Keski-Suomen työllisyyskatsaus
|
|
- Auvo Sariola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus Julkaisuvapaa tiistaina klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa oli lokakuun lopussa työtöntä työnhakijaa. Määrä oli suurempi kuin vuosi sitten lokakuun lopussa ja 540 suurempi kuin kuukautta aiemmin kuluvan vuoden syyskuun lopussa. Sekä vuosi- että kuukausimuutoksen suunta on ollut sama kaikissa ELY-keskuksissa. Koko maassa työttömiä työnhakijoita oli lokakuun lopussa , lisäystä viime vuoden lokakuusta ja kuluvan vuoden syyskuusta Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta eli työnvälitystilaston mukainen työttömyysaste oli Keski-Suomessa lokakuun lopussa 12,8 %. Keski-Suomea korkeampi prosentti oli ainoastaan Lapissa (14,4) ja Pohjois-Karjalassa (13,6 %). Keski-Suomea paremmin sijoittuneista ELY-keskuksista lähinnä olivat Kainuu (12,3) ja Kaakkois-Suomi (12,1 %). Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli lokakuun lopussa 9,5 %. Paras tilanne oli Ahvenanmaalla (3,2), jonka lisäksi alle kymmenen prosentin jäivät myös Pohjanmaan (6,2), Uudenmaan (6,8), Etelä-Pohjanmaan (7,7) ja Varsinais-Suomen (9,8 %) ELY-keskukset. Kaikkiaan työnhakijoita Keski-Suomen ELY-keskuksen alueen työ- ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun lopussa , joista työttömiä työnhakijoita Työssä olevia työnhakijoista oli ja työvoiman ulkopuolella olevia Työttömyyseläkkeen saajia oli ja lyhennettyä työviikkoa teki 135 työnhakijaa. Työttömistä työnhakijoista oli työ- ja elinkeinotoimistoon henkilökohtaisesti ilmoittautuneita lomautettuja 958. (Ryhmälomakkeilla ilmoitetut lomautukset eivät sisälly työnvälitystilaston lomautettuihin.) Avoimet työpaikat Keski-Suomen ELY-keskuksen alueen työ- ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun aikana avointa työpaikkaa, eniten kaupallisen työn sekä palvelutyön ammattiryhmissä. Lokakuun avoimista työpaikoista oli uusia, kuukauden aikana ilmoitettuja 981. Kuukauden aikana täyttyi työpaikkaa ja kuukauden lopussa työpaikoista oli avoinna 662. Lokakuussa avoimia työpaikkoja oli 429 vähemmän kuin syyskuussa ja 126 vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Työnhakijoita yhtä avointa työpaikkaa kohti oli Keski-Suomessa lokakuun aikana 18 ja koko maassa 8.
2 Työttömyyden rakenne Työttömyys on lisääntynyt jokaisessa Keski-Suomen kuudessa seutukunnassa. Jyrkintä kasvu vuodentakaisesta tilanteesta on ollut Jyväskylän ja Saarijärvi-Viitasaaren seutukunnissa. Keski-Suomen seutukuntien lokakuun lopun työttömyysasteet vaihtelevat Joutsan seutukunnan 10,8 %:sta Äänekosken seutukunnan 15,0 %:iin.. Keski-Suomen 23 kunnasta kaksi, Luhanka (8,5) ja Muurame (8,6 %) pääsi lokakuun lopussa alle kymmenen prosentin työttömyysasteeseen. Toisen ääripään kärkiparin muodostivat Äänekoski (15,6) ja Karstula (14,5 %). Maan suurimpien kaupunkien työttömyysastelista muotoutui lokakuun lopussa seuraavaksi: Espoo (6,0), Helsinki (7,8), Vantaa (8,3), Kuopio (9,8), Kouvola (11,6), Pori (12,6), Turku (12,7), Jyväskylä (12,9), Tampere (13,3), Oulu (13,5) ja Lahti (14,1 %). Suurten kaupunkien seutukuntien lokakuun lopun työttömyysasteen mukainen järjestys oli seuraava: Helsingin seutukunta (7,1 %; seutukuntaan kuuluvat myös pääkaupunkiseudun kolme suurta kaupunkia), Kuopion sk (9,3), Turun sk (10,0), Porin sk (11,4), Tampereen sk (11,5), Kouvolan sk (11,6), Lahden sk (12,0), Jyväskylän sk (12,2) ja Oulun sk (12,4 %). Keski-Suomen työttömistä työnhakijoista oli lokakuun lopussa naisia (42,7 %) ja miehiä (57,3 %). Työttömiä naisia oli 31 ja työttömiä miehiä 509 enemmän kuin syyskuun lopussa. Viime vuoden lokakuuhun verrattuna naisia oli työttömänä 466 ja miehiä enemmän. Työttömien työnhakijoiden määrä on viime vuoden lokakuusta noussut Keski-Suomessa kaikissa ikä- ja ammattiryhmissä ja myös kaikilla koulutusasteilla. Miltei sama voidaan todeta muutoksista kuluvan vuoden syyskuusta. Suhteellisesti voimakkainta työttömyyden vuotuinen kasvu on ollut rakennus- ja kaivosalalla, jossa työttömiä työnhakijoita oli lokakuun lopussa 1 595, peräti 27,6 % (345) enemmän kuin vuosi sitten.. Keski-Suomen työttömistä työnhakijoista oli lokakuun lopussa nuoria alle 25-vuotiaita Jos ikäraja asetetaan kolmeenkymmeneen, nousee työttömien nuorten määrä 3 851:een. Se merkitsee, että joka neljäs keskisuomalainen työtön on alle 30-vuotias. Nuorten työttömyyden suhteellinen kasvuvauhti on Keski- Suomessa ollut hieman muuta työttömyyttä suurempi. Myös pitkäaikaistyöttömyys lisääntyy. Yli vuoden yhdenjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli Keski-Suomen työttömistä työnhakijoista lokakuun lopussa 4 586, lisäystä syyskuusta 129 ja viime vuoden lokakuusta 394. Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä työnhakijoista oli lokakuun lopussa Keski-Suomessa 28,6 ja koko maassa 24,9 %. Toimenpiteet Työvoimapoliittisten toimenpiteiden piirissä oli Keski-Suomessa lokakuun lopussa henkilöä, 6,1 % työvoimasta. Työvoimapoliittisten toimenpiteiden piirissä olleista oli työllistämistukitoimenpiteissä 2 627, työvoimakoulutuksessa 1 336, työharjoittelussa / työelämävalmennuksessa 1 057, vuorotteluvapaapaikkaan työllistettynä 464, kuntouttavassa työtoiminnassa 557 ja omaehtoisessa opiskelussa Työvoimapoliittisten toimenpiteiden piirissä olevien määrä oli 222 suurempi kuin syyskuun lopussa. Viime vuoden lokakuun lopun tilanteeseen verrattuna määrä oli 67 pienempi. (Työvoimapoliittisissa toimenpiteissä olevat eivät sisälly työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston työttömiin työnhakijoihin.)
3 Keski-Suomen ELY-keskuksessa työllisyystilannetta ja työvoimapolitiikan toimeenpanoa koskeviin tiedusteluihin vastaavat: Koulutuspäällikkö Marja Pudas osaamisen kehittäminen Kehittämispäällikkö Sirpa Lehto työllisyys ja työvoimapalvelut TE-toimistoissa tiedusteluihin vastaavat: Vuokko Marttila Jyväskylän TE-toimisto toimialueen kunnat: Hankasalmi, Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Petäjävesi, Toivakka, Uurainen Heikki Paavuori Jämsän TE-toimisto toimialueen kunnat: Joutsa, Jämsä, Keuruu, Kuhmoinen, Luhanka, Multia Kielo Janhunen ja Anna-Marja Tamminen Äänekosken TE-toimisto toimialueen kunnat: Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi, Viitasaari, Äänekoski Seuraava eli työllisyyskatsaus julkaistaan perjantaina HUOM! Teknisen korjauksen johdosta kesä-syyskuun tiedot kuluvalta vuodelta poikkeavat aiemmin julkaistuista (ks. ).
4 Keski-Suomen ELY-keskus Työttömät työnhakijat TA HE MA HU TO KE HE EL SY LO MA JO TA HE MA HU TO KE HE EL SY LO MA JO TA-JO TA-LO Vuodet uuden ja vuodet vanhan tilastojärjestelmän mukaan.
5 TAULU 1 TYÖLLISYYSTILANNE KUUKAUDEN LOPUSSA SEKÄ AVOIMET TYÖPAIKAT KUUKAUDEN LOPUSSA JA KUUKAUDEN AIKANA Muutos / Muutos / KESKI-SUOMI: Lkm % Lkm % TYÖNHAKIJAT KAIKKI TYÖNHAKIJAT , ,1 - Työttömät työnhakijat , ,8 - Lyhennetyllä työviikolla , ,0 -Työssä olevat , ,0 - yleisillä työmarkkinoilla , ,0 - tukitoimenpiteillä sijoitettuna , ,8 - Työvoiman ulkopuolella , ,6 - Työttömyyseläkettä saavat , ,5 TYÖVOIMAN KYSYNTÄ AVOIMET TYÖPAIKAT KK:N AIKANA , ,0 - Kuukauden uudet työpaikat , ,3 - Täyttyneet työpaikat , ,8 - TE-toimiston hakijalla täyttyneet , ,1 AVOIMET TYÖPAIKAT KK:N LOPUSSA , ,4 TYÖVOIMAPOLIITTISET TOIMENPITEET TOIMENPITEET YHTEENSÄ , ,9 - Työllistämistukitoimenpiteillä yht , ,4 - Valtiolle sijoitetut , ,4 - Kuntiin ja kuntayhtymiin sijoitetut , ,0 - Yksityiselle sektorille sijoitetut , ,7 - Työvoimakoulutuksessa , ,1 - Työharjoittelu/työelämävalmennus , ,5 - Vuorotteluvapaapaikkaan työllistettyjä , ,5 - Kuntouttavassa työtoiminnassa , ,9 - Omaehtoisessa opiskelussa , ,2 TYÖTTÖMYYDEN RAKENNE TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT , ,8 - Naiset , ,3 - Miehet , ,4 - Työttömistä lomautetut , ,4 - Työttömät ilman lomautettuja , ,4 - Alle 25-vuotiaat , ,0 - Pitkäaikaistyöttömät , ,4 - Työttömistä kassojen jäseniä , ,1 - Tyött. työnhak. osuus työvoimasta % 12,8 11,6 11,0 KOKO MAA: TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT , ,5 - Naiset , ,5 - Miehet , ,1 - Työttömistä lomautetut , ,4 - Työttömät ilman lomautettuja , ,4 - Alle 25-vuotiaat , ,0 - Pitkäaikaistyöttömät , ,5 AVOIMET TYÖPAIKAT KK:N AIKANA , ,5 - Kuukauden uudet työpaikat , ,1 - Täyttyneet työpaikat , ,9 - Työvoimatoimiston hakijalla täyttyneet , ,0 AVOIMET TYÖPAIKAT KK:N LOPUSSA , ,0
6 TAULU 2 TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT , JA T Y Ö T T Ö M Ä T T Y Ö N H A K I J A T Osuus työ- Muutos / Muutos / voimasta % ELY-KESKUS Lkm % Lkm % UUSIMAA , ,9 6,8 VARSINAIS-SUOMI , ,9 9,8 SATAKUNTA , ,2 11,0 HÄME , ,5 10,5 PIRKANMAA , ,4 10,7 KAAKKOIS-SUOMI , ,0 12,1 ETELÄ-SAVO , ,6 10,7 POHJOIS-SAVO , ,4 10,4 POHJOIS-KARJALA , ,3 13,6 KESKI-SUOMI , ,8 12,8 ETELÄ-POHJANMAA , ,1 7,7 POHJANMAA , ,5 6,2 POHJOIS-POHJANMAA , ,2 11,5 KAINUU , ,2 12,3 LAPPI , ,2 14,4 AHVENANMAA , ,5 3,2 KOKO MAA , ,5 9,5 T Y Ö T T Ö M Ä T T Y Ö N H A K I J A T TYÖ- JA Osuus työ- ELINKEINO- Muutos / Muutos / voimasta % TOIMISTO Lkm % Lkm % JYVÄSKYLÄ , ,8 12,2 JÄMSÄ , ,3 12,7 ÄÄNEKOSKI , ,7 13,9 T Y Ö T T Ö M Ä T T Y Ö N H A K I J A T Osuus työ- Muutos / Muutos / voimasta % SEUTUKUNTA Lkm % Lkm % JYVÄSKYLÄN SK , ,9 12,2 JOUTSAN SK , ,4 10,8 KEURUUN SK , ,3 11,5 JÄMSÄN SK , ,2 13,7 ÄÄNEKOSKEN SK , ,1 15,0 SAARIJ.-VIITAS. SK , ,3 12,9 ELY-keskus- ja TE-toimistokohtaiset tiedot asiointitoimiston mukaan. Seutukuntakohtaiset tiedot asuinkunnan mukaan.
7 TAULU 3 KESKI-SUOMEN TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT IÄN, AMMATIN JA KOULUTUSASTEEN MUKAAN , JA Muutos / Muutos / IKÄRYHMÄ Lkm % Lkm % vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , ,0 Yli 60-vuotiaat , ,9 YHTEENSÄ , ,8 Muutos / Muutos / AMMATTIRYHMÄ Lkm % Lkm % 0 Tieteell., tekn. ja taiteellinen työ , ,6 1 Terveydenhuolto ja sosiaaliala , ,9 2 Hallinto- ja toimistotyö, IT-alan työ , ,6 3 Kaupallinen työ , ,3 4 Maa- ja metsätal.työ, kalastusala , ,9 5 Kuljetus- ja liikenne , ,8 6 Rakennus- ja kaivosala , ,6 7-8 Teollinen työ , ,7 9 Palvelutyö , ,4 X Muualla luokittelematon työ , ,5 YHTEENSÄ , ,8 Muutos / Muutos / KOULUTUSASTE Lkm % Lkm % Alempi perusaste , ,1 Ylempi perusaste , ,6 Keskiaste , ,3 Alin korkea-aste , ,1 Alempi korkeakouluaste , ,2 Ylempi korkeak. + tutkijakoul.aste , ,6 Koulutusaste tuntematon , ,4 YHTEENSÄ , ,8
8 TAULU 4 AVOIMET TYÖPAIKAT AMMATTIRYHMITTÄIN KESKI-SUOMESSA LOKAKUU 2012 Lokakuun Lokakuun Toimiston Kuukauden uusien avointen aikana Avoinna aikana hakijalla Avoinna työpaikkojen muutos av. olleet olleista täyttyneet täyttyneet lokakuun syyskuusta lokakuusta AMMATTIRYHMÄ työpaikat uudet työpaikat työpaikat lopussa Tieteell., tekn. ja taiteellinen työ Terveydenhuolto ja sosiaaliala Hallinto- ja toimistotyö, IT-alan työ Kaupallinen työ Maa- ja metsätal.työ, kalastusala Kuljetus- ja liikenne Rakennus- ja kaivosala Teollinen työ Palvelutyö X Muualla luokittelematon työ YHTEENSÄ AVOIMET TYÖPAIKAT TE-TOIMISTOITTAIN KESKI-SUOMESSA JA KAIKKIAAN KOKO MAASSA LOKAKUU 2012 Lokakuun Lokakuun Toimiston Kuukauden uusien avointen aikana Avoinna aikana hakijalla Avoinna työpaikkojen muutos av. olleet olleista täyttyneet täyttyneet lokakuun syyskuusta lokakuusta TE-TOIMISTO työpaikat uudet työpaikat työpaikat lopussa JYVÄSKYLÄ JÄMSÄ ÄÄNEKOSKI KESKI-SUOMI KOKO MAA
9 TAULU 5A TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT KUNNITTAIN TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT (ML. HENK.KOHT.LOMAUTETUT) Osuus Työ- työvoi- Alle 25- Yli 50- Yli vuod. Vajaa- Kunta voima masta % Yhteensä Miehet Naiset vuotiaat vuotiaat tyött. oll. kuntoiset HANKASALMI , JYVÄSKYLÄ , LAUKAA , MUURAME , PETÄJÄVESI , TOIVAKKA , UURAINEN , JOUTSA , LUHANKA 284 8, KEURUU , MULTIA , JÄMSÄ , KUHMOINEN , KONNEVESI , ÄÄNEKOSKI , KANNONKOSKI , KARSTULA , KINNULA , KIVIJÄRVI , KYYJÄRVI , PIHTIPUDAS , SAARIJÄRVI , VIITASAARI , KESKI-SUOMI , = tietoa ei ole saatu, se on liian epävarma esitettäväksi tai se on salassapitosäännön alainen Kuntakohtaiset tiedot työnvälitystilaston taulu TK14A. Keski-Suomen tiedot työnvälitystilaston taulu TK1. Kuntien työttömyysasteiden (työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta %) laskennassa käytettävät työvoimaluvut ovat Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston vuoden 2010 lopullisia tietoja. Samoja työvoimalukuja käytetään laskettaessa taulun 2 TE-toimisto- ja seutukuntakohtaisia työttömyysasteita sekä laskettaessa taulun 6 vastaavia osuuksia. Koko ELY-keskuksen työvoimalukuna käytetään Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaista edellisvuoden vastaavan neljänneksen työvoiman määrää.
10 TAULU 5B TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT KUNNITTAIN , JA TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT (ML. HENK.KOHT.LOMAUTETUT) Muutos / Muutos / Kunta Lkm % Lkm % HANKASALMI , ,8 JYVÄSKYLÄ , ,8 LAUKAA , ,8 MUURAME , ,5 PETÄJÄVESI , ,0 TOIVAKKA , ,7 UURAINEN , ,4 JOUTSA , ,5 LUHANKA , ,0 KEURUU , ,9 MULTIA , ,3 JÄMSÄ , ,8 KUHMOINEN , ,7 KONNEVESI , ,3 ÄÄNEKOSKI , ,6 KANNONKOSKI , ,8 KARSTULA , ,4 KINNULA , ,1 KIVIJÄRVI , ,0 KYYJÄRVI , ,9 PIHTIPUDAS , ,6 SAARIJÄRVI , ,6 VIITASAARI , ,1 KESKI-SUOMI , ,8 Kuntakohtaiset tiedot työnvälitystilaston taulu TK14A. Keski-Suomen tiedot työnvälitystilaston taulu TK1.
11 TAULU 6 TYÖVOIMAPOLIITTISTEN TOIMENPITEIDEN PIIRISSÄ OLEVAT KUNNITTAIN , JA Osuus % työvoimasta Muutos / Muutos / Kunta Lkm % Lkm % HANKASALMI 140 6, , ,4 JYVÄSKYLÄ , , ,9 LAUKAA 401 4, , ,2 MUURAME 183 4, , ,2 PETÄJÄVESI 89 5, , ,1 TOIVAKKA 40 3, , ,3 UURAINEN 92 5, , ,7 JOUTSA 100 4, , ,0 LUHANKA KEURUU 300 6, , ,2 MULTIA 50 6, , ,3 JÄMSÄ 594 5, , ,9 KUHMOINEN 51 5, , ,1 KONNEVESI 68 5, , ,1 ÄÄNEKOSKI 591 6, , ,9 KANNONKOSKI 42 6, , ,6 KARSTULA 129 6, , ,9 KINNULA 59 8, , ,7 KIVIJÄRVI 33 7, , ,0 KYYJÄRVI PIHTIPUDAS 82 4, , ,6 SAARIJÄRVI 361 8, , ,4 VIITASAARI 117 3, , ,5 KESKI-SUOMI , , ,9.. = tietoa ei ole saatu, se on liian epävarma esitettäväksi tai se on salassapitosäännön alainen Työvoimapoliittiset toimenpiteet: Työlllistämistuki, työvoimakoulutus, työharjoittelu / työelämävalmennus, vuorotteluvapaapaikkaan työllistetyt, kuntouttava työtoiminta, omaehtoinen opiskelu Toimenpiteet sisältävät sekä kansallisen että ESR-rahoituksen. Kunta tarkoittaa asuinkuntaa.
12
13 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 KESKI-SUOMEN TYÖLLISYYSKATSAUS JULKAISUVAPAA TIISTAINA KLO 9:00 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 29.2.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.1.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.11.2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työttömyys jatkaa kasvuaan. Keski-Suomessa oli työ- ja
Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.3.2014 Julkaisuvapaa torstaina 24.4.2014 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.1.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.3.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.4.2013 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.9.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 22.10.2013 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.1.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.3.2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 27.2.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.9.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.7.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.10.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.1.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.11.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.9.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.6.2015
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.6.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.8.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.12.2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomen historiallinen työttömyysvuosi päättyi samoihin
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.6.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 22.7.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.12.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9:00 Työnhakijat Vuosi 2014 oli kolmas peräkkäinen työttömyyden kasvuvuosi.
Omaehtoisen koulutuksen työttömyysturvalla aloittaneita Etelä- Savossa tänä vuonna jo lähes 700. Työllisyyskatsaus, syyskuu 2012 23.10.2012 klo 9.
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Omaehtoisen koulutuksen työttömyysturvalla aloittaneita Etelä- Savossa tänä vuonna jo lähes 700 Työllisyyskatsaus, syyskuu 2012 23.10.2012 klo 9.00 Omaehtoisen
Koulujen päättyminen nosti naisten työttömyysastetta
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Koulujen päättyminen nosti naisten työttömyysastetta Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2012 24.7.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli
Miesten työttömyysaste erityinen huolenaihe Etelä-Savossa
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Miesten työttömyysaste erityinen huolenaihe Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, helmikuu 2012 20.3.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli helmikuun
TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 2.11.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.12.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.12.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio
TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)
TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.5.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)
TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.3.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.1.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät
TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.2.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.4.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 23.11.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 22.1.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1
Lomautukset lisäsivät Etelä-Savossa työttömien määrää. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.00
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Lomautukset lisäsivät Etelä-Savossa työttömien määrää Työllisyyskatsaus, marraskuu 2014 23.12.2014 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli marraskuun
TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.8.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.12.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4
Työttömiä Etelä-Savossa lähes 850 edellisvuotta enemmän. Työllisyyskatsaus, toukokuu klo 9.00
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömiä Etelä-Savossa lähes 850 edellisvuotta enemmän Työllisyyskatsaus, toukokuu 2015 24.6.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli toukokuun
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi hieman viime
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 26.1.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
Etelä-Savon työttömien määrä 30 % suurempi kuin vuoden 2008 suhdannehuipulla. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9:00
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon työttömien määrä 30 % suurempi kuin vuoden 2008 suhdannehuipulla Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2014 20.5.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Vuoden
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 5,8 % viime vuodesta
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2013 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 21.1.2014 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)
Työttömyys väheni Etelä-Savossa koulujen alettua. Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9.00
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys väheni Etelä-Savossa koulujen alettua Työllisyyskatsaus, elokuu 2015 22.9.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli elokuun lopussa työttömänä
Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012
NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.11. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja runsaasti
Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2012
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut edelleen Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-
Lomautukset lisääntyivät Etelä-Savossa helmikuussa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9.00
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Lomautukset lisääntyivät Etelä-Savossa helmikuussa Työllisyyskatsaus, helmikuu 2015 24.3.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli helmikuun lopussa
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.9.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.2.2010 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 214 puh. 29 54 85 ja 29 54 8253 Julkistettavissa 24.6.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio
Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012
NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.6.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
SATAKUNNAN TYÖLLISYYSKATSAUS 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina klo 9.00
SATAKUNNAN TYÖLLISYYSKATSAUS 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2. 2012 klo 9.00 Avoimet työpaikat lisääntyneet Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella oli
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.8.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 24.9.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 21.10.2008 klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 28 puh. 1 64 851 ja 1 64 85 Julkistettavissa 21.1.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 27.7.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 9,1 % viime
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2012
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.8.2012 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 11.679 Pohjois-Karjalassa oli heinäkuun lopussa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 2/2012
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 2/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä jatkaa maltillista laskuaan
Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012
NÄKYMIÄ MAALISKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Jouni Nupponen 050 3955170 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.4. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä enemmän
TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 20.5.2008 klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 2.5.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 1/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2.2012 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä maltillisessa laskussa
TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 21.7.2009 klo 9.
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.7.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4
TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 18.3.2008 klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 18.3.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012
NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 21.12. klo 9.00 Työttömiä nuoria 14
Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Työttömiä
Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013
NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu on tasaantunut, pitkäaikaistyöttömyys
Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, syyskuu 2013 22.10.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015
NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi elokuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2012
NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Jouni Nupponen 050 3955170 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.5. klo 9.00 Työttömyys samalla tasolla kuin
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.7.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1
Elokuun työllisyyskatsaus 8/2013
NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.9. klo 9.00 Työttömiä nuoria yli 40 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.4.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio
Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012
NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Santtu Sundvall 050 3806231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.6. klo 9.00 Uudellamaalla työttömiä työnhakijoita
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 9,6 % viime
TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.12.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3
Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä Työllisyyskatsaus, lokakuu 2013 26.11.2013
TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 22.7.2008 klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 22.7.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013
NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.11. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömyys jatkaa
Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2012
NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.10. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 7 %
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 11/2012
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 11/2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 12,1 % viime
Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2015
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Avoimia työpaikkoja enemmän kuin vuosi sitten Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan
Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän Työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 24.11.2015 klo 9.00 Työttömät
Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012
NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.9. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tarjolla vähemmän
Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012
NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.8. klo 9.00 Työttömyys jatkaa kasvuaan
Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014
NÄKYMIÄ HELMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.3. klo 9.00 Nuorisotyöttömyyden kasvu
Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän Työllisyyskatsaus, syyskuu 2014 21.10.2014 klo 9:00 Työttömät
Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2015
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 Työttömyys kohosi Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja
TE-hallinnon toimenpiteiden vaikutus Etelä-Savon työttömyysasteeseen on yli 5 prosenttiyksikköä
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS TE-hallinnon toimenpiteiden vaikutus Etelä-Savon työttömyysasteeseen on yli 5 prosenttiyksikköä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2012 24.4.2012 klo 9:00 Työttömät