ILOMANTSIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
|
|
- Ari-Matti Ahonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ILOMANTSIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Kvalt /28
2 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET SOVELTAMISALA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN LUPAJÄRJESTELMÄT TALOUSRAKENNUKSEN LUVAN- / ILMOITUKSENVARAISUUS TOIMENPITEIDEN LUVAN- / ILMOITUKSENVARAISUUS RAKENTAMISEN SIJOITTUMINEN JA YMPÄRISTÖN HUOMIOON OTTAMINEN SIJOITTUMINEN RAKENNUSTEN SOVELTUMINEN RAKENNETTUUN YMPÄRISTÖÖN JA MAISEMAAN YMPÄRISTÖN HOITO JA VALVONTA AITAAMINEN PIHA-ALUE / PIHAMAA TONTIN RAJAN YLITTÄMINEN OSOITEMERKINTÄ RAKENTAMINEN ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA RAKENNUSPAIKKA ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA RAKENTAMISEN MÄÄRÄ ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA RAKENTAMINEN RANTA-ALUEELLA RAKENTAMISEN SIJOITTUMINEN JA SOPEUTTAMINEN YMPÄRISTÖÖN RANTA-ALUEELLA RAKENTAMISEN MÄÄRÄ RANTA-ALUEELLA SUUNNITTELUTARVEALUE VESI- JA JÄTEVESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN TALOUSVEDEN RIITTÄVYYS JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLISELLA ALUEELLA HYVÄ RAKENTAMISTAPA ASEMAKAAVOJA TÄYDENTÄVÄT MÄÄRÄYKSET RAKENNUSTYÖN AIKAISET JÄRJESTELYT JÄTEHUOLTO MÄÄRÄYSTEN VALVONTA, NOUDATTAMINEN, POIKKEAMINEN MÄÄRÄYKSISTÄ POIKKEAMINEN VOIMAANTULO... 14
3 3 ILOMANTSIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1. SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten ja määräysten lisäksi on Ilomantsin kunnassa noudatettava tämän rakennusjärjestyksen määräyksiä, jos oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa, asemakaavassa tai Suomen rakentamismääräyskokoelmassa ei ole asiasta toisin määrätty (MRL 14 4 mom) RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN Kunnan rakennusvalvontaviranomainen on tekninen lautakunta. Sen alaisena toimivat rakennusvalvonnan viranhaltijat. Päätösvallan siirtämisestä määrätään Ilomantsin kunnan hallintosäännössä ja erillisissä delegointipäätöksissä. 2. LUPAJÄRJESTELMÄT 2.1. TALOUSRAKENNUKSEN LUVAN- / ILMOITUKSENVARAISUUS Luvan / ilmoituksen tarve Lupamenettelyn asemesta jo olevaan asuntoon tai loma-asuntoon kuuluvan kerrosalaltaan enintään 30 m 2 :n suuruisen talousrakennuksen rakentamiseen asemakaava-alueen ulkopuolella sovelletaan ilmoitusmenettelyä. Edellä mainittujen rakennusten tulee olla puurakenteisia, harjakattoisia ja muodoltaan ja väritykseltään ympäristöön hyvin sopeutuvia. Mitä 1 kohdassa on määrätty, ei koske saunarakennusta, muuta tulisijallista rakennusta tai umpinaista autosuojaa. Näiden rakentamiseen on aina haettava rakennuslupa.
4 TOIMENPITEIDEN LUVAN- / ILMOITUKSENVARAISUUS Maankäyttö- ja rakennuslain 126 :n ja asetuksen 62 ja 63 :n nojalla määrätään toimenpideluvan hakemisesta tai ilmoitusmenettelyn soveltamisesta taulukosta 1 ilmenevillä kunnan osa-alueilla seuraavasti. 1. Asemakaava-alue: kirkonkylän asemakaava-alue 2. Ranta-asemakaava-alueet: Hattujärvi, Koitere: (Juuansaari, Kaltiala, Ressanranta, Sulkusaari) Rätylä, Tervaruukki, Mekrijärvi, Kauniinjärvi sekä muiden myöhemmin hyväksyttävien ranta-asemakaavojen alueet 3. Yleiskaavojen rantavyöhykkeet: Kirkonkylän ympäristön osayleiskaavan ja kunnan kaakkoisosan rantaosayleiskaavan sekä muiden myöhemmin laadittavien oikeusvaikutteisten rantaosayleiskaavojen rantavyöhykkeet 4. Suunnittelutarvealue: Kirkonkylän asemakaavan ympäristö (karttaliite 1), Ruhkarannan alue (karttaliite 2) 5. Kaavoittamaton rantavyöhyke: Asemakaavan, ranta-asemakaavojen ja yleiskaavojen rantavyöhykkeiden sekä suunnittelutarvealueen ulkopuolella olevat rantaalueet (n. 200 m:n levyinen rantavyöhyke) 6. Muu alue: Muu kunnan alue RAKENNUSLUPA HAETTAVA TOIMENPIDELUPA HAETTAVA ILMOITUS TEHTÄVÄ R T I Taulukko 1 Toimenpide: Kunnan osa-alue ) Rakennelma (rakentaminen) - katos <30 m² T T T T T I - venevaja <20 m² T T T T T I - kioski T T T T T I - grillikatos <15 m² T I I I I I - grillikatos m² T T T T T I - grillikota <15 m² R I I I I I - avolantala T T T T T - lantavarasto, siilo, liete- tai virtsasäiliö T T T T T I - kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentaminen T T T T T T tai muuttaminen - käymälä T - esiintymislava T I I I I I - koira-aitaus tai vastaava T I - muu vastaava rakennelma T I I I I I 2) Yleisörakennelma (perustaminen tai rakentaminen) - urheilupaikka T T I I I - kokoontumispaikka T T I I I - asuntovaunualue tai vastaava T T T T T T - katsomo T T T T T T - yleisöteltta tai vastaava, yli 7 vrk I I I I I
5 Toimenpide: 3) Liikuteltava laite - asuntovaunun tai -laivan tai vastaavan pitäminen paikallaan sellaista käyttöä varten, joka ei liity tavanomaiseen retkeilyyn tai veneilyyn tai säilytykseen 5 Kunnan osa-alue T T T T T 4) Erillislaite (rakentaminen) - masto, korkeus m T T T T T I - piippu, korkeus >10 m T T T T T I - varastointisäiliö T I I I I I - hiihtohissi T T T T T T - muistomerkki T T I I I I - suurehko antenni (lautasantenni D>1200 mm) T - tuulivoimala T T T T T T - suurehko valaisinpylväs tai vastaava, korkeus >20 m T T T T I 5) Vesirajalaite (rakentaminen) - suurehko laituri, pituus >10 m T T T T I - muu vesirajaa muuttava tai siihen olennaisesti vaikuttava rakennelma, kanava, aallonmurtaja tai vastaava 6) Säilytys- tai varastointialue (järjestäminen) - muusta alueesta erotettu suurehko varastointi- tai pysäköintialue taikka tällaiseen alueeseen verrattava alue T T T T T T T T T T 7) Julkisivutoimenpide - rakennuksen julkisivun huomattava muuttaminen T T T T I I - kattomuodon, katteen tai sen värityksen muuttaminen T T T T I - ulkoverhouksen rakennusaineen tai värityksen muuttaminen T T T T I - katukuvaan vaikuttavan markiisin asettaminen T - ikkunajaon muuttaminen T - ikkunajaon muuttaminen kulttuurihistoriallisesti arvokkaissa rakennuksissa - kevyt parveke- tai kuistilasitus T T 8) Mainostoimenpide - muun kuin luonnonsuojelulaissa säädetyn rakennelman, tekstin tai kuvan asettaminen ulkosalle mainostai muussa kaupallisessa tarkoituksessa taikka ikkunaa peittävän mainoksen pysyvä tai pitkäaikainen asettaminen, koko >0,5 m² T T T T T T T T T T I 9) Aitaaminen (rakentaminen) - rakennettuun ympäristöön liittyvä erottava kiinteä aita tai kadun reunusmuuri T I I 10) Taajamakuvajärjestely - muut taajama- tai ympäristökuvaan merkittävästi ja pitkäaikaisesti vaikuttavat järjestelyt ja muutokset T I I I I
6 kohdissa tarkoitettu lupa ei ole tarpeen, jos toimenpide perustuu oikeusvaikutteiseen kaavaan. Sellaiset pihamaan rakenteet ja laitteet, jotka eivät edellytä lupa- tai ilmoitusmenettelyä, on kuitenkin rakennettava säädösten ja määräysten mukaiselle etäisyydelle naapurin rajasta ja rakennuksista, niiden on sopeuduttava ympäristöön eikä niistä saa aiheutua naapurille kohtuutonta haittaa. Ilmoitukseen on liitettävä tarpeellinen selvitys toimenpiteen laajuudesta ja laadusta. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tulee ilmoituksen sijasta edellyttää rakennustai toimenpideluvan hakemista, jos se yleisen edun tai naapurien oikeusturvan kannalta on tarpeen (MRL mom). Rakentamiseen tai muuhun toimenpiteeseen voidaan ryhtyä, jollei rakennusvalvontaviranomainen 14 päivän kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta ole edellyttänyt luvan hakemista ilmoitettuun hankkeeseen (MRL mom). Ilmoitus raukeaa, ellei toimenpidettä ole aloitettu ja saatettu loppuun kolmen vuoden kuluessa. 3. RAKENTAMISEN SIJOITTUMINEN JA YMPÄRISTÖN HUOMIOON OTTAMINEN 3.1. SIJOITTUMINEN Etäisyydet Asemakaava-alueen ulkopuolella rakennuksen tai sen osan etäisyys rakennuspaikan rajasta tulee olla yhtä suuri kuin rakennuksen korkeus kuitenkin vähintään viisi metriä. Rakennuksen etäisyyden toisen omistamalla tai hallitsemalla maalla olevasta rakennuksesta tulee olla vähintään 10 metriä. Etäisyys rakennuspaikan rajasta tai toisen maalla olevasta rakennuksesta voi olla edellä mainittua pienempi, mikäli naapuri antaa toimenpiteelle kirjallisen suostumuksen. Palovaarallisten rakennusten sijoittamisesta on säädetty MRA:n 57 :ssä. Valtioneuvoston päätöksen /993 mukaan melutason ohjearvot ulkona ovat seuraavat: Asumiseen käytettävillä alueilla, virkistysalueilla taajamissa ja taajamien välittömässä läheisyydessä sekä hoito- tai oppilaitoksia palvelevilla alueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (L Aeq ) päiväohjearvoa (klo 7-22) 55 db eikä yöohjearvoa (klo 22-7) 50 db. Uusilla alueilla on melutason yöohjearvo kuitenkin 45 db. Oppilaitoksia palvelevilla alueilla ei kuitenkaan sovelleta yöohjearvoja. Loma-asumiseen käytettävillä alueilla, leirintäalueilla, taajamien ulkopuolella olevilla virkistysalueilla ja luonnonsuojelualueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää päiväohjearvoa 45 db eikä yöohjearvoa 40 db. Loma-asumiseen käytettävillä alueilla taajamassa voidaan kuitenkin soveltaa 1 momentissa mainittuja ohjearvoja. Yöohjearvoa ei sovelleta sellaisilla luonnonsuojelualueilla, joita ei yleisesti käytetä oleskeluun tai luonnon havainnointiin yöllä.
7 7 Melutason ohjearvot sisällä: Asuin-, potilas- ja majoitushuoneissa on ohjeena, että ulkoa kantautuvasta melusta aiheutuva melutaso sisällä alittaa melun A-painotetun ekvivalenttitason (L Aeq ) päiväohjearvon (klo 7-22) 35 db ja yöohjearvon (klo 22-7) 30 db. Opetus- ja kokoontumistiloissa sovelletaan ainoastaan melutason päiväohjearvoa 35 db sekä liike- ja toimistohuoneissa päiväohjearvoa 45 db. Meluhaittojen torjumiseksi asuinrakennuksen etäisyyden Kt 74 (Ilomantsintie) keskiviivasta tulee olla vähintään 80 metriä, mt 514 (Enontie) 70 m ja mt (Möhköntie) sekä mt 522 (Hatuntie) 50 m sekä muun maantien ja paikallistien keskiviivasta vähintään 30 m sekä yksityistien keskiviivasta 20 m, ellei maasto-olosuhteista tai kasvillisuuden suojaavasta vaikutuksesta muuta johdu. Ennen tämän rakennusjärjestyksen voimaantuloa muodostuneella ja rakennetulla rakennuspaikalla sovelletaan edellä mainittuja etäisyyssäännöksiä soveltuvin osin RAKENNUSTEN SOVELTUMINEN RAKENNETTUUN YMPÄRISTÖÖN JA MAI- SEMAAN Maisema ja luonnonympäristö Rakennusten sijainnin rakennuspaikalla tulee olla sellainen, että maiseman luonnonmukaisuus mahdollisuuksien mukaan säilyy. Maisemallisesti merkittävillä peltoalueilla rakentaminen tulee sijoittaa mahdollisuuksien mukaan olemassa olevien pihapiirien ja metsäsaarekkeiden tuntumaan. Rakentamisessa on mahdollisuuksien mukaan säilytettävä rakennuspaikan luonnonmukaisuus sekä säästettävä arvokkaita kasvillisuuden reunavyöhykkeitä, luonnon merkittäviä kauneusarvoja ja erikoisia luonnonesiintymiä kuten siirtolohkareita, kauniita yksittäispuita, jne. Rakennettaessa avoimeen maastoon tulee erityistä huomiota kiinnittää rakennuksen korkeusasemaan, muotoon, ulkomateriaaleihin ja väritykseen. Rakennuspaikka tulee tarvittaessa sopivin istutuksin liittää ympäröivään maisemaan. Rakennustyön yhteydessä vaurioitunut tai muuten ympäristöä rumentava osa pihamaasta on istutuksin ja alueen käyttöön liittyvin järjestelyin saatettava kokonaisuuteen sopivaan asuun. Oleva rakennuskanta Rakennettaessa olevien rakennusten yhteyteen on rakentamisen sovelluttava noudatettuun rakennustapaan ja olemassa olevaan rakennuskantaan sijoituksen, koon, muodon, ulkomateriaalien, värityksen sekä julkisivun jäsentelyn osalta. Rakennuspaikalla rakennusten tulee muodostaa ympäristökuvaltaan sopusuhtainen kokonaisuus. Alueilla, joilla on erityisiä maisema- tai perinnearvoja, tulee nämä arvot ottaa huomioon rakennuksen suunnittelussa.
8 8 Uudisrakennuksen on sijoituksensa, kokonsa, muotonsa, ulkomateriaalinsa ja väriensä puolesta sovelluttava noudatettuun rakennustapaan ja olevaan rakennuskantaan. Rakennuksen vaikutukseen maisemakuvaan tulee myös kiinnittää erityistä huomiota YMPÄRISTÖN HOITO JA VALVONTA Ympäristön hoito Rakennettu ympäristö on pidettävä rakennusluvan mukaisessa käytössä ja siistissä kunnossa (MRL mom). Ympäristöön olennaisesti vaikuttavien ulkovarastojen, kompostointi- tai jätesäiliöiden tai -katosten sekä avokompostien ympärille on tarvittaessa istutettava näkösuoja tai rakennettava aita. Suojan tarpeellisuuden ratkaisee tapauskohtaisesti kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Töhryt rakennuksen julkisivuista tulee poistaa niin pian kuin se teknisesti on mahdollista. Ympäristön valvonta Kunnan rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluviranomaiset suorittavat maankäyttöja rakennuslaissa tarkoitettua ympäristön hoidon valvontaa mm. pitämällä tarvittaessa katselmuksia päättäminään ajankohtina AITAAMINEN Aidan tulee materiaaleiltaan, korkeudeltaan ja muulta ulkoasultaan soveltua ympäristöön. Katua tai muuta yleistä aluetta vastassa oleva kiinteä aita on tehtävä kokonaan tontin tai rakennuspaikan puolelle. Aita on tehtävä niin, ettei siitä aiheudu haittaa liikenteelle. Istutettava aita on sijoitettava vähintään 0,5 metrin etäisyydelle katu- tai muun yleisen alueen rajasta. Istutettavan aidan maanpäällinen kasvava osa ei saa ylettyä kadun tai yleisen alueen liikennealueelle. Näkemäalueilla tulee liikenneturvallisuusnäkökohdat ottaa huomioon aidan sijoituksessa. Aidan, joka ei ole naapuritontin tai -rakennuspaikan rajalla tekee ja pitää kunnossa tontin tai rakennuspaikan haltija. Tonttien tai rakennuspaikkojen välisen aidan tekemiseen ja kunnossapitämiseen ovat kummankin tontin tai rakennuspaikan haltijat velvolliset osallistumaan puoleksi kumpikin, jollei velvollisuuden muunlaiseen jakamiseen ole erityistä syytä. Mikäli asiasta ei sovita, siitä päättää rakennusvalvontaviranomainen.
9 9 Tontille tai rakennuspaikalle rakennettava aita, ellei sitä sijoiteta rajalle, tulee sijoittaa siten, että se on piha-alueiden järjestelyjen kannalta tarkoituksenmukainen ja huollettavissa. Rakennusvalvontaviranomainen voi erityisestä syystä velvoittaa tontin tai rakennuspaikan omistajan tai haltijan aitaamaan tontin tai rakennuspaikan osan ja määrätä aidan laadun ja korkeuden PIHA-ALUE / PIHAMAA Rakennuspaikan kuivana pito Tarvittaessa rakennuspaikka tulee salaojittaa riittävään syvyyteen. Sade- ja sulamisvesien haitaton johtaminen on järjestettävä. Pinta- ja kuivatusvedet tulee pääsääntöisesti johtaa avo-ojaan tai sadevesiviemäriin. Pinta- ja kuivatusvesien johtaminen jätevesiviemäriin on sallittua vain poikkeustapauksissa ja vesihuoltolaitoksen luvalla. Pihamaan korkeusasema Pihamaan korkeusaseman tulee sopeutua ympäristön korkeusasemiin. Uudis- ja lisärakentamisen yhteydessä pihamaa tulee suunnitella ja toteuttaa niin, ettei rakentamisella lisätä pinta- ja sadevesien valumista tontin rajan yli naapurin puolelle. Liikennejärjestelyt Liittymässä katuun tai tiehen sekä rakennuspaikan sisäisissä järjestelyissä on otettava huomioon liikenneturvallisuus. Yleisen tien liittymän rakentamiseen ja/tai käyttötarkoituksen muuttamiseen on haettava tienpitäjän lupa. Maanalaiset johdot ja rakenteet Rakennuspaikalla ja sen läheisyydessä käytössä olevat maanalaiset johdot ja rakenteet on suunnittelun yhteydessä selvitettävä TONTIN RAJAN YLITTÄMINEN Mikäli rakennus saadaan asemakaavan mukaan rakentaa tontin kadun puoleiseen rajaan kiinni, rakennuksen osat saavat ulottua tontin rajan yli katualueelle tai erityisestä syystä muulle yleiselle alueelle seuraavasti: Rakennuksen perustusrakenteet maan pinnan alapuolella 4 metrin syvyyteen saakka 1,5 metriä ja maanpinnasta 4 metriä syvemmällä olevat perustusrakenteet 2 metriä Erkkerit, katokset, räystäät, parvekkeet ja muut vastaavat ilmassa olevat rakennuksen osat 1,5 metrin verran, julkisen rakennuksen ja liikerakennuksen pääsisäänkäynnin katos voi ulottua katualueelle enemmän 3) Tekniset laitteet, ulkoseinän lisäeristys ja muu vastaava harkinnan mukaan.
10 10 Ylityksistä ei saa aiheutua haittaa kadun tai muun yleisen alueen käytölle. Kadun pinnan ja rakennuksen tontin rajan ylittävän osan alapinnan välillä on oltava vähintään 3 metriä vapaata tilaa 3.7. OSOITEMERKINTÄ Milloin rakennus ei ulotu katuun, muuhun liikenneväylään tai tontin sisäiseen liikennealueeseen taikka sen välittömään läheisyyteen, osoitenumero tai sen osoittava ohjaus on sijoitettava kiinteistölle johtavan ajoväylän alkupäähän. Kulmatalon osoitenumerointi on kiinnitettävä kummankin kadun tai liikenneväylän puolelle. Osoitenumeroinnin on oltava toteutettuna viimeistään rakennuksen käyttöönottotarkastuksessa. 4. RAKENTAMINEN ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA 4.1. RAKENNUSPAIKKA ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA Sen lisäksi, mitä rakennuspaikalle asetettavista vähimmäisvaatimuksista on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 116 :ssä, tämän rakennusjärjestyksen liitekartoissa nro 1 ja 2 osoitetulla osa-alueella 4 (suunnittelutarvealue) rakennuspaikan on oltava pinta-alaltaan vähintään m 2. Osa-alueilla 5 (kaavoittamaton rantavyöhyke) ja 6 (muu alue) tulee vakinaisen asunnon rakennuspaikan pinta-alan olla vähintään m 2. Jos kiinteistö liitetään yleiseen vesijohtoon ja yleiseen viemärijohtoverkostoon, vakinaisen asunnon rakennuspaikan pinta-alan tulee olla vähintään m 2. Loma-asunnon rakennuspaikan pinta-alan tulee osa-alueella 5 olla vähintään m 2. Saariin rakennettaessa tulee saaren pinta-alan olla vähintään 2 ha sekä muotonsa, maaperänsä ja kasvillisuutensa puolesta rakentamiseen sovelias. Saaren ja rakennuspaikkana olevan niemen leveyden rakennusten kohdalla tulee olla vähintään 70 metriä. Lisäksi rakennuspaikalla tulee olla riittävä rakennukset maisemaan sopeuttava puusto. Vesistön ranta-alueella olevan rakennuspaikan vesistöön tai vesijättöön rajoittuvan rantaviivan pituuden tulee olla vähintään 50 metriä. Uudestaan rakentaminen, peruskorjaus ja vähäinen lisärakentaminen saadaan suorittaa sen estämättä, mitä edellä tässä pykälässä on määrätty, jos rakennuspaikka käyttötarkoitukseltaan pysyy samana. Tämän pykälän määräyksiä ei sovelleta alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan laatimista varten.
11 RAKENTAMISEN MÄÄRÄ ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA Rakennusten yhteenlaskettu kerrosala saa olla enintään 8 %rakennuspaikan pintaalasta. Asuinrakennuksen rakennuspaikalle saa rakentaa yhden enintään kaksiasuntoisen, kaksikerroksisen asuinrakennuksen. Lisäksi rakennuspaikalle saa rakentaa asuinrakennuksen käyttötarkoitukseen liittyviä enintään kaksikerroksisia talousrakennuksia. Asuinkäyttöön tarkoitetun rakennuksen kerrosala saa olla enintään 300 m² ja erillisen talousrakennuksen kerrosala enintään 100 m². Maatilatalouden tuotanto- ja varastorakennusten kerrosala saa olla enintään m². Muiden rakennusten kerrosala saa olla enintään 200 m². Sen estämättä, mitä edellä tässä pykälässä on määrätty, rakennuslupaviranomainen voi sallia rakennettavaksi maatalouskäytössä olevan maatilan talouskeskuksen yhteyteen siihen soveltuvia maatilamatkailua palvelevia rakennuksia. Rakentaminen kellariin ja ullakolle Asemakaava-alueen ulkopuolella voidaan sallia rakennuksen pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisten tilojen sijoittaminen maanpinnan alapuolelle tai ullakon tasolle, mikäli se ottaen huomioon rakennus ja sen käyttötarkoitus sekä soveltuminen rakennettuun ympäristöön on mahdollista. 5. RAKENTAMINEN RANTA-ALUEELLA Maankäyttö- ja rakennuslain 72 :n mukaiselle rantavyöhykkeelle rakentamiseen tarvitaan alueellisen ympäristökeskuksen poikkeamispäätös, jollei alueella ole voimassa saman lain 72 1 momentissa tarkoitettua kaavaa, jonka mukaan rakentaminen voi tapahtua. Rakennettaessa rantavyöhykkeelle on huomattava, ettei rakentamisella estetä tai vaikeuteta alueella olevan väylämerkin tai muun vesiliikennemerkinnän käyttöä tai ylläpitoa. Merkkejä ei saa poistaa eikä niiden näkemäalueelle saa tehdä esteitä ilman Järvi-Suomen merenkulkupiirin tai kunnan lupaa RAKENTAMISEN SIJOITTUMINEN JA SOPEUTTAMINEN YMPÄRISTÖÖN RANTA-ALUEELLA Rakennettaessa ranta-alueille tulee kiinnittää erityistä huomiota rakennusten korkeusasemaan, muotoon, ulkomateriaaleihin ja väritykseen. Rakennuspaikalla tulee rantavyöhykkeen kasvillisuus säilyttää pääosin. Vain vähäinen harventaminen on sallittua. Rakennuksen etäisyyden rantaviivasta ja sijainnin rakennuspaikalla tulee olla sellainen, että maiseman luonnonmukaisuus mahdollisuuksien mukaan säilyy.
12 12 Vakinaisena asuntona käytettävän rakennuksen sekä yli 80 m²:n suuruisen muun rakennuksen etäisyyden keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta tulee olla vähintään 40 metriä. Yli 200 m²:n suuruisen asuinrakennuksen etäisyyden keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta tulee olla vähintään 50 metriä. Enintään 80 m²:n suuruisen loma-asunnon ja talousrakennuksen etäisyyden keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta tulee olla vähintään 25 metriä. Asuinrakennukseen tai loma-asuntoon liittyvän kerrosalaltaan enintään 25 m²:n suuruisen sauna- tai talousrakennuksen, saa rakentaa edellä mainittua metrimäärää lähemmäksi rantaviivaa, jos se jätevesien käsittely ja tulvavaara huomioon ottaen on mahdollista ja rakennus liittyy yhtenäiseen rakennusryhmään ja sopeutuu muutoin ympäristöön. Etäisyyden edellä mainitulla tavalla laskettavasta rantaviivasta tulee olla kuitenkin vähintään 15 metriä. Saunarakennuksen avokuistin pinta-ala saa olla enintään 50 %saunan kerrosalasta. Alimman lattiatason tulee olla vähintään 1 metriä ylävesirajaa korkeammalla. Ellei ylävesiraja ole tiedossa, on alimman lattiatason oltava vähintään 1,5 metriä keskivedenkorkeutta korkeammalla. Asuntoon liittyvän enintään 15 m²:n suuruisen rakennelman, kuten grillikodan tai grillikatoksen saa sijoittaa maalle vähintään 10 metrin etäisyydelle rantaviivasta. Pinta-alaltaan enintään 25 m²:n suuruisen venevajan saa sijoittaa lähemmäksi kuin 15 metrin etäisyydelle rantaviivasta ottaen kuitenkin huomioon maiseman luonnonmukaisuuden säilyttäminen. 5.2 RAKENTAMISEN MÄÄRÄ RANTA-ALUEILLA Kaavoittamattomalla ranta-alueella rakennuspaikalle saa rakentaa enintään yhden yksiasuntoisen kaksikerroksisen asuinrakennuksen tai loma-asunnon. Asuinrakennuksen kerrosala saa olla enintään 200 m² ja loma-asunnon kerrosala enintään 150 m². Lisäksi rakennuspaikalle saa rakentaa erillisen saunarakennuksen ja muita talousrakennuksia. Talousrakennusten lukumäärä rakennuspaikalla saa olla enintään kolme. Saunarakennuksen kerrosala saa olla enintään 25 m² ja talousrakennusten yhteenlaskettu kerrosala enintään 100 m². Yksittäisen talousrakennuksen suurin sallittu kerrosala on 50 m². 6. SUUNNITTELUTARVEALUE Maankäyttö- ja rakennuslain 16 3 momentin mukaiset suunnittelutarvealueet, joita ovat asemakaava-aluetta ympäröivä alue sekä Ruhkarannan lomakylän alue, on määritelty liitekartoissa 1 ja 2. Muualla suunnittelutarvealue määräytyy maankäyttö- ja rakennuslain 16 :n mukaisesti. Suunnittelutarvealueella luvan arviointi perustuu maankäyttö- ja rakennuslain 137 :ssä säädettyihin erityisiin edellytyksiin sen lisäksi, mitä luvan edellytyksistä muutoin säädetään.
13 13 7. VESI- JA JÄTEVESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN Vesi- ja viemäriverkosto Ilomantsin kunnan vesihuoltolaitoksen taajaman toiminta-alueet on esitetty liitteessä n:o 3. Näillä alueilla rakennettaessa kunnalliseen vesihuoltoverkostoon liittyminen on pakollista. Vapautuksen asiasta voi myöntää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen TALOUSVEDEN RIITTÄVYYS Asuinrakennusta varten tulee olla riittävästi laadultaan soveltuvaa talousvettä JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLISELLA ALU- EELLA Jätevesien käsittelyä varten tulee rakennuslupahakemukseen liittää talousvesiasetuksessa (542/2003) tarkoitettu suunnitelma jätevesien käsittelyjärjestelmästä tarvittavine mitoitus- ja maaperätutkimustietoineen. Muutoin jätevesien käsittelyssä noudatetaan ympäristönsuojelulakia (86/2000), valtioneuvoston asetusta talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (542/2003) ja Ilomantsin kunnan ympäristönsuojelumääräyksiä. 8. HYVÄ RAKENTAMISTAPA Rakennuksen korjaamisessa on otettava huomioon kunkin rakennuksen ominaispiirteet, eikä korjaaminen saa ilman erityisiä perusteita johtaa tyylillisesti alkuperäisestä rakennuksesta poikkeavaan lopputulokseen. 9. ASEMAKAAVOJA TÄYDENTÄVÄT MÄÄRÄYKSET Asuinpientaloa (AO) tai maatilan talouskeskusta varten tarkoitetun rakennuspaikan rakennusoikeus on 20 %rakennuspaikan pinta-alasta. Moottoriajoneuvojen huoltoasemien (AM ja LH) rakennuspaikan pinta-alan on oltava vähintään m². Rakennuspaikalle saa rakentaa enintään yhden asunnon ja sijoittaa huoltamon käyttöön liittyviä myymälä- ja muita liiketiloja. Maa- ja metsätalousalueeksi (M) määrätylle alueelle saa rakentaa yhden enintään kaksiasuntoisen asuinrakennuksen ja lisäksi ainoastaan maanviljelystä, karjanhoitoa tai metsätaloutta palvelevia rakennuksia. Asuinrakennuksen saa rakentaa aikaisintaan tuotantorakennusten rakentamisen yhteydessä. Rakennuspaikan pinta-alan on oltava vähintään kaksi hehtaaria.
14 RAKENNUSTYÖN AIKAISET JÄRJESTELYT Maisemallisesti arvokkaat puut ja merkittävät luonnontilaiset tontinosat tulee suojata työmaa-aikana huolellisesti. Rakennusvalvontaviranomainen voi edellyttää lupahakemuksen käsittelyn yhteydessä tai rakennustyötä valvottaessa rakentajaa laatimaan tarvittavan suojaussuunnitelman. 11. JÄTEHUOLTO Kiinteistön jätehuolto tulee järjestää kunnallisten jätehuoltomääräysten edellyttämällä tavalla. 12. MÄÄRÄYSTEN VALVONTA, NOUDATTAMINEN, POIKKEAMINEN MÄÄRÄYKSISTÄ POIKKEAMINEN Lupaviranomainen voi poiketa tämän rakennusjärjestyksen määräyksestä, jollei se merkitse määräyksen tavoitteen olennaista syrjäyttämistä. Kun poiketaan rakennuspaikan vähimmäiskokoa, rakentamisen määrää tai etäisyyksiä koskevista määräyksistä rannoilla, lupa voidaan myöntää, mikäli rakentaminen ei vaikeuta kaavoitusta. Ennen asian ratkaisemista on hankittava kunnanhallituksen tai, jos lausunnon antaminen on annettu muun viranomaisen tehtäväksi, tämän lausunto VOIMAANTULO Tällä rakennusjärjestyksellä kumotaan Ilomantsin kunnan kunnanvaltuuston hyväksymä ja P-K:n lääninhallituksen vahvistama rakennusjärjestys. Tämä rakennusjärjestys tulee voimaan lukien.
15 15
16 16
17 17
SALLAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
SALLAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA...3 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN...3 2. LUPAJÄRJESTELMÄT 2.1 TALOUSRAKENNUKSEN LUVAN- / ILMOITUKSENVARAISUUS...3
1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 4 1 Soveltamisala 4 2 Rakennusvalvontaviranomainen 4
2 SISÄLLYSLUETTELO 1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 4 1 Soveltamisala 4 2 Rakennusvalvontaviranomainen 4 2. luku LUPAJÄRJESTELMÄT 4 3 Talousrakennuksen luvan-/ilmoituksenvaraisuus 4 4 Toimenpiteiden
PYHÄRANNAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
1 PYHÄRANNAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1. SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
HAUSJÄRVEN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS
1 HAUSJÄRVEN KUNA RAKENNUSJÄRJESYS 1. SOVELAMISALA JA VIRANOMAISE 1.1 SOVELAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
Ehdotus 4.12.2006 Liite nro 4 uuden Äänekosken kaupunginvaltuusto 11.12.2006
Ehdotus 4.12.2006 Liite nro 4 uuden Äänekosken kaupunginvaltuusto 11.12.2006 Kaupunginvaltuusto hyväksynyt..200_ 2 SISÄLLYSLUETTELO 1.LUKU YLEISTÄ 1 SOVELTAMISALA 2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN 3 KATSELMUKSET
LAVIAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
LAVIAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty 13.12.2001 Voimaantulo 1.1.2002 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET... 3 1.1. Soveltamisala... 3 1.2. Rakennusvalvontaviranomainen... 3 2. LUPAJÄRJESTELMÄT...
NAANTALIN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS 1 1.6.2001 alkaen Kaupunginvaltuusto 9.4.2001/19
NAANTALIN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS 1 1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
SIIKAISTEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
SIIKAISTEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
Kaustisen kunta Rakennusjärjestys
Kaustisen kunta Rakennusjärjestys 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
JUANKOSKEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
JUANKOSKEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS 2 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1. Soveltamisala Maankäyttö ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
REISJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET
1 REISJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten ja määräysten
Kunnan rakennusvalvontaviranomainen on tekninen lautakunta. Sen alaisena toimii rakennustarkastaja.
RANUAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
PELLON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS. Valtuuston 29.4.2002 hyväksymä
PELLON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Valtuuston 29.4.2002 hyväksymä Voimaantulo 1.6.2002 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 2 1.1. Soveltamisala 2 1.2. Rakennusvalvontaviranomainen 2 2. LUPAJÄRJESTELMÄT
1-9 kohdissa tarkoitettu lupa ei ole tarpeen, jos toimenpide perustuu oikeusvaikutteiseen kaavaan.
1 SAUVON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 Soveltamisala Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
Hangon kaupungin RAKENNUSJÄRJESTYS
Hangon kaupungin RAKENNUSJÄRJESTYS 2 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala...3 2 Rakennusvalvontaviranomainen...3 3 Talousrakennuksen luvan-/ilmoituksenvaraisuus...3 4 Toimenpiteiden luvan-/ilmoituksenvaraisuus...3
RAKENNUSJÄRJESTYS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KUNNANHALLITUS
RAKENNUSJÄRJESTYS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 27.10.1999 KUNNANHALLITUS 29.11.1999 KUNNANVALTUUSTO 22.12.1999 SISÄLLYSLUETTELO RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN
TOHOLAMMIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
TOHOLAMMIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1 2 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...2 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET...3 1.1 SOVELTAMISALA...3 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN...3 2. LUPAJÄRJESTELMÄT...3 2.1
Ulvilassa lisäksi voimassa paikallisena ohjeistona ja määräyksenä entisen Kullaan alueella. Päätösvallan siirtämisestä määrätään johtosäännössä.
KULLAAN KUNTA 1 Hyväksytty kunnanvaltuustossa 19.12.2001 45 RAKENNUSJÄRJESTYS Ulvilassa lisäksi voimassa paikallisena ohjeistona ja määräyksenä entisen Kullaan alueella 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET
KAUHAVAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 29.3.2010 14 Voimaantulo: 4.5.2010 KAUHAVAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien
MUONION KUNTA SÄÄNTÖ 1 (15) Kunnanvaltuusto RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty 9.5.2005
MUONION KUNTA SÄÄNTÖ 1 (15) Kunnanvaltuusto RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty 9.5.2005 Voimaantulo 15.7.2005 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala ja viranomaiset 4 1.1 Soveltamisala 4 1.2 Rakennusvalvontaviranomainen
Kangasniemen kunnan RAKENNUSJÄRJESTYS
1 Kangasniemen kunnan RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty 8.11.2010 Voimaantulo 22.12.2010 2 Kangasniemen kunnan rakennusjärjestys 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa
LAUKAAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
AUKAAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Kara ltk. 29.08.2001 138 Kunnanhallitus 01.10.2001 221 Kunnan valtuusto 15.10.2001 54 2 SISÄYSUETTEO 1. SOVETAMISAA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVETAMISAA... 3 1.2 RAKENNUSVAVONTAVIRANOMAINEN...
Kunnan rakennusvalvontaviranomainen on valvontalautakunta. Sen alaisena toimii rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu.
YLIKIIMINGIN KUNTA 1 RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 14.11.2001 69 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1. SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan
HAAPAVEDEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
HAAPAVEDEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS HAAPAVEDEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä
PAIMION KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS
PAIMION KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS Tämä rakennusjärjestys tulee voimaan MRL:n 202 :n mukaisesti kaupunginvaltuuston päätöksen jälkeen, kun se on saanut lainvoiman. PAIMION KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS 1.
KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Tekninen lautakunta 17.02.2005 Kunnanhallitus 21.02. 2005 Kunnanvaltuusto 09.03.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1 1.1 SOVELTAMISALA 1 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN
Rautalammin kunnan. rakennusjärjestys. Hyväksytty kunnanvaltuustossa XX.XX.2016. Voimaantulo XX.XX.2016.
Rautalammin kunnan rakennusjärjestys Hyväksytty kunnanvaltuustossa XX.XX.2016. Voimaantulo XX.XX.2016. Sisällysluettelo Tavoite....................................................... 4 Tavoite.........................................................
LUUMÄEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
LUUMÄEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty: Valtuusto 18 / 06 2001 45 Voimaantulo: 1. 7 2001 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA 1.2. RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN 2. LUPAJÄRJESTELMÄT Maankäyttö-
KORPPOON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
KORPPOON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Kunnanvaltuuston hyväksymä 25 päivä kesäkuuta 2002. 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden
3.1 Rakennusten soveltuminen rakennettuun ympäristöön ja maisemaan L: Rakentamisessa on mahdollisuuksien mukaan säilytettävä rakennuspaikan
Seuraavat muutokset tehty hyväksyttyyn ( 16.9.2014 91 Rakennus- ja ympäristölautakunta ) rakennusjärjestysluonnokseen 16.9.2014: L = hyväksytty luonnos 16.9.2014 E = hyväksytty ehdotus 24.3.2015 Sisällys
ULVILAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
ULVILAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty 30.1.2002 Voimaantulo 1.2.2002 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET... 3 1.1 SOVELTAMISALA... 3 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN... 3 2. LUPAJÄRJESTELMÄT...
Järvi-Pohjanmaan rakennusjärjestys alkaen. (Alajärvi, Soini, Vimpeli)
Järvi-Pohjanmaan rakennusjärjestys 1.6.2011 alkaen (Alajärvi, Soini, Vimpeli) 2 RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien
HIRVENSALMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1.5.2010
1. HRVENSALMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1.5.2010 2. Hirvensalmen kunnan RAKENNUSJÄRJESTYS sivu Sisällysluettelo 1. 1. Soveltamisala ja viranomaiset 2. 1.1 Soveltamisala 1.2 Rakennusvalvontaviranomainen
1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 4 1 Soveltamisala 4 2 Rakennusvalvontaviranomainen 4
2001 Suomenniemi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 4 1 Soveltamisala 4 2 Rakennusvalvontaviranomainen 4 2. luku LUPAJÄRJESTELMÄT 4 3 Talousrakennuksen luvan-/ilmoituksenvaraisuus
RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty KV 14.12.2009 77 Voimaantulo 01.01.2010
KOKEMÄEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty KV 14.12.2009 77 Voimaantulo 01.01.2010 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden
Rakennusvalvonnan luvat. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.
Rakennusvalvonnan luvat Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 Rakentamisen luvat ja ilmoitukset Rakennuslupa Toimenpidelupa
KRUUNUPYYN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
KRUUNUPYYN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Kunnanvaltuuston hyväksymä 25.2.2010. 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1. SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä
SIMON KUNNANVALTUUSTON 18.2.2002 8 HYVÄKSYMÄ SIMON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1.SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA
SIMON KUNNANVALTUUSTON 18.2.2002 8 HYVÄKSYMÄ 1 SIMON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1.SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnassa tulee olla rakennusjärjestys,
TAIPALSAAREN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
TAIPALSAAREN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten ja määräysten
RAKENNUSJÄRJESTYS TAIVALKOSKEN KUNTA
RAKENNUSJÄRJESTYS TAIVALKOSKEN KUNTA VOIMAANTULO 11.8.2015 VALTUUSTO 4.6.2015 35 1 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET... 2 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN... 3 1.3 RAKENTAMISTAPOHJEET... 3 2. LUPAJÄRJESTELMÄT...
PUNKALAITUMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
1 PUNKALAITUMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien
KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
Kosken Tl KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Kunnanvaltuusto hyväksynyt 27.2. 2001 Tullut voimaan 4.3.2002 Ehdotus / Päivitetty 10.10.2001 Kunnanhallitus 14.1.2002 Kosken Tl KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS LUKU I: SOVELTAMISALA
KOKEMÄEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty. Voimaantulo
KOKEMÄEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty Voimaantulo Kokemäen kaupungin rakennusjärjestysluonnos 22.9.2015 1 Sisällys I LUKU... 2 YLEISTÄ... 2 1 SOVELTAMISALA... 2 2 TAVOITE... 2 3 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN...
MERIJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
MERIJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Sisällys 1. Soveltamisala ja viranomaiset 1.1 Soveltamisala..1 1.2 Rakennusvalvontaviranomainen..1 2. Lupajärjestelmät 2.1 Rakentamisen ja muiden toimenpiteiden luvanvaraisuus
ERITYISET MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLE SEKÄ RANTA-ALUEILLE RAKENNETTAESSA
ERITYISET MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLE SEKÄ RANTA-ALUEILLE RAKENNETTAESSA 4 Suunnittelutarvealue Suunnittelutarvealuetta Hattulan kunnassa on maankäyttö- ja rakennuslain 16 :n 1 momentissa
KUSTAVIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
Tämä rakennusjärjestys kumoaa Kustavin kunnan 12.11.2001hyväksytyn rakennusjärjestyksen. JOHDANTO KUSTAVIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Tällä rakennusjärjestyksellä annetaan ohjeita rakentamisesta Kustavin
2.1 TALOUSRAKENNUKSEN LUVAN-/ILMOITUKSENVARAISUUS 2.2 TOIMENPITEIDEN LUVAN-/ILMOITUKSENVARAISUUS
1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten ja määräysten lisäksi on Kristiinankaupungissa
LAPPAJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
1 LAPPAJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA
1 HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 5 YMPÄRISTÖTOIMI HARJAVALLAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS 2002 Hyväksytty kaupunginvaltuusto 26.11.2001/101 Voimaantulo 1.1.2002 1. Soveltamisala ja viranomaiset
KUHMOISTEN KUNTA Rakennusjärjestys
KUHMOISTEN KUNTA Rakennusjärjestys KUHMOISTEN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS 1 (12 ) SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET... 3 1.1 SOVELTAMISALA... 3 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN... 3 2. LUPAJÄRJESTELMÄT...
1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 3 1 Soveltamisala 3 2 Rakennusvalvontaviranomainen 3
SISÄLLYSLUETTELO 1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 3 1 Soveltamisala 3 2 Rakennusvalvontaviranomainen 3 2. luku LUPAJÄRJESTELMÄT 4 3 Talousrakennuksen luvan-/ilmoituksenvaraisuus 4 4 Toimenpiteiden
PYHTÄÄN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS
PYHTÄÄN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET ------------------------------------- 1 1.1 SOVELTAMISALA --------------------------------------------------------- 1 1.2
SAMMATIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS,
1 SAMMATIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS, 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
SEINÄJOEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO. 1 Soveltamisala. 2 Rakennusvalvontaviranomainen. 3 Talousrakennuksen ilmoituksenvaraisuus
SEINÄJOEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 2 Rakennusvalvontaviranomainen 3 Talousrakennuksen ilmoituksenvaraisuus 4 Suunnittelutarvealue 5 Toimenpiteiden luvan-/ilmoituksenvaraisuus
PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS 1.1.2007 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. luku SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1 1 Soveltamisala 1 2 Rakennusvalvontaviranomainen 1 2. luku LUPAJÄRJESTELMÄT 1 3 Talousrakennuksen
Forssan kaupunki Rakennusjärjestys Voimaantulo:
1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAVOITE, SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 TAVOITE. 1.2 SOVELTAMISALA.. 1.3 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN 1.4 RAKENTAMISTAPAOHJEET.. 2. LUPAJÄRJESTELMÄT 2.1 TALONRAKENNUKSEN LUVAN-
INARIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
INARIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty Inarin valtuustossa 12.6.2008 Tullut voimaan 22.7.2008 2 SISÄLLYSLUETTEL MÄÄRÄYKSET 1. Soveltamisala ja viranomaiset 1.1. Soveltamisala 1.2. Rakennusvalvontaviranomainen
SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 2
RAKENNUSJÄRJESTYS 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 2 1.1 SOVELTAMISALA 2 1.2 RAKENNUSJÄRJESTYKSEN TEHTÄVÄ 2 1.3 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN 2 2 LUPAJÄRJESTELMÄT 2 2.1 TALOUSRAKENNUKSEN
IKAALISTEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
1 IKAALISTEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty: Ikaalisten kaupunginvaltuusto 18.6.2002 (37 ) Voimaantulo: 15.8.2002 alkaen 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa
PARIKKALAN KUNTA Harjukuja 6, Parikkala puh , fax RAKENNUSJÄRJESTYS
PARIKKALAN KUNTA Harjukuja 6, 59100 Parikkala puh. 0400 851 951, fax 05-430 136 e-mail: kunta@parikkala.fi www.parikkala.fi RAKENNUSJÄRJESTYS 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET... 3 1.1.
Urjalan kunnan rakennusjärjestys
Urjalan kunnan rakennusjärjestys 1. Soveltamisala ja viranomaiset Soveltamisala Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista kokevien säädösten ja
Äetsän kunnan rakennusjärjestys
1 Äetsän kunnan rakennusjärjestys Hyväksytty: Valtuusto 13.11.2001 87 Voimaantulo: 1.1.2002 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä
LIEDON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
LIEDON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Voimaantulo 01.01.2016 Tällä rakennusjärjestyksellä kumotaan Liedon kunnanvaltuuston kesäkuun 1. päivänä 2007 hyväksymä ja Tarvasjoen kunnanvaltuuston joulukuun 20.päivänä
UUDENKAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
1 UUDENKAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS 1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 Soveltamisala Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
Kurikan kaupungin rakennusjärjestys
1 (12) Kurikan kaupungin rakennusjärjestys Sisällysluettelo 1. Soveltamisala ja viranomaiset 2. Lupajärjestelmät 1.1 Soveltamisala 1.2.Rakennusvalvontaviranomainen 2.1 Talousrakennuksen luvan-/ ilmoituksenvaraisuus
1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET
RAKENNUSJÄRJESTYS 1 Voimaantulo 1.1.2002 Valtuusto hyväksynyt 7.11.2001 1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä
Ikaalisten kaupunki. Rakennusjärjestys
Ikaalisten kaupunki Rakennusjärjestys Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 7.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 1 IKAALISTEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 7.4.2014, 17 Voimaantulo: 1.6.2014
Karvian kunta RAKENNUSJÄRJESTYS
Karvian kunta RAKENNUSJÄRJESYS KARVAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESYS Kunnanvaltuusto hyväksynyt 29/1/2003 10 Voimaantulo Päätöksen lainvoimaisuudesta 1. SOVELAMSALA JA VRANOMASE 1.1 Soveltamisala Maankäyttö-
Paraisten kaupungin rakennusjärjestys
Paraisten kaupungin rakennusjärjestys Kaupunginhallituksen 2.10.2001 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 6.11.2001 hyväksymä Sovelletaan 13.1.2005 lukien. YLEISTÄ 1 Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) ja maankäyttö-
Mynämäen kunta. Rakennusjärjestys. Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 17.12.2007 Voimaantulo: 22.1.2008
Mynämäen kunta Rakennusjärjestys Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 17.12.2007 Voimaantulo: 22.1.2008 2 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä
SALON KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
SALON KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.4.2010 37 Voimaantulo 1.6.2010 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 2 1.1 SOVELTAMISALA 2 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN
RAKENNUSJÄRJESTYS HUMPPILAN KUNTA 2002
RAKENNUSJÄRJESTYS HUMPPILAN KUNTA 2002 HUMPPILAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 Soveltamisala 1.2 Viranomaiset 1.3 Päätösvallan siirto 2. LUPAJÄRJESTELMÄT
SIIKAISTEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
SIIKAISTEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty Siikaisten kunnanvaltuustossa 8.9.2011 30 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden
Viittaus: MRL 113, 117 ja 118 ja MRA 51, Muinaismuistolaki 295/1963
RAKENNUKSEN RAKENTAMINEN 9 Rakennuksen sopeutuminen ympäristöön Rakentamisessa on mahdollisuuksien mukaan säilytettävä rakennuspaikan luonnonmukaisuus sekä säästettävä arvokkaita kasvillisuuden reunavyöhykkeitä,
R A K E N N U S J Ä R J E S T Y S
R A K E N N U S J Ä R J E S T Y S Karstulan kunta Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA... 1 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN... 1 2. LUPAJÄRJESTELMÄT 2.1 TALOUSRAKENNUKSEN
Liite 17 valtuuston 6.10.2003 pidetyn kokouksen pöytäkirjan 72 JANAKKALAN KUNNAN SÄÄNTÖKOKOELMA
Liite 17 valtuuston 6.10.2003 pidetyn kokouksen pöytäkirjan 72 JANAKKALAN KUNNAN SÄÄNTÖKOKOELMA 2 SISÄLLYS Sivu 1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 3 1.1 Soveltamisala 1.2 Rakennusvalvontaviranomainen 2 LUVANVARAISUUS
Rakennusjärjestys 1. Kunnan rakennusvalvontaviranomainen on ympäristölautakunta. Sen alaisena toimii rakennustarkastaja ja muu palveluhenkilöstö.
Rakennusjärjestys 1 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten ja määräysten
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Nro 2 KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS jonka kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 14. toukokuuta 2001. 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA 1.2
Kokkolan kaupungin rakennusjärjestys, voimassa 1.12.2002 lukien
Kokkolan kaupungin rakennusjärjestys, voimassa 1.12.2002 lukien PERUSTELUT 1. Yleinen osa Uusi maankäyttö- ja rakennuslaki antaa kunnille entistä laajemmat mahdollisuudet hoitaa ympäristöään koskevaa suunnittelua
MIEHIKKÄLÄN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
152/11/1120/2006 MIEHIKKÄLÄN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Rakennuslautakunta 28.2.2007, 16 ja 3.5.2007 28 Kunnanhallitus 11.06.2007, 126 Kunnanvaltuusto 18.06.2007, 26 RAKENNUSJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO MIEHIKKÄLÄN
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA RAKENNUSJÄRJESTYS
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKKELMA RAKENNUSJÄRJESTYS Nakkilan kunta Voimaantulo 1.8.2011 SISÄLLYSLUETTEL MÄÄRÄYKSET 1. SVELTAMISALA JA VIRANMAISET 1.1 SVELTAMISALA... 3 1.2 RAKENNUSVALVNTAVIRANMAINEN... 3 2. LUPAJÄRJESTELMÄT
HAUKIPUTAAN KUNTA 22.4.2010 HP RAKENNUSJÄRJESTYS
HAUKIPUTAAN KUNTA 22.4.2010 HP RAKENNUSJÄRJESTYS Tekstin muotoilu - alleviivatut, lisätty - yliviivattu, poistettu 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET... 3 1.1. SOVELTAMISALA... 3 1.2. RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN...
RAKENNUSJÄRJESTYS. 1 Lite kv SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA
RAKENNUSJÄRJESTYS 1 Lite kv 22 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
Mäntyharjun kunnan rakennusjärjestys
Sivu 1 / 10 Mäntyharjun kunnan rakennusjärjestys 1. SOVELAMISALA JA VIRANOMAISE 1.1 SOVELAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty Kvalt 17.12.2001 94, muutos KV 23.6.2008 36
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty Kvalt 17.12.2001 94, muutos KV 23.6.2008 36 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET... 3 2. LUPAJÄRJESTELMÄT... 3 2.1 ILMOITUSMENETTELY...
PÄIVITETTY SUUNNITTELUTARVEALUEIDEN OSALTA HYVÄKSYTTY KUNNANVALTUUSTOSSA 9.3.2015 14 / VOIMAANTULO 22.4.2015
VESILAHDEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS HYVÄKSYTTY VESILAHDEN KUNNANVALTUUSTOSSA 27.09.2004 36 PÄIVITETTY SUUNNITTELUTARVEALUEIDEN OSALTA HYVÄKSYTTY KUNNANVALTUUSTOSSA 9.3.2015 14 / VOIMAANTULO 22.4.2015 I
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty Kvalt 17.12.2001 94, muutos KV 23.6.2008 36
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty Kvalt 17.12.2001 94, muutos KV 23.6.2008 36 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 3 2. LUPAJÄRJESTELMÄT 3 2.1 ILMOITUSMENETTELY 4 2.2 TOIMENPIDELUPA
VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS I LUKU: YLEISTÄ 1 Tavoite 2 Tehtävä Rakennusjärjestyksellä annetaan paikallisista oloista johtuvia määräyksiä ja ohjeita, joilla ohjataan maankäyttöä ja rakentamista
RAKENNUSJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO. sivu
RAKENNUSJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. Luku YLEISTÄ RAKENNUSJÄRJESTYKSESTÄ JA RAKENNUSVALVONNAN ORGANISAATIOSTA 1 Rakennusjärjestyksen tehtävä 4 2 Soveltamisala 4 3 Rakennusvalvontaviranomainen 4 2.
RAKENNUSJÄRJESTYS LUONNOS 28.11.2012 KEMINMAAN KUNTA
RAKENNUSJÄRJESTYS LUONNOS 28.11.2012 KEMINMAAN KUNTA Sisältö 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET... 2 1.1 SOVELTAMISALA... 2 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN... 2 2. LUPAJÄRJESTELMÄT... 2 2.1 RAKENTAMISEN
Kv liite nro 2 /28.1.2002, 9 RAKENNUSJÄRJESTYS KORPILAHDEN KUNTA
Kv liite nro 2 /28.1.2002, 9 RAKENNUSJÄRJESTYS KORPILAHDEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA... 3 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN... 3 2. LUPAJÄRJESTELMÄT 2.1
PELKOSENNIEMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
0 PELKOSENNIEMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1 PELKOSENNIEMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Sisällysluettelo 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1 2. LUVANVARAISUUS 1 2.1 Talousrakennuksen luvanvaraisuus 2 2.2 Toimenpiteiden
POLVIJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty Polvijärven kunnanvaltuustossa 27.1.2014 10 ja tullut voimaan 3.3.2014
POLVIJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty Polvijärven kunnanvaltuustossa 27.1.2014 10 ja tullut voimaan 3.3.2014 RAKENNUSJÄRJESTYS 2 SISÄLTÖ 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET... 3 1 Tavoite... 3 2
RISTIJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 2. LUPAJÄRJESTELMÄT. 1 Soveltamisala
1 RISTIJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1 Soveltamisala Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
SAVONLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
SAVONLINNAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 15.11.2010 93. Rakennusjärjestys on tullut voimaan 1.1.2011. Päätös kuulutettu 21.12.2010. 1. luku SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1
AKAAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
1 AKAAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS Rakennusjärjestyksen valmistelutyöryhmä LUONNOS 17.8.2010 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu A. YLEISTÄ 1 Tavoite 3 2 Tehtävä 3 3 Rakentamista koskevat ohjeet 3 4 Rakennusvalvontaviranomainen
ALUE RA-2 1/8 RA-1. ajo. ajo. ajo m 100 m 150 m 200 m 250 m 300 m
ALUE 1 1521200 1521400 6715500 6715500 RA-2 4 1/8 RA-1 3 M 2 1 1521200 1521400 6715200 6715200 0 50 m 100 m 150 m 200 m 250 m 300 m 1520500 1520700 6715000 6714700 ALUE 2 4/2 RA-1 2 1 1520500 1520700 6715000
VÖYRIN KUNTA. Rakennusjärjestys
VÖYRIN KUNTA Rakennusjärjestys Valtuuston hyväksymä 13.12.2012 Voimaantulo 01.02.2013 2 Sisältö 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET... 3 1.1 Soveltamisala... 3 1.2 Rakennusvalvontaviranomainen... 3 1.3 Käsitteet...
TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA
VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI
SOMERON KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT 16.10.2006
SOMERON KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT 6.0.006 TULLUT VOIMAAN..007 . SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET. Soveltamisala Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien, sekä muiden