Maatalouden aluetaloustilasto 2007
|
|
- Kalevi Heikkinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Maa-, metsä- ja kalatalous 2009 Maatalouden aluetaloustilasto 2007 Maatalouden tuotosrakenne vaihtelee maakunnittain Korjaus. Jukistusta korjattu Korjaus on merkitty punaisella. Oli aiemmin maidon. Tilastokeskuksen vuoden 2007 maatalouden aluetaloustilaston mukaan maatalouden tuotosrakenne vaihtelee merkittävästi maakunnittain. Suomen maatalouden kokonaistuotoksesta lähes neljäsosa tuotettiin vuonna 2007 Varsinais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa, joissa suurin osa maatiloista sijaitsee. Maatalouden tuotoksen rakenne perushintaan maakunnittain 2007, miljoonaa euroa Perushintainen kokonaistuotos muodostuu tuottajahintaisesta tuotoksesta ja tuotetukipalkkioista. Eläintuotteita ovat maito, munat, turkikset, porontaljat, hunaja ja villa. Teollisuuskasveja ovat herne, rypsi, rapsi, sokerijuurikas ja kuitupellava. Rehukasveiksi luetaan heinä ja säilörehu. Maatalouden sivutoiminnot ovat sellaisia maatilalla harjoitettavia toimintoja, joita ei pystytä erottelemaan pääasiallisesta maataloustoiminnosta, esimerkkeinä lomamökkien vuokraus ja koneurakointi. Uudellamaalla yli kolmasosa tuotoksesta saatiin viljakasveista, pääasiassa vehnästä ja ohrasta. Varsinais-Suomessa yli neljäsosa maatalouden kokonaistuotoksesta saatiin viljakasveista ja yli neljäsosa lihantuotannosta, pääasiassa Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.
2 ohrasta ja sianlihasta. Merkittävä vihannesten tuottaja oli Satakunta, jossa kokonaistuotoksesta neljäsosa tuli vihanneksista ja neljäsosa lihantuotannosta. Satakunnan tärkeimmät lihatuotteet olivat sian- ja siipikarjanliha. Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä viljantuotoksen osuus maakunnan koko tuotoksesta oli noin neljäsosa, suurin osuus oli ohralla. Pirkanmaalla neljäsosa tuotoksesta saatiin maidosta ja neljäsosa lihasta, pääasiassa sianlihasta. Eläintuotteet, joista merkittävin on maito, oli tärkein maataloustuote Kymenlaaksossa, Karjalassa, Savossa, Keski-Suomessa, Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa. Näissä maakunnissa eläintuotteiden osuus koko maakunnan tuotoksesta vaihteli 26 prosentin ja 48 prosentin välillä. Ahvenanmaalla maatalouden tuotoksesta lähes puolet oli vihannesten ja hedelmien tuotantoa, joista tärkeimmät tuotteet olivat ruokasipuli ja omena. Itä-Uudellamaalla viljakasvien osuus maakunnan koko tuotoksesta oli 37 prosentin tienoilla, suurin osuus oli vehnällä. Maatalousrakennusten sekä kone-, laite- ja kuljetusvälineinvestointien osuus kiinteän pääoman bruttomuodostuksesta vaihteli vuonna 2007 jonkin verran maakunnittain. Kymenlaaksossa maatilat keskittyivät kone-, laite- ja kuljetusvälineinvestointeihin, kun Pohjois-Savon maatilat investoivat maatalousrakennuksiin. Koko maan kone-, laite- ja kuljetusvälineinvestointien osuus kiinteän pääoman bruttomuodostuksesta oli 37 prosentin tienoilla. Kymenlaakson kone-, laite- ja kuljetusvälineinvestointien osuus kiinteän pääoman bruttomuodostuksesta, 60 prosenttia, oli yli puolitoistakertainen koko maan arvoon verrattuna. Koneiden, laitteiden ja kuljetusvälineiden osuus kiinteän pääoman bruttomuodostuksesta oli pienin Pohjois-Savossa, 28 prosenttia. Koko maassa maatalousrakennusten osuus kiinteän pääoman bruttomuodostuksesta oli 58 prosenttia vuonna Maatalousrakennusten osuus kiinteän pääoman bruttomuodostuksesta oli suurin Pohjois-Savossa, 67 prosenttia, ja pienin Kymenlaaksossa, lähes 36 prosenttia. Maatalouden aluetaloustilasto on maakuntien ja suuralueiden maatalouden tarkastelun väline, jonka tarkoituksena on analysoida kokonaisvaltaisesti maatalouden tuotantoprosessia ja tuotantorakennetta. Maatalouden aluetaloustilaston koko aikasarja julkaistaan vuonna
3 Sisällys Liitetaulukot 1. Maatalouden tuotos perushintaan maakunnittain 2007, % Maatalouden tuotos perushintaan maakunnittain 2007, miljoonaa euroa Kiinteän pääoman bruttomuodostus maakunnittain 2007, % Kiinteän pääoman bruttomuodostus maakunnittain 2007, miljoonaa euroa...5 Kuviot 1. Maatalouden tuotoksen rakenne perushintaan maakunnittain 2007, % Lihan tuotantorakenne perushintaan maakunnittain 2007, % Viljan tuotantorakenne perushintaan maakunnittain 2007, % Kiinteän pääoman bruttomuodostuksen rakenne maakunnittain 2007, %...7 Laatuseloste...8 3
4 Liitetaulukot 1. Maatalouden tuotos perushintaan maakunnittain 2007, % Tuote Maakunta Maatalouden tuotos yhteensä Maatalouden sivutoiminnot Eläintuotteet Eläinten lihantuotanto Vihannekset ja hedelmät Teollisuus- ja rehukasvit Viljakasvit 11,1 27,7 18,8 11,7 14,8 16,0 Koko maa 19,9 11,0 5,7 17,6 10,7 35,1 Uusimaa 10,2 10,8 26,6 18,4 8,0 26,0 Varsinais-Suomi 9,2 11,7 27,4 25,1 8,8 17,7 Satakunta 13,7 14,7 15,8 19,7 11,7 24,5 Kanta-Häme 16,9 21,2 21,2 5,4 14,8 20,5 Pirkanmaa 16,1 20,6 13,7 5,2 15,1 29,4 Päijät-Häme 14,5 27,1 8,9 9,9 13,6 25,9 Kymenlaakso 13,3 26,2 16,7 9,5 16,2 18,1 Etelä-Karjala 13,7 29,7 13,8 19,6 17,5 5,8 Etelä-Savo 10,1 42,1 14,0 6,8 20,3 6,6 Pohjois-Savo 13,0 40,1 13,6 4,4 22,7 6,2 Pohjois-Karjala 16,0 33,6 15,4 5,1 19,3 10,7 Keski-Suomi 9,4 26,0 26,5 6,9 15,6 15,6 Etelä-Pohjanmaa 4,9 33,1 19,0 20,6 8,4 14,0 Pohjanmaa 5,3 53,3 13,0 5,2 17,0 6,2 Keski-Pohjanmaa 9,9 37,4 15,2 4,5 20,6 12,4 Pohjois-Pohjanmaa 11,3 47,7 12,3 3,9 21,6 3,3 Kainuu 8,9 38,9 26,0 1,4 24,2 0,7 Lappi 17,6 17,3 12,2 5,8 10,2 36,9 Itä-Uusimaa 12,8 20,2 8,2 42,8 8,9 7,1 Ahvenanmaa 2. Maatalouden tuotos perushintaan maakunnittain 2007, miljoonaa euroa Tuote Maakunta Maatalouden tuotos yhteensä Maatalouden sivutoiminnot Eläintuotteet Eläinten lihantuotanto Vihannekset ja hedelmät Teollisuus- ja rehukasvit Viljakasvit 4 467,7 494, ,6 838,8 522,2 662,2 713,2 Koko maa 145,7 28,9 16,1 8,3 25,7 15,6 51,1 Uusimaa 527,2 53,6 57,1 140,3 97,2 41,9 137,1 Varsinais-Suomi 313,4 28,7 36,8 85,9 78,7 27,7 55,6 Satakunta 170,2 23,2 25,0 26,9 33,5 19,8 41,7 Kanta-Häme 241,8 40,8 51,3 51,3 13,1 35,7 49,6 Pirkanmaa 111,4 17,9 22,9 15,3 5,8 16,8 32,7 Päijät-Häme 111,8 16,2 30,3 10,0 11,1 15,3 29,0 Kymenlaakso 87,0 11,6 22,8 14,5 8,2 14,1 15,8 Etelä-Karjala 187,8 25,8 55,7 25,9 36,8 32,8 10,9 Etelä-Savo 356,8 36,1 150,3 50,0 24,4 72,3 23,7 Pohjois-Savo 192,4 25,0 77,2 26,2 8,6 43,6 11,8 Pohjois-Karjala 174,5 27,9 58,6 26,8 8,9 33,7 18,6 Keski-Suomi 526,6 49,4 137,1 139,3 36,4 82,3 82,1 Etelä-Pohjanmaa 384,6 18,8 127,3 73,2 79,4 32,3 53,7 Pohjanmaa 198,2 10,4 105,6 25,7 10,3 33,8 12,3 Keski-Pohjanmaa 415,7 41,3 155,6 63,1 18,7 85,5 51,7 Pohjois-Pohjanmaa 70,9 8,0 33,9 8,7 2,7 15,3 2,3 Kainuu 132,9 11,8 51,7 34,5 1,9 32,2 0,9 Lappi 81,1 14,3 14,0 9,9 4,7 8,3 29,9 Itä-Uusimaa 37,6 4,8 7,6 3,1 16,1 3,4 2,7 Ahvenanmaa 4
5 3. Kiinteän pääoman bruttomuodostus maakunnittain 2007, % Tavaratyyppi Maakunta Kiinteän pääoman bruttomuodostus yhteensä Maan perusparannukset, eläimet, tietokoneohjelmistot, yms. Maatalousrakennukset Kuljetusvälineet Koneet ja laitteet 5,11 57,98 17,97 18,94 Koko maa 2,44 53,34 21,53 22,70 Uusimaa 6,48 53,53 19,47 20,53 Varsinais-Suomi 6,58 55,56 18,43 19,43 Satakunta 3,18 65,14 15,42 16,26 Kanta-Häme 4,92 56,18 18,93 19,97 Pirkanmaa 5,23 40,60 26,37 27,81 Päijät-Häme 4,10 35,58 29,36 30,96 Kymenlaakso 4,95 58,48 17,80 18,77 Etelä-Karjala 3,01 62,49 16,79 17,71 Etelä-Savo 4,56 67,02 13,83 14,59 Pohjois-Savo 5,20 59,35 17,26 18,20 Pohjois-Karjala 3,81 58,85 18,17 19,16 Keski-Suomi 6,22 58,57 17,14 18,07 Etelä-Pohjanmaa 8,46 48,02 21,18 22,34 Pohjanmaa 5,81 59,38 16,95 17,87 Keski-Pohjanmaa 4,94 62,85 15,68 16,53 Pohjois-Pohjanmaa 4,55 62,21 16,18 17,06 Kainuu 2,80 61,51 17,37 18,32 Lappi 3,68 46,30 24,34 25,67 Itä-Uusimaa 3,51 56,17 19,62 20,69 Ahvenanmaa 4. Kiinteän pääoman bruttomuodostus maakunnittain 2007, miljoonaa euroa Tavaratyyppi Maakunta Kiinteän pääoman bruttomuodostus yhteensä Maan perusparannukset, eläimet, tietokoneohjelmistot, yms. Maatalousrakennukset Kuljetusvälineet Koneet ja laitteet 1 224,6 62,6 710,0 220,0 232,0 Koko maa 42,9 1,0 22,9 9,2 9,7 Uusimaa 126,6 8,2 67,8 24,6 26,0 Varsinais-Suomi 73,3 4,8 40,7 13,5 14,2 Satakunta 57,3 1,8 37,3 8,8 9,3 Kanta-Häme 78,2 3,8 43,9 14,8 15,6 Pirkanmaa 29,5 1,5 12,0 7,8 8,2 Päijät-Häme 21,2 0,9 7,5 6,2 6,6 Kymenlaakso 29,5 1,5 17,3 5,3 5,5 Etelä-Karjala 54,4 1,6 34,0 9,1 9,6 Etelä-Savo 127,0 5,8 85,1 17,6 18,5 Pohjois-Savo 48,4 2,5 28,7 8,4 8,8 Pohjois-Karjala 58,1 2,2 34,2 10,6 11,1 Keski-Suomi 140,2 8,7 82,1 24,0 25,3 Etelä-Pohjanmaa 65,1 5,5 31,2 13,8 14,5 Pohjanmaa 43,2 2,5 25,6 7,3 7,7 Keski-Pohjanmaa 142,3 7,0 89,4 22,3 23,5 Pohjois-Pohjanmaa 21,0 1,0 13,1 3,4 3,6 Kainuu 35,1 1,0 21,6 6,1 6,4 Lappi 21,7 0,8 10,1 5,3 5,6 Itä-Uusimaa 9,6 0,3 5,4 1,9 2,0 Ahvenanmaa 5
6 Kuviot 1. Maatalouden tuotoksen rakenne perushintaan maakunnittain 2007, % 2. Lihan tuotantorakenne perushintaan maakunnittain 2007, % 6
7 3. Viljan tuotantorakenne perushintaan maakunnittain 2007, % 4. Kiinteän pääoman bruttomuodostuksen rakenne maakunnittain 2007, % 7
8 Laatuseloste 1. Tilaston relevanssi Maatalouden aluetaloustilasto on Suomen eri alueiden maatalouden tarkastelun väline, jonka tarkoituksena on analysoida kokonaisvaltaisesti maatalouden tuotantoprosessia ja sen kehitystä. Tilastossa kuvataan suuralueiden ja maakuntien maataloustuotannon rakenne. Tilaston tiedot ovat muita maatalouden tilastoja ja aluetilastoja tarkentavia tai niitä täydentäviä. Tilastossa käytetään kansantalouden tilinpidon käsitteitä, jotka on sovitettu maatalouden toimialan erityisluonteeseen. Tilaston tiedot ovat vertailukelpoisia toisiin EU- maihin, koska tiedot tuotetaan vuosittain kaikissa EU:n jäsenmaissa samoilla menetelmillä ja luokituksilla. Vuoden 2000 Agendassa EU:n Yhteisen maatalouspolitiikan tärkeimmäksi painopistealueeksi vuosille on määritelty EU:n Yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) toinen pilari, Maaseudun kehittämispolitiikka. Maaseudun kehittämispolitiikalle on koko EU:n tasolla määritelty neljä ensisijaista tavoitetta, joista ensimmäinen on Maa- ja metsätalouden kilpailukyvyn parantaminen. Tavoitteen toteutumista seurataan koko EU:n tasolla yhtenäisessä Arviointi- ja seurantakehikossa, jossa jokaiselle tavoitteelle on määritelty sen toteutumista mittaavat perusindikaattorit. Perusindikaattorit ovat suorassa yhteydessä ohjelman laajempiin tavoitteisiin, niitä käytetään ohjelman SWOT -analyysissä sekä strategian määrittelyssä. Maatalouden aluetilaston tietoja käytetään kahteen perusindikaattoriin: maatalouden työn tuottavuus ja maatalouden bruttoinvestoinnit. Maatalouden aluetaloustilaston tietoja käytetään myös EU:n alue- ja rakennepolitiikan vaikutusten seurantaan. Tietoja käyttävät päätöksenteon ja seurannan apuna tutkimuslaitokset Suomessa ja muualla Euroopassa, kotimaiset viranomaiset sekä Euroopan Komissio. Maatalouden aluetaloustilasto on maan eri alueiden maatalouden tarkastelun väline. Tilasto tarjoaa kokonaisvaltaisen ja EU:n jäsenmaiden tasolla vertailukelpoisen kehikon maatalouden tuotantoprosessin tarkastelemiseksi alueittain. Tilasto sisältää yksityiskohtaista tietoa maataloustuotannosta maan eri alueilla. Maatalouden aluetaloustilaston tiedot perustuvat Maatalouden aluetaloustileihin (Regional Economic Agricultural Accounts), jotka tuotetaan Euroopan tilastovirasto Eurostatille. Maatalouden aluetaloustilit ovat alueellinen laajennus Maatalouden taloustileistä (Economic Agricultural Accounts). Maatalouden taloustilit pohjautuvat Suomen kansantalouden tilinpidon tietoihin, joka perustuu Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmään. Tiedot tuotetaan joka vuosi kaikissa EU-jäsenmaissa samoilla luokituksilla ja samoilla menetelmillä. 2. Tilaston menetelmäkuvaus Maatalouden aluetaloustilit pohjautuvat koko maan tasolla Maatalouden taloustileihin. Maatalouden taloustilien tarkasta tietosisällöstä ja menetelmistä on säädetty Euroopan Parlamentin ja Neuvoston asetuksella (134/2004/EY). Maatalouden aluetaloustilaston laatiminen noudattaa Maa- ja metsätalouden taloustilien käsikirjaa (Manual on the Economic Accounts for Agriculture and Forestry), jossa on vahvistettu taloustileillä käytettävät käsitteet, luokitukset ja periaatteet sekä tilien laadinnan säännöt. Euroopan Unionin yhtenäisten tietotarpeiden takia lähdetilastojen alue- ja tuoteluokille tehdään uudelleenryhmittelyjä, tarkennuksia ja erittelyjä. Maatalouden aluetaloustilastossa käytetään maatalouden toimialan erityisluonteeseen soveltuvia käsitteitä. Perusaineistojen tiedot muunnetaan aluetilaston luokituksiin ja käsitteisiin sopiviksi, koska perusaineistoissa käytetään eri käsitteitä kuin aluetaloustilastossa. Tilaston tietojen laadinta perustuu toimialan käsitteeseen. Tilaston tiedot kuvaavat pelkkää maataloustoimialaa ilman metsätaloutta, metsästystä tai kalastusta. Tilaston tiedonkeruumenetelmä on epäsuora. Tietojen alueellistamisessa käytettävät tiedot saadaan toissijaisista lähteistä. Tärkeimmät tietolähteet ovat Maa- ja metsätalousministeriön, Maaseutuviraston sekä Tilastokeskuksen tilastot, vuosikirjat, rekisterit, tiedustelut ja tutkimukset. Alueellistamisessa käytetään sekä osista kokonaisuuteen että kokonaisuudesta osiin menetelmiä. Milloin suoraa aluetietoa ei ole käytettävissä, on käytetty indikaattoritietoja. Tuoteluokituksina käytetään maataloustoimialan luonteenomaisten toimintojen luetteloa sekä välituotekäytön ja kiinteän pääoman bruttomuodostuksen nimikkeitä, jotka on määritelty Maa- ja metsätalouden taloustilien käsikirjassa. 8
9 Tilastossa esitetään aluetasolla tuotteittain maatalouden tuotos, välituotekäyttö, investoinnit, arvonlisäys, pääomansiirrot, tukipalkkiot ja maatalouden yrittäjätulo. Tuotanto lasketaan tuottajahintaisena ja perushintaisena. Perushintainen tuotanto sisältää tuotetukipalkkiot, mutta tuottajahintainen tuotanto ei sisällä. Investoinnit sisältävät myös oman työn arvon. Eläinuotokseen ei lasketa eläinten myyntituloja, vaan ainoastaan lihan tuotanto. Koko maan tiedot saadaan Maatalouden taloustileiltä. Koko maan tuotanto-, tulonmuodostus-, yrittäjätulo- ja pääomanmuodostustiedot maataloudesta alueellistetaan tuotteittain yksityiskohtaisella tasolla. Maatalouden tuotos alueellistetaan pääosin alueellisten tuotantotietojen perusteella. Hintatietoina käytetään koko maata kuvaavia tietoja. Alueluokituksena käytetään EU:n yhtenäistä NUTS -luokitusta. Tilaston tiedot ovat saatavissa vertailukelpoisena aikasarjana vuodesta 1995 alkaen NUTS2-suuralueittain ja vuodesta 2005 alkaen NUTS3-maakunnittain. 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Aluetaloustilaston tiedot tuotetaan joka vuosi kaikissa EU-jäsenmaissa samoilla luokituksilla ja samoilla menetelmillä. Luotettavuuden takaamiseksi tilaston tietoja verrataan muihin tilastoihin sekä tilaston omaan aikasarjaan. Tietojen alueellistamisessa käytetty kokonaisuudesta osiin menetelmä voi aiheuttaa tietoihin pieniä epätarkkuuksia. Aluetietojen luotettavuus riippuu Maatalouden taloustilien koko maan tietojen luotettavuudesta. Maatalouden taloustilien tarkasta tietosisällöstä ja menetelmistä on säädetty Euroopan Parlamentin ja Neuvoston asetuksella. Maatalouden aluetaloustilaston luotettavuus riippuu alueellistamiseen käytettävien toisten tilastojen sekä rekisterien oikeellisuudesta. Lähdetietoina käytetyt tilastot ovat otostutkimuksia, joiden luotettavuus on normaalien otostutkimusten kaltainen. Maa- ja metsätalousministeriön, Maaseutuviraston ja Tilastokeskuksen rekistereihin perustuvat tiedot ovat hyvin kattavia. Euroopan yhteisöjen ensimmäinen ohjeisto maatalouden taloustilien laatimiseksi julkaistiin vuonna Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmän (EKT 1995) tarkistamisen seurauksena myös maatalouden taloustilien manuaali uusittiin vuonna Uusittu manuaali antaa pohjan kansainvälisesti vertailukelpoisten satelliittitilien laatimiselle. Tietojen alueellistamisessa käytettävästä NUTS-alueluokituksesta on säädetty Euroopan Parlamentin ja Neuvoston asetuksella. Tilastoon tehdään muutaman vuoden välein tasokorjaus, kun koko maan tiedot muuttuvat Maatalouden taloustileillä. Maatalouden taloustilien tarkistusajankohta noudattaa Kansantalouden tilinpidon tasotarkistusten aikataulua. Tilaston aikasarjan tiedot voivat muuttua silloin, kun tilastointimenetelmät muuttuvat merkittävästi joko itse Maatalouden aluetaloustilastossa, Maatalouden taloustileillä tai Kansantalouden tilinpidossa. Tietoja tarkennetaan, jos lähdeaineistoissa tapahtuu merkittäviä muutoksia tai käyttöön otetaan uusia tietolähteitä. Tilastointivirheet oikaistaan tilaston kotisivuilla. 4. Tietojen ajantasaisuus ja oikea - aikaisuus Maatalouden aluetaloustilasto ilmestyy kerran vuodessa vuositilastona. Tilastovuotta koskevat lopulliset tiedot ilmestyvät noin 22 kuukautta kalenterivuoden päättymisen jälkeen loka-marraskuussa. Tiedot julkaistaan kotimaassa samaan aikaan kuin ne toimitetaan Euroopan tilastovirasto Eurostatille. Tilaston tuotantoaikataulu on sidottu tietojen toimittamiseen Eurostatille. Tilaston julkistamisen ajankohta on luettavissa Tilastokeskuksen verkkosivulta julkistamiskalenterista. 5. Tietojen saatavuus Maatalouden aluetaloustilaston tiedot julkaistaan suomeksi ja ruotsiksi verkkojulkaisuna Tilastokeskuksen sivuilla tilaston julkistamispäivänä. Tilastosta ei tuoteta paperijulkaisua. Tilaston kuvaus, julkistukset, menetelmäseloste, käsitteet, määritelmät ja luokitukset ovat luettavissa tilaston kotisivulta. Tiedot lähetetään loka-marraskuussa suoraan Euroopan Unionin tilastoviranomaisen Eurostatin REGIO tietokantaan. Tietokannasta on saatavissa eri EU-maiden maatalouden aluetaloustilastojen tietoja englanniksi vuodesta 1995 alkaen NUTS2-suuraluejaolla. Eurostat julkaisee kaikista EU-maista maatalouden aluetaloustietoja myös Eurostat Regional Yearbook- julkaisussaan. Maatalouden aluetaloustietoja kaikista EU-maista on luettavissa NUTS2- suuraluetasolla myös CAPRI- tietokannasta, jossa voidaan analysoida eri maiden maataloutta alueellisesti. 9
10 6. Tietojen vertailukelpoisuus Maatalouden aluetaloustilaston koko maan tiedot ovat samat kuin Maatalouden taloustileillä. Aluetaloustilaston tiedot eroavat Maa- ja metsätalousministeriön palvelukeskuksen TIKE:n aluetiedoista. TIKE:ssä alueluokituksena käytetään TE keskuksia, mutta aluetaloustilastossa alueluokituksena käytetään maakuntia ja suuralueita. Maatalouden aluetaloustilaston tiedot poikkeavat jonkin verran kansantalouden tilinpidon aluetiedoista. Maatalouden osalta tiedot ovat samat, mutta kansantalouden tilinpidon aluetiedoissa on mukana myös metsästys ja kalastus, joita ei ole maatalouden aluetaloustilastossa. Maatalouden aluetaloustilasto eroaa käsitteellisesti maa- ja metsätalousyritysten taloustilastosta. Maatalouden aluetaloustilasto perustuu kansantalouden tilinpidon käsitteisiin. Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto kuvaa maatilan maa- ja metsätaloutta, mutta maatalouden aluetaloustilasto kuvaa pelkästään maatilan maataloustuotantoa. Maa- ja metsätalousyritysten tuloissa on mukana esimerkiksi eläinten myynnit, mikä maatalouden aluetaloustilastossa luetaan investoinneiksi. Maatalouden aluetaloustilastossa on mukana kaikki vihannesten, puutarhataloustuotteiden ja turkisten tuotantoa harjoittavien maatilojen tuotanto. 7. Tietojen yhtenäisyys Maatalouden aluetaloustilaston tekemisessä noudatetaan Maa- ja metsätalouden taloustilien menetelmäkäsikirjaa. Menetelmäkäsikirjassa vahvistetaan yhtenäiset käsitteet, määritelmät, tilinpitosäännöt ja luokitukset, joita Euroopan Unionin jäsenvaltioiden tulee käyttää maatalouden aluetaloustileillä. Maatalouden aluetaloustilit rakentuvat toisiinsa liittyvien tilien kokonaisuudesta, jolla tiedot tuotetaan joka vuosi kaikissa EU-maissa. Tilikokonaisuus muodostuu Euroopan kansantalouden tilinpidon 1995:n mukaisista tuotanto-, tulonmuodostus-, yrittäjätulo- ja kiinteän pääoman bruttomuodostuksen tileistä. Tilijärjestelmä kuvaa maataloutta kokonaisvaltaisesti, ja on kansainvälisesti yhtenäinen tilastojärjestelmä eri maiden maatalouden mittaamiseksi. Jotta EU:n alueellisten tilastojen laatimisessa olisi käytettävissä yksi yhtenäinen jako alueellisiin yksikköihin, on asetuksen mukaan kaikissa jäsenvaltioiden EU:lle toimittamissa aluetilastoissa käytettävä NUTS alueluokituksia. 10
11 Maa-, metsä- ja kalatalous 2009 Lisätietoja Sirpa Paltemaa Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö (09) Asiakaspalaute: Tilastokeskus, myyntipalvelu PL 4C TILASTOKESKUS puh. (09) faksi (09) ISSN (pdf) ISBN (pdf)
Maatalouden aluetaloustilasto 2012
Maa-, metsä- ja kalatalous Maatalouden aluetaloustilasto Varsinais-Suomessa investoinnit kasvoivat ja Pohjanmaalla vähenivät edellisvuodesta Tilastokeskuksen vuoden Maatalouden aluetaloustilaston mukaan
Maatalouden aluetaloustilasto 2008
Maa-, metsä- ja kalatalous 2010 Maatalouden aluetaloustilasto 2008 Maatalouden tuotoksesta yli puolet tuotetaan Pohjanlahden rannikon maakunnissa Tilastokeskuksen vuoden 2008 maatalouden aluetaloustilaston
Maatalouden aluetaloustilasto 2010
Maa-, metsä- ja kalatalous Maatalouden aluetaloustilasto Etelä-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa suurimmat maatalousinvestoinnit Tilastokeskuksen vuoden Maatalouden aluetaloustilaston mukaan suurimmat
Maatalouden aluetaloustilasto 2011
Maa-, metsä- ja kalatalous Maatalouden aluetaloustilasto Etelä-Pohjanmaalla suurimmat ja Ahvenanmaalla pienimmät maatalousinvestoinnit Tilastokeskuksen vuoden Maatalouden aluetaloustilaston mukaan suurimmat
Maatalouden aluetaloustilasto 2009
Maa-, metsä- ja kalatalous 2011 Maatalouden aluetaloustilasto 2009 Yhdessä maakunnassa kahdestakymmenestä maatalouden tuotos kattaa tuotantokustannukset Tilastokeskuksen vuoden 2009 maatalouden aluetaloustilaston
Maatalouden tuottajahintaindeksi
Hinnat ja kustannukset 2011 Maatalouden tuottajahintaindeksi 2011, 1. neljännes Maatalouden tuottajahinnat nousivat 23,7 prosenttia ensimmäisellä vuosineljänneksellä Maatalouden tuottajahinnat nousivat
Moottoriajoneuvokanta 2009
Liikenne ja matkailu 2010 Moottoriajoneuvokanta 2009 Ajoneuvokanta kasvoi 3,6 prosenttia vuonna 2009 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2009 päättyessä 5 128 067 ajoneuvoa, joista autoja oli 3 246 414. Autojen
Yliopistokoulutus 2010
Koulutus 2011 Yliopistokoulutus 2010 Yliopistoissa 169 400 opiskelijaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2010 169 400 opiskelijaa. Opiskelijamäärä
Ammattikorkeakoulukoulutus 2010
Koulutus 2010 Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 138 900 opiskelijaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeli
Rakennusluvat. Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa. 2009, elokuu
Rakentaminen 2009 Rakennusluvat 2009, elokuu Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa Elokuussa 2009 rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,3 miljoonalle kuutiometrille, mikä on runsaan neljänneksen
Kiinteän pääoman nettokannan arvo oli 491 miljardia euroa vuonna 2008
Kansantalous 2009 Pääomakanta 2008 Kiinteän pääoman nettokannan arvo oli 491 miljardia euroa vuonna 2008 Kansantalouden kiinteän pääoman nettokanta kasvoi Tilastokeskuksen tietojen mukaan 2,0 prosenttia
Ammattikorkeakoulukoulutus 2010
Koulutus 2011 Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 21 900 tutkintoa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 21 900 tutkintoa vuonna 2010.
Rakennus- ja asuntotuotanto
Rakentaminen 2010 Rakennus- ja asuntotuotanto 2010, helmikuu Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi helmikuussa Vuoden 2010 helmikuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,5 miljoonalle kuutiometrille, mikä
Ammattikorkeakoulukoulutus 2009
Koulutus 2010 Ammattikorkeakoulukoulutus 2009 Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 000 tutkintoa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 000 tutkintoa vuonna 2009. Määrä
Yliopistokoulutus 2009
Koulutus 2010 Yliopistokoulutus 2009 Yliopistoissa 16 500 opiskelijaa vuonna 2009 Korjattu 20.4.2010 klo 10. Korjattu luku on merkitty punaisella. Oli aiemmin 7 24. Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen
Esi- ja peruskouluopetus 2013
Koulutus 2013 Esi- ja peruskouluopetus 2013 Peruskouluissa 540 500 oppilasta vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 540 500 oppilasta vuonna 2013. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä
Ammatillinen koulutus 2010
Koulutus 2011 Ammatillinen koulutus 2010 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 59 700 osallistujaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen
Yliopistokoulutus 2009
Koulutus 2010 Yliopistokoulutus 2009 Yliopistoissa suoritettiin 23 800 tutkintoa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 2009 yhteensä 23 800 tutkintoa. Suoritettujen tutkintojen
Ammatillinen koulutus 2009
Koulutus 2010 Ammatillinen koulutus 2009 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 66 000 osallistujaa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen
Rakennusluvat. Asuinrakennuslupien määrä kasvoi myös marraskuussa. 2009, marraskuu
Rakentaminen 2010 Rakennusluvat 2009, marraskuu Asuinrakennuslupien määrä kasvoi myös marraskuussa Marraskuussa 2009 rakennusluvan sai runsaat 2 200 uutta asuntoa, mikä on yli 60 prosenttia enemmän kuin
Yliopistokoulutus 2011
Koulutus 2012 Yliopistokoulutus 2011 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 169 000 opiskelijaa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2011 169 000
Kansantalouden kiinteän pääoman nettokanta laski 1,1 prosenttia vuonna 2009
Kansantalous 2011 Pääomakanta 2009 Kansantalouden kiinteän pääoman nettokanta laski 1,1 prosenttia vuonna 2009 Kansantalouden kiinteän pääoman nettokanta pieneni Tilastokeskuksen tarkistettujen tietojen
Kansantalouden kiinteän pääoman nettokanta kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2008
Kansantalous 2010 Pääomakanta 2008 Kansantalouden kiinteän pääoman nettokanta kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2008 Kansantalouden kiinteän pääoman nettokanta kasvoi Tilastokeskuksen tarkistettujen pääomakannan
Ammatillinen koulutus 2009
Koulutus 2010 Ammatillinen koulutus 2009 Opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoita oli 131 200 vuonna 2009 Tilastokeskuksen
Ammatillinen koulutus 2010
Koulutus 2011 Ammatillinen koulutus 2010 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneet Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneita
Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2010
Julkinen talous 20 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 200 Tarkistetut julkisen talouden alijäämä- ja velkatiedot vuodelta 200 ilmestyneet Tilastokeskuksen tarkistettujen ennakkotietojen mukaan julkisyhteisöjen
Moottoriajoneuvokanta 2011
Liikenne ja matkailu 2012 Moottoriajoneuvokanta 2011 Ajoneuvokanta kasvoi 3,9 prosenttia vuonna 2011 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2011 päättyessä 5 539 322 ajoneuvoa, joista autoja oli 3 494 357. Autojen
Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen
Koulutus 2010 Lukiokoulutus 2009 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2009 yhteensä 112 100 opiskelijaa. Opiskelijamäärä
Maatalouden tuottajahintaindeksi
Hinnat ja kustannukset 2009 Maatalouden tuottajahintaindeksi 2009, 2. neljännes Maatalouden tuottajahintaindeksi laski 7,6 prosenttia toisella vuosineljänneksellä Maatalouden tuottajahintaindeksi laski
Maatalouden tuottajahintaindeksi
Hinnat ja kustannukset 2011 Maatalouden tuottajahintaindeksi 2011, 3. neljännes Maatalouden tuottajahinnat nousivat 11,7 prosenttia kolmannella vuosineljänneksellä Maatalouden tuottajahinnat nousivat Tilastokeskuksen
Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit
Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, kesäkuu Kesäkuussa 05 ensirekisteröitiin 8 976 uutta henkilöautoa Kesäkuussa 05 rekisteröitiin 5 97 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli
Yliopistokoulutus 2011
Koulutus 01 Yliopistokoulutus 011 Yliopistotutkinnon suorittaneet Yliopistoissa suoritettiin 8 500 tutkintoa vuonna 011 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 011 yhteensä 8 500 tutkintoa.
Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi joulukuussa 2009
Oikeus 2010 Velkajärjestelyt 2009, 4. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi joulukuussa 2009 Vuoden 2009 aikana jätettiin käräjäoikeuksiin 2 922 yksityishenkilöiden
Verot ja veronluonteiset maksut
Julkinen talous 2009 Verot ja veronluonteiset maksut 2008 Veroaste nousi hieman vuonna 2008 Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen oli Tilastokeskuksen tarkistettujen
Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit
Liikenne ja matkailu 0 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 0, huhtikuu Huhtikuussa 0 ensirekisteröitiin 4 05 uutta henkilöautoa Huhtikuussa 0 rekisteröitiin 5 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli 4 60.
Moottoriajoneuvokanta 2014
Liikenne ja matkailu 2015 Moottoriajoneuvokanta 2014 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2014 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2014 päättyessä 6 014 610 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 043 523 ajoneuvoa.
Moottoriajoneuvokanta 2013
Liikenne ja matkailu 2014 Moottoriajoneuvokanta 2013 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2013 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2013 päättyessä 5 862 216 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 4 993 740 ajoneuvoa.
Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit
Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, tammikuu Tammikuussa 05 ensirekisteröitiin 0 67 uutta henkilöautoa Tammikuussa 05 rekisteröitiin 4 53 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli
Konkurssien määrä väheni 15 prosenttia tammi syyskuussa 2010
Oikeus 2010 2010, syyskuu Konkurssien määrä väheni 15 prosenttia tammi syyskuussa 2010 Tammi syyskuussa pantiin vireille 2 130 konkurssia, mikä on 15 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta
Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit
Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, helmikuu Helmikuussa 05 ensirekisteröitiin 7 989 uutta henkilöautoa Helmikuussa 05 rekisteröitiin 03 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli
Ammattikorkeakoulukoulutus 2011
Koulutus 2012 Ammattikorkeakoulukoulutus 2011 Ammattikorkeakoulututkinnot Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 22 900 tutkintoa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 22
Verot ja veronluonteiset maksut
Julkinen talous 2009 Verot ja veronluonteiset maksut Veroaste laski ja verokertymän kasvu hidastui vuonna Vuonna julkisyhteisöjen ja Euroopan Unionin toimielimien keräämien verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen
Maatalouden tuottajahintaindeksi
Hinnat ja kustannukset 2008 Maatalouden tuottajahintaindeksi 2008, heinäkuu Maatalouden tuottajahintaindeksi heinäkuu 2008 Maatalouden tuottajahintaindeksi nousi 15,9 prosenttia vuoden 2007 heinäkuusta
Maatalouden tuottajahintaindeksi
Hinnat ja kustannukset 2010 Maatalouden tuottajahintaindeksi 2010, 1. neljännes Maatalouden tuottajahintaindeksi laski 10,3 prosenttia ensimmäisellä vuosineljänneksellä Korjattu 21.6.2010. Maidon jälkitilitys
Neljännesvuositilinpito
Kansantalous 2014 Neljännesvuositilinpito 2014, 1. vuosineljännes Neljännesvuositilinpidon EKT2010:n mukaiset aikasarjat julkistettu, bruttokansantuote väheni 0,4 prosenttia ensimmäisellä neljänneksellä
Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä väheni tammi maaliskuussa 5,8 prosenttia edellisvuodesta
Oikeus 2015 Velkajärjestelyt 2015, 1. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä väheni tammi maaliskuussa 5,8 prosenttia edellisvuodesta Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi maaliskuussa
Verot ja veronluonteiset maksut 2010
Julkinen talous 2011 Verot ja veronluonteiset maksut Veroaste 42,1 prosenttia vuonna Veroaste eli verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen oli 42,1 prosenttia vuonna.
Rahoitusleasing Rahoitusleasingtoiminta kasvoi edelleen vuonna 2008
Rahoitus ja vakuutus 2009 Rahoitusleasing 2008 Rahoitusleasingtoiminta kasvoi edelleen vuonna 2008 Rahoitusleasinginvestoinnit olivat 2,2 miljardia euroa vuonna 2008. Edelliseen vuoteen verrattuna investoinnit
Asuntorakentamiseen myönnettyjen rakennuslupien määrä kasvoi syyskuussa
Rakentaminen 2009 Rakennusluvat 2009, syyskuu Asuntorakentamiseen myönnettyjen rakennuslupien määrä kasvoi syyskuussa Syyskuussa 2009 rakennusluvan sai runsaat 3 200 uutta asuntoa, mikä on yli 60 prosenttia
Rahoitusleasing Rahoitusleasingtoiminta kasvoi ripeästi vuonna 2007
Rahoitus ja vakuutus 2008 Rahoitusleasing 2007 Rahoitusleasingtoiminta kasvoi ripeästi vuonna 2007 Vuonna 2007 rahoitusleasinginvestoinnit olivat yhteensä 1,9 miljardia euroa. Investoinnit kasvoivat 24
Verot ja veronluonteiset maksut 2009
Julkinen talous 2010 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä aleni vuonna Veroaste eli verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen oli Tilastokeskuksen tarkistettujen
Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman
Koulutus 2015 Lukiokoulutus 2014 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2014 yhteensä 103 900 opiskelijaa. Opiskelijamäärä
Ammatillinen koulutus 2012
Koulutus 2013 Ammatillinen koulutus 2012 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijat Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoita oli 132 600 vuonna
Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010
Rahoitus ja vakuutus 2011 Rahoitusleasing 2010 Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010 Korjattu 17.4.2012. Korjaukset on merkitty punaisella. Rahoitusleasinghankinnat olivat 1,6 miljardia euroa
Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 10,9 prosenttia vuonna 2013
Oikeus 2014, 4. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 10,9 prosenttia vuonna Otsikko korjattu 29.1.2014 klo 10.15. Oli aiemmin 13,2 prosenttia. Tilastokeskuksen tietojen mukaan pantiin vireille
Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009
Rahoitus ja vakuutus 2010 Rahoitusleasing 2009 Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009 Korjattu 17.4.2012. Korjaukset on merkitty punaisella. Rahoitusleasinghankinnat olivat 1,9 miljardia euroa
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2015 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä väheni kaikissa maakunnissa Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 8,3 prosenttia vuoden 2015 ensimmäisellä
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi
Hinnat ja kustannukset 2010 Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi 2010, 3. vuosineljännes Maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat nousivat 5,1 prosenttia kolmannella vuosineljänneksellä Maatalouden
Konkurssien määrä väheni lähes 13 prosenttia tammi joulukuussa 2010
Oikeus 2011 Konkurssit 2010, joulukuu Konkurssien määrä väheni lähes 13 prosenttia tammi joulukuussa 2010 Vuoden 2010 aikana pantiin vireille 2 864 konkurssia, mikä on 12,5 prosenttia vähemmän kuin vastaavana
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2010 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä lisääntyi edelliseen vuoteen verrattuna lopettaneiden yritysten määrä väheni Aloittaneiden yritysten määrä lisääntyi 1,2
Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, %
Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Maakunta Osuus arvon- Arvonlisäys lisäyksestä, % mrd. euroa KOKO MAA 100,0 185,5 Uusimaa 39,0 72,3 Pirkanmaa 8,4 15,6 Varsinais-Suomi
Yliopistokoulutus 2012
Koulutus 2013 Yliopistokoulutus 2012 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 169 000 opiskelijaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2012 169 000
Ammattikorkeakoulukoulutus 2012
Koulutus 2013 Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Ammattikorkeakoulututkinnot Naiset suorittavat yli 60 prosenttia ammattikorkeakoulututkinnoista Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2012 ammattikorkeakouluissa
Yliopistokoulutus 2014
Koulutus 25 Yliopistokoulutus 2 Yliopistojen opiskelijamäärä väheni ja tutkintojen määrä kasvoi vuonna 2 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli
Maatalouden tuottajahintaindeksi
Hinnat ja kustannukset 2008 Maatalouden tuottajahintaindeksi 2008, 1. neljännes Maatalouden tuottajahinnat nousivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä Maatalouden tuottajahintaindeksi nousi 11,7 prosenttia
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2009 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneiden yritysten määrä lisääntyi lähes 13 prosentilla Vuoden 2008 kolmannella neljänneksellä yrityksiä aloitti 0,1 prosenttia vähemmän kuin vuotta
Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016
Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2011 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä kääntyi laskuun huhti-kesäkuussa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni reilut kaksi
Ammattikorkeakoulukoulutus 2013
Koulutus 2013 Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakoulujen uusien opiskelijoiden määrä väheni Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavan koulutuksen uusien opiskelijoiden
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2011 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä kääntyi laskuun Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni lähes kahdeksan prosenttia vuoden 2011 ensimmäisellä
Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2006
Julkinen talous 2007 Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2006 Kuntien ja kuntayhtymien kokonaistuottavuus laski vuonna 2006 Kuntien ja kuntayhtymien koulutuksen, terveydenhuoltopalveluiden ja sosiaalipalveluiden
Julkisyhteisöjen EMU-velka 2008, 4. vuosineljännes
Julkinen talous 2009 Julkisyhteisöjen EMU-velka 2008, 4. vuosineljännes Julkisyhteisöjen EMU-velka nousi vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä Julkisyhteisöjen nimellishintainen EMU-velka kasvoi vuoden
Maatalouden tuottajahintaindeksi
Hinnat ja kustannukset 2008 Maatalouden tuottajahintaindeksi 2008, 4. neljännes Maatalouden tuottajahinnat nousivat neljännellä vuosineljänneksellä Maatalouden tuottajahintaindeksi nousi 7,1 prosenttia
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2011 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten perustaminen edelleen nousussa ja yritysten lopettaminen laskussa Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä lisääntyi 3,9
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi
Hinnat ja kustannukset 2008 Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi 2008, elokuu Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi elokuu 2008 Maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat nousivat Tilastokeskuksen
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2010 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten perustaminen kääntyi nousuun ja yritysten lopettaminen laskuun Korjaus: Ensimmäisen kuvion otsikko korjattu 29.7.2010 klo 9:45. Oli
Ammattikorkeakoulukoulutus 2014
Koulutus 2014 Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 138 700 opiskelijaa Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa oli 138 700 opiskelijaa vuonna 2014.
Asuinrakennusluvat pysyivät viime vuonna vuoden 2008 tasolla
Rakentaminen 2010 Rakennusluvat 2009, joulukuu Asuinrakennusluvat pysyivät viime vuonna vuoden 2008 tasolla Vuonna 2009 rakennusluvan sai kaikkiaan noin 27 000 uutta asuntoa, mikä on suunnilleen saman
Ammattikorkeakoulukoulutus 2012
Koulutus 2012 Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 139 900 opiskelijaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeli
Velkajärjestelyt 2011
Oikeus 2012 Velkajärjestelyt 2011 Vuoden 2011 aikana loppuun käsitellyt yksityishenkilöiden velkajärjestelyasiat Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2011 aikana käräjäoikeuksissa käsiteltiin loppuun
Maatalouden tuottajahintaindeksi
Hinnat ja kustannukset 2009 Maatalouden tuottajahintaindeksi 2009, heinäkuu Maatalouden tuottajahintaindeksi laski vuodessa 11,8 prosenttia Maatalouden tuottajahintaindeksi laski 11,8 prosenttia vuoden
Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit
Liikenne ja matkailu 2011 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 2010, joulukuu Joulukuussa 2010 ensirekisteröitiin 184 uutta henkilöautoa Joulukuussa 2010 rekisteröitiin 11 070 uutta ajoneuvoa, joista
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2014 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten perustaminen jatkuu laskusuuntaisena Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 6,7 prosenttia vuoden 2013 neljännellä
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2009 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneiden yritysten määrä edelleen kovassa nousussa Aloittaneiden yritysten määrä laski reilut kuusi prosenttia vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä.
Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen
Koulutus 2013 Lukiokoulutus 2012 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2012 yhteensä 107 400 opiskelijaa. Opiskelijamäärä
Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen
Koulutus 2014 Lukiokoulutus 2013 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2013 yhteensä 105 900 opiskelijaa. Opiskelijamäärä
Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi syyskuussa 2012
Oikeus 1 Yrityssaneeraukset 1, 3. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi syyskuussa 1 Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi syyskuussa 1 pantiin vireille 391 yrityssaneerausta,
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi
Hinnat ja kustannukset 2008 Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi 2008, 1. neljännes Maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat nousivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä Maatalouden tuotantovälineiden
Henkilöstörahastot 2008
Rahoitus ja vakuutus 009 Henkilöstörahastot 008 Henkilöstörahastojen arvo 41 miljoonaa euroa vuonna 008 Henkilöstörahastojen yhteenlaskettu arvo oli 41 miljoonaa euroa vuonna 008. Rahastojen arvo laski
Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 2,5 prosenttia tammi maaliskuussa 2015
Oikeus 0 0,. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä kasvoi, prosenttia tammi maaliskuussa 0 Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi maaliskuussa 0 pantiin vireille yrityssaneerausta, mikä oli yrityssaneerausta
Henkilöstörahastot 2007
Rahoitus ja vakuutus 2008 Henkilöstörahastot 2007 Henkilöstörahastojen arvo 493 miljoonaa euroa vuonna 2007 Henkilöstörahastojen yhteenlaskettu arvo oli 493 miljoonaa euroa vuonna 2007. Rahastojen arvo
Tuontituotteiden osuus runsas neljännes välituotekäytöstä vuonna 2010
Kansantalous 2013 Panos-tuotos 2010 Tuontituotteiden osuus runsas neljännes välituotekäytöstä vuonna 2010 Vuotta 2010 koskevien tarjonta- ja käyttötaulukoiden tietojen mukaan tuontituotteiden osuus oli
Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi
Hinnat ja kustannukset 2012 Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi 2012, 2. neljännes Maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat nousivat prosenttia toisella vuosineljänneksellä Korjattu 24.8.2012.
Kansantalouden materiaalivirrat 2010
Ympäristö ja luonnonvarat 2011 Kansantalouden materiaalivirrat 2010 Luonnonvarojen käyttö kasvuun lamavuoden jälkeen Luonnonvarojen kokonaiskäyttö Suomen kansantaloudessa oli 537 miljoonaa tonnia vuonna
Ulosottovelallisia vuoden 2009 lopussa
Oikeus 2010 Ulosottoasiat 2009 Ulosottovelallisia 243 000 vuoden 2009 lopussa Vuoden 2009 lopussa ulosottovelallisia oli 243 470. Ulosottovelallisia oli lähes 11 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Velallisten
Ulosottovelallisia vuoden 2010 lopussa
Oikeus 2011 Ulosottoasiat 2010 Ulosottovelallisia 240 000 vuoden 2010 lopussa Vuoden 2010 lopussa ulosottovelallisia oli 240 132. Ulosottovelallisia oli noin 3 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Velallisten
Aloittaneet ja lopettaneet yritykset
Yritykset 2016 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Lopettaneita yrityksiä eniten kaupan toimialalla vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan uusia yrityksiä perustettiin 5 817 vuoden
Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua
Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua Piikkiö 28.11.2016 Ympäristöagrologi Erkki Aro Maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä maakunnittain vuonna 2015, kpl %, Luke Lappi; 1404; 3 % Päijät-Häme;
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain, 2008 neljäs neljännes
Julkinen talous 2009 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain, 2008 neljäs neljännes Julkisyhteisöjen menot kasvoivat ja tulot pienenivät vuoden 2008 4. neljänneksellä Julkisyhteisöjen tulot
Vireille pantujen konkurssien määrä väheni tammi helmikuussa 2010
Oikeus 2010 Konkurssit 2010, helmikuu Vireille pantujen konkurssien määrä väheni tammi helmikuussa 2010 Tammi helmikuussa pantiin vireille 504 konkurssia, mikä on yli 14 prosenttia vähemmän kuin vuotta