OTE PÖYTÄKIRJASTA. Kunnanhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OTE PÖYTÄKIRJASTA. Kunnanhallitus"

Transkriptio

1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Kunnanhallitus Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamiseksi sekä luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä 638/ /2016 KH 200 Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää päivätyllä kirjeellään lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamiseksi sekä luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä. Lausunnot pyydetään antamaan mennessä. Lausuntopyyntöön tulee vastata sähköisellä kyselyllä. Reformiministeriryhmä on linjannut hallitusohjelman ja hallituksen marraskuussa 2015 tekemien linjausten mukaisesti, että sairaalaverkkoa ja yhteis- päivystyspalveluita uudistetaan. Vaativin erikoisalapäivystys kootaan 12 sairaalaan, joissa ylläpidetään ympärivuorokautista laajan päivystyksen yksikköä. Muissa keskussairaaloissa järjestetään ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystys, joka sisältää tavallisimmin tarvittavien erikoisalojen päivystyksen ja sosiaalipäivystyksen. Lähipalvelut on tarkoitus turvatta ja niitä tarjottaisiin jatkossa monin eri tavoin siten, että maan eri osissa etäisyydet ja muut alueelliset erityispiirteet huomioidaan. Lähipalveluina annettavaa kiireellistä vastaanottotoimintaa terveyskeskuksissa vahvistetaan. Asiakasturvallisuuden sekä sosiaalipalvelujen laadun ja vaikuttavuuden takaamiseksi sosiaalipalveluja voitaisiin keskittää valtakunnallisesti tai alueellisesti järjestettäviksi terveyspalvelujen tai tarpeen mukaan muiden palvelujen yhteydessä. Saumattoman palvelun toteuttamiseksi sekä kiireettömän että kiireellisen hoidon yhteydessä tulee arvioida mahdollinen sosiaalihuollon tarve. Sosiaalipäivystystä on järjestettävä sekä laajan ympärivuorokautisen terveydenhuollon päivystysyksikön yhteydessä että erikoissairaanhoidon yhteis- päivystyksen yhteydessä. Velvoitetta psykososiaalisen tuen järjestämiseen sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyönä osana kiireellistä hoitoa selkeytetään. Kaikissa päivystystä toteuttavissa yksiköissä tulee olla riittävät voimavarat ja osaaminen. Esityksessä säädetään erikoissairaanhoidon työnjaosta osoittamalla tiettyjä tehtäviä valtakunnallisesti vähempään kuin viiteen yliopistollisen sairaalan yksikköön sekä alueellisesti viiteen yliopistolliseen sairaalaan tai vastaavan tasoiseen sairaalaan taikka 12 laajaa päivystystä ylläpitävään sairaalaan. Leikkaustoiminta, joka edellyttää leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa, tulee koota niihin sairaaloihin,

2 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 2 Kunnanhallitus joissa on ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystys. Lausuntopyynnön liitteenä on alustava luonnos valtioneuvoston asetukseksi erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä taustamateriaaliksi. Kyseisen asetuksen valmistelu on vielä käynnissä. Erikoissairaanhoidon työnjakoa ja eräiden tehtävien keskittämistä koskevasta asetusluonnoksesta on tarkoitus järjestää erillinen lausuntokierros syksyllä Ensihoitopalvelussa erityisvastuualueen ensihoitokeskuksen tehtäviä palvelutasopäätöksen laatimisessa, ohjeistuksen yhteensovittamisessa ja valmiussuunnittelussa vahvistetaan. Ensihoitopalvelua koskevaa asetusta on tarkoitus muuttaa vuoden 2016 aikana. Ensihoitopalvelua koskevasta asetusluonnoksesta järjestetään erillinen lausuntokierros syksyllä Uudistukset on tarkoitus toteuttaa keskenään yhteen sovitetusti siten, että ne tukevat myös sote-uudistuksen tavoitteiden toteutumista. Uudistusten on tarkoitus tulla voimaan ja siirtymäaika tulee olemaan 1-2 vuotta. Lausuntoa on valmisteltu Keski -Uudenmaan sote-hankkeessa kuntien sosiaali - ja terveysjohtajien yhteistyönä. Sosiaali- ja terveyslautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan Esitys: Kunnanhallitus päättää antaa liitteenä olevan lausunnon sosiaali- ja terveysministeriölle ja antaa sen myös valtuustolle tiedoksi. Tämä pykälä tarkastetaan heti kokouksessa. Lisätietoja: sosiaali- ja terveysjohtaja Erja Pentti, puh Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 2. Nurmijärvellä jakelu kopio + webropolvastaus säköisesti: Soteltk /Aarela Pentti Salminen Nousiainen

3 Lausuntopyvntökysely Vastausaika :54:45 Lausuntopyyntö Vastaajatahon virallinen nim, Nimi Nurmijärven kunta 2 V a s t a u k s e n k i r j a n n e e n he n k i l ö n ni mi Nimi Anne Pölönen, kunnansihteeri ` l a s t a u k s e n va s t u u n e n ki f ö n vh t e vs t l e d o ' Etunimi Sukunimi Sähköposti Erja Pentti erjja.pentti@nurmijarvi.fi 4 Onk o va sta a ja Kunta Sosiaali- ja terveydenhuollon k untayhtymä tai yhteistoiminta-alue Muu kuntayhtymä tai kuntien yhteistoimintaelin valtion viranomainen Järjestö Joku muu l 5. Esit J k s en ta vo itt een a on va rmi sta a pa lve lu je n v hde nver ta l nen sa a ta v u u s rl:.ttä J? osa a minen pa lvelu ja ta rioava ssa ;a nolta va ssa vk slk össä ja a sia k a s- ja potilastu rva llisu u s. Lisä k si u u d istu k sen t a roltteena on hillitä k u sta nnu st en k a svu a. Eslt vk s en mu k a a n sa iraala - la pä lwlstvsverk koa tu vlstettä lsl ia sta a ma a n va es ton t a rpee seen va lta k u nna llisesti k oord inold u sti ja vh tena i slr, peru s te!n Onko uudistus tarpeellinen? 1 kantaa

4 E, Päivystyksen ja erikoissairaanhoidon rakenteiden uudistus on tarpeellinen. Erityisosaamisen keskittäminen, voimavarojen rationaalisen käytön mahdollistaminen ja yhtenäiset toiminnan perusteet lisäävät potilas /asiakasturvallisuutta ja laatua. Sairaala-ja päivystysverkkoa tiivistettäessä on kuitenkin huomioitava väestön mahdollisimman viiveetön hoitoon pääsy ja potilasturvallisuus myös haja-asutusalueilla. Toimivia hoito - ja palveluketjuja riittävän suurilla alueilla (n henkilön väestöpohja ) ei ole tarkoituksenmukaista hajottaa. Taloudellisten tavoitteiden saavuttaminen on myös varmistettava. EsitvKSessa ehdotetaan sä ä de tt ä v ä k si tervevdenhuoitolaissa ensihoitopa lvelu n jane stämisestä ;39Q 40 j la ensiholtokeskuksesta j. O va tk o eh dot et u t s ä ä n nö k s et tarkoituksenmukaisia`' kantaa 0 ' i Voitte p e r u s t e l l a e dellista astaustanne o Säännös on tarkoituksenmukainen. Palvelun integroiminen kotiin tuotettaviin akuuttipalveluihin on erityisen tärkeää. Ensihoidon, sosiaalipalveluiden, kotisairaanhoidon /kotisairaalatoiminnan ja mielenterveys- ja päihdepalvelujen tulee muodostaa saumaton kokonaisuus. Tässä yhteydessä on tärkeää varmistaa, ettei päällekkäisiä palveluita tuoteta. Tärkeää on, että ensihoito ja yhteispäivystys muodostavat yhden toiminnallisen kokonaisuuden jossa ensihoito on päivystyksen liikkuva osa. o Hoidon tarpeen arvioinnin lisääminen säädökseen on tarkoituksenmukaista. Hoitojen kehittyessä yhä suurempi osa potilaista voidaan hoitaa paikan päällä ilman kuljetusta. Lisäksi hoidon tarpeen arviointi mahdollistaa asiakkaan ohjaamisen myös kiireettömään tai puolikiireelliseen hoitoon terveydenhuoltoon tai sosiaalipalveluiden asiakkuuteen. o Ensihoitopalvelujen alueellinen koordinaatioja yhdenmukaisuus edistävät potilasturvallisuutta ja toiminnan laatua. Ensihoidolle suunnitteilla olevat tehtävät, kuten hoidon tarpeen arvio ja aiempaa vahvempi asiakasohjaus, vaativat kuitenkin myös paikallisen palvelujärjestelmän laajaa tuntemusta. Laajalla alueella, kuten nykyisellä HYKS-ERVA- alueella ja tulevassa Uudenmaan maakunnassa koordinaatio tulee järjestää niin, että paikallisten olosuhteiden ja palvelujärjestelmän tuntemus turvataan. Tämä on mahdollista organisoida esimerkiksi HUS:n sairaanhoitoalueiden pohjalta siten, että niille perustetaan alueellisia koordinaatiokeskuksia varsinaisen ensihoitokeskuksen alaisuuteen. Tällöin varmistetaan mahdollisimman tiivis integraatio muiden kotiin tuotettavien palveluiden ja muun palvelujärjestelmän kanssa. Siirtokuljetusten järjestäminen ja organisointi on tarkoituksenmukaista lisätä ensihoitokeskuksen tehtäviin. Tämä mahdollistaa resurssien kohdentamisen myös uusimuotoisiin ensihoidon tuottamistapoihin osana kotiin luotettavia akuuttipalveluita. Ensihoitokeskuksen osallistuminen alueelliseen valmius- ja varautumissuunnitteluun yhdessä muiden toimijoiden kanssa on tarpeellista, jotta suunnittelu tapahtuisi nykyistä koordinoidummin. 9 Esi ty k s es sä e hd ote ta a n s ä ä de tt ä vä k s i te rv ev de nh u ol to la lssa e ri k oi ss a i ra a n ho id on ty ön ja os ta j a erä id en t eh tä vi en Kes k i ttä mi ses tä (4 5 ) O nk o ehd ot ett u sä ä nn ös ta rk oit u k sen mu k a i ne n- 0 kantaa,, C Joltte perustella edellistä vastaustannfe On tarkoituksenmukaista keskittää harvinaiset ja erityisen vaativat hoidotja toimenpiteet valtakunnallisesti. Erikoissairaanhoidon alueellisen leikkaustoiminnan keskittäminen tulee järjestää siten, että alueen väestöpohja on riittävän kokoinen (n henkilöä ), alueen sairaalassa on erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteispäivystys, synnytysten määrä on vähintään n vuosittain ja sairaalassa on edustettuina päivystyksen kannalta tärkeät erikoisalat ja muut tavallisimmat ison potilasvolyymin erikoisalat. Pienempien erikoisalojen avohoitopalveluja voidaan potilaslähtöisyyden näkökulmasta järjestää myös maakuntatasoisesti organisoituina, mutta sellaisessa sairaalassa tuotettuna, jossa on yhteispäivystys. Näin mahdollistetaan alueellisesti riittävä perusterveydenhuollon tuki, varmistetaan erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon rajat ylittävien hoito- ja palveluketjujen toiminta sekä turvataan osaaminen, resurssit, toiminnan tehokkuus ja laatu. Nämä

5 seikat tulee huomioida erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksessa sairaaloitten työnjaosta. Esitykses sä ehdotetaan säädettäväksi tervevdenhuoltolals sa kiireellisesta hoidosta i5t) i tarkoituksenmukainen2 Onko ehdotettu s äännös 0 1 kyllä : kantaa, 112. Voitte perustella edellistä iastaustanne Säädös on tarkoituksenmukainen. Suun terveydenhuollon liittäminen erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteispäivystykseen voi olla tarpeellista silloin kun alueen väestöpohja on n , ei pelkästään laajan päivystyksen yhteyteen. Kiireellistä perusterveydenhuollon vastaanottotoimintaa tulisi järjestää osana muuta vastaanottotoimintaa arkisin klo 8-16 (18), etäisyyksien ja/tai ison väestömäärän edellyttäessä myös la-su, niille potilaille, joilla on kiireellinen avun tarve, mutta ongelman ratkaisu ei edellytä yhteispäivystyksen resurssien käyttöä. Päivystysasetuksen tarkoittama päivystys on syytä keskittää yhteispäivystyksiin 24/7, jotta riittävä osaaminen, potilasturvallisuus ja resurssit voidaan turvata. Päivystyksen ja akuuttiosastohoidon mahdollisimman kattava keskittäminen yhteispäivystystä hoitavaan sairaalaan mahdollistaa myös yhdenmukaisen ja tasalaatuisen potilasohjauksen alueellisesti. 13_ Esltyksessa ehdotetaan säädettäväksl terveydennuoltolalssa sosiaalihuollon tarpeen arvioinnista (53 a 1 Onko ehdotettu säännös tarkoituksenmukalnenn kantaa 14. Voitte perustella edellistä vastaustanne Asiakkaiden ja potilaiden laaja -alainen palvelutarpeen arviointi monialaisesti on tarkoituksenmukaista. Laaja-alaisen palvelutarpeenarvioin arvioidaan pitkällä tähtäimellä tuovan kustannussäästöä ja paremman mahdollisuuden vaikuttavuuden lisäämiseen erityisesti paljon palvelua vaativissa asiakassegmenteissä. Asiakasarvon tuottamiseen tarvitaan sekä sosiaali - että terveydenhuollon yhteistä palvelutarpeenarviota unohtamatta asiakkaan itsensä osallistumista. Myös jatkossa on huolehdittava, että sosiaalipäivystystä osataan hyödyntää esim. perhe - ja lähisuhdeväkivaltaa koskevissa asioissa, lakisääteisessä yhteydenotossa sosiaalihuoltoon, lastensuojeluilmoitusten tekemisessä tai viranomaisyhteistyössä. Esimerkiksi tämän kaltaisissa perheen kriisitilanteissa aikaisessa vaiheessa sosiaalihuollon arvioimiseksi tehdyt yhteydenotot ovat omiaan auttamaan lapsia ja vanhempia oikea-aikaisesti palvelun piiriin, ehkäisemään pitkäaikaista asiakkuutta ja vähentämään kustannuksia. Nykyisellään sosiaalipäivystyksen sosiaalityöllä on haasteita vastata asiakkaiden/potilaiden laaja -alaiseen palvelutarpeenarviointiin työn luonteeseen kuuluvien kiireellisten ja välttämättömien työtehtävien tullessa kiireellisesti hoidettaviksi tehtäviksi. Jatkossa sairaalassa tehtävää sosiaalityötä tulee kehittää vastaamaan asiakkaiden /potilaiden laaja -alaiseen palvelutarpeenarviointiin. Parhaimmillaan päällekkäisen työn vähenemistä tukee, jos kaikki palvelutarpeen arvioinnit saadaan samaan tietojärjestelmään. 5. E slt vk s ess ä e hdo tet a a n sä ä det tä ^ iä k si sos la a lih u ol tol a issa s osl a a l iu ä lvv sty k se stä i2 9 ; O n k o e h d o t e tt u s a a n n o s tarkoltuksenmukalnen"i

6 kantaa 16 Voitte perustella edellistä vastaustanne Säädös on tarkoituksenmukainen. Sosiaalipäivystyksen liittäminen myös erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteispäivystykseen on tarpeellista asiakkaiden ja potilaiden kokonaisvaltaisen hoidon ja ohjauksen toteuttamiseksi E s i t y k s e s s ä e h d o t e t a a n s ä ä d e t t ä v ä k s i s o s i a a { i h u o l t o l a i s s a s o s i a a l l p a l v e l u i e n j ä r j e s t ä m i s e s t ä m u i d e n pal ` / e t uj e n v a 1 O n k o e h d o t e t t u s ä ä n n d s t a r k o i t u k s e n m u k a i n e n e ioess< ( kyllä kantaa 18 Voitte perustella edellista vastaustanne Sosiaalipäivystystyössä järjestämistavasta riippumatta tulee turvata mahdollisuus oma-aloitteisiin kiireellisiin kotikäynteihin tai mahdollisuus lähteä arvioimaan tilannetta ja tuen tarvetta poliisin pyytämänä asiakkaan kotiin. Usein kotikäyneillä tarvitaan poliisilta virka-apua, jonka järjestyminen tulee turvata. Toimiakseen hallituksen esityksen lähtökohtien mukaisesti ja integraatioon perustuen tulee työntekijöiden päästä katsomaan ja kirjaamaan asiakkaan kannalta merkitykselliset tiedot kokonaisvaltaisen palvelun tavoittamiseksi periaatteena yksi asiakas, yksi tieto ja yksi suunnitelma. Oleellista on myös terveydenhuoltopalveluiden lisäksi sosiaalityön arvio asiakkaalle tarjottavista jatkopalveluista ja niiden saumaton järjestäminen., jotta yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa toimisi. Järjestämistapakysymystä tulee tarkastella siten myös sidoksissa kriisi- Asiakkaiden kriisiavun turvaamiseksi tulisi kriisiapu järjestää 24h aukottomasti viranomaistyönä saumattomasti ja äkillisissä kriisi-ja häiriötilanteiden johtamisella olisi sen vaatima painoarvo ja häiriötilanteiden kokonaisvaltaiseen hoitoon.? 5. ` l a p a a m u o t o i s l a h u o m i o s t a e s i t yks e s t ä Sosiaalihuollon tarpeen arvioinnin ja sosiaalipäivystyksen liittäminen säädöksiin, ml. riittävien voimavarojen osoittaminen näihin toimintoihin, on selkiyttävää ja edistää asiakkaiden ja potilaiden kokonaisvaltaista hoitoa ja palvelua. Kiireellistä psykososiaalisen tuen järjestämistä tulee selkeyttää toimijoiden yhteistoiminnassa. Huolimatta siitä, minkä palveluiden yhteydessä sosiaalipäivystystä toteutetaan toteutettaessa., on sosiaalipäivystyksen sosiaalityön vahva osaaminen huomioitava uudistusta 20 1 a p a a mu o to ise t hu o mi onn e lii tt een ä ole l a st a lu o nn ok s es ta va lti on eu \ o sto n a se tu k se k s parivstyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä iireellisen holaor Päivystysasetuksen tarkoittama päivystys on syytä keskittää yhteispäivystyksiin 2417, jotta riittävä osaaminen, potilasturvallisuus ja resurssit voidaan turvata. Päivystyksen ja akuuttiosastohoidon mahdollisimman kattava keskittäminen yhteispäivystystä hoitavaan sairaalaan mahdollistaa myös yhdenmukaisen ja tasalaatuisen potilasohjauksen alueellisesti.

1(5) Lausunto TAUSTATIEDOT. 1. Vastaajatahon virallinen nimi: Mäntsälän kunta. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi: Rintala Eija, perusturvajohtaja

1(5) Lausunto TAUSTATIEDOT. 1. Vastaajatahon virallinen nimi: Mäntsälän kunta. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi: Rintala Eija, perusturvajohtaja 1(5) Lausunto TAUSTATIEDOT 1. Vastaajatahon virallinen nimi: Mäntsälän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi: Rintala Eija, perusturvajohtaja 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot ja o Rintala

Lisätiedot

Etunimi Sukunimi Sähköposti. Sirpa Hartojoki

Etunimi Sukunimi Sähköposti. Sirpa Hartojoki Lausuntopyyntö 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Muonion kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Päivi Salminen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Sirpa

Lisätiedot

LAKIEHDOTUKSET. Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta

LAKIEHDOTUKSET. Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta 59 LAKIEHDOTUKSET Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan terveydenhuoltolain (1326/2010) 3 :n 4 kohta, muutetaan 39 :n 1 ja 3 momentti, 40 :n 1 momentin 1 kohta,

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par. 1(6) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus

Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus 1 Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus Sairaaloiden työnjakoa, sosiaalipäivystystä ja yhteispäivystyspalveluja uudistetaan osana sote-uudistusta. Ihmisille tarjotaan jatkossakin palveluita monin

Lisätiedot

Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä

Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä Peruspalveluiden päivystys uusissa säädöksissä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Kuntatalo, Toinen linja 14, Helsinki 7.2.2018 Timo Keistinen lääkintöneuvos Alueellisen erikoissairaanhoidon järjestämisen

Lisätiedot

Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja

Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja Sosiaalipäivystys osana päivystysuudistusta 26.5.2016 Valmiusseminaari erityisasiantuntija Virva Juurikkala, STM Päivystysuudistus lausunnolla Valmisteilla oleva uudistuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 11/2016 1 (8) Päätettävä tässä kokouksessa 8 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle päivystyksen ja erikoissairaanhoidon rakenteiden uudistusta koskevista

Lisätiedot

Laki. terveydenhuoltolain muuttamisesta

Laki. terveydenhuoltolain muuttamisesta Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan terveydenhuoltolain (1326/2010) 3 :n 4 kohta, muutetaan 39 :n 1 ja 3 momentti, 40 :n 1 momentin johdantokappale ja 1 kohta

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par. 1(4) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Valtion virastotalo, Turku 26.4.2017 Lääkintöneuvos, STM 1 9.5.2017 Päivystyksen ja erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto

Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto Sosiaali- ja terveysjohtajien neuvottelupäivät Kuntatalo Toinen linja 14 Helsinki 14.2.2017 Lääkintöneuvos Timo Keistinen 14.2.2017 1 Kansanterveystyö

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par. 1(5) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.

Sähköisen kyselyn Internet osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par. 1(6) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen tai Seuraava painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (9) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (9) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (9) 175 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle päivystyksen ja erikoissairaanhoidon rakenteiden uudistusta koskevista lakiluonnoksista HEL

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain muutokset

Terveydenhuoltolain muutokset Terveydenhuoltolain muutokset Sote- ja aluehallintouudistus sekä varautuminen STM:n valmiusseminaari Haikon kartano Haikkoontie 114, Porvoo 26. - 27.5.2016 Timo Keistinen lääkintöneuvos STM 30.5.2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Missä ja miten päivystetään vuonna 2018

Missä ja miten päivystetään vuonna 2018 Missä ja miten päivystetään vuonna 2018 Päivystys 2016 Messu- ja kongressikeskus Paviljonki Jyväskylä 16.- 17.11.2016 Lääkintöneuvos Timo Keistinen 23.11.2016 1 Tältäkö tulevaisuuden sairaalaverkko näyttää?

Lisätiedot

Sote uudistaa sosiaalipäivystystoiminnan

Sote uudistaa sosiaalipäivystystoiminnan Sote uudistaa sosiaalipäivystystoiminnan 1 Satu Karppanen Sosiaalipäivystys Sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) säädetään välttämättömän huolenpidon ja toimeentulon turvaamisesta (12 ) ja sosiaalipäivystyksestä

Lisätiedot

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Oulu 14.9.2017 Anne Koskela Hallitusneuvos, STM 1 Anne Koskela Päivystyksen ja erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Erityisasiantuntija Virva Juurikkala Lapin sosiaali- ja terveysturvan Syyspäivät 8.9.2017 1 Sosiaalipäivystys Sosiaalipäivystyksestä sekä

Lisätiedot

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Turku 26.4.2017 1 26.4.2017 Kirsi Kaikko Satu Karppanen Sosiaalipäivystys Sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) säädetään välttämättömän huolenpidon

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par. 1(5) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par. 1(4) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Erityisasiantuntija Virva Juurikkala Helsinki 1 Sosiaalipäivystys Sosiaalipäivystyksestä sekä välttämättömän huolenpidon ja toimeentulon

Lisätiedot

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Haikko 16.5.2017 1 12.5.2017 Sosiaalipäivystys Sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) säädetään välttämättömän huolenpidon ja toimeentulon turvaamisesta

Lisätiedot

Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM

Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM SOTE-VALMIUS YHTEISTYÖALUEILLA Soten uudet rakenteet 2020- Yhteistyöalueen tehtäviä lainsäädännössä Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon päivystys ja yhteistyöalueet

Lisätiedot

Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto

Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto Päivystysuudistuksen tavoitteet ja suun terveydenhuolto Hallintopäivät 22.3.2017 Helsinki 1 22.3.2017 Anne Nordblad Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille nykyistä yhdenvertaisemmat sosiaali ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus

Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus 16.5.2017 Lasse Ilkka STM 1 17.5.2017 Aikataulu HE 15/2017 eduskunnassa: maakuntalaki, sotejärjestämislaki, voimaanpanolaki, jne Ensihoitoa koskevat

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par. 1(5) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä

Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä 23.5.2017 1 (5) kirjaamo@stm.fi Lausuntopyyntö 5.5.2017 / Hankenro STM037:00/2017 Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä Sosiaali- ja

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par. 1(5) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 15 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 05. syyskuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 116 Kullasvuori Mainiemen asemakaavan päivittäminen... 211 117 Tarjous

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par. 1(6) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

Usein kysyttyjä kysymyksiä liittyen päivystyksen ja erikoissairaanhoidon rakenteiden uudistukseen sosiaalihuoltolaissa ja terveydenhuoltolaissa

Usein kysyttyjä kysymyksiä liittyen päivystyksen ja erikoissairaanhoidon rakenteiden uudistukseen sosiaalihuoltolaissa ja terveydenhuoltolaissa 27.10.2016 Usein kysyttyjä kysymyksiä liittyen päivystyksen ja erikoissairaanhoidon rakenteiden uudistukseen sosiaalihuoltolaissa ja terveydenhuoltolaissa Usein kysytyt kysymykset vastauksineen liittyvät

Lisätiedot

Mitä sote-päivystyksen ja erikoissairaanhoidon uudistus muuttavat?

Mitä sote-päivystyksen ja erikoissairaanhoidon uudistus muuttavat? Mitä sote-päivystyksen ja erikoissairaanhoidon uudistus muuttavat? Liisa-Maria Voipio-Pulkki Timo Keistinen Anne Koskela Lotta Hämeen-Anttila Satu Karppanen Virva Juurikkala Lasse Ilkka Taina Mäntyranta

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par. 1(5) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ilkka Kauppinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par. 1(5) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Ohje 10/2013 1 (6) Dnro 7223/06.00.00.05/2013 6.9.2013. Jakelussa mainituille

Ohje 10/2013 1 (6) Dnro 7223/06.00.00.05/2013 6.9.2013. Jakelussa mainituille Ohje 10/2013 1 (6) Jakelussa mainituille Ympärivuorokautinen suun terveydenhuollon päivystys on kuntien ja sairaanhoitopiirien lakisääteinen velvollisuus Valvira muistuttaa terveyskeskuksia ja sairaanhoitopiirejä

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kannanotto Ylä-Savon SOTEn pyyntöön koskien leikkaustoiminnan ja päivystyksen järjestelyjä. Viite (314/06.00.

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kannanotto Ylä-Savon SOTEn pyyntöön koskien leikkaustoiminnan ja päivystyksen järjestelyjä. Viite (314/06.00. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 8/2017 1 (1) 107 219/00.04.01/2017 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kannanotto Ylä-Savon SOTEn pyyntöön koskien leikkaustoiminnan ja päivystyksen järjestelyjä

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par. 1(6) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

7 asioissa hyvinvointipalveluiden toimialalla 82 STM:n lausuntopyyntö päivystyksen ja erikoissairaanhoidon

7 asioissa hyvinvointipalveluiden toimialalla 82 STM:n lausuntopyyntö päivystyksen ja erikoissairaanhoidon Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 8/2016 1 Yhtymähallitus Aika 07.09.2016 klo 8:30-10:15 Paikka Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Ylivieska Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 77 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Oulu

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Oulu Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa 14.9.2017 Oulu Mahdollisuudet ja haasteet alueella Mirja Kangas, palvelualuepäällikkö Rovaniemen kaupunki Lapin maakunta Laajan päivystyksen

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 956/00.04.01/2016 212 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille 2017-2018 Johtava ylilääkäri Arto

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 956/00.04.01/2016 404 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille 2017-2018 Päätöshistoria Sosiaali-

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Vesa Vestala 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Sopimusohjauksen aluetilaisuus Jyväskylä

Sopimusohjauksen aluetilaisuus Jyväskylä Liite 8 Sopimusohjauksen aluetilaisuus 24.09.2014 Jyväskylä Päivystystoiminnan järjestäminen KSSHP:ssa TAUSTAA (1) Asetus perustuu Terveydenhuoltolakiin (2010) sekä hallituksen rakennepoliittiseen ohjelmaan

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Näkökohtia Etelä-Savon maakunnan ja Savonlinnan keskussairaalan päivystystoiminnasta

Näkökohtia Etelä-Savon maakunnan ja Savonlinnan keskussairaalan päivystystoiminnasta 1 / 5 Muistio sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilalle 24.7.2018 Näkökohtia Etelä-Savon maakunnan ja Savonlinnan keskussairaalan päivystystoiminnasta Etelä-Savon maakuntaan kuuluu 14 kuntaa, joissa

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

SOMAATTINEN ERIKOISSAIRAANHOITO PIRKANMAALLA Taysin, aluesairaaloiden ja Hatanpään sairaalan yhteistyö ja sairaalarakenteen arviointi

SOMAATTINEN ERIKOISSAIRAANHOITO PIRKANMAALLA Taysin, aluesairaaloiden ja Hatanpään sairaalan yhteistyö ja sairaalarakenteen arviointi SOMAATTINEN ERIKOISSAIRAANHOITO PIRKANMAALLA Taysin, aluesairaaloiden ja Hatanpään sairaalan yhteistyö ja sairaalarakenteen arviointi Laajemman väliraportin kooste Projektiylilääkäri Hannu Päivä Projektin

Lisätiedot

Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle

Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle Valvovan viranomaisen odotukset sosiaalipäivystystoiminnalle Maija Pelkonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja 1.9.2011 1 Puheenvuoron runko Aluehallintoviraston tehtävät Sosiaalipäivystyksen valtakunnalliset

Lisätiedot

SOSIAALIPÄIVYSTYS JA PÄIVYSTYKSEN INTEGRAATIO LAURILA JENNI MATTINEN ANU NURMELA ANNA SIIRI-VALOVIRTA KATRI VUORINEN HANNALEENA

SOSIAALIPÄIVYSTYS JA PÄIVYSTYKSEN INTEGRAATIO LAURILA JENNI MATTINEN ANU NURMELA ANNA SIIRI-VALOVIRTA KATRI VUORINEN HANNALEENA SOSIAALIPÄIVYSTYS JA PÄIVYSTYKSEN INTEGRAATIO LEVONEN MARI, PJ. AHONEN PETRA, SIHT. ESKELINEN TUIJA LAURILA JENNI MATTINEN ANU NURMELA ANNA OJANSUU TIINA SIIRI-VALOVIRTA KATRI VUORINEN HANNALEENA SOSIAALIPÄIVYSTYS

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Varautuminen sotelainsäädännössä

Varautuminen sotelainsäädännössä Varautuminen sotelainsäädännössä STM:n valmiusseminaari 24.5.2018, Tuusula 1 23.5.2018 Anne Koskela Valmiuslaki Varautumisvelvollisuus Valtioneuvoston, valtion hallintoviranomaisten, valtion itsenäisten

Lisätiedot

Lausuntopyyntö. Lausuntopyyntökysely. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi

Lausuntopyyntö. Lausuntopyyntökysely. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Lausuntopyyntökysely Vastausaika 9.9.2016 9:49:16 Lausuntopyyntö 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Marika

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Kari Haring 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par. 1(5) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Karim Peltonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kuntayhtymä Kaksineuvoinen 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Anna-Kaisa Pusa 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Jukka Mattila

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Jukka Mattila Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 10.2.2011 Jukka Mattila Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Terveydenhuoltolain 34 Samaan sairaanhoitopiiriin kuuluvien kuntien on laadittava terveydenhuollon

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par. Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja*

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja* 2 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Onko vastaaja*

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par. 1(7) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 12/2016

KUNNANHALLITUS No 12/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 12/2016 KOKOUSAIKA 08.09.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 128 129 130 131 52 132 53

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Mitä sote-päivystyksen ja erikoissairaanhoidon uudistus muuttavat?

Mitä sote-päivystyksen ja erikoissairaanhoidon uudistus muuttavat? Mitä sote-päivystyksen ja erikoissairaanhoidon uudistus muuttavat? Liisa-Maria Voipio-Pulkki Timo Keistinen Anne Koskela Lotta Hämeen-Anttila Satu Karppanen Virva Juurikkala Lasse Ilkka Taina Mäntyranta

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä on oltava perusterveydenhuollon yksikkö, jossa on moniammatillinen terveysalan asiantuntemus ja joka tukee alueen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Satakunta Mahdollisuudet ja Haasteet

Satakunta Mahdollisuudet ja Haasteet Satakunta Mahdollisuudet ja Haasteet eija.vaula@satshp.fi 26.4.2017 Satasote Päivystys 24 SOSIAALIPÄIVYSTYS JA PÄIVYSTYKSEN INTEGRAATIO LEVONEN MARI, PJ., AHONEN PETRA, SIHT. ESKELINEN TUIJA, LAURILA JENNI,

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän 414 Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportista Kaupunginhallitus 7.10.2013 414 Valmistelijat: hallintojohtaja Esa Laukkanen ja yhteysjohtaja Kaarina

Lisätiedot

Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa

Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Johanna Tuukkanen ylilääkäri, toimialueen johtaja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, päivystys Kaikki tiet johtavat päivystykseen.. Päivystys

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 169/00.04.00/2014 KH 22.09.2014 211 Asian valmistelija: Merja Olenius, kunnanjohtaja, gsm 044 743 2217 Sosiaali-

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par. 1(6) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par.

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/f c1f5828f.par. 1(5) Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Lauri Tanner 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

SOTE uudistus Kunnan asukasluvun sekä muiden kantokykyperusteiden mukaan järjestämisvastuu määräytyy seuraavasti;

SOTE uudistus Kunnan asukasluvun sekä muiden kantokykyperusteiden mukaan järjestämisvastuu määräytyy seuraavasti; SOTE uudistus Kunnan asukasluvun sekä muiden kantokykyperusteiden mukaan järjestämisvastuu määräytyy seuraavasti; Alle 20 000 asukkaan kunnat: Kunnalla ei ole oikeutta järjestää sote palveluja. Perustason

Lisätiedot

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa?

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Taina Mäntyranta, pääsihteeri STM ohjausosasto/terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto 1 Etunimi Sukunimi Ketjut ja

Lisätiedot

ENSIHOITOKESKUS Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013

ENSIHOITOKESKUS Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013 Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013 JYRI LILJA ensihoitopäällikkö Eduskunta on hyväksynyt uuden terveydenhuoltolain, joka tulee voimaan 1.5.2011. Lain mukaan ensihoitopalvelun järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Sote-rakenneuudistus 2013 Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä Tähän sisältyy vastuu väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot