KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2014-31.8.2015"

Transkriptio

1 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2015 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS

2 JOHDANTO Kuopion Uimaseura on viime vuotena panostanut vahvasti osaavan työvoiman palkkaamiseen. Toimintakauden lopussa uimaseurassa toimii kolme palkattua työntekijää sekä lukuisia tuntiohjaajia. Seuran varainhankinnan ja talouden kivijalka on talkootyö. Talkoiden merkeissä on järjestetty kuluneena kautena onnistuneita kisoja ja otteluita, sekä tehty paljon onnistuneita kisamatkoja toisille paikkakunnille. Talkootyövoiman ansiosta on omat kisat saatu järjestettyä aina menestyksekkäästi, joskin vapaaehtoisilta on vaadittu paljon aikaa ja voimavaroja, mutta tämä on myös tuonut varoja seuralle. Kaikki seuran toimintaan osallistuneet vapaaehtoiset ovat mahdollistaneet seuran onnistuneen kauden ja harrastusmahdollisuuden jatkumisen, sekä siinä kehittymisen mukanaoleville lapsille ja nuorille. Jokaisen panos seuratyössä on ensiarvoisen tärkeää ja ilman omistautuneita seuralaisten vanhempia olisi toiminta vaakalaudalla. Päätavoitteemme on edellisvuosien mukaan junioritoiminnan kehittäminen ja kasvatuksellisuuteen tähtääminen, sekä siinä tukeminen. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja liikkumisen tukeminen on seuralle ensiarvoisen tärkeää ja siksi haluammekin tarjota mahdollisimman monelle tilaisuuden uintiharrastukseen itselle mieluisan lajin parissa. Toimimme yhteistyössä kattojärjestömme Suomen Uimaliiton kanssa ja tavoitteenamme on tuottaa monipuolista seuratoimintaa kaikenikäisille harrastajille. Kulunut kausi on ollut toiminnallisesti vilkas, kuten edeltävätkin vuodet. Kaikissa lajeissa järjestettiin kilpailuja ja otteluita tasaisesti läpi vuoden. KuUS järjestää kattavia uintikursseja junioreille ja erityislapsille, mutta myös uimataitoisille aikuisille, jotka haluavat oppia oikean tekniikan. HALLITUS JA VUOSIKOKOUS Seuran sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Kokouksessa Kuopion Uimaseuran puheenjohtaja Tua Turunen erosi sen vuoksi, että hän oli aloittanut työsuhteen uimaseuraan uinnin junioripäällikkönä, ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Teemu Turunen. Toiminnantarkastajaksi valittiin tilitoimisto Juha Tissari. Erovuorossa olleet Heidi Köster ja Piia Valonen valittiin uudelleen hallitukseen. Maija Hänninen erosi hallituksesta kauden päätteeksi, ja hänen tilalleen hallitukseen valittiin Jaana Hakkarainen. Teemu Turusen siirryttyä puheenjohtajaksi hänen tilalleen valittiin Tua Turunen. Hallituksen jäseninä jatkoivat Tero Raitakoski ja Mikko Ihalainen Hallitus kokoontui vuoden 2014 vuosikokouksen jälkeen kuusi kertaa. Rahastonhoitajana toimi Jaana Hakkarainen ja seuran kirjanpitäjänä Pirjo Hulkko PohjoisSavon Liikunnasta ja sihteerinä Tua Turunen.

3 JÄSENISTÖ Seurassa oli jäseniä kuluneena kautena noin 1000 kpl. Jäsenmaksu säilytettiin 28,00 /henkilö ja perhemaksuna 55,00. Seuran jäsenmäärä on alkanut nousta huimaa vauhtia, kun uintikurssilaisetkin lasketaan jäseniksi. Tällä hetkellä puheenjohtajana toimiva Teemu Turunen on seuran 39. puheenjohtaja. Kunniajäseniä seuralla on ollut kaiken kaikkiaan kolmetoista, joista seitsemän on elossa: Paavo Lipponen, Kaisa Soininen, Risto Finne, Harri Turunen ja Marja Turunen, Pirkko Kasurinen ja Pertti Vartiainen. Seuran hallitus valitsi vuoden urheilijaksi Maria Siiskosen. Vuoden ryhtitoimijaksi hallitus valitsi kaudelle Mika Kokolahden. TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Jokainen laji ja siinä toteutuneet tavoitteet on esitelty lajin omissa toimintakertomuksissa kuluneelta kaudelta. Jatkossakin haluamme KuUS:ssa panostaa junioritoimintaan, sen kehittämiseen ja kasvattamiseen. Jokaisessa lajissa odotamme myös jatkossa menestystä kilpailuissa ja toivomme kasvattavamme mm. taitouinnin ja juniorivesipalloilijoiden määrää. VIESTINTÄ JA TIEDOTUS Kuopion Uimaseura käyttää tänä päivänä niin sosiaalista mediaa (Facebook, Twitter) kuin perinteistä sähköpostia ja internetsivuja tiedotuskanavinaan seuralaisiin päin. Näiden on todettu olevan toimiva tapa viestiä seuran niin seuran sisäisissä kuin ulkoisissakin asioissa. Päivittäisissä seuran sisäisissä asioissa jokainen jaos ja valmentajat hoitavat tiedotustoiminnan omille uimareille. Internet sivut ovat osa sporttisaittisivustoa, jota jokainen jaos omalta osaltaan päivittää ja ylläpitää. Käytössä on edelleen myös uimahallin ilmoitustaulu, johon jaoksilta tulee omat ilmoituksensa. Sähköinen media ja viestintä on tehokkaampaa vuosi vuodelta ja se tavoittaa koko ajan suuremman määrän ihmisiä, joten sen käyttöä toivotaan jatkossa hyödynnettävän myös yhä enemmän. Paikallinen Savon Sanomat julkaisee myös aika ajoin artikkeleita seuramme menestyneistä uimareista ja seuran muista jäsenistä. Juttuja on ollut myös muissa paikallislehdissä, mutta myös valtakunnallisissa jakeluissa. EDUSTUKSET MUISSA YHTEISÖISSÄ Kuopion Uimaseura on Suomen Uimaliitto Ry:n perustajajäsen ja jäsenseura. Seuramme liittyi PohjoisSavon Liikunta ry:n jäseneksi syksyllä Mikael Halme on toiminut SMtason vesipallotuomarina. Mikael Halme kuuluu FGO ry:een, joka on vesipalloerotuomarikerho, jonka tarkoituksena on kehittää erotuomareita, heidän koulutustaan ja vesipallon tasoa yleisesti Suomessa. Mikko Lonka on toiminut Uimaliiton Rollomaajoukkueen valmentajana. HUOMIONOSOITUKSET Kuopion Uimaseura muisti kaudella uusia ylioppilaita lahjakorteilla, joita olivat: Saara Salokangas ja Toni Takkinen Kuopion Uimaseuran 110vuotisjuhlassa palkittiin seuraavasti seuran toimihenkilöitä:

4 Kuopion Uimaseuran standaari: Mikael Halme, Sakari Konttinen, Vesa Palm, Toni Korhonen. Kuopion Uimaseuran ansiomerkki: Mira Kahelin, Heidi Rissanen, Heidi Köster, Pekka Mäntynen, Minna Halme, Tomi Miettinen, Jaana Hakkarainen, Mikko Ihalainen, Piia Valonen, Tero Raitakoski, Tiina Nykter, Timo Takkinen, Sanna Nurmi, Sointu Nieminen. Uimaliiton pronssinen plaketti: Heidi Rissanen, Heidi Köster, Pekka Mäntynen, Petra Lonka. Uimaliiton hopeinen plakett: Mikko Lonka, Teemu Turunen, Minna Halme. Uimaliiton kultainen plaketti: Sami Piironen, Janne Linnus. Uimaliiton viiri: Harri Turunen. Lisäksi uusiksi kunniajäseniksi kutsuttiin Pirkko Kasurinen ja Pertti Vartiainen. KUOPION UIMASEURAN JAOKSET Uintijaos: Mikko Lonka, Maiju Hyvönen, Tua Turunen, Harri Turunen, Heidi Köster, Pekka Mäntynen, Mikko Ihalainen ja Jaana Hakkarainen. Valmentajien edustaja: Teemu Turunen. Taitouintijaos: Veera Hakkarainen, Karita Vepsäläinen ja Heidi Pöykiö. Vesipallojaos: Marika Rissanen, Sanna Nurmi, Piia Valonen ja Janne Linnus. UINTI Kilpailullisten tavoitteiden toteutuminen M kilpailuissa 12 finaalipaikkaa, sekä vähintään yksi viestijoukkue kilpailuihin, toteutui, 2 finaalipaikkaa ja 4x50 viesteissä useita osallistumisia sekä naisten että miesten joukkueilla. SM kilpailuissa 12 mitalia sekä 46 sijoitusta 16 parhaan joukkoon, ei toteutunut, 3 sijoitusta 16 parhaan joukkoon. käkausimestaruusuinneissa tavoitteena saada syksylle 2014 mahdollisimman iso joukkue alkukilpailuihin, kisoissa oli mukana 15 uimaria. käkausimestaruusuinneissa 2015, 24 sijoitusta 16 parhaan joukkoon, ei toteutunut, ei yhtään sijoitusta 16 parhaan joukkoon. ollouinnit 2015, vähintään 10 uimarin joukkue kilpailuihin, sekä leirille 20 henkeä, ei toteutunut, kisoissa oli 8 uimaria ja leirillä 23 uimaria. hteisenä tavoitteena on kaikissa SMtason kilpailuissa kasvattaa joukkueiden kokoa, sekä nostaa seuran tasoa viestimenestyksen kautta, KMSM ikäisillä tavoitteena saada viestijoukkue 16 parhaan joukkoon, ei toteutunut. KuUS:n kilpailut Seurakisoja järjestettiin sekä syys että kevätkaudella

5 110vuotisjuhlauinnit Kevätuinnit Uimarit osallistuivat: Seuran sisäiset kilpailut Prismauinnit Joensuu Varkauden syysuinnit GP1 Oulu Mastersmestaruusuinnit, Jyväskylä M 4549 vuotta 800 vu 3. Jorma Puustinen, 100 vu 3. J. Puustinen, 400 vu 3. J. Puustinen. M 5559 vuotta 800 vu 3. Hannu Miettinen, 400 vu 2. H. Miettinen. M vuotta 4x50 vuv 4. Kuopion Uimaseura (H. Miettinen, Pekka Mäntynen, J. Puustinen, Jari Sundberg), 4x50 skuv 4. Kuopion Uimaseura ( H. Miettinen, P. Mäntynen, Sami Piironen, J. Sundberg) Lyhyen radan IKMaluekilpailu, Jyväskylä Lyhyen radan Suomen mestaruusuinnit, Espoo P su 5. Ville Ihalainen, 200 su 10. Ville Ihalainen. M 100 su 14. Ville Ihalainen, 200 su 16. Ville Ihalainen. T ru 6. Maria Siiskonen. N 50 ru 9. Maria Siiskonen, 100 ru 9. Maria Siiskonen Super Challenge Pieksämäki GP2 Oulu Linnauinnit, Savonlinna Oskarin Uinnit, Jyväskylä GP3, Espoo Mastersmestaruuskilpailut, Oulu M 5559 vuotta 800 vu 2. Pekka Mäntynen, 3. Hannu Miettinen. M 4549 vuotta 800 vu 3. Jorma Puustinen, 400 vu 3. Jorma Puustinen. M 6064 vuotta 200 ru 3. Juha Kainulainen. Seka vuotta 4x50 skuv 3. Kuopion Uimaseura (Teija Partanen, Sami Piironen, Tomi Miettinen, Nina Hurula) 4x50 vuv 3. (Tomi Miettinen, Sami Piironen, Teija Partanen, Heidi Hyvärinen) N 6064 vuotta 50 vu 3. Marja Turunen, 50 su 1. Marja Turunen, 50 ru 1. Marja Turunen, 100 sku 3. Marja Turunen, 50 pu 2. Marja Turunen. N 2529 vuotta 200 pu 1. Teija Partanen, 100 pu 1. Teija Partanen, M vuotta 4x50 vuv 5. Kuopion Uimaseura (Sami Piironen, Hannu Miettinen, Pekka Mäntynen, Jorma Puustinen) Intersport uinnit, Joensuu VarU 80v. Juhlakisat Suomen mestaruuskilpailut, Vaasa N 50 ru 9. Maria Siiskonen, M 100 su 8. Ville Ihalainen, M 50 su 12. Ville Ihalainen, N 100 ru 6. Maria Siiskonen, M 200 su 14. Ville Ihalainen Rollouinnit, Oulu P11 50 pu 10. Joel Paukkonen Ikäkausimestaruusuinnit, Pori P vu 19. Mika Hurula Grand Prix Challenge, Helsinki

6 Edustukset Mikko Lonka Rollomaajoukkue, valmentaja Valmennustoiminta Uinnin valmennuspäällikkönä on jatkanut Harri Turunen. Lisäksi uinnin junioripäälliköksi palkattiin Tua Turunen. Kauden aikana valmentajina toimivat Teemu Turunen, Mikko Lonka, Sami Piironen, Tomi Miettinen, Teija Partanen, Nina Mäntynen, Anniina Netsäinen, Henna Luukkonen sekä Minttu Laitinen. Uimareita kauden aikana oli yhteensä noin 70 kpl. Kurssitoiminnan ohjaajina toimivat AnniMaarit Sillanpää, Moona Soininen, Nina Mäntynen, Alisa Miettinen, Veera Kinnunen, Siiri Kemppainen, IidaElisa Launonen, Henna Luukkonen, Kirsi Salmela, Vilja Lehtomäki, Minttu Laitinen, Oili Koikkalainen, Rosa Sartjärvi, Roosa Piiparinen, Joonas Koistinen, Riikka Varis, Juuso Martikainen, Oona Savinainen, Mari Hyvönen, Nikita Puustinen, Mika Hurula, Amanda Kankkunen, Toni Takkinen, Timo Takkinen, Juuso Mikkonen, Aleksi Syrjäkoski, Kirsti Karjalainen ja Panu Laukkanen. Kurssilaisia oli kauden aikana noin 750 kpl. Uintijaoksella oli myös puolipäiväisesti palkattu työntekijä kurssikoordinaattorina, Maiju Hyvönen. Maijun työnkuvaan kuului kurssiohjausta, kurssien suunnittelua ja toteuttamista sekä hallinnollisia tehtäviä. Leiritoiminta IKUryhmä, Colonia de Sant Jordi, Mallorca, Espanja Uinnin parhaat urheilijat Paras uimari Paras naisuimari Paras tyttöuimari Paras miesuimari Paras poikauimari Paras mastersuimari Paras viestijoukkue Maria Siiskonen Maria Siiskonen Sofia Rönkkö Ville Ihalainen Joel Paukkonen Teija Partanen N 4x50 vuv SMviesti (Veera Kinnunen, Maria Siiskonen, Nina Mäntynen, Sofia Rönkkö). VESIPALLO AJUNIORIT Tavoite Tavoite oli mitali. Tämä saavutettiin, joukkue sai hopeaa. Talous Tässä sarjassa taloutta ylläpidettiin omavastuulla ja peleissä pidetyllä kahviotoiminnalla. BJUNIORIT

7 Tavoite Tavoite oli mitali. Tavoite saavutettiin, joukkue sai pronssia. Talous Tavoite oli nollatulos ja siihen päästiin. Joukkue hoiti kauden omavastuulla ja kahvion tuotoilla. CJUNIORIT ja MIEHET Osa Cjunioreista pelasi Jyväskylän joukkueessa CSMsarjaa. Joonas Manninen, Roope Koponen ja Paavo Soininen pelasivat miesten SMsarjaa myös Jyväskylän joukkueessa, joka sijoittui pronssille. EDUSTUKSET MAAJOUKKUEISSA Paavo Soininen edusti maatamme Pohjoismaiden mestaruusturnauksessa. Tuliaisena oli mestaruus ja turnauksen parhaan pelaajan titteli. PARHAIDEN PALKITSEMINEN Paras poikapelaaja kaudella : Arttu Tolvanen Paras tyttöpelaaja kaudella : Iina Kärkkäinen NAISET Kaudella joukkueemme ei pelannut SMsarjaa. Pari pelaajaamme edusti muissa joukkueissa: Suvi Laukkanen Tampereen Uimareissa ja Emma Sinisalo Espoon Cetuksessa. Kaudella tarkoitus oli keskittyä rahan keräämiseen ja uusien pelaajien hankkimiseen. Saimme kasvatettua treenirinkiämme muutamalla pelaajalla, mutta emme niin tarpeeksi, että olisimme voineet lähteä omalla joukkueella SMsarjaan kaudelle Päätimme, että lähtisimme seuraavalla kaudella pelaamaan Naisten Cup'ia omalla joukkueella ja SMsarjaa yhteisjoukkueella Jyväskylän Saukkojen kanssa. Kaudella joukkuetta valmensi Sami Piironen. TAITOUINTI Taitouintijaos: Toimintakaudella toiminnan päävastuu oli vastuuvalmentaja Karita Vepsäläisellä, valmentaja Veera Hakkaraisella ja uimareiden vanhemmista Heidi Pöykiöllä. Toimikauden aikaisia tehtäviä on pyritty jakamaan pidempään uineiden uimareiden perheiden kesken. Kauden aikana järjestettiin kaksi kokousta jonne paikalle kutsuttiin taitouimareidemme vanhempia. Kokouksissa käytiin läpi taloutta, valmentaja sopimukset ja yleiseen toimintaan liittyviä kysymyksiä. Jäsenistö: Taitouintiryhmiä oli neljä (Ikäkausijoukkueet 1 ja 2, alkeisryhmä sekä harrasteryhmä). Toukokuussa harrastajia oli 30, joka enemmän kuin koskaan aiemmin. Muutamia vanhoja uimareita lopetti kauden aikana, mutta uusia uimareita saatiin lajin pariin kahden uuden ryhmän kautta. Uusia valmentajia aloitti viisi. Kaksi vanhaa valmentajaa siirtyi muihin tehtäviin. Vastuuvalmentajana aloitti Karita Vepsäläinen. Talous: Taitouinnin menot koostuivat, ratavuoromaksuista, valmentajien palkoista, koulutuksista, sekä kisamatkoista. Menoja katettiin uimareiden perheiltä saatavilla harrastusmaksuilla, kaupungin

8 avustuksella sekä joululohien myynnillä. Kevät näytöksessä järjestettiin myös buffet jonka tuotto siirrettiin kokonaisuudessaa taitouimareiden tilille. Valmentajille aloitettiin myös maksamaan palkkaa entisen kulukorvauksen sijasta. Tavoitteiden toteutuminen: Yleiset tavoitteet toteutuivat, uimareiden määrä on lähes kolminkertaistunut vuoden takaisesta. valmentajille myös aloitettiin palkanmaksu entisen kulukorvauksen sijasta. Seurassa aloitti kaksi uutta tuomaria ja viisi uutta valmentajaa. Kilpailulliset tavoitteet täyttyivät osin, sairastumisien vuoksi kaikkiin suunniteltuihin sarjoihin ei voitu osallistua. Kuitenkin kaikki uimarit uivat uudet ennätyspisteensä tällä kaudella ja kauden aikana kilpailuissa pistekehitys on nousujohteista. Koulutus: Aino Kurkinen ja Mea Pulliainen kävivät Ctuomari kurssin ja ovat nyt seuran käytettävissä olevia kuviotuomareita. Viivi Pöykiö, Sara Lehtelä ja Noora Salokangas kävivät lajitaso 1 kouluksen. Edustukset: FYM tapahtumassa 9/14 taitouinti oli esillä yhdessä muiden seuran lajien kanssa. Valmentaja Veera Hakkarainen osallistui 6/15 järjestettyyn lajiparlamentti kokoukseen oulussa NSM kisojen yhteydessä. Kilpailut: Kaudella osallistuttiin seuraaviin taitouintikilpailuihin: Kotiratakilpailuita järjestettiin kolmet; lokakuun viimeinen viikonloppu ja marraskuun viimeinen viikonloppu, sekä huhtikuun alussa. Kotiradoissa kahdissa jälkimmäisissä alkeet suorittivat taitotasoja ja kahdissa ensimmäisessä vanhemmat uimarit oman ikäsarjansa kuvioita pk seutu kuviomestaruus/highlight kilpailut FINA jr: 11) Sara Lehtelä 51, ) Noora Salokangas 48,2397 AG15: 4) Sara Lehtelä 53, ) Maria Svorjova )Nea Tuomainen )Anu Koivisto AG12 5) Anu Koivisto Espoo Cetus Games AG15 DUO 1) Sara Lehtelä ja Viivi Pöykiö Soolo 1) Viivi Pöykiö ) Sara Lehtelä Fina Jr Soolo 7) Noora Salokangas pk.seutu Ikäkausimestaruuskilpailut AG12 Soolo 4) Polina Tashinova AG15 Combination 2)KuUS (Svorjova, Lehtelä, Pöykiö, Tuomainen, Partanen, Koivisto, Tashinova) AG15 Duo 2) Lehtelä Sara ja Viivi Pöykiö Soolo 1)Pöykiö Viivi )Sara Lehtelä )Nea Tuomainen ) Maria Svorjova Espoo Cetus Cup AG12 soolo 3) Polina Tashinova

9 AG15 soolo 1) Viivi Pöykiö )Sara Lehtelä )Nea Tuomainen )Anu Koivisto AG15 duo 1) Sara Lehtelä ja Viivi Pöykiö Ag15 Combination 2) KuUS (Koivisto, Lehtelä, Tuomainen,Pöykiö, Partanen ja Tashinova) Fina jr Soolo 4) Viivi Pöykiö )Sara Lehtelä )Noora Salokangas Fina jr Duo 2) Lehtelä Sara ja Pöykiö Viivi Cetus Cup: toiseksi menestynein seura KuUS! 57.6 Oulu NSM/SM NSM soolo: 9) Sara Lehtelä )Noora Salokangas Ryhmät: Ikäkausi joukkue 1 (ryhmässä 3 uimaria) Valmentaja Veera Hakkarainen Ikäkausi joukkue 2 (ryhmässä 5uimaria) Valmentaja Karita Vepsäläinen Alkeisryhmä (ryhmässä 11 uimaria) Valmentajat Sara Lehtelä, Viivi Pöykiö ja Noora Salokangas Harrasteryhmä (ryhmässä 10 uimaria) Valmentaja Aino Kurkinen ja apuvalmentajina alkeisryhmän valmentajat Vastuuvalmentaja: Karita Vepsäläinen Tuomarit: Kauden aikana kilpailuissa mukana olleet tuomarit; Mira Kahelin, Aino Kurkinen ja Mea Pulliainen

Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2016

Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2016 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2016 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2015-31.8.2016 JOHDANTO Kuopion Uimaseura on viime vuotena panostanut vahvasti osaavan työvoiman palkkaamiseen. Toimintakauden

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2008-31.8.2009 Vuosikokous 2009

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2008-31.8.2009 Vuosikokous 2009 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2009 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2008-31.8.2009 Vuosikokous 2009 KUOPION UIMASEURA RY, 105-vuotta uintiurheilua Kuopiossa! Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2009

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2009-31.8.2010 Vuosikokous 22.11.2010

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2009-31.8.2010 Vuosikokous 22.11.2010 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2009-31.8.2010 Vuosikokous 22.11.2010 KUOPION UIMASEURA RY, 106-vuotta uintiurheilua Kuopiossa! 2 JOHDANTO Kuopion Uimaseura, KuUS on toiminut Kuopiossa jo vuodesta

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2011-31.8.2012 Vuosikokous 26.11.2012

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2011-31.8.2012 Vuosikokous 26.11.2012 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2011-31.8.2012 Vuosikokous 26.11.2012 KUOPION UIMASEURA RY, 108-vuotta uintiurheilua Kuopiossa! 2 JOHDANTO Kuopion Uimaseura, KuUS on toiminut Kuopiossa jo vuodesta

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2013 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2012-31.8.2013 Vuosikokous 28.11.2013 KUOPION UIMASEURA RY, 109 vuotta uintiurheilua Kuopiossa! Kuopion Uimaseuran vuosikokous

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2008 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2008-31.8.2009 KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran toiminnan pääpaino on kilpailullisen

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2017 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2016-31.7.2017 JOHDANTO Kuopion Uimaseura on viime vuosina panostanut vahvasti osaavan työvoiman palkkaamiseen. Toimintakauden

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2007-31.8.2008 Vuosikokous 2008

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2007-31.8.2008 Vuosikokous 2008 1 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2007-31.8.2008 Vuosikokous 2008 JOHDANTO Kuopion Uimaseura KuUS on toiminut Kuopiossa jo vuodesta 1904 ja seura on yksi Suomen vanhimpia suomenkielisiä uimaseuroja.

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2010-31.8.2011 Vuosikokous 22.11.2011

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2010-31.8.2011 Vuosikokous 22.11.2011 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2010-31.8.2011 Vuosikokous 22.11.2011 KUOPION UIMASEURA RY, 107-vuotta uintiurheilua Kuopiossa! 2 JOHDANTO Kuopion Uimaseura, KuUS on toiminut Kuopiossa jo vuodesta

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2014 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2014-31.8.2015 KUOPION UIMASEURA RY, 110 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksyttiin vuosikokouksessa

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksyttiin vuosikokouksessa KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2006-31.8.2007 Hyväksyttiin vuosikokouksessa 24.11.2006 2 TOIMINNAN TAVOITTEET MUUT TAVOITTEET UINTI: Seuran toiminnan pääpaino on edelleen junioritoiminnan

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2017 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2017-31.7.2018 KUOPION UIMASEURA RY, 113 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2005-31.8.2006 Hyväksytty vuosikokouksessa 24.11.2006. KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2005-31.8.2006 Hyväksytty vuosikokouksessa 24.11.2006. KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2005-31.8.2006 Hyväksytty vuosikokouksessa 24.11.2006 KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 2 YLEISTÄ: Kuopion Uimaseura KuUS on toiminut Kuopiossa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2009 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2009-31.8.2010 KUOPION UIMASEURA RY, 105 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran toiminnan pääpaino

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2013-31.8.2014

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2013-31.8.2014 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2014 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2013-31.8.2014 JOHDANTO Kuopion Uimaseura, KuUS, täytti lokakuussa 2014 upeat 110 vuotta ja on näin ollen yksi Suomen vanhimmista

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2018 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2018-31.7.2019 KUOPION UIMASEURA RY, 114 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2010 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2010-31.8.2011 Vuosikokous 22.11.2010 KUOPION UIMASEURA RY, 106 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

Kuviomestaruuskisat Oulu Taitouimarit & Tulokset

Kuviomestaruuskisat Oulu Taitouimarit & Tulokset Kuviomestaruuskisat Oulu 11.-12.12.2010 Taitouimarit & Tulokset Lähtöjärjestys Lähtöjärjestys_Tulokset # Nimi Seura Al.kuv. AG12 1 Maija Piiroinen VAU 1 2 Sandra Keskitalo OUS 3 Iida Pikkarainen OUS 2

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2013 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2013-31.8.2014 Vuosikokous 28.11.2013 KUOPION UIMASEURA RY, 109 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

# Nimi Synt Seura Aika

# Nimi Synt Seura Aika Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (väliajat, ei pisteitä) Kilpailu Syysuinnit Salo Järjestäjä Salon Uimarit ry Allas 25m Kilpailupäivämäärä 27 syyskuu 2014 Laji 1, 50m VU Masters Naiset, Loppukilpailut

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

Laji 1, 100m PU T13, 15,N, Loppukilpailut 13 v ja nuoremmat # Nimi Synt Pisteet FINA 50m Aika Tila Seura Ilm.aika

Laji 1, 100m PU T13, 15,N, Loppukilpailut 13 v ja nuoremmat # Nimi Synt Pisteet FINA 50m Aika Tila Seura Ilm.aika Sivu: 1 Päivämäära: 18 huhtikuu 2016 Aika: 21:27:33 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: Vuosaari-uinnit Kilpailun paikkakunta: Helsinki Järjestäjä: Orca Helsinki Ry Kilpailunjohtaja:

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2011 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2011-31.8.2012 Vuosikokous 22.11.2011 KUOPION UIMASEURA RY, 107 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (ei väliaikoja)

Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (ei väliaikoja) Kilpailu Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (ei väliaikoja) Kainuun aluemestaruusuinnit Tulostuspäivämäärä 17 toukokuu 2011 Kilpailun paikkakunta Tulostusaika 07:34 Järjestäjä SCV Allas 25m Kilpailupäivämäärä

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2012 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2012-31.8.2013 Vuosikokous 26.11.2012 KUOPION UIMASEURA RY, 108 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS Hyväksytty vuosikokouksessa

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS Hyväksytty vuosikokouksessa Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2007 1 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2006-31.8.2007 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2007 JOHDANTO Kuopion Uimaseura KuUS

Lisätiedot

Leppävirran Viri Pöytäkirja 1.8.2010 1/2 Lentopallojaosto

Leppävirran Viri Pöytäkirja 1.8.2010 1/2 Lentopallojaosto Leppävirran Viri Pöytäkirja 1.8.2010 1/2 Aika 1.8.2010 klo 19:00 Paikka Virin toimisto Paikalla Terho Happonen pj Eila Asikainen Virpi Kauhanen (poissa) Riitta Eskelinen Antero Asikainen Pia Salolahti

Lisätiedot

Pohjois-Savon Piirinmestaruusviesti, Siilinjärvi : Tulokset

Pohjois-Savon Piirinmestaruusviesti, Siilinjärvi : Tulokset Pohjois-Savon Piirinmestaruusviesti, Siilinjärvi 19.2.2012: Tulokset NYL (2 x 3 x 1 km klo 11:00) 1 2 Puijon Hiihtoseura 21.10,6 +0,0 1. osuus: Elsa Airaksinen 3.28,5 1 3.28,5 1 2. osuus: Susanna Porela-Tiihonen

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Laji 1, 50m VU MASTERS N, Loppukilpailut 25 v ja vanhemmat # Nimi Synt Piste FINA Aika Tila Seura

Laji 1, 50m VU MASTERS N, Loppukilpailut 25 v ja vanhemmat # Nimi Synt Piste FINA Aika Tila Seura Sivu: 1 Lisenssinhaltija: Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: Prisma-Uinnit 2012 Kilpailun paikkakunta: Joensuu Järjestäjä: ry Kilpailun johtaja: Kilpailun sihteeri: Laji

Lisätiedot

YHDISTETTY VAPAAOHJELMA:

YHDISTETTY VAPAAOHJELMA: TALVI SM, Vantaa 29. 31.1.2010 YHDISTETTY VAPAAOHJELMA: 1. VaU Ibikset 69,900 Jasmin Grönman, Nea Hannula, Mira Helmiö, Milla Hynninen, Jannika Lalu, Venla Manninen, Maarit Mukala, Kati Ronkainen, Marika

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Tytöt 9 40m 6.97 Inka Hyttinen 2006 24.7. Varkaus 60m 9.4h Jaana Mähönen 1992 3.8. Siilinjärvi 100m 16.0h Sanna Nevalainen 1977 1.9. Lapinlahti 150m 25.7h Siiri Auvinen 2002

Lisätiedot

Helsingin Uimareiden ennätykset 2017

Helsingin Uimareiden ennätykset 2017 M 50 m pu 00:27.28 2016 Jari Mäkäläinen 22.10. M 100 m pu 01:01.36 1997 Pasi Salonen Kuopio 50m M 200 m pu 02:10.50 1997 Pasi Salonen M 50 m su 00:29.26 2006 Mikael Koponen M 100 m su 01:04.05 2007 Mikael

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

Kuviomestaruuskisat 2013

Kuviomestaruuskisat 2013 FINNISH SWIMMING ASSOCIATION SYNCHRONIZED SWIMMING Oulu 13-15.12.2013 Kuviomestaruuskisat 2013 Kuviomestaruuskisat 2013 AG12 Kuviomestaruuskisat 2013 Oulu 13-15.12.2013 Tulokset: AG12 Referee: Susanna

Lisätiedot

Kilpailu Kainuun alueuinnit Tulostuspäivämäärä 21 maaliskuu 2010 Kilpailun paikkakunta. Kajaani Tulostusaika 20:51

Kilpailu Kainuun alueuinnit Tulostuspäivämäärä 21 maaliskuu 2010 Kilpailun paikkakunta. Kajaani Tulostusaika 20:51 1 / 5 21.3.2010 20:52 Kilpailu Kainuun alueuinnit Tulostuspäivämäärä 21 maaliskuu 2010 Kilpailun paikkakunta Kajaani Tulostusaika 20:51 Järjestäjä Kajaanin Uimaseura ry Laji 1, 50m Selkäuinti Naiset, Loppukilpailut

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8)

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Järvenpään Uintiklubi ry:n 25 toimintavuosi Seuran toiminnan painopisteet ovat toimintavuonna 2013

Lisätiedot

Heinäveden Yleisurheilijat 2015 päättäjäiset

Heinäveden Yleisurheilijat 2015 päättäjäiset Kauden 2015 palkitut Vuoden urheiluteko 2015 Heinäveden yu/ Heinävesi/ Kaikkien aikojen ensimmäinen Kuvansin halkijuoksun yleisen sarjan voitto! Vuoden Urheilija 2015 Matias Ahtinen (7 lajissa Pohjois-Savon

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN SYYSUINNIT - 25 m Kankaanpään Uimarit ry 1. T9,11 50M VU 2. P10,12 50M VU. Kankaanpää 09.10.04

KANKAANPÄÄN SYYSUINNIT - 25 m Kankaanpään Uimarit ry 1. T9,11 50M VU 2. P10,12 50M VU. Kankaanpää 09.10.04 KANKAANPÄÄN SYYSUINNIT - 25 m Kankaanpään Uimarit ry Kankaanpää 09.10.04 1. T9,11 50M VU Sarja 9 v Nimi Sv Seura 50 m FINA 1. Anna Mäkinen 95 TaNMKY 38,07 369 2. Melisa Mäntylä 95 TaNMKY 40,55 304 3. Sara

Lisätiedot

Laji 1, 4x50m vuv T13, Loppukilpailut 13 v ja nuoremmat Sij. Nimi Synt Piste FINA 50m Aika Tila Seura

Laji 1, 4x50m vuv T13, Loppukilpailut 13 v ja nuoremmat Sij. Nimi Synt Piste FINA 50m Aika Tila Seura Sivu: 1 Lisenssinhaltija: rit Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: LrKT:n 50-vuotisjuhlakilpailu Kilpailun paikkakunta: Lappeenranta Järjestäjä: rit Kilpailun johtaja:

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Sija Nimi Seura Ero. 2. Lilja Pekonen Puijon Hiihtoseura 0.00, Maali 5.47,40(2.)

Sija Nimi Seura Ero. 2. Lilja Pekonen Puijon Hiihtoseura 0.00, Maali 5.47,40(2.) Naiset 8 vuotta 1 km P 1. Taru Ovaskainen Sonkajärven Pahka 0.0 - Maali 5.47,01(1.) 2. Lilja Pekonen Puijon Hiihtoseura 0.00,39 0.0 - Maali 5.47,40(2.) 3. Hilma Heiskanen Suonenjoen Vasama 0.13,22 0.0

Lisätiedot

Laji 1, 2P+2T14 4x50m vuv, Loppukilpailut 14 v ja nuoremmat # Nimi Synt Piste FINA 50m Aika Tila Seura

Laji 1, 2P+2T14 4x50m vuv, Loppukilpailut 14 v ja nuoremmat # Nimi Synt Piste FINA 50m Aika Tila Seura Sivu: 1 Lisenssinhaltija: Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: Norppauinnit 2011 Kilpailun paikkakunta: Lappeenranta Järjestäjä: Kilpailun johtaja: Asko Kokkola Kilpailun

Lisätiedot

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS SM-JAKKARANHEITTOKISAT 1.7.2017 SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS Timo Nissinen Jämsänkoski 30,35 30,35 1 Jukka Vesterinen Leppävirta

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012 Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012 22.1. Oulu, Flying Finns -hallitonnit hallikilpailu Oulun Pyrintö 18.3. Oulu, Flying Finns -hallitonnit hallikilpailu Oulun Pyrintö 16.4.

Lisätiedot

FIGURE DETAILED RESULTS - Age Group (B)

FIGURE DETAILED RESULTS - Age Group (B) Taitouinti KUVIOMESTARUUSKILPAILUT 2016 Kuopio / 9. - 11.12.2016 FIGURE DETAILED RESULTS - Age Group 13-15 (B) Referee: Maiju Ojala Panel #1 (figure 1, 2 and 3) Panel #2 (figure 4 and 5) Figures Judge

Lisätiedot

MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata Masters Finnish Records, 25 m pool

MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata Masters Finnish Records, 25 m pool MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata 27.5.2019 Masters Finnish Records, 25 m pool Miehet / Men 50 m VU / freestyle A (25-29) Ari-Pekka Liukkonen Cetus 21,95 7.5.2016 Imatra B (30-34) Janne Virtanen LaKa

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Voimakiekko 2018 Voimakiekko Naiset 1,9kg

Voimakiekko 2018 Voimakiekko Naiset 1,9kg Voimakiekko 2018 Voimakiekko Naiset 1,9kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 23,99 28.5.2018 Leppävirta 2 Riia Toivanen JuKu 23,40 10.6.2018 Juankoski 3 Asta Kankaala LepU 23,33 10.6.2018 Juankoski 4 Piia Aaltokoski

Lisätiedot

Hiihtotyyli Vapaa Lopputulokset 14.2.2015

Hiihtotyyli Vapaa Lopputulokset 14.2.2015 81 Pohjois-Savon Piirinmestaruushiihdot/Forte sport nuorisocupin 2. osakilpailu PSH MIEHET 8 V 1 KM 1 Tuukka Ovaskainen 2007 M08 Sonkajärven Pahka 40199421 11:01:30 4:34:00 2 Juho Huttunen 2007 M08 Sonkajärven

Lisätiedot

Norppauinnit. Lappeenranta Lähtölista

Norppauinnit. Lappeenranta Lähtölista Norppauinnit Lappeenranta 5.11.2011 Lähtölista Sivu: 1 Aika: 22:00:38 Kilpailun aikataulu - Norppauinnit Kilpailu: Norppauinnit 2011 Kilpailun paikkakunta: Lappeenranta Järjestäjä: Lappeenrannan Kisa-Toverit

Lisätiedot

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis.

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis. Miehet 12 vuotta 3 km V 11.01.30 4 29769352 Arttu Pajunen Kangasniemen Kalske 11.01.30 16 xxx Aaro Puttonen Ristiinan Urheilijat 11.01.30 32 24202842 Sami Roos Mikkelin Hiihtäjät 11.01.30 33 30134124 Juho

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

Kilpailuvaliokunnan kokoonpano vuonna 2018: pj. Sari Kekola sekä valiokunnan kokouksiin sai osallistua kaikki Seinäjoen Uimareiden jäsenet

Kilpailuvaliokunnan kokoonpano vuonna 2018: pj. Sari Kekola sekä valiokunnan kokouksiin sai osallistua kaikki Seinäjoen Uimareiden jäsenet KILPAILUVALIOKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2018 Kilpailuvaliokunnan kokoonpano vuonna 2018: pj. Sari Kekola sekä valiokunnan kokouksiin sai osallistua kaikki Seinäjoen Uimareiden jäsenet Yleistä Kilpailuvaliokunnan

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Laji 1, P-10,-12,-14,-16,M 100pu, Loppukilpailut v # Nimi Synt Seura 50m Aika Tila

Laji 1, P-10,-12,-14,-16,M 100pu, Loppukilpailut v # Nimi Synt Seura 50m Aika Tila Sivu: 1 Päivämäära: 17 syyskuu 2017 Aika: 10:25:24 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (väliajat, ei pisteitä) Kilpailu: Satakunnan alueuinnit Kilpailun paikkakunta: Rauma Järjestäjä: Rauman uimaseura

Lisätiedot

Laji 1, 200m Sku T-11,T-13,T-15,N, Loppukilpailut 11 v ja nuoremmat Sij. Nimi Synt PisteeFINA 50m 100m 150m Aika Tila Seura

Laji 1, 200m Sku T-11,T-13,T-15,N, Loppukilpailut 11 v ja nuoremmat Sij. Nimi Synt PisteeFINA 50m 100m 150m Aika Tila Seura Sivu: 1 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: Talviuinnit Kilpailun paikkakunta: Lappeenranta Järjestäjä: Kilpailun johtaja: Tuula Steenari Kilpailun sihteeri: Leena Mäkelä

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

Helsingin Uimareiden ennätykset 2016

Helsingin Uimareiden ennätykset 2016 M 50 m pu 00:27.28 2016 Jari Mäkäläinen Helsinki 22.10. M 100 m pu 01:01.36 1997 Pasi Salonen Kuopio 50m M 200 m pu 02:10.50 1997 Pasi Salonen Helsinki M 50 m su 00:29.26 2006 Mikael Koponen Helsinki M

Lisätiedot

Laji 1, 100m Vapaauinti Naiset, Loppukilpailut 0 v ja vanhemmat # Nimi Synt Pistee FINA 50m Aika Tila Seura

Laji 1, 100m Vapaauinti Naiset, Loppukilpailut 0 v ja vanhemmat # Nimi Synt Pistee FINA 50m Aika Tila Seura Sivu: 1 Lisenssinhaltija: Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: Kainuun alueuiniit Kilpailun paikkakunta: Kajaani Järjestäjä: ry Kilpailun johtaja: Jukka Fomin Kilpailun

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

Kuviomestaruuskisat 2012

Kuviomestaruuskisat 2012 FINNISH SWIMMING ASSOCIATION SYNCHRONIZED SWIMMING Oulu 14-16.12.2012 Kuviomestaruuskisat 2012 Kuviomestaruuskisat 2012 AG12 Kuviomestaruuskisat 2012 Oulu 14-16.12.2012 Tulokset: AG12 Referee: Susanna

Lisätiedot

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013. Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) Naiset 50 m VU

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013. Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) Naiset 50 m VU Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013 Naiset mukana 20 parasta uinti aikaa ajalta 27.05.2013-01.01.2003 Lajit Sija Aika Nimi SV Seura pvm Paikka Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) 1 20,43 Johanna Tukeva

Lisätiedot

Kilpailu Kainuun alueuinnit Tulostuspäivämäärä 25 huhtikuu 2010 Kilpailun paikkakunta. Kajaani Tulostusaika 16:34

Kilpailu Kainuun alueuinnit Tulostuspäivämäärä 25 huhtikuu 2010 Kilpailun paikkakunta. Kajaani Tulostusaika 16:34 1 / 6 26.4.2010 6:51 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu Kainuun alueuinnit Tulostuspäivämäärä 25 huhtikuu 2010 Kilpailun paikkakunta Kajaani Tulostusaika 16:34 Järjestäjä

Lisätiedot

MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 50 m rata Masters Finnish Records, 50 m pool

MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 50 m rata Masters Finnish Records, 50 m pool MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 50 m rata 11.2.2019 Masters Finnish Records, 50 m pool Miehet / Men 50 m VU / freestyle A (25-29) Ari-Pekka Liukkonen Cetus 22,34 25.10.2014 Jyväskylä B (30-34) Jani Rusi AUi

Lisätiedot

Kuhin hiihdot ja nuorisocup osakilpailu L Ä H T Ö L I S T A Kuopion hiihtäjät :43

Kuhin hiihdot ja nuorisocup osakilpailu L Ä H T Ö L I S T A Kuopion hiihtäjät :43 Miehet 8 vuotta 1 km P 11.01.00 40471770 3 Antti Tanskanen Iisalmen Visa Naiset 8 vuotta 1 km P 11.02.30 40461523 6 Aurora Kirjavainen Puijon Hiihtoseura 11.03.00 40429198 7 Hilma Heiskanen Suonenjoen

Lisätiedot

Tulokset Täydellinen - Ikäryhmittäin (pisteet ja väliajat)

Tulokset Täydellinen - Ikäryhmittäin (pisteet ja väliajat) Tulokset Täydellinen - Ikäryhmittäin (pisteet ja väliajat) Kilpailu Kainuun alueuinnit Tulostuspäivämäärä 12 lokakuu 2008 Kilpailun paikkakunta Kajaani Tulostusaika 21:16 Järjestäjä Kajaanin Uimaseura

Lisätiedot

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty NAISET 20 parasta uinti aikaa ajalta Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) Naiset 50 m VU

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty NAISET 20 parasta uinti aikaa ajalta Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) Naiset 50 m VU Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 05.11.2012 NAISET 20 parasta uinti aikaa ajalta 01.01.2003-05.11.2012 Lajit Sija Aika Nimi SV Seura Kilpailut Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) Naiset 50 m VU 1 20,72 Mira

Lisätiedot

681 Pohjois-Savon Piirinmestaruushiihdot/Forte sport nuorisocupin 2. osakilpailu PSH 14.2.2015

681 Pohjois-Savon Piirinmestaruushiihdot/Forte sport nuorisocupin 2. osakilpailu PSH 14.2.2015 681 Pohjois-Savon Piirinmestaruushiihdot/Forte sport nuorisocupin 2. osakilpailu PSH Iisvesi, Onkilampi, Ampumaradantie 149, 77600 Suonenjoki 14.2.2015 163 hiihtäjää Ilmoittautunut Hiihtotyyli Vapaa MIEHET

Lisätiedot

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Lentopalloseura JOHDANTO Toimintavuoden 2015 syksyllä käynnistyi Lentopalloseura Pieksämäen Tsemppi 82:n 34. toimintakausi. Se tietää sitä,

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Anni Kalilainen Pieksämäen Veikot 05:55.8

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Anni Kalilainen Pieksämäen Veikot 05:55.8 Sivu 1/6 Tulokset Iivo CUP 2019 02.02.2019 N8 1 km 1 Anni Kalilainen 40468222 Pieksämäen Veikot 05:55.8 2 Iina Anni Emilia Toikkanen 60300763 Rautalammin Urheilijat 06:31.7 3 Aino Myllylä 60298081 Kiuruveden

Lisätiedot

Laji 1, 50m Rintauinti Naiset, Loppukilpailut 9 v ja nuoremmat # Nimi Synt Pisteet FINA Aika Tila Seura Ilm.aika Code

Laji 1, 50m Rintauinti Naiset, Loppukilpailut 9 v ja nuoremmat # Nimi Synt Pisteet FINA Aika Tila Seura Ilm.aika Code Sivu: 1 Päivämäära: 06 syyskuu 2017 Aika: 06:50:47 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: RaUs Cup-uinnit 4.9.2017 Kilpailun paikkakunta: Rauma Järjestäjä: Kilpailunjohtaja:

Lisätiedot

SM-JAKKARANHEITTOKISAT 2.7.2016

SM-JAKKARANHEITTOKISAT 2.7.2016 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS KILPA Timo Nissinen Jämsänkoski 29,96 30,84 30,30 30,58 30,84 1 SE Jukka Vesterinen 27,20 27,85 27,22 27,68 26,02

Lisätiedot

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 Sarja: Miehet, yleinen Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 2 puolimaraton M / Hyttinen Antti / Fenestra Rytky 01:20:54 3 puolimaraton M / Hämäläinen

Lisätiedot

SOLO. # Swimmer Club Figures Free Total FINAL Result

SOLO. # Swimmer Club Figures Free Total FINAL Result SOLO Results - SOLO FINA Junior # Swimmer Club Figures Free Total FINAL Result 1 Inka Hirsilä OU 57,7200 62,8667 120,5867 2 OU 55,8982 61,2000 117,0982 3 Viivi Pöykiö KuUS 55,4873 60,3000 115,7873 4 Sini

Lisätiedot

Sivu: 1 Päivämäära: 16 joulukuu 2017 Aika: 21:47:11

Sivu: 1 Päivämäära: 16 joulukuu 2017 Aika: 21:47:11 Sivu: 1 Päivämäära: 16 joulukuu 2017 Aika: 21:47:11 Osallistujaluettelo Laji 1-20 - Kilpailujakso 1 Kilpailu: TUL Oulun PM-uinnit Kilpailun paikkakunta: Oulu Järjestäjä: Oulun Lohet Laji 1, 100m VU P-13,

Lisätiedot

Hämeenlinnan koulujen väliset uinnit 30.3.2015 Hämeenlinnan uimahalli

Hämeenlinnan koulujen väliset uinnit 30.3.2015 Hämeenlinnan uimahalli Laji 1 (3-4 t 50 PU) 1 Siiri Reinonen Seminaari 00:43.3 Laji 2 (3-4 p 50 PU) 1 Aleksi Kokkonen Seminaari 00:51.0 Laji 3 (5-6 t 50 PU) 1 Sofia Nieminen Nummi 00:33.3 2 Emma Kajanto Ruununmylly 00:33.7 3

Lisätiedot

Kuhin hiihdot ja nuorisocup osakilpailu T U L O K S E T Maaningan Mahti :59. Sija Nimi Seura Lähtönro Loppuaika Ero

Kuhin hiihdot ja nuorisocup osakilpailu T U L O K S E T Maaningan Mahti :59. Sija Nimi Seura Lähtönro Loppuaika Ero Miehet 8 vuotta 1 km P - 3. 40471770 Antti Tanskanen Iisalmen Visa Naiset 8 vuotta 1 km P 1. Hilma Heiskanen Suonenjoen Vasama 7 5.38,9 2. Taru Ovaskainen Sonkajärven Pahka 8 6.09,5 0.30,6 3. Lilja Pekonen

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Laji 1, Ralli-aloittelijat 25m vu, Loppukilpailut 0 v ja vanhemmat # Nimi Synt Pisteet FINA Aika Tila Seura Ilm.aika Code

Laji 1, Ralli-aloittelijat 25m vu, Loppukilpailut 0 v ja vanhemmat # Nimi Synt Pisteet FINA Aika Tila Seura Ilm.aika Code Sivu: 1 Päivämäära: 20 maaliskuu 2018 Aika: 09:23:11 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: RaUS cup-uinnit 19.3.2018 Kilpailun paikkakunta: Rauma Järjestäjä: Rauman uimaseura

Lisätiedot

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg 1 Ulvi Jurikivi KU-58 14,49 22.9.2012 Leppävirta 2 Piia Aaltokoski LepU 12,88 30.9.2012 Leppävirta 3 Asta Kankaala LepU 12,68 18.8.2012 Leppävirta 4 Anastasia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS T U L O K S E T Miehet 15 vuotta 3 km V 1. Tommi Härkönen Paltamon Urheilijat 7.23,7 2. Antti Huusko Ristijärven Pyry 7.23,8 0.00,1-5. 30834424 Mikko Haverinen Kuhmo-Ski

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata Masters Finnish Records, 25 m pool

MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata Masters Finnish Records, 25 m pool MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata 8.3.2017 Masters Finnish Records, 25 m pool Uudet ennätykset Miehet / Men 50 m VU / freestyle A (25-29) Ari-Pekka Liukkonen Cetus 21,95 7.5.2016 Imatra B (30-34) Janne

Lisätiedot

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5)

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011 Yleistä Organisaatio Vuosi 2011 oli Rauman Uimaseuran 97. toimintavuosi, jolloin on jatkettu vakiintunutta, vilkasta ja monipuolista toimintaa. Seuran

Lisätiedot

Helsingin Uimareiden ennätykset 2015

Helsingin Uimareiden ennätykset 2015 M 50 m pu 00:27.39 2005 Jari Mäkäläinen M 100 m pu 01:01.36 1997 Pasi Salonen Kuopio 50m M 200 m pu 02:10.50 1997 Pasi Salonen M 50 m su 00:29.26 2006 Mikael Koponen M 100 m su 01:04.05 2007 Mikael Koponen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011 20 vuotta Taekwondoa

TOIMINTAKERTOMUS 2011 20 vuotta Taekwondoa Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 20 vuotta Taekwondoa Sisältö JOHTOKUNTA 2011... 3 TOIMINTA... 3 Lasten ja nuorten liikunta... 3 PALKITUT... 4 OHJAAJAT... 5 TALOUS... 5 VIERAILIJAT...

Lisätiedot

Meri-Lappi uintien tulokset 23.10.2015

Meri-Lappi uintien tulokset 23.10.2015 Meri-Lappi uintien tulokset 23.10.2015 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (väliajat, ei pisteitä) Kilpailu Meri-Lappi Uinnit Tulostuspäivämäärä 23 lokakuu 2015 2015 Kilpailun Kemi Tulostusaika 15:16

Lisätiedot

M m. M17 Pituus. 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka 76 Juuso Nieminen Juankosken Kuohu.

M m. M17 Pituus. 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka 76 Juuso Nieminen Juankosken Kuohu. M17 200 m 15 Aleksi Husso Maaningan Mahti 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 33 Elmo Kekkonen Turun Urheiluliitto M17 Pituus 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka

Lisätiedot

Asemajuoksu 9.9.2012 Riihimäki

Asemajuoksu 9.9.2012 Riihimäki Asemajuoksu 9.9.2012 Riihimäki TULOKSET Miehet Yl. nro nimi seura / paikkakunta aika 1 14 Ville Heikkilä Lakeuden maanrakennus 34:01,1 2 2 Antti Rönkkö KeU 35:11,1 3 3 Pasi Silvennoinen Riihimäen Kehä-Ketut

Lisätiedot