KAINUUN MAAKUNTAOHJELMAN SEURANTA, VÄLIRAPORTTI 1/2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAINUUN MAAKUNTAOHJELMAN SEURANTA, VÄLIRAPORTTI 1/2007"

Transkriptio

1 Erillinen liite nro. 3 / MH II KAINUUN MAAKUNTAOHJELMAN SEURANTA, VÄLIRAPORTTI 1/2007 KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ Suunnittelu- ja kehittämisyksikkö

2 2

3 Sisällys: 1. Johdanto Maakuntaohjelman seuranta Väliraportin laadintaprosessi Kainuun kehitys tietyissä teemoissa Väestö Työllisyys ja työttömyys Toimialojen kehitys Avainklusterit, suhdannetiedot 1-6/ Aluebarometri 1-2/ Johdanto Aluekehittämislain perusteella maakuntien liitot (Kainuussa Kainuun maakunta kuntayhtymä alkaen) toimivat aluekehittämisviranomaisina. Niiden tehtävänä on yleinen aluepoliittinen suunnittelu, aluekehittämisohjelmien valmistelu, hyväksyminen ja toteutumisen seuranta sekä aluekehitystoimenpiteiden yhteensovittaminen. Maakunnalla on käytettävissään kolme lakisääteistä suunnitteluvälinettä: maakuntasuunnitelma, alueellinen kehittämisohjelma ja maakuntakaava. Nykyinen Kainuun maakuntaohjelma on hyväksytty Kainuun maakuntavaltuustossa Maakuntaohjelman seuranta Kainuun maakuntaohjelmassa todetaan, että Kainuun maakunnallinen ennakointi- ja seurantaryhmä seuraa maakuntaohjelman toteutumista. Kehityksestä raportoidaan sovittujen teemojen mukaisesti kaksi kertaa vuodessa maakuntavaltuustolle. Laaja seurantaraportti valmistellaan tiedoksi vuosittain toukokuun loppuun mennessä. Vuodenvaihteen jälkeen toimitetaan viimeisimmät tiedot sisältävä väliraportti, jossa tuodaan esille keskeiset ja laajan raportin ilmestymisen jälkeen päivittyneet, Kainuun maakunnan viimeaikaista kehitystä kuvaavat tiedot. Tuoreimmat seurantatiedot löytyvät teemoittain myös Kainuun maakuntaportaalista ( > tilastoja). 3. Väliraportin laadintaprosessi Raporttiin on kirjoitettu tiivis kuvaus edelliseen, Kainuun maakuntavaltuustolle esitettyyn seurantaraporttiin pohjautuen keskeisistä uusista havainnoista. Osa indikaattoreista ei ole päivittynyt tämän raportin laatimiseen mennessä. Tämän raportin kokoamisesta on vastannut Kainuun maakunta kuntayhtymän suunnittelu- ja kehittämisyksikkö. Raportti on toimitettu tiedoksi Kainuun maakuntahallitukselle kokoukseen. 4. Kainuun kehitys tietyissä teemoissa Seuraaville sivuille on kerätty tiedot muutamista maakuntaohjelman eri teemojen indikaattoreista. Tiedot on esitetty pääosin v alkavina sarjoina. Kuvissa on esitetty viimeisin saatavilla oleva tilastotieto, maakuntaohjelman tavoite ja, jos mahdollista, vertailuarvona suhde valtakunnalliseen kehitykseen. Tietoja on täydennetty lisäksi Suomen kuntaliiton ja sisäasiainministeriön aluebarometrin Kainuuta koskevilla tiedoilla sekä Suomen Yrittäjät ry:n ja Finnvera Oyj:n Pk-yritysbarometrin toimialakohtaisilla suhdannenäkymätiedoilla. 3

4 4.1. Väestö TAVOITE Väestö Kainuun v lopun väestömäärä oli reilusti ennakoitua alhaisempi Tilastokeskuksen joulukuussa 2006 tekemän arvion mukaan. Väestö pienenisi sen mukaan 963:lla hengellä (-1,1 %)! Koko maakunnan kannalta ongelmallista olisi edelleen Kajaanin väkimäärä lasku 110:lla (-0,3 %), kun tavoitteena on ollut maakuntakeskuksen asukasmäärän pitäminen vakaana. Suurin suhteellinen menettäjä olisi Vaala, jonka väestö vähenee ennakkotiedon mukaan 115:llä (-3,1 %). Maakunnan ainoana kuntana Sotkamon väestö lisääntyisi ennakkotiedon mukaan 13:lla (0,1 %). Kainuun keskussairaalassa syntyi v lasta. Syntyneitä oli v , eli syntyneitä oli 26 vähemmän Työllisyys ja työttömyys (Lähde tässä osiossa: Työllisyys ja työttömyys Kainuussa 11/2006, Kainuun TE-keskus, työvoimaosasto, Juha Puranen, koko tiedote: => Viime aikojen hyvä työllisyyskehitys jatkui Kainuussa edelleen marraskuussa Kainuun työttömyys on kutistunut yli 900 henkilöä vuoden takaisesta. Talven tullessa Kainuun työmarkkinoille aiemmin tavanomainen kausivaihtelu ei vielä kääntänyt työttömyyttä juurikaan kasvuun, vaan työttömyys pysyi myös marraskuussa kuta kuinkin syys- ja lokakuun tasolla. Työttömyys on nyt kutistunut yhä selvemmin vuoden takaisesta. Kainuun työvoimatoimistoihin oli kirjoittautunut marraskuun lopussa kaikkiaan työtöntä työnhakijaa, joka on tosin 34 enemmän kuin lokakuussa, mutta kuitenkin peräti 916 vähemmän kuin vuosi sitten. Vuositasolla työttömyys onkin vähentynyt Kainuussa jopa ripeämmin kuin koko maassa keskimäärin. Erityisesti nuorisotyöttömyys on vähentynyt ilahduttavasti lähes neljänneksen vuoden takaisesta. Samoin Kainuun työttömyyttä leimaava vaikea rakenteellinen työttömyys on myös alkanut viime aikoina kohentua. Vuoden lopulla työttömyyden ennakoidaan kuitenkin kausivaihtelusta johtuen jälleen kasvavan, mutta kasvu jäänee kuitenkin edellisiä vuosia selvästi vähäisemmäksi. 4

5 Vuoden takaisesta paras kehitys on Hyrynsalmella ja Suomussalmella Marraskuussa työttömyys väheni Hyrynsalmella, Kajaanissa ja Ristijärvellä. Vuolijoella tilanne ei muuttunut, mutta muissa Kainuun kunnissa työttömyys kasvoi. Kainuun eri kunnissa työttömyyden kehitys on ajoittain aikalailla erilaista. Kun marraskuussa Hyrynsalmella työttömyys väheni lähes 10 %, niin samanaikaisesti Paltamossa työttömyys kasvoi lähes saman verran. Vuoden takaisesta tilanteesta työttömyys on vähentynyt Paltamoa lukuun ottamatta kaikissa muissa Kainuun kunnissa. Suhteellisesti eniten työttömyys väheni vuoden takaisesta tilanteesta Hyrynsalmella (-28 %) ja Suomussalmella (-21 %). Myös Kuhmossa kehitys vuoden takaisesta on hyvä (-17 %). Työttömyysasteella mitaten vaikein tilanne on nyt Puolangalla (18,8 %) ja Vaalassa (18,2 %). Vaala on viime aikoina noussut Kainuun vaikeimpien työttömyyskuntien joukkoon. Paras tilanne on edelleen Sotkamossa (12,3 %) ja Kajaanissa (13,4 %). 5

6 4.3. Toimialojen kehitys Kainuun kaikkien toimialojen suhdannekehitys v. 1/2000-6/2006 Tuoreimmat tiedot toimialojen liikevaihto- ja henkilöstön kehityksestä saadaan sisäasiainministeriön Tilastokeskukselta tilaamista maakunnittaisista päätoimialojen suhdannetiedoista. Niiden tiedot perustuvat samaan liikevaihtoverojen tilitysaineistoon, kuin mistä myös Kainuun avainklustereiden suhdannetiedot on laskettu. Suhdannetietojen käyttämisen etuna muihin seurantamenetelmiin on tietojen tuoreus: nyt saatavilla on jo vuoden 2006 kesä-heinäkuun tilanne, kun esim. työssäkäyntitilaston kautta on käytettävissä vasta v lopun tilanne. Tilastokeskuksen suhdannetietojen mukaan 2000-luvun alussa kaikkien toimialojen yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi Kainuussa muuta maata hitaammin. V. 2003: sta lähtien liikevaihto on kasvanut samalla nopeudella 6

7 muun maan kanssa. Tuoreimman tiedon mukaan viimeisen vuoden aikana (06/ /2006) Kainuussa kaikkien toimialojen yhteen laskettu liikevaihdon kasvu oli suhdannetietojen mukaan nopeaa, 15 % kuten myös koko maassa keskimäärin. Kainuun päätoimialojen suhdannekehitys 1/2000-6/2006 Suhdannetietojen mukaan Kainuun toimialoista on kasvanut jaksolla 6/2005-6/2006 teollisuuden liikevaihto, lähes 22%. Sen liikevaihto laski toukokuussa 2005, mutta nousi ripeästi loppuvuodesta ja vuoden 2006 alkupuolella. Rakentamisen kasvuvauhti on palautunut lähes aiempien vuosien tasolla v hitaamman kasvun jälkeen. Kauppa on kehittynyt koko talouden kasvua hitaammin. Kaikki yht. Teollisuus RakentamineKauppa Palvelut 2005 Kesäkuu 110,06 88,85 137,49 112,59 134,28 Heinäkuu 110,7 89,69 137,35 112,9 135,08 Elokuu 111,86 91,46 137,97 113,19 135,79 Syyskuu 113,43 93,97 138,31 113,46 136,41 Lokakuu 115,03 96,51 138,53 113, Marraskuu 116,37 98,51 139,85 114,01 137,48 Joulukuu 117,44 100,02 141,78 114, Tammikuu 118,38 101,21 143,32 114,69 138,57 Helmikuu 119,28 102,25 144,34 115,1 139,23 Maaliskuu 120,32 103,54 145,59 115,55 140,03 Huhtikuu 121,66 105,4 148,02 116,05 141,12 Toukokuu 123,25 107,81 150,81 116,54 142,29 Kesäkuu 125,03 110,69 152,62 117,03 143,55 muutos % 14,97 21,84 15,13 4,44 9,27 Lähde: Tilastokeskus 7

8 Päätoimialat yhteensä Päätoimialojen työllisten määrän arvioimiseksi tehtiin laskelma, jossa tuoreimmat, v todelliset työssäkäyntitilaston työpaikkamäärät muunnettiin vuotta 2005 koskevaksi arvioksi suhdannetietojen kausitasoitetun muutoksen avulla. Yhteenlaskettu työpaikkakehitys näyttäisi menevän arvion mukaan lähes täsmälleen maakuntaohjelma tavoitteen mukaisesti. Teollisuus Suhdannetietojen pohjalta arvioitu teollisuustyöpaikkojen määrä tulisi nousemaan v reilusti. Kasvua olisi yli 700 työpaikan verran. Tätä havaintoa tukee teollisten toimialojen vankka kasvu erityisesti v lopussa. Rakennustoiminnassa ja kaupassa työpaikkojen määrä on kohtuullisen lähellä maakuntaohjelman tavoitetta. Muille päätoimialoille ei suhdannetietoja ole saatavana. Maakuntaohjelman tavoitteet työpaikoista päätoimialoilla ja toteuma v työssäkäyntitilaston mukaan sekä muutaman toimialan arvio työpaikoista v suhdannetietojen pohjalta laskettuna seuraavassa taulukossa. 8

9 A-B Alkutuotanto (TAVOITE) Alkutuotanto Kainuu C-E Teollisuus (TAVOITE) Teollisuus Kainuu F Rakennustoiminta (TAVOITE) Rakennustoiminta Kainuu G Kauppa (TAVOITE) Kauppa Kainuu H Maj.- ja ravitsemistoim.(tavoite) Maj.- ja ravitsemistoiminta Kainuu I Liikenne (TAVOITE) Liikenne Kainuu J-K Muut yksit. palvelut (TAVOITE) Yksityiset palvelut Kainuu L-Q Yht.kunnall.palv. ja järj. (TAVOITE) Yhtteiskunnall.palv, ja järj. Kainuu Yhteensä (TAVOITE) Yhteensä Kainuu

10 4.4. Avainklusterit, suhdannetiedot 1-6/2006 Yleistä Kainuun maakuntaohjelman avainklustereiden toimialaryhmistä voimakkainta kasvua piti metalliala, jonka liikevaihto lisääntyi vuoden 2006 alkupuoliskolla 32 prosenttia. Kaivannaistoiminnan liikevaihto ylsi 16 prosentin ja metsä- ja puualan liikevaihto 14,5 prosentin kasvuun. ICT- ja elektroniikkatoimialan liikevaihdon kasvu oli ko. aikana 10,6 prosenttia, elämystuotannon ollessa 7,5 prosenttia. Maltillisinta kasvu oli elintarviketuotannossa, jossa lisäys edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna oli 5,7 prosenttia. Henkilöstömäärän kasvu oli merkittävää ainoastaan ICT- ja elektroniikka-alalla, jossa lisäystä kuluvan vuoden alkupuolella kertyi 6 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Metsä- ja puutoimialalla henkilöstömäärä lisääntyi vain hieman vertailuajankohdastaan, 0,3 prosenttia. Muilla toimialoilla henkilöstömäärä laski. Eniten vähentyi metallialan henkilöstö, 7,2 prosenttia. Elintarviketuotannossa henkilöstö väheni 2,7 prosenttia ja elämystuotannossa 2,6 prosenttia. Suhdannekehitys Kainuun maakunnassa tammi-kesäkuu 2006 Kaivannaistoiminta 16,0 % Metalli -7,2 % 32,0 % Elintarviketuotanto -2,7 % 5,7 % Metsä ja puu 0,3 % 14,5 % Elämystuotanto -2,6 % 7,5 % ICT ja elektroniikka 6,0 % 10,6 % -15 % -10 % -5 % 0 % 5 % 10 % 15 % 20 % 25 % 30 % 35 % Muutosprosentti, tammi-kesäkuu 2006 verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan Liikevaihto Henkilöstömäärä Lähde: Tilastokeskus / Asiakaskohtainen suhdannepalvelu ICT, Elektroniikka ICT- ja elektroniikkaryhmän henkilöstömäärän ja liikevaihdon trendit Kainuussa vuodesta 1997 lähtien Indeksi 2000= / / / / / / / / / /2006 Liikevaihto Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Henkilöstömäärä Vuoden 2006 alusta ICT- ja elektroniikkasektorin liikevaihdon kehitys on ollut pirteää. Vuoden ensimmäisen neljänneksen 8,3 prosentin kasvu kiihtyi kesäkuukausina 12,8 prosenttiin. 10

11 Maakuntaohjelman tavoitteena ollut liikevaihdon 10 % kasvu ICT:ssä ja 15 % elektroniikassa lähes saavutettiin. Vuonna 2005 henkilöstömäärä kasvoi lukuun ottamatta ensimmäistä vuosineljännestä, jolloin laskua kehkeytyi 1,5 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta ajan-jaksosta. Seuranneina kahtena vuosineljänneksenä kasvu pysytteli hieman yli 3 prosentissa, mutta voimistui vuoden kolmen viimeisen kuukauden aikana 7,4 prosenttiin. Sama kehitys näyttää jatkuneen vuoden 2006 alusta kasvun ollessa ensimmäisellä vuosineljänneksellä 6,5 prosenttia ja toisella 5,5 prosenttia. Maakuntaohjelman tavoitteena ollut työpaikkojen 2 % kasvu ICT:ssä ja 5 % elektroniikassa jopa ylitettiin alkuvuodesta Maakuntaohjelmassa arvioitiin, että käänne toimialojen työllisyydessä tapahtuisi v Kasvu käynnistyi kuitenkin jo v ja toteuman arvio v lopussa on noin 2470 työpaikkaa. ICT, elektroniikka ja metalli Pk-yritysbarometrin mukaan Kainuulaiset ICT-alan yritykset näkevät toimialan tulevankin kehityksen positiivisena. 11

12 Metalli 140 Metallialan henkilöstömäärän ja liikevaihdon trendit Kainuussa vuodesta 1997 lähtien 120 Indeksi 2000= / / / / / / / / / /2006 Liikevaihto Henkilöstömäärä Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Metallialan liikevaihdon vahva kasvukehitys jatkui myös vuoden 2006 alkupuoliskolla. Ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihdon kasvu ylsi viime vuoden lopun tasolle, ollen 43,1 prosenttia vuodentakaista vertailuajankohtaansa suurempi. Toisella vuosineljänneksellä kasvu tasoittui 22,3 prosenttiin. Maakuntaohjelman tavoitteena ollut liikevaihdon 15 % kasvu metallissa ylitettiin reilusti. Metallialan henkilöstömäärä kääntyi vuoden 2006 alusta laskuun. Ensimmäisellä neljänneksellä laskua oli 3,6 prosenttia ja toisella jo 10,7 prosenttia. Maakuntaohjelman tavoitteena ollut työpaikkojen 5 % kasvu. Toimialan suhdannenäkymät ovat parantuneet v edelleen vuodesta

13 Elämystuotanto 130 Elämystuotannon henkilöstömäärän ja liikevaihdon trendit Kainuussa vuodesta 1997 lähtien 120 Indeksi 2000= / / / / / / / / / /2006 Liikevaihto Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Henkilöstömäärä Elämystuotannon liikevaihdon kehitys on ollut maltillista. Vuoden 2006 alkupuolella elämystuotannon liikevaihdon kehityksessä tapahtui muutos. Ensimmäisen neljänneksen reilun 4 prosentin kasvu kiihtyi toisella vuosineljänneksellä 11,3 prosenttiin. Maakuntaohjelman tavoitteena on toimialalla liikevaihdon 5 % kasvu. Elämystuotannon henkilöstömäärä laski vuoden 2005 loppupuolella alle prosentin. Vuoden 2006 kolmen ensimmäisen kuukauden aikana elämystuotannon henkilöstömäärä kasvoi hieman, mutta kääntyi huhtikesäkuussa selvään 5,7 prosentin laskuun. Maakuntaohjelman tavoitteena olevaa työpaikkojen 3 % kasvu toivottavasti saavutetaan jatkossa liikevaihdon rajun kasvun myötä. Elämystuotannon työpaikkamäärä on jäänyt pahasti jälkeen maakuntaohjelmassa asetetusta tavoitteesta. Osaselityksenä on matkailun työpaikkojen syntyminen liikeelämän palveluihin esim. vuokratyövoimana. Nämä työpaikat eivät näy tilastoissa elämystuotannon työpaikkoina. Elämystuotanto Matkailuyritysten odotukset tulevaisuuden suhteen ovat edelleen positiiviset. 13

14 Metsä ja puu Metsä- ja puualan henkilöstömäärän ja liikevaihdon trendit Kainuussa vuodesta 1997 lähtien 120 Indeksi 2000= / / / / / / / / / /2006 Liikevaihto Henkilöstömäärä Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Vuoden 2006 ensimmäisellä neljänneksellä metsä- ja puu-toimialaryhmän liikevaihto oli vakaassa 5,2 prosentin kasvussa. Saman vuoden toisen neljänneksen kovassa kasvussa (25,9 prosenttia) näkyy vielä viime vuodelle ajoittuneen paperialan työtaistelun vaikutus. Maakuntaohjelman tavoitteena on liikevaihdon kasvu 2 %:lla vuodessa koko jakson ajan metsäsektorilla. Vuoden 2005 aikana liikevaihto kuitenkin laski 5,4 %. Loppuvuoden nopea liikevaihdon kasvu kuitenkin ennakoi kokonaisuutena valoisampaa vuotta Vuoden 2006 alussa oli toimialaryhmän henkilöstömäärässä hienoista laskua. Kuluvan vuoden tammimaaliskuussa henkilöstömäärä laski 1,6 prosenttia, mutta kääntyi tämän jälkeen 2,4 prosentin kasvuun. Maakuntaohjelman arvio toimialan työpaikkojen vähenevän 2 %:lla koko jakson aikana metsäsektorilla. Toteuma on ollut arvioitua parempi. Metsä- ja puu -toimialaryhmän työllisten määrä Kainuussa ja 14

15 maakuntaohjelman tavoitteet ovat alla olevassa kaaviossa. V koskeva luku on työssäkäyntitilaston lopullinen luku ja v koskeva luku (2455) on suhdannetietojen pohjalta laadittu arvio Metsä ja puu Metsä- ja puu -toimialaryhmän yritysten yleiset suhdannenäkymät ovat parantuneet työselkkausvuodesta Metsä- ja puu -toimialaryhmän yritysten yleiset suhdannenäkymät Kainuussa. 15

16 Elintarviketeollisuus Indeksi 2000=100 Elintarviketuotannon henkilöstömäärän ja liikevaihdon trendit Kainuussa vuodesta 1997 lähtien / / / / / / / / / /2006 Liikevaihto Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Henkilöstömäärä Elintarvikealaa koskevat suhdannetiedot on saatavilla vain elintarviketeollisuuden osalta. Alkutuotannon kehityksestä ei tietoja ole saatavilla, koska tuottajat kuuluvat arvonlisäjärjestelmässä vuosi-ilmoittajien piiriin, jotka eivät näy käytetyssä aineistossa. Elintarviketuotannon liikevaihdon trendi on ollut pitkään laskeva. Vuoden 2006 alusta kasvuluvut vaihtelivat edelleen voimakkaasti neljänneksittäin. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä liikevaihto lisääntyi peräti 40,8 prosenttia, kun taas toisella supistui 16,2 prosenttia. Vuoden alkupuoliskolla kasvua oli yhteensä 5,7 prosenttia. Maakuntaohjelmassa tavoitteena on liikevaihdon kääntäminen nousuun, mikä näyttääkin toteutuneen. Elintarviketuotannon henkilöstömäärän väheneminen on hidastunut vuoden 2005 ensimmäisen neljänneksen jälkeen. Henkilöstömäärän lasku hiipui vuoden 2006 kolmen ensimmäisen kuukauden aikana vajaaseen prosenttiin, mutta nopeutui hieman toisella neljänneksellä, ollen 4,4 prosenttia viimevuotista vertailuajankohtaansa pienempi. Henkilöstön kehitys on ollut ennakoidun laskevan trendin mukaista. Kivi Kaivannaistoiminta, liikevaihdon tiedot, Kainuu(tol 14,267) Indeksi 2000= / / / / / / / / / / / /2006 Alkuperäinen Kausitasoitettu Trendi Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu 16

17 Vuoden 2006 kolmena ensimmäisenä kuukautena kaivannaistoiminnan liikevaihdon kasvu jäi maltilliseen 3,5 prosenttiin, mutta pyrähti voimakkaaseen 30,3 prosentin kasvuun toisella vuosineljänneksellä. Kaivannaistoiminnan liikevaihto on maakuntaohjelman mukaisella vahvalla ja jatkuvalla kasvu-uralla. (Lisätieto: Yllä olevassa kuvassa näkyy myös kaikkien aiemmin esitettyjen suhdannekuvien taustalla olevassa alkuperäisessä aineistossa olevaa vaihtelua, jota trendikäyrä tasaa. Tietojen esittämisessä käytetään trendikuviota, koska se näyttää selvimmin kehityksen suunnan. Trendikuvioiden tarkastelussa on kuitenkin muistettava, että erityisesti trendikuvaajan loppuosa saattaa revisoitua eli tarkistua tulevaisuudessa tulevien kuukausitietojen päivittämisen jälkeen. Viimeisimmän kuukauden korkea tai vastaavasti alhainen havainto ohjaa trendikuvaajan loppupään suuntaa voimakkaasti. Aikasarjan pidentyessä trendikuvaaja pyrkii jatkuvasti tasoittumaan.) 5. Aluebarometri 1-2/2006 Aluebarometri on sisäasiainministeriön ja Suomen Kuntaliiton kaksi kertaa vuodessa kunnille tehtävä internetkysely. Kyselyn suorittaa sisäasiainministeriön ja Kuntaliiton tilauksesta Tilastokeskus. (Koko aluebarometri : => julkaisut => julkaisusarjat => kunnat => Aluebarometri1-2/2006) Kuntien yleiset kehitysnäkymät Suomessa ovat v lopulla aikaisempaa paremmat. Samalla erot maakuntien välillä, mutta myös niiden sisällä ovat kaventuneet. Kuntien rahoitusongelmat ovat hellittäneet, eikä kuntien taloustilanne ole yhtä huono kuin muutamana edellisvuonna. Kehityksen taustalla on verotulokehityksen paraneminen. Tulot lisääntyvät koko maassa, mutta varsinkin maakuntien keskusseuduilla kasvu on nopeaa. Tämä ei kuitenkaan ole poistanut velanoton tarvetta, jonka arvioidaan lisääntyvän edelleen koko maassa. Kuntien parantunut talouskehitys heijastuu peruspalvelujen järjestämiseen, jonka ongelmat näyttävät olevan pienentymässä. Luottamus kuntayhteistyöhön on aikaisempaa vähäisempää. Sen sijaan kuntaliitoksia suunnitellaan ympäri maata. Syksyn 2006 mittauksen perusteella puolet vastaajista arvioi oman kunnan tekevän yhdistymispäätöksen kymmenen vuoden kuluessa. Kajaanin seudulla arviot tulevaisuudesta ovat aikaisempaa varovaisemmat. Muualla maakunnassa toiveet paremmasta ovat lisääntyneet. Kajaanin seudun kuntien rahoitusasema on varsin hyvä, sen sijaan muualla maakunnassa kuntien taloustilanne pysyy kireänä. Verotulot lisääntyvät vuonna 2006 koko maakunnassa, vuonna 2007 lähinnä Kajaanin seudulla. Kajaanin seudun työllisyysnäkymät ovat valoisat. Kaikki vastaajat arvioivat työttömyyden laskevan. Vuonna 2007 tilanteen ei uskota muuttuvan huonommaksi. Peruspalvelujen järjestämisessä nähdään ongelmia. Erityisesti vanhusten hoidon ja terveyden hoidon edellytykset heikkenevät tulevaisuudessa. 17

18 Kuntien yhteistyö sujuu hyvin Kajaanin seudulla. Muualla maakunnassa arviot ovat nyt aikaisempaa varovaisemmat. Kainuussa korostetaan erityisesti suhteita elinkeinoelämään, mutta myös seutukunnallista yhteistyötä halutaan tiivistää. Vuoden 2007 alussa toteutuneen kuntaliitoksen jälkeen kuntien yhdistymisiä ei näyttäisi toteutuvan Kajaanin seudulla. Muualla maakunnassa yli ¾ vastaajista arvioi oman kunnan tekevän yhdistymispäätöksen kymmenen vuoden aikana. Pääosa liitoksista näyttäisi kuitenkin toteutuvan vasta vuosikymmenen vaihteen jälkeen. 18

Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun

Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun 1 Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun Kainuun liitossa on laadittu ja maakuntavaltuusto on hyväksynyt (16.6.2014) maakunnan

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 5,1 prosenttia edellisvuoteen

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2014 yhteensä 8,2 prosenttia

Lisätiedot

Kaivokset Kainuun kasvun kärjessä metsäklusterissa selkeää piristymistä

Kaivokset Kainuun kasvun kärjessä metsäklusterissa selkeää piristymistä Kaivokset Kainuun kasvun kärjessä metsäklusterissa selkeää piristymistä Vuoden 2018 alkupuoliskolla yritysten henkilöstömäärät kasvoivat kaikilla ja liikevaihto lähes kaikilla toimialoilla Kaivostoiminnan

Lisätiedot

Toimialojen liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuussa

Toimialojen liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuussa , joulukuu 2017 Kainuun yritysten liikevaihto kasvaa vahvasti Vuoden 2017 ensimmäisellä puolikkaalla yritysten liikevaihto kasvoi voimakkaasti, mutta henkilöstömäärä maltillisemmin Liikevaihto kasvussa

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 6,8 prosenttia edellisvuoteen

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2014 yhteensä 7,8 prosenttia

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2018

Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2018

Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto 2010= 125 120 Keski-Suomen

Lisätiedot

Yritykset, työpaikat, työttömyys

Yritykset, työpaikat, työttömyys Yritykset, työpaikat, työttömyys Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy Yritykset, työpaikat, työttömyys Sisällys: Yritykset ja työpaikat Työllisyys ja työttömyys 2

Lisätiedot

Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto

Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Keski-Suomen Tilanne 30.6.2019 Matkailun, kaupan ja palveluiden kasvu on jatkunut kohtuullisena. Suhdannehuippu ohitettu viennissä, teollisuudessa ja rakentamisessa. Kovin kasvu Saarijärven-Viitasaaren

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT 5/2013 Taitto: Etukannen kuvat: Ari Näpänkangas Pitkospuut, Jarmo Laitinen Matkailualue, Tarja Bäckman Viljakuivuri, Juha Hartikainen 3 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U

L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S 2 0 1 7 - L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U Lappi avainlukuina Lapin työpaikoista kaikkiaan 63 prosenttia on yksityissektorilla

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 30.9.2016 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012

Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012 Lisätietoja: Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mikko Väisänen, Pohjois-Pohjanmaan liitto, p. 050 336 6524 Lähde: Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu

Lisätiedot

Suhdannekatsaus-Kainuu 27.11.2015

Suhdannekatsaus-Kainuu 27.11.2015 1 Kainuun kärkitoimialojen tilanne edelleen haastava maakunnan suhdannekehitys vuoden 2015 kesäkuulle Kainuun liitossa on laadittu ja maakuntavaltuusto on hyväksynyt (16.6.2014) maakunnan tulevien vuosien

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018.

Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018. Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne 30.6.2018 #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018. Vienti vetää ja teknologiateollisuus kovin kasvaja Veli-Pekka

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi talvella 2018 vienti vetää ja teollisuus kovassa kasvussa

Keski-Suomen Aikajana 3/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi talvella 2018 vienti vetää ja teollisuus kovassa kasvussa Keski-Suomen Aikajana 3/2018 Tilanne 31.3.2018 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi talvella 2018 vienti vetää ja teollisuus kovassa kasvussa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2017

Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Maakuntahallitus 25.8.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi teollisuuden avulla ja on syntynyt positiivinen kasvunkierre Aikajana 4/2017 julkaistaan lokakuun alussa

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 4/2017

Keski-Suomen Aikajana 4/2017 Keski-Suomen Aikajana 4/2017 Tilanne 30.6.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu jatkui kiivaana vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan

Lisätiedot

Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto

Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Keski-Suomen Tilanne 31.3.2019 Rakentamisen ja yksityisten palveluiden kasvu on jatkunut. Suhdannehuippu ohitettu viennissä, teollisuudessa ja kaupan alalla. Kovin kasvu oli Äänekosken ja Saarijärven-Viitasaaren

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 14.10.2014 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 1/2018

Keski-Suomen Aikajana 1/2018 Keski-Suomen Aikajana 1/2018 Tilanne 30.9.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä heinä-syyskuussa vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 10.10.2017 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Lyhyt kierros Kainuuseen

Lyhyt kierros Kainuuseen Lyhyt kierros Kainuuseen eli mitä meille tänne kuuluu Maakuntatunnukset TILASTOTIETOJA Maakunnan asukasluku v. 2017 lopussa oli 73959 asukasta. Kainuu on pinta-alaltaan suunnilleen Belgian kokoinen. Koko

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 1/2019 Tilanne Menetetty vuosikymmen on kurottu umpeen. Kasvu tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä kesällä 2018.

Keski-Suomen Aikajana 1/2019 Tilanne Menetetty vuosikymmen on kurottu umpeen. Kasvu tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä kesällä 2018. Keski-Suomen Tilanne 30.9.2018 Menetetty vuosikymmen on kurottu umpeen. Kasvu tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä kesällä 2018. Yritysten henkilöstömäärä kasvaa. Vienti vetää ja metsäteollisuus on kovin

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTAOHJELMAN SEURANTARAPORTTI 2008

KAINUUN MAAKUNTAOHJELMAN SEURANTARAPORTTI 2008 Yrityskannan kehitys 400 350 338 300 250 200 150 100 50 240 147 93 218 146 72 219 160 59 240 179 61 269 278 249 181 147 156 128 157 131 113 121 Uudet yritykset Kainuu Tavoite, yritysten nettolisäys Toteuma,

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2015. Kasvun merkit vahvistumassa, Keski-Suomi

Keski-Suomen Aikajana 3/2015. Kasvun merkit vahvistumassa, Keski-Suomi Keski-Suomen Aikajana 3/2015 Kasvun merkit vahvistumassa, Keski-Suomi kuroo koko maata kiinni. Maakunnan veturi(t) on saatu liikkeelle. Työllisyystilanne edelleen heikko. Lisätietoja: Veli-Pekka Päivänen

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2018

Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 24.10.2018 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne 30.9.2016 Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Aikajana 2/2017 julkaistaan huhtikuun alussa, tilanne 31.12.2016 Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen Uljas Valkeinen

Lisätiedot

Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa

Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa Etelä-Savo Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa Lokakuu 216 Tässä katsauksessa tarkastellaan Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT. Uusimmat tiedot joulukuulle 2014 saakka. - esittelyssä metalli -klusteri

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT. Uusimmat tiedot joulukuulle 2014 saakka. - esittelyssä metalli -klusteri POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT Uusimmat tiedot joulukuulle 2014 saakka - esittelyssä metalli -klusteri Taitto: Etukannen kuva: Ari Näpänkangas Ruka (Ari Näpänkangas) 3 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE JULKAISUVAPAA heti TIEDOTUSVÄLINEILLE KAINUUN KÄRKIALOJEN JA KUNTIEN SUHDANNETIEDOT 06/2011

LEHDISTÖTIEDOTE JULKAISUVAPAA heti TIEDOTUSVÄLINEILLE KAINUUN KÄRKIALOJEN JA KUNTIEN SUHDANNETIEDOT 06/2011 LEHDISTÖTIEDOTE 11.11.2011 JULKAISUVAPAA heti TIEDOTUSVÄLINEILLE KAINUUN KÄRKIALOJEN JA KUNTIEN SUHDANNETIEDOT 06/2011 Aluekehityslainsäädännön (Laki alueiden kehittämisestä 602/2002) perusteella maakuntien

Lisätiedot

Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta

Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta RT:n ja RAKLIn ajankohtaisseminaari 18.1.2017 Keski-Suomi #kasvunmaakunta Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen

Lisätiedot

Yritykset, työpaikat, työttömyys

Yritykset, työpaikat, työttömyys Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Yritykset, työpaikat, työttömyys Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy Toimintaympäristön

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.7. klo 9.00 Uuden työvoiman tarve hiipui selvästi kuussa Kainuussa Lomautukset ja oppilaitoksista valmistuneet kohottivat työttömyyttä

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2017

Keski-Suomen Aikajana 2/2017 Keski-Suomen Aikajana 2/2017 Tilanne 31.12.2016 #keskisuomi #kasvunmaakunta on totta, kovat kasvuluvut pöytään vuodelta 2016 Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Aikajana 3/2017 julkaistaan elokuun

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.11. klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa kuussa vähemmän kuin koko maassa keskimäärin Työttömyyden kasvun pääasiallinen syy

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2017

Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Tilanne 31.3.2017, julkaisuvapaa 4.7.2017 klo 10.00 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi teollisuuden avulla ja on syntynyt positiivinen kasvunkierre Aikajana 4/2017 julkaistaan

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 26.8. klo 9.00 Uutta työvoimaa tarvitaan Kainuussa niukasti Pitkäaikaistyöttömyys kasvoi kuussa lähes kolmanneksen vuoden takaisesta

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2016

Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2016 Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2016 Rakennetiedot Jämsän matkailukeskus Laskettavan muuttujan vuositaso (YTR) Yritykset YTR:n mukaan Toimipaikat YTR:n mukaan Henkilöstömäärä (2015) 322 69 77

Lisätiedot

Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa

Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa Etelä-Savo Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa 2017 Tässä katsauksessa tarkastellaan Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan liitto

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2016

Keski-Suomen Aikajana 3/2016 Keski-Suomen Aikajana 3/2016 Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan kehityksessä: Talouskasvua on jokaisella seudulla ja jokaisella toimialalla. Kasvu on heijastunut myös työllisyyteen jokaisella toimialalla.

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.6. klo 9.00 Lomautukset kasvattivat työttömyyttä Kainuussa Työvoiman kysyntä takkuilee ja työttömyyden väheneminen odotuttaa

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.6. klo 9.00 Työttömyys painui Kainuussa vuoden takaista alemmaksi Kainuu pyristelee muuhun maahan nähden vastavirtaan työttömyyden

Lisätiedot

Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa

Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa Etelä-Savo Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa Marraskuu 2017 Tässä katsauksessa tarkastellaan Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2015

Lappeenrannan toimialakatsaus 2015 Lappeenrannan toimialakatsaus 2015 26.10.2015 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 21.10.2011 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

tapahtumassa? Keski-Suomen Aikajana 2 / 2015 Kasvun merkkejä vihdoin näkyvissä ja onko käänne parempaan todella

tapahtumassa? Keski-Suomen Aikajana 2 / 2015 Kasvun merkkejä vihdoin näkyvissä ja onko käänne parempaan todella Keski-Suomen Aikajana 2 / 2015 Kasvun merkkejä vihdoin näkyvissä ja onko käänne parempaan todella tapahtumassa? Lisätietoja: Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen Uljas Valkeinen 040 5950005 0400 644367

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2014 Rakennetiedot Henkilöstömäärä Liikevaihto Yritykset (YTR) Toimipaikat (YTR) 2010 2012 2011

Lisätiedot

Työttömien määrä väheni Kainuussa

Työttömien määrä väheni Kainuussa NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu Julkistettavissa 23.4. klo 9.00 Työttömien määrä väheni Kainuussa Kainuun työttömyyden kehitys poikkeaa koko maan kehityksestä Kainuun työttömyydessä

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015 Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015 Rakennetiedot Henkilöstömäärä Liikevaihto Yritykset (YTR) Toimipaikat (YTR) 2012 2013 2012

Lisätiedot

Rovaniemen seutukunnan suhdanteet

Rovaniemen seutukunnan suhdanteet Rovaniemen seutukunnan suhdanteet Sisältö 1. JOHDANTO... 3 Yleistä laskennasta ja sen tuloksista... 3 2. TOIMIALAKOHTAINEN SUHDANNEKUVAUS ROVANIEMEN SEUDULLA... 4 2.1 Teollisuus (TOL D)... 4 2.2 Rakentaminen

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 4/2016

Keski-Suomen Aikajana 4/2016 Keski-Suomen Aikajana 4/2016 Keski-Suomi #kasvunmaakunta Seuraava Aikajana 1/2017 julkaistaan tammikuun 2017 alussa. Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen Uljas Valkeinen 040 595 0005 0400 644 367 050 568

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.8. klo 9.00 Työttömyys kasvaa, mutta hitaasti Naisten työttömyys kasvaa, miesten vähenee Työttömyyden kasvu jatkui myös kuussa,

Lisätiedot

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa Yritystieto-seminaari 18.02.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000 42000 40000 38000

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 23.12. klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa kuussa selvästi vähemmän kuin koko maassa keskimäärin Uusia työttömiä on aiempaa vähemmän,

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Työllisyys

Toimintaympäristö: Työllisyys Toimintaympäristö: Työllisyys Tampere 24.3.2009 Jenni Kallio Prosenttia 31.12. 14,0-19,4 (13) 11,0-13,9 (25) 8,0-10,9 (32) 6,0-7,9 (20) 3,6-5,9 (13) Työllisyys 2008 % 25,0 22,5 Työttömyys kääntyi nousuun

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON ALUETALOUSKATSAUS 2016

ETELÄ-SAVON ALUETALOUSKATSAUS 2016 1 TRENDIKATSAUS 2/2016 (19.8.2016) TULEVAISUUSLOIKKA ETELÄ-SAVON ENNAKOINTIHANKE 2015-2017 ETELÄ-SAVON ALUETALOUSKATSAUS 2016 KATSAUS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN ALUETALOUDEN KEHITYKSEEN Etelä-Savon aluetalouskatsauksessa

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2017

Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2017 Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2017 Rakennetiedot Jämsän matkailukeskus Laskettavan muuttujan vuositaso (YTR) Yritykset YTR:n mukaan Toimipaikat YTR:n mukaan Henkilöstömäärä (2015) 322 69 77

Lisätiedot

Työttömyys pysytteli edelleen vuoden takaista alemmalla

Työttömyys pysytteli edelleen vuoden takaista alemmalla 1 (7) Julkistettavissa 2.12. klo 9. Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys pysytteli edelleen takaista alemmalla Kausivaihtelu ja lomautukset hivuttavat nyt työttömyyttä ylöspäin Viime aikojen hyvä

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu Julkistettavissa 21.7. klo 9.00 Työttömyys kääntyi kasvuun myös Kainuussa Määrärahojen loppuminen alkaa heijastua työttömyyteen Alkuvuoden

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Lomautukset pitivät Kainuun työttömyyden korkealla myös elokuussa

Lomautukset pitivät Kainuun työttömyyden korkealla myös elokuussa NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 23.9. klo 9.00 Lomautukset pitivät Kainuun työttömyyden korkealla myös kuussa Työttömyysjaksot pitkittyvät, kun uutta työvoimaa

Lisätiedot

Lapin suhdannetiedot. Lapin maakunnan suhdannetiedot

Lapin suhdannetiedot. Lapin maakunnan suhdannetiedot Lapin suhdannetiedot Lapin maakunnan suhdannetiedot Kaivostoiminta ja louhinta Kaivostoiminnan ja louhinnan (TOL B) toimialan liikevaihto kasvoi viime vuonna 16,7 prosenttia vuoteen 2010 verrattuna. Myönteisintä

Lisätiedot

Viime vuosi oli hyvä työllisyysvuosi Kainuussa

Viime vuosi oli hyvä työllisyysvuosi Kainuussa 1 (7) Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Viime vuosi oli hyvä työllisyysvuosi Kainuussa Vuoden lopulla kausivaihtelu ja lomautukset hivuttivat työttömyyttä ylöspäin Kainuussa

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi Kainuussa hieman heinäkuussa

Työttömyys kasvoi Kainuussa hieman heinäkuussa 1 (8) Julkistettavissa 24.8. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys kasvoi Kainuussa hieman kuussa Työttömyys pysytteli kuitenkin edelleen selvästi vuoden takaista alempana, mutta nuorisotyöttömyyden

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2010

Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 Lappeenrannan kaupunginkanslian julkaisuja 2010:1 Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 18.10.2010 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde:

Lisätiedot

Kainuun suhdannekatsaus kesäkuu 2019

Kainuun suhdannekatsaus kesäkuu 2019 Kainuun suhdannekatsaus kesäkuu 2019 SISÄLLYS 2 Suhdannekehitys 2 Kainuun maakunnan suhdannekehitys toimialaklustereittain 4 Kärkitoimialoihin sisältyvien klustereiden liikevaihdon ja henkilöstömäärän

Lisätiedot

Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin

Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin NÄKYMIÄ 2015 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, tammikuu 2015 Julkistettavissa 24.2.2015 klo 9.00 Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin Kainuussa työttömyyden kehitys

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-4/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 21.8. klo 9.00 Työttömyys pysytteli likipitäen vuoden takaisella tasolla Työttömyysjaksot pitkittyvät työttömyyseläkeputki on

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 21.12. klo 9.00 Työttömyys sinnitteli edelleen vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysynnän selvä kasvu ei riittänyt painamaan

Lisätiedot

Matkailun Tulo- ja työllisyysselvitys v. 2015

Matkailun Tulo- ja työllisyysselvitys v. 2015 Matkailun Tulo- ja työllisyysselvitys v. 2015 Muutokset tilastoissa Aiempina vuosina Jämsän ja Himoksen matkailukeskuksia on tarkasteltu erikseen. Uusimmassa tilastossa laskenta pohjautuu päivitettyyn

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2/2010

Kaupan näkymät 2/2010 Kaupan näkymät 2/2010 Myynti- ja työllisyysnäkymät vähittäiskaupassa, autokaupassa ja tukkukaupassa Kaupan työlliset 2009 296 000 henkilöä 14 % Autokauppa Tukkukauppa ja agentuuritoiminta 56 % 30 % Vähittäiskauppa

Lisätiedot

Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 %

Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 % NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.3. klo 9.00 Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 % Vuoden vaihteessa

Lisätiedot

Teollisuustuotanto väheni marraskuussa 15,2 prosenttia vuoden takaisesta

Teollisuustuotanto väheni marraskuussa 15,2 prosenttia vuoden takaisesta Tilastokeskus - Teollisuustuotanto väheni marraskuussa 15,2 prosenttia vuoden takais... http://www.stat.fi/til/ttvi/2009/11/ttvi_2009_11_2010-01-08_tie_001.html?tulosta Page 1 of 3 Teollisuustuotanto väheni

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-5/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,8 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-7/2019 20 18 16 14 12 13,0 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.11. klo 9.00 Työttömyys vähenee Kainuussa Työttömyyden muuta Suomea suotuisampi kehitys jatkuu. Kainuu on edelleen ainoa manner-

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi kesäkuussa Kainuussa

Työttömyys kasvoi kesäkuussa Kainuussa 1 (7) Julkistettavissa 26.7. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys kasvoi kuussa Kainuussa Työttömiä on kuitenkin selvästi vähemmän kuin vuosi sitten Alkuvuonna hyvin vähentynyt työttömyys

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.1.2015 klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa rajusti vuoden lopulla Lomautukset lisääntyivät ja uuden työvoiman tarve oli lähes

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2015

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2015 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 21 Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuonna 214. Vuotta aiemmin liikevaihdon väheneminen oli,3 prosenttia. Koko Helsingin seudulla liikevaihto

Lisätiedot

ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY

ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY Erikoiskaupan Liiton toteuttamassa Erikoiskaupan suhdannekyselyssä kartoitettiin erikoiskaupan yritysten näkemyksiä siitä, miten myynnin, henkilöstön, varastojen ja markkinointipanostusten

Lisätiedot

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 6 TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 Tampereen työllisyyden kehitys jatkoi hidastumistaan Työnvälitysrekisteritietojen mukaan Tampereella oli tämän vuoden puolivälissä

Lisätiedot

Suhdannekatsaus, Pohjanmaa

Suhdannekatsaus, Pohjanmaa Etelä-Savo Suhdannekatsaus, Pohjanmaa Lokakuu 216 Tässä katsauksessa tarkastellaan Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan liitto ja Pohjanmaan

Lisätiedot

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2016 Kunnanhallitus 15.2.2016 ( 20): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 4,9 % parempi kuin vuonna 2015. Kunnallisveron osalta tilitys oli 3,7 % ja yhteisöverotulon osalta 24,0

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot