HE liikesalaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
|
|
- Aleksi Sala
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Akava ry Lausunto 1 (6) Eduskunta Lakivaliokunta LaV@eduskunta.fi Asiantuntijakuuleminen perjantaina klo 9.15 HE liikesalaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Teknisiä ohjeita koskeva rangaistussäännös (15 ) saa sisältönsä teknisten ohjeiden ilmaisemisen kiellosta (7 ), joka sisältää teknisten ohjeiden määritelmän. Akava pitää hyvänä teknisten ohjeiden sääntelyn rajoittamista koskemaan vain ei-julkisia tietoja, mutta pitää silti luottamuksellisten teknisten ohjeiden määritelmää liian väljänä ja suojaa epäselvänä. Teknisten ohjeiden säännöksen mukaan tekninen ohje voi olla missä tahansa muodossa. Mikäli muotoilu käsittää myös suullisen tiedon, on vaarana, että tekninen ohje sekoittuu työntekijän ammattitaitoon ja -osaamiseen. Jotta 15 rangaistussäännös ja 7 teknisten ohjeiden ilmaisukieltoa tarkoittava säännös olisi perusoikeuksien rajoitusedellytysten tarkoittamalla tavalla täsmällinen ja tarkkarajainen olisi vähintäänkin 7 :n yksityiskohtaisissa perusteluihin lisättävä kirjallista muotoa koskeva rajoitus seuraavasti: Tekninen ohje voi olla missä tahansa kirjallisessa muodossa, kuten paperisessa tai sähköisessä muodossa. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi liikesalaisuuslaki ja ehdotetaan muutettavaksi eräitä muita lakeja, kuten työsopimuslakia. Liikesalaisuuslaissa säädettäisiin liikesalaisuuksien suojasta ja siviilioikeudellisista oikeussuojakeinoista. Esityksellä pantaisiin täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/943 julkaisemattoman taitotiedon ja liiketoimintatiedon (liikesalaisuuksien) suojaamisesta laittomalta hankinnalta, käytöltä ja ilmaisemiselta. Akava kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä. Akavan mielestä ehdotettu laki tekee nykyisestä liikesalaisuuksien sääntelystä monessa suhteessa epäselvemmän ja toivoo, että ehdotettuihin säädöksiin tehdään jäljempänä kuvattuja muutoksia. Yleistä Liikesalaisuuksia koskevat säännökset ja niiden mahdollistamat sopimukset ovat kilpailukieltosäännösten ja sopimusten kanssa osa järjestelyjä, joilla työnantajat pyrkivät liikesalaisuuksien suojaamisen lisäksi toisinaan myös vaikeuttamaan työvoiman liikkuvuutta ja näin
2 Akava ry Lausunto 2 (6) ollen heikentämään kilpailua työmarkkinoilla. Näihin järjestelyihin tulisi lähtökohtaisesti suhtautua torjuvasti. Sääntelyssä ei siis tulisi mennä yli sen, mikä kohtuullisesti turvaa yritysten lakiin perustuvat tarpeet liikesalaisuuksien suojaamiseksi. Lisäksi tulee korostaa, että työntekijöiden sananvapautta tai ammatinharjoittamisen vapautta ei saa kohtuuttomasti rajoittaa eikä tule luoda mekanismeja, jotka voivat johtaa työntekijöiden ankaraan ja yllättävään vastuuseen liikesalaisuuden ilmaisemisesta. Työntekijöiden osalta käytännön ongelmia syntyy erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa on vaara, että työnantajan liikesalaisuudet, tekniset ohjeet ja muut työnantajan määrittelemät salaiset tiedot voivat sekoittua työntekijän ammattitaitoon. Työntekijän suojaamiseksi epäasiallisilta sananvapauden rajoittamispyrkimyksiltä, suojattavien liikesalaisuuksien piiri olisi rajattava selkeästi ja sellaiseksi, että se käsittäisi vain työnantajan liikesalaisuuksien säilyttämiseen perustuvia suojaustarpeita. Teknisen ohjeen väärinkäyttöä koskeva rangaistussäännös (15 ) Akava pitää sinänsä hyvänä askeleena hallituksen esityksen ehdotusta siitä, että työryhmän ehdotuksesta poiketen, 15 :n rangaistussäännös rajataan koskemaan vain tekoja, joissa tekijällä on hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus. Rangaistavuus ulottuu tekoihin, jotka kuuluvat työntekijän sananvapauden sekä ammattitaidon ja -osaamisen hyödyntämisen piiriin. Rangaistussäännös rajoittaa perustuslaissa turvattua työntekijän sananvapautta ja elinkeinon ja ammatinharjoittamisen vapautta. Näin ollen säännöksen hyväksyttävyyttä on arvioitava sen suhteen kuinka täsmällinen ja tarkkarajainen se on. Ehdotettu muutos (hyötymis- ja vahingoittamistarkoituksen edellytys) kuulostaa siltä kuin rangaistussäännöksen soveltamiskynnystä olisi korotettu edellyttämällä eräänlaista korostettua tahallisuutta. Ajatus on hyvä, mutta lähemmässä tarkastelussa rangaistavuuden edellytysten ongelmat säilyvät entisellään. Työntekijät pyrkivät aina hyödyntämään omaa ammattitaitoaan ja - osaamistaan täysimääräisesti. Näin myös silloin kun he vaihtavat työpaikkaa. Työntekijällä on siis aina hyötymistarkoitus ammattitaitonsa suhteen. Teknisten ohjeiden väärinkäytön osalta ongelmallista on, mikäli tekniset ohjeet ovat sekoitettavissa työntekijän ammattitaitoon.
3 Akava ry Lausunto 3 (6) Ongelmia ei luonnollisestikaan ole niissä tapauksissa, joissa voidaan yksiselitteisesti todeta, ettei kyse ole työntekijän ammattitaidosta, vaan säännöksessä tarkoitetuista teknisistä ohjeista. Teknisiä ohjeita koskeva rangaistussäännös saa sisältönsä teknisten ohjeiden ilmaisemisen kiellosta (7 ), joka sisältää teknisten ohjeiden määritelmän. Rangaistussäännöksen arvioinnissa on tämän vuoksi otettava huomioon teknisten ohjeiden määritelmä. Teknisten ohjeiden suojan rikkomista koskevat muut seuraamukset Rangaistussäännöksen lisäksi teknisten ohjeiden suojaan liittyvät muut seuraamukset ovat samankaltaiset kuin liikesalaisuuksien osalta on. Välittömin seuraus työntekijälle on se, että teknisten ohjeiden ilmoittamiskiellon rikkominen saattaa olla työsuhteen päättämisperuste (TSL 7 luvun 1 tai 8 luvun 1 ). Muita seuraamuksia on useita. Ilmaisemisen kieltoa koskevan 7 5 momentissa viitataan liikesalaisuuslain 8-11 :iin. Lisäksi työntekijän osalta myös tuomion julkistaminen (12 ) saattaa kuulua mahdollisiin seuraamuksiin. Vaikka 7 :ssä ei tähän viitata, on 12 :n yksityiskohtaisissa perusteluissa näin todettu. Akavan mielestä 12 :n mukaista seuraamusta ei pidä työntekijöiden osalta säätää. Lisäksi liikesalaisuuslain ja työsopimuslain välinen epäselvä suhde jättää arvailujen varaan sen, voiko työntekijä sopia työsopimuksen salassapitoa koskevassa ehdossa teknisten ohjeiden suojasta yli sen mitä laissa säädetään. Erityisesti, voiko työntekijä sopia teknisten ohjeiden salassapidosta lain antamaa suojaa pidentäen ja voiko esimerkiksi ilmaisukiellon rikkomiseen liittää sopimussakkoa? Teknisten ohjeen määritelmästä (7 ) Edellä 15 koskevan rangaistussäännös saa sisältönsä saman lain 7 :n ilmaisemiskieltoa tarkoittavasta säännöksestä. Ilmaisemiskiellossa on kysymys sananvapauden rajoittamisesta työntekijän ilmaistessa tietotaitoa, joka saattaa olla hänen omaa ammattitaitoaan tai sitten työnantajan luottamuksellisesti hänelle uskomia teknisiä ohjeita. Työntekijän voi olla erittäin vaikea erottaa laissa tarkoitetut luottamuksellisesti uskotut tekniset ohjeet muista ohjeista, omasta ammattitaidostaan tai työnantajan liikesalaisuuksista. Hallituksen esityksessä ehdotetaan teknisten ohjeiden määritelmällistä rajoittamista siten, että tekniset ohjeet eivät voi olla julkisia tietoja tai asiakirjoja. Tekniset ohjeet eivät voi olla sellaisenaan yleisesti, esimerkiksi internetissä, saatavilla olevia tietoja. Akava pitää ehdotettua uutta rajoitusta sinänsä hyvänä.
4 Akava ry Lausunto 4 (6) Ehdotettu teknisten ohjeiden määritelmällinen rajaus, koskemaan vain ei-julkisia tietoja, lähentää tekniset ohjeet koskemaan vain sellaisia tietoja, jotka ovat liikesalaisuuksia. Akavan mielestä teknisiä ohjeita koskevasta puhtaasti kansallisesta sääntelystä on kuitenkin kokonaisuudessaan luovuttava ja pitäydyttävä liikesalaisuusdirektiivin tarkoittamissa liikesalaisuuksien sääntelyssä työntekijän salassapitovelvollisuudesta säädettäessä. Mikäli teknisiä ohjeita koskevasta sääntelystä ei luovuta, on niihin tehtävä vielä jäljempänä kuvattuja tarkennuksia. Teknisten ohjeiden määritelmästä Säännöksen yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että tekninen ohje voi olla esimerkiksi mikä tahansa kaava, kuvaus, piirros, malli tai resepti. Lisäksi todetaan, että ehdotettu käsite vastaisi sisällöltään nykyisin käytettyä käsitettä tekninen esikuva tai tekninen ohje. Vaikka ehdotuksen mukaan teknisen ohjeen määritelmästä poissuljetaan julkiset tiedot, saattaa ehdotettu määritelmä olla jossain suhteissa laajempi kuin liikesalaisuuksia koskeva määritelmä. Määritelmän epäselvyyttä korostaa se, että säännöksessä ei kuvata miten tekninen ohje eroaa liikesalaisuudesta. Liittyvätkö eroavaisuudet (a) salaisuuteen, (b) taloudelliseen arvoon vai (c) suojaamistoimiin? Yksityiskohtaisissa perusteluissa viitataan oikeuskäytäntöön vain yhden tapauksen osalta (KKO 1991:11). Tapauksessa korkein oikeus ei kuitenkaan selventänyt, millä perusteilla se katsoi esillä olleen teknisen ohjeen olevan nimenomaan laissa tarkoitettu tekninen ohje. Tämän oikeustapauksen prejudikaattiarvoa heikentää myös se, että on epäselvää olisiko tapauksessa esillä olleet ohjeet nyt ehdotetun säännöksen mukaisia ei-julkisia teknisiä ohjeita. Teknisten ohjeiden määritelmään liittyen ehdotetun säännöksen yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että teknisen ohjeen suoja perustuu siihen, että ohje on "luottamuksellisesti uskottu jollekulle tietyn tehtävän suorittamista varten tai muuten liiketarkoituksessa. Tälle luottamuksellisesti uskomiselle ei ole lakitekstissä tai perusteluissa kuitenkaan annettu minkäänlaista sisältöä tai määritelmää, jonka perusteella työntekijä voisi päätellä, milloin hänelle jotain uskotaan luottamuksellisesti. Teknisten ohjeiden määritelmään liittyy epävarmuutta erityisesti sen suhteen missä muodossa tekniset ohjeet voivat olla. Ovatko ne aina kirjallisessa muodossa, vai voivatko ne olla suullisia, eli muistinvaraisia? Tekninen ohje terminä vaikuttaisi viittaavan siihen, että ohjeen on oltava kirjallisessa muodossa. Yksityiskohtaiset perustelut ovat kuitenkin epäselvät tässä suhteessa. Perustelujen mukaan tekninen ohje voi olla missä tahansa muodossa kuten paperisessa tai sähköisessä
5 Akava ry Lausunto 5 (6) muodossa. Tarkoittaako missä tahansa muodossa myös muistinvaraisia tietoja? Mikäli tekninen ohje voisi tarkoittaa myös suullisia, eli muistinvaraisia tietoja, liittyisi niihin erittäin suuri riski työntekijälle sekoittaa ne omaan ammattitaitoonsa. Erityisesti silloin kun ne eivät olisi liikesalaisuuksia. Työntekijällä tulee olla oikeus työsuhteen päättymisen jälkeen käyttää toimeentulonsa hankkimiseksi hyväkseen niitä taitoja ja kokemuksia, jotka hän on saanut työsuhteen aikana, sekä hyödyntää omaa ammattiosaamistaan. Tämän vuoksi liikesalaisuuksien suoja on rajoitettu työsuhteen voimassaoloaikaan. Teknisten ohjeiden osalta tällaista rajoitusta ei kuitenkaan liikesalaisuuslaissa ole ehdotettu. Työntekijän perusoikeuksien toteutumisen näkökulmasta teknisten ohjeiden määritelmän täsmällisyydellä onkin jopa suurempi merkitys työntekijälle, kuin liikesalaisuuksien määritelmällä. Liikesalaisuuksien määritelmän (2 ) osalta yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu, että mikäli tieto ei ole muistinvaraista, tieto voisi olla ennemmin katsottavissa liikesalaisuudeksi kuin henkilön ammattitaidoksi. Toisin sanoen liikesalaisuuksien osalta muistinvaraisuus lisää todennäköisyyttä sille, että tieto on henkilön ammattitaitoa. Liikesalaisuudet on kuitenkin määritelmällisesti tarkemmin rajattu joukko kuin tekniset ohjeet. Liikesalaisuuksien määritelmään kuuluu kolme edellä mainittua ehtoa (a-c). Akavan mielestä teknisten ohjeiden säännöksen yksityiskohtaisiin perusteluihin on kirjattava teknisten ohjeiden määritelmä, jossa kuvataan miten ne eroavat liikesalaisuuksista, mitä tarkoitetaan luottamuksellisella uskomisella, sekä rajataan tekniset ohjeet koskemaan vain kirjallisessa muodossa olevia paperisia tai sähköisiä dokumentteja. Jotta 15 rangaistussäännös ja 7 teknisten ohjeiden ilmaisukieltoa tarkoittava säännös olisi perusoikeuksien rajoitusedellytysten tarkoittamalla tavalla täsmällinen ja tarkkarajainen olisi vähintäänkin 7 :n yksityiskohtaisissa perusteluihin lisättävä kirjallista muotoa koskeva rajoitus seuraavasti: Tekninen ohje voi olla missä tahansa kirjallisessa muodossa kuten paperisessa tai sähköisessä muodossa. Teknisten ohjeiden suojasta Teknisten ohjeiden määritelmän selventäminen on tärkeää sen vuoksi, että niihin liittyvä suoja on laajempi kuin liikesalaisuuksien suoja on. Ehdotuksen mukaan teknisten ohjeiden suoja kestäisi niin kauan kuin teknisellä ohjeella on taloudellista merkitystä. Mahdollisesti siis pitkän ajan työsuhteen päättymisen jälkeen. Liikesalaisuuksien siviilioikeudellinen suoja kestää vain työsuhteen keston ajan. Tosin rikosoikeudellinen suoja ulottuu jopa kahteen vuoteen työsuhteen päättymisen jälkeen.
6 Akava ry Lausunto 6 (6) Akava pitää välttämättömänä, että teknisten ohjeiden sopimusperustaista suojaa selvästi rajoitetaan työsopimuslain 3 luvun 4 :n yksityiskohtaisissa perusteluissa. Kanneaika ja vanhentuminen (13 ) Ehdotetun liikesalaisuuslain 13 mukaan saman lain 8 :n mukaisen kiellon tai korjaavien toimenpiteiden määräämistä koskeva kanne on pantava vireille viiden vuoden kuluessa siitä, kun liikesalaisuuden haltija on saanut tiedon oikeutensa loukkauksesta, ei kuitenkaan myöhemmin kun 10 vuotta loukkauksen tapahtumisesta. Esityksen perusteluissa todetaan lisäksi, että vahingonkorvauskanteeseen sovellettaisiin vahingonkorvaussaatavan vanhentumisaikoja. Oikeustilan selkeyttämiseksi liikesalaisuuslain perusteluissa olisi todettava, että työnantajan ja työntekijän välisessä suhteessa liikesalaisuuden rikkomista koskevat vahingonkorvaussaatavat vanhenevat työsopimuslain 13 luvun 9 :n mukaisesti. Akava ry:n puolesta Vesa Vuorenkoski vastaava lakimies
Hallituksen esitys eduskunnalle liikesalaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 49/2018 vp) Paula Laine-Nordström / TEM 27.4.
Hallituksen esitys eduskunnalle liikesalaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 49/2018 vp) Paula Laine-Nordström / TEM 27.4.2018 Liikesalaisuusdirektiivi Euroopan parlamentin ja neuvoston
Lausunto: MARKKINAOIKEUS MARKNADSDOMSTOLEN Dnro H 00149/18. Eduskunnan lakivaliokunnalle
MARKKINAOIKEUS MARKNADSDOMSTOLEN Lausunto 30.4.2018 Dnro H 00149/18 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Lausunto hallituksen esityksestä liikesalaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 49/2018
PALKANSAAJAKESKUSJÄRJESTÖJEN (PSKJ) ERIÄVÄ MIELIPIDE EHDOTUKSEEN LIIKESALAISUUSDIREKTIIVIN TOIMEENPANOSTA: ESITYSTÄ ON MUUTETTAVA JA TÄSMENNETTÄVÄ
1 / 9 Palkansaajakeskusjärjestöt PALKANSAAJAKESKUSJÄRJESTÖJEN (PSKJ) ERIÄVÄ MIELIPIDE EHDOTUKSEEN LIIKESALAISUUSDIREKTIIVIN TOIMEENPANOSTA: ESITYSTÄ ON MUUTETTAVA JA TÄSMENNETTÄVÄ - Liitettäväksi työryhmän
Eduskunnan lakivaliokunnalle
Eduskunnan lakivaliokunnalle Eduskunnan lakivaliokunnassa on käsiteltävänä hallituksen esitys HE 49/2018 vp eduskunnalle liikesalaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Lakiesitys perustuu
Työsuhteen ehtoja koskeva direktiiviehdotus. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
Työsuhteen ehtoja koskeva direktiiviehdotus Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 28.2.2018 Direktiiviehdotuksen taustaa Direktiiviehdotuksen taustalla vuonna 1991 annettu todentamisdirektiivi, jonka tarkoituksena
Lausunto liikesalaisuusdirektiivin kansallista täytäntöönpanoa valmistelevan työryhmän mietinnöstä
Lausunto 1 (8) 29.11.2017 Työ- ja elinkeinoministeriö kirjaamo@tem.fi; paula.laine-nordstrom@tem.fi Lausuntopyyntö 18.10.2017 TEM/1611/00.04.01/2016 Lausunto liikesalaisuusdirektiivin kansallista täytäntöönpanoa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 97/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen lisäeläketurvan
Työ- ja elinkeinoministeriö LAUSUNTO
Työ- ja elinkeinoministeriö LAUSUNTO 29.11.2017 kirjaamo@tem.fi paula.laine-nordstom@tem.fi Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt Keskuskauppakamarin lausuntoa liikesalaisuusdirektiivin kansallista täytäntöönpanoa
Miten suojaat yrityksesi liikesalaisuudet ja tietotaidon. Tavaramerkkijohtaja Joose Kilpimaa Kolster Oy Ab
Miten suojaat yrityksesi liikesalaisuudet ja tietotaidon Tavaramerkkijohtaja Joose Kilpimaa Kolster Oy Ab Johdanto 2 3 Intangible assets: vain IPR? Enemmän kuin tekninen know-how Tekniset piirustukset,
HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS Eduskunnan lakivaliokunnalle. HE 49/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle liikesalaisuuslaiksi ja eräiksi siihen
HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS Lausunto 27.4.2018 Eduskunnan lakivaliokunnalle Viite HE 49/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle liikesalaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleistä Euroopan parlamentin
NDA-SOPIMUS Nice Tuesday 11.11.2008 OTK Jaakko Lindgren
NDA-SOPIMUS Nice Tuesday 11.11.2008 OTK Jaakko Lindgren 1 Esittely Jaakko Lindgren, lakimies Erikoistuminen: yritysjärjestelyt, riidanratkaisu, IPR-asiat niin start-upeille kuin listatuillekin yhtiöille
Viite Työ- ja elinkeinoministeriön lausuntopyyntö TEM/1611/ /2016
LAUSUNTO 1 (11) Viite Työ- ja elinkeinoministeriön lausuntopyyntö 18.10.2017 TEM/1611/00.04.01/2016 Liikesalaisuusdirektiivin kansallista täytäntöönpanoa valmistelevan työryhmän mietintö Yleistä Euroopan
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
Tom Vapaavuori. Yrityssalaisuudet, liikesalaisuudet ja salassapitosopimukset
Tom Vapaavuori Yrityssalaisuudet, liikesalaisuudet ja salassapitosopimukset Talentum Pro Helsinki 2016 2., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus
Lausunto poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamisesta laaditusta työryhmämuistiosta
Lausunto 1 (4) Valtiovarainministeriölle Lausuntopyyntönne 16.8.2018, VM115:00/2016 Lausunto poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamisesta laaditusta työryhmämuistiosta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta
Perustuslakivaliokunta keskiviikko / HE 123/2017 vp
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2018 indeksitarkistuksista sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
Lausunto. Markkinaoikeus esittää lausuntonaan seuraavan. 16 Toimivaltainen tuomioistuin. Puhelin Faksi
MARKKINAOIKEUS MARKNADSDOMSTOLEN Lausunto 30.11.2017 Dnro H 00893/17 Työ- ja elinkeinoministeriölle Asia: Lausunto liikesalaisuusdirektiivin kansallisesta täytäntöönpanoa valmistelleen työryhmän mietintöön
HE 49/2018 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle liikesalaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
1 Timo Ojala Lausunto Hovioikeudenneuvos Osaston johtaja 27.4.2018 Helsingin hovioikeus Salmisaarenranta 7 I 00181 Helsinki puh: 02956 40501 s-posti: timo.j.ojala@oikeus.fi Eduskunnan lakivaliokunnalle
1(25) TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ IYR/Paula Laine-Nordström Eduskunnan talousvaliokunnalle
1(25) TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ IYR/Paula Laine-Nordström MUISTIO 11.6.2018 Eduskunnan talousvaliokunnalle Hallituksen esitys eduskunnalle liikesalaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE
HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön
HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin
Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Esityslista 21/2016 1 (7) 11 Valtuutettu Silvia Modigin aloite kilpailukiellon asettamisesta johtaville viranhaltijoille ja työntekijöille HEL 2016-006227 T 00 00 03 Päätösehdotus Esittelijän
HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,
AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 14.09.2017 EOAK/4022/2017 Asia: OM 60/08/2013 AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAAKOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Lausuntopyyntö 1 luku Ahvenanmaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain sekä yrittäjien eläkelain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi työntekijäin eläkelakiin ja
7 Poliisin henkilötietolaki 50
7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen
Lausunto OKM lausunto - Yksityistä turvallisuusalaa koskevat asetusluonnokset
Lausunto 13.03.2015 Sisäministeriö Viite Asia SM066:00/2011 OKM lausunto - Yksityistä turvallisuusalaa koskevat asetusluonnokset Sisäministeriö on pyytänyt opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntoa asetusluonnoksista,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 204/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eräiden teknisten laitteiden vaatimustenmukaisuudesta annetun lain 8 ja 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA
Veli-Pekka Viljanen HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta 7.10.2016 Perustuslakivaliokunnan sihteeristö
HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT
HE 79/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta
HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta
Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016)
Tekijänoikeuden yhteishallinnointi (HE 119/2016) MaRan lausunto eduskunnan lakivaliokunnalle Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry 1. Johdannoksi Käsiteltävä teema 1.
HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen
HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Työsopimuslain muutokset voimaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Työsopimuslain muutokset voimaan 1.1.2017 Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen pitkäaikaistyöttömän kanssa TSL 1:3a Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen ei edellytä TSL 3 :n 2 momentissa tarkoitettua
HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018 vp) Eduskunta Talousvaliokunta Harri Roudasmaa TEM
HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018 vp) Eduskunta Talousvaliokunta 27.4.2018 Harri Roudasmaa TEM HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018
HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS Eduskunnan talousvaliokunnalle. HE 49/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle liikesalaisuuslaiksi ja eräiksi siihen
HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS Lausunto 4.5.2018 Eduskunnan talousvaliokunnalle Viite HE 49/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle liikesalaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleistä Euroopan parlamentin
muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999.
HE 13/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luvanvaraisesta
Asia: Hallituksen esitys (HE) 49/2018 vp eduskunnalle liikesalaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 4.5.2018 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys (HE) 49/2018 vp eduskunnalle liikesalaisuuslaiksi
Pyydettynä lisäselvityksenä esitän kunnioittavasti seuraavan.
Rikosoikeuden apulaisprofessori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 16.10.2017 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys (HE) 41/2017 vp eduskunnalle laiksi rikostorjunnasta
Työntekomuodot ja työelämän sääntely
Työntekomuodot ja työelämän sääntely STTK Luottamusmies 2015 seminaari 7.5.2015 Asianajaja Jarkko Pehkonen Asianajotoimisto Kasanen & Vuorinen Oy Työlainsäädännön kehitysvaiheet Työsuojelu Työaikasuojelu
HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta
HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä
1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan
HE 214/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäväksi ne muutokset, jotka aiheutuvat julkisuuslainsäädännön
HE 307/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki EU-ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä.
HE 307/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki EU-ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginvaltuusto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (8) 102 Valtuutettu Silvia Modigin aloite kilpailukiellon asettamisesta johtaville viranhaltijoille ja työntekijöille HEL 2016-006227 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä
HE 136/2004 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merityöaikalain. edempänä liikennöiviin aluksiin. Soveltamisalapoikkeuksissa
HE 136/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi merityöaikalain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merityöaikalain soveltamisalaa ja soveltamisalapoikkeuksia
Lausun kunnioittavasti maa- ja metsätalousvaliokunnan lausuntopyynnön johdosta seuraavaa:
TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3441/031/2017 Asiantuntijalausunto ylitarkastaja Anna Hänninen 15.11.2017 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta MmV@eduskunta.fi Viite: Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan
HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia
Tanja Jaatinen VN/3618/2018 VN/3618/2018-OM-2
Lausunto 1 (4) Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntönne 2.7.2018 (OKM/34/010/2018) Oikeusministeriön lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi valtakunnallisista opinto-
Parkkisakko vai sopimus vai?
Minä ja tiede Parkkisakko vai sopimus vai? Vesa Annola Professori 2016 2 2016 3 2016 4 Korkein oikeus 2010:23 (16.3.2010) 9. Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus määrätä omistamansa tai hallitsemansa
Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta
Oikeusministeriö Lausuntopyyntö 17.03.2017 OM 17/41/2016 Luonnos hallituksen esitykseksi rikoslain 17 luvun ja ulkomaalaislain 185 :n muuttamisesta Johdanto Hallituksen 11.9.2015 hyväksymissä hallituksen
Seuraamusten rajat ylittävä täytäntöönpano
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle Lausunto 09.05.2016 Vastine Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki työntekijöiden lähettämisestä. Samalla kumottaisiin lähetetyistä työntekijöistä
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi
Luonnos 28.3.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua
HE 67/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhdenvertaisuuslain
HE 67/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhdenvertaisuuslain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhdenvertaisuuslain säännöstä menettelystä,
Eduskunnan hallintovaliokunnalle
MUISTIO Lainvalmisteluosasto Lainsäädäntöneuvos Arja Manner 21.2.2017 Eduskunnan hallintovaliokunnalle HE 228/2016 vp: Hallituksen esitys laiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä, laiksi
AJANKOHTAISTA TYÖOIKEUDESTA HR- AMMATTILAISILLE. Uudista ja Uudistu -messut 2009 HUOMISEN JOHTAMINEN Asianajaja Anu Kaisko
AJANKOHTAISTA TYÖOIKEUDESTA HR- AMMATTILAISILLE Uudista ja Uudistu -messut 2009 HUOMISEN JOHTAMINEN Asianajaja Anu Kaisko KKO 2007:69 Työntekijän takaisin ottaminen Työnantaja ja työntekijä olivat tehneet
Esityslista 5/1997 vp. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai klo Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai 14.2.1997 klo 9.45 Esityslista 5/1997 vp 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 262/1996 vp laiksi eräiden Suomelle Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenenä kuuluvien velvoitusten
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Maahanmuuttovirasto Lausunto 13.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita Ehdotuksessa
Työsopimuslaki. käytännössä. Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto
Työsopimuslaki käytännössä Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TALENTUM Helsinki 2013 Viides, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus:
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 152/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työsopimuslain 2 luvun 4 :n sekä tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annetun lain 6 :n muuttamisesta
I Johdanto 1. II Tekijänoikeuden loukkaus 27
Sisällys Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteitä xiii I Johdanto 1 1. Tekijänoikeudesta ja sen loukkauksesta 1 2. Tekijänoikeuden loukkausta koskevat rangaistussäännökset 5 2.1. Lainsäädäntö Venäjän vallan aikana
Kansallinen tietosuojalaki
Kansallinen tietosuojalaki Juhta/VAHTI -työpaja 18.5.2018 Tanja Jaatinen, OM 1 NYKYTILA Perustuslain 10 :n 1 mom. Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään
Teuvo Pohjolainen
1 Teuvo Pohjolainen 9.12.2016 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi puolustusvoimista annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
HE 133/2005 vp. indeksillä korotettuna. Lisäksi muutkin hoitopalkkion perusteita ja määrää koskevat säännökset siirrettäisiin asetuksesta. 1.
HE 133/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perhehoitajalain 2 :n muuttamisesta Perhehoitajalakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että perhehoitajalle maksettavan palkkion määrää tarkistettaisiin
VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA
LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden
Rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle
Rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 29.11.2018 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Asia: U-kirjelmä (U) 94/2018 vp eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan
TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ
Harri Hietala Tapani Kahri Martti Kairinen Keijo Kaivanto TYÖSOPIMUSLAKI KÄYTÄNNÖSSÄ Alma Talent 2016 Helsinki 6., uudistettu painos Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton
ehdotetaan laajennettavaksi. Vastaisuudessa myös Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa toimiluvan saanut sijoitusrahasto
1993 vp - Ta VM 15 - HE 309/1992 vp Talousvaliokunnan mietintö n:o 15 hallituksen esityksestä laeiksi sijoitusrahastolain sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunta on lähettänyt 24
Yksilön suoja vai. Niklas Vainio. Sulle salaisuuden kertoa mä voisin -seminaari
Yksilön suoja vai tutkimuksen vapaus? Niklas Vainio Sulle salaisuuden kertoa mä voisin -seminaari 28.1.2011 2011 Säännöt ja periaatteet t oikeussäännöt soveltuvat t täysin tai eivät ollenkaan esim. ehdottomat
Ekosysteemin eri toimijat. Yritys Työntekijä Ulkopuolinen taho Media Muut tiedonvälittäjät (esim. Wikileaks)
Lainsäädännölliset keinot onko niitä kansainvälisellä tasolla? - Kansainvälisesti poikkeavat lähestymistavat - Ekosysteemin eri toimijoiden roolit ja rajat Mikko Manner Riskienhallintayhdistyksen seminaari
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin
HE 63/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua lakia. Ehdotuksen
HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rintamasotilaseläkelain, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain, maatalousyrittäjän eläkelain 61 :n ja kansaneläkelain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN
Asia: Hallituksen esitys (HE) 49/2018 vp eduskunnalle liikesalaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 14.5.2018 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys (HE) 49/2018 vp eduskunnalle liikesalaisuuslaiksi
PAKOLAISNEUVONTA RY:N LAUSUNTO Asia: HE 133/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta
Eduskunnan hallintovaliokunnalle PAKOLAISNEUVONTA RY:N LAUSUNTO 14.11.2016 Asia: HE 133/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta I Yleistä Pakolaisneuvonta kiittää mahdollisuudesta
Yksityisyyden suoja työsuhteessa
Yksityisyyden suoja työsuhteessa Yksityisyyden suoja työsuhteessa Talentum Media Oy Helsinki 7., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Toimitus: Heidi Antinkari Taitto: Marja-Leena Saari
SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite Lainsäädäntöneuvos SM066:00/2011. Asetusehdotus on valmisteltu sisäministeriössä virkatyönä.
SISÄMINISTERIÖN ASETUS VOIMANKÄYTTÖ- ASE-, JA JÄRJESTYKSENVALVOJAKOULUTTAJIEN KOULUTUKSESTA 1. Yleistä Asetusehdotus liittyy hallituksen esitykseen (HE 22/2014 vp) eduskunnalle laiksi yksityisistä turvallisuuspalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Eija Koskela eija.koskela@uusikaupunk
Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä Kalle Tervo. Keskeiset lait
Salassapito- ja tietosuojakysymykset moniammatillisessa yhteistyössä 7.5.2014 Kalle Tervo Keskeiset lait Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (21.5.1999/621) Henkilötietolaki (22.4.1999/523) Laki
1.1. Nykyinen tilanne vp - HE 190
1991 vp - HE 190 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain 15 b :n ja eräiden työsuhteessa olevien taiteilijoiden ja toimittajien eläkelain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta
Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Viite: Lausuntopyyntönne (OKM/34/010/2018)
Opetus- ja kulttuuriministeriölle Viite: Lausuntopyyntönne 2.7.2018 (OKM/34/010/2018) Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun
Lausunto Onko esityksen vaikutusarviossa jäänyt mielestänne joitain keskeisiä vaikutussuhteita huomioimatta? Jos kyllä, niin mitä?
Ulkoasiainministeriö Lausunto 01.09.2017 Asia: TEM/1225/00.04.01/2016 Työaikasääntelyä selvittävän työryhmän mietintö työaikalaki Yleistä Onko ehdotettu uusi työaikalaki mielestänne hyväksyttävissä? Kyllä,
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Aino Närkki aino.narkki@hyvinvointial
Hallituksen esitys eduskunnalle Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta (71 a, Finanssivalvonnan whistle blow järjestelmä)
1(7) LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta (71 a, Finanssivalvonnan whistle blow järjestelmä) YLEISPERUSTELUT JOHDANTO Markkinoiden väärinkäyttöasetuksen,
VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 4.6.2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/1007/00.00.00/2012 Valtion työmarkkinalaitos
VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS 4.6.2012 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/1007/00.00.00/2012 Valtion työmarkkinalaitos Sisältöalue Virkasopimus Virkavapaus Karenssiaika Säännökset joihin
HE 108/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi
Akava ry Lausunto 1 (5) Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta StV@eduskunta.fi Asiantuntijakuuleminen torstaina 15.9.2016 klo 10.00 HE 108/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hankintamenettelyä
Hallituksen esitys (HE 105/2018 vp) raideliikennelaiksi ja laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta: LVM:n vastine. LiV
Hallituksen esitys (HE 105/2018 vp) raideliikennelaiksi ja laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta: LVM:n vastine LiV 25.10.2018 Muutokset hallituksen esitykseen Raideliikennelakiesitys:
Hallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä
Finrail Oy Lausunto 07.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen liittyviksi
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Risto Hiekkataipale irma.tolmunen@okv.fi
Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.
HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015
Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Eläketurvakeskuksen lausunto Eläketurvakeskuksen kanta asiakastietolakiin
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 86/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähköturvallisuuslakia. Ehdotuksen mukaan EYlainsäädännön edellytykset täyttävä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa
Yleisesti ehdotetusta alkoholilain rangaistussäännöksiä koskevasta 90 :stä
Rikosoikeuden apulaisprofessori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 27.10.2017 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys (HE) 100/2017 vp eduskunnalle
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Veronmaksajain Keskusliitto ry Lausunto 12.06.2017 Asia: OM 17/41/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleisiä huomioita