Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014"

Transkriptio

1 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio oli noin euroa. Hankkeella rahoittajia 40 organisaatiota. Työryhmissä toimi yli 100 paikallista vesialueen omistajaa, kalastajaa sekä kuntien ja yrittäjien edustajaa. Hämeen maakuntien, Keski-Suomen ja Etelä-Savon kalastusaluepäivät 2014 Projektipäällikkö Teemu Hentinen puh tai

2 Hankkeen eli yhteistyön tulosten esittely 1) Taustaa Etelä-Savosta 2) Kalastusalue- ja osakaskuntatoiminnan kehittäminen - Yli ha uusia lupa-alueita osakaskuntien yhdistämisellä ja osakaskuntien yhteistyöllä, - Internet-sivujen perustaminen ja kehittäminen, - Kalastajille tiedotevihkosia, lupa-aluekarttoja ja valistusta. 3) Tutkimuksella kohti kestävää kalastusta ja vetovoimaisia kalakantoja 4) Kalataloudellisia kunnostushankkeita 5) Tutkimus- ja valistushankkeiden esittely 2

3 Hankkeen päätavoite on kestävän kalastuksen edistäminen ja alueellisen vetovoimaisuuden lisääminen Taustaa Etelä-Savosta 1. Vapaa-ajan asuntoja on yli ja niiden omistajista puolet tulee maakunnan ulkopuolelta lisäten ostovoimaa kymmenillä tuhansilla henkilöillä. 2. Etelä-Savossa kalastaa vuosittain yli kalastajaa. 3. Sisävesien kaloista 1/3 ja sisävesien muikusta puolet pyydetään Etelä-Savosta. 4. Etelä-Savon haasteena on kalastuksen järjestämisen ja uhanalaisten lajien suojelun yhteen sovittaminen. - Järvilohi, järvitaimen, saimaannieriä ja saimaannorppa. - Saimaannorpan suojelemiseksi on ajallisia verkkokalastuskieltoja ja pyydystyyppirajoituksia. Saimaannieriä on rauhoitettu kokonaan kalastukselta Saimaalla. 3

4 Hankkeen päätavoite on kestävän kalastuksen edistäminen ja alueellisen vetovoimaisuuden lisääminen Taustaa Etelä-Savosta 1. Etelä-Savon vesistöt on erinomaisessa tilassa ja niissä elää runsaat muikku- ja kuorekannat, jotka tarjoavat petokaloille sisävesien nopeimman kasvun. 2. Esimerkiksi Puulavedellä ja Kermajärvellä järvilohi kasvaa jopa 3-4 kg vuodessa ja järvitaimen 1-2 kg. 3. Petokalavaiheessa olevat kuhat keskimäärin g vuodessa. 4. Järvikalastuksessa on suuret mahdollisuudet, mutta vaatii laajaa yhteistoimintaa. 5. Vesialueen omistus on rikkonaista, osakaskunnat on pinta-alallisesti pieniä. Metsästysseurojen keskimääräinen koko on ha ja osakaskuntien 250 ha. 4

5 Hankkeen aikana noin 300 kokousta, tilaisuutta ja tapahtumaa vesialueen omistajien, kalastusalueiden ja tutkimuslaitosten kanssa. Hanke koolle kutsujana ja tilaisuuksien järjestäjänä. Hankkeessa oli neljä työryhmää, noin 100 henkilöä ja yhteensä 20 kokouspäivää. 1. Mäntyharjunreitin työryhmä 2. Heinävedenreitin työryhmä 3. Joroisvirran - Haukiveden alueen työryhmä 4. Uitonvirran - Pihlajaveden alueen työryhmä 5

6 Osakaskuntien yhdistämishankkeita Puulavedellä HANKEALUEET Länsi-Puulan alue ha, - Alueella noin 40 osakuntaa tai järjestäytymätöntä vesialuetta, osakaskiinteistöä, - 31 osakaskuntaa yhdistyi ja muodosti ha uuden osakaskunnan. Itä-Puulan Korpijärven alue ha - Alueella 32 osakuntaa tai järjestäytymätöntä vesialuetta, osakaskiinteistöä, - 30 osakaskuntaa yhdistyi ja muodosti ha uuden osakaskunnan. Hirvensalmen lähivedet ha - Alueella noin 30 osakuntaa tai järjestäytymätöntä vesialuetta, osakaskiinteistöä, - 20 osakaskuntaa yhdistyi ja muodosti ha uuden osakaskunnan. 6

7 ITÄ-PUULAN KORPIJÄRVEN OSAKASKUNNAN PERUSTAMINEN

8 ITÄ-PUULAN KORPIJÄRVEN OSAKASKUNNAN PERUSTAMINEN

9 Itä-Puulan Korpijärven osakaskunnan perustaminen LÄHTÖTILANNE ha alueella 32 osakaskuntaa tai järjestäytymätöntä vesialuetta. Kalakantojen hoidon, valvonnan, tiedotuksen, kalastuksen ja lupamyynnin järjestäminen haasteellista tai mahdotonta. HANKKEEN RAHOITUKSELLA JA TYÖPANOKSELLA Osakaskuntien osakasluetteloiden selvittäminen ja osakkaiden yhteystiedot. Osakaskiinteistöjä kpl = henkilökohtaisten kutsujen määrä osakaskuntien kokouksiin Hanke järjesti 32 osakaskunnan kokoukset ja noin 30 erilaista neuvottelua. Kokouksiin osallistui 165 henkilöä eli 6 % kutsutuista. Hankkeen rahoitus ja työpanos yhdistämiseen noin euroa. Osakaskuntien maksettavaksi vain kiinteistötoimitusmaksu (2 /ha). LOPPUTULOS 30 osakaskuntaa yhdistyi ja muodosti uuden noin ha osakaskunnan! 9

10 Osakkaiden ja kalastajien kokemuksia osakaskuntatoiminnasta OSAKKAIDEN SUUSTA KUULTUA, LÄHTÖTILANTEESSA Osakkaat (kesäasukkaat) eivät tienneet osakaskunnan toiminnasta, lupamyynnistä tai kalastusalueen tekemistä päätöksistä. Kalastus tapahtui jokaisen kalastajan henkilökohtaisen näkemyksen perusteella, ei yhteistä tavoitetta tai kalastuksen valvontaa! Kokouskutsut jopa tolppailmoituksella ja viimeiset kokoukset on pidetty 5 15 vuotta sitten. Vapaa-ajan asukkaat ostivat lupia usein väärän osakaskunnan alueelle koska lupamyyntipaikoissa ei ollut karttoja vesialueiden sijainnista. Kansalaisvelvollisuus oli hoidettu, kun joku lupa oli ostettu. Useiden osakaskuntien hallinto ei tiennyt kaikkien vesialuepalstojen sijaintia. Hallinto pakkopullaa, perintönä saatu tehtävä, johon ei ole löytynyt jatkajia! Osakkaiden käsitys alueen luonnonkalakannoista oli erittäin vääristynyttä, kun ei tiedetty alueen istutustoiminnasta tai kalojen vaelluksista. Meillä on hyvät luonnonlohikannat KOKEMUKSET ISON OSAKASKUNNAN TOIMINNASTA Osakkaat ostavat kalastuslupia, kun asioista tiedotetaan ja tehdään valvontaa. Kiinteistötoimituskokouksen yhteydessä osakkaille lähetettiin kirje lupamyynnin aloittamisesta ja osakaskuntatoiminnasta. Internet sivut + tiedotevihkoset. Itä-Puulan Korpijärven osakaskunnan lupamyyntitulot noin euroa vuonna Osakaskunnalla on varoja yli euroa. Kalakantojen hoitoon käytettiin noin euroa ja jatkettiin omatoimisesti järvitaimenen mäti-istutusta. Kalastuksen valvojiksi 7 henkilöä ja valvontaa on tehty säännöllisesti. Harvat verkot mm tai lohikalojen kasvunopeus ei ole enää vitsi! Iso osakaskunta voi olla merkittävä rahoittaja- ja kehittäjäorganisaatio! 10

11 HIRVENSALMEN OSAKASKUNNAN PERUSTAMINEN 11

12 HIRVENSALMEN OSAKASKUNNAN PERUSTAMINEN, 12

13 Kermajärven viehekalastusalueen perustaminen Vuonna 2014 Kermajärven kalastusalueen alaisuuteen perustettu viehekalastusalue n ha. Hankkeen työryhmässä on valmisteltu mm. lupaalueen ja nettisivujen perustamista sekä kehittämistä. Markkinointi ja tiedotus ja paikalliset lupamyyntikohteet. Säännöt ja lupahinnat: -Vuosilupa 80, kuukausilupa 50, viikkolupa 30, 1 vrk:n lupa 10 - Vapamäärän rajoitus uistellessa, max.10 vapaa - Lohikalojen alamitta järvilohen ja järvitaimenen osalta 60 cm - Kuhan alamitta 45 cm ja harjuksen 35 cm. Nieriä kokonaan rauhoitettu - Lohikalakiintiö 2 kpl per vene ja kalastusvuorokausi - Rasvaevälliset järvitaimenet ja järvilohet tulee aina vapauttaa - Vieheissä saa käyttää enintään kolmea (3) kärkeä esimerkiksi siten, että käytetään yhtä kolmihaarakoukkua tai kolmea yksihaarakoukkua 13

14 Haukiveden viehekalastusalueen perustaminen Neuvotteluja ja suunnittelukokouksia osakaskuntien, kalastusalueen ja neuvontajärjestön kanssa Laadittu yhteistyössä viehekalastusalueen perustamiseksi käyttö- ja hoitosuunnitelma sekä selvittelysopimus. Lupa-alueen pinta-ala ha ja aloitti toimintansa Markkinointi ja tiedotus ja paikalliset myyntikohteet sekä kuntien nettisivut. Säännöt ja lupahinnat: -Vuosilupa 60 sis. 6 viehettä ja lisävieheet 10, max. 10 viehettä - Rasvaevällisten lohikalojen vapauttamispakko Kolmen koukun sääntö suosituksena - Saaliskiintiö 3 rasvaevätöntä lohikalaa per vuorokausi per kalastaja 14

15 Haukiveden viehekalastusalueen perustaminen 15

16 Koloveden viehekalastusalueen perustaminen Neuvotteluja ja suunnittelukokouksia osakaskuntien, kalastusalueen ja neuvontajärjestön kanssa Laadittu yhteistyössä viehekalastusalueen perustamiseksi käyttö- ja hoitosuunnitelma sekä selvittelysopimus. Lupa-alue aloitti toimintansa Markkinointi ja tiedotus ja paikalliset myyntikohteet. Säännöt ja lupahinnat: - Vuosilupa 60 sis. 6 viehettä ja lisävieheet 10, max. 10 viehettä - Rasvaevällisten lohikalojen vapauttamispakko Kolmen koukun sääntö suosituksena - Saaliskiintiö 3 rasvaevätöntä lohikalaa per vuorokausi per kalastaja 16

17 Kalastusalueille ja osakaskunnille internet sivuja, kalastajille tiedotusta ja sähköisiä lupa-aluekarttoja Virtasalmen kalastusalue, Kolkonjärven kalastusalue, Kermajärven kalastusalue, Koloveden kalastusalue, 17

18 Kalastusalueille ja osakaskunnille internet sivuja, kalastajille tiedotusta ja sähköisiä lupa-aluekarttoja Mäntyharjun kalastusalueen viehelupakartta, Pihlajaveden eteläinen viehelupa-alue ja Pihlajaveden itäinen viehelupa-alue Sulkavan viehelupa-alue Itä-Puulan Korpijärven osakaskunta Länsi-Puulan osakaskunta Hirvensalmen osakaskunta 18

19 Kalastajille tiedotevihkosia yhteensä kpl - Tietoa mm. kalojen kasvusta, vaelluksista, kestävästä kalastuksesta, pyydysten merkinnästä ja istutusmenetelmistä. Sähköiset versiot kalastusalueiden internet - sivuille 19

20 Työryhmissä laadittiin vesistöreittikohtaiset kestävän kalastuksen ohjelmat ja kalataloudelliset kehittämissuunnitelmat. Lisäksi kalastusaluekohtaisia veneenlaskuverkoston kehittämissuunnitelmia 8 kpl. 20

21 Info-tauluja tärkeille koski- ja järvikalastusalueille - Tietoa alueen kalastuskohteista, kalakannoista, kestävästä kalastuksesta ja perusteet säätelypäätöksille 21

22 22

23 Kestävän kalastuksen edistäminen - Vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Lähtökohtia yhteistyöhön ja kestävän kalastuksen edistämiseen Tutkimustulosten tuottaminen tiivistettyyn ja ymmärrettävään muotoon tiedotus- ja valistusmateriaaleissa. Kalastakaa yhteisen tavoitteen mukaisesti suurempia ja kutukypsiä kaloja! Kalastuksen säätelyä ei lajin suojelun tai ulkopuolisen näkökulmasta vaan kalastajalähtöisesti tiedostaen biologiset näkökohdat! - Tavoitteena on turvata kaloille yksi lisäkasvuvuosi aikaisempaan verrattuna, tarkoittaa kalastajalle 500 g suurempia kuhia ja 1-3 kg suurempia lohikaloja. - Kun kalastetaan kestävästi kuhaa, luontainen lisääntyminen vahvistuu ja tarvitaan vähemmän istutuksia. - Istutukset rasvaeväleikattuna, jotta tunnistetaan uhanalaiset ja kalastusta varten olevat lohikalat. Kun tiedostetaan luontaisten lohikalakantojen heikko tilanne, jopa osakaskuntakohtaisesti voidaan tehdä vaikuttavuudeltaan suuria päätöksiä. - Esim. jokialueiden rauhoittaminen kokonaan kalastukselta ja nousuväylien syysrauhoitus, Itä-Puulan Korpijärven osakaskunta ja Länsi-Puulan osakaskunta. 23

24 Saaliskaloja kpl Kalastajilla jaettiin 80 mm verkkoja vaelluskalojen pyyntiin - Solmuväliltään 80 mm verkko pyytää yli 2,5 kg petokaloja, alamitan (60 cm) täyttäviä järvilohia ja taimenia Petokalojen paino 80 mm verkkopyynnissä (n=173) Verkon silmäkoko 80 mm ,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 5,5 6,0 6,5 7,0 7,5 8,0 8,5 9,0 9,5 10,0 Kalan paino kg 24

25 Kuhan paino g Kuhan kestävä kalastus - Sopiva alamitta ja verkkoharvuus? Alamitta 37 cm / 500 g / 45 mm verkolla saadaan alamitan täyttäviä kuhia - Alamitta 45 cm / 800 g / 55 mm verkolla saadaan alamitan täyttäviä kuhia - Alamitta 50 cm / g / 60 mm verkolla saadaan alamitan täyttäviä kuhia Kuhan pituus cm 25

26 Kuhan sukukypsyyskoko ja lisääntyminen cm kuha on varmuudella sukukypsä ja lisääntynyt! Aineisto: Tapio Keskinen JY > % 80 % 60 % 40 % 20 % immatuuri naaras koiras 0 % pituusluokka, mm

27 Kuhien järvikohtainen kasvu ja kestävä kalastus - 60 mm verkko on sopiva pyydys kuhan kalastukseen Haukivedellä 27

28 Kalastajan näkökulmasta, kuhan kestävä kalastus - Kuhan kalastuksessa 55 mm verkko pyytää 800 g tai suurempia kuhia, joista suurin osa ei ole vielä lisääntynyt. Luontainen lisääntymisen turvaamiseksi pitäisi käyttää 5 mm suurempia verkkoja. 28

29 Kalastajan näkökulmasta, kuhan kestävä kalastus - Kuhan kalastuksessa tulisi käyttää mm verkkoja, jolloin kalastettaisiin jo kerran lisääntyneitä kuhia (1,2 1,5 kg). Luontaisen lisääntymisen turvaamisella voitaisiin vähitellen luopua istutuksista. 29

30 Kuhan kestävä kalastus Kalastuksen säätely Etelä-Savossa Verkkojen solmuvälipäätökset ohjaa kalastusta (45 ) mm verkkoihin: mm:n verkot kielletty > 8 m:n syvyydellä (Puumala) mm:n verkkojen käyttö kielletty yli 10 m:n syvyydellä (Puula) Alamitta 50 cm Puulan kalastusalue Alamitta 45 cm Kermajärven kalastusalue Koloveden kalastusalue Mikkelin kalastusalue Alamitta 40 cm Vuokalan kalastusalue Haukiveden kalastusalue Alamitta 37 cm Kaikki muut kalastusalueet, mutta säätelyä on tehty verkkojen osalta. Järvilohen ja taimenen kestävä kalastus Viehekalastuksessa rasvaevälliset on rauhoitettu kalastukselta. Alamitta 60 cm on voimassa järvissä. Pinta- ja välivesipyynnissä on kielletty alle 80 mm verkot, pois lukien muikkuverkot Koloveden kalastusalue Puumalan kalastusalue Sulkavan kalastusalue Puulan kalastusalue > välisenä aikana kielletty mm verkot, Itä-Puulan Korpijärven osakaskunta, välisenä aikana kielletty mm verkot Länsi-Puulan osakaskunta. Saimaalla verkkokalastus on kokonaan kiellettyä (norppa).

31 Tutkimus- ja valistushankkeiden esittely Petokalojen järvikohtainen kasvunopeus ja vaellukset Suomunäytteiden kerääminen kalastajilta (yli 300 näytettä yli 3 kg kaloista) Kolme raporttia suomunäytteistä, viimeisin 2/2014 T-ankkurimerkittyjä vaelluskaloja vuosina yhteensä kpl. Merkintäeriä

32 Merkintätutkimuksen alustavia tuloksia 2 vuotiaat järvitaimenet ja lohet kasvavat hyvin ja vaeltavat hyvin! Kaikissa merkintäerissä samat tulokset, kaikki palautukset tulee alavesiltä eli vaeltavat virtausten mukana. Eniten palautuksia tulee vesistöalueen suurimmista ja syvimmistä vesistöistä, jopa km istutuspaikasta. JOHTOPÄÄTÖKSET - 2-vuotiaat on istutettava ylävesille ja mielellään jokikohteisiin jos halutaan tuottoa omalle vesialueelle. - Tai on käytettävä viivästettyä istutusta. - Tai on istutettava 3-vuotiaita. - Tutkimusta, seurantaa ja uusia menetelmiä tarvitaan kalankasvatukseen ja istutuksiin. 32

33 Merkintätutkimuksen alustavia tuloksia 2 vuotiaat järvitaimenet ja lohet kasvavat hyvin ja vaeltavat hyvin! Kaikissa merkintäerissä samat tulokset, kaikki palautukset tulee alavesiltä eli vaeltavat virtausten mukana. Eniten palautuksia tulee vesistöalueen suurimmista ja syvimmistä vesistöistä, jopa km istutuspaikasta. JOHTOPÄÄTÖKSET -2-vuotiaat on istutettava ylävesille ja mielellään jokikohteisiin jos halutaan tuottoa omalle vesialueelle. - Tai on käytettävä viivästettyä istutusta. - Tai on istutettava 3-vuotiaita. - Tutkimusta, seurantaa ja uusia menetelmiä tarvitaan kalankasvatukseen ja istutuksiin. 33

34 Viivästetty istutus Puulalla, kalat yli kuukauden kasvatuskassissa ja vapautus veden lämpötilan noustessa asteeseen. Hanke maksoi kasvatuskassin, noin

35 Merkintätutkimuksen alustavia tuloksia Puulan viivästetty istutus 2013 Palautuksia on tullut vain Puulasta Lopulliset tulokset vuonna ! PUULAN ISTUTUSKÄYTÄNNÖT Järvilohet (2 v) kasvatuskassiin heti toukokuun alussa, vapautus 12 asteen lämpötilassa. - Järvitaimenet (2 v) istutetaan vasta kesäkuussa. - Suositaan 3 v taimenten istuttamista. 35

36 Petokalojen järvikohtainen kasvunopeus, suomunäytteitä kalastajilta Puula 5,2 kg ja 71 cm järvilohi, saatu lokakuussa / 2 järvivuotta - Istutettu 2-vuotiaana ja noin 100 g painoisena. 1 kesän jälkeen 55 cm / 2,0 kg, 2 kesän jälkeen 71 cm / 5,2 kg Puula 7,2 kg ja 82 cm järvilohi, saatu 31.7 / 3 järvivuotta - Istutettu 2-vuotiaana ja noin 100 g painoisena. 1 kesän jälkeen 50 cm / 1,6 kg, 2 kesän jälkeen 75 cm / 5,0 kg, 3 kesän jälkeen 82 cm / 7,2 kg (pyydetty heinäkuussa!!) YHTEENVETO PUULAN JÄRVILOHISTA - Keväällä istutettu 2-vuotias (100 g ja cm) poikanen saavuttaa ensimmäisen kesän jälkeen cm pituuden ja 1,3 2,2 kg painon. - Toisen kesän jälkeen syksyllä 4 5 kg, jotkut jopa yli 5 kg painoisia! 36

37 Järvilohen kasvu Puulassa ja Kermajärvessä - Saimaalla kahden kasvukauden jälkeen 2,5 3,5 kg, kun Puulalla 4,5 5,5 kg 37

38 Järvitaimenen kasvu Puulassa - ensimmäisenä syksynä noin 1 kg (ei sukukypsä), - toisena syksynä 1,8 3,5 kg (osa saavuttaa sukukypsyyden), - kolmantena syksynä 3 5 kg (suurin osa saavuttaa sukukypsyyden) 38

39 Järvitaimenen poikastuotannon elvyttäminen Toimintaa neljällä eri vesistöreitillä Kaksi eri järvitaimenkantaa Istutuskohteita 60 kpl Vuosittain noin 100 mätirasiaa Vaikuttavuutta on seurattu sähkökoekalastamalla yhteensä noin 60 kohdetta. Istutettiin mätiä ja pienpoikasia kpl 2012 mätiä kpl ja poikasia kpl 2013 mätiä kpl ja poikasia kpl 39

40 Järvitaimenen poikastuotannon elvyttäminen Istutuksiin ja seurantaan pyydettiin vesialueen omistajia ja kalastajia mukaan Tavoitteena vesialueen omistajille tietoa mäti- ja pienpoikasistutuksien toteuttamisesta tulevaisuudessa omatoimisesti Keskeinen tulos: Istutusmäärä 1 dl mätiä poikasalueeksi soveltuvaa aaria kohden 40

41 Tutkimus- ja valistushankkeiden esittely Järvitaimenen poikastuotannon elvyttäminen Menetelmän opettaminen vesialueen omistajille ja kalatalouden opiskelijoille sekä aktivointi toteuttaa sitä hankkeen jälkeen Kalatalouden opiskelijan lopputyö, jossa haastattelututkimus ja kokeellinen osa. Istuta taimen kotikotiin -opasvihkonen 41

42 Kissakosken luonnonmukainen kalatie, rahoittaja Suur-Savon Sähkö Oy Toteutuksessa oli mukana hankkeen henkilöstö ja valmistelussa ELY-keskuksen kalatalousryhmä. Seurantaa on tehty Vaki - kalalaskurilla

43 Jokiuomia on kunnostettu, taimenen kutupesiä on inventoitu ja kunnostustyön ohjaajien tietämystä on lisätty. 43

44 Kutupesien inventointi ja kalataloudellisten kunnostusten kehittäminen tiedon avulla - Kunnostusten suunnittelijat ja toteutuksen ohjaajat KESKEISET TULOKSET (Taimenen kutupesälaskenta menetelmät ja esimerkkituloksia) Kutupesälaskenta on toimiva menetelmä taimenen kutukannan seurantaan ja kutuympäristön selvittämiseen. Kalataloudellisia kunnostuksia olisi hyvä ohjata asiantuntijan, joka on syventynyt kutupesien sijaintiin ja mikroympäristöön. Käsivoimin tehtävät talkoosoraistukset tuottavat kutualustoiksi kelpaavia soraikoita, mutta sorastus pitäisi uusia kymmenen vuoden välein. Niska-alue oli tärkeä kutualue joissakin suurissa koskissa, mutta ei pienissä joissa ja koskissa. Järvi-Suomessa suurin osa kutupesistä oli pieniä, mikä viittaa siihen, että kutukalat olivat pääosin pienikokoisia paikallisia taimenia. Etelä-Savossa vaeltavia taimenia löytyy vielä Heinävedenreitin koskista, vuosina vaeltavia naaraita on käynyt kudulla yhteensä yksilöä. Mädistä seuraavan vuoden poikaseksi selviytyy 1 5 %. 44

45 Tutkimus- ja valistushankkeiden esittely Luonnossa lisääntyvien emotaimenten määrien selvittäminen Kutupesien inventointi ja emokalojen määrien sekä koon arviointi, Kalataloudellisten kunnostusten kehittäminen tiedon avulla. Tutkimusaineistojen raportointi vaelluskalakantojen kehittämiseksi ( Virikekasvatusmenetelmällä tuotettujen järvitaimenen jokipoikasten menestyminen - koealueena Paltamon Varisjoki Heinäveden reitin taimenen telemetriaseuranta raportti vuosien toiminnasta Taimenen mäti-istutus Järvi-Suomen koskissa kasvaako poikastiheys? Taimenen kutupesälaskenta menetelmät ja esimerkkituloksia Villien taimenten merkkipalautuksista Järvi-Suomessa Järvitaimenen DNA-näytteiden kerääminen Etelä-Savon alueelta Selvitetään viljelykantojen ja luonnonkantojen geneettistä eroa. Tuloksia

46 Emotaimenten seurantaa 46

47 Tutkimus- ja valistushankkeiden esittely Kalastajille ja vesialueen omistajille taimenten merkintäkoulutusta Luonnontaimenten kasvun ja vaelluksen selvittäminen, Valistuksen ja vastuullisuuden lisääminen, Kalastusta varten istutetut rasvaeväleikatut kalat vs. rasvaevälliset uhanalaiset vaelluskalat Kalatalouden opiskelijoille ja vesialueen omistajille koulutusta Taimenkantojen elvytysmenetelmät, mäti- ja pienpoikasistutukset, Luonnontaimenten pyyntiä ja merkintää, Jokikohteiden sorastustalkoita ja kutupesien inventointiin tutustumista, Tutustumiset luonnonmukaisen kalatien rakentamiseen ja kalaseurantaan 47

48 Kalastajille ja vesialueen omistajille luonnontaimenten merkintäkoulutusta ja omaehtoista kalamerkintää tutkimusta varten 48

49 Lohikalojen kalastus perustuu istutuksiin! Smolttiruuvi Läsäkoskessa (vaelluspoikaspyydys) Selvitetään luonnossa syntyneiden ja järvelle toukokuussa vaeltavien taimenten määrää. Tulokset: - Pyydyksessä päivittäin kg kaloja, pääosin särkikaloja. - Keväällä 2013 Läsäkoskesta vaelsi vain taimenen poikasta Puulalle, samaan 49 aikaan Puulaan istutetaan lohikalan poikasta kalastusta varten.

50 Yhteistyöllä yhtenäisiä lupa-alueita ja vetovoimaisia kalakantoja! Kiitos! Kuva: Heikki Heiskanen 50

51 Henkilöstöresurssit ja kustannukset KUSTANNUSLAJI YHTEENSÄ Henkilöstökustannukset, sis. sivukulut Ostopalvelut Kone- ja laitehankinnat Muut kustannukset Luontoissuoritukset Välilliset kustannukset FlatRate 20 % YHTEENSÄ Henkilöstökustannukset: - Projektipäällikkö Teemu Hentinen Projektisuunnittelija Joonas Rajala Harjoittelija / suunnittelija Eetu Karhunen yhteensä 9 kk 51

52 Hankkeen rahoitus HANKKEEN RAHOITUS Kuntien rahoitus Kuntien luontoissuoritukset Etelä-Savon ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus Metsähallitus Yksityinen rahoitus (kalastusalueet, viehelupa-alueet, osakaskunnat, yritykset) Maakuntaliitto 48,3 % YHTEENSÄ

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio oli noin 620 000 euroa. Hankkeella

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehi:ämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehi:ämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehi:ämishanke 2011 2014 Etelä- Savon ELY- keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoi9einen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio oli noin 620 000 euroa.

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla 2016-19

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla 2016-19 Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla 2016-19 Suuret osakaskunnat, virkistysmahdollisuudet ja vapaa-ajanasukkaat mahdollisuus maaseutuyrittäjyydelle Eräsuunnittelija Eero Hartikainen,

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle

Vetovoimaa maaseudulle Vetovoimaa maaseudulle 2017-20 Visio: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla 2017-20 Visio: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Eräsuunnittelija Eero Hartikainen,

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoiminnalla ja verkostoitumalla 2016-19

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoiminnalla ja verkostoitumalla 2016-19 Vetovoimaa maaseudulle yhteistoiminnalla ja verkostoitumalla 2016-19 - Suuret osakaskunnat, virkistysmahdollisuudet ja vapaa-ajan asukkaat mahdollisuus maaseutuyrittäjyydelle HANKESUUNNITELMA RAHOITUSNEUVOTTELUJA

Lisätiedot

Hyväksytty 29.01.2014

Hyväksytty 29.01.2014 Hyväksytty 29.01.2014 Haukiveden viehekalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma Haukiveden viehekalastusalueen hoitokunta ja Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011-2014. Rantasalmi

Lisätiedot

- tietoa kaloista, kestävästä kalastuksesta, pyydysten merkinnästä ja lupamyynnistä

- tietoa kaloista, kestävästä kalastuksesta, pyydysten merkinnästä ja lupamyynnistä www.puula.fi - tietoa kaloista, kestävästä kalastuksesta, pyydysten merkinnästä ja lupamyynnistä Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011-14 Mikkeli 2014 Tekijä: Projektipäällikkö Teemu

Lisätiedot

Itä-Puulan - Korpijärven osakaskunta

Itä-Puulan - Korpijärven osakaskunta Itä-Puulan - Korpijärven osakaskunta www.itapuula.net - tietoa kaloista, kestävästä kalastuksesta, pyydysten merkinnästä ja lupamyynnistä Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011-14

Lisätiedot

Veneenlaskuverkoston nykytila ja kehittämissuunnitelmat

Veneenlaskuverkoston nykytila ja kehittämissuunnitelmat Veneenlaskuverkoston nykytila ja kehittämissuunnitelmat Laadittiin vuonna 2014-15 kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishankkeessa, työryhmissä noin 100 henkilöä Kalastusbiologi Teemu Hentinen,

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

Mäntyharjunreitin kestävän kalastuksen ohjelma ja kalataloudellinen kehittämissuunnitelma

Mäntyharjunreitin kestävän kalastuksen ohjelma ja kalataloudellinen kehittämissuunnitelma RAPORTTEJA 79 2014 Mäntyharjunreitin kestävän kalastuksen ohjelma ja kalataloudellinen kehittämissuunnitelma JOONAS RAJALA TEEMU HENTINEN Mäntyharjunreitin kestävän kalastuksen ohjelma ja kalataloudellinen

Lisätiedot

Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä

Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä ISTUTETAANKO TURHAAN? Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä Jorma Piironen RKTL Joensuu Lohikalaistutuksilla tavoitellaan kalastettavaa kalakantaa.

Lisätiedot

Osakaskuntien roolin kehittäminen järvikalastuksessa

Osakaskuntien roolin kehittäminen järvikalastuksessa 1 Osakaskuntien roolin kehittäminen järvikalastuksessa 2015-18 Hankkeen sisältö Omistusrakenteen yhtenäistäminen, Internet sivut, tiedotus ja sähköiset palvelut, Lupajärjestelmät, markkinointi ja kalakantojen

Lisätiedot

13.7.2011 Puula-forum Kalevi Puukko

13.7.2011 Puula-forum Kalevi Puukko Puulavesi sijaitsee Etelä-Savossa, Hirvensalmen ja Kangasniemen kuntien ja Mikkelin kaupungin alueella. Sen pinta-ala on 330 km², ja se on Suomen 13. suurin järvi. Vesistön keskisyvyys on 9,2 metriä ja

Lisätiedot

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa ja Mikko Jokilahti Jukka Syrjänen, Olli Sivonen, Kimmo Sivonen Jyväskylän yliopisto Konneveden kalatutkimus ry Keski-Suomen kalastusaluepäivä Jyväskylä 13.12.2013

Lisätiedot

Hyväksytty osakaskuntien. yhteisessä kokouksessa 30.1.2014. Koloveden viehelupa-alueen. käyttö- ja hoitosuunnitelma

Hyväksytty osakaskuntien. yhteisessä kokouksessa 30.1.2014. Koloveden viehelupa-alueen. käyttö- ja hoitosuunnitelma Hyväksytty osakaskuntien yhteisessä kokouksessa 30.1.2014. Koloveden viehelupa-alueen käyttö- ja hoitosuunnitelma Koloveden viehelupa-alueen hoitokunta ja Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke

Lisätiedot

Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen

Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen Helsinki 19.10.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, P-S ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalastonhoitomaksusta Kalastajan näkökulmasta yhden kortin

Lisätiedot

Puulan kalastustiedustelu 2015

Puulan kalastustiedustelu 2015 26.2.2016 Puulan kalastustiedustelu 2015 Hyvä kalastaja! Puulan kalastusalue tekee Puulan viehekalastusta koskevan kalastustiedustelun. Kysely on lähetty kaikille niille Puulan vieheluvan ostaneille kalastajille,

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Lohi palaa kotiin seminaari 27.11.2014 Heikki Laitala Virkistyskalastuskohteet Lappi Yli-Kemi Metsähallituksen Lapin virkistyskalastuskohteille myydään

Lisätiedot

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN VIRKISTYSKALASTUKSELLISEN KÄYTÖN KEHITTÄMINEN ESISUUNNITELMA 3/2014 *Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala *Suunnittelija, kalastusmestari Matti Hiltunen Tavoite

Lisätiedot

Mäntyharjun kalastusalue

Mäntyharjun kalastusalue Mäntyharjun kalastusalue - tietoa kaloista, kestävästä kalastuksesta, pyydysten merkinnästä ja lupamyynnistä Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011-14 Mikkeli 2014 Tekijä: Teemu Hentinen

Lisätiedot

Järvitaimenseminaari Läsäkoski 3.11.2010

Järvitaimenseminaari Läsäkoski 3.11.2010 Järvitaimenseminaari Läsäkoski 3.11.2010 Biologi Teemu Hentinen, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, rakentamisyksikkö. Puh. 0400-623207 sähköposti: teemu.hentinen@ely-keskus.fi 1 Esityksen

Lisätiedot

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus Rautalammin reitillä. Pentti Valkeajärvi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus Rautalammin reitillä. Pentti Valkeajärvi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus Rautalammin reitillä Pentti Valkeajärvi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kuopio19.4.2011 Rautalammin reitti Keski-Suomen taimenkantojen hoitostrategiaa

Lisätiedot

Joroisten ja Haukiveden kalastusalueet

Joroisten ja Haukiveden kalastusalueet Joroisten ja Haukiveden kalastusalueet www.kalajoroinen.info www.haukivesi.fi - tietoa kaloista, kestävästä kalastuksesta, pyydysten merkinnästä ja lupamyynnistä Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun

Lisätiedot

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 www.saimaanlohikalayhdistys.fi Sivu 1/5 TOIMINTAKERTOMUS 2014 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminnan yleistavoite Saimaan lohikalayhdistyksen on tarkoitus edistää Vuoksen vesistöalueen uhanalaisten lohikalakantojen

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvitaimen... 4 1.2 Harjus... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ...

Lisätiedot

Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT

Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Sisältö Kalastuksen säätelyn yleisiä periaatteita Alamittasäätely Säätelyn toimintaympäristö Alamittasäätely

Lisätiedot

OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN

OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN HYÖDYT MM. KUNNOSTUKSISSA JA KALAKANTOJEN HOIDOSSA Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Mikkeli 3.6.2019 Projektipäällikkö Jouni Kivinen, Metsähallitus 040 157 9561, jouni.kivinen@metsa.fi

Lisätiedot

Istukkaitten ja villien taimenten vaellukset Keski-Suomessa. Kalastusaluepäivä 13.12.2013 Pentti Valkeajärvi Konneveden kalatutkimus ry

Istukkaitten ja villien taimenten vaellukset Keski-Suomessa. Kalastusaluepäivä 13.12.2013 Pentti Valkeajärvi Konneveden kalatutkimus ry Istukkaitten ja villien taimenten vaellukset Keski-Suomessa Kalastusaluepäivä 13.12.2013 Pentti Valkeajärvi Konneveden kalatutkimus ry Vaellustieto perustuu merkintöihin ja vaelluksella olevien pyyntiin

Lisätiedot

Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa

Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto Konneveden kalatutkimus ry Taimenseminaari Jyväskylä 15.5.2012 Kalatalouden toimijat Osakaskunnat Kalatalousalueet

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 Kalastuslain valmistelun vaiheet Työryhmävalmistelu käyntiin 2008 Ensimmäinen luonnos julkistettiin

Lisätiedot

Sisältö. Taustaa. Vaeltavan taimenen tila ja suurimmat uhat. Verkkokalastuksen säätelyn tila Keski- Suomessa

Sisältö. Taustaa. Vaeltavan taimenen tila ja suurimmat uhat. Verkkokalastuksen säätelyn tila Keski- Suomessa Ville Räihä Sisältö Taustaa Vaeltavan taimenen tila ja suurimmat uhat Verkkokalastuksen säätelyn tila Keski- Suomessa Huomioita kalastuskirjanpidosta muutamalla keskisuomalaisella taimenenkalastuskohteella

Lisätiedot

Joroisvirran - Haukiveden alueen kestävän kalastuksen ohjelma ja kalataloudellinen kehittämissuunnitelma

Joroisvirran - Haukiveden alueen kestävän kalastuksen ohjelma ja kalataloudellinen kehittämissuunnitelma RAPORTTEJA 81 2014 Joroisvirran - Haukiveden alueen kestävän kalastuksen ohjelma ja kalataloudellinen kehittämissuunnitelma JOONAS RAJALA TEEMU HENTINEN Joroisvirran Haukiveden alueen kestävän kalastuksen

Lisätiedot

Rapu- ja elinkeinokalatalouden mahdollisuudet ja potentiaali Satakunnassa. 23.10.2014 Marko Jori Pyhäjärvi-instituutti

Rapu- ja elinkeinokalatalouden mahdollisuudet ja potentiaali Satakunnassa. 23.10.2014 Marko Jori Pyhäjärvi-instituutti Rapu- ja elinkeinokalatalouden mahdollisuudet ja potentiaali Satakunnassa 23.10.2014 Marko Jori Pyhäjärvi-instituutti 1 Taustaa Pyhäjärviseudun kalaketjun haastattelut: Skenaarioiden esittely Toimijoiden

Lisätiedot

Järvitaimenen ja lohen merkintätutkimukset Etelä-Savossa vuosina

Järvitaimenen ja lohen merkintätutkimukset Etelä-Savossa vuosina Järvitaimenen ja lohen merkintätutkimukset Etelä-Savossa vuosina 2012-14 Merkkipalautukset 31.12.2014 mennessä, Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011-14 Etelä-Savon kalastusaluepäivä

Lisätiedot

Kermajärven ja Koloveden kalastusalue www.kermajärvi.fi www.kolovedenkalastusalue.fi

Kermajärven ja Koloveden kalastusalue www.kermajärvi.fi www.kolovedenkalastusalue.fi Kermajärven ja Koloveden kalastusalue www.kermajärvi.fi www.kolovedenkalastusalue.fi - tietoa kaloista, kestävästä kalastuksesta, pyydysten merkinnästä ja lupamyynnistä Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla 2016-19 Suuret osakaskunnat, virkistysmahdollisuudet ja vapaa-ajanasukkaat mahdollisuus maaseutuyrittäjyydelle Eräsuunnittelija Eero Hartikainen,

Lisätiedot

Puulan kalastusalueen toimintakertomus 2013

Puulan kalastusalueen toimintakertomus 2013 Puulan kalastusalueen toimintakertomus 2013 Mikkeli 2013 1 JOHDANTO Puulan kalastusalue on vesipinta-alaltaan noin 50 000 hehtaaria. Kalastusalueen suurimmat järvet ovat Puula, Ryökäsvesi, Liekune, Synsiä,

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 LAIN TAVOITTEET Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Jokitalkkari 2012-2016 -hanke

Jokitalkkari 2012-2016 -hanke Jokitalkkari 2012-2016 -hanke Sipoonjoki, Mustijoki-Mäntsälänjoki, Porvoonjoki, Ilolanjoki, Koskenkylänjoki, Loviisanjoki & Taasianjoki Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Lahti 16.8.2013 Sampo Vainio

Lisätiedot

15.5.2012. www.jarvilohi.fi 15.5.2012

15.5.2012. www.jarvilohi.fi 15.5.2012 15.5.2012 15.5.2012 Hankkeen yleistavoite Hankkeen yleistavoitteena on Saimaan arvokkaiden lohikalakantojen perinnöllisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja kantojen tilan paraneminen kestävää kalastusta

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Sammaljärven osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Sammaljärven osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Sammaljärven osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 5 2.1 Rauhoitusalue... 5 3. LÄHTEET... 5 4. LIITTEET...

Lisätiedot

Saimaannieriä voidaan palauttaa istuttamalla

Saimaannieriä voidaan palauttaa istuttamalla Saimaannieriä voidaan palauttaa istuttamalla Irma Kolari ja Esa Hirvonen RKTL, Enonkoski Saimaannieriä voidaan palauttaa istuttamalla? Irma Kolari ja Esa Hirvonen RKTL, Enonkoski Palautusistutuksia valtion

Lisätiedot

Taimen- ja järvilohi-istutusten merkintäsuunnitelma vuosille 2011-2015

Taimen- ja järvilohi-istutusten merkintäsuunnitelma vuosille 2011-2015 POHJOIS-,ETELÄ JA KESKI-PÄIJÄNTEEN KALASTUSALUEET Taimen- ja järvilohi-istutusten merkintäsuunnitelma vuosille 2011-2015 Tomi Ranta 1, Olli Urpanen 2, Timo Meronen 2 & Jukka Syrjänen 3 Hämeen Kalatalouskeskus

Lisätiedot

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Kalastusaluepäivä Jämsä 18.11.2015 Yleiskalastusoikeudet Nykyinen kalastuksenhoitomaksu (24 ) ja läänikohtainen

Lisätiedot

Kalakantojen hoito ja kalastus toimenpidesuositukset 2008-2012

Kalakantojen hoito ja kalastus toimenpidesuositukset 2008-2012 toimenpidesuositukset 2008-2012 Ammattikalastus: tulevaisuuden suunnitelmat 10 vuodelle, ikärakenne ym. HAASTATELTIIN KALASTAJAT 2008 Inarijärven kalastuksen sosioekonominen tutkimus: TUTKIMUSSUUNNITELMIA

Lisätiedot

Puulaveden villi järvitaimen

Puulaveden villi järvitaimen Puulaveden villi järvitaimen Jukka Syrjänen 1,2, Jouni Kivinen 1, Matti Kotakorpi 1,2, Miika Sarpakunnas 1,2, Kimmo Sivonen 1,2, Olli Sivonen 1 & Ilkka Vesikko 1,2 Jyväskylän yliopisto (1), Konneveden

Lisätiedot

Vaelluskalojen kestävä kalastus

Vaelluskalojen kestävä kalastus Vaelluskalojen kestävä kalastus 30.11.2016 Petter Nissén, Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 1 30.11.2016 2 Kalastajan toimintaa ohjaavat Kalastuslaki ja asetus Erilliset asetukset EU säädökset Rajajokien

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Rasvaevällisten vapauttaminen... 5 2.2 Saaliskiintiö... 5 2.3 Koukkumäärärajoitus...

Lisätiedot

Länsi-Puulan osakaskunta

Länsi-Puulan osakaskunta Länsi-Puulan osakaskunta www.lansipuula.net - tietoa kaloista, kestävästä kalastuksesta, pyydysten merkinnästä ja lupamyynnistä Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011-14 Mikkeli 2014

Lisätiedot

Järvitaimen seurantaan suunnitelmallisesti miksi, miten ja kuka

Järvitaimen seurantaan suunnitelmallisesti miksi, miten ja kuka Järvitaimen seurantaan suunnitelmallisesti miksi, miten ja kuka Tapio Keskinen,Luonnonvarakeskus Mari Nykänen, Pohjois-Savon ELY Jämsä 18.11. 2015 Taustaa MN ja TK laatineet esityksen seurantaohjelmaksi

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pitkälahden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pitkälahden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pitkälahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvitaimen...4 1.2 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaeväleikkauksiin siirtyminen...5

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaevällisten vapauttaminen...5 2.2 Saaliskiintiö...5 2.3 Koukkumäärärajoitus...5

Lisätiedot

Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019

Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019 Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019 Etelä-Savon kalastusaluepäivä 7.2.2018 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousalueiden rajat karttapalvelussa

Lisätiedot

Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet

Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet Jukka Jormola Maisema-arkkitehti Suomen ympäristökeskus SYKE Maailman vesipäivä seminaari Vesi ja kestävä kehitys 19.3.2015 Säätytalo Näkökulmia Vaelluskalapolitiikan

Lisätiedot

LÄNSI-PUULAN OSAKASKUNNAN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA

LÄNSI-PUULAN OSAKASKUNNAN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA Hyväksytty osakaskunnan järjestäytymiskokouksessa 24.04.2014 LÄNSI-PUULAN OSAKASKUNNAN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA 2014 2018 Länsi-Puulan osakaskunta & Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke

Lisätiedot

KUTSU. Etelä-Savon ELY-keskuksen asiakaspalvelupisteessä, Jääkärinkatu 14, Mikkeli.

KUTSU. Etelä-Savon ELY-keskuksen asiakaspalvelupisteessä, Jääkärinkatu 14, Mikkeli. 1(5) KUTSU HIRVENSALMEN OSAKASKUNNAN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSEEN Kokous pidetään 30.01.2015 kello 11.00 alkaen Hirvensalmen kunnantalon valtuustosalissa, Keskustie 2, 52550 Hirvensalmi Kokouksessa valitaan

Lisätiedot

KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2014 HEINOLAN KALASTUSALUE

KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2014 HEINOLAN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2014 HEINOLAN KALASTUSALUE 1. PERUSTIEDOT Kalastusalueen nimi on Heinolan kalastusalue ja sen kotipaikka on Heinolan kaupunki. Kalastusalue käsittää yleispiirteittään

Lisätiedot

ITÄ-PUULAN KORPIJÄRVEN OSAKASKUNNAN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA 2014 2018

ITÄ-PUULAN KORPIJÄRVEN OSAKASKUNNAN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA 2014 2018 Hyväksytty osakaskunnan järjestäytymiskokouksessa 23.04.2014 ITÄ-PUULAN KORPIJÄRVEN OSAKASKUNNAN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA 2014 2018 Itä-Puulan Korpijärven osakaskunta & Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun

Lisätiedot

Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina. Kalajoki Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry

Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina. Kalajoki Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina Kalajoki 20.11.2017 Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Tässä esityksessä esittelen: Perämeren vaellussiikakantojen hoito

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koirus-Sotkan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koirus-Sotkan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koirus-Sotkan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ... 4 3. TOIMENPITEET... 5 3.1 Rasvaeväleikkausmenetelmään siirtyminen...

Lisätiedot

Puulan taimenista ( lohista ) ja vähän muistakin kaloista

Puulan taimenista ( lohista ) ja vähän muistakin kaloista Puulan taimenista ( lohista ) ja vähän muistakin kaloista Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Taimenseminaari Läsäkoski 3.11.2010 (päivitys 4.11.2010) Sisältö Villit

Lisätiedot

Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen kunnostaminen

Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen kunnostaminen Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen kunnostaminen Kangasniemi 25.11.2015 Kalastusbiologi Teemu Hentinen puh. 029 502 4037 tai teemu.hentinen@ely-keskus.fi Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vieremän kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vieremän kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vieremän kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ... 4 3. TOIMENPITEET... 5 3.1 Rasvaeväleikkausmenetelmään siirtyminen...

Lisätiedot

Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä.

Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä. Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä. Kalastuslupa Kalastuslupa muodostuu kahdesta erikseen maksettavasta osasta: valtion kalastonhoitomaksusta

Lisätiedot

VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA

VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA 2017-2020 ETELÄ-SAVOSTA ESIMERKKI VESIALUEIDEN JÄRJESTÄYTYMISELLE AKTIIVISET OSAKASKUNNAT, ISOT LUPA-ALUEET JA ERINOMAISET KALASTUSMAHDOLLISUUDET!

Lisätiedot

Miksi yhteinen vesialue?

Miksi yhteinen vesialue? Miksi yhteinen vesialue? Paimelanlahden ja Vähäselän alueen keskustelutilaisuudet 25. ja 26.3.2015 Ilkka Vesikko Miksi yhteinen vesialue? Kalastuksen järjestäminen Lupien myynti ja hinnoittelu Yhteiset

Lisätiedot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Lapissa Poroeno 2001 5.12.2007 SVK / Petter Nissén 25.10.2007 2 Vapaa-ajankalastajat Suomessa n. 1,93 milj. vapaa-ajankalastajaa

Lisätiedot

KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA VUONNA 2015 TOTEUTETTUJA TOIMENPITEET 23.10.

KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA VUONNA 2015 TOTEUTETTUJA TOIMENPITEET 23.10. KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY) on tehnyt vuosikymmenten ajan tiivistä yhteistyötä

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ruunaan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ruunaan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ruunaan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Rasvaevällisten

Lisätiedot

Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä

Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä Pekka Hyvärinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 16.-17.11.2006 Oulun läänin Kalastusaluepäivät, Kuhmo Oulujärven jt-istutukset ja saalis

Lisätiedot

Puruvesi-seminaari 26.7.2014. Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus

Puruvesi-seminaari 26.7.2014. Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Puruvesi-seminaari 26.7.2014 Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Suomen pintavesien ekologinen tilaluokitus julkaistiin 2.10.2013.

Lisätiedot

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT Ari Huusko Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Aiheina tänään: Luonnonvaraiset järvitaimenkannat Suomessa Taimenen elämänkierto ja ominaisuudet Kuusamon Oulankajoki

Lisätiedot

Kestävällä kalastuksella ja Oikealla kalastuksen säätelyllä Tulevaisuuteen Inarissa

Kestävällä kalastuksella ja Oikealla kalastuksen säätelyllä Tulevaisuuteen Inarissa Siida 11.6.2009 / Inarin Kalastusalue K. Kyrö Kestävällä kalastuksella ja Oikealla kalastuksen säätelyllä Tulevaisuuteen Inarissa Ukko Hautuumaasaaret Kaamasjoki Tsiuttajoki Juutua Paatsjoki Sarmivuono

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Luonterin kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Luonterin kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Luonterin kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvitaimen...4 1.2 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaeväleikkauksiin siirtyminen...5

Lisätiedot

Pienvesien kunnostus ja taimenhankkeet harrastuksena

Pienvesien kunnostus ja taimenhankkeet harrastuksena Pienvesien kunnostus ja taimenhankkeet harrastuksena Aki Janatuinen Virtavesien hoitoyhdistys ry - www.virtavesi.com 30.11.2009 Muurahaisen luontotupa, Kauhajoki Taimenpäivä 2009 Esityksen sisältö I. Mikä

Lisätiedot

Osakaskannat ja taimenkunnat - Näkemyksiä vaelluskalakantojen hoitoon Keski-Suomessa

Osakaskannat ja taimenkunnat - Näkemyksiä vaelluskalakantojen hoitoon Keski-Suomessa KESKI-SUOMEN KALATALOUSKESKUS ry PL 112 40101 JYVÄSKYLÄ Osakaskannat ja taimenkunnat - Näkemyksiä vaelluskalakantojen hoitoon Keski-Suomessa Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki Viva Salmo Trutta-

Lisätiedot

Kalastusalueen vedet

Kalastusalueen vedet Kalakannat, kalastus ja kalastuksen säätely Paatsjoen vesistössä 17231 Km 2, josta vettä 2148 Km 2 eli 12,5% Kalastusalueen vedet Kalastusalueen vesipinta-ala on 2148 km 2, josta valtio omistaa 92 %, vesiähallinnoi

Lisätiedot

TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE!

TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE! TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE! KOSKIEN ENNALLISTAMISHANKE ETENEE, TAVOITTEENA PALAUTTAA JÄRVITAIMENEN LUONTAINEN LISÄÄNTYMINEN. KOSKIEN MELOTTAVUUS LÄHES ENNALLAAN MUTTA MELONTAVÄYLÄT OVAT MUUTTUNEET.

Lisätiedot

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Matti Kotakorpi Vesiensuojelusuunnittelija LSYP Keskustelutilaisuus Paimelan koulu 18.9.2014 Esityksen sisältö Osakaskunnan ja kalastusalueen

Lisätiedot

Kalastuslain uudistus ja järvilohen emokalamäärä

Kalastuslain uudistus ja järvilohen emokalamäärä Kalastuslain uudistus ja järvilohen emokalamäärä Jorma Piironen LUKE Joensuu Kalastuslakipäivät 28.-29.11.2017 Jyväskylä 1 Järvilohen säilyttäminen täysin riippuvainen emokalanviljelystä ja poikasistutuksista

Lisätiedot

100-v juhlaseminaari, UKK-instituutti Tampere 2.4.2014. Kalatalousneuvoja Ismo Kolari Pirkanmaan Kalatalouskeskus

100-v juhlaseminaari, UKK-instituutti Tampere 2.4.2014. Kalatalousneuvoja Ismo Kolari Pirkanmaan Kalatalouskeskus 100-v juhlaseminaari, UKK-instituutti Tampere 2.4.2014 Kalatalousneuvoja Ismo Kolari Pirkanmaan Kalatalouskeskus Evon kalanviljelylaitos Lammi 1892 Myllypuron kalanviljelylaitos Ylöjärvi 1916 toiminta

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Keski-Karjalan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Keski-Karjalan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Keski-Karjalan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Rasvaevällisten

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kyläniemen osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kyläniemen osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kyläniemen osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 5 2.1 Solmuvälirajoitus... 5 2.2 Rauhoitusalue... 5 3. LÄHTEET...

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 2006-2008

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 2006-2008 NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 26-28 Markku Nieminen 29 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Menetelmät 2 1.2 Tulosten tulkintaa vaikeuttavat tekijät 2 1.3 Kalastus 2-5 2. Yksikkösaaliit 6 2.1 Siika

Lisätiedot

Kolkunjoen kä ytto - jä hoitosuunnitelmä 2015-2025

Kolkunjoen kä ytto - jä hoitosuunnitelmä 2015-2025 Kolkunjoen kä ytto - jä hoitosuunnitelmä 2015-2025 Mika Oraluoma Kala- ja vesistötutkimus Vesi-Visio 25.2.2015 Sisällysluettelo Johdanto... 1 Kolkunjoki... 2 Seuranta ja hoitotoimet... 3 Taimenkannan eriytyneisyyden

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Karsturanta-Kesolan yhteisten vesialueiden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Karsturanta-Kesolan yhteisten vesialueiden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Karsturanta-Kesolan yhteisten vesialueiden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 5 2.1 Solmuvälirajoitus...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 UUSI KALASTUSLAKI Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 Valmistelun vaiheet Ensimmäinen luonnos uudesta kalastuslaista julkistettiin joulukuussa 2013 Lausuntokierros talvella 2014, annettiin

Lisätiedot

Perämeren vaellussiika- Pohjanlahden yhteinen resurssi. ProSiika Tornio 4.12.2013 Erkki Jokikokko RKTL

Perämeren vaellussiika- Pohjanlahden yhteinen resurssi. ProSiika Tornio 4.12.2013 Erkki Jokikokko RKTL Perämeren vaellussiika- Pohjanlahden yhteinen resurssi ProSiika Tornio 4.12.2013 Erkki Jokikokko RKTL Siian merkitys Suomessa Siian tarjonta Suomessa 2010: 3 329 tn Tärkeä kala ammatti- ja vapaa-ajan kalastajille,

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET LOHIKALAT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Solmuvälirajoitus...

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2016

Sähkökoekalastukset vuonna 2016 Sähkökoekalastukset vuonna 2016 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elo- ja syyskuussa Koealoja yhteensä

Lisätiedot