ESPOON TAPIOT RY VIREÄ VIISIKYMPPINEN KYMMENESSÄ VUODESSA KALEVAN MALJAN VOITTAJAKSI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESPOON TAPIOT RY VIREÄ VIISIKYMPPINEN KYMMENESSÄ VUODESSA KALEVAN MALJAN VOITTAJAKSI"

Transkriptio

1 ESPOON TAPIOT RY VIREÄ VIISIKYMPPINEN KYMMENESSÄ VUODESSA KALEVAN MALJAN VOITTAJAKSI Esko Kuha Eeva Kantomäki

2 ESPOON TAPIOT RY LYHYT HISTORIA Perustettu 1965 Perustettaessa lajit: ampumahiihto, hiihto, kuntourheilu, suunnistus ja yleisurheilu Espooseen 1980 hiihdon erikoisseura, Espoon hiihtoseura kärkihiihtäjät mukana Yleisurheilusta merkittävin ja näkyvin osa seuran toimintaa 2000-luvulle siirryttäessä 1990-luvun alkupuoliskolla seura ensimmäisen kerran mukana seuraluokittelussa kymmenen parhaan joukossa ja parhaimmillaan 5. Espoon Tapiot on aina tunnettu vahvana omien lasten ja nuorten kasvattajaseurana Yleisurheilun menestys jatkui 2000-luvulla ja voimistui merkittävästi 2010-luvulla Jäseniä lähes 1800 Parayleisurheilu mukaan toimintaan vuonna 2009

3 MERKITTÄVÄ KILPAILUNJÄRJESTÄJÄ Pienemmät ja isommat kisat yksin ja/tai hyvässä yhteistyössä pääasiassa Esbo If:n, Leppävaaran Sisun tai muiden pk-seudun seurojen kanssa Useita nuorten Ruotsi-otteluita (viimeisin 2012) Pohjoismaisia ja Baltian mestaruuskisoja: Nuorten U20 Pohjoismaiset 4-maaottelut (viimeisimmät 2013 ja 2015), PM-kävelyt 2015, Nordic-Baltic U23 Mestaruuskisat 2016 Parayleisurheilun arvokisat: EM-kisat 2005, yleisurheilun SM-kisat 2016 Useita SM-kisoja alkaen vuodesta 1987 Espoon ensimmäiset Kalevan kisat 2009, Eliittikisat 2010, Tähtikisat vuodesta 2011 alkaen Espoo Rantamaraton vuodesta 2008 alkaen FJG YAG Itsenäisyyspäivän kisat Otahallissa vuodesta 1976 alkaen, Espoonlahden heittokisat joka kesäkausi

4 TOIMINNAN SUUNNANMUUTOS Harrastajamäärät lisääntyivät Odotukset toiminnan tasosta, palveluista ja viestinnästä kasvoivat Päätettiin ammattimaistaa toimintaa ja siirryttiin vaiheittain palkattuun henkilöstöön Espoon Tapioiden kaltaiset seurat voivat toimia ja menestyä vain riittävän ja aktiivisen vapaaehtoisjoukon voimin seuran johtokunnassa, jaostoissa, tiimeissä, valmentajina, ohjaajina ja kilpailutoimitsijoina seuran palkatut työntekijät tukevat vapaaehtoistyötä omalla päivittäisellä toiminnallaan Osa-aikainen toiminnanjohtaja Osa-aikainen urheilutoimenjohtaja

5 KÄÄNNEKOHTA 2007 Varaslähtö tulevaisuuteen -koulutus MISSIO: Laadukasta yleisurheilutoimintaa kaikille! VISIO: Espoon Tapiot on vuonna 2015 Suomen johtava yleisurheiluseura: Harrastajamäärältään Suomen suurin Kolmen parhaan joukossa SUL:n seuraluokittelussa Viiden parhaan joukossa Kalevan Maljassa Systemaattinen nuorisovalmennus Toimintaa kaikille yleisurheilusta kiinnostuneille Selkeä organisaatio ja tehtävien jako Vakavarainen Kaikki tämä saavutettiin!

6 KÄÄNNEKOHTA 2007 Varaslähtö tulevaisuuteen -koulutus... ARVOT Tuloksellisuus ja vaikuttavuus Haluamme saavuttaa visiomme tarjoamalla korkeatasoisia toimintamahdollisuuksia jäsenillemme ja kannustamalla kaikkia terveellisiin elämäntapoihin Suvaitsevaisuus ja tasa-arvo Seurassamme voivat yleisurheilla kaikki vauvasta vaariin, harrastajasta Suomen mestariin erityisryhmiä unohtamatta Yhteistyö Saavutamme päämäärämme saumattomalla yhteistyöllä urheilijoidemme, heidän vanhempiensa, valmentajiemme, ohjaajiemme, urheilujärjestöjen ja sidosryhmiemme kanssa

7 TOIMINTA ON AINA OLLUT MONIPUOLISTA Yleisurheilukoulu ja liikuntaleikkikoulu Kilpailu- ja valmennustoiminta aloittelijoista huippuihin Leiritoiminta Kilpailutoiminta Hippokisoista arvokisoihin Aikuisten ja veteraanien urheilu- ja harrastetoiminta Ohjaajien, valmentajien ja toimitsijoiden koulutus Kouluyhteistyö Yleisurheilu, hiihto ja soutu Tavoitteena oli saada kaikki yleisurheilun lajiryhmät huipputasolle: juoksuista hyppyihin, kävelyistä heittoihin (vahvaa valmennusosaamista kaikkiin lajeihin) Menestystä lähdettiin rakentamaan omiin nuoriin urheilijoihin perustuen

8 MUUTOSTEN VUODET Palkattiin osa-aikainen toiminnanjohtaja, päätoimiseksi syksyllä 2007 Osa-aikainen urheilutoimenjohtaja jatkoi konsultointisopimuksella vuoden 2008 loppuun Kirjanpito ja talousasiat vielä oto:na Tapiot ei yltänyt Vattenfall-seuracupin finaaliin v Menestysmittarit 2008 Seuraluokittelu 8. Kalevan malja 28. SM-mitaleja yhteensä vain 8 kpl! Tilanteeseen ei oltu tyytyväisiä: Perustettiin nuorisovalmennuksen kehitystyöryhmä / kevät 2008 Nuoren urheilijan ura tulossuppilo toiminnan tuotteistaminen järjestelmärakenne Palkattiin päätoiminen nuorisovalmennuspäällikkö SUL:n 2-vuotisella tuella (tuelle saatiin myöhemmin jatkoa) / syksy 2008 Toimenkuva: nuorisovalmennuksen (yli 10-v.) suunnittelu, organisointi ja kehittäminen, valmennus, valmentajien rekrytointi ja tuki, kilpaurheilun koordinointi.

9 MITÄ TOI 2010-LUKU? Valmennustoiminnan linjaaminen ja hyvät valmentajarekrytoinnit mahdollistivat nuorisovalmennusmäärien ja nuorten kilpamenestyksen tasaisen kasvun Toiminnan ammattimaistuminen ja uusi kokoaikainen työntekijä (nuorisopäällikkö 2012) systematisoivat toimintaa ja selkeyttivät päätoimisten työnkuvia Nuorisopäällikön päätehtävänä lasten ja nuorten harrastetoiminta Kärkiseura-koulutus / SUL Irti pelkästä kasvattajaseura-maineesta kohti aikuismenestystä ja Kalevan maljan kärkitaistelua

10 ESPOON TAPIOT 2016 Kalevan maljan 1. SUL-seuraluokittelussa sijalla 3. SUL-nuorisotoimintakilpailussa sijalla 2. Kolmatta vuotta peräkkäin pääkaupunkiseuran paras seura kaikilla yllä mainituilla mittareilla

11 ORGANISAATIO Johtokunta: pj + 12 jäsentä Yleisurheilujaosto n. 10 jäsentä 2010 alkaen tehtävät jaettu eri tiimeille, joissa n. 5 jäsentä Tiimit: valmennus, kilpailu-/toimitsija, nuoriso, aikuisurheilu, paraurheilu 3 päätoimista työntekijää: toiminnanjohtaja (2007-) nuorisovalmennuspäällikkö (2008-) nuorisopäällikkö (2012-) Uusi osa-aikainen työntekijä 2016 alkaen (alle SM-ikäisten valmennustoiminnan koordinointi) Vanhemmat sitoutuneet paremmin toimintaan, osittain toimitsijavelvoitejärjestelmän kautta (jokaisen valmennusurheilijan perhe sitoutuu suorittamaan 4 toimitsijatehtävää kauden aikana)

12 VALMENNUSLUKUJA valmennusryhmää, joissa 215 urheilijaa (vrt. vuonna 2008 n. 100 urheilijaa) Lisäksi 25 henkilökohtaisessa valmennuksessa olevaa / itsenäisesti harjoittelevaa urheilijaa SM-kilpailuikäisiä aktiivisia urheilijoita tällä hetkellä 152 Kaudella 2016 Tapioissa 27 aikuisten A-luokan urheilijaa Aktiivisia valmentajia 38 (vrt. vuonna 2008 n )

13 VALMENTAJAT 2016 Nuorisovalmennus / hlökohtainen valmennus (13v ): Leena Arpiainen, hypyt ja pika-aitajuoksut Ville Halonen, heitot Tero Jantunen, kestävyysjuoksu Eeva Kantomäki, pika-aitajuoksu, hypyt, ottelut Kalevi Kiintonen, moukari Valentin Kononen, kävely Jani Lehtinen, kävely ja kestävyysjuoksu Jessica Lindfors, pika-aitajuoksu, hypyt, ottelut Susanna Lintula, 2000s./pika-aitajuoksu Kim Mandelin, kestävyysjuoksu Pekka Muinonen, kävely Mika Noronen, pika-aitajuoksu, moniottelut Paula Noronen, s. Anneli Nummela, kestävyysjuoksu Merja Penttinen, kestävyysjuoksu Marjo Peterzéns, pika-aitajuoksu Rauli Pudas, seiväshyppy Petri Puhakainen, moukari Mikael Rajala, korkeushyppy Mika Reijonen, heitot Jyrki Riikinsaari, 2003s. Mika Ruuskanen, s. Diari Sharifi, pika-aitajuoksu, hypyt, ottelut Kirsti Sysikaski, 2000s./pika-aitajuoksu Virpi Utriainen, 2003s. Timo Uusipere, kestävyysjuoksu Maija Vehmanen, s. Jussi Viitala, heitot Jari Virtanen, kestävyysjuoksu Juniorivalmennus 10-12v: Ville Halonen, 2005s. Emilia Kostiainen, 2006s. Mari Kälkäinen, 2005s. Tuuli Nurmi, 2004s. Anne Sarasmaa, 2006s. Tuomas Tarvo, 2005s. Paravalmennus: Markku Niinimäki Teemu Janhunen Leena Arpiainen Esivalmennus 13-16v: Maija Hakkila Irene Tousignant Seuran fyssari / tukiharjoittelu yli 15-vuotiaille: OMT Anna-Leena Niemelä

14 VALMENNUSMAKSUT Mitä maksulla saa? laadukasta, yksilöllistä valmennusta ryhmässä lisenssin ja tapaturmavakuutuksen (19v. asti) SM- ja am-kilpailuiden osallistumismaksut (A-luokan urheilijat) SM-kilpailuiden matkat, majoituksen, ruokailun (A-luokan urheiljat) harjoittelun hallivuorojen lisäksi myös Esport Areenalla Tapiolassa SM-ikäisille tukipalvelut sovituin ehdoin (Suomen Urheilufysio, Helsingin Urheilulääkäriasema) UUSI: seuran omafyssarin ohjausta tukiharjoitteluun viikoittain (15v. ) erilliset tarjoukset yhteistyökumppaneilta (esim. Intersport) oikeuden saada seuran valmennustukea 17-vuotiaasta alkaen (erilliset kriteerit) Valmentajille maksetaan korvausta seuran erillisen korvausjärjestelmän mukaisesti. Korvaukset maksaa seura, ei urheilija. Valmentajien kanssa allekirjoitetaan työsopimukset kausittain.

15 VALMENNUSMAKSUT Valmennusryhmät / henkilökohtainen valmennus (ikä määräytyy vuoden 2017 kalenteri-iän mukaan) 9v 15e/kk (180e/vuosi) urheilukoulun lisävalmennus 1x vko 10 11v 55e/kk (660e/vuosi) 12 13v 60e/kk (720e/vuosi) 14 15v 70e/kk (840e/vuosi) 16-19v 79e/kk (948e/vuosi) 20v 50e/kk (600e/vuosi) haluamme mm. alennetun maksun muodossa tukea itsenäistyvän urheilijan uran jatkoa Kuntosalin käyttö (SM-kilpailuikäiset): Urhean jäsenille ilmainen, muille 30e / 10-kortti Sisaralennus: toisesta sisaruksesta -120e / vuosi, seuraavat sisarukset -150e/vuosi Ohjaajana toimivan urheilijan alennus / valmentajan oman lapsen alennus: -100 / vuosi Maksuja on nostettu asteittain vuodesta 2008 alkaen, jolloin maksu oli kaikilla 300e/vuosi.

16 VALMENNUSTUKI Valmennustukea myönnetään 17-v. alkaen kolmikantasopimuksella urheilija, valmentaja, seura luokkatuloksesta (A) sekä SM- ja arvokisamenestyksestä IAAF:n pistetaulukkobonuksesta 900p. Ylöspäin (18v. ) seuran virallisen valmennustukijärjestelmän mukaisesti

17 VALMENNUKSEN TUKIPALVELUT Seuran omafyssari / OMT fysioterapeutti Anna-Leena Niemelä Seuran entinen valmentaja, ammattitaitoinen ja urheilijoille tuttu Tuntee lajin, seuran valmennustoiminnan ja harjoitusolosuhteet Ohjattu tukiharjoittelu sekä lajiharjoituksiin osallistuminen viikoittain seuran yli 15-vuotiaille valmennusurheilijoille Suomen Urheilufysio Fysioterapia- ja hierontapalvelut 10 % alennuksella Espoon Tapioiden urheilijoille Maksuton tsekkausaika 15min ohjaus joko fysioterapiaan tai lääkäriin jokaisella valmennusryhmällä omafyssari, johon voi olla yhteydessä kaikissa ongelmatilanteissa 24/7 HULA Helsingin Urheilulääkäriasema Urheilijoille nopea pääsy urheilulääkäriin ja jatkotoimenpiteisiin kilpailukykyisellä hinnoittelulla Koulutusta seuran valmentajille

18 NUORISOTOIMINTA Liikuntaleikkikoulu ja urheilukoulu: jonkin verran kasvua harrastajamäärissä 2013 alkaen Otaniemen lisäksi uusia urheilukouluryhmiä eri puolille Espoota, pääsääntöisesti koulujen saleissa Reklamaatiot vähentyneet 90% toiminnan laadun paranemisen myötä Urheilukoulusta valmennusryhmiin siirtyminen systemaattisempaa, mutta vieläkin kehitettävää Seurakisat 4-6 kpl kesän aikana konsepti vakiintunut Soveltava urheilukoulu vuodesta 2009, Markku Niinimäki rehtorina Yleisurheilun harrasteryhmä vuotiaille Esivalmennusryhmä vuotiaille (esim. muista lajeista siirtyvät) Kesäleiritoimintaa kehitetty kysynnän ja tarpeen mukaiseksi, 3 leiriviikkoa kesän aikana

19 LISENSSIMÄÄRÄT Lapset Nuoret Aikuiset Yhteensä (13.9.)

20 SEURAKILPAILUIDEN SIJOITUKSET Kalevan malja Seuraluokittelu/ Nuorisotoiminta- Vattenfall- Seuraliiga kilpailu seuracup

21 AIKUISTEN ARVOKISAMITALIT HARVINAISTA HERKKUA Espoon Tapioiden Kalevan kisojen SM-mitalistit (N/M) kautta aikojen KULTA Pituus 2016 Oulu Kristiina Vuorvirta km kävely 2015 Pori Taika Nummi 46:16 10 km kävely 2014 Kuopio Taika Nummi 48:41 Seitsenottelu 2007 Lappeenranta Salla Rinne 5894 Kymmenottelu 2005 Pori Aki Heikkinen 7508 Seiväs 2003 Helsinki Hanna Palamaa 400 HOPEA Seitsenottelu 2016 Oulu Saga Kivekäs km kävely 2016 Oulu Hele Haapaniemi 48:34 10 km kävely 2015 Pori Enni Nurmi 48: m 2013 Vaasa Tuomo Salonen 1:53, m 2013 Vaasa Tuomo Salonen 4:05,36 10 km kävely 2013 Vaasa Henrika Parviainen 49: m 2010 Kajaani Hanna Jantunen 34:48,60 Seiväs 2004 Vaasa Hanna Palamaa 3.95 Kymmenottelu 2004 Vaasa Aki Heikkinen 7562 Seitsenottelu 2004 Vaasa Salla Rinne 5745 Seitsenottelu 2002 Joensuu Salla Rinne 5766 Seiväs 2001 Turku Hanna Palamaa 3.85

22 Kalevan kisojen SM-mitalistit, jatkuu PRONSSI 3000m ej 2016 Oulu Tomi Lehto 9.08,79 20 km kävely 2016 Oulu Artturi Oila 1.35: m 2016 Oulu Tuomo Salonen 3.46,38 10 km kävely 2012 Lahti Henrika Parviainen 51:47 Korkeus 2011 Turku Mikael Rajala km kävely 2011 Turku Henrika Parviainen 51:01 Moukari 2008 Tampere Dorian Collacu m aj 2006 Jyväskylä Salla Rinne 13,77 Kolmiloikka 2005 Pori Jonna Eriksson Kymmenottelu 2003 Helsinki Aki Heikkinen 7745 Moukari 1999 Seinäjoki Mikko Dannbäck Moukari 1998 Oulu Mikko Dannbäck Moukari 1997 Lappeenranta Mikko Dannbäck m 1996 Tampere Juuso Sohlo 1:53,07 Seiväs 1994 Tuusula/H Tuuli Sistonen m ej 1985 Lahti Vesa Siivonen 8:36,76 Yhteensä: 34 mitalia 6 kultaa - 12 hopeaa - 16 pronssia

23 SM-MITALIT 2008 SM-mitalit SM SM SM SM Kalevan kisat/yleinen SM-viestit YHTEENSÄ

24 TUNTEMUKSIA JA KOKEMUKSIA Olemme kulkeneet kaaoksenomaisesta tilanteesta järjestelmälliseen ja ammattimaiseen suuntaan Olemme onnistuneet luomaan toiminnasta itsemme näköisen ja oloisen se on vaatinut rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta Rekrytoinneissa on onnistuttu oikeat henkilövalinnat ja yhtenäisen, toimivan tiimin luominen Omaa linjaa on toteutettu tinkimättömästi ja pitkäjänteisesti, pohjana vahva usko omaan tekemiseen lisää luottamusta ja luo tunteen tasapuolisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta

25 VISIOITA TULEVASTA Ammattivalmennukseen panostaminen & valmennuksen laadun edelleen parantaminen urheilijoita myös aikuisten kansainväliselle tasolle Markkinointi ja yritysyhteistyö aktiivisemmaksi Uusi strategia ja viestintäsuunnitelma (tekeillä) Talviharjoittelun olosuhteet ja kulut?

26 ESPOON TAPIOT RY SUOMEN PARAS YLEISURHEILUSEURA 2022 Harrastajamäärältään Suomen suurin Ensimmäinen seuraluokittelussa seuraliigassa Ensimmäinen Kalevan maljassa Ensimmäinen nuorisotoimintakilpailussa Seurassa on systemaattinen valmennustoiminta junioreista aikuisiin Toimintaa kaikille yleisurheilusta kiinnostuneille harrastustoiminnasta huippu-urheiluun Seura luo yhteisöllisyyttä ja toimintamahdollisuuksia kaikille jäsenilleen Selkeä organisaatio ja tehtävien jako Seuran tunnettavuus merkittävä Vakavarainen

27 KIITOS MIELENKIINNOSTA!

Espoon Tapiot. Valmennusryhmien infotilaisuus ke

Espoon Tapiot. Valmennusryhmien infotilaisuus ke Espoon Tapiot Valmennusryhmien infotilaisuus ke 10.10.2018 ESPOON TAPIOT RY 2018 Perustettu 4.11.1965 Lisenssimäärältään Suomen suurin yleisurheiluseura. Suomen Urheiluliiton seuraluokittelussa sijalla

Lisätiedot

Kauden 2015-2016 avaus. 8.10.2015 Kilonpuiston koulu

Kauden 2015-2016 avaus. 8.10.2015 Kilonpuiston koulu Kauden 2015-2016 avaus 8.10.2015 Kilonpuiston koulu Tavoitteet kaudelle 2015 SUL:n seuraluokittelussa kolmen joukkoon (2013 ja 2014 4.) ( Kalevan Malja, arvokisavalinnat ja menestys, luokittelupisteet,

Lisätiedot

KAUDEN AVAUS 8.10.2014

KAUDEN AVAUS 8.10.2014 KAUDEN AVAUS 8.10.2014 ESPOON TAPIOT 2014 SUL:n seuraluokittelussa sijalla 4. (2013/4. 2012/5. 2011/6. 2010/7.) Kalevan Malja -sijoitus 4. (2013 & 2012/5. 2011/9. 2010/14.) - kertoo menestyksen kaikissa

Lisätiedot

TERVETULOA KAUDEN 2012 PÄÄTÖSJUHLAAN

TERVETULOA KAUDEN 2012 PÄÄTÖSJUHLAAN TERVETULOA KAUDEN 2012 PÄÄTÖSJUHLAAN ESPOON TAPIOT 2012 Paralympiakultaa! T51-luokka 100m kelaus, Toni Piispanen. Suomen Urheiluliiton seuraluokittelussa sija 5. (2011 sija 6.) Kalevan Malja -sijoitus

Lisätiedot

KAUDEN AVAUS 9.10.2013

KAUDEN AVAUS 9.10.2013 KAUDEN AVAUS 9.10.2013 ESPOON TAPIOT 2013 Harrastajamäärältään Suomen suurin yleisurheiluseura. Suomen Urheiluliiton seuraluokittelussa sijalla 4. (2011 sija 5.) Kalevan Malja -sijoitus 5. (2012 5. / 2011

Lisätiedot

ESPOON TAPIOT ARVOKILPAILU- JA SM-MENESTYS 2016

ESPOON TAPIOT ARVOKILPAILU- JA SM-MENESTYS 2016 ESPOON TAPIOT ARVOKILPAILU- JA SM-MENESTYS 2016 eka ARVOKILPAILUT Hele Haapaniemi 2. PM 10km maantiekävely Hele Haapaniemi 3. Ruotsi-ottelu 50000m kävely Saga Kivekäs 1. PM 19 100m aj Saga Kivekäs 1. PM

Lisätiedot

TERVETULOA KAUDEN 2011 PÄÄTÖSJUHLAAN

TERVETULOA KAUDEN 2011 PÄÄTÖSJUHLAAN TERVETULOA KAUDEN 2011 PÄÄTÖSJUHLAAN ESPOON TAPIOT FAKTOJA 2011 Eniten yleisurheilupasseja Suomessa Suomen Urheiluliiton seuraluokittelussa sijalla 6. (2010/7., 2009/8.) Kalevan Malja -sijoitus 9. (2010/14.,

Lisätiedot

ESPOON TAPIOT ARVOKILPAILU- JA SM-MENESTYS Esko /

ESPOON TAPIOT ARVOKILPAILU- JA SM-MENESTYS Esko / ESPOON TAPIOT ARVOKILPAILU- JA SM-MENESTYS 2017 - Esko / 16.10.2017 ARVOKILPAILUT Hele Haapaniemi 4. PM 10 km maantiekävely Enni Nurmi 18. ECup 10 km maantiekävely Saga Kivekäs 4. PM 7-ottelu Saga Kivekäs

Lisätiedot

Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo

Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo 29.9.2014 Kataja-yu Seuran esittely Toiminnanjohtaja: Tomi Pyylampi - Vastuu, talous Valmennuspäällikkö: Anssi Vänskä - Valmennustoiminta + kilpailut

Lisätiedot

ESPOON TAPIOIDEN KESÄ 2015

ESPOON TAPIOIDEN KESÄ 2015 ESPOON TAPIOIDEN KESÄ 2015 TAVOITTEET KAUDELLA 2015 Suomen Urheiluliiton seuraluokittelussa kolmen parhaan joukkoon (2013 ja 2014 4.) ( Kalevan Malja, arvokisavalinnat ja menestys, luokittelupisteet, 14-15

Lisätiedot

ESPOON TAPIOIDEN VALMENNUS Tervetuloa kauden avaukseen!

ESPOON TAPIOIDEN VALMENNUS Tervetuloa kauden avaukseen! ESPOON TAPIOIDEN VALMENNUS 2016-2017 Tervetuloa kauden avaukseen! ISO KIITOS kausi on ollut upea! Kalevan maljan voitto! Seuran historian ensimmäinen SUL-seuraluokittelussa 3. SUL-nuorisotoimintakilpailussa

Lisätiedot

PÄÄTÖSTILAISUUS 2017

PÄÄTÖSTILAISUUS 2017 PÄÄTÖSTILAISUUS 2017 Espoon Tapiot 2017 Tavoitteenamme on tarjota laadukasta urheilutoimintaa kaiken ikäisille liikkujille aloittelijoista huipulle tähtääviin ja siellä oleviin urheilijoihin asti. Tapioiden

Lisätiedot

3.5.2016, Seuratalo Sampo

3.5.2016, Seuratalo Sampo 3.5.2016, Seuratalo Sampo Seuran perustaminen 1893 Otto Wilhelm Snellman (Sirkka) "Nuoret miehet, tänä iltana pidetään Karhulan kansakoululla klo ½ 8 i.p. puhe voimistelun tarpeellisuudesta ja sen jälkeen

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

KAUDEN PÄÄTÖSJUHLA TERVETULOA!

KAUDEN PÄÄTÖSJUHLA TERVETULOA! KAUDEN 2015-2016 PÄÄTÖSJUHLA TERVETULOA! Espoon Tapiot tänään Yli 1400 jäsentä Yli 1000 lisenssiä 15 valmennusryhmää, joissa 220 urheilijaa 25 urheilijaa henkilökohtaisessa valmennuksessa SM-kilpailuikäisiä

Lisätiedot

KESÄ KÄYNTIIN TERVETULOA!

KESÄ KÄYNTIIN TERVETULOA! KESÄ KÄYNTIIN TERVETULOA! KESÄN 2013 TAVOITTEET SUL-SEURALUOKITTELUSSA kolmen parhaan seuran joukossa (2012 5.). SM-MENESTYKSEN KASVATTAMINEN Kalevan Maljassa 2012 oli tavoitteena vähintään sija 8, ja

Lisätiedot

KESÄ KÄYNTIIN TERVETULOA!

KESÄ KÄYNTIIN TERVETULOA! KESÄ KÄYNTIIN TERVETULOA! KESÄN 2014 TAVOITTEET SUL-SEURALUOKITTELUSSA kolmen parhaan seuran joukossa (2013/4.). SM-MENESTYKSEN KASVATTAMINEN Kalevan Maljassa olemme olleet kaksi peräkkäistä vuotta ennätyssijalla

Lisätiedot

Yleisurheilijan ura. Suomen Urheiluliitto ry. Lajikarnevaalit 2007. Radiokatu 20 00240 Helsinki

Yleisurheilijan ura. Suomen Urheiluliitto ry. Lajikarnevaalit 2007. Radiokatu 20 00240 Helsinki Yleisurheilijan ura Lajikarnevaalit 2007 Suomen Urheiluliitto ry Marko Ahtiainen Seura- ja nuorisovalmennuspäällikkö Radiokatu 20 00240 Helsinki marko.ahtiainen@sul.fi Tapio Rajala Koulutuspäällikkö tapio.rajala@sul.fi

Lisätiedot

ESPOON TAPIOIDEN KESÄ 2016

ESPOON TAPIOIDEN KESÄ 2016 ESPOON TAPIOIDEN KESÄ 2016 TAVOITTEET KAUDELLA 2016 Suomen Urheiluliiton seuraliigassa kolmen parhaan joukkoon ( yli 16v SM-pisteet, 14-15 SM-pisteet puolitettuna, yli 14v lisenssit, yli 14v tulospisteet)

Lisätiedot

KAUDEN PALKITSEMISTILAISUUS Espoon Scandic

KAUDEN PALKITSEMISTILAISUUS Espoon Scandic KAUDEN 2014-2015 PALKITSEMISTILAISUUS 7.11.2015 Espoon Scandic Espoon Tapiot tänään Yli 1600 jäsentä Yli 1000 lisenssiurheilijaa 13 valmennusryhmää, joissa yhteensä yli 200 urheilijaa Henkilökohtaisessa

Lisätiedot

Yleisurheilukausi 2012-13

Yleisurheilukausi 2012-13 Yleisurheilukausi 212-13 4 Lisenssimäärät / LeKi 35 3 25 2 15 1 5 (21-) 2- (18-2) 18-19 16-17 14-15 12-13 (-11) 1-11 8-9 -7 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Seuraluokittelupisteet / LeKi 3 25 2 3 31 34

Lisätiedot

Vuosi 2007 KU-58: ryhmien koot ja kokoontumiskertojen määrät

Vuosi 2007 KU-58: ryhmien koot ja kokoontumiskertojen määrät Yhteensä Kokoontumiskertoja yhteensä Tikkurilan keilahalli Koulun Sali Kalliosuoja ja kuntosali 1.10.-30.4. Kenttä 1.5.-30.9. Kertaa/Viikko Yhteensä Vuosi 2007 KU-58: ryhmien koot ja kokoontumiskertojen

Lisätiedot

Himangan Urheilijat ry. Yleisurheilu - Athletics. Henkilökohtainen arvokilpailumenestys

Himangan Urheilijat ry. Yleisurheilu - Athletics. Henkilökohtainen arvokilpailumenestys Himangan Urheilijat ry Henkilökohtainen arvokilpailumenestys 2006 Markus Hakala (8v.) Pm-viestit Veteli 5.7. P9 8 x 40 m 2. 1.00,61 Pm-ottelut Veteli 26.7. P9 3-ottelu 12. 406 (40 m 7,43, pituus 297, pallo

Lisätiedot

Sisällys. 1. Maastohiihdon nykytilan arviointia, missä ollaan ja mihin olemme menossa. 2. Hiihdon valmennusjärjestelmän tavoitetila

Sisällys. 1. Maastohiihdon nykytilan arviointia, missä ollaan ja mihin olemme menossa. 2. Hiihdon valmennusjärjestelmän tavoitetila Maastohiihdon ajankohtaiset Eero Hietanen Maastohiihdon valmennuspäällikkö Sisällys 1. Maastohiihdon nykytilan arviointia, missä ollaan ja mihin olemme menossa 2. Hiihdon valmennusjärjestelmän tavoitetila

Lisätiedot

Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti Maastot* Vantaa

Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti Maastot*  Vantaa Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti 25.04. Maastot* www.vhs.fi to 27.04. Tarmon kevätottelut P15: 60m, pituus, kuula, 5-ottelu T15: 60m, pituus, kuula, 5-ottelu P13: 60m,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2015-2016 Espoon Tapioiden 51. toimintakausi on takana. Seuran toiminnasta suurin osa on urheilutoimintaa, jonka tapahtumista kerrotaan eri jaostojen toimintakertomuksissa. Yhteisistä

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2. Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015 Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.2015 Tulosrajakauden alku on 1.5.2014 Kalevan kisat SUL Kalevan kisojen

Lisätiedot

Syksy 2014 TERVETULOA!

Syksy 2014 TERVETULOA! Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna

Lisätiedot

Yleisurheilukauden päätöstilaisuus

Yleisurheilukauden päätöstilaisuus Yleisurheilukauden päätöstilaisuus 7.1.212 4 35 3 25 2 15 1 5 Lisenssimäärät / LeKi 24 25 26 27 28 29 21 211 212 (21-) 2- (18-2) 18-19 16-17 14-15 12-13 (-11) 1-11 8-9 -7 Seuraluokittelupisteet / LeKi

Lisätiedot

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8.

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8. 3.11.2010 Lopullinen Raahen Vesan SM-mitalistit 1921-1999 Koonnut Eero Ukonaho 1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7

Lisätiedot

Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA!

Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA! Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA! Harjoitteleminen Leirit Valmennuksen kehittämisryhmä Kilpailut ja tapahtumat Vanhempaintoiminta Ajankohtaiset asiat Monipuolisuus ja perusliikkumistaidot harjoittelun

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2009

Toimintasuunnitelma 2009 Toimintasuunnitelma 2009 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. Yleistä 2 2. Talous, tiedotus, tilastot ja kalenteri 4 3. Nuoriso- ja valmennustoimikunta 5 Kilpailu- ja koulutustoimikunta 5 Kouluttajat 5 4. Pm- ja

Lisätiedot

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma kaudelle 2012. Nokian Urheilijat, Yleisurheilujaosto 2012

Toimintasuunnitelma kaudelle 2012. Nokian Urheilijat, Yleisurheilujaosto 2012 Toimintasuunnitelma kaudelle 2012 Nokian Urheilijat, Yleisurheilujaosto 2012 Visio Yleisurheilun valioseura, joka tarjoaa Nokialaisille: Myönteisiä elämyksiä harrastuksesta huippu-urheiluun ympäri vuoden

Lisätiedot

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 Vaikka junnujen hallikausi päättyikin vasta, alkavat ulkokauden kisat täydellä tohinalla heti huhtikuusta. Helsyn hallikisoissa ihmetytti ulkopuolisista piireistä mukaan tulleet

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016-2017 Espoon Tapioiden 52. toimintakausi on takana. Seuran toiminnasta suurin osa on urheilutoimintaa, jonka tapahtumista kerrotaan eri jaostojen toimintakertomuksissa. Edellisen 50-vuotisjuhlavuoden

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

KU-68 2012 SM-kisojen ja pm-kisojen sijoitukset ja sisulisäkilpailujen mitalit

KU-68 2012 SM-kisojen ja pm-kisojen sijoitukset ja sisulisäkilpailujen mitalit KU-68 2012 SM-kisojen ja pm-kisojen sijoitukset ja sisulisäkilpailujen mitalit SM-viestit 14.-15.7.2012, Pori Hopeaa P15 4x800m KU-68 Manu Lahtinen, Eetu Sikkinen 8.48,48 Benjamin Heinonen, Topi Lahtinen

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

Suomen yleisurheilun kilpailustrategia 2013-> Syyskuu 2012 - Pasi Oksanen

Suomen yleisurheilun kilpailustrategia 2013-> Syyskuu 2012 - Pasi Oksanen Suomen yleisurheilun kilpailustrategia 2013-> Syyskuu 2012 - Pasi Oksanen Strategiasta mitä halutaan? Vanha Strategia Uusi Strategia Ohjeet, säännöt tms. Ohjeet, säännöt tms. Sisältö Kilpailustrategiatyön

Lisätiedot

SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016

SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016 SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016 Sarja Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä T11 Ella Noora Haapalehto 5 3 1 9 P15 Tomy Nurmesniemi 5 1 0 6 T09 Iina Niemelä 4 4 4 12 P13 Manu Mäenpää 3 5 3 11 T09 Niia

Lisätiedot

Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain

Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain Sarja Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä T09 Iina Niemelä 2 1 3 6 T09 Niia Niemelä 0 1 2 3 T09 Linnea Antinaho 0 0 2 2 T09 Veera Rantala 0 0 1 1 T10 Ella Noora

Lisätiedot

Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain

Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain MIEHET Kajaanin Kipinä: Henri Väyrynen KajKi 1991 : 10,92 +1,5 Kajaani 27.7. Pituus: 7,74 +1,3 Lappeenranta 4.6. 7,53 +0,8 Lahti 15.6.

Lisätiedot

Tuomo Salonen 8.10.2014. October 8, 2014 Runner's High Oy

Tuomo Salonen 8.10.2014. October 8, 2014 Runner's High Oy Tuomo Salonen 8.10.2014 October 8, 2014 Runner's High Oy 1 This is how I became me. October 8, 2014 Runner's High Oy 2 Esityksen sisältö Kuka olen? Vuodesta 1989 vuoteen 2014 Mitä urheilu on antanut? Vuosi

Lisätiedot

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla. YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA Kaudella 2018-2019 Viikkoharjoitukset: Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo 17-18 alle 10-vuotiaille Valmennusryhmät: Keskiviikkoisin klo 18-19.30 Vetelin urheilutalolla Sunnuntaisin

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

Yleisurheilukausi

Yleisurheilukausi Yleisurheilukausi 213-14 4 Lisenssimäärät / LeKi 35 3 25 2 15 1 5 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 (21-) 2- (18-2) 18-19 16-17 14-15 12-13 (-11) 1-11 8-9 -7 3 Seuraluokittelupisteet / LeKi 25 2 3 31

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2013 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jouni Vimpari Saviniementie

Lisätiedot

Visio, missio, arvot ja strategia

Visio, missio, arvot ja strategia Visio, missio, arvot ja strategia Joensuun Kataja ry taitoluistelujaosto Arvot toiminnan perusta Visio tahtotila Jatkuva kehitys Missio tehtävä Strategia toimintamalli Arvot AVOIMUUS Asioista puhutaan

Lisätiedot

Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2013

Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2013 Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2013 Yht. Kertoja yhteensä Tikkurilan keilahalli Koulun/ Päiväkodin sali Hakunilan kalliosuoja Muualla Kenttä Kertaa/ Viikko Yht. Vuosi 2013 KU-58: ryhmien koot ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Lehtimäen Jyske Yleisurheilujaosto TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Yleistä Lehtimäen Jyskeen yleisurheilu- ja hiihtojaostot toimivat yhdessä siten, että niillä on yhteiset jäsenet. Jaostoilla on kuitenkin

Lisätiedot

URHEILUAKATEMIAT. Mahdollisuus alueellisen valmennuksen kehittämiseen. Suunnistusvalmennusseminaari 8.2.2013 Janne Salmi. www.suunnistusliitto.

URHEILUAKATEMIAT. Mahdollisuus alueellisen valmennuksen kehittämiseen. Suunnistusvalmennusseminaari 8.2.2013 Janne Salmi. www.suunnistusliitto. URHEILUAKATEMIAT Mahdollisuus alueellisen valmennuksen kehittämiseen Suunnistusvalmennusseminaari 8.2.2013 Janne Salmi 10 JWOC-mitalit 2003-2012 9 8 7 6 5 4 3 2 SUOMI RUOTSI NORJA TANSKA SVEITSI 1 0 2003

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2017 2018 Espoon Tapioiden 53. toimintakausi on takana. Seuran toiminnasta suurin osa on urheilutoimintaa, jonka tapahtumista kerrotaan eri jaostojen toimintakertomuksissa. Tavaksi tulleesta

Lisätiedot

Vuosi 2008 KU-58: ryhmien koot ja kokoontumiskertojen määrät

Vuosi 2008 KU-58: ryhmien koot ja kokoontumiskertojen määrät Kokoontumiskertoja yhteensä Tikkurilan keilahalli Koulun Sali Hakunilan kalliosuoja Muualla Kenttä Kertaa/ Viikko Yhteensä Muut Nuoret Muut Nuoret Muut Nuoret Vuosi 2008 KU-58: ryhmien koot ja kokoontumiskertojen

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (vain yu-passin omaavat urheilijat)

KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (vain yu-passin omaavat urheilijat) KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (vain yu-passin omaavat urheilijat) NAISET 100 m 12,55-1,5 Kotka 29.8. 12,42 +2,9 Espoo 2.6. 100m aj 13,50 +0,3 Jyväskylä 28,5, 13,64-1,8 Regensburg, GER 8.6.

Lisätiedot

Toimintakäsikirja on perehdyttämisasiakirja, jonka avulla uudet toimijat saavat tietoa jaoston toimintavoista ja heidät voidaan opastaa tehtäviinsä.

Toimintakäsikirja on perehdyttämisasiakirja, jonka avulla uudet toimijat saavat tietoa jaoston toimintavoista ja heidät voidaan opastaa tehtäviinsä. ÄHTÄRIN URHEILIJAT Yleisurheilu TOIMINTAKÄSIKIRJA Johdanto Ähtärin Urheilijat on vuonna 1920 perustettu urheilun yleisseura, johon kuuluu myös kyläosasto Ähtärinrannan Kisa. Ähtärin Urheilijoiden päälajit

Lisätiedot

Syksy 2013 TERVETULOA!

Syksy 2013 TERVETULOA! Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

Ahkeran nuoret mitalistit 2009

Ahkeran nuoret mitalistit 2009 1 Ahkeran nuoret mitalistit 2009 Ahkeran 14-19 vuotiaista urheilijoista 22 saavutti kuluneena yleisurheilukautena SMmitaleja Tällä sivulla esitellään mitalinsaajat ja heidän arvokisamenestyksensä. Joukkue

Lisätiedot

TERVETULOA YLEISURHEILUVUODEN 2014 PÄÄTÖSJUHLAAN

TERVETULOA YLEISURHEILUVUODEN 2014 PÄÄTÖSJUHLAAN TERVETULOA YLEISURHEILUVUODEN 2014 PÄÄTÖSJUHLAAN ESPOON TAPIOT 2014 SUL:n seuraluokittelussa sijalla 4. (2013/4. 2012/5. 2011/6. 2010/7.) Kalevan Malja -sijoitus 4. (2013 & 2012/5. 2011/9. 2010/14.) -

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT

KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT Liitteeseen on koottu tärkeimpiä 9-15-vuotiaiden kilpailuja Helsingin seudulla. Seura maksaa osallistumisen valtaosaan allaolevista kisoista (poislukien Peugeot Junior GP

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri

Hallikauden toimintakalenteri Hallikauden toimintakalenteri 2018-2019 Kuva: Veijo Ilomäki Hallikauden toimintakalenteri 2018 2019 La 8.12. La 8.12. Varustekirppari Pirkkahalli, klo 10.00 alkaen Tuo pieneksi jääneet lenkkarit, piikkarit

Lisätiedot

18.5.2016. Mikko Nieminen (kohd. 1-7) erikseen kutsuttuna Hannu Nurmi Hannu Nurminen Ingemar Sundelin

18.5.2016. Mikko Nieminen (kohd. 1-7) erikseen kutsuttuna Hannu Nurmi Hannu Nurminen Ingemar Sundelin Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kilpailu 18.5.2016 KILPAILUVALIOKUNTA Aika 18.5.2016, klo 15.00 Paikka Valo-talo, Sali I Läsnä Pasi Oksanen puheenjohtaja Anne Fröberg Harri Heikkilä Ari Honkanen

Lisätiedot

Hyvinkään Seudun Urheilijat PALKITTAVAT SM-mitalistit. SM-pistesija. Veteraanien SM-mitalistit. N16 Suvi Eerikäinen

Hyvinkään Seudun Urheilijat PALKITTAVAT SM-mitalistit. SM-pistesija. Veteraanien SM-mitalistit. N16 Suvi Eerikäinen SM-mitalistit N16 Suvi Eerikäinen sija Laji 2 pituus (halli) 3 kolmiloikka (halli) 2 Kolmiloikka 3 Pituus T15 Hanna-Mari Saalo 3 Kiekko SM-pistesija T16 Maria Kytölä 4 7-ottelu 4 Seiväs Veteraanien SM-mitalistit

Lisätiedot

7 29.01.2015. Määräaikaan 9.1. 2015 klo 15.00 mennessä esityksen palkittavista urheilijoista tekivät seuraavat urheiluseurat tai yksityishenkilöt:

7 29.01.2015. Määräaikaan 9.1. 2015 klo 15.00 mennessä esityksen palkittavista urheilijoista tekivät seuraavat urheiluseurat tai yksityishenkilöt: Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta 7 29.01.2015 LIEKSALAISTEN URHEILIJOIDEN JA URHEILUSEUROJEN PALKITSEMINEN KUVLA 7 Liikuntasihteeri: Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta palkitsee vuosittain kansainvälisesti

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä lähes 300 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

Juniori Hermes ry Strategia

Juniori Hermes ry Strategia Juniori Hermes ry Strategia 2016-2020 Missio Juniori Hermes tukee lapsen ja nuoren kokonaisvaltaista urheilijaelämää. Seura tarjoaa jokaiselle pelaajalle mahdollisuuden nousta omalle parhaalle tasolleen

Lisätiedot

SUOMEN TAEKWONDOLIITON STRATEGIA 2017-2020 VALMISTELU KYSELYN TULOKSIA. - Kysely seuroille. - Kysely valmentajille

SUOMEN TAEKWONDOLIITON STRATEGIA 2017-2020 VALMISTELU KYSELYN TULOKSIA. - Kysely seuroille. - Kysely valmentajille SUOMEN TAEKWONDOLIITON STRATEGIA 2017-2020 VALMISTELU KYSELYN TULOKSIA - Kysely seuroille - Kysely valmentajille Seurojen kysely Vastauksia 17 seurasta (kokonaisjäsen määrä 64 seuraa) Budokwai Taekwondo,

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

Lounalentiksen seurakysely

Lounalentiksen seurakysely Lounalentiksen seurakysely Koonti 13.5.2019 Sarjaparlamentissa Loimaalla 16 vastausta (13.5.2019): Vastauksista 14 eri seurasta eri puolilta aluetta (kaikista maakunnista tullut vastauksia) Todella erilaisia

Lisätiedot

KYMENLAAKSON URHEILUSEUROJEN YHDISTYS RY STIPENDIT JA MUUT TUET VUONNA 2015 ( VUONNA 2014 MENESTYNEET ) Haminan Ampumaseura. Kotkan Painimiehet

KYMENLAAKSON URHEILUSEUROJEN YHDISTYS RY STIPENDIT JA MUUT TUET VUONNA 2015 ( VUONNA 2014 MENESTYNEET ) Haminan Ampumaseura. Kotkan Painimiehet KYMENLAAKSON URHEILUSEUROJEN YHDISTYS RY STIPENDIT JA MUUT TUET VUONNA 2015 ( VUONNA 2014 MENESTYNEET ) Seurat Lajit Anttilan Erämiehet Alppihiihto Haminan Ampumaseura Ammunta Karhulan Katajaiset Ampumahiihto/-juoksu

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Uusimaa akatemiaryhmävalmennus 2015-2016 Valmentajat: Antti Örn Yhteystiedot: 044-5155505 antti.orn@suunnistusliitto.fi Tehtävät: Valmennuksen koordinointi

Lisätiedot

KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (Yu-passin omaavat urheilijat)

KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (Yu-passin omaavat urheilijat) KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (Yu-passin omaavat urheilijat) MIEHET JA M22 100 m Juho Seppänen, sy nt 1992, Kajaanin Kipinä 11,91-1,1 Kajaani 3.7. 11,53 +1,0 Kajaani 17.7. 11,85-1,9 Kajaani

Lisätiedot

Seuraluokittelun pistelaskuohjeet

Seuraluokittelun pistelaskuohjeet Seuraluokittelun pistelaskuohjeet JOHDANTO Seuraluokittelusäännöt uudistettiin SUL:n liittovaltuustossa 22.4.2006. Uusitut säännöt astuivat voimaan vuoden 2007 pistelaskentakauden alusta. Suomen Urheiluliiton

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Varkauden Kenttä-Veikot ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 1 (6) TOIMINTAKERTOMUS 2014 YLEINEN TOIMINTA Kausi oli Varkauden Kenttä-Veikkojen 55. toimintakausi. Toimintakaudella seurassa oli jäseniä 149 kpl. Seuran

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

Toiminnanjohtajan katsaus - vuosi 2014

Toiminnanjohtajan katsaus - vuosi 2014 Toiminnanjohtajan katsaus - vuosi 2014 Junioritoiminta RYHMÄ VASTUUOHJAAJA OHJAAJAT Liiku/ Leiki I Suvi Eerikäinen Liiku/ Leiki II Lotta Kemppinen Sahra Laine Junioriryhmä Iida Tukiainen Pihla Tiensuu

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

ESPOON TAPIOIDEN KESÄ 2017

ESPOON TAPIOIDEN KESÄ 2017 ESPOON TAPIOIDEN KESÄ 2017 Tapioiden valmennukseen lisävoimaa Jani Lehtinen aloittanut uutena työntekijänä 1.1.2017 alkaen Jani on palkattu Nuorten olympiavalmentajaksi (NOV) SUL:n, Olympiakomitean ja

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2008 1. URHEILIJOIDEN TUKEMINEN SEKÄ TOIMINNAN TASON NOSTAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden

Lisätiedot

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KILPAILUT KESÄ 2015 Tummennetut kilpailut tärkeitä KILPAILUJA löydät myös - kilpailukalenteri.fi Jakelu: Aino, Ali, Anna, Anni, Ansa, Carla, Ella, Elmeri,Eveliina,

Lisätiedot

**** 2013, vårens och sommarens tävlingar **** ********* 2013, kevään ja kesän kilpailut *******

**** 2013, vårens och sommarens tävlingar **** ********* 2013, kevään ja kesän kilpailut ******* 08.04.2013 PG **** 2013, vårens och sommarens tävlingar **** ********* 2013, kevään ja kesän kilpailut ******* Anmälningar / ilmoittautumiset: http://www.kilpailukalenteri.fi Resultat / tulokset: http://www.tilastopaja.fi

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN YLEISURHEILU RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

KESKI-UUDENMAAN YLEISURHEILU RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 KESKI-UUDENMAAN YLEISURHEILU RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. YLEISTÄ Seuralla on toimintakäsikirja, jonka tarkoituksena on antaa jäsenille ja ulkopuolisille seuran toiminnasta kiinnostuneille kuvaus

Lisätiedot

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6 Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2/6 Sisällysluettelo 1. VUODEN 2016 PÄÄTAVOITTEET...

Lisätiedot

NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE. Seivästalli ry 2017

NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE. Seivästalli ry 2017 NOSTETAAN RIMA KORKEAMMALLE Seivästalli ry:n visio ja missio kehittää seiväshypyn valmennus- ja kilpailutoimintaa, suoritus- ja harjoituspaikkoja ja lajikulttuuria sekä vaalia perinteitä tarkoitustaan

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2010 1. KKI-HANKKEEN LOPPUUN SAATTAMINEN SEKÄ RYHMIEN JATKAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

TAITOVALMENTAJAT LASTEN TOIMINNAN TUKENA U20 MM-KISASEMINAARI 3.-4.1.2015, SOKOS HOTELLI VANTAA

TAITOVALMENTAJAT LASTEN TOIMINNAN TUKENA U20 MM-KISASEMINAARI 3.-4.1.2015, SOKOS HOTELLI VANTAA TAITOVALMENTAJAT LASTEN TOIMINNAN TUKENA U20 MM-KISASEMINAARI 3.-4.1.2015, SOKOS HOTELLI VANTAA PERUSAJATUS JA TAVOITE LASTEN KIEKKOILU ALUEVALMENTAJAT SJL TUTOR- VALMENTAJAT valmennuspäälliköt. seuravalmentajat.

Lisätiedot

Siilinjärven Ponnistus Yleisurheilu. SiiPo Yleisurheilu ulkokauden avaus info

Siilinjärven Ponnistus Yleisurheilu. SiiPo Yleisurheilu ulkokauden avaus info SiiPo ulkokauden avaus info 2.5.2018 Harjoitustoiminta kesä 2018 (1.5.2018-30.9.2018): Ulkokausi harjoitellaan poikkeusolosuhteissa Ahmon kentällä alkavan remontin takia. Kenttä näillä näkymin koko kesän

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto Vahvistettu kilpailuvaliokunnassa 2.3.2016. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2016

Suomen Urheiluliitto Vahvistettu kilpailuvaliokunnassa 2.3.2016. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2016 Suomen Urheiluliitto Vahvistettu kilpailuvaliokunnassa 2.3.2016 SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2016 Tulosrajakauden alku on 1.5.2015 Kalevan kisat YLEISET SÄÄNNÖT 1. Kilpailuissa tulee noudattaa

Lisätiedot

KIILAT HOCKEY STRATEGIA 2014-2020

KIILAT HOCKEY STRATEGIA 2014-2020 Kiilat Hockey strategia perustuu Suomen Jääkiekkoliiton luomaan strategiaan, jossa on VISIO: Intohimona jääkiekko ja MISSIO: Suomi-kiekosta lisäarvoa elämääsi 1 Tähän kuuluu vahvasti yhteiset TAHTOTILAT:

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2009 1. KKI-HANKKEEN KEHITTÄMINEN SEKÄ SITÄ KAUTTA TYÖPAIKKALIIKUNNAN ALOITTAMINEN 2. VALMENTAJIEN

Lisätiedot

Vihreä kirja. Toimintamme, tavoitteemme, arvomme. Yleisurheilu

Vihreä kirja. Toimintamme, tavoitteemme, arvomme. Yleisurheilu Porvoon Akilles Akilles yleisurheilu Vihreä kirja Toimintamme, tavoitteemme, arvomme Yleisurheilu Vihreä kirja Kädessäsi on Vihreä kirja, Akilleen yleisurheilun Vihreä kirja. Tai kenties luet kirjaa näytöltä.

Lisätiedot

Puolustusvoimien kilpailutoiminta

Puolustusvoimien kilpailutoiminta Puolustusvoimien kilpailutoiminta Ohje Puolustusvoimien kilpailu- ja valmennustoiminnasta 1. Johdanto 1.1 Kilpaurheilun perusteet Puolustusvoimien kansallinen ja kansainvälinen kilpailutoiminta tähtää

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot