KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS Hyväksytty vuosikokouksessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS Hyväksytty vuosikokouksessa"

Transkriptio

1 Kuopion Uimaseuran vuosikokous KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS Hyväksytty vuosikokouksessa

2 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2007 JOHDANTO Kuopion Uimaseura KuUS on toiminut Kuopiossa jo vuodesta 1904 ja seura on yksi Suomen vanhimpia suomenkielisiä uimaseuroja. Lajeina seurassa on taitouinti, uinti ja vesipallo. Toiminnallisesti kausi oli edellisten vuosien kaltainen, kaikissa lajeissa järjestettiin kilpailuja ja otteluita. Erittäin positiivista menneelle kaudelle on vesipallon juniorityö, jossa junioreitten määrä kasvoi kolminkertaisesti. Valitettavasti vesipallossa miehet joutuivat luopumaan sarjasta pitkän mitaliputken jälkeen. Uinnin puolella haettiin uusia toimintatapoja ja oltiin onnistuneella leirillä Espanjan Calellassa isolla ryhmällä. Kuopion Uimaseuran varainhankinta ja talous perustuu talkootyöhön. Seura turvautui taas talkooväen henkeen ja upeasti on erilaisia otteluita ja kisoja taas vedetty läpi. Talkootyönä tehtiin mm ruohonajoa, liikenteenohjausta, kukkien myyntiä, karkkimyyntiä, lahjapaketointia ja kisojen aikana olevaa kioskimyyntiä. Suurkiitokset koko seuran väelle talkootyöavusta. Saimme upeasti vedettyä läpi erilaisia otteluja ja kisoja. Seuran talous saatiin vakautettua ja toimintaa on hyvä jatkaa. Seuran toimintavuoden tärkein tapahtuma oli Rollo-leiri, johon osallistui n. 650 uimaria ympäri maan. Tapahtuma onnistui hyvin ja tehtyjä talkootyötunteja kertyi lähes 2700 tuntia. Hallitus valitsi tapahtumaa varten Rollopäälliköksi Sami Piirosen, joka koordinoi koko tapahtuman järjestelyt apunaan iso joukko seuralaisia. Sami Pena Piiroselle erityis kiitokset hyvin tehdystä työstä. Seura toimii tiiviissä yhteistyössä Suomen Uimaliiton kanssa ja pyrkii tuottamaan laadukasta monipuolista seuratoimintaa.seuran toiminnan päätavoitteet ovat edelleenkin junioritoiminnan kehittäminen ja kasvatuksellisuuteen tähtäävä toiminta. Seura järjestää uintikursseja junioreille, mutta tilauksesta myös yrityksille. Aikuisuimakouluista ollaan keskusteltu useasti, mutta niitä ei seura ole vielä saanut käyntiin. Myös uimaseuran järjestämiä vesijumpilla olisi kysyntää ja niitä harkitaan jatkossa. Paikallisesti tärkein yhteistyökumppani on edelleen Kuopion kaupunki, jonka tiloissa seura toimii. Kuopion kaupunki on myös seuran merkittävin taloudellinen avustaja. Avustukset tulevat ohjaajapalkkioina ja tapahtuma-avustuksina. Lisäksi hallitus on myynyt uimahallin mainospaikkoja useamman vuoden sopimuksilla. Hallitus ja vuosikokous Seuran sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Kokouksessa valittiin seuran puheenjohtajaksi jatkamaan Sakari Konttinen, hyväksyttiin talousarvio ja toimintakertomus kaudelta sekä talousarvio ja toimintasuunnitelma kaudelle Tilintarkastajiksi valittiin Risto Finne ja Timo Korhonen ja varalle Ilkka Finne ja Toni Korhonen.

3 Kuopion Uimaseuran vuosikokous Hallituksen jäseninä jatkoivat Pirkko Kasurinen (varapuheenjohtaja), Aino Jääskeläinen. Tapio Kaikkonen. Jäsenet Juha Kainulainen ja Mikael Halme valittiin uudelleen kolmivuotiskaudeksi hallitukseen. Rahastonhoitajana toimi Minna Halme ja sihteerinä hallituksen jäsen Mikael Halme. Seuran kirjanpitoa on hoitanut Kirjanpitopalvelu Pirjo Sundman Ky. Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana kahdeksan kertaa. Toiminta on ollut vakaata ja hallituksen ei ole tarvinnut kokoontua niin usein kuin aiempina vuosina, jolloin kokoontumisia saattoi olla jopa 13 kertaa vuodessa. Talousarvion toteutuminen Seuran tavoite oli kääntää miinusmerkkinen talous positiiviseksi ja siinä onnistuttiin. Edellisen toimintakauden, , tappiollinen tulos kääntyi myönteiseksi kaudella Luvut lähemmin tilitarkastuskertomuksessa. Tulosta auttoi ROLLO-leirin ja kisojen järjestäminen kesäkuun alussa. Seuran tavoite on jatkaa tarkan euron linjalla, pyrkien kuitenkin turvaamaan varsinaisen toiminnan jatkumisen nykyisellä tai jopa paremmalla tasolla. Jäsenistö Seurassa oli jäseniä 241 kpl. Seuran jäsenmaksu toimintakaudella oli 28 e/hlö, 70 e/perhemaksu. Seuran jäsenmäärä on lähes sama kuin edellisvuotena, mutta tippunut viimeisestä huippuvuodesta 2002, jolloin jäseniä oli 426 henkilöä. Vertailuna vuosi 1999, jolloin jäseniä oli 200 henkilöä. Tavoitteiden toteutuminen Kunkin lajien tavoitteiden toteutuminen on esitettyjen myöhemmin lajien kohdassa. Seuran toiminnan pääpaino on edelleen junioritoiminnan kehittäminen ja kilpailullisen menestyksen kohottaminen uinnissa, vesipallossa ja taitouinnissa. Jatkossa tavoitteena myös on järjestää aikuisille suunnattuja uintitekniikkakursseja, mahdollisesti myös ohjattuja vesijumppia. Toiminnan tavoitteeksi vuosi sitten kirjattiin uusien valmentajien koulutus kaikkiin lajeihin, erityisesti junioritoiminnan tarpeisiin. Avainasemassa olivat jaokset, joiden kautta toiminta hoidettiin. Muihin tavoitteisiin kirjattiin junioritoiminnan kehittäminen ja kasvatuksellisuuteen tähtäävä toiminta. Tavoitteena myös lisätä seuran nykyinen aktiivisten jäsenten määrä ja pyrkiä lisäämään seuran yhteisiä tapahtumia. Seuran jäsenmäärää ei pystytty kasvattamaan kasvaneesta junioritoiminnasta huolimatta. Tämä johtui osaltaan siitä, että miesvesipalloilijat jäi toiminnasta pois miesten luopuessa sarjasta ja uimarit eivät tulleet jäseniksi koko perheenä vaan vain yhden henkilön voimin.

4 Kuopion Uimaseuran vuosikokous Tavoitteena on ollut pitää seura velattomana ja vakavaraisena ja tässä ollaan onnistuttu tiukan talousseurannan ansiosta. Erityisesti uinnin puolella oli tarvetta koordinointiin mm laskutuksen suhteen ja uintijaoksen sihteeri sihteeri Pirkko Kasurinen on tehnyt hyvää työtä jaoksesn asioitten huolehtimisessa. Aiemmin Kuopion Uimaseurasta on ollut edustajia Uimaliiton liittohallituksessa ja lajijaostoissa.tavoitteena oli saada edustus lajijaostoihin, mutta tässä ei onnistuttu. Tavoitteena oli järjestää parhaimmat Rollot kautta aikojen ja siinä seura onnistui, sekä toiminnallisesti että taloudellisesti. Tiedotustoiminta Valmentajat ovat hoitaneet tiedotustoimintaa omille uimareilleen. Seuran internetsivut ja sähköposti ovat toimineet yhtenä tiedotuskanavana. Esa Koivisto on ylläpitänyt seuran kotisivuja ja on pystynyt päivittämään sivut reaaliajassa. Syksyllä 2007 sivujen päivitys siirtyi sihteerille Mikael Halmeelle. Seuran on tiedottanut toiminnastaan myös hallin ilmoitustaululla. Vuoden aikana kuopiolaisesta uintiurheilusta on runsaasti artikkeleita mm Savon Sanomissa ja Uinti-lehdessä. mm. Uinti-lehti teki jutun seuraleijonasta. Seuraleijonaksi valittiin Harri Turunen pitkästä ja monipuolisesta työstä seuran eri toimintojen eteen. Edustukset muissa yhteisöissä Kuopion Uimaseura on Suomen Uimaliitto Ry:n jäsenseura ja perustajajäsen. Naisten, miesten ja B-junioreiden virallisten SM-sarjojen tilastoinnin Uimaliitossa on hoitanut Janne Linnus. Linnus on hoitanut epävirallisesti Uimaliitolle C-junioreitten ja divari-sarjan tilastointia. Uimaseuralla ei ole ollut tällä kaudella muita edustuksia. Huomionosoitukset: KuUS ry on muistanut seuraavia henkilöitä ja yhteisöjä toimintavuoden aikana: Kuutta ylioppilasta onniteltiin á 30 euron lahjakortilla: Petra Lonka, Tiia Ikonen, Niko Markkanen, Atte Uusitalo, Mika Apell ja Lasse Hietamäki. Suomen Uimaliitto 100 v., yhteislahjaan osallistuminen perustajajäsenten kanssa, 100 e. Lauri Aronen, muistoadressi. Kiitetty ja muistettu rollopäällikkö Sami Pena Piirosta. Hallitus jakoi seuran kiertävän ryhtipalkinnon aktiiviselle toimitsijalle Marja Turuselle Seuran kiertävä vuoden urheilijan palkinto jaettiin Jussi Sillanpäälle. Palkinnot jaettiin pidettyjen Kynttiläuintien yhteydessä tammikuussa Kynttiläuinnit olivat ns jälkipikkujoulu seuralaisille.

5 Kuopion Uimaseuran vuosikokous JAOKSET : Uintijaos: Harri Turunen puheenjohtaja, Pirkko Kasurinen sihteeri, Tiina Nykter, Satu Kuivalainen, Petri Mäkelä, Heidi Köster, Sakari Konttinen, Mikko Porali, Sami Piironen, Mikko Lonka, Toni Korhonen. Taitouintijaos: Toimintakauden aikana taitouintijaoksen puheenjohtajana on toiminut Riitta Helle ja sihteerinä Anne Heikkinen. Jaoksen toiminnassa ovat olleet aktiivisesti mukana Jenni Hakkarainen, Tiina Hakkarainen, Tarja Lyytinen, Tarja Lyytinen, Nina Miikkulainen, Anna Rautio, Tarja ja Seppo Pöyhönen sekä joukko muita taitouimareiden vanhempia. Aino Jääskeläinen edusti taitouimareita Uimaseuran hallituksessa. Toimintakauden aikana pidettiin 8 kokousta ja kauden päättäjäiset. Vesipallojaos: Vesipallojaoksessa työskentelivät Ilkka Finne, Janne Linnus Sanna Nurmi, Sointu Nieminen ja Tapio Kaikkonen. UINNIN KAUSI Kilpailullisten tavoitteiden toteutuminen SM kilpailuissa 1-2 finaalipaikkaa Tavoite ylitettiin, pitkän radan SM 3 finaalipaikkaa, joista 1 pronssi, lyhyen radan 3 finaalipaikkaa, joista Suomen Mestaruus 200 perhosuinnissa NSM kilpailuissa jatkaa uuden uimari-ikäluokan nostamista NSM-joukkueeseen sekä 2-4 sijoitusta 16 parhaan joukkoon ja 1-2 mitalisijaa Sijoitustavoite toteutui, pitkällä radalla 4 sijoitusta 16 parhaan joukkoon, joista 2 hopeaa, joukkueen koko 5 uimaria, lyhyellä radalla 4 sijoitusta 16 parhaan joukkoon, joista 1 kulta ja 2 pronssia IKM-kilpailut sijoitusta 10 parhaan joukkoon Tavoite toteutui, 3 sijoitusta 10 parhaan joukkoon, joista 1 kulta IKM-kilpailut sijoitusta 10 parhaan joukkoon Tavoite ei toteutunut, ei yhtään sijoitusta 10 parhaan joukkoon Rollo-kilpailut 2007, joukkueen kasvattaminen uimariin Tavoite ei toteutunut, joukkueen koko 12 uimaria Yhteisenä tavoitteena oli kaikissa SM-tason kilpailuissa kasvattaa joukkueiden kokoa ja nostaa seuran tasoa viestimenestyksen kautta Tavoite osittain toteutunut, joukkueiden koko kilpailuissa on kasvanut, mutta viesteihin ei ylemmällä tasolla osallistuttu Järjestettiin: Seurakisoja syksyllä sekä keväällä Poppi-uinnit Talviuinnit Rollo-leiri

6 Kuopion Uimaseuran vuosikokous Uimarit osallistuivat: Seuran sisäiset kilpailut ja seuran järjestämät kilpailut Syysuinnit, Varkaus Kouvolan Sanomat uinnit, Kouvola Syysuinnit, Tampere Lyhyen radan ikäkausimestaruusuinnit, alkukilpailut, Lappeenranta Fourth Finnish Open Swimming Grand Prix, Hämeenlinna Heidi Karjalainen 100 pu 7. N 4 x 50 skuv Lyhyen radan ikäkausimestaruusuinnit, loppukilpailut, Godby Heidi Karjalainen T pu 1. Anna-Riina Hiltunen T su 10. Tanja Hyvärinen T vu 14. Nina Mäntynen T su Talvi-uinnit, Lappeenranta Suomen Mestaruusuinnit, Espoonlahti Heidi Karjalainen 100 pu pu 7. Salla Kasurinen 200 ru Nuorten pitkän radan Suomenmestaruusuinnit, Turku Heidi Karjalainen 100 pu pu 2. Salla Kasurinen 100 ru ru internationale nachwuchsschwimmfest, Bad Bergzabern KLL:n mestaruuskilpailut, Kemi Lyhyen radan Masters-mestaruusuinnit, Rauma Marja Turunen 100 sku vu Laviaarit, Espoo Rollo-uinnit, Kuopio T-10/P-11 4 x 50 vuv 8. (Henri Köster, Heli Heikkinen, Ville Ihalainen, Moona Soininen) Valtteri Siikasmaa P ru Pitkän radan ikäkausimestaruusuinnit, Vaasa Paavo Konttinen P ru Nuorten Suomen lyhyen radan Mestaruusuinnit, Kemi Heidi Karjalainen 100 pu pu 1. Salla Kasurinen 100 ru ru Suomen lyhyen radan Suomenmestaruusuinnit, Jyväskylä Heidi Karjalainen 200 pu pu pu 7. Edustukset Nuorten PM-uinnit, Tampere Heidi Karjalainen 4x100 sku-viesti Nuortenmaajoukkueleiri Luxemburg Heidi Karjalainen Suomi-Viro maaottelu, Tallinna Heidi Karjalainen

7 Kuopion Uimaseuran vuosikokous Valmennustoiminta Uinnin vastuuvalmentajana on toiminut Harri Turunen Lisäksi kauden aikana valmentajina toimivat Henna Karhunen, Mikko Lonka, Teemu Turunen, Tua Turunen, Petra Sundman, Olli Vanninen, Petra Lonka, Jaakko Köster, Sami Piironen, Heidi Rissanen, Matti Hienonen, Vilma Korhonen, Jere Ronkainen ja Petra Korhonen. Mikko Lonka on toiminut uimaliiton Siniviittaleiri valmentajana. Leiritoiminta Seuraleirejä järjestettiin 2 kpl Oman seuran järjestämälle Rollo-leirille osallistui 35 uimaria sekä 6 valmentajaa. Kuopio-ryhmällä Espanjan Calellassa leiri Itä-Suomen alueleiri, Kuopio Uinnin parhaat urheilijat Vuoden uimari Heidi Karjalainen Vuoden naisuimari Heidi Karjalainen Vuoden miesuimari Jussi Sillanpää Vuoden tyttöuimari Salla Kasurinen Vuoden poikauimari Valtteri Siikasmaa Vuoden vammaisuimari Ritva-Liisa Mikkonen Vuoden mastersuimari Marja Turunen TAITOUINNIN KAUSI Jäsenistö Taitouinnin harrastajien määrä pysyi suurin piirtein samana toimintakauden aikana. Kaksi uimisen lopettanutta uimaria siirtyi valmentajiksi ja uusista aloittaneista alkeisryhmän uimareista pari jäi pysyvästi ryhmään. Toimintakauden lopussa oli 13 aktiivista taitouinnin harrastajaa. Tavoitteiden toteutuminen Toimintakauden tavoitteena oli taitouinnin jatkuvuuden turvaaminen, mitalisijoja ikäkausija nuorten mestaruuskilpailuissa sekä kansainvälisiin kilpailuihin osallistuminen. Uutta alkeisryhmää käynnistettiin syksyllä ja keväällä ja sen myötä saatiin muutama uusi taitouinninharrastaja. Talvi SM- kilpailuista tuli ainut mitalisija, muissa kilpailuissa sijoitukset olivat hyviä. Ikäkausimaajoukkueen uimari osallistui kansainvälisiin kilpailuihin ikäkausimaajoukkueen mukana.. Koulutus Kuopiossa järjestettiin taitouinnin C-tuomarikoulutus, mihin osallistui 7 seuran uimaria ja valmentajaa.

8 Kuopion Uimaseuran vuosikokous Jaoksen talousarvion toteutuminen Kauden tavoitteena oli tulojen ja menojen säilyminen tasapainossa. Tavoite ylitettiin tulojen ollessa toimintakauden lopussa menoja suurempia. Kuluvan kauden aikana uimareiden perheet maksoivat rata- ja koulutusmaksuja 1740, valmennus- ja tanssimaksuja Kaupungilta saatiin ohjaaja-avustusta 797 ja matka-avustusta 150. Muita tuloja olivat kesäkukkien myynti 964 ja matkatulot Vantaan matkalta 90. Tuloja oli yhteensä Kauden aikana maksettiin ratamaksuja 1162, valmentajien kulukorvauksia ja tanssimaksuja 2313, kilpailumatka- ja yöpymiskuluja 1197 ja kilpailumaksuja 105. Muita kuluja olivat tuomarikoulutus 560 ja muut kootut maksut mm. Fina- kirjat 95. Menoja oli yhteensä Edelliseltä kaudelta taitouintijaoksella oli1137 ja tämän kauden lopulla taitouintijaoksen talous on ylijäämäinen Kilpailut Kaudella osallistuttiin seuraaviin taitouintikilpailuihin. Talvi SM Vantaa osallistuttiin seniorisarjaan Nuorten SM- kilpailut Oulussa valmentajana kilpailuissa oli Anna Rautio -tuomarina oli Jenni Hakkarainen Ikäkausimestaruuskilpailut Vantaalla valmentajina kilpailuissa olivat Anna Rautio, Essi Leivo ja Roosa Verkasalo -tuomarina oli Jenni Hakkarainen Lisäksi KuUS:n ikäkausimaajoukkueen uimari osallistui 7.4. Saksan avoimiin ikäkausimestaruuskilpailuihin maajoukkueen mukana. Saavutukset kaudella Talvi SM- kilpailut Duo 3. Kirsi Helle ja Tiina Ojanperä (OUS) Nuorten SM-kilpailut Soolo 8. Siiri Pöyhönen 54.7 Veera Hakkarainen ja Karita Vepsäläinen uivat esiuimareina

9 Kuopion Uimaseuran vuosikokous Ikäkausimestaruuskilpailut Sarja vuotiaat Duo 5. Sara Jääskeläinen ja Kaisu-Mari Kiiliäinen Veera Hakkarainen ja Karita Vepsäläinen Noora Oinonen ui soolon esiuimarina (ei kuvioita) Sarja 12 -vuotiaat ja alle Joukkue (Anni Heikkinen, Maria Kinnunen, Enni Lyytinen, Veera Verkasalo, Emma Väänänen) ui ohjelman esiuimarina ( ei kuvioita) Valmennus Kaudella vastuuvalmentajana sekä vuotiaiden valmentajana toimi Anna Rautio, jonka ryhmässä ui keväällä 5 uimaria. Jenni Hakkarainen valmensi kuvioita vuotiaille ja nuorille. Nuorten ryhmässä ui kauden lopussa yksi uimari. Jatkoryhmän valmentajina olivat Essi Leivo ja Roosa Verkasalo. Heidän ryhmässään ui 5 uimaria. Alkeisryhmän valmentajina olivat Kirsi Helle ja Kaisu-Mari Kiiliäinen ja heidän ryhmässään oli kauden lopussa 2 uimaria. Esiintymiset vuotiaiden ryhmän uimareita esiintyi toukokuussa Kuopion uimahallissa pidetyssä promootiossa. VESIPALLOKAUSI : Vesipallossa miehet luovuttivat sarjapaikan pelaajapulan ja taloudellisten syiden vuoksi 31-vuoden mitaliketjun päätteeksi. SM-kultaa voitti Helsingin Kuhat. Naisten kauden SMsarjasijoitus oli neljäs. Naisten sarjan voitti Porin Sentterit. Tavoitteiden toteutuminen Miesten osalta tavoite ei toteutunut. Sarjapaikan luovuttaminen viime metreillä oli kova paikka perinteikkäälle joukkueelle. Naisten mitalitavoite jäi saavuttamatta. Vesipallon junioritoimintaa kehitellään edelleen. Oma D-junioriryhmä käynnistettiin syksyllä Tarkoituksena osallistua epävirallisiin sarjoihin. Samalla haettiin juniori pelaajille arvokasta kokemusta tulevia kausia ajatellen.

10 Kuopion Uimaseuran vuosikokous Talousarvion toteutuminen Vesipallojaos on pystynyt pienentämään kuluja siten että kausi ei jäänyt tappiolle. Toiminta on kuitenkin edelleen kallista ja uusia rahoitus-, ja varainhankintakeinoja luodaan. Kuluja ja harjoitusvuoroja karsittiin. Kilpailulliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Miesten SM-sarjassa paikan luovutus (tavoite oli mestaruus) Miesten joukkue ei osallistunut kansainväliseen turnaukseen. Naisten sarjan mitalitavoite jäi saavuttamatta (sijoitus 4.) Kilpailutoiminta - SM-sarjaottelut naisten sarjoissa Suomen Uimaliiton kilpailukalenterin mukaisesti. - A-junioreiden osallistuminen epäviralliseen Divariin - Junioreiden osallistuminen epävirallisiin sarjoihin D- ja C-sarjoissa - B-Juniorit osallistuminen sarjaan yhteistyössä Jyväskylän Saukkojen kanssa - KuUS ei osallistunut Suomen Cupiin miesten sarjassa Seura osallistui - Naisten SM-sarjaan - A-juniorit Divariin (epävirallinen) - C-juniorit epäviralliseen sarjaan - D-juniorit epäviralliseen sarjaan Miesten SM-sarja Joukkue luovutti sarjapaikkansa ankaran mietinnän jälkeen pelaajapulan ja taloudellisten syiden vuoksi. Naisten SM-sarja Naisten joukkue osallistui sarjaan ja sijoittui neljänneksi Porin Sentteriden voittaessa mestaruuden. Sarja pelattiin turnausmuotoisena. Joukkueessa pelasivat kauden aikana: Naisten joukkueessa pelasivat valmentaja Ilkka Finnen johdolla: Nina Huhtala MV, Minna Markkanen, Reeta Nurmi, Jenni Laakkonen, Sointu Nieminen, Sanna Tenhunen, Viivi Koskinen, Sanna Nurmi C, Elina Sulkko, Henna Karvinen, Hanna Kurkipuro, Reetta Remes, Julia Nagy, Elina Lommi, Piia Valonen, Hanna Nisula, Kati Tolonen, Meeri Hyvärinen. Joukkue osallistui pelaamisen lisäksi varainhankintaan tekemällä erilaisia talkootöitä esim. ruohonleikkuu ja paketointi.

11 Kuopion Uimaseuran vuosikokous Junioritoiminta Miesten joukkueen edesottamusten vuoksi junioritoimintaan oli pikaisesti tehtävä muutos. Tämän muutoksen ansiosta seuraan perustettiin D-juniori ryhmä. Juniorit osallistuivat epäviralliseen D-juniori sarjaan. Samalla hieman vanhemmista junioreista koottiin ryhmä joka osallistui C-junioreiden epäviralliseen sarjaan. Junioreiden määrää lisääntyi edellisen kauden n.12 juniorista, 38 junioriin. Uusien pelaajanalkujen ikähaarukka oli 9 16 vuotta. Maajoukkue-edustukset Miesten maajoukkuetoimintaa ei kaudella ollut. Juniorimaajoukkueisiin KuUS:sta osallistuivat Sampsa Kaikkonen. Maajoukkueleirille osallistui myös KuUS:sta Sandor Nagy ja Jere Ronkainen. Naisten maajoukkuetoimintaan osallistuivat Nina Huhtala MV ja Viivi Koskinen. Sampsa Kaikkonen osallistui nuorten maajaukkueen mukana Ronnebyn(SWE) turnaukseen Jossa oli Suomen lisäksi mukana POR, LIT, SWE, IRL. Sampsa Kaikkonen osallistui maajouikkueen mukana Tukholmassa pelattuun nuorten PMturnaukseen, saavuttaen siellä PM-pronssia. Sampsa toimii edelleen nuorten maajoukkueen kapteenina. Samassa turnauksessa oli myös naisten maajoukkue jossa KuUS:sta oli mukana Nina Huhtala MV ja Viivi Koskinen. Valmennustoiminta - Ilkka Finne vastasi naistenedustusjoukkueen valmennuksesta. - Janne Linnus vastasi divarissa pelanneen A-juniorijoukkueen valmennuksesta. - Tapio Kaikkonen vastasi C-junioreiden valmennuksesta. - Sointu Nieminen vastasi D-junioreiden valmennuksesta. Tuomaritoiminta Seuran vesipallotuomareina miesten ja naisten SM-sarjoissa toimi Mikael Halme ja Ilkka Finne Kauden parhaat vesipalloilijat: Miesten paras pelaaja Veskun plakaatti Naisten paras pelaaja Naispelaajien valinta Vuoden poikapelaaja Vuoden tyttöpelaaja ei valittu ei valittu Sanna Nurmi Sanna Nurmi Sandor Nagy Reetta Remes

12 Kuopion Uimaseuran vuosikokous Vuoden junioripoika Vuoden juniorityttö Simo Vauhkonen Alisa Virkki

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksyttiin vuosikokouksessa

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksyttiin vuosikokouksessa KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2006-31.8.2007 Hyväksyttiin vuosikokouksessa 24.11.2006 2 TOIMINNAN TAVOITTEET MUUT TAVOITTEET UINTI: Seuran toiminnan pääpaino on edelleen junioritoiminnan

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2005-31.8.2006 Hyväksytty vuosikokouksessa 24.11.2006. KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2005-31.8.2006 Hyväksytty vuosikokouksessa 24.11.2006. KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2005-31.8.2006 Hyväksytty vuosikokouksessa 24.11.2006 KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 2 YLEISTÄ: Kuopion Uimaseura KuUS on toiminut Kuopiossa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2008 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2008-31.8.2009 KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran toiminnan pääpaino on kilpailullisen

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2007-31.8.2008 Vuosikokous 2008

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2007-31.8.2008 Vuosikokous 2008 1 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2007-31.8.2008 Vuosikokous 2008 JOHDANTO Kuopion Uimaseura KuUS on toiminut Kuopiossa jo vuodesta 1904 ja seura on yksi Suomen vanhimpia suomenkielisiä uimaseuroja.

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2008-31.8.2009 Vuosikokous 2009

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2008-31.8.2009 Vuosikokous 2009 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2009 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2008-31.8.2009 Vuosikokous 2009 KUOPION UIMASEURA RY, 105-vuotta uintiurheilua Kuopiossa! Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2009

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2009 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2009-31.8.2010 KUOPION UIMASEURA RY, 105 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran toiminnan pääpaino

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2009-31.8.2010 Vuosikokous 22.11.2010

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2009-31.8.2010 Vuosikokous 22.11.2010 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2009-31.8.2010 Vuosikokous 22.11.2010 KUOPION UIMASEURA RY, 106-vuotta uintiurheilua Kuopiossa! 2 JOHDANTO Kuopion Uimaseura, KuUS on toiminut Kuopiossa jo vuodesta

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2014-31.8.2015

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2014-31.8.2015 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2015 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2014 31.8.2015 JOHDANTO Kuopion Uimaseura on viime vuotena panostanut vahvasti osaavan työvoiman palkkaamiseen. Toimintakauden

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2010 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2010-31.8.2011 Vuosikokous 22.11.2010 KUOPION UIMASEURA RY, 106 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2016

Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2016 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2016 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2015-31.8.2016 JOHDANTO Kuopion Uimaseura on viime vuotena panostanut vahvasti osaavan työvoiman palkkaamiseen. Toimintakauden

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2011-31.8.2012 Vuosikokous 26.11.2012

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2011-31.8.2012 Vuosikokous 26.11.2012 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2011-31.8.2012 Vuosikokous 26.11.2012 KUOPION UIMASEURA RY, 108-vuotta uintiurheilua Kuopiossa! 2 JOHDANTO Kuopion Uimaseura, KuUS on toiminut Kuopiossa jo vuodesta

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2010-31.8.2011 Vuosikokous 22.11.2011

KUOPION UIMASEURA RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2010-31.8.2011 Vuosikokous 22.11.2011 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2010-31.8.2011 Vuosikokous 22.11.2011 KUOPION UIMASEURA RY, 107-vuotta uintiurheilua Kuopiossa! 2 JOHDANTO Kuopion Uimaseura, KuUS on toiminut Kuopiossa jo vuodesta

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2013 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2012-31.8.2013 Vuosikokous 28.11.2013 KUOPION UIMASEURA RY, 109 vuotta uintiurheilua Kuopiossa! Kuopion Uimaseuran vuosikokous

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2018 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2018-31.7.2019 KUOPION UIMASEURA RY, 114 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2014 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2014-31.8.2015 KUOPION UIMASEURA RY, 110 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2017 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2016-31.7.2017 JOHDANTO Kuopion Uimaseura on viime vuosina panostanut vahvasti osaavan työvoiman palkkaamiseen. Toimintakauden

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2017 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2017-31.7.2018 KUOPION UIMASEURA RY, 113 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Kuopion Uimaseura tarjoaa

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2011 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2011-31.8.2012 Vuosikokous 22.11.2011 KUOPION UIMASEURA RY, 107 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2013 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2013-31.8.2014 Vuosikokous 28.11.2013 KUOPION UIMASEURA RY, 109 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2012 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2012-31.8.2013 Vuosikokous 26.11.2012 KUOPION UIMASEURA RY, 108 vuotta kuopiolaista uintiurheilua! 2 TOIMINNAN TAVOITTEET

Lisätiedot

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5)

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2012 Yleistä Organisaatio Vuosi 2012 oli Rauman Uimaseuran 98. toimintavuosi, jolloin on jatkettu vakiintunutta, vilkasta ja monipuolista toimintaa. Seuran

Lisätiedot

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5)

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011 Yleistä Organisaatio Vuosi 2011 oli Rauman Uimaseuran 97. toimintavuosi, jolloin on jatkettu vakiintunutta, vilkasta ja monipuolista toimintaa. Seuran

Lisätiedot

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5)

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2013 Yleistä Organisaatio Vuosi 2013 oli Rauman Uimaseuran 99. toimintavuosi, jolloin on jatkettu vakiintunutta, vilkasta ja monipuolista toimintaa. Seuran

Lisätiedot

Kilpailuvaliokunnan kokoonpano vuonna 2018: pj. Sari Kekola sekä valiokunnan kokouksiin sai osallistua kaikki Seinäjoen Uimareiden jäsenet

Kilpailuvaliokunnan kokoonpano vuonna 2018: pj. Sari Kekola sekä valiokunnan kokouksiin sai osallistua kaikki Seinäjoen Uimareiden jäsenet KILPAILUVALIOKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2018 Kilpailuvaliokunnan kokoonpano vuonna 2018: pj. Sari Kekola sekä valiokunnan kokouksiin sai osallistua kaikki Seinäjoen Uimareiden jäsenet Yleistä Kilpailuvaliokunnan

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2013-31.8.2014

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2013-31.8.2014 Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2014 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 1.9.2013-31.8.2014 JOHDANTO Kuopion Uimaseura, KuUS, täytti lokakuussa 2014 upeat 110 vuotta ja on näin ollen yksi Suomen vanhimmista

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Poimintoja kirjasta: Kuopion Uimaseuran satavuotinen taival 1904-2004, kirjoittaja Tero Matkaniemi.

Poimintoja kirjasta: Kuopion Uimaseuran satavuotinen taival 1904-2004, kirjoittaja Tero Matkaniemi. 2 3 KUOPION UIMASEURAN TOIMINTAA JO 107 VUOTTA! Lyseolainen Lauri Kemiläinen matkusti Suomen Meripelastusseuran stipendiaattina Helsinkiin oppimaan uimataitoja. Saman kesän lopulla hän järjesti Kuopiossa

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8)

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Järvenpään Uintiklubi ry:n 25 toimintavuosi Seuran toiminnan painopisteet ovat toimintavuonna 2013

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2013-2014 Yleistä Kausi 2013-2014 oli seuran 23. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin. Seuran yhteistä harjoitusvuoroa jatkettiin

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Heinäveden Yleisurheilijat 2015 päättäjäiset

Heinäveden Yleisurheilijat 2015 päättäjäiset Kauden 2015 palkitut Vuoden urheiluteko 2015 Heinäveden yu/ Heinävesi/ Kaikkien aikojen ensimmäinen Kuvansin halkijuoksun yleisen sarjan voitto! Vuoden Urheilija 2015 Matias Ahtinen (7 lajissa Pohjois-Savon

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA LEMPÄÄLÄN KUNNAN PARHAINA PALKITTAVAT Vuoden miesurheilija TEEMU ROININEN 600 painonnosto

Lisätiedot

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 1 KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 2 KUOPION SALIBANDYSEURA RY Toimintakertomus 2006-2007 1. Yleistä 2. Hallinto 3. Kilpailutoiminta 3.1 Miesten I 3.2 Miesten II- ja III-joukkue

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Lentopalloseura JOHDANTO Toimintavuoden 2015 syksyllä käynnistyi Lentopalloseura Pieksämäen Tsemppi 82:n 34. toimintakausi. Se tietää sitä,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 1 (6) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2009 30.4.2010 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoissa eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X X

Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä. pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X X Kilpailutyöryhmä 3/2018 Aika: 30.3.2018 Paikka: Sähköpostikokous Osallistujat Kutsu Läsnä Osallistujat Kutsu Läsnä pj Ville Riekkinen X X liittohallitus Emilia Uusitalo X X jäsen Krister Fogelberg X X

Lisätiedot

7 29.01.2015. Määräaikaan 9.1. 2015 klo 15.00 mennessä esityksen palkittavista urheilijoista tekivät seuraavat urheiluseurat tai yksityishenkilöt:

7 29.01.2015. Määräaikaan 9.1. 2015 klo 15.00 mennessä esityksen palkittavista urheilijoista tekivät seuraavat urheiluseurat tai yksityishenkilöt: Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta 7 29.01.2015 LIEKSALAISTEN URHEILIJOIDEN JA URHEILUSEUROJEN PALKITSEMINEN KUVLA 7 Liikuntasihteeri: Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta palkitsee vuosittain kansainvälisesti

Lisätiedot

Laji 1, 2P+2T14 4x50m vuv, Loppukilpailut 14 v ja nuoremmat # Nimi Synt Piste FINA 50m Aika Tila Seura

Laji 1, 2P+2T14 4x50m vuv, Loppukilpailut 14 v ja nuoremmat # Nimi Synt Piste FINA 50m Aika Tila Seura Sivu: 1 Lisenssinhaltija: Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: Norppauinnit 2011 Kilpailun paikkakunta: Lappeenranta Järjestäjä: Kilpailun johtaja: Asko Kokkola Kilpailun

Lisätiedot

Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä. Ilja Syrjä

Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä. Ilja Syrjä Palkinnot Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä Ilja Syrjä Tsemppipalkinnot Emmin ryhmä Venla Björkholm Tsemppipalkinnot Laurin ryhmä Emmi Tamminiemi Tsemppipalkinnot Krisse 2 -ryhmä Ella Ekman Tsemppipalkinnot

Lisätiedot

Tulokset Täydellinen - Ikäryhmittäin (pisteet ja väliajat)

Tulokset Täydellinen - Ikäryhmittäin (pisteet ja väliajat) Tulokset Täydellinen - Ikäryhmittäin (pisteet ja väliajat) Kilpailu Kainuun alueuinnit Tulostuspäivämäärä 12 lokakuu 2008 Kilpailun paikkakunta Kajaani Tulostusaika 21:16 Järjestäjä Kajaanin Uimaseura

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

Laji 1, 4x50m vuv T13, Loppukilpailut 13 v ja nuoremmat Sij. Nimi Synt Piste FINA 50m Aika Tila Seura

Laji 1, 4x50m vuv T13, Loppukilpailut 13 v ja nuoremmat Sij. Nimi Synt Piste FINA 50m Aika Tila Seura Sivu: 1 Lisenssinhaltija: rit Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: LrKT:n 50-vuotisjuhlakilpailu Kilpailun paikkakunta: Lappeenranta Järjestäjä: rit Kilpailun johtaja:

Lisätiedot

Grand Prix kilpailuma a ra ykset

Grand Prix kilpailuma a ra ykset Grand Prix kilpailuma a ra ykset 12.9.2013 Sisällys GP-sarja... 2 Lajiohjelmat... 2 GP 1 osakilpailu, 25m allas... 2 GP 2-osakilpailu, 50m allas... 3 GP 3-osakilpailu, 50m allas... 4 Aikarajat... 4 Kilpailulupamaksu...

Lisätiedot

Laji 1, 100m Vapaauinti Naiset, Loppukilpailut 0 v ja vanhemmat # Nimi Synt Pistee FINA 50m Aika Tila Seura

Laji 1, 100m Vapaauinti Naiset, Loppukilpailut 0 v ja vanhemmat # Nimi Synt Pistee FINA 50m Aika Tila Seura Sivu: 1 Lisenssinhaltija: Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: Kainuun alueuiniit Kilpailun paikkakunta: Kajaani Järjestäjä: ry Kilpailun johtaja: Jukka Fomin Kilpailun

Lisätiedot

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013 UINNIN MESTARUUSKILPAILU- JA IKÄKAUSISÄÄNNÖT

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013 UINNIN MESTARUUSKILPAILU- JA IKÄKAUSISÄÄNNÖT 27.5.2014 UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013 UINNIN MESTARUUSKILPAILU- JA IKÄKAUSISÄÄNNÖT 2 Uinnin mestaruuskilpailut 1 SUOMEN UIMALIITON MESTARUUSKILPAILUSÄÄNNÖT 1 Mestaruuskilpailut uinnissa Mestaruuskilpailuja

Lisätiedot

PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014

PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 2014 PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 ja PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 Edustuspelaajatoimikunnan vetäjä: Marco Willberg, GSM 040 930 6255 Ohjesäännöissä ilmenee pelaajien valintakriteerit eri

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2008

TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Oulunsalo Pesäpallojaosto 7.11.2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Seuraennätykset Masters Päivitetty MIEHET 25M allas

Seuraennätykset Masters Päivitetty MIEHET 25M allas MIEHET 25M allas 50 VU Tomi Parkkonen 27,52 14.5.2006 Kerava Kimmo Käkelä 27,75 24.4.2005 Tuusula C Kimmo Käkelä 25,33 28.3.2009 Oulu D Kimmo Käkelä 25,18 12.3.2011 Tuusula E Kimmo Käkelä 26,74 11.3.2016

Lisätiedot

Kilpailutyöryhmä 1/2014

Kilpailutyöryhmä 1/2014 Kilpailutyöryhmä 1/2014 Aika: 26.3.2014 klo 18.00 20.00 Paikka: Uimaliiton toimisto, Hämeentie 105A, Helsinki Osallistujat Kutsu Läsnä pj Keijo Kiviluoma X X jäsen Krister Fogelberg X X (Skype) jäsen Johanna

Lisätiedot

Seuraennätykset Masters Päivitetty

Seuraennätykset Masters Päivitetty NISET 25M allas 50 VU nna Jukarainen 30,49 10.9.2006 Kerava Stina Huhmarsalo 31,48 18.10.2008 Kerava C Maarit Venesmäki 29,96 11.05.2008 Järvenpää D Johanna Salmela 30,10 9.1.2016 Espoonlahti E Maarit

Lisätiedot

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty MIEHET lajin 20 parasta aikaa ajalta

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty MIEHET lajin 20 parasta aikaa ajalta Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 31.03.12 MIEHET lajin 20 parasta aikaa ajalta 01.01.2003-31.03.2012 Miehet 25 m VU ( kilpauintikoulut ) 1 18,18 Saku Holkko 99 SeUI 061111 Seinäjoki 2 19,80 Joakim Säilä

Lisätiedot

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013 Miehet mukana 20 parasta uinti aikaa ajalta 27.05.2013-01.01.2003

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013 Miehet mukana 20 parasta uinti aikaa ajalta 27.05.2013-01.01.2003 Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013 Miehet mukana 20 parasta uinti aikaa ajalta 27.05.2013-01.01.2003 Lajit Sija Aika Nimi SV Seura pvm Paikka Miehet 25 m VU ( uimakoulut ) Miehet 50 m VU 1 18,18

Lisätiedot

listattu Miehet 100 m VU .. jatkoa

listattu Miehet 100 m VU .. jatkoa Seinäjoen Uimarit -58 ry. Miehet 25 m VU Kilpauintikoulut. sija aika nimi m allas 1.1.3-14.12.11 ----------------------------------------------------------------------1 18,18 Saku Holkko 99 61111 Seinäjoki

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Hyvinkää Ringettessä oli jäseniä 266, joista pelaajia 202. Seuramme oli Suomen suurin ringetteseura kuluneella kaudella.

Hyvinkää Ringettessä oli jäseniä 266, joista pelaajia 202. Seuramme oli Suomen suurin ringetteseura kuluneella kaudella. Hyvinkää Ringette ry Toimintakertomus kaudelta 2013-2014 1. SEURAN TARKOITUS Tarkoituksena on kehittää ja järjestää ringettetoimintaa tytöille Etelä-Suomen alueella sekä naisille valtakunnallisella tasolla.

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN SYYSUINNIT - 25 m Kankaanpään Uimarit ry 1. T9,11 50M VU 2. P10,12 50M VU. Kankaanpää 09.10.04

KANKAANPÄÄN SYYSUINNIT - 25 m Kankaanpään Uimarit ry 1. T9,11 50M VU 2. P10,12 50M VU. Kankaanpää 09.10.04 KANKAANPÄÄN SYYSUINNIT - 25 m Kankaanpään Uimarit ry Kankaanpää 09.10.04 1. T9,11 50M VU Sarja 9 v Nimi Sv Seura 50 m FINA 1. Anna Mäkinen 95 TaNMKY 38,07 369 2. Melisa Mäntylä 95 TaNMKY 40,55 304 3. Sara

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL HÄMEENLINNA

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL HÄMEENLINNA HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Yleistä Vuoden 2018 tärkeimpinä toiminnallisina asioita on seuran jäsenmäärän kasvattaminen, kurssi- ja kilpailutoiminnan jatkuvuus

Lisätiedot

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty Miehet mukana 20 parasta uinti aikaa ajalta

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty Miehet mukana 20 parasta uinti aikaa ajalta Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 26.12.2012 Miehet mukana 20 parasta uinti aikaa ajalta 01.01.2003-31.12.2012 Lajit Sija Aika Nimi SV Seura pvm Paikka Miehet 25 m VU ( uimakoulut ) Miehet 50 m VU 1 18,18

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

AURANMAAN PAINISEURA RY:N 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009

AURANMAAN PAINISEURA RY:N 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 AURANMAAN PAINISEURA RY:N 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli juhlavuosi seuralla. Auranmaan Painiseura täytti 20 vuotta. Juhlavuotta vietettiin samaan tahtiin kuin ennenkin eli

Lisätiedot

Kesäkauden päättäjäisissä jaettavat kiertopalkinnot :

Kesäkauden päättäjäisissä jaettavat kiertopalkinnot : EsSun KIERTOPALKINTOJEN SÄÄNNÖT 2012 Espoon Suunnan Johtokunta on kokouksessaan 3.4.2012 vahvistanut nämä säännöt olemaan voimassa toistaiseksi. S Ä Ä N N Ö T Kiertopalkinto voidaan antaa joko henkilölle

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS

SM-JAKKARANHEITTOKISAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 0,00 HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA PARAS SM-JAKKARANHEITTOKISAT 1.7.2017 SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS Timo Nissinen Jämsänkoski 30,35 30,35 1 Jukka Vesterinen Leppävirta

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

Seinäjoen Uimarit -58 ry. E.P. Mukana ei ole 50m altaan aika hyvityksiä.

Seinäjoen Uimarit -58 ry. E.P. Mukana ei ole 50m altaan aika hyvityksiä. Seinäjoen Uimarit -58 ry. E.P. Mukana ei ole 50m altaan aika hyvityksiä. Miehet 25 m VU 1 19,80 Joakim Säilä 94 SeUi 091203 Seinäjoki 0 2 20,54 Eetu Korhonen 95 SeUi 300105 Ilmajoki 0 3 21,66 Joona Alahukkala

Lisätiedot

# Nimi Synt Seura Aika

# Nimi Synt Seura Aika Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (väliajat, ei pisteitä) Kilpailu Syysuinnit Salo Järjestäjä Salon Uimarit ry Allas 25m Kilpailupäivämäärä 27 syyskuu 2014 Laji 1, 50m VU Masters Naiset, Loppukilpailut

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

Seinäjoen Uimarit -58 ry. E.P. Mukana ei ole 50m altaan aika hyvityksiä.

Seinäjoen Uimarit -58 ry. E.P. Mukana ei ole 50m altaan aika hyvityksiä. Seinäjoen Uimarit -58 ry. E.P. Mukana ei ole 50m altaan aika hyvityksiä. Miehet 25 m VU 1 19,80 Joakim Säilä 94 SeUi 091203 Seinäjoki 0 2 20,54 Eetu Korhonen 95 SeUi 300105 Ilmajoki 0 3 21,66 Joona Alahukkala

Lisätiedot

Meri-Lappi uintien tulokset 23.10.2015

Meri-Lappi uintien tulokset 23.10.2015 Meri-Lappi uintien tulokset 23.10.2015 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (väliajat, ei pisteitä) Kilpailu Meri-Lappi Uinnit Tulostuspäivämäärä 23 lokakuu 2015 2015 Kilpailun Kemi Tulostusaika 15:16

Lisätiedot

Norppauinnit. Lappeenranta Lähtölista

Norppauinnit. Lappeenranta Lähtölista Norppauinnit Lappeenranta 5.11.2011 Lähtölista Sivu: 1 Aika: 22:00:38 Kilpailun aikataulu - Norppauinnit Kilpailu: Norppauinnit 2011 Kilpailun paikkakunta: Lappeenranta Järjestäjä: Lappeenrannan Kisa-Toverit

Lisätiedot

YHDISTETTY VAPAAOHJELMA:

YHDISTETTY VAPAAOHJELMA: TALVI SM, Vantaa 29. 31.1.2010 YHDISTETTY VAPAAOHJELMA: 1. VaU Ibikset 69,900 Jasmin Grönman, Nea Hannula, Mira Helmiö, Milla Hynninen, Jannika Lalu, Venla Manninen, Maarit Mukala, Kati Ronkainen, Marika

Lisätiedot

Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (ei väliaikoja)

Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (ei väliaikoja) Kilpailu Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (ei väliaikoja) Kainuun aluemestaruusuinnit Tulostuspäivämäärä 17 toukokuu 2011 Kilpailun paikkakunta Tulostusaika 07:34 Järjestäjä SCV Allas 25m Kilpailupäivämäärä

Lisätiedot

Helsingin Uimareiden ennätykset 2015

Helsingin Uimareiden ennätykset 2015 M 50 m pu 00:27.39 2005 Jari Mäkäläinen M 100 m pu 01:01.36 1997 Pasi Salonen Kuopio 50m M 200 m pu 02:10.50 1997 Pasi Salonen M 50 m su 00:29.26 2006 Mikael Koponen M 100 m su 01:04.05 2007 Mikael Koponen

Lisätiedot

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Tytöt 5.v 40m 1. Helmi Moisio 10.0 2. Nella Suuronen 10.0 3. Jenniina Pöyhönen 10.4 4. Kira Karjalainen 10.6 5. Anna Kuronen 11.1 6. Seela Säntti 11.3 7. Viivi Kytöjoki 11.6

Lisätiedot

Himangan Urheilijat ry Palkitsemisjaottelu 2007 Yleisurheilu - Athletics

Himangan Urheilijat ry Palkitsemisjaottelu 2007 Yleisurheilu - Athletics Kansainvälinen-, SM- ja muu arvokilpailumenestys (17 v. yleinen sarja) Joni Mattila (19v.) EM pronssi M19 kiekko SM kulta M19 kiekko SM 4. sija M19 kuula SM-halli 4. sija M19 kuula Kalevan Kisat 10. sija

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2007

Toimintakertomus vuodelta 2007 Kouvolan Uimarit ry TOIMINTAKERTOMUS 1 /15 Toimintakertomus vuodelta 2007 Johtokunta Marja-Liisa Kotikuusi puheenjohtaja seuran yhteyshenkilö, tiedotus, kokonaisvastuu Antti Pienimäki varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

3. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen ja pöytäkirjan tarkastajan nimeäminen.

3. Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen ja pöytäkirjan tarkastajan nimeäminen. 1 (5) x Pöytäkirja Kokous 1/2012 Esityslista Aika ja paikka 21.1.2012 Tikkurilan kopiopalvelu Liittohallitus Olosuhdevaliokunta Uinnin johtoryhmä Työ- ja talousvaliokunta Mastersvaliokunta Uimahyppyjen

Lisätiedot

Sija Nimi Seura Ero. 2. Lilja Pekonen Puijon Hiihtoseura 0.00, Maali 5.47,40(2.)

Sija Nimi Seura Ero. 2. Lilja Pekonen Puijon Hiihtoseura 0.00, Maali 5.47,40(2.) Naiset 8 vuotta 1 km P 1. Taru Ovaskainen Sonkajärven Pahka 0.0 - Maali 5.47,01(1.) 2. Lilja Pekonen Puijon Hiihtoseura 0.00,39 0.0 - Maali 5.47,40(2.) 3. Hilma Heiskanen Suonenjoen Vasama 0.13,22 0.0

Lisätiedot

Helsingin Uimareiden ennätykset 2016

Helsingin Uimareiden ennätykset 2016 M 50 m pu 00:27.28 2016 Jari Mäkäläinen Helsinki 22.10. M 100 m pu 01:01.36 1997 Pasi Salonen Kuopio 50m M 200 m pu 02:10.50 1997 Pasi Salonen Helsinki M 50 m su 00:29.26 2006 Mikael Koponen Helsinki M

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

Hämeenlinnan koulujen väliset uinnit 30.3.2015 Hämeenlinnan uimahalli

Hämeenlinnan koulujen väliset uinnit 30.3.2015 Hämeenlinnan uimahalli Laji 1 (3-4 t 50 PU) 1 Siiri Reinonen Seminaari 00:43.3 Laji 2 (3-4 p 50 PU) 1 Aleksi Kokkonen Seminaari 00:51.0 Laji 3 (5-6 t 50 PU) 1 Sofia Nieminen Nummi 00:33.3 2 Emma Kajanto Ruununmylly 00:33.7 3

Lisätiedot

Grand Prix kilpailuma a ra ykset

Grand Prix kilpailuma a ra ykset Grand Prix kilpailuma a ra ykset 11.9.2014 Sisällys GP-sarja... 2 Lajiohjelmat... 2 GP 1 osakilpailu, 25m allas... 2 GP 2-osakilpailu, 50m allas... 3 GP 3-osakilpailu, 50m allas... 4 Aikarajat... 4 Kilpailulupamaksu...

Lisätiedot