TKK-Pilotti Pirkanmaan TEtoimistossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TKK-Pilotti Pirkanmaan TEtoimistossa"

Transkriptio

1 TKK-Pilotti Pirkanmaan TEtoimistossa Välityömarkkinoiden työpaja 3/ Työkykykoordinaattori Ilkka Rantanen, Pirkanmaan TE-toimisto

2 Vähän taustaa Kunnan tehtävänä järjestää työttömien terveyspalvelut. Vastuu työttömän työ- ja toimintakyvyn arvioinnin koordinoimisesta on TE-toimistolla. Kuntoutusneuvoja tehtävänimike universaalistui Pirkanmaan TE-toimistossa (PL3) asiantuntijaksi Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä kumottu JTYPL:n soveltamisohjeet 2015: TE-toimistolla ei ole ammatillisen kuntoutuksen tarkoituksessa tarjottavia TE-palveluja. TE-toimiston tulee ohjata asiakas palvelutarpeen mukaisesti ammatillisen kuntoutuksen palveluihin. Pirkanmaan TE-toimisto Osatyökykyiset työssä (Osku) ohjelman pilottiorganisaationa Muotoiltiin työkykykoordinaattorin tehtäväkenttää ja hahmotettiin verkostoa Lähtökohtana työkykykoordinaattorin tekemä asiakastyö nuorten osatyökykyisten työnhakijoiden kanssa Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) -kärkihankkeen tavoitteena on, että osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. Pirkanmaan TE-toimistossa neljä strategiatyöryhmää, mm Osatyökykyisten palvelujen strategiatyöryhmä ja strategian toimeenpanotyöryhmä

3 TKK-pilotti Pirkanmaalla, henkilöasiakaspalvelun kehittäminen Työkykykoordinaattoritoiminnan ja case management roolin valtavirtaistaminen. Työkykykoordinaattori tunnistaa henkilöstön osaamisen kehittämisen tarpeet, perehdyttää, kouluttaa ja organisoi osaamisen kehittämisen kokonaisuuksia. Asiakkaan palvelutarve tunnistetaan varhaisessa vaiheessa ja asiakas saa oikea-aikaiset ja palvelutarpeen mukaiset palvelut Osatyökykyisten työnvälityksen kokonaisvaltainen toimintamalli (IMS-prosessikuvaus). Yrittäjyyden tukeminen Työolosuhteiden järjestelytuen laajempi käyttö Työkykykoordinaattori tekee asiakastyötä rajatun asiakasjoukon kanssa ( asiakasta)

4 TKK-pilotti Pirkanmaalla, työnantaja- ja yritysyhteistyö Työnantaja- ja yritysyhteistyön vahvistaminen asiakkaan työllistymisvaiheessa, TE-toimiston eri palvelutilanteissa. Työnantaja- ja yritysyhteistyötä tekevien asiantuntijoiden osaamista vahvistamalla edistetään osatyökykyisten työllistymistä edistävien palvelujen markkinointia. Osatyökykyisten huomioiminen avoimia työpaikkoja täytettäessä / osatyökykyisten työnhakijoiden markkinointi työnantajille => osatyökykyisten työnvälityksen tehostaminen. Työtarjoukset: osatyökykyisten työllistymistä edistävä palvelutuote rekrytointitarpeiden kehyksessä, työnvälitys osatyökykyisille palvelutarpeen mukaan. Kartoitetaan alueella toimivien henkilöstöpalveluyritysten halukkuus yhteistyöhön osatyökykyisten työllistymisen edistämisen ja työnvälityksen näkökulmasta ja selvitetään/suunnitellaan mahdolliset yhteistyömahdollisuudet

5 TKK-pilotti Pirkanmaalla, verkostoyhteistyö K A I K K I K A N A V A I S U U S Kela-/työeläkevakuutuslaitosyhteistyön ym. mallintaminen jo toteutuneen työkykykoordinaattoritoiminnan pohjalta IMSprosessityökalua hyödyntäen. Kela- ja työeläkevakuutuslaitosyhteistyö: Tarkastellaan jo kokeillut työmenetelmät, rakennetaan ja kuvataan toimintamallit, jotka voidaan valtavirtaistaa osaksi TE-asiantuntijan työhön. Kuntayhteistyö sovitaan Tampereen kaupungin kanssa lääkärien koulutussapluunasta lääkärinlausuntojen laadun parantamiseksi ja sairaslomakäytäntöjen tarkentamiseksi. Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellinen kokeilu. Palvelujen hankinnoissa osatyökykyisten huomiointi > palveluntuottajien osaaminen Tehdään palveluverkostokartta (IMS-prosessityökalua hyödyntäen)

6 TKK-pilotti Pirkanmaalla, TYPO-hankkeet ja välityömarkkinat Järjestetään työllisyyspoliittisille hankkeille ja muille välityömarkkinatoimijoille työpajoja osatyökykyisten työllistymisen teemalla. Järjestetään Työllistymispolkuja-tilaisuuksia, jotka on suunnattu osatyökykyisille ja heikossa työmarkkina-asemassa oleville. Valitaan 2-3 työllisyyspoliittista hanketta, joiden kanssa tehdään kumppanuussopimukset osatyökykyisten asiakkaiden työllistymispolkujen rakentamiseksi ja yritysyhteistyön lisäämiseksi Hankkeita, joiden yhtenä kohderyhmänä osatyökykyiset Hankkeita, joiden toimintaan sisältyy yritysyhteistyön rakentamista Mietitään ja tehdään yhdessä!

7 Osatyökykyinen työnhakija Pirkanmaan TE-toimiston asiakkaana Osatyökykyisiä kaikilla palvelulinjoilla. Keskeistä arvioida vähentääkö vamma tai sairaus asiakkaan mahdollisuuksia saada työtä, säilyttää työ tai edetä työssä. Työnhakijalla vamma tai sairaus sekä mielellään lääkärin dokumentti Asiakkaan ja asiantuntijan yhteinen arvio vamman tai sairauden vaikutuksesta TE-palveluin voidaan vastata asiakkaan palvelutarpeeseen Asiakas tarvitsee ammatillisen kuntoutuksen palveluja ohjaaminen Kelaan tai työeläkeyhtiöön Työllistymissuunnitelma Asianmukainen ohjaus palvelutarpeen mukaisesti

8 Tulossa Työ kuuluu kaikille! Vammaisjärjestöjen työllisyyspalvelut esittäytyvät Pirkanmaan TE-toimiston työllisyystreffeillä keskiviikkona klo Pellavatehtaankatu 25, Esittelytila Satiini 1. krs. Tilaisuus suunnattu kaikille, joita asia koskee. TERVETULOA! Osku Tie työelämään verkkopalvelu aukeaa syksyn aikana: Verkkopalveluun tulee ajantasainen tieto eri keinoista, etuuksista ja palveluista osatyökyisten työssä jatkamisen ja työhön pääsyn tukemiseksi

9 1/12 2/12 3/12 4/12 5/12 6/12 7/12 8/12 9/12 10/12 11/12 12/12 1/13 2/13 3/13 4/13 5/13 6/13 7/13 8/13 9/13 10/13 11/13 12/13 1/14 2/14 3/14 4/14 5/14 6/14 7/14 8/14 9/14 10/14 11/14 12/14 1/15 2/15 3/15 4/15 5/15 6/15 7/15 8/15 9/15 10/15 11/15 12/15 1/16 2/16 3/16 4/16 5/16 6/16 Pirkanmaan osatyökykyiset työttömät vuodesta 2012 alkaen / / /12 Keskiarvo tammi-kesäkuu vuosi keskiarvo muutos lkm muutos % 1-6/ ,4 1-6/ ,3 1-6/ ,8 1-6/ ,5 1-6/ ,4 Vuosikeskiarvo vuosi keskiarvo muutos lkm muutos % v ,1 v ,8 v ,3 v , Pirkanmaan TE-toimisto Hannu Antikainen

10 1/12 2/12 3/12 4/12 5/12 6/12 7/12 8/12 9/12 10/12 11/12 12/12 1/13 2/13 3/13 4/13 5/13 6/13 7/13 8/13 9/13 10/13 11/13 12/13 1/14 2/14 3/14 4/14 5/14 6/14 7/14 8/14 9/14 10/14 11/14 12/14 1/15 2/15 3/15 4/15 5/15 6/15 7/15 8/15 9/15 10/15 11/15 12/15 1/16 2/16 3/16 4/16 5/16 6/16 Osatyökykyisistä pitkäaikaistyöttömiä / / /12 Vuosikeskiarvo vuosi keskiarvo muutos lkm muutos % v ,8 v ,8 v ,4 v ,2 Keskiarvo tammi-kesäkuu vuosi keskiarvo muutos lkm muutos % 1-6/ ,4 1-6/ ,7 1-6/ ,2 1-6/ ,7 1-6/ , Pirkanmaan TE-toimisto Hannu Antikainen

11 Pirkanmaan osatyökykyisten diagnoosit / kesäkuu 2015 ja kesäkuu 2016 kesäkuu 2015 kesäkuu 2016 muutos lkm muutos % 13 TUKI- JA LIIKUNTAELIN. TAUDIT (36 %) -59-3,8 05 MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT (25 %) -4-0,4 06 HERMOSTON JA AISTIEN TAUDIT ,5 08 HENGITYSELINTEN TAUDIT ,4 12 IHON JA IHONALAISKUD. TAUDIT ,4 17 VAMMAT JA MYRKYTYKSET ,8 07 VERENKIERTOELINTEN TAUDIT ,2 03 AINEENVAIHDUNTASAIRAUDET ,0 16 VAIKEASTI MÄÄRITELTÄV. TILAT ,6 09 RUUANSULATUSELINTEN SAIRAUDET ,1 muut taudit ja sairaudet yhteensä ,5 yhteensä , Pirkanmaan TE-toimisto Hannu Antikainen

12 Osatyökykyisten aktivointiaste tammi-kesäkuu 2015 ja 2016 (kuukauden viimeisen arkipäivän tilanne) työttömiä palveluissa aktivointiaste v2015 v2016 v2015 v2016 v2015 v2016 tammikuu ,0 27,9 helmikuu ,6 29,0 maaliskuu ,7 30,2 huhtikuu ,2 30,1 toukokuu ,0 30,5 kesäkuu ,6 27,9 keskiarvo ,0 29,3 muutos lkm / % -186 / -4,4 +29 / +1,8-1,3 %-yks Aktivointiaste = palveluissa yhteensä laskentapäivänä olleiden osuus palveluissa yhteensä laskentapäivänä olleiden ja työttömien yhteismäärästä Pirkanmaan TE-toimisto Hannu Antikainen

13 Osatyökykyisten työttömien aktivointiastekeskiarvot kunnittain tammi-kesäkuu ka ka muutos %-yks Ruovesi 51,3 52,1 +0,8 Parkano 36,9 48,1 +11,2 Valkeakoski 41,3 46,6 +5,3 Punkalaidun 33,6 44,4 +10,8 Virrat 40,4 39,9-0,5 Sastamala 38,3 39,0 +0,7 Mänttä-Vilppula 43,3 38,6-4,7 Urjala 33,7 37,4 +3,7 Akaa 32,8 37,2 +4,4 Nokia 44,5 36,7-7,8 Pirkkala 25,7 35,6 +9,9 Hämeenkyrö 33,5 35,3 +1,8 Vesilahti 37,1 34,8-2,3 Kihniö 36,2 33,7-2,5 Pälkäne 28,7 32,3 +3,6 Lempäälä 42,4 31,8-10,6 Ylöjärvi 25,0 30,5 +5,5 Ikaalinen 33,5 28,7-4,8 Kangasala 20,0 23,7 +3,7 Orivesi 26,6 22,5-4,1 Tampere 19,8 21,5 +1,7 Juupajoki 6,3 19,7 +13,4 Pirkanmaa 28,0 29,3 +1, Pirkanmaan TE-toimisto Hannu Antikainen

14 Osatyökykyisten työttömyysjaksojen päättymissyyt tammi-kesäkuu Päättymissyyt yhteensä tammi-kesäkuu Avoimille työmarkk Palveluihin Muut syyt Yhteensä 1-6/ / / / / Dioissa 9 ja 10 käsiteltyjen työttömyysjaksojen päättymissyiden muut syyt 05 Siirtynyt työvoiman ulkopuolelle 06 Muu syy tai ei tietoa Avoimille työmarkkinoille Palveluihin Muut syyt 1-6/ / / / / Pirkanmaan TE-toimisto Hannu Antikainen 07 Siirtynyt työttömyyseläkkeelle 08 Aloittanut muun koulutuksen 09 Työhön/työnhakuun EU/ETA-valt. 10 Ei ole uusinut työnhakuaan

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.2.2013 Tilannekatsaus 31.1.2013 alue: Pirkanmaan kunnat Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli tammikuun 2013 viimeisenä päivänä 30524

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.6.2013 Tilannekatsaus 31.5.2013 Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli toukokuun 2013 lopussa 28854 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.9.2013 Tilannekatsaus 30.8.2013 Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun 2013 lopussa 31139

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.5.2015 Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.4.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 35352

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu väheni

Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.5.2013 Tilannekatsaus 30.4.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli huhtikuun 2013 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.7.2013 Tilannekatsaus 28.6.2013 Työttömyys kasvoi TE-toimiston alueella oli kesäkuun 2013 tilannekatsauspäivänä 31724 työtöntä työnhakijaa. Pirkanmaan työttömyys

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2014 Tilannekatsaus 30.5.2014 Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2014 tilannekatsauspäivänä 32337 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.4.2013 Tilannekatsaus 28.3.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat kesäkuu toukokuu kesäkuu kesäkuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat kesäkuu toukokuu kesäkuu kesäkuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.7.2017 Kesäkuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2017) Työttömyyden alenemisvauhti kiihtyi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2017 viimeisenä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.5.2017 Huhtikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.4.2017) Työttömyyden väheneminen kiihtyi Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2017 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.8.2013 Tilannekatsaus 31.7.2013 Työttömyys kasvoi TE-toimiston alueella oli heinäkuun 2013 viimeisenä päivänä 33473 työtöntä työnhakijaa, jossa oli lisäystä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.1.2015 Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2014) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2014 lopussa 38529 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU JA / TAMPERE Alle 25-vuotiaat ömät VUOSI VUOSI yht -15 miehet naiset yht miehet naiset yht lkm % tammi 1571 1203 2774 1727 1341 3068 294 10,6 helmi 1522 1155 2677

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen kiihtyi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen kiihtyi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.4.2017 Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.3.2017) Työttömyyden väheneminen kiihtyi Pirkanmaan TE-toimistossa oli maaliskuun 2017 viimeisenä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2016 Marraskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2016) Työttömyystilanteessa selvä käänne Pirkanmaan TE-toimistossa oli marraskuun 2016 viimeisenä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2015 Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.5.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2015 tilannekatsauspäivänä 34400

Lisätiedot

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.10.2013 Tilannekatsaus 30.9.2013 Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.6.2016 Toukokuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.5.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen voimistui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.7.2015 Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2015 lopussa 38233 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.1.2016 Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2015

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat elokuu heinäkuu elokuu elokuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat elokuu heinäkuu elokuu elokuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.9.2017 Elokuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2017) Työttömyyden aleneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun 2017 viimeisenä päivänä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.5.2018 Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.4.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaalla oli huhtikuun 2018 lopussa 23152 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.11.2017 Lokakuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2017) Pirkanmaan työttömyyden alenema vuoden aikana yli 9000 henkilöä Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.7.2018 Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.6.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen Pirkanmaalla oli kesäkuun 2018 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.8.2016 Heinäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.7.2016) Työttömiä yli 40000 henkilöä Pirkanmaan TE-toimistossa oli heinäkuun 2016 tilastopäivänä 40539

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.12.2015 Marraskuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli marraskuun

Lisätiedot

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.9.2016 Elokuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2016) Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.8.2017 Heinäkuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.7.2017) Työttömyyden alenemisvauhti kiihtyi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli heinäkuun 2017

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi edelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi edelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.7.2014 Tilannekatsaus 30.6.2014 Työttömyys kasvoi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2014 lopussa 35630 työtöntä työnhakijaa, joka oli 3906

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.10.2017 Syyskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.9.2017) Työttömyyden aleneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun 2017 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,1 %.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,1 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.3.2013 Tilannekatsaus 28.2.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli helmikuun 2013 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2015/2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.11.2015 Lokakuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.10.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli lokakuun 2015

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.11.2016 Lokakuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui huomattavasti Pirkanmaan TE-toimistossa oli lokakuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.5.2014 Tilannekatsaus 30.4.2014 Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2014 tilannekatsauspäivänä 32599 työtöntä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.12.2017 Marraskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2017) Pirkanmaan työttömyys väheni vuoden aikana 9179 henkilöllä Pirkanmaan TE-toimistossa oli

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.2.2017 Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.2.2017) Työttömyyden väheneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2017 lopussa 33956

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.10.2016 Syyskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui huomattavasti Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.1.2018 Joulukuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.12.2017) Pirkanmaan työttömyyden vuositason väheneminen kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat tammikuu joulukuu tammikuu tammikuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat tammikuu joulukuu tammikuu tammikuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.2.2017 Tammikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.1.2017) Työttömyys aleni reippaasti sekä vuosi- että kuukausitasolla Pirkanmaalla oli tammikuun 2017

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden kasvuvauhti hidastui

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.11.2013 Tilannekatsaus 31.10.2013 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaalla oli lokakuun 2013 viimeisenä päivänä 31398 työtöntä työnhakijaa. Vuotta

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.1.2017 Joulukuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.12.2016) Myönteinen työttömyyskehitys jatkui ja kiihtyi Pirkanmaalla oli joulukuun 2016 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa

Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa Asiakkaan ohjaaminen ammatillisen kuntoutuksen palveluihin typo-hankkeessa Välityömarkkinoiden työpaja 1/2017 Ilkka Rantanen, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, TKK-Pilotit hanke Terveydentilan

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.2.2016 Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.1.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli tammikuun 2016

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun 2015 viimeisenä päivänä työtöntä työnhakijaa, joka oli 2160 (6 %) henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun 2015 viimeisenä päivänä työtöntä työnhakijaa, joka oli 2160 (6 %) henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.10.2015 Syyskuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2015) Työttömyydessä kuukausitasolla kausiluonteista alenemista Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.5.2016 Huhtikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.4.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen voimistui Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2018/2017

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2018/2017 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.6.2018 Toukokuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.5.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaalla oli toukokuun 2018 lopussa 21638 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.3.2016 Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.2.2016) Työttömyyden vuositasomuutos kääntyi uudelleen kasvuun Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.8.2014 Tilannekatsaus 31.7.2014 Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli heinäkuun 2014 viimeisenä päivänä 36677 työtöntä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat helmikuu tammikuu helmikuu helmikuu 2018/2017

Uudet avoimet työpaikat helmikuu tammikuu helmikuu helmikuu 2018/2017 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.3.2018 Helmikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.2.2018) Pirkanmaan työttömyyden vuositason väheneminen hidastui Pirkanmaan työttömien määrä oli helmikuun

Lisätiedot

KAUPUNKISEUDUN TYÖLLISYYSPALVELUT Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellinen kokeilu

KAUPUNKISEUDUN TYÖLLISYYSPALVELUT Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellinen kokeilu KAUPUNKISEUDUN TYÖLLISYYSPALVELUT Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellinen kokeilu 10.4.2018 Regina Saari Ohjelmajohtaja 1 11.4.2018 Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisen kokeilun asiakaskohderyhmänä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015 Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 37358

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä.

Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä. Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä. Ammatillisen kuntoutuksen päivät Verve, Oulu 18.9. 2014 Patrik Tötterman, FT, ylitarkastaja Työurien pidentäminen

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015. Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015. Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015 Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli tammikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 38529

Lisätiedot

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Mikkeli 15.10.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja opettaja/kouluttaja Työkokemusta ja yhteistyötä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.4.2016 Maaliskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.3.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli maaliskuun

Lisätiedot

Mitä tamperelaisille nuorille kuuluu?

Mitä tamperelaisille nuorille kuuluu? Mitä tamperelaisille nuorille kuuluu? Lautakuntien talous- ja strategiaseminaari 22.8.2017 Ohjelmajohtaja Regina Saari Elinvoiman- ja kilpailukyvyn palvelualue Työllisyyspalvelujen palveluryhmä 1 22.8.2017

Lisätiedot

TEMPO Polkuja työelämään Pirkko Mäkelä-Pusa/

TEMPO Polkuja työelämään Pirkko Mäkelä-Pusa/ TEMPO Polkuja työelämään 2015-2018 Pirkko Mäkelä-Pusa/25.8.2016 Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä työuria. Osatyökykyisten

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.11.2012

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.11.2012 n tiedote 20.11.2012 Tilannekatsaus 31.10.2012 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työttömyys kasvoi edelleen 1 Keski-Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hankkeessa luodaan Pirkanmaalle yhteinen neuvonta ja asiakasohjaus toiminto Hankkeessa kehitetään Pirkanmaan yhteinen ikäihmisten

Lisätiedot

Keski-Suomen TE-palvelut

Keski-Suomen TE-palvelut Keski-Suomen TE-palvelut Kirsi Elg Asiantuntija, Tuetun ja moniammatillisen tuen palvelut Toimialue: Keski-Suomi Toimipaikat: Jyväskylä, Äänekoski, Jämsä Yhteispalvelupisteet: Joutsa, Kannonkoski, Karstula,

Lisätiedot

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.10.2014 Syyskuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Työkykykoordinaattoripilotoinnit osatyökykyisten työllistymisen edistämiseksi TKK-pilotit

Työkykykoordinaattoripilotoinnit osatyökykyisten työllistymisen edistämiseksi TKK-pilotit Työkykykoordinaattoripilotoinnit osatyökykyisten työllistymisen edistämiseksi TKK-pilotit 1.8.2016 31.7.2019 Päivi Pihlavuori Jaana Niemi 07.10.2016 Toimeksianto, onnistumisen kriteerit ja tulokset Työkykykoordinaattoritoiminnan

Lisätiedot

palveluesimies Kristel Stenman-Huuskonen palveluesimies Maarit Lintinen palveluesimies Minna Äijälä Kansainvälinen työnvälitys ryhmä

palveluesimies Kristel Stenman-Huuskonen palveluesimies Maarit Lintinen palveluesimies Minna Äijälä Kansainvälinen työnvälitys ryhmä Orivesi 25.4.2014 ELY-keskuksen strateginen ohjaus E-johtoryhmä /Erkki Lydén PIRKANMAAN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTON JOHTAJA VESA JOUPPILA ELY -keskuksen ja TEtoimiston yhteiset hallinnolliset tukipalvelut

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyystilanteen osalta ei suuria muutoksia Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,4 Sastamala 12,6 Kihniö 14,8 Ikaalinen 15,1 Juupajoki Ylöjärvi 12,0 12,8

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.12.2010

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.12.2010 n tiedote 21.12.2010 Tilannekatsaus 30.11.2010 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmalahti, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työllisyydessä positiivista kehitystä vuoden

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyysnäkymät ja TE-toimistouudistus

Pirkanmaan työllisyysnäkymät ja TE-toimistouudistus Pirkanmaan työllisyysnäkymät ja TE-toimistouudistus Pirkanmaan työllisyydenhoidon seminaari 4.3.2013, Technopolis Vesa Jouppila johtaja, Pirkanmaan TE-toimisto 1 3.4.2013 Pirkanmaan TE-toimisto Työllisyystilanne

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyystilanne lähes entisellään Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 12,9 Sastamala 11,8 Kihniö 14,6 Ikaalinen 14,1 Juupajoki Ylöjärvi 12,5 12,6 Hämeenkyrö

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyystilanne ennallaan Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,8 Sastamala 13,0 Kihniö 16,3 Ikaalinen 15,9 Juupajoki Ylöjärvi 13,1 13,2 Hämeenkyrö 13,8

Lisätiedot

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto aloitti toimintansa 1.1.2013 Pohjanmaan TE-toimisto yhdisti Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella toimivat Suupohjan, Vaasan, Pietarsaaren,

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

Miltä näyttää Pirkanmaan kunnissa nyt ja tulevaisuudessa?

Miltä näyttää Pirkanmaan kunnissa nyt ja tulevaisuudessa? Miltä näyttää Pirkanmaan kunnissa nyt ja tulevaisuudessa? Pirkanmaan Muistifoorumi 3.4.2014 Teija Siipola Toiminnanjohtaja Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Muistiliiton jäsen 25-vuotias

Lisätiedot

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Mikä TYP on? TYP eli työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu on toimintamalli, jossa TE-toimisto, kunta

Lisätiedot

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Verkostoja hyödyntäen järjestöjen kautta aitoon työllistymiseen 15.10.2014 1 17.10.2014 Etelä-Savon TE-toimisto/ Rakennepoliittinen ohjelman

Lisätiedot

TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut työllistymisen tukena. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut työllistymisen tukena Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11.2013 TE-palvelut Vuoden 2013 alusta TE-toimiston palvelut ovat nimeltään työ- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) TE-palvelut määritellään

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa

Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa 3.11.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja kouluttaja Pohjanmaa Häme Keski-Suomi Uusimaa

Lisätiedot

Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille

Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille 25.8.2015 Petri Puroaho Taustani ja ketä edustan? Taustani: n. 15 vuoden tieto- ja kokemuspääomaa työllistymisasioihiin liittyen Suomesta

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne ei ole kohentunut Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,4 Sastamala 10,7 Kihniö 13,2 Ikaalinen 13,9 Juupajoki Ylöjärvi 13,8 12,1 Hämeenkyrö

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; Muutos parempaan on tapahtunut Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,5 Sastamala 11,3 Kihniö 14,1 Ikaalinen 13,8 Juupajoki Ylöjärvi 13,1

Lisätiedot

Kuntaraportti Juupajoki. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Juupajoki. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Juupajoki Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Kihniö. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kihniö. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kihniö Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Punkalaidun. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Punkalaidun. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Punkalaidun Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Ruovesi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Ruovesi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Ruovesi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Urjala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Urjala. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Urjala Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Vesilahti. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Vesilahti. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Vesilahti Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Pälkäne. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Pälkäne. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Pälkäne Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Hämeenkyrö. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Hämeenkyrö. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Hämeenkyrö Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Sastamala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Sastamala. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Sastamala Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Ylöjärvi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Ylöjärvi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Ylöjärvi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Lempäälä. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Lempäälä. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Lempäälä Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Pirkkala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Pirkkala. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Pirkkala Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Valkeakoski. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Valkeakoski. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Valkeakoski Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Kangasala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kangasala. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kangasala Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Nokia. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Nokia. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Nokia Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Ajankohtaista TE-toimistossa. Airi Mast

Ajankohtaista TE-toimistossa. Airi Mast Ajankohtaista TE-toimistossa Airi Mast 15.9.2017 1 Pirkanmaan TE-toimisto tilannekatsaus (31.7.2017) 31858 työtöntä työnhakijaa (kaikki 68 347) Työttömien osuus työvoimasta 13 % (7/2016 16,6%) Työttömyysaste

Lisätiedot