Vuosikatsaus. Susanna Rahkamo Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosikatsaus. Susanna Rahkamo Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja"

Transkriptio

1 TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2012

2 Vuosikatsaus Vuosi alkoi hienosti Kiira Korven EM-hopealla ja päättyi hänen neljänteen sijaan Grand Prix -finaalissa. Vuoden sisään mahtui paljon erilaista toimintaa ja tapahtumia, onnen ja myös turhautumisen hetkiä. Taitoluistelu elää vahvassa nosteessa, mutta tummiakin pilviä on näkyvissä. Laji on jo pitkään kuulunut yhdeksi seuratuimmista lajeista Suomessa. Lajin ammattimainen harjoituskulttuuri ja valmennus ovat saaneet muut lajit kiinnostumaan ja ottamaan mallia tavastamme toimia. Suuri kiitos lajimme nosteesta kuuluu menestyville urheilijoille, valmentajille ja seuroille, jotka kaikki tekevät laadukasta työtä päivittäin jäähalleissa eri puolilla maata. Vaikka menestys tuntuu hyvältä, ei hyvän olon tunteeseen voi tuudittautua. Monet mitalisteistamme ovat lopettaneet ja uudet urheilijat on autettava nousuun. Pysyäksemme kansainvälisen kärjen kehityksessä meidän on jatkuvasti uudistuttava. Tätä varten Suomi on isännöinyt kansainvälisen liiton tukemaa Nordic Development seminaaria, joka jatkui kesän kynnyksellä, ja vielä toisen kerran syksyllä, tuoden huippukouluttajia suomalaisvalmentajien ja nuorten luistelijoiden sparraajiksi Vierumäelle. Nelivuotinen seminaarikokonaisuus on toisinto 2000-luvun alun vastaavasta. Silloinen koulutuskokonaisuus oli yksi merkittävä tekijä Suomen nostamisessa kansainväliseen kärkeen naisten taitoluistelussa. Muodostelmaluistelussa panostimme vahvasti kansainvälisen liiton arviointijärjestelmän parantamiseen. Kansainvälinen liitto otti yhteistyössä Ruotsin kanssa tekemämme kirjelmän seurauksena arvioinnin tarkkaan syyniin. Kansainvälinen liitto päätyikin antamaan tarkennetut ohjeet arvioinnista ja kouluttamaan kaikki kauden arvokisoihin osallistuvat tuomarit ja tekniset. Suomi tarjoutui isännöimään kyseisen koulutusseminaarin. Se järjestettiin joulukuussa Vierumäellä. Kauden suuri yleisötapahtumaponnistus oli syksyllä, kun kansainvälisten kisojemme lippulaiva, perinteikäs Finlandia Trophy siirtyi Espooseen ja aloitimme yhteistyön Espoon kaupungin kanssa. Paikan vaihdon yhteydessä kisakonseptia uudistettiin ja mm. muodostelmaluistelun kutsukilpailu liitettiin osaksi kokonaisuutta. Kiitos espoolaisseurojen suurenmoisen avun ja innostuksen, sekä monien vapaaehtoisten toimeliaisuuden, kisasta tuli huikean hieno tapahtuma. Espoon kaupungin vahva tahto tapahtuman integroimiseksi osaksi strategiaansa toi Finlandia Trophylle vankan perustan ja auttoi luomaan kisalle muita yhteistyökumppaneita silmällä pitäen houkuttelevan toimintaympäristön. Espoo yhteistyön kautta Finlandia Trophylle löytyi uusi kumppani Aalto Yliopistosta, jonka opiskelijat lähtivät kunnianhimoisesti muokkaamaan kisailmettä. Olemme ottaneet liitossa Finlandia Trophyn strategiseen keskiöömme, jonka avulla pyrimme kehittämään verkostoitumistamme ja lajin kaupallistamista. Esimerkkinä siitä oli tapahtuman yhteydessä, Suomen Urheilugaalan, Mainostajien liiton ja Veikkauksen kanssa, järjestetty sponsorointiseminaari. Naiskohderyhmän tavoittamiseen ja sosiaalisen median hyödyntämiseen keskittynyt seminaari herätti innostusta ja kiinnostusta. Mm. Suomen Olympiakomitea liittyy jatkossa järjestäjien joukkoon. Vuoteen mahtui myös pettymyksiä. MM-mitalistimme Laura Lepistö päätti lopettaa kilpauransa, Kiira Korpi loukkaantui ennen MM-kisoja ja muodostelmaluistelijat jäivät pitkästä aikaa MM-kisoissa ilman mitalia. Myös Pohjoismaisten mestaruuskisojen jääminen tappiolle aiheutti lisäpäänvaivaa. Valitettavasti lämminhenkinen, mutta isotöinen ja kustannuksiltaan mittava tapahtuma ei tavoittanut lajiväkeä eikä yleisöä. Tappio pohjoismaisissa mestaruuskisoissa seurasi koko kauden ja pakotti kiristämään vyötä. Hetkellinenkin otteen herpaantuminen kostautuu nopeasti. Tämän huomaa paitsi huippu-urheilijat, seurat kuin myös tapahtumajärjestäjät. Hyvän olon tunteeseen ei voi jäädä makaamaan vaan työtä menestymisen eteen on tehtävä jatkuvasti. Vahvan lajin sisäisen yhteistyön avulla pystymme jatkossakin tuottamaan menestyviä urheilijoita, innostuneita lajiaktiiveja ja sitä kautta varmistamaan vahvan aseman suomalaisessa yhteiskunnassa ja kansainvälisessä luisteluperheessä. Tämä edellyttää aktiivista osallistumista niin lajin sisäiseen toimintaan ja tapahtumiin kuin verkostoitumista ympäröivään yhteiskuntaan paikallisesti ja valtakunnallisesti. Ilman menestyviä urheilijoita työ on hyvin vaikeaa, siksi urheilullinen menestyminen on jatkossakin pidettävä tekemisemme keskiössä. Susanna Rahkamo Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja 2

3 1. ALUE- JA SEURATOIMINTA Alue- ja seuratoiminta STLL:n kuusi toiminnallista aluetta järjestivät toimintasuunnitelmiensa mukaisesti (Liite 5) kilpailuja, tapahtumia ja alue- ja seurakoulutuksia. Kunkin alueen yhdyshenkilönä liiton ja alueen seurojen välillä toimii aluepäällikkö. Seurat vastaavat itsenäisesti alueidensa toiminnasta ja sen organisoimisesta. Seuratoiminta- ja olosuhdetyöryhmä, johon myös aluepäälliköt kuuluivat, kokoontui kauden aikana neljä kertaa. Lisäksi aluepäälliköt kokoontuivat yhden kerran pienemmällä kokoonpanolla. Kokoontumisia on pidetty sekä aluepäälliköiden kanssa että isolla työryhmällä, jossa on ollut mukana myös seurajohtajia ja aktiiveja. Kokouksissa käsiteltiin mm. seuraavia aiheita: yhteisten tilaisuuksien järjestäminen seuratoimijoille, seuratoimintaan liittyvän tiedotuksen lisäämisen tapoja, nykyisen aluetoiminnan ongelmat ja miten näitä ongelmia voisimme ratkaista, alueen tehtävät ja resurssointi sekä aluejako. Kauden aikana toteutettiin kilpailujen järjestäjän opas sekä kirjattiin jääaikasuositukset eri ikäisille ja tasoisille ryhmille. Tämä sisälsi myös suositukset taitoluistelun tarpeista sekä korjattaville että uusille rakennettaville jäähalleille. Työryhmän toimintaan kuuluu myös seurafoorumit, kuten seurajohtajien tapaamiset, joita järjestettiin SM-kilpailujen yhteydessä useita kauden aikana. Yhteistyö Yhteisiä tapaamisia seurojen kanssa on ollut kaksi kertaa vuodessa järjestettävä seuraparlamentti. Liiton ja seurojen välistä viestintää on hoidettu nettisivujen aktiivisella päivittämisellä, seurojen työkalupakin koostamisella ja seurapostin välityksellä. Kevään seuraparlamentti kesti puolitoista päivää. Lauantaina esityslistalla oli mm. Työoikeus, josta oli kertomassa asianajaja Teppo Laine Legistum Oy:stä ja Laatua seuratoimintaan, jota taas johti Sirpa Korkatti keskusteluttamalla osanottajia. Sunnuntaina jatkoimme seuraesimerkkien merkeissä, jonka tulivat antamaan Tapparan Taitoluistelijoista Virpi Kautto ja Järvenpään Taitoluistelijoista Elina Soukola. Lisäksi annettiin informaatiota tulevasta luistelukoululaisten lisenssistä, Finlandia Trophy Espoosta ja muodostelmaluistelun junioreiden MM-kilpailuista. Syksyn seuraparlamentissa keskityimme markkinointiin ja sosiaaliseen mediaan. Markkinoinnin näkökulmia avasi Marja Paju, stadionsäätiöltä ja seuraesimerkin kertoi EVT:n Marketta Eggleton. Sosiaalisesta mediasta seurakäytössä luennoi Piritta Seppälä. 2. LASTEN, NUORTEN, ERITYISRYHMIEN JA AIKUISTEN LUISTELUTOIMINTA Koulutuspäällikkö vastasi yhdessä lajilaadun työryhmän kanssa lasten ja nuorten, aikuisten sekä erityisryhmien liikuntaan ja urheiluun liittyvästä toiminnasta. Lajilaadun työryhmä kokoontui 3 kertaa. Lapset ja nuoret Luistelukouluihin lanseerattu tähtidiplomijärjestelmä otettiin käyttöön LOP- ja LKOP -koulutuksissa. Tähtidiplomeihin tukimateriaaliksi tehtävän ratamateriaalin teko käynnistyi. Luistelukouluja varten tuotettiin välinekassi leikkeineen yhdessä Ringetteliiton kanssa. Välinekassi sisälsi leikkivihkon, johon tarvittavat välineet löytyivät säkistä. Leikit suunnitteli Elina Pulli. Lisäksi käynnistettiin Längelmäki Hallissa poikien oma Tricks, Skills and Blades luistelukoulu. Päävastuullisena vetäjänä toimi Laura Oksanen. Seurojen harrasteluistelutoiminnan tueksi tuotettiin seuraavat materiaalit: Harrasteluistelijan polku, Kasvata Luistelijaksi materiaali, sekä treenipassit. Harrasteluistelijan polku julkaistiin Taitoluistelulehdessä ja se löytyy liiton internetsivuilta. Harrasteluistelijan polku luotiin täydentämään jo aiemmin valmistuneita huipulle tähtäävän yksinluistelijan ja muodostelmaluistelijan urapolkuja. Kasvata Luistelijaksi materiaali kertoo vanhempien roolista eri vaiheissa luistelijan polkua ja treenipassien avulla helpotetaan monipuolisen liikunnan toteutumisen seurantaa. Ensimmäistä kertaa järjestettiin myös harrasteluistelijoille tarkoitettu lajileiri Leiritulet leirillä yhdessä Päijät-Hämeen Liikunnan ja urheilun kanssa. Leirille osallistui 5 luistelijaa. Vetäjänä leirillä oli Elina Hölttä. Vuosittain järjestettävät koulujen väliset muodostelmakilpailut keräsivät värikkään joukon osallistujia Espoosta, Helsingistä, Naantalista, Vantaalta ja Laukaasta. Joukkueita oli tällä kertaa mukana 3

4 kaikkiaan 14. Avoimessa sarjassa pääasia oli luistelun ilo ja yhdessä tekemisen riemu. Mestaruussarjojen joukkueet taas esittivät todella taidokasta luistelua. Kilpailut järjestettiin Mäkelänrinteen urheilulukiossa opiskelevien muodostelmaluistelijoiden avustuksella. Kouluja varten tuotettiin uusi muodostelmaluisteluohjelma, jonka suunnittelusta vastasi Katja Linnaranta. Ohjelmasta tehtiin myös video, joka on nähtävissä liiton internetsivuilla. Lisäksi liitto oli mukana liikunnanopettajien koulutuspäivillä Hämeenlinnassa helmikuussa. Messuilla esittelyssä oli Fitness Skating Hämeenlinnan Taitoluistelijoiden Jenni Helysen toimesta sekä messuilla jaossa olivat kaikki kouluille suunnatut materiaalit. Liitto oli mukana Nuoren Suomen Liikuntaseikkailu Maapallon ympäri kampanjassa tuottamalla kouluille suunnattua taitoluistelun oheisharjoittelua esittelevää materiaalia. Soveltavan luistelun osalta tehtiin kilpailujen järjestäjän ohjeet helpottamaan SO-kilpailujen järjestämistä ns. tavallisten kutsukisojen yhteydessä. Lisäksi soveltavan luistelun toimintaa esiteltiin Sinettiseuraseminaarissa. Aikuiset Aikuisluistelijoille järjestettiin virikepäivät Tanhuvaarassa. Vetäjinä olivat Anna Heliö ja Johanna Kostia. Aikuismuodostelmajoukkueita oli syyskuussa 34 ja aikuisliikuntaa tarjottiin 49 eri seurassa. Suomalaisia aikuisluistelijoita osallistui myös hyvällä menestyksellä kansainvälisiin kilpailuihin. Koulutuspäällikkö esitteli aikuisluistelun terveysprofiilia Urheillen Terveyttä seminaarissa marraskuussa. Taitoluistelun terveysprofiilista tehtiin infolehtinen seurojen käyttöön. Sinettiseuratoiminta Sinettiseuroja oli vuoden lopussa 13 kpl. Raision Taitoluistelijoilta ja Heinolan Iskulta poistettiin Sinettistatus toiminnan siirtyessä uuden seuran alle. Jyväskylän Taitoluisteluseura ja Lappeen Luistelijat menettivät Sinettistatuksen, koska toiminta ei enää täyttänyt Sinettiseurakriteereitä. Uusiksi Sinettiseuroiksi hyväksyttiin Nurmijärven Taitoluistelijat ja Etelä-Vantaan Taitoluistelijat. Vuoden 2012 aikana koulutuspäällikkö teki 9 päivän mittaista Sinettiseura-auditointia. Sinettiauditoinneissa oli läsnä myös paikallisen SLU-alueen edustaja keskustelemassa ja kehittämässä auditoitavan seuran toimintaa. Valtakunnallinen Sinettiseuraseminaari järjestettiin Helsingissä lokakuussa ja se keräsi 13 taitoluisteluseuran edustajat 2-päiväiseen koulutustilaisuuteen. Seminaarin lajiosuudessa Tuusulan Luistelijat esittelivät nuorten ryhmän toimintaansa. Taitoluistelun omassa keskustelutilaisuudessa käytiin läpi harrastajaluistelijan urapolkua, soveltavan luistelun kilpailuasioita ja liiton ajankohtaisia asioita. Seminaarissa palkittiin Päihdestipendillä Mikkelin Luistelijat ja Tuusulan Luistelijat oli yksi kolmesta ehdokkaasta vuoden Sinettiseuraksi. Sinettiseminaariin osallistuville seuroille tarjottiin myös mahdollisuutta lähteä seuraamaan Finlandia Trophy -taitoluistelukilpailua. Seuratoiminnan kehittämistuet Seuratoiminnan kehittämistuen tavoitteena on urheiluseuratoiminnan elinvoimaisuuden ja kehittymisen varmistaminen. Tukirahat ovat opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön myöntämää seuratoiminnan kehittämistukea. Rahat ovat kokonaisuudessaan Veikkauksen tuottoa. Seuratoiminnan kehittämistuen jakamisesta vastaavat: Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU), Nuori Suomi ja Suomen Kuntoliikuntaliitto yhdessä lajiliittojen, TUL:n, FSI:n, muiden valtakunnallisten liikuntajärjestöjen ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa. Taitoluisteluliiton seurat saivat seuratukirahaa yhteensä Vain SVOLIn, Palloliiton ja Jääkiekkoliiton seurat saivat enemmän tukea. Kaikkiaan taitoluisteluun hakemuksia tuli 52 kappaletta ja tukea sai yhteensä 12 hanketta. Tukea myönnettiin yhteensä lasten ja nuorten urheiluun ja aikuisten terveyttä edistävään liikuntaan Uutena haussa oli vähävaraisten harrastusmahdollisuuksien kehittäminen, johon rahaa jaettiin yht

5 3. KOULUTUS Koulutuspäällikkö vastasi yhdessä koulutustyöryhmän kanssa koulutusten kehittämisestä ja koulutukseen liittyvään toiminnan suunnittelusta. Koulutustyöryhmä kokoontui vuoden aikana yhteensä neljä kertaa. Kuluneen vuoden aikana luotiin yhteiset peruutusehdot koulutuksille sekä hyväksyttiin uudet koulutusten suoritusperusteet. Lisäksi valmisteltiin I-tason näyttöperusteisen tutkinnon suorittamista. Koulutuksissa siirryttiin sähköiseen palautteen keräämiseen elokuussa Lisäksi kouluttajasopimus saatiin valmiiksi. Ohjaaja- ja valmentajakoulutus Ohjaajakoulutusjärjestelmän peruskoulutuksia; Luistelun ohjauksen perusteet -kursseja järjestettiin 6 ja Luistelukouluohjaajan koulutuksia 2. Ohjaajakoulutuksissa kouluttivat: Laura Hagman, Tea Järvinen, Katja Linnaranta, Kaisa Mäenpää, Laura Oksanen ja Marja Valajärvi. Uusina kouluttajina mukaan koulutusrinkiin tulivat: Niina Ounasvuori, Marianna Kiviranta, Riitta Bakker ja Katja Lähteenmäki. Joulukuussa pilotoitiin luistelun ohjauksen perusteiden koulutuksessa orientaatiokyselyä, joka toteutettiin käyttäen apuna Surveypal työkalua. Valmentajakoulutuksessa jatkettiin yhteistyötä Suomen Urheiluopiston valmennuksen kehittämiskeskuksen kanssa tasoilla I - III. Kouluttajina tasokoulutuksissa toimivat Berit Kaijomaa, Nuriya Pirogova, Riina Valto, Elisa Ahonen, Wilma Alanen, Essi Kivistö, Nina Korpikoski ja Anne-Mari Jussila. uusiksi yleiskouluttajiksi koulutettiin Satu Niittynen ja Wilma Alanen. Koulutuspäällikkö osallistui valtakunnalliseen I-III tason koulutusten kehittämishankkeeseen, joka sisälsi kuusi kahden päivän kokoontumista. Mukana hankkeessa olivat mm. eri urheiluopistot, useita lajiliittoja sekä Suomen Olympiakomitea. Muodostelmaluistelun koulutuksen kehittämistiimiin saatiin mukaan Ville Penttinen, Milja Sarkkinen ja Saara Pulkkinen. Seurakoulutus Seurakoulutuksia kehitettiin edelleen. Kevätliittokokouksen yhteydessä pidettiin kaksipäiväinen koulutusseminaari. Lisäksi liiton internet-sivuille avattiin työkalupakki-sivu, jonne koottiin seurojen toimintaa helpottavaa materiaalia (mm. kilpailujen järjestämisohjeet). Tuomarikoulutus Tuomarikoulutus esitellään kohdassa Tuomaritoiminta sekä liite 4. Täydennyskoulutus Kuluneen vuoden aikana järjestettiin erilaisia täydennyskoulutuksia yksin- ja muodostelmaluisteluvalmentajille. Pohjoismaisten mestaruuskilpailujen yhteydessä pidettiin yhdessä STAV:n kanssa keskustelutilaisuus, joka oli avoin kaikille PM-kilpailuihin osallistuneille. Toukokuussa pidettiin yksin- ja muodostelmaluisteluvalmentajien yhteinen koulutuspäivä, jossa kouluttajina toimivat: Mauritzio Margaglio, Lilli Helpi ja Harri Antikainen. Tilaisuudessa esittelyssä olivat myös Jame-Soft Balancerit. Koreografiakoulutuksesta järjestettiin jatkomoduuli, jonka kouluttajana toimi Maikki Uotila- Kraatz. Lisäksi ISU Development Projektin yhteyteen rakennettiin yksinluisteluvalmentajille kahden päivän täydennyskoulutus, jonka vetivät Valerie ja Barry Bartlett sekä Alexander Vedenin. Yhteistyö Tärkeimmät yhteistyötahot koulutuksen osalta olivat Suomen Urheiluopisto ja valmentajakoulutuksen verkosto. Lisäksi Taidon opettamisen koulutuksia koordinoitiin yhdessä Liikunnan aluejärjestöjen kanssa. 5

6 Vuonna 2012 järjestetyt STLL:n koulutukset ja seminaarit Kurssi Paikkakunta Ajankohta Osallistujia Toimiala YL Lajituomarikurssi Tampere Tuomarikoulutus Seurajohtajien info- ja keskustelutilaisuus Espoo Seurakoulutus Luistelun ohjauksen perusteet Naantali 31.1 ja Ohjaajakoulutus ML Seuratuomarikurssi Vantaa 5.2 Tuomarikoulutus Taitoluistelu tutuksi Oulu 18.2 Yleiskoulutus YL seuratuomarikurssi Oulu 19.2 Tuomarikoulutus Luistelun ohjauksen perusteet Vihti Ohjaajakoulutus Seuraparlamentti Vantaa Seurakoulutus Luistelukouluohjaajan kurssi Vierumäki Ohjaajakoulutus ML ja YL teknisten koe Helsinki 4.5 Tuomarikoulutus Arvioijien kauden päätöstilaisuus Helsinki 5.5. Tuomarikoulutus/ Täydennyskoulutus I-tason YL, ML valmentajakoulutus Vierumäki YL 21, ML 20 Valmentajakoulutus YL,ML täydennyskoulutus Helsinki Täydennyskoulutus Luistelun ohjauksen perusteet Tampere Ohjaajakoulutus Luistelun ohjauksen perusteet Pieksämäki Ohjaajakoulutus Luistelun ohjauksen perusteet Seinäjoki Ohjaajakoulutus Koreografiakoulutuksen jatko-osa 1 Vierumäki Täydennyskoulutus YL-valmentajien täydennyskoulutus, Bartlettit & Vedenin YL-valmentajapäivä ja uusien teknisten koulutus Vierumäki valmentajaa 12 luistelijaa Täydennyskoulutus Helsinki 25.8 Tuomarikoulutus/ Täydennyskoulutus YL Teknisten tapaaminen Helsinki 31.8 Täydennyskoulutus ML valmentajapäivä ja teknisten Tuomarikoulutus/ Helsinki 2.9 koulutus Täydennyskoulutus Taitoluistelu Tutuksi -kurssi Helsinki 2.9 Yleiskoulutus YL seuratuomarikurssi Vierumäki 8.9 Tuomarikoulutus JT Tuomareiden ja teknisten sääntöinfo Helsinki 13.9 Täydennyskoulutus Luistelukouluohjaajan koulutus Valkeakoski Ohjaajakoulutus YL I-tason koulutus Vierumäki Valmentajakoulutus Taitoluistelu tutuksi Tanhuvaara 23.9 Yleiskoulutus ML Tuomaritapaaminen Helsinki 29.9 Täydennyskoulutus Sinettiseuraseminaari Helsinki seuraa Seurakoulutus ML Lajituomarikurssi Tampere Tuomarikoulutus Seuraparlamentti Vantaa Seurakoulutus Luistelun ohjauksen perusteet Rauma Ohjaajakoulutus ISU ML tuomari seminaari Vierumäki Täydennyskoulutus 6

7 4. KILPAILU JA VALMENNUS Kansainvälinen kilpailutoiminta Nimettiin luistelijat ja joukkueet ISU:n kainsainvälisiin kilpailuihin sekä arvokilpailuihin. Luistelijoita lähetettiin lajiryhmien esitysten, urheilijoiden toivomusten, liittohallituksen nimeämisten ja budjettiresurssien mukaisesti GP-, JGP- ja ISU:n alaisiin kansainvälisiin kilpailuihin niin muodostelmakuin yksinluistelussa sekä jäätanssissa. Kotimaan kilpailutoiminta Kuten aiempinakin vuosina, vuoden aikana järjestettiin runsaasti erilaisia kilpailumahdollisuuksia luistelijoille ja joukkueille. Vuoden 2012 aikana jäsenseurat järjestivät kotimaiseen kilpailujärjestelmään ja STLL:n kalenteriin merkittyjä kansallisia kilpailutapahtumia yhteensä 96 kilpailua 24 eri sarjalle, jotka edustavat kaiken ikäisiä harrastajia (tytöt, pojat, naiset, miehet, jäätanssijat ja joukkueet). Näistä muodostelmaluistelukilpailuja oli 33/96 ja yksinluistelu- ja jäätanssikilpailuja 63/96. Antidopingtyö Liitto teki antidoping -yhteistyötä ADT:n, WADA:n ja ISU:n kanssa. Kilpailutoiminnassa mukana olevien urheilijoiden, valmentajien ja seurojen antidoping-tietoutta lisättiin infojen ja tiedotteiden muodossa. Käytössä olevaa WADA:n, ADT:n ja ISU:n TUE-menettelyä jatkettiin ja ISU:lta haettiin lääkinnällisiä erivapauksia niitä tarvitseville juniori- ja seniori-ikäisille luistelijoille. Tällä hetkellä ISU vaatii TUEmenettelyn kaikilta kansainvälisesti kilpailevilta SM-juniori- ja -seniorisarjoissa kilpailevilta luistelijoilta. STLL:n Antidopingohjelman sekä ADT:n julkaiseman Kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa -vihkosen jalkauttamista seuroihin ja suoraan urheilijoille jatkettiin. Antidopingasioista tiedottamisen kanavina käytettiin liiton WWW-sivuja, Taitoluistelu-lehteä sekä seuratiedotteita, joita päivitettiin tarpeen vaatiessa. Liiton toimisto osallistui ADT:n järjestämiin tiedotus- ja koulutustilaisuuksiin. STLL suunnitteli yhteistyössä ADT:n kanssa vuoden 2013 muodostelmaluistelun juniorien MMkilpailujen aikana tehtävää Antidopingtyötä ja Puhtaasti paras -ohjelman sekä puhtaan urheilun viestikapulan (Kultainen kapula) esillä oloa kilpailussa. Puhtaasti Paras -ohjelma Taitoluisteluliitto on sitoutunut tukemaan Puhtaasti paras -ohjelmaa, joka edistää puhdasta urheilua kunnioittamalla puhtaita urheilijoita ja reilun pelin arvoja sekä nostamalla valokeilaan ne urheilijat, jotka urheilevat eettisesti: lajiaan, kilpakumppaneitaan ja itseään kunnioittaen. Laura Lepistö on toiminut ohjelman urheilijatähdistössä vieden puhtaan urheilun sanomaa kentälle ja toimimalla esikuvana nuorille urheilijoille. Ohjelmaa johtaa Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry. Urheilijan ura ja opiskelut Liitto tuki urheilijoiden opinto-ohjaukseen osallistumista. Yhteistyötahoja olivat pääosin urheiluoppilaitosten sekä urheiluakatemioiden asiantuntijat ja opinto-ohjaajat. STLL kirjoitti suosituksia urheiluakatemioihin pyrkiville luistelijoille. STLL toteutti aikaisempien vuosien tapaan lukiopisteytyksen yhteistyössä oppilaitosten ja OK:n kanssa tukeakseen urheiluoppilaitoksiin hakevia luistelijoita. Lisäksi tehtiin yhteistyötä Suomessa toimivien urheiluakatemioiden ja niihin kuuluvien oppilaitosten kanssa. Valmennus- ja koulutuspäälliköt osallistuivat Huippu-urheilun muutosryhmän, Olympiakomitean, Paralympiakomitean sekä urheiluakatemioiden järjestämiin Urheiluakatemiakiertueen tapahtumiin, joissa pohdittiin muun muassa urheiluakatemiatoiminnan mahdollisuuksia suomalaisessa huippuurheilussa. Valmennuspäällikkö teki tiiviistä yhteistyötä Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemian (Urhea) toimijoiden kanssa opiskelun ja urheilun yhdistämisen helpottamiseksi sekä yläkouluverkostoitumisen kehittämiseksi pääkaupunkiseudulla. Valmentajapäivät ja valmentajien täydennyskoulutus Yksin- ja muodostelmaluisteluvalmentajien päivillä elokuussa ja syyskuun alussa perehdyttiin sääntömuutoksiin kilpailukaudelle Valmentajapäiviin oli jälleen yhdistetty uusien teknisten spesialistien koulutus, joka näkyi tasojen elementtien nimeämis- ja tasomäärittelyharjoituksissa. Yksinluistelupäivän kouluttajina olivat Merja Huttunen, Sari Hakola ja Leena Laaksonen, muodostelmaluistelussa Leena Laaksonen, Liisa Puskala ja Anna Larmo. 7

8 Asiantuntijaryhmät Yksinluistelun lajityöryhmä Valmennustoiminta STLL:n asema Olympiakomitean tukemana järjestelmälajiliittona jatkui. Liiton valmennustoiminnan tarkoituksena oli tukea ja taata kansainvälisen tason urheilijoille hyvät valmentautumis- ja harjoitusolosuhteet. Liitto ohjasi Sotši- ja Haastaja-ryhmille sekä naisten ja miesten maajoukkueelle tukea valmennuksen tukitoimien muodossa. Tukitoimiin kuului leiritysten yhteyteen nivottuja asiantuntijapalveluja, jäävuoroja, fyysistä testausta ja muita fysikaalisia tukipalveluja sekä taloudellista tukea majoitus- ja matkakustannuksissa. Arvokilpailuvalinnat Lajityöryhmä laati ennen kilpailukauden alkua arvokilpailujen valintakriteerit, joista tiedotettiin kilpailukauden alussa. Valinnat arvokilpailuedustajista tehtiin päätettyjen kriteerien pohjalta. Edustajat ISU:n kalenterin kv. kilpailuihin sekä arvokilpailuihin esitettiin liittohallitukselle valintakriteerien pohjalta. Maajoukkuetoiminta Lajityöryhmä työsti maajoukkueen valintaleirille kutsumisen kriteerejä ja kutsui urheilijat valintaleirille. Lajityöryhmän asettaman asiantuntijaraadin työn pohjalta ryhmä teki esitykset maajoukkueeseen valittavista urheilijoista liittohallitukselle. Luistelijoilla valmentajineen oli mahdollisuus saada palautetta asiantuntijoilta omista suorituksistaan maajoukkueen valintaleirin yhteydessä sekä valinnan tuloksista valinnan jälkeen. Asiantuntijoina maajoukkueen valintaleirillä toimivat seuraavat henkilöt: Jäätestit: Anuliisa Uotila ja Susanna Haarala Tekniset asiantuntijat ja tuomarit: Leena Laaksonen, Olga Baranova, Tarja Ristanen sekä Pirjo Uimonen Fyysiset testit: Vierumäen testiaseman asiantuntijat Urheilijahaastattelut: Terhi Lehtoviita ja Riina Valto Yksinluistelun maajoukkueryhmiin ovat keväästä 2012 alkaen kuuluneet seuraavat luistelijat: Sotši-ryhmä: Kiira Korpi, Beata Papp, Juulia Turkkila, Matthias Versluis Naisten maajoukkue: Liubov Efimenko, Alisa Efimova, Nelma Hede, Rosaliina Kuparinen, Alisa Mikonsaari, Lyydia Määttänen, Noora Pitkänen, Jenni Saarinen, Timila Shrestha, Emilia Simonen, Nea Viiri, Eveliina Viljanen Haastajat: Seidi Rantanen, Cecilia Törn, Viktor Zubik (Bela Papp loukkaantuneena) Miesten maajoukkue: Julian Lagus, Tino Olenius, Juho Pirinen, Valtter Virtanen Maajoukkueen leiritystä järjestettiin toimintasuunnitelman mukaisesti. Maajoukkueen leirien vastuuvalmentajina toimivat Anuliisa Uotila ja Evgueni Loutkov (Ruotsi). Maajoukkueen yhteiset aamujäät pidettiin yhteistyössä Mäkelänrinteen urheilulukion kanssa keskiviikkoisin klo Pirkkolan jäähallissa ja perjantaisin klo Hartwall Areenan harjoitushallissa. Vastuuvalmentajana aamujäillä toimivat Anuliisa Uotila ja Sirkka Kaipio. Nuorten maajoukkue ja Talent-ryhmä Liiton nuorten valmennusryhmät vuonna 2012 olivat Nuorten maajoukkue (alle 15-vuotiaat) sekä Talent-ryhmä (n vuotiaat). Luistelijavalinnat ryhmiin toteutettiin keväällä 2012 linjassa liiton muiden valmennusryhmävalintojen kanssa. Leiritystä ryhmille järjestettiin toimintasuunnitelman mukaisesti Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Ryhmien valmentajina leireillä toimivat STLL:n Nuorten olympiavalmentaja Berit Kaijomaa, Sirkka Kaipio, Merja Huttunen ja Jacek Zylski. Ryhmien urheilijat kokoontuivat leiritysten lisäksi kansainvälisessä Finlandia Trophy -kilpailussa Espoossa lokakuussa. 8

9 Vuoden 2012 aikana Nuorten maajoukkueeseen ja Talent-ryhmään kuuluneiden urheilijoiden nimet ovat liitteessä 6 ja leiriajankohdat liitteessä 7. Kesäleirit STLL järjesti kolme kesäleiriä kesäkuun aikana Suomen Urheiluopistolla, Vierumäellä. Valmentajina leireillä toimivat Berit Kaijomaa, Jacek Zylski, Sirkka Kaipio, ja viimeisellä leiriviikolla myös Evgueni Loutkov (Ruotsi). Leiriohjaajana toimi Anna Heinonen ja tanssinopettajana Marjaana Keskitalo. Leiripäivämäärät kesällä leiri leiri leiri Challenge ja MiniChallenge -leirit STLL järjesti vuonna 2012 Vierumäellä 4 MiniChallenge-leiriä silmu-, debytantti- ja noviisiluistelijoille. Vastuuvalmentajana kaikilla leireillä toimi Berit Kaijomaa, STLL:n Nuorten olympiavalmentaja apunaan Merja Huttunen. MiniChallenge -leirit vuonna ISU Nordic Development Toukokuussa 2012 Vierumäellä jatkui taitoluistelun kansainvälinen valmentajakoulutusohjelma ISU Development Project, jota Vierumäki isännöi yhdessä STLL:n kanssa. Projekti kestää yhteensä neljä vuotta. Projektissa kerätään lajista lisää tietoa harjoittelun havainnoinnin, testaamisen ja luentojen kautta. Vuonna 2012 koulutusjaksoja oli kaksi, ja ne pidettiin sekä Projektissa on mukana kustakin Pohjoismaasta vuotiaita luistelijoita valmentajineen. Suomesta mukaan on valittu kahdeksan potentiaalista tulevaisuuden lupausta. Koulutusta tukee Kansainvälinen luisteluliitto ISU. Jäätanssin lajityöryhmä Valmennus- ja kehittämistoiminta Lajityöryhmä jatkoi jäätanssin kehitystyötä: kaikille jäätanssista kiinnostuneille kaikenikäisille luistelijoille järjestettiin jäätanssin Try out -tapahtuma huhtikuussa Helsingissä. Jatkettiin Ice Dance Express -toiminnan tarjoamista. Ice Dance Expressissä seuroilla ja alueilla on mahdollisuus saada jäätanssivalmentaja kouluttamaan ja opettamaan jäätanssin alkeita omalle paikkakunnalleen tai alueelleen liiton kustantamana. Vuonna 2012 Susanna Peltola kävi pitämässä yhden Ice Dance Express -koulutuksen Naantalissa. Maurizio Margaglio jatkoi ansiokasta työtään STLL:n Nuorten Olympiavalmentajana. Hän vastasi jäätanssijoiden seuravalmennuksesta Helsingfors Skridskoklubbissa. Molemmat jäätanssin maajoukkueeseen kuuluvat parit Olesia Karmi Max Lindholm sekä Henna Lindholm Ossi Kanervo olivat Maurizio Margaglion valmennettavia. Lajityöryhmä työsti yhdessä Maurizio Margaglion sekä kilpailutoiminnan ja sääntöjen työryhmän kanssa tulevaisuuden kannalta toimivaa kilpailusysteemiä Suomeen myös nuoremmille jäätanssisarjoille. Uusien tuomarien ja teknisten henkilöiden määrän kartuttamispyrkimyksiä jatkettiin. Jäätanssin, yksinluistelun ja muodostelmaluistelun välistä yhteistyötä pyrittiin jatkamaan, ja Maurizio Margaglio toimi toukokuussa 2012 kouluttajana yksin- ja muodostelmaluisteluvalmentajien täydennyskoulutuksessa Helsingissä. 9

10 Kilpailutoiminta SM 2012-kilpailuissa seniorisarjassa kilpaili kaksi paria ja juniorisarjassa yksi pari. EM ja MM 2012-kilpailuissa Suomea edusti pari Henna Lindholm Ossi Kanervo, ja junioreiden MM-kilpailuissa pari Sara Aghai Jussiville Partanen. Syksyn 2012 JGP-kilpailuissa Suomea edusti pari Sara Aghai Jussiville Partanen. Arvokilpailuvalinnat Lajityöryhmä laati ennen kilpailukautta arvokilpailujen valintakriteerit, joista tiedotettiin kilpailukauden alussa. Valinnat arvokilpailuedustajista tehtiin päätettyjen kriteerien pohjalta. Edustajat ISU:n kalenterin kv. kilpailuihin sekä arvokilpailuihin esitettiin liittohallitukselle valintakriteerien pohjalta. Seminaaritoiminta Suomea edustivat ISU:n kansainvälisessä jäätanssiseminaarissa Oberstdorfissa valmentajat Maurizio Margaglio, Pia-Maria Gustafsson ja Pia Juhamo, noviisiparit Helmi Rytkönen Kaius Kumpulainen ja Krista Schröter Elias Anttila sekä junioriparit Viola Kumpulainen Henri Schröter ja Anna Reponen Antonio Viitanen. Muodostelmaluistelun asiantuntijaryhmä Valmennus- ja kehittämistoiminta Lajiryhmä jatkoi muodostelmaluistelun kehitystyötä vuonna 2012 yhtenä ryhmänä. Liiton valmennus- ja koulutuspäälliköt toimivat yhdessä lajin asiantuntijoiden kanssa koulutusten, kehitystyön ja toiminnan toteuttajina. Kilpailutoiminta Keväällä suomalaisia joukkueita osallistui lähes kaikkiin ISU:n kalenterissa oleviin kansainvälisiin kilpailuihin sarjoissa Advanced Novice, Junior ja Senior Syksyllä muodostelmaluistelu oli ensimmäistä kertaa mukana kutsulajina kansainvälisessä Finlandia Trophy Espoo -kilpailussa. Muodostelmaluistelussa luisteltiin vain lyhytohjelmakilpailu, ja kilpailuun osallistui viisi joukkuetta: neljä joukkuetta Suomesta ja yksi Venäjältä. Maajoukkueet Maajoukkueet nimettiin keväällä SM-kilpailujen tulosten perusteella. Maajoukkuerakenne säilytettiin yhtenäisempänä yksinluistelun kanssa, ja nimettiin jälleen myös haastajajoukkueet muodostelmaluisteluun. Maajoukkueet: Rockettes HTK, Marigold IceUnity HL Haastaja: Team Unique HSK Nuorten maajoukkueet: Team Fintastic HTK, Musketeers HL Haastajat: Team Mystque HSK, Ice Steps EVT Arvokilpailuvalinnat Lajityöryhmä laati ennen kilpailukautta arvokilpailujen valintakriteerit, joista tiedotettiin kilpailukauden alussa. Valinnat arvokilpailuedustajista tehtiin päätettyjen kriteerien pohjalta. Edustajat ISU:n kalenterin kv. kilpailuihin sekä arvokilpailuihin esitettiin liittohallitukselle valintakriteerien pohjalta. Tavoitteena menestyksen lisäksi oli tarjota mahdollisimman monelle suomalaiselle joukkueelle mahdollisuus osallistua kansainvälisiin kilpailuihin. Edustusjoukkueet MM-kilpailuedustajat olivat kaksi parasta seniorijoukkuetta pistekerroinjärjestelmän perusteella, kuten myös junioreiden edustusjoukkueet JWCC-kilpailuissa. Joukkueita tuettiin suoralla rahallisella valmennustuella sekä erilaisilla asiantuntijapalvelumahdollisuuksilla ja heille hankittiin edustusvaatetusta. Maajoukkueet ja MM 2012 edustajat, seniorit: FIN 1; Marigold IceUnity vastuuvalmentaja Anu Oksanen FIN 2; Rockettes vastuuvalmentaja Kaisa Nieminen 10

11 JWCC-edustajat (ISU Junior World Challenge Cup) FIN 1; Team Fintastic vastuuvalmentajana Kaisa Nieminen FIN 2; Musketeers vastuuvalmentajana Anu Oksanen Valmennustuet Liite 3 Muut tukipalvelut Kaikille Suomen SM-juniorijoukkueille myönnettiin valmentautumistukea ns. sparrauspäivätoiminnan järjestämiseen. Tukea myönnettiin nuorten maajoukkueille 2000 kullekin, haastajajoukkueille 600 kullekin ja lopuille joukkueille ensimmäisen valintakilpailun tulosten perusteella 400 tai KILPAILUTOIMINNAN- JA SÄÄNTÖJEN TYÖRYHMÄ Säännöt-ryhmä keskittyy aiemman toimenkuvansa mukaisesti kilpailusääntöihin, kilpailukalenterin laadintaan ja siihen liittyviin asioihin sekä lohkojakoihin sekä muihin kilpailutoimintaan liittyviin asioihin. Arvioijat-ryhmä vastaa tuomareiden ja teknisten toiminnasta sekä tuomaristojen laatimisesta ja kansainvälisistä tuomareiden ja teknisten nimityksistä. Kolmantena ryhmänä on kansainvälisten asioiden ryhmä, jonka vastuulla ovat nimensä mukaisesti kansainväliset asiat. Säännöt-ryhmä Työryhmä noudatti vuodelle 2012 tehtyä toimintasuunnitelmaa ja toimi kilpailukauden rytmissä. Keväällä laadittiin sääntömuutosehdotukset koskien kotimaisia kilpailusarjoja. Kotimaiset sääntömuutokset julkaistiin nettisivuilla sekä toimitettiin seuroille sähköisessä muodossa. Lisäksi tiedotettiin aktiivisesti kansainvälisistä sääntömuutoksista, joista päätettiin mm. ISU kongressissa. Anne Fagerströmin ja työryhmän toimittama uusi sääntökirja (nro 22) julkaistiin loka-marraskuussa 2012 ja siitä tiedotettiin asianmukaisesti seuroille ja tuomareille. Yksinluistelun SM-seniori- ja -juniorisarjaan vaadittava elementtitesti oli edelleen voimassa. Kesällä julkaistiin ohjeet ja kaaviot alkeistestistä sekä perustestien tasoista 1 ja 2. Ne otetaan käyttöön kaudesta lähtien kuten myös elementtitestit SM-noviisisarjassa. Perustestien tasojen 3 ja 4 ohjeita ja kaavioita muokataan ja ne julkaistaan keväällä Laadittiin kauden kilpailukalenteri ja nimettiin sekä etsittiin kilpailujen järjestäjät. Syksyllä laadittiin lohkojaot ja niitä täydennettiin tarpeen mukaan syksyn aikana. Lisäksi ulkomaalaisten edustusoikeuksien varmistaminen, ISU:n kilpailulupien (Clearance Certificate) hakemukset muutamille ulkomaalaiselle luistelijalle sekä kotimaisten luistelijoiden kilpailuoikeudet ulkomailla kuuluivat ryhmän tehtäviin. Liittohallitukselle esitettiin uusien seurojen ottamista STLL:n jäseneksi ja anottujen ansiomerkkien myöntämistä ansioituneille henkilöille. Lisäksi tehtiin sääntötulkintoja ja annettiin ohjeita seuroille kilpailujen järjestämiseen liittyvissä kysymyksissä sekä vahvistettiin SM- ja loppukilpailupaikkojen lunastaneet luistelijat ja joukkueet. ST Innovationiin pidettiin yhteyttä ISU-arviointijärjestelmän ohjelmien osalta. Etenkin muodostelmaluistelun osalta piti kiirettä kun jo Finlandia Trophyyn mennessä tarvittiin toimivat ohjelmat myös muodostelmaluisteluun, yleensä ne julkaistaan selkeästi myöhemmin. Tuloslaskentaohjelmaohjetta (ISUCalcFS) päivitettiin alkusyksystä vastaamaan kauden vaatimuksia niin hyvin kuin siinä vaiheessa oli mahdollista. Etenkin alkukaudesta oli jonkin verran ongelmia ohjelmien käyttöönotossa ohjelmatoimittajan muutettua asennusperiaatteita. Ns. konekisoihin uusi asennustapa toi selkeitä parannuksia, mutta myös haasteita puutteellisen ohjeistuksen takia. Suomenkieliset ohjeet ovat liiton extranetissä. Päivitettiin kansallisia sääntöjä noudattaville sarjoille 11

12 yksinluistelun osalta elementtitarkistukset helpottamaan seurojen, tuomareiden & teknisten kilpailujen läpiviemistä. Keväällä laadittiin jäätanssin kansallisille sarjoille sekä soolojäätanssijoille omat kilpailusäännöt, jotka perustuivat Maurizio Margaglion pohjatyöhön ja ehdotukseen. Yksinluistelun tähtiarviointiin ei tehty muutoksia edellisen kauden jälkeen. Muodostelmaluistelussa julkaistiin Liisa Puskalan kehittämä uusi pistearviointi, joka korvaa aiemman tähtiarvioinnin. Muodostelmaluistelun uusi pistearviointi otettiin käyttöön kaudesta lähtien kansallisissa sarjoissa minorit, noviisit, aikuiset ja tulokkaat. Jäätanssin osalta käynnistettiin työ uuden pistearvioinnin luomiseksi, perustuen muodostelmaluistelun uuteen pistearviointiin. Tarkoitus on ottaa JTupi käyttöön kaudesta lähtien. Ohjeet, lomakkeet ja laskentapohjat ovat jäsenseurojen käytettävissä extranetissä. Säännöt-ryhmä kokoontui vuoden 2012 aikana 5 kertaa. Arvioijat-ryhmä Kotimainen toiminta Noudatettiin toimintasuunnitelmaa ja ryhmän sisällä sovittua työnjakoa. Keväällä 2012 järjestettiin jo 4. kerran tuomareiden ja teknisten kauden päätöstilaisuus. Tilaisuudessa luotiin aluksi katsaus kuluneeseen kauteen ja tämän jälkeen kuultiin muiden arvostelulajien edustajia. Anu Hanski puhui kilpa-aerobicista ja Anne Achte cheerleadingista. Päivän aikana keskusteltiin mm. tuomaritoiminnan eettisestä koodistosta Tarja Ristasen johdolla. Leo Lenkola piti puheenvuoron aiheinaan Special Olympics ja Impaired skating. Tilaisuudessa käytiin läpi kauden arviointeja ja keskusteltiin mm. komponenteista eli esittämisen osa-alueista Tätä keskustelua oli vetämässä Mika Saarelainen. Tuomareiden ja teknisten kauden aloitustapaamiset järjestettiin yksinluistelun osalta ja 1.9. ja muodostelmaluistelun osalta 2.9. ja Tapaamisessa käytiin läpi sääntömuutokset sarjoittain ja lajeittain sekä perehdyttiin teknisten työhön eli miten elementit nimetään ja tasot määritetään. Jäätanssiarvioijien tapaaminen & sääntöinfo järjestettiin Muodostelmaluistelun seuratuomarikurssi järjestettiin helmikuussa, yksinluistelun seuratuomarikursseja järjestettiin kahdesti: helmikuussa ja syyskuussa. Muodostelmaluistelun lajituomarikurssi järjestettiin Tampereella ML SM-sarjojen 1. valintakilpailun aikana marraskuussa. Yksinluistelun lajituomarikurssi puolestaan järjestettiin tammikuussa Vantaalla. Taitoluistelu tutuksi -kursseja pidettiin vuonna 2012 kolme: helmikuussa Oulussa sekä syyskuussa Helsingissä ja Savonlinnassa. Lajikohtaiset valmentajapäivät yksin- ja muodostelmaluistelussa järjestettiin elo- ja syyskuussa, joissa molemmissa myös opetettiin elementtien nimeämistä ja tasojen määritystä. Molemmista lajeista muutama ilmoitti tähtäävänsä tekniseksi asiantuntijaksi. Kauden aikana kandidaatit suorittavat vaadittavat harjoittelut ja keväällä osallistuvat kokeeseen ja sen läpäistyään nousevat STLL:n listalle teknisiksi kontrollereiksi/spesialisteiksi. STLL:n kilpailukalenteriin merkittyihin kotimaisiin kilpailuihin nimettiin tekniset tuomarit, pistetuomaristot ja videoeditoijat sekä SM-sarjoihin myös dataoperaattorit. Tuomareiden ja teknisten henkilöiden lukumäärät lajeittain ja luokittain sekä järjestetyt koulutukset ovat liitteessä 4. Kansainvälinen toiminta ISU:n kansainväliseen koulutukseen Frankfurtissa, Saksassa heinäkuussa 2012 osallistuivat Suomesta Leena Laaksonen, Inka Bister, Sari Hakola, Anna Larmo ja Susanna Peltola. Leena Laaksonen nousi muodostelmaluistelun kv. kontrolleriksi ja Sari Hakola yksinluistelun kv. spesialistiksi. ISU:n kutsumina kouluttajina olivat Hely Abbondati ja Pirjo Uimonen. 12

13 Anu Hemming nousi muodostelmaluistelun kansainväliseksi tuomariksi. Virpi Kunnas-Helminen läpäisi jäätanssin ISU Judge -tuomarikokeen. Vuonna 2010 alkaneen taitoluistelun kansainvälisen valmentajakoulutusohjelman, Development Project, nuoria tuomareita ja teknisiä kouluttaa Leena Laaksonen ja koulutettaviin kuuluvat suomalaiset Merja Huttunen, Saija Lankinen ja Saara Muikku. Koulutusohjelma, jota Vierumäki isännöi yhdessä Suomen Taitoluisteluliiton kanssa kestää neljä vuotta. Kansainvälisiin kilpailuihin lähetettiin toimintasuunnitelman mukaisesti tuomareita ja teknisiä ja käytettiin yksin- ja muodostelmaluistelun kaikki mestaruuskilpailumaapaikka-arvonnassa saadut tuomaripaikat. ISU:n nimeäminä teknisinä kontrollereina ja spesialisteina sekä ylituomareina toimittiin arvokilpailujen lisäksi myös GP-, JGP- ja kansainvälisissä kilpailuissa kuten PM-kilpailuissa. PM-kilpailuissa oli lisäksi data/video-operaattori Suomesta. Edustustehtäviä oli myös tuomareiden valvontakomiteassa (OAC). Arvioijat-ryhmä kokoontui 4 kertaa vuoden 2012 aikana. Kansainväliset koulutus- ja tuomaritehtävät ovat liitteessä 4. Kansainvälinen ryhmä Kevään aikana perehdyttiin kesän 2012 ISU:n kongressissa käsiteltäviin sääntömuutosehdotuksiin yhdessä Säännöt- ja Arvioijat-ryhmän kanssa. Ryhmien jäsenten palautteiden pohjalta laadittiin sääntömuutosehdotuksittain kommenttilista puolesta ja vastaan helpottamaan edustajiemme työtä kongressissa. Malesian Kuala Lumpurissa järjestetyssä ISU:n kongressissa liiton edustajina olivat Susanna Rahkamo ja Tarja Ristanen sekä ISU:n hallituksen jäsenenä Marie Lundmark Yhteistyössä Säännöt- ja Arvioijat -ryhmien kanssa mietittiin, esitettiin ja vietiin eteenpäin kansainvälisiä asioita. Finlandia Trophy -kilpailu pidettiin lokakuussa ensimmäistä kertaa yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa Espoon Barona Areenalla, kilpailusarjoina seniorinaiset ja -miehet sekä jäätanssi. Mukana oli ensimmäistä kertaa myös muodostelmaluistelun kutsukilpailu, jossa kilpailtiin lyhytohjelmilla. Kansainvälisissä arvokilpailuissa joukkueenjohtajina olivat Tarja Ristanen (EM Sheffield, Englanti ja MM Nizza, Ranska), Riina Valto (JMM Minsk, Valko-Venäjä ja PM, Vantaa) ja Leena Laaksonen (ML MM Göteborg, Ruotsi). Ensimmäistä kertaa järjestettiin Youth Olympic Winter Games (YOWG), tapahtuma järjestettiin Innsbruckissa Itävallassa. Suomesta oli ISU:n kutsumana jäätanssin ylituomarina Mika Saarelainen. ISU Team Trophy järjestettiin myös ensimmäistä kertaa ja Japanissa järjestettyyn kilpailuun oli kutsuttu tekniseksi spesialistiksi yksinluistelusarjoihin Pirjo Uimonen. Marie Lundmark on taas nimitetty Talviuniversiadien taitoluistelukilpailujen johtajaksi Trentinossa/Italiassa joulukuussa 2013 (Kansainvälinen opiskelijaurheilijaliitto/fisu järjestää) sekä Granadassa/Espanjassa vuonna 2015 ja siinä ominaisuudessa hän on vieraillut ja suorittanut paikkojen tarkastuksen useamman kerran. Marie nimettiin Sotšin 2014 olympialaisten ISU:n teknilliseksi delegaatiksi ja sen puitteissa hän on toiminut teknillisena delegaattina myös ISU GP:n finaalissa joulukuussa EM Sheffieldissa/Englannissa Marie edusti Kansainvälistä Luisteluliittoa /ISUa. Suomessa järjestettiin syksyllä 2012 ISU:n muodostelmaluisteluseminaarit (ISU Recognized Synchronized skating seminar for judges and technical panel). Kaksi- ja puolipäiväisessä seminaarissa oli omat ohjelmansa muodostelmavalmentajille/teknisille ja tuomareille. Joulukuussa 2012 Marie oli vastuuhenkilö 1. ISUn muodostelmaluistelun seminaarissa Vierumällä, joka oli tarkoitettu arvokilpailutuomareille, teknisille spesialisteille ja kontrollereille, jotka tulevat toimimaan Muodostelmaluistelun MM:ssa Helsingissa ja Bostonissa. Tässä seminaarissa haluttiin tarkentaa muodostelmaluistelun arviointikriteereitä ja yhdenmukaistaa tuomareiden käsityksiä arvioinnin keskeisimmistä osa-alueista. 13

14 Molemmissa syksyn seminaareissa oli lukuisia tuomareita ja teknisiä sekä valmentajia eri puolilta maailmaa. Kansainvälinen ryhmä kokoontui kerran ja lisäksi kommunikoitiin sähköpostitse. 6. VIESTINTÄ JA MARKKINOINTI Seuratiedotus Tiedotus seuroille tapahtui seuratiedotteilla, internet-sivujen kautta ja sähköpostitse. Seuroille toimitettiin myös materiaaleja kuten PM-kilpailun ja Plan Jäägaalan julisteita sekä aiheeseen liittyviä nettibannereita ja infoa, Finlandia Trophy Espoon julisteita ja infoa, materiaaleja luistelukouluihin jne. Loppuvuodesta seuroja tiedotettiin runsaasti myös vuoden 2013 muodostelmaluistelun junioreiden MM-kilpailusta. Ennen PM2012-kilpailua kaikkiin seuroihin toimitettiin luistelukoululaisille jaettavaksi kortteja jolla luistelukoululainen pääsee ilmaiseksi katsomaan ensimmäistä kisapäivää. Esitteet Tervetuloa taitoluistelijaksi -esite päivitettiin jälleen tälle kaudelle. Esite suunnattiin aloitteleville luistelijoille sekä heidän vanhemmilleen. Seuroja kehotettiin tilaamaan esitettä ja jakamaan uusille luistelukoululaisille. Finlandia Trophy Espoo 2012-kilpailun yritysmyyntiä varten tehtiin esite mainostoimisto FOLK:ssa. Taitoluistelu-lehti Taitoluistelu-lehdestä ilmestyi vuoden 2012 aikana 6 numeroa. Lehden päätoimittajana toimi Kaisa Viitanen. Lehden toimitus-, taitto- ja painatustyö toteutettiin ulkopuolisena ostopalveluna. Lehden ilmoitusmyyntiä hoiti liiton markkinointikoordinaattori. Ilmoitustuotot ja lehden tilausmäärät ovat pysyneet melko vakiona. Internet-sivut Verkkosivujen ulkoasusta ja päivityksestä on vastannut liiton toimihenkilöt. Vuoden 2012 aikana sivuja päivitettiin ja muokattiin rakenteellisesti toimivammiksi. Sivuille pyrittiin myös koostamaan laaja-alaisesti tietoa taitoluistelun eri toiminta-alueista kuten tapahtumia, kilpailu-uutisointia, tuomari- ja seuratietoja, leiri- ja koulutustietoja ym. Etusivun Uutiset -osioon päivitettiin ajantasaisesti uutisia kilpailuista sekä muita ajankohtaisia asioita. Sivuilta oli luettavissa myös urheilutoimituksiin lähetetyt lehdistötiedotteet. Myös seurojen järjestämien tärkeimpien kilpailujen mainokset saivat näkyvyyttä etusivulla. Näitä olivat mm. muodostelmaluistelun 1. ja 2. SM-valintakilpailut sekä molempien lajien SM-kilpailut. PM2012-kilpailulla oli omat sivut osoitteessa Finlandia Trophy Espoo kilpailuja varten oli myös käytössä oma sivusto Kuvat Yksinluistelun maajoukkueista otettiin uudet pr-kuvat. Myös muodostelmaluistelijoista ja jäätanssijoista hankittiin edustavia kuvia pr-tarkoituksiin. Taitoluistelijoiden kuvia pyydettiin usein erilaisiin julkaisuihin eikä ainoastaan oman lajin sisällä. Sosiaalinen media Liitto ylläpiti Facebookin fanisivujansa, jotka toimivat eräänlaisena uutiskanavana lajista kiinnostuneille. Sivuille päivitettiin mm. kilpailu-uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista. PM2012 ja Finlandia Trophy Espoo tapahtumille perustettiin omat Facebookin tapahtumasivut. Twitter oli käytössä yhtenä tiedotuskanavana näissä tapahtumissa. 14

15 Muodostelmaluistelun junioreiden MM-kilpailulle perustettiin myös loppuvuonna oma tapahtuma- ja FBfanisivusto. Kaikkia sivustoja päivitettiin aktiivisesti. NettiTV SLU:n Mediapalveluiden (VALO) Matti Viitanen kuvasi PM-kilpailut suorana nettilähetyksenä. Lisäksi nuoria suomalaisluistelijoita haastateltiin nettilähetyksiin koulutusmielessä. Finlandia Trophy Espoo Finlandia Trophy Espoota mainostettiin budjetin sallimissa rajoissa aiempaa laajemmin. Markkinoinnissa hyödynnettiin paljon Espoon viestintäkanavia (Internet-sivut, siltapaikat, kaupungin henkilöstölehti, koulut, liikuntapaikat jne). Lisäksi mainontaa oli Barona Areenan tapahtumissa, kuten jääkiekko-otteluissa. Sellon kauppakeskuksessa hyödynnettiin digimainontaa sekä järjestettiin kauppakeskuspromootio kilpailua edeltävänä viikonloppuna. Yhteishyvä -lehdessä oli kilpailun lippuetukampanja, Helsingin Sanomissa oli mainos ja useissa lehdissä juttua tapahtumasta. Seuroille toimitettiin julisteita sekä ennakkoinfoa sähköpostitse. Lehdistölle lähetettiin ennakkoinfoa ja -tiedotteita tapahtumasta ja järjestettiin ennakkolehdistöinfoja. Tapahtumassa oli noin 40 ulkomaalaista ja 20 kotimaista medianedustajaa. YLE näytti tapahtumasta koosteen lauantaina ja sunnuntaina. Paikalla oli myös 2 japanilaista tv-asemaa. Tapahtuman markkinointiaktiviteeteista on olemassa erillinen kooste. Kilpailu- ja tapahtumatiedotus Liitto tiedotti aktiivisesti lehdistöä ja muita sidosryhmiä pääsääntöisesti ISU:n kalenterin kansainvälisistä kilpailuista ja SM-kilpailuista. Liitto avusti myös seurojen omia tiedottajia heidän järjestäessään SMsarjojen valintakilpailuja sekä SM-kilpailuja. SM-kilpailujen valtakunnallisesta viestinnästä liitto vastasi lähes kokonaan. Liitto oli yhteydessä kaikissa em. kilpailuissa mediaan niin ennakkotiedotuksen kuin kilpailunaikaisen tiedotuksen merkeissä. Taitoluisteluliitto lähetti vuoden aikana reilu 100 tiedotetta. Näistä suurin osa oli kilpailu-uutisia, mutta myös aktivoivia tiedotteita ja kutsuja erilaisin lehdistötilaisuuksiin Tiedotteet julkaistiin aina myös liiton internetsivuilla. Lisäksi järjestettiin ennakkolehdistötilaisuuksia ennen suurimpia tapahtumia. Mediaseuranta Taitoluisteluliitolla on mediaseuranta, joka toteutetaan Sponsor Insight Finlandin toimesta. Yritys toimittaa luvut Taitoluisteluliitolle kaksi kertaa vuodessa. Päivittäinen mediaseuranta toteutetaan Meltwater Newsin toimesta. TV Taitoluistelun EM- ja MM-kilpailuista sekä muodostelmaluistelun MM-kilpailuista oli TV-lähetykset YLE:n kanavilla. Finlandia Trophysta näytettiin niin ikään lähetys YLE:n kanavalla kuten myös GPosakilpailuista. PM-kilpailut näytettiin myös YLE:n kanavilla. Muodostelmaluistelun SM-kilpailut näytettiin mm. livenä VeikkausTV:ssä. YLE puolestaan näytti kilpailut koosteena kanavallaan. Tapahtumat ja tapahtumamarkkinointi Kilpailutapahtumien lisäksi liitto oli mukana seuraavissa tapahtumissa: 1. Rautatietorin Jääpuisto tammikuu-maaliskuu: Muodostelmaluistelijat esiintyivät talven aikana Jääpuistossa. Esiintymisiä vastaan liitto sai mainostaa Jääpuiston laidoilla ja netissä PM-kisoja. 2. Plan Jäägaala huhtikuussa: Liitto toteutti jo kolmannen kerran yhteistyössä Plan Suomi säätiön kanssa Jäägaalan, jossa yhdistyi livemusiikki ja taitoluistelu. Tapahtumaa markkinoitiin yhteistyössä. Tapahtuma näkyi jälkilähetyksenä MTV3-kanavalla. Plan maksoi tapahtumankustannukset, mutta liitolla oli iso rooli viestinnässä. Gaalassa oli kattava läpileikkaus suomalaisesta taitoluistelusta. Tapahtumalla kerättiin varoja Planin Because I am a Girl -kampanjaan. 15

16 Markkinoinnin avuksi päivitettiin liiton esittelymateriaalia yhteistyökumppaneita varten. Liitolla oli sopimus Infront Finlandin ja Samla Sponsoring Managementin kanssa koskien yritysyhteistyöneuvotteluja. John Törnin kanssa jatkettiin provisiopalkkaista sopimusta liiton varainhankinnan sekä kilpailutapahtumien, PM-kilpailut ja Finlandia Trophy Espoo kilpailut, yritysyhteistyösopimusten vauhdittamiseksi. Kaikista suurimmista kilpailutapahtumista on olemassa erilliset markkinoinnin ja viestinnän toimenpidelistaukset. Yhteistyökumppanit Pääyhteistyökumppanit Oy Luhta Ab Rautakesko Oy Rautia Yhteistyökumppaneina/palvelutaso Carlson Wagonlit Travel Suomen Urheiluopisto Vierumäki Sokos Hotels Xerox Yhteistyökumppaneina tapahtumissa ja tuotteissa Biozell Oy Volvo Ab Plantagen Finland Oy Spo Art Media Oy Valtti Areena Infront Finland Olarin Voimistelijat Espoon kaupunki Barona Areena Veikkaus Vitalis Aalto yliopisto Spring aqua Lisäksi avustusta myöntävinä yhteistyökumppaneina: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Taitoluistelusäätiö, Olympiakomitea ja Suomen Urheiluopisto. JÄRJESTÖTOIMINTA/KANSALAISAKTIIVISUUS STLL:n Liittokokoukset STLL:n varsinainen kevätkokous pidettiin Vantaalla Kokouksessa oli edustettuna valtakirjoin 19 jäsenseuraa joista 19 äänioikeutettua seuraa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Outi Wuorenheimo, Espoon Taitoluisteluklubin hallituksen jäsen. Kokouksessa palkitut henkilöt, joukkueet ja seurat ovat toimintakertomuksen liitteessä 1. STLL:n varsinainen syyskokous pidettiin Vantaalla Kokouksessa oli edustettuna valtakirjoin 23 jäsenseuraa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Elina Soukola, Järvenpää. Kokouksessa olivat liittohallituksessa erovuorossa: jäsen Laura Hagman jäsen Timo Hämäläinen jäsen Marie Lundmark jäsen Johanna Vesenterä Ehdollepanotoimikuntaan kuuluivat puheenjohtaja Irja Simola ja jäseninä Outi Wuorenheimo, Espoo, Jari Maijala, Helsinki, Laura Lauri, Rovaniemi (jättäytyi pois, koska ilmoittautui ehdokkaaksi hallitukseen) ja Jari Aaltonen, Rauma. Liittohallitukseen valittiin seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi erovuoroisista jäsenistä Timo Hämäläinen ja Marie Lundmark ja uusista ehdokkaista Annastiina Larronmaa ja Laura Lauri. Laura Hagman ja Johanna Vesenterä eivät asettuneet ehdokkaiksi. 16

KOVA HIKIPISAROISTA TEHTY TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019

KOVA HIKIPISAROISTA TEHTY TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019 KOVA MYÖ S KAUNIS ON HIKIPISAROISTA TEHTY TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019 VISIO Koko Suomi luistelee ja parhaat maailman huipulla Suomen Taitoluistelulii.o 9.11.2018 MISSIO Suomen Taitoluisteluliitto yhdessä

Lisätiedot

Ryhmä kokoontui vuoden aikana 6 kertaa. Lisäksi asioita käsiteltiin ja päätettiin sähköpostitse.

Ryhmä kokoontui vuoden aikana 6 kertaa. Lisäksi asioita käsiteltiin ja päätettiin sähköpostitse. Liittohallituksen kokoonpano 2009 Susanna Rahkamo Peter Pomoell Laura Hagman Reetta Häkkinen Riitta-Leena Roos Johanna Ruokola Mika Saarelainen vara vara Liittohallitus kokoontui 10 kertaa. Toimikunnat

Lisätiedot

Yleisiä sääntömuutoksia, osa 1 voimaan kaudesta lähtien

Yleisiä sääntömuutoksia, osa 1 voimaan kaudesta lähtien Tähän dokumenttiin on kerätty muutamia yleisiä sääntömuutoksia, jotka tulevat voimaan 2016-2017 lähtien. Joissain kohdissa on viittaukset Sääntökirjaan 23 korostettu ja niiden paikkansa pitävyydet tarkistetaan

Lisätiedot

Vuosikatsaus. Susanna Rahkamo Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja

Vuosikatsaus. Susanna Rahkamo Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2013 Vuosikatsaus Alkuvuoden mieleenpainuvin tapahtuma suomalaisittain lienee muodostelmaluistelun historian junioreiden ensimmäiset MM-kilpailut Helsingissä. Kokenut tapahtumaorganisaatio

Lisätiedot

Vuosikatsaus. Susanna Rahkamo Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja

Vuosikatsaus. Susanna Rahkamo Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2011 Vuosikatsaus Vuosi alkoi hienosti Kiira Korven EM-pronssimitalilla. Helmikuussa taitoluistelu nousi Sponsor Insightin tutkimuksissa Suomen toiseksi arvostetuimmaksi urheilulajiksi.

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2006 Puheenjohtajan tervehdys Vuosi 2006 sujui Taitoluisteluliitossa visiotamme toteuttaessa: Taitoluistelu on kilpailukykyinen, haluttu harrastus ja merkittävä urheilulaji,

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2007

TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2007 TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2007 Hyväksytty 19.4.2008 Puheenjohtajan tervehdys Vuosi 2007 oli menestyksekäs ja monella tavoin rajoja rikkova. Heti tammikuussa suomalaisnaisluistelijat tekivät historiaa.

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2008

TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2008 TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2008 Hyväksytty 25.4.2009 Toiminnanjohtajan tervehdys Vuosi 2008 oli jatkoa edellisen kauden menestykselle. Euroopan mestaruus kilpailuissa saimme taas uuden suomalaisen mitalistin

Lisätiedot

Vuosikatsaus. Susanna Rahkamo Puheenjohtaja

Vuosikatsaus. Susanna Rahkamo Puheenjohtaja TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2010 Vuosikatsaus Vuosi 2010 oli menestyksekäs ja rajoja rikkova. Arvokisajärjestelyissä oli välivuosi, mutta pienempiä tapahtumia oli vuoden aikana useita. Oman arvioni mukaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA ajalle

TOIMINTASUUNNITELMA ajalle TOIMINTASUUNNITELMA ajalle 1.7.2017 30.6.2018 SEURAN TAVOITTEET Helsingin Luistelijoiden strategian 2015-2018 mukaan seuran missio on luoda edellytykset taitoluistelun harraste- ja kilpailutoiminnalle

Lisätiedot

Taitoluistelun harrastus- ja kilpailusarjat

Taitoluistelun harrastus- ja kilpailusarjat Taitoluistelun harrastus- ja kilpailusarjat Harrastajat/ kans. sarjat Aikuisten (muodostelma-,) yksinluistelu ja jäätanssikilpailut Taitajat (yl) ei ikärajaa, kilpailevat seura- ja aluetasolla Minit (yl)

Lisätiedot

LIITTOHALLITUS, TYÖRYHMÄT, TOIMISTO, PALKITUT, JÄSENSEURAT JA JÄSENYYDET

LIITTOHALLITUS, TYÖRYHMÄT, TOIMISTO, PALKITUT, JÄSENSEURAT JA JÄSENYYDET Liittohallituksen kokoonpano 2011 Reetta Häkkinen Timo Hämäläinen Johanna Vesenterä Anuliisa Uotila vara Toimikunnat ja työryhmät Työvaliokunta/talousvaliokunta Yksinluistelun lajityöryhmä Irja Simola

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2009

TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2009 TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2009 Hyväksytty 24.4.2010 Puheenjohtajan tervehdys Tammikuun EM-kilpailut Helsingissä aloittivat kauden ja päättivät usean vuoden ponnistelut voitonjuhlaan. Kilpailujen urheilullinen

Lisätiedot

SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT

SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20, fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu

Lisätiedot

Suomen Taitoluisteluliitto:

Suomen Taitoluisteluliitto: Suomen Taitoluisteluliitto: 1. Maajoukkueen ja nuorten valmennusryhmien toiminta 2. Yksinluistelun, muodostelmaluistelun ja jäätanssin kansainvälinen kipailutoiminta 3. Koulutustoiminta 4. Harrasteluistelu

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 SUOMEN TAITOLUISTELULIITTO RY- TAITOLUISTELUN ASIANTUNTIJA LIITON VISIO o Taitoluistelu on vetovoimainen laji ja kilpailukykyinen harrastus

Lisätiedot

Kilpailukutsu. Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut

Kilpailukutsu. Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut Kilpailukutsu Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut 2018 15.-17.12.2017 Helsingin Luistelijat ry kutsuu SM-loppukilpailupaikan lunastaneet luistelijat yksin- ja

Lisätiedot

Liittohallituksen kokoonpano Anne-Mari Jussila Annastiina Larronmaa. Mika Saarelainen. Toimikunnat ja työryhmät. Työvaliokunta/talousvaliokunta

Liittohallituksen kokoonpano Anne-Mari Jussila Annastiina Larronmaa. Mika Saarelainen. Toimikunnat ja työryhmät. Työvaliokunta/talousvaliokunta Liittohallituksen kokoonpano 2014 Susanna Rahkamo Laura Raitio Kirsi Greis Annastiina Larronmaa Laura Lauri Minna Fernelius vara vara esittelijä sihteeri Toimikunnat ja työryhmät Työvaliokunta/talousvaliokunta

Lisätiedot

Liittohallituksen kokoonpano 2010. Reetta Häkkinen. Johanna Ruokola Mika Saarelainen Anuliisa Uotila esittelijä, sihteeri

Liittohallituksen kokoonpano 2010. Reetta Häkkinen. Johanna Ruokola Mika Saarelainen Anuliisa Uotila esittelijä, sihteeri Liittohallituksen kokoonpano 2010 Kirsi Greis Reetta Häkkinen Johanna Ruokola Anuliisa Uotila vara vara Toimikunnat ja työryhmät 2010 Työvaliokunta/talousvaliokunta Yksinluistelun lajityöryhmä Virpi Horttana

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Suomen Taitoluisteluliitto, STLL Kansainvälinen Luisteluliitto, ISU

Suomen Taitoluisteluliitto, STLL Kansainvälinen Luisteluliitto, ISU Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02919 333 20 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Suomen Taitoluisteluliitto, STLL Kansainvälinen Luisteluliitto,

Lisätiedot

Liittohallituksen kokoonpano Timo Hämäläinen. Johanna Vesenterä. Mika Saarelainen esittelijä, sihteeri. Toimikunnat ja työryhmät

Liittohallituksen kokoonpano Timo Hämäläinen. Johanna Vesenterä. Mika Saarelainen esittelijä, sihteeri. Toimikunnat ja työryhmät Liittohallituksen kokoonpano 2012 Kirsi Greis Timo Hämäläinen Anne-Mari Jussila Laura Raitio vara Toimikunnat ja työryhmät Työvaliokunta/talousvaliokunta Kirsi Greis Yksinluistelun ja pariluistelun lajityöryhmä

Lisätiedot

Ryhmä kokoontui vuoden aikana 5 kertaa. Lisäksi asioita käsiteltiin ja päätettiin sähköpostitse.

Ryhmä kokoontui vuoden aikana 5 kertaa. Lisäksi asioita käsiteltiin ja päätettiin sähköpostitse. Liittohallituksen kokoonpano 2008 Susanna Rahkamo Peter Pomoell Laura Hagman Reetta Häkkinen Riitta-Leena Roos Johanna Ruokola vara vara Liittohallitus kokoontui 9 kertaa. Toimikunnat ja työryhmät 2008

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2015

TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2015 TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2015 VAHVISTETTU 24.4.2016 VUOSIKATSAUS Suomen Taitoluisteluliitto järjestää vuoden 2017 taitoluistelun MM-kilpailut Helsingissä. Tapahtuma on erittäin merkittävä urheilutapahtuma

Lisätiedot

Liittohallituksen kokoonpano 2007. Reetta Häkkinen. Riitta-Leena Roos Johanna Ruokola Mika Saarelainen. Liittohallitus kokoontui 9 kertaa.

Liittohallituksen kokoonpano 2007. Reetta Häkkinen. Riitta-Leena Roos Johanna Ruokola Mika Saarelainen. Liittohallitus kokoontui 9 kertaa. Liittohallituksen kokoonpano 2007 Peter Pomoell Laura Hagman Reetta Häkkinen Riitta-Leena Roos Johanna Ruokola vara vara Liittohallitus kokoontui 9 kertaa. Toimikunnat ja työryhmät 2007 Työvaliokunta/talousvaliokunta

Lisätiedot

Suomen Taitoluisteluliitto, STLL Kansainvälinen Luisteluliitto, ISU

Suomen Taitoluisteluliitto, STLL Kansainvälinen Luisteluliitto, ISU Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02919 333 20, fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Suomen Taitoluisteluliitto, STLL Kansainvälinen

Lisätiedot

SM-senioreiden ja SM-junioreiden 1.valintakilpailu 5-7.10.2007

SM-senioreiden ja SM-junioreiden 1.valintakilpailu 5-7.10.2007 27.9.2007 SM-senioreiden ja SM-junioreiden 1.valintakilpailu 5-7.10.2007 KILPAILUVAHVISTUS Kiitämme ilmoittautumisestanne ja vahvistamme osallistumisenne SM-seniori- ja SM-junioriluistelijoiden 1. valintakilpailuun

Lisätiedot

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Kaukalopalloseurat ja yksittäiset joukkueet Liiton alueet:, Oulu, Etelä- Suomi, Keski- Suomi, Itä- Suomi, Etelä- Karjala, Pohjois- Suomi Uusi liikuntalaki * Valtakunnallisuuden

Lisätiedot

SUOMEN TAITOLUISTELULIITTO RY. TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN TAITOLUISTELULIITTO RY. TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2014 SUOMEN TAITOLUISTELULIITTO RY. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vuosikatsaus Vuoden 2014 sävyjä taitoluistelussa ovat olleet niin menestys, jännitys, luottamus, erilaiset haasteet,

Lisätiedot

Anne Fagerström SÄÄNTÖMUUTOKSIA JA OHJEITA/ARVIOIJAT

Anne Fagerström SÄÄNTÖMUUTOKSIA JA OHJEITA/ARVIOIJAT Tähän ohjeeseen on kerätty muutamia arvioita koskevia tärkeitä asioita Tuomareiden ja teknisten sääntömuutokset, kesältä 2016 Tuomareiden ja teknisten harjoittelut missä, milloin ja kenelle 1. Tuomareiden

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

Ehdotukset STLL liittohallituksen jäseniksi ja puheenjohtajaksi

Ehdotukset STLL liittohallituksen jäseniksi ja puheenjohtajaksi Ehdotukset STLL liittohallituksen jäseniksi ja puheenjohtajaksi 26.11.2016 Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO Finland office@stll.fi Ehdollepanotoimikunta Leena Salo Riikka Kirkinen Juha

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 2.4.2015 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2.

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma 2016-2018 1. Ohjelman arvoperusta Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta, VAU:n toiminnan tarkoituksena on monipuolisen

Lisätiedot

Kilpailutoiminnan ja Sääntöjen työryhmä, KSTR - ryhmä jaettu kolmeen pienempään aihealueen ryhmään arvioijat, kv.asiat ja säännöt

Kilpailutoiminnan ja Sääntöjen työryhmä, KSTR - ryhmä jaettu kolmeen pienempään aihealueen ryhmään arvioijat, kv.asiat ja säännöt Liittohallituksen kokoonpano 2013 Laura Raitio Kirsi Greis Annastiina Larronmaa Laura Lauri vara vara Toimikunnat ja työryhmät Työvaliokunta/talousvaliokunta Kirsi Greis Laura Raitio Yksinluistelun ja

Lisätiedot

Liittohallituksen kokoonpano 2015

Liittohallituksen kokoonpano 2015 Liittohallituksen kokoonpano 2015 Laura Raitio vara vara Jaana Juhola Janne Korhonen Laura Lauri Irja Simola esittelijä 30.11.2015 saakka Minna Fernelius sihteeri 30.11.2015 saakka Outi Wuorenheimo esittelijä

Lisätiedot

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010.

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010. KILPAILUKUTSU Jyväskylän Taitoluisteluseura ry kutsuu STLL:n jäsenseurojen SM-kilpailupaikan lunastaneet luistelijat Jyväskylän Synergia- areenalle yksinluistelun ja jäätanssin SMsenioreiden ja SM-junioreiden

Lisätiedot

Strategiset tavoitteemme ohjaavat vuotta 2016

Strategiset tavoitteemme ohjaavat vuotta 2016 Strategiset tavoitteemme ohjaavat vuotta 2016 Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Visio Koko Suomi

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 10.9.2013

KILPAILUKUTSU 10.9.2013 KILPAILUKUTSU 10.9.2013 Tappara ry / Taitoluistelu www.tappara.fi/taitoluistelu Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 11.-13.10.2013,

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015 VUOSIKATSAUS

Toimintakertomus 2015 VUOSIKATSAUS TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2015 Toimintakertomus 2015 VUOSIKATSAUS Suomen Taitoluisteluliitto järjestää vuoden 2017 taitoluistelun MM-kilpailut Helsingissä. Tapahtuma on erittäin merkittävä urheilutapahtuma

Lisätiedot

SUOMEN TAITOLUISTELULIITTO RY. TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN TAITOLUISTELULIITTO RY. TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2014 Vuosikatsaus Vuoden 2014 sävyjä taitoluistelussa ovat olleet niin menestys, jännitys, luottamus, erilaiset haasteet, mutta myös kunnioitus, haikeus ja suru. Toimintakertomus

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry KOULUTUKSET 2016 Apuohjaajakoulutus - UUTUUS! 23.1. Helsinki, 20.2. Tampere, 12.3. Oulu, 6.8. Seinäjoki Active Cheer ohjaajakoulutus 9.1. Jyväskylä, 16.1. Pori, 6.2. Helsinki,

Lisätiedot

Hyvät Suomen Taitoluisteluliiton jäsenseurat, liittohallituksen jäsenet ja tuomarit & tekniset

Hyvät Suomen Taitoluisteluliiton jäsenseurat, liittohallituksen jäsenet ja tuomarit & tekniset Hyvät Suomen Taitoluisteluliiton jäsenseurat, liittohallituksen jäsenet ja tuomarit & tekniset SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KILPAILUSÄÄNTÖIHIN KAUDESTA 2012-2013 LÄHTIEN Kilpailukausi alkaa olla siinä vaiheessa,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 SUOMEN TAITOLUISTELULIITTO RY- TAITOLUISTELUN ASIANTUNTIJA LIITON VISIO o Taitoluistelu on vetovoimainen laji ja kilpailukykyinen harrastus

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU

KILPAILUKUTSU MUODOSTELMALUISTELUN I-LOHKON KANSALLISTEN SARJOJEN 1. KILPAILU JYVÄSKYLÄSSÄ 22.11.2015 Jyväskylän Taitoluisteluseura ry (JyTLS) kutsuu STLL:n jäsenseurojen I - lohkon muodostelmaluistelijoita tulokkaiden,

Lisätiedot

Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue

Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue Tähtiseura-ohjelma Huippu-urheilun osa-alue Laatuseuratyön historiaa Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) Foot Pass ja Ice Pass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja (2007)

Lisätiedot

- Taitoluisteluvalmentaja, jonka päätehtävänä on seuran yksinluistelijoiden valmennuksellisen toimintalinjan suunnitteleminen ja toteuttaminen.

- Taitoluisteluvalmentaja, jonka päätehtävänä on seuran yksinluistelijoiden valmennuksellisen toimintalinjan suunnitteleminen ja toteuttaminen. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2013-30.6.2014 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

EM 2017 projekti Sbl:n junioritoimikunnan suunnitelma Suomen juniorimaajoukkueen valmennukseen ja menestykseen

EM 2017 projekti Sbl:n junioritoimikunnan suunnitelma Suomen juniorimaajoukkueen valmennukseen ja menestykseen Sbl:n junioritoimikunnan suunnitelma Suomen juniorimaajoukkueen valmennukseen ja menestykseen 2014-2018 Alustus Suomen Bridgeliiton junioritoimikunta on tehnyt jo vuosia töitä koululais- ja junioripelaajiemme

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.9.2018 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Visio Koko Suomi luistelee

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

Yksinluistelun testijärjestelmät

Yksinluistelun testijärjestelmät Yksinluistelun testijärjestelmät Anne Fagerström Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20, fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu

Lisätiedot

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010.

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010. KILPAILUVAHVISTUS Jyväskylän Taitoluisteluseura ry kiittää ilmoittautumisestanne ja vahvistaa osallistumisenne 18. 20.12.2009 Jyväskylän Synergia-areenalla pidettäviin yksinluistelun ja jäätanssin SM-junioreiden

Lisätiedot

SM5L Sparring-päivän info

SM5L Sparring-päivän info SM5L Sparring-päivän info 8.9.2018 LIITTOTASON VALMENNUSTOIMINTA: 1) MIEKKAILUN VIIKKO-OHJELMA: KE: Sparring klo 19.00-21.00, Töölön Kisahalli/Helsinki (Andras Tóth) TO: Harjoitus klo 16.00-18.30, HFM-sali/Pasila

Lisätiedot

Liittohallituksen kokoonpano 2006. Reetta Häkkinen. Riitta-Leena Roos. Mika Saarelainen. Riitta Valkonen. Liittohallitus kokoontui 9 kertaa.

Liittohallituksen kokoonpano 2006. Reetta Häkkinen. Riitta-Leena Roos. Mika Saarelainen. Riitta Valkonen. Liittohallitus kokoontui 9 kertaa. Liittohallituksen kokoonpano 2006 Peter Pomoell Reetta Häkkinen Riitta-Leena Roos Johanna Ruokola Riitta Valkonen vara Liittohallitus kokoontui 9 kertaa. Toimikunnat ja työryhmät 2006 Työvaliokunta/talousvaliokunta

Lisätiedot

KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI

KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI 26.7.2018 1. LASTEN URHEILU JA TENNIS SEUROISSA U12 2. NUORTEN URHEILU JA TENNIS SEUROISSA U18 3. VALMENNUS 4. URHEILULLISUUS KILPAILEMINEN Seuroissa noin

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SUOMEN TAITOLUISTELULIITTO RY- TAITOLUISTELUN ASIANTUNTIJA LIITON VISIO o Taitoluistelu on vetovoimainen laji ja kilpailukykyinen harrastus

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1.2017 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 19-21.10.2012, HELSINKI

Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 19-21.10.2012, HELSINKI Helsingin Luistelijat www.hl.fi KILPAILUKUTSU 19.9.2012 Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 19-21.10.2012, HELSINKI Helsingin Luistelijat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018 Esitys syysliittokokous

Toimintasuunnitelma 2018 Esitys syysliittokokous Toimintasuunnitelma 2018 Esitys syysliittokokous 25.11.2017 Visio Koko Suomi luistelee ja parhaat maailman huipulla Missio Suomen Taitoluisteluliitto yhdessä jäsenseurojensa kanssa luo edellytykset taitoluistelun

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma 2012

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma 2012 Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Toimintasuunnitelma 2012 7.11 2011 Toimintasuunnitelma hyväksytään joulukuun johtoryhmän kokouksessa, kun ensi vuoden toimintabudjetti on tiedossa. Valmentautuminen TAVOITE:

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) 127 Kaupunginhallitukselle annettava lausunto koskien Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean kutsua Urhea-säätiön perustajaksi HEL 2012-008331 T 00 01 06 Päätös

Lisätiedot

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

Suomen Judoliiton antidopingohjelma

Suomen Judoliiton antidopingohjelma Suomen Judoliiton antidopingohjelma Suomen Judoliitto on sitoutunut edistämään puhdasta urheilua. Suomen Judoliitossa noudatetaan voimassa olevaa Suomen antidopingsäännöstöä sekä Kansainvälisen Judoliiton

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

Yksin- ja muodostelmaluistelun Lohko 3, 2. lohkokilpailu

Yksin- ja muodostelmaluistelun Lohko 3, 2. lohkokilpailu Yksin- ja muodostelmaluistelun Lohko 3, 2. lohkokilpailu kutsuu STLL:n jäsenseurojen rekisteröityjä ja kilpailulisenssin kaudelle 2018-2019 lunastaneita yksinluistelijoita ja muodostelmaluistelujoukkueita,

Lisätiedot

Suomen Uimaliiton antidopingohjelma

Suomen Uimaliiton antidopingohjelma 18.6.2015 Suomen Uimaliiton antidopingohjelma Termit ADT WADA FINA LEN IPC Uintiurheilu Suomen Antidopingtoimikunta ry Maailman antidopingtoimisto Kansainvälinen uimaliitto Euroopan uimaliitto Kansainvälinen

Lisätiedot

Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys

Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys 1 Toiminta-ajatus... 2 2 Visio 2016... 2 3 Huippu-urheilustrategia... 3 3.1 Yleistä... 3 3.2 Toiminnan tavoitteet... 3 3.3 Huippu-urheilustrategian arviointi...

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Kiitämme kaikkia sääntömuutosehdotuksiin kaudesta 2011-2012 lähtien palautteita antaneita henkilöitä ja seuroja.

Kiitämme kaikkia sääntömuutosehdotuksiin kaudesta 2011-2012 lähtien palautteita antaneita henkilöitä ja seuroja. 14.6.2011 Kiitämme kaikkia sääntömuutosehdotuksiin kaudesta 2011-2012 lähtien palautteita antaneita henkilöitä ja seuroja. Liittohallituksen kokouksessa 13.6.2011 on hyväksytty seuraaville sivuille kootut

Lisätiedot

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia Erotu joukosta Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia Arja Vartia Toimitusten resurssit Urheilutoimituksissa on yleensä viikonloppuisin vain muutama toimittaja Medioiden kustannuspaineet ovat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Seura- ja aluejärjestö Pohjois-Suomen Pyöräily ry Toimintasuunnitelma 2014 Pohjois-Suomen Pyöräily ry:n toiminta perustuu vahvoihin ja elinvoimaisiin Pohjois-Suomalaisiin seuroihin, sekä niiden aktiivisiin

Lisätiedot

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU 2018 Kenelle ja miksi? Aluetoiminta on suunnattu tavoitteellisesti lentopalloon suhtautuville junioreille, heidän vanhemmille ja valmentajille. Kehittää yksilöiden

Lisätiedot

1. Yleistä. Sivu 1 / 7. Helsingfors Skridskoklubb rf. Helsingin Luistinklubi ry. Toimintasuunnitelma

1. Yleistä. Sivu 1 / 7. Helsingfors Skridskoklubb rf. Helsingin Luistinklubi ry. Toimintasuunnitelma Sivu 1 / 7 Helsingfors Skridskoklubb rf Helsingin Luistinklubi ry Toimintasuunnitelma 1.7.2017-30.6.2018 1. Yleistä Helsingfors Skridskoklubb rf Helsingin Luistinklubi ry (HSK) on monipuolinen taitoluisteluseura,

Lisätiedot

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1 Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1.1.2015 Swimming Team Nurmijärvi Kevään aikaansaannoksia Seurojen yhdistämistoimikunta on käynyt neuvotteluja vuoden 2014 alusta lähtien Timo Koivuniemi, Mauri

Lisätiedot

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6 Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2/6 Sisällysluettelo 1. VUODEN 2016 PÄÄTAVOITTEET...

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010 SSqL:n hallituksen kokous 7. / 2010 pöytäkirja AIKA 17.6.2010 torstai klo 17.30 20.30 PAIKKA Helsinki, SLU, Kunto kabinetti Läsnä Leo Hatjasalo pj. Lars Ekholm (esittelijä) Tomi Niinimäki Juha Sarlund

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

M-Teamin strategia

M-Teamin strategia M-Teamin strategia 2014-2018 25.8.2014 Toimintaympäristön muutostekijät M-Teamin strategia Salibandyliiton strategia Yhteisöllisyys, vapaaehtoistyö ja seurauskollisuus Kilpailu kunnallisista liikuntapaikoista

Lisätiedot

Kilpailusäännöt 2018

Kilpailusäännöt 2018 Kilpailusäännöt 2018 Kilpailusäännöt 2018 Kilpailukausi muuttuu Lex Laukkanen kymmenkunta muuta pienempää muutosta 1.1.8. Kilpailut Monikansallinen määritys jää kokonaan pois Kilpailukauden muutos - Laatinut

Lisätiedot

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS. Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry. Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry

VUOSIKERTOMUS. Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry. Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry Läntinen Valkoisenlähteentie 52-54 01300 Vantaa tikkurilan.taitoluisteluklubi@kolumbus.fi http://tikkurilantaitoluisteluklubi.sporttisaitti.com/ VUOSIKERTOMUS Tikkurilan

Lisätiedot

SML:N ANTIDOPINGOHJELMA

SML:N ANTIDOPINGOHJELMA SML:N ANTIDOPINGOHJELMA Sisällysluettelo: ANTIDOPINGOHJELMA 1 SML:N ANTIDOPINGTYÖN ARVOPERUSTA 2 ANTIDOPINGTYÖ JA -VALVONTA 3 DOPINGRIKKOMUKSET (LÄHDE ADT) 4 TAVOITTEET 5 TOIMENPITEET 5.1 Säännöt, ohjeistukset

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010

Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010 Sisällys 1. Tarkoitus 2. Yleistä Suomen Tanssipelaajat ry - 2010 Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010 3. Vastuuhenkilöroolit 2010 4. Kilpailut 2010 4.1. Suomen kilpailut 4.2. Ulkomaiden

Lisätiedot

Yleiset Sääntömuutokset ja tarkennukset Hyvä luisteluväki,

Yleiset Sääntömuutokset ja tarkennukset Hyvä luisteluväki, Hyvä luisteluväki, Kilpailusäännöt ja -järjestelmän työryhmä esitti tarkennuksia ja muutoksia kotimaan sääntöihin kaudesta lähtien. Palautteita saatiin mukavasti niin seurojen edustajilta, valmentajilta

Lisätiedot

Huippu-urheiluverkoston rakentuminen 2013 3.4.2013

Huippu-urheiluverkoston rakentuminen 2013 3.4.2013 Huippu-urheiluverkoston rakentuminen 2013 3.4.2013 Taustaksi Lentopallon lajina otettava johtavan lajin roolia paikallisesti, seudullisesti ja valtakunnallisesti terve itsetunto omassa tekemisessä Jo

Lisätiedot