Tutkinnon suorittaneiden nuorten työurakiinnittyminen. Läpäisyseminaari Janne Salonen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tutkinnon suorittaneiden nuorten työurakiinnittyminen. Läpäisyseminaari 6.-7.11.2013 Janne Salonen"

Transkriptio

1 Tutkinnon suorittaneiden nuorten työurakiinnittyminen Läpäisyseminaari Janne Salonen

2 Taustaa I Työurakeskustelu on ollut vilkasta Vanhasen ja Kataisen hallitusten aikana. Kaikenikäisten ihmisten työllisyyttä halutaan lisätä ja pidentää työuria. Nuorten halutaan opiskelevan päätoimisesti ja valmistuvan opinnoistaan nopeammin (VNK 2011). Käytännössä esimerkiksi maisteriksi valmistutaan vuotiaana. Työurien pidentymisen edellytyksiä parannettiin vuoden 2005 eläkeuudistuksessa. Työeläkkeen karttumisen ehtoja muutettiin monin osin. Nuorten osalta oleellista oli eläkkeen karttumisen alaikärajan lasku 23 ikävuodesta 18:sta, sekä palkattomien etuusjaksojen eläkekarttumisen laajentuminen (mm. perhevapaat ja opintosuoritukset). Nykyiset rekisteritiedot tarjoavat aiempaa paremmat mahdollisuudet tutkia työuria alusta, keskeltä ja lopusta. Voidaan henkilötasolla seurata nuorten opiskelua, etuuksien käyttöä ja kiinnittymistä työuralle. Eläketurvakeskuksen (ETK), Kelan ja Tilastokeskuksen (TK) aineistoilla saadaan uutta tietoa työurakeskusteluun. Kvantitatiivinen työuratutkimus, ml. nuoret, on ETK:n tutkimustoiminnan yksi painopistealue. Eläketurvakeskus 2

3 Taustaa II Tässä tutkimuksessa olemme keskittyneet toisen asteen jälkeisiä tutkintoja suorittaneisiin nuoriin, ammatillisen perustutkinnon (AMP), ammattikorkeakoulututkinnon (AMK) tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneisiin (MAISTERI). Tutkimus toteutettiin ETK:n ja Tampereen yliopiston yhteistyönä. Työryhmässä on monipuolista menetelmä- ja sisältöosaamista. Tekijöinä ovat: Antti Saloniemi, YTT, professori, Tampereen yliopisto, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö (Pori) Janne Salonen, YTM, ekonomisti, Eläketurvakeskus Liudmila Lipiäinen, FM, biostatistikko, Tampereen yliopisto, Terveystieteiden yksikkö Tapio Nummi, FT, professori, Tampereen yliopisto, Terveystieteiden yksikkö Pekka Virtanen, LT, dos., tutkija, Tampereen yliopisto, Tutkijakollegium. Tutkimusmenetelmänä käytetään modernia tilastotieteen menetelmää, trajektorianalyysiä, jota Suomessa on vähän käytetty. Trajektorianalyysiä on sovellettu työmarkkinatutkimuksessa mm. ruotsalaisella aineistolla (Virtanen ym. 2011). Maistereiden työurakiinnittymisestä on julkaistu suomalaisella aineistolla (Saloniemi ym. 2013). Eläketurvakeskus 3

4 Trajektorianalyysi, kehityspolkuanalyysi? Moderni tilastollinen menetelmä, jolla voidaan mallintaa pitkittäisaineistoissa ilmenevää vaihtelua. Trajektorianalyysi perustuu ns. sekoitettujen jakaumien (Finite Mixtures) teoriaan, ja trajektorimallin tuntemattomien parametrien estimointi suoritetaan yleensä suurimman uskottavuuden (Maximum Likelihood) menetelmällä. Käytännössä analyysin tuloksena voidaan yksilöille laskea kullekin trajektorille kuulumisen posterioritodennäköisyys, ja sitten sijoittaa jokainen suurimman todennäköisyyden osoittamalle kehityspolulle. Menetelmän pioneereja ovat Daniel Nagin, Bradley Jones ja Kathryn Roeder jotka kehittivät sitä 2000-luvun alussa (Nagin 1999, 2005, Jones ym. 2001). Menetelmä löytyy nykyaikaisista tilasto-ohjelmista, kuten R, S-PLUS ja SAS. Kokenut statistikko voi etsiä kehityspolkuja useimmilla sovellusalueilla (vrt. psykologia, taloustieteen osa-alueet, kuten työmarkkina- ja palkkatutkimus). Suomalaisessa tutkimusperinteessä trajektorianalyysiä on sovellettu psykologian alalla (Kokko 2004) ja ansiokehityksen tutkimuksessa (Nummi ym. 2012). Työurapoluista on tekeillä Tampereen yliopistolla myös väitöskirjatyötä. Käytännössä menetelmällä haetaan mallinnettavien muuttujien (tässä tapauksessa työpäivät ja palkka) perusteella tyypilliset kehityspolut. Polkujen määrä perustuu mallinnuksen toistamiseen ja tutkijoiden arvioon. Eläketurvakeskus 4

5 Aineisto Rekisteriaineisto perustuu ETK:ssa käytössä oleviin tietoihin eläkevakuutetuista henkilöistä. Käytössä on väestötason tiedot ansioista ja työpäivistä. Lisäksi vuodesta 2005 lähtien on tieto mm. opintosuorituksista ja palkattomista etuusjaksoista. Tutkimus kohdistuu vuosina tutkinnon suorittaneisiin nuoriin (alle 31-vuotias tutkinnon suorittamishetkellä). Henkilöitä on kaikkiaan noin (AMP 23700, AMK ja MAISTERI 28700) Nuorten työllisyyttä seurataan 3-5 vuotta ennen ja jälkeen tutkinnon suorittamisen. Trajektorianalyysi perustuu henkilön eläkettä kartuttaviin ansioihin työ-, palvelus- ja yrittäjäsuhteissa, sekä työpäiviin. Työpäivät ja palkka ovat mallinnuksen vastemuuttujat. Kehityspolut tehtiin molemmille sukupuolille erikseen. Analyysimuuttujien lisäksi rekistereistä on poimittu henkilöön liittyvää täydentävää tietoa työnteon ajoittumisesta, eläkkeistä (työkyvyttömyys), karttuneesta työeläkkeestä ja työnteon sektorista. TK:n tiedoista mukaan on liitetty ammatti- ja koulutusala. Tutkimuskysymys: Mikä on opiskeluaikaisen työnteon yhteys opintojen jälkeiseen työntekoon. Eläketurvakeskus 5

6 Kehityspolut AMP Eläketurvakeskus 6

7 Kehityspolut AMK Eläketurvakeskus 7

8 Kehityspolut MAISTERI Lähde: Saloniemi ym. (2013) Eläketurvakeskus 8

9 Nuoret poluilla, % Polku Miehiä Naisia Yhteensä Varhainen Lisääntyvä Perinteinen Katoava Yhteensä AMK Varhainen Lisääntyvä Perinteinen Katoava Yhteensä MAISTERI Varhainen Lisääntyvä Perinteinen Katoava Yhteensä AMP Eläketurvakeskus 9

10 Tuloksista Analyysin perusteella löytyy neljä työurapolkua, joissa työurakiinnittyminen ennen ja jälkeen valmistumisen on erilaista. Nimesimme polut: Varhainen, Lisääntyvä, Perinteinen ja Katoava. Keskeinen tuloksemme on, että riippumatta opiskeluaikaisen työnteon intensiteetistä tutkinnon suorittaneet työllistyvät hyvin. Yli yhdeksän kymmenestä varhaisen, lisääntyvän ja perinteisen polun henkilöistä on ollut työssä muutama vuosi valmistumisen jälkeen. Käytännössä kaikki työlliset ovat työskennelleet vähintään puoli vuotta (180 päivää), eli voidaan puhua varsin hyvästä kiinnittymisestä työhön. Polut ovat yleispäteviä, ts. ne ovat löydettävissä myös yksittäisinä vuosina valmistuneista. Uskomme, että tutkimuksen tulokset ovat voimassa myös sittemmin valmistuneille. Miehet ja naiset kannattaa tarkastella erikseen erilaisten koulutusvalintojen takia ja erityisesti palkkaeron takia. Palkkakehitys eriytyy sukupuolen mukaan voimakkaasti valmistumisen jälkeen. Syyt löytyvät suomalaisten työmarkkinoiden segregoitumisesta sekä elämänvaiheeseen liittyvistä perhevapaista. Pieni joukko, 5-10 prosenttia (Katoavat) on kuitenkin vaarassa syrjäytyä suomalaisilta työmarkkinoilta. Joukossa on ulkomaalaistaustaisia henkilöitä (etenkin maistereissa) sekä rekisteritietojen ulkopuolelle jääviä henkilöitä, mutta myös aidosti syrjäytymisvaarassa olevia nuoria aikuisia. Eläketurvakeskus 10

11 Valmistuneiden koulutusala 2010, % Varhainen Lisääntyvä Perinteinen Katoava Tekniikka Palveluala Terveys- ja sosiaaliala Kaupallinen ja yhteiskunnallinen Humanistinen ja taideala Maa- ja metsätalous Luonnontieteellinen Ei tietoa tai puuttuu Muu koulutusaste Opetus- ja koulutusala Yhteensä Tekniikka Kaupallinen ja yhteiskunnallinen Terveys- ja sosiaaliala Humanistinen ja taideala Palveluala Maa- ja metsätalous Opetus- ja koulutusala Ei tietoa tai puuttuu Muu koulutusaste Yhteensä AMP AMK Eläketurvakeskus 11

12 Valmistuneiden koulutusala 2010, % Varhainen Lisääntyvä Perinteinen Katoava MAISTERI Kaupallinen ja yhteiskunnallinen Tekniikka Humanistinen ja taideala Luonnontieteellinen Opetus- ja koulutusala Terveys- ja sosiaaliala Muu koulutusaste Maa- ja metsätalous Palveluala Ei tietoa tai puuttuu Yhteensä Eläketurvakeskus 12

13 AMP koulutusala sukupuolen mukaan 2010, % Varhainen Lisääntyvä Perinteinen Katoava Miehet Tekniikka Palveluala Kaupallinen ja yhteiskunnallinen Luonnontieteellinen Maa- ja metsätalous Humanistinen ja taideala Terveys- ja sosiaaliala Ei tietoa tai puuttuu Ylempi koulutusaste Opetus- ja koulutusala Yhteensä Naiset Palveluala Terveys- ja sosiaaliala Kaupallinen ja yhteiskunnallinen Tekniikka Humanistinen ja taideala Maa- ja metsätalous Ylempi koulutusaste Luonnontiteellinen Ei tietoa tai puuttuu Opetus- ja koulutusala Yhteensä Eläketurvakeskus 13

14 Todennäköisyys Opiskeluaika Opintojen kesto, vuotta Töissä opintovuoden aikana, maisterit 1 Varhainen 0,9 0,8 0,7 Lisääntyvä Perinteinen MAISTERI AMK AMP 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 Katoava Vuotta 0,1 0 V-5 V-4 V-3 V-2 V-1 Valm. Miehet, kesä Naiset, kesä Miehet, syksy Naiset, syksy Valm.=Valmistumisvuosi 2005, 2006 tai 2007 Kesä=työssä Syksy=työssä Eläketurvakeskus 14

15 Mihin ammatteihin valmistuneet sijoittuvat? Sija AMP AMK MAISTERI 1 Tuntematon ei ammattia Sairaanhoitajat 2 Myyjät Tuntematon ei ammattia Lukion ja peruskoulun yläluokkien opettajat Hallinnon ja elinkeinojen kehittämisen erityisasiantuntijat 3 Muut lähihoitajat Myyjät Peruskoulun alaluokkien opettajat 4 Rakennustyöntekijät ym, Myyntiedustajat Systeemityön erityisasiantuntijat 5 Koneasentajat ja -korjaajat Systeemityön erityisasiantuntijat Yleislääkärit 6 Ravintola- ja suurtaloustyöntekijät Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym. Laskentatoimen erityisasiantuntijat ja tilintarkastajat 7 Kahvila- ja baarimyyjät Yleissihteerit Myyntiedustajat 8 Rahdinkäsittelijät, varastotyöntekijät ym. Konetekniikan erityisasiantuntijat Elektroniikan asiantuntijat 9 Raskaiden moottoriajoneuvojen kuljettajat Rakentamisen asiantuntijat Asianajajat 10 Sepät, työkaluntekijät ja koneenasettajat Fysioterapeutit ym. Opetusmenetelmien erityisasiantuntijat *Ammatti valmistumisvuotta seuraavien vuosien perusteella. Vuoteen 2010 asti. Eläketurvakeskus 15

16 /kk Nuorille karttunut työura ja eläke (26-ikävuoden loppuun) Työura, vuotta Työstä karttunut eläke, /kk 250 Varhainen Lisääntyvä 150 MAISTERI 125 AMP Perinteinen AMK AMP AMK MAISTERI Katoava Varhainen Lisääntyvä Perinteinen Katoava Vuotta Eläke vuoden 2012 rahassa (palkkakerroin) Eläketurvakeskus 16

17 Lopuksi Tutkinnon suorittaneet kiinnittyvät työuralle hyvin - tutkinnon suorittaminen kannattaa. Nuoren opiskelijan tulevan työuran kannalta ei ole kovin suurta merkitystä työskenteleekö opiskeluaikana paljon vai vähän. Kannattaa kuitenkin valmistua. Nuorten työurat alkavat vallitsevasti jo monta vuotta ennen valmistumista. Voidaan kysyä onko opintojen nopeuttamisella mainittavaa merkitystä työuran alun kannalta? Katoavan polun henkilöt olisi syytä tunnistaa aikaisemmin, jo opintojen aikana. *** Tutkimuksen tulokset ovat tulossa Eläketurvakeskuksen raporttina: Tutkintoja suorittaneiden nuorten työurapolut. Suunnitteilla tutkimus kokonaisen ikäluokan urapolkujen etsimiseksi finanssikriisin ajan Suomessa. Mukana on laaja kirjo työmarkkina- ja väestötiloja, joihin nuoret vuotiaana päätyvät. Erityishuomio koulupudokkaisiin. Vrt. NEET-tutkimustraditio. Eläketurvakeskus 17

18 Lähteet Jones, Bradley, Nagin, Daniel & Roeder, Kathryn: A SAS procedure based on mixture models for estimating developmental trajectories. Sociological Methods & Research, 29, , Kokko, Katja: Kehityspolkuanalyysi tilastollisena menetelmänä: soveltajan näkökulma. Psykologia, (39), , Nagin, Daniel: Analyzing developmental trajectories. Psychological Methods, 4, , Nagin, Daniel: Group-based modeling of development. Cambridge, MA: Harvard University Press, Nummi, Tapio, Salonen, Janne & Koskinen, Lasse: Earnings profiles of Finnish wage earners in Finnish Centre for Pensions, Working Papers 05, Helsinki, Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma Valtioneuvoston kanslia. Saloniemi, Antti, Salonen, Janne, Lipiäinen, Liudmila, Nummi, Tapio & Virtanen, Pekka (2013) Opinnot ja työt Kehityspolkuanalyysi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden nuorten työurista. Yhteiskuntapolitiikkalehti 2013:3. Virtanen, Pekka, Lipiäinen, Liudmila, Hammarström, Anne, Janlert, Urban, Saloniemi, Antti & Nummi, Tapio (2011): Tracks of labour market attachment in early middle age: A trajectory analysis over 12 years. Advances in Life Course Research 16, Eläketurvakeskus 18

Nuori tasa-arvo Koulutuksesta ammattiin. Ritva Kaukonen 14.9.2011

Nuori tasa-arvo Koulutuksesta ammattiin. Ritva Kaukonen 14.9.2011 Nuori tasa-arvo Ritva Kaukonen Tarkastelun kohteena: Tutkinto vuonna 2004 peruskoulusta, lukiosta, toisen asteen ammatillisesta peruskoulutuksesta, ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta (maisteri tai

Lisätiedot

Talouskriisit, työhyvinvointi ja työurat -hanke (2015 2017)

Talouskriisit, työhyvinvointi ja työurat -hanke (2015 2017) 5.11.15 Työntekijöiden työurapolut liikevaihdoltaan erilaisissa toimipaikoissa 199 1 Katri-Maria Järvinen, Liudmila Lipiäinen, Satu Ojala, Tiina Saari ja Pasi Pyöriä Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työntekijöiden työurapolut ja toimipaikkojen liikevaihdon kehitys

Yksityisen sektorin työntekijöiden työurapolut ja toimipaikkojen liikevaihdon kehitys Yksityisen sektorin työntekijöiden työurapolut ja toimipaikkojen liikevaihdon kehitys 2007 2012 Katri-Maria Järvinen, Liudmila Lipiäinen, Satu Ojala, Tiina Saari ja Pasi Pyöriä Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden

Lisätiedot

Työurien tutkiminen ja työurapolkujen tuottaminen pitkittämistutkimuksella

Työurien tutkiminen ja työurapolkujen tuottaminen pitkittämistutkimuksella Työurien tutkiminen ja työurapolkujen tuottaminen pitkittämistutkimuksella Katri-Maria Järvinen & Laura Peutere Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto katri-maria.jarvinen@uta.fi, laura.peutere@uta.fi

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. helmikuu Salo. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. helmikuu Salo. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset helmikuu 2018 Salo TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN helmikuu 2018 VÄKILUKU 52 950-526 TYÖVOIMA 24 336-334 TYÖTTÖMÄT 3 059-886 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

02/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ

02/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ 02/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ Arja Kurvinen, Arja Jolkkonen, Pertti Koistinen, Liudmila Lipiäinen, Tapio Nummi ja Pekka Virtanen Työpaikan menetys työuran loppuvaiheessa yli 45-vuotiaiden

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. lokakuu Salo. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. lokakuu Salo. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset lokakuu 2017 Salo TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN lokakuu 2017 VÄKILUKU 53 107-526 TYÖVOIMA 24 670-368 TYÖTTÖMÄT 3 132-653 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

Kotoutuminen, maahanmuuttajat. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Liisa Larja

Kotoutuminen, maahanmuuttajat. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Liisa Larja Kotoutuminen, maahanmuuttajat Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Liisa Larja 9.3.2017 % Naisten heikko työllistyminen painaa ulkomaalaistaustaisten työllisyysastetta alas 80 70 60 Työllisyysaste

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset heinäkuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN HEINÄKUU 2017 VÄKILUKU 53 334-470 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

Työuran käsite ja työurapolkujen tuottaminen pitkittäistutkimuksella

Työuran käsite ja työurapolkujen tuottaminen pitkittäistutkimuksella Työuran käsite ja työurapolkujen tuottaminen pitkittäistutkimuksella Katri-Maria Järvinen Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto katri-maria.jarvinen@uta.fi Talouskriisit, työhyvinvointi

Lisätiedot

01/2014. Tutkintoja suorittaneiden nuorten työurapolut. Eläketurvakeskus

01/2014. Tutkintoja suorittaneiden nuorten työurapolut. Eläketurvakeskus 01/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA Tutkintoja suorittaneiden nuorten työurapolut Janne Salonen, Pekka Virtanen, Liudmila Lipiäinen, Tapio Nummi ja Antti Saloniemi Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. Syyskuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. Syyskuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset Syyskuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN SYYSKUU 2017 VÄKILUKU 53 107-526 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. huhtikuu Salon seutukunta / Salo

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. huhtikuu Salon seutukunta / Salo TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset huhtikuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 483-306 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 13,9-1,8 ALLE 25 VUOTIAAT 348-64 TYÖVOIMA

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. tammikuu Salon seutukunta / Salo

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. tammikuu Salon seutukunta / Salo TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset tammikuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 491-320 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 16,3-1,1 ALLE 25 VUOTIAAT 452-25 TYÖVOIMA

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. marraskuu Salo. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. marraskuu Salo. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset marraskuu 2017 Salo TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN marraskuu 2017 VÄKILUKU 53 107-526 TYÖVOIMA 24 670-368 TYÖTTÖMÄT 3 118-810 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. Elokuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. Elokuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset Elokuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN ELOKUU 2017 VÄKILUKU 53 188-453 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset marraskuu 2016

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset marraskuu 2016 TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset marraskuu 2016 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 560-388 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 15,7-0,3 ALLE 25 VUOTIAAT 415-9 TYÖVOIMA

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset lokakuu 2016

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset lokakuu 2016 TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset lokakuu 2016 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 656-409 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 15,1-0,3 ALLE 25 VUOTIAAT 415-41 TYÖVOIMA

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset maaliskuu 2017

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset maaliskuu 2017 TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset maaliskuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 483-306 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 15,0-1,5 ALLE 25 VUOTIAAT 415-39 TYÖVOIMA

Lisätiedot

Miehet, työelämä ä ja tasa-arvo

Miehet, työelämä ä ja tasa-arvo Miehet, työelämä ä ja tasa-arvo Tasa-arvoaamiainen arvoaamiainen 19.3.2014 Erikoistutkija Tapio Bergholm (kiitokset Antti Saloniemi, Pekka Myrskylä, Noora Järnefelt, Lasse Tarkiainen, Tiina Pensola et

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset helmikuu 2017

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset helmikuu 2017 TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset helmikuu 2017 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 491-320 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 16,0-1,4 ALLE 25 VUOTIAAT 438-50 TYÖVOIMA

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. syyskuu Salon seutukunta / Salo

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. syyskuu Salon seutukunta / Salo TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset syyskuu 2016 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 656-409 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 14,9-0,4 ALLE 25 VUOTIAAT 425-13 TYÖVOIMA

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. joulukuu Salon seutukunta / Salo

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. joulukuu Salon seutukunta / Salo TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset joulukuu 2016 Salon seutukunta / Salo Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 560-388 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI 17,5-0,8 ALLE 25 VUOTIAAT 548-23 TYÖVOIMA

Lisätiedot

Korkeakoulujen KOTA-seminaari

Korkeakoulujen KOTA-seminaari Tilastokeskuksen tiedonkeruut korkeakouluilta Opiskelija- ja tutkintotiedonkeruut Korkeakoulujen Anna Loukkola Oppilaitostilastojen tiedonkeruut korkeakouluilta Tutkintoon johtavan koulutuksen yliopisto-opiskelijat

Lisätiedot

Opinnot ja työt. Kehityspolkuanalyysi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden nuorten työurista. Johdanto

Opinnot ja työt. Kehityspolkuanalyysi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden nuorten työurista. Johdanto Opinnot ja työt Kehityspolkuanalyysi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden nuorten työurista Antti Saloniemi & Janne Salonen & Liudmila Lipiäinen & Tapio Nummi & Pekka Virtanen Johdanto Yliopisto-opiskelijoiden

Lisätiedot

Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010

Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010 Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010 Pekka Neittaanmäki ja Johanna Ärje Jyväskylän yliopisto Tietotekniikan laitos 13.07.2010 1. Johdanto Tässä raportissa tarkastellaan

Lisätiedot

Laadullinen työllistyminen, keskustelutilaisuus taustatilastoja

Laadullinen työllistyminen, keskustelutilaisuus taustatilastoja Laadullinen työllistyminen, keskustelutilaisuus 30.11. - taustatilastoja Ammattiasema - maisterin tutkinnon suorittaneiden sijoittuminen ammattiluokituksen mukaan 2014 - yksi vuosi valmistumisesta Kasvatusalat

Lisätiedot

Tiedoston välilehdet. sekä Mitenna-toimialaluokitus.

Tiedoston välilehdet. sekä Mitenna-toimialaluokitus. Tiedoston välilehdet 1. Toimialan työlliset maakunnittain VOSE-hankkeessa määritellyllä vähittäiskaupan alalla (poikkeaa siis hieman Tilastokeskuksen pelkästä vähittäiskauppa-luokasta, koska sisältää ajoneuvojen

Lisätiedot

Vieraskieliset työttömät Espoossa. Tuija Soininen

Vieraskieliset työttömät Espoossa. Tuija Soininen Vieraskieliset työttömät Espoossa Tuija Soininen 20.5.2015 Vieraskieliset työnhakijat työllisyyskoodeittain Työllisyyskoodi 2015 Maaliskuu %-osuus 00 Työllistetty 248 3,5 % 01 Työssä yleisillä työmarkk.

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2013

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2013 Koulutus 2015 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2013 Vastavalmistuneiden työllistyminen jatkoi heikkenemistään Tilastokeskuksen mukaan vastavalmistuneiden työllisyys huonontui myös vuonna 2013. Lukuun

Lisätiedot

Korkeasti koulutettujen työmarkkinapolut työllisyys, työttömyys ja syrjäytymisriski

Korkeasti koulutettujen työmarkkinapolut työllisyys, työttömyys ja syrjäytymisriski Korkeasti koulutettujen työmarkkinapolut työllisyys, työttömyys ja syrjäytymisriski Heikki Räisänen, tutkimusjohtaja, dosentti Työ- ja elinkeinoministeriö Esitys Akateemiset työt, työurat ja työmarkkinat

Lisätiedot

Koulutus. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Koulutus. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Koulutus Konsultit 2HPO 1 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijat 2 Peruskoulun päättäneiden ja ylioppilaiden välitön sijoittuminen jatko-opintoihin Valmistumisvuosi 2011 2010 2009 2008 2007 2006

Lisätiedot

Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes

Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes Läpäisyn tehostamisen tavoitteet 31.10.2012 Elise Virnes KOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISIA LINJAUKSIA Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelma 17.6.2011 Koulutus ja tutkimus vuosina 2011 2016, KESU Nuorten

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus

Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Simo Aho Tavoitteet 1) Kuinka yleistä (eri koulutusaloilla) on toisen asteen tutkintoon tähtäävien opintojen keskeyttäminen? Kuinka

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. tammikuu Salo. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. tammikuu Salo. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset tammikuu 2018 Salo TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN tammikuu 2018 VÄKILUKU 53 014-542 TYÖVOIMA 24 670 0 TYÖTTÖMÄT 3 173-904 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

Asiantuntijana työmarkkinoille

Asiantuntijana työmarkkinoille Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. maaliskuu Salo. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. maaliskuu Salo. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset maaliskuu 2018 Salo TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN maaliskuu 2018 VÄKILUKU 52 886-590 TYÖVOIMA 24 336-334 TYÖTTÖMÄT 2 847-862 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2017

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2017 Koulutus 2019 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2017 Vastavalmistuneiden työllisyys parani Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vastavalmistuneet työllistyivät 4 prosenttiyksikköä paremmin vuonna

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutuksen suorittaminen nopeutui

Ammattikorkeakoulukoulutuksen suorittaminen nopeutui Koulutus 2014 Opintojen kulku 2012 Ammattikorkeakoulukoulutuksen suorittaminen nopeutui Tilastokeskuksen koulutustilastojen vuoden 2012 tietojen mukaan lukiolaisista 80 prosenttia suoritti tutkinnon enintään

Lisätiedot

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012 Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa Teemu Rantanen 7.3.2012 Taustaa YAMK-tutkinto edelleen kohtuullisen uusi ja paikoin heikosti tunnettu > Tarvitaan myös tutkimustietoa

Lisätiedot

Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen

Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Taustaa Hallitusohjelma: Sukupuolten välisiä eroja osaamistuloksissa, koulutukseen osallistumisessa ja koulutuksen suorittamisessa

Lisätiedot

LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET

LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET Lukion jälkeen vaihtoehtoina Ammatilliset perustutkinnot Ammattikorkeakoulut Yliopistot sekä tiede- ja taidekorkeakoulut Opiskelu ulkomailla AMMATILLISET Tarjoavat

Lisätiedot

Läpäisyaste 2014 (%) Opiskeluaika (vuotta)

Läpäisyaste 2014 (%) Opiskeluaika (vuotta) Koulutus 2016 Opintojen kulku 2014 Tutkinnon suorittaminen nopeutui kaikissa koulutussektoreissa Tilastokeskuksen koulutustilastojen vuoden 2014 tietojen mukaan 81 prosenttia lukiolaisista ja 66 prosenttia

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset

TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset lokakuu 2017 Salo TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN lokakuu VÄKILUKU 53 107-526 TYÖVOIMA 24 670-368 TYÖTTÖMÄT 3 132-653 2017 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

Pirkanmaalla ammattiopiston perustutkinnon suorittaneiden työmarkkinatilanne vuoden 2009 lopussa

Pirkanmaalla ammattiopiston perustutkinnon suorittaneiden työmarkkinatilanne vuoden 2009 lopussa Pirkanmaalla ammattiopiston perustutkinnon suorittaneiden työmarkkinatilanne vuoden 2009 lopussa Tarkastelussa on yhteensä vuosina 2005-2009 suoritetut perustutkinnot. Sijoittumista katsotaan vuoden 2009

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010 Koulutus 2012 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010 Suurin osa vastavalmistuneista työllistyi edellisvuotta paremmin vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan suurin osa vastavalmistuneista työllistyi paremmin

Lisätiedot

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta M/S Mariella 4.5.2017 Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry Maiju Korhonen #AMIS2016 Mikä on AMIS-tutkimus? Miten aineistonkeruu toteutettiin? Mitkä

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin

Lisätiedot

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät 23.8.2011, Kuopio Kehittämislinjaukset - hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. joulukuu Salo. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. joulukuu Salo. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset joulukuu 2017 Salo TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 107-526 TYÖVOIMA 24 670-368 TYÖTTÖMÄT 3 505-882 TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN joulukuu 2017 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2018

Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2018 Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2018 Valtionhallinnon kehittämisosasto Seija Korhonen Huhtikuu 2018 % henkilölukumäärästä 2 1 Valtionhallinnon ylimmän johdon määrä ja rakenne Tämän raportin

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2012

Koulutukseen hakeutuminen 2012 Koulutus 2014 Koulutukseen hakeutuminen 2012 Peruskoulun päättäneiden ja uusien ylioppilaiden välitön hakeutuminen Välitön pääsy jatko-opintoihin helpottui peruskoulun päättäneillä mutta vaikeutui uusilla

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2009

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2009 Koulutus 2011 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2009 Vastavalmistuneiden työllisyys heikkeni vuonna 2009 Vastavalmistuneiden työllisyys heikkeni vuonna 2009. Tilastokeskuksen mukaan työllisiä oli 68 prosenttia,

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2008

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2008 Koulutus 2010 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2008 Vastavalmistuneet työllistyivät lähes yhtä hyvin vuonna 2008 kuin vuotta aiemmin Vastavalmistuneet työllistyivät lähes yhtä hyvin vuonna 2008 kuin vuotta

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutuksen suorittaminen nopeutui

Ammattikorkeakoulukoulutuksen suorittaminen nopeutui Koulutus 2015 Opintojen kulku 2013 Ammattikorkeakoulukoulutuksen suorittaminen nopeutui Tilastokeskuksen koulutustilastojen vuoden 2013 tietojen mukaan lukiolaisista 80 prosenttia suoritti tutkinnon enintään

Lisätiedot

Koulutus, työllisyys, ikääntyminen ja eläkkeet

Koulutus, työllisyys, ikääntyminen ja eläkkeet Koulutus, työllisyys, ikääntyminen ja eläkkeet 1. Koulutus Koulutustason kehitys ikäluokissa Korkean koulutuksen saaneet ikäluokissa Pohjoismaissa ja OECD-maissa keskimäärin 2. Työllisyys Työllisyysasteiden

Lisätiedot

Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005

Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005 OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PERUSTIEDOT/Ammattikorkeakoulu Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005 1.Yhteystiedot Ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulun numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2016

Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2016 Valtionhallinnon ylin johto numeroin huhtikuussa 2016 Valtion ylimmän johdon määrä ja rakenne Valtion työmarkkinalaitos Seija Korhonen Kesäkuu 2016 2 1 Valtionhallinnon ylimmän johdon määrä ja rakenne

Lisätiedot

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Työllisyys Työllisyysaste (%) Suomessa heinäkuussa 2018-2019 % 100 2018/07 2019/07 90 80 74,1 74,5 75,4 75,9 72,8 73,1 70 60 50 40

Lisätiedot

Arvio muilla kuin koulutusalansa töissä työskentelevistä terveys- ja hyvinvointialan (sote) koulutuksen saaneista

Arvio muilla kuin koulutusalansa töissä työskentelevistä terveys- ja hyvinvointialan (sote) koulutuksen saaneista Arvio muilla kuin koulutusalansa töissä työskentelevistä terveys- ja hyvinvointialan (sote) koulutuksen saaneista Aineistokuvaukset Työssäkäyntitilasto: Työssäkäyntitilasto on kokonaisaineisto. Tilasto

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 1 ( 5) Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston lausunto hallituksen esitykseen (HE 354/2014 vp) laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

Koulutusvalinnat, opinto-ohjaus ja sukupuoli

Koulutusvalinnat, opinto-ohjaus ja sukupuoli Koulutusvalinnat, opinto-ohjaus ja sukupuoli Segregaation lieventäminen kouluissa ja oppilaitoksissa keskustelutilaisuus 21.1.2010 Heli Kuusi Esityksen kuviot perustuvat Koulutus ja sukupuolten tasa-arvo

Lisätiedot

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen

Lisätiedot

LAHDEN JA SUURIMPIEN KAUPUNKIEN TYÖTTÖMYYS 2015

LAHDEN JA SUURIMPIEN KAUPUNKIEN TYÖTTÖMYYS 2015 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 18.6.215 LAHDEN JA SUURIMPIEN KAUPUNKIEN TYÖTTÖMYYS 215 TYÖTTÖMÄT KTETUMPIA, PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄT YHÄ NUOREMPIA Kansainvälinen lama nosti myös Lahden työttömyysasteen

Lisätiedot

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus Jatko-opiskelu Jatko-opiskelu Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus 18.4.2017 Rauman Lyseon lukio 2 Yliopistot suoritetaan ensin

Lisätiedot

Työajanodotteet ja niiden erot

Työajanodotteet ja niiden erot Työajanodotteet ja niiden erot Markku Nurminen & Noora Järnefelt Eläketurvakeskuksen tutkimusseminaari 26.4.2012 TERMIT & KÄSITTEET Työajanodote (Working-life Expectancy) Kielitoimiston sanakirjan (2006)

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2012

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2012 Koulutus 2014 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2012 Vastavalmistuneiden työllistyminen vaikeutui hieman Tilastokeskuksen mukaan vastavalmistuneet työllistyivät vuonna 2012 hieman huonommin kuin edellisvuonna.

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2016

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2016 Koulutus 2018 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2016 Vastavalmistuneet työllistyivät edellisvuotta paremmin Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vastavalmistuneet työllistyivät paremmin vuonna 2016

Lisätiedot

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen KOULUTUSRAHASTO 2012 Saana Siekkinen 1 lyhyesti Omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuva aikuisopiskelija, joka on työ- tai virkasuhteessa tai toimii yrittäjänä ja joka on ollut työelämässä

Lisätiedot

Oppiainevalinnat yleissivistävässä opetuksessa ja segregaatio. Opetusneuvos Liisa Jääskeläinen

Oppiainevalinnat yleissivistävässä opetuksessa ja segregaatio. Opetusneuvos Liisa Jääskeläinen Oppiainevalinnat yleissivistävässä opetuksessa ja segregaatio Opetusneuvos Liisa Jääskeläinen Opetusministeriön asettama työryhmä segregaation purkamiseksi Kokous 18.12.2009 Matematiikan valinnaiset kurssit

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2011

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2011 Koulutus 2013 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2011 Suurin osa vastavalmistuneista työllistyi edellisvuotta paremmin vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan suurin osa vastavalmistuneista työllistyi paremmin

Lisätiedot

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005 Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 25 Erika Sassi ja Piia Simpanen Tinataan-verkostohanke 26 Suomessa naisten osuus tekniikan alalla on ollut kasvussa

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2014

Koulutukseen hakeutuminen 2014 Koulutus 2016 Koulutukseen hakeutuminen 2014 Uusien ylioppilaiden välitön pääsy jatko-opintoihin yhä vaikeaa Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan uusia ylioppilaita oli vuonna 2014 noin 32 100. Heistä

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2005 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteuttaminen V. 2010 toteutettu uraseurantakysely v.2005 maisterin tutkinnon

Lisätiedot

Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari

Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari Määrällinen seuranta 2012 2013 Syksyn työseminaari, Turku 6. 7.11.2013 Mia Honkanen, OPH MÄÄRÄLLINEN SEURANTA LUKUVUONNA 2012-2013 Koulutuksen järjestäjiä 55, mikä

Lisätiedot

Vieraskieliset ammatillisessa koulutuksessa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa -tilaisuus Marianne Portin

Vieraskieliset ammatillisessa koulutuksessa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa -tilaisuus Marianne Portin ammatillisessa koulutuksessa 14.3.2017 Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa -tilaisuus Marianne Portin . 13/03/2017 Opetushallitus 2 Vieraskielisten opiskelijoiden lukumäärä ja osuus (%) kaikista

Lisätiedot

Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019

Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019 Työeläkkeen karttuminen Eläkettä karttuu 17/18 68/69/70 ikävuosien välillä Eläkettä karttuu 1,5 %/v työansioista

Lisätiedot

Väestön koulutusrakenne 2013

Väestön koulutusrakenne 2013 Koulutus 2014 Väestön koulutusrakenne 2013 Nuoret naiset korkeasti koulutettuja, Uudellamaalla asuu koulutetuin väestö Vuoden 2013 loppuun mennessä 3 164 095 henkeä oli perusasteen jälkeen suorittanut

Lisätiedot

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II ÄT-[TÄRJN KAUPUNGiN 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II 2017 Kenkilöstöraportti kertoo tiivistetyssä muodossa olennaisimmat tiedot henkilöstön määrästä, henkilöstörakenteesta ja henkilöstökuluista. Raportti sisältää

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat

Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat 19.11.2018 Maire Kolimaa SISÄLTÖ Terveydenhuoltolaki (1326/2010) Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta selkä lasten

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ

LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 VÄESTÖN

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2014

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2014 Koulutus 2016 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2014 Vastavalmistuneet työllistyivät edellistä taantumaa heikommin Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vastavalmistuneiden työllisyys jatkoi heikkenemistään

Lisätiedot

Väestön koulutusrakenne 2015

Väestön koulutusrakenne 2015 Koulutus 2016 Väestön koulutusrakenne 2015 40 44vuotiaat korkeimmin koulutettuja vuonna 2015 Vuoden 2015 loppuun mennessä 3 245 724 henkeä eli 71 prosenttia 15 vuotta täyttäneestä väestöstä oli suorittanut

Lisätiedot

AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014

AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014 AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014 lisätietoja antavat - laatu- ja suunnittelujohtaja Marjo-Riitta Järvinen, Lahden ammattikorkeakoulu - kehittämispäällikkö Sari Mikkola,

Lisätiedot

Sinä poljet ja ohjaat ja minä. Kalervo Väänänen

Sinä poljet ja ohjaat ja minä. Kalervo Väänänen Sinä poljet ja ohjaat ja minä katselen päältä Kalervo Väänänen Sisältö Tohtoroitumisen lähihistoriasta Tutkijoiden tarpeesta ja sijoittumisesta Suomen julkinen tutkimusrahoitus Akateemisesta uraputkesta

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen läpäisy ja keskeyttäminen

Toisen asteen koulutuksen läpäisy ja keskeyttäminen Toisen asteen koulutuksen läpäisy ja keskeyttäminen Vuosina 2001 ja 2006 toisen asteen opinnot aloittaneiden seurantatutkimus Simo Aho Ari Mäkiaho Tutkimuksen tavoitteet 1) Kuinka yleistä on toisen asteen

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2015 www.kt.fi Henkilöstömenot 21 miljardia euroa Vuonna 2015 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat arviolta 21 miljardia euroa, josta palkkakustannukset

Lisätiedot

Insinööri. Sairaanhoitaja. TAMKista oikeaan ammattiin. Tradenomi. Fysioterapeutti Sosionomi Röntgenhoitaja Musiikkipedagogi Muusikko

Insinööri. Sairaanhoitaja. TAMKista oikeaan ammattiin. Tradenomi. Fysioterapeutti Sosionomi Röntgenhoitaja Musiikkipedagogi Muusikko TAMKista oikeaan ammattiin Insinööri Bioanalyytikko Fysioterapeutti Sosionomi Röntgenhoitaja Musiikkipedagogi Muusikko Kätilö Rakennusarkkitehti Medianomi Rakennusmestari Restonomi Sairaanhoitaja Ensihoitaja

Lisätiedot

Taustatietoa selvityksestä

Taustatietoa selvityksestä Taustatietoa selvityksestä TK-Eval yhteistyössä Kajaanin yliopistokeskuksen Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPA:n kanssa Toteuttajina YTM Keimo Sillanpää, YTM Tommi Ålander, FM Sirpa Korhonen,

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2015

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2015 Koulutus 2017 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2015 Vastavalmistuneiden työllistyminen heikkeni edelleen Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vastavalmistuneiden työllisyys jatkoi heikkenemistään

Lisätiedot

Tilastotietoja VaEL-eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: tilastot@keva.fi

Tilastotietoja VaEL-eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: tilastot@keva.fi Tilastotietoja VaEL-eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi Kevassa tehdyt VaEL-eläke- ja etuuspäätökset lajeittain 2015 ja 2014 Eläkelaji Kaikki eläkeasiat, kpl 2015 2014 Muutos, % Vanhuuseläkkeet¹

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 7 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 7 % 8 % 1 Centria-ammattikorkeakoulu - Centria yrkeshögskola määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013

Lisätiedot

JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN

JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN JATKOKOULUTUKSEEN HAKEMINEN LUKIO- OPINTOJEN JÄLKEEN HUOLTAJAILTA 29.11.2017 TERVETULOA! Lukion viimeisenä vuonna nuoren mielessä on monia kysymyksiä Mitä haluan omalta tulevaisuudeltani? Mikä minusta

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2012

Koulutukseen hakeutuminen 2012 Koulutus 2014 Koulutukseen hakeutuminen 2012 Uusien opiskelijoiden aikaisempi koulutus ja päällekkäishaku Vajaa puolet ammatillisen koulutuksen uusista opiskelijoista suoraan peruskoulusta Toisen asteen

Lisätiedot

Keskeiset asiat eläkeuudistuksessa, erityisesti osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Kevät 2018

Keskeiset asiat eläkeuudistuksessa, erityisesti osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Kevät 2018 Keskeiset asiat eläkeuudistuksessa, erityisesti osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Kevät Uudistuksen tavoitteet Riittävät eläkkeet Kestävä rahoitus

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN TILASTOJA 22 2012 Helsingin kaupunki Tietokeskus HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2011 Työttömyysaste % ja työttömien lukumäärä Helsingissä osa-alueittain 31.12.2011 Työttömien lukumäärä Helsingin

Lisätiedot

KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ. Vuonna 2010 Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen

KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ. Vuonna 2010 Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen KANDIDAATIN TUTKINNOSTA VALMISTUNEET TYÖELÄMÄSSÄ Vuonna Tampereen yliopistosta valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Lokakuu 12 Sisällys

Lisätiedot

Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista

Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista KOTA-seminaari 22.8.2017 Jyväskylä Juha Sainio, TY Mitä kertoisit nyt generalistitutkintoa aloittavalle hänen mahdollisuudesta löytää töitä v. 2022? 1. Mitä

Lisätiedot