Keski-Suomen työllisyyskatsaus
|
|
- Eeva Uotila
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus Julkaisuvapaa tiistaina klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan kesäkuun lopussa työtöntä työnhakijaa, viime vuoden kesäkuuhun verrattuna enemmän. Koko maassa työttömiä työnhakijoita oli , vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna enemmän. Muutoksen suunta on ollut sama Ahvenanmaata lukuun ottamatta kaikissa ELY-keskuksissa. Työttömyys lisääntyi myös kuluvan vuoden toukokuusta. Työttömyyden kasvu toukokuulta kesäkuulle toistuu kausiluontoisesti joka vuosi. Taustalla on mm. koulutuksesta valmistuneiden tulo työmarkkinoille ja työvoimapoliittisten palveluiden vähentyminen kesäkautena. Keski-Suomessa oli ja koko maassa työtöntä työnhakijaa enemmän kuin kuukautta aiemmin. Työttömyys lisääntyi toukokuusta kaikissa ELY-keskuksissa. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta eli työnvälitystilaston mukainen työttömyysaste oli kesäkuun lopussa Keski-Suomessa ELY-keskusten korkein, 18,2 %. Keski-Suomea lähinnä olivat Pohjois-Karjala (17,8), Lappi (17,7) ja Kainuu (17,4 %). Paras tilanne oli Ahvenanmaalla (3,5), Pohjanmaalla (9,6) ja Etelä-Pohjanmaalla (10,6 %). Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli kesäkuun lopussa 14,0 %. Vaikeimmaksi työttömyysalueeksi Keski-Suomi päätyi myös tämän vuoden helmi-, maalis- ja huhtikuussa. Kaikkiaan Keski-Suomessa oli työnhakijoita kesäkuun lopussa , joista työttömiä työnhakijoita Työssä olevia työnhakijoista oli ja työvoiman ulkopuolella olevia Lyhennetyllä työviikolla oli 409 työnhakijaa. Työttömistä työnhakijoista oli kokoaikaisesti lomautettuja Kokoaikaisesti lomautettuja oli 114 vähemmän kuin toukokuussa. Viime vuoden kesäkuuhun verrattuna kokoaikaisesti lomautettuja oli 192 enemmän. Avoimet työpaikat Kesäkuun aikana Keski-Suomen ELY-keskuksen alueella oli avointa työpaikkaa, 578 vähemmän kuin toukokuussa, mutta 400 enemmän kuin viime vuoden kesäkuussa. Avoimista työpaikoista oli uusia, kesäkuun aikana ilmoitettuja Kuukauden aikana täyttyi 468 työpaikkaa ja työpaikan rekrytointiprosessi oli käynnissä. Kuukauden lopussa työpaikoista oli avoinna Työnhakijoita yhtä avointa työpaikkaa kohti oli Keski-Suomessa kesäkuun aikana 15, Pohjois-Karjalan ja Kainuun kanssa ELY-keskuksista eniten. Koko maassa yhtä avointa työpaikkaa kohti oli 10 työnhakijaa.
2 Työttömyyden rakenne Keski-Suomen seutukuntien korkein työttömyysaste kesäkuun lopussa oli Äänekosken seutukunnan 20,1 ja matalin Joutsan seutukunnan 15,5 %. Äänekosken seutukunnan työttömyysaste oli koko maan seutukuntien toiseksi korkein Tunturi-Lapin seutukunnan (20,3 %) jälkeen. Maan muut seutukunnat jäivät alle kahdenkymmenen prosentin. Yli kahdenkymmenen prosentin työttömyysasteen kuntia oli koko maassa kesäkuun lopussa kaksitoista, niistä kolme Keski-Suomessa: Äänekoski (20,8), Kivijärvi (20,4) ja Karstula (20,2 %). Työttömyysasteella mitaten paras tilanne Keski-Suomen kunnista oli Muuramessa (12,6), Kyyjärvellä (12,9), Multialla (13,1) ja Luhangassa (14,1 %). Maan suurimpien kaupunkien työttömyysastelistalla Jyväskylä putosi toiseksi viimeiseltä sijalta viimeiseksi: Espoo (11,1), Vantaa (12,7), Helsinki (13,1), Kuopio (14,5), Kouvola (14,9), Pori (16,6), Turku (18,1), Tampere (18,7), Lahti ja Oulu (molemmat 19,0) sekä Jyväskylä (19,4 %). Jos listaan lisätään Vaasa (11,6), Lappeenranta (15,7), Rovaniemi (17,1) ja Joensuu (19,2 %), osoittautuu Jyväskylän työttömyysaste myös yliopistokaupunkien korkeimmaksi. Edellisen kerran Jyväskylä sijoittui suurten kaupunkien työttömyysastelistan viimeiseksi joulukuussa 2013, silloin yhdessä Lahden kanssa. Suurten kaupunkien seutukuntien työttömyysastelistalla Jyväskylän seutukunta jatkoi viidettä kuukautta peränpitäjänä. Seutukuntien järjestys kesäkuun lopussa oli seuraava: Helsingin seutukunta (12,1 %; seutukuntaan kuuluvat myös pääkaupunkiseudun kolme suurta kaupunkia), Kuopion sk (13,8), Turun sk ja Kouvolan sk (molemmat 14,8), Porin sk (15,1), Tampereen sk (16,3), Lahden sk (16,5), Oulun sk (18,0) ja Jyväskylän sk (18,4 %). Keski-Suomen työttömistä työnhakijoista oli kesäkuun lopussa naisia (45,6 %) ja miehiä (54,4 %). Työttömiä naisia oli ja työttömiä miehiä 901 enemmän kuin toukokuussa. Viime vuoden kesäkuuhun verrattuna työttömiä naisia oli 690 ja työttömiä miehiä enemmän. Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi toukokuusta Keski-Suomessa kaikissa ikä- ja ammattiryhmissä ja myös kaikilla koulutusasteilla. Miltei sama voidaan todeta vertailusta vuoden takaiseen tilanteeseen, sillä ainoastaan alemman perusasteen työttömiä työnhakijoita oli viime vuoden kesäkuuta hiukan vähemmän. Keski-Suomen työttömistä työnhakijoista oli kesäkuun lopussa alle 25-vuotiaita nuoria 4 002, toukokuuhun verrattuna ja viime vuoden kesäkuuhun verrattuna 334 enemmän. Yli 50-vuotiaita oli Keski- Suomen työttömistä työnhakijoista 8 367, määrä oli 161 suurempi kuin toukokuussa ja 654 suurempi kuin vuosi sitten kesäkuussa. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli Keski-Suomessa kesäkuun lopussa Pitkäaikaistyöttömiä oli 202 enemmän kuin toukokuussa ja enemmän kuin viime vuoden kesäkuussa. Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä työnhakijoista oli Keski-Suomessa 32,7 %, edelleen ELY-keskusten toiseksi korkein Uudenmaan (34,4 %) jälkeen. Koko maan työttömistä työnhakijoista oli pitkäaikaistyöttömiä 29,9 %. Palvelut (aktivointiasteeseen laskettavat) Keski-Suomessa oli kesäkuun lopussa aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä henkilöä, vähemmän kuin toukokuussa ja 892 vähemmän kuin vuosi sitten kesäkuussa. Palveluiden piirissä olleiden osuus Keski-Suomen työvoimasta oli kesäkuun lopussa 4,9 %, Pohjois-Karjalan (6,5), Kainuun (5,9), Kaakkois-Suomen (5,4) ja Etelä-Savon (5,3 %) ELY-keskusten jälkeen viidenneksi korkein. Koko maassa palveluiden piirissä olleiden osuus työvoimasta oli kesäkuun lopussa 4,1 %.
3 Keski-Suomen ELY-keskuksessa työllisyystilannetta ja työvoimapolitiikan toimeenpanoa koskeviin tiedusteluihin vastaavat: Yksikön päällikkö Marja Pudas Keski-Suomen TE-toimistossa tiedusteluihin vastaavat: Johtaja Tuula Säynätmäki Palvelujohtaja Minna Heino työnvälitys- ja yrityspalvelut Palvelujohtaja Anna-Kaisa Räsänen osaamisen kehittämispalvelut Palvelujohtaja Leena Kauhanen tuetun työllistämisen palvelut Seuraava eli työllisyyskatsaus julkaistaan tiistaina Työttömyyseläke etuusjärjestelmä on poistunut käytöstä kun siihen oikeutettu viimeinenkin eläkeläinen on täyttänyt 65 vuotta ja siirtynyt vanhuuseläkkeelle. Täyttyneiden työpaikkojen määritelmä on muuttunut Työnvälitystilastossa. Täyttyneistä työpaikoista on jätetty pois työpaikkojen muutossyyt; 04 - ehdokkaita riittävästi ja 06 -hakuaika päättynyt. Kyseisillä muutossyillä työpaikan avoinna olo edelleen päättyy, mutta se ei suoraan täyty, vaan lasketaan mukaan uuteen ryhmään Rekrytointiprosessi käynnissä. Muutoksen tarkoituksena on näyttää täyttyneiden työpaikkojen luvuissa vain ne, jotka todella ovat täyttyneet. Muutoksesta on tiedote Työnvälitystilaston sivuilla osoitteessa:
4 Keski-Suomen ELY-keskus Työttömät työnhakijat TA HE MA HU TO KE HE EL SY LO MA JO TA HE MA HU TO KE HE EL SY LO MA JO TA-JO TA-KE Vuodet uuden ja vuosi 2005 vanhan tilastojärjestelmän mukaan.
5 TAULU 1 TYÖLLISYYSTILANNE KUUKAUDEN LOPUSSA SEKÄ AVOIMET TYÖPAIKAT KUUKAUDEN LOPUSSA JA KUUKAUDEN AIKANA Muutos / Muutos / KESKI-SUOMI: Lkm % Lkm % TYÖNHAKIJAT KAIKKI TYÖNHAKIJAT , ,2 - Työttömät työnhakijat , ,3 - Lyhennetyllä työviikolla , ,0 -Työssä olevat , ,5 - joista yleisillä työmarkkinoilla , ,0 - joista työllistettynä , ,6 - Työvoiman ulkopuolella , ,8 - joista työllistymistä edist. palvelussa , ,5 - joista koulutuksessa , ,6 TYÖVOIMAN KYSYNTÄ AVOIMET TYÖPAIKAT KK:N AIKANA , ,3 - Kuukauden uudet työpaikat , ,5 - Täyttyneet työpaikat , ,8 - joista TE-toimiston hakijalla täyttyneet , ,7 - Rekrytointiprosessi käynnissä , ,3 AVOIMET TYÖPAIKAT KK:N LOPUSSA , ,5 PALVELUISSA (aktivointiasteeseen laskett.) YHTEENSÄ , ,4 - Työllistetyt yhteensä , ,4 - Valtiolle työllistetyt , ,5 - Kuntiin työllistetyt , ,1 - Yksityiselle sektorille työllistetyt , ,4 - Työvoimakoulutuksessa , ,7 - Valmennuksessa , ,9 - Työ-/koulutuskokeilussa , ,5 - Vuorotteluvapaasijaisena , ,8 - Kuntouttavassa työtoiminnassa , ,9 - Omaehtoisessa opiskelussa , ,0 TYÖTTÖMYYDEN RAKENNE TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT , ,3 - Naiset , ,9 - Miehet , ,5 - Työttömistä kokoaikaisesti lomautetut , ,7 - Alle 25-vuotiaat , ,1 - Yli 50-vuotiaat , ,5 - Pitkäaikaistyöttömät , ,1 - Työttömistä työttömyyskassojen jäseniä , ,7 KOKO MAA: TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT , ,4 - Naiset , ,9 - Miehet , ,0 - Työttömistä kokoaikaisesti lomautetut , ,4 - Alle 25-vuotiaat , ,0 - Yli 50-vuotiaat , ,0 - Pitkäaikaistyöttömät , ,9 AVOIMET TYÖPAIKAT KK:N AIKANA , ,7 - Kuukauden uudet työpaikat , ,4 - Täyttyneet työpaikat , ,9 - joista TE-toimiston hakijalla täyttyneet , ,9 - Rekrytointiprosessi käynnissä , ,0 AVOIMET TYÖPAIKAT KK:N LOPUSSA , ,5
6 TAULU 2 TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT , JA T Y Ö T T Ö M Ä T T Y Ö N H A K I J A T Osuus työ- Muutos / Muutos / voimasta % ELY-KESKUS Lkm % Lkm % UUSIMAA , ,2 12,1 VARSINAIS-SUOMI , ,4 14,0 SATAKUNTA , ,9 14,0 HÄME , ,4 14,6 PIRKANMAA , ,3 15,7 KAAKKOIS-SUOMI , ,9 16,1 ETELÄ-SAVO , ,3 14,8 POHJOIS-SAVO , ,3 14,4 POHJOIS-KARJALA , ,7 17,8 KESKI-SUOMI , ,3 18,2 ETELÄ-POHJANMAA , ,4 10,6 POHJANMAA , ,3 9,6 POHJOIS-POHJANMAA , ,0 16,4 KAINUU , ,9 17,4 LAPPI , ,2 17,7 AHVENANMAA , ,6 3,5 KOKO MAA , ,4 14,0 T Y Ö T T Ö M Ä T T Y Ö N H A K I J A T Osuus työ- Muutos / Muutos / voimasta % SEUTUKUNTA Lkm % Lkm % JYVÄSKYLÄN SK , ,6 18,4 JOUTSAN SK , ,2 15,5 KEURUUN SK , ,8 15,8 JÄMSÄN SK , ,0 16,6 ÄÄNEKOSKEN SK , ,2 20,1 SAARIJ.-VIITAS. SK , ,1 18,4 KESKI-SUOMI , ,3 18,2 Tiedot asuinkunnan mukaan.
7 TAULU 3 KESKI-SUOMEN TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT IÄN, AMMATIN JA KOULUTUSASTEEN MUKAAN , JA Muutos / Muutos / IKÄRYHMÄ Lkm % Lkm % vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , , vuotiaat , ,5 Yli 60-vuotiaat , ,7 YHTEENSÄ , ,3 Muutos / Muutos / AMMATTIRYHMÄ Lkm % Lkm % 1 Johtajat , ,6 2 Erityisasiantuntijat , ,1 3 Asiantuntijat , ,7 4 Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät , ,5 5 Palvelu- ja myyntityöntekijät , ,0 6 Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym , ,2 7 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät , ,4 8 Prosessi- ja kuljetustyöntekijät , ,5 9 Muut työntekijät , ,3 0 Sotilaat , ,6 X Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät , ,1 YHTEENSÄ , ,3 Muutos / Muutos / KOULUTUSASTE Lkm % Lkm % Alempi perusaste , ,0 Ylempi perusaste , ,0 Keskiaste , ,5 Alin korkea-aste , ,1 Alempi korkeakouluaste , ,6 Ylempi korkeakouluaste , ,9 Tutkijakoulutusaste , ,7 Koulutusaste tuntematon , ,7 YHTEENSÄ , ,3
8 TAULU 4 AVOIMET TYÖPAIKAT AMMATTIRYHMITTÄIN KESKI-SUOMESSA KESÄKUU 2015 Kesäkuun Kesäkuun Toimiston Rekryaikana Kk:n uusien avointen Avoinna aikana hakijalla tointi- Avoinna työpaikkojen muutos av. olleet olleista täyttyneet täyttyneet prosessi kesäkuun toukokuusta kesäkuusta AMMATTIRYHMÄ työpaikat uudet työpaikat työpaikat käynnissä lopussa Johtajat Erityisasiantuntijat Asiantuntijat Toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät Palvelu- ja myyntityöntekijät Maanviljelijät, metsätyöntekijät ym Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät Prosessi- ja kuljetustyöntekijät Muut työntekijät Sotilaat X Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät YHTEENSÄ AVOIMET TYÖPAIKAT SEUTUKUNNITTAIN KESKI-SUOMESSA JA KAIKKIAAN KOKO MAASSA KESÄKUU 2015 Kesäkuun Kesäkuun Toimiston Kk:n uusien avointen aikana Avoinna aikana hakijalla Rekrytointi- Avoinna työpaikkojen muutos av. olleet olleista täyttyneet täyttyneet prosessi kesäkuun toukokuusta kesäkuusta SEUTUKUNTA työpaikat uudet työpaikat työpaikat käynnissä lopussa JYVÄSKYLÄN SK JOUTSAN SK KEURUUN SK JÄMSÄN SK ÄÄNEKOSKEN SK SAARIJ.-VIITAS. SK KESKI-SUOMI KOKO MAA Tiedot työpaikan sijaintikunnan mukaan.
9 TAULU 5A TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT KUNNITTAIN TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT (ML. HENK.KOHT.LOMAUTETUT) Osuus Vamm. ja Työ- työvoi- Alle 25- Yli 50- Yli vuod. pitkäaik. Kunta voima masta % Yhteensä Miehet Naiset vuotiaat vuotiaat tyött. oll. sairaat HANKASALMI , JYVÄSKYLÄ , LAUKAA , MUURAME , PETÄJÄVESI , TOIVAKKA , UURAINEN , JOUTSA , LUHANKA , KEURUU , MULTIA , JÄMSÄ , KUHMOINEN , KONNEVESI , ÄÄNEKOSKI , KANNONKOSKI , KARSTULA , KINNULA , KIVIJÄRVI , KYYJÄRVI , PIHTIPUDAS , SAARIJÄRVI , VIITASAARI , KESKI-SUOMI , = tietoa ei ole saatu, se on liian epävarma esitettäväksi tai se on salassapitosäännön alainen Tiedot asuinkunnan mukaan. Työttömyysasteiden (työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta %) laskennassa käytettävät työvoimaluvut ovat Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston vuoden 2013 lopullisia tietoja. Samoja työvoimalukuja käytetään laskettaessa taulun 2 työttömyysasteita sekä laskettaessa taulun 6 vastaavia osuuksia.
10 TAULU 5B TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT KUNNITTAIN , JA TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT (ML. HENK.KOHT.LOMAUTETUT) Muutos / Muutos / Kunta Lkm % Lkm % HANKASALMI , ,3 JYVÄSKYLÄ , ,8 LAUKAA , ,1 MUURAME , ,1 PETÄJÄVESI , ,3 TOIVAKKA , ,3 UURAINEN , ,6 JOUTSA , ,3 LUHANKA , ,7 KEURUU , ,6 MULTIA , ,8 JÄMSÄ , ,2 KUHMOINEN , ,1 KONNEVESI , ,5 ÄÄNEKOSKI , ,9 KANNONKOSKI , ,7 KARSTULA , ,1 KINNULA , ,3 KIVIJÄRVI , ,5 KYYJÄRVI , ,7 PIHTIPUDAS , ,3 SAARIJÄRVI , ,0 VIITASAARI , ,7 KESKI-SUOMI , ,3 Tiedot asuinkunnan mukaan.
11 TAULU 6 PALVELUISSA OLEVAT KUNNITTAIN , JA * Osuus % työvoimasta Muutos / Muutos / Kunta Lkm % Lkm % HANKASALMI 106 4, , ,4 JYVÄSKYLÄ , , ,4 LAUKAA 301 3, , ,6 MUURAME 169 3, , ,0 PETÄ JÄV ESI 75 4, , ,8 TOIVAKKA 31 2, , ,2 UURAINEN 55 3, , ,4 JOUTSA 83 4, , ,4 LUHANKA KEURUU 310 7, , ,3 MULTIA 43 6, , ,3 JÄMSÄ 435 4, , ,8 KUHMOINEN 35 3, , ,0 KONNEV ESI 47 3, , ,9 ÄÄNEKOSKI 503 5, , ,0 KANNONKOSKI KARSTULA 99 5, , ,5 KINNULA 30 4, , ,2 KIVIJÄRVI 29 6, , ,6 KYYJÄRVI 25 4, , ,0 PIHTIPUDAS 78 4, , ,4 SAARIJÄRVI 254 5, , ,3 VIITASAARI 122 4, , ,8 KESKI-SUOMI , , ,4.. = tietoa ei ole saatu, se on liian epävarma esitettäväksi tai se on salassapitosäännön alainen * Taulukon palveluihin sisältyvät ns. aktivointiasteeseen laskettavat palvelut, jotka ovat työnhaku- ja uravalmennus, koulutuskokeilu, työkokeilu työpaikalla, työkokeilu työpajassa, työvoimakoulutus, palkkatuet, starttiraha, vuorotteluvapaasijaisuudet, kuntouttava työtoiminta ja omaehtoinen opiskelu. Aktivointiaste on em. Palveluiden osuus niiden ja työttömien työnhakijoiden yhteissummasta. Kunta tarkoittaa asuinkuntaa. Mukana sekä kansallinen että ESR-rahoitus.
12
13 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 KESKI-SUOMEN TYÖLLISYYSKATSAUS JULKAISUVAPAA TIISTAINA KLO 9:00 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.3.2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 27.2.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.11.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.9.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.10.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.1.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.8.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.9.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.12.2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomen historiallinen työttömyysvuosi päättyi samoihin
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.6.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 22.7.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.3.2014 Julkaisuvapaa torstaina 24.4.2014 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.12.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9:00 Työnhakijat Vuosi 2014 oli kolmas peräkkäinen työttömyyden kasvuvuosi.
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.1.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.3.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.9.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.9.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 22.10.2013 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.3.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.4.2013 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.1.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 29.2.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.1.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.7.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.10.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa
Keski-Suomen työllisyyskatsaus
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.11.2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työttömyys jatkaa kasvuaan. Keski-Suomessa oli työ- ja
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 214 puh. 29 4 8 Julkistettavissa 22.7.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 3 3 2 (1) 2 1 1 (2) Kuvio 1. Työttömät työnhakijat
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 214 puh. 29 54 85 Julkistettavissa 21.1.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) 28 '9 '1 '11 '12 '13
KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Toukokuun lopussa Keski Suomessa oli 20 337 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 13,2 Keuruu 14,0 Kinnula 16,8 Kivijärvi 15,7 Kannonkoski
KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Helmikuun lopussa Keski Suomessa oli 22 023 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 15,3 Keuruu 16,2 Kinnula 20,5 Kivijärvi 20,4 Kannonkoski
KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Huhtikuun lopussa Keski Suomessa oli 20 815 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 13,4 Keuruu 14,9 Kinnula 19,2 Kivijärvi 17,6 Kannonkoski
KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Työttömiä työnhakijoita Keski Suomessa pitkästä aikaa alle 20 000! Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 13,6 Keuruu 13,7 Kinnula 16,6 Kivijärvi 15,9 Kannonkoski
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2014
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.11.2014 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 11.130 Pohjois-Karjalassa oli lokakuun
Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015
NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi elokuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2015
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 Työttömyys kohosi Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2015
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Työttömyyden kasvu Pohjois-Karjalassa valtakunnan keskitasoa Pohjois-Karjalassa
Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2015
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Lapissa
Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2015
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Avoimia työpaikkoja enemmän kuin vuosi sitten Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan
KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Työttömyys laskee hiljalleen edelleen Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 11,0 Keuruu 12,5 Kinnula 16,7 Kivijärvi 13,9 Kannonkoski 15,1 Karstula 15,5 Saarijärvi
KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Työttömien määrässä selvä vähennys vuoden takaiseen Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 15,3 Keuruu 14,3 Kinnula 19,4 Kivijärvi 18,6 Kannonkoski 18,5 Karstula
KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Työttömyys vähenee edelleen kohisten Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 10,5 Keuruu 11,8 Kinnula 15,5 Kivijärvi 9,5 Kannonkoski 11,3 Karstula 13,0 Saarijärvi
Työttömiä Etelä-Savossa lähes 850 edellisvuotta enemmän. Työllisyyskatsaus, toukokuu klo 9.00
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömiä Etelä-Savossa lähes 850 edellisvuotta enemmän Työllisyyskatsaus, toukokuu 2015 24.6.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli toukokuun
Etelä-Savon työttömien määrä 30 % suurempi kuin vuoden 2008 suhdannehuipulla. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9:00
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon työttömien määrä 30 % suurempi kuin vuoden 2008 suhdannehuipulla Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2014 20.5.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Vuoden
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2015
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 Julkaisuvapaa 20.10.2015 kello 9.00 Työttömyys kasvoi Hämeessä, mutta maltillisemmin kuin maassa keskimäärin Kanta-
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2013 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 21.1.2014 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2015
NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa 13.773 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa oli
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2014
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.12.2014 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi hieman Pohjois-Karjalassa oli marraskuun
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2015
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti
Lomautukset lisäsivät Etelä-Savossa työttömien määrää. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.00
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Lomautukset lisäsivät Etelä-Savossa työttömien määrää Työllisyyskatsaus, marraskuu 2014 23.12.2014 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli marraskuun
Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2014
NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.12. klo 9.00 Työttömyyden kasvu tasaantunut avoimia työpaikkoja
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2014
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 22.7.2014 klo 9.00 Työttömyys väheni hieman Pohjois-Karjalassa oli kesäkuun lopussa 11.923
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 2/2015
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita lähes 12.600 Pohjois-Karjalassa oli helmikuun
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2015
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.5.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 22.1.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus syyskuu 2015
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 9/2015
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 9/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 11.500 Pohjois-Karjalassa oli syyskuun lopussa
Lomautukset lisääntyivät Etelä-Savossa helmikuussa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9.00
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Lomautukset lisääntyivät Etelä-Savossa helmikuussa Työllisyyskatsaus, helmikuu 2015 24.3.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli helmikuun lopussa
Lapin työllisyyskatsaus tammikuu 2015
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus tammikuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli
Työttömyys väheni Etelä-Savossa koulujen alettua. Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9.00
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys väheni Etelä-Savossa koulujen alettua Työllisyyskatsaus, elokuu 2015 22.9.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli elokuun lopussa työttömänä
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti
Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 2/2015
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 10,6 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla
Tammikuun työllisyyskatsaus 2015
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Tammikuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 24.2.2015 klo 9.00 Uusia avoimia työpaikkoja vuoden takaista enemmän. Ulkomaalainen työvoima kasvanut yli 200
Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 7/2014
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 7/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 26.8.2014 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 5,5 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla
Elokuun työllisyyskatsaus 2014
NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Elokuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 23.9.2014 klo 9.00 Nuorisotyöttömyys kasvaa lähes viidenneksen vuosivauhtia. Ammateittain työttömyys kasvaa suhteellisesti
Marraskuun työllisyyskatsaus 2014
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Marraskuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 23.12.2014 klo 9.00 Työttömyys lisääntynyt yli 15 prosentilla, toiseksi eniten koko maassa. Nuorisotyöttömyys
Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 UUDENMAAN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 8,5 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan elinkeino-,
Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 5/2015
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 5/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 11,3 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2015
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus elokuu 2015 Julkaisuvapaa 22.9.2015 kello 9.00 Hämeessä elokuussa työttömänä työnhakijana yli 24 000 henkilöä Kanta- ja Päijät-Hämeen
Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2015
NÄKYMIÄ MAALISKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa torstaina 23.4. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14,9 % enemmän kuin vuotta
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015
NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015 Julkaisuvapaa 25.8.2015 kello 9.00 Koko Hämeessä työttömien osuus työvoimasta 15,0 %, Lahdessa jo 19,5 % Kanta-Hämeen
Lapin työllisyyskatsaus toukokuu 2015
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus toukokuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Lapissa toukokuussa työttömiä 13 660 220 enemmän kuin vuotta aiemmin Rovaniemen,
Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 6/2014
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2014 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 6/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 22.7.2014 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 10 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla
Työllisyyskatsaus Huhtikuu 2015
Työllisyyskatsaus Huhtikuu 215 Huhtikuussa 338 6 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli huhtikuun
Marraskuun työllisyyskatsaus 2015
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Marraskuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 22.12.2015 klo 9.00 Työttömien määrän kasvu hidastunut koko maassa, Pohjanmaan ELYalueen tahti nyt maan keskiarvoa.
Helmikuun työllisyyskatsaus 2015
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Helmikuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 24.3.2015 klo 9.00 Uusia avoimia työpaikkoja lähes kolmanneksen vuoden takaista enemmän. Pitkäaikaistyöttömien
Työllisyyskatsaus Kesäkuu 2015
Työllisyyskatsaus Kesäkuu 215 Kesäkuussa 368 9 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun lopussa
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2015
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2014
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita vuoden lopussa lähes 13.000 Pohjois-Karjalassa
Heinäkuussa työtöntä työnhakijaa
Heinäkuussa 284 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (1) Lappi 13,0 Pohjois Pohjanmaa 12,0 Kainuu 11,5
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2015
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi
Elokuun työllisyyskatsaus 8/2015
NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.9. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 13,3 % enemmän kuin vuotta aiemmin
Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 11/2014
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 11/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.12.2014 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 10,8 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla
Toukokuussa työtöntä työnhakijaa
Toukokuussa 291 500 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (1) Lappi 14,5 Pohjois Pohjanmaa 12,8 Kainuu 12,7
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 4/2015
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 4/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.5.2015 klo 9.00 Työttömiä 10 % enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa oli
Lapin työllisyyskatsaus marraskuu 2015
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus marraskuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Lapissa työttömiä 13 280 lähes 160 vähemmän kuin lokakuussa ja vain 100 enemmän
Toukokuussa työtöntä työnhakijaa
Toukokuussa 241 600 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (8) 10,0 14,9 (7) Lappi 12,0 Pohjois Pohjanmaa 10,0 Kainuu 10,6 Työ ja elinkeinotoimistoissa
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus toukokuu 2015
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus toukokuu 2015 Julkaisuvapaa 24.6.2015 kello 9.00 Alle 25-vuotiaiden nuorten työttömien määrä laski viime vuodesta Kanta-Hämeen
Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2015
NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.7. klo 9.00 Kesäkuun lopussa yli 100 000 työtöntä työnhakijaa Uudenmaan
Kesäkuussa työtöntä työnhakijaa
Kesäkuussa 272 700 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (4) 10,0 14,9 (10) 15,0 20,0 (1) Lappi 13,0 Pohjois Pohjanmaa 11,6 Kainuu 11,3
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2013
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.4.2013 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi Pohjois-Karjalassa 7,8 %, koko maassa 16,6
Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2015
NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6. klo 9.00 Toukokuun lopussa 11 716 avointa työpaikkaa Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 214 puh. 29 54 85 ja 29 54 8253 Julkistettavissa 24.6.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio
Heinäkuussa työtöntä työnhakijaa
Heinäkuussa 329 000 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (2) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (2) Lappi 15,3 Pohjois Pohjanmaa 14,5 Kainuu 13,4
Tammikuussa työtöntä työnhakijaa
Tammikuussa 285 800 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (3) 10,0 14,9 (11) 15,0 20,0 (1) Lappi 13,1 Pohjois Pohjanmaa 12,4 Kainuu 13,3
Marraskuussa työtöntä työnhakijaa
Marraskuussa 271 300 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain Lappi 12,3 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (4) 10,0 14,9 (11) Pohjois Pohjanmaa 11,7 Kainuu 12,2 Työ ja elinkeinotoimistoissa
Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, syyskuu 2013 22.10.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
Työllisyyskatsaus Maaliskuu 2015
Työllisyyskatsaus Maaliskuu 215 Maaliskuussa 347 työtöntä työnhakijaa 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 LAAJA TYÖTTÖMYYS eli työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat Työ ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun
Maaliskuussa työtöntä työnhakijaa
Maaliskuussa 264 100 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain Lappi 11,9 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (4) 10,0 14,9 (11) Pohjois Pohjanmaa 11,2 Kainuu 12,6 Työ ja elinkeinotoimistoissa
Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras. Työllisyyskatsaus, toukokuu
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras Työllisyyskatsaus, toukokuu 2013 25.6.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat
Elokuussa työtöntä työnhakijaa
Elokuussa 243 300 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta ELY keskuksittain 0,0 4,9 (1) 5,0 9,9 (9) 10,0 14,9 (6) Lappi 11,1 Pohjois Pohjanmaa 9,9 Kainuu 10,1 Työ ja elinkeinotoimistoissa