Kulttuuri ja luova talous Kymenlaakso ohjelmassa
|
|
- Juho Alanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kulttuuri ja luova talous Kymenlaakso ohjelmassa Suomi 100 vuotta Kymenlaakson infotilaisuus Tiistai Kuusankoskitalo Juha Haapaniemi Maakuntajohtaja Kymenlaakson Liitto
2 L U O V U U S LUOVU uskalla luopua vanhasta LUO anna ajatuksen virrata rohkeasti UUS tee uusia asioita tai vanhoja uudella tavalla
3 Kymenlaakso ohjelman rakenne Maakuntasuunnitelma 2030 osio on nimensä mukaisesti pitkän aikavälin visio ja strategia. Sitä voidaan pitää kehityssuuntana, jonka mukaisesti järjestellään käytössä olevia resursseja ja saadaan kilpailuetua muihin alueisiin nähden muuttuvassa toimintaympäristössä. Määritellään aluekehityslaissa sekä maankäyttö ja rakennuslaissa Maakuntaohjelma esittää Kymenlaakson mahdollisuuksiin, tarpeisiin ja erityispiirteisiin, kuten kulttuuriin perustuvat kehittämisen tavoitteet seuraaville neljälle vuodelle. Ohjelmassa sovitetaan yhteen alueen tahtotila sekä kansalliset ja EU politiikan aluekehitystavoitteet. Määritellään aluekehityslaissa
4 Kymenlaakson visio 2030 Kymenlaakso on elinvoimainen ja ekotehokas asuin ja liiketoimintaympäristö Pohjoisen kasvuvyöhykkeen ytimessä. 4
5 LUOVA TALOUS Luovan osaamisen ja luovien alojen koko kansantalouteen synnyttämää taloudellista lisäarvoa. TEM Animaatiotuotanto, arkkitehtipalvelut, elokuva ja tv tuotanto, kuvataide ja taidegalleriat, liikunta ja elämyspalvelut, mainonta ja markkinointiviestintä, muotoilupalvelut, musiikki ja ohjelmapalvelut, peliala, radio ja äänituotanto, taide ja antiikkikauppa, tanssi ja teatteri sekä viestintäala. Luovien alojen yrittäjyyden kehittämisstrategia 2015 KTM, Luovien alojen liiketoiminnan kehittämisyhdistys Diges ry Digitaalinen teollisuus ja viestintä, laadukkaat tilat ja ympäristö, Elämystuotanto ja esittävät taiteet, innovatiivinen design Kaakkois Suomen luovien alojen kehittämisfoorumi
6
7 Luova talous Kymenlaakson maakuntaohjelmassa Ohjelmassa asiat nähdään uudella ja ennakkoluulottomalla tavalla. Mitään ei ole pidetty itsestään selvyytenä, vaan kaikki uskomukset on haastettu eri skenaarioiden kautta. Ohjelma sisältää LUOVAN TALOUDEN sen laajassa merkityksessä, maakunnalle taloudellisen lisäarvon tuottajana lähitulevaisuudessa. Perinteisten luovien alojen lisäksi siihen on sisällytetty mm. innovatiivisten palvelujen, palvelukonseptien kehittäminen, pelillistämisen kehittäminen, ICT sovellusten hyödyntäminen ja niiden laaja alainen yhdistäminen.
8 Luova talous maakuntaohjelmassa esimerkkejä TOIMINTALINJAT Painopistealueet TL 1 YRITYSTOIMINNAN TOIMINTAEDELLYTYSTEN PARANTAMINEN JA ELINKEINOJEN KEHITTÄMINEN Innovatiiviset palvelut Matkailijoita ja asukkaita palvelevan kaupan sekä luonto, liikunta ja kulttuurimatkailuntarjonnan kehittäminen TL 2 KOULUTUKSEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖVOIMAN SAATAVUUDEN PARANTAMISEKSI TL 3 KESTÄVÄ MAAKÄYTTÖ, LAADUKAS ELINYMPÄRISTÖ JA VIREÄ KULTTUURIYMPÄRISTÖ Alueellisten verkostojen kehittämiskonseptit; mm. matkailu Luonnonvarojen älykäs käyttö ja siihen liittyvät tekniikat Älykkäät ja ympäristöystävälliset pakkaukset, puurakentaminen Tuotekehittely Kehittämisalustat, verkostoosaaminen Ekologinen rakentamien Hyvinvointia tukeva vähähiilinen rakentaminen ICT alan uudet avaukset Peliklusterin kehittäminen ja pelillistämiseen perustuvan liiketoiminnan edistäminen ICT sovellusten hyödyntäminen uusien palveluiden luomisessa Hyvinvointipalvelujen ja teknologioiden tuotannon edistäminen Vetovoimainen Kymenlaakso Asukkaiden hyvinvointiin liittyvien uusien palveluinnovaatioiden kehittäminen Virkistystoiminnan toteuttaminen kestävästi ja helposti saavutettavasti Viestintäyhteistyön pysyvä toimintamalli Uudet tavat tuoda Kymenlaaksoa esiin Pelillistämiseen perustuvan osaamisen kehittäminen Muotoilualan käyttäjälähtöisen suunnittelun, pelialan pelillistämisen ja hyvinvointialan osaamisen yhdistäminen Älykäs kaupunki uudet digitaaliset palvelut Tapahtuma ja elämyskeskus toiminnan käynnistäminen Esim. Kymiring Kulttuuri ja luontomatkailun vetovoima alueiden hyödyntäminen Vanhojen teollisuusalueiden uusiokäyttö Kymijoen hyödyntäminen 8
9 Rahoitusmahdollisuudet luovalle taloudelle Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma : EAKR Milj. RR ELY Yht. TL1 Pk yritystoiminnan tukeminen Uusimman tiedon ja osaamisen 1,200 1,200 2,400 TL2 tuottaminen ja hyödyntäminen 0,400 0,400 0,800 Yht. 1,600 1,600 3,200 Milj. Maakunnan liitto Yht. TL1 Pk yritystoiminnan tukeminen Uusimman tiedon ja osaamisen 0,938 0,938 1,876 TL2 tuottaminen ja hyödyntäminen 1,916 1,770 3,686 Yht. 2,854 2,708 5,562
10 Keskeiset toimenpiteet Luova talous TL 1. Yritystoiminnan toimintaedellytysten parantaminen ja elinkeinojen kehittäminen
11 TL 2. Koulutuksen ja osaamisen kehittäminen työvoiman saatavuuden turvaamiseksi Painotukset Keskeiset hanke ja toimenpide esitykset Rahoitus Nuoret uudenlaisten koulutus ja oppimisympäristöjen kehittäminen ESR EAKR kansallinen Central Baltic TL3. Kestävä maankäyttö, laadukas elinympäristö ja vireä kulttuuriympäristö Painotukset Keskeiset hanke ja toimenpide esitykset Rahoitus Laadukkaan, puhtaan ja viihtyisän asuin ja toimintaympäristön kehittäminen Kansalaistoimijalähtö inen kehittäminen Pohjoiselle kasvuvyöhykkeelle sijoittuville investointikohteille luodaan edellytykset parantamalla alueiden suunnitelmallista valmiutta Matkailu ja palvelualueiden toimintaedellytysten kehittäminen; Kymijoen, Kimolan kanavan, vanhojen teollisuusalueiden ja puolustusvoiminen käytöstä vapautuneiden alueiden osalta Tapahtuma ja elämyskeskusten suunnittelu ja rakentaminen Kattavan tietoliikenneverkon suunnittelu ja rakentaminen alueille kysynnän mukaan Ympäristönsuojeluun liittyvät toimet, joilla edistetään alueen vetovoimaa esimerkiksi vesistöjä kunnostamalla. asukaslähtöisten toimintatapojen ja palvelujen kehittäminen osallisuuden tukemiseksi kansallinen EAKR maaseutuohjelma Central Baltic kansallinen ESR ja EAKR maaseutuohjelma
12 Luova talous 1. hankehakukierroksella: GAINE GAME INDUSTRY EVENTS Hankkeen tavoitteena on edistää nopeaa vauhtia laajentuvan pelialan yritysyhteisön (Playa) kasvua ja kansainvälistymistä Kaakkois Suomessa. Toissijaisena tavoitteena on kehittää ko. yritysten verkosto osaamista ja laajentaa niiden kansainvälisiä bisnesverkostoja. Välillisenä tavoitteena on uusien peliprojektien, julkaisu ja rahoitussopimusten aikaansaaminen sekä sitä kautta uusien tuotteiden luominen, vienti globaaleille markkinoille ja työllisyyden lisääminen. KAAKON ELOKUVAKOMISSIO Hankkeen tavoitteena on luoda audiovisuaalisista tuotannoista Kotkan Haminan seudulle laajaalainen, uudenlaiseen ansaintalogiikkaan perustuva elinkeinoala, joka työllistää ympärivuotisesti palveluiden (kauppa, ravintolat jne.) ja matkailun sekä audiovisuaalisen tuotannon aloilla käynnistämällä Kaakon elokuvakomissio toiminta joka toimii tiiviissä yhteistyössä paikallisten yritysten sekä kansallisten ja kansainvälisten sidosryhmiensä kanssa.
13 Luova talous 1. hankehakukierroksella: KANSAINVÄLISEN RISTEILIJÄLIIKETOIMINNAN KÄYNNISTÄMINEN KOTKAN HAMINAN SEUDULLE Kotkan Haminan seudulla kuluvana keväänä toteutettu "Kotkan Haminan seutu kansainvälisen risteilijäliikenteen käyntikohteeksi" hankkeen strategian mukaisesti alueelle luodaan uusi elinkeinoala, joka merkittävästi lisää palveluyritysten liikevaihtoa, työllistämismahdollisuuksia sekä uusien yritysten syntymistä. TKI ENERGIAKESKITTYMÄ KÄDET JA AIVOT YHDESSÄ Kouvolan seudun ammattiopisto KSAO ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kyamk hakevat hankkeen kautta tiivistä yhteistyötä test bed toiminnalle. Hanke tarjoaa yhteisalustan testaustoiminnalle ja myös oppimisympäristölle. KSAO:n oppilaat tuottavat käden taitoja ja Kyamk tutkimuksellista tietoa ja osaamista. Hankkeessa luodaan TKI tutkimus ja oppimisympäristö. Hankkeessa kehitetään nykyaikaista etävalvontaa. Laitosohjausta voidaan käytännössä harjoitella ja tutkia kahden oppilaitoksen laitekannan välillä. Hankkeen aikana luodaan IOT (Internet of thing) verkosto ammattiopiston, ammattikorkeakoulun ja yritysten välille. Hanke kehittää BioSammon oppimisympäristöä palvelemaan yritysten uusien innovaatioiden tuotteistamista.
14 Maakunnallisia toimijoita luovan talouden osalta: Luovien alojen yritykset, osuuskunnat ja yhdistykset Kunnat / kulttuuritoimet ja kulttuurintuottajat Kymenlaakson Liitto Kymenlaakson kesäyliopisto ELY keskus Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, Cursor Oy Kinno Oy II asteen oppilaitokset, muut oppilaitokset Matkailu, liikunta ja elämyspalveluiden tuottajat Kaakko135 Kymenlaakson kulttuurirahasto Kymenlaakson kulttuurifoorumi Kaakkois Suomen luovien alojen kehittämisfoorumi 14
15 Jos kädessäsi on vasara, niin kaikki ongelmat näyttävät nauloilta. Vanhat keinot eivät pure uusiin ongelmiin. On otettava käyttöön uusia työkaluja ja käytettävä vanhojakin uudella tavalla. On priorisoitava resurssiemme käyttöä niin, että saamme mahdollisimman hyvän vaikuttavuuden käsillä oleviin ongelmiin ja mahdollisuuksiin nähden. Kymenlaakso ohjelma
16
Mitä on luova talous? Luovat toimialat ja niiden kehityssuuntia
Mitä on luova talous? Luovat toimialat ja niiden kehityssuuntia Luova talous kasvava talouden sektori Kulutustutkimusten mukaan kulttuurin talous ollut 1980-luvulta lähtien Euroopassa ja Pohjois- Amerikassa
Luovasti erottautuen maailmalle
Luovasti erottautuen maailmalle Luovat alat nousuun Pohjois-Savossa Työpaja 1.6.2017 Sawosta maailmalle Taina Laitinen Tuottaja-läänintaiteilija Aikataulu - Klo 14.20 14.40 Lyhyt alustus ja esittäytyminen
EAKR rahaston tilannekatsaus
EAKR rahaston tilannekatsaus Riitta Kallström 7.10.2016 Hankehaku 2014 Etelä-Suomen yhteiset teemat: 1. Pohjoinen kasvuvyöhyke innovaatioalustana 2. Biotalouden uudet liiketoimintamahdollisuudet Maakunnalliset
Maailma Suomi Luovat toimialat Pohjois-Karjala
Maailma Suomi Luovat toimialat Pohjois-Karjala Näkymiä Kolin huipulla 1.9.2010 Luovien toimialojen määrittelyä... Tuotteiden ja palveluiden tuotannossa keskeistä: luovuus ja henkilökohtainen lahjakkuus
ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0
Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:
AIKO-hankelomake. Hankkeen toteuttaja:kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kyamk Oy ( alkaen Xamk Oy)
Hankkeen nimi: Älykäs satama Kymenlaakson innovaatioveturina KYM1 Hankkeen aloitusajankohta: 1.10.2016 Hankkeen päättymisajankohta:31.5.2017 Hankkeen toteuttaja:kymenlaakson ammattikorkeakoulu Kyamk Oy
M A A L I. Luovien alojen lisäarvo perinteiselle teollisuudelle
M A A L I Luovien alojen lisäarvo perinteiselle teollisuudelle MIKSI? - luovat alat auttavat muita toimialoja parantamaan tuotteitaan ja palveluitaan - luovan osaamisen parempi hyödyntäminen lisää yritysten
ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0
Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2018 ja 2019 19.10.2017 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:
Ideasta suunnitelmaksi
Ideasta suunnitelmaksi Lainsäädäntö ja ohjelma-asiakirja Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta 1652/2009 Valtioneuvoston asetus eräiden työ- ja
Kestävää kasvua ja työtä ohjelma Maakuntavaltuusto Jussi Lehtinen
Kestävää kasvua ja työtä ohjelma 2014 2020 Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Jussi Lehtinen EAKR rahoituksen jakautuminen ohjelmakaudella 2014 2020, Kymenlaakso Pk yritysten kilpailukyvyn parantaminen n. 28
Elinvoimaa maakuntaan. Reijo Vesakoivu
Elinvoimaa maakuntaan Reijo Vesakoivu 1.02.2016 Pohjois-Karjalan työpaikkakehitys 2007-2013 Lähde: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto 80000 75000 70000 65000 60000 55000 50000 45000 40000 2007 2008 2009
Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö
Lapin arktisen erikoistumisen ohjelma Strategiasta käytäntöön. www.lapinliitto.fi
Lapin arktisen erikoistumisen ohjelma Strategiasta käytäntöön www.lapinliitto.fi ArcticSmartness Portfolio ASP Klusterit Arktinen teollisuus/ Arktinen kiertotalous (Cleantech), vetovastuu DIGIPOLIS; Lappi
ELY-palvelut. Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015. Ylijohtaja Pekka Häkkinen
ELY-palvelut Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015 Ylijohtaja Pekka Häkkinen Maatilojen kannattavuus jo neljättä vuotta alamäessä LUONNOS 2 Kannattavuus nousuun Hallitusohjelman eväät Maakuntaohjelman linjaukset
Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat
OKM:n ohjeistus vuodelle 2019
OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 11.10.2018 Kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriön
Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa
Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa 21.9.2012 Kari Puumalainen Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä Kuntayhtymän johtaja Ammatillisen koulutuksen aluekehitysrooli Ammatillisen koulutuksen tarkoituksena
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-
SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI
SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI 12.3.2014 RAHOITUSMAHDOLLISUUDET OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 Jyrki Tomberg Satakuntaliitto ESITYKSEN RAKENNE - Rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 - Luova Eurooppa ohjelma - Central
MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto
MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön
Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahaston ajankohtaiset kuulumiset Rakennerahastoinfo 24.1.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR v. 2018 Myönnetty ESR-rahoitus
Hämeen liiton rahoitus
Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta
Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja
Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,
ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus
ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen strategia (EAKR, ESR) Itä-Suomen kilpailukyky-
Etelä-Pohjanmaan liiton painopisteet yrittäjyyden edistämiseksi
Etelä-Pohjanmaan liiton painopisteet yrittäjyyden edistämiseksi Elinkeinoseminaari Seinäjoki 16.5.2007 16.5.2007 Asko Peltola Elinkeinoseminaari 2007 1 Maakuntasuunnitelman visio 2030: Etelä-Pohjanmaa
LIITE 1 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA
Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitetaulukko vuodelle 2017 16.6.2014 LIITE 1 Vuosi: 2017 Toimintalinja / temaattiset tavoitteet RR-ELY RR-ELY Maakunnan liitto Maakunnan liitto Tekes Tekes YHTEENSÄ Kohdentamattomat
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 1.1.-30.6.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 30.8.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) - Ohjelma-alue - Toimintalinjat - Toteutustilanne - Miten NPA toteuttaa Itämeristrategian
Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) - Ohjelma-alue - Toimintalinjat - Toteutustilanne - Miten NPA toteuttaa Itämeristrategian tavoitteita? Ohjelma-alueen yhteiset erityispiirteet 1)
Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011
HYVÄ hanke - missä mennään? Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011 Hyvinvointialan työ- ja elinkeinopoliittinen kehittäminen - HYVÄ 2010 PÄÄTAVOITE
Kymenlaakson Liitto Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma 2015 2016. Kymenlaakson Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma 2016 2017
Kymenlaakson Liitto Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma 2015 2016 Kymenlaakson Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma 2016 2017 KYMENLAAKSON MAAKUNTAOHJELMA 2014 2017 Elinvoimaa Pohjoiselta kasvuvyöhykkeeltä
Päijät-Hämeen liiton ylimääräinen EAKR-haku Riitta Nieminen
Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme Päijät-Hämeen liiton ylimääräinen EAKR-haku 21.6.2017 Riitta Nieminen www.paijat-hame.fi #phliitto 2 09.00-09.20 Tilaisuuden avaus: Hakujen kokonaisuus
Luovan osaamisen mahdollisuudet
Luovan osaamisen mahdollisuudet Val Luovien alojen kehittämistoimenpiteitä Helsingissä Kimmo Heinonen Helsingin kaupunginkanslia Elinkeino-osasto 6.11.2014 Esityksen sisältö 1. Luovat alat (elinkeinopolitiikan
Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto
Maakuntaohjelman tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto MAAKUNNAN SUUNNITTELUN KOKONAISUUS UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA Budj. rahoitus MAAKUNTAOHJELMA
Ohjelmakauden EAKR ja ESR tilanne. Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto
Ohjelmakauden 2007 2013 EAKR ja ESR tilanne Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Kymenlaakson liiton EAKR hanketoiminta ohjelmakaudella 2007 2013 Ohjelmakaudella rahoitusta myönnettiin
Liikennepolitiikalla elinvoimaa. Minna Kivimäki, Fintrip-seminaari 11.6.2014
Liikennepolitiikalla elinvoimaa Minna Kivimäki, Fintrip-seminaari Millaista maailmaa varten liikennepolitiikkaa tehdään? Energiamurros Fossiiliset sähkö, vety, biokaasu, Teknologiakehitys mahdollistaa
Luovuutta ja liike-elämän palveluita
Luovuutta ja liike-elämän palveluita CIBS -klusteri Carita Harju MYR 26.6.07 Päätoimijat: Keski-Suomen TE-keskus Jyväskylän yliopisto Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jyväskylän ammattiopisto Keski-Suomen
Miten maakuntakaavoituksella vastataan kasvukäytävän haasteisiin
Miten maakuntakaavoituksella vastataan kasvukäytävän haasteisiin Harri Pitkäranta, ympäristöministeriö Kymenlaakso pohjoisella kasvukäytävällä Eduskunta 7.11.2013 Kaakkois Suomen markkina alueet ja niiden
Avoimesti ja yhteisymmärryksessä. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelma 2014-2020
Avoimesti ja yhteisymmärryksessä Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelma 2014-2020 Ylläs 8.9.2014 Kaj Kostiander Lapin korkeakoulukonserni (LUC) Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun strateginen
Luovien alojen valtakunnallinen Jalostamo-palvelu. Yhteistyöllä voimaa 2.6.2010
Luovien alojen valtakunnallinen Jalostamo-palvelu Yhteistyöllä voimaa 2.6.2010 Taustaa Pohjautuu Uudenmaan TE-keskuksen hallinnoiman TEM/ESR-rahoitteisen SILEprojektin (v. 2004 2008) toimintatapaan Jalostamo-tapaamisia
Muotoilemme elämäämme kestäväksi
Muotoilemme elämäämme kestäväksi Päijät-Hämeen maakuntasuunnitelma strategia 2035 Maakuntasuunnitelma on pitkän aikavälin suunnitelma maakunnan kehittämiseksi Pohjautuu sekä alueiden kehittämis- että maankäyttö-
Kymenlaakson visio, ydinprosessit ja liiton tulostavoitteet ovat viestinnän perusteina.
1 Viestinnän periaatteet Kymenlaakson Liitossa Kymenlaakson visio, ydinprosessit ja liiton tulostavoitteet ovat viestinnän perusteina. Kymenlaakson visio 2030 Kymenlaakso on elinvoimainen ja ekotehokas
Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö
Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,
Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto Maaliskuu 2014 EAKR-rahoituksen
Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa
Miten maakuntaohjelmaa 2014-2017 on toteutettu Pohjois-Savossa Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa 15.5.2017 Pohjois-Savon maakuntasuunnitelman 2030 ja maakuntaohjelman 2014-2017 toimintalinjat Aluerahoitukset
Digiliike liiketoiminnan ja palvelun uudet ulottuvuudet. DigiERKO 17.8.2016 Salla Huttunen
Digiliike liiketoiminnan ja palvelun uudet ulottuvuudet DigiERKO 17.8.2016 Salla Huttunen DigiERKO-hanke Opetusministeriön rahoittama 18 ammattikorkeakoulun yhteishanke, jossa kehitetään modulaarista ja
Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017
Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 - Ajankohtaista 17.12.2015 - Hallitusohjelman kärkitavoitteet - AIKO-rahoitus - Toimeenpanosuunnitelman tarkistus Maakuntajohtaja, joulukuu 2015 Keski-Pohjanmaan
Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä
Pirkanmaan liiton EAKR haku 4.3.2019 mennessä Pirkanmaan liiton hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 4.3.2019 Auki molemmat toimintalinjat ja kaikki EAKR:n erityistavoitteet
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 1.1.-30.6.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 15.8.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
6Aika-strategian esittely
6Aika-strategian esittely Toukokuu 2014 Suurimpien kaupunkien kestävän kehittämisen strategia Uuden EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden 2014 2020 yhtenä painopisteenä kestävä kaupunkikehittäminen. Toteutus
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-30.6. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.8.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
BIOENERGIA OSANA ELINKEINOSTRATEGIAA
BIOENERGIA OSANA ELINKEINOSTRATEGIAA Niina Huikuri, projektipäällikkö Pielisen Karjalan bioenergiaverkostot ja virrat -hanke Bioenergiafoorumi 5.9.2014 Joensuu BIOENERGIA PIELISEN KARJALAN ELINKEINOSTRATEGIASSA
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 18.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA
LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA 2014-2017 MYR teemakokous 12.3.2018 Satu Sikanen Aluekehitysjohtaja Etelä-Karjalan liitto Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta etunimi.sukunimi@ekarjala.fi
Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä
Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi
Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia
Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto
ALUEKEHITYSKATSAUS 10/2016
ALUEKEHITYSKATSAUS 10/2016 Maakuntavaltuustoseminaari Jussi Lehtinen 24.10.2016 Rakennerahastokausi 2014-2020 Kymenlaakson EAKR-ohjelma = 28,9 milj. Kymenlaakson Liitto 16,5 milj. ELY-keskus 12,4 milj.
OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella?
OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA myös uudella ohjelmakaudella? Etelä-Suomen työllisyys llisyys- ja kilpailukyky tavoite Etelä-Suomen EAKR - toimenpideohjelma 2007 2013 EK 5.3.2007 Ohjelman määrälliset
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 29.3.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
ELY-keskuksen tulossuunnittelu ja strategiset painopisteet kaudelle 2016-2019. Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus
ELY-keskuksen tulossuunnittelu ja strategiset painopisteet kaudelle 2016-2019 Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus Ohjausjärjestelmää uudistettu Tavoite Ohjausjärjestelmä strategisemmaksi, kevyemmäksi,
Kymenlaakson Liitto. Maakuntajohtaja j Juha Haapaniemi
Kymenlaakson Liitto Taide ja kulttuuri maakuntaohjelman vahvuudeksi Kymenlaakson kulttuurifoorumi 21.2.20132 2013 Maakuntajohtaja j Juha Haapaniemi 25.2.2013 Maakuntaohjelmatyö alkanut Maakuntavaltuusto
KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020
20.1.2012 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 1 Maakuntaohjelma linjaa valintoja 1 VISIONA YKSILÖLÄHTÖINEN, YHTEISÖLLINEN JA ELÄMÄNMAKUINEN KESKI-SUOMI Hyvinvointi on keskeinen kilpailukykytekijä
Barentsin ja arktisen alueen tulevaisuus Lapin eduskuntavaaliehdokkaiden (2011) mukaan
Barentsin ja arktisen alueen tulevaisuus Lapin eduskuntavaaliehdokkaiden (2011) mukaan Arvioijastatistiikat Name Evals Answering Answered Lapin eduskuntavaaliehdokkaat 98 58 45 Yhteensä 102 58 45 Vastausprosentti
Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014
LIITTOUMAKORKEAKOULUT JA LAINSÄÄDÄNTÖ Liittoumakorkeakouluseminaari, Laurea 1.2.2012 Kommentit,Timo Luopajärvi Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyinen
Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen
Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla
EAKR -yritystuet 2014-2020
EAKR -yritystuet 2014-2020 Infotilaisuus 14.1.2015 Timo Mäkelä / Varsinais-Suomen ELY-keskus 16.1.2015 Ohjelma-asiakirja: yritys- ja innovaatiotoiminta haasteena yksipuolinen elinkeinorakenne, yritysten
Toimialan ja yritysten uudistuminen
Toimialan ja yritysten uudistuminen - mahdollisuuksia ja karikoita Jari Kuusisto MIT Sloan School of Management University of Vaasa 1 Jari Kuusisto University of Vaasa Esityksen rakenne Metsäsektorin lähtötilanne
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat
Koulutusasiainvaliokunta
Mietintö 1 (6) Koulutusasiainvaliokunta Yleinen koulutuspolitiikka ja ammatillinen edunvalvonta Esitykset 6.1.1 6.1.11 Kaikella koulutustoiminnallaan liitto tähtää siihen, että edunvalvonta- ja järjestötyö
Alueiden kilpailukyky 2016. Jussi Eerikäinen, Hämeen kauppakamari
Alueiden kilpailukyky 0 Jussi Eerikäinen, Hämeen kauppakamari Kuinka paljon seuraavat tekijät vaikuttivat/vaikuttavat yrityksenne sijaintiin ja toimintaedellytyksiin alueella (Suomessa)? Yritykselle sopivan
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020
MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA
7.3.2017 MAAKUNTAOHJELMAN 2018 2021 LAADINTA Maakuntaohjelmat laaditaan nyt voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti, mutta laadinnan yhteydessä seurataan maakuntauudistuksen etenemistä ja otetaan se huomioon
Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä
Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 24.11.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittämisen käynnistäminen Mikkelissä (1) Mitä tavoitellaan? Rakennerahasto-ohjelman
Tuottava ja tuloksellinen työelämä koordinaatiohanke
Tuottava ja tuloksellinen työelämä koordinaatiohanke Valtakunnallinen toimenpidekokonaisuus: Tuottavaa ja tuloksellista työelämää yhteistyöllä 2014-2020 Hämeen ELY-keskus Riikka Järvinen ja Antti Närhinen
Matkailu Kaakkois-Suomessa
Matkailu Kaakkois-Suomessa Kulttuurimatkailufoorumi 17.11.2011 Maija-Liisa Huovila, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Maija-Liisa Huovila 17.11.2011 1 Matkailu Kaakkois-Suomessa Alueella
Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman
ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012
ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 Projektin hallinnoija Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/ Lapin ammattiopisto Rahoittaja
Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016
Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Rahoituksen kohdentuminen Pohjois-Karjalassa Rahoituslähteet: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma
Utta r. asiaan 2. Kaksi kolmasosaa Suomen kansantulosta tulee kymmenestä suurimmasta kaupungista. Metropolialue joutuu entistä ankarampaan kilpailuun.
Utta r asiaan 2, 1 / 6 5.6.2013 HE INOL AN E L INKE I NOT OIM IKUNN AN NÄ KE MYS HEINOLAN ELINKE INOSTRATE GIAN PERUSTE ET Heinolan elinkeinopolitiikka muutosten keskellä Kaksi kolmasosaa Suomen kansantulosta
Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet
ja kasvavat jännitteet Megatrendit 2016 KENELLÄ ON VISIO? Millaista yhteiskuntaa rakennamme teknologian avulla? "Muuttuuko ihmiskunta enemmän seuraavan 30 vuoden aikana kuin viimeisen 300 vuoden aikana?"
Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen
Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen Tilannekatsaus Huhti-toukokuu 2016 Jyrki Pitkänen KASELY Maaseutupalvelut Maaseuturahoitus Kaakkois-Suomessa 2014-2020 Myöntökehys 2014-2020
POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS
POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Jaana Tuhkalainen, EU-koordinaattori Eija Pihlaja, yritysrahoituspäällikkö Merja Hilpinen, EU-koordinaattori Anu Isoahde, EU-koordinaattori Pohjois-Savon ELY-keskus 16.4.2010 1
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 28.11.2017 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen
LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA
LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA - Luovaa taloutta edistävät julkiset toimet ja kehittämislinjaukset Rysä goes Luova Suomi, Mikkeli, 16.-17.10.2012 Tn Sakari Immonen TEM/Elinkeino- ja innovaatio-osasto
Kymenlaakson Liitto. Alueelliset innovaatiot ja kokeilut - AIKO. MYR Aluekehitysjohtaja Jussi Lehtinen
Kymenlaakson Liitto Alueelliset innovaatiot ja kokeilut - AIKO MYR 10.2.2016 Aluekehitysjohtaja Jussi Lehtinen Tausta ja tavoitteet Osa hallituksen kilpailukykypakettia Hallitus tukee kaupunkiseutujen
Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen
Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus Mikko Väisänen 11.9.2013 Tulevaisuus hanke, kesto: 1.1.2012-30.6.2014 Hankkeella organisoidaan Pohjois-Pohjanmaan ennakointityötä entistä tiiviimmäksi.
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Etelä-Karjalan MYR Koulutustilaisuus 13.11.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseudun kehittäminen Manner-Suomen
Kestävää kasvua ja työtä. Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 TL1: Pk-yritystoiminnan kilpailukyky. Toukokuu 2014
Kestävää kasvua ja työtä. Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 TL1: Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Toukokuu 2014 TL 1 Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoitteet: Uuden liiketoiminnan luominen
Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014
Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Taidetoimikunnan tehtävät Alueelliset taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimiä,
MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN
MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.
Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes
Green Growth 11/0/01 GG ICT iltapäiväsessio Oulussa 15.11.01 Tilaisuuden ohjelma Avaus Anneli Ojapalo, Spinverse, Green Growth koordinaattori Green Growth vihreän talouden mahdollisuudet yrityksille Ritva
Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017
Lohjan kaupunginkirjaston kehittämisohjelma 2010-2017 Visio Lohjan kaupunginkirjasto on näkyvä tiedon ja kulttuurin välittäjä ja kaikkien alueen asukkaiden käytössä Toiminta-ajatus Lohjan kaupunginkirjaston
CREMA- rahoitushaku 2018 ( ) Kaupunkien palvelut ja vetovoimaisuus luovan yritystoiminnan alustana
CreMA on joustava määräraha, joka on tarkoitettu luovien alojen ja muiden toimialojen osaamisen yhdistämiseen sekä yhteistyön ja liiketoimintamallien kehittämiseen. AVEK jakaa CreMA-avustuksia opetus-
Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto
Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto 17.3.2017 Ohjelman edistymistilanne 9.3.2017 Valtakunnallisesti Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto ohjelma Varattu ja
Puheenjohtajapalaveri 10.1.2014
Puheenjohtajapalaveri 10.1.2014 Lukiokoulutuksen saavutettavuus hyvä. Alueen lukioverkko on opiskelijamääriin nähden laaja. Saavutettavuus toteutuu pienemmälläkin verkolla. Isot lukiot sijaitsevat Porissa
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus
Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 9.5.2018 Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 (EAKR, ESR) Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) - Tavoitteena: - Parantaa työllisyyttä, lisätä
Toimintasuunnitelma 2012
Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut