ILTATORI TORSTAI-ILTAISIN
|
|
- Hanna Tuominen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 2015 ILTATORI TORSTAI-ILTAISIN JO 33. KESÄ! SALON ILOISELLA KESÄTORILLA TAPAHTUU Kirpputori klo Oheistoimintaa klo Iltatoriohjelmaa klo HALLITUS Tarja Hiltunen puheenjohtaja, ohjelmavastaava Hannele Edelman sihteeri, rahastonhoitaja Kari Nordgren varapuheenjohtaja, tekniikkavastaava Anne Nenonen asiantuntijajäsen Suvisalo ry Toimisto Helsingintie 5, Salo Puh Järjestyksen valvojat Autoliitto Salon osasto
2 SALON ILTATORIEN KÄYTTÖEHDOT Klo maksullinen toripaikka Maksu suoritetaan kaupungin torivalvojalle. Kauppiailla ja kahvioilla on oikeus jatkaa samalla paikalla Iltatorilla, ellei Suvisalo ry:n ohjelmatoiminta toisin edellytä. Klo poistumisaika Toriajan päättyessä klo alkaa yhden tunnin pituinen poistumisaika torialueelta lähteville kauppiaille. Tänä aikana sallitaan täydennyskuljetuksia rajoitetusti niin, ettei se haittaa poistuvaa liikennettä. Klo pysäköintikielto pyöreällä parkkipaikalla Pyöreällä parkkipaikalla on pysäköintikielto klo välisenä aikana. Poikkeuksen muodostaa Suvisalo ry:n ohjelmatoimintaan liittyvä pysäköinti tai muu toiminta. Klo myynti alkaa Iltatorin kirpputoripaikoilla Iltatorille tulevat kirpputorikauppiaat muodostavat ympyräparkin lähellä olevalle jalkakäytävälle paikkajonon. Noin klo alkaen heille jaetaan lipuke, joka oikeuttaa pääsyn myyntialueille: aikuiset torille ja lapset pyöröparkkiin. Suvisalo ry:llä on oikeus ohjelmatoiminnan edellyttämässä laajuudessa tehdä paikkavaraus ennen jonotuksen kautta tulevia. Maksutonta toripaikkaa ei voi ennakkoon varata. ILTATORIN MYYNTIALUEET Torialue Iltatorikauppiaat voivat sijoittua torialueella vapautuville myyntipaikoille sekä osittain myös käytäväosuuksien keskelle siten, että kummallekin puolelle jää riittävä kulkuväylä. Ympyräparkkipaikka - lasten Iltatorialue Ympyräparkkipaikka on varattu lasten kirpputorialueeksi. Aikuinen saa tulla vain alle 12-vuotiaan mukaan myymään. Alueelle voidaan sijoittaa Suvisalo ry:n ohjelmapalvelun edellyttämiä laitteita. Kevyen liikenteen silta Kevyen liikenteen sillan jalankulkijoiden puoleinen osa on varattu myös Iltatorikauppiaitten käyttöön, mikäli torin aamuvaraukset eivät ole täyttäneet sitä. SALON ILTATORIEN KÄYTTÖEHDOT Muun numeroidun paikan saa jonotusjärjestyksen mukaisesti Vilhonkadun puomilta n. klo ja se maksaa 10 euroa/ruutu/ilta. Myytävien tuotteiden on oltava normaalia kirpputoritavaraa (ei uusien tavaroiden myyjiä). Parkkiruutu = yksi auto - yksi myyjä - yksi myyntipaikka. YLEISIÄ OHJEITA Autoja ei saa pysäköidä Iltatorialueelle klo välisenä aikana. Poikkeuksena ohjelmatoimintaan liittyvä pysäköinti. Tavaroiden kuljetus autolla torialueelta klo jälkeen, ellei muuta ilmoiteta. Joudumme mahdollisesti sulkemaan Horninkadun ajalla Jos haluat poistua autollasi ko. alueelta em. aikavälillä, ota ehdottomasti yhteyttä alueella oleviin järjestyksenvalvojiin. Iltatorikauppiaiden on huolehdittava myymättömän tavaran ja jätteiden poisviennistä sekä myyntipöytien ja penkkien palauttamisesta klo mennessä noutopaikalle. Järjestyksenvalvojilla on oikeus periä 20 euron suuruinen kanto- ja/tai siistimismaksu. Iltatorilla voidaan myydä normaalia kirpputoritavaraa, kotiteollisuustuotteita ja järjestöjen omia tuotteita. Poikkeuksena varsinaisten torikauppiaitten myyntiartikkelit. Suvisalo ry pidättää oikeuden muuttaa käyttöehtoja ilman ennakkoilmoitusta. Suvisalo ry:llä on oikeus poistaa epäasiallisesti ja Suvisalo ry:n toimihenkilöiden ohjeita ja määräyksiä noudattamatta jättävä henkilö torialueelta. Suvisalo ry:n toimihenkilöt antavat mielellään lisätietoa. TORILLA TAVATAAN! Länsiranta Länsirannan myyntipaikat on numeroitu (59 kpl) ja ne ovat maksullisia. On mahdollista myös lunastaa vuosipaikka eurolla/ruutu, jolloin sama paikka on käytössä koko kesän. Paikkoja on rajoitetusti. Iltatoripäivinä paikkaan on tultava klo mennessä tai se voidaan antaa toisen kauppiaan käyttöön.
3 Kuva: Jarno Lindholm Hiukset: A-M Kallio Asemakatu 7, Salo Puh. (02) Tervetuloa ostoksille! Vilhonkatu 6, Salo P. (02) ma - pe la Iltatoritorstaisin klo
4 Erikoiset herkut mm. lähi-ja luomuruoka, juustot ja italialaiset erikoisuudet Laadukkaat sisustus- ja lahjatavarat Värikäs lastenpuoli mm. Myyrä, Jabadabaduu yms. ma-to pe la Horninkatu 11 b 2, Salo Elokuvateatteri LUMO Savipajankatu 2B SALO (Valurin liikekeskus) P facebook.com/lumoleffat asiakaspalvelu@lumoleffat.fi uusi upea 2-salinen elokuvateatteri! Uusimmat elokuvat Edulliset sarjaliput Tilausnäytökset Popcornit, irtokarkit ym. Tervetuloa!
5 ILTATORIOHJELMA KESÄ 2015 KESÄKUU 4.6. Kirpputori klo Salon kaupungin tervehdys: kaupunginhallituksen puheenjohtaja Annika Viitanen Jari Sillanpää 20 vuotta huipulla, Men in Black -orkesteri klo Isäntänä Suur-Seudun Osuuskauppa Kirpputori klo Softengine klo Isäntänä KP-ravintolat.fi Kirpputori klo Salolainen Lauri ja Pehmeät Vävyt klo Kansantanssiryhmä Revanssi klo Isäntänä Kauppatorin Kahvio Kurila Kirpputori klo Ryystäyskisa, Salon Seudun Omaiset ja Läheiset klo The Beatles Tribute klo HEINÄKUU 2.7. Kirpputori klo Paul Oxley s Unit klo Isäntinä Maran Torikeidas ja Salon Torikaffe 9.7. Kirpputori klo Torikaraoke, Jokerit Co klo Ilmoittautuminen alkaa klo ILTATORIOHJELMA KESÄ Unikeon herätys klo 9.30 Ei muuta ohjelmaa Kirpputori klo Salon Positiivisin 2015 julkistus, Salon Nuorkauppakamari klo Salolainen Kauhia Äijä klo ELOKUU 6.8. Kirpputori klo Uuden Salon Musiikki -kilpailun voittajat, salolaiset Sippo & Skidi klo Redrama klo Isäntänä Citymarket Salo Kirpputori klo Salolaiset yhdistykset esittäytyvät klo Meiju Suvas klo Isäntänä Salon kaupunki Kirpputori klo Muotinäytös klo Billnäs Music Factory klo Isäntänä Muotikatu Kirpputori klo Iltatorien päätösilta Tangokuningas 2015 klo Isäntänä Salon Torikauppiaitten Yhdistys Pidätämme oikeuden muutoksiin Kirpputori klo Maarit ja Sami Hurmerinta klo Kirpputori klo Neljä Ruusua klo Isäntinä HK, Valio, Paikallisosuuspankki Koski Tl, Muna Foods, Valtra, Rautia K-maatalous Tuomo Erjala Oy, LähiTapiola ja Salon Alueen Tuottajayhdistykset Yhteistyökumppanit: Salon kaupunki, Salon kaupungin tilapalvelut, SPR, Salon torikahvilat, Salon Torikauppiaitten yhdistys, Ääni ja Media, Salonjokilaakso ja Autoliiton Salon osasto.
6 L A S U T I K E K E TO TO P E P E T I K E TI K E T O L A P E ESITYKSET KLO LIPUT 22 /20 / ke-pe 12-16
7 p Soutukurssi - Terveysliikuntaa - Soutua joka viikko - Aktiivista kisatoimintaa - Kuutamosoutua - Opastettua soutua ANGELNIEMEN AIRO Tervehenkinen salonseutulainen soutuyhdistys Angelniemenairo.fi PUTIIKKI & TAIDELAINAAMO Putiikista löydät uniikkeja vaatteita sekä naisellisia asusteita. Valikoimissa mm. Cream, Creamie, Grizas, I oanna Kourbela, By Pia s, Calou ym. Sisustukseen nostalgian sävyjä mummolasta ja ranskalaishenkistä romuromantiikkaa MYLLYOJANKATU 11-13, SALO Yläkerrassa toimii Salon taiteilijaseuran taidelainaamo, josta voit vuokrata ja ostaa korkeatasoista taidetta osamaksulla. LILLAN, Asemakatu 12, Salo p , Liikekeskus Valuri, Savipajankatu 5, Salo puh
8 Salorankatu 5-7, Salo p HOTELLI HYVINVOINTI HOTELLI HYVINVOINTI KAHVILA KAHVILA KEILAILU KEILAILU KOKOUKSET KOKOUKSET LAPSET LIIKUNTA LÄÄKÄRI MUSEO OSTOKSET RAVINTOLA TEATTERI Lasten sisäseikkailukeskus TÄHTIHETKIIN VIIHTYISÄ & LAADUKAS N A M ILA.F I ALUEEN SUURIN JA MONIPUOLISIN LIIKUNTAKESKUS.FI LIIKUNTAKESKUS SUOMEN SUURIN OUTLET! LOUNAS ARK. KLO TERVETULOA! Astrum Events Center
9 Iltatorilta Torstaikierroksille lauantaisin kävelykierroksille Kiertoajelut KONSERTTIRETKI MUURLAAN klo KARTANORETKI TEIJON RUUKILLE klo PUUTARHARETKI KOIVULAN PUUTARHAAN klo OMENARETKI ANGELNIEMELLE klo TAIDE JA ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ WIURILAN KARTANO klo Hinta: 25 / henkilö. Sis. linja-autokuljetuksen Vainion Liikenteen tilausajobussilla, opastuksen, retkikahvituksen ja mahdolliset pääsymaksut. Lähdöt klo Kulttuuritalo Kivan edestä (Horninkatu 21). Ilmoittautumiset viimeistään retkiviikon maanantaina klo 16 mennessä: torstairetket@gmail.com tai puhelimitse / Salon Oppaat ry. Kiertoajelut toteutuvat mikäli ennakkoon ilmoittautuneita on vähintään 25 henkilöä. Kävelykierrokset LAPSILLE TARINARETKI TORSTAI , opastettu kaupunkisuunnistus lapsiperheille klo Lauantaikävelyt kesälauantaisin SALO KIVASTI JALOIN (6.6., 13.6., ) klo Nyt on mahdollisuus tutustua Saloon opastetusti - ilman ryhmää tai ennakkovarausta. Riittää kun saavut paikalle! Retken hintaan sisältyy kahvilaelämys Toisessa Keksissä. Kävelykierrosten hinta: 10 /aikuinen; 5 / lapsi (4-12 v) Lähtöpiste: Salon kaupungintalo (Tehdaskatu 2, pääoven edestä). Tervetuloa mukaan! Salon Oppaat ry sekä Salon kaupunki Salon Matkailuneuvonta Palvelu- ja esitejakelupiste: p Original Sokos Hotel Rikala info@visitsalo.fi Asemakatu 15, Salo Avoinna päivittäin
ILTATORI TORSTAI-ILTAISIN 2.6.-25.8.2016
2016 ILTATORI TORSTAI-ILTAISIN 2.6.-25.8.2016 JO 34. KESÄ! SALON ILOISELLA KESÄTORILLA TAPAHTUU Kirpputori klo 16.00-21.00 Oheistoimintaa klo 15.00-16.30 Iltatoriohjelmaa klo 18.00-20.00 HALLITUS Tarja
Lisätiedot5.6.-28.8.2014 ILTATORI TORSTAI-ILTAISIN
2014 ILTATORI TORSTAI-ILTAISIN 5.6.-28.8.2014 JO 32. KESÄ! SALON ILOISELLA KESÄTORILLA TAPAHTUU Kirpputori klo 16.00-21.00 Oheistoimintaa klo 15.00-16.30 Iltatoriohjelmaa klo 18.00-20.00 HALLITUS Tarja
LisätiedotSuvisalo ry 2012. 30-vuotisjuhlakesä ILTATORI 7.6.-30.8.2012. Salon iloisella kesätorilla tapahtuu
Suvisalo ry 2012 30-vuotisjuhlakesä Risto Hannele Tarja ILTATORI torstai-iltaisin 7.6.-30.8.2012 Pauli Salon iloisella kesätorilla tapahtuu irpputori...klo 16.00-21.00 Oheistoimintaa...klo 15.00-16.30
LisätiedotILTATORI TORSTAI ILTAISIN 6.6. 29.8.2013
2013 ILTATORI TORSTAI ILTAISIN 6.6. 29.8.2013 SALON ILOISELLA KESÄTORILLA TAPAHTUU Kirpputori klo 16.00 21.00 Oheistoimintaa klo 15.00 16.30 Iltatoriohjelmaa klo 18.00 20.00 HALLITUS Tarja Hiltunen puheenjohtaja,
Lisätiedot36.ILTATORI- 36. TORSTAI-ILTAISIN Kirpputori klo Iltatoriohjelmaa klo 18-20
2018 TORSTAI-ILTAISIN 7.6. 30.8.2018 JO 36. ILTATORI- KESÄ 36.ILTATORI- SALON ILOISELLA KESÄTORILLA TAPAHTUU Kirpputori klo 16-21 Iltatoriohjelmaa klo 18-20 www.saloniltatori.fi HALLITUS Tarja Hiltunen
LisätiedotSALON ILOISELLA KESÄTORILLA TAPAHTUU
2019 TORSTAI-ILTAISIN 6.6. 29.8.2019 SALON ILOISELLA KESÄTORILLA TAPAHTUU Kirpputori klo 16-21 Iltatoriohjelmaa klo 18-20 www.saloniltatori.fi 37. HALLITUS Tarja Hiltunen puheenjohtaja, ohjelmavastaava
Lisätiedot35.ILTATORI- 35. TORSTAI-ILTAISIN Kirpputori klo Iltatoriohjelmaa klo 18-20
2017 TORSTAI-ILTAISIN 1.6.-31.8.2017 JO 35. ILTATORI- KESÄ 35.ILTATORI- SALON ILOISELLA KESÄTORILLA TAPAHTUU Kirpputori klo 16-21 Iltatoriohjelmaa klo 18-20 www.saloniltatori.fi HALLITUS Tarja Hiltunen
LisätiedotI TORIPAIKKOJEN VUOKRAUSOHJEET
1 (5) LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Tekninen toimi Tilakeskus I TORIPAIKKOJEN VUOKRAUSOHJEET 1. YLEISTÄ Tämä toripaikkojen vuokrausohje sisältää ohjeita ja määräyksiä Lappeenrannan kaupungin hallinnoimilla Kauppatorilla,
LisätiedotSALON TAIDEMUSEO VETURITALLI
Vapaa-ajan lautakunta 44 14.12.2017 44 Salon museopalvelujen hinnasto 1.1.2018 alkaen 2711/02.05.00.01/2017 Vapaa-ajan lautakunta Valmistelijat: museopalveluiden esimies, Laura Luostarinen, laura.luostarinen@salo.fi,
LisätiedotRyhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.
KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014
LisätiedotSAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY
RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta
LisätiedotSeniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.
Liikuntatarjotin Työikäiset Seniorit Syksy 3.9. 14.12.2018, kevät 7.1. 10.5.2019 (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin 27.8.2018 alkaen klo 8.00 Liikuntatarjotin 2 Seniorit, tiedustelut liikunta-asioissa:
LisätiedotTiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.
JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.
LisätiedotVanhan Joulutorin myyjäinfo
Vanhan Joulutorin myyjäinfo Paikka: Mannerheimintie, 0000 Helsinki (Stockmannin vieressä) Avoinna yleisölle ma-pe klo 0 ja la-su klo. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Myyntipaikkoja on kpl, toimi nopeasti!
LisätiedotKUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi
1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen
Lisätiedot50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere
50-vuotisjuhla 22. 23.5.2012 Hakametsän jäähalli, Tampere Ohjelmaryhmien vetäjät tutustumassa esiintymisareenaan! Tapahtumatiedote 2/2012 20.3.2012 Sisältö: 1. Tapahtumarannekkeiden ja ruokailujen tilaamisella
LisätiedotHelsingin hauskin kaupunginosa on
Helsingin hauskin kaupunginosa on TAAS auki! Tänä kesänä lapsiperheet huvittelevat 11 laitteessa maksutta. Pohjoismaiden laajin laitevalikoima saa uuden kummituselämyksen. Uskallatko astua sisään Suomen
LisätiedotJPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015
JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa kaikki kilpailemaan 9.5. äitienpäivän aattona keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysio-tempoon. Kausi on aluillaan ja nyt on hyvä
LisätiedotELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI
ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI JUHLAT, KOKOUKSET, KONFERENSSIT JA SEMINAARIT LAPPEENRANTA TARJOAA AINUTLAATUISET PUITTEET IKIMUISTOISIIN TAPAHTUMIIN! MYLLYSAARI KAUPUNGIN
LisätiedotToripaikkojen, virkistysalueiden, kasvimaapalstojen ja polttopuun hintojen muuttaminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 347/02.05.00/2013 42 Toripaikkojen, virkistysalueiden, kasvimaapalstojen ja polttopuun hintojen muuttaminen Kaupunginpuutarhuri Olli Punta 27.2.2013: Toripaikat:
LisätiedotAurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!
Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine
LisätiedotIT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010
IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010 TIETOA KÄYTÄNNÖN JÄRJESTELYISTÄ Järjestäjä Korkeakoulujen vuoden 2010 valtakunnalliset IT-päivät toteutetaan Itä-Suomen yliopiston, Pohjois-Karjalan
LisätiedotAloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.
TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään
LisätiedotJOENSUUN KAUPPATORIN JA MARKKINAPAIKKOJEN EHDOT. Vapaa-aikalautakunta 15.12.2015
JOENSUUN KAUPPATORIN JA MARKKINAPAIKKOJEN EHDOT Vapaa-aikalautakunta 15.12.2015 1. YLEISTÄ 1.1 Torin aukioloajat 1.2 Torihenkilökunta 2. MYYNTIPAIKKARUUDUTUS 3. TORIPAIKKOJEN VUOKRAUS 4. MYYNTIALUE 5.
LisätiedotKOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 11/2016 MARRASKUU
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 11/2016 MARRASKUU Kouvolan Ydinkeskusta ry Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311 8251 s posti. toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi
LisätiedotTervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!
Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)
LisätiedotVUOKRAT & SÄÄNNÖT TORI/ MUSIIKKI- JA KULTTUURINÄYTTÄMÖ
VUOKRAT & SÄÄNNÖT TORI/ MUSIIKKI- JA KULTTUURINÄYTTÄMÖ Kunnahallituksen vahvistama 19.06.2017 204 Torimyyntipaikkojen/esiintymislavan vuokrahinnasto Torimyynti ja muut tapahtumat Hinta sis. alv. Vuokra,
LisätiedotKINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN.
KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN. Pohjoismaiden laajin laitevalikoima on saanut uuden odotetun hurjimuksen. Uskallatko kokea kesän uutuuslaitteen KINGIn ja 75 metrin vapaapudotuksen?
Lisätiedot192. Joulu Finlaysonilla 24.11. 22.12.2012
192. Joulu Finlaysonilla 24.11. 22.12.2012 Pikkupalatsi Pikkupalatsilla järjestetään opastettuja ja etukäteen varattuja jouluisia tutustumiskäyntejä, su 25.11. Eliisa-teatteri esittää: Katupeilin takana
LisätiedotPorin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh , .
Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI 2019-2020 Puinnintie 4, 28360 PORI puh. 02-631 6600, email. pkl@bowling4you.fi www.bowling4you.fi SYYSKAUSI 2019 HEINÄKUU KILPAILU SARJAA VALVOJA HUOM. 24.06.
LisätiedotJÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
LisätiedotMYYJÄINFO. Miten UPEE second hand -tapahtumasta voi varata kirppismyyntipaikan?
MYYJÄINFO Mikä on UPEE? UPEE on tapahtuma, joka yhdistää kestävästä kulutuksesta ja second handista kiinnostuneet ihmiset ja alan toimijat yhden upeen päivän ajaksi! UPEEsta saat vinkkejä arjen kestäviin
LisätiedotGO! 3-2-1. 4.2.2015 klo 9-15 Kivikylän areena. rekrytointitapahtuma. www.urastartti.fi. Kuvauta itsestäsi video-cv!
3-2-1 GO! 4.2.2015 klo 9-15 Kivikylän areena Kuvauta itsestäsi video-cv! rekrytointitapahtuma www.urastartti.fi KOHTAUSPAIKKA TYÖNHAKIJOILLE, OPISKELIJOILLE JA YRITYKSILLE! HYVÄ URASTARTTI 2015-MESSUJEN
LisätiedotYhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä
KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä
LisätiedotJÄSENTIEDOTE 3 / 2015
JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 JYTYN TASKUKALENTERI 2016 - TILAUSOHJEET Vuoden 2016 kalenterissa tulee olemaan laadukas, kuten on ollut aikaisemminkin. AIKATAULUT ja MUUTA HUOMIOITAVAA Aikataulut ovat tänä vuonna
LisätiedotKlubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html
1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.
LisätiedotKesäpirtti Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, Ylöjärvi
Kesäpirtti 2014 Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, 33480 Ylöjärvi www.tto-opiskelijat.fi/kesapirtti 044 3491 030 Ravintola avoinna 31.5. - 31.8.2014 Arkisin 16.00 17.00
LisätiedotSYYSKAUDEN OHJELMA 2012 Ryhmät alkavat maanantaina 3.9 ja päättyvät viikolla 50/51. Kertoja on 15
KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen SYYSKAUDEN OHJELMA
Lisätiedothttps://kipa.ratsastus.fi/modules/system/stdreq.aspx?p=2&vid=...
rinter - Kilpailukalenteri 1 of 5 30.5.2011 12:35 Kilpailun tiedot Kilpailukutsu Kilpailukutsun muutoshistoria Tervetuloa Wiurilan Hevosurheilijoiden järjestämiin alue- ja kansallisentason valjakkoajokilpailuihin
LisätiedotTervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille
Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki
LisätiedotTervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille
Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki
LisätiedotLOKAKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE
LOKAKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE Jaoston terveiset; Tervetuloa mukaan osaavien valmentajien oppiin, voit tulla mukaan myös keskenkauden. SalPa taitoluistelun kausi on käynnissä The Swans-logon
LisätiedotYHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja
LisätiedotJari Ollila puheenjohtaja Tampereen Pyörä-Union
JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 7.5.2016 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa taas kaikki kilpailemaan 7.5. keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysiotempoon. Viime keväänä sää ei suosinut kilpailuamme, mutta
LisätiedotJäsenkirje 3 2015 7.7.2015
Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta
LisätiedotNÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.
KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat
LisätiedotSUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5
Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Aika: 16.6.2015 klo 13.00 14.40 Paikka: Hotelli Atlas, Kuopio Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander (-) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas (-) Jäsenet: Annukka Alppi (x) Rauno
LisätiedotTerveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi
Mäntsälän Messut 2014 PL 2O 04601 Mäntsälä Irma Pesonen Puh 045 2090700 irma.peso@gmail.com Mäntsälän Messut 2014 järjestetään elokuussa Mäntsälän Suurlavalla. Messut tarjoavat yrittäjille, yhdistyksille
LisätiedotLevin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä.
Levin Joulu 2015 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.
LisätiedotKesän 2013 yleisöjunat Lahdesta Heinolaan. www.topparoikka.net
Höyryllä Heinolaan Kesän 2013 yleisöjunat Lahdesta Heinolaan www.topparoikka.net Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry on yhteistyössä Haapamäen Museoveturiyhdistyksen ja Höyryveturimatkat 1009 Oy:n
LisätiedotKILPAILIJAOHJE. Savonlinnan Urheiluautoilijat ry yhteistyössä:
KILPAILIJAOHJE Savonlinnan Urheiluautoilijat ry yhteistyössä: www.savonlinnanua.net KILPAILIJAINFO SEURAHUONE RALLI 16.2.2013 Savonlinnan Urheiluautoilijat ry Savonlinnan Urheiluautoilijat ry toivottaa
LisätiedotVisbyn risteily Helsingistä
Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7
LisätiedotKorson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma
Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma TOTEUTETAAN ULKONA Sisällä leikkitilat on suljettuna koko kesäkuun remonttijärjestelyistä johtuen Kesäkuussa asukaspuistossa on talon ulkomaalaustyöt käynnissä.
LisätiedotTOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:
JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee
LisätiedotTervetuloa Häme-päivään 12.7.2014!
Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Humppilan lasitehtaan piha muuttuu toiminnalliseksi kädentaitojen ja kulttuurin tyyssijaksi 12.7., joka on Humppilan Uniikkiviikon avajaispäivä ja samalla vuoden 2014
LisätiedotPyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
LisätiedotWINTER OPEN - KÄVIJÄN KÄSIKIRJA 2018
WINTER OPEN - KÄVIJÄN KÄSIKIRJA 2018 Tästä käsikirjasta löydät kaiken mitä sinun tulee tietää kun saavut Winter Open -tapahtumaan. TAPAHTUMA ON K-18. LIPUNMYYNTI Liput kannattaa hankkia tapahtumaan etukäteen.
LisätiedotHämäläiset tori-illat keskiviikkoisin asuntomessujen aikaan Järjestelyjen abc
Hämäläiset tori-illat keskiviikkoisin asuntomessujen aikaan Järjestelyjen abc Aukioloajat: keskiviikkona 18.7. klo. 17 22 keskiviikkona 25.7. klo. 17 22 keskiviikkona 1.8. klo. 17 22 keskiviikkona 8.8.
LisätiedotMajoituspakettihinta (sis. täysihoidon) alkaen /vuorokausi/henkilö on: * Lounaalla ja iltaruokailussa suomalaista kotiruokatyyppistä ruokaa
SPORTTIPAKETTI Hinnat voimassa 10.1. 23.12.2014 Henkilömäärä/ryhmän koko vähintään 11 henkeä Majoitus tulopäivänä klo 15.00 jälkeen kylpyläosaston vapaa käyttöoikeus kuntosalin vapaa käyttöoikeus runsaat
LisätiedotYleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa
Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa 10. 11.5.2012 Yleissairaalapsykiatrian päivien ohjelma Torstai 10.5.2012 8.15 9.15 Ilmoittautuminen, aamukahvi 9.15 9.30 Yleissairaalapsykiatrian päivien avaus;
LisätiedotKOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 12/2016 JOULUKUU
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 12/2016 JOULUKUU Kouvolan Ydinkeskusta ry Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311 8251 s posti. toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi
LisätiedotTervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille
Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja orientaatioviikko LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki
LisätiedotJÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso
JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia
LisätiedotPoimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
Lisätiedot-Ralli Perniö KILPAILIJAINFO
-Ralli 1.10.2011 erniö KILAILIJAINFO Tervetuloa järjestämäämme Teijo-Talo ralliin. Kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä 118 kilpailijaparia. Kun saavutte erniöön, teidän on vietävä ensin traileri
LisätiedotKansainvälinen epilepsiapäivä 8.2.
Jäsenkirje 1/2016 Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2. Teemana, Epilepsia on muutakin kuin kohtauksia. Toimittajat jäsenillassa 01.02. Julkaisut Uudenkaupungin ja Laitilan sanomissa ti 9.2. Tällä tavoin
LisätiedotEVENT PARK: YLEISÖALUE
EVENT PARK: YLEISÖALUE 2 AMPUMAHIIHON MAAILMANCUP TUO SUUREN LUOKAN KISATUNNELMAN KONTIOLAHDELLE! Pohjois-Karjala on 165.000 ihmisen kotipaikka. Maakunnan keskuksena Joensuu on alueen suurin kaupunki,
LisätiedotSyksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.
KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12
LisätiedotISU- ja tähtisarjojen kutsukilpailu Keravalla 7.-8.2.2015
KILPAILUVAHVISTUS 20.1.2015 ISU- ja tähtisarjojen kutsukilpailu Keravalla 7.-8.2.2015 Kiitämme ilmoittautumisestanne ja vahvistamme liitteenä toimitetun osallistujaluettelon mukaisten luistelijoidenne
LisätiedotTervetuloa Geriatripäiville Kuopioon !
Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon 12. 13.2.2019! Hyvää huomenta hyvät kollegat! Eija Lönnroos Suomen Geriatrit ry:n puheenjohtaja Geriatrian professori Itä-Suomen yliopisto MUUTAMA KYSYMYS Oletko Suomen
LisätiedotOULUNLÄÄNIN LIHASTAUTIYHDISTYS RY
on valtakunnallisen Lihastautiliiton jäsenyhdistys. Yhdistyksessä on jäseniä n.170,yhdistys toimii Pohjois-Pohjanmaan - ja Kainuun maakunnassa. Kotipaikkana on Oulu. VERTAISTUKIRYHMÄ Vertaistukiryhmiin
LisätiedotLauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali
Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 31.5.2019 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Keskiviikko 1.5. VAPPUPÄIVÄ - EI OHJELMAA!
LisätiedotJäsenkirje / Kevät 2016
Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot
LisätiedotLAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja
LAUANTAINA 24.3.2018 klo 11-14 Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja omissa toimipisteissään. Tervetuloa viihtymään Marttilaan!
LisätiedotOHJEET 1(6) 25.1.2013. tervetuloa viettämään Kylteripäiviä yhdessä 500 muun kauppatieteiden opiskelijan kanssa
OHJEET 1(6) Arvoisa Kylteripäivien osallistuja, tervetuloa viettämään Kylteripäiviä yhdessä 500 muun kauppatieteiden opiskelijan kanssa Helsinkiin 31.1. 1.2.2013. Ohesta löydät lisätietoja ja käytännön
LisätiedotOhjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/?
51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa Suomen Sinfoniaorkesterit ry 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa 22.-24.4.2016 Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, puh (02) 337 3800
LisätiedotVanhusneuvoston kokous. Titta Roslakka, Eksoten edustaja
Kokous Vanhusneuvoston kokous Aika, paikka Keskiviikko 29.11.2017 kello 15.00-16.50 Osallistujat Kulttuuritalo Virta, tutustuminen kokoontumistiloihin Kokoustila Vallinkoski (h 138) Sinikka Poskiparta,
LisätiedotTorstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä
TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina
LisätiedotLaula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat
Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,
LisätiedotJÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14
JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden
LisätiedotTarjous 5 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen
Tarjous 5 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P9 ALKUSARJA, LYHYT 1 5.9.2014 5 VRK ALK 650 SUORA LENTO HELSINKI HINTAAN SISÄLTYY SUORA
LisätiedotSuomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Kuluttajakyselyt Selvitys perustuu Eurostatin ja Statistics Estonian tilastoihin sekä kolmeen otospohjaiseen kuluttajakyselyyn: TNS Gallup:
LisätiedotKILPAILUKUTSU Sunnuntaina 7.5.2016 G-FORM ENDURO WARMUP, MERITEIJO SKI&ACTION PARK
KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 7.5.2016 G-FORM ENDURO WARMUP, MERITEIJO SKI&ACTION PARK Teijontie 345 25570 TEIJO Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-enduro SM-sarjan lämmittelykilpailun Meriteijon
Lisätiedotliittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133
Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien
LisätiedotPiristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa
Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa 23.03.2018 Hyvät Piristen suvun jäsenet. Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, sukuseuran kesän 2018 ilmoittautumis tiedot,
LisätiedotTampereen Seudun Atopiayhdistys. Jäsenkirje syksy 2014
Tampereen Seudun Atopiayhdistys Jäsenkirje syksy 2014 Syyskokous / jäsentapaaminen Aika Torstai 30.10.2014 klo 18.00 Paikka Tampereen Pääkirjasto Metso 2. krs, kokoushuone Kokouksessa käsitellään syyskokoukselle
LisätiedotSALON PALLOILIJAT RY:N KUUKAUSITIEDOTE. TOUKOKUU Helsingintie 18, SALO, puh:
SALON PALLOILIJAT RY:N KUUKAUSITIEDOTE TOUKOKUU 2019 www.salpa.net SALPA RY TIEDOTTAA: Salon Palloilijat ry johtokunta 2019 Seuran puheenjohtaja Vesa Valkonen Seuran varapuheenjohtaja Jukka Toivonen Johtokunnan
LisätiedotSAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ
www.matkarasti.fi SAIMAAN SEUDUN AARTEET 23.-25.7.2019, 3 PÄIVÄÄ Suomen suurin vesistö ja Euroopan 4. suurin järvi tunnetaan maisemiensa kauneudesta ja luonnon rauhasta. Lappeenranta nähtävyyksineen ja
LisätiedotLAPINLAHDEN ASEMAN TAPAHTUMAT VUONNA 2019
LAPINLAHDEN ASEMAN TAPAHTUMAT VUONNA 2019 TAMMIKUU Höyrybaari, asema, 12.1., la klo 20-01, U.S.S.R. Tiny housen tammiale, putiikissa, kierrätyskeskuksessa ja kahviossa ALE-tuotteita, tilaa uudelle vuodelle
LisätiedotKILPAILUKUTSU. Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut Jyväskylässä
KILPAILUKUTSU Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut 8. 10.12.2017 Jyväskylässä JÄRJESTÄVÄ SEURA Swimming Jyväskylä ry PAIKKA Vesiliikuntakeskus Aalto Alvari, Pitkäkatu 2, 40700 Jyväskylä SÄÄNNÖT
LisätiedotSuomalaiset kuluttajina Virossa
Suomalaiset kuluttajina Virossa - Lapsiperheet Kuluttajakysely, maaliskuu 2010 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaisten Viron matkailu Päivämatkat
LisätiedotRAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.
HNY UUTISET 3/2009 26. VUOSIKERTA RAHAHUUTOKAUPPA 163 HUUTOKAUPPA 07.10.2009 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.45 Kokous klo 17.15 HUUTOKAUPPA
LisätiedotHei! Oppilastiedote
Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset
LisätiedotTulokset raportoidaan kokoamatilastoina ja yhteenvetoina niin, etteivät yksittäisten vastaajien antamat tiedot erotu.
Hyvä maaseutumatkailuyrittäjä, Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry:n, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:n ja Lomalaidun ry:n toimeksiannosta suoritetaan valtakunnallinen kysely maaseudun
LisätiedotLIITE SATAMATORIN TORIPAIKKASOPIMUKSIIN JA OHJELMALLISTEN SEKÄ KAUPALLISTEN TA- PAHTUMIEN SOPIMUKSIIN JA LUPIIN
1 (5) Päiväys 28.11.2013 LIITE SATAMATORIN TORIPAIKKASOPIMUKSIIN JA OHJELMALLISTEN SEKÄ KAUPALLISTEN TA- PAHTUMIEN SOPIMUKSIIN JA LUPIIN SOPIMUS- JA LUPAEHDOT YLEISTÄ I TORIKAUPPA 1. TORIPAIKKARUUDUTUS
LisätiedotKOTISEUTURETKET SASTAMALASSA 2019
KOTISEUTURETKET SASTAMALASSA 2019 Kannen kuvat: Herkkujuustola - After Sunset photography Kulttuuritalo Jaatsi Linnainmaan Lammastila Ritajärvi - Katariina Pylsy Äetsän voimalaitos Tervetuloa tutustumaan
LisätiedotEspoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015
Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 2 Hyvä jäsen Nykyinen hallitus on toiminut kaksi vuotta, joten meillä on edessä syyskokouksessa 4.11.2015 toimihenkilöiden valinta vuosille
Lisätiedot40-VUOTISJUHLA- RAHAHUUTOKAUPPA
HNY UUTISET 1/2011 28. VUOSIKERTA 40-VUOTISJUHLA- RAHAHUUTOKAUPPA 55 559 HUUTOKAUPPA 16.03.2011 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.30 HUUTOKAUPPA
LisätiedotTulukee. SATL:n Ohjelma. sto
Tulukee Joensuuhun! Joensuun Seud dun Auto oteknillinen Yhdistys 80 vuotta SATL:n 81. Liittokokous Joensuussa 18.-20.3..2016 Ohjelma ja hinnas sto Majoitus Sokos Hotel Kimmel Itäranta 1, 80100 Joensuu
LisätiedotMIKKELIN KAUPUNKI TORITAKSA
MIKKELIN KAUPUNKI TORITAKSA Hyväksytty: Tekninen lautakunta 28.1.2014 19 Voimassa: 1.5.2014 alkaen, 1.2.2014 Maalismarkkinahinnat YHTEYSTIEDOT Ville Kämppi torikaupanvalvoja puh. 044 794 2509 ma-la klo
Lisätiedot