Elinvoimaa Itä-Suomeen luonnonvarojen ja -olosuhteiden hyödyntämisestä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elinvoimaa Itä-Suomeen luonnonvarojen ja -olosuhteiden hyödyntämisestä"

Transkriptio

1 Elinvoimaa Itä-Suomeen luonnonvarojen ja -olosuhteiden hyödyntämisestä

2 Johdanto Eurooppa tarvitsee uusia menestystarinoita. Ne tulevat yhä useammin olemaan erilaisten haasteiden voittamista älykkäiden ratkaisujen avulla. Alueiden menestyksestä hyötyy koko Eurooppa - niin ihmiset, talous kuin luontokin. Itä- ja Pohjois-Suomessa pitkäjänteisen kehittämistyön tulokset alueen rikkaiden luonnonvarojen ja pohjoisten olosuhteiden hyödyntämiseksi ovat nähtävissä. Näiden esimerkkien avulla pääset tutustumaan Suomen pohjoisten harvaanasuttujen alueiden menestystarinoihin ja kehittämistyöhön. Toimenpiteitä suunnataan ja vauhditetaan alueiden älykkään erikoistumisen strategioiden mukaisesti. Euroopan unionin rakennerahastojen merkitys menestystarinoiden syntyyn on suuri ja tukea tarvitaan myös tulevaisuudessa. Euroopan kilpailukyvyn vahvistaminen on kaikkien alueiden vastuulla!

3 Elinvoimaa Itä-Suomeen luonnonvarojen ja -olosuhteiden hyödyntämisestä POHJOIS-SAVO

4 Puuraaka-aineen käytön kehittäminen Pohjois-Savossa Kehittämistoiminnan painopisteet ja osaamisen vahvuudet Bioenergia Luotu polttotekniikan koeympäristöt Varkauteen ja Kuopioon Huippuosaamista polttoperäisten päästöjen mittauksessa, hallinnassa ja terveysvaikututusosaamisessa Maakunnassa toimii maailman johtavia polttokattilavalmistajia Biojalostuksen kehittäminen Huippuosaamista hidaspyrolyysilaitteistosta saatavien jakeiden tutkimisessa ja hyödyntämisessä Puutuoteteollisuuden kehittäminen Puutuote- ja komposiittituotanto (levyt, elementit, palkit, käsitellyt puut ja komposiittipuut) Ekotehokas puurakentaminen Pientalon uudet ja kierrätettävät rakennusmateriaalit Metsän uudistaminen ja kasvu Metsänuudistamisen biologia ja teknologia Metsänhoidon teknologia ja logistiikka

5 Puuraaka-aineen hyödyntämisen edistäminen Pohjois-Savossa Kehittämiskohteet ohjelmakaudella EAKR ja ESR-hankkeita rahoitettu 7 kpl, joiden tuki yht. 3,2 milj. euroa (kokonaiskustannukset 5,1 milj. euroa). Hankkeiden keskeiset sisällöt: - Edistetään puuteollisuuden yritysten uusiutumista, kasvua, uutta vientiä ja muuta kansainvälistymistä uusilla tavoilla ja asiantuntijapalveluita hyödyntämällä. - Uudet ekologiset rakennusmateriaalit, joilla voisi olla liiketaloudellista merkitystä. - Valjastetaan olemassa olevat biojalostuksen osaamis- ja yhteistyöverkostot ja laitteistot tukemaan yritysten tuotekehitystä. - Edistetään uusien innovaatioiden ja tuotteiden kehittämistä erilaisista puusta uutetuista jakeista hyödyntämällä uusia laitteistoja, esimerkiksi biopohjaiset pinnoitusmateriaalit ja uudet lääkeainemolekyyliaihiot. - Kehitetään metsä- ja puunkuljetuslogistiikan oppimisympäristöjä, mikä mahdollistaa osaavaan työvoiman koulutuksen alalle. - Kehitetään puusta saatujen pyrolyysiöljyjen käytettävyyttä energiantuotannossa - Edistetään puurakentamista ja -rakennussuunnittelua.

6 Kaivannaisalan kehittämisen painopisteet Pohjois-Savossa Kehittämisen painopiste on vesiturvallisuudessa. Lisäksi vahvaa osaamista prosessien monitoroinnissa ja hallinnassa sekä yleisessä kaivosturvallisuudessa. Vesiturvallisuus Vedenpuhdistusteknologiat ja niiden soveltaminen Ympäristö- ja prosessimonitoroinnin kehittäminen Kokonaisvaltaisen riskien hallinnan kehittäminen Kalliopohjavesien mallinnus ja kulkeutuminen Vesitaseen ja prosessivesikiertojen hallinta Datan käsittelyn ja mallinnuksen uudet tuotteet ja palvelut Pilot-mittakaavan koetoiminta ja yritysten tuotekehitysprosessien tukeminen Prosessien monitorointi ja hallinta Prosessien mittaaminen Uudet sensoriteknologiat Prosessien kuvantaminen Mallinnus Prosessien optimointi Kaivosturvallisuus Kaivosalan tuntemus Geokemia Rikastusprosessit ja niiden kehittäminen Metallien kulkeutuminen Biogeokemia Vesiasioiden hallinnan kehittäminen Kaivosvesiturvallisuus

7 Kaivannaisalan kehittäminen Pohjois-Savossa Kehittämiskohteet ohjelmakaudella EAKR ja ESR-hankkeita rahoitettu 3 kpl. Joiden tuki yht. 2,0 milj. euroa (kokonaiskustannukset 2,9 milj. euroa). Hankkeiden keskeiset sisällöt: - Luotu kansallinen kaivosvesiverkosto, mikä kokoaa yhteen alan osaajat kaivosturvallisuuteen liittyen. Verkosto edistää kaivosturvallisuuden osaamisen ja palveluiden hyödyntämistä ja markkinointia keskitetysti. Lisäksi se jakaa puolueetonta tietoa alasta. - Kehitetään yrityksiä palvelevia resurssitehokkaita louhinta- ja jalostustekniikoita uusien rakennuskivituotteiden luomiseksi ja markkinoimiseksi. - Edistetään uusien innovaatioiden ja tuotteiden kehittämistä hyödyntämällä uusinta analyysitekniikkaa, mm. biopohjaiset kaivosjätevesien puhdistusmateriaalit.

8 Älykkään erikoistumisen menestystarina Pohjois-Savossa: Kaivosvesiverkosto KAIVOSVESITURVALLISUUS Kaivosvesiverkosto edistää kaivosturvallisuuden osaamisen ja palvelujen hyödyntämistä ja markkinointia keskitetysti. Verkostomainen toiminta mahdollistaa laajalla yhteistyöllä kaikkien kaivosvesiin liittyvän tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan. Verkosto kehittää Suomen kaivosvesiosaamista ja osaamisen saatavuutta markkinoilla sekä toimii tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän välisenä linkkinä. Lisäksi verkosto järjestää koulutusta. Yritykset Vesienkäsittelyteknologioiden kehittäminen ja Pilot-mittakaavan koetoiminta SAVONIA ammattikorkeakoulu Vesitaseiden ja prosessivesikiertojen hallinta Geologian tutkimuskeskus GTK Ympäristö- ja prosessimonitoroinnin kehittäminen Itä-Suomen yliopisto UEF Kokonaisvaltaisen riskien hallinnan kehittäminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

9 Älykkään erikoistumisen menestystarina Pohjois-Savossa: Kaivosvesiverkosto MONIPUOLINEN TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISYMPÄRISTÖ Kaivosvesiverkoston toiminta pohjaa vahvaan osaamiseen sekä monipuolisiin mittaus-, analyysi- ja pilotointilaitteistoihin, joiden luomisessa rakennerahastorahoituksella on ollut merkittävä rooli. Uusien menetelmien kehittäminen sekä mittaus- ja testaustoiminta Pilotympäristössä luo pohjaa olemassa olevan ja uuden yritystoiminnan kehittymiselle. Alkuaineiden analysointi ja haitta-aineiden tunnistaminen Brukerin Picofox S2 TXRF ja EDXRF laitteistot (UEF ja GTK) NMR laitteisto haastavaan orgaanisen kemian analytiikkaan (UEF) Thermo Scientific SL16R sentrifugi (UEF) Sccan Spectrolyser-UV-vis-spektrometrilaitteisto (Savonia) Rigagu Raman Technologies Inc., FirstGuard 785-Raman-spektrometri (Savonia) Vesienpuhdistus Kaivosveden kemiallinen konttikäsittely-yksikkö ja siihen liittyvät laboratoriolaitteistot (Savonia Amk ja GTK) Merck Life Science Oy, vedenpuhdistuslaitteisto Jauhetekniikka Oy-jauheannostelija ja taajuusmuuttajasäätöinen ohjauskeskus Pilot-mittakaavan siirrettävät vedenkäsittelyn koelaitteistot kemialliseen, fysikaaliseen sekä mikrobiologiseen vedenkäsittelyn prosessien kehitystyöhön. Kohteina mm. liukoisten metallien, kiintoaineen, sulfaatin sekä typen yhdisteitten ja orgaanisen kuormituksen poistaminen kaivosvesistä ja sellu- ja paperiteollisuuden jätevesistä. Vedenlaadun ja määrän mittaaminen kentällä YSI EXO mittarit moniparametrisondit ja YSI CastAway-sondit (UEF, THL, GTK, Savonia) Vedenlaadun etävalvomoon ja siirrettäviin mittausasemiin liittyvä laitteisto (GTK) Mittaustietokanta SaMi (Savonia), jota käytetään jatkossa aineistonvälityskanavana yritysten ja tutkimusorganisaatioiden välillä

10 Älykkään erikoistumisen menestystarina Pohjois-Savossa: Kaivosvesiverkosto VALTAKUNNALLINEN VERKOSTO Kaivosvesiverkosto kokoaa kaivosvesialan osaajat valtakunnalliseen vahvaan yhteistoimintaan. Kaivosvesiverkostoon kuuluu kaivoksia ja muita yrityksiä, tutkimus- ja kehittämisorganisaatioita, yliopistoja ja korkeakouluja sekä viranomaisia eri puolelta Suomea. Se mahdollistaa tehokkaan tiedon kulun alan uusimmasta osaamisesta, palvelujen tarjoamisen keskitetysti sekä yrityslähtöisten ongelmien ratkomisen moniosaajaverkostossa. Näin verkoston toiminta tukee yritysten kehittymistä ja uuden yritystoiminnan syntymistä tehokkaalla tavalla. projects.gtk.fi/kaivosvesiverkosto/

11 Elinvoimaa Itä-Suomeen luonnonvarojen ja -olosuhteiden hyödyntämisestä POHJOIS-KARJALA

12 Puuraaka-aineen käytön kehittäminen 1. Puutuoteteollisuuden kehittäminen - Puurakentamisen ja siihen kiinteästi liittyvän talotekniikan osaamisen kehittäminen, erityisesti suuren mittakaavan puurakentamisessa. - Tuotetaan tietoa puukerrostalorakentamisen suunnitteluun, toteutukseen ja seurantaan liittyvistä asioista, kuten käytettyjen teknisen ratkaisujen toimivuudesta. Luodaan malli energiatehokkaasta lähiöstä sekä kartoitetaan kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet sekä eri ratkaisuvaihtoehdot. - Kehitetään puurakentamisen ja puutuoteteollisuuden tarpeita palveleva kehitys- ja innovaatioympäristön toimintamalli, joka edistää rajapintainnovaatioiden syntymistä. - Toimialaan liittyvien liiketoimintamahdollisuuksien lisääminen. 2. Biojalostuksen kehittäminen - Kehitetään maailmanlaajuisesti kilpailukykyinen bioanalytiikan tutkimusyksikkö, jossa pystytään analysoimaan mm. bioöljyjä ja muita puutisleitä. - Vahvistetaan metsäbiotalouden alalla yliopiston ja elinkeinoelämän yhteistyötä alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Levitetään uutta osaamista ja tutkimustietoa biojalostuksen parissa toimiville yrityksille. - Puubiomassoihin perustuvan yrityspohjaisen liiketoiminnan lisääminen. - Uusien fotoniikkaan ja kuvantamiseen perustuvien teknologioiden kehittäminen, tavoitteena metsäbiojalostamosellutehtaiden tuotannon tehostaminen ja tuotantolinjojen keskeisten sivuvirtaprosessien hallinta. 12

13 Puuraaka-aineen käytön kehittäminen 3. Bioenergia - Demonstroidaan kiinteistön mahdollisuuksia tuottaa omavaraisesti lämpö- ja sähköenergiaa metsäbiomassoista, aurinkoenergiasta ja tuulesta osana isompia lämpö- ja sähköverkkoja. - Kehitetään uusiutuvia energiaratkaisuja, jotka parantavat merkittävästi biomassapohjaisen yhdistetyn sähkön ja lämmöntuotannon potentiaalia ja kilpailukykyä. - Vahvistetaan biotalousalan yritysten energiaratkaisujen osaamista ja tuotekehitystä sekä uusien koulutusmahdollisuuksien monialaista ja yritystoimintalähtöistä toteuttamista. - Tutkitaan biomassapohjaisen synteesi- tai tuotekaasun tuotannon, käytön ja niihin liittyvien liiketoimintainnovaatioiden liiketoiminnallinen potentiaali ja tarvittavien teknologioiden monistettavuus uuden liiketoiminnan synnyttämiseksi. - Lisätään laatuosaamista hankittaessa metsäbiomassaa energiantuotantoon ja biojalostamoiden raaka-aineeksi. 4. Puuvirrat sekä metsän uudistaminen ja kasvu sekä metsän hoito - Kartoitetaan metsänvuokrauspalvelun vaihtoehtoisia ominaisuuksia, joiden pohjalta voidaan kehittää suomalaiseen yksityismetsätalouteen sopivaa uutta verkostomaista liiketoimintaa. - lisätään metsänhoitopalveluja tuottavien yritysten, yrittäjien sekä metsänomistajien metsänuudistamistoimintaan ja nuorten metsien hoitoon liittyvää osaamista sekä parannetaan metsänhoitotöiden tuottavuutta. - Jalkautetaan metsänhoidon parhaita toimintamalleja ja uusia teknologisia ratkaisuja käytännön toimintaan. 13

14 Käynnissä olevat kaivannaisalan EAKR ja ESR -kehittämis- ja investointihankkeet Pohjois- Karjalassa, sisältöjä ja painotuksia Tuetaan maakunnan pk-yritysten kasvua ja pyrkimyksiä päästä mukaan kaivannaisteollisuuden kansallisiin ja kansainvälisiin verkostoihin ja konsortioihin. Kohderyhmänä ovat kaivannaisalaan liittyvät louhinta- ja jalostustoiminnan yritykset Pohjois-Karjalassa sekä alaan liittyvät kone- ja laitevalmistussektorin yritykset ja kaivannaisteollisuutta tukevat palveluyritykset Kartoitetaan kaivannaisalan kansainvälisen koulutusviennin kysyntälähtöistä asiakaspotentiaalia ja toimintamalleja alan täydennyskoulutuksessa Kehitetään tehokasta ja kilpailukykyistä tutkimusinfrastruktuuria ja tutkimuspalveluja prosessimineralogiaan liittyen GTK:n Outokummun yksikössä Luodaan osaamista ja menetelmiä ekologisesti kestävään kaivostoimintaan ja kaivannaisalan ympäristövaikutusten seurantaan Hankkeiden toteuttajina toimivat GTK, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä, Joensuun seudun elinkeinoyhtiö ja Joensuun kaupunki 14

15 Pohjois-Karjalan menestystarina: GreenPark -yrityspuisto Hankekokonaisuuden tavoitteena on toteuttaa Joensuuhun nykyaikainen ja tehokas yrityspuisto, johon sijoittuvilla yrityksillä on selkeä kilpailuetu muualla toimiviin yrityksiin verrattuna. GreenPark -yrityspuisto toteutetaan laaja-alaisena yhteistyönä. Mukana ovat alueella jo toimivat yritykset, alueelle sijoittuvat yritykset, Joensuun kaupunkikonserni sekä valtio. Hankekokonaisuuden käynnistymisen taustalla on John Deere Forestery Oy:n Joensuun tehtaan ja sen kumppanuusverkoston vahva halu kehittää toimintojaan. GreenPark ei kuitenkaan keskity pelkästään yhden päämiehen varaan, vaan toiminta-ajatuksena on kaikkien alueelle sijoittuvien yritysten vahva kumppanuusja yhteistyöverkosto. Vuosien aikana yrityspuiston kehittämiseen on sijoitettu noin 7 milj. euroa Euroopan aluekehitysrahaston myöntövaltuutta. Yksityistä rahaa hankekokonaisuuteen on sitoutunut samana ajanjaksona noin 50 milj. euroa. 15

16 Pohjois-Karjalan menestystarina: GreenPark -yrityspuisto Yrityspuiston kehittämisen lähtökohdat ja tavoitteet: - Nopeasti ja helposti muunneltavat yritys- ja tehdastilat erilaisiin tarpeisiin - Teollisen internetin ja digitaalisten ratkaisujen, mobiili- ja pilvipalveluiden hyödyntäminen. 5G-testiverkon käyttöönotto tehdasalueella - Kokonaisvaltainen logistiikka-ajattelu alueen sisäisessä ja ulkoisessa toiminnassa - Energiantuotantoon on mahdollista tuoda uusia innovatiivisia ratkaisuja mm. hyödyntämällä Kuhasalon jätevedenpuhdistamon ylijäämälämpöä tai sen tuottamaa bioenergiaa, toteuttamalla lämpökanaaliratkaisu, hyödyntämällä rakennuksia ja ympäröiviä alueita aurinkoenergian keräämisessä sekä hyödyntämällä Pyhäselän vesilämpöä - Alue tarjoaa myös mahdollisuuden kehittää teollisuusalueen ja viereisen asumisalueen yhteistä symbioosia mm. energiatehokkuuteen ja uusiutuvan energian hyödyntämiseen liittyen 16

17 Pohjois-Karjalan menestystarina: GreenPark -yrityspuisto Yrityspuistossa on tällä hetkellä 550 suoraa teollista työpaikkaa, alihankinta, kuljetus ym. palvelut mukaan luettuna 1000 työpaikkaa. Alueen kehittyminen näkyy konkreettisesti tällä hetkellä mm. Joensuun Yrityskiinteistöt Oy:n toteuttaminen kahden käynnissä olevan toimitilahankkeen myötä. Karelia ammattikorkeakoulu ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä ovat oppilaitostoimijoina mukana verkostossa ja tki-toiminnassa -> Tavoite v. 2025: Alueella on 1000 teollista työpaikkaa, ja alihankintaverkosto mukaan lukien 2000 työpaikkaa. 17

18 Etunimi Sukunimi 18

19 Elinvoimaa Itä-Suomeen luonnonvarojen ja -olosuhteiden hyödyntämisestä ETELÄ-SAVO

20 Puun uudet käyttömuodot Etelä-Savossa EAKR ja ESR-rahoitus ja Etelä-Savossa (yrityshankkeet eivät mukana luvuissa) 38 hanketta Kokonaiskustannukset 29,88 milj. euroa EU + valtio 18,0 milj. euroa Metsäbiomassan uudet tuotteet ja tuotantoprosessit keskeinen innovaatiokärki Etelä-Savossa Maakunnassa kehitetään puutoimialan koko ketjua puun kasvatuksesta ja korjaamisesta puutuotteiden tuotekehitykseen, jalostukseen ja puun energiakäyttöön sekä logistiikkaan. Myös alan koulutusta kehitetään monipuolisesti. Tavoitteena on saada metsäbiomassasta korkeampi jalostusarvo kasvattamalla nopeasti kasvavia puita eri käyttötarpeisiin sekä kehittämällä metsäbiomassasta uusia korkean jalostusarvon tuotteita.

21 Puun uudet käyttömuodot Etelä-Savossa Puun uusien käyttömuotojen ja bioenergian kehittämiskohteet Kehitetään alueen puualan ja teollisen puurakentamisen uusiutumisessa ja kasvussa tarvittavaa korkeatasoista tutkimus-, kehitys- ja protopajatoimintaa ylimaakunnallisena yhteistyönä. Kehitetty tehdasmittakaavaan pilot-ympäristö mm. selluprosessien tutkimiseen. Puun modifiointi ja lämpökäsittely korkean jalostusasteen puutuotteiksi. Mikrosellun uusien käyttömuotojen löytäminen. Puupohjaisen energian käytön lisääminen. Mikkelin EcoSairilaan kehitetään kiertotalouden yritysympäristöä. Kehitetään puunjalostusta.

22 Etelä-Savon puhtaan veden ja ympäristöturvallisuuden osaaminen palvelee kaivannaisalaa EAKR ja ESR-rahoitus kaivannaisalan hankkeille ja Etelä-Savossa (yrityshankkeet eivät mukana luvuissa) 2 hanketta Kokonaiskustannukset 1,50 milj. euroa EU + valtio 1,09 milj. euroa Kaivannaisala linkittyy Etelä-Savon Älykkään erikoistumisen strategian ( ) Puhdas vesi ja ympäristöturvallisuus -kokonaisuuteen. Etelä-Savossa on vahvaa teollisuus- ja yhdyskuntavesien puhdistusosaamista, ympäristöalan TKI-toimintaa ja tätä tukevia merkittäviä hankkeita sekä ympäristöalan yrityksiä. Etelä-Savossa ollaan alan kansallista kärkeä ja lähitulevaisuuden tavoitteena on nimenomaan kansainvälinen liiketoiminta. Prosessivesien puhdistusosaamista voidaan soveltaa mm. kaivosvesiin sekä kotimaassa että ulkomailla - nämä tarpeet lisääntyvät, kun mineraaleja tarvitaan yhä enemmän ja ympäristövaatimukset kiristyvät samanaikaisesti.

23 Etelä-Savon puhtaan veden ja ympäristöturvallisuuden osaaminen palvelee kaivannaisalaa Kaivannaisteollisuuden kehittämiskohteet Vihreän kemian laboratorio, jossa tutkitaan mm. kaivosvesissä sovellettavaa vedenpuhdistusteknologiaa. Ylimaakunnallisena yhteistyönä kehitetään ja pilotoidaan uusia vedenpuhdistuksen prosesseja kaivosteollisuudelle. Ylimaakunnallisena yhteistyönä tutkitaan metallien talteenottoa kaivosteollisuuden jätevesistä ja etsitään ratkaisuja vedenpuhdistuksesta tulevan sakan hyödyntämiseksi.

24 Etelä-Savon menestystarina - Savonlinnan Kuitulaboratorio Metsäbiomassan uudet tuotteet ja tuotantoprosessit keskeinen osa Etelä-Savon maakunnan älykästä erikoistumista. Lappeenrannan teknillinen yliopisto perusti Savonlinnaan Kuitulaboratorion. Siirtyi myöhemmin Mikkelin ammattikorkeakoulun omistukseen. Kuitulaboratorio toi kaupunkiin tutkimus- ja pilotointiympäristön sekoitustekniikkaan liittyville innovaatioille sekä metsäbiomassan ja sellu- ja ympäristöteknologian uusille tuotteille kiinteässä yhteistyössä alueen yritysten kanssa. Tuonut alueelle uusia ja vahvistanut jo kaupungissa toimineita yrityksiä. Vaikuttanut liikevaihdon, työllisyyden, verotulojen ja paikallisen kysynnän kasvuun alueella. Alueella toimivat yritykset ovat saaneet suuria kotimaisia ja kansainvälisiä tilauksia.

25 Etelä-Savon menestystarina - Savonlinnan Kuitulaboratorio Laboratorio palvelee soveltuvien toimialojen yrityksiä paitsi ilmiöiden, laitteiden ja prosessien testauspaikkana, myös luomalla uusia innovatiivisia tuotteita ja palveluja. Laboratorio tukee toiminnallaan biotalouden kärkihankkeita ja nostaa Suomea kasvuun mm. kasvattamalla vientituloja. Seuraavaksi tutkimusta laajennetaan mikrokiteiseen selluloosaan, joka tarjoaa lähes rajattomat sovellusmahdollisuudet. Kuitulaboratorion käynnistäminen ei olisi ollut mahdollista ilman rakennerahastojen tukea.

Kaivosvesiverkosto Kohti kokonaisvaltaisempia kaivosvesiratkaisuja

Kaivosvesiverkosto Kohti kokonaisvaltaisempia kaivosvesiratkaisuja Kaivosvesiverkosto Kohti kokonaisvaltaisempia kaivosvesiratkaisuja 18.12.2017 Kaivosvesiverkosto, tarve Kaivosvedet ovat laaja kokonaisuus, joiden hallintaan liittyvä osaaminen ja tieto on hajautunutta

Lisätiedot

Vipuvoimaa EU:sta Itä-Suomen metsäbiotalouteen

Vipuvoimaa EU:sta Itä-Suomen metsäbiotalouteen Vipuvoimaa EU:sta Itä-Suomen metsäbiotalouteen Kehittämisjohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Seurantakomitea 12.6.2017 Metsäbiotalouden kehittämisen lähtökohtia Itä- Suomessa Luontainen

Lisätiedot

Ympäristötekniikan opetus- ja tutkimusyksikkö - Soveltavaa tutkimusta ja tuotekehityspalveluita -

Ympäristötekniikan opetus- ja tutkimusyksikkö - Soveltavaa tutkimusta ja tuotekehityspalveluita - Ympäristötekniikan opetus- ja tutkimusyksikkö - Soveltavaa tutkimusta ja tuotekehityspalveluita - 24.1.2014 Eero Antikainen Tutkimuspäällikkö Ympäristötekniikka Savonia-ammattikorkeakoulu Vesiturvallisuus

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

Savilahden alueella tekee päivittäin on töitä n henkilöä.

Savilahden alueella tekee päivittäin on töitä n henkilöä. Savilahden alueella tekee päivittäin on töitä n. 20.000 henkilöä. Alueella toimii muun muassa: Itä-Suomen yliopisto (UEF) Savonia-ammattikorkeakoulu Geologian tutkimuskeskus THL Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kaivosvesiverkosto. Sulfator Oy. Kaisa Turunen

Kaivosvesiverkosto. Sulfator Oy. Kaisa Turunen Kaivosvesiverkosto Sulfator Oy Kaivosvesiverkosto, tarve Kaivosvedet ovat laaja kokonaisuus, joiden hallintaan liittyvä osaaminen ja tieto on hajautunutta Kaivokset ja kaivosprojektit joutuvat etsimään

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Lieksa 20.5.2014 Strateginen sitoutuminen ja visio Pohjois-Karjalan strategia

Lisätiedot

Smart Mine Water Treatment System SEEWAY Tekes/Greenmining -programme project 2013-2015. Janne Kankkunen Geological Survey of Finland/Kuopio

Smart Mine Water Treatment System SEEWAY Tekes/Greenmining -programme project 2013-2015. Janne Kankkunen Geological Survey of Finland/Kuopio Smart Mine Water Treatment System SEEWAY Tekes/Greenmining -programme project 2013-2015 Janne Kankkunen Geological Survey of Finland/Kuopio Osaamisverkosto vesiturvallisuuden kokonaisratkaisuissa Kuopiossa

Lisätiedot

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA 7.3.2017 MAAKUNTAOHJELMAN 2018 2021 LAADINTA Maakuntaohjelmat laaditaan nyt voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti, mutta laadinnan yhteydessä seurataan maakuntauudistuksen etenemistä ja otetaan se huomioon

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahaston ajankohtaiset kuulumiset Rakennerahastoinfo 24.1.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR v. 2018 Myönnetty ESR-rahoitus

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Biotalouden mahdollisuudet Itä-Suomelle Meneekö homma puihin

Biotalouden mahdollisuudet Itä-Suomelle Meneekö homma puihin Biotalouden mahdollisuudet Itä-Suomelle Meneekö homma puihin 26.9.2017 Risto Poutiainen Maakuntajohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 29.9.2017 Etunimi Sukunimi Metsäbiotalouden kehittämistoiminnan painopisteet

Lisätiedot

Ohjelmakausi 2014-2020

Ohjelmakausi 2014-2020 Hämeen liiton EAKR-info 11.6.2014 Osmo Väistö, Hämeen liitto Ohjelmakausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahasto-ohjelman rahoitus vuonna 2014 Kanta-Hämeessä

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke TechnoGrowth 2020 Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Hanketiedot Hankkeen nimi: TechnoGrowth 2020 teknologia- ja energia-alan

Lisätiedot

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto Maaliskuu 2014 EAKR-rahoituksen

Lisätiedot

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA 2014-2017 MYR teemakokous 12.3.2018 Satu Sikanen Aluekehitysjohtaja Etelä-Karjalan liitto Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta etunimi.sukunimi@ekarjala.fi

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista

Lisätiedot

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2)

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) Satakunnan rahoitusinfo EU:n ohjelmakausi 2014-2020 5.6.2014 EAKR TL 2 Uuden

Lisätiedot

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,

Lisätiedot

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6. Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat

Lisätiedot

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 2.9.2016 ERM ennakoidun rakennemuutoksen varautumissuunnitelma Ennakoidun rakennemuutoksen (ERM) hallinta tarkoittaa elinkeinoja aktiivisesti uudistavaa

Lisätiedot

Puurakentamisen edistämishankkeet

Puurakentamisen edistämishankkeet Puurakentamisen edistämishankkeet Timo Nyyssölä, puurakentamisen koordinaattori, Suomen metsäkeskus HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N VUOSIKOKOUS Ähtäri 5.-6.4.2018 Metsäkeskus ja puurakentaminen Metsäkeskuksen

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 14.2.2017 Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 43 05.10.2016 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 42 17.10.2016 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 05.10.2016 43 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2017 EAKR-haku

Lisätiedot

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy SmartChemistryPark Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy Varsinais-Suomessa on laajasti kemian osaamista jolla voidaan vastata moneen tulevaisuuden yhteiskunnalliseen haasteeseen MATERIAALI- VIRTOJEN

Lisätiedot

Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun

Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun Syksy 2015 talvi 2016 Mari Kuparinen Kasvun mahdollisuudet Toimiva arki Kestävä luonnontalous Avoimet kehitysympäristöt ja älypalvelut Uusiutuva yritystoiminta Ympäristöliiketoiminta

Lisätiedot

Tarinoita 20-vuotisesta rakennerahastotoiminnasta Aluekehittäjän näkökulma. Itä-Suomen rakennerahastopäivät Varkaudessa Riitta Koskinen

Tarinoita 20-vuotisesta rakennerahastotoiminnasta Aluekehittäjän näkökulma. Itä-Suomen rakennerahastopäivät Varkaudessa Riitta Koskinen Tarinoita 20-vuotisesta rakennerahastotoiminnasta Aluekehittäjän näkökulma Itä-Suomen rakennerahastopäivät Varkaudessa 29.10.2015 Riitta Koskinen Suomi EU:n jäseneksi 1995 Mitä EU-jäsenyys muutti - EU-tason

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 57 07.10.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 50 19.10.2015 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 07.10.2015 57 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2016 EAKR-haku

Lisätiedot

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus Rakennerahastokausi 2014-2020 - millaista toimintaa rahoitetaan? ELY-keskus 22.1.2015 Hankkeita on käynnissä Hakemuksia ELY-keskukselle maakunnassa ESR 43, EAKR 7 kpl, ESR hakemuksista 16% ylialueellisia

Lisätiedot

Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa. Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö

Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa. Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Puurakentamisen edistäminen on osa hallituksen painopistealueen

Lisätiedot

Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö

Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Puurakentamisen edistäminen on osa hallituksen painopistealueen

Lisätiedot

Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun

Lisätiedot

Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa. Petri Heino, ohjelmapäällikkö, RYMO

Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa. Petri Heino, ohjelmapäällikkö, RYMO Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Petri Heino, ohjelmapäällikkö, RYMO Puurakentamisen edistäminen osana hallitusohjelmaa Puurakentamisen edistäminen on osa hallituksen painopistealueen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto 17.3.2017 Ohjelman edistymistilanne 9.3.2017 Valtakunnallisesti Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto ohjelma Varattu ja

Lisätiedot

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa Miten maakuntaohjelmaa 2014-2017 on toteutettu Pohjois-Savossa Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa 15.5.2017 Pohjois-Savon maakuntasuunnitelman 2030 ja maakuntaohjelman 2014-2017 toimintalinjat Aluerahoitukset

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Iisalmen Teollisuuskylä Oy Kehitysyhtiö Savogrow Oy Taustaa Pohjois-Savon kone- ja energiateknologian

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

Biotalousosaamisen kehittäminen Pohjois Savossa. 11.11.2014 Kati Lundgren Savon koulutuskuntayhtymä

Biotalousosaamisen kehittäminen Pohjois Savossa. 11.11.2014 Kati Lundgren Savon koulutuskuntayhtymä Biotalousosaamisen kehittäminen Pohjois Savossa 11.11.2014 Kati Lundgren Savon koulutuskuntayhtymä Pohjois Savon biotalousosaajat Projektin tavoitteet tunnistaa ja priorisoida biotalouden osaamistarpeita

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Kolme tulevaisuuden kuvaa 1.

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR

Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Päivi Mäntymäki Aamupäivän ohjelmasta Klo 9.00 Klo 10.00 Klo 10.30 Klo 12.00 EAKR Kahvitauko ESR Tilaisuus päättyy 2 EAKR-haku Hakemuksia vain toimintalinjaan 2 Uuden tiedon

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 9.5.2018 Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 (EAKR, ESR) Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) - Tavoitteena: - Parantaa työllisyyttä, lisätä

Lisätiedot

Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Mitä Itä-Suomi painottaa uudelle rakennerahastokaudelle? Vs. maakuntajohtaja Eira Varis Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Rakennerahastot ovat merkittävässä roolissa Itä- ja Pohjois-Suomen elinvoiman kehittämisessä

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

VESITURVALLISUUDEN KOULUTUSMODUULIT KV-PALVELUNA

VESITURVALLISUUDEN KOULUTUSMODUULIT KV-PALVELUNA VESITURVALLISUUDEN KOULUTUSMODUULIT KV-PALVELUNA 29.9.2015 Laura Antikainen projekti-insinööri Ympäristötekniikka Savonia-ammattikorkeakoulu Savonia yleisesti Perustettu 1992 Osakeyhtiömuotoinen 2015 alkaen

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

Yritys- ja hankerahoitus Etelä-Savo vuosi 2016

Yritys- ja hankerahoitus Etelä-Savo vuosi 2016 Yritys- ja hankerahoitus Etelä-Savo vuosi 2016 Rahoituksen kohdentuminen Etelä-Savossa Rahoituslähteet: TEM: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 18.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Päätös EAKR-projektin "MINT - Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen" rahoittamisesta

Päätös EAKR-projektin MINT - Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen rahoittamisesta Maakunnan yhteistyöryhmä 14 06.05.2019 Päätös EAKR-projektin "MINT - Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen" 306656 rahoittamisesta Maakunnan yhteistyöryhmä 14 Hankkeen

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2017 TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto Vuonna 2017 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty Kpl Yrityksen

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 29.3.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

MAASEUDUN KEHITTÄMISMAHDOLLISUUDET HÄMEESSÄ OHJELMAKAUDELLA 2014-2020

MAASEUDUN KEHITTÄMISMAHDOLLISUUDET HÄMEESSÄ OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 MAASEUDUN KEHITTÄMISMAHDOLLISUUDET HÄMEESSÄ OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 Biotalous Päijät-Hämeen maakunnan kehittämisessä ja rakennerahastot (EAKR ja ESR) rahoittajana 19.3.2015 aluekehityspäällikkö Juha

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT

VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT MAA JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ JUHA NIEMELÄ 8.6.2016 1 Sininen biotalous kasvua vesiluonnonvarojen kestävästä hyödyntämisestä ja vesiosaamisesta Maapallon väestö vuonna 2030 noin 9

Lisätiedot

Kaivosvesien puhdistukseen ratkaisuja metsäteollisuudesta

Kaivosvesien puhdistukseen ratkaisuja metsäteollisuudesta Kaivosvesien puhdistukseen ratkaisuja metsäteollisuudesta Yrjö Hiltunen Mikkelin ammattikorkeakoulu iformine-hanke Itä- ja Pohjois-Suomen temaattinen yhteistyö 2014-2020 -ohjelma (maakuntaliitot) Toteuttajat:

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat

Lisätiedot

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto Maakuntaohjelman tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto MAAKUNNAN SUUNNITTELUN KOKONAISUUS UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA Budj. rahoitus MAAKUNTAOHJELMA

Lisätiedot

Cleantech-osaamisen kärjet ja kehittämistarpeet Lahden seudulla Lahti Science Day 2017 Mari Eronen

Cleantech-osaamisen kärjet ja kehittämistarpeet Lahden seudulla Lahti Science Day 2017 Mari Eronen Cleantech-osaamisen kärjet ja kehittämistarpeet Lahden seudulla Lahti Science Day 2017 Mari Eronen Cleantech-osaamisen kärjet ja kehittämistarpeet Lahden seudulla Selvityksessä kartoitettiin energiatehokkuuden

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Energiahankkeet. Jukka Väkeväinen Biostuli-hanke Valtimo 9.2.2010

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Energiahankkeet. Jukka Väkeväinen Biostuli-hanke Valtimo 9.2.2010 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Energiahankkeet Jukka Väkeväinen Biostuli-hanke Valtimo 9.2.2010 Bioenergiaosaamisen tuotteistaminen liiketoiminnaksi Toteutus 1.8.2008 31.7.2010 Budjetti 199 000 PK

Lisätiedot

EAKR rahaston tilannekatsaus

EAKR rahaston tilannekatsaus EAKR rahaston tilannekatsaus Riitta Kallström 7.10.2016 Hankehaku 2014 Etelä-Suomen yhteiset teemat: 1. Pohjoinen kasvuvyöhyke innovaatioalustana 2. Biotalouden uudet liiketoimintamahdollisuudet Maakunnalliset

Lisätiedot

Biotalous-INKA

Biotalous-INKA Biotalous-INKA 2014-2020 INKA Innovatiiviset kaupungit ohjelma 2014-2020 Toiminta-ajatus: Haastaa kaupunkiseudut hyödyntämään kasvupotentiaalinsa kansantalouden vetureina Tavoite: Tukea kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä Pirkanmaan liiton EAKR haku 16.2.2015 mennessä EU-rahoitteisen hanketoiminnan hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 16.2.2015 Auki molemmat toimintalinjat ja periaatteessa

Lisätiedot

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma 29.11.

Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa. Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma 29.11. Ajankohtaisia puualan aiheita valtionhallinnossa ja MSO:ssa Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö 1. Valtionhallinnon ohjelmat ja strategiat 2. MSO:n

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen

Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen Pk-yritysten energiatehokkuuden edistäminen 1 Tuettava toiminta: tuetaan uusien vähähiilisyyttä

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien yhteinen teemahaku kaivostoiminnan hankkeiksi

Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien yhteinen teemahaku kaivostoiminnan hankkeiksi Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien yhteinen teemahaku kaivostoiminnan hankkeiksi Kajaani, 8.1.2015 Kristiina Jokelainen Erityisasiantuntija, Lapin liitto Kaivannaisalan teemapaperin valmistelu 2013 nimettiin

Lisätiedot

ESR- ja EAKR-rahoituksen merkitys työllisyys- ja elinkeinopolitiikassa

ESR- ja EAKR-rahoituksen merkitys työllisyys- ja elinkeinopolitiikassa ESR- ja EAKR-rahoituksen merkitys työllisyys- ja elinkeinopolitiikassa 2021-2027 Sidosryhmäpäivä, Varkaus Timo Ollila 28.5.2019 Mitä IP-alue tavoittelee uudelta kaudelta Yritysten muutoskykyyn ja kasvuun

Lisätiedot

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus Mikko Väisänen 11.9.2013 Tulevaisuus hanke, kesto: 1.1.2012-30.6.2014 Hankkeella organisoidaan Pohjois-Pohjanmaan ennakointityötä entistä tiiviimmäksi.

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2016 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä Vuonna 2016 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj.

Lisätiedot

Keski-Suomen kasvuohjelma

Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen kasvuohjelma Keski-Suomen maakuntaohjelma 2011-2014 Hannu Korhonen Keski-Suomen liitto Lähtökohdat Tavoitteena selkeä ja helppokäyttöinen ohjelma toteuttajille konkreettinen! Taustalla maakuntasuunnitelman

Lisätiedot

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Lisätiedot

Rahoitusta maaseutualueen yrityksille

Rahoitusta maaseutualueen yrityksille Rahoitusta maaseutualueen yrityksille Helmikuu 2017 Outi Kaihola Etelä-Savon ELY-keskus Rahoitus EU:lta ja valtiolta Maaseuturahasto Sijainti maaseudulla Alle 10 hlöä työllistävät (mikroyritykset), maataloustuotteiden

Lisätiedot

Etelä-Karjalan metsäbiotalous

Etelä-Karjalan metsäbiotalous Etelä-Karjalan metsäbiotalous Etelä-Karjalassa metsäbiotalouden merkitys maakunnan taloudessa on Suomen suurin Metsäbiotalous muodostaa pääosan maakunnan koko biotaloudesta. Esimerkiksi tuotoksesta sen

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

Kaivosvesiverkosto. Sulfator Oy. Kaisa Turunen

Kaivosvesiverkosto. Sulfator Oy. Kaisa Turunen Kaivosvesiverkosto Kaisa Turunen Sulfator Oy Kaivosvesiverkosto Kaivosvedet ovat laaja kokonaisuus, joiden hallintaan liittyvä osaaminen ja tieto on hajautunut useaan suomalaiseen tutkimuslaitokseen /

Lisätiedot

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Metsäalan nykytilanne Globaalit trendit sekä metsäbiotalouden

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-30.6. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.8.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Rahoituksen kohdentuminen Pohjois-Karjalassa Rahoituslähteet: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma

Lisätiedot

Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittäminen Satakunnassa - strategioista toimenpiteisiin

Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittäminen Satakunnassa - strategioista toimenpiteisiin Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittäminen Satakunnassa - strategioista toimenpiteisiin Palvelujohtaja Jari-Pekka Niemi jari-pekka.niemi@posek.fi Porin Seudun Kehittämiskeskus Oy POSEK TEM 11.6.2009

Lisätiedot

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi Salon kaupunki 26.9.2018 Mika Mannervesi www.sijoitusaloon.fi Salon verotulot 2000-2018 Älykkään teknologian Salo

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Seurantakomitean kokous Liminka/Oulu 18.-19.5.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren, työ- ja elinkeinoministeriö, yritys- ja alueosasto Ohjelman edistymistilanne

Lisätiedot

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 13.10.2014 Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 Heli Viiri aluejohtaja Suomen metsäkeskus, Lappi Puun käyttö Suomessa 2013 Raakapuun kokonaiskäyttö oli viime vuonna 74 milj. m3,

Lisätiedot

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2. TechnoGrowth 2020 - Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 Hanketiedot Toteuttajat Navitas Kehitys Oy Iisalmen Teollisuuskylä

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9 Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen Minna Takala / 20.2.2017 / versio 0.9 Analyysityökaluna Trello

Lisätiedot

VIHREÄSTÄ KASVUSTA ALUEEN ELINVOIMAA

VIHREÄSTÄ KASVUSTA ALUEEN ELINVOIMAA VIHREÄSTÄ KASVUSTA ALUEEN ELINVOIMAA Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskus Ritva Saarelainen Pekka Pelkonen ja Leena Leskinen Raija Hirvonen 4.10.2013 1 Pohjois-Karjala Maakunnan

Lisätiedot

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Rakennerahastot ja vähähiilisyys Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Yleistavoitteena vähähiilinen paikallistalous Yritysten tulisi panostaa: - Liiketoimintaosaamiseen - Toimiviin laatujärjestelmiin

Lisätiedot

Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014

Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014 Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014 Strategiapäällikkö Pekka Myllynen AVIn auditorio, Joensuu Pohjois-Karjalan ELY-keskus 18.9.2014 Pohjois-Karjalan vahvuudet ja tulevaisuuden haasteet

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu 4. METSÄENERGIAFOORUMI Eväitä energiseen tulevaisuuteen 23.11.2010 Katse tulevaan, Itä-Suomen ammattikorkeakoulujen ja Itä-Suomen yliopiston yhteistyö metsäbioenergiassa.

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2. TechnoGrowth 2020 - Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 Hanketiedot Toteuttajat Navitas Kehitys Oy Iisalmen Teollisuuskylä

Lisätiedot

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2. TechnoGrowth 2020 - Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 Hanketiedot Toteuttajat Navitas Kehitys Oy Iisalmen Teollisuuskylä

Lisätiedot