Toimintakertomus vuodelta 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus vuodelta 2011"

Transkriptio

1 Saimaan Kameraseura ry 1 (5) Toimintakertomus vuodelta Yleistä Saimaan kameraseura ry on perustettu vuonna 1946, joten vuosi 2011 oli sen 66. toimintavuosi. Seuran jäsenistö oli erittäin aktiivista ja toiminta runsasta. Seura teki tiivistä yhteistyötä Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen sekä muiden Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa toimivien kameraseurojen kanssa. Jäsenmäärä jatkoi hurjaa kasvuaan. Saimaan kameraseura on Suomen kameraseurojen liiton jäsen. Seuramme puheenjohtaja Tatu Kosonen toimi liiton hallituksen jäsenenä. Osallistuimme liittokokouksiin keväällä Helsingissä ja syksyllä Ikaalisissa. 2.Jäsenet Jäseniä oli 150 kunniajäsenet Esko Turkkila ja Tapani Räsänen mukaanlukien. Jäsenmaksu oli 20 euroa, paitsi opiskelijoilta, työttömiltä ja eläkeläisiltä 10 euroa. Suomen kameraseurojen liiton kultainen ansiomerkki myönnettiin Tatu Kososelle liiton eteen tehdystä työstä. Suomen kameraseurojen liitto myönsi järjestötoiminnan kultaisen ansiomerkin Vesa Laitiselle (Vuoden Lehtikuva) ja hopeisen ansiomerkin Riitta Huttuselle (Parhaat Kurssisapuskat). 3.Hallinto 3.1. Yhdistyksen kokoukset Sääntömääräinen syyskokous pidettiin Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksella Kokoukseen osallistui 24 jäsentä, ja siinä käsiteltiin myös kevätkokouksen sekä vuoden 2010 kevätkokouksen asioita Hallitus ja muut toimihenkilöt Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Tatu Kosonen. Muut hallituksen jäsenet olivat Aulikki Korpela-Taimela (varapuheenjohtaja), Harri Junnola (sihteeri), Anu Kosonen (taloudenhoitaja), Tommi Joutjärvi (kilpailusihteeri), Olli Räty (kalustonhoitaja) ja Simo Äikäs. Hallituksen varajäseninä toimivat Eija Hirvi-Talka ja Marko Taimela. Tilintarkastajana toimi Tuula Heino ja varatilintarkastajana Esa Toppila. Hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa Viralliset vierailut Saimme hyvin arvovaltaisen vierailijaryhmän Kiinasta, Hainanin saarelta Ryhmään kuuluivat Photographic Association of Hainanin ja Hainan Daily -mediakonsernin edustajat Jun Wang, Suixiong Wang, Wen Luo, Zhiyang Zhang ja Leping Zhu. Vierailun aiheena oli kansainvälinen näyttelytoiminta, ja sen aikana vieraat tutustuivat myös Kaakkois-Suomen valokuvakeskukseen. Isäntinä toimivat Tatu Kosonen, Tommi Joutjärvi ja Mari Huttunen. Tatu Kosonen ja Tommi Joutjärvi vierailivat 5.9. Kotkassa kuuntelemassa Kaakkois-Suomen haastekilpailun tulokset. Tommi toimi samalla kotkalaisten oman kuukausikilpailun tuomarina.

2 Saimaan Kameraseura ry 2 (5) 4.Toiminta 4.1. Jäsenillat Jäseniltoja järjestettiin jokaisen kuukauden kolmantena arkitiistaina kesä- ja heinäkuuta lukuunottamatta. Illoissa käytiin läpi ajankohtaisia asioita, niissä katseltiin valokuvia ja keskusteltiin niistä, ja lisäksi jokaiseen jäseniltaan pyrittiin saamaan esitelmöijä. Jäsenillat järjestettiin pääasiassa Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksessa, ja niiden aiheina olivat: Tammikuussa Kauko Keränen kertoi matkastaan Galapagos-saarille Helmikuussa Suomen kameraseurojen liiton varapuheenjohtaja Riina Karvonen esitteli FIAP:n kansainvälistä näyttelytoimintaa Maaliskuussa Ville-Veikko Tulkki esitteli valaisupainotteista miljöökuvausta eli strobismia. Lisäksi kuulimme GP-1 -kisan tulokset Huhtikuussa Tatu Kosonen näytti diakuvia Pohjois-Norjasta Toukokuussa Kirmo Wilén esitteli Hainan-saaren kuvausprojektia Elokuussa Tommi Joutjärvi ja Mari Huttunen näyttivät kuviaan ja esittelivät samaan aikaan valokuvakeskuksessa olevan näyttelynsä Syyskuussa Tatu Kosonen kertoi vierailustaan Kuusamo Nature Photo -tapahtuman esiintyjänä, ja Anna-Liisa Pirhonen esitteli saman tapahtuman kilpailussa menestyneitä kuviaan Lokakuussa Imatran ammattikorkeakoulun valokuvauksen lehtori Päivi Eronen esitteli työtään, ja toi mukanaan GP-2 -kisan tulokset Marraskuussa pidettiin sääntömääräinen syyskokous. Joulukuussa katseltiin vuosikilpailun tuloksia pikkujouluhengessä Skinnarilan hovissa. Useasti kävi myös niin, että jäsenillan jälkeen pieni aktiiviporukka lähti jatkamaan iltaa ns. kerhopizzan merkeissä. Se tarkoitti vierailua jossakin lappeenrantalaisessa ravintolassa valokuvausaiheisen keskustelun ja ruuan merkeissä Tekniikkaillat Vuoden alusta alettiin järjestää jäseniltojen lisäksi erillisiä tekniikkailtoja. Niitä järjestettiin jokaisen kuukauden viimeisenä arkitiistaina kesä-, heinä- ja joulukuuta lukuunottamatta. Tekniikkaillat järjestettiin Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksessa, ja niiden aiheina olivat (suluissa illan isäntä): Tammikuussa valokuvien tulostaminen (Tatu Kosonen) Helmikuussa studiosalamavalojen käyttö muotokuvavalaisussa (Tommi Joutjärvi) Maaliskuussa esinevalaisu (Lauri Heino) Huhtikuussa Adobe Photoshop (Tommi Kähärä) Toukokuussa miljöömuotokuvaus (Ari Nakari) Elokuussa kilpailuvedosten tekeminen, merkinnät ja paketointi (Tatu Kosonen) Syyskuussa makrokuvaus (Marita Räsänen, Olli Räty) Lokakuussa kuvankäsittelyä tietokoneella (Tommi Joutjärvi) Marraskuussa HDR-kuvat (Harri Junnola) 4.3. Nuorisojaosto II Alle 30-vuotiaiden oma seuratoiminta alkoi Nuorisojaosto kokoontui toimintavuonna kolme kertaa, pääpainon ollessa ryhmän toiminnan käynnistämisessä. Ryhmän vetäjänä toimi Hannu Rissanen.

3 Saimaan Kameraseura ry 3 (5) 4.4. Retket Seuran retkistä suurin osa suuntautui edelleen Viipuriin näyttelyprojektimme vuoksi. Yhteisiä retkiä järjestettiin yhteensä kolme; tammi-, huhti- ja lokakuussa. Lisäksi seuran jäsenet kävivät omatoimisilla kuvausretkillä Viipurissa. Voitiin todeta, että kaikki vuodenajat alkoivat nyt olla kuvattuina, mutta siitä huolimatta projekti jatkuu vielä vuonna Ruokolahden Hölmölässä järjestettiin saunailta Jarmo Mäntykankaan isännöimänä Parikkalaan järjestettiin kesäretki 3.7. lähes 30 henkilön voimin. Kirmo Wilén esitteli kokoelmansa helmiä, tutustuimme Valolla-gallerian kesänäyttelyyn ja Veijo Rönkkösen patsaspuistoon, ja lisäksi kuvattiin mm. Siikalahden lintujärveä. Seuran joukkue osallistui Lappeenrannassa järjestettyyn Photowalk-tapahtumaan. Mukana oli parikymmentä kameraseuralaista. Parituntinen retki alkoi Lappeenrannan kirkolta, jatkui Huokaustensillan ja Hyväntuulentien kautta satamaan, ja huipentui kahvitteluun Majurskassa. Lappeenrannan-osakilpailun voitti seuramme aktiivijäsen Seppo Toivari. Kotkaan tehtiin retki kahdeksan henkilön voimin. Ohjelmassa oli kolme eri valokuvanäyttelyä; Kotkan kirjastossa oli oman seuramme Kari Smolanderin ja Pekka Kettusen näyttely Narvan mailta, Pub Albertissa oli Sofia Virtasen näyttely Ladies, ja Kotkan valokuvakeskuksessa Kymen kamerat ry:n 60-vuotisjuhlanäyttely. Lisäksi osa porukasta osti kennonputsaukset paikallisesta liikkeestä, ja ilman muuta ohjelmassa oli valokuvaamista Tiedotus Seuran jäsenlehti Positiivi ilmestyi yhden kerran, ja sen tulevaisuudesta aloitettiin keskustelu. Jatkossa lehti ilmestyy sähköisenä. Seuran kotisivuja päivitettiin säännöllisesti. Seuran Facebook-ryhmä toimi aktiivisesti. Seuran toiminnasta tiedotettiin tarpeen mukaan myös paikallislehdissä sekä Kamera-lehden seurapalstalla. Seuran toimintaa esiteltiin myös televisiossa Koulutus Peruskursseja järjestettiin kahdesti. Seitsemänä iltana Ylämaa-talolla ja Ylämaan nuorisotalolla pidetylle kurssille osallistui 10 oppilasta. Kouluttajana toimi Tatu Kosonen apunaan Olli Räty. Samoin seitsemänä iltana valokuvakeskuksella pidetylle kurssille osallistui 25 oppilasta. Kouluttajana toimi Tatu Kosonen, apuna Olli Räty ja Tommi Joutjärvi. Muotokuvaustyöpaja järjestettiin Hytin VPK-talolla Jussi Aallon vetämänä ja Riitta Huttusen laittamien ruokien voimalla. Kurssille osallistui 20 oppilasta. Miljööhenkilökuvauskurssi järjestettiin Tuosan leirikeskuksessa Kurssille osallistui 22 kuvaajaa ja 12 mallia. Kouluttajina toimivat Tommi Joutjärvi, Mika Pulkkinen ja Tatu Kosonen, meikkaajana ja koordinaattorina Mari Huttunen ja emäntänä jälleen kerran Riitta Huttunen. Joutsenon taidekesän valokuvakurssi oli samalla seuramme kesäleiri. Tämän pääkouluttajina toimivat Vesa-Ville Saarinen, Tommi Kähärä ja Tatu Kosonen, apunaan Tommi Joutjärvi ja Mari Huttunen. Kurssin 20 osallistujasta puolet oli seuramme jäseniä. Tämänvuotisen kurssin pääpaino oli kubistisissa kuvissa Kilpailut Talvikuvakilpailun (GP-1) aiheena oli Tunnelma. Tuomareina toimi valokuvaaja Mika Pulkkinen. Kilpailuun osallistui 25 kuvaajaa yhteensä 37 vedoksella ja 85 kuvatiedostolla. Vaikka vedossarjan voitti Mari Huttunen ja kuvatiedostoiden sarjan Marita Räsänen, eniten pisteitä kilpailussa keräsi kuitenkin Tommi Joutjärvi. Kesäkuvakilpailun (GP-2) aiheena oli Kotiseutuni. Tuomarina toimivat Saimaan ammattikorkeakoulun valokuvauksen opiskelijat opettajansa TaM Päivi Erosen johdolla. Kilpailun digisarjaan osallistui 20 ja vedossarjaan kahdeksan kuvaajaa. Eniten pisteitä keräsi taas Tommi Joutjärvi. Vuosikilpailu (GP-3) oli perinteiseen tapaan aiheeton. Arvostelijana toimi Studio Kuvatornin Marja-Leena Ilmoni. Kaikkiaan kuvia osallistui 24 vedosta kuudelta kuvaajalta ja 45 projisoitavaa kuvaa 12 kuvaajalta. Parhaiten menestyivät Tommi Joutjärvi, Veijo Kantele, Kauko Keränen ja Jarmo Mäntykangas.

4 Saimaan Kameraseura ry 4 (5) Vuoden mittaan kilpailuissa keräsi eniten pisteitä Tommi Joutjärvi, joka nimettiin Vuoden kuvaajaksi Lopulliset pisteet GP-kisassa olivat: 1) Tommi Joutjärvi 67p, 2) Marita Räsänen 52p, 3) Anna-Liisa Pirhonen 50p, 4) Mari Huttunen 43p, 5) Kauko Keränen 35p, 6) Veijo Kantele 33p, 7) Tatu Kosonen 32p, 8) Sami Kontto 29p, 9) Mika Pulkkinen 28p, 10) Anu Kosonen 24p, 11) Eija Hirvi-Talka 21p, 12) Eetu Keränen 17p, 13) Jarmo Mäntykangas 16p, 14) Kari Smolander 13p, 15) Hannu Rissanen 10p, 16) Seppo Toivari 9p, 17) Kirsi Kenakkala 7p, 18) Päivi Eskola 6p, 19) Jetro Matilainen, Kari Weijo 5p, 21) Tarmo Häkkinen, Harri Junnola, Jukka Kosonen 4p, 24) Sami Auvinen 3p, 25) Soile Rinno, Olli Räty, Lauri Heino, Markku Wiljami Nurmi 2p, 29) Ilkka Kajasilta, Liisa Ojalainen, Simo Äikäs, Irina Yakusheva, Heidi Kunttu, Raija Kosonen, Arto Koljonen, Jarkko Lempiäinen, Henna Porras 1p. Osallistuimme voitokkaasti Kaakkois-Suomen haastekilpailuun, jonka järjestelyistä vuonna 2011 vastasi Kymen Kamerat ry Omat näyttelyt ja julkaisut Seuran perinteinen vuosinäyttely järjestettiin joulukuussa Kaakkois-Suomen Valokuvakeskuksen suuressa galleriassa. Näyttelyyn osallistuivat Eija Hirvi-Talka, Veijo Kantele, Aulikki Korpela-Taimela, Anu Kosonen, Tatu Kosonen, Tommi Kähärä, Olli Räty ja Marko Taimela. Yhdessä Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen kanssa jatkettiin suuren näyttelyn Vanhaa ja uutta Viipuria kokoaminen. Erityisesti nykypäivän Viipurin kuvaaminen on seuramme vastuulla. Projekti huipentuu näyttelyyn valokuvakeskuksella joulukuussa Historiallisten valokuvien osalta projektissa hyödynnetään myös yksittäisten kuvaajien kuva-arkistoja eri puolilta Suomea, sekä haetaan muita järjestöjä mukaan yhteistyöhön, ainakin Etelä-Karjalan museo ja Karjala-lehti. Seuran jäsenistö piti lukuisia yksityisnäyttelyitä. Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksessa oli seuralaisten yksityisnäyttelyitä tänäkin vuonna: Olli Räty helmikuussa, Esko Turkkila maaliskuussa, Tommi Joutjärvi ja Mari Huttunen elokuussa, Tatu Kosonen marraskuussa, sekä Kari Smolander ja Pekka Kettunen samoin marraskuussa SKsL:n näyttelyt Suomen kameraseurojen liiton näyttelytoimintaan osallistuttiin yhteislähetyksin. Saimaan Kameraseura valittiin vuosinäyttelyssä 2011 näyttelyssä menestyneimmäksi kameraseuraksi. Tämä titteli saavutettiin ensimmäistä kertaa seuran historiassa. Voittoon siivitti 20 näyttelyyn hyväksyttyä teosta seitsemältä kuvaajalta sekä peräti neljä kunniakirjaa. Vuosinäyttelyyn kuvansa saivat läpi Mari Huttunen (5 kpl), Tommi Joutjärvi (9 kpl), Kauko Keränen, Tatu Kosonen, Lasse Kosonen, Jarmo Mäntykangas (2 kpl) ja Kari Smolander. Kunniakirjoilla palkittiin seuraavat teokset: Mari Huttunen, Uusi maailma; Tommi Joutjärvi, Ruoste 2; Tatu Kosonen, Siskonpeti ja Kari Smolander, Talvinen päivä. Saimaan Kameraseura valittiin myös teemanäyttelyssä 2011 Tunnelma näyttelyssä menestyneimmäksi kameraseuraksi. Tuomariston perustelut olivat seuraavat: Osallistumisaktiivisuus seuralta huomattava, nuoret hyvin edustettuna. Saimaan Kameraseurasta saa vaikutelman, että heillä on erittäin aktiivista toimintaa ja hyvin mukana nuoria, taitavia kuvaajia. Menestynein kameraseura mitattuna kaikilla mittareilla! Teemanäyttelyyn kuvansa saivat läpi Kauko Keränen (6 kpl), Mari Huttunen (4 kpl), Tatu Kosonen (4 kpl), Tommi Joutjärvi (5 kpl), Hannu Rissanen (3 kpl), Marita Räsänen (3 kpl), Anu Kosonen (2 kpl), Jarmo Mäntykangas (2 kpl), Jetro Matilainen (2 kpl), Eija Hirvi-Talka, Jukka Kosonen ja Sami Auvinen. Kunniakirjoilla palkittiin seuraavat teokset: Kauko Keränen, Missä kalat; Mari Huttunen, Erätauolla ja Tatu Kosonen, Odottajat. Huikea voittoputki jatkui Suomen Kameraseurojen Liiton toisessa Seuracupissa, johon osallistuttiin peräti 20 henkilön voimin, yksi kuva jokaiselta. Voitokkaassa sarjassa kuvasivat: Kosonen Tatu, Kosonen Anu, Räsänen Marita, Joutjärvi Tommi, Huttunen Mari, Räty Olli, Rissanen Hannu, Hirvi-Talka Eija, Kosonen Jukka, Auvinen Sami, Kontto Sami, Kenakkala Kirsi, Koljonen Arto, Mäntykangas Jarmo, Pirhonen Anna-Liisa, Keränen Kauko, Junnola Harri, Eskola Päivi Maria, Nurmi Markku ja Pulkkinen Mika. FIAP:n kansainvälisessä mittelössä seuramme sijoittui häntäpäähän ollen kokonaiskilpailun 125. sijalla. Ainoa läpimenijä kansainvälisessa kilpailussa oli Tatu Kosonen teoksellaan Peaceful Sleep FIAP:n näyttelyt ja kilpailut Seura aloitti toimintavuonna uuden kilpailun: FIAP:n ja SKsL.n kilpailuissa vuoden mittaan eniten pisteitä kerännyt henkilö valitaan Vuoden kilpailukuvaajaksi. Pisteitä saa kaikista läpimenoista ja palkinnoista, ja kiertopalkintona toimii hopeinen Gunnarin lautanen, joka on nimetty seuran perustajajäsenen Gunnar Grönqvistin kunniaksi. Vuoden mittaan kilpailuissa keräsi eniten pisteitä Kauko Keränen, joka nimettiin ensimmäiseksi Vuoden kilpailukuvaajaksi. Lopulliset pisteet kilpailussa olivat: 1) Kauko Keränen 200p, 2) Tatu Kosonen 126p, 3) Tommi Joutjärvi 121p, 4) Jarmo Mäntykangas 101p, 5) Mari Huttunen

5 Saimaan Kameraseura ry 5 (5) 61p, 6) Marita Räsänen 57p, 7) Hannu Rissanen 22p, 8) Mika Pulkkinen 16p, 9) Jukka Kosonen 14p, 10) Päivi Eskola 12p, 11) Veijo Kantele 9p, 12) Sami Kontto 7p, 13) Anu Kosonen, Sami Auvinen, Eija Hirvi-Talka 6p, 16) Olli Räty, Markku Wiljami Nurmi 5p, 18) Harri Junnola, Kari Smolander, Arto Koljonen, Anna-Liisa Pirhonen, Kirsi Kenakkala 4p, 23) Jetro Matilainen 3p, 24) Lasse Kosonen 2p, 25) Raija Kosonen 1p. Seura järjesti kansainvälisen digitaalikuvien näyttelyn 3rd Carelia Salon Savitaipaleen kirjastossa joulukuussa. Näyttelyn raatiin kuuluivat Riina Karvonen EFIAP Varkaudesta, Sofia Virtanen Kotkasta ja oman seuramme Anu Kosonen. Näyttely oli samalla osa SKsL:n 3rd Finland Digital Circuit -kiertonäyttelyä. Teimme taas uuden ennätyksen hyväksynnissä: 3rd Carelia Salon hyväksyi yli 1500 teosta mukaan (6500 tarjotusta). Jatkoimme FIAP:n kansainvälisen näyttelyn 1st International Exhibition of Photography järjestelyjä. Näyttely oli alunperin tarkoitus järjestää jo toimintavuonna, mutta Finland Digital Circuitin / Carelia Salonin ongelmien ja niistä seuranneen varsin suuren työmäärän vuoksi näyttely päätettiin suosiolla siirtää seuraavaan vuoteen. Erona Carelia Saloniin tähän näyttelyyn voi osallistua myös vedoksilla. 5.Tilat ja kalusto Seuran 15 neliön toimitilat sijaitsivat osoitteessa Snellmaninkatu 13 B,, eli samassa rakennuksessa valokuvakeskuksen kanssa. Omien tilojen lisäksi pidettiin huolta Lauritsala-talon pimiöstä. Toimintavuonna tilat olivat pääasiassa valokuvakeskuksen varastona, ja valokuvakeskus maksoi myös niiden vuokran. Seuran kalustoa huollettiin säännöllisesti. 6.Talous Jäsenmaksut perittin heti alkuvuodesta, ja maksusuorituksia seurattiin huolellisesti. Maksamattomat jäsenet tiputettiin pois postituslistalta elokuussa, ja poistettiin lopullisesti jäsenrekisteristä syyskuussa. Kaiken kaikkiaan seuran taloudellinen tilanne pysyi vuoden aikana vakiona. "Liikevaihto" nousi 6107,00 euroon, ja tilinpäätös osoitti 16,22 euron ylijäämää. Kassatilanne parani selvästi.

Saimaan kameraseura ry on perustettu vuonna 1946, joten vuosi 2014 oli sen 68. toimintavuosi.

Saimaan kameraseura ry on perustettu vuonna 1946, joten vuosi 2014 oli sen 68. toimintavuosi. Saimaan kameraseura ry:n toimintakertomus vuodelta 2014 1.Yleistä Saimaan kameraseura ry on perustettu vuonna 1946, joten vuosi 2014 oli sen 68. toimintavuosi. Seuran jäsenistö oli erittäin aktiivista

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten

Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten Meilivälähdys1/2010 Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten Elokuu (29.8): Hetki (projisoitavat), Meren äärellä (mustavalkokuvat) Syyskuu (26.9):

Lisätiedot

Yhteystiedot. Positiivi. Saimaan Kameraseura ry PL 49 53101 Lappeenranta

Yhteystiedot. Positiivi. Saimaan Kameraseura ry PL 49 53101 Lappeenranta SAIMAAN KAMERASEURAN JÄSENLEHTI 1/2010 Yhteystiedot Saimaan Kameraseura ry PL 49 53101 Lappeenranta saimaan.kameraseura@sksl.fi www.sksl.fi/saimaan.kameraseura Positiivi Saimaan Kameraseura ry:n jäsenlehti

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

Yhteystiedot Saimaan kameraseura ry PL 49 53101 Lappeenranta saimaan.kameraseura@sksl.fi www.sksl.fi/saimaan.kameraseura

Yhteystiedot Saimaan kameraseura ry PL 49 53101 Lappeenranta saimaan.kameraseura@sksl.fi www.sksl.fi/saimaan.kameraseura SAIMAAN KAMERASEURAN JÄSENLEHTI 1 / 2009 Saimaan Kameraseura ry Saimaan kameraseura ry on Lappeenrannan kaupungin ja Etelä Karjalan maakunnan asukkaille tarkoitettu yhdistys. Sen tarkoitus on ylläpitää

Lisätiedot

Yhteystiedot Saimaan kameraseura ry PL 49 53101 Lappeenranta saimaan.kameraseura@sksl.fi www.sksl.fi/saimaan.kameraseura

Yhteystiedot Saimaan kameraseura ry PL 49 53101 Lappeenranta saimaan.kameraseura@sksl.fi www.sksl.fi/saimaan.kameraseura SAIMAAN KAMERASEURAN JÄSENLEHTI 4 / 2009 Saimaan Kameraseura ry Saimaan kameraseura ry on Lappeenrannan kaupungin ja Etelä-Karjalan maakunnan asukkaille tarkoitettu yhdistys. Sen tarkoitus on ylläpitää

Lisätiedot

Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja

Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja kunniamainintoja Mahdollisuus hakea arvonimiä Saa vuosin saatossa

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2009

Toimintakertomus vuodelta 2009 TAMPEREEN KAMERASEURA RY PL 218 33101 TAMPERE Toimintakertomus vuodelta 2009 1 JOHDANTO Seuran tavoitteena on ollut valokuvausta, valokuvausharrastusta ja valokuvailmaisua edistävän toiminnan järjestäminen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

Soukan Kamerat ry. 2014 1. Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014

Soukan Kamerat ry. 2014 1. Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Soukan Kamerat ry. 2014 1 Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sisältö Johtokunta... 2 Tilintarkastajat... 2 Jäsenistö... 2 Jäsenmaksut... 2 Talous... 3 Projektit... 3 Koulutus... 3 Näyttelytoiminta...

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

Pohjoismainen yhteistyö

Pohjoismainen yhteistyö Pohjoismainen yhteistyö Pohjoismainen valokuvausliitto / Nordiska Förbundet för fotografin NFFF Nordic Society of Photography Nordiska Förbundet för Fotografi Nordisk Forbund for Fotografi Pohjoismainen

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

HELSINGIN TAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 HALLITUKSEN ESITYS VUOSIKOKOUKSELLE

HELSINGIN TAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 HALLITUKSEN ESITYS VUOSIKOKOUKSELLE 1 HELSINGINTAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA2013 HALLITUKSENESITYSVUOSIKOKOUKSELLE 1.YLEISTÄ HelsinginTaiteilijaseurary:ntarkoituksenaonedistääjavalvoahelsinkiläistenkuvataiteilijoidenyleisiä jayhteisiäammatillisia,taloudellisiajasosiaalisiaetujasekäedistääsuurenyleisönkuvataiteen

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Positiivi. Tässä numerossa. Kansi

Positiivi. Tässä numerossa. Kansi SAIMAAN KAMERASEURAN JÄSENLEHTI 1 / 2008 Saimaan kameraseura ry Positiivi PL 49 (Huom! Uusi osoite) 53101 Lappeenranta saimaan.kameraseura@sksl.fi Saimaan kameraseuran jäsenlehti ilmestyy neljä kertaa

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA. Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi.

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA. Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi. ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana 5 kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2011: Lasse Virtanen,

Lisätiedot

TURUN KAMERAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2013

TURUN KAMERAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 TURUN KAMERAT RY 17.2.2011 TURUN KAMERAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Yleistä Kokoukset Tiedotus Vuosi oli yhdistyksen 84. toimintavuosi. Toiminta noudatti perinteistä linjaa kokouksineen ja muine toimintoineen.

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009: MTK- Kerimäki Toimintakertomus 2009 Hyvä Jäsenemme! MTK-Kerimäen tuottajayhdistyksen johtokunta päätti toimittaa vuoden 2009 toimintakertomuksen kaikille jäsenilleen. Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2009

Lisätiedot

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry 1 Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry Partiovuoden 2003 toiminta oli monipuolista ja aktiivista. Jokaisella laumalla ja vartiolla oli osaavat ja innostuneet johtajat, mistä tuloksena oli lukuisat suoritetut

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).

Lisätiedot

JOENSUUN KAMERASEURA RY

JOENSUUN KAMERASEURA RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 Kesäkuukausia lukuun ottamatta kokoonnuttiin kuukausikokouksiin Seura järjesti perinteiset vuosi-, ja fotomartonkilpailut.kilpailuun osallistujille kirjataan pisteitä sekä

Lisätiedot

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016 KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kameraseura ry edistää valokuvaharrastusta monipuolisesti ja laadukkaasti ja tarjoaa yhteisöllisen tavan harrastaa valokuvausta sekä kehittää luovuutta. Kameraseura

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Positiivi. Tässä numerossa. Kansi

Positiivi. Tässä numerossa. Kansi SAIMAAN KAMERASEURAN JÄSENLEHTI 3 / 2008 Saimaan kameraseura ry Positiivi PL 49 53101 Lappeenranta saimaan.kameraseura@sksl.fi Saimaan kameraseuran jäsenlehti ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa. Lehti

Lisätiedot

A-p-c-kamera ry. Toimintakertomus 2000. Saanko luvan? (Kuva: Heikki Jokinen)

A-p-c-kamera ry. Toimintakertomus 2000. Saanko luvan? (Kuva: Heikki Jokinen) A-p-c-kamera ry. Toimintakertomus 2000 Saanko luvan? (Kuva: Heikki Jokinen) A-p-c-kamera ry. kaikille avoin nurmijärveläinen kameraseura Puheenjohtajalta A-p-c-kameran viides toimintavuosi sujui tutuissa

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

kirjattu 2010, pj. JÄSENTIEDOTE

kirjattu 2010, pj. JÄSENTIEDOTE kirjattu 2010, pj. JÄSENTIEDOTE KERHOTOIMINTA: Kannuksen kamerakerho kokoontuu kuukauskokoukseen aina kuukauden toinen maanantai, ellei vuosikokouksessa toisin sovita. Kokouspaikkana Takalon koulun käsityö-

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007 HALLINTO Puheenjohtaja Timo Tiiro Varapuheenjohtaja Ilkka Rautio Sihteeri Pekka Nykänen Rahastonhoitaja Mirjam Alakorpi hallituksen

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Jäsentiedote 2 / 2006 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY

Jäsentiedote 2 / 2006 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY Jäsentiedote 2 / 2006 SUOMEN KAMERASEUROJEN LIITTO RY Liiton hallituksen jäseniin saa ottaa yhteyttä Kesä alkaa olla lopuillaan, ja monet siirtyvät taas talveksi kameran takaa pimiöihin tai tietokoneiden

Lisätiedot

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 47. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2009: Teemu Mykkänen,

Lisätiedot

SEURALAISEN KÄSIKIRJA

SEURALAISEN KÄSIKIRJA SEURALAISEN KÄSIKIRJA SAIMAAN KAMERASEURA RY PL 49 53101 Lappeenranta Sisällysluettelo Saimaan Kameraseura ry...4 Esittely...4 Sääntömääräiset kokoukset...4 Hallitus...5 Tilintarkastajat...5 Liittyminen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

KAMERASEURAN SÄÄNNÖT SEURAN SÄÄNNÖT

KAMERASEURAN SÄÄNNÖT SEURAN SÄÄNNÖT KAMERASEURAN SÄÄNNÖT SEURAN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Heinolan Kameraseura ry ja kotipaikka Heinolan kaupunki. Yhdistyksen aatteellisena tarkoituksena on edistää valokuvausharrastusta Heinolassa ja

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

Vuosi Nro Kpl KansiotVarakpl Yht. Sivua Huomioita. Pentti Kemppinen, versio 1 ja 2 Lauri Hirvonen, versio 3. 1947 Kameraseura edustaa Suomea UNICA:ssa

Vuosi Nro Kpl KansiotVarakpl Yht. Sivua Huomioita. Pentti Kemppinen, versio 1 ja 2 Lauri Hirvonen, versio 3. 1947 Kameraseura edustaa Suomea UNICA:ssa Vuosi Nro Kpl KansiotVarakpl Yht. Sivua Huomioita Pentti Kemppinen, versio 1 ja 2 Lauri Hirvonen, versio 3 1947 Kameraseura edustaa Suomea UNICA:ssa 1952 Helsingin Kameraseurassa toimi ns. "kengänauhakerho",

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

KUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT

KUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT 1 Asunto Oy Nakkilan Tarhakoto 100 % Janika Löfbacka Kirsi-Marja Auvinen (Sakipa Oy Isännöinti) Eero Rantala pj. Eeva-Anneli Pulska (asukasjäsen) Petri Nurminen vast. toimii Aino Lepistö varsinaisessa

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Vihreät ry Toimintakertomus 2017 Piirissä oli 465 jäsentä vuonna 2017. Piirin toiminnanjohtajana toimi Hanna Holopainen. Kaakkois-Suomen Vihreät ry:n piirihallitus 1.1. 2017 alkaen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Vuosikokouksen pöytäkirja

Vuosikokouksen pöytäkirja Vuosikokouksen pöytäkirja Lähettänyt Sivujen ylläpitäjä 07.08.2008 Viimeksi päivitetty 05.11.2009 PÖYTÄKIRJA 1(3) VUOSIKOKOUS Aika la 19.7.2008 klo 13.00-14.35 Paikka Iisalmi, hotelli-ravintola Seurahuone

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

RovaniemenYrittäjät r.y.

RovaniemenYrittäjät r.y. RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017

Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017 Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017 Hallitus ja kokoukset Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtajana vuonna 2017 toimi Tuomas Pelttari (Turun kaupunginkirjasto).

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

Puheenjohtaja Teemu Laulajainen Sihteeri Sanna Kinnunen

Puheenjohtaja Teemu Laulajainen Sihteeri Sanna Kinnunen RAUMAN KAMERASEURA ry www.raumankameraseura.net Puheenjohtaja Teemu Laulajainen rkshallitus@gmail.com Sihteeri Sanna Kinnunen raumanksinfo@gmail.com Kiitos kaikille seuralaisille menneestä vuodesta 2017!

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry

Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry Toimintakertomus 2016 1. Toimihenkilöt Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Susiluoma ja varapuheenjohtajana Markku Lemmetty. Hallituksen muut

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Turun Kamerat Ry Taimi II, Puutarhakatu 21 20100 Turku turun.kamerat@sksl.fi www.sksl.fi/turun.kamerat Toimintakertomus 2014 Yleistä Turun Kamerat Ry on valokuvausharrastajien yhdistys, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2016 pöytäkirja Aika 19.2.2016 klo 18.00 19.00 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh , .

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh ,  . Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI 2019-2020 Puinnintie 4, 28360 PORI puh. 02-631 6600, email. pkl@bowling4you.fi www.bowling4you.fi SYYSKAUSI 2019 HEINÄKUU KILPAILU SARJAA VALVOJA HUOM. 24.06.

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Endurance Ultrarunning Team Finland ry Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

(Varsinais-S) (Vaasa)

(Varsinais-S) (Vaasa) T 3 Yritysdemokratiatyöryhmä Eero Joutsijoki (1.11.1979 asti) Matti Lipiäinen (14.12.1979 lähtien) Martti Koivisto Aulis Alamattila Martti Salo (Satakunta) SÄÄN TÖVAL IOKUNTA Martti Hoffren (Kuopio) Esko

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

3.Hallinto. 4.Toiminta

3.Hallinto. 4.Toiminta Saimaan kameraseura ry:n timintakertmus vudelta 2015 1.Yleistä Saimaan kameraseura ry n perustettu vunna 1946, jten vusi 2015 li sen 69. timintavusi. Seuran jäsenistö li erittäin aktiivista ja timinta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2 KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2 YLEISTÄ Kuopion Insinöörit ry:n toiminta oli vuonna 2010 suurimmalta osalta vakiintunutta. Kuopion Insinöörien 68. toimintavuoden päätteeksi olimme kymmenenneksi

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

Konevoimaa tarvittiin, koska apukinospaikat olivat kaukana ja lunta oli vähän.

Konevoimaa tarvittiin, koska apukinospaikat olivat kaukana ja lunta oli vähän. Saimaan Norppaklubi toimii 2017 Tammikuu Monet klubin jäsenet osallistuivat norppien pesäkinosten tekoon eri puolilla Saimaata. Lunta oli vähän ja sitä piti raapia pitkältä matkalta. Konevoimaa tarvittiin,

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot