UPM TILINPÄÄTÖS Tilinpäätös 2005
|
|
- Marjut Rantanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 UPM TILINPÄÄTÖS 2005 Tilinpäätös 2005
2 Vuoden 2005 tapahtumia UPM:n Changshun tehtaan toinen paperikone käynnistettiin onnistuneesti Kiinassa. Paperi- ja sellutehtaat olivat Suomessa pysähdyksissä työ selkkauksen takia seitsemän viikkoa. Kanadassa UPM:n paperi tehdas seisoi lakon takia kahdeksan kuukautta. UPM myi silikonoituja irrokemateriaaleja valmistavan Loparexryhmän. Tarralaminaatteja valmistava UPM Rafl atac jatkoi kasvuaan Yhdysvalloissa: UPM Rafl atacin uusi päällystyslinja ja Rafsecin uusi RFID-etätunnisteita valmistava tuotantolaitos käynnistettiin Fletcherissä Pohjois-Carolinassa. UPM investoi uusiutuvia polttoaineita käyttäviin voimalaitoksiin Shottonin, Chapelle Darblayn ja Rauman paperitehtailla. UPM päätti osallistua Metsä-Botnian sellutehdashankkeeseen Uru guayssa.
3 TILINPÄÄTÖS 2005 Konserni Hallituksen toimintakertomus Markkinat vuonna 2005 Paperin kysyntä oli hyvällä tasolla vuonna 2005, mutta kysynnän kasvu hidastui. Painopapereiden yhteenlaskettu kysyntä Euroopassa kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna noin prosentin. Pohjois-Amerikassa painopapereiden yhteenlaskettu kysyntä laski noin 3 % vahvasta talouskasvusta huolimatta. Kehittyvillä markkinoilla kysynnän kasvu jatkui vahvana. Maailmanlaajuisesti mainontaan käytetyn rahan määrä kasvoi; myös painettu mainonta kasvoi, mutta sen osuus kokonaismainonnasta laski. Painetusta mainonnasta voimakkaimmin kasvoi suoramainonta. Mainossivujen määrä kuitenkin laski lähes kaikissa Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa. Aikakauslehtipaperien markkinahinnat Euroopassa olivat 1 % korkeammat kuin edellisenä vuonna. Yhdysvalloissa hintataso oli 14 % korkeampi. Sanomalehtipaperin markkinahinnat nousivat 4 % Euroopassa, mutta olivat edelleen alle pitkän ajan keskihintojen, kun taas vientimarkkinoilla hinnat nousivat selvästi. Päällystetyn ja päällystämättömän hienopaperin markkinahinnat olivat Euroopassa 2 % alemmat kuin edellisenä vuonna. Myös Aasiassa hienopaperin markkinahintoihin kohdistui paineita, ja hinnat jäivät vuoden 2004 tasolle. Jalosteiden markkinatilanne parani edellisvuoteen verrattuna. Tarralaminaattimarkkinoiden kasvu jatkui hyvänä, ja erityisesti filmipäällysteisten tarralaminaattien kasvu oli nopeaa. Kasvua oli ennen kaikkea Pohjois-Amerikassa, mutta myös Aasiassa. Tarralaminaattien hinnat olivat vakaat. Teollisuuskääreiden kysyntä kasvoi vaimeasti Euroopassa ja kiristynyt kilpailu vaikeutti hinnankorotuksia. Puutuotemarkkinoilla vanerin kysyntä lisääntyi edelliseen vuoteen verrattuna. Erityisesti koivuvanerin kysyntä lisääntyi ja hinnat nousivat. Myös kuusivanerin kysyntä jatkui hyvänä. Mäntysahatavaran parantunut kysynnän ja tarjonnan välinen tasapaino mahdollisti joitain hinnankorotuksia. Kuusisahatavaran markkinoilla jatkui sitkeä ylitarjonta. Puupohjaisten rakennustarvikkeiden kauppa jatkui Suomessa vilkkaana. Tulos 10 12/2005 vuoden 2004 vastaavaan jaksoon verrattuna Vuoden 2005 viimeisen neljänneksen liikevaihto oli miljoonaa euroa. Se on 6 % korkeampi kuin vuoden 2004 viimeisen neljänneksen liikevaihto, joka oli miljoonaa euroa. Paperin toimitukset olivat tonnia, jossa oli nousua edellisvuodesta 3 %. Liiketappio oli 71 (liikevoitto 194) miljoonaa euroa. Liiketappioon sisältyy kertaluonteisia kuluja nettona 257 (tuottoja nettona 95) miljoonaa euroa. Paperitoimialoilla tehtiin Miramichin aikakauslehtipaperitehtaan tuotantolaitoksista Kanadassa 151 miljoonan euron arvonalennus. Paperitoimialoilla kirjattiin lisäksi yhteensä 18 miljoonan euron kertapoistot Nordlandin ja Augsburgin paperitehtailla. Puutuotetoimialalla tehtiin Suomessa toimivien sahojen käyttöomaisuuden 25 miljoonan euron arvonalennus. Lisäksi kirjattiin 7 miljoonan euron kuluvaraus, joka liittyi pääosin myyntiverkoston rakennejärjestelyihin Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Rosenlewin muovisia teollisuussäkkejä koskeva 57 miljoonan euron kartellisakko kirjattiin kertaluonteisena kuluna. Vuodesta 2005 alkaen liikearvosta ei ole tehty poistoja; vuoden 2004 viimeiseen neljännekseen sisältyy 20 miljoonaa euroa liikearvon poistoa. Korkeammat paperien keskihinnat ja parantunut kustannustehokkuus nostivat kannattavuutta. Näiden kahden tekijän yhteisvaikutus ylitti kohonneiden raaka-aine- ja energiakustannusten vaikutukset. Edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna euro oli 8,3 % heikompi suhteessa Yhdysvaltojen dollariin. Valuuttasuhteen muutos paransi viennin kannattavuutta. Suomen metsäteollisuuden uudessa työehtosopimuksessa luovuttiin pakollisista joulu- ja juhannusseisokeista. Edellisestä vuodesta poiketen yhtiön kaikki sellutehtaat Suomessa olivat käynnissä joulunaikana, eikä huoltotöitä tehty. Paperikoneet neljää konetta lukuun ottamatta kuitenkin seisoivat. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 186 (99) miljoonaa euroa, 7,2 (4, % liikevaihdosta. Tappio ennen veroja oli 91 (voitto 185) miljoonaa euroa. UPM:n osuus osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksista verojen jälkeen oli 14 (6) miljoonaa euroa. Kurssieroilla ja käypien arvojen nettomuutoksilla ei ollut tulosvaikutusta (25 miljoonan euron voitto). Korkoja muut rahoituskulut olivat 34 (4 miljoonaa euroa. Tuloverot olivat 14 (230) miljoonaa euroa positiiviset. Tuloveroihin sisältyy osakkuusyrityksen veroasemaan liittyviä kertaluonteisia kuluja 16 (Saksan laskennallisen verovelan vähentymisestä johtuvia tuottoja 284) miljoonaa euroa. Viimeisen neljänneksen tappio oli 77 (voitto 415) miljoonaa euroa. Tulos osaketta kohti oli 0,15 (0,80) euroa. Ilman kertaluonteisia eriä tulos osaketta kohti oli 0,22 (0,10) euroa. Oman pääoman tuotto oli negatiivinen (22,5) % ja sijoitetun pääoman tuotto negatiivinen (7,3) %. Ilman kertaluonteisia eriä vastaavat tunnusluvut olivat 5,9 (3,0) % ja 6,5 (4,0) %. Vuosi 2005 verrattuna vuoteen 2004 Vuoden 2005 liikevaihto oli miljoonaa euroa, joka on 5 % pienempi kuin edellisen vuoden vastaava liikevaihto miljoonaa euroa. Paperin toimitukset olivat tonnia, jossa on laskua edellisvuodesta 6 %. Koko teollisuudenalaa Suomessa koskeneen työmarkkinaselkkauksen takia UPM:n paperi- ja sellutehtaat, integraattien voimantuotanto sekä jalosteiden tuotanto olivat pysähdyksissä , yhteensä 47 päivää. Tänä aikana noin puolet UPM:n 12,6 miljoonan tonnin paperintuotantokapasiteetista oli poissa käytöstä. Puutuotetoimialalla osa sahatavaran tuotantokapasiteetista oli suljettuna, kun energian ja raaka-aineiden saanti oli keskeytynyt. Työmarkkinaselkkauksella oli noin 195 miljoonan euron negatiivinen vaikutus tulokseen ennen veroja. Kanadassa Miramichin aikakauslehtipaperia valmistava tehdas oli lakossa koko alkuvuoden, ja tuotanto käynnistyi uudestaan syyskuussa. Liikevoitto oli 278 (627) miljoonaa euroa, ja siihen sisältyy nettona kertaluonteisia kuluja 249 (tuottoja 205) miljoonaa euroa. Viimeisellä vuosineljänneksellä kirjattujen erien lisäksi liikevoittoon 56 UPM VUOSIKERTOMUS 2005
4 Konserni TILINPÄÄTÖS 2005 sisältyy kertaluonteisena tuottona 26 miljoonan euron myyntivoitto Loparex-ryhmän myynnistä. Samoin liikevoittoon sisältyy 17 miljoonaa euroa eläkekuluja, jotka aiheutuivat Miramichin paperitehtaalla solmitusta uudesta työehtosopimuksesta. Kertaluonteiset tuotot olivat yhteensä 26 (379) miljoonaa euroa ja kertaluonteiset kulut 275 (174) miljoonaa euroa. Vuoden 2004 liikevoitto sisältää 100 miljoonaa euroa liikearvon poistoa. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 527 (422) miljoonaa euroa, 5,6 (4,3) % liikevaihdosta. Aikakauslehtipaperien ja Sanomalehtipaperien kannattavuus parani, mikä johtui edellisvuotta korkeammista keskihinnoista ja parantuneesta kustannustehokkuudesta. Myös kierrätyskuidun hintataso säilyi vuoden aikana vakaana. Hieno- ja erikoispaperien kannattavuus laski. Sitä heikensivät hienopaperien keskihintojen lasku sekä kohonneet raaka-aine- ja energiakustannukset. Toisaalta kustannustehokkuus parani. Jalosteiden kannattavuutta heikensivät useiden öljypohjaisten raaka-aineiden hintojen nousu sekä Suomen työmarkkinaselkkauksen aikana menetetty myynti. Puutuotteiden kannattavuus parani. Kannattavuutta paransivat Vaneriliiketoiminta ja Puukeskuksen rakennustarvikkeiden kauppa. Sahaustoiminnan tappio kasvoi. Muun toiminnan kannattavuus parani erityisesti Energiaosaston hyvän tuloksen ansiosta. Voitto ennen veroja oli 257 (556) miljoonaa euroa ja ilman kertaluonteisia eriä 399 (34 miljoonaa euroa. Liikevoiton jälkei siin eriin on kirjattu kertaluonteisina erinä Metson osakkeiden myyntivoitto 89 miljoonaa euroa, osakkuusyritys Pohjolan Voiman varojen arvostamisesta nettona 9 miljoonaa euroa ja osakkuusyritys Transfennican myyntivoitto 9 miljoona euroa eli yhteensä tuottoa 107 (10) miljoonaa euroa. UPM:n osuus osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksista verojen jälkeen oli 41 (58) miljoonaa euroa. Kurssieroista ja käypien arvojen muutoksista aiheutui 4 miljoonan euron tappio (48 miljoonan euron voitto). Korko- ja muut rahoituskulut olivat nettona 148 (178) miljoonaa euroa. Tuloverot olivat 4 (364) miljoonaa euroa positiiviset. Tuloveroihin sisältyy kertaluonteisia tuottoja nettona 42 (519) miljoonaa euroa. Neljännellä vuosineljänneksellä kirjatun kertaluonteisen kulun lisäksi tuloveroihin sisältyy positiivisena eränä Miramichin tappioihin liittyvä laskennallisen verosaatavan muutos 58 miljoonaa euroa. Efektiivinen verokanta ilman kertaluonteisten erien vaikutusta oli 29,0 (27,9) %. Tilikauden voitto oli 261 (920) miljoonaa euroa. Tulos osaketta kohti oli 0,50 (1,76) euroa. Ilman kertaluonteisia eriä osakekohtainen tulos oli 0,54 (0,49) euroa. Liiketoiminnan kassavirta osaketta kohti oli 1,63 (1,90) euroa. Oman pääoman tuotto oli 3,5 (12,6) % ja sijoitetun pääoman tuotto 3,4 (6,0) %. Ilman kertaluonteisia eriä vastaavat tunnusluvut olivat 3,8 (3,4) % ja 4,5 (4,3) %. Toimitukset UPM:n paperintoimitukset laskivat 6 % ja olivat ( ) tonnia. Aikakauslehtipaperien toimitukset olivat ( ) tonnia eli 9 % edellisvuotta alemmat. Sanomalehtipaperien toimitukset olivat ( ) tonnia, 5 % alemmat kuin vuosi sitten. Hieno- ja erikoispaperien toimitukset olivat ( ) tonnia eli edellisvuoden tasolla. Vanerin tuotanto oli 916 (969) tuhatta kuutiometriä ja sahatavaran tuotanto (2 409) tuhatta kuutiometriä. Rahoitus Velkaantumisaste 2005 oli 66 % (2004: 61 %). Korolliset nettovelat olivat vuoden lopussa (4 617) miljoonaa euroa. Lainojen keskimaturiteetti vuoden lopussa oli 7,5 (7,6) vuotta. Liiketoiminnan kassavirta ennen investointeja ja rahoitusta oli 853 (997) miljoonaa euroa. Käyttöpääoma kasvoi 234 (114) miljoonaa euroa. Moody s alensi lokakuussa yhtiön luottoluokitusta Baa1:sta Baa2:een. Vuoden lopussa UPM:n joukkovelkakirjalainojen luokitukset olivat BBB (S&P vakaa) ja Baa2 (Moody s vakaa). Henkilöstö Konsernin palveluksessa oli keskimäärin (34 815) henkilöä. Vuoden alussa henkilöstön määrä oli ja vuoden lopussa eli vähemmän. Vähennyksestä noin 650 aiheutui Puutuotetoimialan tuotannon supistamisesta Suomessa, noin 340 Miramichin sellutehtaan sulkemisesta Kanadassa ja UPM:n Loparex-ryhmän myynnistä. Yritysostot ja muut muutokset lisäsivät henkilöstön määrää nettona 439:llä. Investoinnit Investoinnit ilman yritys- ja osakeostoja olivat 705 (645) miljoonaa euroa, 7,5 (6,6) % liikevaihdosta. Investoinnit olivat, yritys- ja osakeostot mukaan lukien, 749 (686) miljoonaa euroa, 8,0 (7,0) % liikevaihdosta. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä päätettiin yhteensä 14 miljoonan euron investoinneista Korkeakosken ja Kaukaan sahojen sekä Jyväskylän vaneritehtaan modernisointiin. Investoinnit valmistuivat syksyllä Nordlandin paperikone 3:n uusintaan päätettiin investoida noin 82 miljoonaa euroa. Paperikoneen tuotantokapasiteetti nousee investoinnin jälkeen tonniin vuodessa. Docellesin paperitehtaan paperikone 1:n uusimiseen päätettiin investoida noin 26 miljoonaa euroa. Investointi nostaa paperikoneen tuotantokapasiteetin tonniin vuodessa. Koneuusintojen on arvioitu valmistuvan vuoden 2006 kolmannella neljänneksellä. Chapelle Darblayn paperitehtaalle Ranskaan päätettiin rakentaa biovoimalaitos. Investoinnin kokonaisarvo on 75 miljoonaa euroa. Voimalaitoksen on arvioitu käynnistyvän vuoden 2007 ensimmäisellä neljänneksellä. UPM ilmoitti osallistuvansa osakkuusyrityksensä Metsä-Botnian sellutehdashankkeeseen Uruguayssa 67 miljoonan Yhdys valtain dollarin (51 miljoonan euron) suoralla pääomasijoituksella. Investoinnin kokonaisarvo on noin 1,1 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Rakennettavan sellutehtaan vuosikapasiteetti on noin miljoona tonnia valkaistua eukalyptussellua, josta UPM:n suunniteltu osuus on noin puolet. Tehtaan arvioidaan käynnistyvän vuoden 2007 kolmannen neljänneksen aikana. Vuoden 2005 loppuun mennessä UPM on sijoittanut hankkeeseen 25 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (21 miljoonaa euroa.) Toisella vuosineljänneksellä päätettiin UPM Rafsecin RFIDetätunnisteita valmistavan tuotantolaitoksen rakentamisesta Fletcheriin, Pohjois-Carolinaan. Investointi on osa 24 miljoonan Yhdysvaltain dollarin (19 miljoonan euron) investointiohjelmaa. UPM VUOSIKERTOMUS
5 TILINPÄÄTÖS 2005 Konserni Ensimmäisen vaiheen tuotanto käynnistyi vuoden 2005 kolmannella neljänneksellä. UPM hankki 40 %:n vähemmistöosuuden venäläisestä ZAO Chudovosta. Kaupan jälkeen UPM omistaa vaneria ja viilua valmistavan ZAO Chudovo-RWS:n kokonaan. Kaupan kokonaisarvo oli noin 12 miljoonaa euroa, ja se maksettiin UPM:n omilla osakkeilla. Vuosikapasiteetiltaan tonnin paperikoneen rakentaminen Changshun tehtaalle Kiinaan saatiin päätökseen, ja kone käynnistettiin onnistuneesti toukokuun lopussa. Samassa yhteydessä valmistui myös Changshun paperikone 2:n päällystyslinjan kapasiteetin lisäys. Kolmannella vuosineljänneksellä päätettiin Schongaun paperitehtaan modernisoinnista. Kooltaan investointiohjelma on 41 miljoonaa euroa, ja sen on arvioitu valmistuvan vuoden 2006 toisella neljänneksellä. Elokuussa UPM ilmoitti suunnitelmasta, jonka tarkoituksena on parantaa yhtiön kilpailukykyä päällystämättömien aikakauslehtipaperien markkinoilla. Suunnitelma sisältää vanhempien tuotantolinjojen sulkemisia ja uuden SC-paperikoneen rakentamisen Keski-Eurooppaan. Kaipolan paperitehtaan paperikoneiden moderni sointiin ja biopolttoaineiden käytön lisäämiseen tarkoitetuista investoinneista päätettiin elokuussa. Investointien kokonaismäärä on 40 miljoonaa euroa, ja niiden on tarkoitus valmistua vuoden 2006 loppuun mennessä. Syyskuussa päätettiin 34 miljoonan euron investoinnista uuteen Raflatacin tuotantolaitokseen Kiinassa. Tuotannon on suunniteltu käynnistyvän vuoden 2007 alussa. Viimeisellä vuosineljänneksellä UPM hankki 99 % venäläisen puunhankintayhtiön ZAO Tikhvinsky Komplexny Lespromkhozin osakkeista. Rakennemuutokset Jalostustoimialaan kuuluneen Loparex-ryhmän myynti saatiin päätökseen elokuussa. Myyntihinta oli 230 miljoonaa euroa ja kaupasta saatu myyntivoitto 26 miljoonaa euroa. Vuonna 2004 Loparexryhmän liikevaihto oli 337 miljoonaa euroa, ja se työllisti henkilöä. Kymin paperitehtaalla Kuusankoskella suljet tiin vuoden lopussa kaksi paperikonetta, jotka tuottivat vuodessa yhteensä tonnia kiillotettua, valkaistua voimapaperia. Joulu kuussa ilmoitettiin Jämsänkoskella mattapäällystettyä aikakauslehtipaperia (MFC) valmistavan paperikone 4:n tuotannon lopettamisesta vuonna Koneelle etsitään uutta, kilpailukykyistä tuotanto suuntaa UPM:lle tärkeiden erikoispaperien, kuten tarrapaperien, valmistuksesta. Vaihtoehtona on myös konelinjan sulkeminen. Lopul liset päätökset tehdään vuoden 2006 ensimmäisellä neljänneksellä. Osakkeet UPM:n osakkeiden vaihto oli Helsingin pörssissä (9 73 miljoonaa euroa vuonna Osakkeen korkein noteeraus oli 18,15 euroa maaliskuussa ja alin 15,05 euroa huhtikuussa. New Yorkin pörssissä osakkeen vaihto oli 338 (31 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. UPM hankki pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen valtuutuksella 9.2. ja välisenä aikana omaa osaketta. Hankittujen osakkeiden yhteenlaskettu hinta oli 136,6 miljoonaa euroa. Keskimääräinen hankintahinta osaketta kohti oli 17,07 euroa. Hankittujen osakkeiden osuus yhtiön osake- ja äänimäärästä oli 1,52 %. Hankinta ei vaikuttanut omistuksen tai äänivallan jakautumiseen yhtiössä. Varsinainen yhtiökokous päätti osakepääoman alentamisesta mitätöimällä yhtiön hankkimat omat osakkeet. Varsinainen yhtiökokous hyväksyi hallituksen esityksen vähintään 100 ja enintään oman osakkeen hankinnasta. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään hankittujen omien osakkeiden luovuttamisesta. Valtuutuksen puitteissa yhtiö osti välisenä aikana omaa osaketta. Osakkeiden yhteenlaskettu hankintahinta oli 13,9 miljoonaa euroa. Keskimääräinen hankintameno osaketta kohti oli 15,50 euroa. Hankittujen osakkeiden osuus yhtiön osake- ja äänimäärästä oli 0,17 %. Hankinta ei vaikuttanut omistuksen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä osaketta käytettiin 40 %:n osuuden hankintaan ZAO Chudovosta. Vuoden 2005 lopussa yhtiöllä oli hallussa omaa osaketta. Yhtiökokous valtuutti yhtiön hallituksen päättämään, osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen, osakepääoman korottamisesta yhdellä tai useammalla uusmerkinnällä ja/tai yhden tai useamman vaihtovelkakirjalainan ottamisesta. Osakkeiden lukumäärä voi nousta näiden toimenpiteiden seurauksena enintään kappaleella. Valtuutusta ei ole käytetty. Yhtiökokous valtuutti hallituksen antamaan optio-oikeuksia UPM-Kymmene-konsernin avainhenkilöille ja UPM-Kymmene Oyj:n kokonaan omistamalle tytäryhtiölle. Optio-oikeuksilla voidaan merkitä yhteensä enintään osaketta. Optio-oikeuksista kappaletta merkitään tunnuksella 2005F, tunnuksella 2005G ja tunnuksella 2005H. Osakkeen merkintähinta on optio-oikeudella 2005F UPM-Kymmene Oyj:n osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi Helsingin Pörssissä lisättynä 10 %:lla, eli 18,23 euroa, optio-oikeudella 2005G painotettu keskikurssi Helsingin Pörssissä lisättynä 10 %:lla ja optio-oikeudella 2005H painotettu keskikurssi Helsingin Pörssissä lisättynä 10 %:lla. Optiooikeuksilla tapahtuva osakkeiden merkintäaika on optio-oikeuksilla 2005F , optio-oikeuksilla 2005G ja optio-oikeudella 2005H Aikaisempina vuosina liikkeeseen lasketuilla A-, B- ja E-optioilla merkittiin vuoden 2005 aikana osakkeita yhteensä kappaletta. Kaupparekisteriin merkitty osakkeiden määrä 2005 oli Antivaltuutuksen ja optio-oikeuksien myötä osakkeiden lukumäärä voi nousta enintään kappa leeseen. Hallituksella ei ole muita voimassa olevia osakeantivaltuuksia eikä vaihtovelkakirjalainan tai optio-oikeuksien liikkeeseenlaskuvaltuuksia. Yhtiön johto Varsinainen yhtiökokous valitsi hallitukseen uuden jäsenen: Wendy E. Lanen, joka on sijoitusyhtiö Lane Holdings, Inc:n hallituksen puheenjohtaja. Lisäksi hallitukseen valittiin uudelleen presidentti Martti Ahtisaari, Lazard Brothersin entinen toimitusjohtaja Michael C. Bottenheim, Oy Karl Fazer Ab:n toimitusjohtaja Berndt Brunow, Famigro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Karl Grotenfelt, entinen Haindlin ja UPM-Kymmenen johtaja Georg Holzhey, Nokia Oyj:n hallituksen puheenjohtaja ja pääjohtaja Jorma Ollila, kustannusalan neuvonantaja ja ranskalaisen mediajakeluketjun NMPP:n entinen johtaja Françoise Sampermans, vuorineuvos Gustaf Serlachius ja ministeri Vesa Vainio. Järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi uudelleen puheenjohtajakseen Vesa Vainion. Varapuheenjohtajiksi valittiin Jorma 58 UPM VUOSIKERTOMUS 2005
6 Konserni TILINPÄÄTÖS 2005 Ollila ja Berndt Brunow. Lisäksi hallitus valitsi riippumattomista jäsenistään tarkastuskomitean (Audit Committee), jonka puheenjohtajana on Michael C. Bottenheim ja jäseninä Martti Ahtisaari ja Wendy Lane. Henkilöstö asioiden komiteaan (Human Resources Committee) valittiin Berndt Brunow puheenjohtajana sekä Georg Holzhey ja Françoise Sampermans jäseninä. Nimityskomiteaan (Nomination Committee) valittiin puheenjohtajana Karl Grotenfelt sekä Jorma Ollila ja Berndt Brunow jäseninä. Vuorineuvos Gustaf Serlachius erosi yhtiön hallituksesta täytettyään 70 vuotta, joka on yhtiöjärjestyksessä mainittu hallituksen jäsenen eroamisikä. Riita-asiat Elokuussa 2003 UPM otti vastaan tarralaminaattimarkkinoiden kilpailua koskevan haasteen Yhdysvaltain oikeusministeriön kilpailuviranomaisilta. UPM on vastannut ja vastaa haasteeseen vaatimusten mukaisesti. Tehtyään kilpailijayhteistyötä koskevia sisäisiä tutkimuksia yhtiö päätti ottaa yhteyttä Euroopan unionin, Yhdysvaltain, Kanadan ja myöhemmin muiden maiden kilpailuviranomaisiin. Kilpailuviranomaiset ovat aloittaneet väitettyjä kilpailunvastaisia toimintatapoja koskevat tutkimukset, jotka liittyvät useisiin yhtiön tuotteisiin. Euroopan unionin, sen useiden jäsenvaltioiden, Kanadan ja eräiden muiden maiden viranomaiset ovat ilmoittaneet myöntäneensä UPM:lle täyden ehdollisen vapautuksen koskien toimintatapoja, joista yhtiö on antanut tietoja viranomaisille. Yhdysvaltain oikeusministeriö ei ole vielä tehnyt jätettyihin hakemuksiin vapautuspäätöksiä, mutta ne ovat saatavissa. Yhtiö on nimetty vastaajaksi lukuisiin ryhmäkanteisiin, joita on nostettu tarralaminaatti- ja aikakauslehtipaperivalmistajia vastaan Yhdysvalloissa. Kaikki yllämainitut riita-asiat saattavat kestää useita vuosia. Tutkimusten johdosta ei ole tehty varauksia. Toukokuussa 2004 UPM vastaanotti Euroopan komission väitetiedoksiannon, joka koski mahdollista kilpailijoiden välistä yhteistyötä muovisten teollisuussäkkien markkinoilla. UPM valmisti muovisia teollisuussäkkejä joulukuuhun 2000 asti, jolloin toiminta myytiin. Marraskuussa 2005 Euroopan komissio tuomitsi UPM:n 56,55 miljoonan euron sakkoihin kilpailjoiden välisestä yhteistyöstä muovisten teollisuussäkkien markkinoilla. UPM on päättänyt valittaa päätöksestä. Sakko on kirjattu lyhytaikaisiin velkoihin. Tutkimus ja kehitys Yhtiön tutkimus- ja kehitystoiminta jakaantuu omaan tuote- ja prosessikehitykseen sekä yliopistojen, tutkimuslaitosten ja tavarantoimittajien kanssa tehtävään yhteistyöhön. Vuonna 2005 yhtiö loi uuden tutkimus- ja kehitystoimintamallin, jonka tavoitteena on kehittää asiakkaille kilpailukykyisiä ja kustannustehokkaita ratkaisuja. Samalla yhtiö tutkii uusia teknologioita, joilla pyritään laajentamaan ydinliiketoimintoja ja avaamaan niihin läheisesti liittyviä uusia tuotannonaloja. Yhtiö käytti vuonna 2005 tutkimus- ja kehityshankkeisiin yhteensä noin 50 (47) miljoonaa euroa, joka oli 0,5 (0,5) % liikevaihdosta. Paperitoimialojen tutkimus- ja kehitystoiminnan painopisteitä ovat kuidut ja kuituraaka-aineet, paperi ja päällystys, painatus, tuotannon tuki ja ympäristö. Jalostustoimialan tutkimus- ja kehitystoiminnan painopistealueina ovat erilaisten päällystystekniikoiden ja RFID (Radio Frequency Identification) -tarrasovellusten kehittäminen. Puutuotetoimialan tutkimuksessa keskitytään päällystykseen, liimaustekniikoihin, puulajien ominaisuuksien selvittämiseen sekä tuotannon tukeen ja ympäristöön. Riskit Merkittävimpiä riskejä, jotka saattavat heijastua yhtiön liiketoimintaan ja taloudelliseen tulokseen, aiheutuu metsäteollisuuden markkinoista, jotka ovat hyvin kilpaillut ja joilla yksittäisen tuottajan mahdollisuudet vaikuttaa tuotteidensa hintoihin ovat rajalliset. Metsäteollisuuden markkinat ovat myös suhdanneherkät. Lisäksi yhtiön riippuvuus mistä tahansa yksittäisestä asiakkaasta on rajallinen, mutta yhden tai useamman merkittävän asiakkaan menettämisellä voi olla taloudellisia vaikutuksia. Tietoteknologian käytön kehittyminen ja muutokset kuluttajien käyttäytymisessä vaikuttavat paperin kysyntään. Merkittäviä riskejä liittyy myös yritysvastuuseen, metsäteollisuuden keskittymiseen ja mahdollisiin yrityskauppoihin. Maissa, joissa yhtiöllä on toimintaa, on tällä hetkellä varsin vakaa tilanne. Poliittinen, taloudellinen tai lainsäädännöllinen tilanne joillakin alueilla voi kuitenkin kehittyä ennalta arvaamattomasti. Yhtiölle tärkeiden tuotantopanosten hintojen nousu on aikaisemmin ollut maltillista, ja niiden saatavuus on ollut hyvä. Joillain alueilla tai joissakin toiminnoissa saattaa kuitenkin esiintyä häiriöitä tuotantopanosten hinnoissa ja/tai saatavuudessa. Yhtiön henkilöstön saatavuuteen ja sukupolvenvaihdokseen liittyvät riskit on pyritty ennakoimaan urasuunnittelulla ja tehostamalla työkiertoa. Liiketoimintariskejä tasaavat yhtiön nykyinen tuotevalikoima ja laaja maantieteellinen toiminta-alue. Tulevaisuudessa ne eivät kuitenkaan välttämättä muodosta parasta mahdollista perustaa kannattavan liiketoiminnan harjoittamiselle. UPM:llä on laaja vakuutusturva, joka kattaa aineelliset vahingot sekä lainmukaisen vahingonkorvausvelvollisuuden. Turva ei välttämättä ole riittävä kattamaan ennalta arvaamattomia riskejä. Luottotappioriskin pienentämiseksi yhtiö on vakuuttanut suurimman osan myyntisaatavistaan. Rahoitusriskien hallinnassa käytetään erilaisia rahoitusinstrumentteja, joiden tavoitteena on suojata yhtiötä rahoitusmarkkinoilla tapahtuvilta, yhtiön talouteen epäedullisesti vaikuttavilta muutoksilta. Korkotason muutokset voivat vaikuttaa merkittävästi yhtiön omaisuuden (mm. biologiset hyödykkeet) arvoihin. Valuuttariskiä pyritään pienentämään suojaamalla keskimäärin 50 % nettovaluuttavirrasta 12 kuukaudeksi eteenpäin. Kaikki rahoitusinstrumentit arvostetaan taseessa käypään arvoon. Eri maiden kilpailuviranomaisten tutkimukset koskien metsäteollisuuden mahdollista kilpailijayhteistyötä ja käytäntöjä, ja näitä koskevat ryhmäkanteet voivat vaikuttaa yhtiön taloudelliseen tulokseen. Ympäristö Ympäristöön liittyvät lait ja säännökset säätelevät UPM:n toimintaa. Niiden rikkomisesta voi seurata sakkoja, kieltotoimintoja, kuten määräys lopettaa sääntöjä rikkova toiminta ja parantaa ympäristöolosuhteita altistuneilla alueilla tai maksaa parannustoimenpiteistä, UPM VUOSIKERTOMUS
7 TILINPÄÄTÖS 2005 Konserni sekä muita rangaistusseuraamuksia. Lisäksi joihinkin konsernin toimintoihin vaaditaan ympäristölupa. UPM investoi ympäristöystävällisyyteen ja ympäristöstä huolehtimiseen. Ympäristöinvestoinnit olivat 38 (55) miljoonaa euroa vuonna 2005 ja käyttökulut poistot mukaan lukien 114 (112) miljoonaa euroa. Vuoden 2005 suurimmat ympäristöinvestoinnit liittyivät Shottonin, Chapellen ja Rauman tehtaiden biopolttoainetta käyttäviin voimalaitoksiin sekä Changshun ja Kajaanin tehtaiden jätevedenpuhdistamoihin. EU:n hiilidioksidipäästöjen päästöoikeuksien kauppa alkoi vuonna Järjestelmän piiriin kuuluville konsernin tuotantolaitoksille jaettiin tarvittavat päästöoikeudet. Ulkopuoliset tarkastusyhteisöt suorittivat tarvittavia hiilidioksidipäästöjen tarkastustoimenpiteitä vuoden 2005 aikana. Suomen työselkkauksen vuoksi konserni käytti päästöoikeuksia vähemmän kuin oli arvioitu, mistä johtuen konsernin tilinpäätökseen sisältyy 11 miljoonan euron tuotto päästöoikeuksista. UPM jatkaa pyrkimyksiään saada puuraaka-aineensa alkuperän todentamisen sertifioitua. Vuonna 2005 noin 64 prosenttia (67 prosenttia) UPM:n käyttämästä puusta oli peräisin sertifioiduista metsistä. Vuoden 2005 aikana UPM on rakentanut oman mallinsa puun alkuperän todentamiseksi ja ottanut sen käyttöön kuudessa tehtaassa sekä viidessä metsäosastossa kahdeksassa maassa. Malli täyttää kansainväliset alkuperän todentamiselle asetetut vaatimukset. Vuonna 2005 paperintuotannon jätevesien määrä laski 3 prosentilla ja vastaavasti päästöjen hapentarve 11 prosentilla. Tehtaiden fossiiliset hiilidioksidipäästöt vähenivät noin 8 prosentilla ja kiintoainepäästöt maantäytteeksi kokonaisuudessaan 2 prosentilla. UPM on myös pyrkinyt jatkuvasti lisäämään uusiutuvien polttoaineiden käyttöä. Sekä parantunut tehokkuus että uusiutuvien polttoaineiden käyttö alentavat hiilidioksidipäästöjä. Nykyään noin 56 prosenttia tehdasalueillamme sähkön ja lämmön tuotantoon käytetyistä polttoaineista on uusiutuvia polttoaineita. Alkaneen vuoden näkymät Painopaperien kysynnän arvioidaan olevan viimevuotista parempi. Voimakkainta kysynnän kasvu on kehittyvillä markkinoilla. Paperien keskihintojen arvioidaan olevan viimevuotista korkeammat. Myös jalosteiden kysynnän arvioidaan kasvavan kaikilla markkinoilla. Tarralaminaattien hintoja on alkuvuodesta korotettu Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Puutuotetoimialalla vanerin ja sahatavaran kysyntä jatkuu hyvänä, mutta sahatavarasta on edelleen ylitarjontaa. Raaka-aine- ja energiahintojen arvioidaan nousevan yleistä inflaatiota nopeammin. Toteutetut ja suunnitellut kustannus säästöt huomioiden yhtiön kokonaiskustannusten arvioidaan kuitenkin nousevan maltillisesti. Investointien ei arvioida ylittävän vuoden 2005 tasoa. Konsernin kannattavuuden arvioidaan paranevan viime vuodesta, mutta liiketoimintaympäristö on edelleen haastava. Yhtiö jatkaa kustannussäästötoimenpiteitä ja tutkii eri vaihtoehtoja kannattavuuden pysyväksi parantamiseksi. 60 UPM VUOSIKERTOMUS 2005
8 Konserni TILINPÄÄTÖS 2005 Hallituksen voitonjakoehdotus Konsernin voitonjakokelpoiset varat ovat miljoonaa euroa ja emoyhtiön ,42 euroa. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan osingonjakohetkellä yhtiön ulkopuolisessa omistuksessa oleville osakkeille 0,75 euroa osaketta kohti ja loppuosa jätetään kertyneisiin voittovaroihin. Tammikuun 31. päivänä 2006 ulkopuoliset omis ta vat osaketta, jota vastaava osin ko on 392,3 miljoonaa euroa. Helsingissä, tammikuun 31. päivänä 2006 Vesa Vainio Jorma Ollila Berndt Brunow Puheenjohtaja Martti Ahtisaari Michael C. Bottenheim Karl Grotenfelt Georg Holzhey Wendy E. Lane Françoise Sampermans Jussi Pesonen Toimitusjohtaja UPM VUOSIKERTOMUS
9 TILINPÄÄTÖS 2005 Konserni Konsernin tuloslaskelma M Viite (oikaistu*) 2003 (oikaistu*) Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Liiketoiminnan kulut Poistot ja arvonalentumiset Liikevoitto Osuus osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksista Voitot myytävissä olevista osakkeista, netto Kurssierot ja käypien arvojen muutokset Korko- ja muut rahoituskulut, netto Voitto ennen veroja Tuloverot Tilikauden voitto Jakautuminen Emoyhtiön omistajille Vähemmistölle Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos: Laimentamaton osakekohtainen tulos, euroa 13 0,50 1,76 0,60 Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos, euroa 13 0,50 1,75 0,60 *) Sisältää uusien ja muutettujen IFRS-standardien takautuvan soveltamisen vaikutuksen. Liitetiedot ovat osa tätä tilinpäätöstä. 62 UPM VUOSIKERTOMUS 2005
10 Konserni TILINPÄÄTÖS 2005 Konsernitase M Viite (oikaistu*) VARAT Pitkäaikaiset varat Liikearvo Muut aineettomat käyttöomaisuus hyödykkeet Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Sijoituskiinteistöt Biologiset hyödykkeet Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä Myytävissä olevat sijoitukset Pitkäaikaiset rahoitusvarat Laskennalliset verosaamiset Muut pitkäaikaiset varat Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset ja muut saamiset Tuloverosaamiset Myytävissä olevat sijoitukset Rahavarat Myytävänä olevat varat Varat yhteensä M Viite (oikaistu*) OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Osakeanti 1 Ylikurssirahasto Omat osakkeet 3 Muuntoerot Arvonmuutos- ja muut rahastot Kertyneet voittovarat Vähemmistöosuus Oma pääoma yhteensä Pitkäaikaiset velat Laskennalliset verovelat Eläkevelvoitteet Varaukset Korolliset velat Muut velat Lyhytaikaiset velat Lyhytaikaiset korolliset velat Ostovelat ja muut velat Tuloverovelat Velat yhteensä Oma pääoma ja velat yhteensä *) Sisältää uusien ja muutettujen IFRS-standardien takautuvan soveltamisen vaikutuksen. Liitetiedot ovat osa tätä tilinpäätöstä. UPM VUOSIKERTOMUS
11 TILINPÄÄTÖS 2005 Konserni Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma M Osakepääoma Osakeanti Ylikurssi rahastot Omatosakkeet Muuntoerot Arvonmuutosja muut rahastot Kertyneet voittovarat Yhteensä Vähem- Oma mistö- osuus pääoma yhteensä Oma pääoma Uusien ja muuttuneiden standardien vaikutus Oikaistu oma pääoma Liiketoimet omistajien kanssa Osakkeiden merkintä optioilla Osakeperusteisten maksujen kustannus Maksettu osinko Liiketoimintojen yhdistäminen 7 7 Suoraan omaan pääomaan kirjatut tuotot ja kulut Muuntoerot Muut erät Kassavirran suojaukset kirjattu omaan pääomaan, veroilla vähennettynä siirretty tuloslaskelmaan, veroilla vähennettynä Myytävissä olevat sijoitukset voitot ja tappiot käypään arvoon arvostamisesta, veroilla vähennettynä siirretty tuloslaskelmaan, veroilla vähennettynä Myytävissä olevien sijoitusten arvostusvoiton oikaisu Tilikauden voitto (oikaistu) Oikaistu oma pääoma Oma pääoma Liiketoimet omistajien kanssa Osakkeiden merkintä optioilla Omien osakkeiden hankinta Omien osakkeiden luovuttaminen Omien osakkeiden mitätöinti Osakeperusteisten maksujen kustannus Maksettu osinko Liiketoimintojen yhdistäminen 3 3 Suoraan omaan pääomaan kirjatut tuotot ja kulut Muuntoerot Voitot ja tappiot nettosijoitusten suojauksesta, veroilla vähennettynä Kassavirran suojaukset kirjattu omaan pääomaan, veroilla vähennettynä siirretty tuloslaskelmaan, veroilla vähennettynä Myytävissä olevat sijoitukset voitot ja tappiot käypään arvoon arvostamisesta, veroilla vähennettynä siirretty tuloslaskelmaan, veroilla vähennettynä Tilikauden voitto Oma pääoma Sisältää uusien ja muutettujen IFRS-standardien takautuvan soveltamisen vaikutuksen. Liitetiedot ovat osa tätä tilinpäätöstä. 64 UPM VUOSIKERTOMUS 2005
12 Konserni TILINPÄÄTÖS 2005 Konsernin rahavirtalaskelma M (oikaistu*) 2003 (oikaistu*) Liiketoiminnan rahavirrat Tilikauden voitto Oikaisut tilikauden voittoon Saadut korot Maksetut korot, vähennettynä aktivoitujen korkojen määrällä Saadut osingot Muut rahoituserät, netto Maksetut verot Käyttöpääoman muutos 2) Liiketoiminnasta kertyneet nettorahavirrat Investointien rahavirrat Tytäryritysosakkeiden hankinnat, vähennettynä saaduilla käteisvaroilla (Viite 5) Osakkuusyritysosakkeiden hankinnat Investoinnit myytävissä oleviin sijoituksiin 22 1 Käyttöomaisuusinvestoinnit Tytäryritysosakkeiden luovutukset, vähennettynä luovutetuilla käteisvaroilla (Viite 5) Osakkuusyritysosakkeiden luovutukset Myytävissä olevien sijoitusten luovutukset Käyttöomaisuushyödykkeiden luovutukset Pitkäaikaisten saamisten vähennys Pitkäaikaisten saamisten lisäys Muut investointien rahavirrat 7 Investointien nettorahavirrat Rahoituksen rahavirrat Pitkäaikaisten velkojen lisäys Pitkäaikaisten velkojen vähennys Lyhytaikaisten velkojen lisäykset ja vähennykset, netto Tuotot optioilla merkityistä osakkeista Maksetut osingot Omien osakkeiden osto 151 Muut rahoituksen rahavirrat Rahoituksen nettorahavirrat Rahavarojen muutos Rahavarat tilikauden alussa Rahavarojen muuntoero Rahavarojen muutos Rahavarat tilikauden lopussa Konsernin rahavirtalaskelman liitetiedot Oikaisut tilikauden voittoon Verot Poistot ja arvonalentumiset Osuus osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksista Käyttöomaisuushyödykkeiden ja sijoitusten myyntivoitot ja -tappiot Myyntivoitot, netto, myytävissä olevista sijoituksista Rahoituskulut, netto Suomen eläkejärjestelmän muutos 269 Muut oikaisut ) Käyttöpääoman muutos Vaihto-omaisuus Lyhytaikaiset saamiset 3) Lyhytaikaiset korottomat velat ) Vuosi 2004 sisältää myyntisaamisten arvopaperistamisohjelman purkamisen vaikutusta 179 miljoonaa euroa. *) Sisältää uusien ja muutettujen IFRS-standardien takautuvan soveltamisen vaikutuksen. UPM VUOSIKERTOMUS
13 TILINPÄÄTÖS 2005 Konserni Konsernitilinpäätöksen liitetiedot (Liitetiedoissa kaikki luvut ovat miljoonia euroja, ellei muutoin ilmoitettu.) 1 TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Jäljempänä on lueteltu merkittävimmät tilinpäätösperiaatteet, joita on sovellettu konsernitilinpäätöksen laatimisessa. Päätoiminnot UPM on maailmanlaajuisesti toimiva metsäteollisuuskonserni, jonka liiketoiminta painottuu erityisesti paino- ja kirjoituspaperien valmistukseen ja myyntiin. Konsernin vertikaalisesti integroituneet toiminnot on organisoitu viiteen segmenttiin: aikakauslehtipapereihin, sanomalehtipapereihin, hieno- ja erikoispapereihin, jalosteisiin ja puutuotteisiin. Konsernin muiden toimintojen suurimmat yksiköt ovat metsäosastot ja energiaosasto Suomessa. Toiminnot ovat keskittyneet Euroopan unioniin sekä Pohjois-Amerikkaan ja Aasiaan. Valmistusta konser nilla on yhteensä 15 maassa. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. Laatimisperusta UPM-Kymmene Oyj:n konsernitilinpäätös on laadittu EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaan. Tilinpäätös on laadittu historiallisiin hankintamenoihin perustuen lukuun ottamatta biologisia hyödykkeitä, myytävissä olevia sijoituksia sekä eräitä muita rahoitussaamisia ja -velkoja, jotka arvostetaan käypään arvoon. Osakeperusteiset maksut on kirjattu käypään arvoon niiden myöntämishetkellä. Tilinpäätöksen laatiminen edellyttää laskenta-arvioiden ja oletusten käyttämistä, jotka vaikuttavat taseen laatimishetken varojen ja velkojen määriin, ehdollisten varojen ja velkojen raportointiin sekä tuottojen ja kulujen määriin raportointikaudella. Laskenta-arvioita on käytetty määritettäessä tilinpäätöksessä raportoitujen erien suuruutta, mm. määritettäessä tiettyjen omaisuuserien realisoitavuutta, aineellisen ja aineettoman käyttöomaisuuden taloudellisia pitoaikoja sekä tuloveroja. Arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen parhaaseen näkemykseen, mutta on mahdollista, että toteumat poikkeavat tilinpäätöksessä käytetyistä arvioista. Lisäksi tilinpäätöstä laadittaessa johto joutuu käyttämään harkintaa tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden soveltamisessa. Konsolidointiperiaatteet Tytäryhtiöt UPM:n konsernitilinpäätös sisältää emoyhtiö UPM-Kymmene Oyj:n ja sen tytäryhtiöiden tilinpäätökset. Tytäryhtiöiksi katsotaan ne yhtiöt, joiden äänivallasta UPM-Kymmene Oyj omistaa joko suoraan tai välillisesti enemmän kuin 50 % tai sillä muuten on oikeus määrätä yrityksen talouden ja liiketoiminnan periaatteista. Keskinäinen osakeomistus on eliminoitu hankintamenomenetelmällä. Hankintameno määritetään perustuen luovutettujen varojen hankintahetken käypään arvoon, liikkeeseen laskettuihin oman pääoman ehtoisiin instrumentteihin ja velkoihin, jotka ovat syntyneet tai otettu vastattavaksi kaupan toteutumisajankohtana, lisättynä hankintaan liittyvillä välittömillä kuluilla. Hankinnan kohteen yksilöitävissä olevat varat, velat ja ehdolliset velat arvostetaan hankinta-ajankohdan käypään arvoon, josta ei ole vähennetty vähemmistön osuutta. Liikearvona käsitellään hankintamenon osa, joka ylittää konsernin osuuden hankitun yhtiön yksilöitävissä olevan nettovarallisuuden käyvästä arvosta hankinta-ajankohtana. Jos konsernin osuus hankinnan kohteen yksilöitävissä olevan nettovarallisuuden käyvästä arvosta ylittää hankintamenon määrän, kirjataan erotus tulosvaikutteisesti. (ks. Aineettomat käyttöomaisuushyödykkeet kohta Liikearvo). Vuoden aikana hankitut tytäryhtiöt yhdistellään konsernitilinpäätökseen siitä päivästä lukien, jona konserni on saanut määräysvallan ja luovutetut tytäryhtiöt siihen saakka, jolloin määräysvalta lakkaa. Tytäryhtiöiden tilinpäätösten laatimisperiaatteita on tarvittaessa muutettu vastaamaan konsernin tilinpäätöksen laatimisperiaatteita. Konsernin sisäiset liiketapahtumat, sisäiset saamiset ja velat, sisäisten toimitusten realisoitumattomat katteet sekä sisäinen voitonjako eliminoidaan konsernitilinpäätöksessä. Osakkuus- ja yhteisyritykset Osakkuusyhtiöt ovat yrityksiä, joissa konsernilla on yleensä % äänimäärästä tai joissa konsernilla on huomattava vaikutusvalta mutta joissa sillä ei ole määräysvaltaa. Yhteisyritykset ovat yrityksiä, joissa konserni on sopimukseen perustuvalla järjestelyllä sitoutunut jakamaan taloudellisia ja liiketoiminnallisia periaatteita koskevan määräysvallan muiden osapuolien kanssa. Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä lasketaan pääomaosuusmenetelmää käyttäen. Tämän metodin mukaan konsernin osuus osakkuustai yhteisyrityksen tilikauden voitosta tai tappiosta esitetään tuloslaskelmassa ja osuus sellaisista omassa pääomassa tapahtuneista muutoksista, joita ei ole kirjattu sijoituskohteessa tulosvaikutteisesti esitetään omassa pääomassa. Taseessa esitetään konsernin osuus osakkuus- tai yhteisyrityksen nettovarallisuudesta yhdessä hankinnasta syntyneen liikearvon (vähennettynä mahdollisilla kertyneillä arvonalennuksilla) kanssa vähennettynä yksittäisiin sijoituksiin tehdyillä arvonalennuksilla. Konsernin ja sen osakkuus- ja yhteisyritysten välisistä realisoitumattomista voitoista ja tappioista eliminoidaan konsernin omistusosuutta vastaava osuus. Osakkuus- ja yhteisyritysten tilinpäätösten laatimisperiaatteita on tarvittaessa muutettu vastaamaan konsernin tilinpäätöksen laatimisperiaatteita. Pääomaosuusmenetelmän soveltaminen lopetetaan, kun sijoituksen kirjanpitoarvo osakkuus- tai yhteisyrityksessä on laskenut nollaan, ellei konsernilla ole syntynyt velvoitteita tai ellei se ole taannut osakkuus- tai yhteisyrityksen velvoitteita. Vähemmistöosuudet Tilikauden voiton jakautuminen emoyhtiön omistajille ja vähemmistölle esitetään tuloslaskelman yhteydessä ja vähemmistölle kuuluva osuus omista pääomista esitetään omana eränään taseessa oman pääoman osana. Ulkomaan rahan määräiset tapahtumat Kunkin tytäryhtiön tilinpäätökseen sisältyvät erät mitataan siinä valuutassa, joka on kunkin yhtiön pääasiallisen toimintaympäristön valuutta ( toimintavaluutta ). Konsernitilinpäätös esitetään euroissa, joka on konsernin emoyhtiön toiminta- ja esittämisvaluutta. Ulkomaan rahan määräiset liiketapahtumat muunnetaan toimintavaluutaksi käyttäen tapahtumapäivinä vallinneita valuuttakursseja. Ulkomaan rahan määräiset saamiset ja velat muunnetaan toimintavaluutaksi käyttäen tilinpäätöspäivän kursseja. Ulkomaan rahan määräisistä liiketapahtumista ja monetaaristen saamisten ja velkojen muuntamisesta syntyneet voitot ja tappiot kirjataan tuloslaskelmaan, paitsi silloin kun realisoitumaton erä täyttää kassavirran tai nettoinvestoinnin suojauslaskennan kriteerit, se kirjataan omaan pääomaan. Liiketapahtumista 66 UPM VUOSIKERTOMUS 2005
14 Konserni TILINPÄÄTÖS 2005 aiheutuvat kurssierot sisältyvät vastaaviin eriin tuloslaskelman liikevoiton yläpuolelle ja rahoitusvaroista sekä -veloista aiheutuvat kurssierot esitetään nettomääräisinä rahoituserissä. Tytäryhtiöiden, joiden toimintavaluutta poikkeaa konsernin esittämisvaluutasta, tuloslaskelmat muunnetaan euroiksi vuosineljännesten keskikursseja käyttäen ja taseet tilinpäätöspäivän kursseja käyttäen. Kauden tuloksen muuntaminen eri kursseilla tuloslaskelmassa ja taseessa aiheuttaa muuntoeron, joka esitetään omassa pääomassa erillisenä eränä. Kun ulkomainen tytäryhtiö myydään tai puretaan, kertyneet muuntoerot kirjataan tuloslaskelmaan osana myyntivoittoa tai -tappiota. Rahoitusjohdannaiset Rahoitusjohdannaiset kirjataan sopimuksentekohetkellä taseeseen niiden hankintamenoon, jonka jälkeen ne arvostetaan käypään arvoon. Käyvän arvon muutokset kirjataan tuloslaskelmaan tai taseeseen suojattavan erän luonteen mukaisesti. Suojaussopimukset jaetaan sopimushetkellä kolmeen ryhmään: käyvän arvon suojaukseen, jolla suojataan taseessa olevan saatavan tai velan käypää arvoa, rahavirran suojaukseen, jolla suojataan ennustettua tapahtumaa tai kiinteähintaista sitoumusta ja ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojaukseen. Niiden johdannaisinstrumenttien käyvän arvon muutokset, jotka täyttävät käyvän arvon suojauslaskennan kriteerit ja ovat myös tehokkaita etu- ja jälkikäteen tarkasteltuna, kirjataan tuloslaskelman rahoituseriin. Samoin niihin liittyvien suojauskohteiden korkoriskistä aiheutuva käyvän arvon muutos kirjataan tulosvaikutteisesti rahoituseriin. Rahavirran suojausta varten tehtyjen johdannaissopimusten, jotka täyttävät suojauslaskennan kriteerit ja jotka ovat tehokkaita niin etukuin jälkikäteenkin tarkasteltuna, käypien arvojen muutokset kirjataan omaan pääomaan (spot-hintojen erotus). Omaan pääomaan kertyneet käypien arvojen voitot tai tappiot kirjataan liikevaihtoon tai liiketoiminnan kuluihin samalla kaudella kuin suojauslaskennan kohteena olevat kiinteät sitoumukset tai ennustetut tapahtumat kirjataan tuloslaskelmaan (esim. kun konsernin suojattu ulkoinen valuuttamääräinen myynti kirjataan). Erääntyneen suojausinstrumentin voitto tai tappio on taseen oman pääoman suojausrahastossa jaksotettuna vielä keskimäärin kuukauden, kunnes konsernin ulkoinen myynti toteutuu. Kun rahavirran suojaukseksi tehty suojausinstrumentti erääntyy, se myydään tai kun suojauslaskennan kriteerit eivät enää täytä IAS 39:n vaatimuksia, suojausinstrumentista kertynyt voitto tai tappio jää omaan pääomaan siihen asti, kunnes kiinteä sopimus tai ennustettu myynti toteutuu. Kuitenkin, jos kiinteän sopimuksen tai ennustetun myynnin ei enää oleteta toteutuvan, suojausinstrumentista omaan pääomaan kertynyt voitto tai tappio kirjataan välittömästi tuloslaskelmaan. Ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojaus kirjataan rahavirran suojauksen tavoin. Suojaukseen käytetään valuuttatermiinisopimuksia, joiden käyvän arvon muutokset spot -hinnan muutoksen osalta kirjataan oman pääoman muuntoeroihin. Valuuttatermiinien korkoeron muutos kirjataan välittömästi tuloslaskelman rahoituseriin. Kertyneet arvostustulokset puretaan muuntoeroista tuloslaskelmaan silloin kun ulkomaisesta yksiköstä luovutaan Konsernilla on suojauslaskennan ulkopuolella johdannaissopimuksia, jotka ovat konsernin rahoituspolitiikan mukaan tehokkaita taloudellisia suojausinstrumentteja, mutta jotka eivät täytä IAS 39 suojauslaskennan vaatimuksia. Nämä johdannaissopimukset luokitellaan kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviksi rahoitusvaroiksi tai -veloiksi. Tällaisten johdannaisinstrumenttien käypien arvojen muutokset kirjataan välittömästi tuloslaskelman rahoituseriin. Konserni dokumentoi suojaussuhteen syntyessä suojattavan kohteen ja suojausinstrumenttien välisen suojaussuhteen sekä riskinhallintatavoitteensa ja strategiansa erilaisille suojaustapahtumille. Tässä prosessissa suojausjohdannaiset kohdistetaan suojaamaan tiettyjä varoja ja velkoja, sitovia sopimuksia tai ennustettuja liiketapahtumia. Konserni dokumentoi myös sekä suojausta aloitettaessa että jatkuvasti siitä eteenpäin arvionsa siitä vastaako suojausinstrumenttien käyvän arvon muutos erittäin tehokkaasti suojattavien kassavirtojen tai muiden suojattavien erien käyvän arvon muutosta. Rahoitusjohdannaisten käyvät arvot on arvioitu seuraavasti: korkotermiinien ja -futuurien käyvät arvot perustuvat tilinpäätöspäivän markkinahintoihin; valuuttatermiinien käyvät arvot perustuvat tilinpäätöspäivän termiinihintoihin; valuuttaoptiot arvostetaan tilinpäätöspäivän markkinahintaan; koron- ja valuutan vaihtosopimukset arvostetaan arvioituun tulevien kassavirtojen nyky arvoon, ja hyödykejohdannaiset arvostetaan tilinpäätös päivän markkinahintoihin. Arvioidessaan johdannaisten, joille ei ole saatavissa markkinahintaa (kuten kytketyt johdannaiset ja muut vastaavat rahoitusinstrumentit), käypää arvoa, konserni käyttää erilaisia menetelmiä ja tekee olettamuksia tilinpäätöspäivän markkinaolosuhteisiin perustuen. Muiden rahoitusinstrumenttien käyvän arvon määrityksessä käytetään arviointimenetelminä esimerkiksi optiohinnoittelumalleja ja tulevien kassavirtojen arvioituja nykyarvoja. Tunnistettuja kytkettyjä johdannaisia seurataan konsernissa ja niiden käypien arvojen muutokset kirjataan tuloslaskelman rahoituseriin. Segmenttiraportointi Liiketoimintasegmentit tuottavat palveluja ja tuotteita, joihin liittyvät riskit ja kannattavuus ovat erilaiset verrattuna muiden liiketoimintasegmenttien tuotteisiin ja palveluihin. Maantieteellisten segmenttien tuotteisiin ja palveluihin liittyvät riskit ja kannattavuus poikkeavat toisenlaisissa taloudellisissa ympäristöissä toimivien segmenttien tuotteisiin ja palveluihin liittyvistä riskeistä ja kannattavuudesta. Segmentit ja Muu toiminta noudattavat samoja tilinpäätösperiaatteita kuin konserni. Kustannukset ja tuotot sekä omaisuus- ja velkaerät on jaettu segmenteille yhtenäisin periaattein. Kaikki segmenttien väliset liiketapahtumat perustuvat markkinahintoihin, ja kaikki segmenttien väliset myynnit eliminoidaan konsolidoinnin yhteydessä. Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät ja lopetetut toiminnot Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät (tai luovutettavien erien ryhmä) luokitellaan myytävänä oleviksi ja arvostetaan kirjanpitoarvoon tai sitä alempaan myynnistä aiheutuvilla menoilla vähennettyyn käypään arvoon, mikäli niiden kirjanpitoarvoa vastaava määrä tulee kertymään pääasiassa omaisuuserän myynnistä jatkuvan käytön sijaan. Poistot näistä omaisuuseristä lopetetaan luokitteluhetkellä. Lopetettu toiminto on yhteisön osa, josta on luovuttu tai joka on luokiteltu myytävänä olevaksi ja joka edustaa erillistä merkittävää liiketoiminta-aluetta tai maantieteellistä toiminta-aluetta, on osa yhtä koordinoitua suunnitelmaa, joka koskee luopumista erillisestä merkittävästä liiketoiminta-alueesta tai maantieteellisestä toiminta-alueesta, tai on tytäryritys, joka on hankittu yksinomaan tarkoituksena myydä se edelleen. Lopetetun toiminnon tulos verojen jälkeen esitetään omana eränään konsernin tuloslaskelmassa. Tuloutusperiaate Suoritteiden myynti tuloutetaan seuraavien ehtojen täytyttyä: myyntisopimuksesta on olemassa vakuuttava todiste, myydyt tavarat on toimitettu tai palvelu on suoritettu, myyntihinta on kiinteä tai luotettavasti määriteltävissä ja perintäkelpoisuus on kohtuullisesti varmistettu. Toimituksen ei katsota tapahtuneen ennen kuin tuote on toimitettu asiakkaalle ja myytyjen tuotteiden omistukseen liittyvät merkittävät riskit ja edut ovat UPM VUOSIKERTOMUS
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu
Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %
1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008
1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008
1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
UPM:n tilinpäätöstiedote 2005
UPM:n tilinpäätöstiedote 2005 Vuoden 2005 tulos osaketta kohti oli 0,50 euroa (1 12/2004: 1,76 euroa), ilman kertaluonteisia eriä 0,54 (0,49) euroa. Koko vuoden liikevoitto oli 278 (627) miljoonaa euroa;
Q Puolivuosikatsaus
Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0
AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008
1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää
* Oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015
Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/2004 10-12/2003 2004 2003 Liikevaihto 391,0 683,8 2 533,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 9,3 6,7 89,5 28,0 Kulut -353,0-625,6-2
AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4
AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti
* oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista
AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)
Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.
GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset
Suomen Posti konsernin tunnusluvut
n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %
VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA
VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA 30.9.2019 PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA TUNNUSLUVUT Milj. euroa, prosenttia 1 9/2019 1 9/2018 1 12/2018 Saadut tilaukset
Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3
STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite
Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset
Q Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6
Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2
IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu
KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6
Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015
Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu
Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto
PUOLIVUOSIKATSAUS
PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6
Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
Lyhennetty konsernin tuloslaskelma
MUUTETTU JA AIKAISEMMIN JULKAISTU (VANHA) TIETO VUODELLE VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Fortum allekirjoitti 13 maaliskuuta 2015 sopimuksen Ruotsin sähkönsiirtoliiketoiminnan myynnistä. Kauppa saattaa päätökseen
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/2003 4-6/2002 1-6/2003 1-6/2002 2002 Liikevaihto 671,9 707,5 1 371,4 1 363,8 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -0,3-0,4
YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj
YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen
OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN
Proha Oyj Pörssitiedote 11.8.2005 klo 09.15 OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. -31.3.2005 TIETOIHIN Proha Oyj julkaisee ensimmäisen
LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA
1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta
OSAVUOSIKATSAUS
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 1 UPM:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Tulos osaketta kohti oli ensimmäisellä neljänneksellä 0,39 euroa (viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,09 euroa), ilman kertaluonteisia
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/2003 7-9/2002 1-9/2003 1-9/2002 2002 Liikevaihto 683,0 611,1 2 054,4 1 974,9 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -1,2 0,1-1,1
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus
Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta
ALUSTAVAT IFRS-VERTAILUTIEDOT V.2005 AVAAVASTA TASEESTA
12/2005 13.12.2005 ALUSTAVAT IFRS-VERTAILUTIEDOT V.2005 AVAAVASTA TASEESTA JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.12.2005 ALUSTAVAT IFRS-VERTAILUTIEDOT VUODEN 2005 AVAAVASTA TASEESTA JA VUODEN
Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto
1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma
Q1/2018 Q1/2017 Q4/2017
Milj. euroa /2018 /20 Q4/20 20 Liikevaihto 572,4 566,9 547,1 2 232,6 Vertailukelpoinen käyttökate 66,7 79,4 63,1 290,4 Vertailukelpoinen käyttökateprosentti, % 11,7 14,0 11,5 13,0 Käyttökatteen vertailukelpoisuuteen
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3
TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA
Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014
KONSERNITULOSLASKELMA
KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma
Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2007
1 2 3 4 Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2007 UPM:n osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2007 Tulos osaketta kohti ilman kertaluonteisia eriä toisella neljänneksellä oli 0,28 euroa (0,04 euroa toisella neljänneksellä 2006)
Tokmanni-konsernin IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin mukaiset oikaistut vertailutiedot vuodelta 2018
IFRS 16 VUOKRASOPIMUKSET -STANDARDIN KÄYTTÖÖNOTTO TOKMANNISSA 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardi käsittelee vuokrasopimusten määritelmää, kirjaamista, arvostamista sekä vuokrasopimuksista
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta
Tilinpäätös Tammi joulukuu
Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 Liikevaihto 683,8 637,4 2 738,2 2 612,3 Liiketoiminnan muut tuotot 6,7 1,8 28,1 13,2 Kulut -623,7-579,0-2
Toimintakatsaus. Viking Linen ensimmäinen vuosineljännes ennallaan. ajalta tammikuu maaliskuu Tammikuu maaliskuu 2019 (tammikuu maaliskuu 2018)
Toimintakatsaus ajalta tammikuu maaliskuu 2019 Viking Linen ensimmäinen vuosineljännes ennallaan Tammikuu maaliskuu 2019 (tammikuu maaliskuu 2018) Liikevaihto oli 95,8 miljoonaa euroa (100,3 Meur). Liiketoiminnan
BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase
Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa
Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2007
Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2007 1 2 3 4 UPM:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2007 Tulos osaketta kohti ilman kertaluonteisia eriä ensimmäisellä neljänneksellä oli 0,25 euroa (0,21 euroa ensimmäisellä neljänneksellä
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta
Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto
Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
Konsernitilinpäätös. Konsernin tuloslaskelma
32 KONSERNITILINPÄÄTös FORTUM TILINPÄÄTÖS 2011 Konsernitilinpäätös Konsernin tuloslaskelma Liikevaihto 5 6 161 6 296 Muut tuotot 11 91 108 Materiaalit ja palvelut 12 2 566 2 846 Henkilöstökulut 14 529
Tase, konserni, milj. euroa
Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset
Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN
1(9) Pörssitiedote 14.3.2006 klo 9.00 SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN Suomen Helasto -konserni julkaisee ensimmäisen EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen, kansainvälisten tilinpäätösstandardien
- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.
DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
TOIMINTAKATSAUS AJALTA TAMMIKUU MAALISKUU 2018
TOIMINTAKATSAUS AJALTA TAMMIKUU MAALISKUU 2018 LIIKEVAIHTO JA TULOS Konsernin tulos vuoden ensimmäiseltä kvartaalilta parani verrattuna edellisvuoden vastaavaan jaksoon. Konsernin liikevaihto oli 1. tammikuuta
OSAVUOSIKATSAUS
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2005 3 Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton. UPM:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2005 Tulos osaketta kohti oli kolmannella neljänneksellä 0,21 euroa (viime vuoden kolmannella neljänneksellä
Tilintarkastamaton FINNFOREST
Lyhennetty TULOSLASKELMA (milj.euroa ) 1-3 /05 % 1-3 /04 % 1-12 /04 % Liikevaihto 467,6 100,0 469,9 100,0 1 922,6 100,0 Liiketoiminnan muut tuotot 1,6 4,0 14,2 Liiketoiminnan kulut 452,2 450,0 1842,7 Poistot
ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta
Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2
Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset
Konserni, ml. IFRS 16
Konserni, ml. IFRS 16 KESKEISET TUNNUSLUVUT (M ) Liikevaihto 143,8 156,1 159,6 172,4 631,9 148,4 Käyttökate 43,7 51,9 62,0 57,7 215,4 46,0 EBITA-liikevoitto 14,0 22,4 31,7 25,8 93,9 13,1 liikevaihdosta
Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu
Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime
536 561 524 527 567 577 542 547 0 100 200 300 400 500 600 Milj. euroa Liikevaihto 0% 2% 4% 6% 8% 10% 12% 14% % 0 10 20 30 40 50 60 70 80 % Milj. euroa Vertailukelpoinen käyttökate ja käyttökateprosentti