Turun yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta. Opinto-opas

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turun yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta. Opinto-opas 2012 2013"

Transkriptio

1 Turun yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta Opinto-opas

2 Julkaisija: Sisältö: Toimittaja: Taitto: Kansi: Lex Libri Oy Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta Lina Keränen Niko Markkanen Juuli Venkula ISSN Painosalama Oy Turku 2012 Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.

3 Dekaanin tervehdys Hyvä uusi opiskelija, tervetuloa opiskelemaan oikeustieteelliseen tiedekuntaan! Olet tehnyt erinomaisen valinnan; lakimiehen koulutus antaa valmiuksia lukemattomiin eri tehtäviin yhteiskunnassa: niin perinteisiin lakimiesammatteihin kuin asianajajan, syyttäjän ja tuomarin tehtäviin, hallintovirkamieheksi, liikejuristiksi, ihmisoikeusasiantuntijaksi kuin politiikkaan ja muuhun yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Koulutuksesi tulee olemaan monipuolista. Tärkein asia, jonka yritämme Sinulle välittää, on kuitenkin päättelytaito ja kyky argumentoida. Juridiikassa on kyse johtopäätösten tekemisestä oikeudellisista informaatiolähteistä kuten laeista ja tosiasiamaailman faktoista. Tämä taito perustuu osittain intuitioon, mutta ennen kaikkea siihen kokemukseen, jota juristikunta on kerännyt menneiden vuosituhansien aikana. Tämä taito, joka perustuu sekä perimätietoon että tieteelliseen tutkimukseen, on avain ammattiin. Siksi se opetus, joka näissä asioissa annetaan, on kullanarvoista, vaikka se opintojen alussa tuntuu turhalta, mielen kiitäessä jo aineellisoikeudellisiin kysymyksiin. Muista, että juristin puhe ei ole tyhjää puhetta, se perustuu syvälliseen ja laajaan tietämykseen oikeusjärjestyksestä. Rientäessäsi oikeudenalan perusteiden kurssilta toiselle muista, epätoivonkin keskellä, että näitä kaikkia yksityiskohtia voit tarvita tulevaisuudessa. En tarkoita, että Sinun pitäisi muistaa ne kymmenen vuoden päästä, sehän saattaisi olla vaarallistakin kun lait ja säännöt muuttuvat, vaan tiedät pääsäännöt ja -periaatteet ja ennen kaikkea, mistä nopeasti löydät vastauksen voimassa olevan lain sisältöön ja ymmärtämiseen. Sinulla on kirjat ja internet auki oikeasta paikasta siinä vaiheessa kun maallikko vasta ihmettelee, mistähän tässä mahtaa olla kysymys. Opettajasi ovat oikeustieteen tutkimuksen ja oikeustieteen kielen asiantuntijoita. Tunnemme kuitenkin nöyryyttä teidän opiskelijoiden edessä, koska tiedämme, että vaikka kuinka kehitämme itseämme, emme ole täydellisiä opettajia. Sen vuoksi meille on tärkeää se palaute, jonka annat työmme tasosta. Kannustan Sinua antamaan palautetta opetuksestamme läpi opintojesi ja osallistumaan yhteiseen työhömme tiedekunnan kehittämiseksi yhä paremmaksi paikaksi opiskella ja tutkia. Turussa kesäkuussa 2012 Jukka Mähönen dekaani III

4 Tämä opinto-opas on tuotettu Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan ja Lex Libri Oy:n yhteistyöllä. Kiitos kuuluu myös yhteistyökumppaneille, jotka on mainittu tämän oppaan sivuilla.

5 Lex Libri Oy on Oikeustieteen Ylioppilaiden Yhdistys Lex ry:n eli meidän opiskelijoiden omistama osakeyhtiö, joka harjoittaa mm. kirjanvälitystä ja kahvilatoimintaa. Librin toiminta-ajatuksena on tuottaa palveluita oikeustieteen opiskelijoille edullisesti. Jokaisella turkulaisella oikeustieteen opiskelijalla on kauttamme mahdollisuus tilata juridista kirjallisuutta kilpailukykyisillä hinnoilla. Librin kaupalta hankit mm. opiskelutarvikkeesi, haalarimerkit sekä muut mauttomat mutta näyttävät Lex-tuotteet. Lex Café tarjoilee kampuksen tuoreimmat lämpimäiset, parhaimmat sämpylät ja huokeimman kahvin. Uudistuva Lex Libri toivottaa niin tuoreet fuksit kuin vanhat jäärätkin Calonialle nauttimaan Lex Cafén kahvista ja Kaupan monipuolisesta tarjonnasta. Seuraa Librin internet-sivuja ja Facebook-sivua tuoteuutuudet ja tarjoukset löydät kätevimmin netistä. Tervetuloa ostoksille! Lex Libri Oy / / info@lexlibri.fi / / facebook.com/lexlibri

6 Lyhenneluettelo VI sl kl B.A. B.D. DL D.Phil. Dr.Phil. EU EY FK FL FM FT HA HE HON HOv JFT KHT KM KTM KäT LL.Lic. LL.M. LM M.A. ma. ON OTK OTL OTM OTT Ph.D. RN SvJT TfR TLS VN VT VTK VTL VTM VTT väit. Syyslukukausi Kevätlukukausi Bachelor of Arts Bachelor of Divinity Defensor Legis Doctor philosophiae (eng.) Doctor philosophiae (saks.) Euroopan unioni Euroopan yhteisö Filosofian kandidaatti Filosofian lisensiaatti Filosofian maisteri Filosofian tohtori Hovioikeuden auskultantti Hallituksen esitys Hovioikeudenneuvos Hovioikeudenviskaali Tidskrift utgiven av Juridiska föreningen i Finland Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja Komitean mietintö Kauppatiet. maisteri Käräjätuomari Licentiate of Laws Master of Laws Lakimies Master of Arts määräaikainen Oikeusnotaari Oikeustieteen kandidaatti Oikeustieteen lisensiaatti Oikeustieteen maisteri Oikeustieteen tohtori Doctor of Philosophy Rättsnotarie Svensk juristtidning Tidsskrift for Rettsvitenskap Turku Law School Varanotaari Varatuomari Valtiotieteiden kandidaatti Valtiotieteiden lisensiaatti Valtiotieteiden maisteri Valtiotieteiden tohtori väitöskirja hyväksytty

7 Sisällysluettelo Dekaanin tervehdys... III Lyhenneluettelo...VI 1. Opintoja koskevat yleiset määräykset Oikeustieteellinen tiedekunta Oikeustieteelliset tutkinnot ja tutkintorakenne Yleiset osaamistavoitteet Lukuvuosi Opetussuunnitelmat Opintopisteet Opetuksen järjestäminen ja opetusmuodot sekä läsnäolo opetuksessa Laadunhallinta Yliopiston laatupolitiikka Opiskelijat yliopistoyhteisön jäseninä Opetuksen ja oppimisen arviointi ja kehittäminen Tiedottaminen Tiedekunnan kotisivut Tiedekunnan intrasivut (» Yksiköt» Oikeustieteellinen tiedekunta) Nettiopsu Opiskelijan utu-tunnus Calonian ilmoitustaulut Moodle Opintojen edistäminen ja opintoneuvonta Opettajatuutoritoiminta Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Opintoneuvonta Taitava opiskelu ja opintopiirit Opintopsykologi Opinnoissa eteenpäin -ryhmä Opintojen hyväksilukeminen ja korvaaminen Opintojen hyväksilukeminen Opintojen korvaaminen...13 VIII

8 1.6. OTK-suoritukset, RN-tutkinto, vanha ON-tutkinto ja varanotaarin tutkinto OTK-suoritusten korvaavuus ON-/OTM-tutkinnossa Åbo Akademista siirtyneen RN-tutkinnon suorittaneen opinnot Vanhamuotoisen RN-tutkinnon suorittaneen lisäopinnot OTM-tutkinnossa Vanhamuotoisen ON-tutkinnon suorittaneen lisäopinnot OTM-tutkinnossa Opiskelu muissa tiedekunnissa, yliopistoissa ja korkeakouluissa Opiskelu muissa Turun yliopiston tiedekunnissa Opiskelu muissa yliopistoissa ja korkeakouluissa: JOO-oikeus Turku Law School (TLS) ETA-kelpoisuuskoe Opiskelu ulkomailla ECTS-järjestelmä Kansainvälisten opiskelijoiden tuutorointi Tenttiminen Ilmoittautuminen tentteihin Tenttitilaisuus Suorituksessa havaittavasta vilpistä Opintosuoritusten arvostelu ja tulosten ilmoittaminen Opiskelijan oikeusturva Valmistuminen Tutkintotodistukset Valmistuminen Publiikki Tutkinnon täydentäminen ON- ja OTM-tutkintojen opetussuunnitelmat Oikeusnotaarin ja oikeustieteen maisterin tutkinnot ON-/OTM-tutkinnon tutkintorakenne Englanninkielinen koulutusohjelma ON-/OTM-tutkintojen opintokokonaisuudet Perusopinnot Aineopinnot / Oikeudenalojen perusteet Aineopinnot / Erikoistumisjaksot Ilmoittautuminen erikoistumisjaksoille...36 IX

9 Valinta erikoistumisjaksoille Erikoistumisjaksopaikan vahvistaminen Aineopinnot / ON-seminaarivaihe ON-seminaari (18 op) Suomen kielen kieliasun tarkastus = Suomen kielen käytön ohjaus -opintojakso Kypsyysnäyte (maturiteettikirjoitus) ON-opinnäytteen hyväksymismenettely Valinnaiset opinnot Siirtymäsäännökset Ilmoittautuminen ja valinta valinnaisille opintojaksoille Syventävät opinnot Syventäviin opintoihin siirtymisen yleiset edellytykset Syventäviin opintoihin ilmoittautuminen Ryhmäkoko Valintakriteerit Syventävien opintojen alkuvalmennus Asiakokonaisuuksien ulkopuolella tapahtuva opiskelu Kirjallisuusosion vaatimustaso Tutkielman laajuus ja vaatimustaso Kypsyysnäyte (maturiteettikirjoitus) Tutkielman sisällön ja kieliasun tarkastaminen Tutkielman jättäminen tarkastettavaksi Tutkielman ja kypsyysnäytteen hyväksyminen Tutkielman arkistokappale ja sähköinen julkaiseminen Kieli- ja viestintäopinnot Suomen kielen opinnot Ruotsin kielen opinnot Vieraan kielen opinnot Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasot Suoritusjärjestys Esimerkki suoritusjärjestyksestä...54 Perusopinnot PO1, Oikeus: Instituutiot, käsitteet, sääntely (6 op) ONOM PO2, Oikeudellinen ratkaisutoiminta (6 op) ONOM X

10 Oikeudenalojen perusteet Valtiosääntöoikeus (7 op) ONOM Eurooppaoikeus (6 op) ONOM Kansainvälinen oikeus (6 op) ONOM Hallinto-oikeus (7 op) ONOM Yleinen oikeustiede (6 op) ONOM Velvoiteoikeus (7 op) ONOM Esineoikeus (7 op) ONOM Kauppaoikeus (7 op) ONOM Työoikeus (7 op) ONOM Perhe- ja jäämistöoikeus (7 op) ONOM Finanssioikeus (7 op) ONOM Ympäristöoikeus (7 op) ONOM Oikeushistoria (6 op) ONOM Rikosoikeus (8 op) ONOM Oikeussosiologia ja kriminologia (6 op) ONOM Prosessioikeus (8 op) ONOM Erikoistumisjaksot / Siviilioikeuden pooli...92 Aviovarallisuus- ja jäämistöoikeus (12 op) OTMU Kilpailuoikeus (12 op) OTMU Vakuudet ja velkojainsuoja (12 op) OTMU Henkilöstöasiat käytännössä (12 op) OTMU Information Law in Europe and Beyond: Current Issues and Perspectives (12 ECTS) TLS_ Willem C. Vis International Commercial Arbitration Moot Experience, I (12 ECTS) TLS_ Vahingonkorvausoikeus (12 op) OTMU International and comparative company law (12 ECTS) OTMU Erikoistumisjaksot / Julkisoikeuden pooli Yritysverotus (12 op) OTMU Ympäristönkäytön ristiriitatilanteet (12 op) OTMU Comparative European Constitutionalism (12 ECTS) TLS_ Kansainväliset ihmisoikeudet (12 op) OTMU Eurooppalaiset oikeudet ja kansalliset tuomioistuimet (12 op) OTMU Oikeussuoja (12 op) OTMU XI

11 Perusoikeudet (12 op) OTMU Kansainvälisen muuttoliikkeen sääntely ja yksilön oikeudet (12 op) OTMU Sosiaalioikeus (12 op) OTMU Erikoistumisjaksot / Rikos- ja prosessioikeuden pooli Rangaistuksen tuomitseminen ja täytäntöönpano (12 op) OTMU Rikosoikeuden yleiset opit (12 op) OTMU Siviiliprosessi, vaihtoehtoiset riidanratkaisutavat ja insolvenssioikeus (12 op) OTMU Taloudellinen rikollisuus (12 op) OTMU Rikosten tutkinta ja käsittely (12 op) OTMU Eurooppalaistuva rikosoikeus (12 op) OTMU Erikoistumisjaksot / Oikeuden yleistieteiden pooli Oikeudellisen ratkaisun perusteleminen (12 op) OTMU Oikeussosiologian erikoistumisjakso (12 op) OTMU Kriminologian erikoistumisjakso (12 op) OTMU Moniperusteinen syrjintä (12 op) OTMU Seksuaalirikollisuus lukujen Euroopassa (12 op) OTMU Regulating Europe: Balancing Law and Politics (12 ECTS) TLS_ Suomen oikeustieteen historia (12 op) OTMU Valinnaiset opinnot / Lukuvuosi Harjoittelu lakimiestehtävissä (6 op) OTMV Tiedekunnan järjestämä harjoittelu (6 op) OTMV Harjoittelu opiskelijan itse hankkimassa työpaikassa (2 6 op) OTMV Taitava opiskelu, 1) Yleinen osuus (3 op) OTMV Tuomioistuimen istuntojen seuraaminen (3 op) OTKU Law and the Internet (3 ECTS) TLS_ Oikeustaloustieteen oppisuunnat (6 op) OTMV XII Valinnaiset opinnot / Syyslukukausi Managing International Innovation Development (6 ECTS) TLS_ Oikeustaloustiede erityisesti varallisuusoikeudessa (6 op) OTMV

12 ProActive Contracting and Risk Management (5 8 ECTS) TLS_ ProActive Law and the Prevention and Resolution of Disputes (5 8 ECTS) TLS_ Tietokone juristin työvälineenä opiskelussa ja työelämässä (2 op) OTMV Economic Analysis of Intellectual Property Law (7 ECTS) TLS_ Sopimustyypit (6 op) OTMV Financial Regulation Redux? Regulatory Responses to the Financial Crisis (7 ECTS) TLS_ Foundations of International and European Intellectual Property Law (6 ECTS) TLS_ Taitava opiskelu, 2) Esineoikeuden opintopiiri (2 op) OTMV Taitava opiskelu, 2) Prosessioikeuden opintopiiri (2 op) OTMV Taitava opiskelu, 2) Kauppaoikeuden opintopiiri (2 op) OTMV Taitava opiskelu, 2) Eurooppaoikeuden opintopiiri (2 op) OTMV Introduction to WTO Law (5 ECTS) TLS_ Ympäristöohjaus ja vero (2 op) OTMV Introduction to Law and Economics (3 ECTS) OTMV Syyttäjätyön käytännöt (5 op) OTKU Advanced Workshop in Legal Theory: Islamic Legal and Political Theory (4 6 ECTS) TLS_ Valinnaiset opinnot / Kevätlukukausi ELSA Finlandin oikeustapauskilpailu (5 8 op) OTKU Introduction to Legal Linguistics (3 5 ECTS) TLS_ EU:n ympäristöoikeus (5 op) OTMV International Investment Law (6 ECTS) TLS_ Kriisi- ja valmiuslainsäädäntö (5 op) OTKU Oikeudellisen informaation haku (2 op) OTKU Paikallinen sopiminen työehdoista (5 op) OTKU Sosiaaliturvaoikeus (5 op) OTKU Täytäntöönpano-oikeus (5 op) OTKU Yrityksen sopimukset käytännössä (7 op) OTMV Julkiset hankinnat (7 op) OTKU Oikeustapausten arviointi (7 op) OTMV XIII

13 Aktuella teman inom straff- och processrätt (4 op) OTMV United States Intellectual Property Law in a World Perspective (3 ECTS) TLS_ Taitava opiskelu, 2) Finanssioikeuden opintopiiri (2 op) OTMV Taitava opiskelu, 2) Hallinto-oikeuden opintopiiri (2 op) OTMV Taitava opiskelu, 2) Velvoiteoikeuden opintopiiri (2 op) OTMV Taitava opiskelu, 2) Rikosoikeuden opintopiiri (2 op) OTMV Taitava opiskelu, 2) Ympäristöoikeuden opintopiiri (2 op) OTMV Willem C. Vis International Commercial Arbitration Moot Experience, II (8 ECTS) TLS_ ON-seminaari Suomen kieli: Oikeustieteellinen, kirjallinen viestintä (2 op) KISU Juridinen kirjoittaminen (1 op) ONOM Kieliopinnot / Suomen kieli Suomen kielen käytön ohjaus, oikeustieteellinen tiedekunta (1 op) KISU Puheviestinnän perusteet, oikeustiede (2 op) KIPV Kieliopinnot / Ruotsin kieli Ruotsin kieli, Svenska för jurister 1 (4 op) KIRU Ruotsin kieli, Svenska för jurister 2 (4 op) ONOM Ruotsin kieli, Muntlig svenska 1 (2 op) KIRU Ruotsin kieli, Muntlig svenska 2 (2 op) ONOM Kieliopinnot / Englannin kieli Legal English I (6 ECTS) KIEN Legal English II (6 ECTS) OTKU Legal Academic Writing and Research (2 ECTS) KIEN XIV Kieliopinnot / Saksan kieli Gesellschaft, Recht und Kultur (1. vuosi) (6 op) ONOM Einführung in die deutsche Rechtssprache (2. vuosi) (6 op) ONOM Von der Immigration zur Integration (Maahanmuutosta

14 kotouttamiseen) (2 op) OTMV Strafrecht im Wandel der Zeit (Rikosoikeus aikojen kuluessa) (2 op) OTMV Kieliopinnot / Ranskan kieli Français juridique I (2 4 op) KIRA Français juridique II (2 4 op) KIRA Ranskan kieli: Tekstin ymmärtäminen, oikeustieteellinen tiedekunta (2 4 op) KIRA L'Europe en français (2 op) KIRA Français oral (2 op) KIRA Syventävät opinnot / Syyslukukausi Hallinto-oikeus, informaatio-oikeus ja sosiaalioikeus (60 op) OTMU Kilpailuoikeus ja -taloustiede (60 op) OTMU Yritysverotus (60 op) OTMU Varallisuusoikeudet ja vaihdanta (60 op) OTMU Yksilöt, ryhmät ja kansainvälinen oikeus (60 op) OTMU Prosessioikeuden eurooppalaistuminen (60 op) OTMU Vahingonkorvausoikeus (60 op) OTMU Syventävät opinnot / Kevätlukukausi EU:n oikeus ja talous: sisämarkkinoista velkakriisiin (60 op) OTMU Advanced Studies in Law and Information Society (60 op) OTMU Osakeyhtiö (60 op) OTMU Rikosoikeus, vastuu ja vastuuseen asettaminen (60 op) OTMU Työelämän oikeusnormit (60 op) OTMU Yhdenvertaisuuden monet kasvot (60 op) OTMU Ympäristöoikeus murroksissa (60 op) OTMU Perus- ja ihmisoikeudet lainsäädäntö- ja oikeuskäytännössä (60 op) OTMU Sopimukset perhe- ja perintöoikeudessa (60 op) OTMU Oikeussosiologia ja kriminologia (60 op) OTMU Tenttipäivät ja opetusperiodit XV

15 Oikeustieteellinen tiedekunta Tiedekunnan hallinto Tiedekunnan johtokunta ( ) Toimikunnat Peruskoulutustoimikunta ( ) Tutkimus- ja jatkokoulutustoimikunta ( ) Kansainvälisten asioiden toimikunta ( ) Opetustaitotoimikunta ( saakka) Täydennyskoulutustoimikunta ( ) Viestintä- ja julkaisutoimikunta ( ) Opettajaluettelo Siviilioikeuden pooli Professorit Tutkijatohtorit Julkisoikeuden pooli Professorit Tutkijatohtorit Rikos- ja prosessioikeuden pooli Professorit Oikeuden yleistieteiden pooli Professorit Tutkijatohtorit Kielet Dosentit Työelämän ja henkilöstöasioiden perusopintokokonaisuus Tieteenalakirjasto Anthropos Oikeustieteen yksikkö Tietokoneiden opiskelijakäyttö Tietopalvelut Nelli portaaliin kootut tietokannat Tiedonhaku ja informaatikon palvelut XVI

16 Tiedekunnan oikeustapauskokoelma Oikeustapauskokoelman sisältö Kokoelman käyttötarkoitus ja käyttöoikeus Juhani-tietokanta Opiskelijatoiminta Oikeustieteen Ylioppilaiden Yhdistys Lex ry Alumniyhdistys Senilex ry ELSA The European Law Students Association Tuomioistuinharjoittelu Tuomarinvalan vannominen ja tuomarinvakuutuksen antaminen Varatuomarin arvonimi XVII

17

18 Opintoja koskevat yleiset määräykset 1. Opintoja koskevat yleiset määräykset 1.1. Oikeustieteellinen tiedekunta Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta on nykyaikainen tutkimus- ja koulutusyhteisö. Uuden tutkimustiedon tuottaminen ja uusien osaajien kouluttaminen ovat tiedekunnan ydintehtäviä. Laadukkuus ja laaja-alaisuus ohjaavat tiedekunnan opetus- ja tutkimustoimintaa. Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta perustettiin vuonna Opiskelijamäärä on noussut alun vajaasta sadasta n opiskelijaan. Tiedekunta erottuu Suomen muista oikeustieteellisistä tiedekunnista sekä opetus- että tutkimusprofiilinsa perusteella. Opetusmenetelmiä on viime vuosina aktiivisesti kehitetty, traditionaalista luento-opetusta on korvattu seminaari- ja pienryhmätyöskentelyllä. Tavoitteena on tarjota opiskelijalle valmiudet oikeudellisten ongelmien määrittelyyn ja ratkaisemiseen ja taitavaan kirjalliseen ja suulliseen argumentointiin Oikeustieteelliset tutkinnot ja tutkintorakenne Yliopistojen tutkinnoista annettu asetus (794/2004) tuli voimaan Asetuksen mukaan oikeustieteellisiä tutkintoja ovat: 1) oikeusnotaarin tutkinto, joka on alempi korkeakoulututkinto; 2) oikeustieteen maisterin tutkinto, joka on ylempi korkeakoulututkinto; 3) oikeustieteen lisensiaatin tutkinto, joka on tieteellinen jatkotutkinto ja 4) oikeustieteen tohtorin tutkinto, joka on tieteellinen jatkotutkinto. Yliopistotutkintoja koskevalla tutkintoasetuksella kumottiin mm. oikeustieteellisistä tutkinnoista vuonna 1996 annettu asetus (86/1996). Uuden tutkintoasetuksen keskeinen muutos oli siirtyminen kaksiportaiseen tutkintorakenteeseen. Oikeustieteellisissä tiedekunnissa kaksiportaisen tutkintorakenteen tutkintonimikkeet ovat oikeusnotaari (ON, alempi korkeakoulututkinto) ja oikeustieteen maisterin tutkinto (OTM, ylempi korkeakoulututkinto). ON-tutkinto on 180 opintopisteen laajuinen alempi korkeakoulututkinto. Sen suorittaminen kestää opetussuunnitelmien mukaisesti opiskeltuna kuusi lukukautta eli 3 vuotta. OTM- tutkinto on 120 opintopisteen laajuinen ja sen suorittaminen kestää opetussuunnitelmien mukaisesti opiskeltuna neljä lukukautta eli 2 vuotta. Kaikki Turun yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan hyväksytyt saavat oikeuden oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittamiseen. Vuoden 2011 alusta yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) liitettä muutettiin siten, että oikeustieteelliselle alalle lisättiin oikeustieteen maisterin tutkinnon rinnalle uusi tutkintonimike kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisteri, Master of International and Comparative Law. Uusi tutkintonimike annetaan niille oikeustieteellisen alan 1

19 kansainvälisiin maisteriohjelmiin osallistuville, joilla ei ole kotimaista oikeustieteellistä tutkintoa tai ulkomaista oikeustieteellistä tutkintoa täydennettynä ETA-kelpoisuuskokeella. Uuden tutkinnon suorittaminen ei tuota kelpoisuutta virkoihin, joissa vaaditaan oikeustieteen maisterin tutkinto. Oikeustieteellisessä tiedekunnassa on englanninkielinen maisterinkoulutusohjelma Master s Degree Programme in Law and Information Society. Ohjelmasta valmistuville ulkomailla pohjakoulutuksensa saaneille annetaan uusi tutkintonimike kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisteri. Ohjelmaan osallistuvat, suomalaisen ON- tai RN-tutkinnon tai ETA-kelpoisuuskokeen suorittaneet opiskelijat saavat englanninkielisestä koulutusohjelmasta oikeustieteen maisterin tutkintonimikkeen Yleiset osaamistavoitteet ON- ja OTM -tutkinnot suorittanut henkilö on oikeudellisen ajattelun ammattilainen, jolla on oikeustieteellisen koulutuksen saaneille ominaiset ongelmanratkaisu-, tiedonhallinta- ja argumentointitaidot. ON- ja OTM tutkinnot suorittanut henkilö: omaa ammatilliset valmiudet juristin tehtäviin sekä virkakelpoisuuden tuomarin tehtäviin osaa hankkia ja jäsentää oikeudellista tietoa ja arvioida sitä kriittisesti osaa hahmottaa oikeudellisia ongelmia ja niiden ratkaisuvaihtoehtoja tuntee oikeudelliset menettelyt ja osaa toimia niissä asiantuntijana tuntee Suomen ja Euroopan unionin oikeuden pääpiirteet, ymmärtää kansainvälisen sääntelyn merkityksen Suomen oikeusjärjestelmälle sekä hahmottaa toisiinsa limittyvien normi- ja sääntelyjärjestelmien vuorovaikutussuhteita omaa erityisasiantuntemusta useammalta oikeudenalalta tuntee oikeudellisen sääntelyn syntyprosessit ja sääntelyn merkityksen yhteiskunnassa sekä tunnistaa oikeuden eettiset ja sosiaaliset ulottuvuudet osaa ilmaista itseään suullisesti ja kirjallisesti selkeällä ja vakuuttavalla tavalla sekä puolustaa omaa näkemystään muille asiantuntijoille pystyy käyttämään oikeudellista asiantuntemustaan kansainvälisissä ja moniammatillisissa toimintaympäristöissä tuntee oikeustieteen historian, teorianmuodostuksen ja keskeiset tutkimusnäkökulmat omaa edellytykset tieteelliseen tutkimustyöhön ja uuden oikeudellisen tiedon tuottamiseen 2

20 Opintoja koskevat yleiset määräykset Lukuvuosi Yliopiston lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä heinäkuuta. Opetusta annetaan opetussuunnitelmissa määrättyinä ajanjaksoina. Katso kohdasta Tenttipäivät ja opetusperiodit Opetussuunnitelmat Johtokunta hyväksyy opetussuunnitelmat lukuvuodeksi Opetussuunnitelmat tulevat lukuvuosittain voimaan 1.8. kuitenkin siten, että mikäli tämän ajankohdan jälkeen on kevään opetusperiodin rästitenttejä, niissä ovat voimassa edellisen lukuvuoden opetussuunnitelmat, ellei opintojakson opetussuunnitelmassa ole toisin määrätty. Oikeustieteellisen tiedekunnan opetussuunnitelmat julkaistaan yliopiston yhteisessä sähköisessä nettiopinto-oppaassa Opsissa Opintopisteet Lukuvuoden alusta lähtien opintojen mitoituksen yksikkö on muuttunut opintoviikosta (ov) opintopisteeksi (op). Yhden vuoden ohjeellinen suoritusmäärä on 60 opintopistettä ja vastaa keskimäärin 1600 tunnin työpanosta. Opintopiste on 26,7 opiskelijatyötuntia. Opintojaksojen laajuudet on mitoitettu siten, että opiskelija pystyy kokopäivätoimisesti opiskellen suorittamaan opintojakson annetussa ajassa. Ennen opintonsa aloittaneet, vanhaa OTK-tutkintoa suorittaneet opiskelijat siirrettiin uusien tutkintojen opiskelijoiksi lukien. Tämän jälkeen heidän opintonsa mitoitetaan opintopisteinä. Opintojen korvaavuuden arviointi perustuu sisällöllisen korvaavuuden periaatteelle rakentuvaan korvaavuustaulukkoon. Mikäli jonkin kurssin osalta ei uudessa tutkinnossa ole määritelty sisällöllisesti korvaavaa opintojaksoa, muutetaan suoritettujen opintojen opintoviikot opintopisteiksi kertoimella 1, Opetuksen järjestäminen ja opetusmuodot sekä läsnäolo opetuksessa Perusopintojen ja oikeudenalojen perusteiden periodit kestävät keskimäärin yhden kuukauden. Erikoistumisjaksojen osalta syyslukukausi on jaettu kahteen periodiin (syys-lokakuu ja marras-joulukuu) ja kevätlukukausi kahteen periodiin (tammikuu-maaliskuun puoliväli ja maaliskuun puoliväli- toukokuu). Opintojakson suoritusmuoto määritetään kunkin jakson osalta opetussuunnitelman kohdassa Opetuksen toteutustavat. Aineopintojen oikeudenalojen perusteiden suoritusmuotona on kirjallinen tentti. Muiden opintojaksojen suoritusmuodot vaihtelevat. Kirjallisen tentin lisäksi suoritusmuotoina 3

21 voivat olla esim. aineistotentit, kirjalliset työt, oppimispäiväkirjat tai muut vastaavat tavat. Tarkat tiedot suoritustavoista ovat ko. jakson kohdalla. Tutkintovaatimuksiin kuuluva kurssikirjallisuus on mainittu kunkin opintokokonaisuuden kohdalla erikseen. Paitsi kurssikirjallisuuteen, opiskelijan on kunkin aineen kuulustelua varten erityisesti perehdyttävä niihin säädöksiin, jotka on opintojakson kohdalla erikseen mainittu. Perustutkinto-opetus on tiedekunnassa järjestetty kokopäivätoimista opiskelua silmällä pitäen. Opetuksen kehittämiseen on panostettu voimakkaasti ja vuorovaikutus opettajan ja opiskelijoiden välillä nähdään keskeisenä osana oppimisprosessia. Näin ollen läsnäolo kaikessa opetuksessa on suositeltavaa. Opintojaksoilla, joilla opetukseen sisältyy seminaariopetusta tai vastaavanlaista opiskelijan omaa aktiivisuutta edellyttävää pienryhmätyöskentelyä, opiskelijan läsnäolo ja aktiivinen osallistuminen opetukseen voidaan asettaa opintojakson suorituksen edellytykseksi. Läsnäoloa voidaan edellyttää muillakin opintojaksoilla, joilla on oikeustapausharjoituksia, harjoitustöitä tai vastaavia ryhmätöitä. Samoin kieliopinnoissa ja osalla käytännön opintojaksoista on läsnäolovelvollisuus. Opetukseen, johon liittyy läsnäolovelvollisuus, edellytetään 75 prosentin läsnäoloa. Läsnäolovelvollisuutta koskevat määräykset ja suositukset ilmenevät opintojaksokohtaisista opetussuunnitelmista Laadunhallinta Yliopiston laatupolitiikka Turun yliopiston laadunhallinnan tavoitteena on tukea ja varmistaa yliopiston strategiassa asetettujen tavoitteiden ja vision toteutumista; ohjata toimintaa riittävän tarkan ja reaaliaikaisen seuranta- ja arviointitiedon varassa; kehittää yliopiston toimintaprosessien laatua ja vapauttaa akateemisen henkilöstön työaikaa perustehtäviin; tehdä yliopiston toiminnan keskeiset periaatteet ja korkea laatu näkyväksi. 4 Yliopiston laadunhallinnan välineenä toimii laatujärjestelmä, jonka keskeiset periaatteet esitetään kootusti rehtorin hyväksymässä yliopiston laatukäsikirjassa ja sen liitteissä. Lisäksi toimintayksiköiden toimintakäsikirjoissa on esitetty tarkemmat ohjeet ja menetelmäkuvaukset. Laadunhallinta on osa yliopiston normaalia toimintaa, ja laatujärjestelmän organisointi on yliopistossa rehtorin ja toimintayksiköissä niiden johdon vastuulla. Yliopiston toiminnan laatu syntyy kuitenkin viime kädessä yliopistoyhteisön jäsenten asiantuntevasta, vastuullisesta ja eettisestä toiminnasta. Katso lisää oikeustieteellisen tiedekunnan laadunhallinnasta tiedekunnan

22 Opintoja koskevat yleiset määräykset www-sivuilta Opiskelijat yliopistoyhteisön jäseninä Yliopisto-opiskelijat ovat yliopistoyhteisön jäseniä, joilla on opettajien ohella keskeinen rooli koulutuksen kehittämisessä. Yliopisto-opiskelussa on kyse osapuolten välisestä yhteistyöstä, jossa opiskelijat tuovat opetustilanteisiin oman panoksensa. Opiskelijoiden näkeminen koulutuksen asiakkaina, joille tarjotaan heidän mielensä mukaisia koulutuspalveluja, vähättelisi heidän asemaansa yliopistoyhteisön jäseninä. Opiskelijoiden akateemiseen vastuuseen sisältyy vastuu osallistua oman oppimisympäristönsä kehittämiseen mm. antamalla palautetta sekä osallistumalla yliopiston hallintoelinten ja erilaisten työryhmien työskentelyyn. Yksittäisen opiskelijan ohella tärkeitä toimijoita ovat ainejärjestöt ja ylioppilaskunta. Ainejärjestöillä ja yliopiston yksiköillä on usein vakiintuneita yhteistyökäytäntöjä, joiden myötä opiskelijat vaikuttavat opiskeluympäristönsä kehittämiseen Opetuksen ja oppimisen arviointi ja kehittäminen Opetuksen ja oppimisen arviointi ja kehittäminen ovat tärkeä osa tiedekunnan koulutuksen laadunhallintaa. Arvioinnin tavoitteena on tukea ja luoda edellytyksiä mahdollisimman korkealaatuiselle oppimiselle, kehittää opetusta ja oppimisympäristöjä ja edistää opettajien ja opiskelijoiden välistä vuorovaikutusta. Opiskelijoilla on merkittävä rooli tiedekunnan opetuksen kehittämisessä heidän osallistuessaan valmistelutyöhön (perustutkinto-opiskelijat peruskoulutustoimikunnassa ja kansainvälisten asioiden toimikunnassa sekä jatko-opiskelijat tutkimus- ja jatkokoulutustoimikunnassa) ja päätöksentekoon (johtokunta). Kaikki tiedekunnassa järjestettävä opetus on jatkuvan arvioinnin ja kehittämisen piirissä. Opetuksen ja oppimisen arvioinnissa on erotettavissa seuraavat käytänteet. 1) Opintojakson aikana opiskelijoiden ja opettajan vuorovaikutus välittää opettajalle ajantasaista tietoa oppimisen etenemisestä. Opetukseen kiinteästi nivoutuva laadullinen palaute esim. palautekeskustelujen ja oppimis- ja luentopäiväkirjojen avulla toimii tietopohjana opettajan itsearvioinnille, mikä on tärkeä osa laadunhallinnan kokonaisuutta. 2) Opiskelijoilta kerätään ON-HOPS ja OTM-HOPS -keskusteluiden yhteydessä opiskelijapalautetta. Palautteen keräämisen tavoitteena on mm. oppimistavoitteiden saavuttamisen arviointi, oppimista edistäneiden ja estäneiden tekijöiden selvittäminen sekä kehittämisehdotusten kartoittaminen. 3) Opiskelijapalautetta kerätään myös ON-tutkinnon ja OTM-tutkinnon palautelomakkeilla, jotka opiskelijan on täytettävä ennen kuin hän saa tutkintotodistuksen. 4) Lisäksi opiskelijoilla on mahdollisuus antaa yleispalautetta opintojaksoista ja niiden kehittämisestä. Palautejärjestelmän kehitystyöstä vastaa peruskoulutustoimikunta. Toi- 5

23 miva palautejärjestelmä on kokonaisuus, jossa annetulla palautteella, saadun palautteen prosessoinnilla ja palautteen perusteella annettavalla feedbackilla eli palautteen palautteella on periaatteessa kaikilla yhtä tärkeä rooli. Tiedekunta hyödyntää kehitystyössään muiden yksiköiden hyvistä käytänteistä saatuja kokemuksia. Tiedekunnan vakiintuneisiin toimintatapoihin kuuluvat opettajakunnan ja opiskelijoiden keskustelutilaisuudet, joiden aiheet täsmentyvät yleensä kertyneen opiskelijapalautteen perusteella. Lisäksi opettajakuntaa rohkaistaan jatkossa keräämään palautetta tarvittaessa myös opintojaksojen aikana, mikä parantaa palautteesta saatua hyötyä ja helpottaa palautteesta tehtyjen johtopäätösten viestimistä opiskelijoille Tiedottaminen Tiedekunnan kotisivut Oikeustieteellisen tiedekunnan kotisivuilla on yleistä tiedekunnan tutkimukseen, opiskeluun ja hallintoon liittyvää tietoa. Tiedekunnan esittely, opinto-oppaat ja lomakkeet löytyvät nettisivuilta Tiedekunnan intrasivut (» Yksiköt» Oikeustieteellinen tiedekunta) Oikeustieteellisen tiedekunnan intrasivuilla on kaikki tärkeä opiskeluun liittyvä tieto, kuten tenttitulokset, opinto-oppaat sekä infotilaisuudet. Sivuilta löytyvät lisäksi linkit Nettiopsuun ja Moodleen. Sivuilta löytyvät lisäksi opetuksen ja oppimisen arviointilomake sekä hyväksilukemis- ja korvaavuushakemuslomakkeet Nettiopsu Yliopiston yhteinen sähköinen nettiopinto-opas ( toimii kattavana opiskelun tietojärjestelmänä, jossa opiskelija ilmoittautuu pääsääntöisesti kursseille ja tentteihin. Lisäksi järjestelmän Opsi-puolelta opiskelija voi katsoa opintojaksojen opetussuunnitelmat sekä jaksokohtaiset luentoajat Opiskelijan utu-tunnus Osana Turun yliopiston opiskelijan velvollisuuksia on yliopiston sähköpostitunnuksen käyttö. Jokaiselle uudelle opiskelijalle avataan opintojen alussa utu-tunnus, joka on edellytyksenä yliopiston atk-järjestelmien, kuten Nettiopsun käyttämiselle. 6

24 Opintoja koskevat yleiset määräykset Calonian ilmoitustaulut Yleinen ilmoitustaulu (ala-aula): Yleiset ilmoitukset Luentojen tarkat ajat ja paikat 4 viikkoa ennen kunkin opintojakson alkamista Oppiaineiden ilmoitustaulut (2. ja 3. krs): Tenttitulokset ja muut opintojakson sisältöä tai suorittamista koskevat asiat Kanslian ilmoitustaulu (2. krs): Listat erikoistumisjaksoille valituista Turku Law Schoolin ja kansainvälisten asioiden ilmoitustaulut (2. krs) Opiskelijajärjestöjen ilmoitustaulut (ala-aula) Moodle Virtuaaliopetuksessa käytettävä Moodle ( toimii yleensä muun opetuksen tukena esim. siten, että kaikki opettajan ja opiskelijan luennoilla tarvitsema materiaali saadaan Moodlesta. Edellytyksenä Moodlen käyttöön on yliopiston sähköpostitunnus, utu-tunnus. Moodle-ilmoitukset lähetetään sekä opiskelijoille että opettajille vain yliopiston utu-tunnukseen. Moodleen voidaan perustaa opintoja tukevia keskusteluryhmiä, kurssimateriaaleja ja aikatauluja. Virtuaaliopetuksena voidaan järjestää esim. erikoistumisjaksojen ja valinnaisten opintojaksojen sekä syventävien opintojen seminaareja. Asiasta saa tarkempaa tietoa ko. opintojaksojen vastaavilta opettajilta Opintojen edistäminen ja opintoneuvonta Tavoitteena on, että opiskelijat saavat asianmukaista tukea ja ohjausta opintojensa eri vaiheissa. Opintojen ohjauksesta vastaa opintohallinto yhdessä opetus- ja tutkimushenkilökunnan kanssa. Myös opiskelijatuutorit ovat mukana uusien opiskelijoiden perehdyttämisessä akateemiseen opiskeluun. Perustutkintoon, opiskeluun ja opintojen suunnitteluun liittyvissä asioissa opiskelijoita ohjaavat opinto-ohjaajat, opintoneuvoja ja opintopäällikkö. Kansainväliseen vaihtoon liittyvissä asioissa ohjausta antaa yliopiston kansainväliset palvelut. Tiedekuntatasolla kansainvälisissä asioissa neuvoo kansainvälisten asioiden opinto-ohjaaja ja opintoneuvoja. Turun yliopistossa on myös opintopsykologi. Opintopsykologin palvelut on suunnattu opiskelijoille, jotka haluavat pohtia tavoitteitaan ja motivaatio- 7

25 taan sekä kehittää oppimistaitojaan. Ks. tarkemmin kohdasta: Opintopsykologi Opettajatuutoritoiminta Kutakin aloittavaa vuosikurssia kohden nimetään neljä opettajatuutoria, jotka ohjaavat opiskelijoita opiskeluun liittyvissä asioissa. Opettajatuutoritoiminta kestää periaatteessa koko opiskelun ajan, mutta se painottuu opintojen suunnittelun tukemiseen erityisesti aineopintovaiheessa ja syventäviin opintoihin siirryttäessä. Syventävien opintojen käynnistyttyä opintojen konkreettinen ohjaus tapahtuu valitun asiakokonaisuuden puitteissa. Opettajatuutoritoiminnan keskeisenä tavoitteena on opiskelijoiden opiskeluvalmiuksien ja sitä kautta oppimistulosten parantaminen. Opettajatuutoritoiminnassa keskeisiä alueita ovat muun muassa opiskelumotivaatioon sekä asenteellisiin ja käytännöllisiin opiskeluvalmiuksiin liittyvät kysymykset. Opettajatuutorien tehtävänä on kannustaa ja tukea opiskelijoita suunnittelemaan opintojaan itsenäisesti ja käyttämään monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti hyväkseen niitä runsaita valinnan mahdollisuuksia, joita tutkinto tarjoaa. Tuutoritoiminta on myös tiedotuskanava, jonka kautta opiskelijoiden käsitykset opinnoista välittyvät opettajakunnan tietoon ja vastaavasti opettajien käsitykset opiskelijoiden suuntaan. Opettajatuutoritoiminta on monimuotoista. Opettajatuutorit järjestävät koko vuosikurssille (tai opiskelijoille laajemminkin) yhteistilaisuuksia, joissa käsitellään yleisiä opiskeluun ja oppimiseen liittyviä kysymyksiä. Opettajatuutorit pitävät yhdessä opinto-ohjaajien kanssa sekä ON-opintojen aluksi että ennen erikoistumisjaksoihin siirtymistä HOPS-ohjaustilaisuuksia. Ohjaustilaisuuksissa opiskelija ja opettajatuutori keskustelevat kahdenkeskisesti henkilökohtaisiin opintojen suunnitteluun ja opiskeluun liittyvistä kysymyksistä Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Kaikki jälkeen opintonsa tiedekunnassa aloittaneet opiskelijat tekevät sähköisen henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS). Sekä ON- että OTM-HOPS tulee olla laadittu erikoistumisjaksoille ilmoittauduttaessa. Henkilökohtainen opintosuunnitelma on opintojen ja oppimisen suunnittelun työkalu. HOPSissa hahmotellaan tutkintoon sisältyville opinnoille suoritusaikataulua ja laaditaan suunnitelma tutkinnon suorittamiseksi. HOPSiin sisältyy myös omien lähtökohtien, tavoitteiden, urasuunnitelmien ja opiskelutaitojen arviointi ja pohdinta. HOPSin tarkoituksena on auttaa opiskelijaa jäsentämään tutkintoon liittyvät opinnot ja niiden eteneminen. HOPS on tarkoitettu opiskelun kehittämisen välineeksi, jonka avulla opiskelija voi arvioida ja kehittää omia opiskelu- ja työelämätavoitteitaan ja opiskelutaitojaan.

26 Opintoja koskevat yleiset määräykset Opiskelutottumustensa ja oppimistaitojensa kehittämisestä kiinnostuneille suositellaan esimerkiksi kirjaa Sari Lindblom-Ylänne, Kirsti Lonka ja Virpi Slotte (2001). Aiotko opiskelijaksi? (Edita). Lisäksi yliopiston www-sivuilta ja intrasivuilta löytyy materiaalia opiskelun ja oppimisen suunnitteluun sekä oppimistaitojen kehittämisen tueksi. Lisäksi tiedekunta järjestää valinnaisen opintojakson Taitava opiskelu, jonka tarkoituksena on tukea opiskelijan opiskelutaitojen kehittymistä (ks. tarkemmin kohdasta: Opetussuunnitelmat» Valinnaiset opinnot» Taitava opiskelu). ON-HOPS Opiskelija laatii ON-HOPSin ensimmäisen opiskeluvuotensa aikana. ON- HOPSissa opiskelija suunnittelee ON-tutkintoon sisällyttävänsä opintojaksot ja niiden suoritusaikataulun. Opiskelija osallistuu opinto-ohjaajan ja opettajatuutoreiden pitämään infotilaisuuteen ja oman opettajatuutorinsa ryhmänohjaukseen. Ryhmänohjaus pidetään tiedekunnan mikroluokassa, jossa sähköinen HOPS laaditaan. HOPS tilaisuuksia järjestetään marras-joulukuussa ja maalis-huhtikuussa. Opiskelija ilmoittautuu opettajatuutorin ryhmänohjaukseen. Ilmoittautumislistat tulevat kanslian edessä olevalle ilmoitustaululle tiedekunnan kotisivuilla ilmoitettavana ajankohtana. OTM-HOPS Opiskelija laatii OTM-HOPSin ennen erikoistumisjaksoille siirtymistä. Suositeltava ajankohta on opintojen toinen vuosi. OTM-HOPSin laatiminen on erikoistumisjaksovalinnassa yleinen edellytys ja se tulee olla laadittuna erikoistumisjaksohaun päättymiseen mennessä. OTM-HOPS-tilaisuuksia järjestetään sekä syys- että kevätlukukausien aikana. Syyslukukaudella HOPS tilaisuuksia järjestetään loka-marraskuussa ja kevätlukukaudella huhti-toukokuussa. Syyslukukaudella alkaville erikoistumisjaksoille hakevan opiskelijan tulee laatia HOPS viimeistään edeltävällä kevätlukukaudella. Kevätlukukaudella erikoistumisjaksojensa suorittamisen aloittava opiskelija laatii HOPSin viimeistään edeltävänä syyslukukautena. Opiskelija osallistuu opinto-ohjaajan ja opettajatuutoreiden järjestämään erikoistumisjaksoinfotilaisuuteen ja opettajatuutorin ryhmänohjaukseen. Ryhmänohjaus järjestetään tiedekunnan mikroluokassa, jossa sähköinen HOPS laaditaan. Opiskelija ilmoittautuu opettajatuutorin ryhmänohjaukseen. Ilmoittautumislistat tulevat kanslian edessä olevalle ilmoitustaululle tiedekunnan kotisivuilla ilmoitettavana ajankohtana. Opettajatuutoriryhmälistat löytyvät Calonian toisen kerroksen ilmoitustaululta. Lisätietoja antavat opinto-ohjaajat. Sähköposti puh. (02)

27 Åbo Akademista siirtyvät RN:n tutkinnon suorittaneet OTM-HOPS laaditaan elokuun aikana. Opiskelija osallistuu opinto-ohjaajan pitämään infotilaisuuteen ja ryhmänohjaukseen. Ryhmänohjaus pidetään tiedekunnan mikroluokassa, jossa sähköinen HOPS laaditaan Opintoneuvonta Tiedekunnan opinto-ohjaajat neuvovat ja ohjaavat opiskelijoita yleisiin opintohallinnollisiin, opintojen kulkuun sekä tutkintovaatimuksiin liittyvissä kysymyksissä. Vastaanotot lukukausien aikana ma ja ti sekä muulloin sopimuksen mukaan, Calonia, 2. krs, h. 237, puh. (02) Kansainvälisten asioiden opinto-ohjaaja neuvoo Turku Law School:iin ja Law and Information Society -maisteriohjelmaan liittyvissä kysymyksissä. Vastaanotot lukukausien aikana to sekä muulloin sopimuksen mukaan, Calonia 2. krs, h. 237 puh. (02) Opiskelijavaihtoa koskevaa neuvontaa annetaan Turun yliopiston kansainvälisissä palveluissa Opintoneuvoja neuvoo ja ohjaa opintoihin liittyvissä kysymyksissä ja toimii tiedekunnan ECTS-yhdyshenkilönä. Vastaanotot lukukausien aikana ke ja to tai sopimuksen mukaan, Calonia 2. krs, h. 240, puh (02) Opintopäällikkö neuvoo ja ohjaa opintoihin liittyvissä kysymyksissä ja käsittelee opintojen korvaavuus- ja hyväksilukemishakemukset. Opintopäällikkö vastaa myös opintoajan rajaukseen liittyvissä erityiskysymyksissä. Vastaanotot lukukausien aikana ke ja to tai sopimuksen mukaan, Calonia 2. krs, h. 239, puh. (02) Kanslian henkilökunta neuvoo tentti-ilmoittautumisia ja opintosuoritusten rekisteröintiä koskevissa asioissa. Vastaanotot lukukausien aikana seuraavasti: Toimistosihteeri Tuula Lehto: ti to 12 14, Calonia 2. krs, h.246, puh (02) Toimistosihteeri Sirpa Grönroos: ti to 12 14, Calonia 2. krs, h.242, puh (02) Toimistosihteeri Leena Neuvonen: ma pe 12 14, Calonia 2. krs, h.242, puh (02) Toimistosihteeri Taru Wester neuvoo valmistumiseen liittyvissä kysymyksissä. Vastaanotot sopimuksen mukaan, Calonia 2. krs, h. 244, puh. (02) , Taitava opiskelu ja opintopiirit 10 Tiedekunta järjestää Taitavan opiskelun valinnaisen opintojakson yleisen osuuden marras-joulukuussa. Jakson tavoitteena on tukea ja kehittää opiskelijan opiskelutaitoja. Jaksoa suositellaan 1. vuoden opiskelijoille ja kaikille omien opiskelutaitojen kehittämisestä kiinnostuneille opiskelijoille.

28 Opintoja koskevat yleiset määräykset Tiedekunnassa järjestetään opintopiirejä tukemaan oikeudenalojen perusteiden kirjatentteihin valmistautumista. Opintopiiri tarkoittaa opiskelijoista koostuvaa ryhmää, joka yhdessä perehtyy tentittävään aineistoon. Opintopiirit toteutetaan valinnaisina opintoina. Niiden tavoitteena on tarjota vertaistukea, kannustaa opintopiiriin osallistuvan valmistautumista ja auttaa ratkomaan tentittävään aineistoon liittyviä ongelmakohtia. Jokainen opintopiiriin osallistuva vastaa omasta oppimisestaan ja tukee toisten oppimista. Katso tarkemmat tiedot opintopiiritoiminnasta valinnaisten opintojen opintojakson Taitava opiskelu opetussuunnitelmasta. Opiskelija voi saada opintopiireistä yhteensä enintään 6 opintopistettä Opintopsykologi Turun yliopiston tutkinto-opiskelijoiden käytettävissä on opintopsykologi, joka on perehtynyt oppimisen psykologiaan ja opiskelijoiden ohjaamiseen. Palvelu on suunnattu opiskelijoille, jotka haluavat pohtia tavoitteitaan ja motivaatiotaan sekä kehittää oppimistaitojaan. Ensimmäisellä käyntikerralla kartoitetaan opiskeluun liittyvien ongelmien luonnetta, joista riippuen seuraavia tapaamiskertoja on tavallisesti 1 5. Opintopsykologitoiminnan tavoitteena on hakea yhdessä opiskelijan kanssa ratkaisuja ongelmiin, jotka voivat ilmetä esimerkiksi: - luetun- ja/tai kuullun ymmärtämisessä - opiskelu- ja oppimistaidoissa (esim. tenttiin valmistautuminen ja vastaaminen) - opinnäytetöiden kirjoittamisessa (esim. seminaarityöt ja gradu) - oppimismotivaatioon liittyvissä kysymyksissä - opiskeluun ja oppimiseen liittyvässä ajanhallinnassa Opiskelijat voivat sopia tapaamisesta lähettämällä sähköpostia osoitteeseen opintopsykologi@utu.fi. Sähköpostiin olisi hyvä laittaa lyhyt kuvaus omasta tilanteesta. Opintopsykologit ovat osa yliopiston opetuksen kehittämisen verkostoa. Opintopsykologit: Oppimistutkimuksen keskus Publicum, Assistentinkatu Opinnoissa eteenpäin -ryhmä Turun yliopistossa järjestetään Opinnoissa eteenpäin -ryhmiä opiskelijoille, jotka haluavat kehittää opiskelutaitojaan ja ajanhallintaa tai löytää kadonneen opiskelumotivaation. Ryhmän vetäjänä toimii opintopsykologi. Ryhmä on tarkoitettu Turun yliopistossa tutkintoa suorittaville opiskelijoille, joilla on opintoja 11

29 takana vähintään yksi vuosi. Toiminnan tarkoituksena on saada otetta opintoihin ja puhtia niiden eteenpäin viemiseen yhteistyössä muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Teemoja ja aihepiirejä voivat olla muun muassa ajankäyttö ja sen suunnittelu, opiskelutaidot, motivaation rakentaminen ja ylläpitäminen, töihin tarttuminen ja sopivien tavoitteiden asettaminen ja niiden toteutumisen seuraaminen. Teemat valitaan opintopsykologian näkökulmasta ryhmäläisten tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Ryhmässä sovitaan kotitehtävistä kokoontumisten välillä. Seuraa tiedotteita yliopiston opintopsykologian nettisivuilta opiskelu» hyvinvointi» opintopsykologi Opintojen hyväksilukeminen ja korvaaminen Muiden opintojen ja osaamisen hyväksilukeminen, ks. Turun yliopiston opintojohtosääntö, Opintojen hyväksilukeminen Hyväksiluettavat opinnot ON- ja OTM-tutkinnon valinnaisiin opintoihin voidaan lukea hyväksi tiedekunnan omien opintojaksojen sekä Turku Law Schoolin opintojaksojen lisäksi muissa Turun yliopiston tiedekunnissa sekä muissa kotimaisissa tai ulkomaisissa yliopistoissa suoritettuja opintoja, jos ne tukevat ON-/OTM-tutkintoa. Valinnaiseksi opintojaksoksi ei voida hyväksyä muualla suoritettuja opintoja, jotka sisältävät päällekkäistä ainesta tiedekunnan aineopintojen kanssa. Oikeustieteellisiksi opintojaksoiksi hyväksyttävien kurssien on vastattava vaatimustasoltaan ON-/OTM-tutkinnon valinnaisia opintojaksoja. Yleisopintotasoisia opintoja tai pelkkiä kielten alkeiskursseja ei hyväksilueta. Opintojen tulee olla vähintään kahden opintopisteen mittaisia. Kansainvälisiin oikeustapauskilpailuihin ja kansainvälisten järjestöjen mallikokouksiin osallistumisesta opiskelija voi saada opintopisteitä valinnaisten opintojen vastaavan oppiaineen opettajan arvioiman työmäärän mukaan. 12 Hakumenettely Tiedekunnan ulkopuolella suoritettujen opintojen hyväksilukemista haetaan hakemuslomakkeilla (Hyväksilukemishakemus), joita on saatavana tiedekunnan www-sivuilta, intrasta, tiedekunnan kansliasta ja Calonian 2. kerroksen tasanteella olevasta hyllyköstä. Hakemukset palautetaan tiedekunnan kansliaan. Lomakkeisiin on liitettävä selvitys suorituksen sisällöstä, ajankohdasta, arvostelusta ja oppilaitoksesta. Hyväksilukemisen ratkaisee opintopäällikkö. Tarvittaessa hakemuksesta pyydetään vastaavan oppiaineen opettajan lausunto. Hyväksytyt hyväksilukemiset viedään opintosuoritusrekisteriin. Hyväksilu-

30 Opintoja koskevat yleiset määräykset kemisesta voidaan antaa myös etukäteispäätös. Opiskelijavaihtoon lähteville etukäteispäätös annetaan hyväksymällä opiskelijan opintosuunnitelma (ns. learning agreement). Opintosuunnitelman hyväksyy opintoneuvoja. Hyväksiluettavien suoritusten arvostelu Kotimaisessa yliopistossa tehdyt suoritukset arvostellaan asteikolla 0-5, jos niistä on annettu arvosana. Muutoin ne arvostellaan arvosanalla hyväksytty. Mikäli opiskelijan hakemuksesta ei käy ilmi hyväksiluettavaksi pyydetyn suorituksen opintopistemäärä, käytetään muunnossa tiedekunnan kerrointa 1,7. Ulkomailla suoritetut ECTS-opintopisteet vastaavat suoraan suomalaisia opintopisteitä. Jos ECTS-opintopisteitä ei ole ilmoitettu, opintopistemäärä arvioidaan kurssin laajuuden perusteella. Jos ulkomaisessa todistuksessa on käytetty ECTS-arvosteluasteikkoa, sitä noudatetaan, muutoin suoritus viedään rekisteriin pääasiassa arvosanalla hyväksytty Opintojen korvaaminen Kotimaassa suoritetut opinnot Tiedekunnan opiskelija voi hakea ON- ja OTM-tutkinnon pakollisten opintojaksojen korvaamista tiedekunnan ulkopuolella suorittamillaan opinnoilla. Korvaavuuden myöntämisen edellytyksenä on, että suoritukset ovat yliopistotasoisia ja vastaavat sisällöllisesti ja laajuudeltaan korvattavaa opintojaksoa. Opintojakson osittaiskorvaavuus voidaan hyväksyä vain, mikäli muiden edellytysten täyttyessä anottava korvaavuus on ollut selkeästi ja tarkoituksenmukaisesti erotettavissa opintojakson sisällä. Aineopintojen oikeudenalojen perusteet -opintojaksoja ei pääsääntöisesti voi korvata muilla opinnoilla. Syventäviä opintoja ja kieliopintoja voidaan korvata seuraavilla kotimaassa suoritetuilla opinnoilla: Åbo Akademin oikeustieteiden opintojaksot/kurssit Turun kauppakorkeakoulun yritysjuridiikan oppiaineen opintojaksot/ kurssit muut kotimaisessa oikeustieteellisessä tiedekunnassa suoritetut opintojaksot/kurssit muut yliopistotasoiset ON-/OTM-tutkintoa tukevat kurssit. Tällaisia ovat esim. Turun kauppakorkeakoulun ja Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opinnot, viestinnän opinnot sekä kieliopinnot muualla kuin TY:n kielikeskuksessa. ruotsin pakollisista kieliopinnoista on tietyissä tapauksissa mahdollista hakea osakorvaavuuksia. Korvaavuudesta sovitaan erikseen vastaavan opettajan kanssa. Ammattikorkeakoulujen kursseja ei hyväksytä, ellei oppiaineen vastaava opettaja erityisestä syystä korvaavuutta puolla. 13

Oikeustieteellisen tiedekunnan yleiset määräykset 2013-2014

Oikeustieteellisen tiedekunnan yleiset määräykset 2013-2014 Oikeustieteellisen tiedekunnan yleiset määräykset 2013-2014 Sisällys 1. Opintoja koskevat yleiset määräykset... 4 1.1. Oikeustieteellinen tiedekunta... 4 1.1.1. Oikeustieteelliset tutkinnot ja tutkintorakenne...

Lisätiedot

Turun yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta. Opinto-opas 2010 2011

Turun yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta. Opinto-opas 2010 2011 Turun yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta Opinto-opas 2010 2011 Sisällysluettelo 1. Opintoja koskevat yleiset määräykset... 6 1.1 Oikeustieteellinen tiedekunta... 6 1.1.1 Oikeustieteelliset tutkinnot

Lisätiedot

Turun yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta. Opinto-opas 2011 2012

Turun yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta. Opinto-opas 2011 2012 Turun yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta Opinto-opas 2011 2012 Julkaisija: Sisältö: Toimittaja: Taitto ja kansi: Lex Libri Oy Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta Juha Aarnio Teemu Oksanen

Lisätiedot

Turun yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta. Opinto-opas 2013 2014

Turun yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta. Opinto-opas 2013 2014 Turun yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta Opinto-opas 2013 2014 Julkaisija: Sisältö: Toimittaja: Taitto: Kansi: Lex Libri Oy Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta Lina Keränen ja Laleh Korpimäki

Lisätiedot

Turun yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta OPINTO-OPAS

Turun yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta OPINTO-OPAS Turun yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta OPINTO-OPAS 2009 2010 Oikeustieteellinen tiedekunta 20014 Turun yliopisto (02) 333 5502 www.law.utu. Julkaisija: Toimittaja: Taitto: Etukansi: TURUN YLIOPISTO

Lisätiedot

OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO

OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO Osaamistavoitteet Oikeustieteen maisterin tutkinnon (120 op) suorittanut henkilö: - on syventänyt ja laajentanut oikeusnotaarin tutkinnossa hankkimaansa oikeudellista osaamista

Lisätiedot

OIKEUSNOTAARIN TUTKINTO

OIKEUSNOTAARIN TUTKINTO OIKEUSNOTAARIN TUTKINTO Osaamistavoitteet Oikeusnotaarin tutkinnon (180 op) suorittanut henkilö: - tuntee oikeudellista kulttuuria sekä oikeushistorian ja - teorian perusteita - tuntee kansallisen oikeusjärjestyksen

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset Uudesta tutkintoasetuksesta johtuvia muutoksia

Siirtymäsäännökset Uudesta tutkintoasetuksesta johtuvia muutoksia 1 Siirtymäsäännökset Uusi tutkintoasetus (794/2004) tulee voimaan 1.8.2005. Tätä ennen oikeustieteelliseen tiedekuntaan tutkinnonsuoritusoikeuden saaneet ja opintonsa aloittaneet opiskelijat voivat valita,

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Oikeustieteellisen tiedekunnan yleiset määräykset 2014-2016

Oikeustieteellisen tiedekunnan yleiset määräykset 2014-2016 Yleisiä määräyksiä päivitetty heinäkuussa 2015 lukujen 1.5, 1.6.4, 1.6.5, 3.3.1 ja 3.6.2 osalta. Oikeustieteellisen tiedekunnan yleiset määräykset 2014-2016 Sisällys 1. Opintoja koskevat yleiset määräykset...

Lisätiedot

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,

Lisätiedot

Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18)

Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18) Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 24.8.2015 Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas 2015-2016 (s. 8-18) Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences - SIS Opintopäällikkö

Lisätiedot

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat: VERO-OIKEUS Tax Law Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen tavoitteet Vero-oikeus pääaineena suoritettavan hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja maisterin tutkinnon (160 ov)

Lisätiedot

KESKEISET MUUTOKSET AIKAISEMPAAN OPETUSSUUNNITELMAAN LUKUVUODELLE

KESKEISET MUUTOKSET AIKAISEMPAAN OPETUSSUUNNITELMAAN LUKUVUODELLE 1 KESKEISET MUUTOKSET AIKAISEMPAAN OPETUSSUUNNITELMAAN LUKUVUODELLE 2013 2014 1. Opintojaksojen nimiä koskevat muutokset Eurooppaoikeus 5311109 Sisämarkkinaoikeus I () 5311109 Internal Market Law () 5311112

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello 11-12 Opintokoordinaattori Heli Tontti KTM, tutkinnon rakenne laajuus 120 op tutkinnon suorittamisaika tavoiteaika

Lisätiedot

Alkuorientaation tavoitteet

Alkuorientaation tavoitteet Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 26.8.2016 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Tutkintotavoitteiset opinnot

Tutkintotavoitteiset opinnot Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa Tutkintotavoitteiset opinnot aikuiskoulutus Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen strateginen painopistealue etäopiskelumahdollisuuksien

Lisätiedot

Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa

Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa 18.8.2018 Tutkintotavoitteiset opinnot aikuiskoulutus Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen strateginen painopistealue

Lisätiedot

Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa

Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa 19.8.2017 Tutkintotavoitteiset opinnot aikuiskoulutus Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen strateginen painopistealue

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 Päivän ohjelma 12.00 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

Yleiset määräykset 1 (30) Yleiset määräykset Oikeustieteellinen tiedekunta

Yleiset määräykset 1 (30) Yleiset määräykset Oikeustieteellinen tiedekunta 1 (30) Yleiset määräykset 1. Opintoja koskevat yleiset määräykset... 3 1.1. Perustutkintokoulutus oikeustieteellisessä tiedekunnassa... 3 1.2. Oikeustieteellisessä tiedekunnassa suoritettavat tutkinnot...

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken 25.8.2016 Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Koulutusohjelman opinnot Amanuenssi Hanna Snellman (Fabriikki F3428B) puh.

Lisätiedot

Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa

Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa Tunnustetaanko osaaminen? Helsinki 3.12.2007 Riitta Pyykkö, Turun yliopisto Säädöspohjan antama tausta opiskelijavalintaa koskevat

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset 109 Hallintotieteiden tiedekunta Hyväksytty hallintotieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 5.6.2007. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset Tutkintojen suorittamisessa noudatetaan

Lisätiedot

TENTTIJÄRJESTYS (Uusi tutkintorakenne)

TENTTIJÄRJESTYS (Uusi tutkintorakenne) TENTTIJÄRJESTYS 2016-2017 (Uusi tutkintorakenne) Alla olevat tentit suoritetaan tutkintovaatimusten 2016-2017 mukaan PAKOLLISTEN OPINTOJEN TENTIT (ONPOOL opinnot) Varallisuusoikeuden pooli Varallisuusoikeuden

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 25.8.2016 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN

Lisätiedot

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 21.10.2013 YKYY0 Orientoivat opinnot ja HOPS 2 op 1. Orientoivat I: Tutkinto- ja opintoasiat Ma 2.9

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa 6.6.2016

Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa 6.6.2016 Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa 6.6.2016 Tutkintotavoitteiset opinnot aikuiskoulutus Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen strateginen painopistealue

Lisätiedot

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat 14 Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat Opiskelijat, joiden tutkinnonsuoritusoikeus on myönnetty 1.8.2005 jälkeen sekä ne aiemmin aloittaneet opiskelijat,

Lisätiedot

TENTTIJÄRJESTYS (Uusi tutkintorakenne) Päivitetty

TENTTIJÄRJESTYS (Uusi tutkintorakenne) Päivitetty TENTTIJÄRJESTYS 2016-2017 (Uusi tutkintorakenne) Päivitetty 8.5.2018 Alla olevat tentit suoritetaan tutkintovaatimusten 2016-2017 mukaan PAKOLLISTEN OPINTOJEN TENTIT (ONPOOL opinnot) Varallisuusoikeuden

Lisätiedot

OIKEUSTIETEIDEN OPETUSOHJELMA JA TENTTIPÄIVÄT 2015-2016

OIKEUSTIETEIDEN OPETUSOHJELMA JA TENTTIPÄIVÄT 2015-2016 YLEISET OIKEUSJÄRJESTYSOPINNOT / ON-TUTKINTO 1. vuosi Syyslukukausi 5311002 Johdatus oikeudellisiin opintoihin 2 op 3.9.-8.9. suoritustapa: harjoitustehtävät 5311091 Valtiosääntöoikeus 5 op 8.9.-21.9.

Lisätiedot

Opintojen ohjaus. Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat

Opintojen ohjaus. Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat Opintojen ohjaus Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat 29.8.2017 Opiskelu yliopistossa Yliopisto-opintoihin kuuluu olennaisena osana akateeminen vapaus ja toisaalta myös vastuu omista opinnoista ja niiden

Lisätiedot

TENTTIJÄRJESTYS Päivitetty

TENTTIJÄRJESTYS Päivitetty TENTTIJÄRJESTYS 2017-2018 Päivitetty 25.5.2018 Alla olevat tentit suoritetaan tutkintovaatimusten 2017-2018 mukaan PAKOLLISTEN OPINTOJEN TENTIT (ONPOOL opinnot) Varallisuusoikeuden pooli Varallisuusoikeuden

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

TENTTIJÄRJESTYS Päivitetty

TENTTIJÄRJESTYS Päivitetty TENTTIJÄRJESTYS 2017-2018 Päivitetty 9.5.2018 Alla olevat tentit suoritetaan tutkintovaatimusten 2017-2018 mukaan PAKOLLISTEN OPINTOJEN TENTIT (ONPOOL opinnot) Varallisuusoikeuden pooli Varallisuusoikeuden

Lisätiedot

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET Johtokunta 7/2013, Asia4 Korjattu liite 1 LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Tutkintojen yleisrakenne, vaadittavat opintosuoritukset ja mitoitus

Lisätiedot

TENTTIJÄRJESTYS (Uusi tutkintorakenne)

TENTTIJÄRJESTYS (Uusi tutkintorakenne) TENTTIJÄRJESTYS 2015-2016 (Uusi tutkintorakenne) Alla olevat tentit suoritetaan tutkintovaatimusten 2015-2016 mukaan PAKOLLISTEN OPINTOJEN TENTIT (ONPOO opinnot) Varallisuusoikeuden pooli Varallisuusoikeuden

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 1. Maisteriohjelman nimi Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 Kauppatieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 2. Maisteriohjelman yleiskuvaus Maisteritason erillisessä

Lisätiedot

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta Ulla Laakkonen KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 5.4.2017 Teknillinen tiedekunta Pääaineinfon ohjelma Pääaineen valintamenettely Ohjelman esittely Tuotantotalouden esittely Tietotekniikkan/tietojärjestelmätieteen

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET BioMediTech Johtokunta hyväksynyt 25.8.2015 LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 2015-2018 1. Tutkintojen yleisrakenne, vaadittavat opintosuoritukset

Lisätiedot

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen 1.8.2005 aloittaneille opiskelijoille Kaikki ennen 1.8.2005 aloittaneet opiskelijat on siirretty uuden tutkintosäännön piiriin. Uuteen tutkintosääntöön siirtyvien opiskelijoiden

Lisätiedot

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa

Lisätiedot

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo 17.8.2015 klo 17.00 Töölön kampus Kauppatieteellinen ala Väylä - Erillisvalinta Kauppakorkeakoulun kandidaattiohjelmaan - Hakijoille, joilla ei

Lisätiedot

Valintoja ja optioita! Valinnaisten opintojen info

Valintoja ja optioita! Valinnaisten opintojen info Valintoja ja optioita! Valinnaisten opintojen info www.helsinki.fi/yliopisto 8.11.2018 1 Tilaisuuden sisältö Miksi valinnaisia pitäisi / voi suorittaa ja minkä verran? Eli tietoa tutkintorakenteista ja

Lisätiedot

Tekniikan alan kieliopinnot

Tekniikan alan kieliopinnot Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

PAKOLLISET AINEOPINNOT ERI OIKEUSTIETEELLISTEN KOULUTUSYKSIKÖIDEN TUTKINTOTODISTUKSISSA. Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta

PAKOLLISET AINEOPINNOT ERI OIKEUSTIETEELLISTEN KOULUTUSYKSIKÖIDEN TUTKINTOTODISTUKSISSA. Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta PAKOLLISET AINEOPINNOT ERI OIKEUSTIETEELLISTEN KOULUTUSYKSIKÖIDEN TUTKINTOTODISTUKSISSA Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta Oikeusnotaarin tutkinnon pakollisten aineopintojen opintokokonaisuudet:

Lisätiedot

OIKEUSTIETEIDEN OPETUSOHJELMA JA TENTTIPÄIVÄT 2011-2012

OIKEUSTIETEIDEN OPETUSOHJELMA JA TENTTIPÄIVÄT 2011-2012 YLEISET OIKEUSJÄRJESTYSOPINNOT Syyslukukausi 5311002 Johdatus oikeudellisiin opintoihin 2 op 6.-8.9., 28.9. suoritustapa: harjoitustehtävät 5311091 Valtiosääntöoikeus 5 op 12.9.-21.9. x x x x x x 5311304

Lisätiedot

VAIHTOON KTK

VAIHTOON KTK VAIHTOON 2016-2017 KTK 17.11.2015 Päivi Martin, International Coordinator paivi.martin@ulapland.fi MISTÄ ALOITAN? Tutustu tutkintorakenteeseesi ja opinto-oppaaseen Tarkista opintosuoritusotteesi: mitä

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

SIIRTYMÄAIKAINFO. Oikeustieteellinen tiedekunta. To Oikeustieteellinen tiedekunta

SIIRTYMÄAIKAINFO. Oikeustieteellinen tiedekunta. To Oikeustieteellinen tiedekunta SIIRTYMÄAIKAINFO To 22.8.2019 Siirtymäaikainfo 22.8.2019 / Porthanian opiskelijapalvelut 24/05/2019 1 SIIRTYMÄAIKA 1.8.2016 tai sitä ennen aloittaneilla opiskelijoilla on siirtymäaika 1.8.2017-31.7.2020.

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot

Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot Opintokoordinaattori Heli Rikala Luonnontieteiden tiedekunnan alkuorientaatio 28.8.2017 28.8.2017 Luonnontieteiden tiedekunta UTA.FI/LUO 1 Tampereen yliopisto TaY nyt http://www.uta.fi/yliopisto/

Lisätiedot

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen 1.8.2012 aloittaneille opiskelijoille Tampereen yliopiston hallituksen 13.6.2012 hyväksymän ja 1.8.2012 voimaan tulevan tutkintosäännön 33 2 momentin mukaan

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Onnittelut valinnoistasi Ensinnäkin siitä, että olet valinnut

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Opintoihin orientointi

Opintoihin orientointi Opintoihin orientointi Tervetuloa opiskelemaan fysiikkaa Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 2.9.2014 1 Ennen opintojen alkua Tutustu huolellisesti ja hyvin opinto-ohjelmaan. Tee HOPS eli henkilökohtainen

Lisätiedot

Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta

Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta Oppaan käyttäjälle Humanistisen tiedekunnan opinto-opas lukuvuosiksi 2007 2008 ja 2008 2009 sisältää tiedekunnan opetussuunnitelmat, jotka tulevat voimaan 1.8.2007. Opas sisältää perustutkintoja koskevat

Lisätiedot

Hämeen kesäyliopisto

Hämeen kesäyliopisto Lukuvuosikalenteri Hämeen kesäyliopisto Itä-Suomen yliopiston vaatimusten mukaiset oikeustieteen väyläopinnot Päivitetty 4.6.2014 Yleisohjeet Luennot ovat avoimia kaikille Hämeen kesäyliopiston HTK-väyläopiskelijoille

Lisätiedot

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti klo Tervetuloa! UEF ADUCATE

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti klo Tervetuloa! UEF ADUCATE Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti 10.2.2015 klo 17.00-18 Tervetuloa! Kaikille avoin yliopisto Avoin yliopisto opetus vastaa yliopiston perusopetusta eli avoimessa yliopistossa tehdyt opintosuoritukset

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 31.8.2017 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 30.8.2018 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Terveystieteiden tutkinto-ohjelman yleisrakenne ja vaadittavat opintosuoritukset Terveystieteiden tutkinto-ohjelmassa kandidaatin tutkinto

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,

Lisätiedot

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen 7.3.2014 LL TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen SISÄLTÖ 1. KTK Giga - kandidaatintutkinnon suorittaminen

Lisätiedot

Korkea-asteen kieliopinnot. Kielitaidon kartuttaminen kuuluu kaikkeen opiskeluun

Korkea-asteen kieliopinnot. Kielitaidon kartuttaminen kuuluu kaikkeen opiskeluun 1 Kielitaidon kartuttaminen kuuluu kaikkeen opiskeluun Korkea-asteen Kaikkiin korkeakoulututkintoihin kuuluu kieliopintoja 2 3 Kaikkiin korkeakoulututkintoihin kuuluu kieliopintoja Työelämän kielitaito

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

YLIOPISTOKURSSIT TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE

YLIOPISTOKURSSIT TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE YLIOPISTOKURSSIT TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE Psykologia Kasvatustiede Oikeustiede Lääketiede/farmasia/biologia Lukuvuonna 2018 2019 (Ennakkotieto, muutokset mahdollisia) Psykologiasta Kehityspsykologian

Lisätiedot

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Matematiikka. Orientoivat opinnot / Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu

Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu 2019-2020 Tästä löydät ohjeita opintojen ajoittamiseen ja suunnitteluun kandidaattiopintojen 2. ja 3. lukuvuodelle. Tutkinnon suorittamiseksi

Lisätiedot

Johtokunnan kokous 4 B/2015

Johtokunnan kokous 4 B/2015 Pöytäkirja 4 B/2015 1 (7) Johtokunnan kokous 4 B/2015 Aika tiistai klo 10-11.15 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Enges, Tiia, opintopäällikkö Mähönen, Jukka, dekaani Jäsenet Kumpula,

Lisätiedot

TENTTIJÄRJESTYS Päivitetty

TENTTIJÄRJESTYS Päivitetty TENTTIJÄRJESTYS 2019-2020 Päivitetty 1.3.2019 Alla olevat tentit suoritetaan tutkintovaatimusten 2019-2020 mukaan PAKOLLISTEN OPINTOJEN TENTIT (ONPOOL opinnot) Varallisuusoikeuden pooli Varallisuusoikeuden

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Johanna Kilpeläinen

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Johanna Kilpeläinen Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Johanna Kilpeläinen 3.9.2012 Yliopisto-opiskelun

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES.

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. Tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen ohjelma Pääaineinfo 17.4.2018 Tervetuloa! Omaohjaaja Ulla Laakkonen

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, 180 op (tavoiteaika 3 vuotta)

Lisätiedot

OIKEUSTIETEIDEN OPETUSOHJELMA JA TENTTIPÄIVÄT

OIKEUSTIETEIDEN OPETUSOHJELMA JA TENTTIPÄIVÄT YLEISET OIKEUSJÄRJESTYSOPINNOT / ON-TUTKINTO 1. vuosi Syyslukukausi 5311002 Johdatus oikeudellisiin opintoihin 2 op 3.9.-8.9. suoritustapa: harjoitustehtävät 5311091 Valtiosääntöoikeus 5 op 9.9.-17.9.

Lisätiedot

Oikeustieteiden laitos Oikeusnotaarin tutkinto 180 op, 3 vuotta

Oikeustieteiden laitos Oikeusnotaarin tutkinto 180 op, 3 vuotta Oikeustieteiden laitos 2018 2021 Oikeusnotaarin tutkinto 180 op, 3 vuotta Oikeusajattelun perusteet 20 op 5311026 Oikeustieteen perusteet 1 op 5311027 Juridinen kirjoittaminen ja tiedonhankinta 2 op 5311015

Lisätiedot

OIKEUSTIETEIDEN OPETUSOHJELMA JA TENTTIPÄIVÄT

OIKEUSTIETEIDEN OPETUSOHJELMA JA TENTTIPÄIVÄT YLEISET OIKEUSJÄRJESTYSOPINNOT / ON-TUTKINTO 1. vuosi Syyslukukausi 5311002 Johdatus oikeudellisiin opintoihin 2 op 5.9.-10.9. suoritustapa: harjoitustehtävät 5311091 Valtiosääntöoikeus 5 op 11.9.-19.9.

Lisätiedot

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op 29.8.2012 Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala MIKÄ ON TAITOSALKKU? 1/2 Taitosalkku on 6 op:n opintokokonaisuus, joka on osa liiketoimintaosaamisen perusteita

Lisätiedot

Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot. Marja Vettenranta

Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot. Marja Vettenranta Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot Marja Vettenranta 29.8.2018 Kandidaatin tutkinnon viestintäja kieliopinnot 15 op I Äidinkieli 5 op: suomi: KSUO6000 Akateemiset

Lisätiedot

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET 1.10.2010 Sivu 1 / 7 Kauppatieteellisessä ja teknillisessä tiedekunnassa suoritettavista kauppatieteellisen alan tutkinnoista ja opinnoista sekä opetuksesta ja

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot