Historiatieteet. yliopistonlehtori Matti Enbuske (historian oppiaine) yliopistonlehtori Ari Helo (aate- ja oppihistoria)
|
|
- Hilkka Elstelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Historiatieteet yliopistonlehtori Matti Enbuske (historian oppiaine) yliopistonlehtori Ari Helo (aate- ja oppihistoria)
2 aate- ja oppihistoria tai historia Tieteenä ja oppiaineena historialle on ominaista laajuus ja monipuolisuus.
3 Opiskelun tavoitteena on historiallisen kehityksen keskeisten piirteiden hallinnan lisäksi oppia ymmärtämään ja tutkimaan historiaa ja tuottamaan sekä esittämään historiallista tietoa. Sen lisäksi, että historian opinnoissa opiskelija erikoistuu omaa kiinnostustaan vastaavaan tutkimusaiheeseen, hän saa myös vankan yleissivistyksellisen ja historialliseen ajatteluun perustuvan pohjan erilaisia työuria varten.
4 kulttuurisen vuorovaikutuksen historia etnisten suhteiden historia informaatio- ja kommunikaatioteknologian historia poliittinen historia kansainvälisten suhteiden historia kirkkohistoria koulutuksen historia maataloushistoria mielikuvien historia sotahistoria sukupuolihistoria taloushistoria asutushistoria väestö- ja sosiaalihistoria ympäristöhistoria
5 tutkitaan menneisyyden ihmisten uskomuksia, toiveita ja pelkoja sitä, millaiseksi he ovat mieltäneet yhteiskuntansa, luonnon ja sen toiminnot. Myös erilaiset ideologiat, käsitteet ja -ismit kuuluvat aatehistorian työkenttään. selvitetään, miten käsitys tieteellisyydestä on aikojen kuluessa muuttunut (tieteenhistoria)
6 Seuraavat sivuaineet ovat osa historiatieteitä: -Antiikin kielet ja kulttuuri -Filosofia -Elämänkatsomustieto -Itä- ja Kaakkois-Aasian opinnot -Japani-opinnot -Taidehistoria -Tulevaisuudentutkimus [Valtio-oppi] Näiden lisäksi on valittavana PALJON sivuaineita
7 3 professoria 11 yliopistonlehtoria ja yo-opettajaa [1 toimistosihteeri ] tutkijoita, tohtorikoulutettavia sekä avustavaa tutkimus- ja toimistohenkilöstöä n. 15 henkeä
8 Historiatieteet PL OULUN YLIOPISTO Oppiaineiden esittely Abi-info (mm. nämä diat)
9 Opinnot jakautuvat kolmeen osaan: - perus- (approbatur) - aine- (cum laude approbatur) ja - syventäviin (laudatur) opintoihin. Lisäksi on tehtävä pro gradu -tutkielma.
10 Opintojen laajuudet määritellään opintopisteinä: 1 op=6 7 sivun essee 2 op=24 tunnin luento 3 op=80 tuntia työtä tai sivua vieraskielistä tieteellistä tekstiä tai sivua suomenkielistä tieteellistä tekstiä Opiskelu muodostuu kirjatenteistä, luennoista, erilaisista seminaareista, lukupiireistä ja harjoituksista, kirjoitelmien ja tutkielmien laatimisesta sekä omakohtaisesta tutkimustyöstä.
11 Suoritetaan 1. HuK-tutkinto - humanististen tieteiden kandidaatintutkinto op (josta pääaineen perus- ja aineopinnot 70 op) - Laskennallinen kesto 3 lukuvuotta 2. FM-tutkinto - filosofian maisterin tutkinto op (josta pääaineen syventävät opinnot 80 op) - Kesto 2 lukuvuotta
12 Yliopistossa historian opiskelussakin kielitaitoa tarvitaan. Yksi tärkeimmistä edellytyksistä monien historia-alojen opiskelussa on riittävä kielitaito. Ensisijaisesti tarvitaan passiivista kielitaitoa, so. kykyä ymmärtää vieraskielisiä tekstejä. Englantia tarvitaan Ruotsia tarvitaan! Äidinkieltä tarvitaan
13 AATE- JA OPPIHISTORIA historian perusopinnot 25 op aate- ja oppihistorian aineopinnot 45 op aate- ja oppihistorian syventävät opinnot (40 op) + pro gradu - tutkielma (40 op) HISTORIA historian perusopinnot 25 op historian aineopinnot 45 op historian syventävät opinnot (40 op) + pro gradu - tutkielma (40 op)
14 Puolet opiskelijoista valitaan yhteispistemäärän perusteella. Yo-todistuksesta lasketaan neljä arvosanaa seuraavasti: - historian ainereaali kaksinkertaisena - äidinkieli Puolet opiskelijoista valitaan pelkän pääsykokeen perusteella. Jos ei tule valituksi ensin yhteispistevalinnassa, hakija osallistuu automaattisesti valinnan toisessa vaiheessa koepistevalintaan. Max. 30 pistettä - ja muista (ei kuitenkaan ainereaali) paras arvosana. Näiden arvosanat lasketaan yhteen ja kerrotaan 0,75 = maks. 30 pist. + valintakokeen pisteet = max 30 pistettä. Yhteensä max. 60 pistettä.
15 A. Aate- ja oppihistoria Kolme kysymystä: kaksi esseekysymystä, joista voi saada 0 10 pistettä kummastakin, ja lisäksi on käsitteiden sekä aineistojen analysointikysymys, josta voi saada 0 10, ts. koko kokeesta 0 30 pistettä B. Historia Valintakokeessa on kaksi tehtävää, jotka perustuvat lukion pakollisiin historiakursseihin ja niihin liittyvään, kokeessa jaettavaan aineistoon. Kummastakin tehtävästä voi saada 0 15 pistettä ja koko kokeesta 0 30 pistettä
16 Aate- ja oppihistoria Kirjallista koetta varten luetaan seuraava teos: Rossi, Paolo: Modernin tieteen synty Euroopassa. Vastapaino Jokaisesta vastauksesta voi saada 0 10 pistettä ja koko kokeesta 0 30 pistettä. Historia Kirjallista koetta varten edellytetään lukion pakollisten historian kurssien hallinta: Kokeessa vastataan historian kurssien sisältöjen perusteella tehtyihin kahteen aineistotehtävään. Molemmista tehtävistä voi saada 0 15 pistettä, ts. koko kokeesta 0 30 pistettä. Vastausten arvioimisessa kiinnitetään huomiota asiatiedon hallinnan lisäksi kykyyn asettaa ilmiöitä yhteyksiinsä, kykyyn hahmottaa kokonaisuuksia ja erottaa olennainen epäolennaisesta. Lisäksi arvioidaan taitoa esittää asiat jäsennellysti ja johdonmukaisesti.
17 1. Galileo Galilei (0 10 pistettä) 2. Mekanistinen filosofia (0 10 pistettä) 3. Kuvaile lyhyesti (n. 5 lausetta) seuraavia käsitteitä tai asioita (0 2-pistettä / kohta, yhteensä 0 10 pistettä) (a) Royal Society (b) Descartesin pyörteet (c) preformaatioteoria (d) mikrokosmos ja makrokosmos (e) universaalin kielen idea
18 Tehtävä 2 Oheinen kuva ja asiakirjanäyte 1 Tilsitistä liittyvät yhteen Euroopan ja myös Suomen historian merkittävään käännekohtaan. 2a) Selvitä, mistä käännekohdasta on kyse ja mitä seurauksia sillä oli Euroopalle. Viittaa vastauksessasi myös asiakirjanäytteen 1 viidenteen artiklaan ja selvitä miksi se oli laadittu. (0 8 pistettä) 2b) Selvitä, miten Suomen alue liittyy kyseiseen käännekohtaan ja millä tavoin Suomen asema muuttui kyseisessä historian vaiheessa. Perustele vastaustasi myös viittaamalla asiakirjanäytteen 2 sisältöön. (0 7 pistettä)
19 Huom. Kaikkien on osallistuttava valintakokeeseen ilman eri kutsua Sisäänotto: Aate- ja oppihistoria 14 Historia 28 Valintakokeet: Aate- ja oppihistoria Historia klo 13 16, sali L klo 9 12, sali L1 Vanhoja pääsykoekysymyksiä:
20 AATE- JA OPPIHISTORIA hakemukset 147 (v oli 111) valintakokeeseen osallistuneet 54 (v oli 34) sisäänotto 14 HISTORIA hakemukset 448 (v oli 342, v oli 319) valintakokeeseen osallistuneet 230 (v oli 178, v oli 178) sisäänotto 28
21 AATE- JA OPPIHISTORIA yhteispisteet 40,50/60 (v oli 44,00/60) valintakoe 10,50/30 (v oli 14,25/30) HISTORIA yhteispisteet 45.50/60 (v oli 42,75/60) valintakoe 19,50/30 (v oli 17,36/30)
22 Yliopistojen yhteishaku alkaa ja päättyy huhtikuun alussa Yhteishaussa mukana olevat koulutukset ovat nähtävissä Koulutushaussa ( alkaen. Opiskelijavalintatietoa:
23 Historian opiskelu pätevöittää moniin yhteiskunnallisiin tehtäviin koulutuksen ja tutkimuksen, arkisto-, kirjasto- ja museolaitoksen, kulttuuri- ja sivistystoimen, tiedotusalan ja kansainvälisten organisaatioiden piirissä. Aineenopettaja (v kiintiö on 12 opiskelijaa) ja muu opetustoimi Arkisto Kirjastoala Kulttuuritoimi Viestintä Julkishallinto Museoala Toimittaja
24 Arffman. Consulting oy, kouluttaja (Suomen ja Skandinavian historia) Helsingin kaupunki, kulttuurijohtaja (Yleinen historia) Helsingin kauppakorkeakoulu/kansainvälinen keskus, suunnittelija, (yleinen historia) Eduskunta, kansanedustajan avustaja (Yleinen historia ja Suomen ja Skandinavian historia ) Javerder Oy, viestintäpäällikkö (Suomen ja Skandinavian historia) Quadriceps Oy, mainostoimiston johtaja, (yleinen historia) Suomen suurlähetystö/tel Aviv, kulttuuriattashea (Yleinen historia) Kirkon tiedotuskeskus, tiedottaja (Yleinen historia) Pielaveden kunta, kunnanjohtaja (Yleinen historia) Pyhännän kunta, kunnanjohtaja SPR, projektipäällikkö ((Suomen ja Skandinavian historia) Kuulonhuoltoliitto ry, Järjestösihteeri (Suomen ja Skandinavian historia) Stakes/Päihdetyö-ryhmä, Suunnittelija (Suomen ja Skandinavian historia) Pohjois-Pohjanmaan liitto/aluekehitys, Projektikoordinaattori (Suomen ja Skandinavian historia) WSOY/Suurteokset, tietosanakirjat, toimituspäällikkö (Yleinen historia) Keminmaan kunta/keminmaan lukio, Lukion lehtori (Suomen ja Skandinavian historia) Pohjois-Suomen paikallisuutiset/iijokiseutu, toimitussihteeri (Suomen ja Skandinavian historia) Suomen Urheilumuseosäätiö, Suomen Urheilumuseo, intendentti (Suomen historia) Kiiminkijoen opisto/kulttuurituotanto, kulttuurituottaja (yleinen historia) Lapin yliopisto/opetuksen kehittämispalvelut, suunnittelija (Aate- ja oppihistoria) Oulun yliopisto, eu-koordinaattori (Aate- ja oppihistoria) Seinäjoen amk, tuntiopettaja (Aate- ja oppihistoria) Oulun seudun amk, koulutussuunnitteliia (Yleinen historia) Finnvera Oyj, arkistonhoitaja (Yleinen historia)
25
Historiatieteet. Yliopistonlehtori Matti Enbuske (historian oppiaine) Professori Petteri Pietikäinen (aate- ja oppihistoria)
Historiatieteet Yliopistonlehtori Matti Enbuske (historian oppiaine) Professori Petteri Pietikäinen (aate- ja oppihistoria) aate- ja oppihistoria tai historia Tieteenä ja oppiaineena historialle on ominaista
HISTORIATIETEIDEN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA
HISTORIATIETEIDEN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA Abipäivät 2018 MIKSI HISTORIA & OULUN YLIOPISTO? Huippuopetusta Huippututkimusta Kansainvälinen Hyvä henki Tiedeyhteisön jäseneksi heti Verkostoidut tulevaisuutta
HISTORIAN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA. Oulun yliopisto
HISTORIAN OPISKELU OULUN YLIOPISTOSSA MIKSI OULUN YLIOPISTO Huippuopetusta Huippututkimusta Kansainvälinen Hyvä henki Tiedeyhteisön jäseneksi heti Verkostoidut tulevaisuutta varten Hyvä asuntotilanne 2
ABEILLE TIETOA 2015. Historiatieteet. -Historian oppiaine. -Aate- ja oppihistorian oppiaine
ABEILLE TIETOA 2015 Historiatieteet -Historian oppiaine -Aate- ja oppihistorian oppiaine Historian opiskelussa pääaineena voi olla: aate- ja oppihistoria tai historia Tieteenä ja oppiaineena historialle
Historiatieteet ABI-PÄIVÄT 13. 14.11.2013. -yliopistonlehtorit
ABI-PÄIVÄT 13. 14.11.2013 Historiatieteet -yliopistonlehtorit Matti Enbuske (historian oppiaine) Erkki Urpilainen (aate- ja oppihistoria) -Tiiman (historian opiskelijoiden ainejärjestö) opiskelijoita Historian
Matematiikka. Orientoivat opinnot /
Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä
KEVÄTLUKUKAUSI 2014, ALUSTAVA OPETUSOHJELMA
KEVÄTLUKUKAUSI 2014, ALUSTAVA OPETUSOHJELMA HISTORIAN PERUSOPINNOT FM Anna Nieminen: Uusi ja uusin aika, luento 16 t. + kirjallisuus, 14.1. 29.1. ti klo 10 12 SÄ118, ke klo 12 14 L7 ja to klo 10 12 PR102
AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi
AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin
AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi
AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin hyväksytty
AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi
AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin
Psykologian laitos. Professori Taru Feldt. Hakijan päivä JYU. Since
Psykologian laitos Professori Taru Feldt Hakijan päivä 9.11.2018 JYU. Since 1863. 9.11.2018 1 Psykologian laitos Tehtävä: tuottaa kansainvälisesti arvostettua, korkealaatuista opetusta ja tutkimusta Opiskelijamäärältään
AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi
AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi Aineenopettajainfo 15.9.2017 - SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS - Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta
HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI
HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Pääaine: Puh: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Ylioppilastutkinnon jälkeen / ennen saksan
694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2
1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2015-2016 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja
HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI 2015. Historian perusopinnot
HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI 2015 Historian perusopinnot yliopistonlehtori Henry Oinas-Kukkonen: Uusi aika, luento 16 t. + kirjallisuus, 8.1. 3.2. ti klo 10 12 HU205 ja to klo 14 16 HU106. Tentti
Historian ja etnologian laitos
Historian ja etnologian laitos JYU. Since 1863. 15.11.2018 1 Historia JYU. Since 1863. 15.11.2018 2 Historian oppiaineen sisältöjä Historiassa ei opiskella vain tosiasioita tai faktoja, vaan opetellaan
B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu
Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa
Antropologian vaatimukset vanhoissa ja uusissa koulutusohjelmissa: mikä eroaa?
Antropologian vaatimukset vanhoissa ja uusissa koulutusohjelmissa: mikä eroaa? Uusi maisteriohjelma Maisteritutkielma 30 op, vanhassa ohjelmassa 40 op Antropologian kurssimuotoisten opintojen laajuus 50-75
Vaasan yliopisto kouluttaa uusia terminologian asiantuntijoita
Vaasan yliopisto kouluttaa uusia terminologian asiantuntijoita Anita Nuopponen Vaasan yliopisto, viestintätieteet Anita.Nuopponen@uv a.f i Sisältö Terminologiaoppia 36 vuotta Vaasan yliopistossa Teknisen
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN
Historian kandidaattiohjelma (180op) ( 2023) Yleinen linja (luonnos)
Historian kandidaattiohjelma (180op) 2019 2020 ( 2023) Yleinen linja (luonnos) Perusopinnot 25 op HISP05 Teemaseminaari 5 op Aineopinnot 55 op HISA03 Historiantutkimuksen ajankohtaisia keskusteluja, 20
Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat
14 Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat Opiskelijat, joiden tutkinnonsuoritusoikeus on myönnetty 1.8.2005 jälkeen sekä ne aiemmin aloittaneet opiskelijat,
TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA. Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori
TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori 1 TUTKINTOJEN KOOSTAMINEN HUK (KAAVIOT MANUAALISSA) (SUORITUSAIKA
Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa
Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,
YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö
YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö 31.10.2019 TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe Näistä valittava kolme pakollista koetta: ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI VIERAS KIELI MATE-
694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2
1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2016-2017 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja
Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset
Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,
Viestintätieteiden kandidaattiohjelma
Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,
Oikeustieteellinen tiedekunta Opinto-ohjaajien infotilaisuus
Oikeustieteellinen tiedekunta Opinto-ohjaajien infotilaisuus 9.11.2018 Opintopäällikkö Katja Arola Opiskelijavalinta 2019 Valinta 2019 Vuonna 2019 oikeustieteelliselle alalle avataan todistusvalinta
Kasvatustieteiden tiedekunta Ennakkotietoja vuoden 2015 valintaperusteista. Faculty of Education/Kasvatustieteiden tiedekunta Helena Seppälä
Kasvatustieteiden tiedekunta Ennakkotietoja vuoden 2015 valintaperusteista Koulutukset ja aloituspaikat v. 2015 Kasvatustieteiden koulutus 25 Luokanopettajan koulutus 100 (sisältää teknologia- sekä taide-
Fukseille TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS. Reija Satokangas. FT, yliopistonlehtori
Fukseille 4.9.2014 TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori RS 2014 HuK-tutkinto (kaaviot Manuaalissa) OPINTOTUKI 3 + 2 Tummennetulla
1/6. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus HAKULOMAKE 2012
1/6 Täytä hakulomake tietokoneella (lomakkeen saa sähköisesti osoitteesta: www.sosnet.fi/haku2012) tai selvällä käsialalla. Valintaprosessin helpottamiseksi toivomme, ettet niittaa papereita yhteen, vaan
HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI Historian perusopinnot
HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI 2015 Historian perusopinnot yliopistonlehtori Henry Oinas-Kukkonen: Uusi aika, luento 16 t. + kirjallisuus, 8.1. 3.2. ti klo 10 12 HU205 ja to klo 14 16 HU106. Tentti
LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA
1 LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta (BMTK) Kaivannaisalan tiedekunta (OMS) Luonnontieteellinen tiedekunta (LuTK) Tieto ja sähkötekniikan tiedekunta (TST) Abipäivät
Kandidaatin tutkinnon rakenne
Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Yleisen kielitieteen ja Fonetiikan peruskurssit ja Suomen kielen rakenne Luokanopettajien korvaavuudet Opettajan
HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI
HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS RANSKAN KIELI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Puh: Pääaine: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Minut valittiin ranskan kielen opiskelijaksi vuonna.
Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa
Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa 19.8.2017 Tutkintotavoitteiset opinnot aikuiskoulutus Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen strateginen painopistealue
III Sivuaineopintokokonaisuuksien tutkintovaatimukset
208 SIVUAINEKOKONAISUUDET, YMPÄRISTÖTIETEIDEN LAITOS III Sivuaineopintokokonaisuuksien tutkintovaatimukset AKVAATTISTEN TIETEIDEN KOULUTUSOHJELMAAN LIITTYVÄT SIVUAINEOPINTO- KOKONAISUUDET 86173 Kala- ja
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun
Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa
Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa 18.8.2018 Tutkintotavoitteiset opinnot aikuiskoulutus Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen strateginen painopistealue
Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /
Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot
1/6. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus Hyvinvointipalveluiden erikoisalan hakulomake 2011
1/6 Täytä hakulomake tietokoneella (lomakkeen saa sähköisesti osoitteesta: www.sosnet.fi) tai selvällä käsialalla. Valintaprosessin helpottamiseksi toivomme, ettet niittaa papereita yhteen, vaan käytät
- mitä pitäisi tietää?
- mitä pitäisi tietää? Haku tapahtuu osoitteessa www.opintopolku.fi Voit hakea enintään 6 korkeakoulujen yhteishaussa olevaan koulutukseen (yliopistojen & ammattikorkeakoulujen hakukohteet) Voit saman
Siirtohaku, Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu Humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3v+2v)
1 FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Katso koulutusten kuvaukset yliopiston verkkosivulta tai koulutustarjontaesitteestä tai Opintopolusta. Siirtohaku, Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu Humanististen tieteiden
OPINTO-OHJAUS JATKO-OPINNOT Yleistä pyrkimisasiaa Termistöt tutuksi 2019 hakuinfo 2020 hakuinfo
OPINTO-OHJAUS JATKO-OPINNOT Yleistä pyrkimisasiaa Termistöt tutuksi 2019 hakuinfo 2020 hakuinfo OPINTO-OHJAUS LUKIOSSA OPO1 (sis.tvt-taidot, RO-tuokiot, YO-infot yms.) OPO2 kurssi (Suomalainen koulutusjärjestelmä,
ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018
LIITE 2 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018 1. HAKUEDELLYTYKSET Yleisenä edellytyksenä erillisiin opettajan pedagogisiin opintoihin hakemiselle on, että hakija
PUHEVIESTINTÄ Maturiteetti PUH0Y96 12.05.2008 HYV K 1.00 1
Jyväskylän yliopisto 29.08.2011 O P I N T O S U O R I T U S O T E Sukunimi : Rekola Etunimet : Pauli Mikael Syntymäaika : 01.03.1985 Opinto-oikeus : Valmistunut Koulutusohjelma : Erikoiskoulutus : Pääaine
Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta
Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2015 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:
SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013
Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 TUTKINNON RAKENNE SAVONLINNAN TAIDELUKIO Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras
Kohti abivuotta. 2. vk Vanhempainilta ke
Kohti abivuotta 2. vk Vanhempainilta ke 20.3.2019 MSX 23.4.2018 Lukio-opintojen päättäminen YLIOPPILASTODISTUS: Kirjoitukset suoritettuna Vähintään pakolliset neljä ainetta, jotka tulleet hyväksytysti
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT
TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS
1 TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori RS 2012 2 OPINTOTUKI 3 + 2 Tummennetulla merkityt on pakko olla. Loput 70 pistettä
Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma
ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai
Sinulle avoin yliopisto!
Sinulle avoin yliopisto! Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston yleinen opintoinfo klo 17.30 keskiviikkona 14.8.2013 Joensuu torstaina 15.8. Kuopio torstaina 22.8. etäyhteydessä Sisältö ja illan tavoitteet:
OPO-koulutuspäivä - Asiaa valintaperusteista
OPO-koulutuspäivä - Asiaa valintaperusteista Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden 29.9.2011 Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden YKY Vuoden 2011 alusta toimintansa aloittaneessa yksikössä oppiaineita vanhoista
vuositason vanhempainilta. Tiistai klo Rehtori Sinikka Luoma-Mattila Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen
2. -3. vuositason vanhempainilta Tiistai 07.11.2017 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma-Mattila Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen Syyslukukauden tunnelmia Opetustilojen monikäyttöisyys ja muunneltavuus Tilojen
Tutkintotavoitteiset opinnot
Oikeustieteiden tutkintotavoitteiset opinnot (HTK/HTM-tutkinnot) Hämeenlinnassa Tutkintotavoitteiset opinnot aikuiskoulutus Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen strateginen painopistealue etäopiskelumahdollisuuksien
Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta. opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut
Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto
KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET
KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston 14.6.2005 vahvistama. Näitä pysyväismääräyksiä sovelletaan
KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET
KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa
KANDIVAIHEEN OPISKELIJAINFO
1 KANDIVAIHEEN OPISKELIJAINFO HOPS 2 TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA KAIKENLAISTA KÄTEVÄÄ Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori RS 2012 2 Tutkintojen koostaminen HuK (kaaviot Manuaalissa)
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN
Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio
1 Curriculum vitae HENKILÖTIEDOT Nimi Syntymäaika ja -paikka Kokkonen, Jukka Pekka 22.11.1965 Nurmes mlk. KOULUTUS Peruskoulutus: Tutkinnot: Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio 31.5.1985 Filosofian
Tutkinnon uudistus. Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin. rakenne
Tutkinnon uudistus Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin tutkintojen tavoitteet ja rakenne HUOM: tämä kalvosarja ei edusta mitään virallista kantaa. Se perustuu Nevanlinnan vetämässä tavoitetyöryhmässä
Opintopisteitä yht. 180op n. 60op n. 60op n. 60op
KANDIDAATIN TUTKINNON OPINTOJEN ETENEMISJÄRJESTYS 1. lukuvuosi 2. lukuvuosi 3.lukuvuosi Teologian kandidaatin tutkinto (180 op) A1-linja sl kl sl kl sl kl Yleis- ja kieliopinnot 25op YK10 Filosofia ja
Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot
Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot 15.8.2018 Simo Ali-Löytty, Terhi Kaarakka ja Elina Viro Sisältö TTY:n aineenopettajakoulutuksen tutkintorakenne
Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015
Sosiaalipedagogiikan maisteriopinnot, 120 op erillisvalinta, kevät 2015 Sosiaalipedagogiikka on tieteenala, joka yhdistää kasvatustieteellisen ja yhteiskuntatieteellisen näkökulman. Se tarkastelee kasvun
Tervetuloa!
Tervetuloa! 31.10.2017 ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen nyt vain kevään 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 17.11. Lomake jaetaan RO-tuokiossa 20.11. allekirjoitettavaksi ILMOITTADU WILMASSA Suunnitelma
YTM. Politiikkatieteet
YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot
Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Henkilökunta syyslukukaudella 2016 Professorit Harri Mantila
Historioitsijat työelämässä Ohjaus- ja työelämäpalvelut
Historioitsijat työelämässä Ohjaus- ja työelämäpalvelut Ohjaus- ja työelämäpalvelut www.oulu.fi/careerservices Opiskelun tavoitteet Opintojen suunnittelu (HOPS) Opiskelumotivaatio, opintojen eteneminen
KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET
KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa
Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?
Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>
Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos Lääketiede ja hammaslääketiede
Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos Lääketiede ja hammaslääketiede www.uef.fi www.uef.fi/laake/laaketiede www.uef.fi/hammas n. 2500 perustutkinto-opiskelijaa, viisi eri
Tavoitteena tutkinto
Tavoitteena tutkinto Helsingin yliopiston Opintojen suunnittelu Opintoja suunnitellessa on hyvä pohtia mitä ja miksi haluat opiskella millaisia tavoitteita sinulla on millainen olet opiskelijana miten
Vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineisiin on löydettävissä opintoja etäsuoritusmahdollisuudella Avoimen yliopiston kautta.
Teologian tutkinnon rakenne ja ohjeellinen suoritusjärjestys suuntautumisvaihtoehdoittain Avoimen yliopiston kautta tutkintotavoitteisesti opiskeleville Turkoosilla värillä merkityt opintojaksot on mahdollista
Vastaavuustaulukot aiemmin aloittaneille eli siirtymäsäännöt
Vastaavuustaulukot aiemmin aloittaneille eli siirtymäsäännöt 2017-20 Poliittinen historia & talous- ja sosiaalihistoria Ohjeet siitä, miten aiemmin aloittaneet opiskelijat suorittavat tutkintoaan, jos
Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir
Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 26.8.2016 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,
Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina klo alkaen
Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston opintoinfo torstaina 25.8.2011 klo 17.30 alkaen Kuopio: L 22, Snellmania Joensuu: AU100, Aurora ACP-videoneuvottelu: http://connect.joensuu.fi/avoin/ Sisältö: Yleistä
Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, 180 op (tavoiteaika 3 vuotta)
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla
AMMATTIKORKEAKOULUJEN TODISTUSVALINNASSA KÄYTETTÄVÄT PISTEYTYSMALLIT
AMMATTIKORKEAKOULUJEN TODISTUSVALINNASSA KÄYTETTÄVÄT PISTEYTYSMALLIT Todistusvalinnassa käytettävät ylioppilastutkinnon, ammatillisen perustutkinnon ja kansainvälisten ylioppilastutkintojen pisteytysmallit
ABI-INFO. ke , klo
ABI-INFO ke 26.10.2017, klo 9.00-9.30 Kevään 2018 yo-kirjoituksiin ilmoittautuminen ke 22.11.2017 mennessä Mikäli tulokset eivät ole tulleet tähän mennessä, on kokelaalla oikeus ilmoittautua tulosten saapumisen
Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.
Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot
Lukion vanhempainilta 16. Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot
Lukion vanhempainilta 16 Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot Ylioppilastutkinto Ylioppilaaksi tuloon vaaditaan yokirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä
Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille
Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen 1.8.2005 aloittaneille opiskelijoille Kaikki ennen 1.8.2005 aloittaneet opiskelijat on siirretty uuden tutkintosäännön piiriin. Uuteen tutkintosääntöön siirtyvien opiskelijoiden
LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho
LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava
OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.
1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla
Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena
Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikan sivuainekokonaisuudet Matematiikasta voi suorittaa 25, 60 ja 120 opintopisteen opintokokonaisuudet. Matematiikan 25 op:n opintokokonaisuus Pakolliset
Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE
Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin tutkintovaatimukset uudistuvat 1.8.2012. Siirtymäaika uusiin tutkintovaatimuksiin päättyy 31.7.2014,
Fukseille TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS. Reija Satokangas. FT, yliopistonlehtori
Fukseille 11.9.2013 TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA OPETUKSESTA KAIKENMOISTA HOPS Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori RS 2013 Tutkintojen koostaminen HuK (kaaviot Manuaalissa) OPINTOTUKI
Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen. Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi
Suomen kielen opinnot syksystä 2017 alkaen Perusopinnot 2 EI MUUTOKSIA Kielen kehitys ja vaihtelu Kielenhuolto Äänne- ja muoto-oppi Lauseoppi Tekstioppi Aineopinnot 35 (sivuaine) tai 4 (pääaine) Tekstilajit
OPISKELIJAVALINTA ENGLANNINKIELISEEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEEN KEVÄÄN 2015 YHTEISHAUSSA (MECHANICAL ENGINEERING)
OPISKELIJAVALINTA ENGLANNINKIELISEEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEEN KEVÄÄN 2015 YHTEISHAUSSA (MECHANICAL ENGINEERING) Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan tekniikan valintakokeeseen. Valintakokeesta on saatava
Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op
Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista
Lukio-opinnoistaopinnoista
Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi
Yhteishaun aikataulu
Yhteishaun aikataulu Opiskelupaikka otettava viimeistään vastaan Kevään hakuaika vieraskieliseen koulutukseen ja taideyliopistoon 7.1.-27.1. 2015 Syksyn haun tulokset Syksyn yhteishaku Kevään yhteishaku
YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA
YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALAN YLEISET VALINTAPERUSTEET KEVÄÄLLÄ 2014 OPISKELIJAVALINTA Opiskelijavalintaan vaikuttavat koulumenestys,
Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset
109 Hallintotieteiden tiedekunta Hyväksytty hallintotieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 5.6.2007. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset Tutkintojen suorittamisessa noudatetaan