Asekauppiaiden Liitto rypl HELSINKI. puhelin faksi Yhd.rek.nro uppiaat.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asekauppiaiden Liitto rypl HELSINKI. puhelin faksi Yhd.rek.nro www.aseka uppiaat."

Transkriptio

1

2 Hallituksen esitys 266/2016 eduskunnalle ampuma-aselain ja rikoslain muuttamisesta. Lausunnolla viime syksynä ollut HE luonnos oli hyvä, joitakin muutoksia lukuun ottamatta. Lakiehdotus 266/2016 on sen sijaan muuttunut, osin huomattavastikin tiukempaan suuntaan lausunnolla olleesta luonnoksesta. Aseturvallisuus on kaikkien etu, kun se vain hoidetaan järkevästi, mutta tässä, eduskunnassa olevassa ehdotuksessa on paljon kohtia, jotka asettavat aseen omistajat täysin eri-arvoiseen asemaan muihin kansalaisiin nähden ja aiheuttavat asealan elinkeinolle, sekä viranomaisille huomattavan määrän työtä, jonka ei mitenkään voida katsoa parantavan aseturvallisuutta. HE 266/2016 sisältää paljon parannettavaa ja muutettavaa, mutta Asekauppiaiden liiton mielestä ainakin seuraavat kohdat tulee korjata ennen lain hyväksymistä. Poliisilain 2 luku, Yleiset toimivaltuudet 6 Sisäänpääsy ja etsintä vaara- ja vahinkotilanteissa. Pykälän 1. momenttia esitetään muutettavaksi niin, että momenttiin lisättäisiin uusi 4. kohta koskien sitä, että poliisimiehellä on oikeus päästä kotirauhan, tai julkisrauhan suojaamaan tilaan, tai muuhun paikkaan, johon ei ole yleistä pääsyä, taikka kulkuneuvoon ja suorittaa siellä tarvittaessa etsintä, jos on perusteltua syytä olettaa, että ampuma-asetta, aseen osaa, patruunoita tai erityisen vaarallisia ammuksia käytetään väärin, taikka niitä koskevan luvan peruuttaminen on pantu vireille Ase-elinkeinonharjoittajien liiketilat perheiden asuintilojen lisäksi kuuluvat kotirauhan piiriin. Nykyisellään kotirauhan piiriin suoritettavasta etsinnästä säädetään pakkokeinolaissa ja kotietsintäpäätöksestä on lähtökohtaisesti tarkasti yksilöitävä etsinnän kohteena olevat tilat sekä seikat joiden perusteella edellytykset etsintään ovat olemassa sekä mitä etsinnällä pyritään löytämään sekä mahdolliset erityisrajoitukset etsinnälle. Nyt esitetty muutos poliisilakiin (kohta 4) mahdollistaisi ennakkoon määritellyn rikosepäilyn sijaan kotietsinnän suorittamisen pelkän ennakkoepäilyn perusteella. Poliisimies voisi hallinnollisena toimena suorittaa etsinnän kaikissa kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa, käytännössä kenen tiloissa tahansa. Syyksi perusoikeuksien suojaaman kotirauhan rikkomiselle riittäisi yksittäisen poliisimiehen epäilys, että on syytä olettaa että - - käytetään väärin. Tunkeutumisesta tiloihin ei tarvitsisi pitää minkäänlaista dokumentaatiota eikä asiasta voisi valittaa oikeusistuimessa päinvastoin kuin nyt voimassa olevan pakkokeinolainsäädännön mukaan on mahdollista epäiltäessä rikosta. Esitetyssä poliisilain muutoksessa ei selviä, kuka olisi oikeutettu tekemään käytetään väärin -oletuksen ja millä perusteilla, mikä instanssi valvoisi poliisin toimien lainmukaisuutta, kuka kantaisi vastuun poliisin taholla k.o. etsintöjen suorittamisesta. Ehdotettu lainkohta kohdistuu erityisesti lainkuuliaisten, luvanvaraisten aseiden omistajien (yli ) ja ase-elinkeinonharjoittajien perus- ja ihmisoikeuksia vastaan perusoikeuksia ei saa rajoittaa oletuksilla.

3 Kohta 4 on poistettava hallituksen esityksestä. Ampuma-aselaki 25 Ilmoitus asetietojärjestelmään Luonnoksessa ei ollut mitään mainintaa patruunoiden ilmoittamisesta sähköiseen järjestelmään. Myös korjattavana tai säilytettävänä olevat aseet oli esitetty ilmoitettavaksi ainoastaan, jos ne ovat olleet ase-elinkeinonharjoittajalla yli 90 päivää. Eli "ase-elinkeinonharjoittajan on ilmoitettava sähköisen asioinnin avulla ampuma-aseen, tehokkaan ilma-aseen, kaasusumuttimen tai aseen osan yksilöintitiedot poliisin asetietojärjestelmään 30 päivän kuluessa siitä, kun ampuma-ase tai aseen osa on tullut ase-elinkeinonharjoittajan haltuun. Korjattavana tai säilytettävänä olevan ampuma-aseen, tehokkaan ilma-aseen, kaasusumuttimen ja aseen osan osalta ilmoitusvelvollisuus koskee kuitenkin vain esinettä, joka on aseelinkeinonharjoittajan hallussa yli 90 päivää." Lakiesityksessä taas patruunat ja korjattavana/säilytettävänä olevat aseet on ilmoitettava 10 päivän kuluessa. "Ase-elinkeinonharjoittajan on ilmoitettava sähköistä asiointia käyttäen...sekä tiedot patruunavarastoista poliisin asetietojärjestelmään 10 päivän kuluessa...asetietojärjestelmään on ilmoitettava myös esineen luovuttajan...sekä esineen korjaamista tai muuntamista koskevan toimeksiannon antajan nimi." Lainvalmistelussa, keskustelujen mukaan, oli tarkoitus, että aseen säilytyspaikkaa pystytään seuraamaan, eikä asetta tulisi voida pitää kuukausia jossain, niin etteivät viranomaiset sitä tiedä. Nyt kuitenkin ehdotuksessa ase pitää ilmoittaa vaikka se tulisi tänään ase-elinkeinonharjoittajalle tukin vaihtoon ja huomenna haettaisiin pois, eli työmäärä ja aserekisterin kuormitus lisääntyy, mutta lyhytaikaisen säilyttämisen ilmoittelu ei paranna mitenkään aseturvallisuutta. Patruunavarastojen, sekä jokaisen yksittäisen myyntitapahtuman, eli luovuttamisen ilmoittaminen poliisin aserekisteriin tulisi aiheuttamaan ase-elinkeinonharjoittajalle suurta työmäärän lisääntymistä, myyntitapahtumien pitkittymistä, taloudellista haittaa, sekä erittäin suurta aserekisterin kuormittamista. Aseturvallisuutta se ei paranna, koska se ei kerro missä ja kuka patruunoita käyttää, ainoastaan kenelle ase-elinkeinonharjoittaja patruunat on luovuttanut. Luovuttamisen tiedot löytyvät jo nykyiselläkin käytännöllä jokaisen elinkeinonharjoittajan patruunakirjanpidosta ja/tai kassajärjestelmistä, mikäli viranomainen haluaa kyseisen tiedon saada haltuunsa. Valtakunnallisesti patruunakauppa on ylivoimaisesti suurin ase-elinkeinoa työllistävä vähittäiskaupan muoto. Myyntitapahtumia voidaan olettaa vuosi tasolla kirjattavan satoja tuhansia. Jokaisen yksittäisen tapahtuman kirjaaminen aserekisteriin, varsinkin harrastuksen sesonkiaikoina, on nähtävä huomattavaa haittaa aiheuttavana muutoksena. Huomionarvoista on, että ilmoituksien puutteellisuus ts. virheet on rikoslaissa katsottu ampuma-aserikoksiksi!

4 Ilmoittamiseen käytettävän järjestelmän tulisi toimia ilman elinkeinonharjoittajien aiemmin esittämää siirtymäaikaa jo , vaikka nykyinenkään poliisin aserekisteri ei ole ajan tasalla tälläkään hetkellä. Lainvalmistelijoiden pitäisi katsoa tarkemmin mitkä säädökset parantavat aseturvallisuutta ja mitkä aiheuttavat kohtuuttoman työmäärän suhteessa saavutettuihin tuloksiin. Asekauppiaiden liiton mielestä ainoastaan aseiden omistajan vaihdokset, sekä asekauppiaiden ampuma-aseiden ja lupaa vaativien ampuma-aseiden osien varasto tulisi ilmoittaa asejärjestelmään ei muuta! Tiedot ilmoittaa: 42 c "1) luovuttaja poliisin asetietojärjestelmään sähköistä asiointia käyttämällä luovutuksen yhteydessä, jos ampuma-ase, tehokas ilma-ase tai aseen osa on hankittu 20 :ssä tarkoitetulta asealan elinkeinoluvan haltijalta; tai" Tulee aiheuttamaan ongelmia mikäli sähköinen järjestelmä ei toimi. 59 Tiedosto asekeräilijän ampuma-aseista Asekauppiaiden mielestä tiedoston pitäminen tulisi jatkossakin olla mahdollista keräilijöille, yhdistyksille ja yhteisöille, kuten seurat ja museot. Tiedostonpito-oikeutta voitaisiin toisaalta kehittää asekauppiaiden vastaavan tyyliseen tiedoston pitämiseen. Kyseessähän olisi vain yksi sähköisen aseluvan muoto. Olemassa olevien tiedostolupien peruuttamisilla on taloudellisia ja byrokratiaa lisääviä vaikutuksia. 61 Patruunoiden hankkiminen ja hallussapitolupa Tähän pykälään olisi hyvä lisätä, että kaikki ase-elinkeinoluvat oikeuttavat myös hankkimaan ja hallussa pitämään erilaisia patruunoita. Lisäys selkeyttäisi tilannetta esim vanhojen lupien osalta, joissa sitä ei erikseen mainita, mutta on ollut itsestään selvyytenä sen lain aikana, jolloin kyseinen lupa on myönnetty. 89 a Ilmoitus patruunoiden luovutuksesta Kaupan harjoittamiseen tai valmistamiseen oikeutetun ase-elinkeinonharjoittajan ilmoitettava luovutetuista patruunoista luovutuksen yhteydessä sähköistä asiointia käyttäen poliisin asetietojärjestelmään. Tiedot merkitään patruunat hankkineen aseluvanhaltijan tietoihin.

5 Tätä pykälää ei lausunnolla olleessa luonnoksessa ollut ollenkaan. Tämä pykälä aiheuttaa aseelinkeinonharjoittajille suuren työmäärän, sekä taloudellista haittaa, sen sijaan aseturvallisuutta se ei paranna. TÄMÄ 89 a ON EHDOTTOMASTI POISTETTAVA. Normaali patruunakirjanpito, joka nykyään on käytössä ja jonka viranomainen vuosittain, tai niin halutessaan tarkistaa, on riittävä! Tämä kohta ei kyllä sovi hallituksen normien purkutalkoisiinkaan. 103 Ampuma-aserikkomus HE:ssä lisätty kohta 2, jota ei luonnoksessa ollut. Tämä aiheuttaa isoja ongelmia jos sähköinen järjestelmä ei toimi! 2a) laiminlyö 42 c :n 1 momentin 1 kohdassa säädetyn velvollisuuden ilmoittaa poliisin asetietojärjestelmään ampuma-aseen, tehokkaan ilma-aseen tai aseen osan yksilöintitiedot luovutuksen yhteydessä, Eli jos sähköinen järjestelmä ei toimi niin ase-elinkeinonharjoittaja tekee tahtomattaan ampuma-aserikkomuksen. Tahallisuus, toistuvat laiminlyönnit ja inhimilliset vahingot/ virheet tulee voida erottaa! Lisäksi sähköiseen järjestelmään täytyisi saada siirtymä-aika, jonka puitteissa voidaan varmistaa, että järjestelmä toimii! Rikoslaki Aserikoksista 1 Ampuma-aserikos: kokonaan tai osittain laiminlöisi.säädetyn velvollisuuden ilmoittaa.yksilöintitiedot asejärjestelmään. sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Tämä on ehdotuksen huonoin asia kauppiaiden oikeusturvan kannalta. Näillä lauseilla saadaan kaikki asekauppiaat tuomittua ampuma-aserikokseen koska tarkempia tietoja, kuinka mitkäkin tiedot ilmoitetaan, ei vielä ole. Asekauppiaat tulevat varmasti noudattamaan ilmoitusvelvollisuutta, mikäli yhdessä viranomaisten kanssa sovitaan, kuinka asia voidaan hoitaa. Laki tulisi voimaan joulukuussa 2018, on epävarmaa toimiiko edes poliisien asetietojärjestelmä silloin. Järjestelmä pitäisi toimia joulukuussa 2018 ja laki tulisi voimaan Siirtymäaika on liian lyhyt. Asekauppiaiden liitto haluaa tähän kohtaan siirtymäajaksi vähintään vuoden eli

6 rikoslaki tulisi voimaan vasta aikaisintaan , jotta voitaisiin varmistaa sähköisen järjestelmän toimivuus, todettu käytettävien ohjelmien yhteensopivuus ja kaikki tiedot ym olisi sisäänajettu yhdessä viranomaisten kanssa. Kun ampuma-aseasetusta aletaan ministeriössä tai poliisihallituksessa säätämään on tähän työryhmään kutsuttava mukaan eri asealanelinkeinoharjoittajien edustajat (AAE, Asekauppiaiden liitto, Aseseppien liitto). Toivoisimmekin, että saisimme olla tulevaisuudessa mukana aselain uudistamisessa, EU:n tuliasedirektiivin kansallisessa valmistelussa, sekä muissakin asetuksien ja muiden samanlaisten ohjeiden valmistelussa, jotta myös kauppiaskentän mielipiteet ja ammattitaito tulisi huomioitua. Tällä tavoin lainvalmisteluun tulisi mukaan asekauppaa paremmin tuntevia asiantuntijoita, kuten voimaan tulleen Ampumaratalain (763/2015) ja asetuksen (1307/2015) yhteydessä. Tuolloin tehtiin lainsäädäntö yhdessä eri ase-alan järjestöjen työryhmässä, eikä valiokuntatyö pitkittynyt eriävien lausuntojen käsittelyissä. Aselakien ja asetusten vaikutukset koskettavat koko ase-elinkeinoa ja niiden toteuttamisessa asekauppiaat ovat erittäin tärkeitä tekijöitä. Timo Huikkala Puheenjohtaja Asekauppiaiden liitto ry

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE LAEIKSI AMPUMA- ASELAIN, RIKOSLAIN 41 LUVUN 1 :N JA POLIISILAIN 2 LUVUN 6 :N MUUTTAMISESTA

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE LAEIKSI AMPUMA- ASELAIN, RIKOSLAIN 41 LUVUN 1 :N JA POLIISILAIN 2 LUVUN 6 :N MUUTTAMISESTA LsN Jussi Matikkala LAUSUNTO 14.2.2017 Eduskunnan hallintovaliokunta HE 266/2016 vp LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE LAEIKSI AMPUMA- ASELAIN, RIKOSLAIN 41 LUVUN 1 :N JA POLIISILAIN 2 LUVUN

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ampuma-aselain

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ampuma-aseasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ampuma-aseasetuksen (145/1998) 2 :n 3 momentti, 10 :n 1 momentin 6 kohta ja 3 momentti, 12, 16 ja

Lisätiedot

Ampuma-aselupamenettelyn uudistaminen. Neuvotteleva virkamies Johanna Kari, SM/PO

Ampuma-aselupamenettelyn uudistaminen. Neuvotteleva virkamies Johanna Kari, SM/PO Ampuma-aselupamenettelyn uudistaminen Neuvotteleva virkamies Johanna Kari, SM/PO Muutosten taustalla Poliisin lupahallintostrategia 2012. Kaikkiin lupalajeihin samat kehittämistoimet; lupaprosessien selkeyttäminen,

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ampuma-aseasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti ampuma-aselain (1/1998) 25 :n 1 momentin ja 119 :n 1 momentin 3, 4, 6, 7 ja 8 kohdan nojalla muutetaan valtioneuvoston

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA SISÄMINISTERIÖ Muistio Erityisasiantuntija Heidi Aliranta 16.10.2017 VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto Eduskunta hyväksyi 26.6.2017 lait ampuma-aselain, rikoslain 41 luvun

Lisätiedot

Marko Meriniemi lainsäädäntöneuvos. Eduskunnan hallintovaliokunta. Sisäministeriön vastine ampuma-aselain valiokuntakuulemisen lausunnoista

Marko Meriniemi lainsäädäntöneuvos. Eduskunnan hallintovaliokunta. Sisäministeriön vastine ampuma-aselain valiokuntakuulemisen lausunnoista SM1615092 1 (12) 7.6.2017 Marko Meriniemi lainsäädäntöneuvos Eduskunnan hallintovaliokunta Sisäministeriön vastine ampuma-aselain valiokuntakuulemisen lausunnoista Liitteeseen 1 on koottu muut ampuma-aselakiin

Lisätiedot

HE 266/2016 vp eduskunnalle ampuma-aselain, rikoslain 41 luvun 1 :n ja poliisilain 2 luvun 6 :n muuttamisesta

HE 266/2016 vp eduskunnalle ampuma-aselain, rikoslain 41 luvun 1 :n ja poliisilain 2 luvun 6 :n muuttamisesta Lausunto 1 (5) Poliisiosasto Poliisitarkastaja Seppo Sivula 15.2.2017 SMDno-2015-2044 Hallintovaliokunta hav@eduskunta.fi Asiantuntijakuuleminen 16.2.2017 HE 266/2016 vp eduskunnalle ampuma-aselain, rikoslain

Lisätiedot

Marko Meriniemi lainsäädäntöneuvos. Eduskunnan hallintovaliokunta. Sisäministeriön vastine ampuma-aselain valiokuntakuulemisen lausunnoista

Marko Meriniemi lainsäädäntöneuvos. Eduskunnan hallintovaliokunta. Sisäministeriön vastine ampuma-aselain valiokuntakuulemisen lausunnoista SM1615092 1 (13) 9.6.2017 Marko Meriniemi lainsäädäntöneuvos Eduskunnan hallintovaliokunta Sisäministeriön vastine ampuma-aselain valiokuntakuulemisen lausunnoista Liitteeseen 1 on koottu muut ampuma-aselakiin

Lisätiedot

HE 266/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ampuma-aselain, rikoslain 41 luvun 1 :n ja poliisilain 2 luvun 6 :n muuttamisesta

HE 266/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ampuma-aselain, rikoslain 41 luvun 1 :n ja poliisilain 2 luvun 6 :n muuttamisesta Johannes Heikkonen Turun Yliopisto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 266/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ampuma-aselain, rikoslain 41 luvun 1 :n ja poliisilain 2 luvun 6 :n muuttamisesta

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE AMPUMA-ASELAIN JA RIKOSLAIN MUUTTAMISESTA.

OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE AMPUMA-ASELAIN JA RIKOSLAIN MUUTTAMISESTA. OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO 15.9.2016 OM 136/43/2016 Sisäministeriölle LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE AMPUMA-ASELAIN JA RIKOSLAIN MUUTTAMISESTA Esitysluonnoksessa ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 110/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen

HE 110/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ampuma-aselain

Lisätiedot

Sisäministeriön vastine ampuma-aselain valiokuntakuulemisen lausunnoista

Sisäministeriön vastine ampuma-aselain valiokuntakuulemisen lausunnoista SM1615092 1 (10) 30.5.2017 Marko Meriniemi lainsäädäntöneuvos Eduskunnan hallintovaliokunta Sisäministeriön vastine ampuma-aselain valiokuntakuulemisen lausunnoista 20.3.2017 Liitteeseen 1 on koottu muut

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA SISÄMINISTERIÖ Muistio Erityisasiantuntija Heidi Aliranta 13.11.2017 VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto Eduskunta hyväksyi 26.6.2017 lait ampuma-aselain, rikoslain 41 luvun

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Elina Rantakokko LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA

Erityisasiantuntija Elina Rantakokko LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA SISÄMINISTERIÖ Muistio Erityisasiantuntija Elina Rantakokko 28.2.2019 LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Tausta Ampuma-aselain (1/1998) muutoksella x päivänä x kuuta 20xx

Lisätiedot

EDUSKUNTA HALLINTOVALIOKUNTA 1(5)

EDUSKUNTA HALLINTOVALIOKUNTA 1(5) EDUSKUNTA 20.2.2017 HALLINTOVALIOKUNTA 1(5) ASIA: SUOMEN AMPUMAURHEILULIITON KANNANOTOT HE 266/2016 VP HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAEIKSI AMPUMA-ASELAIN, RIKOSLAIN 41 LUVUN 1 :N JA POLIISILAIN 2 LUVUN

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 764/2015 Laki. ampuma-aselain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 764/2015 Laki. ampuma-aselain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta 2015 764/2015 Laki ampuma-aselain muuttamisesta Annettu Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus ampuma-aseasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan ampuma-aseasetuksen (145/1998) 14 ja 15 :t sellaisina kuin niistä on 14 osaksi asetuksissa

Lisätiedot

Laki. ampuma-aselain muuttamisesta

Laki. ampuma-aselain muuttamisesta Laki ampuma-aselain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ampuma-aselain (1/1998) 19 :n 1 momentin 3 kohta, 45 c, 46, 50 53, 59 a ja 60 sekä 103 :n 4 kohta, sellaisina kuin niistä ovat

Lisätiedot

Lausunto ID (5) Minna Gråsten POL

Lausunto ID (5) Minna Gråsten POL Lausunto ID-1731346 1 (5) Minna Gråsten 14.02.2017 POL-2017-3473 Eduskunta Hallintovaliokunta HaV@eduskunta.fi Poliisihallituksen asiantuntijalausuno HE 266/2016 vp. muun muassa ampuma-aselain muuttamisesta

Lisätiedot

Aselaki uudistuu. Käsiaseiden saatavuutta rajoitetaan. Tiedotustilaisuus

Aselaki uudistuu. Käsiaseiden saatavuutta rajoitetaan. Tiedotustilaisuus Aselaki uudistuu Käsiaseiden saatavuutta rajoitetaan Tiedotustilaisuus 11.3.2009 11.3.2009 Uudistuksen lähtökohdat Kansainväliset velvoitteet YK:n tuliasepöytäkirja/yleissopimus tuli voimaan 11.3.2004

Lisätiedot

HE 100/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi

HE 100/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi 1 päivänä joulukuuta 2015 voimaan tulevan ampumaaselain

Lisätiedot

Lausunto ID (7)

Lausunto ID (7) Lausunto ID-1566294090 1 (7) 24.08.2016 POL-2016-9676 Sisäministeriö SMDno-2015-2044 Poliisihallituksen lausunto ampuma-aselain ja rikoslain muuttamista koskevaan hallituksen esitykseen Yleistä Poliisihallitus

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain, pakkokeinolain 10 luvun 7 :n ja poliisilain 5 luvun 9 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Uudistuva lainsäädäntö

Uudistuva lainsäädäntö Uudistuva lainsäädäntö Poliisitoiminnan näkökulma Poliisihallitus, poliisitoimintayksikkö, asehallinto Muutoksen tavoitteet Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi ampumaratalaki. Lisäksi muutettaisiin ampuma-aselakia,

Lisätiedot

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ampuma-aselain muuttamisesta (HE 110/2000 vp).

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ampuma-aselain muuttamisesta (HE 110/2000 vp). Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ampuma-aselain muuttamisesta (HE 110/2000 vp). Hallintovaliokunta on antanut asiasta mietinnön (HaVM 6/2001 vp). Nyt koolla

Lisätiedot

puhelin faksi

puhelin faksi Lausunto asedirektiivin kansallisesta täytäntöön panosta. Suomalaisten ase-elinkeinoa harjoittavien kauppiaiden puolesta ilmaisemme olevamme erittäin huolestuneita esityksen sisältöön. Esitys ei paitsi

Lisätiedot

7 Poliisin henkilötietolaki 50

7 Poliisin henkilötietolaki 50 7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen

Lisätiedot

Katsaus ampuma-aselakiin EVP poliisit, 17.11.2015. Pasi Vuorenmaa Ylikomisario Pohjanmaan poliisilaitos

Katsaus ampuma-aselakiin EVP poliisit, 17.11.2015. Pasi Vuorenmaa Ylikomisario Pohjanmaan poliisilaitos Katsaus ampuma-aselakiin EVP poliisit, 17.11.2015 Pasi Vuorenmaa Ylikomisario Pohjanmaan poliisilaitos Metsästysperusteiset pitkät pyssyt Aseen on sovelluttava hyvin hakijan ilmoittamaan käyttötarkoitukseen.

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan

Lisätiedot

Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö

Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö 18.1.2017 / Timo Mutalahti 1 Kuvat: Pixabay.com Ilmoitus viranomaisille Missä asukkaan asumiseen tai elämiseen liittyvissä ongelmissa vuokranantajalla tai asumisen

Lisätiedot

Sisäministeriön aseturvallisuustyöryhmän esitykset ja turvallinen ampumarata poliisin näkökulmasta

Sisäministeriön aseturvallisuustyöryhmän esitykset ja turvallinen ampumarata poliisin näkökulmasta Sisäministeriön aseturvallisuustyöryhmän esitykset ja turvallinen ampumarata poliisin näkökulmasta Projektipäällikkö Mika Lehtonen, sisäasiainministeriö 28.1.2015 Aseturvallisuustyöryhmän kuulemistilaisuus

Lisätiedot

Maahantuontimerkinnän Suomen maatunnuksena käytetään merkintää FI.

Maahantuontimerkinnän Suomen maatunnuksena käytetään merkintää FI. LUONNOS Valtioneuvoston asetus ampuma-aseasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty sisäasiainministeriön esittelystä, muutetaan 27 päivänä helmikuuta 1998 annetun ampuma-aseasetuksen

Lisätiedot

Lausunto RAKLI ry kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuulliset ammattilaiset.

Lausunto RAKLI ry kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuulliset ammattilaiset. Rakli Lausunto 01.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi uudeksi tietosuojalaiksi

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 86/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähköturvallisuuslakia. Ehdotuksen mukaan EYlainsäädännön edellytykset täyttävä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain

Lisätiedot

Helsinki /ra. EDUSKUNTA Hallintovaliokunta

Helsinki /ra. EDUSKUNTA Hallintovaliokunta Helsinki 23.2.2010/ra EDUSKUNTA Hallintovaliokunta asia: HE 106/2009 vp laiksi ampuma-aselain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta sekä YK:n ampuma-aseita koskevan ym. yleissopimuksen voimaansaattamisesta

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 763/2015 Ampumaratalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

SÄÄDÖSKOKOELMA. 763/2015 Ampumaratalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta 2015 763/2015 Ampumaratalaki Annettu Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tämän

Lisätiedot

Takavarikon edellytykset ym.

Takavarikon edellytykset ym. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 03.11.2015 Dnro OKV/1831/1/2014 1/7 ASIA Takavarikon edellytykset ym. KANTELU Kantelija on oikeuskanslerinvirastoon 27.10.2014 saapuneeksi kirjatussa kantelussaan arvostellut poliisilaitoksen

Lisätiedot

Poliisin lupastrategia ja aselain muutokset. Sisäisen PO/Poha työryhmän muutosehdotusrunko 18.11.2015

Poliisin lupastrategia ja aselain muutokset. Sisäisen PO/Poha työryhmän muutosehdotusrunko 18.11.2015 Poliisin lupastrategia ja aselain muutokset Sisäisen PO/Poha työryhmän muutosehdotusrunko 18.11.2015 Uudistamistoimet SM:n ja Poliisihallituksen yhdessä vuonna 2010 valmisteleman Poliisin lupastrategian

Lisätiedot

Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta

Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta Päihdelääketieteen päivät 2013 Mika Lehtonen projektipäällikkö, SM, poliisiosasto 12.3.2013 Ampuma-aseet Suomessa noin 1,6 miljoonaa ampuma-asetta noin

Lisätiedot

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE AMPUMA-ASELAIN JA RIKOSLAIN MUUTTAMISESTA

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE AMPUMA-ASELAIN JA RIKOSLAIN MUUTTAMISESTA Lausuntoyhteenveto SM1619887 1 (18) 00.01.05.00 SMDno-2015-2044 20.09.2016 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE AMPUMA-ASELAIN JA RIKOSLAIN MUUTTAMISESTA Sisäministeriössä on valmisteltu luonnos

Lisätiedot

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

VALIOKUNNAN KANNANOTOT LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 27/2006 vp Hallituksen esitys aserikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 15 päivänä kesäkuuta 2004 lähettänyt lakivaliokuntaan valmistelevasti

Lisätiedot

Ampuma-aselain aselain muutos 2012

Ampuma-aselain aselain muutos 2012 Ampuma-aselain aselain muutos 2012 Heti aluksi haluamme kiittää sisäasiainministeri asiainministeriötä tästä kuulemisesta Haluamme lausua pyydettyjen aiheiden lisäksi myös muutaman sanan muistakin ampuma-aselain

Lisätiedot

Kauppahintarekisteristä annettavista otteista ja muista rekisterin suoritteista perittäisiin maksuja noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa

Kauppahintarekisteristä annettavista otteista ja muista rekisterin suoritteista perittäisiin maksuja noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa 1994 vp - HE 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä ja kauppahintatilastosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta

HE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkalakia niin, että yksityishenkilöt saisivat hankkia ja vastaanottaa

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi Luonnos 28.3.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua

Lisätiedot

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä HE 23/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Hallituksen esitys (HE 105/2018 vp) raideliikennelaiksi ja laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta: LVM:n vastine. LiV

Hallituksen esitys (HE 105/2018 vp) raideliikennelaiksi ja laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta: LVM:n vastine. LiV Hallituksen esitys (HE 105/2018 vp) raideliikennelaiksi ja laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta: LVM:n vastine LiV 25.10.2018 Muutokset hallituksen esitykseen Raideliikennelakiesitys:

Lisätiedot

Laki maakaaren muuttamisesta

Laki maakaaren muuttamisesta LUONNOS 5.10.2015 Rinnakkaistekstit Laki maakaaren muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan maakaaren (540/1995) 6 luvun :n 2 momentti, 9 a luvun 10 :n 2 momentti ja 15 :n 1 momentti, 15

Lisätiedot

HE 63/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta

HE 63/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua lakia. Ehdotuksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus esitutkinnasta, pakkokeinoista ja salaisesta tiedonhankinnasta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 luvun muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus esitutkinnasta, pakkokeinoista ja salaisesta tiedonhankinnasta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 luvun muuttamisesta luonnos 23.1.2018 Valtioneuvoston asetus esitutkinnasta, pakkokeinoista ja salaisesta tiedonhankinnasta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 luvun muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 218/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 218/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 218/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luvanvaraisesta

Lisätiedot

Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien

Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä Johtava asiantuntija Aleksi Uttula Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Käsiteltävät asiat HE 99/2014 Hallituksen

Lisätiedot

Päätös. Laki. vankeuslain 12 luvun muuttamisesta

Päätös. Laki. vankeuslain 12 luvun muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 312/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi vankeuslain 12 luvun ja tutkintavankeuslain 8 luvun muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi vankeuslain 12 luvun

Lisätiedot

HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta

HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusedustuksesta annetun lain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta annettua lakia. Euroopan

Lisätiedot

Turvallisuusalan Lausunto 1 (5) Tutkintotoimikunta 28.10.2015

Turvallisuusalan Lausunto 1 (5) Tutkintotoimikunta 28.10.2015 Turvallisuusalan Lausunto 1 (5) Tutkintotoimikunta 28.10.2015 Sisäministeriö Timo Kerttula Viite: Sisäministeriön lausuntopyyntö: hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yksityisistä turvallisuuspalveluista

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1998 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä tammikuuta 1998 N:o 1 7. Ampuma-aselaki. N:o 1

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1998 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä tammikuuta 1998 N:o 1 7. Ampuma-aselaki. N:o 1 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä tammikuuta 1998 N:o 1 7 SISÄLLYS N:o Sivu 1 Ampuma-aselaki... 1 2 Laki poliisilain 23 :n muuttamisesta... 29 3 Laki poliisin henkilörekistereistä

Lisätiedot

HE 237/2009 vp. (1303/2004) täydennettiin lain säännöksiä

HE 237/2009 vp. (1303/2004) täydennettiin lain säännöksiä Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vesienhoidon järjestämisestä annetun lain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Vesienhoidon järjestämisestä annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

HE 276/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta

HE 276/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta HE 276/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lääkelakia muutettavaksi

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp. Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp. Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta erityisesti terrorismin ja rajat ylittävän rikollisuuden torjumiseksi tehdyn neuvoston päätöksen täytäntöönpanoa

Lisätiedot

Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla. Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola

Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla. Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola Toimintaympäristö 1.1.2014 Pirkanmaan ja Keski-Suomen poliisilaitoksista Sisä-Suomen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 164/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi. Kiinteistön käyttöoikeuden

Lisätiedot

Jätelain vastaisten menettelyjen hallinnollinen käsittely ja laiminlyöntimaksu

Jätelain vastaisten menettelyjen hallinnollinen käsittely ja laiminlyöntimaksu Jätelain vastaisten menettelyjen hallinnollinen käsittely ja laiminlyöntimaksu Jätelain 131-133 Lakimies, Pirkanmaan ELY-keskus, ympäristönsuojeluyksikkö 13.11.2018 Mikäs asia tämä nyt onkaan? Viranomainen?

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle aserikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että rikoslakiin koottaisiin rikoslain uudistamiseen liittyvän keskittämisperiaatteen

Lisätiedot

LIITE 1 / Dnro 3021/4/14 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Esittelijäneuvos Juha Haapamäki

LIITE 1 / Dnro 3021/4/14 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Esittelijäneuvos Juha Haapamäki LIITE 1 / 13 15.2.2017 EOAK/873/2017 16.9.2015 Dnro 3021/4/14 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Esittelijäneuvos Juha Haapamäki AMPUMA-ASEIDEN VÄLIAIKAINEN HALTUUNOTTOPÄÄTÖS JA

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran. puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran. puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta ja rikoslain 48 a luvun muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

väkivaltainen ero Henkinen väkivalta, vaino ja -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet

väkivaltainen ero Henkinen väkivalta, vaino ja -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet Henkinen väkivalta, vaino ja väkivaltainen ero (Väkivaltatyön foorumi, Kotka 22. 23.8.2018) -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet Rikoskomisario Kai Virtanen Kaakkois-Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta

1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Lakiehdotukset 1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan joukkoliikenteen tarkastusmaksusta 11 päivänä toukokuuta 1979 annetun lain

Lisätiedot

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ajoneuvoliikennerekisteristä

Lisätiedot

1988 vp. - HE n:o 74

1988 vp. - HE n:o 74 1988 vp. - HE n:o 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien eläkelain 6 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Vuoden 1974 alusta ovat maatalousyrittäjien eläkelakiin sisältyneet

Lisätiedot

Jätealan ympäristörikokset

Jätealan ympäristörikokset Jätealan ympäristörikokset Jätehuoltopäivät 10.-11.10.2012 Satu Lyytikäinen, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 8.10.2012 Ympäristöviranomaisen roolit YSL:ssä ja jätelaissa säädetty valvontaviranomaiselle

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta Sisäasiainministeriön asetus poliisin tiedonhankinnan järjestämisestä ja valvonnasta

Annettu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta Sisäasiainministeriön asetus poliisin tiedonhankinnan järjestämisestä ja valvonnasta 1 / 7 18.3.2011 19:49 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2008» 174/2008 174/2008 Annettu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2008 Sisäasiainministeriön asetus poliisin tiedonhankinnan järjestämisestä

Lisätiedot

2. Yksityiskohtaiset perustelut

2. Yksityiskohtaiset perustelut Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi poliisilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi poliisilakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten

Lisätiedot

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Järjestyssääntöjä sovelletaan Jyväskylän ammattiopistossa (Laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998/35 ), johon kuuluvana pidetään opetuksen käytössä olevia

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi. arvopaperimarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä.

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi. arvopaperimarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä. EV 295/1998 vp - HE 254/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi arvopaperirnarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 254/1998

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 97/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen

Lisätiedot

60 Määräajassa tehtävä kansalaisuusilmoitus

60 Määräajassa tehtävä kansalaisuusilmoitus Kirje SM182685 1 (6) 00.00.01.00.03 SMDno-2017-400 Eduskunnan lakivaliokunta Valiokuntaneuvos Tuokila KAA 3/2016 vp Äitiyslaki: sisäministeriön lausunto kansalaisuuslakiin tarvittavista muutoksista Lakivaliokunta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä. muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä. muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä annetun lain ja työturvallisuuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Lausunto. Ympäristöministeriö.

Lausunto. Ympäristöministeriö. Lausunto KEHA/918/2018 Etelä-Savo 20.3.2018 Ympäristöministeriö Kirjaamo@ym.fi Viite Lausuntopyyntö 6.2.2018 luonnoksesta hallituksen esityksestä laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta,

Lisätiedot

HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito

HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito HE 123/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 32 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöhallintapalvelun ja itse suoritetun

Lisätiedot

LAUSUNTO, ILMOITUSVELVOLLISUUS JA -OIKEUS ASELUPA-ASIOISSA

LAUSUNTO, ILMOITUSVELVOLLISUUS JA -OIKEUS ASELUPA-ASIOISSA LAUSUNTO 475283 v. 3 1(6) 04.07.2011 STM/2373/2011 Sisäasiainministeriö Poliisiosasto Lainsäädäntöyksikkö Viite lausuntopyyntö 9.6.2011 SM048:00/2011 LAUSUNTO, ILMOITUSVELVOLLISUUS JA -OIKEUS ASELUPA-ASIOISSA

Lisätiedot

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

55 artiklan mukaisen selityksen, jonka

55 artiklan mukaisen selityksen, jonka EV 62/1998 vp - HE 20/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaista lakkauttamista yhteisillä rajoilla koskeviin Schengenin sopimuksiin tehdyn pöytäkirjan

Lisätiedot

HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista

HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä

Lisätiedot

HE 154/2010 vp. toimintavaltuuksia sekä tarkentamalla sähkölaitteistojen. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 154/2010 vp. toimintavaltuuksia sekä tarkentamalla sähkölaitteistojen. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähköturvallisuuslakia selkeyttämällä sähkö- ja hissitöiden johtajan toimintaedellytyksiä,

Lisätiedot

HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 272/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 23 a ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

Vientivalvonta, siviiliaseet. Poliisihallitus Asehallinto

Vientivalvonta, siviiliaseet. Poliisihallitus Asehallinto Vientivalvonta, siviiliaseet Poliisihallitus Asehallinto Asehallinnon tehtävät Poliisihallitus vastaa ampuma-aselaissa Poliisihallituksen tehtäväksi määrätyistä asioista, näiden tehtävien ohjauksesta ja

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus Tullin rikostorjunnan salaisista pakkokeinoista ja salaisista tiedonhankintakeinoista

Valtioneuvoston asetus Tullin rikostorjunnan salaisista pakkokeinoista ja salaisista tiedonhankintakeinoista 1(10) Valtioneuvoston asetus Tullin rikostorjunnan salaisista pakkokeinoista ja salaisista tiedonhankintakeinoista Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2016 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään

Lisätiedot

HE 266/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ampuma-aselain, rikoslain 41 luvun 1 :n ja poliisilain 2 luvun 6 :n muuttamisesta

HE 266/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ampuma-aselain, rikoslain 41 luvun 1 :n ja poliisilain 2 luvun 6 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ampuma-aselain, rikoslain 41 luvun 1 :n ja poliisilain 2 luvun 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ampuma-aselain

Lisätiedot

Laki. muutetaan luottolaitostoiminnasta 30 päivänä joulukuuta 1993 annetun lain (1607/93)

Laki. muutetaan luottolaitostoiminnasta 30 päivänä joulukuuta 1993 annetun lain (1607/93) EV 189/1996 vp - HE 150/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen luottolaitosten, sioituspalveluyritysten a rahastoyhtiöiden valvonnan tehostamiseksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys

Lisätiedot

Hallintovaliokunnalle

Hallintovaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 35/1997 vp Hallituksen esitys ampuma-aselaiksi ja laiksi poliisilain 23 :n sekä laiksi poliisin henkilörekistereistä annetun lain 19 ja 20 :n muuttamisesta Hallintovaliokunnalle

Lisätiedot

UUDISTUVA ASEDIREKTIIVI. Ampumaharrastusfoorumin seminaari Johtava asiantuntija Johanna Puiro

UUDISTUVA ASEDIREKTIIVI. Ampumaharrastusfoorumin seminaari Johtava asiantuntija Johanna Puiro UUDISTUVA ASEDIREKTIIVI Ampumaharrastusfoorumin seminaari 3.2.2017 Johtava asiantuntija Johanna Puiro Neuvottelutilanne Asedirektiivistä päätetään EU:ssa ns. tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä Trilogineuvottelut

Lisätiedot

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot