ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS
|
|
- Antero Jokinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS
2 Y-tunnus: Kesolantie Joutseno SISÄLLYSLUETTELO sivu Toimintakertomus 1 Tilinpäätös Tuloslaskelma 2-3 Tase 4-5 Liitetiedot 6-8 Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen allekirjoitus 9 Tilintarkastajan tilinpäätösmerkintä 10 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 10
3 ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TOIMINTAKERTOMUS tilikaudelta Toiminta-ajatus Partiopiirin Etelä-Karjalan Partiolaiset ry:n tehtävänä on tukea lippukuntia ja niiden toimintaa. Piiri järjesti koulutusta johtajille, organisoi varainhankintaa lippukuntien talouden tueksi ja tiedotti ajankohtaisista partioasioista. Yhteiset tapahtumat ja yhteydenpito lippukuntiin olivat tärkeä osa piirin toimintaa. Varsinainen toiminta Toimintavuonna juhlittiin piiriin 40 -vuotisjuhlaa ja järjestettiin talvileiri. Lisäksi piiri osallistui aktiivisesti Suomen Partiolaisten järjestämiin projekteihin Roihu-suurleirille ja Yhteisvastuukeräykseen ja -hankesuunnitteluun. Piirintoiminta jakautuu kuuteen ryhmään (aluetyö, koulutus, ohjelma, projektit, talous ja viestintä), jotka toteuttivat piirin toiminta-ajatusta ja järjestivät partio-ohjelmaan kuuluvaa koulutusta, toimintaa ja tapahtumia. Hallinto Piirin hallinto keskittyi peruspartiotoiminnan tukemiseen ja toimintaedellytyksien turvaamiseen. Yhdistyksen hallinto, henkilöstö ja talous Piirin hallitus vastasi hallinnosta piirin kokousten päätösten mukaisesti. Piirinjohtajana oli Lotta Pellinen. Järjestösihteerinä oli Jaana Hyrkkänen. Syyskokouksen valitsemina tilintarkastajana oli Asko Tuomainen HT ja toiminnantarkastajana Justus Karhunen. Yhdistyksellä oli tilikauden aikana yksi vakituinen työntekijä, järjestösihteeri. Jäsenmaksutuottoja piiri sai ( /2015). Oikein jaksotettuna vastaavat luvut olisivat olleet ( /2015). Opetusministeriön toiminta-avustusta piiri sai ,53 (14 822,92 /2015). Maksujen perustana oli maksaneiden jäsenten määrä. Piirin talous on tasapainossa toiminnan kanssa. Tilikauden alijäämä oli ,86. ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET STRATEGIA Painopisteet Partio kuuluu kaikille Partio kasvattaa hyvään johtajuuteen Partio on aloitteellinen yhteistyökumppani. 1
4 T U L O S L A S K E L M A VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Osallistumismaksut , ,50 Kohdeavustukset 720, ,81 Muut tuotot 840,70 125,00 Tuotot yhteensä , ,31 Kulut Henkilöstökulut , ,95 Poistot , ,93 Vuokrat ja vastikkeet , ,05 Ulkopuoliset palvelut , ,60 Matka- ja majoituskulut , ,58 Materiaalikulut , ,74 Muut toimintakulut , ,28 Kulut yhteensä , ,13 Tuotto-/Kulujäämä , ,82 VARAINHANKINTA Tuotot Jäsenmaksut , ,50 Myyntituotot , ,35 Tuotot yhteensä , ,85 Kulut Ostokulut , ,11 Muut kulut -273,21-324,00 Kulut yhteensä , ,11 Varainhankinta yhteensä , ,74 Tuotto-/Kulujäämä , ,08 2
5 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot Vuokratuotot , ,90 Osinkotuotot 3 942, ,88 Tuotot yhteensä , ,78 Kulut Sijoitusten kulut , ,20 Korko- ja muut rahoituskulut -53,23-111,80 Kulut yhteensä , ,00 Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä , ,78 Tuotto-/Kulujäämä , ,30 YLEISAVUSTUKSET , ,92 TILIKAUDEN TULOS , ,62 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ , ,62 3
6 TASE V A S T A A V A A PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 3 700, ,00 Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet , ,34 Rakennukset ja rakennelmat , , , ,73 Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet , ,00 Sijoitusasunnot , ,28 Rahasto-osakkeet ja osuudet , ,44 Pörssiosakkeet , , , ,46 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,19 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Muu vaihto-omaisuus 5 286, ,75 Saamiset Myyntisaamiset 8 021,20 0,00 Muut saamiset 300,00 300,00 Siirtosaamiset 5 476, , , ,56 Rahat ja pankkisaamiset , ,37 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,68 V A S T A A V A A Y H T E E N S Ä , ,87 4
7 TASE V A S T A T T A V A A OMA PÄÄOMA Edellisten tilikausien yli-/alijäämä , ,67 Tilikauden yli-/alijäämä , , , ,29 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,29 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen Ostovelat 6 825,84 0,00 Muut velat 427, ,61 Siirtovelat , , , ,58 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,58 V A S T A T T A V A A Y H T E E N S Ä , ,87 5
8 LIITETIEDOT Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet 1) Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden arvostus Pysyvät vastaavat on aktivoitu välittömään hankintamenoon. Rakennusten suunnitelman mukaiset poistot on laskettu menojäännöspoistoina ja aineettomien oikeuksien poistot tasapoistoina. 2) Avustukset Valtion toiminta-avustus on esitetty tuloslaskelman erässä "yleisavustukset". Opintotoiminnan Keskusliiton avustus on esitetty tuloslaskelman erässä "Julkiset kohdeavustukset". Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot Talousarviovertailu TOTEUTUNUT 2016 TALOUSARVIO 2016 Varsinainen toiminta Tuotot Tuotot osallistujilta Muut tuotot Tuotot yhteensä Kulut Henkilöstökulut Poistot Vuokrat Matka, majoitus, ruoka Materiaalikulut Käyttö- ja ylläpitokulut Muut vars. toiminnan kulut Kulut yhteensä Varsinaisen toiminnan kulujäämä Varainhankinta Tuotot Jäsenmaksut Myyntituotot Yhteensä Kulut Varainhankinta yhteensä Tuotto/kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset Tilikauden ylijäämä (alijäämä)
9 Yhdistyksen kokonaistuotot ja -kulut Kokonaistuotot , ,86 Kokonaiskulut , ,24 Yli-/alijäämä , ,62 Poikkeukselliset erät 2015 jäsenmaksujen jaksotus on jäänyt tekemättä Jäsenmaksut kirjattu ajalta ja 2016 jäsenmaksut Jäsenmaksutuotot , ,50 Jäsenmaksut SP:lle , , , ,00 Jäsenmaksut oikein jaksotettuna jäsenmaksujen kertymäkausi ja 2016 kertymäkausi Jäsenmaksutuotot , ,00 Jäsenmaksut SP:lle , , , ,00 Suunnitelman mukaiset poistoajat ja menojäännösprosentit Sähköistys 5 vuotta Yksityistie 5 vuotta Rakennukset 4 % Suunnitelman mukaiset poistot hyödykelajeittain yhteensä Rakennukset ja rakennelmat 3 315, ,16 Koneet ja kalusto 0,00 129,61 Retkeilyvälineet ja leirikalusto 0,00 280,05 Leirintäalueen sähköistys 841,08 841,03 Hepohiekan yksityistie 2 032, ,08 Yhteensä 6 188, ,93 7
10 Taseen vastaavia koskevat liitetiedot Siirtosaamiset Siirtosaamiset SP:n osuus 2017 jäsenmaksuista 3 774,00 0,00 Vuokrasaamiset 3&8/ , ,00 Muut siirtosaamiset 422, ,56 Yhteensä 5 476, ,56 Pysyvien vastaavien aineettomat ja aineelliset hyödykkeet ja niiden muutokset Aineettomat oikeudet Maa- ja vesialueet Rakennukset ja rakennelmat Saldo , , ,39 Poistot 0,00 0, ,16 Saldo , , ,23 Sijoitukset Pörssiosakkeet ja rahasto-osuudet Markkina-arvo yhteensä , ,63 Vastaava kirjanpitoarvo , ,18 Erotus , ,45 Sijoitusasunnot , ,28 Muut osakkeet , ,00 Kirjanpitoarvo yhteensä , ,46 Kirjausvirheen korjaus sekä edellisten vuosien arvonalennukset kirjattu pörssiosakkeisiin. Sijoituksiin kirjattiin vuonna 2011 myynnin yhteydessä :n negatiivinen tase-arvo lahjoituksena saadusta kohteesta. Taseen vastattavia koskevat liitetiedot Edellisten tilikausien ylijäämä Saldo , , kirjausvirheen korjaus ,00 0,00 Edellisten vuosien arvonalennukset ,37 0,00 Tilikauden yli-/alijäämä , ,62 Saldo , ,29 Siirtovelat Siirtovelat Lomapalkkavelat 5 900,65 0, jäsenmaksut 5 892,00 0,00 Muut siirtovelat 7 083, ,97 Yhteensä , ,97 Henkilöstöä koskevat liitetiedot Yhdistyksellä oli tilikauden aikana yksi vakituinen työntekijä. Hallituksen jäsenille ei ole maksettu palkkoja. 8
11 Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen päiväys ja allekirjoitus Lappeenranta Lotta Pellinen Antti Pirinen Iida Iivonen Hallituksen puheenjohtaja Hallituksen varapuheenjohtaja Hallituksen jäsen Heini Jokinen Jukka Raudaskoski Veera Parikka Hallituksen jäsen Hallituksen jäsen Hallituksen jäsen Oskari Pylkkönen Reetta Uusalo Hallituksen jäsen Hallituksen jäsen Jaana Hyrkkänen Järjestösihteeri 9
12 Tilintarkastajan tilinpäätösmerkintä Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus. Imatra Asko Tuomainen HT Luettelo kirjanpidosta ja kirjanpitoaineistojen lajeista Yhdistyksen pääkirjanpito on tehty EmCe -solution nimisessä kirjanpitojärjestelmässä ja kassajärjestelmänä on Basware -maksuliikenne. Ostolaskujen kierrätys ja arkistointi on hoidettu Baswaren InvoiceReady -järjestelmällä. Budjetointiin ja raportointiin on käytetty Talgrafin Accunaa. Tilinpäätös sähköinen Päivä- ja pääkirjat sähköinen Reskontraerittelyt sähköinen Pankkitositteet tositelaji PA sähköinen Ostolaskut tositelaji VL sähköinen Myyntilaskut tositelaji ML sähköinen Palkkakirjanpidon tositteet tositelaji PM sähköinen Muistiotositteet tositelaji MU sähköinen Kuksa -tositteet tositelaji KU sähköinen Maksetut ostolaskut tositelaji OM sähköinen Maksetut myyntilaskut tositelaji MM sähköinen 10
TILINPÄÄTÖS
SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset
SUOMEN JUDOLIITTO RY
SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3
Pohjanmaan Partiolaiset ry
TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016
Pohjanmaan Partiolaiset ry
TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä vähintään 31.12.2021 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2011 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2011
TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry
1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...
TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry
1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo
Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA
TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010
1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä
1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo
Suomen Pesäpalloliitto PPL ry
Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys
Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013
Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023
Pohjanmaan Partiolaiset ry
TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015
LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI RY:N TILINPÄÄTÖS 2018 TOIMINNANALOITTAIN
Päivitetty tilinpäätös 11.3.2019 RY:N TILINPÄÄTÖS 2018 TOIMINNANALOITTAIN ALUERYHMÄ KOULUTUSRYHMÄ AIKUIS- JA LUOTTISRYHMÄ OHJELMARYHMÄ VIESTINTÄ- JA MARKKINOINTIRYHMÄ JÄSENHANKINTARYHMÄ TALOUSRYHMÄ PROJEKTIRYHMÄ
LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018
LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut
TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus
SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus 0224257-2 TILINPÄÄTÖS 1.1.2015-31.12.2015 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen
Tilinpäätös
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset
Tilinpäätös
Y-tunnus: 1906277-0 Tilinpäätös 1.1.2016 31.12.2016 Tase 1 Tuloslaskelma 2 Liitetiedot 3 Hallituksen allekirjoitukset 4 Tilintarkastusmerkintä 4 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 4 Liitteet: Tase-erittelyt
Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös
1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN
SPL/P-Suomen piiri ry
TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014
Tilinpäätös
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2009 31.12.2009 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset
NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011
Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä 31.12.2021 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu
ProCom Viestinnän ammattilaiset ry
ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki
NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A
Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2012 Säilytettävä 31.12.2022 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu
MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry
1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus
Imetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti.
TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2018 Säilytettävä vähintään 31.12.2028 asti. Osoite: Karjalankatu 2 A 00520 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1953275-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018
TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.
1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo
ProCom Viestinnän ammattilaiset ry
ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki
SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013
Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset
MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2017 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
ProCom Viestinnän ammattilaiset ry
ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Kalevankatu 30 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0288699-2 TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti:
Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry
Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 6 Liitetiedot 8
TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta
Kotipaikka: Helsinki TASEKIRJA 30.06.2017 Tilinpäätös tilikaudelta 01.07.2016-30.06.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Pohjois-Helsingin Tilitoimisto Debet & Kredit Helsinki Sisällysluettelo Toimintakertomus
SPL/P-Suomen piiri ry
TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS
Suomen LVI-liitto SuLVI ry
TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikausi 1.1.31.12.2017 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös
Kullo Golf Oy TASEKIRJA
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma
PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS
PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista
MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013
MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma
SUOMEN PARTIOLAISET - FINLANDS SCOUTER RY Y-tunnus Kotipaikka Helsinki TILINPÄÄTÖS SISÄLLYSLUETTELO. sivu
TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Y-tunnus 0202252-9 Kotipaikka Helsinki TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 SISÄLLYSLUETTELO sivu Tuloslaskelma 1 Tase 3 Liitetiedot 4 Tuloslaskelma/talousarvio 9 Tuloslaskelma/toiminnanalakohtainen
TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry
1 / 11 TILINPÄÄTÖS Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Toimintakertomus tilikaudelta
T A S E K I R JA
Y-tunnus 0928095-0 T A S E K I R JA 31.12.2013 TILIKAUSI 01.01.2013 31.12.2013 Y-tunnus 0928095-0 SISÄLTÖ: VUOSIKERTOMUS 1. 4. TULOSLASKELMA 5. TASE 6. 7. LIITETIEDOT 8. 9. LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA
Suomen LVI-liitto SuLVI ry
TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Tilikausi 1.1.31.12.2018 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös
Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus
Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Suomen LVIliitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Tilikausi 1.1.31.12.2016 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase
Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
TILINPÄÄTÖS Tilikaudelta
Kotipaikka: Kuopio TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikaudelta 01.01.2017-31.12.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Talouspalvelut TiMa Oy Auktorisoitu tilitoimisto Isoharjantie 6 71800 SIILINJÄRVI Sisällysluettelo
DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj
Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus
Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot
YH Asteri yhdistys YH14
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset
Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A
Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä 31.12.2024 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu
Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry
Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Pitkä tuloslaskelma
GolfTalma ry, Tilinpäätös GolfTalma ry. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite:
GolfTalma ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2018 Arkistoviite: 2018-002 1 GOLF TALMA RY NYGARDINTIE 115-6 04240 TALMA Kotipaikka Sipoo Y-tunnus 0862807-0 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot
Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS
Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy
Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys
Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS
Amnesty International Suomen osasto ry y-tunnus 0224270-8 TILINPÄÄTÖS 1.1.2017-31.12.2017 Amnesty International Suomen osasto ry Hietaniemenkatu 7 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0224270-8
Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
Suomen Jousiampujain Liitto ry
Suomen Jousiampujain Liitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JOUSIAMPUJAIN LIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202135-8 Sisällys Sivu
Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
Bioenergia Ry. Y-tunnus: Pien- ja mikroyritysasetuksen. mukainen tilinpäätös. ajalta
1 / 11 Bioenergia Ry Ytunnus: 24782369 Pien ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016
Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry
Kauppakamariyhdistys Suomessa ry TASEKIRJA 31.12.2014 Eteläranta 6 a 8 00130 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1985788-0 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2014-31.12.2014 Sivu No Toimintakertomus 1.1-1
TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry
1 / 9 TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry Y-tunnus: 01.01.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti 2 / 9 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase... 3
Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016
Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016 Sisällysluettelo Tuloslaskelma... 3-5 Tase vastaavaa...6 Tase vastattavaa...7 Liitetiedot...8 Luettelo kirjanpitokirjoista...9 Hallituksen allekirjoitukset...
Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
U3 Asteri urheiluseurau314.wtr
U3 Asteri urheiluseurau314.wtr TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset
Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Tuloslaskelma/talousarvio 8 Tuloslaskelma/talousarvio toiminnanalakohtainen 9 Allekirjoitukset 14
TILINPÄÄTÖS 2017 Y-tunnus 0202252-9 Kotipaikka Helsinki TILINPÄÄTÖS 2017 SISÄLLYSLUETTELO sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Tuloslaskelma/talousarvio 8 Tuloslaskelma/talousarvio toiminnanalakohtainen
Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011
Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01
Tringa TASE VASTAAVAA
Esitysvaluutta EUR PYSYVÄT VASTAAVAT AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA- JA VESIALUEET 1110 Maa- ja vesialueet/liittymisma 2 950,00 2 950,00 2 950,00 2 950,00 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 1120 Rakennukset ja rakennelmat
LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN TILINPÄÄTÖS 2017 TOIMINNANALOITTAIN
N TILINPÄÄTÖS 2017 TOIMINNANALOITTAIN ALUERYHMÄ KOULUTUSRYHMÄ AIKUIS- JA LUOTTISRYHMÄ OHJELMARYHMÄ VIESTINTÄRYHMÄ JÄSENHANKINTA- JA MARKKINOINTIRYHMÄ TALOUSRYHMÄ YHTEISKUNTASUHDERYHMÄ JA PROJEKTIT HALLINTO
Kynnys r.y., Tilinpäätös Kynnys r.y.
Kynnys r.y. Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 1 KYNNYS R.Y. Siltasaarenkatu 4, 5.krs 00530 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0460097-8 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot 6 Tilinpäätöksen
Kullo Golf Oy TASEKIRJA
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma
Konsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden
Varsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00
SUOMEN LUTERILAINEN EVANKELIUMIYHDISTYS RY TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Testamentit 140 489,00 275 845,49 Srk:n talousarviomäärärahat 1 203 139,49 1 351 418,02 Vapaaehtoinen
Ravintola Gumböle Oy
Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf
TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y.
1 / 12 TILINPÄÄTÖS Ytunnus: 01.01.2018 31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 12 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018 31.12.2018 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma... 5 Tilinpäätöksen
NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016
TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009
TULOSLASKELMA 10 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta 3000 Avustukset 1 147,90 821,70 3005 Kohdeavustukset, Vihreä liitto 12 456,72 11 475,00 3006 Saadut
TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014
SUOMEN RANSKANBULLDOGIT RY TASEKIRJA tilikausi 01.01. - 31.12.2014 Tasekirja on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä (KPL 2:10 ) Tilikauden tositeaineiston on säilytettävä vähintään
TILINPÄÄTÖS. Perussuomalaisten uudenmaan piiri-sannfinländarnas. Nylands distrik ry. Y-tunnus:
TILINPÄÄTÖS Perussuomalaisten uudenmaan piiri-sannfinländarnas Nylands distrik ry Y-tunnus: 2613048-7 01.01.2018-31.12.2018 ^in5(5s^/tlll^c/i5 TULOSMESTA OY s^- ^^ sc\^v JTc\v.,be-r^ Tämä tilinpäätös on
NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018
U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA
T A S E K I R J A 31.12.2015 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 21.10.2014-31.12.2015 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2025 asti Talouskonsultointi Mertaoja Oy TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA
EMMAUS HELSINKI R.Y. EMMAUS HELSINGFORS R.F. T A S E K I R J A 31.12.2008. Visma Services Aleatus Oy Ab
EMMAUS HELSINKI R.Y. EMMAUS HELSINGFORS R.F. T A S E K I R J A 31.12.2008 Emmaus Helsinki r.y. - Emmaus Helsingfors r.f. Y-tunnus 0315404-8 TASEKIRJA 31.12.2008 Sivu V U O S I T I L I N P Ä Ä T Ö S Tuloslaskelma
Konsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit
Urheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot 1000 Aineettomat hyödykkeet Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut
Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1
Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki
Tilinpäätös Suupohjan Kehittämisyhdistys ry
Tilinpäätös 2018 Teknologiapuisto 1, 61800 Kauhajoki Keskuspuistikko 14, 61300 Kurikka Kotipaikka: Isojoki www.leadersuupohja.fi etunimi.sukunimi@leadersuupohja.fi Tel +358 20 7470 205 Tilinpäätös 2018
Suomen Jousiampujain Liitto ry
Suomen Jousiampujain Liitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN JOUSIAMPUJAIN LIITTO RY Valimotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202135-8 Sisällys Sivu
NIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017
U2 Asteri urheiluseura laaaja tase U214L.WTR
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-
Aineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-
UB urheiluseura alv UB14.WTR
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Myyntisaamiset lyhytaik.
Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite:
Imatran Golf Oy Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-004 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot
U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase
U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta
ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA
ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA TILIKAUSI 1.1.2012-31.12.2012 TASEKIRJAN SISALLYSLUETTELO Vertaava tuloslaskelma Vertaava tase Tase-erittely Paivays ja allekirjoitus, tilintarkastusmerkinta Luettelo