Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI/KEVÄT 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI/KEVÄT 2016"

Transkriptio

1 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI/KEVÄT

2 Ihastu paikalliseen. Waltti toi mukanaan uudet hinnat. Käännä sivulle 4! Waltti saapui kaupunkiin! Lappeenrannan paikallisbusseissa kaikki saavat kyytiä liikuttavan kätevästi ja edullisesti! Waltti-matkakortit otetaan käyttöön Lappeenrannan kaupungin paikallisliikenne alueella alkaen. Waltti on uusi vyöhykepohjainen maksu järjestelmä, jonka ansiosta bussilla matkustaminen on entistä kätevämpää. Maksujärjestelmään kuuluvat kertaliput ja Waltti-matkakortille ladattavat arvolippu sekä 30 päivän kausilippu. Paikallisbussissa on helppo hymyillä. Matkanteko on mukavaa, leppoisaa, vikkelää ja mukanaan vievää eli samanlaista kuin etelä karjalainen elämänmeno. Kaiken hyvän lisäksi bussi säästää sekä lompakkoa että luontoa. Waltti ja lippuhinnat s. 4 5 Sisällysluettelo s. 6 Aikataulukot s. 7 Palvelulinjat P1, P2, P3 ja P4 s. 50 Bussilla kaupungin tapahtumiin! s. 58 Palaute ja poikkeusliikennöinti s. 63 2

3 SAMMON- LAHTI RUOHOLAMPI YLIOPISTO (Lappeenranta University of Tehnology (LUT), Saimaan AMK) HUHTINIEMI KESÄMÄKI KIVISALMI VOISALMI PALLO PUHAKANKATU LENTOKENTTÄ MÄNTYLÄ KARINIEMI PIKISAARI MATKAKESKUS KESKUSTA / KOULUKATU MYLLYMÄKI Anna bussin viedä mennessään. TILSALANKATU KANAVANSUU KESKUSSAIRAALA KAUKAS LAURITSALA KIISKINMÄKI MUUKONNIEMI MUUKONTIE HAKALI LAPVESI MUSTOLA ARMILAN TERVEYS- HOVINPELTO ASEMA TIRILÄ 1 2 HARAPAINEN 3 3k 4 KARHUVUORI 5 YLIOPISTO KOULUKATU KANAVANSUU/KIISKINMÄKI KIVISALMI KOULUKATU HOVINPELTO YLIOPISTO KOULUKATU KIVISALMI KIVISALMI KESÄMÄKI KARHUVUORI KOULUKATU MÄNTYLÄ YLIOPISTO KOULUKATU MATKAKESKUS 7 KOULUKATU MUSTOLA 9 10 PIKISAARI KARINIEMI MATKAKESKUS RUOHOLAMPI KOULUKATU KESKUSSAIRAALA PYSÄKKI OSA VUOROISTA 3 Katso bussiaikataulut skannaamalla koodi!

4 Miten Waltti toimii? Waltti-matkakorttipohja maksaa 5. Waltti-matkakortin ja siihen ladattavan arvo- ja kausilipun voi hankkia netistä osoitteesta nettilataukset.waltti.fi/, kaupungintalon Asiakaspalvelukeskus Winkistä tai Kampus kauppa Aalefista, Skinnarilasta. Waltti-korteille voi ostaa lisää arvoa myös kaikista paikallisliikenteen busseista (numeroidut linjat). Toistaiseksi Lappeenrannan alueella ei peritä lisä latauksesta latausmaksua. Korttirungolla voi olla samaan aikaan 1) arvo kukkarossa arvoa ja 2) kausiosiossa yksi käytössä jo oleva 30 päivän kausilippu ja yksi aloittamaton kausilippu. Paikallisliikenteen Waltti-järjestelmän lipputuotteet ja hinnat Hiljainen aika: Viikonloppuisin, arkipyhinä ja lisäksi arkena klo jälkeen kaikilla arvokorteilla. Kertalippu Perusmatka Hiljainen aika Aikuiset 3,20 2,50 Junnu 7 16 v. 2,00 1,50 Paikallisliikenteen kertamaksuun sisältyy 60 minuutin vaihto-oikeus, joka osoitetaan ensimmäisen matkaosuuden kuittiin tulostuvalla kellonajalla. Alle 7-vuotiaat matkustavat maksutta aikuisen seurassa. Arvolippu Aikuiset Perusmatka 2,45 Hiljainen aika 1,90 Opiskelijat Perusmatka 1,60 Hiljainen aika 1, seniori Huom! Hiljaisen ajan hinnat myös arkisin klo Perusmatka 2,45 Hiljainen aika 1,25 Junnu 7 16 v. Perusmatka 1,40 Hiljainen aika 1,10 Arvolipulla matkustat kertalippua edullisemmin! Arvolippu on käytössä toistaiseksi vain paikallisliikenteessä. Arvolippuihin sisältyy paikallisliikenteessä 60 minuutin vaihto-oikeus ensimmäisen matkaosuuden maksuhetkestä. Kortti leimataan vaihtomatkallakin, mutta veloitusta ei tehdä jos vaihtoaikaa on jäljellä. Arvolipulle voit ladata halua masi summan rahaa. Arvolippu korvaa aiemmat paikallis liikenteen 22 M- ja opiskelijan 44 M -sarjaliput. 4

5 Paikallisliikenteen 30 päivän kausilippu Aikuiset 53 Päivittäin bussilla liikkuvien kannattaa hankkia 30 päivän kausilippu. Kausilipulla Opiskelijat 41 voit matkustaa rajattomasti Junnu 7 16 v päivän ajan. HUOM! Lappeenrannan paikallisliikenteen 22 matkan ja opiskelijoiden 44 matkan sarjakorttien myynti päättyy , kun uudet arvokortti tuotteet otetaan käyttöön. Paikallis liikenteen sarjakortteja voi kuitenkin käyttää lipputuotteiden voimassaoloajan (92 vrk ostohetkestä). Vanhat 30 päivän kaupunkiliput toimivat edelleen koko kaupungin alueella ja niitä tarvitaan toistaiseksi, jos matkustaa muissa kuin paikallisliikenteen busseissa. Paikallis liikenteen busseissa ei tammikuusta 2016 alkaen enää ladata matkustusoikeutta Matkahuollon korteille. Rollaattoria käyttävät matkustajat matkustavat maksutta hiljaisena aikana. Lemmikkieläimet paikallisliikenteen bussissa Sylissä matkustavat lemmikit voivat matkustaa maksutta, muista eläimistä veloitetaan aikuisen kertalipputaksa. Lemmikkieläimet tulee sijoittaa bussiin siten, että niistä mahdollisesti aiheutuva haitta minimoituu. Lastenvaunujen tai rattaiden kanssa liikkuvat matkustajat Lastenvaunujen tai rattaiden kanssa liikkuvat matkustavat ilmaiseksi. Myös mukana kulkevat alle 7-vuotiaat lapset matkustavat maksutta. Huomioithan, että paikallisliikenteen linja-autoon mahtuu turvallisuuden vuoksi kahdet lastenvaunut kerrallaan. Veteraanien bussilippu 2015 Veteraanilipun käyttöoikeuden saa Lappeenrannassa kirjoilla oleva henkilö, joka on osallistunut kutsuttuna, määrättynä tai vapaaehtoisesti vuosina käytyihin Suomen sotiin. Lippu on näyttölippu, joka esitetään kuljettajalle matkan alkaessa. Lappeenrannan kaupunki jakaa vuoden 2016 näyttölippuja kaupungintalon 1. kerroksen asiakaspalvelukeskus Winkissä alkaen ma pe klo Joutsenossa lippuja jaetaan Joutsenon kirjastossa alkaen ma pe klo Opiskelijalippujen erityisehdot Opiskelijat hankkivat Waltti-matkakorttinsa Kampuskauppa Aalefista tai Winkistä. Osto- ja latausoikeus todistetaan voimassa olevalla opiskelijakortilla tai oppilaitoksen antamalla muulla todistuksella. Osto-oikeus koskee kaikkia päätoimisia opiskelijoita. Opiskelijan ei tarvitse olla kirjoilla Lappeenrannassa. Seutulippu Seutulipun hinta lappeenrantalaisille on 70. Seutulippu on käytössä Etelä-Karjalan maakunnan alueella. Kelpoisuusaika on 30 vuorokautta ostopäivästä lukien, jona aikana voi rajoituksetta matkustaa kaikissa linja-autoissa ja linjatakseissa seutulippualueella. 5

6 Sisällysluettelo Paikallisliikenne Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut Sivu LINJA1 Yliopisto - Keskusta - Kanavansuu - Kiiskinmäki 7-11 LINJA2 Kivisalmi - Keskusta - Hovinpelto LINJAT 1,2,7 Keskusta - Lauritsala yhdistelmä 18 LINJAT 1,2,7 Lauritsala - Keskusta yhdistelmä 19 LINJAT 1,2,7 Keskussairaala - keskusta 20 LINJA3 Yliopisto -Matkakeskus- Keskusta - Kivisalmi LINJA 3K Kivisalmi - Kesämäki Merenlahti - Lappeenranta/Matkakeskus 23 LINJAT 2,3 Keskusta - Kivisalmi yhdistelmä LINJA4 Karhuvuori - Keskusta - Mäntylä LINJA5 Yliopisto - Keskusta - Matkakeskus LINJAT 1,3,5 Keskusta - Yliopisto yhdistelmä LINJA7 Keskusta - Hovinpelto - Mustola LINJA9 Keskusta - Pikisaari - Kariniemi 44 LINJAT3,5,9 Keskusta - Matkakeskus yhdistelmä LINJA 10 Ruoholampi - Keskusta - Keskussairaala 48 Keskusta - Turkkila 48 Reitti- ja pysäkkikarttoja LINJA1 Muukonniemi/Kiiskinmäki - Keskusta 12 LINJA2 Kivisalmi - Keskusta - Hovinpelto 17 LINJA3Matkakeskus-Yliopisto-Keskusta-Kivisalmi reittikartta 24 LINJA 3K Kivisalmi - Kesämäki reittikartta 24 Reitit ja pysäkit keskustassa 27 LINJA4Karhuvuori -Keskusta - Mäntylä 32 LINJA5 Yliopisto - Keskusta - Matkakeskus 37 LINJA7 Keskusta - Hovinpelto - Mustola 43 LINJA9 Keskusta - Pikisaari - Kariniemi 45 LINJA 10 Ruoholampi - Keskusta reittikartta 49 Palvelulinjat keskustaajamassa NOSTA KÄTTÄSI, KUN HALUAT ASTUA BUSSIIN! Pidätämme oikeuden toimivaltaisen viranomaisen luvalla tapahtuviin aikataulumuutoksiin

7 Linja1 YLIOPISTO - KESKUSTA(Koulukatu) - KANAVANSUU - KIISKINMÄKI Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z Z 15 45Z Z 15 45Z Z 15 45Z Z 15 45Z Z 15 45Z Z 15 45Z Z 15 45Z Z 15 45Z Z 15 45Z Z Z (P) 45 Z PZ 15Z 01 MA - PE LA SU Reitti: Yliopisto/Skinnarilankatu-Teknologiapuistonkatu-Teekkarikatu- Jupiterinkatu-Orioninkatu-Sammonlahdenkatu-Merenlahdentie- Helsingintie-Huhtiniemenkatu-Wäinönkatu-Kornetinkatu- Kuusimäenkatu-Helsingintie-Lavolankatu-Puhakankatu Suonionkatu-Valtakatu-Taipalsaarentie-Koulukatu Z = vain keskustaan (P) = jatkaa Kiiskinmäkeen perjantaisin P = perjantaisin SaiPan kotiotteiluihin vuorot yliopistolta. Paluu pelin loputtua. Arkisin La Su Saipan kotiottelubusseissa ei käy Waltti-matkakortti maksuvälineenä! 7

8 Linja1 KESKUSTA(Koulukatu) - KANAVANSUU - KIISKINMÄKI MA - PE M 45 SU M P 45 Reitti: Koulukatu-Oikokatu-Urheilukatu-Imatrantie-Kaukaankatu- Standertskjöldinkatu-Lauritsalantie-Yhteistyönkatu- Karjalantie-Hallituskatu-Muukontie-Suolavuorentie- Muukontie M = jatketaan Kiiskinmäestä Muukonniemeen P = perjantaisin LA 8

9 Linja1 KIISKINMÄKI - KANAVANSUU - KESKUSTA(Koulukatu) - YLIOPISTO 05 MA - PE LA 07 15M SU M P P 15 Reitti: Muukontie-Suolavuorentie-Kanavasuun kääntöpaikka- Suolavuorentie-Muukontie-Hallituskatu-Hyötiöntie- Hallituskatu-Hyötiöntie-Karjalantie-Yhteistyönkatu- Lauritsalantie-Standertskjöldink.-Kaukaankatu-Imatrantie- Urheilukatu-Liikenneympyrä-Oikokatu-Koulukatu M = Muukonniemestä lähtö 7.10 ja 9.10 P = Perjantaisin 9

10 Linja1 KANAVANSUU - KESKUSTA(Koulukatu) - YLIOPISTO Ajat ovat arvioituja ohitusaikoja. P = Perjantaisin MA - PE LA SU P P 20 10

11 Linja1 KESKUSTA(Koulukatu) - YLIOPISTO SU P P MA - PE LA Reitti: Koulukatu-Valtakatu-Suonionkatu-Puhakankatu- Lavolankatu-Helsingintie-Kuusimäenkatu-Kornetinkatu- Wäinönk.-Huhtiniemenk.-Helsingintie-Merenlahdentie- Sammonlahdenkatu-Orioninkatu-Jupiterinkatu- Teekkarikatu-Teknologiapuistonkatu- Skinnarilankatu / Yliopisto P = perjantaisin 11

12 12

13 Linja2 KIVISALMI - KESKUSTA(Koulukatu) - HOVINPELTO Z Z Z 30 00Z Z 30 00Z Z 30 00Z Z 30 00Z Z 30Z(P) 00Z Z 30P 00Z PZ MA - PE LA SU Reitti: Honkasaarenkatu-Taipalsaarentie-Kivistönkatu- Piiluvankatu-Voisalmentie-Tyysterniementie- Taipalsaarentie-Koulukatu Z = vain keskustaan (P) = Jatkaa Hovinpellolle perjantaisin P = perjantaisin SaiPan kotiotteluihin vuorot Kivisalmesta Arkisin La Su 14.10, paluu pelin loputtua Saipan kotiottelubusseissa ei käy Waltti-matkakortti maksuvälineenä! 13

14 Linja2 KESKUSTA(Koulukatu) - HOVINPELTO P P MA - PE LA SU Sunnuntain vuorot ajetaan Imatrantietä keskussairaalan kautta Hovinpellolle Reitti: Koulukatu-Valtakatu-Lepolankatu-Harapaisentie-Kärrinkatu- Kaakkoiskaari-Onnelantie-Onninkatu- Joukahaisenkatu-Reunakatu-Kalevankatu-Karjalantie- Asemakatu-Kartanontie-Hakalintie-Hakalinkatu-Hovinkatu- Isopällinkatu-Pienpällinkatu P = perjantaisin 14

15 Linja2 HOVINPELTO - KESKUSTA(Koulukatu) - KIVISALMI 05 25H MA -PE Z P P 15 LA SU Sunnuntain vuorot ajetaan Imatrantietä keskussairaalan kautta keskustaan Reitti: Pienpällinkatu-Isopällinkatu-Hovinkatu-Hakalinkatu- Hakalintie-Kartanontie-Luukkaankatu-Asemakatu- Karjalantie-Kalevankatu-Reunakatu-Joukahaisenkatu- Onninkatu-Onnelantie-Kaakkoiskaari-Kärrinkatu- Harapaisentie-Lepolankatu-Valtakatu-Oikokatu-Koulukatu Z = vain keskustaan P = perjantaisin H = Ajetaan Hovinpellolta linjan 2 reittiä Onninkadulle, josta Standertskjöldinkatua Kaukaalle ja jatkuu linjan 1 reittinä keskustaan / Matkakeskukseen Puhakankadun kautta. (Vuoro ei liikennöi Kivisalmeen) 15

16 Linja2 KESKUSTA(Koulukatu) - KIVISALMI P 45P P MA - PE LA SU Reitti: Saratie-Piiluvankatu-Kivistönkatu-Taipalsaarentie- Honkasaarenkatu päätepysäkki P = Perjantaisin 16

17 17

18 Linjat 1, 2 ja 7 KESKUSTA - LAURITSALA P P 45P MA - PE LA LINJAN NUMERO SU 18

19 Linjat 1, 2 ja 7 LAURITSALA - KESKUSTA(Koulukatu) Ajat ovat arvioituja ohitusaikoja 05 30H MA - PE LINJAN NUMERO P 25P P 25P Linjan 2 sunnuntaivuorot ajetaan Imatrantietä keskussairaalan kautta Linja1Lauritsalasta koulun pysäkiltä Linja2Lauritsalasta Nesteen pysäkiltä P = Perjantaisin H = ajetaan Hovinpellolta linjan 2 reittiä Onninkadulle ja Standertskjöldinkatua Kaukaalle, josta jatkuu linjan 1 reittinä keskustaan ja Puhakankadun kautta Matkakeskukseen LA SU 19

20 Linjat 1, 2 ja 7 KESKUSSAIRAALA - KESKUSTA(Koulukatu) Ajat ovat arvioituja ohitusaikoja 05 40H MA - PE LA SU P P 35 LINJAN NUMERO P = Perjantaisin H = ajetaan Hovinpellolta linjan 2 reittiä Onninkadulle ja Standertskjöldinkatua Kaukaalle, josta jatkuu linjan 1 reittinä keskustaan ja Puhakankadun kautta Matkakeskukseen 20

21 Linja3 YLIOPISTO - MATKAKESKUS - KESKUSTA(Koulukatu) - KIVISALMI YLIOPISTO - MATKAKESKUS - KESKUSTA Linja 3K KESÄMÄKI - KIVISALMI Reitti: MA - PE ma - pe koulupäivinä KESKUSTA - KIVISALMI MA - PE T 07 25A Z 55Z Z Z 55Z Reitti: Yliopisto / Skinnarilankatu-Helsingintie-Lavolankatu-Ratakatu- Ratakatu/Matkakeskus-Lepolankatu-Armilankatu-Lappeenkatu- Liikenneympyrä-Koulukatu-Taipalsaarentie-Tyysterniementie- Voisalmentie-Piiluvankatu-Kivistönkatu-Taipalsaarentie- Honkasaarenkatu Z = vain keskustaan T = Taipalsaaren vuoro, ei poikkea Honkasaarenkadulla A = vuoro ajaa Koulukadun kautta Keskussairaalaan. Helsingintie- Suonionkatu-Valtakatu-Koulukatu-liikenneympyrä-Keskussairaala- Liikenneympyrä. Lentokentäntie-Lavolankatu-Puhakankatu-Suonionkatu-Valtakatu- Taipalsaarentie-Tyysterniementie-Voisalmentie-Piiluvankatu- Kivistönkatu/Kivisalmi 21

22 Linja3 KIVISALMI - KESKUSTA(Koulukatu) - MATKAKESKUS - YLIOPISTO KIVISALMI - KESKUSTA KESKUSTA - MATKAKESKUS - YLIOPISTO MA - PE Linja 3K KIVISALMI - KESÄMÄKI - MATKAKESKUS Ma - Pe Koulupäivinä MA - PE n.10t Reitti: Honkasaarenkatu -Taipalsaarentie- Kivistönkatu -Piiluvankatu-Voisalmentie-Tyysterniementie- Taipalsaarentie-Koulukatu-Liikenneympyrä-Lappeenkatu- Armilankatu-Lepolankatu-Ratakatu \ Matkakeskus- Ratakatu- Lavolankatu-Helsingintie-Skinnarilankatu / Yliopisto T = Taipalsaaren vuoro, ei poikkea Honkasaarenkadulla Reitti: Kivisalmi/Honkasaarenkatu-Taipalsaarentie-Kivistönkatu- Piiluvankatu-Voisalmentie-Tyysterniementie-Taipalsaarentie- Valtakatu-Suonionkatu-Puhakankatu- Lavolankatu-Ratakatu/Matkakeskus 22

23 Linja3 MATKAKESKUS - YLIOPISTO / MATKAKESKUS - KIVISALMI MATKAKESKUS - YLIOPISTO MA - PE MATKAKESKUS - KESKUSTA - KIVISALMI MA - PE n.00 n n.13z n n.00 n n n * n.00 n n.13 n n.00 n n.13 n n.00 n n.13 n.43z n.13z Reitti keskustaan / Kivisalmeen: Ratakatu / Matkakeskus -Lepolankatu-Armilankatu-Lappeenkatu- Liikenneympyrä-Oikokatu-Koulukatu -Taipalsaarentie Tyysterniementie-Voisalmentie-Piiluvankatu-Kivistönkatu Taipalsaarentie-Honkasaarenkatu Reitti Yliopistolle : Ratakatu / Matkakeskus -Ratakatu-Lavolankatu-Helsingintie- Skinnarilankatu / Yliopisto n. = arvoituja ohitusaikoja * = Tarvittaessa bussi odottaa pysäkillä enintään 15 min, mikäli juna on myöhässä LAPPEENRANTA / MATKAKESKUS - MERENLAHTI Koulup. Koulp Koulp Y Lappeenranta / Matkakeskus 7.45 YY Lappeenranta / Koulukatu Merenlahti Reitti Matkakeskuksesta lähdettäessä Ratakatu-Hietalankatu-Lappeenkatu Oikokatu-Koulukatu-Valtakatu-Suonionkatu-Helsingintie-Merenlahdentie Reitti kaupunkiin tultaessa Merenlahdentie-Helsingintie-Suonionkatu Valtakatu-Koulukatu-Oikokatu-Lappeenkatu-Kauppakatu-Ratakatu/Matkakeskus Koulp = Ajetaan koulupäivinä Y= Ajetaan Koulukadulta Puhakankadun / Lavolankadun kautta YY= Ajetaan keskustaan tultaessa Koulukadulta Armilan sairaalan kautta Matkakeskukseen 23

24 24

25 Linjat2ja3 KESKUSTA(Koulukatu) - KIVISALMI T P 45P P MA - PE LA SU LINJAN NUMERO 2 2 Kaikki vuorot liikennöivät Honkasaarenkadulle T = Taipalsaaren vuoro, ei poikkea Honkasaarenkadulla P = Perjantaisin 25

26 Linjat2ja3 KIVISALMI - KESKUSTA(Koulukatu) T T P P 01 MA - PE LA SU LINJAN NUMERO 2 2 T = Taipalsaaren vuoro, ei poikkea Honkasaarenkadulla P = Perjantaisin 26

27 27

28 Linja4 KARHUVUORI - KESKUSTA - MÄNTYLÄ Z Z P P 55Z 00 25ZP MA - PE LA SU Reitti: Karhuvuorenkatu-Hiessillankatu-Myllymäenkatu- Viipurintie-Kauppakatu-Lappeenkatu-Oikokatu- Koulukatu P = Perjantaisin Z = Keskustaan Matkakeskuksesta tuleville lähin pysäkki Kauppakadulla Vanhan hautausmaan kohdalla. 28

29 Linja4 KESKUSTA - MÄNTYLÄ MA - PE LA SU P P Reitti: Koulukatu-Valtakatu-Suonionkatu-Puhakankatu- Lavolankatu-Lentokentäntie- Pilotinkatu - Koppelontie-Mattilantie-Kurjentie-Mäntyläntie P = Perjantaisin 29

30 Linja4 MÄNTYLÄ - KESKUSTA - KARHUVUORI P P MA -PE LA SU Reitti: Mäntyläntie-Kurjentie-Koppelontie-Pilotinkatu Lentokentäntie-Lavolankatu-Puhakankatu- Suonionkatu-Valtakatu-Koulukatu P = Perjantaisin Matkakeskuksesta tuleville lähin pysäkki Kauppakadulla Vanhan hautausmaan kohdalla. 30

31 Linja4 KESKUSTA - KARHUVUORI P P MA - PE LA SU Reitti: Koulukatu-Oikokatu-Lappeenkatu-Mutkakatu- Kauppakatu-Viipurintie-Ajurinkatu- Eteläkatu-Karhuvuorenkatu/Karhuvuori P = Perjantaisin 31

32 32

33 Linja5 YLIOPISTO - KESKUSTA - MATKAKESKUS MA - PE LA SU Reitti: Yliopisto / Skinnarilankatu-Helsingintie- Suonionkatu-Valtakatu-Koulukatu - Valtakatu - Lepolankatu - Ratakatu / Matkakeskus 33

34 Linja5 KESKUSTA - MATKAKESKUS MA - PE LA SU Reitti: Koulukatu-Valtakatu-Lepolankatu-Ratakatu/Matkakeskus 34

35 Linja5 MATKAKESKUS - KESKUSTA - YLIOPISTO MA - PE LA SU Reitti: Matkakeskus/Ratakatu-Lepolankatu-Valtakatu-Koulukatu 35

36 Linja5 KESKUSTA - YLIOPISTO MA - PE LA SU Reitti: Koulukatu-Valtakatu-Suonionkatu-Helsingintie Skinnarilankatu/Yliopisto 36

37 37

38 Linjat 1,3,5 KESKUSTA (Koulukatu) - YLIOPISTO MA - PE LA SU LINJAN NUMERO P P P = Perjantaisin M = vuoro lopettaa Matkakeskukseen Linja 3 reitti ajetaan Matkakeskuksen kautta Yliopistolle 38

39 Linjat 1,3,5 YLIOPISTO - KESKUSTA (Koulukatu) P MA - PE LA SU LINJAN NUMERO P = Perjantaisin Linja 3 reitti ajetaan Matkakeskusken kautta Koulukadulle 39

40 Linja7 MUSTOLA - HOVINPELTO - KESKUSTA MA - PE LA SU Reitti: Pitkäkatu-Itäinen kanavatie-muukontie-läntinen kanavatie-pienpällinkatu-isopällinkatu-hovinkatu- Hakalinkatu-Karjalantie-Asemakatu-Hallituskatu- Hyötiöntie-Yhteistyönkatu-Lauritsalantie- Standertsköldinkatu-Kaukaankatu-Imatrantie- Koulukatu-Urheilukatu-Oikokatu-Koulukatu P = Perjantaisin 40

41 Linja7 HOVINPELTO - KESKUSTA Ajat ovat arvioituja ohitusaikoja Reitti: MA - PE LA SU Pitkäkatu-Itäinen kanavatie-muukontie-läntinen kanavatie-pienpällinkatu-isopällinkatu-hovinkatu- Hakalinkatu-Karjalantie-Asemakatu-Hallituskatu- Hyötiöntie-Yhteistyönkatu-Lauritsalantie- Standertsköldinkatu-Kaukaankatu-Imatrantie- Koulukatu-Urheilukatu-Oikokatu-Koulukatu P = Perjantaisin 41

42 Linja7 KESKUSTA - HOVINPELTO - MUSTOLA MA - PE LA SU Reitti: Koulukatu-Oikokatu-Urheilukatu-Koulukatu Imatrantie-Kaukaankatu-Standertsköldinkatu- Lauritsalantie-Yhteistyönkatu-Hyötiöntie- Hallituskatu-Asemakatu-Karjalantie-Hakalinkatu Hovinkatu-Isopällinkatu-Pienpällinkatu-Läntinen kanavatie-muukonite-itäinen kavavatie-pitkäkatu P = Perjantaisin 42

43 43

44 Linja9 KARINIEMI - PIKISAARI - KESKUSTA - MATKAKESKUS Reitti: Reitti: KARINIEMI MA-PE Z Reitti: Kariniemi/Maininkik.-Kivisalmenk.-Voisalmentie- Tyysterniementie-Taipalsaarentie- Satamatie-Pikisaarenkatu/Pikisaari-Pikisaarenkatu- Satamatie-Taipalsaarentie-Snellmanink.-Koulukatu Z= ajetaan vain keskustaan MATKAKESKUS MA-PE LA LA KARINIEMI-KESKUSTA MATKAKESKUS MA-PE KESKUSTA Koulukatu-Liikenneympyrä-Lappeenkatu-Helsingintie- Suonionkatu-Puhakankatu/Marketit -Lavolankatu- Ratakatu/Matkakeskus-Vanha Viipurintie-Harapaisentie- Hietalank.-Lepolank.-Armilankatu/Armilan sairaala- Lappeenkatu-Liikenneympyrä-Koulukatu-Snellmaninkatu-Koulukatu Koulukatu-Snellmaninkatu- Taipalsaarentie- Pallon kiertoliittymä-satamatie-pikisaarenkatu/pikisaari- Pikisaarenkatu-Satamatie-Taipalsaarentie-Tyysterniementie- Voisalmentie-Kivisalmenkatu-Maininkikatu/Kariniemi 44 LA KESKUSTA-PIKISAARI- KESKUSTA-KESÄMÄKI- MATKAKESKUS-ALAKYLÄ- MA-PE LA

45 45

46 Linjat 3,5,9 KESKUSTA (Koulukatu) - MATKAKESKUS MA - PE LINJAN NUMERO LA SU Linja 9 reitti : Koulukatu-Oikokatu-Liikenneympyrä-Lappeenkatu-Helsingintie- Suonionkatu-Puhakankatu-Lavolankatu-Ratakatu / Matkakeskus Linja 5 reitti : Koulukatu-Oikokatu-Liikenneympyrä-Valtakatu-Lepolankatu- Ratakatu / Matkakeskus Linja 3 reitti : Koulukatu-Oikokatu-Liikenneympyrä-Lappeenkatu-Armilankatu- Lepolankatu-Ratakatu / Matkakeskus 46

47 Linjat 3,5,9 MATKAKESKUS - KESKUSTA (Koulukatu) Linja MA - PE LINJAN NUMERO Linja 9 reitti : Matkakeskus/Ratakatu-Viipurintie-Harapaisentie-Hietalankatu- LA Lepolankatu-Armilankatu/Armilan sairaala-lappeenkatu- Liikenneympyrä-Oikokatu-Koulukatu Linja 5 reitti : Matkakeskus/Ratakatu-Lepolankatu-Valtakatu-Oikokatu-Koulukatu Linja 3 reitti : Matkakeskus / Ratakatu-Lepolankatu-Armilankatu- Lappeenkatu -Liikenneympyrä-Oikokatu-Koulukatu SU 47

48 Linja 10 RUOHOLAMPI - KESKUSTA / KOULUKATU - KESKUSSAIRAALA KESKUSTA / KOULUKATU - RUOHOLAMPI MA - PE RUOHOLAMPI - KESKUSTA MA - PE Reitti: Koulukatu-Valtakatu-Suonionkatu-Helsingintie-Skinnarilankatu-- Sammonlahdenkatu-Merenlahdentie-Munterontie-Ruoholammenkatu/ Lappeen koulu-tilsalankatusalpausselänkatu-lavolantie- Merenlahdentie-Helsingintie-Suonionkatu-Valtakatu-Koulukatu KESKUSTA / KOULUKATU - KESKUSSAIRAALA MA - PE KESKUSSAIRAALA- KOULUKATU MA-PE Reitti: Koulukatu-Oikokatu-Liikenneympyrä-Urheilukatu-Imatrantie /KeskussairaalaKaukaankatu-Valtakatu-Liikenneympyrä- Oikokatu-Koulukatu KESKUSTA/KOULUKATU - RUOHOLAMPI/LAPPEEN KOULU - RUTOLA - TURKKILA 7:40 14:00 MA - PE Koulupäivinä Koulukatu 8:40 15:00 14:10 Uus-Lavola 14:45 7:55 14:15 Ruoholampi/Lappeen koulu 8:30 I Tilsalankatu I Rutola 14:40 8:10 14:30 Turkkila 8:10 14:30 48

49 49

50 Palvelulinjat keskustaajamassa Palvelulinjaa ajetaan matalalattiaisella pikkubussilla, jossa on vähintään 11 istumapaikkaa sekä tilaa pyörätuolille. Palvelulinja kiertää asuntoalueilla ja noutaa tarvittaessa kotipihalta, jos asut palvelureitin varrella. Pysäytä palvelubussi reitin varrella kättä heilauttamalla tai tilaa kyyti ennakkoon, kyytitilaukset puh LINJA P1 KIISKINMÄKI KESKUSTA Maanantaisin Meno Paluu Kiiskinmäki / Muukontie Itäinen Kanavatie T T Mustolankatu T T Pitkäkatu T T Kanavansuu T T Läntinen kanavatie Hovinkatu Hakalinkatu Kartanontie Asemakatu Kauppakeskus / Lauritsala 9.25 Karjalantie Väinämöisenkatu Joukahaisenkatu Onninkatu Kisakatu Keskussairaala T T Lepolankatu Armilan sairaala T T Armilankatu Lappeenkatu Oikokatu Koulukatu Snellmaninkatu Oksasenkatu (tori) IsoApu, Kauppakatu 63 Vanha Viipurintie Myllymäki, marketit Torstaisin Meno Paluu Kiiskinmäki / Muukontie Itäinen Kanavatie T T Mustolankatu T T Pitkäkatu T T Kanavansuu T T Läntinen kanavatie Hovinkatu Hakalinkatu Kartanontie Asemakatu Kauppakeskus / Lauritsala 9.25 Karjalantie Väinämöisenkatu Joukahaisenkatu Onninkatu Kisakatu Keskussairaala T T Lepolankatu Armilan sairaala T T Armilankatu Lappeenkatu Oikokatu Koulukatu Snellmaninkatu Oksasenkatu (tori) IsoApu, Kauppakatu 63 Snellmaninkatu Puhakankatu, marketit T = tarvittaessa 50

51 PALVELULINJA P1 KIISKINMÄKI KESKUSTA Keskussairaala Kauppatori Iso Apu TORSTAI PUHAKANKATU Marketit MAANANTAI MYLLYMÄKI Marketit Armilan terveysasema LAURITSALA Kauppakeskus KANAVANSUU HOVINPELTO KIISKINMÄKI MUSTOLA Pitkäkatu 51

52 LINJA P2 SKINNARILA KESKUSTA Tiistaisin Meno Puhakankatu, marketit Lavolankatu Marssitie Kuusimäenkatu Kornetinkatu Wäinönkatu Huhtiniemenkatu Honkakatu Katajakatu Tuomikatu Hensingintie Salpausselänkatu Lavolantie Merenlahdentie Sammonlahdentie Sammonkoti Orioninkatu Jousimiehenkatu Jupiterinkatu Linnunrata Skinnarilankatu Sammonlahden terveysasema Puolakatu Katajakatu Huhtiniemenkatu Wäinönkatu Kuusimäenkatu Marssitie Lavolankatu Puhakankatu, marketit Oksasenkatu (tori) IsoApu, Kauppakatu 63 Lappeenkatu Armilankatu Armilansairaala Keskussairaala Koulukatu Puhakankatu, marketit T = tarvittaessa Tiistaisin Paluu Puhakankatu, marketit IsoApu, Kauppakatu 63 Oksasenkatu (tori) Lappeenkatu Armilankatu Armilansairaala Keskussairaala Koulukatu Valtakatu Kuusimäenkatu Wäinönkatu Huhtiniemenkatu T Katajakatu Puolakatu Sammonlahden terveysasema Skinnarilankatu Linnunrata Jupiterinkatu Jousimiehenkatu Orioninkatu Sammonkoti Sammonlahdentie Merenlahdentie Lavolantie Salpausselänkatu Helsingintie Tuomikatu Katajakatu Honkakatu Huhtiniemenkatu Wäinönkatu Kornetinkatu Kuusimäenkatu Marssitie Valtakatu Koulukatu Perjantaisin Meno Paluu Myllymäki, marketit Vanha Viipurintie IsoApu, Kauppakatu 63 Helsingintie (paluu Valtakatua) Marssitie Kuusimäenkatu Kornetinkatu Wäinönkatu Huhtiniemenkatu Honkakatu Katajakatu Tuomikatu Helsingintie Salpausselänkatu Lavolantie Merenlahdentie Sammonlahdentie Sammonkoti Orioninkatu Jousimiehenkatu Jupiterinkatu Linnunrata Skinnarilankatu Sammonlahden terveysasema Puolakatu Katajakatu Huhtiniemenkatu Wäinönkatu Kuusimäenkatu Marssitie Helsingintie Oksasenkatu (tori) IsoApu, Kauppakatu 63 Lappeenkatu Keskussairaala T T Armilan sairaala Lepolankatu Ratakatu Vanha Viipurintie Myllymäki, marketit

53 SKINNARILA Sammonkoti UUS-LAVOLA PALVELULINJA P2 KESKUSTA SKINNARILA KESKUSTA Sammonlahden terveysasema LENTOKENTTÄ Kauppatori Iso Apu TIISTAI PUHAKANKATU Marketit Keskussairaala Armilan terveysasema PERJANTAI MYLLYMÄKI Marketit 53

54 LINJA P3 KIVISALMI KESKUSTA Tiistaisin Meno Paluu Saarenkatu Piiluvankatu Kivistönkatu Voisalmentie Sammaltie Saratie 9.05 Niittyvillantie Voisalmentie Mäkitervakontie Kivisalmenkatu Maininkikatu T T Kariniementie T T Kivisalmenkatu Tyysterniementie Happotie T T Tyysterniementie Taipalsaarentie Snellmaninkatu Koulukatu Keskussairaala Armilan terveyskeskus Armilankatu Lappeenkatu IsoApu, Kauppakatu 63 Oksasenkatu (tori) Snellmaninkatu Puhakankatu, marketit Perjantaisin Meno Paluu Saarenkatu Piiluvankatu Kivistönkatu Voisalmentie Sammaltie Saratie 9.05 Niittyvillantie Voisalmentie Mäkitervakontie Kivisalmenkatu Maininkikatu T T Kariniementie T T Kivisalmenkatu Tyysterniementie Happotie T T Tyysterniementie Taipalsaarentie Koulukatu Keskussairaala T Lepolankatu Armilan terveyskeskus Armilankatu Lappeenkatu IsoApu, Kauppakatu 63 Oksasenkatu (tori) Vanha Viipurintie Myllymäki, marketit T = tarvittaessa 54

55 KIVISALMI PALVELULINJA P3 KIVISALMI KESKUSTA Saratie Keskussairaala Kauppatori Iso Apu Armilan terveysasema TIISTAI PUHAKANKATU Marketit PERJANTAI MYLLYMÄKI Marketit 55

56 LINJA P4 MÄNTYLÄ KESKUSTA Maanantaisin Meno Paluu Myllymäki, marketit Myllymäenkatu Vaalimaantie Rinnetie Kalkkitie Tunnelikatu Perhosentie Mehiläisentie Mäntyläntie Mattilantie Vaalimaantie Myllymäenkatu Myllymäki, marketit Vanha Viipurintie IsoApu, Kauppakatu Oksasenkatu (tori) Lappeenkatu Lehmuskoti Armilan sairaala Keskussairaala T = tarvittaessa Torstaisin Meno Paluu Puhakankatu, marketit Lentoasema Koppelontie Vaalimaantie Rinnetie Kalkkitie Tunnelikatu Perhosenkatu Mehiläisentie Mäntyläntie Kurjentie Mattilantie Koppelontie Lentokentäntie Puhakankatu, marketit Snellmaninkatu IsoApu, Kauppakatu Oksasenkatu (tori) Snellmaninkatu Koulukatu Lehmuskoti Armilan sairaala Keskussairaala

57 PALVELULINJA P4 MÄNTYLÄ KESKUSTA Keskussairaala Kauppatori Iso Apu Armilan terveysasema LENTOKENTTÄ TORSTAI PUHAKANKATU Marketit MAANANTAI MYLLYMÄKI Marketit RINNETIE 57

58 Bussilla rientoihin! Tapahtumat 2016 TAMMIKUU Lappeenrannan valtakunnalliset laulukilpailut, Lappeenranta-sali (Kaupungintalo) Wolkoffin Joulu, Wolkoffin talomuseo 8.1. MUSEOPERJANTAI Vapaa pääsy Etelä-Karjalan museoon ja Lappeenrannan taidemuseoon Käsikirjoittajan kierros: Anna Kortelaisen opastus Avojaloin 10 elämää Karjalan Kannaksella -näyttelyyn NÄYTTELY Avojaloin 10 elämää Karjalan Kannaksella, Etelä-Karjalan museo ja Lappeenrannan taidemuseo NÄYTELMÄ Kolmen pennin ooppera, kaupunginteatteri NÄYTTELY Come to Finland Off the beaten track, Etelä-Karjalan museo HELMIKUU 5.2. MUSEOPERJANTAI Vapaa pääsy Etelä- Karjalan museoon ja Lappeenrannan taidemuseoon Linnoituksen laskiainen/ lasten lauantai. Talvirieha yhteistyössä Lappeenrannan kuvataidekoulun kanssa. Lumilinnoja ja talvilauluja. Kehruuhuone NÄYTTELY Keräilyn vimma teoksia Vei Salmen taidekokoelmasta, Lappeenrannan taidemuseo NÄYTTELY Kotka Ohoy! teoksia Olavi Heinon taidekokoelmasta, Lappeenrannan taidemuseo Indoor culture event, Medis Mama Africa/ Nyiramugisha Mediatrice Lasten suuri Metkuillaan-lastenkuorokonsertti, Lappeenrannan urheilutalo 58

59 MUSEOKLUBI Etelä-Karjalan museolla tai Lappeenrannan taidemuseolla NÄYTELMÄ Mummo, kaupunginteatteri MAALISKUU 4.3. MUSEOPERJANTAI Vapaa pääsy Etelä-Karjalan museoon ja Lappeenrannan taidemuseoon. NÄYTELMÄ Paniikki, kaupunginteatteri Naisten päivän messut, Kehruuhuone LASTEN LAUANTAI Virvon varvon! Yhteistyössä Lappeenrannan seurakuntayhtymän kanssa. Kehruuhuone Kevät-Sakonat. Kevään intensiivikurssi kaikille kansanmusiikista kiinnostuneille, Kehruuhuone , , Wolkoffin pääsiäinen Wolkoffin talomuseossa Linnoituksen pääsiäinen Via Crucis Ristin tie Talvisodan päättymispäivä HUHTIKUU 1.4. MUSEOPERJANTAI Vapaa pääsy Etelä-Karjalan museoon ja Lappeenrannan taidemuseoon Vauvojen musiikki- ja maalaustyöpaja, Lappeenrannan taidemuseo 7.4. Kevätmarkkinat klo 7 18, Kauppatori 8.4. Kevätmarkkinat klo 7 17, Kauppatori NÄYTELMÄ Iso Paha Susi, kaupunginteatteri 8.4. LASTEN LAUANTAI Yhteistyössä museon kanssa Kehruuhuone 59

60 20.4. MUSEOKLUBI Etelä-Karjalan museolla tai Lappeenrannan taidemuseolla HUHTIKUUSSA Lappeenranta GP, satama Kansallinen veteraanipäivä NÄYTTELY Keisarillisia lahjoja Pavlovskin palatsimuseosta, Etelä-Karjalan museo Hanna Pakarinen, Kehruuhuone Kehruuhuone 1 v.! TOUKOKUU 1.5. Vappukonsertti, Pusupuiston lava 1.5. Vappubrunssi, Kehruuhuone 5.5. Heleästi Helekytellen. Helatorstain kantelekonsertti: Lappeenrannan nuoret kanteletaitajat Terhi Kolehmaisen ja Sari Kaasisen johdolla. Kehruuhuone 6.5. MUSEOPERJANTAI Vapaa pääsy Etelä-Karjalan museoon ja Lappeenrannan taidemuseoon Etelä-Saimaa puolimaraton, Kourulan monitoimihalli 8.5. Äitienpäiväkonsertti ja -lounas, Kehruuhuone Viipurin ystävyyspyöräily LASTEN LAUANTAI Lastenkonsertti, Lappeenrannan Musiikkiopiston muskarilaiset klo 10 ja 11.30, Kehruuhuone Fashion by Day keväistä karnevaalia keskellä kaupunkia Museoiden yö TOUKOKUUSSA Lappeenranta Viipuri -pyöräily, Suomi-Venäjä -seura Kaatuneitten muistopäivä Viisumivapaat risteilyt Viipuriin ja Pietariin, M/S Carelia 60

61 K LMEN PENNIN BERTOLT BRECHT & KURT WEILL RIEHAKAS LAULUNÄYTELMÄ SUURELLA NÄYTTÄMÖLLÄ Uuden teatterin löydät Kauppakeskus IsoKristiinasta! Kaivokatu 5, Lappeenranta Esitysoikeuksia valvoo Näytelmäkulma Bussilla teatteriin! Tule ja koe uusi teatteri! Paikallisliikenteen linjoilla 3, 4 ja 9 pääset lähimmäs teatteria, Lappeenkadulle Technopoliksen kohdalle. 61

62 Hei, muistathan! Aikuisen mukana kulkevat alle 7-vuotiaat matkustavat maksutta Etu on voimassa kaikilla paikallisliikenteen numerolinjoilla. 62

63 Poikkeusliikennöinti ja vinkkejä matkustajille Koulujen loma-ajat Hiihtoloma Koulut päättyvät Poikkeuspäivät liikennöinnissä Pitkäperjantaina pe ajetaan sunnuntailiikenne Pääsiäispäivänä su ajetaan sunnuntailiikenne 2. pääsiäispäivänä ma ajetaan sunnuntailiikenne Vappupäivänä su ajetaan sunnuntailiikenne Helatorstaina to ajetaan sunnuntailiikenne Muutama vinkki paikallisliikennematkustajalle Huomioithan, että linjojen 3 ja 5 ajoajat keskustan ja yliopiston välillä ovat lähes samat. Linjalla 3 on selvästi enemmän tilaa matkustaa. Paikallisliikenteen maksuton vaihto kattaa kerta- ja arvoliput ja vaihtaa voi millä tahansa paikallisliikennepysäkillä. Koko paikallisliikennealue kuuluu samaan taksavyöhykkeeseen. Vältä matkakortin lisälataamista bussissa aamuruuhkan aikana, jotta kaikki ehtisivät ajoissa perille. Löydät aikataulut kätevästi myös netistä: bussit.lappeenranta.fi Kysymykset ja palautteet, ota yhteyttä! Asiakaspalautteet epalvelu.lappeenranta.fi/efeedback/ Paikallisliikenteen löytötavarat Etelä-Karjalan löytötavaratoimisto, puh

64 Hinta 0,50 Lipunmyynti Asiakaspalvelukeskus Winkki Villimiehenkatu 1 ma pe klo 8 16, to klo 8 17 Kampuskauppa Aalef Skinnarilankatu 34 ma to klo 9 15, pe klo 9 14 Matkahuollon lipunmyynti Ratakatu 21, ma pe klo

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015 11.8.2015 3.1.2016 Aikataulut löydät kätevästi myös netistä: bussit.lappeenranta.fi Ihastu paikalliseen. Skannaa koodi ja katso video! Lappeenrannan

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut 13.8.2013-1.6.2014 Sisällysluettelo Paikallisliikenne 13.8.2013-1.6.2014 Sivu LINJA1 Yliopisto - Keskusta - Mustola/Kiiskinmäki 1-5 LINJAT 1,2 Kanavansuu -

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut 2.6. 11.8.2014 ê ê HINNAT UUDET HINNAT 1.5. ALKAEN ê LIIKUTTAVAT ê Ihastu paikalliseen. Lappeenrannan paikallisliikenteessä on uudet liikuttavat hinnat. Lappeenrannassa

Lisätiedot

Keskustaajamassa 34 Palvelulinjojen P1 ja P3 reittikartta 35. Juna-aikataulut Lappeenrannassa 38-39

Keskustaajamassa 34 Palvelulinjojen P1 ja P3 reittikartta 35. Juna-aikataulut Lappeenrannassa 38-39 Sisällysluettelo Sivu Paikallisliikenne 3.6-12.8.2013 LINJA 1 Yliopisto - Keskusta - Mustola/Kiiskinmäki 1-4 LINJA 2 Kivisalmi - Keskusta - Hovinpelto 5-7 LINJAT 1,2 Kanavansuu - Keskusta yhdistelmä 8

Lisätiedot

LAPPENRANNAN PAIKALLISLIIKENNEALUEEN PALVELULINJOJEN KEHITTÄMINEN

LAPPENRANNAN PAIKALLISLIIKENNEALUEEN PALVELULINJOJEN KEHITTÄMINEN LAPPENRANNAN PAIKALLISLIIKENNEALUEEN PALVELULINJOJEN KEHITTÄMINEN Projektipäällikkö Mika Piipponen mika.piipponen@ramboll.fi p. 0400 417 236 MILLAINEN ON PALI-AUTO Palvelulinjat ovat erityisesti ikäihmisille

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut Sisällysluettelo Paikallisliikenne 9.8.2018-2.6.2019 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut 13.8.2013-1.6.2014 Sivu LINJA1 Yliopisto - Keskusta - Kanavansuu - Kiiskinmäki 7-11 LINJA2 Kivisalmi -

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI KEVÄT 2018 VYÖHYKE A

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI KEVÄT 2018 VYÖHYKE A Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI KEVÄT 2018 VYÖHYKE A 8.1. 3.6.2018 Korvaa aikaisemman aikataulun 10.8.2017 3.6.2018 Ihastu paikalliseen. Meniköhän se bussi jo? Lappeenrannan bussit -älysovellus

Lisätiedot

VYÖHYKE A TALVI Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut

VYÖHYKE A TALVI Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut VYÖHYKE A TALVI 2019-2020 8.8.2019-31.5.2020 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut Ihastu paikalliseen. Lappeenrannan busseissa kaikki saavat kyytiä liikuttavan kätevästi ja edullisesti! Meniköhän

Lisätiedot

VYÖHYKE A TALVI Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut

VYÖHYKE A TALVI Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut VYÖHYKE A TALVI 2019-2020 8.8.2019-31.5.2020 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut Ihastu paikalliseen. Meniköhän se bussi jo? Lappeenrannan bussit -älysovellus kertoo reaaliaikaisesti, missä Lappeenrannan

Lisätiedot

VYÖHYKE A. Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2018

VYÖHYKE A. Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2018 VYÖHYKE A Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2018 4.6. 8.8.2018 Ihastu paikalliseen. Meniköhän se bussi jo? Lappeenrannan bussit -älysovellus kertoo reaaliaikaisesti, missä Lappeenrannan

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2015

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2015 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2015 1.6. 10.8.2015 Hei, tiesitkö? Aikuisen mukana kulkevat alle 7-vuotiaat lapset matkustavat nyt maksutta! Ihastu paikalliseen. Lappeenrannan paikallisbusseissa

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI VYÖHYKE A

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI VYÖHYKE A Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2017 2018 VYÖHYKE A 10.8.2017 3.6.2018 Ihastu paikalliseen. Meniköhän se bussi jo? Lappeenrannan bussit -älysovellus kertoo reaaliaikaisesti, missä Lappeenrannan

Lisätiedot

VYÖHYKE A. Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI

VYÖHYKE A. Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI VYÖHYKE A Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2018 2019 9.8.2018 2.6.2019 Ihastu paikalliseen. Meniköhän se bussi jo? Lappeenrannan bussit -älysovellus kertoo reaaliaikaisesti, missä Lappeenrannan

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut TALVI 2015 1.1. 31.5.2015 Ihastu paikalliseen. Lappeenrannan paikallisbusseissa kaikki saavat kyytiä liikuttavan kätevästi ja edullisesti! Paikallisbussissa

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN ALUEEN MAASEUTULIIKENTEEN WALTTI -KÄYTTÖÖNOTTO

LAPPEENRANNAN ALUEEN MAASEUTULIIKENTEEN WALTTI -KÄYTTÖÖNOTTO LAPPEENRANNAN ALUEEN MAASEUTULIIKENTEEN WALTTI -KÄYTTÖÖNOTTO WALTIN KÄYNNISTYSAIKATAULU Lappeenrannan paikallisliikenne 4.1.2016 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka ELYn Imatra-Joutseno-Lappeenranta

Lisätiedot

Tarjousten avauspöytäkirja

Tarjousten avauspöytäkirja arjousten avauspöytäkirja Diaaritunnus Hankintayksikkö LAPPEENRANNAN KAUPUNKI EKNINEN OIMI ILAKESKUS Hankinta A 2612013 ULKOALUEIDEN HOIO 1.11.2013-31.10.2015 + MAHDOLLINEN OPIO 1 + 1 VUOA Kyseessä on

Lisätiedot

WALTTI LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄUUDISTUS MIKÄ MUUTTUU KOTKAN SEUDULLA?

WALTTI LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄUUDISTUS MIKÄ MUUTTUU KOTKAN SEUDULLA? WALTTI LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄUUDISTUS MIKÄ MUUTTUU KOTKAN SEUDULLA? www.kotka.fi/joukkoliikenne SUURIMMAT MUUTOKSET ASIAKKAILLE Samat tuotteet ja taksajärjestelmä käytössä koko seudulla (Hamina-Kotka-Pyhtää)

Lisätiedot

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT 6.6. - 15.8.2016

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT 6.6. - 15.8.2016 Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT 6.6. - 15.8.2016 www.lappeenranta.fi/joukkoliikenne Sisällysluettelo 6.6. - 15.8.2016 Kaukoliikenne Sivu Keskustasta länteen / Aikatauluyhdistelmä 2 Lännestä keskustaan

Lisätiedot

IMATRAN PAIKALLISLIIKENNE 1.7. - 15.8.2016

IMATRAN PAIKALLISLIIKENNE 1.7. - 15.8.2016 IMATRAN PAIKALLISLIIKENNE 1.7. - 15.8.2016 1 Reitti: Koskikatu - Joutsenonkatu - Lempeenlietteentie - Karhunkalliontie - Karhunkatu - Joutsenonkatu - Paperharjuntie - Pienmustalammentie - Saimaantie -

Lisätiedot

Keskusta / länsialueen aikatauluyhdistelmäajat ovat ELY:n liikennöimiä vuoroja, joista ELY tiedottaa erikseen. Liikennöijäkoodit 2

Keskusta / länsialueen aikatauluyhdistelmäajat ovat ELY:n liikennöimiä vuoroja, joista ELY tiedottaa erikseen. Liikennöijäkoodit 2 Sisällysluettelo Sivu Kaukoliikenne Keskusta / länsialueen aikatauluyhdistelmäajat ovat ELY:n liikennöimiä vuoroja, joista ELY tiedottaa erikseen. Liikennöijäkoodit 2 Lähiliikenne Lappeenranta - Hanhijärvi

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2016

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2016 Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut KESÄ 2016 6.6. 15.8.2016 Ihastu paikalliseen. Meniköhän se bussi jo? Uusi Lappeenrannan bussit -älysovellus kertoo reaaliaikaisesti, missä Lappeenrannan paikallisliikenteen

Lisätiedot

KUOPION LIIKENNE VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE 3.6.2013 1.6.2014

KUOPION LIIKENNE VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE 3.6.2013 1.6.2014 KUOPION LIIKENNE VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE 3.6.2013 1.6.2014.. EDULLISET NÄYTTÖ- JA MATKAKORTIT VARKAUS-KORTTI Kelpaa Varkauden kaupungin alueella. Voimassa 30 päivää ensimmäisestä käytöstä. Rajaton

Lisätiedot

MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULUT 1.6.2016-30.9.2016. Lataa aikataulut mukaasi tästä!

MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULUT 1.6.2016-30.9.2016. Lataa aikataulut mukaasi tästä! MIKKELIN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULUT 1.6. -.9. Lataa aikataulut mukaasi tästä! Mestarintie 3 780 Varkaus puh. 41 90 fax 0 741 91 email: soisalonliikenne@soisalonliikenne.com www.soisalonliikenne.com Sisällysluettelo

Lisätiedot

WWW.KUOPIONALUE.FI 1

WWW.KUOPIONALUE.FI 1 WWW.KUOPIONALUE.FI 1 SISÄLLYSLUETTELO LINJAT JA AIKATAULUT Poikkeuspäivien liikenne 4 Merkkien selitykset Kuopion kaupunkiliikenne 6-61 Yhdistelmäaikataulut, Neulamäki 18-19 Yhdistelmäaikataulut, Kelloniemi

Lisätiedot

RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE. www.ventoniemi.fi. Talvi 12.8.2013 1.6.2014 Kesä 2.6. 10.8.2014. PALVELULINJOJEN aikataulut ja kartat Sivut 22-31

RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE. www.ventoniemi.fi. Talvi 12.8.2013 1.6.2014 Kesä 2.6. 10.8.2014. PALVELULINJOJEN aikataulut ja kartat Sivut 22-31 RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE Talvi 12.8.2013 1.6.2014 Kesä 2.6. 10.8.2014 www.ventoniemi.fi PALVELULINJOJEN aikataulut ja kartat Sivut 22-31 1 Merkkien selitykset M-P Maanantaista perjantaihin L Lauantaisin

Lisätiedot

VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2015-4.6.2016. Lataa aikataulu mukaasi tästä!

VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2015-4.6.2016. Lataa aikataulu mukaasi tästä! VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE.8. - 4.6.16 Lataa aikataulu mukaasi tästä! Mestarintie 3 780 Varkaus puh. 41 90 fax 0 741 91 email: soisalonliikenne@soisalonliikenne.com www.soisalonliikenne.com EDULLISET

Lisätiedot

KESÄAIKATAULUT 1.6.2015 12.8.2015 WWW.KUOPIONALUE.FI

KESÄAIKATAULUT 1.6.2015 12.8.2015 WWW.KUOPIONALUE.FI KESÄAIKATAULUT 1.6.201 12.8.201 WWW.KUOPIONALUE.FI 1 SISÄLLYSLUETTELO LIPUT Walttiin siirtyminen...2 Kertaliput...3 Korteille ladattavat liput...4- Maksuvyöhykkeet...6-7 Tietoa matkustamisesta...8-9 LINJAT

Lisätiedot

Seutulippu Seutulippu on käytössä Lappeenrannassa ja pääosassa Etelä-Karjalaa.

Seutulippu Seutulippu on käytössä Lappeenrannassa ja pääosassa Etelä-Karjalaa. MATKALIPUT JOUKKOLIIKENTEESSÄ Kaupunkikortti Kaupunkikortin kelpoisuusaika on 30 vuorokautta ostopäivästä lukien. Kelpoisuusaikana voi rajoituksetta matkustaa kaikissa linja-autoissa ja linjatakseissa

Lisätiedot

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT 5.6. - 9.8.2017 www.lappeenranta.fi/joukkoliikenne Sisällysluettelo 5.6. - 9.8.2017 Sivu Lipputuotteet ja hinnat 1-3 Kaukoliikenne Keskustasta länteen / Aikatauluyhdistelmä

Lisätiedot

Aikataulut 6.6. 11.8.2016

Aikataulut 6.6. 11.8.2016 PAIKALLISLIIKENNE Aikataulut 6.6. 11.8.2016 SAVONLINNA SAVONLINNAN PAIKALLISLIIKENNE TAKSA Savonlinnan paikallisliikennealueella on voimassa tasataksajärjestelmä. Aikuisen kertamaksu on 3,30 e matkan pituudesta

Lisätiedot

RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE 13.8.2012 2.6.2013

RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE 13.8.2012 2.6.2013 RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE 13.8.2012 2.6.2013 Riihimäen kaupunki Katu- ja puistoyksikkö Eteläinen Asemakatu 2 11130 Riihimäki puh. (019) 758 4000 SISÄLLYSLUETTELO MATKUSTAJALLE 3 KAUPUNKILIPPU 3 KOULULAISTEN

Lisätiedot

MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN

MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN 8.1.2018 Linja 1 Tähän linjaan ei tule muutoksia. Linja 2 Linjalla 2 on ollut ongelmia pysyä aikataulussa. Talviaikataulukauden alkaessa 10.8.

Lisätiedot

Lappeenrannan lähiliikenne

Lappeenrannan lähiliikenne Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT 4.6. - 8.8.2018 Sisällysluettelo 4.6. - 8.8.2018 Sivu Lipputuotteet ja hinnat 1-3 Kaukoliikenne Keskustasta länteen / Aikatauluyhdistelmä 4 Lännestä keskustaan / Aikatauluyhdistelmä

Lisätiedot

KOUVOLAN JOUKKOLIIKENTEEN OSTOSOPIMUS ALKAEN YLEISINFO KAUPUNGISTA JA LIIKENTEESTÄ

KOUVOLAN JOUKKOLIIKENTEEN OSTOSOPIMUS ALKAEN YLEISINFO KAUPUNGISTA JA LIIKENTEESTÄ KOUVOLAN JOUKKOLIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 4.6.2018 ALKAEN YLEISINFO KAUPUNGISTA JA LIIKENTEESTÄ SISÄLTÖ 1. Kouvolan kaupunki 1 2. Kouvolan joukkoliikenne 1 2.1 Matkustajavirta 1 2.2 Reittikartat 1 2.3 Lipputuotteet

Lisätiedot

Kylmäsen Liikenteen KESÄ 2007 AIKATAULU OULUN LÄHILIIKENNELINJA 3.6.2007 7.8.2007 70 KYLMÄSEN LIIKENNE OY

Kylmäsen Liikenteen KESÄ 2007 AIKATAULU OULUN LÄHILIIKENNELINJA 3.6.2007 7.8.2007 70 KYLMÄSEN LIIKENNE OY Kylmäsen Liikenteen KESÄ 2007 AIKATAULU OULUN LÄHILIIKENNELINJA 3.6.2007 7.8.2007 70 0,50 euroa KYLMÄSEN LIIKENNE OY Muhostie 26 91800 TYRNÄVÄ Puhelin (08) 545 1325 Faksi (08) 545 1141 www.kylmasenliikenne.fi

Lisätiedot

Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liite 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus KASELY/349/2014, 1.4.2014 Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa

Lisätiedot

Aikataulut. Tervetuloa kyytiin! Pieksämäen paikallisliikenne alkaen. Pieksämäen kaupunki Pohjois-Savon ELY-keskus

Aikataulut. Tervetuloa kyytiin! Pieksämäen paikallisliikenne alkaen. Pieksämäen kaupunki Pohjois-Savon ELY-keskus Aikataulut 4.6.2018 alkaen Pieksämäen paikallisliikenne Lataa aikataulut mukaasi tästä! Tervetuloa kyytiin! Pieksämäen kaupunki Pohjois-Savon ELY-keskus Sisällysluettelo Tilausajot Pieksämäellä, Mikkelissä

Lisätiedot

VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULU

VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULU VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE AIKATAULU 6.6. - 3.6.17 Lataa aikataulu mukaasi tästä! Mestarintie 3 780 Varkaus puh. 41 90 fax 0 741 91 email: soisalonliikenne@soisalonliikenne.com www.soisalonliikenne.com

Lisätiedot

UUSI LIPPU- JA TARIFFIJÄRJESTELMÄ WALTTI 2015

UUSI LIPPU- JA TARIFFIJÄRJESTELMÄ WALTTI 2015 LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENNEALUE UUSI LIPPU- JA TARIFFIJÄRJESTELMÄ WALTTI 2015 Ramboll Finland Oy Projektipäällikkö Mika Piipponen Kotkantie 6, 48200 KOTKA Puh. 0400 417 236 mika.piipponen@ramboll.fi

Lisätiedot

Savobus tuo paikallisliikenteen kännykkääsi

Savobus tuo paikallisliikenteen kännykkääsi Voimassa 4.6.2018 2.6.2019 Savobus tuo paikallisliikenteen kännykkääsi Löydä bussit ja pysäkit helposti! Iisalmi otti käyttöön kesällä 2017 paikallisliikenteen paikannuspalvelun, joka näyttää linjojen

Lisätiedot

Riihimäen palvelulinja

Riihimäen palvelulinja Riihimäen palvelulinja 1.1.2018-3.6.2018 www.riihimaki.fi/joukkoliikenne Palvelulinja on kaikille avoin bussilinja vie tai hakee pyydettäessä muualtakin kuin reitin varrelta, esimerkiksi kotipihasta (silloin,

Lisätiedot

PAIKALLISLIIKENTEEN VUOSIRAPORTTI 2013

PAIKALLISLIIKENTEEN VUOSIRAPORTTI 2013 Vastaanottaja Lappeenrannan kaupunki Kadut ja ympäristö Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä Huhtikuu 2014 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN PAIKALLISLIIKENTEEN VUOSIRAPORTTI 2013 PAIKALLISLIIKENTEEN VUOSIRAPORTTI

Lisätiedot

Voimassa

Voimassa Voimassa 3.6.2019 31.5.2020 Savobus tuo paikallisliikenteen kännykkääsi Löydä bussit ja pysäkit helposti! Iisalmi otti käyttöön kesällä 2017 paikallisliikenteen paikannuspalvelun, joka näyttää linjojen

Lisätiedot

AIKATAULUYHDISTELMÄ LAHDEN SEUDUN LIIKENNE ORIMATTILA - HENNA LAHTI - HENNA - HELSINKI

AIKATAULUYHDISTELMÄ LAHDEN SEUDUN LIIKENNE ORIMATTILA - HENNA LAHTI - HENNA - HELSINKI AIKATAULUYHDISTELMÄ LAHDEN SEUDUN LIIKENNE 10.12.2017-3.6.2018 ORIMATTILA - HENNA LAHTI - HENNA - HELSINKI 10.12.2017-24.3.2018 REITTIKARTTA Hennan asema E75 Helsingintie Orimattila Orionaukio BUSSILIPUT

Lisätiedot

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liite 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus KASELY/434/2015, 20.3.2015 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. A Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän

Lisätiedot

13.8.2012-12.8.2013. Vuoroja ei ajeta 1.-28.7.2013! Linja AIKATAULUT Sivu Kartta sivu. Terveyskeskus-Urheilupuisto- Hirsimäki-Kulmala-Rautatieasema

13.8.2012-12.8.2013. Vuoroja ei ajeta 1.-28.7.2013! Linja AIKATAULUT Sivu Kartta sivu. Terveyskeskus-Urheilupuisto- Hirsimäki-Kulmala-Rautatieasema Riihimäen PALVELULINJA 13.8.2012-12.8.2013 Vuoroja ei ajeta 1.-28.7.2013! Linja AIKATAULUT Sivu Kartta sivu 9 POHJANKORVESTA Pohjankorpi-Kumpula-Peltosaari- Keskusta-Lasitehdas- Eteläinen koulu-rautatieasema

Lisätiedot

Lappeenrannan lähiliikenne

Lappeenrannan lähiliikenne Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT 3.6. - 7.8.2019 Sisällysluettelo 3.6. - 7.8.2019 Sivu Lipputuotteet ja hinnat 1-3 Kaukoliikenne Keskustasta länteen / Aikatauluyhdistelmä 4 Lännestä keskustaan / Aikatauluyhdistelmä

Lisätiedot

PERUSSELVITYKSET 1:40 000 12.7.2013

PERUSSELVITYKSET 1:40 000 12.7.2013 KUNNALLISTEKNIIKKA Vesijohtoverkosto Jakelujohto, mitattu Vesihuollon toiminta-alue Lähteet: Lappeenrannan kaupunki ja Lappeenrannan Energia Oy 212-213 km,5 km 1 km 2 km 3 km LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KESKUSTAN

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin joukkoliikenteen palvelu- ja myyntiohje asiakaspalvelutyöhön ja kuljettajille

Lappeenrannan kaupungin joukkoliikenteen palvelu- ja myyntiohje asiakaspalvelutyöhön ja kuljettajille 1 Lappeenrannan kaupungin joukkoliikenteen palvelu- ja myyntiohje asiakaspalvelutyöhön ja kuljettajille Tämä palvelu- ja myyntiohje on tarkoitettu kuljettajille oppaaksi lippu- ja maksujärjestelmän (Waltti)

Lisätiedot

MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN

MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN MUUTOKSET LAPPEENRANNAN PAIKALLISLIIKENTEEN TALVIAIKATAULUIHIN 2017-2018 Viikonlopun yöliikenne, linja 12 Uusi viikonlopun yövuoro (pe-la ja la-su) olisi alla olevan kartan mukainen vihreän ja punaisen

Lisätiedot

IISALMEN PAIKALLISLIIKENNE 1 Peltosalmi-Keskusta-Lippuniemi Lippuniemi-Keskusta-Peltosalmi... 3 REITTIKARTTA... 4

IISALMEN PAIKALLISLIIKENNE 1 Peltosalmi-Keskusta-Lippuniemi Lippuniemi-Keskusta-Peltosalmi... 3 REITTIKARTTA... 4 SISÄLLYSLUETTELO VUORO SIVU IISALMEN PAIKALLISLIIKENNE 1 Peltosalmi-Keskusta-Lippuniemi... 2 1 Lippuniemi-Keskusta-Peltosalmi... 3 REITTIKARTTA... 4 2 Jordan-Makkaralahti-Keskusta-Kangaslampi... 6 2 Kangaslampi-Keskusta-Makkaralahti-Jordan...

Lisätiedot

Taksavyöhykkeiden määrittely ja lippujen hinnoittelu (Päivitetty 15.11.2013)

Taksavyöhykkeiden määrittely ja lippujen hinnoittelu (Päivitetty 15.11.2013) Tarjouspyynnön liite 6b 1 (9) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TARJOUSKILPAILU 2013/2 Taksavyöhykkeiden määrittely ja lippujen hinnoittelu (Päivitetty ) Tarjouspyynnön liite 6b 2 (9) Johdanto Tässä työssä

Lisätiedot

Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat

Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat Maiju Lintusaari 8.10.2015 Ympäristösi parhaat tekijät 1. Lähtökohdat 3 Nykytila, Tampereen kaupunkiseutu Kertaliput Vyöhyke

Lisätiedot

Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat 1.1.2013 alkaen

Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat 1.1.2013 alkaen AIKATAULU 1.1.2013- Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat 1.1.2013 alkaen Hämeenlinna Hattula Kertalippu aikuinen 3,30 lapsi (4-11v) 1,70 Vaihtolippu aikuinen 1 lapsi (4-11) 0,50 (vaihtolippu voimassa 45

Lisätiedot

WALTTI-LIPUT KÄYTTÖÖN MIKKELIN KAU- PUNKI- JA MAASEUTULIIKENTEESSÄ 6.6.2016 ALKAEN

WALTTI-LIPUT KÄYTTÖÖN MIKKELIN KAU- PUNKI- JA MAASEUTULIIKENTEESSÄ 6.6.2016 ALKAEN WALTTI-LIPUT KÄYTTÖÖN MIKKELIN KAU- PUNKI- JA MAASEUTULIIKENTEESSÄ 6.6.2016 ALKAEN WALTTI-LIPUT KÄYTTÖÖN MIKKELIN PAIKALLISLIIKEN- TEESSÄ JA MIKKELIN SEUDUN MAASEUTULIIKENTEESSÄ Mikkelin paikallisliikenteessä

Lisätiedot

Kotkan paikallisliikenteen BUSSIAIKATAULUT

Kotkan paikallisliikenteen BUSSIAIKATAULUT BUSSIAIKATAULUT Kotkan paikallisliikenteen 13.8.2018 - koulujen alkuun elokuussa 2019 Maksuvyöhykkeet Pohjakartta: peruskarttarasteri Maanmittauslaitos 5/2016 2 1 Hamina-Kotka-Pyhtää -alueen joukkoliikenteessä

Lisätiedot

KAARINAN PALVELULIIKENNE MUKAVA TURVALLINEN JOUSTAVA. 1.1.2011 alkaen. Kaarinan kaupunki Länsi-Suomen lääninhallitus Lounaislinjat Oy

KAARINAN PALVELULIIKENNE MUKAVA TURVALLINEN JOUSTAVA. 1.1.2011 alkaen. Kaarinan kaupunki Länsi-Suomen lääninhallitus Lounaislinjat Oy KAARINAN PALVELULIIKENNE 1.1.2011 alkaen MUKAVA TURVALLINEN JOUSTAVA Kaarinan kaupunki Länsi-Suomen lääninhallitus Lounaislinjat Oy TERVETULOA KAARINAN PALVELULIIKENTEEN TURVALLISIIN JA MUKAVIIN BUSSEIHIN

Lisätiedot

SAVONLINNAN PAIKALLISLIIKENNE

SAVONLINNAN PAIKALLISLIIKENNE SAVONLINNAN PAIKALLISLIIKENNE TAKSA Savonlinnan paikallisliikennealueella on voimassa tasataksajärjestelmä. Aikuisen kertamaksu on 3,30 e matkan pituudesta riippumatta, alle 12-vuotiaiden kertamaksu on

Lisätiedot

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT 8.8.2019-31.5.2020 www.lappeenranta.fi/joukkoliikenne Sisällysluettelo Sivu Lipputuotteet ja hinnat 1-3 Kaukoliikenne Keskustasta länteen / Aikatauluyhdistelmä 4 Lännestä

Lisätiedot

Jyväskylän palveluliikenne PALVELULIIKENNEOPAS

Jyväskylän palveluliikenne PALVELULIIKENNEOPAS Jyväskylän palveluliikenne PALVELULIIKENNEOPAS Linkki-VIP on joustavaa joukkoliikennettä Jyväskylän Linkki-VIP palveluliikenne on kaikille jyväskyläläisille tarjottavaa, avointa ja joustavaa joukkoliikennettä.

Lisätiedot

Joukkoliikenteen viestintä- ja markkinointisuunnitelma

Joukkoliikenteen viestintä- ja markkinointisuunnitelma Joukkoliikenteen viestintä- ja markkinointisuunnitelma Taustaa Lappeenrannan paikallisliikenteen järjestämisvastuu siirtyy 1.5.2014 Lappeenrannan kaupungille, joka ostaa kilpailutetun sopimuksen perusteella

Lisätiedot

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET KESÄAIKATAULU Voimassa koulujen kesäloman aikana NAANTALIN KAUPUNKI TLO TERVETULOA TURVALLISEN JA MUKAVAN PALVELULIIKENTEEN KYYTIIN! Naantalissa

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen (LIITE 1) yhteystarkastelu ja kehittäminen

Lappeenrannan paikallisliikenteen (LIITE 1) yhteystarkastelu ja kehittäminen Lappeenrannan paikallisliikenteen (LIITE 1) yhteystarkastelu ja kehittäminen Lappeenrannan paikallisliikenteen vuosittaisessa asiakaskyselyssä paikallisliikenteen sisäiset vaihtoyhteydet, sekä yhteydet

Lisätiedot

PAIKALLISLIIKENTEEN VUOSIRAPORTTI 2015

PAIKALLISLIIKENTEEN VUOSIRAPORTTI 2015 Vastaanottaja Lappeenrannan kaupunki Kadut ja ympäristö Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä Maaliskuu 2016 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN PAIKALLISLIIKENTEEN VUOSIRAPORTTI 2015 PAIKALLISLIIKENTEEN VUOSIRAPORTTI

Lisätiedot

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT 10.8.2017-3.6.2018 www.lappeenranta.fi/joukkoliikenne Sisällysluettelo Sivu Lipputuotteet ja hinnat 1-3 Kaukoliikenne Keskustasta länteen / Aikatauluyhdistelmä 4 Lännestä

Lisätiedot

SUOMI. Lippujen hinnat

SUOMI. Lippujen hinnat SUOMI Lippujen hinnat Kausiliput HSL-kuntien asukkaille HSL-sovelluksella liput aikuisille ja opiskelijoille B B C D B C C D B C D B C D 30 vrk kertaosto 59,70 107,50 98,00 115,80 156,40 30 vrk jatkuva

Lisätiedot

LIITE 6 LIPPU-, MAKSU- JA INFORMAATIOJÄRJESTELMÄN KUVAUS Riihimäen paikallisliikenne

LIITE 6 LIPPU-, MAKSU- JA INFORMAATIOJÄRJESTELMÄN KUVAUS Riihimäen paikallisliikenne LIITE 6 LIPPU-, MAKSU- JA INFORMAATIOJÄRJESTELMÄN KUVAUS Riihimäen paikallisliikenne 1. Lippujärjestelmä... 2 2. Maksujärjestelmä... 2 2.1. Tilaajan vastuut, tehtävät ja oikeudet... 2 2.2. Liikenteenharjoittajan

Lisätiedot

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT 9.8.2018-2.6.2019 www.lappeenranta.fi/joukkoliikenne Sisällysluettelo Sivu Lipputuotteet ja hinnat 1-3 Kaukoliikenne Keskustasta länteen / Aikatauluyhdistelmä 4 Lännestä

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Mikkelin paikallisliikenne

Mikkelin paikallisliikenne Aikataulut Mikkelin paikallisliikenne 1.10.2014 31.5.2015 Yhdessä eteenpäin jo vuodesta 1924 Liikennetiedote 29.12.2014 Arvoisa asiakas, paramme paikalisliikenteen tarjontaa Rantakylässä Valkosenmäen Grenmanintien

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Kaikukortti Lappeenranta kevät 2019

Kaikukortti Lappeenranta kevät 2019 Kiinnostaako kulttuuri- ja urheilutapahtumat? Kevät 2019 Lappeenranta Kaikukortti Lappeenranta kevät 2019 koonnut erityisasiantuntija Tuula Helén, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tiimi www.eksote.fi

Lisätiedot

LAVIAN JOUKKOLIIKENNE. Linjojen 68 ja 69 aikataulut ja reitit. Kertalipun ostaminen ja vaihtoaika TIEDOTE 20.8.2015

LAVIAN JOUKKOLIIKENNE. Linjojen 68 ja 69 aikataulut ja reitit. Kertalipun ostaminen ja vaihtoaika TIEDOTE 20.8.2015 TIEDOTE 20.8.2015 LAVIAN JOUKKOLIIKENNE Lavian ja Porin keskustan välistä liikennettä palvelee kaksi linjaa: Lyttylän Liikenne ajaa linjaa 68 perjantaisin ja Porin Linjat ajaa linjaa 69 maanantaista perjantaihin.

Lisätiedot

Liikenteenharjoittajan toteuttama lippujärjestelmä perustuu kilometritaksaan.

Liikenteenharjoittajan toteuttama lippujärjestelmä perustuu kilometritaksaan. 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama taho. Järjestelmä

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENNE KESÄAIKATAULUT

HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENNE KESÄAIKATAULUT HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENNE KESÄAIKATAULUT 4.6.-9.8.2017 Merkkien selitykset: PE = ajetaan vain perjantaisin z = ajaa pysäkin kautta Bussilinjat muuttuvat 4.6.2017 Kädessäsi on Hämeenlinnan kaupunkilinjojen

Lisätiedot

LAPPEENRANTA PYÖRÄILYN PÄÄREITTIEN VIITOITUS LS-00 - TYÖSELITYS

LAPPEENRANTA PYÖRÄILYN PÄÄREITTIEN VIITOITUS LS-00 - TYÖSELITYS 25.6.2014 LAPPEENRANTA PYÖRÄILYN PÄÄREITTIEN VIITOITUS LS-00 - TYÖSELITYS VIITOITUSSUUNNITELMA Työssä laadittiin viitoitussuunnitelma pyöräilyn pääverkolle. Suunnitelman tavoitteena oli luoda pyöräilyn

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue

KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Mikkelin paikallisliikenne

Mikkelin paikallisliikenne Aikataulut Mikkelin paikallisliikenne 12.8.2015 30.4.2016 Yhdessä eteenpäin jo vuodesta 1924 1A 1B RANTAKYLÄ HALLITUSTORI Hallitustori Porrassalmenkatu Raatihuoneenkatu Otavankatu Kunnanmäki Vanha Otavantie

Lisätiedot

Joukkoliikenne ja sen maksuliikenne

Joukkoliikenne ja sen maksuliikenne Joukkoliikenne ja sen maksuliikenne Waltti Tvv = toimivaltainen viranomainen 1. Matkakorttimaksu (yksikäyttökortti)» Kertaluonteinen maksu» Kirjaus: Myyntituotot tai Liiketoiminnan tuotot (liikelaitos);

Lisätiedot

LINJA-AUTOLIIKENTEEN AIKATAULUT

LINJA-AUTOLIIKENTEEN AIKATAULUT LINJA-AUTOLIIKENTEEN AIKATAULUT 1.11.2017 alkaen AKAAN KAUPUNKI Käyntiosoite: Myllytie 3 37800 AKAA Telefaxnumero ( 03 ) 5691 3616 int. +358 3 5691 3616 Postiosoite: PL 34 37801 AKAA Puhelinnumero ( 03

Lisätiedot

Etelä-Kymenlaakson henkilökuljetusyksikkö. Asiakirjatyyppi. Raportti. Päivämäärä. Helmikuu 2018

Etelä-Kymenlaakson henkilökuljetusyksikkö. Asiakirjatyyppi. Raportti. Päivämäärä. Helmikuu 2018 Etelä-Kymenlaakson henkilökuljetusyksikkö Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä Helmikuu 2018 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:O 137/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN VUOSIRA- PORTTI KOTKAN

Lisätiedot

CITYBUSSIN REITTISUUNNI- TELMAT PERUSTELUINEEN

CITYBUSSIN REITTISUUNNI- TELMAT PERUSTELUINEEN CITYBUSSIN REITTISUUNNI- TELMAT PERUSTELUINEEN Liite 1 VE 1: Pikisaari/Kahilanniemi-Koulukatu-Matkakeskus Kuva 1 Alkuperäisen suunnitelman mukainen Y-mallinen reitti, joka käy joka toisella vuorolla Pikisaaressa

Lisätiedot

Etelä-Kymenlaakson henkilökuljetusyksikkö. Asiakirjatyyppi. Raportti. Päivämäärä. Helmikuu 2019

Etelä-Kymenlaakson henkilökuljetusyksikkö. Asiakirjatyyppi. Raportti. Päivämäärä. Helmikuu 2019 Etelä-Kymenlaakson henkilökuljetusyksikkö Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä Helmikuu 2019 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:O 137/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN VUOSIRA- PORTTI KOTKAN

Lisätiedot

PAIKALLISLIIKENNE VARKAUS LÄHILIIKENNE VARKAUS JOROINEN. Aikataulut

PAIKALLISLIIKENNE VARKAUS LÄHILIIKENNE VARKAUS JOROINEN. Aikataulut PAIKALLISLIIKENNE VARKAUS LÄHILIIKENNE VARKAUS JOROINEN Aikataulut 1.11.2018 1.6.2019 1 KÄPYKANGAS/KAURA-AHO TAULUMÄKI LUTTILA/KUNTORANTA Reitti: Taulumäki - Linjurikatu - Kuoppakankaankatu - Jäppiläntie

Lisätiedot

Jyväskylän palveluliikenne. Linkki-VIP PALVELULIIKENTEEN OPAS alkaen

Jyväskylän palveluliikenne. Linkki-VIP PALVELULIIKENTEEN OPAS alkaen Jyväskylän palveluliikenne Linkki-VIP PALVELULIIKENTEEN OPAS 1.9.2019 alkaen Linkki-VIP on Jyväskylän palveluliikennettä Linkki-VIP on avointa, kaikille jyväskyläläisille tarkoitettua palveluliikennettä.

Lisätiedot

ELY-KESKUKSEN WALTTI-LIPUT KUOPION LIIKENNEALUEELLA

ELY-KESKUKSEN WALTTI-LIPUT KUOPION LIIKENNEALUEELLA ELY-KESKUKSEN WALTTI-LIPUT KUOPION LIIKENNEALUEELLA ELY-KESKUKSEN WALTTI-LIPUT KÄYTTÖÖN KUOPIOON SUUNTAUTUVASSA MAASEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEESSÄ 6.6.2016 ALKAEN ELY-keskuksen hankkimassa Kuopion seudun

Lisätiedot

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 TAMMIKUU 2013 1 2 3 4 5 6 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi Venäjällä Loppiainen 7 8 9 10 11 12 13 JOULUKUU 2012 48 1 2 49 3 4 5 6 7 8 9 50 10 11 12 13 14 15 16 51 17 18 19 20 21 22 23 52 24 252627

Lisätiedot

TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5. 1. Viiveajan lippu- ja maksujärjestelmä

TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5. 1. Viiveajan lippu- ja maksujärjestelmä TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5. 1. Viiveajan lippu- ja maksujärjestelmä 1 YLEISTÄ... 1 2 LIPPUJÄRJESTELMÄ... 1 2.1 Nykyiset lipputuotteet... 1 2.2 Tasataksa-alueen kaupungin tukemat lipputuotteet ja asiakashinnat

Lisätiedot

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTANAANTALINJAMERIMASKUN ALUEET TALVIAIKATAULU Voimassakouluvuodenaikana 10.1.2011 alkaen NAANTALINKAUPUNKI TLO Tervetuloa turvallisen ja mukavan palveluliikenteen kyytiin!

Lisätiedot

PAIKALLISLIIKENNE VARKAUS LÄHILIIKENNE VARKAUS JOROINEN. Aikataulut

PAIKALLISLIIKENNE VARKAUS LÄHILIIKENNE VARKAUS JOROINEN. Aikataulut PAIKALLISLIIKENNE VARKAUS LÄHILIIKENNE VARKAUS JOROINEN Aikataulut 7.8.2019-31.5.2020 Reittikartta VARKAUDEN PAIKALLISLIIKENNE Jäppiläntie Kuoppakankaankatu VT 5 Osmajoentie Pussilantie 1 (1) 1 1 (2) 2

Lisätiedot

Linja-autoasema - Hillo - Uusi-Summa - Vehkalahden koulu - Ruissalo - Poitsila - linja-autoasema

Linja-autoasema - Hillo - Uusi-Summa - Vehkalahden koulu - Ruissalo - Poitsila - linja-autoasema - Hillo - Uusi-Summa - Vehkalahden koulu - Ruissalo - Poitsila - linja-autoasema koulp. 7.05 7.30 7.45(1 koulp. 8.05 8.30 8.45(1 Etelä-Poitsila Sataman porttitalo Hillo Uusi-Summa Murtalho Ruissalo Vehkalahden

Lisätiedot

Palvelulinja ( )

Palvelulinja ( ) Palvelulinja (3.6. 11.8.2019) Huom! Palvelulinja ajaa nyt myös heinäkuussa on kaikille avoin bussilinja vie tai hakee pyydettäessä muualtakin kuin reitin varrelta (esimerkiksi kotipihasta) silloin, kun

Lisätiedot

Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne

Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Cityliikenteen tarjouskilpailu 2016 Diaarinumero TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1. Palvelun kuvaus 1(15) 1 Cityliikenteen linjat Cityliikenteen linjojen

Lisätiedot

KIINTEISTÖT Tilasalkku E

KIINTEISTÖT Tilasalkku E 1 (5) 893110 Ahvenlammen sauna Steniuksenkuja 4 1965 E 144 282 393 133 431 78 364 893111 Ahvenlammen sauna/varastorakennus Steniuksenkuja 4 1965 E 50 26 900 19 973 202 801121 Ainola 1:238; asuinrakennus

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN JÄRJESTÄMÄN JOUKKOLIIKENTEEN ERITYISPIIRTEET JA TÄYDENTÄ- VÄT OHJEET TIETOJA VERTAILUKAUPUNGEISTA

ROVANIEMEN KAUPUNGIN JÄRJESTÄMÄN JOUKKOLIIKENTEEN ERITYISPIIRTEET JA TÄYDENTÄ- VÄT OHJEET TIETOJA VERTAILUKAUPUNGEISTA Liite 1 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JÄRJESTÄMÄN JOUKKOLIIKENTEEN ERITYISPIIRTEET JA TÄYDENTÄ- VÄT OHJEET TIETOJA VERTAILUKAUPUNGEISTA MAKSUTTOMAAN MATKUSTAMISEEN OIKEUTETUT RYHMÄT Maksuttomaan matkustamiseen

Lisätiedot

Tall Ship Race & Kotkan Meripäivät BUSSIAIKATAULUT. Vältä ruuhkat ja matkusta bussilla:

Tall Ship Race & Kotkan Meripäivät BUSSIAIKATAULUT. Vältä ruuhkat ja matkusta bussilla: Tall Ship Race & n Meripäivät BUSSAKATAULUT Bus connections 12.7.-1.7.2017 Vältä ruuhkat ja matkusta bussilla: - edulliset hinnat käteisellä tai Waltti-kortilla - yölisää ei enää peritä - alle 7 vuotiaat

Lisätiedot

Linkki. Liput, hinnat ja vyöhykkeet. Fiksusti liikkeellä. Jyväskylän seudun joukkoliikenne SUOMI

Linkki. Liput, hinnat ja vyöhykkeet. Fiksusti liikkeellä. Jyväskylän seudun joukkoliikenne SUOMI SUOMI Linkki Jyväskylän seudun joukkoliikenne Liput, hinnat ja vyöhykkeet Fiksusti liikkeellä. Jyväskylän seudun joukkoliikenne Helppoa ja edullista liikkumista Linkillä! Jyväskylän seudun joukkoliikenne

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENNE AIKATAULUT

HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENNE AIKATAULUT HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENNE AIKATAULUT 8.8.2018-1.6.2019 Merkkien selitykset: PE = ajetaan vain perjantaisin z = ajaa pysäkin kautta 1) = Palokunnankadun remontin valmistuttua bussit siirtyvät ajamaan

Lisätiedot

Kylmäsen Liikenteen TALVIAIKATAULU OULUN LÄHILIIKENNELINJA 7.8.2006 2.6.2007

Kylmäsen Liikenteen TALVIAIKATAULU OULUN LÄHILIIKENNELINJA 7.8.2006 2.6.2007 Kylmäsen Liikenteen TALVIAIKATAULU OULUN LÄHILIIKENNELINJA 7.8.2006 2.6.2007 70 KYLMÄSEN LIIKENTEEN AJAMAT VUOROT OULU KEMPELE LIMINKA TYRNÄVÄ OULU KEMPELE LIMINKA LUMIJOKI OULU LIMINKA OULU TYRNÄVÄ 0,50

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2012

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2012 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2012 Jyväskylässä 6.5.2013 1. Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus

Lisätiedot