Ympäristökeskus on perustellut hakemusta seuraavasti:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristökeskus on perustellut hakemusta seuraavasti:"

Transkriptio

1 PÄÄTÖS Nro 60/06/2 Dnro ISY-2006-Y-126 Annettu julkipanon jälkeen HAKIJA Pohjois-Karjalan ympäristökeskus ASIA Väliaikainen poikkeaminen Pielisen luonnonmukaisesta juoksutuksesta HAKEMUS Pohjois-Karjalan ympäristökeskus on ympäristölupavirastoon saapuneessa hakemuksessa vesilain 12 luvun 19 :ään viitaten pyytänyt, että ympäristölupavirasto myöntäisi Pohjois-Karjalan ympäristökeskukselle luvan väliaikaisesti poiketa Pielisen luonnonmukaisesta juoksutuksesta. Ympäristökeskus on perustellut hakemusta seuraavasti: Pielisen vedenkorkeus on tällä hetkellä noin 35 cm ajankohdan keskiarvoa alempana. Korkeus oli NN-tasossa + 93,50 m. Vedenkorkeus on ajankohtaan nähden varsin alhaalla. Tilanne johtuu siitä, että Pielisen vedenkorkeus jäi kevään lumimäärän ja vähäisen kevätsadannan johdosta varsin alas. Ylin korkeus mitattiin NN +93,90 m ja kesäkuun puolivälin jälkeen alkanut kausi on ollut erittäin vähäsateinen. Viime vuonna vedenkorkeus oli tasolla NN+ 93,69 m eli 19 cm ylempänä kuin tänä vuonna vastaavaan aikaan. Loppukesästä vallinneen kuivuuden johdosta Pielisen vedenkorkeus laski loppukesästä ja syksyllä 2005 erittäin nopeasti alhaisiin lukemiin. Alimmillaan vedenkorkeus oli NN+ 92,81 m. Mikäli vastaava kuivuusjakso toteutuisi tulevana syksynä, vedenkorkeustilanne olisi tänä syksynä erittäin huono. Myös vuoden 2002 syksyllä vedenkorkeus oli alhainen. Lokakuun alussa vedenkorkeus oli tasolla NN+ 93,00 m ja vedenkorkeus aleni tuolloin edelleen koko talven ajan aina tasolle NN+ 92,60 m saakka. Tällä hetkellä vedenkorkeus on kuitenkin alempana

2 kuin vuonna 2002 vastaavaan aikaan ja alempana kuin vastaavana ajankohtana yli 40 vuoteen. Vedenkorkeuskäyrät havaintojaksolta ja vuodelta 2006 osoittavat nykyisen tilanteen poikkeuksellisuuden. Suomen ympäristökeskuksen laatiman vesistömallin mukaan laadittu hakemuksen liitteenä oleva ennuste osoittaa, että vedenkorkeuden kehitys on keskimääräisessäkin tilanteessa aleneva aina lokakuun alkuun saakka. Vain runsaat sateet korjaisivat tilannetta lyhyellä aikavälillä. Mikäli sadanta elo-syyskuun aikana on keskimääräistä alhaisempi, vedenkorkeus laskee ennusteen mukaan aina lokakuun loppuun saakka. Kuivan tai vähäsateisen jakson pitkittyessä Pielisen vedenkorkeus laskee alemmaksi kuin syksyllä 2005, mikä on vesistön- ja rannankäyttäjien näkökulmasta erittäin haitallista. Paras virkistyskäyttökausi on Pielisellä ajalla , mutta varsin paljon virkistyskäyttöä esiintyy myös syksyn aikana. Matkustajalaiva- ja tavaraliikenne sekä uitto alkavat kärsiä haittaa vedenkorkeuden laskiessa tason NN+ 93,10 m alapuolelle. Esimerkiksi välillä Koli-Lieksa liikennöivän autolautan rantautuminen sekä autojen purkaminen ja lastaaminen vaikeutuu jyrkentyneiden laskuluiskien vuoksi. Myös uittotoiminta vaikeutuu vedenkorkeuden NN+ 93,10 m alapuolella. Järvi-Suomen uittoyhdistyksestä saadun tiedon mukaan erityisesti Kuokkasten väylällä Nurmeksessa alhaisesta vedenkorkeudesta aiheutuu haittaa. Matkustajalaivaliikennetoiminta Pielisellä jatkuu yhtiön ilmoittaman tiedon mukaan ryhmille järjestettyjen risteilyjen osalta saakka. Pielisjoen kanavat (Kaltimo ja Kuurna) ovat auki lokakuun loppuun saakka ja myös uitto voi jatkua aina lokakuun viimeisiin päiviin saakka. Kiinteistöjen rannat etenkin loivilla rannoilla tulevat paikoin erittäin vaikeiksi käyttää. Myös suurempien ammattikalastusveneiden rantautuminen vaikeutui tietojemme mukaan vuonna 2005 syksyllä Pielisen itäosissa. Pielisen alhaiset vedenkorkeudet vuosina 2001, 2002 ja 2005 aiheuttivat tuolloin yhteydenottojen tulvan Pohjois-Karjalan ympäristökeskukseen ja kuntien ympäristönsuojeluviranomaisiin. Myös lehtikirjoittelu ja asiasta käyty mielipidekeskustelu osoittivat, että alhaiset vedenkorkeudet koettiin erittäin haitallisiksi. Alhaisia vedenkorkeuksia puoltavia kannanottoja ei ole esiintynyt. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus teki vuonna 2003 kyselyn järven rannanomistajille ja kalastajille Pielisen vedenkorkeuteen liittyvistä seikoista. Kysely liittyi Juuan kunnan ja Lieksan kaupungin tekemään aloitteeseen alimpien vedenkorkeuksien vähentämisen selvittämisestä. Kyselyyn vastasi noin 1000 rannanomistajaa ja kalastajaa. Kyselyyn vastanneista 44 % ilmoitti kärsineensä haittaa alhaisista vedenkorkeuksista syys-lokakuun aikana vuosina Haittoja koettiin eniten Pielisen pohjoisosissa. Vuoden 2005 alhaisten vedenkorkeuksien johdosta käynnistettiin Pohjois- Karjalan ympäristökeskuksen johdolla alustava selvitys Pielisen juoksutusten muuttamismahdollisuuksista alimpien vedenkorkeuksien nostamiseksi ja tulvatilanteiden hallitsemiseksi yhteistyössä kuntien ja muiden asianosaisryhmien kanssa. Käydyissä neuvotteluissa on vahvistunut käsitys, että joustavasta juoksutusten hallinnasta vedenkorkeuden ääritasoilla on kaikilla asianosaisryhmillä varsin yhteneväinen ja myönteinen kanta. Selvitystyö valmistuu Suomen ympäristökeskuksen laatimana syksyllä Vedenkorkeuden vaikutusta Saimaan virkistyskäyttöön ja veneilyyn on selvitetty vuosina Suomen ympäristökeskuksen johdolla. Työn sisältö on esitetty Suomen ympäristö nro 808 julkaisussa: Vedenkorkeuden vaihtelun vaikutukset Saimaan 2

3 virkistyskäyttöön ja veneilyyn (Suomen ympäristökeskus 2006). Selvityksessä tutkittiin toteutettujen Saimaan poikkeusjuoksutusten tuottamia hyötyjä. Tehtyjen selvitysten mukaan arvio esimerkiksi vuoden 2003 kuivan kauden poikkeusjuoksutuksen hyödyistä rantakiinteistöille on noin 3,5 milj. euroa. Veneilylle aiheutui poikkeusjuoksutuksista vuonna 2003 noin euron hyöty. Poikkeusjuoksutusten ansiosta vedenkorkeus kesäkaudella 2003 oli Saimaalla noin 30 cm luonnontilaista ylempänä. Saimaan tuloksia ei voida suoraan soveltaa Pieliselle, mutta voidaan kuitenkin arvioida, että Pieliselläkin vesistönkäyttöön liittyvät hyödyt muodostuvat saman suuntaisesti. Voidaan arvioida, että samansuuruisen vedenkorkeusmuutoksen tuottavan poikkeusjuoksutuksen aiheuttama kokonaishyöty on suuruusluokaltaan varsin todennäköisesti satojen tuhansien eurojen arvoinen myös Pielisellä. Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksella ei ole tarkempia tietoja kuivina kausina aiheutuvista vahingoista ja haitoista edellä esitettyjen tietojen lisäksi. Tehtyjen kyselyjen ja viime vuosina toteutuneiden kuivien jaksojen aikana tapahtuneen muun tiedonvaihdon perusteella on kuitenkin käynyt varsin selväksi, että avovesikaudella tason NN +93,10 m alapuoliset vedenkorkeudet koetaan haitallisiksi ja niistä aiheutuu konkreettisia haittoja. Ajankohtaan nähden poikkeuksellisen alhaisen vedenkorkeuden vallitessa ja aiheutuvien vahinkojen ja haittojen ollessa tilanteesta johtuen hyvin mahdollisia Pohjois- Karjalan ympäristökeskus esittää, että Itä-Suomen ympäristölupavirasto myöntäisi vesilain 12 luvun 19 :n nojalla luvan väliaikaisesti poiketa Pielisen luonnonmukaisesta juoksutuksesta mahdollisesti aiheutuvien vahinkojen vähentämiseksi ja estämiseksi. Saimaan juoksutus on tällä hetkellä 350 m³/s. Saimaan juoksutusta on pienennetty 140 m³/s luonnonmukaista vastaavasta Saimaan vedenkorkeuden alenemisen estämiseksi. Pielisen juoksutuksen vähentäminen pienentää Saimaan tulovirtaamaa. Saimaan vedenkorkeuden ollessa nyt alhainen Pielisen juoksutuksen muutosmahdollisuudet ovat normaalia rajoitetummat. Suomen ympäristökeskuksen vesistömallilla tehdyn laskennan mukaan Saimaan Haukivesi laskisi syyskuun loppuun mennessä 40 m³/s juoksutusvähennyksellä noin 4 cm enemmän. Jos juoksutusvähennys on 20 m³/s, alenee Saimaan yläosiin kuuluva Haukivesi noin 2 cm vastaavana aikana. Jälkimmäinen alenema vaikuttaa Saimaan kannalta kohtuulliselta. Kahden senttimetrin ero ei vielä käytännössä aiheuta merkittäviä muutoksia Saimaan vesistönkäyttöolosuhteisiin. Vaikutukset Saimaalla eivät voi kuitenkaan olla juurikaan tätä suuremmat, koska sielläkin kärsitään veden vähyydestä ja toimenpiteisiin vedenkorkeuden mahdollisimman ylhäällä pitämiseksi on ryhdytty. Tämän vuoksi esitetään, että Pielisen juoksutuksen muutoksen maksimimäärä on 20 m³/s. Muutos lasketaan luonnontilaisen vuorokausikeskiarvon ja muutetun juoksutuksen keskiarvon erotuksena. Juoksutuksen muutokset tulee tehdä joustavasti äkillisiä muutoksia välttäen. Juoksutusten hetkellinen poikkeama (tuntijuoksutus) juoksutusten muutostilanteessa saa olla enintään 40 m³/s. Tasaisessa juoksutustilanteessa hetkellinen juoksutusvaihtelu noudattaa voimassa olevan luvan määräyksiä. Suomen ympäristökeskuksen vesistömallilla laskettujen ennusteiden mukaan Pielisen vedenkorkeuden kehitys syyskuun loppuun mennessä elokuun alusta alkaen luonnonmukaisessa ja poikkeusjuoksutetussa tilanteessa on alla esitetyn mukainen. Ennusteissa on esitetty keskimääräinen ennuste ja ennuste vedenkorkeudelle, joka alittuu 5 %:n ja 25 %:n todennäköisyydellä. 3

4 4 Juoksutus Ennuste 25 % 5 % keskim. Luonnontila NN+ 93,18 m 93,10 m 92,95 m Poikkeus (-20 m³/s) NN+ 93,31 m 93,20 m 93,09 m Ero luonnontilaiseen +13 cm +10 cm +14 cm Pielisjoen vene- ja laivaliikenteelle merkitty väylä on 3,0 metrin väylä, jota ylläpitää Merenkulkulaitos. Laivaväylä on suunniteltu ja ruopattu siten, että se täyttää Merenkulkulaitoksen mukaan kulkusyvyysvaatimuksen, kun vedenkorkeus Joensuun yläasteikolla on NN+ 75,50 m, Kaltimon voimalaitoksen ala-asteikolla NN+ 84,00 m, Kaltimon voimalaitoksen yläasteikolla NN+ 93,00 m ja Pielisellä NN+ 93,10 m. Väylä on matalimmillaan Kaltimon voimalaitoksen yläpuolella. Virtaamalla 152 m³/s vedenkorkeus Pielisessä on tasolla NN+ 93,10 m ja Kaltimon voimalaitoksen yläasteikolla likimäärin NN+ 93,00 m. Näin ollen väylän syvyyden täysimääräinen käyttö Pielisjoella rajoittuu alle 150 m³/s virtaamilla. Syksyllä 2005 virtaama oli luonnonmukaisena laivaliikennekaudella lokakuun alussa noin 138 m³/s ja lokakuun lopussa 120 m³/s. Laiva- ja uittoliikenne siinä mitassa kuin tarvetta oli, saatiin tuolloin hoidettua, vaikka väylän mitoitussyvyys alittuikin. Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen käsityksen mukaan Pielisen alapuolisessa vesistössä ei juoksutuksen pienentämisestä aiheudu merkittäviä vahinkoja. Aiempina vuosina vallinneina kuivina kausina ei Pielisjoen alueelta ole tullut Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen tietoon valituksia tai mielipiteitä, jotka osoittaisivat pienten virtaamien aiheuttamia merkittäviä vahinkoja tai haittoja niin laiva- ja uittoliikenteelle kuin ranta-alueiden käytölle ja kalastukselle. Syksyllä 2005 ( ) virtaama oli alimmillaan 116,9 m³/s ja talvella 2003 ( ) 92,6 m³/s. Viime vuosina luonnontilaisesti esiintyneisiin kuivan kauden tilanteisiin nähden mahdollisten ennalta arvioimattomien lisävahinkojen välttämiseksi esitetään, että juoksutus ei alita avovesikaudella virtaamaa 120 m³/s ja jääpeitteen vallitessa virtaamaa 95 m³/s muuten kuin luonnontilaista vastaavana juoksutuksena. Toteutettavan juoksutusmuutoksen johdosta voidaan varsin suurella todennäköisyydellä pysyä syksyllä tason NN+ 93,10 m yläpuolella, jolloin laiva- ja uittoliikenne voisi toimia mitoituskriteereiden mukaan. Myös rannankäyttö virkistystarkoituksiin ja virkistyskäyttö-veneily hyötyisivät merkittävästi. Mikäli syksy ja loppusyksy olisivat edelleen poikkeuksellisen kuivia, vedenkorkeus laskisi mahdollisesti alle tuon rajan NN+ 93,10 m, mutta tuolloinkin alitus olisi vähäinen ja kuivimmankin tilanteen toteutuessa Pielisen vedenkorkeus olisi poikkeusjuoksutuksen johdosta cm ylempänä, joka on matalilla vedenkorkeuksilla merkittävä määrä. Pielisjoessa oleville voimalaitoksille ei aiheudu toimenpiteestä energian menetystä, koska vettä ei juoksuteta voimalaitoksen ohi. Vesivoiman menetykset, jos niitä aiheutuisikin, eivät vesilain mukaan ole sellaisia vahinkoja, jotka olisi korvattava. Pielisen alueella sijaitsee Kolin kansallispuisto, joka on esitetty ja hyväksytty Natura

5 2000 -alueeksi. Kansallispuistoon kuuluvat myös Kolin edustalla olevat saaret. Luonnonsuojelulain mukaan tällaisiin Natura alueisiin kohdistuvien hankkeiden lupaharkinnassa on varmistuttava siitä, ettei hanke merkittävästi heikennä Natura alueen luonnonarvoja. Pielisen vedenkorkeuden vaikutus kyseisten alueiden rantoihin ylipäätään on kuitenkin vähäinen, koska sortumisherkkiä rantatörmiä ei esiinny. Pielisen poikkeusjuoksutuksen aiheuttaman vedenkorkeuden muutoksen vaikutus rantaalueeseen on näin ollen äärimmäisen vähäinen eikä sitä voi erottaa vedenkorkeuden normaalin vaihtelun aiheuttamista vaikutuksista. Tästä syystä voidaan arvioida, että käsillä oleva hanke ei millään tavoin heikentäisi kyseisen Natura-alueen luonnonarvoja, minkä vuoksi luonnonsuojelulain 65 :n mukaista tarkempaa arviointia ei ole tarpeen tehdä. Myöskään Pielisen ranta-alueiden luonnontilalle ja vesialueen kalastolle ei katsota aiheutuvan haittoja, koska vedenkorkeuden muutos (10-15 cm) on suhteessa Pielisen luontaiseen vedenkorkeusvaihteluun (keskimääräinen vuosivaihtelu noin 1 metri, äärivaihtelu jaksolla noin 1,8 m) varsin pieni ja kyse on yksittäisestä tapahtumasta. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus ilmoittaa, että hakemuksen tekemiseen on saatu oheinen maa- ja metsätalousministeriön suostumus samoin kuin suostumukset UPM- Kymmene Oy:ltä ja Kuurnan Voima Oy:ltä sekä Merenkulkulaitokselta ja Järvi- Suomen uittoyhdistykseltä. Poikkeusjuoksutuksen aikana vesitilanteen kehitystä seurataan jatkuvasti ja jos sadanta on keskimääräistä suurempi, juoksutusvähennystä pienennetään tai palataan luonnontilaista vedenkorkeutta vastaavaan juoksutukseen. Takaisin luonnontilaa vastaavalle vedenkorkeustasolle pääsemiseksi vaadittava luonnontilaista suurempi juoksutus aloitetaan mahdollisimman pian, kun vedenkorkeuden haitallisen alenemisen uhka on väistynyt. Poikkeusjuoksutus esitetään saatettavaksi loppuun viimeistään mennessä. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus pyytää, että asia käsiteltäisiin kiireellisenä, jotta tarvittaviin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä ensi tilassa. 5 MERKINTÄ Asiaa ratkaistaessa ovat olleet esillä seuraavat asiakirjat: - Kaltimon voimalaitosta koskeva vesioikeuden lupapäätös nro 57/Va/79, ja siihen liittyvä korkeimman hallinto-oikeuden päätös edellä mainitun päätöksen käyttö- ja tarkkailumääräyksien muutosta koskeva vesioikeuden lupapäätös nro 3/Ym II/88, Kuurnan voimalaitosta koskeva vesioikeuden lupapäätös nro 18/II/67, ja siihen liittyvä korkeimman hallinto-oikeuden päätös Pielisjoen säännöstelyä Kuurnan ja Kaltimon välillä koskeva vesioikeuden lupapäätös nro 83/Va II/84,

6 6 YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Käsittelyratkaisu Hakemus on sen kiireellisyyden vuoksi otettu ratkaistavaksi toimittamatta sen tiedoksiantamista. Menettely perustuu vesilain 12 luvun 19 :n 4 momentin säännökseen. Kaltimon ja Kuurnan voimalaitosten omistajat ovat antaneet suostumuksensa poikkeusjuoksutuksen toteuttamiseen. Luparatkaisu Ympäristölupavirasto oikeuttaa Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen antamaan UPM-Kymmene Oyj:lle Pielisen laskujoessa Pielisjoessa olevan Kaltimon voimalaitoksen omistajana ja Kuurnan Voima Oy:lle samassa joessa olevan Kuurnan voimalaitoksen omistajana määräyksen juoksuttaa saakka vettä voimalaitosten padotus- ja juoksutussäännöistä väliaikaisesti poiketen seuraavasti: Juoksutus toteutetaan Kaltimon voimalaitoksen padolla joustavasti siten, että Pielisen pinnan haitallisen alenemisen ehkäisemiseksi juoksutusta vähennetään luonnontilaista virtaamaa pienemmäksi. Juoksutettu virtaama saa alittaa laskennallisen luonnontilaisen virtaaman enintään 20 m³/s:llä. Juoksutettu virtaama ei saa kuitenkaan alittaa avovesikaudella virtaamaa 120 m 3 /s eikä jääpeitteisenä aikana virtaamaa 95 m 3 /s muutoin kuin luonnontilaista virtaamaa vastaavana juoksutuksena. Virtaamat lasketaan vuorokausikeskiarvoina. Juoksutuksen muutokset on tehtävä äkillisiä muutoksia välttäen. Virtaama saa hetkellisesti poiketa kyseisen vuorokauden keskivirtaamasta enintään + 20 m 3 /s. Poikkeusjuoksutuksen aikana vesitilanteen kehitystä seurataan jatkuvasti ja jos sadanta on keskimääräistä suurempi, juoksutusvähennystä pienennetään tai palataan luonnontilaista vedenkorkeutta vastaavaan juoksutukseen. Takaisin luonnontilaiseen vedenkorkeuteen pääsemiseksi luonnontilaista suurempi juoksutus aloitetaan, kun vedenkorkeuden haitallisen alenemisen uhka on väistynyt. Pielisen vedenpinta palautetaan tasaisesti luonnonmukaiseen korkeuteen mennessä.

7 7 Juoksutus Kuurnan voimalaitoksella mukautetaan Kaltimon voimalaitoksen juoksutukseen. Poikkeusjuoksutusten alkamisesta ja päättymisestä sekä Pielisen luonnonmukaisten vedenkorkeuksien palautumisesta on ympäristökeskuksen ilmoitettava viipymättä kirjallisesti ympäristölupavirastolle, maa- ja metsätalousministeriölle, Suomen ympäristökeskukselle, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksille sekä Enon, Kontiolahden ja Joensuun ympäristönsuojeluviranomaisille. Vastuu tämän päätöksen toimeenpanosta ja noudattamisesta kuuluu Pohjois-Karjalan ympäristökeskukselle. Valtio on vesilain 12 luvun 19 :n 2 momentin edellyttämällä tavalla velvollinen korvaamaan tämän päätöksen toimeenpanosta mahdollisesti aiheutuvat vahingot. Ellei korvauksista päästä sopimukseen, voidaan asia saattaa hakemuksella ympäristölupaviraston ratkaistavaksi. Täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta Tämä päätös saadaan panna täytäntöön mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Ratkaisun perustelut Pielisen vedenpinta on ollut heinä-elokuun vaihteessa 2006 ajankohtaan nähden poikkeuksellisen alhaalla ja alempana kuin vastaavana ajankohtana yli 40 vuoteen. Vedenkorkeus alenee vesistömalliin perustuvan ennusteen mukaan lokakuuhun asti, vaikka elo-syyskuun sadanta olisi keskimääräinen. Pienentämällä Pielisen luonnonmukaista juoksutusta hakemuksessa esitetyllä tavalla Pielisen vedenkorkeus voidaan pysyttää suurella todennäköisyydellä korkeuden NN+ 93,10 m yläpuolella, mikä mahdollistaa laivaliikenteen ja uiton normaalin toiminnan. Tätä alemmasta vedenkorkeudesta aiheutuisi vahinkoa vesiliikenteen ja uiton harjoittamiselle sekä virkistyskäytön vaikeutumista. Luonnonoloista johtuvan poikkeuksellisen vesitilanteen vuoksi on vähäsateisen jakson jatkumisen varalta tarve ehkäistä poikkeusjuoksutuksen avulla Pielisen ve-

8 8 denkorkeuden alenemista ja siten estää ja vähentää yleiselle ja yksityiselle edulle mahdollisesti aiheutuvaa suurta vahinkoa. Edellytykset väliaikaiseen poikkeamiseen Pielisen luonnonmukaisesta juoksutuksesta ovat vesilain 12 luvun 19 :n 1 momentissa edellytetyllä tavalla olemassa. Hanke ei todennäköisesti merkittävästi heikennä Natura 2000 verkostoon kuuluvan Kolin kansallispuiston alueen luonnonsuojeluarvoja. Lainkohdat Vesilain 12 luvun 19 Luonnonsuojelulain 65 KÄSITTELYMAKSU Maksua ei peritä, koska kyse on vesilain 12 luvun 19 :n mukaisesta asiasta, jossa hakijana on yleisen edun valvontatehtävää hoitava valtion viranomainen. Vesilain 21 luvun 9 (muut. 88/2000). Ympäristöministeriön asetus ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista (1238/2003).

9 9 MUUTOKSENHAKU Päätökseen haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Muutosta tähän päätökseen saa hakea 1) se, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea, 2) rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toimintaalueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, 3) toiminnan sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, 4) alueellinen ympäristökeskus sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja 5) muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valitusosoitus liitteenä. Matti Turunen Viljo Mikkonen Ahti Itkonen Päätöksen tekemiseen ovat osallistuneet vs. ympäristöneuvos Matti Turunen sekä ympäristöneuvokset Viljo Mikkonen ja Ahti Itkonen. Asian on esitellyt Viljo Mikkonen. VM/KK Tiedustelut: asian esittelijä, puh ,

10 V A L I T U S O S O I T U S Liite Määräaika ja valitusmenettely Valituskirjelmän sisältö Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antamispäivästä sitä määräaikaan lukematta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Itä-Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon viimeistään ennen virka-ajan päättymistä. Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64 B, Kuopio Postiosoite: PL 69, Kuopio Puhelin: Telekopio: Sähköposti: kirjaamo.isy@ymparisto.fi Virka-aika: klo Valituksen lähettäminen postitse, telekopiona tai sähköpostina tapahtuu lähettäjän vastuulla. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostina) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi, kotikunta ja yrityksen tai yhteisön Y- tunnus. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmässä on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä Oikeudenkäyntimaksu - ne asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - valtakirja, jos valittaja käyttää asiamiestä, tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta. Valituskirjelmä liitteineen, lukuun ottamatta valtakirjaa, on toimitettava kaksin kappalein. Muutoksenhakuasian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa peritään muutoksenhakijalta oikeudenkäyntimaksua 82 euroa. Maksusta ja maksuvelvollisuudesta vapautuksesta eräissä tapauksissa on säädetty tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa.

PÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys

PÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys PÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen 7.3.2007 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Kiinteistöjen myynti ja kauppahinnan käyttäminen, Lieksa. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen 17.11.2004 HAKIJA Heinäveden kunta ASIA Kermajärven lauttasalmeen rakennetun moottorikelkkareitin penkereen leventämistä koskevassa päätöksessä

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2005 HAKIJAT Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus ASIA Lehtolankosken - Muittarinkosken kalataloudellista kunnostamista

Lisätiedot

Haapaveden vesialueella Tynkkylänjoen tilan RN:o 1:157 edustalle tehdyn ruoppauksen pysyttäminen, Savonlinna

Haapaveden vesialueella Tynkkylänjoen tilan RN:o 1:157 edustalle tehdyn ruoppauksen pysyttäminen, Savonlinna PÄÄTÖS Nro 8/07/2 Dnro ISY-2006-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 12.1.2007 HAKIJA Kartanon Kievari Ikonen Ky ASIA Haapaveden vesialueella Tynkkylänjoen tilan RN:o 1:157 edustalle tehdyn ruoppauksen pysyttäminen,

Lisätiedot

Vesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä.

Vesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä. PÄÄTÖS Nro 122/06/1 Dnro ISY-2006-Y-210 Annettu julkipanon jälkeen 29.11.2006 HAKIJA Kiinteistö Oy Jyväskylän Mattilanniemi ASIA Vesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä.

Lisätiedot

Rakennetun kaapelin pysyttämistä Hiidensalmessa Pyhäjärvellä koskeva hakemusasia, Iitti.

Rakennetun kaapelin pysyttämistä Hiidensalmessa Pyhäjärvellä koskeva hakemusasia, Iitti. PÄÄTÖS Nro 75/06/1 Dnro ISY-2006-Y-38 Annettu julkipanon jälkeen 28.7.2006 HAKIJA Iitin Sähkö Oy ASIA Rakennetun kaapelin pysyttämistä Hiidensalmessa Pyhäjärvellä koskeva hakemusasia, Iitti. HAKEMUS Hakija

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys

PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti, Kotka. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.9.2006 ASIA Myllykoski Paper Oy:lle Itä-suomen ympäristölupaviraston päätöksellä nro 122/05/1, 25.11.2005 myönnetyn ympäristöluvan täytäntöönpanokelpoisuutta

Lisätiedot

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie

Lisätiedot

YIT Rakennus Oy perustettavan Asunto Oy Siilinjärven Kotiranta nimisen yhtiön lukuun

YIT Rakennus Oy perustettavan Asunto Oy Siilinjärven Kotiranta nimisen yhtiön lukuun PÄÄTÖS Nro 70/07/1 Dnro ISY-2007-Y-145 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2007 HAKIJA YIT Rakennus Oy perustettavan Asunto Oy Siilinjärven Kotiranta nimisen yhtiön lukuun ASIA Kahden venelaiturin rakentaminen

Lisätiedot

Rapasaaren rannan täyttämistä koskevassa lupapäätöksessä työn valmistumiselle asetetun määräajan jatkaminen vuoden 2009 loppuun saakka, Lappeenranta.

Rapasaaren rannan täyttämistä koskevassa lupapäätöksessä työn valmistumiselle asetetun määräajan jatkaminen vuoden 2009 loppuun saakka, Lappeenranta. PÄÄTÖS Nro 108/04/2 Dnro ISY-2004-Y-144 Annettu julkipanon jälkeen 1.11.2004 HAKIJAT Lappeenrannan kaupunki, Ratahallintokeskus, Kapiteeli Oyj ja Bonvesta Oy ASIA Rapasaaren rannan täyttämistä koskevassa

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 13/05/2 Dnro ISY-2005-Y-20 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden Vesihuolto Oy

PÄÄTÖS Nro 13/05/2 Dnro ISY-2005-Y-20 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden Vesihuolto Oy PÄÄTÖS Nro 13/05/2 Dnro ISY-2005-Y-20 Annettu julkipanon jälkeen 7.2.2005 HAKIJA Heinäveden Vesihuolto Oy ASIA Polvijärven vedenottamoa koskevan Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksen nro 79/04/2 muuttaminen

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti.

Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti. PÄÄTÖS Nro 75/04/1 Dnro ISY-2004-Y-130 Annettu julkipanon jälkeen 16.7.2004 HAKIJA Iitin Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen 9.6.2004 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle

Lisätiedot

Saarijärven sekä Pienen ja Ison Lumperoisen järven säännöstelypäätöksen 79/I/69 tilapäistä muuttamista koskeva hakemus, Saarijärvi

Saarijärven sekä Pienen ja Ison Lumperoisen järven säännöstelypäätöksen 79/I/69 tilapäistä muuttamista koskeva hakemus, Saarijärvi PÄÄTÖS Nro 79/06/1 Dnro ISY-2006-Y-125 Annettu julkipanon jälkeen 2.8.2006 HAKIJA Vattenfall Sähköntuotanto Oy ASIA Saarijärven sekä Pienen ja Ison Lumperoisen järven säännöstelypäätöksen 79/I/69 tilapäistä

Lisätiedot

Vesialueen täytön pysyttäminen Leppäveden Ruokosaaressa Jyväskylä - Pieksämäki rataosan alueella, Jyväskylä.

Vesialueen täytön pysyttäminen Leppäveden Ruokosaaressa Jyväskylä - Pieksämäki rataosan alueella, Jyväskylä. PÄÄTÖS Nro 4/09/1 Dnro ISY-2008-Y-260 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2009 HAKIJA Kanavuori - Ruokosaari tiekunta ASIA Vesialueen täytön pysyttäminen Leppäveden Ruokosaaressa Jyväskylä - Pieksämäki rataosan

Lisätiedot

Ympäristökeskus on katsonut, että hanke ei loukkaa yleistä etua ja puoltanut luvan myöntämistä, kun otetaan huomioon seuraavat seikat:

Ympäristökeskus on katsonut, että hanke ei loukkaa yleistä etua ja puoltanut luvan myöntämistä, kun otetaan huomioon seuraavat seikat: PÄÄTÖS Nro 11/05/1 Dnro ISY-2004-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2005 HAKIJA Valkealan kunta ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentaminen Vuohijärven Kalsonlahteen ja töidenaloittamislupa, Valkeala.

Lisätiedot

Hakija omistaa hanketta varten tarvittavan maa- ja vesialueen.

Hakija omistaa hanketta varten tarvittavan maa- ja vesialueen. PÄÄTÖS Nro 104/08/1 Dnro ISY-2008-Y-111 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2008 HAKIJA Jyväskylän kaupunki ASIA Toisen laiturin rakentaminen ja nykyisen pysyttäminen Pekonniemen venesatamassa Päijänteen Keljonlahdella

Lisätiedot

Vesijohdon ja viemärin rakentaminen Vehkalammesta Jääsjärven Vehkalahteen johtavan joen ali ja töidenaloittamislupa, Hartola.

Vesijohdon ja viemärin rakentaminen Vehkalammesta Jääsjärven Vehkalahteen johtavan joen ali ja töidenaloittamislupa, Hartola. PÄÄTÖS Nro 31/08/1 Dnro ISY-2008-Y-37 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2008 HAKIJA Hartolan kunta ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentaminen Vehkalammesta Jääsjärven Vehkalahteen johtavan joen ali ja töidenaloittamislupa,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 13/09/1 Dnro ISY-2009-Y-39 Annettu julkipanon jälkeen Kaakkois-Suomen ympäristökeskus

PÄÄTÖS Nro 13/09/1 Dnro ISY-2009-Y-39 Annettu julkipanon jälkeen Kaakkois-Suomen ympäristökeskus PÄÄTÖS Nro 13/09/1 Dnro ISY-2009-Y-39 Annettu julkipanon jälkeen 16.3.2009 HAKIJA Kaakkois-Suomen ympäristökeskus ASIA Konniveden ja Ruotsalaisen säännöstelyluvan lupaehdon 1) muuttaminen palauttamalla

Lisätiedot

Lotjasaaren venesataman rakentamista koskevassa päätöksessä nro 68/02/1 rakennustöille annetun määräajan jatkaminen, Anttola Mikkelin kaupunki.

Lotjasaaren venesataman rakentamista koskevassa päätöksessä nro 68/02/1 rakennustöille annetun määräajan jatkaminen, Anttola Mikkelin kaupunki. PÄÄTÖS Nro 62/06/2 Dnro ISY-2006-Y-87 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 HAKIJA Mikkelin kaupunki ASIA Lotjasaaren venesataman rakentamista koskevassa päätöksessä nro 68/02/1 rakennustöille annetun määräajan

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.

Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka. PÄÄTÖS Nro 7/05/1 Dnro ISY-2004-Y-211 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2005 HAKIJA Kymenlaakson Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka. HAKEMUS Hakija

Lisätiedot

Ympäristökeskus on perustellut hakemusta seuraavasti:

Ympäristökeskus on perustellut hakemusta seuraavasti: PÄÄTÖS Nro 93/04/2 Dnro ISY-2004-Y-153 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2004 HAKIJA Pohjois-Karjalan ympäristökeskus ASIA Väliaikainen poikkeaminen Pielisen luonnonmukaisesta juoksutuksesta HAKEMUS Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Laiturin rakentaminen Saimaan Kahilanniemen länsirannalla sijaitsevan rivitalotontin edustalle, Lappeenranta

Laiturin rakentaminen Saimaan Kahilanniemen länsirannalla sijaitsevan rivitalotontin edustalle, Lappeenranta PÄÄTÖS Nro 8/08/2 Dnro ISY-2007-Y-236 Annettu julkipanon jälkeen 11.1.2008 HAKIJA Asunto-osakeyhtiö Kahilanniemen Trio ASIA Laiturin rakentaminen Saimaan Kahilanniemen länsirannalla sijaitsevan rivitalotontin

Lisätiedot

Siltapaikka sijaitsee metsähallituksen hallinnassa olevalla Nurmeksen Valtionmaa -nimisellä kiinteistöllä.

Siltapaikka sijaitsee metsähallituksen hallinnassa olevalla Nurmeksen Valtionmaa -nimisellä kiinteistöllä. PÄÄTÖS Nro 43/05/2 Dnro ISY-2005-Y-49 Annettu julkipanon jälkeen 2.5.2005 HAKIJA Metsähallitus ASIA Polkusillan rakentaminen Porttijoen yli, Nurmes. HAKEMUS Metsähallituksen Pohjanmaa-Kainuun luontopalvelut

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle

Lisätiedot

Koukkuniemen jäälleajopaikan poistaminen Pielisen uittosäännöstä, Lieksa

Koukkuniemen jäälleajopaikan poistaminen Pielisen uittosäännöstä, Lieksa PÄÄTÖS Nro 91/06/2 Dnro ISY-2006-Y-155 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2006 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Koukkuniemen jäälleajopaikan poistaminen Pielisen uittosäännöstä, Lieksa HAKEMUS Järvi-Suomen

Lisätiedot

Viemärin rakentaminen Lossisaareen Nilakan Vuonamonlahdella ja töidenaloittamislupa,

Viemärin rakentaminen Lossisaareen Nilakan Vuonamonlahdella ja töidenaloittamislupa, PÄÄTÖS Nro 44/06/1 Dnro ISY-2006-Y-25 Annettu julkipanon jälkeen 7.4.2006 HAKIJA Hemmingin vesiosuuskunta ASIA Viemärin rakentaminen Lossisaareen Nilakan Vuonamonlahdella ja töidenaloittamislupa, Keitele.

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen Kirkonmaan vesiasemalta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.

Vesijohdon rakentaminen Kirkonmaan vesiasemalta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka. PÄÄTÖS Nro 52/05/1 Dnro ISY-2005-Y-40 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 HAKIJA Kotkan Saaristomatkailut Oy ASIA Vesijohdon rakentaminen Kirkonmaan vesiasemalta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 78/06/1 Dnro ISY-2006-Y-115 Annettu julkipanon jälkeen Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy Raivionsuntti Jyväskylä

PÄÄTÖS Nro 78/06/1 Dnro ISY-2006-Y-115 Annettu julkipanon jälkeen Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy Raivionsuntti Jyväskylä PÄÄTÖS Nro 78/06/1 Dnro ISY-2006-Y-115 Annettu julkipanon jälkeen 7.8.2006 HAKIJA Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy Raivionsuntti 10 40520 Jyväskylä ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :ssä tarkoitettu ilmoitus

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Pitkäniemestä Mustasaareen Päijänteen Luotikkaalla ja töidenaloittamislupa,

Kaapelin rakentaminen Pitkäniemestä Mustasaareen Päijänteen Luotikkaalla ja töidenaloittamislupa, PÄÄTÖS Nro 57/06/1 Dnro ISY-2006-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen 17.5.2006 HAKIJA Vattenfall Verkko Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Pitkäniemestä Mustasaareen Päijänteen Luotikkaalla ja töidenaloittamislupa,

Lisätiedot

Vesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen vesijohtolinjan rakentamista varten ja töidenaloittamislupa, Jyväskylä.

Vesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen vesijohtolinjan rakentamista varten ja töidenaloittamislupa, Jyväskylä. PÄÄTÖS Nro 75/05/1 Dnro ISY-2005-Y-148 Annettu julkipanon jälkeen 15.7.2005 HAKIJA Jyväskylän kaupunki ASIA Vesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen vesijohtolinjan rakentamista varten

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Kilvensalmen ali Kilvensaloon Päijänteellä ja töidenaloittamislupa,

Kaapelin rakentaminen Kilvensalmen ali Kilvensaloon Päijänteellä ja töidenaloittamislupa, PÄÄTÖS Nro 68/08/1 Dnro ISY-2008-Y-66 Annettu julkipanon jälkeen 9.4.2008 HAKIJA Suur-Savon Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Kilvensalmen ali Kilvensaloon Päijänteellä ja töidenaloittamislupa, Korpilahti.

Lisätiedot

Leipäniemen sillan rakentamista koskevassa päätöksessä nro 19/03/3 rakentamistöille annetun rakentamisajan jatkaminen, Kuopio.

Leipäniemen sillan rakentamista koskevassa päätöksessä nro 19/03/3 rakentamistöille annetun rakentamisajan jatkaminen, Kuopio. PÄÄTÖS Nro 50/07/1 Dnro ISY-2007-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2007 HAKIJA Kuopion kaupunki ASIA Leipäniemen sillan rakentamista koskevassa päätöksessä nro 19/03/3 rakentamistöille annetun rakentamisajan

Lisätiedot

Saimaan Visulahden vesialueen ruoppaaminen sekä laiturin ja ruoppausmassoista tehtävän saaren rakentaminen huvipuistotoimintaa varten, Mikkeli.

Saimaan Visulahden vesialueen ruoppaaminen sekä laiturin ja ruoppausmassoista tehtävän saaren rakentaminen huvipuistotoimintaa varten, Mikkeli. PÄÄTÖS Nro 74/07/2 Dnro ISY-2007-Y-20 Annettu julkipanon jälkeen 21.6.2007 HAKIJA Visulahden Matkailu Oy ASIA Saimaan Visulahden vesialueen ruoppaaminen sekä laiturin ja ruoppausmassoista tehtävän saaren

Lisätiedot

Kolmen sähkökaapelin rakentaminen Äyskoskeen ja töidenaloittamislupa, Tervo.

Kolmen sähkökaapelin rakentaminen Äyskoskeen ja töidenaloittamislupa, Tervo. PÄÄTÖS Nro 108/06/1 Dnro ISY-2006-Y-170 Annettu julkipanon jälkeen 23.10.2006 HAKIJA Savon Voima Oyj ASIA Kolmen sähkökaapelin rakentaminen Äyskoskeen ja töidenaloittamislupa, Tervo. HAKEMUS Hakija on

Lisätiedot

ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentamiselle ympäristölupaviraston päätöksessä 65/06/1, asetetun määräajan pidentäminen, Korpilahti.

ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentamiselle ympäristölupaviraston päätöksessä 65/06/1, asetetun määräajan pidentäminen, Korpilahti. PÄÄTÖS Nro 95/08/1 Dnro ISY-2008-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2008 HAKIJA Kärkisten vesiosuuskunta ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentamiselle ympäristölupaviraston päätöksessä 65/06/1, 21.6.2006

Lisätiedot

Konnonsuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Karstula ja Kyyjärvi

Konnonsuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Karstula ja Kyyjärvi PÄÄTÖS Nro 86/09/1 Dnro ISY-2009-Y-25 Annettu julkipanon jälkeen 11.9.2009 ASIA Konnonsuon turvetuotantoalueen ympäristölupa, Karstula ja Kyyjärvi LUVAN HAKIJA Turvetuote Peat Bog Oy Soinintie 2008 40500

Lisätiedot

Aallonmurtajan rakentaminen Huilauksen tilan rantaan Päijänteen Kätkytsalon saaressa,

Aallonmurtajan rakentaminen Huilauksen tilan rantaan Päijänteen Kätkytsalon saaressa, PÄÄTÖS Nro 71/05/1 Dnro ISY-2005-Y-41 Annettu julkipanon jälkeen 8.7.2005 HAKIJA Joachim von Schantz ASIA Aallonmurtajan rakentaminen Huilauksen tilan rantaan Päijänteen Kätkytsalon saaressa, Sysmä. HAKEMUS

Lisätiedot

Kahden laiturin rakentaminen Matilanvirran varrelle ja töidenaloittamislupa, Sumiainen.

Kahden laiturin rakentaminen Matilanvirran varrelle ja töidenaloittamislupa, Sumiainen. PÄÄTÖS Nro 49/05/1 Dnro ISY-2005-Y-82 Annettu julkipanon jälkeen 18.5.2005 HAKIJA Sumiaisten kunta ASIA Kahden laiturin rakentaminen Matilanvirran varrelle ja töidenaloittamislupa, Sumiainen. HAKEMUS Hakija

Lisätiedot

Venelaiturin rakentaminen Sotkanniemen Haukilahden rantaan ja töidenaloittamislupa, Kuopio.

Venelaiturin rakentaminen Sotkanniemen Haukilahden rantaan ja töidenaloittamislupa, Kuopio. PÄÄTÖS Nro 116/04/1 Dnro ISY-2004-Y-220 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2004 HAKIJA Kuopion kaupunki ASIA Venelaiturin rakentaminen Sotkanniemen Haukilahden rantaan ja töidenaloittamislupa, Kuopio. HAKEMUS

Lisätiedot

Ruoppaus Aaltolan ja Kaukolan tilojen rannan edustalla, Hartola.

Ruoppaus Aaltolan ja Kaukolan tilojen rannan edustalla, Hartola. PÄÄTÖS Nro 111/04/1 Dnro ISY-2004-Y-165 Annettu julkipanon jälkeen 15.12.2004 HAKIJAT Tuija Kaivola ja Kirsi-Marja Mäkinen ASIA Ruoppaus Aaltolan ja Kaukolan tilojen rannan edustalla, Hartola. HAKEMUS

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 14/07/1 Dnro ISY-2006-Y-166 Annettu julkipanon jälkeen Huippupaikat Oy

PÄÄTÖS Nro 14/07/1 Dnro ISY-2006-Y-166 Annettu julkipanon jälkeen Huippupaikat Oy PÄÄTÖS Nro 14/07/1 Dnro ISY-2006-Y-166 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2007 HAKIJA Huippupaikat Oy ASIA Veden johtaminen Syvärin Tahkolahdesta Tahkovuoren laskettelurinteiden lumettamista varten ja sitä

Lisätiedot

Hakija on ympäristölupavirastoon toimittamassaan hakemuksessa pyytänyt lupaa asiakohdassa sanottuun rakentamiseen.

Hakija on ympäristölupavirastoon toimittamassaan hakemuksessa pyytänyt lupaa asiakohdassa sanottuun rakentamiseen. PÄÄTÖS Nro 25/05/1 Dnro ISY-2005-Y-5 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2005 HAKIJA Pärekoski Kaarteenmäki yksityisen tien tiekunta ASIA Vuorisjoen sillan rakentaminen, Vieremä. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

Riuttasalmen venesataman rakentaminen ja käyttöoikeus hanketta varten tarvittavaan vesialueeseen, Karstula.

Riuttasalmen venesataman rakentaminen ja käyttöoikeus hanketta varten tarvittavaan vesialueeseen, Karstula. PÄÄTÖS Nro 77/04/1 Dnro ISY-2004-Y-100 Annettu julkipanon jälkeen 18.8.2004 HAKIJA Karstulan kunta ASIA Riuttasalmen venesataman rakentaminen ja käyttöoikeus hanketta varten tarvittavaan vesialueeseen,

Lisätiedot

Tilalla on osuus Muuramen yhteisalueen vesialueeseen

Tilalla on osuus Muuramen yhteisalueen vesialueeseen PÄÄTÖS Nro 23/08/1 Dnro ISY-2007-Y-247 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2008 HAKIJA Arttu Jokinen ASIA Helmilän tilan rantaan tehdyn täytön ja ruoppauksen pysyttäminen, Muurame. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

Vesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen rumpujen rakentamiseksi Onkijoki -nimiseen puroon ja töidenaloittamislupa, Sysmä.

Vesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen rumpujen rakentamiseksi Onkijoki -nimiseen puroon ja töidenaloittamislupa, Sysmä. PÄÄTÖS Nro 59/07/1 Dnro ISY-2007-Y-119 Annettu julkipanon jälkeen 6.6.2007 HAKIJA Destia Tieliikelaitos ASIA Vesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen rumpujen rakentamiseksi Onkijoki

Lisätiedot

Vesi- ja viemärijohdon rakentaminen Lappalanjärveen sekä töidenaloittamislupa, Valkeala.

Vesi- ja viemärijohdon rakentaminen Lappalanjärveen sekä töidenaloittamislupa, Valkeala. PÄÄTÖS Nro 6/05/1 Dnro ISY-2004-Y-222 Annettu julkipanon jälkeen 10.1.2005 HAKIJA Niemenmaan vesihuolto-osuuskunta ASIA Vesi- ja viemärijohdon rakentaminen Lappalanjärveen sekä töidenaloittamislupa, Valkeala.

Lisätiedot

Kaapelilinjan rakentaminen Remesjoen ali ja töidenaloittamislupa, Kiuruvesi.

Kaapelilinjan rakentaminen Remesjoen ali ja töidenaloittamislupa, Kiuruvesi. PÄÄTÖS Nro 1/07/1 Dnro ISY-2006-Y-226 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2007 HAKIJA Savon Voima Oyj ASIA Kaapelilinjan rakentaminen Remesjoen ali ja töidenaloittamislupa, Kiuruvesi. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 32/09/2 Dnro ISY-2009-Y-21 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 32/09/2 Dnro ISY-2009-Y-21 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 32/09/2 Dnro ISY-2009-Y-21 Annettu julkipanon jälkeen 4.3.2009 ASIA Rinnakkaispoltolle Simpeleen tehtaiden kiinteän polttoaineen kattilassa 12.12.2008 myönnettyä ympäristölupaa koskeva toiminnanaloittamislupahakemus,

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Vatianjärven Kapeenlahteen ja töidenaloittamislupa, Äänekoski.

Kaapelin rakentaminen Vatianjärven Kapeenlahteen ja töidenaloittamislupa, Äänekoski. PÄÄTÖS Nro 58/04/1 Dnro ISY-2004-Y-91 Annettu julkipanon jälkeen 16.6.2004 HAKIJA Vattenfall Verkko Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Vatianjärven Kapeenlahteen ja töidenaloittamislupa, Äänekoski. HAKEMUS

Lisätiedot

Moottorikelkkareittisillan rakentaminen Hirvonjoen yli, Karttula, Kuopio

Moottorikelkkareittisillan rakentaminen Hirvonjoen yli, Karttula, Kuopio PÄÄTÖS Nro 83/09/1 Dnro ISY-2009-Y-154 Annettu julkipanon jälkeen 19.8.2009 HAKIJA Karttulan kunta ASIA Moottorikelkkareittisillan rakentaminen Hirvonjoen yli, Karttula, Kuopio HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

Kahden vesijohto- ja viemärilinjan rakentaminen Vanginveden alituksen osalta, Hankasalmi,

Kahden vesijohto- ja viemärilinjan rakentaminen Vanginveden alituksen osalta, Hankasalmi, PÄÄTÖS Nro 17/07/1 Dnro ISY-2007-Y-14 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2007 HAKIJA Kärkkäälän vesiosuuskunta ASIA Kahden vesijohto- ja viemärilinjan rakentaminen Vanginveden alituksen osalta, Hankasalmi,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 92/09/2 Dnro ISY-2009-Y-129 Annettu julkipanon jälkeen Mikkelin kaupunki

PÄÄTÖS Nro 92/09/2 Dnro ISY-2009-Y-129 Annettu julkipanon jälkeen Mikkelin kaupunki PÄÄTÖS Nro 92/09/2 Dnro ISY-2009-Y-129 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2009 HAKIJA Mikkelin kaupunki ASIA Ympäristölupaviraston 28.10.2008 annetussa päätöksessä, joka koskee kloorifenolipitoisen jäteveden

Lisätiedot

Vedenoton tilapäistä lisäämistä Kirmanjärvestä koskevan muutoksen tekeminen voimassa olevaan lupapäätökseen nro 102/Va/83, Iisalmi.

Vedenoton tilapäistä lisäämistä Kirmanjärvestä koskevan muutoksen tekeminen voimassa olevaan lupapäätökseen nro 102/Va/83, Iisalmi. PÄÄTÖS Nro 95/06/1 Dnro ISY-2006-Y-145 Annettu julkipanon jälkeen 6.9.2006 HAKIJA Ylä-Savon Vesi Oy ASIA Vedenoton tilapäistä lisäämistä Kirmanjärvestä koskevan muutoksen tekeminen voimassa olevaan lupapäätökseen

Lisätiedot

Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Kauppilansalmeen ja töidenaloittamislupa, Liperi

Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Kauppilansalmeen ja töidenaloittamislupa, Liperi PÄÄTÖS Nro 45/05/2 Dnro ISY-2005-Y-72 Annettu julkipanon jälkeen 2.5.2005 HAKIJA Liperinsalon vesiosuuskunta ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Kauppilansalmeen ja töidenaloittamislupa, Liperi

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen ASIA

LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUPAPÄÄTÖS Nro 107/05/1 Dnro Psy-2005-y-127 Annettu julkipanon jälkeen 7.10.2005 1 ASIA Uittoyhdistykselle kuuluvan määräalan myyminen kiinteistöstä Kemijoen lauttausyhdistyksen alue RN:o 14:7, Kemi LUVAN

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen Hoikansalmen alituksen osalta Latosaareen, Kinnula.

Vesijohdon rakentaminen Hoikansalmen alituksen osalta Latosaareen, Kinnula. PÄÄTÖS Nro 116/08/1 Dnro ISY-2008-Y-133 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2008 HAKIJA Kinnulan kunta ASIA Vesijohdon rakentaminen Hoikansalmen alituksen osalta Latosaareen, Kinnula. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

Kotalahden pudotuspaikkaa koskevan muutoksen hakeminen uittosääntöön, Pielavesi.

Kotalahden pudotuspaikkaa koskevan muutoksen hakeminen uittosääntöön, Pielavesi. PÄÄTÖS Nro 85/04/1 Dnro ISY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 8.9.2004 HAKIJAT Risto Heikkinen ja Sirpa Heikkinen ASIA Kotalahden pudotuspaikkaa koskevan muutoksen hakeminen uittosääntöön, Pielavesi.

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2009 ASIA HAKIJA Kaitasuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa (korkeimman hallinto-oikeuden

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 22/05/1 Dnro ISY-2005-Y-3 Annettu julkipanon jälkeen Savon Voima Lämpö Oy

PÄÄTÖS Nro 22/05/1 Dnro ISY-2005-Y-3 Annettu julkipanon jälkeen Savon Voima Lämpö Oy PÄÄTÖS Nro 22/05/1 Dnro ISY-2005-Y-3 Annettu julkipanon jälkeen 25.2.2005 HAKIJA Savon Voima Lämpö Oy ASIA Veden johtaminen käytettäväksi kaukolämpöverkon jäähdytysvetenä ja sitä varten tarpeellisten vedenotto-

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

Venesataman sekä huoltolaiturin ja veneluiskan rakentaminen Leppäveden Leppälahteen, Jyväskylän maalaiskunta.

Venesataman sekä huoltolaiturin ja veneluiskan rakentaminen Leppäveden Leppälahteen, Jyväskylän maalaiskunta. PÄÄTÖS Nro 42/05/1 Dnro ISY-2004-Y-199 Annettu julkipanon jälkeen 11.5.2005 HAKIJA Leppälahti-Savio vesihuolto-osuuskunta ASIA Venesataman sekä huoltolaiturin ja veneluiskan rakentaminen Leppäveden Leppälahteen,

Lisätiedot

Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Iiksenjoen alitse Pielisensuun kylässä, Joensuu.

Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Iiksenjoen alitse Pielisensuun kylässä, Joensuu. PÄÄTÖS Nro 64/05/2 Dnro ISY-2005-Y-62 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2005 HAKIJAT Seija ja Pentti Hyvärinen ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Iiksenjoen alitse Pielisensuun kylässä, Joensuu.

Lisätiedot

Yleisen paikallisväylän määrääminen Syvärin Liestynselältä Ruokosalmen kautta Karsikkoselälle ja töidenaloittamislupahakemus, Nilsiä.

Yleisen paikallisväylän määrääminen Syvärin Liestynselältä Ruokosalmen kautta Karsikkoselälle ja töidenaloittamislupahakemus, Nilsiä. PÄÄTÖS Nro 24/05/1 Dnro ISY-2004-Y-215 Annettu julkipanon jälkeen 16.3.2005 HAKIJA Nilsiän kaupunki ASIA Yleisen paikallisväylän määrääminen Syvärin Liestynselältä Ruokosalmen kautta Karsikkoselälle ja

Lisätiedot

Tainionvirran uuden sillan rakentaminen valtatietä 4 varten ja töidenaloittamislupa, Hartola

Tainionvirran uuden sillan rakentaminen valtatietä 4 varten ja töidenaloittamislupa, Hartola PÄÄTÖS Nro 78/08/1 Dnro ISY-2008-Y-72 Annettu julkipanon jälkeen 9.5.2008 HAKIJA Hämeen tiepiiri ASIA Tainionvirran uuden sillan rakentaminen valtatietä 4 varten ja töidenaloittamislupa, Hartola HAKEMUS

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Tuhkan käyttö Pirinsuon luonnonravintolammikon munkkien ja kanavien sulattamiseen, Taivalkoski Pekka Vääräniemi

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 142/09/2 Dnro ISY-2009-Y-7 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 142/09/2 Dnro ISY-2009-Y-7 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 142/09/2 Dnro ISY-2009-Y-7 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2009 ASIA Kiialansuon turvetuotantoalueen ympäristölupa- ja toiminnanaloittamislupahakemus sekä Hepolammen ja Katralammen vedenkorkeuden

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Ivalojoen Pajakosken alueen rantojen suojaamista koskevan lupapäätöksen nro 90/04/1 rakentamisajan jatkaminen,

Lisätiedot

Jäähdytysveden johtaminen yhtiön vaneritehtaalle sekä otto- ja purkuputkien ynnä laiturin pysyttäminen Pielisjoessa, Joensuun kaupungissa.

Jäähdytysveden johtaminen yhtiön vaneritehtaalle sekä otto- ja purkuputkien ynnä laiturin pysyttäminen Pielisjoessa, Joensuun kaupungissa. PÄÄTÖS Nro 39/07/2 Dnro ISY-2006-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 23.4.2007 HAKIJA UPM-Kymmene Wood Oy ASIA Jäähdytysveden johtaminen yhtiön vaneritehtaalle sekä otto- ja purkuputkien ynnä laiturin pysyttäminen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen 1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

Rakennettavat putket painoineen upotetaan koko vesistön alituksen osuudelta pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitetään.

Rakennettavat putket painoineen upotetaan koko vesistön alituksen osuudelta pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitetään. PÄÄTÖS Nro 126/08/2 Dnro ISY-2008-Y-208 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2008 HAKIJA Kontiolahden kunta ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Hukkasalmen ja Höytiäisen kanavan ali, Polvijärvi ja

Lisätiedot

Ratulansalmen raittisillan rakentaminen ja töidenaloittamislupa, Artjärvi.

Ratulansalmen raittisillan rakentaminen ja töidenaloittamislupa, Artjärvi. PÄÄTÖS Nro 89/08/1 Dnro ISY-2008-Y-101 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2008 HAKIJA Hämeen tiepiiri ASIA Ratulansalmen raittisillan rakentaminen ja töidenaloittamislupa, Artjärvi. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 49/09/1 Dnro ISY-2009-Y-96 Annettu julkipanon jälkeen Tuula Hokka-Pitkonen

PÄÄTÖS Nro 49/09/1 Dnro ISY-2009-Y-96 Annettu julkipanon jälkeen Tuula Hokka-Pitkonen PÄÄTÖS Nro 49/09/1 Dnro ISY-2009-Y-96 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2009 HAKIJAT Arto Pitkonen Tuula Hokka-Pitkonen ASIA Maalämpöputkiston rakentaminen Alalampeen ja ruoppaus Tuomelan tilan edustalla,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

Vesistöpenkereen rakentaminen Päijänteen Kuhmoisten Karklahteen kevyen liikenteen väylää varten, Kuhmoinen.

Vesistöpenkereen rakentaminen Päijänteen Kuhmoisten Karklahteen kevyen liikenteen väylää varten, Kuhmoinen. PÄÄTÖS Nro 80/08/1 Dnro ISY-2008-Y-40 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2008 HAKIJA Keski-Suomen tiepiiri ASIA Vesistöpenkereen rakentaminen Päijänteen Kuhmoisten Karklahteen kevyen liikenteen väylää varten,

Lisätiedot

Oikeus tarvittaviin alueisiin hankitaan maantielain sekä maakäyttö- ja rakennuslain mukaisesti.

Oikeus tarvittaviin alueisiin hankitaan maantielain sekä maakäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. PÄÄTÖS Nro 74/09/1 Dnro ISY-2009-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 15.7.2009 HAKIJA Savo-Karjalan tiepiiri ASIA Murennosjoen kevytliikennesillan rakentaminen ja töidenaloittamislupa, Vieremä. HAKEMUS Hakija

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

Sillan rakentaminen Lepikonjoen yli ja töidenaloittamislupa, Kitee

Sillan rakentaminen Lepikonjoen yli ja töidenaloittamislupa, Kitee PÄÄTÖS Nro 128/09/2 Dnro ISY-2009-Y-171 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2009 HAKIJA Ratahallintokeskus ASIA Sillan rakentaminen Lepikonjoen yli ja töidenaloittamislupa, Kitee HAKEMUS Ratahallintokeskus

Lisätiedot

Ympäristökeskus on perustellut hakemusta seuraavasti:

Ympäristökeskus on perustellut hakemusta seuraavasti: PÄÄTÖS Nro 23/05/2 Dnro ISY-2005-Y-52 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2005 HAKIJA Pohjois-Karjalan ympäristökeskus ASIA Väliaikainen poikkeaminen Pielisen luonnonmukaisesta juoksutuksesta HAKEMUS Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Valokaapelin asentaminen Saimaaseen Pikisaaren ja Voisalmensaaren välille ja töidenaloittamislupa,

Valokaapelin asentaminen Saimaaseen Pikisaaren ja Voisalmensaaren välille ja töidenaloittamislupa, PÄÄTÖS Nro 86/08/2 Dnro ISY-2008-Y-175 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2008 HAKIJA Elisa Oy ASIA Valokaapelin asentaminen Saimaaseen Pikisaaren ja Voisalmensaaren välille ja töidenaloittamislupa, Lappeenranta

Lisätiedot

Kolmen retkeilyreittisillan rakentaminen Ämmäkosken alapuolelle Kämärillä, Varkaus.

Kolmen retkeilyreittisillan rakentaminen Ämmäkosken alapuolelle Kämärillä, Varkaus. PÄÄTÖS Nro 40/07/1 Dnro ISY-2007-Y-49 Annettu julkipanon jälkeen 25.4.2007 HAKIJA Varkauden kaupunki ASIA Kolmen retkeilyreittisillan rakentaminen Ämmäkosken alapuolelle Kämärillä, Varkaus. HAKEMUS Hakija

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen 25.4.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Kahden pienvoimalaitoksen rakentaminen Kalajanjoen sivu-uomaan, Haapajärvi Merja ja Pasi Tytärniemi Reisjärventie

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 145/08/1 Dnro ISY-2008-Y-182 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 145/08/1 Dnro ISY-2008-Y-182 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 145/08/1 Dnro ISY-2008-Y-182 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2008 HAKIJA Seppo Kuhmonen ASIA Pengerlaiturin pysyttämistä Pula-Ahon tilan rannassa Vahangalla koskeva hakemus, Karstula HAKEMUS

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Selkäsaaren aallonmurtajan poistamisajan jatkaminen, Kemi Morenia Oy PL 81 90101 OULU 2 HAKEMUS Morenia

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 1 ASIA HAKIJA Osallistumistarjousmenettely Ruukinkosken voimalaitoksen rakentamishankkeessa, Siikajoki Koskienergia Oy

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 78/10/2 Dnro ISAVI/141/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2010 HAKIJA Perkaus Oy ASIA Uittosäännön kumoaminen Ulponniemen pudotuspaikan osalta, Kesälahti

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Kivijärven Saarensalmeen ja töidenaloittamislupa, Kinnula.

Kaapelin rakentaminen Kivijärven Saarensalmeen ja töidenaloittamislupa, Kinnula. PÄÄTÖS Nro 27/09/1 Dnro ISY-2009-Y-84 Annettu julkipanon jälkeen 4.5.2009 HAKIJA Vattenfall Verkko Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Kivijärven Saarensalmeen ja töidenaloittamislupa, Kinnula. HAKEMUS Hakija

Lisätiedot

Aallonmurtajan rakentaminen Honkarannan tilan rantaan Päijänteen Kätkytsalon saaressa,

Aallonmurtajan rakentaminen Honkarannan tilan rantaan Päijänteen Kätkytsalon saaressa, PÄÄTÖS Nro 72/05/1 Dnro ISY-2005-Y-33 Annettu julkipanon jälkeen 8.7.2005 HAKIJA Petri Linnasalmi ASIA Aallonmurtajan rakentaminen Honkarannan tilan rantaan Päijänteen Kätkytsalon saaressa, Sysmä. HAKEMUS

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Ala-Keiteleen Pyyrinlahden Keitaansalmeen ja töidenaloittamislupa,

Kaapelin rakentaminen Ala-Keiteleen Pyyrinlahden Keitaansalmeen ja töidenaloittamislupa, PÄÄTÖS Nro 102/04/1 Dnro ISY-2004-Y-191 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2004 HAKIJA Vattenfall Verkko Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Ala-Keiteleen Pyyrinlahden Keitaansalmeen ja töidenaloittamislupa, Äänekoski.

Lisätiedot

Moottorikelkkareittisillan rakentaminen Syvärinjoen yli, Varpaisjärvi

Moottorikelkkareittisillan rakentaminen Syvärinjoen yli, Varpaisjärvi PÄÄTÖS Nro 76/08/1 Dnro ISY-2008-Y-43 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2008 HAKIJA Varpaisjärven kunta ASIA Moottorikelkkareittisillan rakentaminen Syvärinjoen yli, Varpaisjärvi HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010

PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 4/10/2 Dnro ISAVI/33/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2010 Asia on ratkaistu Itä-Suomen ympäristölupaviraston istunnossa 17.12.2009. Itä-Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentamista koskevan päätöksen nro 54/2004/4 osittainen

Lisätiedot