Kaivostoiminnan mahdollisuudet - Napapiirillä ja siellä missä pippuri kasvaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaivostoiminnan mahdollisuudet - Napapiirillä ja siellä missä pippuri kasvaa"

Transkriptio

1 Kaivostoiminnan mahdollisuudet - Napapiirillä ja siellä missä pippuri kasvaa Toimitusjohtaja Pertti Korhonen, Outotec Oyj Oulun kauppakamarin Suhdanneseminaari

2 Maapallon dilemma Kautta historian suuri osa maailman vauraudesta ja kehityksestä on ollut metallien ja raaka-aineiden ansiota. Vaikka teknologia on kehittynyt monilla aloilla, metallien kasvavan tarpeen ja metallintuotannon ympäristövaikutusten välillä vallitsee ristiriita. ME OUTOTECISSÄ USKOMME, ETTÄ TÄHÄN ON RATKAISU 2 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

3 Ekotehokkuus mahdollistaa talouskasvun ilman luonnon ylikuormitusta welfare environmental impact eco-efficiency Advanced technologies environmental impact Source: 3 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

4 Kestävien teknologioiden kysyntä kasvaa Öljyhuippu Vesi Päästöt Energia Malmiot Malmien metallipitoisuudet pienevät mutta metallien kysyntä kasvaa. Kysynnän turvaamiseksi yhä enemmän malmia on käsiteltävä yhä kehittyneempien teknologioiden avulla. Metallien valmistus vaatii runsaasti energiaa, jonka hinnat kipuavat jatkuvasti. Energian kallistuessa tarvitaan energiatehokkaampia prosesseja. Kaivos- ja metalliteollisuus on suuri hiilidioksidi- ja muiden haitallisten päästöjen tuottaja. Puhtaampia ratkaisuja on kehitettävä. Puhtaan veden saatavuus on kriittinen tekijä. Veden säästämiseksi, kierrättämiseksi ja puhdistamiseksi tarvitaan edistyksellistä teknologiaa. Öljyhuippu lähestyy. Nykyisen tuotannon jatkuessa öljyn odotetaan loppuvan vuoteen 2050 mennessä, joten vaihtoehtoisia energialähteitä tarvitaan. Kierrätys Luonnonvarat ehtyvät ja kierrätystarve kasvaa. Romun ja jätteen hyötykäyttöön on kehitettävä uutta teknologiaa. 4 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

5 Innovaatioiden kuudes aalto = kestävä kehitys Dr. Van Weizsaecker et al. (2010): Factor 5 (Co-Chair UN Resource Panel) 5 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

6 Teknologiaa luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Outotec kehittää ja toimittaa kestäviä teknologiaratkaisuja ja elinkaaripalveluja useille teollisuudenaloille: Mineraali- ja metalliteollisuus (84 % liikevaihdosta) Energiateollisuus Teollisuusvesien käsittely Kemianteollisuus 87 % tilauskertymästä ympäristöliiketoimintaa (Environmental Goods and Services, OECD) 6 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

7 Outotec on nopeasti kasvava, toimialansa johtava teknologiayhtiö Liikevaihto milj. euroa, josta 344 milj. euroa palveluliiketoiminnasta Liikevoitto liiketoiminnoista 122 milj. euroa Noin asiantuntijaa 25 maassa, toimituksia 80 maahan Laajat immateriaalioikeudet Yli kansallista patenttia tai hakemusta, yli 70 tavaramerkkiä Markkina-arvo ~ 1,8 mrd. euroa Listattu NASDAQ OMX Helsinki EUR milj Liikevaihdon ja liikevoiton kehitys Ohjeistus 2012 Liikevaihto: 1,8-2,0 mrd Liikevoitto-%: noin 9-10 Sales Operating profit Operating profit margin *) Combined basis **) from operations, excl. one-time costs and PPAs **) **) Liikevoitto, % liikevaihdosta Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

8 Outotecin toiminta-ajatus ja strategia Strateginen tavoite: Maailman johtava kestävän kehityksen mukaisten mineraali- ja metallinjalostusratkaisujen toimittaja sekä innovatiivinen kestävien energia- ja vedenkäsittelyratkaisujen toimittaja Missio: Maailman luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen. Kestävät elinkaariratkaisut resurssitehokkuuden maksimoimiseksi ja ympäristön kuormituksen minimoimiseksi Lisäarvon tuottaminen elinkaariratkaisujen avulla Paras mahdollinen tuotto asiakkaan investoinnille Globaali toimintatapa ja vahva paikallinen läsnäolo markkinoilla Keskeisten teknologioiden soveltaminen uusilla houkuttelevilla kasvualoilla Teknologiajohtajuus ja innovatiivisuus Strategia Tuottavuuden ja skaalautuvuuden parantaminen 8 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

9 Outotecin ratkaisut mahdollistavat kestävän toiminnan 9 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

10 Yli sata vuotta teknologiajohtajuutta Vuosi Listautuminen Helsingin pörssiin TME, DEMIL NUMCORE KILN SERVICES VPF, ASH DEC MILLTEAM EDMESTON AUBURN OUTOKUMPU TECHNOLOGY 2001 BOLIDEN CONTECH NORDBERG JAUHINMYLLYT 1990 KHD ALUMINIUM AISCO, SUPAFLO WENMEC AUSMELT ENERGY PRODUCTS OF IDAHO 1970 OUTOKUMPU LURGI METALLURGIE LAROX Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

11 Outotecin kestävien teknologioiden tarjonta on toimialan laajin ja edistyksellisin Teollisuusmineraalit / rikasteet Luonnonvarat (malmit, mineraalit, energia, vesi) Mineraalien rikastaminen Jauhatus Vaahdotus Suodatus Fysikaalinen erotus Sakeutus ja selkeytys Analysaattorit ja prosessiautomaatio Kemikaalit Rikkihappotuotanto Vedenkäsittely Neutralointi, jäteveden käsittely, juomavesi Metallien jalostaminen Sintraus ja pelletointi Sulatus ja jalostus Suorapelkistys Kalsinointi Pasutus ja poistokaasujen käsittely Liuotus ja liuospuhdistus Uutto Elektrolyyttien puhdistus ja talteenotto Prosessiautomaatio Energia Poltto ja kaasutus, lämmön talteenotto, kaasujen käsittely, bioenergia, öljyhiekan ja -liuskeen jalostus Palvelut Asiantuntijapalvelut, varaosat ja kunnossapito, laitoksen käyttö, modernisoinnit ja laajennukset, pitkäkestoiset palvelusopimukset Kupari Nikkeli Sinkki Koboltti Jalometallit Alumiini Ferroseokset Pelletit / sintterit DRI / HBI / harkkorauta Rikkihappo Vesi Liuskeöljy Koksi Energia 11 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

12 Esimerkkejä Outotecin BAT - teknologioista BAT = Best Available Technique by EU definition Flash smelting and flash converting for copper and nickel Zinc direct leaching Electrolytic refining of copper, nickel, zinc Circored for direct reduction of iron ore fines Traveling Grate process for iron ore pelletizing Emission Optimized Sintering EOS for iron ores Steel Belt Sintering SBS TM for ferroalloys Alumina calcination Aluminum smelting (rodding plant, green paste plant) Partial roasting of copper concentrate Zinc roasting in fluidized bed Pyrite roasting Sulfuric acid production (Single/double absorption) Spent acid regeneration Wet electrostatic precipitator Calcination of limestone 12 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

13 Hyödynnettävien alkuaineiden määrä kasvaa uusien sovellusten myötä 13 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

14 High-Tech metallien tarve kasvaa 14 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

15 Outotecin teknologiat kattavat alkuaineiden jaksollisen järjestelmän laajasti 15 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

16 Kehittyvien maiden BKT-kasvu lisää metallien kysyntää Metallien kysynnän odotetaan kasvavan, kun nousevien maiden BKT-kasvu lisää metallien kulutusta asukasta kohti kaupungistumisen ja infrastruktuuri-investointien takia BKT:n (Ostovoimapariteetti) kasvu BRIC-maissa sekä nousevissa ja kehittyneissä talouksissa Source: IMF, Sept 2011 China India Russia Brazil Emerging and developing economies Advanced economies BKT:n suuri kasvu lisää hyödykkeiden kasvua 4% - 7% vuodessa Demand growth for selected commodities (2010=100) Alumina Aluminium Copper Zinc Nickel Gold Iron Ore S-Acid DEMAND CAGR% Increase, Kt/a 2010 Production, Mt Alumina, SGA 6.6 % Aluminium 7.0 % Copper 4.2 % Zinc 5.6 % Nickel 5.5 % Gold (10-14)* 2.0 % Iron ore 4.9 % Sulpuric acid 4.8 % *gold in tons 16 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

17 Metallien kasvavan kysynnän vuoksi maailmalla on valtava määrä aktiivisia kaivosprojekteja Source: Raw Materials Data. Copyright: Raw Materials Group, Stockholm 2010 Raw Materials Group mine map Phase status Number of projects 8/ Construction Feasibility Prefeasibility Conceptual Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

18 Outotec toimii kaikkialla maailmassa North America: Canada, USA, Central America, Caribbean Europe: Europe (excl. CIS) North Africa Middle East CIS India China Mexico Peru: Peru, Bolivia, Colombia, Ecuador Chile: Chile, Argentina Brazil Sub-Saharan Africa: South Africa, Sub-Saharan Africa Handled by agents: SEAP: Australia, Southeast Asia, New Zealand Bulgaria, Croatia, Bosnia and Herzegovina, Slovenia, Serbia, Montenegro, Egypt, Indonesia, Iran, Mongolia, Morocco, Philippines, Romania, South Korea, Spain, Taiwan, Turkey, Venezuela, Vietnam Outotec offices 18 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

19 Outotecin liikevaihdosta suurin osa tulee kehittyviltä markkinoilta Roughly 60-70% of sales from emerging markets (Dow Jones EM list) depending on project mix Sales by destination Sales by end product 2011 (2010) 2011 (2010) Americas 31% (34%) EMEA (incl. CIS) 44% (38%) Other *) 11% (16%) Other metals 8% (6%) Copper 33% (25%) Sulfuric acid 5% (8%) Nickel 6% (7%) Zinc 3% (5%) Asia Pacific 25% (28%) Precious metals Iron 10% (11%) 15% (12%) Ferroalloys Aluminum 4% (3%) 5% (7%) *) incl. energy, water and chemical industry 19 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

20 Visio: Suomen kaivokset ja niiden louhinta vuonna 2020 Metallimalmien louhinta 2000-luvulla 4 miljoonaa tonnia vuodessa 2020: 70 miljoonaa tonnia vuodessa Pähkinäsaaren rauhan raja Lähde: 20 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

21 Kaivostoiminnan kasvupotentiaali Suomessa on valtava 21 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

22 Mineraalien jalostus synnyttää merkittävää liiketoimintaa ja työpaikkoja 22 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

23 Mineraalien ja metallien jalostamisen teknologia voi olla hyvää businesta suomalaiselle yhtiölle Average annual TSR Jan Feb 2012 (3 years) Average annual TSR Jan Feb 2012 (5 years) Rank (n=28) % Nokia -20% Uponor Stora Enso 0% Huhtamäki Ramirent Kone M-Real Fiskars Konecranes Vacon Stockmann Tieto Elisa Orion Kesko Fortum Upm-Kymmene Sanoma Rautaruukki Outokumpu 20% Cargotec Kemira Wärtsilä Metso Yit Amer Sports 40% 60% Nokian Renkaat 80% Average annual TSR Rank (n=28) % Outokumpu -30% Rautaruukki Nokia -20% Stockmann M-Real Amer Sports Kesko Tieto Uponor -10% Upm-Kymmene Sanoma Ramirent 0% Kone Nokian Renkaat Outotec Fiskars Wärtsilä Vacon Orion Elisa Konecranes Kemira Metso Yit Fortum Stora Enso Cargotec Huhtamäki 10% 20% Average Annual TSR Note: Total Shareholder Return (TSR)= capital gain + dividends and dividend-like items Source: Thomson Reuters Datastream; BCG analysis 23 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

24 Esimerkki: Kittilän kultakaivos Omistaja Agnico-Eagle Mines Ltd, Kanada Kokonaisinvestointi n 115 M Louhinta 1 milj. malmitonnia vuodessa Työllistää noin 386 henkilöä Tuotanto käynnistyi vuonna 2009 Mahdollinen laajennusinvestointi 300 M Outotecin toimitukset noin 5 milj. Jauhinmylly Vaahdotuskennoja 9 kpl (30 m 3 ) 24 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

25 Esimerkki: Kevitsan nikkelikuparikaivos Sodankylässä Omistaja First Quantum Minerals Ltd, Kanada Kokonaisinvestointi n 400 M$ Käyttöönotto meneillään Louhinta 5 milj. malmitonnia vuodessa Työllistää noin 240 henkilöä Outotecin toimitukset noin 60 milj. Jauhinmyllyjä 3kpl Vaahdotuskennoja 68 kpl (20, 30, 50, 70, 160, 300 m 3 ), Sakeuttimia 2 kpl Analysaattorit ja näytteenottimet Palvelumyyntiä ja koulutusta 25 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

26 Esimerkki: Aitikin kuparikaivos Jällivaarassa Ruotsissa Omistaja Boliden Ab, Ruotsi Louhinta 36 milj. tonnia vuodessa Ruotsin suurin kuparikaivos Työllistää 600 henkilöä Kaivoksen laajennusprojekti 18:sta 36 milj. tonniin. Projektin toteutus Projektin kokonaisinvestointi 600 milj. Outotecin toimitukset noin 36 milj. Kannattavuuselvitykset (pre-feasibility ja feasibility study) Suunnittelutyö ja tekniset palvelut Vaahdotuskennoja 52 kpl (40, 50 ja 160 m 3 ) Hienojauhatusmylly 26 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

27 Mahdollisuudet Suomen mineraalivarojen hyödyntämiselle ovat suuret, mutta myös haasteita riittää Esiintymät ovat heikompia ja mineralogialtaan haastavia vaatien suuria investointeja Esiintymät sijaitsevat syvemmällä ja hyödyntäminen on kalliimpaa Malminetsintä vaatii merkittäviä panostuksia ja riskinottoa Vaadittavat investoinnit ovat valtavia Suomessa ei ole riittäviä pääomia Kaivosprojektit ovat kestoltaan pitkiä (esiintymästä tuotantoon) Ympäristöasiat on otettava vakavasti Asiantuntijoiden ja muun työvoiman saatavuus on haasteellista koulutuksen vähyyden ja esiintymien syrjäisen sijainnin vuoksi Työturvallisuuteen ja työviihtyvyyteen on satsattava työvoiman houkuttelemiseksi Kaivosalan imago on kärsinyt viimeaikaisista ympäristöhaasteista Lupamenettelyjen monimutkaistuminen ja pitkittyminen tekee Suomesta vähemmän houkuttelevan maan kaivosinvestoinneille Kansallisten etujen valvonta (rojaltimaksut, kaivosvero) voi karkottaa investointeja Maa-alueiden muu käyttö rajoittaa kaivannaistoimintaa 27 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

28 Kaivostoimintaa on mahdollista harjoittaa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti 28 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

29 Suomen mineraaliresursseja vastuullisesti hyödyntämällä voidaan luoda taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia ekologisesti kestävällä tavalla 1 Kestävä kehitys tarkoittaa tasapainoisia, hyviä vaikutuksia kaikissa kolmessa dimensiossa: Sosiaalinen kestävyys Taloudellinen kestävyys Ekologinen kestävyys Sosiaalinen kestävyys Taloudellinen Ekologinen kestävyys kestävyys Tämä on mahdollista saavuttaa vastuullisesti toimimalla ja kestäviä teknologioita hyödyntämällä 29 Pertti Korhonen Oulun Kauppakamarin Suhdanneseminaari

30 Maailman luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen

Outotec kasvava teknologiayritys

Outotec kasvava teknologiayritys Asmo Vartiainen, Johtaja Outotec kasvava teknologiayritys Metallienjalostuspäivät 2012 Teknologiaa luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Outotec kehittää ja toimittaa ympäristön kannalta kestäviä teknologiaratkaisuja

Lisätiedot

Outotecin yhtiöesittely

Outotecin yhtiöesittely Outotecin yhtiöesittely Pörssi-illat Syksy 212 Teknologiaa luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Outotec tarjoaa edistyksellistä teknologiaa ja palveluja maapallon luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen

Lisätiedot

Outotecin yhtiöesittely

Outotecin yhtiöesittely Outotecin yhtiöesittely Pörssi-illat Syksy 212 Teknologiaa luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Outotec tarjoaa edistyksellistä teknologiaa ja palveluja maapallon luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen

Lisätiedot

Teknologiatoimittajan näkökulma

Teknologiatoimittajan näkökulma Teknologiatoimittajan näkökulma Kaivosteollisuuden hankintakäytännöt Pekka Heikkilä Hankintajohtaja Outotec( Finland) Oy pekka.heikkila@outotec.com 15.02.2012 Keuruu Palveltavat teollisuudenalat Outotec

Lisätiedot

Outotecin yhtiöesittely

Outotecin yhtiöesittely Outotecin yhtiöesittely Pörssi-illat Syksy 2012 Teknologiaa luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Outotec tarjoaa edistyksellistä teknologiaa ja palveluja maapallon luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen

Lisätiedot

Outotec Kokemuksia Venäjän kaivosmarkkinoilta

Outotec Kokemuksia Venäjän kaivosmarkkinoilta Outotec Kokemuksia Venäjän kaivosmarkkinoilta SVKK Infotilaisuus 13.02.2013 Tero Vierros Market Area President Outotec Oyj - MA Europe and North Africa Outotec yritysesittely Teknologiaa luonnonvarojen

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Pertti Korhonen Yhtiökokous 26.3.2013 Outotecin arvot ovat kaiken toiminnan pohjana 2 Yritysvastuu merkitsee Outotecille jaetun arvon luomista Omistaja-arvo Sosiaalinen vastuu

Lisätiedot

Outotec kasvava teknologiayritys

Outotec kasvava teknologiayritys Pertti Korhonen, toimitusjohtaja Outotec kasvava teknologiayritys Yhtiökokous 23.3.2012 Teknologiaa luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Outotec kehittää ja toimittaa ympäristön kannalta kestäviä teknologiaratkaisuja

Lisätiedot

Outotecin yhtiöesittely

Outotecin yhtiöesittely Outotecin yhtiöesittely Pörssi-ilta 20.9.2011, Finlandia-talo Mikko Puolakka CFO Lyhyesti Outotec kehittää ja tarjoaa teknologisia ratkaisuja maapallon luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen useille teollisuudenaloille:

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja Outotec lyhyesti Liikevaihto 1,9 mrd. euroa vuonna 2013 Toimituksia yli 80 maahan

Lisätiedot

Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö

Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö Vacon Oyj Kestävä kasvuyhtiö Sijoitus Invest messut 2013 Helsinki 13.-14.11.2013 Vesa Laisi, Vacon Oyj:n toimitusjohtaja Vacon 1 Huomautus Esityksen sisältö perustuu tämänhetkisiin tietoihin. Esitys sisältää

Lisätiedot

Vacon Cleantech-tilaisuus, Helsingin Osakesäästäjät

Vacon Cleantech-tilaisuus, Helsingin Osakesäästäjät Vacon Cleantech-tilaisuus, Helsingin Osakesäästäjät Sebastian Linko, Vacon Oyj:n viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja 20. toukokuuta 2014 Vacon 1 Huomautus Esityksen sisältö perustuu tämänhetkisiin tietoihin.

Lisätiedot

Outotecin Operatiivinen malli = Yritysarkkitehtuuri

Outotecin Operatiivinen malli = Yritysarkkitehtuuri Outotecin Operatiivinen malli = Yritysarkkitehtuuri 2012 Tapio Niskanen, SVP Business Infrastructure Jouni Laiho, Head of Enterprise Architecture Outotec lyhyesti Outotec Innovoimme, kehitämme ja toimitamme

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtajan katsaus Jan Inborr hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj

Hallituksen puheenjohtajan katsaus Jan Inborr hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj Hallituksen puheenjohtajan katsaus Jan Inborr hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj 1 Vastuunrajoitus Tämä esitys sisältää aikaan sidonnaisia tietoja, jotka pitävät paikkansa niiden julkaisuhetkellä. Tämä

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtajan katsaus Panu Routila hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj. Vacon Oyj:n yhtiökokous 2014 Vaasa, 27.

Hallituksen puheenjohtajan katsaus Panu Routila hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj. Vacon Oyj:n yhtiökokous 2014 Vaasa, 27. Hallituksen puheenjohtajan katsaus Panu Routila hallituksen puheenjohtaja, Vacon Oyj Vacon Oyj:n yhtiökokous 2014 Vaasa, 27. maaliskuuta 2014 1 Vastuunrajoitus Esityksen sisältö perustuu tämänhetkisiin

Lisätiedot

Outotec kehittää ja toimittaa kestäviä teknologiaratkaisuja. Mineraali- ja metalliteollisuus Energiateollisuus

Outotec kehittää ja toimittaa kestäviä teknologiaratkaisuja. Mineraali- ja metalliteollisuus Energiateollisuus Outotec ja Aalto Yliopiston Design Factory PDP ja Murjottelu projektit Palveltavat teollisuudenalat Outotec kehittää ja toimittaa kestäviä teknologiaratkaisuja ja elinkaaripalveluja i l l useille teollisuudenaloille:

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Kalle Härkki EVP, President Minerals Processing Pörssisäätiön Pörssi-illat Kevät 2015 Outotec lyhyesti Liikevaihto

Lisätiedot

Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit

Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit ESTIMATED FUTURE INVESTMENTS IN FINLAND (est. 2011) 2 KAIVOSINVESTOINNIT 2003-2013 Viime vuosina investoinnit yli 2,0 miljardia mm Talvivaara

Lisätiedot

Outotecin Palvelut ja toiminnot jälkimarkkinoilla

Outotecin Palvelut ja toiminnot jälkimarkkinoilla Outotecin Palvelut ja toiminnot jälkimarkkinoilla Kari Lauermaa, Director Services, Finland & Baltics Outotec Oyj Sisältö Toiminta-ajatus ja strategia Palvelujen perusta Asiakaslähtöisyys Palveluiden tuottaminen

Lisätiedot

Mineraaliklusterin. Hannu Hernesniemi, Tutkimusjohtaja, Etlatieto Oy Mineraalistrategia Työpaja 1 15.4.2010, Långvik

Mineraaliklusterin. Hannu Hernesniemi, Tutkimusjohtaja, Etlatieto Oy Mineraalistrategia Työpaja 1 15.4.2010, Långvik Mineraaliklusterin liiketoimintavolyymit Hannu Hernesniemi, Tutkimusjohtaja, Etlatieto Oy Mineraalistrategia Työpaja 1 15.4.2010, Långvik 18 000 Louhintavolyymit toimialoittain 2005-2008 (m^3 * 1000) 16

Lisätiedot

Suomen Kaivosyrittäjät ry. Kaivosseminaari 2013, Kittilä, Levi 5.-7.6.2013

Suomen Kaivosyrittäjät ry. Kaivosseminaari 2013, Kittilä, Levi 5.-7.6.2013 Suomen Kaivosyrittäjät ry Kaivosseminaari 2013, Kittilä, Levi 5.-7.6.2013 Kaivannaisteollisuus ry: KAIVOSTEOLLISUUDEN ÄÄNI! Suomessa toimivan kaivostoimialan yhteistyöjärjestö, 48 jäsentä! Kaivokset muodostavat

Lisätiedot

Ympäristömonitoroinnin neljäs kansallinen seminaari Vantaa 16.6.2009

Ympäristömonitoroinnin neljäs kansallinen seminaari Vantaa 16.6.2009 Ympäristömonitoroinnin neljäs kansallinen seminaari Vantaa 16.6.2009 Jari Moilanen Esityksen sisältö Outotec metallurgian teknologiafirmana Ympäristönäkökulma Vesienkäsittely metallurgisessa teollisuudessa

Lisätiedot

Teknologiavientiä metallinjalostuksen osaamisesta. STEEL-FORUM Oulun yliopisto, Terästutkimuskeskus 29.4.2009

Teknologiavientiä metallinjalostuksen osaamisesta. STEEL-FORUM Oulun yliopisto, Terästutkimuskeskus 29.4.2009 Teknologiavientiä metallinjalostuksen osaamisesta STEEL-FORUM Oulun yliopisto, Terästutkimuskeskus 29.4.2009 2 Sisältö Outotecin esittely Osaaminen ja liiketoiminta Kokonaistoimitusprojektit Ma aden, Saudi-Arabia

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Pörssisäätiön Pörssi-illat Kevät 2015 Mikko Puolakka, Chief Financial Officer Outotec lyhyesti Liikevaihto 1,4

Lisätiedot

Outotecin yhtiöesittely

Outotecin yhtiöesittely Outotecin yhtiöesittely Espoon-Kauniaisten osakesäästäjät ry 30.5.2011 Jari Rosendal President, Non-ferrous liiketoiminta-alue Outotecin yritysesittely Outotecin toiminta-ajatus ja strateginen tavoite

Lisätiedot

Outotec Oyj. - johtava kansainvälinen mineraaleihin ja metalleihin keskittyvä teknologian kehittäjä ja toimittaja. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja

Outotec Oyj. - johtava kansainvälinen mineraaleihin ja metalleihin keskittyvä teknologian kehittäjä ja toimittaja. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj - johtava kansainvälinen mineraaleihin ja metalleihin keskittyvä teknologian kehittäjä ja toimittaja Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Aamuseminaari, 20.3.2009 WTC, Helsinki 2 Outotec lyhyesti

Lisätiedot

Tilikausi 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009

Tilikausi 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009 Tilikausi 2008 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009 2 Hyvä neljäs kvarttaali milj. EUR Q4 2008 Q4 2007 Muutos- % Liikevaihto 398,8 315,5 +26,4 Bruttokate, % 22,8 20,6 +10,7 Liikevoitto 47,5 33,0

Lisätiedot

Ympäristömittauspäivät / 3-4.4.2008 Vuokatti 4/1/2008. Esityksen sisältö. Outotec metallurgian teknologiafirmana Ympäristönäkökulma EMMI-hanke

Ympäristömittauspäivät / 3-4.4.2008 Vuokatti 4/1/2008. Esityksen sisältö. Outotec metallurgian teknologiafirmana Ympäristönäkökulma EMMI-hanke Ympäristömittauspäivät / 3-4.4.2008 Vuokatti 2 Esityksen sisältö Outotec metallurgian teknologiafirmana Ympäristönäkökulma EMMI-hanke 1 3 Outotec lyhyesti Kehittää ja myy teknologiaa kaivosja metalliteollisuudelle

Lisätiedot

Martti Korhonen: kehittämiseen (Kuusamo 24.2.2012)

Martti Korhonen: kehittämiseen (Kuusamo 24.2.2012) Martti Korhonen: Ympäristönäkökulma äkök kaivostoiminnan kehittämiseen (Kuusamo 24.2.2012) Suomen tärkeimmät kaivokset Kaivosinvestoinnit 2008-2011 > 1,3 Mrd Tulevat investoinnit 2012-2017 > 3 Mrd Kaivostoiminnan

Lisätiedot

KA107 Erasmus+ globaali liikkuvuus myönnöt korkeakouluittain, hakukierros 2019

KA107 Erasmus+ globaali liikkuvuus myönnöt korkeakouluittain, hakukierros 2019 2019-1-FI01-KA107-060676 AALTO KORKEAKOULUSAATIO SR Juncker Horn of Africa Window Kenya H4 67730,00 31140,00 46,0 % Juncker Horn of Africa Window Kenya H1 14127,00 4787,00 33,9 % Juncker Horn of Africa

Lisätiedot

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2010 Disclosure Dates 2010 11.3.2010. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance**

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2010 Disclosure Dates 2010 11.3.2010. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance** Tilinpäätöstiedot Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet** Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual General Interim Reports/Summaries of Performance** Affecto Oyj Small cap 7 17.2. 10 12 25.3.

Lisätiedot

Yhteistyökumppaniksi Toyota Tsusho Nordic/ Toyota Tsusho Corporationille?

Yhteistyökumppaniksi Toyota Tsusho Nordic/ Toyota Tsusho Corporationille? Yhteistyökumppaniksi Toyota Tsusho Nordic/ Toyota Tsusho Corporationille? 10/2013 www.ttnordic.fi www.toyota-tsusho.com/english Toyota Tsusho Nordic ja Toyota Tsusho Corporation (TTC) lyhyesti Toiminta

Lisätiedot

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj Tammi maaliskuu 2007 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj 2 Uusi nimi sama osaaminen Uusi nimi Outotec otettiin käyttöön 24.4.2007 Hyvä maine ja imago asiakkaiden

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT Ennen kaikkea kaivos KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT 2 Kaivostoiminnan näkymät q Hintojen pudotus ohi, metallien ja mineraalien hintataso vakiintuneella tasolla, ja hienoista kasvua näkyvissä. q Tuotanto ja

Lisätiedot

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2009 Disclosure Dates 2009 5.10.2009. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance**

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2009 Disclosure Dates 2009 5.10.2009. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance** Tilinpäätöstiedot Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet** Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual General Interim Reports/Summaries of Performance** Affecto Oyj Small cap 7 12.2. 12 14 3.4.

Lisätiedot

OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki. OMX Nordic Exchange Helsinki. Julkistamisajankohdat 2008 Disclosure Dates 2008 29.10.2008

OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki. OMX Nordic Exchange Helsinki. Julkistamisajankohdat 2008 Disclosure Dates 2008 29.10.2008 Affecto Oyj Small cap 7 14.2. 11 14 31.3. 3 19 6.5. 32 7.8. 45 3.11. Ahlstrom Corporation Oyj Mid cap 5 1.2. 12 14 2.4. 3 17 25.4. 30 25.7. 44 28.10. x Aldata Solution Oyj Small cap 8 21.2. 13 3 19 8.5.

Lisätiedot

Outotec - All rights reserved. Outotecin yhtiöesittely

Outotec - All rights reserved. Outotecin yhtiöesittely Outotecin yhtiöesittely Outotecin yritysesittely Outotecin toiminta-ajatus ja strateginen tavoite Neljä liiketoiminta-aluetta Henkilöstö Teknologiat ja asiantuntemus Tulos Q1-Q3/2011 Arvoa asiakkaalle

Lisätiedot

Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj 24.4.2009

Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj 24.4.2009 Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj 24.4.2009 2 Hyvä tulos haasteellisessa markkinatilanteessa milj. EUR Q1 2009 Q1 2008 Muutos % Viim. 12 kk 2008 Liikevaihto 231,6 225,6 2,7 1 224,0 1 217,9 Bruttokate

Lisätiedot

Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari

Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Keskiviikko 17.4.2013 Tarmo Tuominen Puheenjohtaja, Kaivannaisteollisuus ry Kaivannaisteollisuus ry: KAIVOSTEOLLISUUDEN ÄÄNI

Lisätiedot

Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle

Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle Oxford Economics yhteenveto Helsinki 2012 To represent, lead and serve the airline industry Lentoliikenne : Taloudellisen kasvun perusta On kustannustehokasta

Lisätiedot

Export Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.0% in 2016 GDP growth 2016/2015, %

Export Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.0% in 2016 GDP growth 2016/2015, % Russia Rest of Eastern Europe Brazil America Middle East and Africa Export Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.% in 216 GDP growth 216/215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Average growth:

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti. Report on Finnish Technology Industry Exports

Teknologiateollisuuden vientiraportti. Report on Finnish Technology Industry Exports Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto toukokuu 10 Report on Finnish Technology Industry Exports Last observation May 10 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta Export of Technology

Lisätiedot

Kaivannaisteollisuus ry

Kaivannaisteollisuus ry Kaikki kaivokset ovat tärkeitä kaikki kaivokset ovat erilaisia Kaivannaisteollisuus ry Suomessa toimivan kaivostoimialan yhteistyöjärjestö, johon kuuluu 48 jäsentä. Kaivokset muodostavat yhdessä metallien

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Yhtiökokous 30.3.2015

Toimitusjohtajan katsaus. Yhtiökokous 30.3.2015 Yhtiökokous 30.3.2015 Outotecin johtoryhmä Kimmo Kontola Americas Adel Hattab EMEA Stuart Sneyd APAC Robin Lindahl Metals, Energy & Water Kalle Härkki Minerals Processing Michael Frei Suunnittelu, hankinta-

Lisätiedot

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Sisältö Metso yrityksenä Strategiamme Taloudellinen kehitys 2 Metso Pörssi-ilta 28.3.2014 Terveys-, turvallisuus-

Lisätiedot

Ohjeet. Periaate ilmoitusvelvollisuuden osalta: Olemassa olevat omistukset syötetty ilman pvm ja muutosta alkusaldoksi

Ohjeet. Periaate ilmoitusvelvollisuuden osalta: Olemassa olevat omistukset syötetty ilman pvm ja muutosta alkusaldoksi Ohjeet Front Capital Oy Sisäpiirirekisteri Yhteenveto Sisäinen Ohje Kaupankäyntiohje ja sisäpiiriilmoitukset Lomakkeet FIVAn lomakkeet toimitettava allekirjoitettuna Alkuperäiset allekirjoitetut lomakkeet

Lisätiedot

Vanerintuotanto ja -kulutus.

Vanerintuotanto ja -kulutus. Vanerintuotanto ja -kulutus Vanerintuotanto ja kulutus 2000, 2005, 2010, 2015 ja 2016 (milj. m 3 ) Vanerintuotanto ja kulutus 120,0 100,0 80,0 60,0 40,0 20,0 - Production Consumption CAGR 2000 2016 3,8%

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Puolivuosikatsaus 30.6.2009 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO SUOMI -INDEKSIRAHASTO Rahastotyyppi: Osakerahasto, Suomi Rekisteröimisvuosi:

Lisätiedot

Large Cap Helsinki. Julkistamisajankohdat 2007 Disclosure Dates

Large Cap Helsinki. Julkistamisajankohdat 2007 Disclosure Dates Large Cap Helsinki OBS = Tarkkailulistalla / On Surveillance lis Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet* * Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual Genera Interim Reports/Summaries of Performance*

Lisätiedot

Sisällys. 1. Energiatehokkuudesta. 2. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla

Sisällys. 1. Energiatehokkuudesta. 2. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla Sisällys 1. Energiatehokkuudesta. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla 3. Hiilidioksidipäästöihin vaikuttavia tekijöitä dekompositioanalyysi 4. Päätelmiä Energiatehokkuudesta Energiatehokkuuden

Lisätiedot

Outokumpu Technology Tammi-joulukuu 2006

Outokumpu Technology Tammi-joulukuu 2006 Outokumpu Technology Tammi-joulukuu 2006 Tapani Järvinen, Toimitusjohtaja More out of ore! Outokumpu Technology lyhyesti Kehittää ja myy teknologiaa kaivos- ja metalliteollisuudelle sekä muulle prosessiteollisuudelle

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 23.10.2008

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 23.10.2008 Osavuosikatsaus tammi-syyskuu Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 23.10. 2 Hyvä liiketoiminnan tulos ja vahva bruttokate heinä-syyskuussa Milj. EUR 2007 Muutos-% Liikevaihto 318,1 245,9 + 29,4 Bruttokate,

Lisätiedot

Outokummun ilmastotehokkuus on maailman huippua 13.10.2011 Risto Liisanantti. www.outokumpu.com

Outokummun ilmastotehokkuus on maailman huippua 13.10.2011 Risto Liisanantti. www.outokumpu.com Outokummun ilmastotehokkuus on maailman huippua www.outokumpu.com Outokumpu kansainvälinen ruostumaton teräsyhtiö Cloud gate Millennium puistossa Chicagossa, USA Outokumpu on yksi maailman johtavista ruostumattoman

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KUPARIPROJEKTI Polvijärven Kylylahden kaivos & Kaavin Luikonlahden rikastamo

OUTOKUMMUN KUPARIPROJEKTI Polvijärven Kylylahden kaivos & Kaavin Luikonlahden rikastamo OUTOKUMMUN KUPARIPROJEKTI Polvijärven Kylylahden kaivos & Kaavin Luikonlahden rikastamo Jarmo Vesanto Altona Mining Limited 15.06.2011 Altona Mining Limited Altona Mining Limited (Perth WA) Syntyi Vulcan

Lisätiedot

Kaivosseminaari 2010

Kaivosseminaari 2010 Outstanding services for Mining, Metals & Energy industries Kaivosseminaari 2010 Metallien tarve ja kaivannaisteollisuuden näkymät Tom Niemi Kolme hattua Pohdintaa Metallien ja mineraalien tarve Globaali

Lisätiedot

Ympäristömittauspäivät /8-9.4.2010. TkT Jukka Tanninen

Ympäristömittauspäivät /8-9.4.2010. TkT Jukka Tanninen Teollisuuden vesienkäsittely Ympäristömittauspäivät /8-9.4.2010 2010 TkT Jukka Tanninen Sisältö Outotec lyhyesti Teollisuuden vesienkäsittely Teollisuuden vesienkäsittelyn avainalueet Outotecin näkökulma

Lisätiedot

Global Economy is Expected to Grow by 3.5% in 2015

Global Economy is Expected to Grow by 3.5% in 2015 Russia Brazil Rest of Eastern Europe Mexico Rest of Latin Am. Middle East and Africa Global Economy is Expected to Grow by 3.5% in 215 GDP growth in 215, % 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 North America Average

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2007. Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2007. Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj 2 Tulos yli kaksinkertaistui milj. EUR Q1-/ Q1-/2006 Muutos-% Liikevaihto 684,6 500,9 + 37 Liikevoitto 63,1 28,6 + 121 Voitto

Lisätiedot

http://investorsonclimatechange.org/200- global-investors-managing-15-trillionassets-urge-g7-stand-paris-agreementdrive-swift-implementation/ http://unfccc.int/paris_agreement/items/ 9485.php http://www4.unfccc.int/ndcregistry/page

Lisätiedot

Metallinjalostuksesta Cleantech -tuotteita

Metallinjalostuksesta Cleantech -tuotteita Metallinjalostuksesta Cleantech -tuotteita Kari Knuutila Teknologiajohtaja, Outotec Oyj EK:n energia- ja ilmastoseminaari Matkalla Kööpenhaminaan Mitä sen jälkeen? 17.9.2009, Helsinki 2 Metallien jalostuksen

Lisätiedot

Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi

Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi KAIVOSTOIMINTA SUOMESSA TÄNÄÄN Kaivostoiminnalla Suomessa on pitkät perinteet sekä kokemusta ja osaamista Parainen > 100 v, Pyhäsalmi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj Osavuosikatsaus tammi kesäkuu Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj 2 Kannattava kasvu jatkui tammi-kesäkuussa milj. EUR Q1-/ Q1-/2006 Muutos-% Liikevaihto 438,8 320,9 + 37 Liikevoitto 37,1 14,1

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti. Report on Finnish Technology Industry Exports

Teknologiateollisuuden vientiraportti. Report on Finnish Technology Industry Exports Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto kesäkuu 10 Report on Finnish Technology Industry Exports Last observation June 10 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta Export of Technology

Lisätiedot

Large Cap Helsinki. Julkistamisajankohdat 2006 Disclosure Dates

Large Cap Helsinki. Julkistamisajankohdat 2006 Disclosure Dates Large Cap Helsinki OBS = Tarkkailulistalla / On Surveillance lis X = Muutokset /Changes Tilinpäätöstiedot Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet* * Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual

Lisätiedot

Case Outotec: Kestäviä ratkaisuja raskaalle teollisuudelle

Case Outotec: Kestäviä ratkaisuja raskaalle teollisuudelle Case Outotec: Kestäviä ratkaisuja raskaalle teollisuudelle Kädenjälkiajattelulla ratkaisuja merkittävimpiin ympäristöhaasteisiin 30.8.2018 Susanna Horn Outotec - prosessiteknologiayritys Edistyksellisiä

Lisätiedot

Kasvu keskimäärin / Average growth: +2,9 % Japani Japan

Kasvu keskimäärin / Average growth: +2,9 % Japani Japan Maailmantalouden kasvun jakautuminen 21e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 21e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 BKT:n kasvu 21

Lisätiedot

Kiina China. Japani Japan

Kiina China. Japani Japan Maailmantalouden kasvun jakautuminen 212e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 212e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 BKT:n kasvu 212

Lisätiedot

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Arla on kansainvälinen ja paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä. Kannustamme ihmisiä ympäri maailman elämään terveellisesti tarjoamalla

Lisätiedot

Kaikki avoinna olevat ideat

Kaikki avoinna olevat ideat Kaikki avoinna olevat ideat 4.12.2017 KATEGORIA AVOIN IDEA AVAUSPVM TUOTTO VRT-INDEKSI TUOTTOERO SIJOITUSAIKA Osakkeet Suomi Citycon 4.12.2017 0 Orion 2.11.2017-13,7-3,6-10,1 32 Nokian Renkaat 6.3.2017

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Markkinakatsaus Muuttuva maailma Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Lähde: ThomsonReuters Taloudet piristymässä, mutta tuskaisen hitaasti 65 Teollisuuden

Lisätiedot

Maailmantalouden kasvun jakautuminen 2011e Breakdown of World Economic Growth in 2011e

Maailmantalouden kasvun jakautuminen 2011e Breakdown of World Economic Growth in 2011e Maailmantalouden kasvun jakautuminen 211e Breakdown of World Economic Growth in 211e 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 BKT:n kasvu 211 / GDP growth in 211, % Kasvu keskimäärin / Average growth: +4,4 % Pohjois-Amerikka

Lisätiedot

Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Vauhtia resurssitehokkuuteen Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK ELY Areena, Turku 20.10.2014 2014 Mikä antaa virtaa ja vauhtia? Vahva motiivi Osaaminen ja oppiminen Hyvät tulokset 2 Motiivit makrotasolla

Lisätiedot

Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous, asialistalla osakeanti ja optio-oikeudet (klo 09.00)

Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous, asialistalla osakeanti ja optio-oikeudet (klo 09.00) Yhtiökokoukset 2015 Viikko 6/2015 To 05.02. Takoma: varsinainen yhtiökokous (klo 10.00) To 05.02. Panostaja: varsinainen yhtiökokous (klo 13.00) Viikko 7/2015 Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous,

Lisätiedot

Teollisuuden tuotannon ja uusien tilausten supistuminen on jatkunut euromaissa

Teollisuuden tuotannon ja uusien tilausten supistuminen on jatkunut euromaissa Teollisuuden tuotannon ja uusien tilausten supistuminen on jatkunut euromaissa Industry Production and Value of New Orders Continue to Shrink in the Eurozone Teollisuuden ostopäällikköindeksi / Manufacturing

Lisätiedot

Position Position Passengers Percentage Passengers Percentage of all visitors 2013 of all visitors

Position Position Passengers Percentage Passengers Percentage of all visitors 2013 of all visitors Suomen matkatoimistoalan liitto ry - SMAL Association of Finnish Travel Agents - AFTA TOP TEN TRAVEL DESTINATIONS FROM FINLAND IN 2014 Based on the annual statistics of AFTA, air based package holidays,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Tapani Järvinen, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 23.7. 2 Ennätyksellinen tilauskanta ja vahva liiketoiminnan nettorahavirta milj. EUR Muutos-% Liikevaihto 501,0 438,8 + 14 1,000.1 Liikevoitto

Lisätiedot

Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie

Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie Taloudelliset ulkosuhteet Aasia maailmantaloudessa - merkitys Suomelle Kasvumarkkinat Toimintaympäristö ja kauppajärjestelmän

Lisätiedot

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa Elinkeinoelämän keskusliitto Energiaan liittyvät päästöt eri talousalueilla 1000 milj. hiilidioksiditonnia 12 10 8 Energiaan liittyvät hiilidioksidipäästöt

Lisätiedot

A special dividend is included in the index as a net amount and it is calculated as follows: ) = - ( 0.1761 EUR * 844 452 759) = - 148713280,75 EUR

A special dividend is included in the index as a net amount and it is calculated as follows: ) = - ( 0.1761 EUR * 844 452 759) = - 148713280,75 EUR Exchange Notice April 25, 2007 Series 18/07 OMXH25 STOCK INDEX SPECIAL DIVIDEND ADJUSTMENT: TIETOENATOR OYJ The AGM of TeliaSonera AB has approved a dividend of EUR 0.6849 per share which will be effective

Lisätiedot

Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi (klo 15.30)

Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi (klo 15.30) Tulostiedot 2015 Viikko 4/2015 Pe 23.01. Basware: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 13.00) Viikko 5/2015 Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2009

Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2009 Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2009 Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj Markkinat Kaivos- ja metalliteollisuuden markkinatilanne on edelleen haastava. Monet kaivos- ja metallialan yritykset ovat

Lisätiedot

Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille

Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille Keitä olemme Miten pörssi toimii Miten voit hyötyä pörssinoteeratuista sijoitustuotteista Keitä

Lisätiedot

Resurssitehokkuus Teknologiateollisuuden näkökulmasta. Jouni Lind

Resurssitehokkuus Teknologiateollisuuden näkökulmasta. Jouni Lind Resurssitehokkuus Teknologiateollisuuden näkökulmasta Jouni Lind Teknologiateollisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus (ABB, Ensto, Murata Electronics, Vacon, Vaisala...) Kone- ja metallituoteteollisuus

Lisätiedot

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Esityksen sisältö: Megatrendit ja ympäristö

Lisätiedot

kaivostoiminnan Ritva Heikkinen Tekes Matkailun, ympäristön ja kaivostoiminnan Yhteensovittaminen Koillis-Suomessa Rukatunturi Copyright Tekes

kaivostoiminnan Ritva Heikkinen Tekes Matkailun, ympäristön ja kaivostoiminnan Yhteensovittaminen Koillis-Suomessa Rukatunturi Copyright Tekes Green Mining-ohjelma kaivostoiminnan ympäristöteknologian kehittämisessä Ritva Heikkinen Tekes Matkailun, ympäristön ja kaivostoiminnan Yhteensovittaminen Koillis-Suomessa 24.2.20122 2012 Rukatunturi Green

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters

Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters 75 7 65 6 55 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Milj. euroa, nimellisin hinnoin / Mil. euros, in nominal

Lisätiedot

Teollinen kaivostoiminta

Teollinen kaivostoiminta Teollinen kaivostoiminta Jouni Pakarinen Kuva: Talvivaara 2007 -esite Johdanto Lähes kaikki käyttämämme tavarat tai energia on tavalla tai toisella sijainnut maan alla! Mineraali = on luonnossa esiintyvä,

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtaja Pertti Korhonen Dipoli, Espoo 22.3.2011 Sisältö Vuosi 2010 lyhyesti Outotecin missio, strategia ja taloudelliset tavoitteet Outotecin teknologiat ja asiantuntemus

Lisätiedot

Vanerintuotanto ja kulutus

Vanerintuotanto ja kulutus Vanerintuotanto ja kulutus vuosina 2000, 2005, 2010 ja 2014 (milj. m 3 ) Vanerintuotanto ja kulutus 120,0 100,0 80,0 60,0 Vuosi Tuotanto Kulutus 2000 58,4 59,6 2005 73,3 72,5 2010 81,5 79,4 2014 98,9 94,1

Lisätiedot

Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen. 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen

Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen. 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen DEMOGRAFIA Lähde: Statista 2013 Koko 357 092 km2 (1,05 x Suomi) 82,4 miljoonaa asukasta (15,8 x Suomi)

Lisätiedot

Materiaalitehokkuus asiakkaan prosesseissa

Materiaalitehokkuus asiakkaan prosesseissa Materiaalitehokkuus asiakkaan prosesseissa Ilkka V. Kojo TkT, Johtaja Ympäristö ja Kestävä kehitys Teknologiateollisuus ry - Materiaalitehokkuusseminaari Helsinki 11.04.2013 Outotec Provides leading technologies

Lisätiedot

TOIMINNAN ALUSTA ( ) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % Ylituotto vs. MSCI World AC +20,1 %

TOIMINNAN ALUSTA ( ) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % Ylituotto vs. MSCI World AC +20,1 % TOIMINNAN ALUSTA (2.2.2015) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % Ylituotto vs. MSCI World AC +20,1 % 1 MENESTYKSESTÄ YKSITTÄISTEN SUOSITUSTEN TASOLLA 64 suositusta nyt maalissa: vertailuindeksiin nähden 51 x

Lisätiedot

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Miksi sijoitat? (Valitse vaihtoehdoista se, joka parhaiten kuvaa tämänhetkisiä tavoitteitasi)

Lisätiedot

Outotec Oyj. kansainvälinen kaivos- ja metalliteollisuuden teknologiatoimittaja. Tapani Järvinen toimitusjohtaja

Outotec Oyj. kansainvälinen kaivos- ja metalliteollisuuden teknologiatoimittaja. Tapani Järvinen toimitusjohtaja Outotec Oyj kansainvälinen kaivos- ja metalliteollisuuden teknologiatoimittaja Tapani Järvinen toimitusjohtaja Varsinais-Suomen Osakesäästäjät, Turku 3.4.2008 2 Outotec lyhyesti Kehittää ja myy teknologiaa

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 Tuomo Airaksinen, Finpro 24.2.2015 Team Finland kasvuohjelmat ja rahoitus Team Finland Pk-yritysten kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen suunnattuja - toteutetaan

Lisätiedot

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sukupuoli 1. Nainen 316 17,30% 2. Mies 1511 82,70% 1827 100% Ikä 1. alle 18 vuotta 1 0,05%

Lisätiedot

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Green Mining Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Mineraalialan kehitys Suomessa Suomi on vastuullisen kaivostoiminnan tunnustettu osaaja joka vie asiantuntemustaan maailmalle Tekesin Green Mining -ohjelma

Lisätiedot

Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti

Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti Teknologiateollisuus on neljän toimialan kokonaisuus Teknologiateollisuus on Suomen tärkein elinkeino Elektroniikkaja sähköteollisuus liikevaihto 26 mrd

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

Kevitsa Lapin uusin tuleva kaivos

Kevitsa Lapin uusin tuleva kaivos VMY:n kaivosjaoston syysretki Sotkamoon 20-21.9.2007 21.9.2007 Uudet kaivoshankkeet -tietoiskut Kevitsa Lapin uusin tuleva kaivos Krister Söderholm/Scandinavian Minerals Ltd. 1958 1960 1962 1964 1966 1968

Lisätiedot