Kaivosvesiverkosto. Sulfator Oy. Kaisa Turunen
|
|
- Ari Leppänen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaivosvesiverkosto Kaisa Turunen Sulfator Oy
2 Kaivosvesiverkosto Kaivosvedet ovat laaja kokonaisuus, joiden hallintaan liittyvä osaaminen ja tieto on hajautunut useaan suomalaiseen tutkimuslaitokseen / koulutuslaitokseen / muihin toimijoihin Kaivokset ja kaivosprojektit joutuvat etsimään asiantuntemusta vesienhallinnasta ja kaivosvesitutkimuksista usealta taholta PK-yrityksillä osaamista ja palvelukonsepteja, muttei pääsyä kaivoksille Tarvitaan laaja yhteenliittymä, jotta kaivosvedet pystytään hallitsemaan kokonaisvaltaisesti ja poikkitieteellisesti Kaivosvesienhallinnasta käytävä keskustelu ei aina anna oikeaa kuvaa todellisuudesta kaivoksilla Sosiaalinen toimilupa Kaisa Turunen
3 Kaivosvesiverkosto Verkosto perustettu keväällä 2014 Pohjois- ja Itä-Suomen toimijoiden aloitteesta Tarkoitettu kaikille Suomessa kaivosvesien parissa toimiville tahoille Kaivokset, yritykset, oppilaitokset, tutkimuslaitokset, kehitysyhtiöt jne. Vastaavaa teknis-tieteellisistä lähtökohdista toimivaa ja vain kaivosvesiin erikoistunutta verkostoa ei ole olemassa Linkitys olemassa oleviin verkostoihin, klustereihin, yhteenliittymiin Kaisa Turunen
4 Kaivosvesiverkosto Verkoston tavoitteet Kaivosvesiverkoston päätavoite: koota yhteen alan asiantuntijat, kehittää kaivosvesiosaamista ja osaamisen saatavuutta markkinoilla sekä jakaa tietoa Varmistaa kaivosvesialan tutkimus- ja kehittämistoiminnan resurssien riittävyys alueellisesti Toimia tutkimuksen ja yritysten välisenä linkkinä Kehittää alan tiedonjakamista ja koulutusta Profiloituneen monialaisen osaamisen ja yhteistyön tehokas hyödyntäminen ja kehittäminen Organisaatioiden väliset raja-aidat mahdollisimman mataliksi ja sujuviksi Selkeä työnjako ja profiloituminen yhteistyön vahvuutena Osaamisen soveltaminen poikkitieteellisesti; uudet sovellukset ja yhteisjulkaisut Kaisa Turunen
5 Kaivosvesiverkosto Verkoston tavoitteet, jatkuu Luoda kaivosvesitutkimuksista uutta liiketoimintaa Yritysten ja alihankkijoiden palveluiden ja tarpeiden kartoitus Erityisesti PK-yritysten pääsy markkinoille ja kansainvälistyminen Etsiä uusia tutkimusaiheita ja niille sopivia rahoitusmuotoja ja toteuttajia Osaamisesta uudeksi liiketoiminnaksi pitkäjänteisten kumppanuuksien rakentaminen Kaikkien osapuolten kilpailukyvyn kasvattaminen Parantaa kaivosten toimintaedellytyksiä Vähentää kaivosvesistä johtuvia haitallisia ympäristö- ja sosio-ekonomisia vaikutuksia Yhteishankkeiden ja tuotekehitys-toimeksiantojen toteutus tarvelähtöisesti Räätälöidyt, kustannustehokkaat ratkaisut Nopeuttaa ympäristölupaprosesseja tutkimuksen ja tekniikan kehityksen kautta Kaisa Turunen
6 Kaivosvesiverkoston jäsenet mennessä Kaisa Turunen
7 KaivosVV-hanke EAKR-rahoitus KaivosVV-hankkeelle GTK, UEF, Savonia Amk, THL +yrityspartnereita Verkoston toiminnan käynnistäminen ja TKI-toiminta Sulfator Oy Kaisa Turunen
8 KaivosVV-hanke 1. Kaivosvesiverkoston toiminnan käynnistäminen, markkinointi ja vakiinnuttaminen (GTK) 2. TKI-tutkimukset ja pilotointi Vesitaseiden ja prosessivesikiertojen hallinta (GTK) Ympäristö- ja prosessimonitoroinnin kehittäminen (UEF) Kokonaisvaltaisen riskien hallinnan kehittäminen (THL) Vesienkäsittelyteknologioiden kehittäminen (Savonia AMK) Kaisa Turunen
9 KaivosVV-hanke Tavoitteet: Kaivosvesitutkimusten laadun parantaminen ja poikkitieteellisyyden lisääminen verkostoitumisen kautta Sosio-ekonomisten ja ympäristövaikutusten väheneminen Tarveperusteista tutkimusta Kustannustehokkaat, räätälöidyt ratkaisut kaivoksille Puolueetonta tutkimustietoa Toimintamallit ja kalustohankinnat parantavat verkoston jäsenten toimintamahdollisuuksia Uuden osaamisen muodostuminen Uuden liiketoiminnan syntyminen Kaisa Turunen
10 Työpaketti 1: Verkoston järjestäytyminen ja koordinointi (vastuuyksikkö GTK) Toteutus: Verkoston rakentaminen, kehittäminen ja vakiinnuttaminen Säännölliset verkostotapaamiset Markkinointi suoraan yrityksille, yhteisöille Vierailut ja esiintymiset tapahtumissa Tapaamiset poliittisten päättäjien, edunvalvojien ja muiden verkostojen kanssa Tiedotus verkkosivuilla, mediassa Osaamisen lisääminen Kaivosvesiaiheiset seminaarit, ongelmanratkaisu-workshopit Kaivosvesiaiheisten koulutusten järjestäminen Esim. Vesien hallinta kaivoksissa-koulutus 2015 (Aikopa ja Kajaanin AMK) Kaisa Turunen
11 Työpaketti 1: Verkoston järjestäytyminen ja koordinointi Toteutus Osaamisen ja palveluiden määrittäminen, kehittäminen ja markkinointi Toimijoiden vahvuusalueiden tunnistaminen Verkoston hankeideoiden koordinointi ja rahoitusmahdollisuuksien kartoittaminen Yhteistyöverkostojen luominen ja kumppanuuksien vakiinnuttaminen Match making-tapahtuma keväällä 2016 Palveluiden markkinointi toiminnanharjoittajille Osaamisen myyminen laadukkaina ja selkeinä kokonaisuuksina Kaisa Turunen
12 Työpaketti 2: Vesitaseiden ja prosessivesikiertojen hallinta (vastuuyksikkö GTK) Tarve YVA-vaiheessa pohjaveden vaikutus vesitaseeseen selvitetään usein puutteellisesti Suomalaisiin olosuhteisiin soveltuvia menetelmiä ei ole testattu systemaattisesti Prosessivesikierrot suunnitellaan usein konservatiivisesti Uusia avauksia ympäristöystävällisempää rikastusprosessia varten Jaettu kahteen teemaan Pohjaveden seurannan ja mittausmenetelmien kehittäminen ennen kaivoksen rakentamista Rikastamojen vesikiertojen kehittäminen vesienhallinnan näkökulmasta Kaisa Turunen ja Antti Pasanen
13 Työpaketti 2: Vesitaseiden ja prosessivesikiertojen hallinta Tavoitteet: Yleinen tavoite: Kehittää ja pilotoida kustannustehokkaita menetelmiä vesienhallinnan ennakoimiseen Pohjavesimuodostuman hydraulisten testien ja seurantamenetelmien kehittäminen ja pilotointi Laskenta- ja mallinnusmenetelmien testaaminen ja pilotointi Inversio-ongelmien ratkaisujen kehittäminen Kaisa Turunen ja Antti Pasanen
14 Työpaketti 2: Vesitaseiden ja prosessivesikiertojen hallinta Tulokset Työpaketissa tehdyn tutkimuksen perusteella tehdään ohjeistus pohjavesien tutkimisesta vesienhallinnan kannalta jo YVAvaiheessa Mahdollisimman hyvä kuva odotettavissa olevista vesitaseista Selvitys prosessivesikiertojen vesienhallinnan vaihtoehdoista Pohjavesitutkimuksissa tarvittavan geofysiikan tulkinta viedään korkeammalle tasolla inversio-ongelmien ratkaisuja kehittämällä Uudet menetelmät pohjavesiolosuhteiden tutkimisessa ja vaikutusten arvioinnissa Kaisa Turunen ja Antti Pasanen
15 Työpaketti 3. Ympäristö- ja prosessimonitoroinnin kehittäminen (Vastuuyksikkö UEF) Kaivosvesien prosessimonitorointi Jatkuvatoiminen on-line monitorointi mahdollistaisi kaivosvesien puhdistustehokkuuden ja toimivuuden sekä dynaamisen vaihtelun seurannan yksittäisiä analyysejä paremmin Nopea reagointi onnettomuuden sattuessa, mutta myös vesienkäsittelyn säätelyssä Kustannustehokkuus, ympäristöturvallisuus Kaivosten prosessivesien ja ulosjohdettavien jätevesien jatkuvatoimiset on-line monitoroinnit ovat kuitenkin yksi haastavimpia kaivosteollisuuden mittausongelmia. Kaivosvesien prosessimonitoroinnin kehittäminen tomografisia mittaustekniikoita hyödyntäen Ratkaisuja kaivosteollisuuden prosessivesivirtojen jatkuva-aikaiseen luotettavaan monitorointiin Prosessien optimointi ja säätö Kaisa Turunen, Simo Pehkonen, Jouko Vepsäläinen, Marko Vauhkonen, Mika Raatikainen
16 Työpaketti 3. Ympäristö- ja prosessimonitoroinnin kehittäminen Orgaanisten prosessikemikaalien kulkeutuminen ja hajoaminen rikastusprosessin jätevesissä Vaikutukset ympäristöön Yksittäisten orgaanisten yhdisteiden tunnistaminen ja niiden mittaaminen on haasteellista Massaspektrometrian avulla voidaan näytteestä analysoida pitoisuuksia aina ppb (mg/l)-tasolle asti, mutta yhdisteiden luotettava tunnistus ja kvantitointi on haasteellista. NMR spektroskopian avulla puolestaan voidaan mitata orgaanisten yhdisteiden tarkka rakenne ja pitoisuus Tunnistaminen ja pitoisuudet prosessin eri vaiheissa Kaisa Turunen, Simo Pehkonen, Jouko Vepsäläinen, Marko Vauhkonen, Mika Raatikainen
17 Työpaketti 3. Ympäristö- ja prosessimonitoroinnin kehittäminen (Vastuuyksikkö UEF) Suoritettujen mittausten data-analyysi Tutkimusdatan sekä mittauksiin liitettävien tietokantojen tietojen yhdistäminen sekä monipuolisen big datan analysointi. Spektroskopisten menetelmien ja tomografisten mittaustekniikoiden tuottamien tulosten analysointi. Mallinnustyön vaatimien tiedonsiirtoyhteyksien suunnittelu ja toteuttamiseen osallistuminen sekä muiden mittausjärjestelmien integrointityö. Kaisa Turunen, Simo Pehkonen, Jouko Vepsäläinen, Marko Vauhkonen, Mika Raatikainen
18 Työpaketti 4. Riskien hallinnan kehittäminen (vastuuyksikkö THL) Haaste Kaivokset ja niiden ympäristövaikutukset saavat paljon negatiivista julkisuutta. Kaivostoiminnan yleisön kokemat uhkat eivät ole välttämättä oikeassa suhteessa todellisiin uhkiin. Ongelmana kehnot tietokäytännöt Tieto ei saatavilla Suljetut tietojärjestelmät Kansalaisilla/päättäjille/asiantuntijoilla ei ole oikeaa tietoa päätöksen teon tukena Kaisa Turunen ja Ilkka Miettinen
19 Työpaketti 4. Riskien hallinnan kehittäminen Tavoite: Kokonaisvaltainen kaivosvesiä koskeva, kaikille avoin riskinarviointialusta Kaivosvesiin liittyvien riskien suuruuden ja niiden hallintakeinojen tehokkuuden arviointiin. Ainekohtaiset terveysriskinkuvaukset ja laskentamallit Avoimen päätöksentekokäytännön soveltaminen kaivosvesien riskinarviointiin Kaivosalan PR-toiminnan tuki Kaisa Turunen ja Ilkka Miettinen
20 Työpaketti 4. Riskien hallinnan kehittäminen Riskinarviointialustan valmistelu Riskinarviointimalli kykenee kvantitatiiviseen riskinarviointiin Kemialliset ja mikrobiologiset kansanterveydelliset uhat (THL) Kaivosvesien ympäristö/ekotoksiset vaikutukset (UEF) Kaivosvesialan yrityksien, viranomaisten ja tutkimuslaitosten käyttöön kaivostoiminnan vesistöille aiheutuvia haittoja arvioidessa. Mallin sisältö Altistumisen arviointi Terveysriskin kuvaus Terveysperusteisia viite- ja raja-arvoja Ekologinen riskinarviointi Kaisa Turunen ja Ilkka Miettinen
21 Työpaketti 5, Vesienkäsittelyteknologioiden kehittäminen (Vastuuyksikkö Savonian AMK) Uusien vedenpuhdistusmenetelmien kehittäminen ja pilotointi Liukoisten metallit Sulfaatin ja typen yhdisteet Kiintoaines Kohdekohtaisesti räätälöidyt menetelmät Poikkitieteellisen osaamisen ja eri teknologioiden hyödyntäminen organisaatiorajat ylittäen Kaisa Turunen ja Eero Antikainen
22 Työpaketti 5, Vesienkäsittelyteknologioiden kehittäminen Case metallien poistoa kaivosvesistä pilotoidaan 1-2 kaivoskohteessa Aktiiviset, kemialliseen adsorptioon ja/tai saostukseen perustuvat menetelmät Pilotointien yhteydessä sovelletaan käytäntöön tehokkaita erotustekniikoita yhdessä selektiivisten saostus- ja adsorptiokemikaalien kanssa Case typen yhdisteiden ja sulfaatin poisto kaivosvesistä: Typen yhdisteiden sekä sulfaatin poistoa kaivosvesistä pilotoidaan 1-2 kaivoskohteessa Pilotoinnin yhteydessä sovelletaan käytäntöön mikrobiologisia prosesseja, sekä tarvittaessa erilaisia suodatus- ja saostustekniikoita typen yhdisteitten sekä sulfaatin poistoon vesistä Kaisa Turunen ja Eero Antikainen
23 Työpaketti 5, Vesienkäsittelyteknologioiden kehittäminen Puhdistusprosessien toimintaa tarkkaillaan ja säädetään liittämällä prosessien seurantaan tarvittavat mittaus- ja monitorointilaitteistot Merkittävästi nopeutettu vasteaika prosessikehityksen toteuttamiseksi Kerättävä prosessidata siirretään yhteiseen tietokantaan, jossa tuloksia voidaan analysoida älykkäiden laskentamenetelmien kanssa. Lisäksi pilotoinneissa pyritään hyödyntämään raskasmetallien mittauksesta ja termodynaamisesta mallinnuksesta saatavaa informaatiota puhdistusprosessien optimointiin. Kaisa Turunen ja Eero Antikainen
24 Seuraava Kaivosvesiverkoston tapaaminen To klo , Geologian tutkimuskeskus, Neulaniementie 5, Kuopio Tervetuloa! Ilmoittautumiset: kaisa.turunen(at)gtk.fi
Kaivosvesiverkosto Kohti kokonaisvaltaisempia kaivosvesiratkaisuja
Kaivosvesiverkosto Kohti kokonaisvaltaisempia kaivosvesiratkaisuja 18.12.2017 Kaivosvesiverkosto, tarve Kaivosvedet ovat laaja kokonaisuus, joiden hallintaan liittyvä osaaminen ja tieto on hajautunutta
Kaivosvesiverkosto. Sulfator Oy. Kaisa Turunen
Kaivosvesiverkosto Sulfator Oy Kaivosvesiverkosto, tarve Kaivosvedet ovat laaja kokonaisuus, joiden hallintaan liittyvä osaaminen ja tieto on hajautunutta Kaivokset ja kaivosprojektit joutuvat etsimään
Kaivosvesiverkosto. Teollisuustaito Oy Annika Hämäläinen 19.11.2014
Kaivosvesiverkosto Teollisuustaito Oy Annika Hämäläinen 19.11.2014 3 Kaivosvesiverkosto Kuopion GTK:n aloitteesta perustettu verkosto Aloituskokous helmikuussa 2014 EAKR-rahoitusta haettu Pohjois-Savon
Ympäristötekniikan opetus- ja tutkimusyksikkö - Soveltavaa tutkimusta ja tuotekehityspalveluita -
Ympäristötekniikan opetus- ja tutkimusyksikkö - Soveltavaa tutkimusta ja tuotekehityspalveluita - 24.1.2014 Eero Antikainen Tutkimuspäällikkö Ympäristötekniikka Savonia-ammattikorkeakoulu Vesiturvallisuus
SUOMEN KAIVOSVESIOSAAMISEN VERKOSTO TOIMINTAOHJELMA
Itä-Suomen yksikkö Kuopio KAIVOSVESIVERKOSTO Ohjelma SUOMEN KAIVOSVESIOSAAMISEN VERKOSTO TOIMINTAOHJELMA Verkostoyhteistyön tavoitteet Suomen kaivosvesiosaamisen verkosto (myöh. kaivosvesiverkosto tai
Savilahden alueella tekee päivittäin on töitä n henkilöä.
Savilahden alueella tekee päivittäin on töitä n. 20.000 henkilöä. Alueella toimii muun muassa: Itä-Suomen yliopisto (UEF) Savonia-ammattikorkeakoulu Geologian tutkimuskeskus THL Terveyden ja hyvinvoinnin
Smart Mine Water Treatment System SEEWAY Tekes/Greenmining -programme project 2013-2015. Janne Kankkunen Geological Survey of Finland/Kuopio
Smart Mine Water Treatment System SEEWAY Tekes/Greenmining -programme project 2013-2015 Janne Kankkunen Geological Survey of Finland/Kuopio Osaamisverkosto vesiturvallisuuden kokonaisratkaisuissa Kuopiossa
Talousvesien mikrobiologisten riskien tunnistaminen ja hallinta (Polaris-projekti)
Talousvesien mikrobiologisten riskien tunnistaminen ja hallinta (Polaris-projekti) Ilkka Miettinen 10.1.2013 27.11.2012 / Ilkka Miettinen 1 Juomaveden laadun hallinnan nykytila Talousvesien kemialliset
Kaivosvesien puhdistukseen ratkaisuja metsäteollisuudesta
Kaivosvesien puhdistukseen ratkaisuja metsäteollisuudesta Yrjö Hiltunen Mikkelin ammattikorkeakoulu iformine-hanke Itä- ja Pohjois-Suomen temaattinen yhteistyö 2014-2020 -ohjelma (maakuntaliitot) Toteuttajat:
VESITURVALLISUUDEN KOULUTUSMODUULIT KV-PALVELUNA
VESITURVALLISUUDEN KOULUTUSMODUULIT KV-PALVELUNA 29.9.2015 Laura Antikainen projekti-insinööri Ympäristötekniikka Savonia-ammattikorkeakoulu Savonia yleisesti Perustettu 1992 Osakeyhtiömuotoinen 2015 alkaen
Kaivosvesien riskinarviointimalli KAVERI työkalu kaivosvesien riskien arviointiin ja hallintaan
Kaivosvesien riskinarviointimalli KAVERI työkalu kaivosvesien riskien arviointiin ja hallintaan Marjo Niittynen 1, Päivi Meriläinen 2 ja Ilkka Miettinen 1 1 Asiantuntijamikrobiologiayksikkö; 2 Vaikutusarviointiyksikkö
Geologian tutkimuskeskus Kaivosten vesi- ja ympäristöturvallisuus
Geologian tutkimuskeskus Kaivosten vesi- ja ympäristöturvallisuus, Tommi Kauppila, Raisa Neitola antti.pasanen@gtk.fi tommi.kauppila@gtk.fi raisa.neitola@gtk.fi 30.01.2014 1 GTK:n rooli yhteiskunnassa
Teollisuustaito Oy. 12.3.2014 Annika Hämäläinen. Teollisuustaito Oy KAJAANI Y-tunnus: 2584153-5 puh. +358 40 7234008 info@teollisuustaito.
Teollisuustaito Oy 12.3.2014 Annika Hämäläinen Teollisuustaidon toimialat Kaivosteollisuus ja metallinjalostus Malminkäsittely Murskaus, jauhatus ja materiaalin käsittely Hydrometallurgia - Metallien talteenotto
Kaivosvesiosaamisen verkoston työryhmän kokous Keskiviikko 12.3.2014 klo 10:00 15:00 GTK, Neulaniementie 5, Kuopio, NH 4, 2 krs.
1/2014 Itä-Suomen yksikkö Kuopio 17.03.2014 Kaivosvesiosaamisen verkoston työryhmän kokous Keskiviikko 12.3.2014 klo 10:00 15:00 GTK, Neulaniementie 5, Kuopio, NH 4, 2 krs. Avaus, esityslistan hyväksyminen,
Pilot-mittakaavan vedenkäsittelyn on-site testaustoiminta osana kaivosten vesiongelmien ratkaisua
Pilot-mittakaavan vedenkäsittelyn on-site testaustoiminta osana kaivosten vesiongelmien ratkaisua TK-päällikkö Eero Antikainen Vesiturvallisuus-painoala Ympäristötekniikan laboratorio Savonia-ammattikorkeakoulu
SOTERKO-RISKY Kaivostoiminnan riskit-aihealue Antti Kallio, Säteilyturvakeskus. SOTERKO ohjelmaseminaari 10.6.2015
SOTERKO-RISKY Kaivostoiminnan riskit-aihealue Antti Kallio, Säteilyturvakeskus SOTERKO ohjelmaseminaari 10.6.2015 Sisällysluettelo SOTERKO-RISKY kaivosten riskit Saavutuksia 2014 Käynnissä olevia hankkeita
TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke
Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Iisalmen Teollisuuskylä Oy Kehitysyhtiö Savogrow Oy Taustaa Pohjois-Savon kone- ja energiateknologian
Kaivannaisjätteiden optimoinnin toimintamalli
Kaivannaisjätteiden optimoinnin toimintamalli Geologian tutkimuskeskus 18.4.2018 KaiHaMe projektin loppuseminaari, Kuopio Lähtökohdat toimintamallille Kaivannaisjätteitä muodostuu suuria määriä ja niiden
Kaivannaisjätteiden optimoinnin toimintamalli
Kaivannaisjätteiden optimoinnin toimintamalli Geologian tutkimuskeskus 28.11.2017 KaiHaMe Työpaja, Kuopio Lähtökohdat toimintamallille Kaivannaisjätteiden karakterisointi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa
Kaivosten Ympäristöhaitat Vesistöille and Niiden Teknologiset Ratkaisut. Professori Simo O. Pehkonen Ympäristötieteiden Laitos UEF (Kuopio)
Kaivosten Ympäristöhaitat Vesistöille and Niiden Teknologiset Ratkaisut Professori Simo O. Pehkonen Ympäristötieteiden Laitos UEF (Kuopio) Taustaa Taustaa Elohopea Riski Talvivaaran pohjavesituloksia,
Vesiturvallisuus Suomessa. Ilkka Miettinen
Vesiturvallisuus Suomessa Ilkka Miettinen 29.9.2015 Ilkka Miettinen 1 Kyllä Suomessa vettä riittää Kuivuus maailmanlaajuinen ongelma Suomi Runsaat vesivarat: pinta- (235 km 3 ) ja pohjavedet (6 milj. m
Kaivannaisalan vesiratkaisut ja -palvelut - markkinaselvitys
Kaivannaisalan vesiratkaisut ja -palvelut - markkinaselvitys Teresa Lindholm, Gaia Consulting Oy 5.6.2017 ASIAKKAAMME TEKEVÄT MAAILMASTA PUHTAAMMAN JA TURVALLISEMMAN Gaia on kestävän liiketoiminnan konsulttitoimisto.
Kaivosten alapuolisten vesistöjen mallinnus, konsultin näkökulma
KaiHali & DROMINÄ hankkeiden loppuseminaari Kaivosten alapuolisten vesistöjen mallinnus, konsultin näkökulma, Pöyry Finland Oy Miksi mallinnusta tarvitaan? Kaivoksilla voi olla merkittäviä vaikutuksia
Parhaiden käytäntöjen jakamista veden laadun parantamiseksi pohjoisilla alueilla
Parhaiden käytäntöjen jakamista veden laadun parantamiseksi pohjoisilla alueilla Projektin taustat Maatalous ja kaivannaisteollisuus ovat tärkeä osa pohjoisen harvaanasutun alueen taloutta. Molemmilla
VELMU-arviointi: Tutkimus ja koulutus. VELMU-seminaari Johanna Mattila
VELMU-arviointi: Tutkimus ja koulutus VELMU-seminaari 7.12.2010 Johanna Mattila Tutkimus, kehitys ja koulutus on jaettu kahteen osaan Toteuttajat: Tutkimus Koulutus Åbo Akademi (vetovastuu), kaikki VELMU
Vähähiilisyydestä uutta innovatiivista liiketoimintaa ja kilpailuetua yrityksille ja kunnille (VALKI)
Vähähiilisyydestä uutta innovatiivista liiketoimintaa ja kilpailuetua yrityksille ja kunnille (VALKI) Hankkeen suunniteltu toteutusaika 1.1.2015 31.12.2017 Taustaa: yhteisöjen rooli energiatehokkuudessa
TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke
TechnoGrowth 2020 Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Hanketiedot Hankkeen nimi: TechnoGrowth 2020 teknologia- ja energia-alan
Mallitehdas ja materiaalit TKI työpaja & vauhdittamo
Mallitehdas ja materiaalit TKI työpaja & vauhdittamo 27.2.2018 Arto Koistinen ja Esa Jääskeläinen Taustaa Teknologiateollisuus Pohjois-Savossa v. 2016 Yli 1.000 toimipaikkaa Liikevaihto 1,7 mrd. euroa,
JATKUVATOIMISET MITTAUKSET VEDENLAADUN MALLINNUKSEN APUNA
JATKUVATOIMISET MITTAUKSET VEDENLAADUN MALLINNUKSEN APUNA Lapin Kaiku: Automaattisen vedenlaatuseurannan toimintamallin kehittäminen kaivosvesien tarkkailuun- webinaari ja työpaja Hannu Lauri, DI, Pöyry
Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille
Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille Mirja Määttä Tutkija 9.9.2015 Kouvola Mitä Kohtaamossa tehdään Ohjaamo-verkoston rakentumisen tuki (30) Paikkakuntakäynnit, alueelliset työpajat Projektipäällikköpäivä
Big datan hyödyntäminen
Big datan hyödyntäminen LVM/FIIF-yhteistyö 1 0 /1 9 /1 4 Nykytilanne Useita olemassa olevia ohjelmia ja tahoja, josta yritykset ja tutkimuslaitokset voivat hakea rahoitusta Big Dataan ja teollisen internetin
Vesienhallinta kaivoksessa
Vesienhallinta kaivoksessa Hannu Tikkanen 10.6.2016 Levi Koulutuksen lähtökohtia Vesienhallin kokonaisuuteen liittyvät tekijät kaivoksen rajojen sisäpuolella Ulkoiset sääolosuhteet (meteorologia) Maaperän
Vesienhallinta kaivoksessa
Vesienhallinta kaivoksessa Maaliskuu 2015 Joulukuu 2015 Päivitetty 21.1.2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Ketunpolku 3, PL 52, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi Vesienhallinta kaivoksissa (20 op) Tavoite
Metli. Palveluliiketoimintaa metsäteollisuuden lietteistä. Gasumin kaasurahaston seminaari 10.12.2013 (Tapahtumatalo Bank, Unioninkatu 20)
Metli Palveluliiketoimintaa metsäteollisuuden lietteistä Hankkeen esittely Gasumin kaasurahaston seminaari 10.12.2013 (Tapahtumatalo Bank, Unioninkatu 20) Toteuttajat: FM Maarit Janhunen (Savonia), FT
Data-analytiikan osaamiskeskittymä. Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus
Data-analytiikan osaamiskeskittymä Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus Janne Harjamäki, Projektitutkija, DI Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Pori 31.1.2018
Jatkuvatoimiset mittaukset kaivosvesien tarkkailussa valvojan näkökulmasta
Jatkuvatoimiset mittaukset kaivosvesien tarkkailussa valvojan näkökulmasta Automaattisen vedenlaatuseurannan toimintamallin kehittäminen kaivosvesien tarkkailuun Webinaari ja työpaja, Johtava Ympäristöasiantuntija,
Työterveyslaitoksen työhygieeniset asiantuntijapalvelut
LIITU päivä 4.5.2006 Työterveyslaitoksen työhygieeniset asiantuntijapalvelut Markku Linnainmaa, FT, dos., laboratoriopäällikkö Työterveyslaitos, työhygienian ja toksikologian laboratorio Työterveyslaitos
Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen
Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Jaana Auramo 1.2.2012 Miksi Serve panostaa palvelututkimukseen? Taataan riittävä osaamispohja yritysten kilpailukyvyn kasvattamiseen Tutkimusvolyymin ja laadun
Vesienhallinta kaivoksessa Joulukuu 2015
Vesienhallinta kaivoksessa 12.3.2015 - Joulukuu 2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi Vesienhallinta kaivoksissa (20 op) Kenelle Toteutus Hinta Opintojen
Case: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi
Case: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi Projektipäällikkö Ville Meloni Forum Virium Helsinki 5.4.2011 Hankkeen yhteenveto Avataan Helsingin seutua koskevaa tietoa kaikkien
Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien yhteinen teemahaku kaivostoiminnan hankkeiksi
Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien yhteinen teemahaku kaivostoiminnan hankkeiksi Kajaani, 8.1.2015 Kristiina Jokelainen Erityisasiantuntija, Lapin liitto Kaivannaisalan teemapaperin valmistelu 2013 nimettiin
Elinkaariarvioinnin mahdollisuudet pkyrityksissä
Elinkaariarvioinnin mahdollisuudet pkyrityksissä Johanna Niemistö, Suomen ympäristökeskus SYKE Toimintamalli yritysten elinkaaristen ympäristövaikutusten kehittämiseksi (MALLI-Y) -hanke Kestävän tuotekehittämisen
Mittaaminen kaivosvesien hallinnan perustana. Esko Juuso Säätötekniikan laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto
Mittaaminen kaivosvesien hallinnan perustana Esko Juuso Säätötekniikan laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Sisältö Kaivoksen yksikköprosessit Kaivosvesien hallinta Ympäristöluvat Viranomaiset
Tampere Grow. Smart. Together.
Tampere Grow. Smart. Together. Grow. Smart. Together. Visio Kansainvälisesti tunnustettu, vetovoimainen, kestävän kehityksen älykaupunki Missio Menestymisen ja elämänlaadun parantaminen yhteistyön ja kilpailun
EPÄPUHTAUKSIEN HALLINTA SANEERAUSHANKKEISSA Puhdas ja turvallinen saneeraus. PUTUSA-hanke
EPÄPUHTAUKSIEN HALLINTA SANEERAUSHANKKEISSA PUTUSA-hanke Yleistietoa hankkeesta Hankkeeseen osallistuvat tutkimuslaitokset Itä-Suomen yliopisto, Ympäristötieteen laitos Professori Pertti Pasanen, tutkija
MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA
7.3.2017 MAAKUNTAOHJELMAN 2018 2021 LAADINTA Maakuntaohjelmat laaditaan nyt voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti, mutta laadinnan yhteydessä seurataan maakuntauudistuksen etenemistä ja otetaan se huomioon
Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012
Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,
6Aika: CircVol - Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa
6Aika: CircVol - Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa Suomen kuuden suurimman kaupungin Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun yhteinen kesta va n kaupunkikehityksen
ILPO. Juhani Ojala 1, Dina Solatie 2, Jukka Konnunaho 1. GTK, 2 Itä-Lapin Kuntayhtymä
ILPO Malminetsinnän aluetaloudelliset vaikutukset ja niiden hyödyntäminen Itä-Lapin elinkeinoelämässä (ILPO) Hankehakemus 28.9.2018 Suomen rakennerahasto-ohjelma Juhani Ojala 1, Dina Solatie 2, Jukka Konnunaho
Järjestöjen yhteishanke ammattiin opiskelevien terveyden edistämiseksi TeTe
Järjestöjen yhteishanke ammattiin opiskelevien terveyden edistämiseksi 2011 2015 TeTe Projektipäällikkö Juha Mikkonen [juha.mikkonen @ elamantapaliitto.fi] Elämäntapaliitto ry Terveys ry Elämä on parasta
Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke
Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke - Miksi - Tavoitteet - Toimenpiteet Lasse Ala-Kojola, Mervi Karikorpi, Pirkko Pitkäpaasi, Birgitta Ruuti, Anne-Mari Tiilikka Erinomainen valinta! Uusia ammattiosaajia,
KaiHaMe Kaivannaisjätteiden hallintamenetelmät -projekti
KaiHaMe Kaivannaisjätteiden hallintamenetelmät -projekti 18.4.2018 KaiHaMe-projektin loppuseminaari, Kuopio Taustaa Kaivostoiminnassa syntyy suuria määritä jätteitä Suurin osa jätteistä läjitetään kaivosalueelle,
Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op
0 Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op TAMK EDU Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutus 1 Erikoistumiskoulutus on uusi koulutusmuoto tutkintoon johtavan
23.1.2012 Measurepolis Development Oy
23.1.2012 Measurepolis Development Oy 1 Miksi mittaus- ja tietojärjestelmien keskittymä Kajaanissa? Pitkät perinteet - Kajaani Oy perusti elektroniikkateollisuuden 40 vuotta sitten ja loi siten perustan
Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op
0 Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutus 1 Erikoistumiskoulutus on uusi koulutusmuoto
Ovatko vesistöjen mikrobiologiset ja kemialliset saasteet uhka terveydelle? Ilkka Miettinen
Ovatko vesistöjen mikrobiologiset ja kemialliset saasteet uhka terveydelle? Ilkka Miettinen AKVA-sidosryhmäseminaari 24.11.2015 1 Ovatko vesistöt puhtaita? Taudinaiheuttajamikrobien esiintyvyys vesistössä
Talousveden laadun jatkuvatoiminen mittaaminen pohjavesilaitoksen vedenjakeluverkostossa
Jenni Ikonen, Anna-Maria Hokajärvi, Päivi Meriläinen, Teemu Räsänen, Petri Juntunen, Ilkka T. Miettinen Talousveden laadun jatkuvatoiminen mittaaminen pohjavesilaitoksen vedenjakeluverkostossa #vesihuolto2018
Kuopiolainen kv-tason vesitutkimus
Kuopiolainen kv-tason vesitutkimus Ilkka Miettinen Kuopio 22.3.2011 Maailman vesipäivä / Ilkka Miettinen, THL 1 Kuopion tiedepuisto - vesiosaaminen Kuopiossa hyvä tutkimukseen perustuva asiantuntijuus
SOTERKO turvallista kaivostoimintaa tukemassa
SOTERKO turvallista kaivostoimintaa tukemassa SOTERKO-RISKY kaivosohjelma Antti Kallio Säteilyturvakeskus Sisällysluettelo SOTERKO-RISKY kaivosohjelma Taustaa: aikaisempi kaivoksiin liittyvä yhteistyö
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu 4. METSÄENERGIAFOORUMI Eväitä energiseen tulevaisuuteen 23.11.2010 Katse tulevaan, Itä-Suomen ammattikorkeakoulujen ja Itä-Suomen yliopiston yhteistyö metsäbioenergiassa.
Seminar 24.1.2014. Wet chemistry alliance Synthetic chemistry
*not as active students 24.1.2014 Kaivosvesiasioiden verkostoitumistilaisuus UEF Farmasia Wet Chemistry Alliance Seminar 24.1.2014 Wet chemistry alliance Synthetic chemistry Prof. J. Vepsäläinen (UEF)
Tieto kasvaa verkossa, verkkokoulutuksen laaduntekijät - Itä-Suomi. VirtuaaliAMK seminaari, Mikkeli 11.11.2004 Jari Uimonen
Tieto kasvaa verkossa, verkkokoulutuksen laaduntekijät - Itä-Suomi VirtuaaliAMK seminaari, Mikkeli 11.11.2004 Jari Uimonen Sisältö Virtuaaliammattikorkeakoulu Tieto kasvaa verkossa hanke epeda-hanke 2
Etelä-Suomen Logistiikkakeskusjärjestelmän kehittäminen 2009-2012. - Huomisen logistiikkaa -
Etelä-Suomen Logistiikkakeskusjärjestelmän kehittäminen 2009-2012 - Huomisen logistiikkaa - Yhteistyössä Tausta: Etelä-Suomen EAKRohjelma Etelä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen EAKRohjelman
Kokemuksia julkisen datan avaamisesta
Kokemuksia julkisen datan avaamisesta Ville Meloni Forum Virium Helsinki Tietojohtamisen verkoston seminaari 23.11.2012 Helsinki Region Infoshare Avataan Helsingin seutua koskevaa julkista tietoa kaikkien
Voittaja. Toimenpiteen nimi. Työtila datan käsittelyyn. Tavoite / toimenpide
Työtila datan käsittelyyn Voittaja Jokaiselle rekisterinpitäjälle työtila arkaluontoisen henkilödatan käsittelyyn yhdessä muiden kanssa (FinDatan luvalla). Työtilassa on mahdollisuus: Perustaa virtuaalihuoneita
Kaivosten ympäristöturvallisuuden edistäminen
Kaivosten ympäristöturvallisuuden edistäminen Viranomaistyöryhmän raportti Tiedotustilaisuus 10.2.2014 Ylijohtaja Tuula Varis Työryhmän tehtävistä ja toiminnasta Laaja toimeksianto, jonka ytimessä viranomaisten
OSAAMISPROFIILIKYSELY PUHDASTA ELINVOIMAA
OSAAMISPROFIILIKYSELY Maakuntaohjelman 2018 2021 kehittämislinjaukset tuovat esille ne asiat, joissa Satakunta erottuu osaamisellaan. Osaamisprofiilin tavoitteena täsmentää: Mikä on ainutlaatuista satakuntalaista
Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke
Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke Hämeenlinna 15.4.2011 projektipäällikkö Terhi Hook Matkailun edistämiskeskus MEK terhi.hook@visitfinland.com
Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen
Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 22.5.2013 Tunnustusta päättyneen ohjelman projekteille Yritysprojektien ja tutkimusprojektien loppuraporttiin on kerätty ohjelman
KAIVOSTEN VESIENHALLINTA JA POHJOISTEN OLOSUHTEIDEN ERITYISPIIRTEET
KAIVOSTEN VESIENHALLINTA JA POHJOISTEN OLOSUHTEIDEN ERITYISPIIRTEET Piia Juholin Maailman vesipäivän seminaari 22.3.2018 SISÄLTÖ Pohjoiset olosuhteet Kaivosvedet ja kaivosvesien hallinta Kaivosvesien hallinta
KaiHaMe Kaivannaisjätteiden hallintamenetelmät -projekti
KaiHaMe Kaivannaisjätteiden hallintamenetelmät -projekti 28.11.2017 KaiHaMe työpaja, Kuopio Taustaa Kaivannaisjätteiden hallinta on haaste kestävän kehityksen mukaisen kaivostoiminnan kehittämisessä Vain
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat
14.3.2014. Mittausteknologian osaamiskeskus
14.3.2014 Mittausteknologian osaamiskeskus 1 10 v Measurepolista yli 40 v osaamista Osa Kajaanin valitsemaa osaamisperusteista innovaatiopolitiikkaa kärkenä mittaustekniikka Kokonaisuuteen kuuluu myös
Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016
Green Mining Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Mineraalialan kehitys Suomessa Suomi on vastuullisen kaivostoiminnan tunnustettu osaaja joka vie asiantuntemustaan maailmalle Tekesin Green Mining -ohjelma
Älykkään vesihuollon järjestelmät
Älykkään vesihuollon järjestelmät Älykkään vesihuollon järjestelmät fcgsmart.fi Älykäs vesihuolto 6. Organisaatio, johtaminen ja asiakaspalvelu 5. Tiedon yhdistäminen ja analysointi 4. Tiedon hallinta
Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet
Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety (RECEPS) Anna-Maija Tolppanen 26.9.2013 III sosiaali-
Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot
2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot
Vesiturvallisuus Savonian painoalana - Soveltavaa tutkimusta ja tuotekehityspalveluita -
Vesiturvallisuus Savonian painoalana - Soveltavaa tutkimusta ja tuotekehityspalveluita - 20.4.2016 Ari Suhonen Tuotekehitys ja Innovaatio asiantuntija Rakennus- ja ympäristötekniikka Savonia-ammattikorkeakoulu
Kaivosvesiosaamisen verkostotilaisuus 24. tammikuuta 2014 klo. 9.00-14.00 Geologian tutkimuskeskus, Nh 3 (Neulaniementie 5, 70211 Kuopio)
Kaivosvesiosaamisen verkostotilaisuus 24. tammikuuta 2014 klo. 9.00-14.00 Geologian tutkimuskeskus, Nh 3 (Neulaniementie 5, 70211 Kuopio) OHJELMA: 8.45 Kahvi 9.00 Tilaisuuden avaus, Raimo Nevalainen (GTK)
LifeData Luonnonvaratiedon avoimuus uusien ratkaisujen lähtökohtana. Sanna Marttinen (LYNET) Riitta Teiniranta (SYKE) Eero Mikkola (Luke)
LifeData 2011-2015 Luonnonvaratiedon avoimuus uusien ratkaisujen lähtökohtana Sanna Marttinen (LYNET) Riitta Teiniranta (SYKE) Eero Mikkola (Luke) 1.12.2015 http://www.metla.fi/life/lifedata/ Luonnonvara-
Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2.
Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2. Strategia ja johtaminen kilpailijoita paremmaksi Pk-koulutusohjelma vastaa Teknologiateollisuuden
PS Aikoo. Toimialafoorumien tulevaisuuden toimintamalli
PS Aikoo Toimialafoorumien tulevaisuuden toimintamalli Tuomas Kylänpää Eurooppalaisen työvoimapolitiikan asiantuntija PS Aikoo -loppuseminaari 17.3.2015 Kuopio Oppilaitosten johtajat tukevat jo perustettuja
FISS -teolliset symbioosit Suomessa. Henrik Österlund 10.9.2015
FISS -teolliset symbioosit Suomessa Henrik Österlund 10.9.2015 Tarve teolliselle muutokselle Suomessa Yhteiskunnallinen tarve Suomi tarvitsee uusia tukijalkoja talouteen, globaaleilla markkinoilla toimivaa
Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta
Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös
Vähähiilisen ja ekologisen talouden osaamiskeskittymä, case: Järvikalaa NAM!
Vähähiilisen ja ekologisen talouden osaamiskeskittymä, case: Järvikalaa NAM! 15.10.2015 TKI foorumi Satakuntaliitto Marko Jori Toimialapäällikkö Pyhäjärvi-instituutti 1 Järvikalaa -NAM 1.1.2015 31.12.2016,
Hyvät eväät ETEENPÄIN
Hyvät eväät ETEENPÄIN YRITYKSILLE SIIVET Yritysten kehittämispalvelut kaikissa ELY-keskuksissa UUSI PALVELUKOKONAISUUS pk-yrityksille Olipa yrityksesi minkä tahansa haasteen tai muutoksen edessä, saat
Tiedonkeruun miljoonat pisteet
Tiedonkeruun miljoonat pisteet Arttu Julin, Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti, Aalto-yliopisto. arttu.julin@aalto.fi Kaupunkimallit 2017 seminaari 8.11.2017 Rakennetun ympäristön
Kumppanisi työyhteisösi liiketoiminnan kehittämisessä
Kumppanisi työyhteisösi liiketoiminnan kehittämisessä Toimiala Online kevätseminaari 12.4.2011 Ami- säätiö, Amiedu Taina Virtanen Suomen suurin ammatillinen aikuiskouluttaja Vahva vaikuttaja jo yli 30
Väppi
Vähähiilinen Lappi Väppi 1.8.2018-31.12.2020 Tanja Lepistö Taustaa: Hiilineutraalit kunnat -hanke Hiilineutraalit kunnat (HINKU) hanke antaa hankkeelle hyvän lähtökohdan niin verkoston kuin osapuolten
Ruoka-Kouvola: Kumppanuuspöytätyöskentelyn
Ruoka-Kouvola: Kumppanuuspöytätyöskentelyn 2013 2014 tuloksia Manu Rantanen ja Torsti Hyyryläinen 2.9.2015 Kartano Koskenranta RUOKA-ALAN GLOBAALIT JA KYMENLAAKSOLAISET KEHITYSSUUNNAT www.helsinki.fi/yliopisto
Maaseutuohjelman hanketukien valintaperusteet
Maaseutuohjelman hanketukien valintaperusteet Valintaperusteet muodostuvat alueella valittavissa toimenpiteissä neljästä aihealueesta, joiden alla esitetään tätä avaavia alakohtia, jotka konkretisoivat
Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011. Susanna Kulmala Lomalaidun ry
Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011 Susanna Kulmala Lomalaidun ry Taustaa Hanketta on ollut suunnittelemassa maaseutumatkailun ja kylätoiminnan kehittäjiä
KAIVOSTOIMINNAN TALOUDELLISTEN HYÖTYJEN JA YMPÄRISTÖHAITTOJEN RAHAMÄÄRÄINEN ARVOTTAMINEN. Pellervon taloustutkimus PTT Suomen ympäristökeskus
KAIVOSTOIMINNAN TALOUDELLISTEN HYÖTYJEN JA YMPÄRISTÖHAITTOJEN RAHAMÄÄRÄINEN ARVOTTAMINEN Pellervon taloustutkimus PTT Suomen ympäristökeskus Työn tavoitteena tarkastella mahdollisimman kokonaisvaltaisesti
Pohjoinen Kasvuvyöhyke: Avoin, tuote/palveluratkaisujen testaus-, kehitys ja liiketoiminta-alusta Jukka Viitanen Hubconcepts Oy
Pohjoinen Kasvuvyöhyke: Avoin, tuote/palveluratkaisujen testaus-, kehitys ja liiketoiminta-alusta Jukka Viitanen Hubconcepts Oy 7. huhtikuuta, 2014 Pohjoinen kasvuvyöhykeseminaari Finlandia-talo Pohjoisen
Ympäristömonitoroinnin neljäs kansallinen seminaari Vantaa 16.6.2009
Ympäristömonitoroinnin neljäs kansallinen seminaari Vantaa 16.6.2009 Jari Moilanen Esityksen sisältö Outotec metallurgian teknologiafirmana Ympäristönäkökulma Vesienkäsittely metallurgisessa teollisuudessa
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raportti 61/2012 Rovaniemi 26.6.2012
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raportti 61/2012 Rovaniemi Selvitys Sodankylän ympäristön maankäyttöä ja kaivostoimintaa tukevasta maaperätiedonkeruusta ja toimintamallista - maaperätiedonkeruu
Pirkanmaan ebuusti pienyritysten sähköisen liiketoiminnan kehittäminen tavoitteena kasvu ja kansainvälistyminen
Pirkanmaan ebuusti pienyritysten sähköisen liiketoiminnan kehittäminen tavoitteena kasvu ja kansainvälistyminen Hankeaika 2013 2014 Kohderyhmänä ovat pienet kehityskykyiset, kasvuhaluiset, pirkanmaalaiset
Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.
Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.2015, Tampere Yritys Lähtökohta Tarve kehittämiselle Esityksen sisältö Kehityshanke
Maahanmuuttajataustaisten työllistymisen tueksi
Maahanmuuttajataustaisten työllistymisen tueksi OSSI - osaaminen esiin hanke 1.8.2015-31.1.2018 Projektipäällikkö Siru Kilpilampi 2.10.2015 Ossi -hankkeessa tuotetaan ohjaus- ja koulutusmalli, joka edistää
Ilmanlaadun seurannan uusia tuulia. Resurssiviisas pääkaupunkiseutu, kick-off 12.5.2015 Päivi Aarnio, HSY
Ilmanlaadun seurannan uusia tuulia Resurssiviisas pääkaupunkiseutu, kick-off 12.5.2015 Päivi Aarnio, HSY Ilmanlaatutilanne pääkaupunkiseudulla Ilmanlaatu on kohtalaisen hyvä Joitakin ongelmia on Typpidioksidin