, sairaus- ja eläkevakuutus. Palkasta maksetaan yhteisölle veroa ja muita maksuja, jotka on esitetty Euroopan yhteisöjen henkilöstöön sovellettavissa säännöissä. Palkasta ei kuitenkaan makseta kansallisia veroja. Valituslautakuntien puheenjohtaja nimitetään viideksi vuodeksi. Valituslautakuntien puheenjohtajan toimikautta voidaan pidentää viisi vuotta kerrallaan tai eläkeikään saakka, jos toimenhaltija saavuttaa tämän iän uuden toimikauden aikana.

3 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 119 A/3 7. Yleiset vaatimukset Hakijan on oltava Euroopan unionin jonkin jäsenvaltion kansalainen. Hakijalla ei saa olla rikostuomiota. Neuvoston asetuksella (EY) N:o 422/2004 muutetun yhteisön tavaramerkistä annetun asetuksen (EY) N:o 40/ artiklan 1 kohdan mukaisesti ehdokkaan on kyettävä hoitamaan tehtävää viiden vuoden ajan tehtävän vastaanottamispäivästä lukien. Toimikausi ei voi kestää pidempään kuin sen kuukauden loppuun, jona ehdokas täyttää eurooppalaisen julkishallinnon eläkejärjestelmän mukaisen pakollisen eläkeiän (65 vuotta). 8. Vaadittava pätevyys, kokemus ja kielitaito Vaadittava vähimmäispätevyys ja -kokemus: normaalikestoltaan vähintään nelivuotisiin opintoihin perustuva todistuksin osoitettu ja loppuun suoritettu yliopistotutkinto tai todistuksin osoitettu tutkinto tasolta, joka vastaa loppuun suoritettua ja todistuksin osoitettua korkeakoulututkintoa sekä asianmukainen ainakin yhden vuoden ammattikokemus silloin, kun korkeakouluopintojen normaali kesto on vähintään kolme vuotta; hakemusten jättämisen määräaikaan mennessä vähintään 15 vuoden asianmukainen työkokemus, joka on hankittu tutkintotodistuksen myöntämisen tai edellä mainitun tutkintotodistuksen ja työkokemuksen jälkeen; johdettavan henkilöstön määrän vuoksi ehdokkailla on oltava johtamiskokemusta, joka on saatu mielellään lakiasioihin erikoistuneesta toimistosta, julkishallinnosta, kansallisesta tai kansainvälisestä oikeudellisesta organisaatiosta tai monikansallisen organisaation oikeudellisesta yksiköstä. Ehdokkailla on oltava yhden Euroopan unionin virallisen kielen perusteellinen taito ja toisen virallisen kielen tyydyttävä taito. Yhden näistä kielistä on oltava jokin SMHV:n käyttämästä viidestä kielestä, joita ovat espanja, saksa, englanti, ranska ja italia. 9. Muu pätevyys Hakijoiden on lisäksi voitava osoittaa, että heillä on monimuotoisen, monikielisen ja kansainvälisen ympäristön edellyttämät henkilökohtaiset ominaisuudet ja johtamistaidot; erinomaiset kommunikointi- ja ihmissuhdetaidot; kykyä toimia johtajana kehitettäessä ja tuettaessa yhteistyötä riippumattomien ammattilaisten muodostamissa työryhmissä ja niiden välillä; vakaa halu luoda ja ylläpitää toimielinten välisiä hyviä suhteita. Seuraavasta on hakijalle etua: oikeusopillinen yliopistotutkinto; perehtyneisyys patenttioikeuteen; virastossa käytettävien kielten, erityisesti englannin tai saksan, perusteellinen taito.

4 C 119 A/4 FI Euroopan unionin virallinen lehti Hakemusten jättäminen Hakemuksen huomioon ottamiseksi hakijoita pyydetään lähettämään kirjallinen hakemus osoitteeseen Chairperson of the Administrative Board Office for Harmonization in the Internal Market (Trade Marks and Designs) Avenida de Europa, 4 E Alicante ESPANJA viimeistään klo mennessä (josta postileimaa pidetään osoituksena) kirjattunakirjeenä liittäen mukaan seuraavat asiakirjat: a) täytetty, päivätty ja allekirjoitettu hakemuskaavake, jonka saa viraston kotisivuilta osoitteesta oami.eu.int/; Erityisesti on muistettava, että kaavakkeen kaikki osiot täytetään asianmukaisesti. Puutteellisia hakemuksia (esim. hakemus, jossa on viittauksia kuten esim. ks. liitteenä oleva cv ) ei oteta huomioon. b) toimen hakemista koskeva saatekirje ensi sijassa jollakin virastossa käytettävällä kielellä. Kirjekuoressa ja kaikessa kirjeenvaihdossa on mainittava seuraava viite: AC/05/529/A*/PBoA. Kirjekuoressa on oltava lisäksi merkintä: Ne pas ouvrir par le service courrier. 11. Valintamenettely Valinta tehdään viraston hallintoneuvoston alaisuudessa. Sellaiset hakijat hylätään, jotka eivät täytä kaikkia perusvaatimuksia tai vähimmäispätevyysvaatimuksia ja joilla ei ole tarvittavaa kokemusta. Myöhemmässä vaiheessa ehdokkaita pyydetään toimittamaan todistukset siitä, että heillä ei ole rikostuomiota tai että heitä ei ole todettu syylliseksi rikokseen, samoin kuin vaadittavat todistavat asiakirjat, jotka liittyvät vaadittuihin perus- ja vähimmäisehtoihin, pätevyyteen ja vaadittuun kokemukseen sekä muuhun kelpoisuuteen, muun muassa 1) jäljennös henkilöllisyyden todistavasta asiakirjasta (esim. passista tai henkilötodistuksesta); 2) jäljennökset todistuksista, jotka tukevat hakemuksessa esitettyjä kelpoisuuksia; 3) jäljennökset todistuksista tai muista asiakirjoista, jotka liittyvät 8. kohdassa mainittuun työkokemukseen ja jotka tukevat hakemuksessa esitettyä kelpoisuutta. On erityisesti huomattava, että hankittu pätevyys tai ammatillinen kokemus, joista ei ole liitetty hakemukseen todistavia asiakirjoja (esim. tutkinto- tai työtodistusten jäljennökset), jätetään vaille huomiota ja saattaa johtaa hakemuksen hylkäämiseen. Erityisesti on muistettava, että huomioon ei oteta aikaisempiin hakemuksiin sisältyneitä todistavia asiakirjoja tai tietoja, jotka ovat virastossa jo työskentelevän hakijan henkilörekisterissä.

5 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 119 A/5 12. Lisätietoja Lisätietoja antaa Juan Ramón Rubio Director Human Resources Department Office for Harmonization in the Internal Market (Trade Marks and Designs) Office 1A-4/003 Avenida de Europa 4 E Alicante ESPANJA Puh. (34) Faksi (34)

Ohjeita rekisteröidyn yhteisömallin uudistamislomaketta varten

Ohjeita rekisteröidyn yhteisömallin uudistamislomaketta varten SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTO (SMHV) Tavaramerkit ja mallit Ohjeita rekisteröidyn yhteisömallin YLEISIÄ HUOMAUTUKSIA Tämä lomake on Sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (SMHV) laatima ja perustuu

Lisätiedot

Muuntamislomaketta koskevia huomautuksia

Muuntamislomaketta koskevia huomautuksia SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTO (SMHV) Tavaramerkit ja mallit Muuntamislomaketta koskevia huomautuksia Yleisiä huomioita Tämä muuntamislomake on sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (SMHV; Office

Lisätiedot

EUROOPAN ELIN- JA TYÖOLOJEN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ

EUROOPAN ELIN- JA TYÖOLOJEN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ 30.6.2005 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 159 A/1 III (Tiedotteita) EUROOPAN ELIN- JA TYÖOLOJEN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ ILMOITUS AVOIMESTA KILPAILUSTA: ENGLANNIN KIELEN TOIMITTAJA Viite: EF 05/01 (2005/C

Lisätiedot

FI Euroopan unionin virallinen lehti HYVÄKSYNNÄSTÄ VASTAAVAN JOHTAJAN AVOINTA TOINTA KOSKEVA ILMOITUS (2003/C 198 A/02)

FI Euroopan unionin virallinen lehti HYVÄKSYNNÄSTÄ VASTAAVAN JOHTAJAN AVOINTA TOINTA KOSKEVA ILMOITUS (2003/C 198 A/02) C 198 A/4 FI Euroopan unionin virallinen lehti 22.8.2003 HYVÄKSYNNÄSTÄ VASTAAVAN JOHTAJAN AVOINTA TOINTA KOSKEVA ILMOITUS (2003/C 198 A/02) Tällä ilmoituksella pyydetään hakemuksia Euroopan lentoturvallisuusvirastossa

Lisätiedot

VÄLIAIKAISEN HENKILÖSTÖN VALINTA HENKILÖSTÖHALLINNON JA TURVALLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTON PALVELUKSEEN

VÄLIAIKAISEN HENKILÖSTÖN VALINTA HENKILÖSTÖHALLINNON JA TURVALLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTON PALVELUKSEEN COM/TA/HR/13/AD9 VÄLIAIKAISEN HENKILÖSTÖN VALINTA HENKILÖSTÖHALLINNON JA TURVALLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTON PALVELUKSEEN Komissio järjestää valintamenettelyn neuvonantajan tehtävän täyttämiseksi henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

EUROOPAN LENTOTURVALLISUUSVIRASTO

EUROOPAN LENTOTURVALLISUUSVIRASTO 22.8.2003 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 198 A/1 III (Tiedotteita) EUROOPAN LENTOTURVALLISUUSVIRASTO HALLINTOJOHTAJAN AVOINTA TOINTA KOSKEVA ILMOITUS (2003/C 198 A/01) Tällä ilmoituksella pyydetään

Lisätiedot

Euroopan unionin virallinen lehti PALVELUKSEEN OTTAMISTA KOSKEVA ILMOITUS NRO PE/78/S TIEDOTUKSEN JA SUHDETOIMINNAN PÄÄOSASTON PÄÄJOHTAJA

Euroopan unionin virallinen lehti PALVELUKSEEN OTTAMISTA KOSKEVA ILMOITUS NRO PE/78/S TIEDOTUKSEN JA SUHDETOIMINNAN PÄÄOSASTON PÄÄJOHTAJA 26.8.2003 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 201 A/5 PALVELUKSEEN OTTAMISTA KOSKEVA ILMOITUS NRO PE/78/S TIEDOTUKSEN JA SUHDETOIMINNAN PÄÄOSASTON PÄÄJOHTAJA (ura-alue A, palkkaluokka 1) (2003/C 201

Lisätiedot

EUROOPAN YMPÄRISTÖKESKUS HAKULOMAKE

EUROOPAN YMPÄRISTÖKESKUS HAKULOMAKE EUROOPAN YMPÄRISTÖKESKUS HAKULOMAKE (Kaikkiin kysymyksiin on vastattava. Tarvittaessa merkittävä ei. Tyhjää tilaa ei saa jättää tai laittaa viivoja. Täytettävä kirjoituskoneella tai painokirjaimin MUSTAA

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. toukokuuta 2018 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. toukokuuta 2018 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0163 (NLE) 9361/18 ADD 1 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 25. toukokuuta 2018 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

KOMISSIO III. 19.10.2004 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 257 A/3. (Tiedotteita) HAKUOPAS (2004/C 257 A/01)

KOMISSIO III. 19.10.2004 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 257 A/3. (Tiedotteita) HAKUOPAS (2004/C 257 A/01) 19.10.2004 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 257 A/3 III (Tiedotteita) KOMISSIO HAKUOPAS (2004/C 257 A/01) Tämä opas on tarkoitettu tiedoksi hakijoille. Kilpailun valintalautakunnan työskentelyä sitoo

Lisätiedot

Ohjeita valituslomaketta varten

Ohjeita valituslomaketta varten SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTO (OHIM) Tavaramerkit ja mallit Ohjeita valituslomaketta varten 1. Yleisiä huomautuksia 1.1 Lomakkeen käyttö Lomakkeen saa virastosta maksutta tai sen voi ladata viraston

Lisätiedot

YHTEISÖN KASVINJALOSTAJAOIKEUTTA KOSKEVA HAKEMUS YHTEISÖN KASVILAJIKEVIRASTOLLE. Kansallisen viraston käyttöön tarvittaessa. Vain viraston käyttöön

YHTEISÖN KASVINJALOSTAJAOIKEUTTA KOSKEVA HAKEMUS YHTEISÖN KASVILAJIKEVIRASTOLLE. Kansallisen viraston käyttöön tarvittaessa. Vain viraston käyttöön Euroopan unioni Yhteisön kasvilajikevirasto YHTEISÖN KASVINJALOSTAJAOIKEUTTA KOSKEVA HAKEMUS YHTEISÖN KASVILAJIKEVIRASTOLLE Kansallisen viraston kautta: Tiedosto no: Kansallisen viraston käyttöön tarvittaessa

Lisätiedot

Edellä mainittu väliaikaisen toimihenkilön toimi on avoinna Euroopan tautienehkäisy- ja - valvontakeskuksessa (ECDC).

Edellä mainittu väliaikaisen toimihenkilön toimi on avoinna Euroopan tautienehkäisy- ja - valvontakeskuksessa (ECDC). Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus Ilmoitus seuranta-, toimenpide- ja tukiyksikössä avoinna olevasta yleisen seurannan johtavan asiantuntijan / yleisen seurannan ryhmänjohtajan toimesta (ECDC/AD/2015/SRS-GLGS)

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, XXX Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ], ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus-

Lisätiedot

EUROOPAN KOULUTUSSÄÄTIÖ (ETF)

EUROOPAN KOULUTUSSÄÄTIÖ (ETF) 10.9.2003 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 215 A/1 III (Tiedotteita) EUROOPAN KOULUTUSSÄÄTIÖ (ETF) JOHTAJAN TOIMEA KOSKEVA HAKUILMOITUS (2003/C 215 A/01) Euroopan komissio on päättänyt julistaa haettavaksi

Lisätiedot

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2016 COM(2016) 620 final ANNEX 1 LIITE ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden ja Sveitsin valaliiton välisellä eurooppalaisia satelliittinavigointiohjelmia

Lisätiedot

Ammattipätevyyden. Pirjo Pennanen Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira. 2.2.2012 Pirjo Pennanen 1

Ammattipätevyyden. Pirjo Pennanen Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira. 2.2.2012 Pirjo Pennanen 1 Ammattipätevyyden tunnustaminen Pirjo Pennanen Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira 2.2.2012 Pirjo Pennanen 1 Lainsäädäntö - Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 25.11.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Vetoomus nro 0080/2008, Cédric Callens, Luxemburgin kansalainen, Euroopan komission palkkaamien sopimusperusteisten

Lisätiedot

Edellä mainittu väliaikaisen toimihenkilön toimi on avoinna Euroopan tautienehkäisy- ja - valvontakeskuksessa (ECDC).

Edellä mainittu väliaikaisen toimihenkilön toimi on avoinna Euroopan tautienehkäisy- ja - valvontakeskuksessa (ECDC). Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus Ilmoitus seuranta-, toimenpide- ja tukiyksikössä avoinna olevasta tiedonhallinnan johtavan asiantuntijan / seurantatietopalvelujen ryhmänjohtajan toimesta (ECDC/AD/2015/SRS-GLSDS)

Lisätiedot

Ulkomailla suoritettujen tutkintojen tunnustaminen päätöksen hakeminen ja hakemusten käsittely Opetushallituksessa

Ulkomailla suoritettujen tutkintojen tunnustaminen päätöksen hakeminen ja hakemusten käsittely Opetushallituksessa Ulkomailla suoritettujen tutkintojen tunnustaminen päätöksen hakeminen ja hakemusten käsittely Opetushallituksessa 4.6.2018 Sinikka Tamminen, erityisasiantuntija Esityksen sisältö Opetushallituksen päätökset

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. AKT EU-suurlähettiläskomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta AKT EUkumppanuussopimuksen

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. AKT EU-suurlähettiläskomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta AKT EUkumppanuussopimuksen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2016 COM(2016) 28 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS AKT EU-suurlähettiläskomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta AKT EUkumppanuussopimuksen

Lisätiedot

ILMOITUS AVOIMESTA KILPAILUSTA KOM/AD/2/04

ILMOITUS AVOIMESTA KILPAILUSTA KOM/AD/2/04 9.7.2004 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 177 A/11 ILMOITUS AVOIMESTA KILPAILUSTA KOM/AD/2/04 (2004/C 177 A/02) Euroopan komissio järjestää todistuksiin ja suulliseen kokeeseen perustuvan avoimen

Lisätiedot

ottaa huomioon Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen, on kuullut kulttuuriesineitä käsittelevää neuvoa-antavaa komiteaa,

ottaa huomioon Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen, on kuullut kulttuuriesineitä käsittelevää neuvoa-antavaa komiteaa, Avis juridique important 31993R0752 Komission asetus (ETY) N:o 752/93, annettu 30 päivänä maaliskuuta 1993, kulttuuriesineiden viennistä annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3911/92 soveltamista koskevista

Lisätiedot

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta EV 35/1997 vp - HE 248/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Euroopan talousalueen

Lisätiedot

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde 1. JOHDANTO Tämän asiakirjan

Lisätiedot

ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA

ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA ULKOMAILLA SUORITETTUJEN TUTKINTOJEN TUNNUSTAMINEN SUOMESSA Opetushallituksen päätökset ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen rinnastamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 23/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: PÄÄTÖSASIAKIRJA EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ohjeita väiteilmoituksen täyttämistä varten

Ohjeita väiteilmoituksen täyttämistä varten SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTO (OHIM) Tavaramerkit ja mallit Ohjeita väiteilmoituksen täyttämistä varten 1. Yleistä 1.1 Lomakkeen käyttö Lomakkeen saa maksutta OHIM:stä, ja sen voi ladata OHIM:n

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi

Lisätiedot

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 1.7.2014 COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date 23.7.2014 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 2866/98 muuttamisesta Liettuaa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. syyskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. syyskuuta 206 (OR. en) 2092/6 FIN 549 INST 359 PE-L 49 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Budjettikomitea Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Kom:n asiak.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta,

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus (Cedefop)

Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus (Cedefop) Euroopan unionin virallinen lehti C 111 A Suomenkielinen laitos Tiedonantoja ja ilmoituksia 61. vuosikerta 26. maaliskuuta 2018 Sisältö V Ilmoitukset HALLINNOLLISET MENETTELYT Euroopan ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2014 Johtolause 2 a Psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeuteen johtava

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 156 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2015/000 TA 2015 komission aloitteesta

Lisätiedot

Usein esitetyt kysymykset Korkeakoulututkinnon suorittaneille tarkoitettu harjoittelu (ns. Schuman-harjoittelu)

Usein esitetyt kysymykset Korkeakoulututkinnon suorittaneille tarkoitettu harjoittelu (ns. Schuman-harjoittelu) Usein esitetyt kysymykset Korkeakoulututkinnon suorittaneille tarkoitettu harjoittelu (ns. Schuman-harjoittelu) 1. Minkätasoinen koulutus harjoitteluun vaaditaan? Sinulla on oltava hakemuksen jättöhetkellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

(Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT EUROOPAN KOMISSIO

(Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT EUROOPAN KOMISSIO 9.11.2010 C 302 A/1 V (Ilmoitukset) HALLINNOLLISET MENETTELYT EUROOPAN KOMISSIO ILMOITUS AVOIMESTA TOIMESTA Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston johtaja Bilbao (Espanja) (KOM/2010/10285) (2010/C

Lisätiedot

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella 4.6.2018 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2017 C(2017) 4675 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.7.2017, organisaatioiden hyväksymiseen Eures-jäseniksi ja Eures-yhteistyökumppaneiksi käytettävien

Lisätiedot

(EYVL L 316, , s. 8)

(EYVL L 316, , s. 8) 1992L0079 FI 27.02.2010 004.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON DIREKTIIVI 92/79/ETY, annettu 19 päivänä lokakuuta 1992,

Lisätiedot

KOMISSION ASETUS (EU)

KOMISSION ASETUS (EU) FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta

Lisätiedot