KEVÄTKOKOUS kello 18:30
|
|
- Pentti Saarinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Riihimäen Kolmoset ry:n tiedotuslehti Numero 1/2011 # Riihimäen Kolmoset ry:n KEVÄTKOKOUS kello 18:30 Riihimäen ABC- liikennemyymälän kokoustiloissa (Kinturintie 2) Esillä sääntömääräiset asiat Tarvittaessa ajo-opastusta toistimilla ja kännykällä Tervetuloa mukaan nauttimaan hyvästä seurasta ja kahvista pullan kera
2 PUHEENJOHTAJAN JORINAT Alkuvuoden yleisöryntäys Vuosi 2011 on käynnistynyt kerhollamme aktiivisena. Yllättävää on ollut keskiviikkoisten kerhoiltojen jatkunut suosio, vieraskirjasta on laskettavissa että yli 15 jäsentä kaikista ikäryhmistä piipahtaa kerholla joka keskiviikko. Tilat ovat joinain iltoina jopa käyneet hieman ahtaiksi, mikä sinänsä on erittäin positiivinen signaali kerhon aktiivisuuden noususta. Myös päätään nostanut kahvitarjoiluperinne joka keskiviikko on ollut mukava lisä kerhoiltoihin, mistä kiitokset kaikille asiassa aktivoituneille ja heidän leivontataitoisille perheenjäsenilleen. Jos Sinä et ole ehtinyt aikoihin kerholla käymään, niin otapa henkilökohtaiseksi kevään tavoitteeksi vierailu Lasitehtaan kerhotiloissamme joku soveltuva keskiviikko klo 18:30 jälkeen. Lämpimästi tervetuloa! Kerhon hallitus ja toimihenkilöt Tammikuun hallituksen kokouksessa nimitettiin kerhon toimihenkilöt vuodelle Kerhon varapuheenjohtajaksi valittiin Norbert Kelzenberg OH3NK, muut kerhon eri tehtäviin valitut toimihenkilöt löydät listalta toisaalta tästä lehdestä. Hallituksen jäsenet vuonna 2011 ovat: Marko Saarela OH2LRD (pj) Norbert Kelzenberg OH3NK Jorma Heinonen OH3EX Timo Kaipainen OH3HS Timo Juvonen OH3SW Jukka Suonpää OH3JP Mikko Suonpää OH3FOG Tässä yhteydessä on nyt aika kiittää viiden vuoden "puheenjohtajauran" kerhollamme tehnyttä Kauko Siréniä OH3GCI. Tuohon aikaan on mahtunut monta merkkitapahtumaa, kerhon muutto uusiin tiloihin ja monenlaisten aktiviteettien kasvu. Kiitos myös kaikille muille viime vuosien hallituksissa "pitkän uran" tehneille! Ei muutoksia kerhon sääntöihin Kerhon hallitus tutustui viime vuoden lopulla voimaan astuneisiin lakimuutoksiin yhdistyslain osalta. Uudistuneen lain 38 :n mukaan yhdistyksellä on oltava toiminnantarkastaja, jos sillä ei ole tilintarkastajaa. Tilintarkastajalla siis tarkoitetaan jatkossa voimassa olevan tilintarkastuslain mukaista auktorisoitua tilintarkastajaa. Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) ohjeiden mukaisesti yhdistysten ei ole pakko nyt muuttaa sääntöjään tämän takia vaan jatkossa on vain valittava samanlaisella maallikkotarkastusperiaatteella toimivat Toiminnantarkastaja ja Toiminnan varatarkastaja entisten tilintarkastajien tilalle jäsenkokouksissa. Hallitus päätti, että näin tulee myös OH3AD nyt toimimaan. Toiminnantarkastajaa (entistä tilintarkastajaa) koskevat samat jääviyssäännöt kuin ennenkin eli hän ei voi olla tarkastamassa omia päätöksiään eli olla esimerkiksi hallituksen jäsen. Kuitenkin hän tutustuu, aivan kuten ennenkin, tileihin ja hallituksen toimintaan ja antaa lausunnon vastuuvapauteen liittyen jäsenkokoukselle. Seuraavan kerran jos tulee tarve muuttaa jostain syystä kerhon sääntöjä, niin vaihdetaan tuolloin samassa yhteydessä termi tilintarkastaja toiminnantarkastajaan. Ennen sitä on turha maksaa rahaa PRH:lle ja nähdä vaivaa paperitöissä, jotka eivät ole pakollisia. Asiasta kiinnostuneiden kannattaa lukea PRH:n kotisivuilta infoa asiaan liittyen: Pienimmissä yhdistyksissä toiminnantarkastus korvaa maallikkotilintarkastuksen.
3 PUHEENJOHTAJAN JORINAT yhdistyslaki/ lakimuutokset_ html Jäsenkysely Lehden mukana erillisenä tulosteena on tiettävästi kerhon historian ensimmäinen laajamittainen jäsenkysely. Pyydän että erityisesti vapaan sanan kysymyksiin saisimme jäseniltä paljon uusia ajatuksia kerhon toiminnan kehittämiseen. Huomaa että kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kevätkokouksessa uusi 2m/70cm Wouxunin hyvä käsirigi suomenkielisellä ohjekirjalla! Vuoden aktivoija kerhon uusi kiertopalkinto Kerhon pitkäaikainen aktiivi ja entinen puheenjohtaja Jouko Viitanen OH3MUS täytti 70 vuotta Kerhon edustajat kävivät onnittelemassa Mussukkaa hänen juhlissa varuskunnan upseerikerholla tuona päivänä. Jokke kuitenkin yllätti juhlassa meidät antamalla kerholle lahjoituksena komeassa puisessa kuljetuskotelossa olevan sähkötysavaimen mallia Lylyn Viestivarikko. Lahjoituksen yhteydessä hän toivoi että lahjaesineestä kerho saisi tehtyä jonkin mielekkään kiertopalkinnon kiertämään ikuisesti jäsenten keskuudessa. Joken toivetta kunnioittaen kerhon hallitus pohti asiaa helmikuun kokouksessa ja päätti että sähkötysavain luovutetaan vuosittain sille jäsenelle, joka aktivoi eniten kerhon radioasemia vuoden aikana. Eli ensi vuoden kevätkokouksessa tarkastetaan kerhon asemien OH3AD, OH3D ja OI3SVM lokikirjoista kerhon jäsenten pitämät vuoden 2010 yhteydet ja avain luovutetaan ensimmäiselle omistajalleen. Samassa yhteydessä avaimen puulaatikkoon kiinnitetään laatta jossa on vuosiluku ja saajan nimi ja kutsu. Muistakaa siis merkitä kerhoasemien lokikirjoihin kuka on kusot pitänyt (esim. Op. OH2LRD). Kerhomme onnittelee vielä Jokkea ja kiittää lahjoituksesta! Kerhon radioasemaa kehitetään Hallitus asetti vuoden 2011 alusta toimintaan uuden kerhoaseman kehittämistyöryhmän. Työryhmä kokoaa ajatukset, toteuttaa mastolupapolitiikan ja valmistelee ja hankkii asemakaluston tarpeelliset materiaalit kesän mastotalkoita varten. Kerhon puheenjohtaja vetää työryhmää ja muita jäseniä ovat OH3JF, OH3JP, OH3HS, OH2HCX, OH3FQB, OH3FOG. Mastotalkooajankohta sovitaan erikseen kunhan kaikki valmistelut saadaan kevään kuluessa tehtyä. Tavoitteena on kohtalainen CW/SSB/digimode-asema HF / VHF / UHF työskentelyyn, nyt kun auringonpilkutkin ovat taas nousussa SRAL:n kesäleiri 2011 Eri paikkakuntien kerhoilta on tätä kirjoittaessa helmikuun alussa kuulunut huhuja että Suomen Radioamatööriliiton kesäleirille olisi ollut hakijana useampikin eri radioamatöörikerho, mukana myös Hämeenlinnan radioamatöörit OH3AA. Mikäli Hämeenlinnan kerho saa leirin pidet-
4 PUHEENJOHTAJAN JORINAT täväkseen, osallistumme sitten sen talkoojärjestelyihin kuten heiltäkin olemme apua aina meille Räyskälään saaneet. Kesäleirin ajankohta on todennäköisimmin ja Hämeenlinnan kerhon suunnittelema paikka Pälkäneen Sappee (laskettelukeskus). Jos Hämeenlinnan anomusta ei ole hyväksytty niin sitten osallistumme jollain toisella paikkakunnalla leiriin normaalisti leiriläisinä. Hyvä juttu kuitenkin että leirin järjestäjä on tällekin vuodelle lopulta löytynyt! HYVÄÄ JA MATALATAAJUISEN RA- DIOAKTIIVISTA KEVÄTTÄ KAIKILLE! 73 de Marko Saarela OH3S / OH2LRD Nimi: Marko Saarela Kutsu: OH2LRD, OH3S Toiminta 2011: Puheenjohtaja, koulutuksen ja toistimien tuki RA-harrastus alkanut: 1991 Nykyiset kiinnostuksen aiheet: Digimodet, satelliitit, majakkaviikonloput, yhdistystoiminta Motto: "Kyllä tästä vielä hyvä tulee..." Nimi: Norbert Norri Kelzenberg Kutsu: OH3NK, OH2AUM, KC8DNQ Toiminta 2011: Varapuheenjohtaja RA-harrastus alkanut: Eka pätevyys oli teknillinen luokka Ekan radion tosin hajotin jo 1966 ja korjastin 1972 :) Nykyiset kiinnostuksen aiheet: Kerhoillat ja kerhotoiminta yleensä. Nimi: Jorma Heinonen Kutsu: OH3EX Toiminta 2011: Hallituksen jäsen ja rahastonhoitaja RA-harrastus alkanut: ensimmäinen lupa 1969 Nykyiset kiinnostuksen aiheet: Bokserin pennun säätäminen bandille, yhdistystoiminta, uusi tuleminen 2 metrin EME/MS-hommiin Nimi: Jukka Suonpää Kutsu: OH3JP, OH3HOV RA-harrastus alkanut: 1998 Nykyiset kiinnostuksen aiheet: NAC-kilpailut, 2m EME ja MS, HF dx-workkiminen ja kilpailut, field day ym. peditioworkkiminen Toiminta 2011: Hallituksen jäsen, kontestimanageri, mukana asemaprojektiryhmässä. Tavoitteena kerhon kontestitoiminnan aktivointi, sekä kerhoaseman kehittäminen ja sen käytön lisääminen.
5 Nimi: Timo Juvonen Kutsu: OH3SW, OH3FQC RA-harrastus alkanut: Radioharrastus alkanut vuonna 1977 ja radioamatööriksi tulin vasta vuonna Toiminta 2011: Hallituksen jäsen ja toinen kalustovastaavista Nykyiset kiinnostuksen aiheet: Vapepa, Turva, Digimodet Nimi: Timo Kaipainen Kutsu: OH3HS RA-harrastus alkanut: 1970 Toiminta 2011: Hallituksen jäsen ja PEPA / JOTA manageri Nykyiset kiinnostuksen aiheet: Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, kilpailut, satelliittityöskentely, APRS, ohjelmointi Nimi: Mikko Suonpää Kutsu: OH3FOG Toiminta 2011: Hallituksen jäsen ja toinen kalustovastaava RA-harrastus alkanut: Huhtikuu 2009 sain lopultakin 15- vuoden kypsyttelyn jälkeen suoritettua tentit. Nykyiset kiinnostuksen aiheet: HF, antennien rakentelu, DXCC -metsästys sekäkilpailu-toiminta. Haaveissa saada kasaan toimiva antenni 80m ja 160m alueille. Faari Paavo Jenkkilässä Lähdimme matkaan Helsinki-Vantaan lentokentältä aamupäivällä Lufthansan koneella mihin laskeuduimme Muncheniniin odottamaan seuraavan koneen lähtöä noin kahdeksi tunniksi. Nousimme Saksasta lähtevään koneeseen, joka lensi yhdysvaltojen Charlotteen. Kello alkoi olla jo ilta 10 kun pääsimme Charlotten kentälle mistä jouduimme pyytämään lentoliput Orlandoon. Epäonneksemme vuoro vaihtui juuri kun pääsimme lipputiskille ja vuoroon tuli vanhempi mies, joka ei tuntunut osaavan juuri mitään. Luulimme, että kone oli juuri lähdössä Orlandoon oli kiire kova ja virkailija ei hätäillyt vaan oli erittäin hidas ja meiltä meinasi mennä hermot. Kun sitten saimme liput oli seuraava ongelma turvatarkastuksessa. Vaimolla oli housut missä oli vetoketjut lahkeissa eikä meinattu päästä tarkastuksesta läpi. Loppujen lopuksi naispuolinen turvatarkastaja huomasi ongelman ja pääsimme juosten lähtöportille, jossa sanottiin ettei teillä ole kiirettä koska kone lähtee vasta kahden tunnin päästä HI. Kun kone tuli, oli jo verrattain myöhä suomen aikaa ja olimme melko väsyneitä. Kone lähti ja teki jonkinlaisen pompun ennen ilmaan nousua. Nukahdimme melko pian aikaerosta johtuen. Vaikka olimmekin saaneet hieman unta olimme aika väsyneitä saapuessamme Orlandoon. Kentällä alkoi sitten matkalaukun metsästys mikä rakennuksen suuresta koosta johtuen oli aika tehtävä. Ensin luulimme laukun hukkuneen, jolloin menimme väärään toimistoon kysymään laukkua ja he ystävällisesti neuvoivat oikeaan paikkaan kysymään laukkua. Laukku löytyi ja seuraavana oli vuokra-auton avaimien etsintä. Olin jo aika poikki matkustamisesta ja laukun etsinnästä mutta Sivulle 11 >
6 Nyt niitä taas saa eli tavaraa tarjolla! Riihimäen Kolmoset ry OH3AD hallitus tekee tilaa kerhotiloihin luopumalla kerholle kertyneestä turhaksi käyneestä materiaalista. Pääosa nyt myyntiin tulevasta "roinasta" on peräisin kerhon vähän aikaa sitten vastaanottamasta kalustolahjoituksesta. Materiaali on nähtävillä kerhotiloissa ja on merkitty lapulla luettelon mukaisella numerolla. Jätä kerholle tarjouksesi haluamastasi nimikkeestä (numero ja tarjoamasi hinta) sähköpostilla talousvastaava Jorma Heinoselle OH3EX, sähköposti oh3ex <at> sral.fi tai voit myös soittaa Jormalle tai jopa toimittaa tarjouksesi paperilla hänelle osoitteeseen Uhkolankatu 2. Hyväksytyt tarjoukset kerrotaan kerhon kevätkokouksessa 9.3. ABC:llä ja lisäksi ostajaa koitetaan tavoitella sähköpostilla. Mikäli samasta tuotteesta on useampi henkilö jättänyt tarjouksen, korkein jätetty tarjous voittaa. Hyväksytyn kaupan jälkeen tavaran on poistuttava kerhotiloista mennessä. Verkkolaitteista (mallit "itse rakenneltu" siis) poistetaan ennen myyntiä siististi verkkojohdon AC-pistotulppa. Näin vastuu mahdollisessa toimintakuntoiseksi "rakentelemisessa" on ostajalla. - Puheenjohtaja OH2LRD P.S. Pitkäkyntisille tiedoksi että kerhotilaan on nyt asennettu lahjoituksena saatu pimeä/päivänvalokykyinen tallentava valvontakamerajärjestelmä. Kameroita asennetaan järjestelmään vielä muutama lisää lähiaikoina. P.P.S. Listalle on löytynyt vielä seuraavan sivun lista laatimisen jälkeen seuraavat kuumottavat tuotteet: # Nimike 4.8 Säädettävä suurjännitevirtalähde malli oranssi V / V / 6.3 V hehku 4.9 Säädettävä suurjännitevirtalähde malli oranssi V / V / 6.3 V hehku Muistathan kerhon aktiivisimman tiedotuskanavan eli postituslistamme (oh3ad-l@oh3ad.fi), joka tuo sähköpostiisi kerhomme jakelussa olevan ajankohtaisen informaation. Hallituksen puolestaan tavoittaa vastaavasti osoitteella oh3ad-hallitus@oh3ad.fi Tämä on kerhotapaamisten lisäksi hyvä keino saada tarvittaessa yhteys toimikauden hallitukseen ja toimihenkilöihin. Jos et vielä ole listalla mukana se käy helposti ilmoittamalla sähköpostiosoitteesi Markolle. OH2LRD (oh2lrd@sral.fi).
7 # Nimike 1.1 Oskilloskooppi Gold Advance 1.2 Oskilloskooppi Gold Advance 1.3 Oskilloskooppi Gold Advance 1.4 Oskilloskooppi Gold Advance 1.5 Oskilloskooppi Gold Advance 1.6 Oskilloskooppi Trio CX Oskilloskooppi Trio CX Telequipment (skoopin kokoinen näytöllinen mittalaite) 2.1 Säätömuuntaja n. 10 kg sininen 2.2 Säätömuuntaja n. 10 kg sininen 2.3 Säätömuuntaja n. 10 kg sininen 2.4 Venäläinen Resistance Box musta (säätövastus from USSR) 2.5 Venäläinen Resistance Box musta (säätövastus from USSR) 2.6 DC-poweri "Regulated DC Power Supply" V, 500A) 2.7 DC-poweri "Regulated DC Power Supply" V, 500A) 2.8 DC poweri, hyvin kotikutoinen, 12V 0,5A 2.9 Erä powereita (5 kpl Mascot Battery Eliminator Out 5V 250mA to 15V 500 ma ja AC/DC 12V 1A n. 5 kpl) yms powereita 2.10 Labrapoweri (kotikutoinen) "LAPOWER 041" 0-24 VDC 3A 2.11 "Ehkä voisi labraankin kantaa -poweri" 5.2V - 33V 2A (rikki??) 2.12 Sony Digi Ruler NA2-150C 2 kpl. Toinen tehtaan muoveissa Labrapoweri (kotikutoinen) "LAPOWER 041" 0-24 VDC 3A 2.14 Labrapoweri (kotikutoinen) "LAPOWER 041" 0-24 VDC 3A NUPPI PUUTTUU 3.1. LF Oscillator 10 Hz khz analoginen Advance Instruments SG65A 3.2. Venäläinen siirrettävä kapasitansi P5025 Capacitance Box 0, Mikrofaradia 3.3. Two tone test signal generator (1700 ja x00 Hz (puhelintaajuuksilla) 3.4 Venäinen neulator erikoismittari (voltit ja ampeerit, näytössä iso W), fiilistelijälle! 3.5. Lionmount Kapasitanssi, puukuorinen Made In England 3.6 Lionmount Induktanssi puukuorinen Made In England 3.7 Lionmount Resistanssi puukuorinen Made In England 3.8 Homemade Resistance Box, puukuorinen 3.9 Two tone test signal generator (1700 ja?00 Hz (ilmeisesti "puhelintaajuusalueella") 3.10 Bremi PAL Colour Genarator BRI Advance Timer Counter TC17A "Mikrosekunneista moniin sekunteihin" 3.12 Grundic Stereocoder SC Trio FM Stereo Genarator SM Läpilyönnin koestamislaite "Uncal" (home made). Sisältää naskalit Digital multimeter FLUKE8010A (Ensin luotiin maa ja heti sitten tuli tämä Fluke) 3.16 Grundig FARBgenerator FG Pahvilaatikollinen (n. 10 kpl) mustaksi maalattuja jäähdytyslevyjä ja kondensaattoreita 4.2 Uuskiinalainen muovikaiutin ProAudio W. "Lisää vain oma liitin" 4.3 Muovikaiuttimia 5 kpl ("HIGHPOWER") + Blaupunkt autostereo + 2 kpl säädettäviä aktiivikaiuttimia 4.4 Sarjaportti-rinnakkaisportti-RJ-portti-leditesteri (Äärimmäisen Home Made...) 4.5 Hyvä muovikotelo kahdella BNC-lähdöllä. Sisältää runsaasti vaimennusta 4.6 Rikkinäinen Playstation -ohjain (johto poikki) 4.7 Erä peruselektroniikan muovisia "opetuspaneeleita" kauniissa puutelineissä
8 OH3AD heimoveljien mailla Onnistuneen kesäleirin jälkeen hahmoteltiin sopivaa tapaa rentoutua leirin rasituksista. Arcalan retken myönteisistä kokemuksista rohkaistuneina päädyttiin kerholaisille järjestettävään matkaan. Matkakohteeksi valittiin Tallinna merimatkan, hienojen syyskelien ja Viron Viestipataljoonaan tarjoutuneen tutustumiskäynnin perusteella. Erinäisten yhteensattumien vuoksi syysmatka muuttuikin lopulta talvimatkaksi ja hienot syyskelit todella lumiseen Tallinnaan, sillä matkalle päästiin vasta tam- Takseilla oli hieman vaikeuksia löytää varuskunnasta oikeaa porttia, mutta sen löydyttyä meillä olikin edessämme todella vaikuttavan näköiset kasarmirakennukset, jotka on rakennettu jo tsaarin vallan aikana ja peruskorjattu viimeisten 15-vuoden aikana. Tutustuminen alkoi pataljoonan toiminnan ja Viron koko viestiaselajin esittelynä. Kapteenit Vahur Parve ja August Turk pitivät aiheesta kattavat esitykset osittain englanniksi ja osittain suomen kielellä. Suomen tarjoama apu näkyi myös hei- mikuun 22.päivänä. Matkalle lähdettiin 13 kerholaisen voimin pikkubussilla aikaisin lauantai-aamuna koska SuperStar -autolautta lähti Helsingistä jo kello Menomatka sujui buffetaamiaisen merkeissä tankkaus olikin tarpeen sillä seuraavan kerran lihapatojen ääreen päästäisiin vasta iltapäivällä Viestipataljoonaan tutustumiskäynnin jälkeen. dän ratkaisuissaan kaikkea ei oltu keksitty uudelleen vaan tutun tuntuisia osasia löytyi myös heidän toteutuksestaan varmaankin osasyynä Riihimäellä saatu koulutus. Esitelmien jälkeen kiersimme alueen ja näimme mm. käytössä olevaa kalustoa. Talvi paljasti muuten hienosta peruskorjauksesta ainakin yhden puutteen yläpohjissa on varmaankin kovat lämpö takasivulle >
9 OH3AD:n jäsenluettelo OH OH1JLO OH1LXF OH2AWK OH2AYW OH2GCK OH2GQW OH2GZS OH2HCX OH2HSB OH2JRP OH2KPP OH2LCX OH2LQJ OH2NC OH2NFT OH2RL OH3AVG OH3AZL OH3BQX OH3EX OH3FFV OH3FGV OH3FLZ OH3FOG OH3FP OH3FQB OH3GCI OH3GLY OH3GPD OH3GSH OH3HDR OH3HMM OH3HNU OH3HOA OH3HS OH3HVD OH3HY OH3JAJ OH3JF OH3JO OH3JP OH3KBE OH3KBG OH3KDO OH3KGE OH3KHP OH3KYJ Gäddala Pauli Sandberg Mika Ronkainen Ilkka Vanhala Kari Koskinen Martti Oinas Ritva Himanen Tero Kurkela Lotta-Mari Saxlin Taisto Oinas Väinö Raepuro Lauri Häkkinen Matti Tuomi Juha Nurminen Juha Sarnet Kalevi Närhi Arvo Anttonen Veikko Hartikainen Erkki Nurminen Matti Luukko Seppo Heinonen Jorma Valkonen Harri Piittinen Ari Mikkonen Tuomas Suonpää Mikko Tanninen Markku Hallikainen Seppo Siren Kauko Piho Kai Liski Juha Mäkinen Jari Kärkkäinen Kari Hallikainen Simo Gren Hans Tiilo Minna Kaipainen Timo Ikäheimonen Tuure Vesterinen Markku Kurkela Lasse Tamminen Heikki Ahonen Kauko Suonpää Jukka-Pekka Okkonen Jouni Simonen Kauko Kostamo Jorma Jetsu Antti Jaakkola Kaarle Haitto Tuomas OH3KZB Heinonen Valtteri OH3LK Laakkonen Jarkko OH3LSX Jetsu Olavi OH3MA Talarmo Reino OH3MF Aalto Rauno OH3MHY Pikivirta Kimmo OH3MIG Rantapelkonen Jari OH3MKH Sunikka Seppo OH3MUS Viitanen Jouko OH3MVZ Anttila Juha OH3NCH Simonen Risto OH3NDH Hakala Keijo OH3NFD Mäkinen Jouko OH3NH Kaipainen Kalevi OH3NI Karjakoski Seppo OH3NK Kelzenberg Norbert OH3NZN Haitto Hannu OH3OJ Tamminen Jukka OH3PW Virtanen Pertti OH3QH Hietanen Heikki OH3QL Kilpinen Olavi OH3RU Heinonen Heikki E. OH3S Saarela Marko OH3SW Juvonen Timo OH3WM Mether Georg OH3YY Virtanen Jouko OH3YZ Virtanen Aila OH3ZA Holopainen Heimo OH4TI Kehä Rauno OH5HQN Koivuniemi Mika OH5TM Lantta Marko OH6MW Vepsäläinen Ari OH7JR Räisänen Jarmo OH7MRU Leinonen Pekka OH8MSM Lappalainen Jukka OH8WM Wirtanen Marko Heinonen Jouni Hjelm Joni Kelzenberg Erika Kelzenberg Hermann Laakkonen Jani Laakkonen Sami Liski Joonatan Rauhala Keijo Siren Pirita Sirén Waltteri Santtu Kunniajäsenet korostuksella
10 OH3AD RADIOAKTIVOITUU KILPAILUTOIMINTAAN Vuoden 2011 myötä on kerhomme tarkoitus aktivoitua kontestitoiminnan saralla ja tästä syystä kerholle on valittu kontestimanageri Jukka Suonpää, OH3JP. Kilpailuohjelmistoon on otettu aluksi kuukausittainen SRAL:n peruskilpailu, sekä muut kotimaan kilpailut. Helmikuun peruskilpailun ssb -osassa Pekka, OH7MRU ajoi komeat 50 qsoa, joten kelpo tulosten tekeminen kerhoasemalta on mahdollista. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan workkimaan kilpailuja kerhoasemalta, niin ota yhteyttä kontestimanageriin. Erityisesti cwoperaattoreita kaivataan mukaan! Kerhon asemaprojektin edetessä vuoden mittaan ja antennivarustuksen parantuessa on tarkoitus osallistua myös kansainvälisiin kilpailuihin. Lisäksi on heitelty ilmoille ajatuksia peditiotyyppisestä kontestiworkkisesta, kuten esimerkiksi Field day ja IOTA-contest. Näiden asioiden tiimoilta kannattaa seurata kerhon sähköpostilistalla tapahtuvaa ilmoittelua ja ottaa osaa keskusteluihin. Viime vuosi oli vapepa-toiminnan kannalta aika hiljaiseloa. Etsintähälytyksiä, joihin radioamatöörien pepa-ryhmä hälytettiin, oli vain kaksi. Toiseen hälytykseen oltiin matkalla, kun se peruttiin ja toiseen emme kerinneet lähtemään ollenkaan. Tietysti voi sanoa, että hyvä näin. Onneksi pelastuspalveluharjoituksia ja koulutusta oli järjestetty viime vuoden aikana tarpeeksi jäsenten taitojen ylläpitämiseksi. Olemme saaneet kerhomme käyttöön kiitettävän paljon uutta pepa-kalustoa Radiokilpailuihin osallistumisen tavoitteena on aktivoida kerhoaseman käyttöä, tutustuttaa jäseniä kilpailutoimintaan sekä siihen liittyviin teknisiin asioihin ja mikä tärkeintä, lisätä kerholaisten välistä yhteistoimintaa. Tämän vuoksi kerhon kilpailutoiminta on ehdottaman avointa kaikille kilpailukokemukseen katsomatta. Kerholta löytyy useita kokeneita kontestimiehiä, joten opastajia asiasta kiinnostuneille varmasti löytyy, joten rohkeasti mukaan vaan. Kevään kilpailuihin kaivataan nyt siis operaattoreita. Sral:n peruskilpailu workitaan joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina (6.3, 3.4, 1.5, ). SSB UTC ja CW UTC. Lisäksi keväällä on ohjelmassa kotimaankisoista Kalakukko ja Sainion uusi muistokilpailu, joiden päivämääristä ilmoitetaan mm. sähköpostilistalla, kunhan ajankohdat tarkentuvat. Mukaan workkimaan tai ihan vaan tutustumaan toimintaan voit ilmoittautua kontestimanagerille sähköpostilla (oh3jp at sral piste fi) tai vaikka kerhoilloissa. Samaan osoitteeseen voit heittää myös kaikki ideat, ajatukset ja kysymykset kerhon kontestitoimintaan liittyen. Tervetuloa mukaan de Jukka, OH3JP Terveisiä vapepa-rintamalta viranomaisilta poistuneista laitteistoista. Tänä vuonna olisi tarkoitus viedä koko kalusto kirjanpitoon ja saada se myös tarvittavaan toimintakuntoon. Pyrimme myös kasvattamaan kerhomme peparyhmän kokoa, koska viestiyhteyksien rakentaminen ja ylläpitäminen etsinnöissä edellyttää kaluston laajuuden vuoksi tarpeellista määrää viestihenkilöstöä. Nyt sinullakin on mahdottoman hieno tilaisuus liittyä pyyteettömään pelastuspalvelutoimintaan ja tuoda oma tietotaitosi yhteisen hyvän käyttöön.
11 pepa-tilaisuuden kerhollamme. Tilaisuudesta ilmoitetaan postituslistallamme sekä kerhon ilmoitustaululla. Pepa-ryhmämme on tehnyt mielestäni ansiokasta työtä viestiyhteyksien ylläpidossa etsinnöissä ja harjoituksissa. Jo Kaitsun OH3GLY saama Vapaaehtoisen pelastuspalvelun ansiomerkki osoittaa sen. Onnittelut siitä vielä Kaitsulle ja kiitokset koko pepa-ryhmälle menneestä vuodesta! Laitan pepa-henkilöilmoituslomakkeita OH3AD:n kotisivulle sekä tuon paperisia lomakkeita kerhollemme. Kevätterveisin Timppa OH3HS Kevään aikana pidämme ainakin yhden Jatkoa sivulta 5 koska vuokra-auton saaminen oli enää minuuteista kiinni piti virkailija löytää nopeasti. Onneksi se löytyi ja sain avaimet. Tässä mainittakoon, ettei kansainvälisellä ajokortilla tee yhtään mitään eli suomalainen normaali ajokortti on jees. Nyt pääsimme autolle ja hämmästys oli suuri kun vuokra-auton piti olla jokin keskikokoinen mutta olikin Crysler 300C! Ulkona satoi kaatamalla kun pääsimme hallista. Ensimmäinen ongelma tuli kun piti saada tuulilasin pyyhkijät päälle. Ei meinannut millään aueta miten tuossa autossa menee pyyhkijät päälle ennekuin pysähtymällä hoksasin mistä ne toimii. Onneksi otin oman navigaattorin mukaan koska muuten emme olisi kuunaan löytäneet hotellia. Hotelli oli kaksikerroksinen laajahko rakennus jossa vastaanottovirkailija puhui muutama sanan suomea. Tässä hotellissa oli pieni aamiainen josta sai hieman vatsan täytettä. Seuraavana päivänä vitsailin vaimolle että onkohan täällä ABC:ta ja johan törmäsimme semmoiseen joka olikin viinakauppa HI. Kävimme ajelemassa ympäristössä katselemassa nähtävyyksiä ja seuraavana päivänä Disneyn Epcot centerissä mikä olikin uskomattoman laaja alue. Kävimme myös katsomassa jotain linnan näköistä rakennusta minkä läheisyydessä oli alligaattorifarmi. Ne olivat mielenkiintoisia seurattavia. Seuraavana päivänä piti sitten käydä Disneyn Fantasia worldissa mikä oli jossain määrin pettymys mutta lapsille varmaan upea kokemus. Molempiin puistoihin sisäänpääsy maksoi per henkilö 170 USD. Orlandosta ajoimme Jacksonvilleen missä kävimme eläintarhassa missä oli monta upeata eläintä. Kirahvit olivat kivoja syötettäviä. Kuuma oli. Sieltä kävimme vaimon sukulaisilla Saint Mary s.issä Georgian puolella mikä oli hieno paikka. Mainittakoon vielä, ettei siellä pelikaanit puhuneet suomea vaikka niitä yritti kutsua. Jacksonvillestä menimme Daytona beachille kivaan hotelliin. Ranta oli viimeisen päälle kiva. Sieltä kävimme Floridan Kennedy Space Centeriin missä kävimme mm. avaruussukkulassa ja näimme ne useimpien telkussa nähneet raketit jotka ovat esillä siellä pihalla. Ajoin kaiken kaikkiaan 2800 mailia ja bensaa meni "vain" kolme tankillista. Ne ruokapaikat missä syötiin olivat kivoja ja annokset jenkkityyliin isoja. Palasimme Suomeen missä oli pieni yllätys kun auton parkkimaksu oli 180 euroa ja kun kysyin miksi niin vastaus oli, että olimme pysäköineet VIP paikalle HI.
12 KERHON KALUSTOINVENTAARIO JA LAINAUSPOLITIIKAN KEHITTÄMINEN OH3AD-kerhon hallitus on aloittanut ryhtiliikkeen kerhon kaluston saattamisessa käyttöön parhaiten jäseniä palvelevalla tavalla. Kaikki kalusto tullaan inventoimaan ja viedään päivitettyyn kalustoluetteloon. Kalustovastaavat Mikko Suonpää OH3FOG ja Timo Juvonen OH3SW ylläpitävät luetteloa ja hoitavat jatkossa kaluston lainaus- ja palautusasioita. Inventoinnin yhteydessä tarkastetaan nyt myös hallituksen pöytäkirjoista viimeisen kymmenen vuoden ajalta kerholle tehdyt kalustohankinnat ja mahdolliset maininnat lainaamisesta jäsenille. Jatkossa kaikki kerhon omistama materiaali säilytetään kerhon varastossa ja kerhon asemilla, anastusherkkä materiaali aina lukkojen takana. Jäsenet voivat saada kalustoa lyhytaikaisesti itselleen lainaksi, jolloin sovitaan lainaus- ja palautuspäivämäärät. Kaluston kunto tarkastetaan palauttamisen yhteydessä. Osana kalustoturvallisuuden kehittämistä on hyvin todennäköistä että kerhotiloihin tulee tallentava monen kameran kameravalvontajärjestelmä vielä kuluvan kevään kuluessa. Tärkeää: Toimita kaikki sinulla lainassa oleva kerhon materiaali nyt takaisin kerholle. Voit tuoda tavarat keskiviikkojen kerhoiltaan, kerhon kevätkokoukseen tai sopia jonkin muun ajan Timon tai Mikon kanssa. Kaikki kalusto tulee kuitenkin olla palautettuna kerholle mennessä. Jatkoa sivulta 8 vuodot sillä jääpuikot olivat todella mahtavia. Tutustumiskäynniltä siirryimme aivan keskustassa olevaan hotelliimme ja sieltä sitten huonevarausten jälkeen vanhaan kaupunkiin lounaalle. Lounaspaikaksi oli valittu ravintola Olde Hansa, jossa söimme pidemmän kaavan mukaisesti paikka oli mainio ja niin myös ruoka - koko lounas oli meille monille todella muistiin painuva tilaisuus. Myöhäisen lounaan jälkeen oli pari tuntia aikaa pyöriä kaupungilla tutustumassa ja ostoksilla. Illaksi meidät oli kutsuttu Viestipataljoonan saunaan ja siellä menikin muutama alkuillan tunti todella viihtyisästi vielä kerran suuret kiitokset isännillemme. Retken ainoa QSO pidettiin takkahuoneesta Sepon OH3FQB:n toimesta Tallinnan ripiitterillä. Paluumatka Riihimäelle sujui vastaavasti kuin menomatkakin osanottajat vaan olivat hieman väsyneempiä. Matkaan oltiin tyytyväisiä ja monissa keskusteluissa tulikin esille se, että näitä yhteisiä matkoja tullaan jatkamaan osana kerhotoimintaa Jorma, OH3EX Tämän Rixun Kolmosen toimitti Jukka Tamminen, OH3OJ oh3oj@kolumbus.fi, Tämän numeron painosmäärä 93 kappaletta ja pdf-jakelu
KEVÄTKOKOUS 25.03.2015 kello 18:30
Riihimäen Kolmoset ry:n tiedotuslehti Numero 1/2015 #77 3.03.2015 Riihimäen Kolmoset ry:n KEVÄTKOKOUS 25.03.2015 kello 18:30 Riihimäen ABC- liikennemyymälän kokoustiloissa (Kinturintie 2) Esillä sääntömääräiset
LisätiedotKEVÄTKOKOUS 20.3.2013 kello 18:30
Riihimäen Kolmoset ry:n tiedotuslehti Numero 1/2013 #73 4.3.2013 Riihimäen Kolmoset ry:n KEVÄTKOKOUS 20.3.2013 kello 18:30 Riihimäen ABC- liikennemyymälän kokoustiloissa (Kinturintie 2) Esillä sääntömääräiset
LisätiedotKEVÄTKOKOUS 23.3.2016 kello 18:30
Riihimäen Kolmoset ry:n tiedotuslehti Numero 1/2016 #79 2.3.2016 Riihimäen Kolmoset ry:n KEVÄTKOKOUS 23.3.2016 kello 18:30 Riihimäen ABC- liikennemyymälän kokoustiloissa (Kinturintie 2) Esillä sääntömääräiset
Lisätiedot25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================
25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi
LisätiedotSRAL:n kesäleirit, niiden järjestäjät ja kävijämäärät
SRAL:n kesäleirit, niiden järjestäjät ja kävijämäärät Koonnut Jari, OH2BU 1960 Solvalla Espoo Kakkosten Kerho ry, OH2AA Reijo, OH2EW 10.-18.7.1960 80 1961 Pohtimolampi Rovaniemi Napapiirin Yhdeksiköt ry,
Lisätiedot25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================
25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen
LisätiedotTimo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa
Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,
LisätiedotOppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi
EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan
LisätiedotITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN
TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko
LisätiedotVanha kenttä: 1987-1992
JYVÄS-GOLF HOLE-IN-ONE 1978-2010 Vanha kenttä: 1987-1992 1987 1 Matti Tikkinen väylä 6 1988 2 Tuomo Kilpeläinen väylä 8 1989 3 Jaakko Nieminen väylä 6 4 Pertti Virtanen väylä 4 5 Sami Rantakari väylä 6
LisätiedotJäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere
Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen
LisätiedotKITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008
KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo
LisätiedotISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,
ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261
LisätiedotERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella
LisätiedotIlmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009
Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan
LisätiedotOH3AC BULLETIINI NUMERO: LUKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1/2015 Pekka, OH3JMJ Su 18.1.2015
OH3AC BULLETIINI NUMERO: LUKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1/2015 Pekka, OH3JMJ Su 18.1.2015 Tervetuloa kuuntelemaan Lahden Radioamatöörikerho ry:n, OH3AC; vuoden ensimmäistä bulletiiniä. Tänään 18.1. viettää nimipäiväänsä
LisätiedotPohjois-Savon pm-hirvenjuoksu
Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 23.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 2 Haapamäen hs 281 (18:07) 260 (-9m/-11m) 576 (96) 1117 2. Ruuskanen Ari 1 NUMA 273 (19:22) 276 (+5m/+7m) 564 (94) 1113
LisätiedotJäsenkysely 2011 tulokset
Jäsenkysely 2011 tulokset Riihimäen Kolmoset ry OH3AD Koostanut Marko Saarela OH3S Yleistä jäsenkyselystä Toteutettiin helmi-maaliskuussa 2011 Paperi- ja internet-vastausmahdollisuus Paperikysely postitettiin
LisätiedotTyöharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014
Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,
LisätiedotJäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere
Jäsentiedote 2/2017 Sääntömääräinen syyskokous 29.11.2017 Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Lähde: http://www.tampere.fi/tilakeskus/rakennuttaminen/kaynnissaolevatrakennushankkeet/tesomanjaahalli.html
Lisätiedot1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS
Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106
LisätiedotNimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S
Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni
LisätiedotMAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki
MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5
LisätiedotRUL:n ampumamestaruuskilpailut
Mikkeli, Kyrönpellon rata 17. - 18.08.2013 11:41:53 25m Isopistooli, sarja H 1. Ari Meinander KYM 97 96 96 289 97 95 94 286 575 2. Marko Talvitie E-PO 92 92 92 276 99 97 99 295 571 3. Juha Virtanen KYM
LisätiedotSija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.
OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion
LisätiedotTervetuloa rippikouluun!
Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.
LisätiedotKuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling
Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata
LisätiedotBEST LEIRIKOULU EVER! 2014
BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä
Lisätiedot10. VUOSIKOKOUS 6. 2. 1975. oil koonnut paikalle Nuorisctalolle 22 jasenta,kokonaisjasenmaarun
10. VUOSIKOKOUS 6. 2. 1975 oil koonnut paikalle Nuorisctalolle 22 jasenta,kokonaisjasenmaarun ollessa 54.Kerhon uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Tapani 2BMV,varapuheenjohtajana jatkaa Onni 2ET, sihteerina
LisätiedotIitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,
LisätiedotRASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10
RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP
LisätiedotTyössäoppiminen Saksan Rietbergissä
Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson
LisätiedotTOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 9.10.2010 klo 15.15 Paikka: Läsnä: Hirsiaho, Toivakka Jukka Heinonen Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen Tuomas Hokkanen Sari Puikkonen Ronja Hokkanen
LisätiedotJulkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry
ETELÄ-POHJANMAA 2015 KESÄKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Toukokuun RIA-ilta 6 RIA-viesti 6/2015 7 Syysmatka Amsterdamiin info ja ilmoittautuminen
LisätiedotHirvenjuoksun ISM-kisa
Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)
LisätiedotTEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU
TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän
LisätiedotClassic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)
1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5
LisätiedotKiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 1/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo/ Jääkärisali Aika: 26.4.2014 klo 11:00 alkaen Tilaisuuden kesto noin tunnin Esityslista Kaartin
LisätiedotJÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
LisätiedotDC- yhdistyksen hallituksen kokous 2 / 2013
DC- yhdistyksen hallituksen kokous 2 / 2013 Aika 18.2.2013, 17.18 19.15 Paikka Läsnä DC- yhdistyksen toimisto, Harkkoraudantie 10, Hki Arho Ari Heilala Hannu, puheenjohtaja Jaakkola Mikko Pohjola Kari
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
LisätiedotRata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M
Eräluettelo sarjat N, M, M20, M18 klo 09.00 Erä 1 (nopeat klo 10.20) klo 09.20 Erä 2 (nopeat klo 10.40) Rata 1 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 38 Korkeela Jarkko K-64 M 28 Ylikojola Reijo IlmA M 76 Lindstedt
LisätiedotJ. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?
TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,
LisätiedotSäkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)
1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03
LisätiedotTurun Seudun Wanhat Toverit
Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia
LisätiedotKIRJOLAN KOULUN KERHO-OHJE Soveltuvin osin käytössä myös Saaren koululla
KIRJOLAN KOULUN KERHO-OHJE Soveltuvin osin käytössä myös Saaren koululla Koulun kerhotoiminta on säännöllistä, suunnitelmallista ja tavoitteellista. Kerhoissa toimitaan turvallisesti ja hyviä käytöstapoja
LisätiedotMISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?
1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.
LisätiedotTKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro
TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19
LisätiedotTAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
LisätiedotHän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
LisätiedotIlma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI
Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa
LisätiedotPm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo
Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs
LisätiedotJÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa
Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...
LisätiedotPERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta
Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen
LisätiedotSM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam
SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava 18-19.7.2010 Järj. Lahden OnkiTeam Erä1 Erä2 Sij Kilpailija Seura Sarja Paikka Paino Pist Paikka Paino Pist. Yht.paino Yht.Pist. 1 Lasse Laukkarinen Fish m D67 1781 1 E86
LisätiedotIitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,
LisätiedotTuttuja hommia ja mukavaa puuhaa
Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä
LisätiedotHeippa. Jari Vanhakylä
1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen
LisätiedotTERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden
LisätiedotTervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10
SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle
LisätiedotPm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,
Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen hs 582 (-1m/+3m/+1m/-4m)
LisätiedotCW-kilpailuun osallistui 65 eri asemaa, joista 48 lähetti lokinsa. Yhteensä yhteyksiä pidettiin n. 4094 kpl, joista 3797 (93 %) tuli tarkastukseen.
1 of 6 2.6.2011 10:22 Subject: [CCF] Suomen Mestaruus-Kalakukon CW-tulokset From: Pohjois-Karjalan Radiokerho Date: Wed, 11 May 2011 21:50:43 +0300 To: ccf *Suomen
LisätiedotObjektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.
Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).
LisätiedotMiten minä voisin ansaita rahaa
Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella
Lisätiedot5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )
1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964
LisätiedotPm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä,
Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Single Competitor Competitions Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen
LisätiedotSUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
LisätiedotTervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?
Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.
LisätiedotHyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:
Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan
LisätiedotOPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3
LisätiedotReserviupseeriliiton ampumamestaruuskilpailut. Tuusula, Hyvinkää
Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja H 1. Ltn Jarmo Järvelä P-H 99 100 96 98 97 98 588 2. Vänr Antti Puhakka Kym 98 95 97 98 100 98 586 3. Ltn Kalle Hasu Kym 95 100 95 99 97 96 582 4. Vänr Olli Kontu Var
LisätiedotOH1AA JÄSENLEHTI 2/99 TURUN RADIOAMATÖÖRIT RY. Kerholehdykkä 1/99 1
TURUN RADIOAMATÖÖRIT RY OH1AA JÄSENLEHTI 2/99 Kerholehdykkä 1/99 1 HUOMIO KAIKKI ANTENNITTOMAT HAMSSIT! OH1AA:n kesä-qth:ssa järjestetään kesän aikana kerhoiltoina antenninrakennuskurssit. Jos nyt havaitset
LisätiedotMuistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00
Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla 16.2.2010 alkaen klo 10.00 Erittäin sumuisena helmikuun kolmannen tiistain aamupäivänä ajeli runsaslukuinen senioripoliisijoukko
LisätiedotLyöntipeli Scratch Pelaaja Seura Tulos Pelaaja Diskattu Syy
Lyöntipeli Scratch Pelaaja Seura K1 K2 Tulos 1. Laitala Jarmo KoG 80 79 159 2. Lehtokorpi Keijo MGS 85 86 171 3. Tanskanen Jussi AG 87 85 172 4. Nykänen Jouni KG 85 89 174 5. Ojanen Kari KGM 90 89 179
LisätiedotTERVETULOA RIPPIKOULUUN!
TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla
LisätiedotEtelä-Pohjanmaan Senioripoliisit
Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu
LisätiedotPalvelusasekilpailu Kilpailijat L a j i t
ResUL:n Palvelusasekilpailu KEURUU 13.7.2013 Kilpailijat L a j i t Amp Nro Arvo Nimi Piiri PA 1 PA 2 PA 3 PA4 suor. 1 Anttila Jari E-HÄ X X X X 4 2 Ehtonen Markku E-HÄ X X X X 4 3 Kilpinen Timo E-HÄ X
LisätiedotKUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT
1 Asunto Oy Nakkilan Tarhakoto 100 % Janika Löfbacka Kirsi-Marja Auvinen (Sakipa Oy Isännöinti) Eero Rantala pj. Eeva-Anneli Pulska (asukasjäsen) Petri Nurminen vast. toimii Aino Lepistö varsinaisessa
LisätiedotPORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet
PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,
LisätiedotIitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070
LisätiedotPELAAJAT JOUKKUEITTAIN
PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS
LisätiedotKatsastus. Yksilökilpailut. Nilsiä,
Katsastus Nilsiä, 01.02.2015 Yksilökilpailut M 1. Räisänen Heikki 8 PK 300 (30:25) 280 (-7m/+3m) 546 (91) 1126 2. Lemmetty Timo 11 Haapamäen hs 294 (31:24) 248 (-18m/-8m) 546 (91) 1088 3. Kajan Antti 1
LisätiedotVaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.
Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan
LisätiedotLänsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut
Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi
LisätiedotOTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli
1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli
LisätiedotANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.
ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti
LisätiedotPm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo
Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 16.06.2018 Yksilökilpailut Kävely alle 65 Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pekkarinen
LisätiedotItä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen
http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1
LisätiedotOH1AA JÄSENLEHTI 3/2001 TURUN RADIOAMATÖÖRIT RY PIKKUJOULUT 13.12.2001
TURUN RADIOAMATÖÖRIT RY OH1AA JÄSENLEHTI 3/2001 PIKKUJOULUT 13.12.2001 Tere Teille kaikille! Kiitokset osanotosta Markun siunaustilaisuuteen! Oli hyvin merkityksellinen menetys yhdistyksellemme kuten jäsenillemmekin
LisätiedotEläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot
Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot METSÄSTYSHIRVI Erä 1 klo 1030 Sarja M60/50 1. Vahala Matti M50 Kymenlaakso 2. Väistö Martti Pohjois-Karjala 3. Havukainen Pekka Pohjois-Karjala 4. Hollmen Ilkka
LisätiedotPm-hirvenjuoksu. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,
Pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 18.07.2015 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 80 Haapamäen Hs 558 (-1m/+12m/-6m/-2m)
LisätiedotTIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
LisätiedotEtelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry
ETELÄ-POHJANMAA 2018 TAMMIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 RIA-Ilta ja Sarkamessujen jäsenetu 6 Ikaalisten kylpylän huoneiston
LisätiedotVeteraani CUP 25-29 v. 2010
Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura
LisätiedotISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,
ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)
Lisätiedot25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60
25m Pienoispistooli 60 ls sarja H 1. ylil Meinander, Ari Kym 95 95 96 97 96 99 578 vänr Alanko, Ville- 2. Veikko E-Häm 94 95 96 91 97 96 569 49 3. ylil Talvitie, Marko E-Poh 93 94 90 97 99 96 569 45 4.
LisätiedotTUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät
TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi
LisätiedotClassic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)
1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00
LisätiedotArvoisat kiltasisaret ja -veljet!
VIESTIKILTOJEN LIITTO RY. Hallitus KUTSU Riihimäki 2.11.2017 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 25.11.2017 klo 12.00 alkaen Riihimäen
LisätiedotKeskiviikko
Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen
Lisätiedot