Osakeanti ja vuoden 2008 osingon pienentäminen vapaiden pääomien vahvistamiseksi 3 miljardilla eurolla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osakeanti ja vuoden 2008 osingon pienentäminen vapaiden pääomien vahvistamiseksi 3 miljardilla eurolla"

Transkriptio

1 Helsinki, Kööpenhamina, Oslo, Tukholma, 10. helmikuuta (5) Osakeanti ja vuoden 2008 osingon pienentäminen vapaiden pääomien vahvistamiseksi 3 miljardilla eurolla Nordea aikoo vahvistaa konsernin vapaiden pääomien (rajoituksettomat ensisijaiset omat varat, core Tier 1) määrää 3 miljardilla eurolla. Nordean hallitus on päättänyt ehdottaa Nordean osakepääoman kasvattamista nykyisten osakkeenomistajien merkintäetuoikeuteen perustuvalla nettomääräisesti noin 2,5 miljardin euron osakeannilla, jolla on täysi merkintätakaus. Lisäksi Nordean hallitus on päättänyt ehdottaa vuoden 2009 varsinaisen yhtiökokouksen päätettäväksi, että osinkoa pienennetään siten, että osinkoa maksetaan 19 prosenttia vuoden 2008 tuloksesta. Tämä kasvattaa rajoituksettomia ensisijaisia omia varoja noin 0,5 miljardilla eurolla. Osakeanti edellyttää osakkeenomistajien hyväksyntää 12. maaliskuuta 2009 pidettävässä ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Osakeannin avaintiedot Nordean kolme suurinta osakkeenomistajaa, Ruotsin valtio, Sampo Oyj ja Nordea-fonden (aiemmin Nordea Danmark-fonden), jotka omistavat yhteensä 36,1 prosenttia Nordean liikkeeseen lasketuista osakkeista, merkitsevät osakeannissa osakkeita omistusosuuksiensa suhteessa. Sampo Oyj on lisäksi sitoutunut tietyin tavanomaisin ehdoin takaamaan 13 prosenttia osakeannista. Näin ollen Nordean merkittävimmät osakkeenomistajat merkitsevät tai takaavat kaikkiaan 49 prosenttia osakeannista. J.P. Morgan ja Merrill Lynch International ovat tietyin tavanomaisin ehdoin antaneet lopuille 51 prosentille merkintätakauksen. Nykyisten osakkeenomistajien vahva tuki on tärkeä, kun varaudumme tulevaan epävarmassa taloustilanteessa. Nordean asema on vahva, ja olemme hyvin valmistautuneita haasteelliseen vuoteen Pääomaa vahvistamalla saamme lisäjoustoa korkealuokkaisten liiketoimintamahdollisuuksien valikoivaan hyödyntämiseen, Nordean konsernijohtaja Christian Clausen sanoo. Taustaa ja perustelut Kesällä 2007 alkaneen kansainvälisen finanssikriisin aiheuttamat markkinoiden rajut ailahtelut eivät ole juurikaan vaikuttaneet Nordeaan. Rahoitusinstrumenttien arvostustappiot ovat jääneet vähäisiksi. Nordean järjestelmällinen riskien ja pääoman hallinta sekä varainhankinta ovat mahdollistaneet vakaan kehityksen. Nordean visiona on olla johtava pohjoismainen pankki, joka luo merkittävää arvoa asiakkailleen ja omistajilleen ja joka on tunnettu osaavasta henkilöstöstään. Teemme sen mahdolliseksi - autamme asiakkaitamme pääsemään tavoitteisiinsa tarjoamalla heille laajan valikoiman pankkitoimintaan, varallisuudenhoitoon ja vakuutuksiin liittyviä palveluja. Nordealla on noin 10 miljoonaa asiakasta ja noin konttoria. Konserni on johtava Internet-pankkipalveluiden tarjoaja ja sillä on 5,2 miljoonaa verkkopankkiasiakasta. Nordea noteerataan Nasdaq OMX:n Pohjoismaisessa Pörssissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa.

2 Helsinki, Kööpenhamina, Oslo, Tukholma, 10. helmikuuta (5) Nordean tulos vuodelta 2008 julkistettiin tänä aamuna erillisenä lehdistötiedotteena. Tulos osoittaa, että Nordean orgaanisen kasvun strategia on tuottanut edelleen tulosta. Tuotot syntyivät suurimmaksi osaksi nykyisten henkilö- ja yritysasiakkaiden asioinnista. Tämä osoittaa, että Nordean asiakaskunta on korkealuokkainen ja luottosalkku laajalle hajautettu. Nordean tuotot kasvoivat vakaasti myös vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä. Tulos ennen luottotappioita oli vahva, mutta luottotappiot lisääntyivät, koska taloudellinen tilanne heikentyi nopeasti. Luottotappioiden määrä vastaa kuitenkin tasoa, jota voidaan odottaa nykyisen kaltaisessa laskusuhdanteessa. Ensisijaisten omien varojen suhde riskipainotettuihin saamisiin oli ennen siirtymäsäännöksiä joulukuun 2008 lopussa 9,3 prosenttia. Näin ollen Nordea on hyvissä asemissa kohtaamaan kasvavat haasteet vuonna Nordean hallitus ja konsernin johtoryhmä uskovat, että pankin on varauduttava toiminnassaan tulevaan, jotta voidaan varmistaa pankin vahva asema nykyisissä poikkeuksellisen haastavissa markkinaoloissa sekä riskienhallinnan että mahdollisuuksien hyödyntämisen kannalta. Nordea pyrkii erityisesti seuraaviin tavoitteisiin, joiden saavuttamisen ehdotetut pääoman vahvistamistoimet mahdollistavat: Säilyttää asema yhtenä Euroopan vahvimmista pankeista. Nordean tavoitteena on olla yksi Euroopan vahvimmista pankeista, kun mitataan kannattavuutta, tehokkuutta, pääomarakennetta, likviditeettiä, varainhankintaa ja osakkeenomistajan saamaa kokonaistuottoa. Kilpailutilanne on muuttumassa, kun eurooppalaiset pankit hankkivat huomattavan suuria pääomia vastatakseen sijoittajien ja muiden sidosryhmien vakavaraisuuden vahvistamista koskeviin vaatimuksiin. Ehdotetun pääoman hankinnan avulla Nordean odotetaan pääsevän pääomarakenteeltaan vahvimpien eurooppalaisten pankkien joukkoon. Lisäksi pääoman hankinta tukee Nordean nykyistä vahvaa luottoluokitusta, mikä varmistaa nykyisten, kilpailijoihin verrattuna suotuisten varainhankinnan edellytysten jatkumisen. Kasvattaa pääomapuskureita, joilla varaudutaan epävarmoihin markkina- ja talousnäkymiin. Nordea odottaa laskusuhdanteen vaikuttavan pääomarakenteeseen pääasiassa siten, että luottotappiot lisääntyvät ja riskipainotetut saamiset kasvavat luottojen luokitusten laskun seurauksena. Tavanomaista epävarmempien talousnäkymien ja Nordean noudattaman konservatiivisen riskienhallinnan vuoksi Nordea katsoo tarkoituksenmukaiseksi kasvattaa pääomapuskureita siten, että ne ylittävät nykyiset vakavaraisuussuhteille asetetut tavoitteet, jotta mahdolliset tulevat negatiiviset vaikutukset voidaan kattaa. Luoda joustavuutta, jotta markkinoiden muutosten tuomat liiketoimintamahdollisuudet voidaan käyttää hyväksi. Kilpailijat vähentävät investointejaan ja supistavat kustannuksiaan Nordean päämarkkinoilla, joten Nordealla on mahdollisuus tarttua korkealuokkaisiin mahdollisuuksiin entistä suuremmilla marginaaleilla. Tämä edellyttää, että Nordea voi tarjota rahoitusta hyville asiakkaille, jotka kärsivät markkinoilla yleisesti vähentyneestä luottojen tarjonnasta. Nordea tukee tällaisia hyviä asiakkaita nykyisessä markkinatilanteessa pitäen samalla kiinni tiukasta riskienhallinnastaan. Tämän toimintatavan uskotaan lisäävän kannattavuutta ja vahvistavan pitkäaikaisia asiakassuhteita.

3 Helsinki, Kööpenhamina, Oslo, Tukholma, 10. helmikuuta (5) Ehdotetut pääoman vahvistamistoimet ovat oikeudenmukainen ja läpinäkyvä markkinaehtoinen ratkaisu. Pääoman vahvistamistoimet ovat täysin läpinäkyvät, ja osakkeenomistajien oikeudenmukainen kohtelu toteutuu osakkeenomistajien merkintäetuoikeuksien avulla. Ehdotettu osakeanti ja osingon supistaminen vahvistavat Nordean pääomaa vapailla pääomilla (core Tier 1), joka on sijoittajien suosima vaihtoehto ja vastaa siten tarpeita. Pääoman vahvistamisen vaikutukset Nordean taloudelliseen asemaan Hallitus on päättänyt ehdottaa, että osinkoa maksetaan 0,20 euroa osakkeelta. Osinkoa maksettaisiin siten 19 prosenttia tilikauden tuloksesta eli noin 519 miljoonaa euroa. Osingonjaon supistaminen kasvattaa omien varojen määrää noin 0,5 miljardia euroa. Osakeanti ja osingonjaon supistamisesta syntyvä pääoman säästö parantavat pro forma -lukujen mukaan laskettuna Nordean rajoituksettomien ensisijaisten omien varojen suhdetta riskipainotettuihin saamisiin 8,2 prosentista 10,0 prosenttiin. Ensisijaisten omien varojen suhde riskipainotettuihin saamisiin nousee 9,0 prosentista 10,8 prosenttiin ja vakavaraisuussuhde 11,7 prosentista 13,5 prosenttiin. Luvut on laskettu Basel II -säännösten mukaan tilanteesta Basel II -siirtymäsäännösten mukaan pääoman kasvattaminen parantaa pro forma -lukujen mukaan tilanteesta laskettuna Nordean rajoituksettomien ensisijaisten omien varojen suhdetta riskipainotettuihin saamisiin 6,5 prosentista 7,9 prosenttiin. Ensisijaisten omien varojen suhde riskipainotettuihin saamisiin nousee 7,1 prosentista 8,6 prosenttiin ja vakavaraisuussuhde 9,3 prosentista 10,7 prosenttiin. Osakeannin keskeiset ehdot Osakeannilla kerättävien varojen nettomäärän odotetaan olevan kulujen vähentämisen jälkeen noin 2,5 miljardia euroa (26 miljardia Ruotsin kruunua). Osakepääoman korotuksen ja liikkeeseen laskettavien osakkeiden määrästä sekä uusien osakkeiden merkintähinnasta päättää Nordean hallitus viimeistään 11. maaliskuuta Ruotsin valtio, Sampo Oyj ja Nordea-fonden, jotka omistavat yhteensä 36,1 prosenttia Nordean osakkeista, äänestävät osakeannin puolesta ylimääräisessä yhtiökokouksessa ja merkitsevät täyden määrän osakkeita omistusosuuksiensa suhteessa. Sampo Oyj on lisäksi sitoutunut tietyin tavanomaisin ehdoin takaamaan 13 prosenttia osakeannista. J.P. Morgan ja Merrill Lynch International ovat tietyin tavanomaisin ehdoin antaneet lopuille 51 prosentille merkintätakauksen. Näin ollen J.P. Morgan ja Merrill Lynch International merkintätakauksen niille osakkeille, jotka mahdollisesti jäävät merkitsemättä osakeannissa. J.P. Morgan ja Merrill Lynch International toimivat yhdessä Nordea Marketsin kanssa osakeannin pääjärjestäjinä (Joint Global Coordinators and Joint Bookrunners). Uusilla osakkeilla on kaikissa suhteissa samat osakkeenomistajaoikeudet kuin nykyisillä osakkeilla, mukaan lukien oikeus kaikkiin tuleviin osinkoihin ja muihin jako-osuuksiin, jotka julkistetaan, tehdään tai maksetaan uusien osakkeiden jakamis- ja liikkeeseenlaskupäivän jälkeen. Uusilla osakkeilla ei kuitenkaan ole oikeutta 31. joulukuuta 2008 päättyneeltä tilivuodelta maksettavaan osinkoon.

4 Helsinki, Kööpenhamina, Oslo, Tukholma, 10. helmikuuta (5) Ylimääräinen yhtiökokous pidetään 12. maaliskuuta 2009 klo 9.00 Ruotsin aikaa China Teaternissa Tukholmassa. Yhtiökokouskutsu julkaistaan 12. helmikuuta Hallituksen esitys osakeannista, muut osakeantiin liittyvät tiedot sekä muut ylimääräiselle yhtiökokoukselle tehtävät ehdotukset ovat saatavilla Nordean Internet-sivuilla osoitteessa viimeistään kaksi viikkoa ennen ylimääräistä yhtiökokousta. Hallitus on päättänyt ehdottaa ylimääräiselle yhtiökokoukselle osakeannin yhteydessä myös yhtiöjärjestykseen tehtäviä muutoksia, mahdollisia siirtoja muusta omasta pääomasta osakepääomaan ja osakepääoman alentamista. Osakeannin alustava aikataulu Päivämäärät ovat alustavia Viimeinen päivä, jolloin hallitus voi päättää osakepääoman korotuksen ja liikkeeseen laskettavien osakkeiden määrästä ja osakeannissa liikkeeseen laskettavien uusien osakkeiden merkintähinnasta Ylimääräinen yhtiökokous hyväksyy osakeannin Ensimmäinen päivä, jona Nordean osakkeella käydään kauppaa merkintäoikeuksien irtoamisen jälkeen Täsmäytyspäivä, jonka mukaan määräytyy oikeus osallistua osakeantiin Päivä, johon mennessä listalleottoesite julkistetaan Merkintäaika Ilmoitus osakeannin alustavasta tuloksesta Ilmoitus osakeannin lopullisesta tuloksesta Toukokuun alku 2009 Osakeanti saatetaan loppuun. J.P. Morgan, Merrill Lynch International ja Nordea Markets toimivat osakeannin pääjärjestäjinä (Joint Global Coordinators and Joint Bookrunners). Puhelinkonferenssi Konsernijohtaja Christian Clausen järjestää puhelinkonferenssin uutistoimistoille tänään klo 8.30 Ruotsin aikaa. Osallistujia pyydetään soittamaan numeroon +44 (0) Konferenssia voi seurata 17. helmikuuta 2009 saakka uudelleen numerosta +44 (0) , access code: Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus Aika: CET Paikka: Smålandsgatan 17, Tukholma Konsernijohtaja Christian Clausen, talousjohtaja Fredrik Rystedt ja luotonannon ja riskienhallinnan johtaja Carl-Johan Granvik esittelevät tuloksen ja vastaavat kysymyksiin. Tilaisuudessa käytettävä kieli on englanti. Tilaisuutta voi seurata Internetissä osoitteessa jossa myös tilaisuuden esitysmateriaali on saatavana.

5 Helsinki, Kööpenhamina, Oslo, Tukholma, 10. helmikuuta (5) Kansainvälinen puhelinkonferenssi analyytikoille Aika: CET Osallistujia pyydetään soittamaan numeroon +44 (0) viimeistään kymmenen minuuttia ennen tilaisuuden alkua. Puhelinkonferenssiin osallistuvat konsernijohtaja Christian Clausen, talousjohtaja Fredrik Rystedt, luotonannon ja riskienhallinnan johtaja Carl-Johan Granvik sekä sijoittajasuhteista vastaava johtaja Johan Ekwall. Lyhyiden esitysten jälkeen he vastaavat analyytikoiden esittämiin kysymyksiin. Konferenssia voi seurata reaaliajassa osoitteessa Lisäksi tilaisuudesta laaditaan editoitu versio, joka on saatavana samasta osoitteesta. Konferenssia voi seurata 17. helmikuuta saakka uudelleen numerosta +44 (0) , access code #. Lisätietoja: Fredrik Rystedt, konsernin talousjohtaja, Lauri Peltola, konserniviestintä, Johan Ekwall, sijoittajasuhteet, Nordean on julkistettava tässä tiedotteessa annetut tiedot Ruotsissa annetun rahoitusinstrumenteilla käytävää kauppaa koskevan lain (1991:980) ja/tai Ruotsissa annetun arvopaperimarkkinalain (2007:528) mukaisesti. Nämä tiedot on annettu julkistettavaksi 10. helmikuuta 2009 klo 8.00 CET.

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 18.4.2013 Sievi SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 18.4.2013 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

OKO. I Strategia II Markkina-asema III Vuoden 2003 tärkeimpiä tapahtumia IV Taloudellinen analyysi V Osakkeen tuotto VI Näkymät

OKO. I Strategia II Markkina-asema III Vuoden 2003 tärkeimpiä tapahtumia IV Taloudellinen analyysi V Osakkeen tuotto VI Näkymät Yhtiökokous 31.3.2004 I Strategia II Markkina-asema III Vuoden 2003 tärkeimpiä tapahtumia IV Taloudellinen analyysi V Osakkeen tuotto VI Näkymät Visio Asiakkaat Henkilöstö Sijoittajat Suomen vetovoimaisin

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS # 27032019_SCA_V1 HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 24.4.2019 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.12.2004 klo. 10.00 1(5) Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen.

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.12.2004 klo. 10.00 1(5) Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen. Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.12.2004 klo. 10.00 1(5) NORVESTIAN OSAKEANNIN LISTALLEOTTOESITTEEN JULKISTAMINEN Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen. Listalleottoesite

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2015 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2014 Sievi # 11032014 Sievi Capital_V2 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella

Lisätiedot

Nordean tilinpäätöstiedote 2008

Nordean tilinpäätöstiedote 2008 Helsinki, Kööpenhamina, Oslo, Tukholma, 10. helmikuuta 2009 Nordean tilinpäätöstiedote 2008 Vakaa tulos taloudellisen tilanteen nopeasta heikkenemisestä huolimatta Tuotot 8 200 miljoonaa euroa (7 886 milj.

Lisätiedot

OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET OSAKEHINNAT JA KAUPANKÄYNTI VUODEN 2005 OPTIO-OHJELMA

OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET OSAKEHINNAT JA KAUPANKÄYNTI VUODEN 2005 OPTIO-OHJELMA OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET Eforen osake noteerataan Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä (pienet yhtiöt) tunnuksella EFO1V. Pörssierä on yksi kappale. Osakkeiden kokonaismäärä on 40 529

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus Sampo-konsernin tulos. Konsernijohtaja Kari Stadigh

Tiedotustilaisuus Sampo-konsernin tulos. Konsernijohtaja Kari Stadigh Tiedotustilaisuus Sampo-konsernin tulos Konsernijohtaja Kari Stadigh 7.2.2018 1 Vakuutusliiketoiminnoissa vahva viimeinen vuosineljännes EURm Sampo-konsernin liiketoimintojen tulos ennen veroja lokajoulukuussa

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA 1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta

Lisätiedot

Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista

Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunta ehdottaa, että valittavien hallituksen jäsenten

Lisätiedot

Nordean tilinpäätöstiedote 2010

Nordean tilinpäätöstiedote 2010 Helsinki, Kööpenhamina, Oslo, Tukholma, 2. helmikuuta 2011 Nordean tilinpäätöstiedote 2010 Tuotot, liikevoitto ja asiakastyytyväisyys ennätystasolla Konsernijohtaja Christian Clausenin kommentti: Nordean

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2014 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Pohjola. Suunniteltu merkintäoikeusanti

Pohjola. Suunniteltu merkintäoikeusanti Pohjola Suunniteltu merkintäoikeusanti 2009 Rajoitusteksti: Tätä asiakirjaa ei saa levittää tai lähettää Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan tai Japaniin. Tässä asiakirjassa esitetyt tiedot eivät ole

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 20.12.2004 klo 12.00 1(6)

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 20.12.2004 klo 12.00 1(6) Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 20.12.2004 klo 12.00 1(6) NORVESTIA ON PÄÄTTÄNYT KÄYNNISTÄÄ OSAKEANNIN Norvestia Oyj:n hallitus on tehnyt päätöksen osakeannin käynnistämisestä ylimääräisen yhtiökokouksen sille

Lisätiedot

Täydennys Finanssivalvonnan hyväksymään Orava Asuntorahasto Oyj:n listalleottoesitteeseen. (FIVA 51/ /2015).

Täydennys Finanssivalvonnan hyväksymään Orava Asuntorahasto Oyj:n listalleottoesitteeseen. (FIVA 51/ /2015). Orava Asuntorahasto Oyj LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA 24.8.2015 Täydennys Finanssivalvonnan 30.6.2015 hyväksymään Orava Asuntorahasto Oyj:n listalleottoesitteeseen. (FIVA 51/02.05.04/2015). Listalleottoesitteessä

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI # 20032017_SCA_V1 HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 26.4.2017 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3

Lisätiedot

ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS klo ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE

ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS klo ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 23.5.2002 klo 12.00 ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE Rocla Oyj:n hallitus on päättänyt hakea vuoden 1998 optiolainaan liittyvien

Lisätiedot

Kutsu SSAB:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen

Kutsu SSAB:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen Epa virallinen ka a nno s Kutsu SSAB:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen SSAB AB (publ):n (yhtiörekisteritunnus 556016-3429) osakkeenomistajat kutsutaan täten ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa, että 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella jaetaan osinkona

Lisätiedot

Nordean osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2009

Nordean osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2009 Helsinki, Kööpenhamina, Oslo, Tukholma, 29. huhtikuuta 2009 Nordean osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2009 Vuosi alkoi vahvasti Tuotot ilman kertaluonteisia eriä kasvoivat 5 % edellisneljänneksestä ja 16

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2) PÖRSSITIEDOTE 9.4.2003 klo 13.00 1 (2) :N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 1,25 euroa osinkoa vuodelta 2002. Yhtiökokous myönsi valtuutuksen hallitukselle omien osakkeiden luovuttamiseen

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT Yleistä Osakeannista Merkintäoikeus Oikeus merkitä merkitsemättä jääneitä Tarjottavia osakkeita ilman Merkintäoikeuksia

OSAKEANNIN EHDOT Yleistä Osakeannista Merkintäoikeus Oikeus merkitä merkitsemättä jääneitä Tarjottavia osakkeita ilman Merkintäoikeuksia OSAKEANNIN EHDOT Yleistä Osakeannista Outokummun ylimääräinen yhtiökokous valtuutti 1.3.2012 Outokummun hallituksen päättämään osakeannista siten, että osakkeenomistajilla on etuoikeus merkitä uusia Osakkeita

Lisätiedot

COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT. Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus

COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT. Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2012 Page 1 of 5 COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus Yhtiön 23.2.2012 kokoontunut yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET 16.3.2016 PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE OSINGONJAKOEHDOTUS Digia Oyj:n vapaa oma pääoma oli 31.12.2015 päivätyn taseen mukaan 34.214.777,30 euroa,

Lisätiedot

Tammi-joulukuu Op-ryhmä

Tammi-joulukuu Op-ryhmä Tammi-joulukuu 22 Op-ryhmä Osuuspankkiryhmä 31.12.22 243 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus- OPK Osuuskunta OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 24 9 Asiakkaita

Lisätiedot

Osakeannin järjestäjänä toimii Nordea Securities Corporate Finance Oy.

Osakeannin järjestäjänä toimii Nordea Securities Corporate Finance Oy. 1(5) SUOMINEN YHTYMÄ OYJ PÖRSSITIEDOTE 28.10.2003 KLO 12.30 SUOMINEN KÄYNNISTÄÄ OSAKEANNIN Suominen Yhtymä Oyj:n hallitus on tänään päättänyt osakepääoman korottamisesta uusmerkinnällä ylimääräisen yhtiökokouksen

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012 Sievi SISÄLLYS: 1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2 HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 10.50

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 10.50 PÖRSSITIEDOTE 11.2.2004 KLO 10.50 SAMMON HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE Sampo Oyj:n hallitus on päättänyt tehdä 7.4.2004 järjestettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle seuraavat ehdotukset, joiden

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot

HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot Mika Oksanen Tomi Merenheimo Asianajaja, osakas Asianajaja, osakas Magnusson Helsinki Asianajotoimisto Oy 10.1.2014 Berlin Copenhagen Gothenburg Helsinki Malmö Minsk

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: klo 14.30-15.35 Paikka: Läsnä: Suomalainen Klubi, Kansakoulukuja 3, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Taustaa

OSAKEANNIN EHDOT. Taustaa Taustaa OSAKEANNIN EHDOT Metsä Board Oyj:n ( Yhtiö ) varsinainen yhtiökokous valtuutti 28.3.2012 Yhtiön hallituksen päättämään enintään 70.000.000 uuden B-sarjan osakkeen antamisesta. Valtuutuksen nojalla

Lisätiedot

AKTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12/2017

AKTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12/2017 AKTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12/2017 1 TOIMINTA & STRATEGIA 2 TULOSKATSAUS & NÄKYMÄT 3 TUOTTOJAKAUMA 4 TASE TOIMINTA 2017 Uusi strategia ja uudet taloudelliset tavoitteet 2022 lanseerattiin pääpaino omaisuudenhoidossa

Lisätiedot

Nordean osavuosikatsaus 1. neljännes 2011

Nordean osavuosikatsaus 1. neljännes 2011 Helsinki, Kööpenhamina, Oslo, Tukholma, 28. huhtikuuta 2011 Nordean osavuosikatsaus 1. neljännes 2011 Vakaa neljännes Konsernijohtaja Christian Clausenin kommentti: "Nordealla on takanaan jälleen vahva

Lisätiedot

Nordea Securities Oyj

Nordea Securities Oyj Warranttikohtaiset ehdot 34/2003 Nordea Securities Nämä warranttikohtaiset ehdot ovat osa :n 28.5.2003 päivättyä ja sen warranttiohjelmaa koskevaa listalleottoesitettä. Tämän warrantin liikkeeseenlaskun

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa tilikaudelta 1.1.2015 31.12.2015 osinkoa 0,14 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle,

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Tilinpäätöksen 31.12.2015 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA METSO OYJ HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää perustaa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan, jonka

Lisätiedot

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki Epävirallinen käännös SULAUTUMISSUUNNITELMA 1. SULAUTUMISEEN OSALLISTUVAT YHTIÖT 2. SULAUTUMINEN Veritas keskinäinen vahinkovakuutusyhtiö (jäljempänä Veritas Vahinkovakuutus ) Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka

Lisätiedot

Nordean osavuosikatsaus 1. neljännes 2010

Nordean osavuosikatsaus 1. neljännes 2010 Helsinki, Kööpenhamina, Oslo, Tukholma, 28. huhtikuuta 2010 Nordean osavuosikatsaus 1. neljännes 2010 Vahva tulos tuotot kasvoivat ja luottotappiot vähenivät Konsernijohtaja Christian Clausenin kommentti:

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa tilikaudelta 1.1.2017-31.12.2017 osinkoa 0,09 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle,

Lisätiedot

Kamux Oyj:n tiedonantopolitiikka

Kamux Oyj:n tiedonantopolitiikka Kamux Oyj www.kamux.com Y-tunnus 2442327-8 Kamux Oyj:n tiedonantopolitiikka Omistaja: Viestintä- ja markkinointijohtaja Hyväksyjä: Hallitus Hyväksytty: 15.4.2016 Versio: 1.0 Sisältö 1. Yleistä 2. Viestinnän

Lisätiedot

OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET OSAKEHINNAT JA KAUPANKÄYNTI VUODEN 2005 OPTIO-OHJELMA

OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET OSAKEHINNAT JA KAUPANKÄYNTI VUODEN 2005 OPTIO-OHJELMA OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET Eforen osake noteerataan Helsingin Pörssin pohjoismaisella listalla (pienet yhtiöt) tunnuksella EFO1V. Pörssierä on yksi kappale. Osakkeiden kokonaismäärä

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 13.4.2011. Scanfil Oyj

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 13.4.2011. Scanfil Oyj HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 13.4.2011 1. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen 2. Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista

Lisätiedot

Warranttikohtaiset ehdot 112/2004

Warranttikohtaiset ehdot 112/2004 Warranttikohtaiset ehdot 112/2004 Nämä warranttikohtaiset ehdot ovat osa :n 3.6.2004 (30.6.2004 asti Nordea Securities Oyj:n) päivättyä ja sen warranttiohjelmaa koskevaa listalleottoesitettä. Tämän warrantin

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31. joulukuuta 2017 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,55 euroa osakkeelta

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen WULFF-YHTIÖT OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 7. huhtikuuta 2016 alkaen kello 12.00 Radisson Blu Seaside -hotellissa, osoitteessa

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31. joulukuuta 2017 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,55 euroa osakkeelta

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2015 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,35 euroa osakkeelta ja että

Lisätiedot

Aika kello Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, Helsinki ESITYSLISTA

Aika kello Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, Helsinki ESITYSLISTA Aika 29.3.2018 kello 10.00 Paikka Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, 00610 Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Lisätiedot

POHJOLAN OSAKEHISTORIA 1989

POHJOLAN OSAKEHISTORIA 1989 POHJOLAN OSAKEHISTORIA 1989 1 Jäljempänä on selostettu yhtiön osakkeisiin ja osakkeisiin oikeuttaviin arvopapereihin liittyviä päätöksiä ja toimia sekä osakepääoman ja osakkeiden lukumäärien vuotuista

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2010 vahvistettavan taseen perusteella ei makseta osinkoa. Hallituksen ehdotus koskien

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala -konsernin tilinpäätöstiedote 2011 Hyvä liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä 2011 ja tilauskanta vuoden 2011 lopussa. Koko vuoden 2011 liikevaihto

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Merkintäoikeudet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssin pörssilistalla 1.4.2011 alkaen 8.4.2011 asti.

OSAKEANNIN EHDOT. Merkintäoikeudet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssin pörssilistalla 1.4.2011 alkaen 8.4.2011 asti. OSAKEANNIN EHDOT Yhteenveto Osakeannista Cramon varsinainen yhtiökokous päätti 24.3.2011 valtuuttaa Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten

Lisätiedot

1 (3) 1 (3) Optio-oikeuksien antaminen Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen optio-oikeuksien antamiseksi. Ehdotuksen pääkohdat ovat seuraavat:

1 (3) 1 (3) Optio-oikeuksien antaminen Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen optio-oikeuksien antamiseksi. Ehdotuksen pääkohdat ovat seuraavat: 1 (3) 1 (3) SUOMINEN YHTYMÄ OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Suominen Yhtymä Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti yhtiön ja konsernin tilinpäätöksen tilivuodelta 2008 ja myönsi vastuuvapauden

Lisätiedot

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 25.3.2010 Copyright Elektrobit Corporation 1 (14) SISÄLLYSLUETTELO: 1. HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

Lisätiedot

Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous Kari Stadigh Konsernijohtaja

Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous Kari Stadigh Konsernijohtaja Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2016 Kari Stadigh Konsernijohtaja Hyvä tulos kaikilla liiketoiminta-alueilla Milj. 2 000 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0-200 Sampo-konsernin tulos ennen

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä 30.6.2003 242 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 000 Asiakkaita yli 3,0

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

1. Yhtiöjärjestyksen 10 :n ja osakeyhtiölain 5 luvun 3 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat

1. Yhtiöjärjestyksen 10 :n ja osakeyhtiölain 5 luvun 3 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat Yhtiökokouskutsu Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 13.3.2008 klo 11.00 yhtiön auditoriossa, osoitteessa Koneenkatu 8, 05830 Hyvinkää. KOKOUKSESSA

Lisätiedot

16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE

16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE 16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE Stockmann Oyj Abp:n hallitus ehdottaa 15.3.2012 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle optio-oikeuksien antamista

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SysOpen Digia Oyj:n ( Yhtiö ) hallitus ehdottaa, että Yhtiön 28.2.2007 pidettävä varsinainen yhtiökokous päättäisi jäljempänä tarkemmin määritellyistä asioista.

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi

Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää muuttaa yhtiöjärjestystä lähinnä vuonna 2006 voimaantulleen uuden osakeyhtiölain johdosta seuraavasti: poistetaan

Lisätiedot

Nordean osavuosikatsaus 1. neljännes 2011

Nordean osavuosikatsaus 1. neljännes 2011 Helsinki, Kööpenhamina, Oslo, Tukholma, 28. huhtikuuta 2011 Nordean osavuosikatsaus 1. neljännes 2011 Vakaa neljännes Konsernijohtaja Christian Clausenin kommentti: "Nordealla on takanaan jälleen vahva

Lisätiedot

DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017

DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017 1 (5) DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017 Hallituksen ehdotukset ja osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen kokoonpanoksi ja palkkioiksi varsinaiselle yhtiökokoukselle 2017 2 (5) Hallituksen

Lisätiedot

Tulevaisuuden pankkitoimintamalli Ari Kaperi, konsernin riskienhallinta. Tampere, 7. maaliskuuta 2013

Tulevaisuuden pankkitoimintamalli Ari Kaperi, konsernin riskienhallinta. Tampere, 7. maaliskuuta 2013 Tulevaisuuden pankkitoimintamalli Ari Kaperi, konsernin riskienhallinta Tampere, 7. maaliskuuta 2013 Nordea on pohjoismaiden johtava pankki Perustietoja ~11 miljoonaa henkilöasiakasta 1 Nordean kotimarkkinat

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

OKO Pankki Oyj (1.3.2008 lähtien Pohjola Pankki Oyj) Capital Market Meeting. Helsinki 30.11.2007 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

OKO Pankki Oyj (1.3.2008 lähtien Pohjola Pankki Oyj) Capital Market Meeting. Helsinki 30.11.2007 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 OKO Pankki Oyj (1.3.2008 lähtien Pohjola Pankki Oyj) Capital Market Meeting Helsinki 30.11.2007 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 2 Sisältö Strategian tarkistuksen perusteet 3 Konsernin liiketoimintarakenne

Lisätiedot

Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous 16.4.2015. Kari Stadigh Konsernijohtaja

Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous 16.4.2015. Kari Stadigh Konsernijohtaja Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous 16.4.2015 Kari Stadigh Konsernijohtaja Tulos ennen veroja kasvoi kautta linjan milj. 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0-200 929 931 Sampo-konsernin tulos

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Monipuolisempia rahoituspalveluita Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.1m (EUR 4.1m /20)

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2016 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,42 euroa osakkeelta ja että

Lisätiedot

Taustaa. Evli Pankki Oyj toimii Osakeannin pääjärjestäjänä ( Evli tai Pääjärjestäjä ).

Taustaa. Evli Pankki Oyj toimii Osakeannin pääjärjestäjänä ( Evli tai Pääjärjestäjä ). OSAKEANNIN EHDOT Taustaa Etteplan Oyj:n ( Etteplan tai Yhtiö ) 5.4.2016 pidetty varsinainen yhtiökokous valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutuksen

Lisätiedot

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta ja ylimääräistä osinkoa 0,39 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT NOIN 1,83 MILJOONAN EURON SUUNNATUSTA ANNISTA

Lisätiedot

Nordea Securities Oyj

Nordea Securities Oyj Warranttikohtaiset ehdot 13/2004 Nordea Securities Nämä warranttikohtaiset ehdot ovat osa :n 3.6.2004 päivättyä ja sen warranttiohjelmaa koskevaa listalleottoesitettä. Tämän warrantin liikkeeseenlaskun

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 1.11.2013

YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 1.11.2013 YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 1.11.2013 1. Kokouksen avaaminen ja hallituksen puheenjohtajan puheenvuoro Hallituksen puheenjohtaja Carl-Johan Granvik 2 Strategiset taloudelliset tavoitteet Aiemmat tavoitteet

Lisätiedot

Turvatiimi Oyj. Merkintäoikeusanti 3.9. 18.9.2012

Turvatiimi Oyj. Merkintäoikeusanti 3.9. 18.9.2012 MARKKINOINTIESITE Tämä ei ole Finanssivalvonnan hyväksymä, osakeannista laadittu esite Turvatiimi Oyj Merkintäoikeusanti 3.9. 18.9.2012 Tärkeitä päivämääriä: 29.8.2012 Täsmäytyspäivä eli tämän päivän omistajaluettelon

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1). Sampo Asuntoluottopankki Oyj 7.8.2007 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2008 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

Lisätiedot

Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics www.hanken.fi

Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics www.hanken.fi Sijoittajan sanastoa Pörssisäätiön sijoituskoulu VERO 2014 Prof. Minna Martikainen Hanken School of Economics, Finland Sijoitusmaailman termistö ja logiikka, omat toimet ja näin luen. SIJOITUSMAAILMAN

Lisätiedot

Nordean osavuosikatsaus 3. neljännes 2010

Nordean osavuosikatsaus 3. neljännes 2010 Helsinki, Kööpenhamina, Oslo, Tukholma, 27. lokakuuta 2010 Nordean osavuosikatsaus 3. neljännes 2010 Asiakastoiminnoilla hyvä tulos ja tuotot ennätykselliset Konsernijohtaja Christian Clausenin kommentti:

Lisätiedot

BENEFONIN JULKAISTUN LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYS PER

BENEFONIN JULKAISTUN LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYS PER 1 BENEFONIN 9.2.2004 JULKAISTUN LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYS PER 1.4.2004 Tämä viimeisin Benefon Oyj:n 9.2.2004 julkaiseman listalleottoesitteen täydennys koostuu 23.3.2004 ja sen jälkeen julkaistuista

Lisätiedot

Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle

Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle 15. Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle Yhtiön tytäryhtiön

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012 SIEVI SISÄLLYS: 1 HALLITUKSEN JÄSENTEN PALKKIOSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2 HALLITUKSEN JÄSENTEN LUKUMÄÄRÄSTÄ PÄÄTTÄMINEN... 4 3 HALLITUKSEN

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Oy Apotti Ab 24.03.2017 10:00:52 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.03.2017 Toiminimi: Oy Apotti Ab Yritys- ja yhteisötunnus: 2699989-5 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

Olvi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Olvi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen Olvi Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU Olvi Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 14.4.2016 kello 11.00 Olvi-oluthallilla osoitteessa Luuniemenkatu 4, 74100 Iisalmi.

Lisätiedot

SSH Communications Security Oyj

SSH Communications Security Oyj SSH Communications Security Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU SSH Communications Security Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 20. maaliskuuta 2014 klo 10.00 alkaen

Lisätiedot

SOPRANO OYJ KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

SOPRANO OYJ KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Julkaistu: 2017-03-29 11:43:38 CEST Soprano Oyj Yhtiökokouskutsu SOPRANO OYJ KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Soprano Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona

Lisätiedot