KEVÄTKOKOUS kello 18:30
|
|
- Annikki Härkönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Riihimäen Kolmoset ry:n tiedotuslehti Numero 1/2015 # Riihimäen Kolmoset ry:n KEVÄTKOKOUS kello 18:30 Riihimäen ABC- liikennemyymälän kokoustiloissa (Kinturintie 2) Esillä sääntömääräiset asiat Tervetuloa kauempaakin kokoustamaan ABC:lle ja nauttimaan legendaarisista radioaktiivisista pullakahveista. Myös kutkuttavan jännittävä * Kerhoaktiivin 2014 valinta * Räyskälä 2015 tulee - oletko valmis?
2 Kerhomme talous on pysynyt pitkään vakavaraisena ensisijaisesti rohkeutemme ansiosta. Vuosikymmenestä toiseen OH3AD on rohkeasti asettunut järjestämään SRAL ry:n tapahtumia ja tarkalla taloudenpidolla olemme voineet niistä saada rahoitusta toimintakulujamme kattamaan. Jos kerhomme pitäisi maksaa tilavuokrat yms. kerhon kulut pelkillä jäsenmaksuilla, niin emme pysyisi kovinkaan kauaa taloudellisesti pystyssä tai ainakin jäsenmaksuja kerättäisiin monta kertaa vuodessa... Edellä mainittua vasten haluan kohottaa katseen tähän vuoteen. Tempaisemme ensin järjestämällä tuolloin ohjelmallisen SRAL ry:n kevätpäivän jo perinteisiksi muodostunein menoin Hyrian ammattikoululla Sakonkadulla. Tilaisuuteen tarvitaan jälleen talkooapua kirpputorin, infopisteen ja muiden järjestelyjen toteuttamiseksi. Seuraava kova ponnistus on Räyskälän kesäleirin järjestäminen heinäkuussa, varsinaisten leiripäivien sijoittuessa ajankohdalle Tuohonkin ponnistukseen tarvitaan talkooväkeä, jotta leirijärjestelyt onnistuisivat kuten edellisillä kerroilla. Kaikille kerhon jäsenille löytyy sopivaa talkoopuhaa näistä tapahtumista joten toivotan kaikki joukolla mukaan kevään kerhoiltoihin tapahtumia suunnittelemaan. Syksyllä toteutetaan ansaitusti kerhon perinteinen kevätretki jonnekin mielenkiintoiseen kohteeseen. Matka on koko kerhon yhteinen retki ja nämä ovatkin olleet viime vuosina mukavan suosittuja kerhoaktiviteetteja. Tavoitteena koitetaan pitää että kerhon talkooväkeä voitaisiin jälleen myös retkellä huomioida pienenä kiitoksena tapahtumien järjestelytöistä kuluneella kaudella. Kerhotilojen osalta on viime aikoina saatu jälleen kaappeja tyhjennettyä turhaksi käyneestä tavarasta ja kunhan lumi- ja jäätilanne antaa periksi on tekeillä pieniä antennien parannustöitä kerhoaseman osalta. Erkylän 2m toistin OH3RAR on menestyksekkäästi siirretty uuteen mastoon ja eikä Puujaan APRS-noden tai Paljaskallion 70cm RNET-toistimen osalta ole viime aikoina esiintynyt minkäänlaisia palvelukatkoksia. Kiitokset kaikille näiden ylläpitoon osallistuneille kerholaisille! Keskiviikkojen kerhoiltojen kävijämäärät ovat viime vuosina vakiintuneet noin henkilön tasolle. Tämä on varsin kiitettävä määrä vierailuja, toivottavasti varsin moni kerkeääkin vuoden aikana piipahtamaan kerhoilloissa jutustelemassa ja kahvittelemassa kerholaisten kesken. Kerholla törmätään! PUHEENJOHTAJAN JORINAT 73 DE peejii Marko Saarela OH2LRD
3 Terveisiä kerhomme Pepa-ryhmältä! Viime vuona meillä oli hälytyksiä kolme etsintähälytys Ryttylään peruuntui ennen kuin ryhmämme ehti aktivoitua, olimme Hausjärvellä etsimässä henkilöä ja osa ryhmämme jäsenistä oli etsimässä henkilöä Tuusulassa. Pepa-ryhmämme on hälytysvalmiudessa 24/7 eli lähdemme liikenteeseen mihin vuorokauden aikaa tahansa. Viranomaiset hälyttävät ryhmämme toimintaan. Ryhmämme pepa-kalusto käsittää pääasiassa jäsenien omia henkilökohtaisia viestivälineitä ja ajoneuvokalustoa, mutta onneksi kerhomme tukee pepa-ryhmäämme mm. hankkimalla radiopuhelimia, antenneja jne. Lisäksi kerhohuoneistomme radiopuhelin- ja antennikalustoa on parannettu, jotta kerhohuoneemme voi jopa toimia maakunnallisena viestikeskuksena. Yhtenä suurena satsauksena on ollut Erkkylän toistimen muutto toiseen osoitteeseen ja sen käyttökuntoon laittaminen tätä toistinta tullemme tulevaisuudessakin käyttämään, koska tilapäisellä viestikeskuksella on rajallinen kuuluvaisuus. Tällä hetkellä kerhomme pepa-ryhmällä on projektina APRS-laitteiden kehittäminen ja soveltaminen pepa-toimintaan OH3EKF:n johdolla (eli Late tekee ja me käytämme, Kiitos Late). Projekti on loppusuoralla, koska osa laitteista on jo koekäytössä ja loput ovat loppuviilausta vaille. Tällä systeemillä tulemme näkemään paremmin missä etsintäryhmät liikkuvat ja pystymme jopa ohjaamaan heitä uusiin tehtäviin. Pepa-ryhmämme on saanut lisää vahvistusta kerhomme jäsenistöstä, joten tällä hetkellä meitä on 11 henkilöä. Osa ryhmämme jäsenistä menee Vapepa Riihimäen paikallistoimikunnan järjestämälle viestikurssille saamaan oppia Vapepan viestitoiminnasta. Jos kiinnostuit asiasta, niin ota yhteyttä kerhomme pepa-manageriin OH3SW OH3SW, Timo Ilkka, OH1LXF säätämässä OH3RAR:n siirtoprojektissa
4 Turva-kriisiviestitystoiminta tarkoittaa radioamatöörien valtakunnallisen viestiverkon ylläpitoa poikkeusoloissa. Pääasiassa toiminta käsittää sähkö- tai televerkon vikatilanteessa viranomaisten viestiverkon viestityksen ja tarvittavan varavoiman ylläpidon. Riihimäen Kolmoset on osallistunut useina vuosina menestyksekkäästi Turvaharjoituksiin. Kunta-asemat ovat olleet äänessä Hausjärvellä, Lopella ja Riihimäellä. Alueemme keskusasema Riihimäellä on ollut yhteydessä valtakunnan verkkoon Kanta-Hämeen johtoaseman kautta, joka on sijainnut Hämeenlinnassa. Kuntaasemat pyritään sijoittamaan mahdollisimman lähelle pelastusviranomaisia, terveyskeskuksia tai sairaaloita. Yhteyksien tarvitsijoita saattaa kunnassa olla useita, joten liikkuvat autoasemat soveltuvat hyvin kunta-asemiksi. Radioyhteydet pidetään digitaalisilla lähetysmuodoilla, sekä tarvittaessa puheella. Kunta-asemien yhteydet hoidetaan pääasiassa kahdella metrillä, kuten myös keskusaseman ja johtoaseman välinen yhteys. Kunta-asemien etäisyydestä riippuen tarvittaessa on mahdollisuus siirtyä myös HF:lle. Turva-organisaatio etsii tällä hetkellä digitaalista lähetemuotoa, joka sopisi parhaiten tämän kaltaiseen turvaviestintään. Käytössä on ollut yleensä RFSM ohjelmisto, mutta muitakin digitaalisia ohjelmistoja on kokeiltu. Tammikuussa testattiin Winlink-2000 järjestelmän sopivuutta 44 aseman kesken. Viestejä lähetettiin yhden viikonlopun aikana noin 2000 kappaletta. Riihimäellä oli äänessä kaksi winlink-asemaa. Ensikokemukset Winlinkistä olivat positiivisia. Kerhomme on tarkoitus perustaa Turva-ryhmä, joka harjoittelee säännöllisesti yhteydenpitoa ja osallistuu Turva-harjoituksiin. Jos olet kiinnostunut turva-toiminnasta, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen tai Juvosen Timppaan s ä h k ö p o s t i l l a : oh3sw@sral.fi. Lisäinfoa löytyy osoitteesta OH3HS, Timo TURVAterveisiä
5 OttoJussi murisee QSL kortti on harrasteemme tapa kuitata syntyneen yhteyden todenperäisyys. Samalla se on mahdollisuus kertoa oman aseman kalustuksen lisäksi itse operaattorista ja hänen arvoistaan radioamatöörimaailmassa. Parhaimmillaan kortti palauttaa mieliin tuokiokuvina kovimpien vääntöjen takana olleet onnistumisen tunteet. Kaikkihan muistavan sen ensimmäisen QSO:n tai vastaavasti sen viimeisen puuttuvan zonen kahdeksallakympillä. Oma tarinansa on sitten kortin tarpeellisuus todistavana materiaalina erilaisiin awardeihin kuten DXCC, WAZ, IOTA, RDA, DOK jne. vain pintahipaisuna. Näistä mm. IOTA edellyttää parinteistä korttia saaren kuittaamisen hyväksymiseksi. Kuuluisa DXCC hyväksyy tänä päivänä myös LoTW:n kautta kuitatut yhteydet, joka tarkoittaa kahden sähköisen lokin synkronointituloksena syntynyttä todistettavuutta. Miksi sitten enää ylipäätänsä lähetellä vanhanaikaisia kortteja, jos auvoinen bittitaivas hoitaa homman hetkessä? No ainakin siksi, että vanhin ja kuuluisin sähköisiin lokeihin perustuva kuittausjärjestelmä eli LoTW (Logbook of The World) voi tarjota vain osan kuittauksista eli vain niiltä, jotka jaksavat, viitsivät, haluavat jne. ladata QSOnsa tuohon järjestelmään säännöllisesti. Esimerkkinä allekirjoittaneella on ko. järjestelmässä kaikki vuodesta 1995 eteenpäin olevat tietokonelokien aikaiset yhteyttä, joita vastaa kuittausta eli vajaan 28 prosentin vastaustaso. Se ei kuulosta kovalta prosentilta, varsinkin jos sitä katselee awardien kerääjän vinkkelistä. Paperikorttien vastausprosenttia en uskalla arvailla, mutta uskon perstuntumalta ja toivon, että edelleen ylittää tuon kolmanneksen rajan. Lisäksi löytyy järjestelmänä uudempi eqsl, jonka yhteydet kelpaavat WAZ:n keräämiseen perinteisistä suurista awardeista. On toki olemassa vielä ClubLog, HDRLOG, jne. Näiden järjestelmien tuottama materiaali (jos nyt jotain ulos saa) on enemmän kuriositeettia kuin mitään muuta. Jos esim. keräät tai aloitat keräämään DXCC todistetta tarvitset todennäköisesti sekä paperikortteja, että LoTW:n apua saadaksesi hyväksynnät kasaan. Suorilla kirjeitse tapahtuvilla korttipyynnöillä pääse myös tietysti pitkälle, mutta siinä vaiheessa kun aletaan kerätä DXCC:tä useammalla bandilla ja modella alkaa ainakin kustannukset tulla vastaan jos ei mikään muu. Maksavathan toki kortitkin, joskin niiden hinta on viimeistään EU:n laajennuttua itäisempiin territorioihin tuonut erittäin kilpailukykyisiä ja hintaisia painotuotteiden tarjoajia esille, suurin osa vielä ihan luotettavia. Niin ja ne postikuluthan ovat SRAL:n jäsenmaksuetuna periaatteella mitä enemmän käytät sitä enemmän säästät. Älkäämme siis tappako välinpitämättömyydellä vanhaa hyvää tapaa ja keräilijöiden intohimoa, puhumattakaan awardien kerääjien syöksemisestä masennuksen kierteeseen. Jos ei muuten niin vastaa edes tuleviin QSL kortteihin jooko? Jukka, OH3OJ
6 Riihimäen Kolmosten toistimen OH3RAR duplekseri Erkylän linkkitorni on saanut purkutuomion. Tornin viereen on noussut teräsmasto, josta olemme saaneet paikan antennille. Tornin vieressä olevassa uudessa laitetilassa on paikka 2 m toistimelle. Keskiviikkona tornille ajoi pienessä pakkasessa iskujoukko Pauli OH3ENM, Late OH3EKF, Risto OH3UU ja Reino OH3MA siirtämään toistimen laitteet uuteen laitetilaan. Siirrosta kerrotaan tarkemmin maaliskuun Vipusessa. Siirron yhteydessä muuttui antenniratkaisu kahdesta antennista yhden antennin ja duplekserin rakenteeksi. Antennihaaroitukseen on lisättävä lähetin- ja vastaanotinhaarojen yhdistäminen ja samalla on tarkastettava suodattimien viritys. Siispä tuleva dupleksiosuus matkasi OH3MA:n säätämöön muokkausta varten. Laitetilassa on ULA-lähettimien vastaavantapainen lähettimien yhdistysvempain. Kuvassa on mallia yhdistämiseen, tosin tuo versio käyttää kaistasuodattimia yhdistämiseen, mutta periaate on muuten sama eli "väärällä" taajuudella oleva suodatin on likimain oikosulku ja se näkyy neljännesaallon johdon päässä suuri-impedanssisena ja voidaan kytkeä toisen johdon rinnalle, tuossa kuvassa kaikki neljä yhteen pisteeseen. Kuten Vipusen jutusta selviää vastaanottohaaran suodatus on rakennettava uudelleen. Vihjeitä rakentamiseen löytyi jutusta, jonka on kirjoittanut Jacques Audet VE2AZX /1/. Siitä selvisi, että pelkillä induktiivisilla luupeilla ilman jippoja ei synny lähetyspuolen suodatinta. Tarvitaan jokin kapasitiivisen kytkennän toteutus. Suoraviivaisin on kaistanpäästö kaistanestosuodatin, jossa kytkentäluupin kanssa sarjassa on kondensaattori. Tuollainen luuppi pönttöön laitettuna saa aikaa suodattimen, jolla on päästökaista ja kaksi estokaistaa. Toinen päästökaistan vieressä oleva estokaistoista tarvitaan duplekserissa ja toinen kauempana päästökaistan toisella puolella oleva on lisäbonus. Neljän tuuman alumiiniresonaattorit jäävät toiseksi jykevimpiin pönttöihin nähden ja sain mittaamalla hyvyysluvuiksi noin Mittaustarkkuus tosin jättää toivomisen varaa. Lähetinsuodattimessa tarvitaan estoalue päästökaistan alapuolelle lähelle päästökaistaa, niin luupin sarjapiiri viritetään päästökaistan yläpuolelle n. taajuudelle MHz. Vähän harhaanjohtavaa! Estokaistan etäisyys päästökaistasta riip-
7 puu luupin sarjaresonanssitaajuudesta ja luupin kytkennän voimakkuudesta pönttöön. Suodattimen perusviritys tehdään pöntön taajuussäädöllä ja kaistanestotaajuus sekä luupin sarjaresonanssitaajuudella että kytkennän tiukkuudella. Kun kaikki kolme ovat kohdallaan, niin seisovan aallon suhde, kaistanpäästö- ja kaistanestotaajuudet ovat optimissaan. Eri säädöt vaikuttavat jonkin verran toisiinsa ja päästökaistalla voi tehdä kompromissia vaimennuksen ja seisovan aallon suhteen osalta. Toisaalta luupin resonanssitaajuus ja kytkentäkerroin antavat mahdollisuuden tehdä kompromissin estotaajuuden ja päästötaajuuksien vaimennusten osalta. Kaupallisissa ratkaisuissa kaistanestotaajuuden hienoviritys tehdään luupin sarjakonkalla. Kytkentäkertoimen kasvattaminen siirtää estotaajuuksia kauemmaksi päästötaajuudesta ja päinvastoin. Kokeillessa tuli ilmi, että kytkennän säätö luuppia pyörittämällä toimiin kohtuullisen hyvin, jolloin sarjakonkan ei tarvitse olla hienosäädettävä. Rakensin tuolla periaatteella uuden konkilla varustetun kytkentälenkin lähetinpuolen suodatinpönttöön kuva 1. Lopullisen rakenteen tulee olla varsin stabiili, joten lopullinen mekaaninen ratkaisu vaatii vielä hiomista. Mittauksessa konkka oli 12,9 pf ja kela 81,2 nh eli laskettu resonanssi 156 MHz ja mitattu 153,9 MHz, ero johtuu Smithin kartan pyörityksen likiarvoista. Alustavasti näyttäisi, että päästään yli 25 db estovaimennukseen ja alle 1 db päästövaimennukseen yhdellä pöntöllä. Kokonaisestovaimennus lienee n. 55 db kahdella pöntöllä eli tarvitaan kolmas pönttö, jonka Ilkka OH1LXF ystävällisesti lahjoitti. Tuon lisäksi ketjussa on kaistanpäästösuodatin, jonka vaimennus lähetystaajuudella on 7 db, jolloin neljännesaallon kytkentäkaapelin kanssa kokonaisvaimennus lienee db. Metallityöpuurtamisella syntyi tukevampi versio luupista konkkineen. Käytin 10 mm levyistä kuparinauhaa uudessa luupissa. Sen induktanssi jäi pienemmäksi vaikka lisäsin pari senttiä pituutta 90 mm asti. Siitä aiheutui resonanssin nousu yli 160 MHz taajuudelle. Korvasin säätökonkan kahdella n. 10 pf konkalla, jolloin pienin resonanssitaajuus putosi 123 MHz tienoille. Taitaa riittää riittää viritykseen jopa vastaanottohaaraan. Seuraavaksi on koe pönttöön asennettuna. Näyttää siltä, että luupin suuruus on turhan iso, koska sopivan kytkentäkertoimen saamiseksi luuppi on lähes magneettikentän suuntainen ja säätö on jyrkkä.
8 Lyhensin luupin pituudeksi 75 mm ja mittasin eri sarjaresonansseilla saavutettavan esto- ja päästövaimennuksen. RX-haara Tulos näkyy kuvasta. Alempi käyrä on mittaustulos. Ylempi käyrä on mallinnuksen tulos. Ero johtunee mallin liian pienistä Q arvoista. Oleellista on, että päästövaimennus kasvaa voimistuvasti estovaimennuksen kasvaessa. Siinäpä lähettimen haara. Seuraavana on vastaanotinhaaran tutkiminen. Ensin mitattiin toiminta muokkaamatta suodatinta mitenkään. Estovaimennus oli 42 db, päästövaimennus 0,46 db ja SAS 1,15. Yhden pöntön osalta mittaus osoitti estovaimennuksen olevan 17 db ja päästövaimennuksen olevan 0,28 db. Säätämällä kytkennän voimakkuutta ei löytynyt parempia lukuarvoja. Koko vastaanottosuodatin ei ollut tässä vaiheessa käytettävissä, mutta kaistanpäästöpönttö ei oleellisesti lisää vaimennusta lähetystaajuudella. Kahdella pöntöllä saavutettava estovaimennus ei taida olla riittävä lähetystaajuudella yhden antennin duplekserikäyttöön. Teoreettisen tarkastelun perusteella sarjapiirin käyttö kytkentäelementtinä näyttää antavan paremman estovaimennuksen ja kokeilua varten viritin sarjapiirin resonanssitaajuuden vastaanottotaajuuden alapuolelle. Käytetyt pöntöt ovat 0,6 m pitkiä. Tulokset olivat samanlaisia kuin lähetinpöntöllä eli sarjapiirin resonanssitaajuudella voidaan vaikuttaa estovaimennukseen päästövaimennuksen kustannuksella. Tein amatööriperiaatteella useita erimittaisia luuppeja konkineen ja mittausten perusteella yritin löytää sopivaa yhdistelmää, jolla päästövaimennus olisi kohtuullinen ja estovaimennus riittävä. Luupien pituudet olivat mm Joillakin luupeilla viritys oli varsin kriittinen ja tuntui kuin olisi halottava luupin kiertokulman asteita. Selvästi resonanssitaajuus oli pitkilläkin luupeilla liian suuri ja tarvitaan lisää konkkaa tai suurempi luuppi. Luupin suurentaminen samalla lisää kytkentäkerrointa ja viritys tulee kriittisemmäksi. Tässä välissä sain Ilkan OH1LXF lahjoittaman lisäpöntön, jonka pituus on 0,48 m, ja mittasin sen ominaisuuksia siinä vaiheessa hyväntuntuisella 89 mm pitkällä sarjapiirillä:
9 Sarjaresonanssi MHz Estovaimennus db Valitaan päästötaajuuden kokonaisvaimennukseksi alle yksi db, jolloin osien tulisi olla alle 0,33 db tai sinne päin. Tuohon vaimennukseen tulee lisää vastaanottimen kaistanpäästösuodatin noin 0,7 db Tähän mennessä on ilmennyt, että kondensaattoreita ei ole tarpeen säätää ja ne voidaan valita luupin resonanssitaajuuden perusteella. Resonanssitaajuus pönttöön asennettuna nousee muutaman prosentin, koska luupin induktanssi pienenee lähellä metalliseinää. Suodattimen kasaus Päästövaimennus db Mittailin eri tavoilla koaksiaalikaapelin nopeuskerrointa ja kaikki tavat jostain syystä osoittivat suurempaa lukua kuin kirjallisuudessa on ilmoitettu. Päädyin käyttämään arvoa v/c = 0,666. Tosin neljännesaallon mittaisten kaapelien pituus ei ole kovin kriittinen, koska ne eivät ole varsinaisia resonanssipiirin osia. Estotaajuudella ne toimivat "inpedanssi-inverttereinä" ja päästötaajuudella pelkkänä siirtojohtona. Tuon impedanssi-invertteriominaisuuden ansiosta pönttöjen yhteenkytkentä niillä lisää estovaimennusta noin 5 db. Jos sarjapiirin vastus estotaajuudella on kaksi ohmia, niin tuon 50 ohmin kaapelista tehdyn impedanssi-invertterin toisessa päässä se näkyy 125 ohmin impedanssina. Tuo muodostaa seuraavan sarjapiirin kahden ohmin vastuksen kanssa 36 db vaimentimen. Ilman neljännesaallon kaapelia toisen pöntön lisäys suurentaisi vaimennusta vain 6 db. Jos yhden pöntön vaimennus on 21 db ja kaapelin pituus on välillä 0,2 0,3 aallonpituutta, niin estovaimennuksessa menetetään alle puoli db. Simuloin koko estosuodattimen LTSpice-ohjelmalla /2/ ja tulos on oheiseissa kuvissa. Jatkuvalla piirretty viiva on lähetinhaara ja pilkkuviiva on vastaanotinhaara. Laajemman taajuusalueen kuvasta tulee hyvin ilmi kuinka estosuodattimella estoalueen ulkopuolella vaimennus on mitätön ja miksi tarvitaan myös kaistanpäästösuodatin. Valitettavasti tuo ohjelma ei suoraan näytä heijastuskerrointa tai seisovanaallon suhdetta ja minimi SAS taajuudet voivat olla eri kohdassa kuin päästötaajuudet. Tuossa simuloinnissa ei ollut mukana kaistanpäästösuodattimet, joista tulee lisävaimennusta estotaajuudella vastaanottohaarassa noin 12 db. Vastaanottohaaran lähetystaajuuden estovaimennuksen tavoitteena on päästä ainakin samaan kuin aikaisemmassa järjestelyssä ehkäpä 80 db. SAS Alempi estotaajuus MHz 107,3 24,1 0,39 1,13 111,3 40,6 125,1 28,5 0,77 1,22 130,3 37,5 130,5 30,5 1,15 1, ,5 Alempi estovaimennus db
10
11 Mittaustuloksia Mittasin duplekserin vastaanottohaaran Erkylään siirron jälkeen. Estoalueen leveys on suurempi kuin simuloinnissa ja mittauksessa säätämöllä. Ero johtuu pönttöjen virityksen muuttumisesta kuljetuksen takia. Vaimennus on kuitenkin vähintään halutun suuruinen, joten virityksen korjausta ei nyt tehty. Laajemmalla taajuusalueella näkyy miten vaimennus suurella osalla ULA-aluetta ylittää mittauslaitteen dynamiikan 16 bitin A/D-muuntimen takia. Keskiarvoistettu vaalea käyrä näyttää miten maksimivaimennus pysähtyy 90 db kohdalle. Luuppien sarjapiirin alempi estotaajuus on sopivasti ULA-taajuuksilla ja antavat yli 60 db suuruisen lisävaimennuksen pelkkään kaistasuodatinpönttöön verrattuna. Ilmeisesti ULA-alueen lisäsuodatin on tarpeeton. Päästövaimennusta koko vastaanottoketjusta tulee 2 db tai enemmän noilla pönttöjen virityksillä. Seuraavaksi olisi päätettävä yritetäänkö pienentää päästövaimennusta estovaimennuksen kustannuksella. Erkylän keikka Päätettiin kokeilla kuinka duplekseri tuollaisena pelittää ja iskujoukko Ilkka OH1LXF, Marko OH2LRD, Pauli OH3ENM, Late OH3EKF, Risto OH3UU ja Reino OH3MA kasasivat toistimen ja liittivät sen antenniin. Mittauksessa duplekserin vaimennukseksi tuli viisi db eli jossain taitaa vielä mättää. ULA-antennit maston huipussa ovat nyt huomattavasti kauempana toistimen antennista, joka on likimain maston puolivälissä 46 m korkeudella. Antennien välinen vaimennus on kasvanut niin suureksi, että ULA-lähettimet näkyivät antennikaape-
12 lin alapäässä tasolla -30 dbm. Uusintamittaus parin päivän päästä osoitti lähetinhaaran vaimennuksen olevan lähettimestä kiertoelimen, seisovan aallon sillan ja duplekserin kautta antenniin olevan 3,5 db. Lähettimen pitkähkön RG-223 kaapelin vaimennus oli puoli desibeliä. Jatkoajatuksia Ensimmäiset raportit kertovan toistimen toimivan ehkä jopa paremmin kuin ennen. Tuo osoittanee, että duplekserin estovaimennukset ovat riittäviä mahdollisesti turhan suuria. Etenkin vastaanotinhaaran vaimennusta voisi pienentää siirtämällä kytkentäluuppien sarjaresonanssitaajuudet huomattavasti alemmaksi tai käyttämällä induktiivisia luuppeja ilman sarjakondensaattoreita, koska ULA-lähettimet eivät häiritse samalla tavalla kuin aikaisemmin. Aikaisemmin lähetintaajuuden vaimennus vastaanottimeen oli 42 db ja antennien välinen vaimennus db eli yhteensä db. Tuon saavuttamiseksi yksittäisen pöntön estovaimennus nyrkkisäännön perusteella voisi olla noin 21 db. Silloin kokonaisvaimennukseksi tulisi kaistasuodatin mukaan lukien noin 1,3 db eli vajaa 1 db vähemmän kuin nyt, tuskin kannattaa. Lähettimen osalta on vaikeampi arvioida voidaanko lähetinhaaran estovaimennusta vastaanottotaajuudella pienentää oleellisesti, jotta päästövaimennus pienenisi. Alkuperäinen lähetinhaara ilman lähettimen kaistanpäästösuodatinta vaimensi vastaanottotaajuudella 10 db. Kaistanpäästösuodatin ja neljännesaallon kytkentäjohto voi lisätä vaimennusta noin 5 db. Antennien välisestä kytkennästä tuli noin db eli yhteensä noin db. Uudet simuloinnit antoivat tulokseksi seuraavan kuvan mukaiset pisteet. Avoimet ympyrät ovat erittäin häviöllisillä luupeilla ja oikean puoleisimmat lähes häviöttö-
13 millä luupeilla. Pöntön hyvyysluku on noissa laskelmissa Noissa simuloinneissa tuli ilmi, että suodattimessa on monta liikkuvaa osaa ja niiden asettelu kokonaisuuden kannalta on haastavaa. Kuvan pisteissä on optimoitu lähinnä päästövaimennus ja SAS voi olla yhden pöntön kannalta aika huono. Toisaalta kaksi pönttöä yhdistettynä neljännesaallon kaapelilla osittain kumoaa seisovanaallon suhteen huononemisen. 50 db estovaimennus vaatinee yhdeltä pöntöltä noin 22 db ja vaimennusta tulisi noin 0,5 db eli yli 1 db parannus lähetyspuolella voisi olla mahdollista. Paljonkos yhden desibelin lähetystehon lisäys nostaakaan toimintasädettä? /1/ /2/ OH3MA Postituslista ja jäsentiedot Muistathan kerhon aktiivisimman tiedotuskanavan eli postituslistamme (oh3ad-l@oh3ad.fi), joka tuo sähköpostiisi kerhomme jakelussa olevan ajankohtaisen informaation. Jos et vielä ole listalla mukana se käy helposti ilmoittamalla sähköpostiosoitteesi Markolle, OH2LRD (oh2lrd@sral.fi). Jäsentietojesi muutos käy myös helposti osoittamalla sähköpostisi Jormalle, OH3EX (oh3ex@sral.fi). Samalla voit kertoa haluatko jäsenmaksun tai kerholehden paperipostin sijaan ainoastaan sähköpostitse. Kun tunnet polttavaa halua tarttua kynään, niin älä tukahduta sitä tunnetta vaan siirrä tarina vaikkapa Wordiin, sähköpostiin jne. ja meilaa oh3oj@sral.fi osoitteeseen. Lehdykkämme Rixun Kolmonen ilmestyy puolivuosittain ja tarinasi ovat siihen aina tervetulleita. Myös artikkeliin liittyvä kuvamateriaali on omiaan elävöittämään tarinaa. Lukijoina alan ammattilaisia eli juttusi ja kokemuksesi kiinnostavat varmasti lukijakuntaamme.
14 OH3AD:n jäsenluettelo jäsentä, joista neljä kunniajäsentä Kunniajäsenet: OH3FKY Pohjolainen Jyrki OH3NDH Hakala Keijo OH3EX Heinonen Jorma OH3FMK Lehikoinen Juha OH3NFD Mäkinen Jouko OH3NH Kaipainen Kalevi OH3FOG Suonpää Mikko OH3NI Karjakoski Seppo OH3QL Kilpinen Olavi OH3FQB Hallikainen Seppo OH3NK Kelzenberg Norbert OH3RU Heinonen Heikki E. OH3GCI Siren Kauko OH3NZN Haitto Hannu OH3GLY Piho Kai OH3OJ Tamminen Jukka Jäsenet: OH3GPD Liski Juha OH3PYY Pyy Pekka OH1LXF Ronkainen Ilkka OH3GSH Mäkinen Jari OH3QH Hietanen Heikki OH2AWK Vanhala Kari OH3HBY Kettinen Petri OH3SW Juvonen Timo OH2AYW Koskinen Martti OH3HDR Kärkkäinen Kari OH3SX Saxlin Taisto OH2BAU Koivunen Mika OH3HMM Hallikainen Simo OH3UU Risto Lund OH2EKI Mynttinen Erkki OH3HOA Tiilo Minna OH3YY Virtanen Jouko OH2GCK Oinas Ritva OH3HS Kaipainen Timo OH3YZ Virtanen Aila OH2GLG Jussi Strömberg OH3HTR Juntunen Kari OH5HQN Koivuniemi Mika OH2GQW Himanen Tero OH3HVD Ikäheimonen Tuure OH5TM Lantta Marko OH2HDP Kytölaakso Jorma OH3HY Vesterinen Markku OH6MW Vepsäläinen Ari OH2HSB Oinas Väinö OH3JAJ Kurkela Lasse OH7JR Räisänen Jarmo OH2JIN Kinkamo Jukka OH3JF Tamminen Heikki OH7MRU Leinonen Pekka OH2JRP Raepuro Lauri OH3JO Ahonen Kauko OH8MSG Valkama Hannu OH2KNU Staack Petri OH3JP Suonpää J-P OH8MSM Lappalainen Jukka OH2KPP Häkkinen Matti OH3KBE Okkonen Jouni OH8WM Wirtanen Marko OH2LRD Saarela Marko OH3KBG Simonen Kauko Heinonen Jouni OH2LQJ Nurminen Juha OH3KDO Kostamo Jorma Hjelm Joni OH2NC Sarnet Kalevi OH3KGE Jetsu Antti Kelzenberg Erika OH2RL Anttonen Veikko OH3KHP Jaakkola Kaarle Kelzenberg Hermann OH3AVG Hartikainen Erkki OH3KYJ Haitto Tuomas Laakkonen Jani OH3AZL Nurminen Matti OH3KZB Heinonen Valtteri Laakkonen Sami OH3BQX Luukko Seppo OH3LK Laakkonen Jarkko Laakso Mikko OH3EGY Pyykkönen Matti OH3LSX Jetsu Olavi Liski Joonatan OH3EKF Nikkanen Lauri OH3MA Talarmo Reino Pesonen Sari OH3EKP Paukkola Jaana OH3MF Aalto Rauno Rauhala Keijo OH3ENM Gäddala Pauli OH3MIG Rantapelkonen Jari Siren Pirita OH3EOA Tamminen Tero OH3MKH Sunikka Seppo Sirén Santtu OH3ET Salminen Toni OH3MUS Viitanen Jouko OH3FFV Valkonen Harri OH3MVZ Anttila Juha OH3FGV Piittinen Ari OH3NCH Simonen Risto
15 OH3AD:n hallitus, toimihenkilöt ja tehtäväjako kaudelle 2015 Hallitus: Marko Saarela OH2LRD Jukka Tamminen OH3OJ Jorma Heinonen OH3EX Kalevi Sarnet OH2NC Jukka Suonpää OH3JP Reino Talarmo OH3MA Timo Juvonen OH3SW Tehtäväjako ja toimihenkilöt: Puheenjohtaja Marko Saarela OH2LRD Varapuheenjohtaja Jukka Tamminen OH3OJ Rahastonhoitaja ja jäsenrek. Jorma Heinonen OH3EX Kerhon QSL manageri (saap.) Jukka Suonpää OH3JP (läht.) Jukka Tamminen OH3OJ SRAL QSL toimisto Kai Piho OH3GLY Taisto Saxlin OH3SX Kilpailumanageri Jukka Suonpää OH3JP APRS/pakettiradio-toistimien Lasse Kurkela OH3JAJ hoitaja / valvoja PEPA- manageri Timo Juvonen OH3SW JOTA manageri Timo Kaipainen OH3HS Turvallisuusviestintä Timo Kaipainen OH3HS Toistinasemien tekninen tuki Marko Wirtanen OH8WM tekninen tuki Marko Saarela OH2LRD valvoja (2m) Seppo Hallikainen OH3FQB valvoja (70cm) Kai Piho OH3GLY Koulutustuki Marko Saarela OH2LRD Kalustovastaavat Jukka Suonpää OH3JP Timo Juvonen OH3SW Sihteeri Reino Talarmo OH3MA Rixun Kolmosen taitto Jukka Tamminen OH3OJ WWW sivujen tekn. tuki Mr Wyn Williams
16 Kädessäsi olevan julkaisun materiaalit ja painatuksen Sinulla tarjoaa: DataIt se alueensa palvelevin Datait Oy on perustettu 2011 vuoden lopulla kahden sen aikaisen työntekijän ostettua samalla paikalla sijainneen Datasky Oy:n Riihimäen toimipisteen liiketoiminnat. Tavoitteenamme on ylittää asiakkaidemme toiveet sekä odotukset olipa kyseessä kuluttajan tai yritysasiakkaan pieni tai suuri murhe tai ongelma. Tavoitteenamme on olla helposti lähestyttävä ja Suomea, ei tietokonetta, puhuva, mutta kuitenkin ammatti-taitoinen yhteistyö-kumppani.
KEVÄTKOKOUS 23.3.2016 kello 18:30
Riihimäen Kolmoset ry:n tiedotuslehti Numero 1/2016 #79 2.3.2016 Riihimäen Kolmoset ry:n KEVÄTKOKOUS 23.3.2016 kello 18:30 Riihimäen ABC- liikennemyymälän kokoustiloissa (Kinturintie 2) Esillä sääntömääräiset
KEVÄTKOKOUS 20.3.2013 kello 18:30
Riihimäen Kolmoset ry:n tiedotuslehti Numero 1/2013 #73 4.3.2013 Riihimäen Kolmoset ry:n KEVÄTKOKOUS 20.3.2013 kello 18:30 Riihimäen ABC- liikennemyymälän kokoustiloissa (Kinturintie 2) Esillä sääntömääräiset
KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008
KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo
25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================
25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi
25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================
25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen
ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN
TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko
NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA
NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)
RUL:n ampumamestaruuskilpailut
Mikkeli, Kyrönpellon rata 17. - 18.08.2013 11:41:53 25m Isopistooli, sarja H 1. Ari Meinander KYM 97 96 96 289 97 95 94 286 575 2. Marko Talvitie E-PO 92 92 92 276 99 97 99 295 571 3. Juha Virtanen KYM
Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio
Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon
Esimerkki 1a. Stubisovituksen (= siirtokaapelisovitus) laskeminen Smithin kartan avulla
Esimerkkejä Smithin kartan soveltamisesta Materiaali liittyy OH3AB:llä keväällä 2007 käytyihin tekniikkamietintöihin. 1.5.2007 oh3htu Esimerkit on tehty käyttäen Smith v 1.91 demo-ohjelmaa. http://www.janson-soft.de/seminare/dh7uaf/smith_v191.zip
Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)
1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5
Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:
Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola
ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,
ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261
Veteraani CUP 25-29 v. 2010
Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura
RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10
RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP
Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu
Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 23.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 2 Haapamäen hs 281 (18:07) 260 (-9m/-11m) 576 (96) 1117 2. Ruuskanen Ari 1 NUMA 273 (19:22) 276 (+5m/+7m) 564 (94) 1113
Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S
Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni
Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)
16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27
KEVÄTKOKOUS 9.3.2011 kello 18:30
Riihimäen Kolmoset ry:n tiedotuslehti Numero 1/2011 #69 18.2.2011 Riihimäen Kolmoset ry:n KEVÄTKOKOUS 9.3.2011 kello 18:30 Riihimäen ABC- liikennemyymälän kokoustiloissa (Kinturintie 2) Esillä sääntömääräiset
Hirvenjuoksun ISM-kisa
Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)
J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?
TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,
Vanha kenttä: 1987-1992
JYVÄS-GOLF HOLE-IN-ONE 1978-2010 Vanha kenttä: 1987-1992 1987 1 Matti Tikkinen väylä 6 1988 2 Tuomo Kilpeläinen väylä 8 1989 3 Jaakko Nieminen väylä 6 4 Pertti Virtanen väylä 4 5 Sami Rantakari väylä 6
Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M
Eräluettelo sarjat N, M, M20, M18 klo 09.00 Erä 1 (nopeat klo 10.20) klo 09.20 Erä 2 (nopeat klo 10.40) Rata 1 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 38 Korkeela Jarkko K-64 M 28 Ylikojola Reijo IlmA M 76 Lindstedt
Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.
OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion
NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA
NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi
Palvelusasekilpailu Kilpailijat L a j i t
ResUL:n Palvelusasekilpailu KEURUU 13.7.2013 Kilpailijat L a j i t Amp Nro Arvo Nimi Piiri PA 1 PA 2 PA 3 PA4 suor. 1 Anttila Jari E-HÄ X X X X 4 2 Ehtonen Markku E-HÄ X X X X 4 3 Kilpinen Timo E-HÄ X
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo
Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)
1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00
TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro
TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19
Kokonaistilanne. Page 1
Jyväskylä Liiton erikoiskilpailu Keuruu Tervaken kilpailu Hutunki Syyskisa Äänekoski Syyskynnöt Jyväskylä Valmet erikoinen Hutunki Talven odotus Jyväskylä Silver open Äänekoski X-Games Keuruu Kaamoskaadot
Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013
Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen
Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10
Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2
ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,
ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)
Hämeen aluemestaruuskilpailut
Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,
Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo
Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs
Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.
Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan
L-S AMkisat ilmapistooli ja -kivääri 2011
Turku 05. - 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Hanna Pitkänen KaA 99 98 98 99 394 28x 2. Elin Liewendahl ÅSSF 99 96 99 100 394 25x 3. Jenni Leppänen V-SA 94 97 97 97 385 4. Hanna Nivus KaA 94 97 96 97 384
PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta
Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen
MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki
MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5
TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät
TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi
SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam
SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava 18-19.7.2010 Järj. Lahden OnkiTeam Erä1 Erä2 Sij Kilpailija Seura Sarja Paikka Paino Pist Paikka Paino Pist. Yht.paino Yht.Pist. 1 Lasse Laukkarinen Fish m D67 1781 1 E86
KEVÄTKOKOUS 26.03.2014 kello 18:30
Riihimäen Kolmoset ry:n tiedotuslehti Numero 1/2014 #75 24.02.2014 Riihimäen Kolmoset ry:n KEVÄTKOKOUS 26.03.2014 kello 18:30 Riihimäen ABC- liikennemyymälän kokoustiloissa (Kinturintie 2) Esillä sääntömääräiset
5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )
1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964
SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT
SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT 1 Nyl 3km P 1 Kaisu Salminen Keski-Pohjanmaan koulutu 11.00.00 2 Nina Pajari Ammattiopisto Lappia 11.00.30 3 Terhi Lehtola Haapaveden ammattiopisto 11.01.00
25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60
25m Pienoispistooli 60 ls sarja H 1. ylil Meinander, Ari Kym 95 95 96 97 96 99 578 vänr Alanko, Ville- 2. Veikko E-Häm 94 95 96 91 97 96 569 49 3. ylil Talvitie, Marko E-Poh 93 94 90 97 99 96 569 45 4.
FYSP105/2 VAIHTOVIRTAKOMPONENTIT. 1 Johdanto. 2 Teoreettista taustaa
FYSP105/2 VAIHTOVIRTAKOMPONENTIT Työn tavoitteita o Havainnollistaa vaihtovirtapiirien toimintaa o Syventää ymmärtämystä aiheeseen liittyvästä fysiikasta 1 Johdanto Tasavirta oli 1900 luvun alussa kilpaileva
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon
Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016
Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä
PANK ry:n toimielimet 2016
PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj
Liikkuva maali SAL mestaruuskilpailu Kuopio
Tuloksia Liikkuva maali 5.-6.8.2017 Kuopio 50 m normaalijuoksut hitaat nopeat loppu M50 SE 386 Matti Suoranta 6.8.2011 SE 386 Jarmo Pyyhtiä 12.8.201 2 1 Jukka-Pe Jokela PHA 195 180 375 0 2 Markku Jetsonen
Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue
Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4
Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)
Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme
SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015
SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani
Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI
N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334
kutunkierros kaikki tulokset XVIII Kutunkierros KiikoisAS 18.2.2012 tulaika: 19.02.2012 01.38:45 LUOKITTAIN TULOKSET luokka: M
XVIII Kutunkierros KiikoisAS 18.2.2012 tulaika: 19.02.2012 01.38:45 LUOKITTAIN TULOKSET luokka: M Sij. No. Kuljettaja Kartanlukija Seurat Auto Tulos np 1 14 Jukka Viljanen Jaakko Viljanen LapUA/LapUA PRP.fi
JESSE- uistelu
HSVU Tulostettu 14.6.2015 Sivut 1 / 21 5 Juha Rantala, Jussi Jaakkola 520 10120 10640 41520 1 6 Janne Virtanen, Petro Virtanen, Niki Kuokkanen 14120 1210 Hauki 8280 15330 18960 2 3 Kari Hämäläinen, Pertti
Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015
Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:
1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS
Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106
Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli
Sivu 1 1. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) 2799 (192) 2. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) 2795 (256) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911 (36) + 903 (32) 2781
Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli
Sivu 1 1. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) + 894 (84) 3689 (340) 2. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) + 863 (72) 3662 (264) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911
Oulun piirin avoimet mestaruuskilpailut
Oulun piirin avoimet mestaruuskilpailut Kuusamo, Vääräjoen ampumarata, 05.03.2016 Yksilökilpailut M 1. Haapala Heikki 6 HMY 255 (35:06) 242 (-4m/-25m) 564 (94) 1061 2. Hyttinen Juha 11 TaivA 300 (27:38)
Tulos EK 2:n jälkeen
VI Seinäjoki Ralli 17. 18.9.2016 EK 1, YLEISKILPAILUN TULOKSET Historic Etelä Pohjanmaan UA Hotelli Sorsanpesä EK1, 11.06km, nopein: 107km/h 1 23 Frilander Mikko 16 6:12,0 2 21 Ala Varvi Erkki 16 6:14,2
Kokonaistilanne. Page 1
Jyväskylä Valmet EK Äänekoski KESKI-SUOMEN RANKING Valvoja:Jkl Nimi Seura Liitto Luokitus Pisteet yht. 1 Nurminen Kari VKK Jyväskylä Y 44 21 23 2 Kallio Jesse Giants Pori N 42 25 17 3 Varma Seppo Muurke
OH3AD antennit. v. 0.3 6.4.2011, editoitu 11.5.2011
OH3AD antennit v. 0.3 6.4.2011, editoitu 11.5.2011 OH3AD-aseman antennit 2m/70cm vertikaali X-510N (130 ) 2m Wimo Big Wheel (80 ) HF Butternut (huolletaan) HF OCFD Windom,tämä korvaa nykyisen pitkälangan
XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT
Pienoiskivääri lauantai 16.7.2016 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 10:30 mennessä. Paikka Sarja Nimi Seura Makuu Asento 1 2 3 M 50 Jari Lehtinen KSA x x 4 M 50 Juha Haavisto
S E U R A E N N Ä T Y K S E T
S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76
Fite Club Pool (Tennis) Kierros 3/2013,
Sivu 1 (6) LOHKO A / TASO A A B C D E F G Pist. A Leppo Aleksi A-A 11-7 7-5 6-6 12-3 13-6 9 B Barthélémy David 7-11 B-B 10-2 7-7 6-6 8-5 10-3 8 C Pesonen Jarkko 5-7 2-10 C-C 11-5 7-6 13-4 6 D Korhonen
Hj-katsastus, Pohjois-Savo
Hj-katsastus, Pohjois-Savo Heinjoki, Kuopio, 11.06.2017 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 80 Haapamäen
ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset
ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut 23.7.2011 Satakunnan lennosto, Pirkkala PA1 Henkilökohtaiset tulokset Sij. Ampuja Piiri S1 S2 Tulos Vertailuarvo 1 Nieminen Markku HRESP 86 100 100 0100-02-08-00-00-00-00-00-00-00-00-00-00--0086-01-01-02-06-00-00-00-00-00-00-00-00
Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,
Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen hs 582 (-1m/+3m/+1m/-4m)
Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä,
Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Single Competitor Competitions Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen
Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA
Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x
25. - 26.11.1995 Kauhajoki, Karhu
25. - 26.11.1995 Kauhajoki, Karhu 48 kg 1. Jussi Ojala Seinäjoen Paini-Miehet 3. Jarkko Ala-Huikku Ilmajoen Kisailijat 52 kg 2. Janne Vakkila Kyrön Voima 3. Teppo Haukilahti Tampereen Voimailijat 57 kg
Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset
Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki
Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja:
SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: LUOKKA M-D Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) 1. Karhu Tuula Mättäjät Joensuu 1302 (150) 2. Heinonen Marja Pmma Tampere 1262 (186) 3. Saukkonen Eeva
PELAAJAT JOUKKUEITTAIN
PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS
Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen
http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1
2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M
2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30
Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset
Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet
Reserviupseeriliiton ampumamestaruuskilpailut. Tuusula, Hyvinkää
Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja H 1. Ltn Jarmo Järvelä P-H 99 100 96 98 97 98 588 2. Vänr Antti Puhakka Kym 98 95 97 98 100 98 586 3. Ltn Kalle Hasu Kym 95 100 95 99 97 96 582 4. Vänr Olli Kontu Var
HRK.fi uistelu Petäys Resort
HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,
Katsastus. Yksilökilpailut. Nilsiä,
Katsastus Nilsiä, 01.02.2015 Yksilökilpailut M 1. Räisänen Heikki 8 PK 300 (30:25) 280 (-7m/+3m) 546 (91) 1126 2. Lemmetty Timo 11 Haapamäen hs 294 (31:24) 248 (-18m/-8m) 546 (91) 1088 3. Kajan Antti 1
Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling
Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata
Reserviupseeriliiton ampumamestaruus
Lennoston rata, Pirkkala 22. - Isopistooli, sarja H 1. ylil Ari Meinander P-H 97 96 94 287 91 97 94 282 569 2. ltn Marko Talvitie E-P 92 96 90 278 96 94 99 289 567 3. kapt Juha Virtanen Kym 90 94 95 279
M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA
ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164
Pm-hirvenjuoksu. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,
Pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 18.07.2015 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 80 Haapamäen Hs 558 (-1m/+12m/-6m/-2m)
Kevättempaus yleinen Lopputulokset
Kevättempaus yleinen Lopputulokset 5.5.2013 Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot Viim. sarja 1 Teppo Ryhänen GH Rauma 1453 0 48 259 2 Henry Huovinen Ponsi Kouvola 1453 108 40 214 3 Keijo Laitinen Ilves
Reservin ampumamestaruuskilpailut
Kouvola Tyrri 14. - 16.08.2015 50m Kivääri makuu erä 1, sunnuntai 16.8.2015 klo 09:00-11:45 HUOM! Pelkän 3x20ls kilpailun ampuma-aika 2h KOE ls 8:45 KILPAILU ALKAA 9:00 6 yliv Markku Haklin V-S H60 7 korpr
SML HIRVI PM Jurvan Metsästysseura ry
SML HIRVI PM Jurvan Metsästysseura ry. 1.4.-17 M Seura Sarja Nro. Alkuk. Loppuk. Uus. Yhteensä 1 Autio Mikko 91 95 186 2 Parkkamäki Jukka 89 90 179 3 Luomala Arto 94 84 178 4 Passi Mika 89 87 176 5 Kivelä
TULOKSET Pohjoismainen metsästysammunta Pohjoismainen metsästysammunta SM-2012 Nilsiä
TULOKSET Pohjoismainen metsästysammunta Pohjoismainen metsästysammunta SM-0 Nilsiä 7:3 HIRVI etunimi sukunimi seura lopputulos ratko 3 4 5 6 7 8 9 0 3 4 5 6 7 8 9 0 3 4 5 6 7 8 9 30 3 3 33 34 35 36 37
59. Pohjois-Päijänteen ajo / Tulosluettelo, C-luokka. 59. Pohjois-Päijänteen ajo / Tulosluettelo, C-luokka
ulosluettelo 1 / 6 http://www.phnet.fi/public/arituomala/jsast/kilpailut/pp29/tulos.html 9.3.29 14:1 59. Pohjois-Päijänteen ajo 7.3.29 / Tulosluettelo, C-luokka 1. 15 Vesa Repo FoSUA Tero Malinen FoSUA
Hirvenjuoksun ISM-kisa
Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)
TULOKSET. SML ISM Kuopiossa ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT. Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot
SML ISM Kuopiossa 4.3.2017 ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot M 1 Jesse Hyttinen PK 95 93 188 2 Aki Nyyssönen SS 94 92 186 3 Olli Paananen PS 93 92 185 20
XXXXIII AVOIMET LUHANGAN KISAT
Olympiapistooli x0ls perjantaina 4.7.07 Erä klo :00 M 75 Risto Marjanen KSA M 75 Harri Hentula MA M 75 Seppo Aalto HyMAS 4 M 50 Sami Salo HyMAS 5 M 70 Jorma Åsbacka MA Erä klo :0 M 50 Hannu Räsänen KSA
SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala
Yleinen 1. Saviahde Vesa PHA 2. Hyvärinen Niklas RS 3. Heikkilä Sami K-64 3. Holmberg Krister RS 5. Heikkilä Tomi-Pekka K-64 6. Jetsonen Markku KAMS 7. Koskela Tarmo BSPA 8. Holmberg Henrik RS 9. Suoknuuti
AM-kilpailut, kivääri- ja pistoolilajit
Mikkeli 16. - 18:50:03 25m Isopistooli, sarja Y 1. Marko Leppä HAS 92 96 94 282 90 98 93 281 563 2. Taisto Hartikainen MA 92 88 87 267 96 97 93 286 553 25m Isopistooli, sarja Y50 1. Jorma Mecklin JuvA
Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64
Putoavat taulut SM-kilpailu Nilsiä 16.-17.2.2013 etunimi sukunimi seura tulos 1 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 A 16 Hannu Niemelä K-64 0 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 1 A-H Jari Taskinen NUMA 0 2 Krister Holmberg