Teollisuussijoitus. Vuosikertomus 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Teollisuussijoitus. Vuosikertomus 2012"

Transkriptio

1

2 Sisällysluettelo Teollisuussijoitus Vuosikertomus 2012 Hallituksen toimintakertomus 1 Konsernin tuloslaskelma 6 Konsernin tase 7 Emoyhtiön tuloslaskelma 9 Emoyhtiön tase 10 Konsernin rahoituslaskelma 12 Emoyhtiön rahoituslaskelma 13 Liitetiedot Tuloslaskelmaan liittyvät liitetiedot Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Saamiset ja velat saman konsernin yrityksiltä / yrityksille Siirtosaamisten ja siirtovelkojen olennaiset erät Rahoitusarvopaperit Oma pääoma Vastuut Laadintaperiaatteet 33 Tilintarkastuskertomus 34 Tämä dokumentti on luotu Teollisuussijoituksen verkkovuosikertomuksesta Kertomus on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa vuosikertomus2012.teollisuussijoitus.fi.

3 Vuosi 2012 / Hallituksen toimintakertomus Hallituksen toimintakertomus Toimintaympäristö Yleinen talouskehitys oli vuonna 2012 vaatimatonta, sillä Suomen kokonaistuotannon arvioidaan jäävän hieman edeltävän vuoden tasosta. Teollisuudessa käydään läpi rakennemuutosta, joka heijastuu kasvulukuihin. Epävarma taloustilanne heijastuu myös pääomasijoittamiseen. Useiden pääomasijoitusrahastojen elinikä on venynyt talouden matalasuhdanteessa, kun kohdeyhtiöt eivät ole kehittyneet odotetusti ja irtautumiset ovat viivästyneet. Myös uusien pääomasijoitusrahastojen syntyminen kestää usein aiempaa kauemmin, kun varojen keruu sijoittajilta on entistä haastavampaa. Uusia varoja suomalaisiin pääomasijoitusrahastoihin kerättiin yhteensä 442 milj. euroa (419 milj. euroa v. 2011)*. Suomalaisiin kohdeyhtiöihin tehtiin pääomasijoituksia kaikkiaan 616 milj. eurolla eli jonkin verran edellisvuotta (848 milj. euroa) * vähemmän; laskua oli sekä venture capital että yritysjärjestelysijoituksissa. Lähes kolmannes sijoituksista tuli ulkomaisilta pääomasijoittajilta, joiden sijoitukset kohdistuivat lähinnä yritysjärjestelyihin. Irtautumisia suomalaisista kohdeyhtiöistä tehtiin hankintahintaisesti 286 milj. eurolla (434 milj. eurolla 2011) *. Pääoman kierto on hidastunut talouden matalasuhdanteessa. * lähde: FVCA:n alustava vuositilasto 2012 Sijoitustoiminta Teollisuussijoituksen hankevirta oli vilkasta vuonna 2012, sillä uusia pääomarahoitusta hakevia hankkeita otettiin tarkasteluun yli 200 kpl. Teollisuussijoitus teki uusia sijoituksia vuonna 2012 yhteensä 57,1 milj. eurolla. Emoyhtiö teki uusia sijoitussitoumuksia neljään pääomasijoitusrahastoon yhteensä 32,5 milj. eurolla (29,1 milj eurolla v. 2011). Uudet rahastosijoitukset kohdistuivat kahteen venture capital rahastoon ja kahteen yritysjärjestelyrahastoon. Vuoden aikana irtauduttiin kahdesta rahastosta, joiden toimikausi päättyi. Rahastoille maksettiin pääomakutsuja yhteensä 60,1 milj. eurolla (59,7 milj. eurolla). Rahastot palauttivat varoja yhteensä 29,3 milj. eurolla (44 milj. eurolla). Uudet suorat sijoitukset kohdistuivat kansainvälistä kasvua hakeviin teknologiayhtiöihin, kasvua edistäviin yritysjärjestelyihin sekä kaivosklusteriin. Emoyhtiö maksoi suoria pääomasijoituksia 22,3 milj. eurolla (47,1 milj. eurolla). Sijoituksista ensisijoituksia (kuuteen yhtiöön) oli 14,2 milj. euroa ja jatkosijoituksia 11 kohdeyhtiöön 8,1 milj. euroa. Emoyhtiö irtautui tilikaudella viidestä kohdeyhtiöstä kokonaan (BioTie Therapies Oyj, Lacell Oy, Top-Sport Oy, Konepaja Ceiko Oy, Blue White IT Oy (ent. Academica Oy) ja kolmesta osittain. Irtautumisten tulosvaikutus oli 1,3 milj. euroa. Vakautuksen rahoitusohjelma päätettiin vuoden lopussa. Ohjelman kautta tehtiin sijoituksia vuosina yhteensä 60 milj. eurolla 15 yhtiöön. Vakautusrahoitusta saaneiden kohdeyhtiöiden liikevaihto ja kannattavuus ovat ohjelman toimintaaikana kääntyneet nousuun. Vakautuksen jatkosijoituksiin on varattu 20 milj. euroa. Emoyhtiö korotti sijoitussitoumustaan tytäryhtiö Start Fund I Ky:öön 5 milj. eurolla 65 milj. euroon. Lisäsijoituksella turvataan rahaston kohdeyhtiöiden jatkorahoitustarpeita. Tytäryhtiö Start Fund I Ky sijoitti kertomusvuoden aikana viiteen kohdeyhtiöön yhteensä 2,3 milj. euroa sekä irtautui viidestä kohdeyhtiöstä. Irtautumisten tulosvaikutus oli 0,2 milj. euroa. Tilikauden päättyessä Start Fund rahastossa oli 32 kohdeyhtiötä ja rahaston kokonaispääomasta oli kutsuttu 60,9 milj. euroa. 1

4 Vuosi 2012 / Hallituksen toimintakertomus Osakepääoman korotus Yhtiö toteutti tilikauden aikana kaksi valtiolle suunnattua maksullista osakeantia, joissa valtio merkitsi kpl ja maksoi euroa osakkeista. Yhtiön osakkeiden lukumäärä nousi kappaleesta kappaleeseen ja yhtiön osakepääoma nousi eurosta euroon. Osakepääoman korotus kohdistetaan kaivosklusterisijoituksiin sekä sijoituksiin yritysten kasvun edistämiseksi. Valtion sijoitukset Teollisuussijoituksen omaan pääomaan olivat kertomusvuoden päättyessä kaikkiaan 470 milj. euroa. Tuloslaskelma ja varallisuusasema Konsernin tilikauden tulos oli 7,3 milj. euroa (-12,6 milj. euroa). Sekä pääomasijoitusten että rahoitusarvopapereiden tuloskehitykset olivat myönteisiä edelliseen vuoteen verrattuna. Konsernin liiketoiminnan muihin tuottoihin kirjatut myyntivoitot suorista kohdeyrityssijoituksista olivat 1,5 milj. euroa (0,8 milj. euroa). Konsernin rahoitustuottoihin sisältyi pääomasijoitusrahastojen voitonjakoa 7,3 milj. euroa (11,8 milj. euroa) ja suorien sijoitusten korkotuottoja 3,9 milj. euroa (2,7 milj. euroa). Pääomasijoitusten arvonalentumiset nettomääräisesti olivat -14,3 milj. euroa (-35,3 milj. euroa v. 2011). Pääomasijoitusten tulosvaikutus kokonaisuudessaan oli -0,8 milj. euroa (-17,1 milj. euroa). Konsernin rahoitusarvopapereiden tulosvaikutus oli 14,0 milj. euroa (9,9 milj. euroa). Tilikauden päättyessä vaihtuvien vastaavien rahoitusarvopapereiden sekä rahojen ja pankkisaamisten tasearvo oli yhteensä 200,7 milj. euroa (187 milj. euroa). Vastaava markkina-arvo oli vuoden lopussa 210,8 milj. euroa (191,5 milj. euroa). Rahoitusarvopapereilla turvataan yhtiön maksuvalmius sijoitussitoumuksiin. Emoyhtiön maksamattomat sijoitussitoumukset olivat vuoden 2012 päättyessä 221,6 milj. euroa (245,8 milj. euroa). Maksamattomat sijoitussitoumukset ovat pääosin pääomasijoitusrahastoille annettuja sitoumuksia, joiden keskimääräinen maksuaika on yli neljä vuotta. Emoyhtiön taseen loppusumma oli tilikauden päättyessä 576,8 milj. euroa (521,3 milj. euroa). Konsernin taseen loppusumma oli 569 milj. euroa (512 milj. euroa). Yhtiön oma pääoma oli vuoden lopussa 575,2 milj. euroa (519,3 milj. euroa) ja konsernin oma pääoma 567,4 milj. euroa (510 milj. euroa). Emoyhtiön omavaraisuusaste oli 99,7 % (99,6 %). Konsernilla ei ollut tilikauden päättyessä korollista vierasta pääomaa. Emoyhtiön sijoitusten kirjanpitoarvon ja sijoitussitoumusten yhteismäärän suhde omaan pääomaan oli vuoden lopussa 103 % (110,7 %). Konsernin sijoitusten kirjanpitoarvo oli 362,7 milj. euroa ja käypä arvo 411,6 milj. euroa. Hallinto ja henkilöstö Teollisuussijoituksen toimitusjohtajana toimi TTM Juha Marjosola. Yhtiön palveluksessa työskenteli tilikauden aikana keskimäärin 29 toimihenkilöä. Tilikaudella yhtiöön palkattiin kolme uutta toimihenkilöä, joista yksi määräaikaiseksi. Vuoden lopussa yhtiön palveluksessa oli 12 naista ja 17 miestä. Henkilöstöstä 72 prosentilla on ylempi korkeakoulututkinto. Konsernirakenteessa ei tapahtunut muutoksia tilikauden aikana. Yhtiössä tehtiin henkilöstötutkimus vuonna Tutkimuksen perusteella henkilöstön työtyytyväisyys on hyvällä tasolla verrattuna vertailukohtana oleviin asiantuntijayrityksiin. Henkilöstön tyytyväisyys on myös parantunut edelliseen, vuonna 2010 tehtyyn kyselyyn verrattuna. Yritysvastuullisuus Teollisuussijoitus painottaa vastuullisuutta toiminnassaan ja edellyttää myös, että sijoituskohteena olevat yritykset toimivat vastuullisesti ympäristöllisissä, sosiaalisissa sekä talouteen ja hallintoon liittyvissä asioissa. Teollisuussijoitus keskittyy valtion pääomasijoittajalle olennaisiin yritysvastuuteemoihin: vaikuttavuuteen ja taloudelliseen vastuuseen, vastuulliseen sijoittamiseen, henkilöstön hyvinvointiin sekä sisäisiin toimintatapoihin. Yhtiö julkaisee yritysvastuuraportin maaliskuussa

5 Vuosi 2012 / Hallituksen toimintakertomus Riskienhallinta Teollisuussijoitus toimii työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla ja yhtiö raportoi toiminnastaan säännöllisesti ministeriölle. Yhtiön toimintaa säätelevät muun lainsäädännön lisäksi erillislaki ja valtioneuvoston päätös, joissa määritellään yhtiön sijoituspolitiikan ja riskinoton perusteet. Teollisuussijoitus voi yhtiötä säätelevän lain mukaan ottaa yksittäisissä sijoituspäätöksissä tavanomaista suurempaa riskiä. Yhtiön sijoitustoimintaa tulee kuitenkin kokonaisuutena hallita siten, että yhtiön sijoitukset ovat riittävästi hajautettu ja ettei lakisääteinen velvoite liiketoiminnan pitkän aikavälin kannattavuudesta vaarannu. Teollisuussijoituksen elinkeinopoliittisen tehtävän hoidossa sijoitusten enemmistö on suunnattu Venture Capital -sijoituksiin, joiden historiallinen tuotto suhteessa riskiin on ollut matala. Tällaisia Venture Capital -sijoituksia ovat mm. varhaisen kehitysvaiheen, korkean teknologian ja cleantech-alan sijoitukset. Korkeaa riskinottoa sijoitussalkun hallinnassa tasapainotetaan kypsemmän vaiheen sijoituksilla. Teollisuussijoituksen hallituksen vahvistama riskienhallintapolitiikka määrittää riskienhallinnan periaatteet ja edistää riskien tunnistamista, arviointia ja hallintaa. Riskienhallinnan tarkoituksena on tukea yhtiön strategian toteutumista ja tavoitteiden saavuttamista sekä varmistaa liiketoiminnan jatkuvuus vähentämällä haavoittuvuutta ja suojaamalla keskeiset toiminnot. Yhtiöllä on hallituksen asettamat tarkastusja palkitsemisvaliokunnat. Hallitus tekee yhtiön sijoituspäätökset ja valvoo sijoitustoiminnan toteutusta. Yhtiön hallitus arvioi yhtiön strategiaa jatkuvasti ja päivittää strategian vähintään kerran vuodessa. Strategisia riskejä hallitaan arvioimalla säännöllisesti yhtiön toimintaa ja toimintaympäristöä. Toiminnallisia riskejä hallitaan toimimalla hyvän hallintotavan mukaisesti. Teollisuussijoituksen merkittävimmät riskit liittyvät pääomasijoituksiin. Sijoitukset hajautetaan laajasti eri toimialoille sekä eri sijoitusvälineisiin. Sijoituskohtaisia riskejä hallitaan seuraamalla sijoituskohteita säännöllisesti ja osallistumalla niiden liiketoiminnan kehittämiseen. Sijoitusten määrää suhteessa käytettävissä olevaan pääomaan seurataan jatkuvasti. Yhtiön sijoitusten ja sijoitussitoumusten yhteismäärän suhde omaan pääomaan oli tilikauden 2012 päättyessä 103 %, kun TEM:n ohjeistuksen mukainen enimmäismäärä on 150 %. Rahastosijoitusten ja suorien sijoitusten suhdetta seurataan säännöllisesti. Suoria sijoituksia voi vuotta 2012 koskevan TEM-ohjeistuksen mukaisesti olla sitoumuksista ja sijoituksista enintään 35 %. Tilikauden 2012 lopussa suorien sijoitusten osuus oli 28 %, Start Fund I Ky mukaan lukien. Likviditeetin riittävyyttä pääomasijoituksiin ja muihin kassavelvoitteisiin seurataan ja hallitaan jatkuvasti. Maksamattomien sijoitussitoumusten määrä suhteessa likviditeettiin oli 105 % Sijoitukset rahoitusarvopapereihin tehdään valitulla riskitasolla yhtiön hallituksen vahvistaman sijoitussuunnitelman mukaisesti. Rahoitusarvopaperisijoituksilla turvataan yhtiön varojen riittävyys pääomasijoitustoimintaan ja muuhun maksuliikenteeseen. Rahoitusarvopaperisijoitukset hajautetaan suoriin korkosijoituksiin sekä korko- ja osakerahastosijoituksiin painottaen hyvän luottokelpoisuustason korkosijoituksia. Rahoitusarvopapereiden herkkyyttä markkinamuutoksille seurataan säännöllisesti. Rahoitusarvopaperisijoituksiin liittyvää vastapuoliriskiä pyritään hallitsemaan harkitulla yhteistyökumppanien valintamenettelyllä. Likviditeettiriskiä hallitaan suunnittelemalla ja seuraamalla kassavirtoja säännöllisesti. Yhtiön kassavirroista ja sijoituksista pääosa on euromääräistä. Voitonjakoehdotus Emoyhtiön jakokelpoiset voittovarat olivat tilikauden ,03 euron voiton jälkeen ,22 euroa. Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Ottaen huomioon yhtiön maksuvalmius, maksamattomat sijoitussitoumukset sekä vuodelle 2013 vahvistettu sijoitussuunnitelma, hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, ettei osinkoa jaeta tilikaudelta Yhtiöllä on yksi 3

6 Vuosi 2012 / Hallituksen toimintakertomus osakelaji ja osaketta. Osakepääoma on euroa. Tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat Teollisuussijoituksen sijoituksen arvo Northland Resources yhtiössä on laskenut merkittävästi tilikauden päättymisen jälkeen. Northland Resources on ilmoittanut hakeutuvansa yrityssaneeraukseen. Sijoituksen arvo tilinpäätöksessä oli 5,5 milj. euroa. Maaliskuussa 2013 sijoituksen arvo oli noin 0,5 milj. euroa. Sijoituksen arvon alentumisella arvioidaan olevan merkittävä negatiivinen tulosvaikutus Teollisuussijoituksen tilikauden 2013 tulokseen. Valtioneuvosto päätti muuttaa Suomen Teollisuussijoitus Oy:lle vuonna 2009 toteutetun osakeannin käyttökohdetta siten, että 100 miljoonan euron erikseen hallinnoitavasta rahoitusohjelmasta vuosille (Vakautusrahoitusohjelma) käyttämättä jäävästä osuudesta, noin 20 miljoonaa euroa, kohdennetaan sijoituksina kasvupotentiaalia omaaviin kohteisiin meriteollisuuden verkostoyrityksissä sekä biotalous- ja cleantech-aloilla. Tulevaisuuden näkymät odotus kasvusta on jo heijastunut osakemarkkinoilla myönteisesti osakehintoihin. Talouden elpymisen odotetaan edesauttavan luottamusta tulevaisuuteen ja yrityskauppoja arvioidaan syntyvän aiempaa enemmän. Pääomasijoitusalaan vaikuttaa vuonna 2013 vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajia koskevan EU-direktiivin implementointi Suomessa. Uudesta lainsäädännöstä johtuen pääomasijoitushallinnoijien tulee mm. hallinnoitavien varojen määrästä riippuen rekisteröityä tai hakea toimilupaa Finanssivalvonnasta. Lainsäädännöllä pyritään edistämään sijoittajan turvaa ja lisäämään toiminnan läpinäkyvyyttä. Teollisuussijoituksen tavoitteena on kanavoida riskirahoitusta yritysten kasvuun yli suhdannesyklien. Erityisiä painopistealueita ovat korkean arvonlisän kansainvälistä kasvua tavoittelevat yritykset, kaivosklusteri, biotalous- ja cleantech-ala sekä meriteollisuuden verkostoyritykset. Sijoituksilla edistetään niin ikään suomalaisen pääomasijoitusrahastomarkkinan kehittymistä. Vuonna 2013 tavoitteena on tehdä uusia pääomasijoituksia noin 70 milj. eurolla - uusien sijoitusten määrään vaikuttaa oleellisesti vallitseva markkinatilanne ja hankevirta. Talouden arvioidaan elpyvän vuonna 2013 ja kääntyvän kasvuun vuonna Alkuvuoden aikana 4

7 Vuosi 2012 / Hallituksen toimintakertomus Konsernin avainluvut Tilikauden tulos, milj. 7,3-12,6-6,2-11,6-23,8 Oma pääoma, milj. 567,4 510,0 522,6 528,8 390,5 Taseen loppusumma, milj. 569,0 512,0 524,3 529,9 391,5 Maksamattomat sitoumukset, milj. 217,5 244,0 280,3 289,1 300,2 Sijoitukset hankintahintaan, milj. 476,8 425,9 386,7 314,3 259,2 Sijoitukset hankintahintaan ja sitoumukset, milj. 694,2 669,9 666,9 603,3 559,4 Sijoituksiin kohdistuvat arvonalennukset, milj. 114,1 105,9 100,0 93,2 69,7 Sijoitukset kirjanpitoarvoin, milj. 362,7 320,0 286,6 221,1 189,4 Sijoitusten ja sij.sitoumusten suhde omaan pääomaan 1,0 1,1 1,1 1,0 1,3 Tilikauden aikana tehdyt uudet sijoitussitoumukset, milj. 57,1 78,0 105,8 64,6 152,1 Oman pääoman tuotto 1,4 % -2,4 % -1,2 % -2,5 % -5,9 % Omavaraisuusaste 99,7 % 99,6 % 99,7 % 99,8 % 99,7 % Kulut per taseen loppusumma 1,0 % 1,1 % 1,0 % 0,9 % 1,1 % Henkilöstö keskimäärin 29,0 26,0 25,0 24,0 21,0 Tilikauden palkat ja palkkiot, milj. 2,8 2,4 2,4 2,2 1,8 Rahastosijoituksia, kpl Rahastojen kohdeyhtiöiden lkm Emoyhtiön suorien kohdeyhtiöiden lkm Start Fund I Ky:n kohdeyhtiöiden lkm Kohdeyhtiöitä yht

8 Vuosi 2012 / Konsernin tuloslaskelma Konsernin tuloslaskelma Liiketoiminnan muut tuotot , ,81 Henkilöstökulut , ,38 Poistot , ,20 Liiketoiminnan muut kulut , ,74 Liiketappio , ,51 Rahoitustuotot ja -kulut Rahoitustuotot , ,75 Rahoituskulut , ,47 Arvonalentumiset pysyvien ja vaihtuvien vastaavien sijoituksista , ,13 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä , ,85 Voitto / tappio ennen satunnaisia eriä , ,36 Voitto / tappio ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja , ,36 Tilikauden voitto/tappio , ,36 6

9 Vuosi 2012 / Konsernin tase Konsernin tase Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet , ,46 Aineelliset hyödykkeet , ,20 Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet , ,54 Muut saamiset , ,90 Sijoitukset yhteensä , ,44 Pysyvät vastaavat yhteensä , ,10 VAIHTUVAT VASTAAVAT Pitkäaikaiset saamiset Laskennalliset verosaamiset , ,08 Pitkäaikaiset saamiset yhteensä , ,08 Lyhytaikaiset saamiset Muut saamiset 957,74 Siirtosaamiset , ,86 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä , ,60 Rahoitusarvopaperit , ,97 Rahat ja pankkisaamiset , ,37 Vaihtuvat vastaavat yhteensä , ,02 Vastaavaa yhteensä , ,12 7

10 Vuosi 2012 / Konsernin tase Vastattavaa OMA PÄÄOMA Osakepääoma , ,00 Ylikurssirahasto , ,74 Edellisten tilikausien voitto , ,01 Tilikauden voitto/tappio , ,36 Oma pääoma yhteensä , ,39 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen Saadut ennakot , ,75 Ostovelat , ,60 Muut velat , ,34 Siirtovelat , ,04 Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä , ,73 Vastattavaa yhteensä , ,12 8

11 Vuosi 2012 / Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma Liiketoiminnan muut tuotot , ,60 Henkilöstökulut , ,38 Poistot , ,20 Liiketoiminnan muut kulut , ,78 Liiketappio , ,76 Rahoitustuotot ja -kulut Rahoitustuotot , ,97 Rahoituskulut , ,47 Arvonalentumiset pysyvien ja vaihtuvien vastaavien sijoituksista , ,54 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä , ,04 Voitto / tappio ennen satunnaisia eriä , ,80 Satunnaiset erät , ,99 Voitto / tappio ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja , ,81 Tilikauden voitto/tappio , ,81 9

12 Vuosi 2012 / Emoyhtiön tase Emoyhtiön tase Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet , ,46 Aineelliset hyödykkeet , ,20 Sijoitukset Osuudet saman konsernin yrityksissä , ,98 Muut osakkeet ja osuudet , ,51 Muut saamiset , ,85 Sijoitukset yhteensä , ,34 Pysyvät vastaavat yhteensä , ,00 VAIHTUVAT VASTAAVAT Pitkäaikaiset saamiset Laskennalliset verosaamiset , ,08 Pitkäaikaiset saamiset yhteensä , ,08 Lyhytaikaiset saamiset Muut saamiset , ,73 Siirtosaamiset , ,49 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä , ,22 Rahoitusarvopaperit , ,97 Rahat ja pankkisaamiset , ,39 Vaihtuvat vastaavat yhteensä , ,66 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,66 10

13 Vuosi 2012 / Emoyhtiön tase Vastattavaa OMA PÄÄOMA Osakepääoma , ,00 Ylikurssirahasto , ,74 Edellisten tilikausien voitto , ,00 Tilikauden voitto/tappio , ,81 Oma pääoma yhteensä , ,93 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen Saadut ennakot , ,75 Ostovelat , ,60 Muut velat , ,34 Siirtovelat , ,04 Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä , ,73 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,66 11

14 Vuosi 2012 / Konsernin rahoituslaskelma Konsernin rahoituslaskelma Liiketoiminnan rahavirta: Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut Maksut liiketoiminnan kuluista Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja Maksetut välittömät verot Liiketoiminnan rahavirta (A) Sijoitusten ja muiden investointien rahavirta: Maksetut suorat sijoitukset Suorien sijoitusten takaisinmaksut ja luovutustulot Maksetut pääomakutsut rahastoihin Rahastojen pääomanpalautukset ja voitonjako Saadut korot sijoituksista Saadut osingot sijoituksista Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin Sijoitusten ja muiden investointien rahavirta (B) Rahoituksen rahavirta: Maksullinen osakeanti Maksut ja luovutustulot rahoitusarvopapereista Rahoituksen rahavirta (C) Rahavarojen muutos (A+B+C) lisäys (+) / vähennys (-) Rahavarat tilikauden alussa Rahavarat tilikauden lopussa Sijoitusten ja muiden investointien rahavirta sisältää pääomasijoitusrahastojen rahavirrat sekä suorien sijoitusten rahavirrat. Yhtiön likvidien varojen eli rahoitusarvopapereiden sekä rahojen ja pankkisaamisten rahavirrat on esitetty rahoituksen rahavirrassa. 12

15 Vuosi 2012 / Emoyhtiön rahoituslaskelma Emoyhtiön rahoituslaskelma Liiketoiminnan rahavirta: Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut Maksut liiketoiminnan kuluista Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja Maksetut välittömät verot Liiketoiminnan rahavirta (A) Sijoitusten ja muiden investointien rahavirta: Maksetut suorat sijoitukset Suorien sijoitusten takaisinmaksut ja luovutustulot Maksetut pääomakutsut rahastoihin Rahastojen pääomanpalautukset ja voitonjako Saadut korot sijoituksista Saadut osingot sijoituksista Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin Sijoitusten ja muiden investointien rahavirta (B) Rahoituksen rahavirta: Maksullinen osakeanti Maksetut ja saadut konserniavustukset Maksut ja luovutustulot rahoitusarvopapereista Rahoituksen rahavirta (C) Rahavarojen muutos (A+B+C) lisäys (+) / vähennys (-) Rahavarat tilikauden alussa Rahavarat tilikauden lopussa Sijoitusten ja muiden investointien rahavirta sisältää pääomasijoitusrahastojen rahavirrat sekä suorien sijoitusten rahavirrat. Yhtiön likvidien varojen eli rahoitusarvopapereiden sekä rahojen ja pankkisaamisten rahavirrat on esitetty rahoituksen rahavirrassa. 13

16 Vuosi 2012 / 1. Tuloslaskelmaan liittyvät liitetiedot Tuloslaskelmaan liittyvät liitetiedot KONSERNI EMOYHTIÖ Liiketoiminnan muut tuotot Myyntivoitot suorista sijoituksista Muut tuotot Yhteensä Yhtiön palveluksessa oli toimihenkilöitä tilikauden aikana keskimäärin Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Eläkekulut Muut henkilösivukulut Yhteensä Johdon palkat ja palkkiot Hallitus Toimitusjohtaja Johtoryhmä Johtoryhmän palkat ja palkkiot sisältävät toimitusjohtajan ja hänen varamiehensä palkat ja palkkiot. Yhtiön hallituksen jäsenten palkkiot päättää yhtiökokous. Yhtiön pidetty varsinainen yhtiökokous päätti palkkioiksi seuraavat: hallituksen puheenjohtajalle euroa kuukaudessa, hallituksen varapuheenjohtajalle 850 euroa kuukaudessa ja muille jäsenille 700 euroa kuukaudessa, sekä kuukausipalkkion lisäksi kaikille hallituksen jäsenille 500 euron kokouspalkkio. Toimitusjohtajan ja muiden yhtiön johtoryhmän jäsenten palkkausperusteista, kokonaispalkasta sekä palkkiojärjestelmästä päättää yhtiön hallitus. Yhtiön johtoryhmään kuului toimitusjohtajan lisäksi keskimäärin kuusi henkilöä tilikauden aikana. Koko yhtiön henkilöstö kuului palkkiojärjestelmän piiriin tilikauden 2012 aikana. Poistot pysyvistä vastaavista Poistot aineettomista oikeuksista Poistot koneista ja kalustosta Yhteensä Liiketoiminnan muut kulut Konsernin liiketoiminnan muut kulut sisältävät suorien sijoitusten myyntitappioita euroa ( euroa vuonna 2011). 14

17 Vuosi 2012 / 1. Tuloslaskelmaan liittyvät liitetiedot Tilintarkastajan palkkiot Tilintarkastuspalkkiot Veroneuvonta Muut palkkiot Yhteensä Rahoitustuotot ja -kulut Tuotot pysyvien vastaavien sijoituksista Muut korko- ja rahoitustuotot Arvonalentumiset pysyvien vastaavien sijoituksista Arvonalentumiset vaihtuvien vastaavien sijoituksista Muut korko- ja rahoituskulut Yhteensä Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot / konserniavustus Satunnaiset kulut / konserniavustus

18 Vuosi 2012 / 2. Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet KONSERNI KONSERNI EMOYHTIÖ EMOYHTIÖ AINEETTOMAT HYÖDYKKEET Hankintameno Lisäykset Vähennykset Kertyneet poistot Tilikauden poistot KIRJANPITOARVO KONEET JA KALUSTO Hankintameno Lisäykset Vähennykset Kertyneet poistot Tilikauden poistot KIRJANPITOARVO

19 Vuosi 2012 / 3. Sijoitukset Sijoitukset Osakkeiden, osuuksien ja muiden sijoitusten arvojen muutokset Konserni Osakkeet Osuudet rahastoissa Saamiset Yhteensä Hankintameno Lisäykset Vähennykset Siirrot erien välillä Hankintameno Kertyneet arvonalennukset Lisäykset Vähennykset Siirrot erien välillä Kertyneet arvonalennukset Kirjanpitoarvo Konsernin sijoitusten käypä arvo oli 411,6 milj. euroa (355,4 milj. euroa ) 17

20 Vuosi 2012 / 3. Sijoitukset Emoyhtiö Osakkeet Osuudet rahastoissa Saamiset Yhteensä Hankintameno Lisäykset Vähennykset Siirrot erien välillä Hankintameno Kertyneet arvonalennukset Lisäykset Vähennykset Siirrot erien välillä Kertyneet arvonalennukset Kirjanpitoarvo Emoyhtiön osuudet rahastoissa sisältää emoyhtiön sijoitukset Start Fund I Ky:öön Emoyhtiön sijoitusten käypä arvo oli 411,8 milj. euroa (355,4 milj. euroa ) 18

21 Vuosi 2012 / 3. Sijoitukset Sijoitukset Osuudet saman konsernin yrityksissä Yhtiö Kotipaikka Toimiala Emoyhtiö omistusosuus % Emoyhtiö kirjanpitoarvo Emoyhtiö sijoitussitoumus Start Fund I Ky Helsinki Sijoitustoiminta 100% Start Fund Management Oy Helsinki Sijoitustoiminta 100% Tesi Fund Management Oy Helsinki Sijoitustoiminta 100% YHTEENSÄ Sijoitussitoumus sisältää Suomen Teollisuussijoitus Oy:n sijoitukset Start Fund I Ky:öön hankintahintaan euroa sekä jäljellä olevan sijoitussitoumuksen euroa. 19

22 Vuosi 2012 / 3. Sijoitukset Muut sijoitukset Osuudet kommandiittiyhtiöissä Yhtiö Emoyhtiö omistusosuus % Emoyhtiö kirjanpitoarvo Emoyhtiö sijoitussitoumus* Yhtiön viimeksi vahvistetun tilinpäätöksen mukainen tulos Yhtiön viimeksi vahvistetun tilinpäätöksen mukainen oma pääoma Yhtiön viimeksi vahvistetun tilinpäätöksen pvm Aboa Venture II Ky 14,0 % Aboa Venture III Ky 30,8 % Armada Mezzanine Fund II Ky 11,5 % Armada Mezzanine Fund III Ky 11,4 % Aura Capital Rahasto V Ky 13,3 % CapMan Buyout IX Fund A L.P. 3,4 % CapMan Buyout VIII Fund A L.P. 2,8 % CapMan Equity VII A L.P. 6,4 % CapMan Life Science IV Fund L.P. 18,5 % Capman Mezzanine V Fund FCP-SIF 15,8 % CapMan Public Market Fund FCP-SIF 7,2 % CapMan Technology Fund 2007 L.P. 10,3 % Conor Technology Fund I Ky 40,0 % Conor Technology Fund II Ky 20,0 % Creandum II LP 10,4 % Creandum III LP 6,7 % ** ** ** DFJ Esprit Capital III LP 12,5 % EQT V (No. 1) Limited Partnership 0,2 % Eqvitec Technology Mezzanine Fund I A Ky 42,3 % Eqvitec Teknologiarahasto I Ky 18,3 % Fenno Rahasto Ky 7,9 % Finnmezzanine Rahasto III A Ky 9,9 % Finnventure Rahasto IV Ky 5,7 % Finnventure Rahasto V ET Ky 49,5 % GrowHow Rahasto I Ky 21,4 % Helmet SME Ventures II Ky 33,1 % Holtron Capital Fund II Ky 29,5 % Industri Kapital 2000 Limited Partnership VII 6,2 % Intera Fund I Ky 8,0 %

23 Vuosi 2012 / 3. Sijoitukset Inveni Life Sciences Fund I Ky 33,7 % Inveni Secondaries Fund II Follow On Ky 10,2 % Inveni Secondaries Fund II Ky 5,0 % Inveni Secondaries Fund III Ky 12,1 % Inventure Fund Ky 24,2 % Jokilaaksojen Rahasto I Ky 34,2 % K III Denmark K/S 22,7 % Kasvurahastojen Rahasto Ky 40,0 % Lapin Rahasto I Ky 36,4 % Life Sciences Partners III B.V. 13,8 % Life Sciences Partners IV B.V. 21,8 % Litorina IV L.P. 3,7 % MB Equity Fund II Ky 10,0 % MB Equity Fund III Ky 8,6 % MB Equity Fund IV Ky 3,9 % MB Equity Fund Ky 17,4 % MB Mezzanine Fund II Ky 5,0 % Merlin Biosciences Fund III L.P. 8,6 % Midinvest Fund I Ky 31,4 % Midinvest Fund II Ky 25,6 % Midinvest Fund PH I Ky 25,0 % Midinvest Fund YPY I Ky 33,3 % NEXIT Infocom 2000 Fund LP 6,1 % Nexit Infocom II L.P. 17,6 % Nordic Venture Partners II K/S 8,6 % Northzone VI L.P. 5,8 % Norvestor VI L.P. 3,7 % Open Ocean Fund Three Ky 11,2 % Polaris PE III K/S 2,8 % Power Fund I Ky 29,6 % Power Fund II Ky 23,9 % Power Fund III Ky 13,9 % Procuritas Capital Investors III 'B' L.P. 6,7 % Profita Fund III Ky 27,6 % Promotion Equity I (A) Ky 23,5 %

24 Vuosi 2012 / 3. Sijoitukset Seedcap II Ky 24,8 % Seedcap Ky 37,4 % Sentica Buyout III Ky 13,0 % Sentica Buyout IV Ky 8,8 % ** ** ** Sentica Kasvurahasto II Ky 23,7 % Sentica Terveysteknologia I Ky 33,3 % Slottsbacken Fund II Ky 18,5 % Sponsor Fund II Ky 9,3 % Sponsor Fund III Ky 5,7 % Sunstone Technology Ventures II K/S 7,5 % Suomi Välirahoitusrahasto I Ky 44,2 % Tampereen Seudun Kasvurahasto Tasku Ky 35,5 % Tamseed Ky 23,3 % Teknoventure Rahasto II Ky 36,5 % Teknoventure Rahasto III Ky 46,8 % Vaaka Partners Buyout Fund II Ky 8,1 % ** ** ** Vaaka Partners Buyout I Ky 19,7 % Wedeco Fund III Ky Kb 35,1 % Wedeco Fund IV Ky 45,3 % Wedeco Seed Fund Ky Kb 25,3 % Verdane Capital VII K/S 7,2 % VisionPlus Fund I Ky 18,5 % ** ** ** YHTEENSÄ * Sijoitussitoumus sisältää Suomen Teollisuussijoitus Oy:n sijoitukset hankintahintaan ja jäljellä olevat sijoitussitoumukset. ** Uusi pääomasijoitusrahasto / vahvistetut tilinpäätöstiedot eivät saatavilla tilinpäätöksen laadintahetkellä Sijoitukset Start Fund I Ky:öön on esitetty osuuksissa saman konsernin yrityksissä. 22

25 Vuosi 2012 / 3. Sijoitukset Muut sijoitukset Muut osakkeet ja saamiset Yhtiö Kotipaikka Toimiala Emoyhtiö omistusosuus % Emoyhtiö osakkeet kirjanpitoarvo Emoyhtiö pääomalainat ja muut lainat kirjanpitoarvo Emoyhtiö sijoitukset yhteensä kirjanpitoarvo Yhtiön viimeksi vahvistetun tilinpäätöksen mukainen tulos Yhtiön viimeksi vahvistetun tilinpäätöksen mukainen oma pääoma Yhtiön viimeksi vahvistetun tilinpäätöksen pvm 3 Step IT Group Oy Helsinki teollisuuspalvelut 7,1 % Altona Mining Limited West Perth, Australia Energia ja ympäristö 2,0 % Artul Holding Oy Helsinki Kiinteistö 12,1 % Beneq Oy Vantaa 12,8 % Componenta Oyj Helsinki 6,4 % Conformiq Inc. Saratoga, USA Tietokoneet ja kuluttajaelektroniikka 18,4 % Conor SPV I Ky (Imbera Electronics Inc.) Espoo Tietokoneet ja kuluttajaelektroniikka 18,3 % Detapo Oy (Pohjolan Design-Talo) Helsinki Rakennusteollisuus 15,8 % EMC Talotekniikka Oy Helsinki Rakennusteollisuus 6,4 % Endomines AB Tukholma, Ruotsi Energia ja ympäristö 8,0 % Eniram Oy Helsinki Tietokoneet ja kuluttajaelektroniikka 9,5 % European Batteries Oy Espoo Energia ja ympäristö 0,5 % Finnprotein Oy Uusikaupunki Kemikaalit ja materiaalit 8,9 % Glaston Oyj Abp Helsinki 8,6 % Halikko Group Oy Oulu 15,1 % HES Sairaankuljetus Group Oy Helsinki Kuljetus 20,8 % Holiday Club Resorts Oy Helsinki Kulutuspalvelut 12,2 %

26 Vuosi 2012 / 3. Sijoitukset Incap Furniture Oy Oulu 17,2 % Incap Oyj Helsinki Tietokoneet ja kuluttajaelektroniikka 10,5 % IonPhasE Oy Tampere Kemikaalit ja materiaalit 13,3 % Keliber Oy Kaustinen Energia ja ympäristö 15,6 % Lamor Corporation Ab Porvoo Energia ja ympäristö 10,1 % Machinery Group Oy Helsinki teollisuuspalvelut Maventa Oy Helsinki teollisuuspalvelut Mendor Oy Espoo Life sciences 15,2 % MetGen Oy Turku Kemikaalit ja materiaalit 18,2 % Mitron Group Oy Ltd Forssa 16,7 % MultiTouch Oy Helsinki Tietokoneet ja kuluttajaelektroniikka 8,3 % Nexstim Oy Helsinki Life sciences 5,8 % Nordic Mining ASA Oslo, Norja Energia ja ympäristö 4,5 % Nordic Tank Oy Oulu 25,7 % Northland Resources S.A. Luxemburg Energia ja ympäristö 1,3 % Panostaja Oyj Tampere teollisuuspalvelut Pesmel Oy Kauhajoki 3,5 % Polar Spring Oy Asikkala Kulutustuotteet ja vähittäismyynti 10,6 % Silecs International Pte. Ltd. Singapore Tietokoneet ja kuluttajaelektroniikka 15,6 % SkySQL Corporation Ab Espoo Tietokoneet ja kuluttajaelektroniikka 7,8 % Sotkamo Silver Ab Tukholma, Ruotsi Energia ja ympäristö 14,2 % Suominen Oyj Tampere 9,0 % ThermiSol Oy Sastamala Rakennusteollisuus 20,0 %

27 Vuosi 2012 / 3. Sijoitukset Top-Sport Suomi Oy Helsinki Kulutustuotteet ja vähittäismyynti 17,6 % Ursviken Group Oy Helsinki 24,6 % Valmet Automotive Oy Uusikaupunki 17,0 % Viavia Oy (Staffpoint Holding Oy) Helsinki teollisuuspalvelut 19,5 % * YHTEENSÄ * Uusi yhtiö / vahvistetut tilinpäätöstiedot eivät saatavilla tilinpäätöksen laadintahetkellä Yhtiöiden toimialat on esitetty Euroopan pääomasijoitusyhdistyksen EVCA:n toimialaluokituksen mukaisesti. Kirjanpitoarvon kohdalle merkitty 0 tarkoittaa, että sijoitus on arvostettu nollaksi. 25

28 Vuosi 2012 / 3. Sijoitukset Muut sijoitukset Muut osakkeet ja saamiset (Start Fund I Ky) Yhtiö Kotipaikka Toimiala Konserni omistusosuus % Konserni osakkeet kirjanpitoarvo Konserni pääomalainat ja muut lainat kirjanpitoarvo Konserni sijoitukset yhteensä kirjanpitoarvo Yhtiön viimeksi vahvistetun tilinpäätöksen mukainen tulos Yhtiön viimeksi vahvistetun tilinpäätöksen mukainen oma pääoma Yhtiön viimeksi vahvistetun tilinpäätöksen pvm Aidon Oy Jyväskylä Energia ja ympäristö 17,1 % ASAN Security Technologies Oy Espoo 26,9 % Aspida Oy Helsinki teollisuuspalvelut 23,3 % Axel Technologies Oy Turku Tietoliikennetekniikka 9,6 % Bearing Drive Oy Vaasa 12,3 % Bookit Oy Helsinki Tietoliikennetekniikka 3,8 % Cavitar Oy Tampere 25,1 % Chat Republic Games Oy Helsinki Kulutuspalvelut 10,5 % Chip-Man Technologies Ltd Tampere 4,6 % Churnside Leasing B.V. Amsterdam, NL Rahoituspalvelut Coöperatie Greenvironment U.A. Amsterdam, NL Rahoituspalvelut 8,7 % Ecolane Finland Oy Espoo teollisuuspalvelut 2,7 % Ekahau, Inc Saratoga, USA 6,5 % EpiCrystals Oy Tampere 19,7 % European Batteries Oy Espoo Energia ja ympäristö 0,0 % Genestia Group Oy Turku teollisuuspalvelut 5,0 % Kenno Tech Oy Espoo 5,1 % Laurantis Pharma Oy Turku Life Sciences 1,7 %

29 Vuosi 2012 / 3. Sijoitukset Market Media Oy Helsinki Tietoliikennetekniikka 10,0 % nlight Photonics Corporation Vancouver, USA 1,1 % Nordic Koivu Oy Tohmajärvi Kuluttajatuotteet ja vähittäismyynti 15,8 % Odoroff Oy Piispanristi 1,1 % Optomed Oy Oulu 19,2 % Plusdial Oy Helsinki Tietoliikennetekniikka 4,1 % Suomen Puheentunnistus Oy Lahti 19,4 % Taipale Telematics Oy Tampere 1,9 % The Switch Engineering Oy Vaasa Energia ja ympäristö 10,3 % Ubipart Oy Helsinki Tietoliikennetekniikka 13,0 % Vaadin Oy Turku teollisuuspalvelut 15,8 % Winwind Oy Helsinki Energia ja ympäristö 7,6 % Virtual Air Guitar Company Oy Espoo Kulutuspalvelut 3,4 % WOT Services Oy Helsinki Kulutuspalvelut 23,9 % YHTEENSÄ Yhtiöiden toimialat on esitetty Euroopan pääomasijoitusyhdistyksen EVCA:n toimialaluokituksen mukaisesti. Kirjanpitoarvon kohdalle merkitty 0 tarkoittaa, että sijoitus on arvostettu nollaksi. 27

30 Vuosi 2012 / 4. Saamiset ja velat saman konsernin yrityksiltä / yrityksille Saamiset ja velat saman konsernin yrityksiltä / yrityksille EMOYHTIÖ Lyhytaikaiset saamiset saman konsernin yrityksiltä Lyhytaikaiset velat saman konsernin yrityksille

31 Vuosi 2012 / 5. Siirtosaamisten ja siirtovelkojen olennaiset erät Siirtosaamisten ja siirtovelkojen olennaiset erät Siirtosaamisten olennaiset erät KONSERNI KONSERNI EMOYHTIÖ EMOYHTIÖ Korkosaamiset pääomasijoituksista Muut saamiset pääomasijoituksista Saamiset rahoitusarvopapereista Muut , Yhteensä Siirtovelkojen olennaiset erät Henkilöstökuluihin liittyvät jaksotukset Velat rahoitusarvopapereista Muut Yhteensä

32 Vuosi 2012 / 6. Rahoitusarvopaperit Rahoitusarvopaperit EMOYHTIÖ JA KONSERNI Kirjanpitoarvo Markkina-arvo Kirjanpitoarvo Markkina-arvo Osakerahasto-osuudet Korkorahasto-osuudet Suorat korkosijoitukset Yhteensä Rahoitusarvopaperit on arvostettu hankintamenoon tai sitä alhaisempaan markkina-arvoon. 30

33 Vuosi 2012 / 7. Oma pääoma Oma pääoma KONSERNI EMOYHTIÖ Sidottu oma pääoma Osakepääoma Osakepääoman korotus Osakepääoma Ylikurssirahasto Ylikurssirahasto Sidottu oma pääoma yhteensä Vapaa oma pääoma Voitto edellisiltä tilikausilta Voitto edellisiltä tilikausilta Tilikauden voitto / tappio Vapaa oma pääoma yhteensä Oma pääoma yhteensä Laskelma emoyhtiön jakokelpoisesta omasta pääomasta Voitto edellisiltä tilikausilta Tilikauden voitto Yhteensä

34 Vuosi 2012 / 8. Vastuut Vastuut KONSERNI EMOYHTIÖ LEASINGVASTUUT Seuraavalla tilikaudella maksettavat Myöhemmin maksettavat Yhteensä VUOKRAVASTUUT Seuraavalla tilikaudella maksettavat Myöhemmin maksettavat Yhteensä JÄLJELLÄ OLEVAT SIJOITUSSITOUMUKSET Rahastot Kohdeyritykset Yhteensä

35 Vuosi 2012 / Laadintaperiaatteet Laadintaperiaatteet Yhtiön toimiala ja sen vaikutus tilinpäätöksen laadintaperiaatteisiin Yhtiön toimialana on pääomasijoitustoiminta ja siihen liittyvä muu sijoitustoiminta. Yhtiön tarkoituksena on edistää erityisesti suomalaista yritystoimintaa tekemällä sijoituksia pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan yrityksiin. Pääomasijoitusrahastojen toimikausi on yleensä 10 vuotta, jonka aikana rahastot kutsuvat sijoittajien antamat sijoitussitoumukset rahastoon. Yhtiön maksamattomat sijoitussitoumukset on esitetty vastuissa. Maksamattomia sijoitussitoumuksia varten olevat likvidit varat sisältyvät taseen rahoitusarvopapereihin sekä taseen rahoihin ja pankkisaamisiin. Pääomasijoitusrahastojen voitonjako sekä rahoitusarvopapereiden myyntivoitot ja -tappiot esitetään tuloslaskelman rahoitustuotoissa ja -kuluissa. Yhtiön toiminnan luonteesta johtuen yhtiöllä ei ole liikevaihtoa. Suorien sijoitusten irtautumisista syntyneet myyntivoitot esitetään tuloslaskelman liiketoiminnan muissa tuotoissa ja myyntitappiot liiketoiminnan muissa kuluissa. Korot tuloutetaan siltä osin kuin niiden toteutumista voidaan pitää todennäköisenä. Konsernitilinpäätöksen laajuus ja laadintaperiaatteet Suomen Teollisuussijoitus Oy:n kokonaan omistamat tytäryhtiöt Start Fund Management Oy ja Tesi Fund Management Oy on yhdistelty konsernitilinpäätökseen hankintamenomenetelmällä. Suomen Teollisuussijoitus Oy:n kokonaan Start Fund Management Oy:n kautta omistama tytäryhtiö Start Fund I Ky on yhdistelty konsernitilinpäätökseen hankintamenomenetelmällä. Start Fund Management Oy:n ja Start Fund I Ky:n osalta ei ole laadittu erillistä alakonsernitilinpäätöstä. Suoria sijoituksia ja rahasto-osuuksia ei ole näiden luonteesta johtuen käsitelty osakkuusyhtiönä konsernitilinpäätöksessä, vaikka omistus osin ylittääkin 20 %. Tilinpäätöksen arvostusperiaatteet Pysyvät vastaavat Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Poistoajat ovat: Aineettomat hyödykkeet: tasapoisto, 5 v Koneet ja kalusto: menojäännöspoisto, 25 % Sijoitukset Osakkeet ja osuudet (Ky:t) sekä muut pitkäaikaiset sijoitukset on arvostettu taseessa hankintahintaan tai sitä alhaisempaan käypään arvoon. Käyvän arvon määrittely perustuu toimialan käytännön mukaisesti International Private Equity and Venture Capital Valuation suositukseen. Pääomasijoitusten luonteesta johtuen sijoitusten käypien arvojen määrittäminen edellyttää Teollisuussijoituksen johdon harkintaa ja arvioiden käyttöä. Rahastosijoituksista (Ky:t) on tehty arvonalennus, mikäli arvonalennus on ollut olennainen (vähintään 20 %) ja pysyvä. Pysyvyys on arvioitu tarkastelemalla rahaston elinikää (vähintään 48 kk) ja sijoitusmäärää (rahastoon kutsuttu vähintään 40 % sijoitussitoumuksista). Rahoitusarvopaperit Rahoitusarvopaperit on arvostettu hankintamenoon tai sitä alhaisempaan markkinahintaan. Laskennalliset verot Laskennallinen verosaaminen on laskettu väliaikaisista eroista omaisuuserien verotusarvojen ja kirjanpitoarvojen välillä sekä vahvistetuista tappioista. Laskennallisen verosaamisen määrä oli konsernissa ja emoyhtiössä 13,8 milj.euroa , josta konsernin ja emoyhtiön taseeseen on kirjattu 3,3 milj. euroa. Laskennallinen verosaaminen on kokonaisuudessaan arvioitu todennäköisen saamisen suuruisena. 33

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 000 euroa 1.1. 31.12.2005 1.1. 31.12.2004 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä

Lisätiedot

SUOMEN TEOLLISUUSSIJOITUS OY:N TILINPÄÄTÖS

SUOMEN TEOLLISUUSSIJOITUS OY:N TILINPÄÄTÖS Sijoitamme kasvuun SUOMEN TEOLLISUUSSIJOITUS OY:N TILINPÄÄTÖS 211 sivu 2 Suomen Teollisuussijoitus Oy:n tilinpäätös 211 Sisällysluettelo 3 Hallituksen toimintakertomus 8 Konsernin tuloslaskelma 9 Konsernin

Lisätiedot

Oy Höntsy Ab TASEKIRJA 1.7.2014-30.6.2015. Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus: 2352244-2

Oy Höntsy Ab TASEKIRJA 1.7.2014-30.6.2015. Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus: 2352244-2 Oy Höntsy Ab Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus: 2352244-2 TASEKIRJA 1.7.2014-30.6.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 30.6.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti: Homeros Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1

Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1 Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1 Yleistä Vuosi 2012 oli Leijona Catering Oy:n perustamisvuosi. Puolustusvoimien kumppanina yrityksemme juuret ulottuvat kuitenkin syvälle

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

TASEKIRJA Tietojärjestelmien tarkastus- ja valvonta ry

TASEKIRJA Tietojärjestelmien tarkastus- ja valvonta ry 1 / 11 TASEKIRJA Tietojärjestelmien tarkastus- ja valvonta ry Y-tunnus: 01.05.2013-30.04.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 30.4.2024 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.05.2013-30.04.2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

KPY Sijoitus Oy. TASEKIRJA Tilikausi 1.1. 31.12.2009. Y-tunnus: 2194953-0 Kotipaikka: Kuopio

KPY Sijoitus Oy. TASEKIRJA Tilikausi 1.1. 31.12.2009. Y-tunnus: 2194953-0 Kotipaikka: Kuopio TASEKIRJA Tilikausi 1.1. 31.12.2009 Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio 2 Sisällysluettelo Sivu Toimintakertomus 3 Tase 5 Tuloslaskelma 7 Rahoituslaskelma 8 Liitetiedot 9 Kirjanpitokirjat ja tositelajit 13 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Tilintarkastamaton FINNFOREST

Tilintarkastamaton FINNFOREST Lyhennetty TULOSLASKELMA (milj.euroa ) 1-3 /05 % 1-3 /04 % 1-12 /04 % Liikevaihto 467,6 100,0 469,9 100,0 1 922,6 100,0 Liiketoiminnan muut tuotot 1,6 4,0 14,2 Liiketoiminnan kulut 452,2 450,0 1842,7 Poistot

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

21.3.2016. Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2015. Vuoden 2015 tuloskehitys

21.3.2016. Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2015. Vuoden 2015 tuloskehitys Tilinpäätöstiedote vuodelta 2015 1 (6) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2015 Vuoden 2015 tuloskehitys Osuuskunta KPY -konsernin liikevaihto oli 319,7 miljoonaa euroa (323,6

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2015. MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä Y-tunnus 0773810-4

TASEKIRJA 31.12.2015. MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä Y-tunnus 0773810-4 MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä TASEKIRJA 31.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet Tuloslaskelman liitetiedot Taseen liitetiedot Muut

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Arctic Golf Oy Y-tunnus: 0915487-4 TASEKIRJA 31.12.2014

Arctic Golf Oy Y-tunnus: 0915487-4 TASEKIRJA 31.12.2014 TASEKIRJA 31.12.2014 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1.2014-31.12.2014 SISÄLLYSLUETTELO sivu Tase 1-2 Tuloslaskelma 3 Liitetiedot 4 Hallituksen esitys tilikauden tulosta koskeviksi toimenpiteiksi 8 Lainaosuuden

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Kuopion Puhelin Oy. LOPPUTILITYS Tilikausi 1.1. 31.12.2010. Y-tunnus: 2081220-9 Kotipaikka: Kuopio

Kuopion Puhelin Oy. LOPPUTILITYS Tilikausi 1.1. 31.12.2010. Y-tunnus: 2081220-9 Kotipaikka: Kuopio LOPPUTILITYS Tilikausi 1.1. 31.12.2010 Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio 2 Kauppakatu 18 70100 Kuopio Sisällysluettelo: Toimintakertomus 3 Tase 5 Tuloslaskelma 7 Rahoituslaskelma 8 Liitetiedot 9 Kirjanpitokirjat

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot Emoyhtiön tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot 2011 COMPONENTA OYJ Panuntie 4, 00610 Helsinki /// Puh. 010 403 00, Fax 010 403 2721 /// www.componenta.com Kotipaikka Helsinki /// Y-tunnus

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot Emoyhtiön tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot 2010 COMPONENTA OYJ Panuntie 4, 00610 Helsinki /// Puh. 010 403 00, Fax 010 403 2721 /// www.componenta.com Kotipaikka Helsinki /// Y-tunnus

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Arctic Golf Oy Y-tunnus: 0915487-4 TASEKIRJA 31.12.2015

Arctic Golf Oy Y-tunnus: 0915487-4 TASEKIRJA 31.12.2015 TASEKIRJA 31.12.2015 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1.2015-31.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO sivu Tase 1-2 Tuloslaskelma 3 Liitetiedot 4 Hallituksen esitys tilikauden tulosta koskeviksi toimenpiteiksi 8 Lainaosuuden

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY

Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY 2010 2010 1 Sisältö Sisältö.................................... 2 Hallituksen toimintakertomus.................... 3 Tuloslaskelma...............................

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Rahoituslaskelma 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Liiketoiminnan rahavirta Liiketulos 4 163,1 27 575,2 Oikaisut liikevoittoon: Suunnitelman mukaiset poistot Realisoitumattomat kurssivoitot ja tappiot 61,8

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2015 KERAVAN LÄMPÖVOIMA OY

TILINPÄÄTÖS 2015 KERAVAN LÄMPÖVOIMA OY TILINPÄÄTÖS 2015 KERAVAN LÄMPÖVOIMA OY SISÄLLYSLUETTELO HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 3 TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET 4 TULOSLASKELMA 5 TASE 6 RAHOITUSLASKELMA 7 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT 8 KÄYTÖSSÄ

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

TASEKIRJA. Kiinteistö Oy Finnoonportti. Kiinteistö Oy Finnoonportti 1 / 11 2611697-6. Y-tunnus: 2611697-6 01.01.2015-31.12.2015

TASEKIRJA. Kiinteistö Oy Finnoonportti. Kiinteistö Oy Finnoonportti 1 / 11 2611697-6. Y-tunnus: 2611697-6 01.01.2015-31.12.2015 1 / 11 TASEKIRJA Kiinteistö Oy Finnoonportti Y-tunnus: 01.01.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase...

Lisätiedot

KANSAN SIVISTYSRAHASTO

KANSAN SIVISTYSRAHASTO Kansan Sivistysrahasto Siltasaarenkatu 6 00530 HELSINKI Y-tunnus 0213501-3 KANSAN SIVISTYSRAHASTO TILINPÄÄTÖS 31.10.2010 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3-5 Kirjanpitokirjat,

Lisätiedot

Oy Yritys Ab 1.1.2006-31.12.2010 (TALGRAF ESITTELY) Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet, 13.12.2011

Oy Yritys Ab 1.1.2006-31.12.2010 (TALGRAF ESITTELY) Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet, 13.12.2011 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet, 13.12.2011 7000 7000 6000 6000 5000 5000 4000 4000 3000 3000 2000 2000 1000 1000 1206 KUM TOT. 1207 KUM TOT. 1208 KUM TOT. 1209 KUM TOT. 1210 KUM

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

24.9.2014. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.9.2014. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 116,3 miljoonaa euroa (109,1 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2013). Konsernin

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2004 Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty kauppa- ja teollisuusministeriön esittelystä,

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN 31.12.2015 LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN 31.12.2015 LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN 31.12.2015 LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET KONSERNITILINPÄÄTÖS Hartela-konsernin emoyhtiö on Hartela-yhtiöt Oy, jonka kotipaikka on Helsinki. tilinpäätöksen jäljennökset ovat

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Laskentatoimi ja rahoitus. TILINPÄÄTÖSANALYYSI LASK1006 3 op Tentti 20.2.2014

VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Laskentatoimi ja rahoitus. TILINPÄÄTÖSANALYYSI LASK1006 3 op Tentti 20.2.2014 VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta Laskentatoimi ja rahoitus TILINPÄÄTÖSANALYYSI LASK1006 3 op Tentti 20.2.2014 Opettaja: Maria Kankaanpää Nimi ja opintorekisterin numero: / Vuosikurssi: Pääaine

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 30.09.2015

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 30.09.2015 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 30.09.2015 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys r.y. T A S E K I R J A 31.12.2011

Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys r.y. T A S E K I R J A 31.12.2011 Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys r.y. T A S E K I R J A 31.12.2011 Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys r.y. Y-tunnus 0222474-5 Kotipaikka: Helsinki Säilytä 31.12.2021 asti Uudenmaan Asuntokiinteistöyhdistys

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Yhtiön pitkän tähtäimen strateginen tavoiteohjelma on käynnissä. Kvartaalitasolla ohjelman tulokset eivät vielä ole nähtävissä.

Yhtiön pitkän tähtäimen strateginen tavoiteohjelma on käynnissä. Kvartaalitasolla ohjelman tulokset eivät vielä ole nähtävissä. Puolivuotiskatsaus 2016 Jakson liikevaihto oli 48 470 T (47 992 T ) Jakson liiketulos oli 1 365 T (1 204 T ) Jakson tulos oli 1 035 T (863 T ) Tulos per osake 0,070 Oma pääoma per osake 0,482 Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014 JOENSUUN RAVIRATA OY Joensuun Ravirata Oy Taseki rja 31.12.2014 Y-tunnus 0365190-9 Ravirata Joensuu Joensuun Ravirata Oy Tasekirja 31.12.2014 Sisällysluettelo: 1(8) Tuloslask&ma sivu 2 Tase sivu 3-4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005

Lisätiedot

KPY Sijoitus Oy TASEKIRJA

KPY Sijoitus Oy TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi 1.1. 31.12.2012 Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio 2 Sisällysluettelo Sivu Toimintakertomus 3-4 Tase 5-6 Tuloslaskelma 7 Rahoituslaskelma 8 Liitetiedot 9-12 Kirjanpitokirjat ja tositelajit

Lisätiedot

LUMITUULI OY. Tasekirja Y-tunnus 1.1.2007-31.12.2007 1454032-3. Osoite. Vironkatu 5 OO170 HELSINKI. Kotipaikka. Helsinki

LUMITUULI OY. Tasekirja Y-tunnus 1.1.2007-31.12.2007 1454032-3. Osoite. Vironkatu 5 OO170 HELSINKI. Kotipaikka. Helsinki LUMITUULI OY Tasekirja Y-tunnus Osoite Kotipaikka 1.1.2007-31.12.2007 1454032-3 Vironkatu 5 OO170 HELSINKI Helsinki Lumituuli Oy Sldllyrluotblo Slvu Tase Tuloelaskelma Liitetiedot Allekirioitukset ja tilinpc0t0smerkint0

Lisätiedot

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab Y-tunnus 1993664-2 Kotipaikka Vaasa Oy RAVERA Ab TILINPÄÄTÖS 2018 2/14 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma ja tase 3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteiden

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

KPY Sijoitus Oy. TASEKIRJA Tilikausi Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio

KPY Sijoitus Oy. TASEKIRJA Tilikausi Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio TASEKIRJA Tilikausi 15.5. 31.12. Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio 2 Sisällysluettelo Sivu Toimintakertomus 3 Tase 5 Tuloslaskelma 7 Rahoituslaskelma 8 Liitetiedot 9 Kirjanpitokirjat ja tositelajit 13 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2006 TIEDOTE 1(6) 28.8.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 46.737.073 euroa (vuonna 2005 vastaavalla

Lisätiedot