JÄRJESTÖN AJANKOHTAISET ASIAT
|
|
- Seppo Tuominen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KUUKAUSITIEDOTE MARRASKUU 2012 Liittojen sähköinen kuukausitiedote välittää piirijärjestöjen toimi ja luottamushenkilöille tietoa järjestön ajankohtaisista asioista, tapahtumista, koulutuksista sekä muista järjestötoimintaan liittyvistä asioista. Järjestön ajankohtaiset asiat Joonas Jernberg valtuuston puheenjohtajaksi Suomen Nuorisoseurat ry:n pääsihteeriksi Antti Kalliomaa Lasten jäsenkortit ja ohjaajakortit Tanssi, teatteri ja kansainvälisen toiminnan tiedotteet Tapahtumat Folklandia tulee oletko valmis? FolkForum Ohjaajien olohuone esittää: Ohjaajapäivät! Lapsen oikeuksien päivä Koulutukset Ilmaista EVS koulutusta Helsingissä Henkilöuutisia Palvelutuuli hankkeessa henkilövaihdoksia Muuta Ideakilpailu Lapset äänessä logolle Yhteystiedot Jakelu Hyödyllisiä linkkejä JÄRJESTÖN AJANKOHTAISET ASIAT Joonas Jernberg valtuuston puheenjohtajaksi Valtakunnallinen Nuorisoseurakokous valitsi Jyväskylässä valtuustolleen uudet puheenjohtajat seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi. Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Joonas Jernberg Lahdesta ja varapuheenjohtajaksi Anita Jämsén Kuopiosta. Valtuustoon valitut ovat kotisivuilla osoitteessa Jyväskylän Nuorisoseurakokous oli historiallinen, sillä kokouksen myötä nuorisoseuraliike siirtyy uuteen aikakauteen. Kokouksessa hyväksytyn strategian painopiste on aiempaa vahvemmin lasten ja nuorten toiminnassa. Strategiaesityksessä järjestön tavoitteena on olla tulevaisuudessa Suomen merkittävin kulttuurisen lapsi ja nuorisotyön toimija. Koko strategia on luettavissa osoitteessa strategia ja kolmivuotisohjelma Lisätietoja: Antti Kalliomaa Suomen Nuorisoseurat ry:n pääsihteeriksi Antti Kalliomaa Suomen Nuorisoseurat ry:n pääsihteeriksi on valittu Antti Kalliomaa Lahdesta. Hän on 36 vuotias hallintotieteiden yo ja nuoriso ja vapaa ajanohjaaja. Hänellä on kokemusta toimimisesta KUUKAUSITIEDOTE MARRASKUU (6)
2 nuorisoseurajärjestön erilaisissa tehtävissä piiri ja liittotasolla sekä muissa järjestöissä. Tällä hetkellä Kalliomaa toimii Suomen Nuorisoseurat ry:n vt. pääsihteerinä. Lisätietoja: Antti Kalliomaa Lasten jäsenkortit ja ohjaajakortit Ohjaajakorttien saajien päivitys tehdään Nuorisoseurarekisteriin mennessä. Ohjaajakortit tullaan toimittamaan Nuorisoseurarekisterissä olevien alle 16 vuotiaiden toimintaryhmien ohjaajille. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ko. toimintaryhmien tulee olla tallennettu ohjaajatietoineen Nuorisoseurarekisteriin. Lasten jäsenkortit tulevat muuttumaan ja etsimme parasta toteutusvaihtoehtoa. Lapsille enää tehdä yhdistelmäkorttia, joka on kallis ja jonka eduista ei ole käytännössä juurikaan hyötyä lapsille. Lisätietoja: Hannu Ala Sankola TANSSI, TEATTERI JA KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN TIEDOTTEET Marraskuun toimialatiedotteissa mm. Tanssitiedotteessa ajankohtaisista tapahtumista ja kursseista sekä festivaalien hakuaikoja. Teatteritiedotteessa ajankohtaisista tapahtumista ja kursseista sekä festivaalien hakuaikoja. Kansainvälisen toiminnan tiedotteessa tietoa koulutuksista, avustuksista ja kumppaninhakuilmoituksia. Kaikki tiedotteet löytyvät myös nettisivuiltamme Jos haluat liittyä jonkin tiedotteen postituslistalle, niin ilmoita sähköpostiosoitteesi: - tanssitiedote: Hannu Nipuli, etunimi.sukunimi@nuorisoseurat.fi - teatteritiedote: Fanny Vilmilä, etunimi.sukunimi@nuorisoseurat.fi - kansainvälisen toiminnan tiedote: Sirja Salminen, etunimi.sukunimi@kalevannuoret.fi TAPAHTUMAT Folklandia tulee oletko valmis? Suomen suurin folkloren talvitapahtuma Folklandia risteily M/S Silja Europalla lähenee. Luvassa on mahtava folkkattaus laadusta tinkimättä. Esiintymään on tulossa yli 100 erilaista kokoonpanoa seitsemästä Euroopan maasta. Ohjelma julkistetaan kokonaisuudessaan marraskuun lopulla. Förskottina ohjelmaa odottaville voimme paljastaa, että saamme Folklandialle Edinburghin Fringe festivaaleilla 2012 palkitun, hervottoman brittiyhtyeen The New Rope String Bandin, jossa soittotaito yhdistyy hulvattomaan Monty Bython komiikkaan. Kansainvälistä tanssitaitoa edustaa kroatialainen kansantanssiryhmä Tena kera säkkipillin, samican ja muiden eksoottisin soittimien. Kotimaista tanssipoljentoa edustaa Folklandian kummiyhtyeeksi valittu nuorta energiaa ja tanssi iloa edustava Usva. Pyörryttävän säkenöivän analyysin naiseuden eri aspekteista tarjoaa Marjo Kuuselan koreografia Naisia ja laukkuja. KUUKAUSITIEDOTE MARRASKUU (6)
3 Huomioittehan, että Folklandian varaustilanne elää jonkin verran koko ajan. Jos olet kiinnostunut ja paikkaa vailla, toimi nopeasti. Varaa nyt matka itsellesi tai ryhmällesi vuoden kuumimmasta folk aloituksesta Matka Vekasta vekka.fi, p Lisätietoja: Muista myös Facebook sivumme! FolkForum Rajatapaus Borderline Gränsfall on uusi yleisteema kansanmusiikki ja tanssin alalla vuosina Rajatapaus teemavuotta esitellään ja alustetaan Folkforumissa Turussa ja teemavuosi alkaa perinteisin menoin Folklandia risteilyllä Suomalainen kansanmusiikki ja tanssi suvaitsevassa Suomessa 2000 luvulla. Teemavuonna Kansanmusiikin ja tanssin edistämiskeskus nostaa valokeilaan yhteisöllisyyden rajoineen ja rajattomuuksineen. Teemavuonna korostuu kansanmusiikin ja tanssin monimuotoisuus, monikulttuurisuus, ikä, kieli ja sukupuolirajattomuus, maantieteellisyys sekä kansainvälisyys. Kansanmusiikin ja tanssin edistämiskeskus toivoo alan ihmisiä mukaan FolkForumiin pohtimaan rajoja eri näkökulmista. TalviSeminaari TalviSeminaari järjestetään aiheesta Mitä kansanmuusikon ja tanssijan tulisi tietää käytännön työelämästä. Seminaarissa käsitellään työelämätietoa käytännönläheisesti. Siellä puhutaan muun muassa verkostomarkkinoinnista ja sopimuksista. Tilaisuuden puheenjohtajana toimii professori Hannu Saha. Tiedustelut Kansanmusiikin ja tanssin edistämiskeskus, puh Osallistumismaksu 30. Hinta sisältää kahvitarjoilun. Ilmoittautuminen mennessä osoitteeseen Järjestäjät: Kansanmusiikin ja tanssin edistämiskeskus, Folklore Suomi Finland, Folklandian taustajärjestäjät ja Opintokeskus Kansalaisfoorumi. FolkForum Merikeskus, Forum Marinum, auditoria Linnankatu 72, Turku Klo TalviSeminaari ja klo FolkForum Seminaarien välissä on mahdollisuus lounastaa omakustanteisesti paikan päällä. Ohjaajien olohuone esittää: Ohjaajapäivät! Suomen Nuorisoseurat järjestää ensimmäistä kertaa kaikille ohjaajille suunnatut ohjaajapäivät Suomen Nuoriso opistolla Mikkelissä. Viikonlopun aikana rentoudutaan ja virkistäydytään sekä tutustutaan uusiin ihmisiin. Ohjelmassa on myös vinkkejä ohjaajan työssäjaksamiseen sekä erilaisia työpajoja. Ohjelmaa voidaan vielä muokata toiveiden mukaan eli otathan rohkeasti yhteyttä Teijaan tai Fannyyn. Tulossa on siis ohjaajien Tyky päivät! Merkitse päivämäärät kalenteriisi. Hintatiedot ja tarkempi ohjelma ilmoitetaan seuraavassa tiedotteessa. Lisätietoja: Teija Nikkari Fanny Vilmilä KUUKAUSITIEDOTE MARRASKUU (6)
4 Lapsen oikeuksien päivä Lapsen oikeuksien päivää vietetään Tämän vuoden teemana on lapsen oikeus kasvatukseen. Lapsen oikeudet ovat luettavissa Lapsiasianvaltuutetun verkkosivuilta Lapsen oikeuksia voi käsitellä ohjattavan lapsiryhmän kanssa vaikka Compasito oppaan menetelmien avulla. Compasito on alun perin Euroopan neuvoston toimittama lasten ihmisoikeuskasvatuksen käsikirja, joka sisältää käytännön menetelmiä sekä harjoituksia 6 13 vuotiaille lapsille. Compasito tarjoaa käytännön työkaluja arvojen ja sosiaalisten kysymysten käsittelemiseen lasten kanssa. Se antaa perustiedot lapsen ihmisoikeuksista ja ihmisoikeuskasvatuksen tavoitteista. Opas on ilmaiseksi luettavissa internetistä osoitteesta /view/ KOULUTUKSET Ilmaista EVS koulutusta Helsingissä Tule päivittämään kv tietojasi maksuttomaan Eurooppalaisen Vapaaehtoispalvelun (EVS) koulutukseen. Koulutus järjestetään Helsingissä viikonloppuna ja se on suunnattu kaikille EVS toiminnasta kiinnostuneille. Tervetuloa mukaan oletpa sitten luottamushenkilö, ohjaaja, harrastaja, työntekijä tai muuten kansainvälisestä toiminnasta kiinnostunut. Viikonlopun aikana tutustutaan EVS toimintaan ja sen tuomiin mahdollisuuksiin. Lisäksi tapaat EVShankkeissa mukana olleita nuorisoseuralaisia ja työntekijöitä, jotka kertovat omista kokemuksistaan. Aikaa on myös varattu omatoimiseen vapaa ajanviettoon lauantai iltana ja sunnuntaina. Koulutuksen järjestävät Kalevan Nuorten Liitto, Suomen Nuorisoseurat ja CIMO. Koulutus on osallistujille ilmainen, minkä lisäksi korvataan majoitus, ruokailut ja matkakulut (halvimman julkisen mukaan). Ilmoittautuminen nettisivujen kautta mennessä: koulutus. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä mahdollisen majoitustarpeesi kohdassa lisätietoja. HENKILÖUUTISIA Palvelutuuli hankkeessa henkilövaihdoksia Suomen Nuorisoseurojen Liiton hallinnoiman Palvelutuuli hankkeen henkilöstö on vaihtunut. Projektipäällikkönä on alkaen toiminut Reena Laukkanen Abbey ja yhteisövalmentajana Anja Saksola. Hanke toimii Keski Suomessa ja sen tarkoituksena on luoda toimivia, monipuolisia palvelukeskuksia maakunnan kyläkeskuksiin ja seurantaloille. Projektihenkilöstön tavoittaa seuraavista osoitteista: reena.laukkanen abbey@nuorisoseurat.fi/ tai anja.saksola@nuorisoseurat.fi/ MUUTA Ideakilpailu Lapset äänessä logolle Lapset äänessä hanke järjestää ideakilpailun hankkeen logosta. Haastamme lapsia piirtämään, kirjoittamaan tai kuvittamaan hankkeelle tunnuksen tai logon. Tunnuksen odotetaan kuvastavan lapsen ääntä, oman mielipiteen kertomista, vaikuttamista tai lapsen oikeuksia. KUUKAUSITIEDOTE MARRASKUU (6)
5 Kilpailun voittanut tunnus piirretään graafiseen muotoon ja sitä käytetään hankkeen kaikessa tiedotuksessa ja markkinoinnissa. Ideakilpailun voittanut lapsi palkitaan tuotepaketilla. Voittajan valitsee tuomaristo, jossa on mukana lasten lisäksi taiteen edustajia. Kilpailu on suunnattu 7 16 vuotiaille lapsille. Kilpailuun osallistuvien töiden tulee olla perillä torstaina Ne voi lähettää joko paperille piirrettynä tai sähköisesti. Lapset äänessä hanke on lasten osallisuutta ja lapsen oikeuksia edistävä hanke, jonka rahoitus tulee Opetus ja kulttuuriministeriöltä. Lapset äänessä hankkeessa on mukana Kalevan Nuorten Liitto ry, Suomen Poikien ja Tyttöjen Keskus PTK ry, Vesaiset Keskusliitto ry, Suomen Setlementtiliitto ry, Kansallinen Lastenliitto ry, Suomen Demokratian Pioneerien Liitto ry ja Nuorten Kotkien Keskusliitto ry. Lisätietoja: Jussi Perämäki YHTEYSTIEDOT Ala Sankola Hannu, puh , hannu.ala sankola(at)nuorisoseurat.fi Harju Aaro, puh , aaro.harju(at)kansalaisfoorumi.fi Heinämäki Jukka, puh , jukka.heinamaki(at)sottiisi.net Hoppu Päivi, puh , päivi.hoppu(at)sottiisi.net Kaipiainen Leo, puh , leo.kaipiainen(at)nuorisoseurat.fi Kalliomaa Antti, puh , antti.kalliomaa(at)nuorisoseurat.fi Kilpeläinen Pia, puh , pia.kilpelainen(at)nuorisoseurat.fi Kokkonen Anu, puh , anu.kokkonen(at)kalevannuoret.fi Konttinen Ulla, puh , ulla.konttinen(at)kalevannuoret.fi Lamminen Greetta, puh , greetta.lamminen(at)kalevannuoret.fi Liski Riitta, puh riitta.liski(at)kansalaisfoorumi.fi Matilainen Pia, puh , pia.matilainen(at)nuorisoseurat.fi Ortju Sari, puh. (03) tai sari.ortju(at)sottiisi.net Perämäki Jussi, puh , jussi.peramaki(a)kalevannuoret.fi Pihlaja Ritva, puh , ritva.pihlaja(at)pp.inet.fi Rantala Jaakko, puh , jaakko.rantala(at)kansalaisfoorumi.fi Saarelainen Maarit, puh , maarit.saarelainen(at)sottiisi.net Salminen Sirja, puh , sirja.salminen(at)kalevannuoret.fi Vilmilä Fanny, puh , fanny.vilmila(at)nuorisoseurat.fi TIEDOTTEEN JAKELU Keskusseurojen ja KN piirien toimistot KN liiton valtuutetut ja varavaltuutetut SNL:n valtuutetut ja varavaltuutetut Piirijärjestöjen puheenjohtajat Liittojen hallitukset Liittojen asiantuntijatoimikuntien puheenjohtajat Liittojen työntekijät Yhteistyöjärjestöjen puheenjohtajat ja toimihenkilöt HYÖDYLLISIÄ LINKKEJÄ KUUKAUSITIEDOTE MARRASKUU (6)
6 eduskunta valtioneuvosto opetusministeriö oikeusministeriö valtionhallinnon keskustelufoorumi kansanvaltaa koskevan tiedon kohtauspaikka Sivistysliitto Kansalaisfoorumi SKAF ry Suomen Kansanmusiikkiliitto ry Suomen Kanteleliitto ry Nuorten Areena ry Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi Suomen Kotiseutuliitto Suomen Kylätoiminta SYTY ry sekä maaseudun paikalliset kehittämisyhdistykset kansalaisjärjestöteemaryhmä Mun Vuoro! hanke Suomen Harrastajateatteriliitto Nuorten Akatemia Folklore Suomi Finland ry Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO Suomen Kulttuurirahasto Jenny ja Antti Vihurin rahasto Alfred Kordelinin säätiö SITRA kansalaisyhteiskuntasivusto kansantanssin ohjaajakoulutus tietoa seurantalotoimijoille ja taloja käyttäville KUUKAUSITIEDOTE MARRASKUU (6)
15.10.2012. Järjestön ajankohtaiset asiat
15.10.2012 KUUKAUSITIEDOTE LOKAKUU 2012 Liittojen sähköinen kuukausitiedote välittää piirijärjestöjen toimi ja luottamushenkilöille tietoa järjestön ajankohtaisista asioista, tapahtumista, koulutuksista
16.4.2012 JÄRJESTÖN AJANKOHTAISET ASIAT
16.4.2012 KUUKAUSITIEDOTE HUHTIKUU 2012 Liittojen sähköinen kuukausitiedote välittää piirijärjestöjen toimi ja luottamushenkilöille tietoa järjestön ajankohtaisista asioista, tapahtumista, koulutuksista
17.9.2012 JÄRJESTÖN AJANKOHTAISET ASIAT
17.9.2012 KUUKAUSITIEDOTE SYYSKUU 2012 Liittojen sähköinen kuukausitiedote välittää piirijärjestöjen toimi ja luottamushenkilöille tietoa järjestön ajankohtaisista asioista, tapahtumista, koulutuksista
15.5.2012 JÄRJESTÖN AJANKOHTAISET ASIAT
15.5.2012 KUUKAUSITIEDOTE TOUKOKUU 2012 Liittojen sähköinen kuukausitiedote välittää piirijärjestöjen toimi ja luottamushenkilöille tietoa järjestön ajankohtaisista asioista, tapahtumista, koulutuksista
Paikallisilla seuroilla ja harrastusryhmillä on mahdollisuus myydä Yhteisön voima kirjasarjoja ja ansaita myynnillä tuloja omaan toimintaansa.
15.3.2012 KUUKAUSITIEDOTE MAALISKUU 2012 Liittojen sähköinen kuukausitiedote välittää piirijärjestöjen toimi ja luottamushenkilöille tietoa järjestön ajankohtaisista asioista, tapahtumista, koulutuksista
15.8.2012 JÄRJESTÖN AJANKOHTAISET ASIAT
15.8.2012 KUUKAUSITIEDOTE ELOKUU 2012 Liittojen sähköinen kuukausitiedote välittää piirijärjestöjen toimi ja luottamushenkilöille tietoa järjestön ajankohtaisista asioista, tapahtumista, koulutuksista
16.1.2012 JÄRJESTÖN AJANKOHTAISET ASIAT. Edustajien valitseminen KN-liiton valtuustoon vuosiksi 2012-2013
16.1.2012 KUUKAUSITIEDOTE TAMMIKUU 2012 Liittojen sähköinen kuukausitiedote välittää piirijärjestöjen toimi- ja luottamushenkilöille tietoa järjestön ajankohtaisista asioista, tapahtumista, koulutuksista
KUUKAUSITIEDOTE 12 2013 1 13.12.2013 SISÄLTÖ
KUUKAUSITIEDOTE 12 2013 13.12.2013 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA... 1 Suomen Nuorisoseurojen valtuusto kokoontui Tampereella... 1 Kasvatusnäkemys... 2 Nuorisoseurojen oma verkkokauppa on avattu!... 2 Tekemisen
KUUKAUSITIEDOTE 8 2013 15.8.2013 SISÄLTÖ
KUUKAUSITIEDOTE 8 2013 15.8.2013 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA... 1 Henkilövalinnat valtuuston syyskokouksessa... 1 Seurantalojen korjausavustus... 2 Harrastus ja toimintaryhmiin ilmoittautuminen nuorisoseurarekisterin
Organisaation uudistaminen 2011-2012. Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011
Organisaation uudistaminen 2011-2012 Keskusseurojen ja KN-piirien kevätkokoukset 2011 Nykyinen organisaatio Palvelut ja osaaminen Piirijärjestö esim. Keski-Suomen Nuorisoseurain Liitto ry Nuorisoseura
VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW
LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseudun Sivistysliitto järjestävät syksyn 2008 aikana Vastuuta ottavan paikallisyhteisö
SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016
SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Kesä on tullut, pääskyset ovat jälleen täällä! Suuret kiitokset kaikille ohjaajille menneestä kerhokaudesta. Olette tehneet arvokasta ja tärkeää työtä!! Kesä tuo tulleessaan
Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy
Seurakirje 3/2014 Kesätapahtumat kaiken kansan tietoisuuteen Nuorisoseuroilla on mahdollisuus ilmoittaa kesän tapahtumistaan Nuorisoseurat lehden kesänumerossa, joka ilmestyy 22.5.2014. Nuorisoseurat.fi
KUUKAUSITIEDOTE 11 2013 1 15.11.2013 SISÄLTÖ
KUUKAUSITIEDOTE 11 2013 15.11.2013 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA... 1 Nuorisoseurojen oma verkkokauppa on avattu!... 1 Suomen Nuorisoseurat ry:n valtuuston kokous... 1 Tekemisen riemua arpajaiset... 2 Tee tanssikoreografia
AJANKOHTAISTA... 1 Etsimme Suomen parasta nuorisoseuraa... 1. Suomen Nuorisoseurat ry:n valtuuston kokous 23.11.2013 Tampereella
KUUKAUSITIEDOTE 9 2013 16.9.2013 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA... 1 Etsimme Suomen parasta nuorisoseuraa... 1 Suomen Nuorisoseurat ry:n valtuuston kokous 23.11.2013 Tampereella... 1 Henkilövalinnat valtuuston
Mun Vuoro! -hankkeen toteutus vuonna 2010
Mun Vuoro! Lasten osallisuushanke 2009-2011 Kalevan Nuorten Liitto Mun Vuoro! -hankkeen toteutus vuonna 2010 Projektin yhteydenpito järjestöihin Hankkeen projektipäällikkö ja viestintäassistentti ovat
POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU
POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU Kuopiossa 21.11.2015 Tapahtuman taustaa Polkuja- koreografiakilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Järjestäjien suureksi yllätykseksi 33 koreografiaa ilmoittautui
Tunnelmallista Joulun aikaa ja Onnea tulevalle vuodelle toivottavat Tuija-Liisa ja Minna.
Vuosi on kääntynyt kohti loppuaan, on aika rauhoittua viettämään joulua. Takana on jälleen tapahtumarikas vuosi, kiitos siitä kaikille teille, jotka olette olleet mukana toteuttamassa nuorisoseuratoimintaa
Yhteistä keskustelua moderoi kulttuurivaikuttaja, Nuori Kulttuuri -säätiön toiminnanjohtaja Panu Mäenpää.
Seurakirje 5/2014 Suomen Nuorisoseurat ry tiedottaa: Harrastajateatteriväen tapaaminen torstaina 21.8. Lämpimästi tervetuloa harrastajateatteriväen tapaamiseen Seinäjoen Harrastajateatterikesän aattona
SEURATIEDOTE KESÄKUU 2015
SEURATIEDOTE KESÄKUU 2015 Vaikka ilma on kolea, kesä on saapunut! Lappeenrannassa kesäkuun alussa järjestetyt Lasten Kalenat on saatu onnellisesti ohi. Suuri kiitos kaikille Lasten Kalenoiden talkoolaisille,
Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge,
27.10.2008 Suomen Kylätoiminta ry Kylätoiminnan ja Leaderryhmien eduntekijä LEADER-PARLAMENTTI 26.-27.11.2008 Suomen Kylätoiminta ry (SYTY) ja sen Leader-jaosto järjestävät Leader-parlamentin ja neuvottelupäivät
KUUKAUSITIEDOTE 1 2014 17.1.2014 SISÄLTÖ
KUUKAUSITIEDOTE 1 2014 17.1.2014 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA... 1 Arpajaisten loppukiri... 1 Sähköiset tiedotteet uusiutuvat... 2 Nuorisoseura lehden saajat rekisteriin!... 2 Vuoden 2013 toimintatietojen palauttaminen...
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä
1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon
Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry. Toimintasuunnitelma 2012
Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry Toimintasuunnitelma 2012 SNL:n valtuusto 26.-27.11.2011 SNL:n valtuusto 26.-27.11.2011 1 (19) Sisällysluettelo Johdanto 1. Järjestötoiminta Kehittäminen Koulutus Jäsenpalvelut
HERKKUMEILI 14.12.2011
HERKKUMEILI 14.12.2011 Oikein rauhaisa Joulun aikaa Teille kaikille! Tässä vuoden 2011 viimeinen Herkkumeili, jossa perinteiseen tapaan sekalainen kattaus asioita tiedoksenne. Touhutaan taas yhdessä ensi
8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:
8/2018 Tärkeää Liittopäivien teemana oli viestintä ja vaikuttaminen Avoimet ovet Aivovammaliiton toimistolla 12.12.2018 Nuori, anna äänesi kuulua! Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Liittopäivien
Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö. Aluefoorumit 2018
Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö Aluefoorumit 2018 Järjestöyksikkö palvelee Osastopäällikkö Jiri Sironen Järjestöasiantuntija Teresa Tenkanen: Jäsentuki- ja yhteistyö, EHYT Järjestö Järjestösuunnittelija
Puutalkoita, Purpuria ja pukusuunnittelua Elävä kulttuuriperintö Suomen Nuorisoseuroissa
Puutalkoita, Purpuria ja pukusuunnittelua Elävä kulttuuriperintö Suomen Nuorisoseuroissa 3.11.2017 Elävä kulttuuriperintö Pirkanmaalla -seminaari Elina Järvelä www.nuorisoseurat.fi Suomen Nuorisoseurat
Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi
Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi 27.1.2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan vaikuttamistaitojen
Nuori? Lhbtiq*? Innokas?
Nuori? Lhbtiq*? Innokas? *) Lhbtiq lesbo, homo, biseksuaali, transihminen, intersukupuolinen tai queer Lähde mukaan tekemään Suomesta yhdenvertaisempi maa! Viime syksynä suomalaisille lhbtiq-nuorille vakuutettiin,
Nuorisoseuraliikkeen organisaatiouudistus. Uudenmaan keskusseuran ja piirin syyskokous 2011
Nuorisoseuraliikkeen organisaatiouudistus Uudenmaan keskusseuran ja piirin syyskokous 2011 Uudistuksen tarkoitus Keventää hallintoa piiri ja liittotasolla Suunnata resursseja toimintaan (ei byrokratiaan)
kouluyhteisössä Helsinki 24.- 25.11.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla
Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Helsinki 24.- 25.11.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla Euroopan unionissa vietetään vuonna 2008 Euroopan kulttuurienvälisen
AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA
AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien
Liikkujan viikko 2014
Liikkujan viikko 2014 Omilla poluilla ja radioaalloilla 19.5.2014 Sirpa Mustonen ja Kaisa Kauhanen 1 Euroopan yhteinen Liikkujan viikko Kansainvälistä Liikkujan viikkoa vietetään vuosittain 16. 22.9. Viikon
Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015
Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta
JÄSENTIEDOTE 2 / 2017
JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 Tervetuloa Jytyliiton jäsenille suunnatulle toimisto- ja hallintotyöntekijöiden KIILA- kuntoutuskurssille 2017 Mikä KIILA kuntoutus (kurssi numero 69310) Kuntoutuksessa saat tukea
Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a. syksy 2018
Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a syksy 2018 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN On hyvä tietää, kuka olen. On tärkeää ja välttämätöntä on tunnistaa asioita itsestään ja omasta mielentilastaan ja tunteistaan.
Torstai, 23. elokuuta 2012, Paikka: Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11
NUORISOTYÖN NEUVOTTELUPÄIVÄT 23. 24.8.2012 Helsinki Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11, 00510 Helsinki YHTEISTYÖN MERKITYS Torstai, 23. elokuuta 2012, Paikka: Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11 9.15
lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.
lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),
HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013
HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2015 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com
***************************************************************************
TEATTERITIEDOTE 2012 TAMMIKUU Liittojen sähköinen teatteritiedote välittää alan harrastajille ja ohjaajille ajankohtaista tietoa järjestön tapahtumista ja koulutuksesta sekä muista harrastusalaan liittyvistä
Kalevan Nuorten Liitto Toimintasuunnitelma 2011. Hyväksytty valtuuston syyskokouksessa 20. 21.11.2010
Kalevan Nuorten Liitto Toimintasuunnitelma 2011 Hyväksytty valtuuston syyskokouksessa 20. 21.11.2010 1 KALEVAN NUORTEN LIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Sisällysluettelo JOHDANTO 1. JÄRJESTÖTOIMINTA 1.1.
Pohjois-Suomen Järjestöpäivät
Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Sosiaalisesti kestävä kehitys Oulussa 15.3.2012 klo 9-16.00 Rovaniemellä 16.3.2012 klo 9-16.00 Ajankohtaiset ja vuorovaikutteiset päivät tarjoavat pohdintaa, käytännön tietoa
KALEVAN NUORTEN LIITTO TOIMINTAKERTOMUS 2010. Hyväksytty valtuuston kokouksessa 21.5.2011
KALEVAN NUORTEN LIITTO TOIMINTAKERTOMUS 2010 Hyväksytty valtuuston kokouksessa 21.5.2011 1 KALEVAN NUORTEN LIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS 2010 Sisällysluettelo JOHDANTO 1. JÄRJESTÖTOIMINTA 1.1. Kehittäminen
KNoppi Itä-Suomi syksy 2013
KNoppi Itä-Suomi syksy 2013 KNoppi I 24. 25.8.2013 Nurmes KNoppi II 21. 22.9.2013 Kuopio KNoppi III 12. 13.10.2013 Joensuu KNOPPI-OHJAAJAKOULUTUS (4) Itä-Suomi syksy 2013 Ajankohta KNoppi I 24. 25.8.2013
Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
Suomen Nuorisoseurat ry. Toimintakertomus 2012
Suomen Nuorisoseurat ry Toimintakertomus 2012 Valtuuston hyväksymä 18.5.2013 toimintakertomus 2012 1 (30) Sisällysluettelo Johdanto 1. Järjestötoiminta Kehittäminen Koulutus Jäsenpalvelut 2. Kulttuuri-
Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo
Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke Ainomaija Rajoo - - maakunnan tulee asettaa nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi nuorisovaltuusto, jolle
Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.
Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin
Torstai, 23. elokuuta 2012, Paikka: Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11
NUORISOTYÖN NEUVOTTELUPÄIVÄT 23. 24.8.2012 Helsinki Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11, 00510 Helsinki YHTEISTYÖN MERKITYS Torstai, 23. elokuuta 2012, Paikka: Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11 9.15
Järjestöjen rahoituslähteitä Yleiskatsaus Tiina Sivonen, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry PÄHKINÖITÄ PUSSIIN KOULUTUS
Järjestöjen rahoituslähteitä Yleiskatsaus Tiina Sivonen, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry PÄHKINÖITÄ PUSSIIN KOULUTUS 13.2.2014 Rahoituslähteitä kehittämishankkeisiin ja toiminnan toteuttamiseen Kansalliset
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Nuorisovaltuusto AIKA 28.02.2019 kello 17:15-18:15 PAIKKA Citynuokkari KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 2 Minun kansainvälisyyteni
Auttaja lähellä sinua.
Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke 9.5.2018 Punaisen Ristin viikko 3. - 9.5.2018 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen
Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010.
KILPAILUKUTSU Jyväskylän Taitoluisteluseura ry kutsuu STLL:n jäsenseurojen SM-kilpailupaikan lunastaneet luistelijat Jyväskylän Synergia- areenalle yksinluistelun ja jäätanssin SMsenioreiden ja SM-junioreiden
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
Toimintasuunnitelma 2016
Nuorisoseurat Pohjois-Karjala Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö: Johdanto 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta 2. Järjestötoiminta 3. Viestintä ja vaikuttaminen 4. Hallinto ja talous 5.
Katsaus Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintaan ja talouteen 2010-2012
Katsaus Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintaan ja talouteen 2010-2012 Yleistä Liiton toiminnan perustana päättyneellä kolmivuotiskaudella on ollut Helsingin nuorisoseurakokouksen vuonna 2009 hyväksymä kolmivuotisohjelma
syksy 2015 kevät 2014
syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki
Jaguars Spirit Athletes ry
Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.
HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2017
HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2017 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com
Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta. Esittely
Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta Esittely Neuvottelukunnan jäsenistö Puheenjohtaja: Pääsihteeri Jukka Pekkala, Suomen liikunta ja urheilu ry Varapuheenjohtaja: Toiminnanjohtaja Riitta Särkelä,
Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry
Luova lava lapsille-leirit Järjestäjän opas Suomen Nuorisoseurat ry Sisällys Nuorisoseuratoiminta... 3 Luova lava lapsille -päiväleirit... 4 Hetki Taiteilijana-esitykset... 5 Leirien ohjaajat... 6 Leirien
Keski-Suomen Järjestöareenan organisoituminen vuonna Keski-Suomen sosiaali- ja terveysjärjestöjen alueverkoston, Kolmikon tapaaminen
Keski-Suomen Järjestöareenan organisoituminen vuonna 2019 Keski-Suomen sosiaali- ja terveysjärjestöjen alueverkoston, Kolmikon tapaaminen 14.11.2018 Järjestöareenan tavoitteet 1. Vahvistaa järjestöjen
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
Sinettiseura uudistus etenee
Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä
Toimintakertomus
(KEK) Toimintakertomus 1.1.- 31.12.2014 JOHDANTO Vuonna 2014 saatiin päätökseen kahden kansanmusiikin ja kansantanssin alan kattojärjestön toimintojen yhdistäminen uuden nimen saaneen Kansanmusiikin ja
Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon
JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,
JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin
Keski-Suomen Järjestöareena ja Järjestöjen ja maakunnan kumppanuuspöytä Tiina Sivonen, Keski-Suomen Järjestöareenan puheenjohtaja
Keski-Suomen Järjestöareena ja Järjestöjen ja maakunnan kumppanuuspöytä 2019-2020 Tiina Sivonen, Keski-Suomen Järjestöareenan puheenjohtaja 1. Vahvistaa järjestöjen asemaa Keski-Suomessa 2. Toimii järjestöjen
NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ
NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ OSALLISUUS OSAAMISKESKUKSET Kaksi osallisuuden osaamiskeskusta Allianssin osaamiskeskus: Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Nuorten Akatemian hallinnoima yhteenliittymä,
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen
Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009
Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna Hämeenlinna 7.11.2009. Järjestäjä: Hämeenlinnan Taekwondoseura ry Kilpailukutsu Liikesarjakilpailut Hämeenlinnan Taekwondoseura järjestää liikesarjojen SM-liigan kilpailun
Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta - seminaari
KUTSU LSSAVI/05.12.01/2013 21.8.2013 Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta - seminaari 25.9.2013 Frami, auditorio 2, Kampusranta 9, 26.9.2013 Koulutuskeskus VALO, Pallotie 5, Arvoisa vastaanottaja
- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman
YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on
ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016
ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen
PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013
PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.
SR ry. Jäsentiedote 2/2011
Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa
KYSELY. Maakunnat vastaavat alkaen:
KYSELY Maakunta ja sote uudistuksessa suomalaiseen hallintoon luodaan kolmas taso eli maakunta, aiempien valtion ja kuntien lisäksi. Uusi organisaatio aloittaa 1.1.2021. Sosiaali ja terveyspalveluja tuottava
Digi haltuun!
Digi haltuun! 2017-2020 Susanna Saarvo ja Helmi Kallio Mistä on kyse ja miten menee? Järjestö 2.0 digihankkeiden tapaaminen 12.6.2018 Aspa-säätiö on vammaisjärjestöjen perustama valtakunnallinen asuntojen
JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia.
Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti puheenjohtaja Teemu Tuomisen
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,
Toimintasuunnitelma 2015
Nuorisoseurat Pohjois-Karjala Toimintasuunnitelma 2015 Sisältö: Johdanto Suomen Nuorisoseurat ry:n ylläpitämä aluetoimisto Pohjois-Karjalassa aloittaa kolmannen toimintavuotensa. Joensuussa sijaitsevan
Saimaan Nuorisoseurat. Toimintasuunnitelma 2015
Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 1 SISÄLTÖ JOHDANTO NUORISOSEURAT 2020 1. KULTTUURI-, HARRASTUS- JA KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 1.1. Harrastustoiminta 1.2. Koulutus- ja ohjaajahuolto 1.3.
Rauhankasvatusinstituutti ry
Rauhankasvatusinstituutti ry Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Perustettu 1981 Yrjö Kallisen rauhanopiston kannatusyhdistys ry:n nimellä. Nimi vaihdettu Rauhankasvatusinstituutiksi
Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015
Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon
Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2018
Saimaan Nuorisoseurat Toimintasuunnitelma 2018 Johdanto Saimaan Nuorisoseurojen tehtävänä on toimia paikallisten nuorisoseurojen tukena omalla toimialueellaan Nuorisoseurastrategian mukaisesti, sekä kehittää
Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta
Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Kumi-instituutin syysseminaari, Nastopoli Nastola 10.11.2006 Tiina Pärnänen Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO Kansainvälisen
LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA
SEURAPOSTI 3.3.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: Mäkikoululaisten kirjoituskisa Seuraluokittelu Kesäkilpailujen anomukset Kevään neuvottelupäivät 14.-15.5.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA
Suomen Nuorisoseurat ry Toimintasuunnitelma 2013
Suomen Nuorisoseurat ry Toimintasuunnitelma 2013 1 (22) Sisältö: Johdanto Nuorisoseurat 2020 1. Kulttuuri-, harrastus- ja kansainvälinen toiminta 1.1 Kehittäminen ja hanketoiminta 1.2 Kerhotoiminta 1.3
SYYSKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ
SYYSKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ Puheenjohtaja ja hallitus Yhdistyksen puheenjohtajana vuonna 2018 jatkaa Anja Komulainen. Syyskokouksen päätös oli yksimielinen. Hallituksen kokoonpano vuonna 2018: varsinainen
ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA
ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA SÄÄNNÖT 6.3.2012 Kilpailusäännöt ARVOKAS Sivu 2 (6) ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA -KILPAILU SÄÄNNÖT 1 KILPAILUN TARKOITUS... 3 2 KILPAILUTEHTÄVÄ... 3 3 OSALLISTUJAT...
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista
SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET
SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä
t ) Nuorisoseurat TASEKI RJA Ti Ii kausi 1. 1.-31. 12.2013 Suomen Nuorisoseurat ry 0215296-4
t ) Nuorisoseurat TASEKI RJA Ti Ii kausi 1. 1.-31. 12.2013 Suomen Nuorisoseurat ry 0215296-4 01300 Vantaa TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-7 Toimintakertomuksen
Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,
30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta
Kansalaisyhteiskunta kulttuuriympäristötyössä - Tavoitteena hyvä elämä
Kansalaisyhteiskunta kulttuuriympäristötyössä - Tavoitteena hyvä elämä Kulttuuriympäristö ja kansalainen selvityshankkeen tulokset Sini Hirvonen, suunnittelija, Suomen Kotiseutuliitto, sini.hirvonen@kotiseutuliitto.fi
HERKKUMEILI 29.1.2013
HERKKUMEILI 29.1.2013 SISÄLTÖ Yleistä - Suomen Nuorisoseurojen johtoryhmä Tapahtumat - Kalevan Nuorten tanssiluokittelu - HIPAT kansantanssi- ja musiikkikonsertti - POTKIS Pakaalla - Asikkalan Nuorisoseura