Työllisyyskatsaus 8/2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työllisyyskatsaus 8/2012"

Transkriptio

1 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Työllisyyskatsaus 8/2012 Julkaisuvapaa klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Työttömiä työnhakijoita enemmän kuin vuotta aikaisemmin Uusien avoimien työpaikkojen määrä nousi hieman vuoden 2011 elokuusta Alle 25-vuotiaita työttömiä 330 enemmän kuin viime vuoden elokuussa Pitkäaikaistyöttömyys kasvoi edelleen; yli vuoden työttömänä olleita 930 enemmän kuin vuosi sitten Aktiivitoimenpiteissä 380 työnhakijaa vähemmän kuin vuosi sitten

2 Työnhakijat Pohjois-Pohjanmaalla työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli elokuun lopussa 11,1 %. Vuosi sitten prosenttiosuus oli yhden prosenttiyksikön pienempi eli 10,1 %. Koko maassa osuus nousi vuoden takaisesta 8,7 %:sta elokuun 9,1 %:iin (taulukko 2). Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli elokuun lopussa työtöntä työnhakijaa, mikä on enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana. Heinäkuun 2012 lopusta työttömien työnhakijoiden määrä laski hakijalla. Työttömistä TE -toimistoihin henkilökohtaisesti ilmoittautuneita lomautettuja oli elokuun lopussa 963. Heinäkuuhun verrattuna määrä laski 225:llä. Vuoden takaisesta lomautettujen määrä nousi 301:llä. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 155 (taulukko 2). Erillisen ryhmälomautusseurannan (vähintään 10 hengen lomautukset) perusteella lomautuksia oli elokuun lopun laskentapäivänä voimassa 217. Ryhmälomautettujen määrä nousi 48:lla heinäkuun loppuun verrattuna sekä 183:lla vuoden takaisesta, jolloin ryhmälomautettuja oli 34. Ennakkoilmoituksissa olevia laskentapäivän jälkeen mahdollisesti alkavia lomautuksia ilmoitettiin elokuun lopussa 242. Avoimet työpaikat TE -toimistoissa oli elokuussa avoinna kaikkiaan työpaikkaa, joista uusia paikkoja oli Uusia työpaikkoja oli 17 enemmän kuin vuosi sitten. Työpaikoista täyttyi elokuun aikana ja näistä TEtoimiston hakijoilla 446 (taulukko 1). Elokuun lopussa avoinna oli työpaikkaa. Ammattiryhmittäin avoinna oli eniten palvelutyön paikkoja, joihin haettiin mm majoitusliike- ja suurtaloustyön, kiinteistönhoito- ja siivoustyön, sekä tarjoilutyön osaajia. Avoinna oli myös runsaasti mm. myyntialan, terveyden- ja sairaanhoitoalan, teollisuus- ja varastoalan sekä hallinto- ja toimistotyön paikkoja. Työvoiman kysyntä laski viime vuoden elokuusta jonkin verran kaupallisella alalla, rakennusalalla sekä maa- ja metsätyön alalla (taulukot 2 ja 4). Työttömyyden rakenne Työttömistä työnhakijoista oli naisia 8 987, mikä on vähemmän kuin heinäkuun lopussa. Naisia oli työttömänä 244 enemmän kuin edellisen vuoden elokuussa. Miehiä oli elokuun lopussa työttömänä Miesten työttömyys laski heinäkuusta 502:lla, mutta nousi vuoden takaisesta tilanteesta työnhakijalla (taulukko 2). Alle 25-vuotiaita nuoria työttömiä työnhakijoita oli 3 621, mikä oli 332 enemmän kuin vuosi sitten. Heinäkuusta nuorten työttömien määrä laski 765:llä. Pohjois-Pohjanmaalla nuorten osuus työttömistä työnhakijoista oli 17,8 %. Koko maassa prosenttiosuus oli matalampi eli 13,2 %. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli elokuun lopussa Vuoden 2011 elokuuhun verrattuna yli 50-vuotiaiden työttömien määrä nousi 414:llä (taulukko 2). Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 4 933, mikä on 24,2 % työttömistä työnhakijoista. Koko maassa pitkäaikaistyöttömien vastaava osuus oli Pohjois-Pohjanmaata korkeampi eli 25,6 %. Pitkäaikaistyöttömien määrä nousi heinäkuun lopusta 141 työnhakijalla. Vuoden 2011 elokuuhun verrattuna pitkäaikaistyöttömyys nousi Pohjois-Pohjanmaalla 930:llä ja koko maan tasolla yhteensä hakijalla (taulukko 2). Ammattiryhmittäin tarkasteltuna työttömyys nousi edellisen vuoden elokuuhun verrattuna kaikissa ryhmissä. Yksittäisistä ammattialoista työttömyys kuitenkin laski esim. sihteeri- ja toimistotyössä 100:lla. Eniten työttömyys nousi teollisuuden, rakentamisen ja tekniikan aloilla (taulukko 4). Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta nousi elokuussa Hailuodossa, Pyhännällä sekä Pyhäjärvellä ja pysyi samana Merijärvellä ja Siikalatvassa. Muissa kunnissa työttömyysaste laski heinäkuusta. Työttömyysaste oli elokuun lopussa alle 10 % seitsemässätoista kunnassa ja % kuudessatoista kunnassa, joista Pudasjärvellä 14,4 %, Kuusamossa 13,4 % ja Oulussa 13,4 %. Taivalkoskella työttömyysaste 2

3 oli elokuun lopussa korkein eli 15,6 %. Vähiten työttömiä työnhakijoita työvoimaan nähden oli Pyhäjoella, 6,6 %. Työttömiä oli määrällisesti eniten Oulussa (9 445) ja Haukiputaalla (1 015). (taulukko 3). Toimenpiteet Työ- ja elinkeinohallinnon työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin osallistumisesta sovitaan työllistymissuunnitelmassa TE-toimiston kanssa. Näissä aktiivitoimenpiteissä oli elokuun lopussa työnhakijaa. Luvussa ovat mukana mm. työvoimakoulutuksessa (1 670), palkkatuella sijoitettuna (2 378), työharjoittelussa tai työelämävalmennuksessa (845), omaehtoisen opiskelun tuella (1 791), kuntouttavassa työtoiminnassa (731) ja vuorotteluvapaan sijaisena (767) olevat työnhakijat. Aktiivitoimenpiteissä olevien määrä laski viime vuoden elokuusta 378:lla. Aktiiviohjelmissa olevien osuus lasketaan nk. laajasta työttömyydestä eli työttömien ja aktiiviohjelmissa olevien yhteismäärästä. Pohjois-Pohjanmaalla aktivointiaste oli elokuussa 29,5 % ja vuosi sitten 32,1 %. Koko maassa aktivointiaste oli elokuun lopussa 28,9 % ja vuosi sitten 30,4 %. Toimenpiteiden vaikuttavuus Pohjois-Pohjanmaalla ja TE -toimistoissa Työnvälitystilaston kolmannesvuositilastoista ilmenee, että vuoden 2012 ensimmäisellä vuosipuoliskolla tammi-elokuussa on toimenpiteiden vaikuttavuus Pohjois-Pohjanmaalla hieman heikentynyt viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Palkkatuetun (ml. valtion työllistämistuki) tukityön päättäneistä oli työttömänä 3 kuukautta tukijakson päättymisen jälkeen 50,1 %, kun vastaava prosenttiosuus edellisenä vuonna oli 48,5 %. Ammatillisen työvoimakoulutuksen suorittaneista koulutuksen jälkeen oli työttömänä tämän vuoden tammi-elokuussa 35,1 %, prosenttiosuuden ollessa vuosi sitten oli 33,7. TE -toimistoittain paras vaikuttavuus oli Raahen seutukunnassa, jossa 3 kk työvoimakoulutuksen jälkeen työttömänä oli tämän vuoden tammi-elokuussa 23,8 % suorittaneista ja 38,0 % palkkatukityön päättäneistä. Palkkatuen vaikuttavuus oli heikoin Oulun seudulla, jossa työttömänä oli 51,7 % tukijakson päättäneistä. Työvoimakoulutuksen vaikuttavuus osoittautui vähäisimmäksi Koillismaan TE-toimiston alueella, jossa työttömänä oli 44,4 % koulutuksen suorittaneista. 3

4 Taulukko 1 Työllisyystilanne elokuun lopussa (I) ja työ- ja elinkeinotoimistojen toiminta elokuun aikana (II) Pohjois-Pohjanmaalla I TILANNE KUUKAUDEN LOPUSSA Elokuu 2012 Elokuu 2011 Muutos henk. A TYÖNHAKIJAT 1 Työttömät työnhakijat ,3 joista henkilökohtaisesti lomautetut ,5 2 Lyhennetyllä työviikolla ,4 3 Työssä olevat yhteensä ,8 joista yleisillä työmarkkinoilla ,7 joista tukitoimenpiteillä sijoitetut ,4 4 Työvoiman ulkopuolella ,5 5 Työttömyyseläkettä saavat ,1 1-5 Kaikki työnhakijat yhteensä ,8 B TYÖVOIMAN KYSYNTÄ 1 Avoimet työpaikat yhteensä ,6 joista yli kuukauden avoinna olleet ,9 joista yli 2 kuukautta avoinna olleet ,3 C TOIMENPITEILLÄ SIJOITETUT 1 Valtiolle sijoitetut ,9 2 Kuntiin sijoitetut ,6 3 Yksityiselle sektorille sijoitetut ,9 1-3 Työllistämistukitoimenpiteillä yhteensä ,1 4 Työvoimakoulutuksessa Työharjoittelussa/työelämävalmennuksessa ,2 6 Vuorottelupaikkaan työllistettynä Kuntouttavassa työtoiminnassa ,5 8 Omaehtoisessa opiskelussa ,3 1-8 Toimenpiteillä yhteensä ,2 D TYÖTTÖMYYDEN RAKENNE 1 Työttömät naiset ,8 2 Työttömät miehet Alle 25-vuotiaat työttömät ,1 4 Yli 50-vuotiaat työttömät ,1 5 Pitkäaikaistyöttömät ,2 E TOIMEENTULOTURVA 1 Työttömyyskassojen jäsenet ,1 II TOIMINTA KUUKAUDEN AIKANA 1 Työttömät työnhakijat ,3 2 Muut työnhakijat ,2 1-2 Työnhakijat yhteensä ,6 3 Kuukauden kaikki työpaikat ,6 Kuukauden uudet työpaikat ,6 Täyttyneet työpaikat ,2 joista toimiston hakijalla täytt ,7 4 Alkaneet työttömyysjaksot ,5 5 Päättyneet työttömyysjaksot ,3 6 Uudet sijoitukset tukitoimenpiteillä Aloittanut työvoimakoulutuksen ,5 % 4

5 Taulukko 2 Työttömät työnhakijat (lomautetut mukaan lukien) ja avoimet työpaikat työnvälityksessä POHJOIS-POHJANMAA Elokuu Heinäkuu Muutos Muutos Elokuu Muutos Muutos / % / % Avoimet työpaikat , ,6 Kaikki työnhakijat , ,8 Kaikki työttömät työnhakijat , ,3 Työttömyysaste 11,1 12,5-1,4 10,1 1,0 Työttömät naiset , ,8 Työttömät miehet , ,0 Alle 25-vuotiaat , ,1 Alle 20-vuotiaat , ,3 Yli 50-vuotiaat , ,1 Pitkäaikaistyöttömät , ,2 Vajaakuntoiset työttömät , ,6 Ulkomaalaiset työttömät , ,2 Työttömät kassojen jäsenet , ,1 Työttömät ilman lomautettuja , ,9 Lomautetut , ,5 Lyhennetyllä työviikolla , ,4 Työssä olevat työnhakijat pl. sijoitetut , ,7 Työttömyyseläkkeellä , ,1 Toimenpitein sijoitetut , ,5 Työvoimakoulutuksessa , ,0 KOKO MAA Elokuu Heinäkuu Muutos Muutos Elokuu Muutos Muutos / % / % Avoimet työpaikat , ,0 Kaikki työnhakijat , ,3 Kaikki työttömät työnhakijat , ,8 Työttömyysaste 9,1 10,2-1,1 8,7 0,4 Työttömät naiset , ,4 Työttömät miehet , ,0 Alle 25-vuotiaat , ,0 Alle 20-vuotiaat , ,1 Yli 50-vuotiaat , ,6 Pitkäaikaistyöttömät , ,0 Vajaakuntoiset työttömät , ,5 Ulkomaalaiset työttömät , ,1 Työttömät kassojen jäsenet , ,4 Työttömät ilman lomautettuja , ,3 Lomautetut , ,8 Lyhennetyllä työviikolla , ,0 Työssä olevat työnhakijat pl. sijoitetut , ,4 Työttömyyseläkkeellä , ,6 Toimenpitein sijoitetut , ,5 Työvoimakoulutuksessa , ,1 TE-TOIMISTOT Työttömät työnhakijat yht. (lom.m.l.) Työttöm. työnhak. T.aste,% Elokuu Heinäkuu Muutos Muutos Elokuu Muutos Elokuu / % /11, % 2012 Oulun seutu , ,9 12,3 Nivala-Haapajärvi , ,4 9,4 Koillismaa , ,9 13,8 Raahen seutukunta , ,5 8,6 Ylivieskan seutukunta , ,0 8,6 Yhteensä , ,3 11,1 5

6 Taulukko 3 Työttömät työnhakijat (lomautetut mukaan lukien) ja avoimet työpaikat työnvälityksessä kunnittain Kunta Työ- Tyött. Tyött. Työttömät työnhakijat Avoimet voima aste, % aste, % Yhteensä Miehet Naiset Alle 20- Alle 25- Yli 50- Yli 1 v. Vajaa- työ- *) 07/12 08/12 vuotiaat vuotiaat vuotiaat tyött. kunt. paikat Alavieska ,9 7, Haapajärvi ,6 9, Haapavesi ,7 8, Hailuoto 400 9,8 10, Haukipudas ,5 11, Ii ,8 13, Kalajoki ,7 7, Kempele ,0 9, Kiiminki ,1 10, Kuusamo ,1 13, Kärsämäki ,8 11, Liminka ,7 7, Lumijoki ,6 10, Merijärvi ,0 11, Muhos ,3 9, Nivala ,2 9, Oulainen ,1 10, Oulu ,4 13, Oulunsalo ,5 9, Pudasjärvi ,9 14, Pyhäjoki ,3 6, Pyhäjärvi ,7 11, Pyhäntä 684 8,5 9, Raahe ,4 8, Reisjärvi ,9 6, Sievi ,6 7, Siikajoki ,6 8, Siikalatva ,0 11, Taivalkoski ,3 15, Tyrnävä ,5 10, Utajärvi ,0 11, Vihanti ,3 9, Yli-Ii ,3 10, Ylivieska ,2 8, Pohjois- **) Pohjanmaa ,5 11, Seutukunta Oulu ,0 12, Oulunkaari ,2 13, Raahe ,2 8, Haapav.-Siikal ,1 9, Nivala-Haapaj ,9 9, Ylivieska ,8 8, Koillismaa ,6 13, Tietoa ei ole saatu, se on liian epävarma esitettäväksi tai se on salassapitosäännön alainen. *) Kuntien työvoima ( vuotiaat) on Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston lopullinen tieto vuodelta **) Pohjois-Pohjanmaan työvoima ( vuotiaat) on Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen kolmannen vuosineljänneksen tieto vuodelta

7 Taulukko 4 Työttömät työnhakijat (lomautetut mukaan lukien) ja avoimet työpaikat työnvälityksessä ammattiryhmittäin Elo Heinä Elo Muutos Muutos Elo Heinä Elo Muutos Muutos v. 11/12 v. 11/ v.11/12 v. 11/12 Ammattiryhmä Työttömät työnhakijat lkm % Avoimet työpaikat lkm % Tieteellinen, tekninen ja taiteellinen työ, josta , ,6 tekniikan ala kemian ja fysiikan ala biologian ala opetusala taide- ja viihdeala Terveydenhuolto ja sosiaaliala, josta , ,1 terveyden- ja sairaanhoito sosiaaliala lasten päivähoito Hallinto- ja toimistotyö, it-alan työ, josta , ,3 liikeyritysten ja järjestöjen joht taloushallinnon suunnittelu sihteeri ja toimistotyö tietotekniikka Kaupallinen työ, josta , ,9 mainonta ja markkinointi myynti ja kauppaedustus tavaroiden myynti Maa- ja metsätaloustyö, kalastusala, josta , ,8 maatilatalous ja eläintenhoito puutarha- ja puistotyö metsätyö Kuljetus- ja liikennetyö, josta , ,8 tieliikenne Rakennus- ja kaivosala, josta , ,6 talonrakennus työkoneiden käyttö Teollinen ja varastoalan työ, josta , ,9 ompelu ja vaatetus konepaja- ja rakennusmetalli sähkötyö puutyö elintarviketeollisuus pakkaus, varasto, ahtaus sekatyö, teollisuus Palvelutyö, josta , ,3 majoitusliike, suurtalous tarjoilu kiinteistönhoito, siivous kauneudenhoito, hygieniatyö Muualla luokittelem. työ, josta , ,0 koululaiset ja opiskelijat ilman ammattia olevat ammatinvaihtajat vastavalmistuneet Työttömät, avoimet työpaikat yhteensä , ,6 Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, työnvälitystilastot 7

8 Lisätiedot Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus: Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri -vastuualue: johtaja Leila Helaakoski, puh Strategiayksikkö: yksikön päällikkö Riitta Ilola, puh Strategiayksikkö: tutkimussihteeri Helena Suvanto (tilastot), puh Työ- ja elinkeinotoimistot: Pohjois-Pohjanmaan (hallinnollinen) TE-toimisto: johtaja Maire Mäki, puh Koillismaa: TE-toimiston johtaja Jouni Korhonen, puh Nivala-Haapajärven seutukunta: TE-toimiston johtaja Helena Marjamaa, puh Oulun seutu: TE-toimiston johtaja Pasi Wallenberg, puh Raahen seutukunta: TE-toimiston johtaja Anita Kenakkala, puh Ylivieskan seutukunta: TE-toimiston johtaja Risto Similä, puh Ajankohtaista, Julkaisut, Katsaukset ja tilastot, Työmarkkinoiden, työvoimatarpeen ja talouden kehitys NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 TYÖLLISYYSKATSAUS 8/2012 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus strategiayksikkö

TYÖLLISYYSKATSAUS Pohjois-Pohjanmaa, Elokuu 2011

TYÖLLISYYSKATSAUS Pohjois-Pohjanmaa, Elokuu 2011 TYÖLLISYYSKATSAUS Pohjois-Pohjanmaa, Elokuu 2011 alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 Lisätiedot, ELY-keskus: Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri vastuualue: johtaja Leila Helaakoski, puh. 044

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus 11/2012

Työllisyyskatsaus 11/2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Työllisyyskatsaus 11/2012 Julkaisuvapaa 21.12.2012 klo 9.00 Kuvio 1. Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Työttömiä työnhakijoita 2 740 enemmän

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS Pohjois-Pohjanmaa, Syyskuu 2011

TYÖLLISYYSKATSAUS Pohjois-Pohjanmaa, Syyskuu 2011 TYÖLLISYYSKATSAUS Pohjois-Pohjanmaa, Syyskuu 2011 alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 Lisätiedot, ELY-keskus: Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri vastuualue: johtaja Leila Helaakoski, puh. 044

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus 9/2012

Työllisyyskatsaus 9/2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Työllisyyskatsaus 9/2012 Julkaisuvapaa 23.10.2012 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Työttömiä työnhakijoita 2 370 enemmän kuin vuotta

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS Pohjois-Pohjanmaa, Tammikuu 2012

TYÖLLISYYSKATSAUS Pohjois-Pohjanmaa, Tammikuu 2012 TYÖLLISYYSKATSAUS PohjoisPohjanmaa, Tammikuu 2012 alle 5 5 9,9 10 14,9 15 19,9 20 24,9 Lisätiedot: Elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus (ELYkeskus): Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri vastuualue:

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS Pohjois-Pohjanmaa, Helmikuu 2012

TYÖLLISYYSKATSAUS Pohjois-Pohjanmaa, Helmikuu 2012 TYÖLLISYYSKATSAUS PohjoisPohjanmaa, Helmikuu 2012 alle 5 5 9,9 10 14,9 15 19,9 20 24,9 Lisätiedot: Elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus (ELYkeskus): Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri vastuualue:

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus 04/2013

Työllisyyskatsaus 04/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Työllisyyskatsaus 04/2013 Julkaisuvapaa 21.5.2013 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Työttömiä 500 vähemmän kuin maaliskuussa, mutta

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS MARRASKUU 2010

POHJOIS-POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS MARRASKUU 2010 POHJOIS-POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS MARRASKUU 2010 alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Veteraanikatu 1, PL 86, 90101 OULU Kutsunumero 020 63

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS SYYSKUU 2010

POHJOIS-POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS SYYSKUU 2010 POHJOIS-POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS SYYSKUU 2010 alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Veteraanikatu 1, PL 86, 90101 OULU Kutsunumero 020 63

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS JOULUKUU 2010

POHJOIS-POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS JOULUKUU 2010 POHJOIS-POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS JOULUKUU 2010 alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Veteraanikatu 1, PL 86, 90101 OULU Kutsunumero 020 63

Lisätiedot

alle 5 5-9, , , ,9

alle 5 5-9, , , ,9 POHJOIIS--POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS KESÄKUU 2010 alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Veteraanikatu 1, PL 86, 90101 OULU Kutsunumero 020 63

Lisätiedot

alle 5 5-9, , , ,9 Pohjois-Pohjanmaa 13,4 % Taiv alkoski 21,6 % Työttömien työnhakij oiden osuus työv oimasta (% ) Reisj ärv i 9,3 %

alle 5 5-9, , , ,9 Pohjois-Pohjanmaa 13,4 % Taiv alkoski 21,6 % Työttömien työnhakij oiden osuus työv oimasta (% ) Reisj ärv i 9,3 % TYÖLLISYYSKATSAUS TAMMIKUU 2010 Taiv alkoski 21,6 % Työttömien työnhakij oiden osuus työv oimasta (% ) Pohjois-Pohjanmaa 13,4 % Reisj ärv i 9,3 % alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 POHJOIS-POHJANMAAN

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus 07/2013

Työllisyyskatsaus 07/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Työllisyyskatsaus 07/2013 Julkaisuvapaa 20.8.2013 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Heinäkuussa työttömiä työnhakijoita oli 27 350,

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus 10/2013

Työllisyyskatsaus 10/2013 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Työllisyyskatsaus 10/2013 Julkaisuvapaa 26.11.2013 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Työttömiä työnhakijoita 24 140, mikä on vielä liki

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.8.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut viime vuoden heinäkuusta Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

alle 5 5-9, , , ,9

alle 5 5-9, , , ,9 POHJOIIS--POHJANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS HEIINÄKUU 2010 alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 POHJOIS-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Veteraanikatu 1, PL 86, 90101 OULU Kutsunumero 020

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus 11/2013

Työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Työllisyyskatsaus 11/2013 Julkaisuvapaa 20.12.2013 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Työttömiä työnhakijoita 24 520, mikä on vajaa

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus 04/2014

Työllisyyskatsaus 04/2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Työllisyyskatsaus 04/2014 Julkaisuvapaa 20.05.2014 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Työttömiä työnhakijoita oli huhtikuun lopussa 25

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus 01/2014

Työllisyyskatsaus 01/2014 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Työllisyyskatsaus 01/2014 Julkaisuvapaa 25.02.2014 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Työttömiä työnhakijoita oli tammikuun lopussa 27

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9.00 Työttömyys lisääntynyt myös Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 24.9.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.1.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.12.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2014 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 24.6.2014 klo 9.00 Työttömyys laskenut hieman Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.8.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.12.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2014 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9.00 Työttömyys lisääntyi vuoden aikana Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

alle 5 5-9, , , ,9 Pohjois-Pohjanmaa 12,2 % Taiv alkoski 18,5 % Työttömien työnhakij oiden osuus työv oimasta (% ) Reisj ärv i 8,2 %

alle 5 5-9, , , ,9 Pohjois-Pohjanmaa 12,2 % Taiv alkoski 18,5 % Työttömien työnhakij oiden osuus työv oimasta (% ) Reisj ärv i 8,2 % TYÖLLISYYSKATSAUS MAALISKUU 2010 Taiv alkoski 18,5 % Työttömien työnhakij oiden osuus työv oimasta (% ) Pohjois-Pohjanmaa 12,2 % Reisj ärv i 8,2 % alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 POHJOIS-POHJANMAAN

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.2014 klo 9.00 Työllisyystilanteessa pientä paranemista Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 2.11.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Alavieska 11,4 10,2 9,8 8,9 7,0 7,6 9,2 Haapajärvi

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 26.1.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2013

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2013 NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 24.9.2013 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi elokuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.5.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2013

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Työttömyys laskenut edelleen Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.2.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2013

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Työttömyys lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.3.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 214 puh. 29 54 85 ja 29 54 8253 Julkistettavissa 24.6.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 22.1.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.9.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2013

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.7.2013 klo 9.00 Työttömyys lisääntyi Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012 Julkaisuvapaa 23.10.2012 klo 9.00 Nuorten työttömyys lisääntyi molemmissa maakunnissa Kanta- ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.4.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

SATAKUNNAN TYÖLLISYYSKATSAUS 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina klo 9.00

SATAKUNNAN TYÖLLISYYSKATSAUS 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina klo 9.00 SATAKUNNAN TYÖLLISYYSKATSAUS 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2. 2012 klo 9.00 Avoimet työpaikat lisääntyneet Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella oli

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.8.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.4.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.7.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,5

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 13 Haapajärvi

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,1

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Työttömiä

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Alavieska 13,6 14,0 13,6 12,3 11,2 11,8

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2013 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 21.1.2014 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.12.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 23.11.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.6.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012 Julkaisuvapaa 22.1.2013 klo 9.00 Työttömien määrä kasvoi joulukuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.3.2014 klo 9.00 Työttömyys alentunut hieman Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.2.2010 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.1.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.9.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012 Julkaisuvapaa 21.12.2012 klo 9.00 Työttömyys kasvoi edelleen marraskuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien

Lisätiedot

KATSAUS POHJOIS-POHJANMAAN ALUEEN TYÖLLISYYTEEN VUONNA 2012

KATSAUS POHJOIS-POHJANMAAN ALUEEN TYÖLLISYYTEEN VUONNA 2012 KATSAUS POHJOISPOHJANMAAN ALUEEN TYÖLLISYYTEEN VUONNA 2012 Katsauksen sisältö: 1. Kansi; työttömyysasteet kunnittain 8. Alle 25vuotiaat työttömät työnhakijat 2. Katsaus PohjoisPohjanmaan tilanteeseen v.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 27.7.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut edelleen Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 12,6

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 23.9.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa 22.5.2012 klo 9.00 Työttömyys kääntyi kasvuun Päijät-Hämeessä Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Alavieska 11,0 11,1 10,3 9,4 8,9 8,4 10

Lisätiedot

Työttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle

Työttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.5. klo 9.00 Työttömyys jumiutui kuussa lähes vuoden takaiselle tasolle Työttömyys väheni Kajaanin seudulla, mutta kasvoi samanaikaisesti

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 21.12. klo 9.00 Työttömyys sinnitteli edelleen vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysynnän selvä kasvu ei riittänyt painamaan

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.12.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.3.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.2.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu

Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014 26.8.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 21.10.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 21.10.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 28 puh. 1 64 851 ja 1 64 85 Julkistettavissa 21.1.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa 24.7.2012 klo 9.00 Kesäkaudelle ominainen työttömyyden kasvu näkyi kesäkuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän Työllisyyskatsaus, tammikuu 2014 25.2.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli 9 000 työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 22.7.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli kesäkuun lopussa

Lisätiedot

Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 %

Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 % NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.3. klo 9.00 Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 % Vuoden vaihteessa

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.9. klo 9.00 Työttömyys väheni roimasti kuussa, mutta pysytteli edelleen hieman vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysyntä

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2012

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 11.060 Pohjois-Karjalassa oli kesäkuun lopussa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 26.8.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 26.8.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 26.8.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 28 puh. 1 64 851 ja 1 64 85 Julkistettavissa 25.11.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 24.6.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, syyskuu 2013 22.10.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä

TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 24.4.2014 klo

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00

Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015 25.8.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli heinäkuun lopussa työttömänä

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa 2006 Työllisyyskatsaus, joulukuu 2013 21.1.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.7. klo 9.00 Kesäkuu ei tuonut ta työttömyyden kokonaiskuvaan Vuosimuutokset ovat pieniä, Kajaanin työttömyys kasvoi touko-kuussa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 21.7.2009 klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 21.7.2009 klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.7.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 22.4.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00

Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2013 20.8.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot