Lepsämän turvallisuussuunnitelma. Turvalliset kylät Nurmijärvellä
|
|
- Krista Palo
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lepsämän turvallisuussuunnitelma Turvalliset kylät Nurmijärvellä
2 Emo ry Nurmijärven kunta Nurmijärven Vesi liikelaitos Nurmijärven Sähkö Oy Nurmijärven seurakunta Itä-Uudenmaan poliisi Keski-Uudenmaan pelastuslaitos SPEK Suomen pelastusalan keskusliitto
3 Lepsämän kylä Yleisilmeeltään maaseutumainen, alkuaan haja-asutettu kylä, jossa nykyisin tiheitä omakotialueita. Uudet asuinalueet ovat kunnallistekniikan piirissä. Maisemaa hallitsee peltojen keskellä sijaitseva Lepsämänjokilaakso, jonka metsälaitamille asutus on asettunut. Kaiken kaikkiaan elämä on varsin luonnonläheistä. Palvelut ovat tarjolla läheisen Klaukkalan kaupunkimaisesta taajamasta. Tieyhteydet vievät suoraan Klaukkalaan ja vanhaan pitäjän keskustaan Nurmijärvelle Perttulan kautta. Lepsämässä on noin 240 oppilaan ala-aste, yläaste on Klaukkalassa runsaan 5 km päässä. Lukiot sijaitsevat Klaukkalassa ja Nurmijärven kirkonkylässä, ammattiopisto Keuda palvelee Perttulassa. Päiväkoti on Mäntytiellä. Kylässä on työpaikkoja useissa pienissä yrityksissä, mutta enemmistö asukkaista käy töissä Rinnekodissa ja pääkaupunkiseudulla omilla autoillaan. Vanhat navetat toimivat nykyisin hevostalleina. Hevonen onkin Lepsämän sivuteiden yleisin vastaantuleva vanhan ajan kulkuneuvo. Kylän tietoliikenneyhteydet hoituvat Tiuramiston linkkitornin ja Valknetin valokuituverkon kautta. Kylässä toimivat Riistamiehet, Nuorisoseura, Partio, Perinne- ja kyläyhdistys sekä Työväenyhdistys. Kokoustiloja on koululla, nuorisoseurantalolla, työväentalolla ja kunnan nuorisotilassa Herontiellä. Omaa kylähenkeä ylläpidetään kylätapahtumilla: kylän omatoimisesti avattu latuverkko, kylänraitin siivoustalkoot, keväinen kyläkävely, helamarkkinat Ns-talolla, kyläpyöräily sekä syksyinen Lepsämä-päivä konsertteineen ja joulunalusmarkkinat musiikkitapahtuman kera. Turvallisuuden kannalta haastavimpia ovat kylänraitista erkanevat, melko vilkkaasti liikennöidyt kokoojatiet: Kuonomäentie, Takkulantie, Selintie ja Yli-Lepsämäntie. Niitä joudutaan käyttämään kouluteinä ja ulkoiluteinä liikenteen soluessa lähietäisyydeltä ohitse, koska kevyen liikenteen väyliä ei ole. Todennäköisin poikkeustilanteen aiheuttaja on sähkökatko, jolloin katkeaa usein tietoliikenne, asuntojen lämmitys ja sähkölaitteiden toiminta sekä myrskyn sattuessa tieyhteydetkin. Aggregaattien hankinnassa täytynee turvautua rakennuskonevuokraamojen apuun. Kylän rakennuskanta on omakotityyppistä ja melkein kaikilla on mahdollisuus polttaa puuta tulisijassa lämmön ylläpitämiseksi, lisäksi kylässä on hake- ja klapituottajia sekä poltettavaksi kelpaavaa puuta metsissä. Vesikatkon sattuessa on järjestettävä puhtaan veden jakelu jollekin keskeiselle paikalle (urheilukenttä, nuorisoseurantalo, koulun parkkipaikka). Jos puhelin ja tietoliikenne ovat poikki pitkään, täytyy tiedonkulussa turvautua suulliseen viestinkulkuun. Koska kyläläisten liikkuminen on paljolti oman henkilöauton varassa, aiheuttaisi polttoaineen loppuminen todellisia vaikeuksia työssäkäyntiin ja asiointiin. Kyläläisellä on oman turvallisuutensa takaamiseksi hyvä olla ns. kotivara, retkikeitin, kunnon makuupussi, kynttilöitä, led-taskulamppu ja patteriradio sekä polttopuita, jos käytettävissä on puilla toimiva lämmönlähde. Ennen kaikkea jokaisen tulee yrittää minimoida oman kodin tapaturmat: palovammat, tippumiset ja kaatumiset. Tapaturman sattuessa voi kyllä hakea apua tuntemaltaan alan ammattilaiselta, mutta kaiken kaikkiaan turvaudutaan julkisen terveydenhuollon apuun. Lepsämän Riistamiehillä on tarvittavaa raivauskalustoa tiestön myrskyvahinkojen ensiasteen raivaamiseen, Perttulan VPK ja Nurmijärven Sähkö hoitavat sähkölinjoille kaatuneet puut. Yleisesti ottaen turvatiimin rooli kylässä on Riistamiehillä. Suurempaa hätämajoitustilaa pystyvät tarjoamaan koulu, nuorisoseurantalo ja työväentalo, tosin yöpymiseen tarvittavia varusteita täytyy hakea Klaukkalan-Lepsämän SPR:n osaston kautta. Kyläsuunnitelmaa ja kylän turvallisuussuunnitelmaa tutkitaan ja päivitetään Lepsämän perinne- ja kyläyhdistyksen vuosikokouksessa keväisin.
4 Lepsämän kylän turvallisuussuunnitelma Asia / Uhka Vastuutaho Toimenpide / ehdotus Milloin / Kuka Sähkökatko Sähköyhtiö / Maakaapelointi, aggregaatti, Sähköverkkoyhtiö Verkkoyhtiö kotivara ja retkikeitin Vesikatko, veden pilaantuminen Vesilaitos Hätävedenjakelu Nurmijärven Vesi, Nurmijärven palokunta Myrsky, tulipalo, Perttulan VPK, naapuriapu tuhojen raivaus maanomistaja Tulva Huhkalantiellä Tienylläpitäjä Vaihtoehtoinen reitti, ja Huhkalantietä korotettava noin 1 Tiehoitokunta ja Nurmijärven kunta m, jotta päästään Saviklaneetille. Liikenneonnettomuus kunta kevyenliikenteen väylät Nurmijärven kunta Tietoliikennekatko operaattorit varavoima tukiasemille, UPS Verkon ylläpitäjä Henkilön eksyminen Rinnekoti Vapepa, SPR, Poliisi Kotitapaturma, kotimurrot Itse Lähi-ensiapu, Terveydenhuolto, Turvapalvelut Suunnitelman laatija : Lepsämän perinne- ja kyläyhdistys ry
5
Valkjärven turvallisuussuunnitelma. Turvalliset kylät Nurmijärvellä
Valkjärven turvallisuussuunnitelma Turvalliset kylät Nurmijärvellä Valkjärven kyläyhdistys ry:n laatimaa turvallisuussuunnitelmaa ovat olleet tukemassa: Emo ry Nurmijärven kunta Nurmijärven Vesi liikelaitos
Maaniitun turvallisuussuunnitelma. Kiljavan turvallisuussuunnitelma. Maaniitun turvallisuussuunnitelma
Maaniitun turvallisuussuunnitelma Kiljavan turvallisuussuunnitelma Maaniitun turvallisuussuunnitelma Emo ry Nurmijärven kunta Nurmijärven Vesi liikelaitos Nurmijärven Sähkö Oy Nurmijärven seurakunta Itä-Uudenmaan
KYLÄN ABC. turvallisuussuunnittelun. Kylien turvallinen ja toimiva arki
suomeksi KYLÄN turvallisuussuunnittelun ABC Kylien turvallinen ja toimiva arki Törmäätkö kylälläsi ongelmiin, jotka mielestäsi kaipaisivat ratkaisuja? Ongelmat voivat olla erilaisia arjen epäkohtia vaikkapa
Riihivalkaman koulualueen kyläsuunnitelma 2010
Aikaleima Riihivalkaman koulualueen kyläsuunnitelma 2010 Käynnissä olevat kylän kehittämiskohteet Toimenpiteet Aikataulu Vastuutaho= mitkä toimijat, kenen kanssa Jätevesiasiat Selvitys ja suunnittelu jätevesiviemäristä
KYLÄSUUNNITELMAT JA RAHOITUS NURMIJÄRVELLÄ
Kokoontumis- ja harrastustilat sekä kyläyhdistyksen perustaminen (Harrastus)toiminnan pitää olla uutta, tai toimintaa on laajennettava/uusittava. Kotiseutuliiton ja opetusministeriön varoja kannattaa myös
Maantievalaistusten rakentamiskohteet lähivuosille
Maantievalaistusten rakentamiskohteet lähivuosille 2017 2026 Nurmijärven kunta Ympäristötoimiala Kunnallistekniikan suunnittelu Maantievalaistuksen rakentamisen priorisointi lähivuosille Tässä raportissa
Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040. Nettikyselyn tuloksia
Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva 2040 Nettikyselyn tuloksia Kysymykset 1. Miten ajattelet oman / lastesi elämän / Nurmijärven muuttuvan vuoteen 2040 mennessä? 2. Mitkä ovat mielestäsi Nurmijärven mahdollisuudet
Valtakunnallinen valmiusharjoitus 2019
Valtakunnallinen valmiusharjoitus 2019 Elintärkeä puhdas vesi Harjoituksen teemana on puhtaan veden puute eri taustasyistä Harjoituspäivä 26.10.2019 Puhdas vesi on meille jokaiselle välttämätöntä Puhtaan
HARVA-ALUEIDEN TURVALLISUUS
HARVA-ALUEIDEN TURVALLISUUS Pelastustoimen näkökulma Kuntamarkkina, 13.9.2017 Jari Lepistö Määritelmät: turvallisuus Ennen puheessa korostui kontrollointi ja järjestyksen pito (Security) Nykyään puhutaan
Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer!
Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Trygga och aktiva byar Hankkeen tarve ja tausta yhteiskunta muuttuu nopeasti ja varsinkin maaseutualueiden palveluita supistetaan kylien turvallisuussuunnitelmilla,
Kylien turvallinen ja toimiva arki Trygga och aktiva byar SILMU-kylät / SILMU-byar
Kylien turvallinen ja toimiva arki Trygga och aktiva byar 2016-2017 Kylien turvallinen ja toimiva arki Trygga och aktiva byar Tänä päivänä yhteiskunta muuttuu nopeasti ja varsinkin maaseutualueiden palveluita
Arjen turvallisuuden edistäminen maaseudulla hanke 2011-2014
Arjen turvallisuuden edistäminen maaseudulla hanke 2011-2014 SPR Satakunnan piiri Yhdessä muutamme maailmaa 1 Ensimmäinen askel: Keskustele vierustoverisi kanssa hetki ja vaihda ajatuksia seuraavista kysymyksistä:
Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät
Kyläturvallisuus osana turvallisuussuunnittelua ja varautumista Kehittyvät Kylät -palveluita tuottamassa, hankkeen kokemuksia kyläturvallisuuden lisäämiseksi Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät
NURMIJÄRVEN KUNTA Muistio
NURMIJÄRVEN KUNTA Muistio 13.2.2018 Kyläasiain neuvottelukunta KOKOUS 2/2017 Aika: Keskiviikko 22.11.2017 klo 18 Paikka: Palojoen työväentalo, Palojoentie 278, 01940 Palojoki Läsnä: Kimmo Behm, puheenjohtaja
Konginkankaan IDEAILTA
Konginkankaan IDEAILTA Konginkankaan kyläsuunnitelma 2010-2015 2009 Vihreän väylän kehittämishanke Mt 637 matkailulliseksi maisematieksi - 2013 Leader-hanke käynnistetty 12/2010 hakijana ja hallinnoijana
KAUVATSAN HYVINVOINTI- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA 2013 2017
KAUVATSAN HYVINVOINTI- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA 2013 2017 Johdanto Käsissäsi on Kokemäen Kauvatsan kylän hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma. Suunnitelman taustalla on laaja-alainen turvallisuuskäsitys.
Kylien turvallinen ja toimiva arki
Kylien turvallinen ja toimiva arki SILMU-kylät hanke 2016-2017 1 SILMU-kylät Kehittämisyhdistys SILMU ry:n kyläjaos toimii SILMU-alueen kylien edunvalvojana ja kumppanina edistää hyvän elämän edellytyksiä
Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu
PUPONMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2010-2013 PUPONMÄEN VISIO - Puponmäen entinen koulu kylän keskuspaikka kokootumisille ja harrastustoiminnalle - Entisen koulun ylläpidosta huolehtiminen ja tilojen vuokraus -
Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen
8.9.2015 Aikku Eskelinen, projektipäällikkö aikku.eskelinen.@spek.fi 040-834 4545 Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen Tavoitteet vuosille 2015-2016 Alueellisten Meidän
LEPSÄMÄN KYLÄSUUNNITELMA 2013-2015
KUVA PASI TUOMI Lepsämä-päivänä 28.9.2013 LEPSÄMÄN KYLÄSUUNNITELMA 2013-2015 8.10.2013 LEPSÄMÄN KYLÄSUUNNITELMA 2013 Lepsämän jokilaakso 1930-luvulla. 1. Mikä on Lepsämän kyläsuunnitelma? SISÄLTÖ 1. Mikä
Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen
20.4.2016 Aikku Eskelinen, projektipäällikkö aikku.eskelinen.@spek.fi 040-834 4545 Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 1.4.2015 31.7.2016 Omatoiminen varautuminen nouseva
Omatoiminen varautuminen häiriötilanteisiin
Omatoiminen varautuminen häiriötilanteisiin Lahti 27.-28.9.2012 Suomen Kylätoiminta ry Sirpa Pekkarinen Turvallisuus on yhteistyötä, johon kaikilla on oikeus ja kutsu tulla mukaan. Pelastuslaki velvoittaa
Nurmijärven kuntastrategia Asukastyöpaja III: Nurmijärven vetovoima ja kilpailukyky. Rajamäen yläaste ja lukio 13.2.
Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja III: Nurmijärven vetovoima ja kilpailukyky y Rajamäen yläaste ja lukio 13.2.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, mitä ovat Nurmijärven kilpailukykytekijät
Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi
Tämä maa ja oma koti - työtä kyläturvallisuuden parantamiseksi Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Pohjois-Karjalan Sairaskotiyhdistys
KLAUKKALAN METSÄKYLÄN TURVALLISUUSSUUNNITELMA
KLAUKKALAN METSÄKYLÄN TURVALLISUUSSUUNNITELMA Klaukkalan Metsäkylän turvallisuussuunnitelma Tietoja kylästä Kylän nimi: Kunta: Klaukkalan Metsäkylä Nurmijärvi Suunnitelma valmistunut: 30.12.2016 Toteutus:
TURVALLISUUSSUUNNITELMA
TURVALLISUUSSUUNNITELMA Tapahtuma: Osallistujat: Taekwon-do Akatemian leiri noin 200 osallistujaa Ajankohta: 2.11.2007 4.11.2007 Tapahtumapaikka: Järjestäjä: Rajakylän koulu Taekwon-do Akatemia ry -----------------------------------------------------------------------------------
Ohjeita turvalliseen asumiseen
Ohjeita turvalliseen asumiseen Arvoisa Klaukkalan Metsäkylän asukas, kädessäsi on turvallisuuteen liittyviä ohjeita, joiden tarkoituksena on entisestään parantaa turvallisuutta, sekä asuinmukavuutta. Nämä
KYLÄILTA KELLO 18.30
KYLÄILTA 10.10.2016 KELLO 18.30 Kahvia ja kastettavaa Oppilaiden turvallisuustyöt esillä ja niistä parhaat palkitaan illan aikana Tervetuliaissanat Taivalkunnan kylät ry:n pj. Kyläyhdistyksen puheenjohtajan
Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo
Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Etunimi Sukunimi 29.8.2014 Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden
Nurmijärven liikenneturvallisuussuunnitelma. Toimenpide ehdotukset.
Nurmijärven liikenneturvallisuussuunnitelma. Toimenpide ehdotukset. Tienpitäjä: E = Uudenmaan ELY-keskus K = Nurmijärven kunta Nro Kohde Tieosoite Toimenpide-ehdotus Kustannusa Kiireelli Tienpit Nopeusrajoitus
ERILAISTEN ONNETTOMUUKSIEN TODENNÄKÖISYYS: KUINKA TODENNÄKÖISESTI ARVELEE ITSE JOUTUVANSA (%)
ERILAISTEN ONNETTOMUUKSIEN TODENNÄKÖISYYS: KUINKA TODENNÄKÖISESTI ARVELEE ITSE JOUTUVANSA (%) Todennäköistä Ei osaa sanoa Epätodennäköistä Jossain määrin todennäköistä Jossain määrin epätodennäköistä 0
EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin turvallisuusilta Virojoella ma 19.11.2012
EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin turvallisuusilta Virojoella ma 19.11.2012 Ehdotuksia yhteistyöhön lisäämiseksi kolmannen sektorin ja kunnan välillä Esille nousseita turvallisuutta
PELASTUSSUUNNITELMA. 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi S-JKL 100 v. suunnistuskilpailut 5.8.2012.
1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi S-JKL 100 v. suunnistuskilpailut 5.8.2012. 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen) 1.3 Järjestämispaikka (Paikan nimi ja osoite) Suunta Jyväskylä
Hajalan asukaskysely. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu
Hajalan asukaskysely Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Hajalan koulu 16.8.2011 Taustatietoja Sukupuoli Ikä 20 15 15 16 10 10 10 7 5 1 0 alle 25-v. 25-34 35-44 45-54 55-64 yli 64-v. Hajalalaisuus Kuinka paljon
Kylätulilla Yhdessä yhteisellä asialla
Kiertävä pysäkki 2011-2014 paikallinen päätöksenteko käräjäkivillä kylänuotion ympärillä ilman teknologisia laitteita ja yhdessäolo ovat tärkeitä Kylätapahtumat, Kylätulilla Yhdessä yhteisellä asialla
Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj.
Angelniemen kyläyhdistys ry. Jari P. Laiho Pj. Historia Angelniemen kappeliseurakunta perustettiin 1659 Ensimmäinen Angelniemen kunnallislautakunnan kokous helmikuun 13. päivänä 1870 Kunta itsenäistyi
KYLÄN TURVALLISUUSLISTA
KYLÄN TURVALLISUUSLISTA KYLÄN TURVALLISUUSLISTA Kylän turvallisuussuunnittelu perustuu laaja-alaiseen turvallisuuden käsitteeseen. Se ei ole pelkästään pelastusviranomaisten työtä, vaan turvallisuus on
Nurmijärven JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT
Nurmijärven JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT 5.6. 9.8.2017 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen
Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1.
Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä Klaukkalan koulu 30.1.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat
Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan!
Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Kangasala 12 Padasjoki 24 Heinola Hyvien yhteyksien varrella 53 Asikkala 10 54 Hämeenlinna Janakkala Riihimäki Hyvinkää 3 Lammi HÄMEENKOSKI Kärkölä 4 Hausjärvi
Turvassa kyläss. Willa Elsa 7.9.2009 Outi Tikkanen Kylä auttaa ja välittää kriisissä-hanke
Turvassa kyläss ssä? Willa Elsa 7.9.2009 Outi Tikkanen Kylä auttaa ja välittää kriisissä-hanke 1.3.2009-31.12.2011 31.12.2011 Suomen kylätoiminta ry Mitä on turvallisuus? Turvallinen työ-, koti-ja asuinympäristö
PUISTOJEN JA VIHERALUEIDEN HOITO VERRATTUNA MUIHIN KAUPUNKEIHIN. Ympäristö ja liikenne Nurmes 2010
PUISTOJEN JA VIHERALUEIDEN HOITO VERRATTUNA MUIHIN KAUPUNKEIHIN Kaikki Kerrostalo Rivitalo Omakotitalo Asuinaika < 5v Asuinaika 5-10 v Asuinaika > 10 v Kauppala Itä-kauppala Porokylä Maaseutu Keskimääräistä
XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA
XXXIV Seinäjoen Talvikisat 2.1.2016 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA 1 Yleistä Tämä pelastussuunnitelma perustuu Pelastuslain ja pelastusasetuksen vaatimuksiin laatia tällaisesta tapahtumasta Pelastussuunnitelma.
Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko
Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Työpaja 16.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja neuvonta Tiedotus:
KYLIEN TURVALLISUUSSUUNNITTELU Miten se tehdään? Mitä se vaatii onnistuakseen? TAATUSTI TURVASSA huolehtiva kyläyhteisö
KYLIEN TURVALLISUUSSUUNNITTELU Miten se tehdään? Mitä se vaatii onnistuakseen? TAATUSTI TURVASSA huolehtiva kyläyhteisö Arjen turva? Läheisistä huolehtiminen vähentynyt yhteiskunta erottanut sukupolvet
JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA
ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on
Kotitalouksien varautuminen Suomessa
21.10.2016 Kotitalouksien varautuminen Suomessa Varautumisen opintopäivät 2016 Tutkija Heikki Laurikainen SPEK 21.10.2016 2 Kotitalouksien varautumisen peruspilarit Materiaalinen / fyysinen Perustarpeet:
Kyläturvallisuus tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 2015-2016
Aikku Eskelinen, projektipäällikkö aikku.eskelinen.@spek.fi 040-834 4545 Kyläturvallisuus tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen 2015-2016 19.11.2015 Ikääntyminen Urbanisoituminen Myrskyt,
VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017
VISUVEDEN KYLÄKYSELY SYKSY 2017 Tämä on Visuveden kylän asukkaille - vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille - tarkoitettu kysely kyläyhteisömme kehittämisen pohjaksi. Kyselyn järjestää Visuveden Kyläyhdistys
Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010
1 Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010 Voitte vastata kaikkiin kysymyksiin tai vain itseänne kiinnostaviin kysymyksiin. 1. Millä kyläalueella asutte (tai minkä alueen asioita vastauksenne
Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.
Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue
Kyläsuunnitelma 2013-2016. Koivula-Lintula-Myllylän kyläjohtokunta
Kyläsuunnitelma 2013-2016 Koivula-Lintula-Myllylän SISÄLTÖ LUKIJALLE 3 1 KYLIEN SIJAINTI JA HISTORIA 4 1.1 SIJAINTI 4 1.2 LUONTO JA ASUINYMPÄRISTÖ 4 2 KYLÄN NYKYTILA 5 2.1 VÄESTÖ JA ASUMINEN 5 2.2 ELINKEINOT,
KEHITTÄMISOHJELMA Kylä: Enon kirkonkylä
Teema: Pienet investoinnit Uiminen: uimapaikkojen kartoittaminen KESÄ: Niskan rantaan satamaalueen lähelle kunnostaminen (historia) Kotirannan uimarannan kunnostaminen TALVI: Kotirannan uima-allas käyttöön
Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon
Savukosken kunta ja Kuitua Pohjoiseen-hanke ovat käynnistäneet kartoituksen kiinnostuksesta liittyä alueelle mahdollisesti rakennettavaan valokuituverkkoon. Kyselyyn vastaaminen ei sido mihinkään. Kyseessä
Kumppanuudella kohti hyvinvointia
Kumppanuudella kohti hyvinvointia Tavoitteena on luoda järjestö- ja kansalaistoiminnan alueellinen toimintamalli terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. o Kumppanuushanke: Pohjois-Karjalan kansanterveys
KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti
KAMU -yhteistyö Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella 22 osastoa Yhteensä
Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis. 3.6.2013 alkaen
Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut Kivenkyyti ajaisihan sillä myös Aleksis. 3.6.2013 alkaen Sisällysluettelo Matkan hinta ja maksaminen...4 Lipputuotteet...5 Palveluliikennereitit 2... 6 3 Järvikierros...
Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 1a. Nykytilan selvitys Toimintaympäristö
Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma 1a. Nykytilan selvitys Toimintaympäristö 1.9.2015 Yhteenveto toimintaympäristöstä Taipalsaaren liikenteen toimintaympäristöstä koottiin työn alussa seuraavat
Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma
Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku
Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma
Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku
SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ
SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ vs. kaavasuunnittelija Mia Saloranta Hämeenkyrön kunta Mahnalan työpaja 28.6.2017 Jyväpirtillä Osallistujat: 27 hlöä, joista 11
Perustietoa Sukevasta
Sonkajärven kunta S Perustietoa Sukevasta Sukeva on n. 1000 asukkaan kylä vilkkaasti liikennöidyn Valtatie 5:n ja rautatien varressa Pohjois- Savossa. Hyvät liikenne- ja tietoliikenneyhteydet avaavat yhteydet
Varautuen turvallisempaa kotona ja kylässä Kristiina Mattila-Nousiainen Projektipäällikkö
Varautuen turvallisempaa kotona ja kylässä 1.6.2016-31.5.2019 Kristiina Mattila-Nousiainen Projektipäällikkö Varautuen turvallisempaa kotona ja kylässä Rahoitus 80% Leader Päijänne-Leader ry, Piällysmies
Kyläturvallisuus ja kylien pelastusryhmätoiminta
Kyläturvallisuus ja kylien pelastusryhmätoiminta Infotilaisuus Keski-Karjalan kylätoimijoille Kitee 24.4.2014 Tuomo Eronen Rautjärvi 30.7.2010 Pohjois-Karjalan KYLÄOHJELMA 2014 Pohjois-Karjalan KYLÄOHELMA
Ilmastoindikaattorit Kymenlaakson tuloksia
Ilmastoindikaattorit Kymenlaakson tuloksia Ilmasto- ja energiastrategia työpaja Kotka 20.5.2011 Marja Jallinoja Ilmastoindikaattorit Liikenne Julkisen ja kevyen liikenteen kulkutapaosuus (% matkakilometreistä)
Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön
Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Vapaaehtoisuus on muuttunt pakoksi Joudumme hallinnollisiin tehtäviin, emme voi keskittyä meille tärkeiden asioiden kehittämiseen
Säilytä tämä! Turvallinen TILA. Opas maatilan varautumiseen
Säilytä tämä! Turvallinen TILA Opas maatilan varautumiseen 2 Maatilan varautuminen Yritystoiminnassa ennakointi ja riskien hallinta eri tilanteissa on tärkeää. Suomalainen maatila on tyypillisesti samaan
Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Pistemäiset vaaranpaikat.
Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Pistemäiset vaaranpaikat. Numero ja Palautteiden Kohde Ongelman kuvaus väri kartalla lukumäärä 101 20 tai yli Klaukkalantien, Kirkkotien, Ylitilantien ja Alitilantien
KYLÄTIETO Pohjois-Karjala ja kyläturvallisuus
KYLÄTIETO Pohjois-Karjala ja kyläturvallisuus HAMA-verkoston seminaari, 8.9.2015 Helsinki kyläasiamies Tuomo Eronen Mitä kylähyvinvointiin kuuluu? Järjestötyö ja vapaaehtoistoiminta Yhteisöllisyys ja kylätoiminta
Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus
Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Tervetulosanat ja muutama dia puheenjohtajalta (Olli) Kyläyhdistys on 36-vuotias ja hyvissä voimissaan Onnistuttu tiedonkulun ja avoimuuden lisäämisessä
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS POROPUISTO Sallan kunta SALLATUNTURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Tieliikennealue ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
VITAL-hanke
VITAL-hanke 1.1.2013-31.12.2014 Kyläpäällikkötapaaminen Vihtijärvi 19.11.2016 Kaarina Pullinen, Vihtijärven kyläyhdistys ry VITAL-hankkeen tarve ja tarkoitus Tarve kylien omaehtoiseen kehittämiseen kyläsuunnitelmien
IDEAPAJA: Viikkoharjoitukset
16.4.2014 Palokuntanaisten kevätopintopäivät 22.-23.3.2014 IDEAPAJA: Viikkoharjoitukset Ryhmätöiden koonti Palokuntanaistyön viikkoharjoitukset ideapajan taustaa - Palokuntanaistoimijoilta tuli toive,
Viestintä ja materiaalit
Viestintä ja materiaalit http://tammelankylat.wikispaces.com/ Erilaisia dokumentteja, mm. kyläsuunnitelmat http://tammelankylat.ning.com/ Keskustelupalstat Kalenteri Linkit löytyvät: www.tammelankylat.fi
Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki
Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry 30.11.2013 Reino Myllymäki Tausta Tutkimus suoritettiin Etelä-Tuusulan kyläyhdistysten verkkosivustolla
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26
Asemakaavan muutos, Klaukkalan Järvimaan alue
Asemakaavan muutos, Klaukkalan Järvimaan alue Aluerajauksen korjaus tehty teknisenä korjauksena saadun palautteen pohjalta 10.1.2013. SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI JA NYKYTILANNE Suunnittelualue sijaitsee
TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA. kotiloimaalta.fi
TILAA ELÄÄ JA ASUA LUONNOLLISESTI LOIMAA 1969 2019 Tontit 2019 kotiloimaalta.fi KESKUSTAN ASUINALUEET NAHINLAHTI Uusi asuinalue keskustan tuntumassa, Loimijoen rannan, peltojen ja metsän ympäröimänä. Maaseutumaista
Y4 LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN ( ) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET
Y LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN (9..-8..1) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET 1 MAANKÄYTTÖ 3 Kuinka paljon alueen maankäytön ohjaamisessa tulisi mielestäsi panostaa 3 Vastauksia (37-39kpl)
KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät
KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä
ARVIO RAKENNETUN YMPÄRISTÖN HOIDOSTA. Kauppalan keskusta Nurmes 2010
ARVIO RAKENNETUN YMPÄRISTÖN HOIDOSTA Katuvalaistus Koivukatujen hoito Siisteys Istutukset Kadut Puistojen hoito Liikennejärjestelyt Opasteet Sadevesiviemäröinti Yleisilme Jalkakäytävät Rakennusten kunto
3 Järvikierros (Kirkonkylä Suontaantie Kirkonkylä)
3 Järvikierros (Kirkonkylä Suontaantie Kirkonkylä) Kirkonkylä Hongisoja Taipaleentie Suontaantie Kirkkotie Kirkonkylä 07.15 X X 07.30 X 07.50 + 08.15 X X 08.30 X 08.50 kp 09.05 X X 09.20 X 09.40 12.05
Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa
Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa Viitannummi, Viitanlaakso 15.9.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylätoiminta on monipuolista
LUONNOS: Ennakkoarviointitaulukot ja päätösvaihtoehdot. 1. Vaikutusten ennakkoarviointi: kuntalaisvaikutukset
LUONNOS: Ennakkoarviointitaulukot ja päätösvaihtoehdot 1. ryhmä 1. Vaikutusten ennakkoarviointi: kuntalaisvaikutukset Sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus - palvelut lähemmäksi vihtijärveläisiä -
Ukonniemen tontit nyt myynnissä!
Asetu asumaan Ukonniemen tontit nyt myynnissä! Vireä kunta vetten äärellä Leppävirta on lähes 10 000 asukkaan kunta Pohjois-Savossa, Viitostien varrella. Leppävirran alueella sijaitsevat suuret järvet
Suunnistuksen kansallinen kilpailu, su, 22.5.2016. Keuruun Kisailijat ry / Suunnistusjaosto
1. TURVALLISUUSSUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän turvallisuussuunnitelman tavoitteena on taata Keuruun Kisailijat ry:n järjestämän suunnistustapahtuman (ks. kohta 2) suunnistajien, katsojien sekä järjestelytehtävissä
Maaseudun asukkaiden monipuolinen nykyarki liikkumisen näkökulmasta. Esa Erkkilä Keskipohjalaiset Kylät Kyläasiamies 20km, taajamamerkin takaa
Maaseudun asukkaiden monipuolinen nykyarki liikkumisen näkökulmasta Esa Erkkilä Keskipohjalaiset Kylät Kyläasiamies 20km, taajamamerkin takaa Mutkalammin kyläyhdistyksen alue / Märsylän koulupiiri Kannuksen
Jakeluverkko myrskyn silmässä
Jakeluverkko myrskyn silmässä Käyttövarmuuspäivä 2.12.2010 Finlandia-talo, Helsinki Jorma Myllymäki Käyttöpalvelujohtaja Vattenfall Verkko Oy 1 J. Myllymäki 2.12.2010 Asiakas avainroolissa Asiakas Verkkoyhtiöt
Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo
Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo Kaupunginhallituksen iltakoulu 20.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi
RÖYKÄN ASUKASYHDISTYKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS
RÖYKÄN ASUKASYHDISTYKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika: 10.3.2014 klo 18:00 19:30 Paikka: Pizzeria Kulma, Röykkä Läsnä: Osmo Suominen, puheenjohtaja Aki Keränen Jorma Airaksinen Pentti Lassila Eija Kulmalainen
Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti.
Kyläkysely Valitse kunta Vastaajien määrä: 95 5% 1 15% 2 25% Iisalmi 6,32% Juankoski Kaavi Keitele Kiuruvesi Kuopio 23,16% Lapinlahti 5,26% Leppävirta 8,42% Maaninka Nilsiä 6,32% Pielavesi Rautalampi Rautavaara
Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa?
8.9.2015 Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa? Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston puheenjohtaja Seminaarin teema Mikä on turvallisuuden nykytila ja haasteet harvaan asutulla
D. LIIKENTEENOHJAUS- SUUNNITELMA
Lakeuden Maanrakennus Oy D. LIIKENTEENOHJAUS- SUUNNITELMA Maantien 11345 parantaminen välillä Arkadian yhteislyseon liittymä Kisatien liittymä Tommi Keso 9.6.2017 Sivu 2 1 RAKENNUSKOHTEEN YLEISKUVAUS...
Seinäjoen, Nurmon ja Ylistaron liikenneturvallisuussuunnitelma 49 Kuva 6.8. Periaatekuva keskisaarekkeesta. Suojateiden havaittavuutta on voidaan parantaa suojatiemerkkeihin asennettavilla sini-valkoraidoitetuilla
Turvallisesti harrastuksiin. Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille
Turvallisesti harrastuksiin Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille Harrastusmatkojen turvallisuus mukaan toimintaan harrastuksiin liittyy runsaasti sekä lyhyitä matkoja kodin ja harrastuspaikan
ORAVATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1: PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
2 MÄNTSÄLÄ ORAVATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:1000 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 25. päivänä marraskuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa. Alueen määrittely:
Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu.
Lain mukaan joka kodissa täytyy olla palovaroitin. Tulipalo alkaa usein keittiöstä. Jos rasva syttyy palamaan, laita kansi päälle. Älä koskaan käytä vettä. Huolehdi palavasta kynttilästä. Älä tupakoi sängyllä
MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti
2 MÄNTSÄLÄ URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA 604. KAAVATUNNUS 176 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä maaliskuuta 2010
KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta
KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Kokonaisvaltainen riskienhallinta Osallistuja tiedostaa kokonaisvaltaisen riskienhallinnan periaatteet. Osallistuja ymmärtää eri tahojen laatimien riskianalyysien ja uhkamallien
TORNION TURVALLISUUSTAPAHTUMAT VIIKOLLA 6/2016:
TORNION TURVALLISUUSTAPAHTUMAT VIIKOLLA 6/2016: Suunnittelumatriisi palvelualueille Palvelualue: Sivistyspalvelut Toimenpide Teemaviikon toimenpiteen nimi Tulosyksikkö: Arpelan päiväkoti Ma 8.2. Ti 9.2.