TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI Ennakkomateriaali
|
|
- Juuso Leppänen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI Ennakkomateriaali
2 Valokuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen 1. KIASMAN TAIDEPAJA Taideretken teema on tänä vuonna muovin toinen elämä. Kiasman taidepajan ja Helsingin juhlaviikkojen Taiteiden yön kansalaisia osallistavan teoksen konseptin on suunnitellut eteläkorealainen taiteilija Choi Jeong Hwa, joka käyttää muovia materiaalina useissa teoksissaan. ENNAKKOTEHTÄVÄ: Muovimateriaalin keräys luokissa ennen taideretkeä Kiasman taidepajassa tokaluokkalaisten yhteistyönä muotoillaan mustekalan lonkeroiden pintoja luokkien keräämästä muovista. Kerätkää koulussa touko- ja elokuussa etukäteen pehmeää, helposti solmittavaa muovia ja leikatkaa siitä leveydeltään n. 5 cm levyisiä mahdollisimman pitkiä suikaleita. Materiaaliksi kelpaavat esimerkiksi muovipussit, rikkoontuneet uimarenkaat ja erilaiset pakkausmuovit. Materiaalin tulee olla puhdasta. Taiteilija toivoo, että mahdollisimman suuri osa muovista olisi vihreää. Luokan opettaja tuo etukäteen kerätyt suikaloidut materiaalit mukana tapahtumaan. Materiaalia on hyvä olla vähintään 10 muovisuikaletta / oppilas. Yksi luokka päällystää muovilla noin metrin mittaisen lieriön mallisen osuuden lonkerosta. Mustekalan lonkerot tulevat osaksi Taiteiden yönä torstaina rakentuvaa yhteisöllistä Senaatintorin teosta, jossa pääosassa ovat meren eläimet. Tapahtuman järjestäjät kuljettavat lonkerot Senaatintorille Tokaluokkalaisten taideretken päätyttyä. Havainnekuva mustekalasta lonkeroineen. Kuva: Joonas Kota
3 Valokuvat: Kansallisgalleria / Petri Virtanen Havainnekuva mustekalan lonkeron tukirakenteesta. Luokan itse keräämä muovimateriaali solmitaan aitamateriaalin reikiin. Kiasman taidepaja tapahtumapäivänä Kiasman taidepaja järjestetään Musiikkitalon Viherkannella. Tapahtumapaikalla on useita työskentelyalueita. Yhden luokan työskentelyaika valmiiksi rakennetun mustekalan lonkeron noin metrin mittaisen palan luona on noin 20 minuuttia. Lisäksi aikaa on hyvä varata mahdolliseen eväidensyöntiin. Opettaja vie ryhmänsä vapaalle työskentelypisteelle ja jakaa etukäteen kerätyt ja leikatut muovimateriaalit oppilaille. Mustekalan lonkerot on tehty muovimateriaalista ja tukirakenteesta. Lonkerot on päällystetty oranssilla muovisella rakennusaidalla. Luokan itse keräämä muovimateriaali solmitaan aitamateriaalin reikiin. Luokka muodostaa jonon työskentelypisteen luo ja jokainen käy vuorollaan kiinnittämässä muovimateriaalit lonkeroon. Kun yksi oppilas on valmis, hän siirtyy jonon perälle. Valmis osuus jätetään paikoilleen ja luokka poistuu yhdessä syömään eväitä tai suoraan konserttiin. Taidepajan ohjaajina toimivat Aalto Artsin kuvataidekasvatuksen opiskelijat ja Kiasman pajaohjaajat. Avustajina meillä on ryhmä Lauttasaaren lukion oppilaita. Ohjaajat antavat vinkkejä muovimateriaalin kiinnittämisestä ja avustajat auttavat sopivan työskentelypisteen löytämisessä. Ohjaajat tunnistaa pinkistä liivistä ja avustajat punaisesta Helsingin juhlaviikkojen t-paidasta. Konserttiin siirrytään taidepajan jälkeen hyvissä ajoin Musiikkitaloon pääsee sisälle noin 20 minuuttia ennen konsertin alkua ja sateen sattuessa jo aiemmin. Taideretken jälkeen Mustekalojen lonkeroita voi käydä ihastelemassa Senaatintorilla osana isoa yhteistä merieläimistä koostuvaa teosta torstaista sunnuntaihin asti. Taiteiden yönä aukeava veikeä teoskokonaisuus houkuttelee lomaansa puikkelehtimaan ja kiinnittää samalla huomion merten suojeluun sekä maailman valtamerillä havaittuihin valtaviin muovilauttoihin. Choi Jeong Hwan näyttely Happy Together on auki Kiasmassa sunnuntaihin asti. Perjantaina 2.9. Kiasmassa on ilmaispäivä. Voitte myös tutustua Kiasman kouluille suunnattuun nykytaidemateriaaliin:
4 Valokuva: Heikki Tuuli 2. HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERIN KONSERT TI Kiasman taidepajan jälkeen Musiikkitalossa on vuorossa Helsingin kaupunginorkesterin konsertti, jossa kuullaan Markus Fageruddin osallistava teos muovipulloille ja sinfoniaorkesterille sekä Felix Mendelssohnin alkusoitto teoksesta Kesäyön unelma. Konsertin kesto on noin 30 min. Kaupunginorkesteria johtaa Dalia Stasevska. Markus Fagerudd (1961 ) Uusi teos (2016) 8 min Felix Mendelssohn ( ) Alkusoitto näytelmästä Kesäyön unelma (1826) 12 min ENNAKKOTEHTÄVÄ MUSIIKIN TUNNILLE: Tutustuminen Kesäyön unelmaan Felix Mendelssohn oli saksalainen säveltäjä, joka sävelsi vain 17-vuotiaana alkusoiton Kesäyön unelman tarinaan. Kesäyön unelma on kuuluisan englantilaisen näytelmäkirjailijan William Shakespearen teos, joka sijoittuu vehmaaseen taikametsään antiikin ajan Ateenan lähellä. Halutessanne voitte tutustua tiivistelmään Shakespearen tarinasta: On unelias juhannusyö, mutta metsän keijuyhteisössä kuohuu, sillä ihmispoika on löytänyt keijujen salaisen asuinpaikan! Keijukuningatar Titania haluaisi pitää pojasta huolta, mutta mustasukkainen keijukuningas Oberon ei ole tästä lainkaan mielissään. Hän käskee veijaritonttu-puckia käyttämään Titaniaan maagista lemmenrohtoa, jonka vaikutuksesta hän rakastuisi ensimmäiseen olentoon, jonka hän herätessään näkee. Matkallaan Titanian luo ilkikurinen Puck törmääkin joukkoon työläisiä, ja muuttaa huvikseen Perä-nimisen miehen pään aasin pääksi. Kaiken kukkuraksi Titania ei herätessään ensimmäisenä näekään keijukuningas-oberonia, vaan aasipäisen Perän ja rakastuu korviaan myöten häneen. Puckin metkut eivät lopu tähän, vaan hän käyttää samalla rohtoa myös neljään ateenalaisnuoreen, kahteen pariskuntaan. Kun he heräävät, he eivät näekään ensimmäisenä omia rakastettujaan, vaan rakastavaisten parit sekoittuvat täysin. Minkä valtavan sotkun Puck saikaan aikaiseksi! Lopulta Oberon määrää Puckin purkamaan kaikki taiat ihmisten nukkuessa: palauttamaan Perän pään normaaliksi ja vapauttamaan Titanian sekä ateenalaisnuoret lemmenrohdon lumouksesta. Herätessään ihmiset ovat pyörällään päästään: Onko keijuja oikeasti olemassa, vai oliko kaikki vain outoa kesäyön unta?
5 Juhannusyö Edward Robert Hughes, 1908 Hermia ja Lysander John Simmons, 1870 Pohdittavaa: Shakespearen kuolemasta on tänä vuonna kulunut 400 vuotta. Hän eli noin 200 vuotta ennen Mendelssohnia. Laskekaa montako vuotta on Mendelssohnin syntymästä (v. 1809) ja asettakaa nämä suurmiehet aikajanalle ja lisätkää mukaan myös vuosi (Huomataan, että kaikki tapahtumat ovat noin 200 vuoden päässä toisistaan.) Ajatusleikki: Millaistakohan elämä on 200 vuoden päästä, vuonna 2216? Mendelssohn oli vain 17-vuotias säveltäessään Alkusoiton. Keksittekö ketään 17-vuotiasta suomalaista lahjakasta muusikkoa? (Robin) Kuuntelutehtävä: Kuunnelkaa ensimmäiset n. 7 minuuttia (06:50) Mendelssohnin Alkusoitosta: Mendelssohn on kuvannut alkusoitossaan keijuja ja ihmisiä. Musiikki alkaa pitkillä soinnuilla, joilla säveltäjä vie kuulijan taikametsän öisiin tunnelmiin. Sitten heräilevät keijut (0:25). Kohdassa 1:14 kaikki keijut ovat heränneet, myös keijukuningas Oberon ja hänen kuningattarensa Titania. Sitten on ihmisten vuoro (3:12). He marssivat metsään reippain askelin Ateenan prinssi Theseuksen johdolla. Metsästystorvet soivat. Keijut tulevat katsomaan, kuka metsään on saapunut (4:03). Oberon pelkää ihmisten vievän kuningatar Titanian huomion, metsästystorvet soivat uudelleen (4:40). Toiminnallisia ideoita: Keksikää tarinalle loppu. Mitä keijuille tapahtuu? Entä ihmisille? Pohtikaa miten keijut liikkuvat. Entä metsästysväki? (Voitte hyödyntää vastinpareja kevyt voimakas, pieni suuri, satu todellisuus) Jakakaa roolit: keijut ja kuningaspari, ihmiset ja prinssi Theseus. Liikkukaa luokassa musiikin soidessa ja eläytykää rooleihinne sekä musiikissa vaihtuviin tunnelmiin.
6 Jatkakaa kuuntelua ja katselua kohdasta 6:50, jossa aiemmin kuulemamme kertaantuu. Musiikin loppuajan hyödynnämme joidenkin orkesterisoittimien tunnistamiseen. PUUPUHALTIMET JOUSISOITTIMET VASKIPUHALTIMET LYÖMÄ- SOITTIMET Oboe (7:15) Sinfoniaorkesteri virittää soittimensa ennen konsertin alkua soitinryhmittäin, ja tällä puupuhaltimella annetaan koko orkesterille viritysääni. Oboen ääni soveltuu hyvin melodisiin kulkuihin ja nopeisiin juoksutuksiin. Oboen suukappaletta kutsutaan rööriksi. Huilu (7:30) Huilu luokitellaan puupuhaltimeksi, vaikka useimmiten sinfoniaorkesterin huilut on valmistettu erilaisista metalliseoksista. Huilu muodostaa musiikillisen kokonaisuuden puisten sukulaistensa, oboen, klarinetin ja fagotin kanssa. Pikkolohuilu on poikkihuilun pienoisversio, ja sen terävä ja korkea ääni erottuu suuressakin orkesterissa. Kontrabasso (7:52) Kontrabasso on sinfoniaorkesterin suurin ja matalin jousisoitin. Sitä voi soittaa jousella, näppäillen tai jopa läiskien. Kontrabasson jousesta voidaan pitää kiinni kahdella eri otteella, alhaalta päin (saksalainen jousi) tai ylhäältä, kuten muissakin jousisoittimissa (ranskalainen jousi). Viulu (8:04) Viuluja on sinfoniaorkesterin soittimista lukumäärällisesti eniten, ja ne jaetaan I- ja II-viuluihin. Viulua soitetaan jousella tai näppäillen. Jousen jouhiin on hierottava hartsia, jotta saadaan tarvittava kitka ja viulun ääni kuulumaan. Soitinten rakentaminen on tarkkaa työtä: esimerkiksi viulu rakennetaan noin 70 osasta, jotka liimataan yhteen. Tuuba (9:18) Tuuba on sinfoniaorkesterin matalin vaskisoitin, ja sillä on bassosoittimen rooli omassa soitinperheessään ja koko orkesterissa. Tuubia voi olla erivireisiä. Taitava tuubansoittaja voi soittaa yllättävän nopeita juoksutuksia, mm. Rimski-Korsakovin Kimalaisen lennon soolo-osuuden. Trumpetti (9:38) Trumpetille on sävelletty paljon solistisia osuuksia. Sen kirkas ja läpitunkeva ääni on soveltunut kautta historian fanfaarien soittamiseen; fanfaareilla ilmoitetaan tärkeiden henkilöiden saapumisesta paikalle. Kornetti lasketaan mukaan trumpettiperheeseen, ja sitä voidaan pitää käyrätorven ja trumpetin välimuotona. Patarumpu (9:59) Lyömäsoitinten paikka on sinfoniaorkesterin takarivissä. Patarummut otettiin ensimmäisenä lyömäsoittimena käyttöön sinfoniaorkesterissa. Ne koostuvat metallipadoista, jotka ovat usein valmistettu kupariseoksesta, ja nahka- tai muovikalvosta. Patarumpuja voi virittää pedaalilla, mutta sen herkkä kalvo vaatii kuitenkin soittajaa painamaan korvansa lähelle patarumpuja soiton aikana hienovirityksen tarkistamista varten. Lähteet: tekijät, Sinfoniaorkesteri ja sen soittimet (WSOY 1996), Keskusteltavaa: Mitä muita soittimia orkesteriin kuuluu? (esim. alttoviulu, sello, klarinetti, käyrätorvi, pasuuna, piano, harppu) Mikä on kapellimestarin tehtävä? (johtaa orkesteria joko käsin tai tahtipuikolla, tuntee teoksen kaikki osat ja orkesterisoitinten osuudet, näyttää orkesterille äänenvoimakkuuden ja tempon muutokset) Mikä on yleisön rooli konsertissa? (tekee esitystilanteesta esityksen, kuuntelee, kokee tunnekokemuksia ja assosioi kuulemaansa musiikin ulkopuolisiin tapahtumiin, osoittaa suosiota) Palatkaa vielä teoksen alkuun. - Mikä soitinryhmä johdattaa meidät satumetsään? (puupuhaltimet) - Mitkä instrumentit kuvaavat keijuja? (jousisoittimet) - Entä metsästysjoukkoa? (vaskipuhaltimet, lyömäsoittimet)
7 ENNAKKOTEHTÄVÄ KUVAAMATAIDON TUNNILLE: Kesäyön unelman kuvittaminen Milllaiseksi kuvittelette mielessänne keskikesän taikametsän? Miten liitelevät höyhenenkevyet keijukaiset? Entäpä miltä näyttävät keijukuninkaalliset Oberon ja Titania? Ovatko metsään marssivat ihmiset iloisia, uteliaita vai jopa hieman peloissaan? Kuunnelkaa Mendelssohnin Alkusoittoa teoksesta Kesäyön unelma kuvaamataidon tunnilla ja inspiroitukaa! Oppilailla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus saada piirroksensa osaksi konsertin visualisointia Musiikkitalon suuren Konserttisalin valkokankaille. Toivomme oppilailta piirroksia Alkusoiton eri tapahtumista ja tunnelmista, esimeriksi: kesäöinen taikametsä, keijukaisten herääminen, keijukuninkaalliset, ihmisten marssi prinssin johdolla tai metsästystorvet. Enintään 1 piirros per oppilas. Pyydättehän lapsia kirjoittamaan nimensä selkeällä käsialla piirroksensa selkäpuolelle eikä piirroksen päälle. Piirrokset tulee lähettää ti mennessä Taideretken tuotannolle yhdellä seuraavista tavoista: Paperipiirrokset Helsingin kaupungin sisäisellä postilla osoitteeseen: Helsingin kaupunginorkesteri / Annika Koivula PL Helsingin kaupunki Piirrosten skannaukset sähköisesti pilvipalvelussa (esim. OneDrive, Google Drive, WeTransfer): lähetä linkki osoitteeseen elissa.shaw@helsinkifestival.fi HUOM! Ethän liitä suurikokoisia skannauksia suoraan sähköpostiviestiin, sillä ne tukkivat helposti sähköpostilaatikon. Huomioittehan, että postitse lähetettyjä piirroksia ei palauteta. Tokaluokkalaisten taideretkellä on oikeus käyttää oppilaiden piirroksia konsertin visualisoinnissa sekä tapahtuman viestinnässä. Tapahtumapäivänä Mendelssohnin Alkusoiton lisäksi konsertissa kuullaan Tokaluokkalaisten taideretkeä varten sävelletty tilausteos Markus Fageruddilta. Tokaluokkalaiset osallistuvat omine muovipulloineen teoksen esittämiseen yhdessä kaupunginorkesterin kanssa. Luokka tuo tyhjät muovipullot ilman etikettiä tullessaan konserttiin. Pullot kerätään konsertin jälkeen ja niitä hyödynnetään osana Senaatintorin Taiteiden yön teosta, johon Kiasman taidepajassa tehdyt lonkerotkin tulevat. Fageruddin uutta teosta ja tokaluokkalaisten osuutta teoksen esittämisessä koskeva ennakkomateriaali lähetetään elokuun infokirjeen yhteydessä, kuten myös retken tarkempi aikataulu ja ohjeistus. Taideretken jälkeen Keskusteltavaa: Millainen kokemus Helsingin kaupunginorkesterin konsertti oli? Tunnistitteko sinfoniaorkesterin soittimia? Miltä tuntui musisoida yhdessä sinfoniaorkesterin kanssa? Onnistuiko elävä musiikki viemään teidät taikametsään? Oliko kokemus erilainen verrattuna luokassa kuultuun musiikkiin Youtubesta? Löydätte lisää materiaalia sinfoniaorkesterista Helsingin kaupunginorkesterin verkkosivuilta:
8 Kohtaus Kesäyön unelmasta Edwin Landseer, 1848 Lisätietoja Maria Saarikoski tuottaja, Nykytaiteen museo Kiasma Annika Koivula tuottaja, Helsingin kaupunginorkesteri Elissa Shaw tuottaja, Helsingin juhlaviikot Materiaalin taitto: Elissa Shaw
TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI ENNAKKOMATERIAALI
TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 22.8.2018 ENNAKKOMATERIAALI Kiasman taidepaja Kiasman taidepaja järjestetään taideretkipäivänä Musiikkitalon viherkannella. Taidepajan on suunnitellut kuvataiteilija Heidi
TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI
TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo
************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti?
Hyvä peruskoulun opettaja, Syystervehdys Itä-Helsingin musiikkikoulusta IHMU:sta. Olemme tulossa esiintymään kouluunne marraskuussa, ja sitä ennen tarjoamme teille myös ennakkomateriaalia käytettäväksi
YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA
YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen
Soitinvalintaopas. Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi
Soitinvalintaopas Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi TIETOA SOITINVALINTAA VARTEN (esitetyt iät ovat suuntaa-antavia, eivät ehdottomia) Hyvinkään musiikkiopisto järjestää lukuvuosittain
TAIDERETKEN KONSERTTI
TAIDERETKEN KONSERTTI HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI # Perustettu vuonna 1882, pohjoismaiden vanhin ammattisinfoniaorkesteri # Vuosina 1892-1923 orkesteri kantaesitti valtaosan Jean Sibeliuksen sinfonisesta
Meiltä löytyy kaikki!
Mikä soittimeksi? Meiltä löytyy kaikki! JOUSISOITTIMET Alttoviulu Viulu Sello Viulu ja alttoviulu Suositeltava aloitusikä on 5-7 vuotta. Viulun asennot on tuossa iässä helppo oppia leikin avulla. Myöhemminkin
YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA
YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen
PÄÄSYKOEOHJEITA 2015
1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...
Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi
Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa
PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7
PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...
Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille
Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe
Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille
KULTIS Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin keväällä 2018.
Global Music Global Music 5,5 v GLOMAS 2,5 v yhteensä
Sibelius-Akatemiaan hakeneet ja hyväksytyt 2015-2018 2015 hak 2015 hyv 2016 hak 2016 hyv 2017 hak 2017 hyv 2018 hak 2018 hyv Arts Management Arts Management 2,5 v 106 14 ei hakua ei hakua 74 15 ei hakua
Anni-Leea Mierlahti (Kirjoittaja toimii Vakka-Suomen musiikkiopiston musiikin perusteiden opettajana)
Anni-Leea Mierlahti (Kirjoittaja toimii Vakka-Suomen musiikkiopiston musiikin perusteiden opettajana) Kuvalähde Wikipedia MIKÄ ON MAAILMAN PARAS ÄÄNI? Tiedättekö mitä ovat kazoo, okarina tai cajon? Entä
Hei! Saapuminen ja aikataulu
Hei! Koulujen alku on täällä ja sen myötä lähestyy myös Tokaluokkalaisten taideretki! Tässä kirjeessä sekä liitteissä on tärkeää tietoa tapahtuman järjestelyistä. Mikäli sinulle jäi kysyttävää, otathan
Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä.
Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali Etsi tiedot ja täydennä Camille Saint-Saëns oli säveltäjä. Etsi kuva säveltäjästä. Hän eli vuosina. Eläinten karnevaalin osat Yhdistä sävellyksen osa oikeaan soittimeen.
KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus
1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa
EMO. Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA
EMO Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA Tiivistelmä Yleistä MTO on tehty meluasetuksen VNA85/2006 perusteella ja
TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI Ennakkomateriaali
TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 24.8.2017 Ennakkomateriaali 1. Kiasman taidepaja Kuva: Paula Lehtonen, 2015 Kiasman taidepajan on suunnitellut Pink Twins, joka on helsinkiläisten taitelija-muusikko-veljesten
SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO
SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa
Keravan musiikkiopiston Soitinvalintaopas
Keravan musiikkiopiston Soitinvalintaopas Mit Mitä soitinta haluaisit soittaa? Tutustu soittimiin! 1. Jousisoittimet 2. Puupuhaltimet 3. Vaskipuhaltimet 4. Muut soittimet 5. Popjazz-soittimet 6. Mikäolisi
musiikkipolku Materiaalia 7. luokkalaisten musiikkipolkuvierailua varten Kuopion Musiikkikeskuksessa Tiina Kekäläinen
musiikkipolku Materiaalia 7. luokkalaisten musiikkipolkuvierailua varten Kuopion Musiikkikeskuksessa Tiina Kekäläinen SISÄLLYS: TOIMITUS: Tiina Kekäläinen ETU- JA TAKAKANNEN KUVAT: Mari Halonen Valokuvat:
Klassisen musiikin instrumenttiopinnot alttoviulu 5,5 v
Sibelius-Akatemiaan hakeneet ja hyväksytyt 2013-2017 2013 2013 2014 2014 2015 2015 2016 2016 2017 2017 Global Music Global Music 5,5 v (uusi 2016) 41 8 42 5 GLOMAS 2,5 v 15 4 26 5 28 6 35 3 28 2 yhteensä
MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO
MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopisto on Vantaan kaupungin oma oppilaitos, jossa
ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON
ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.
MUSTASAAREN MUSIIKKIOPISTO
1 2 SOITINKOKEILUPÄIVÄ 13.04.2016 Nyt sinulla on mahdollisuus tutustua erilaisiin soittimiin. Mustasaaren musiikkiopisto järjestää soitinkokeilupäivän 13.04.2016 klo 18.00-19.00 musiikkiopistolla Sepänkylässä,
SALON MUSIIKKIOPISTO
SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.
Hei! Saapuminen ja aikataulu
Hei! Koulujen alku on täällä ja sen myötä lähestyy myös Tokaluokkalaisten taideretki! Tässä kirjeessä sekä liitteissä on tärkeää tietoa tapahtuman järjestelyistä. Mikäli sinulle jäi kysyttävää, otathan
Tokaluokkalaisten taideretki 2018
Tokaluokkalaisten taideretki 2018 Ohjelma 15.15-15.30 Tokaluokkalaisten taideretki 2018 konsep9 ja aikataulut, Kris9ina Vuorela, Helsingin juhlaviikot 15.30-15.45 Roolit ja iden9teed Kiasman näyhelyissä,
PÄÄSYKOEOHJEITA / 7
PÄÄSYKOEOHJEITA 2013 1 / 7 Sisältö YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 LAPSIKUORO... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2004 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2003 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET...
TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI Ennakkomateriaali
TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 24.8.2017 Ennakkomateriaali 1. Kiasman taidepaja Kuva: Paula Lehtonen, 2015 Kiasman taidepajan on suunnitellut Pink Twins, joka on helsinkiläisten taitelija-muusikko-veljesten
Opas perusopetukseen pyrkivälle
Musiikin perusopetus Opas perusopetukseen pyrkivälle Sisältö 2 Tervetuloa Helsingin Konservatorioon...3 Musiikkileikkikoulu...4 Soiton ryhmäopetus...4 Soitinvalmennus...4 Nuorten laulukoulu...4 Musiikin
OPETUSTARJOTIN
OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja
NUORISOKOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET 2014
NUORISOKOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET 2014 Sisältö YLEISTÄ... 2 HAKEMINEN... 2 VALINTAKOKEET... 2 VALINNAN TULOKSESTA TIEDOTTAMINEN... 3 OPPIAINEKOHTAISET VALINTAPERUSTEET... 4 KLASSISET INSTRUMENTIT JA
Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi
Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa
Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille
KULTIS Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin keväällä 2019. Tavoitteena
Kallion musiikkikoulu 2014-2015
Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,
PKMO PIENI SOITINOPAS
PKMO PIENI SOITINOPAS 1 TUTUSTU HARKITSE - VALITSE Joskus oman soittimen valinta on helppoa, mutta toisinaan voi joutua harkitsemaan pidempäänkin. Lapsen soitinvalintaan vaikuttavat usein soittimen kauniiksi
1) Instrumenttikoe 1 - voi käyttää säestäjää Yksi vapaavalintainen D- tai I-kurssitasoinen ooppera-aaria, Lied tai suomalainen laulu
Kokeiden kesto on rajoitettu: Instrumenttikoe 1 kestää 10 min, Instrumenttikoe 2 kestää 15 min. On mahdollista, että aikataulusyistä lautakunta kuuntelee vain osan kappaleista ja tarvittaessa keskeyttää
Musiikkipolku. Kuopion Kulttuuripolku. Sibelius Finlandia sinfoniaorkesteri Star Wars. Kuopion kulttuuripalvelukeskus
Kuopion kulttuuripalvelukeskus Kuopion Kulttuuripolku Musiikkipolku Sibelius Finlandia sinfoniaorkesteri Star Wars Notaatio, musiikillisia mielikuvia, graafinen partituuri, musiikillinen keksiminen, draama
SML:N SYYSPÄIVÄT KOKKOLASSA TIETOA PÄÄTÖKSENTEON POHJAKSI
SML:N SYYSPÄIVÄT KOKKOLASSA17.11.2016 TIETOA PÄÄTÖKSENTEON POHJAKSI TIMO KLEMETTINEN, TOIMINNANJOHTAJA MUSIIKKIOPPILAITOSTEN TOIMIPISTEET JA SIVUTOIMIPISTEET Jäsenoppilaitoksia 96 Valtionosuutta saavia
Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa.
Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa. Kurssilla koko luokka oppii pianonsoiton alkeet ja kaksi kappaletta. Kurssin voi suorittaa ilman pianonsoiton, musiikinteorian
Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille
Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja
PÄÄSYKOEOHJEITA / 7
PÄÄSYKOEOHJEITA 2019 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (kirkkourut)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...
Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon
Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Perusopetus Ilmoittautuminen testeihin 11.4. 15.5.2015 Testipäivät Keskustassa ti to 26.5. 28.5.2015 Veikkolassa ma 25.5.2015 Avoin osasto 11.4. 15.5.2015 Musiikkileikkikoulu
PÄÄSYKOEOHJEITA / 7
PÄÄSYKOEOHJEITA 2018 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...
MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017
MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017 VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopistossa yli 2000 oppilasta saa soiton ja
OPPIAINE: KLASSISEN MUSIIKIN INSTRUMENTTI- JA LAULUOPINNOT PÄÄAINE: instrumentti, orkesterisoittimet
OPPIAINE: KLASSISEN MUSIIKIN INSTRUMENTTI- JA LAULUOPINNOT PÄÄAINE: instrumentti, orkesterisoittimet PÄÄAINE 3ok- ORKESTERISOITIN (musiikin kandidaatti) (26 + 26 + 22 op, yht. 74 op, 1976 t) 3ok-1 Huilu
ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON
ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 14.4. 18.5.2012 www.kirkkonummi.fi/musiikkiopisto Testipäivät Keskustassa ti to 29.5. 31.5.2012 Veikkolassa ma 28.5.2012
KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO
1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Toimintaamme
Ilmoittautuminen musiikkiopistoon
Ilmoittautuminen musiikkiopistoon 7.4. 18.5.2018 www.kirkkonummi.fi/musiikkiopisto Perusopetus taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä yli 5-vuotiaille lapsille ja nuorille sisäänpääsytestit: Veikkolassa
SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi
SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Tuuba Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi TUUBANSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten
Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG
Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big
EMO. Pieni soitinopas
EMO Pieni soitinopas TUTUSTU - HARKITSE - VALITSE Joskus oman soittimen valinta on helppoa, mutta toisinaan voi joutua harkitsemaan pidempäänkin. On tärkeää yrittää löytää sellainen soitin, joka todella
AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA JOUSET
AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA JOUSET Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 JOUSET JOUSTEN VALMENNUSOPINNOT Valmentavaa jousisoitinopetusta annetaan pienissä viulu-, alttoviulu- ja selloryhmissä
METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA. VALINTAKOEKUVAUKSET /nuorisokoulutus, kevät 2011
1 METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET /nuorisokoulutus, kevät 2011 Sisältö Pedagogin ja muusikon suuntautumisvaihtoehto... 2 Pedagogin suuntautumisvaihtoehto/ Soitin-
EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila
EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta
Kirkkonummen musiikkiopisto. Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä. Ilmoittautuminen
HakuTIEDOTE 2009 Kirkkonummen musiikkiopisto Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille.
Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019
Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto medianomi (AMK) musiikkipedagogi (AMK) tanssinopettaja (AMK) Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto
Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla
Tiedote 29.7.2019 Vapaa julkaistavaksi heti Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Lauantaina 27.7. alkaneen Crusell-viikon fantasiateemaiset kamarimusiikkikonsertit jatkuvat Uudenkaupungin
HAKUOPAS Lukuvuosi 2015-2016
HAKUOPAS Lukuvuosi 2015-2016 1 2 SOITINKOKEILUPÄIVÄ 16.04.2015 Nyt sinulla on mahdollisuus tutustua erilaisiin soittimiin. Mustasaaren musiikkiopisto järjestää soitinkokeilupäivän 16.04.2015 klo 18.00-19.00
MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA NUORTEN KOULUTUS
MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA NUORTEN KOULUTUS VALINTAKOEKUVAUKSET KEVÄT 2013 1 Sisältö Jousisoittimet... 2 Viulu... 2 Alttoviulu... 3 Sello... 3 Kontrabasso... 3 Puhaltimet... 4 (Huilu, oboe, klarinetti, fagotti,
METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET
METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET KEVÄT 2012 Sisältö Jousisoittimet (viulu, alttoviulu, sello, kontrabasso)... 2 Puhaltimet (huilu, oboe, klarinetti, fagotti, saksofoni,
JOUSISOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA
LAITILAN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO JOUSISOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO Tämä aineopetussuunnitelma koskee Vakka-Suomen musiikkiopistossa annettavan musiikin taiteen
TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN
1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan
RANTASALMEN PUHALLINORKESTERI HARRASTUKSENA
RANTASALMEN PUHALLINORKESTERI HARRASTUKSENA Rantasalmen puhallinorkesteriyhdistys tarjoaa lapsille, nuorille ja aikuisille oivan mahdollisuuden harrastaa musiikkia mukavassa porukassa. Toimimme yhteistyössä
Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon
Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon 2.4. 6.5.2016 www.kirkkonummi.fi/musiikkiopisto Perusopetus taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä yli 5v lapsille ja nuorille sisäänpääsytestit: Veikkolassa ke 25.5.2016
Oulun ammattikorkeakoulu KULTTUURIALAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU
Oulun ammattikorkeakoulu KULTTUURIALAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan Medianomi (AMK) Musiikkipedagogi (AMK) Tanssinopettaja (AMK) Luonnonvara-alan
AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA PUUPUHALTIMET
AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA PUUPUHALTIMET Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 PUUPUHALTIMET Huilu Oboe Klarinetti Saksofoni Fagotti Nokkahuilu Tässä aineopetussuunnitelmassa esitellään
Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin?
Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin? Valintakokeen osa-alueet ja maksimipisteet: klassinen muusikko tai klassinen kirkkomusiikkipainotus Mitä soitan tai laulan pääinstrumentin kokeessa?
SAKARI MONONEN COLL.629
Arkistoluettelo 637 SAKARI MONONEN COLL.629 Käsikirjoituskokoelmat 1 SAKARI MONONEN, säveltäjä COLL. 629 Säveltäjä ja musiikkipedagogi Sakari Mononen syntyi 27.7.1928 ja kuoli 1998. Hän työskenteli ensin
Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille
Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto/ Borgånejdens musikinstitut kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin.
HARMONIKKA. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas
HARMONIKKA TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET Oppilas löytää luontevan soittoasennon ja soittotavan oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä,
DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely:
lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely: 10-vuotias Tefik on kotoisin Kosovosta mutta asuu tällä hetkellä perheensä kanssa
KULTTUURIKOULU JOS OLET KIINNOSTUNUT MUSIIKISTA, TAITEESTA, NYKYSIRKUKSESTA JA TEATTERISTA UPPLANDSVASBY.SE/KULTURSKOLAN
KULTTUURIKOULU JOS OLET KIINNOSTUNUT MUSIIKISTA, TAITEESTA, NYKYSIRKUKSESTA JA TEATTERISTA UPPLANDSVASBY.SE/KULTURSKOLAN upplandsvasby.se 08-590 970 00 MUSIIKKI TAIDE NYKYSIRKUS TEATTERI Kulttuuri-ilmaisun
Musiikkitalo Selkokielinen esite
Musiikkitalo Selkokielinen esite Tervetuloa Musiikkitaloon! Helsingin Musiikkitaloon ovat tervetulleita kaikki. Musiikkitalossa voi käydä kuuntelemassa konsertteja. Musiikkitalossa on kuusi salia konsertteja
SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi
SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Piano Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten
Etkot & Jatkot. Art Pro
Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot ja jatkot 4. Tutustu Kiasmaan 5. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro-käynnillä taidetestaajat tutustuvat
M I K K E L I N LUKUVUOSITIEDOTE M U S I I K K I O P I S T O 2013-2014. Mikkelin musiikkiopisto Maaherrankatu 10, puh. (015) 213 830. www.mlimo.
M K K E L N LUKUVUOSTEDOTE M U S K K O P S T O 2013-2014 Mikkelin musiikkiopisto Maaherrankatu 10, puh. (015) 213 830 www.mlimo.fi SSÄLLYSLUETTELO YHTEYSTEDOT 4 TOMPSTEDEN YHTEYSTEDOT 4 MKKELN MUSKKOPSTON
Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.
DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että
MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle
MONSTERIN JÄLJILLÄ ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle Kiasmassa asuu ujo monsteri, joka rakastaa taidetta. Se on merkannut Kiasman neljännen kerroksen Face to Face-näyttelyyn (13.3.2015-7.2.2016) viisi
Ilmoittautuminen musiikkiopistoon
Ilmoittautuminen musiikkiopistoon 27.4. 17.5.2019 www.kirkkonummi.fi/musiikkiopisto Perusopetus taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä yli 5-vuotiaille lapsille ja nuorille sisäänpääsytestit: Veikkolassa
SIBELIUS 150 -JUHLAKONSERTTI MARRASKUU 2015. Valmistelupaketti
SIBELIUS 150 -JUHLAKONSERTTI MARRASKUU 2015 Valmistelupaketti Valmistelupaketti Sibelius 150 -juhlavuoden nettikonserttiin kouluille 20.11.2015 & koululaiskonsertteihin Tampere-talossa 19. ja 20.11.2015
Toivotuimmat klassikot Tehtäviä kouluille
Toivotuimmat klassikot Tehtäviä kouluille Toivotuimmat klassikot Koululaiskonserttien opetusmateriaali Tampereen peruskoulujen 4.- ja 5.-luokkalaisille Musiikkikasvatus kuuluu olennaisena osana Tampere
4.1 Samirin uusi puhelin
4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen
AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA VASKIPUHALTIMET
AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA VASKIPUHALTIMET Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 VASKIPUHALTIMET Käyrätorvi Trumpetti Pasuuna Alttotorvi Baritonitorvi Tuuba Tässä aineopetussuunnitelmassa
Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja
Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,
MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO, MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA / MUUSIKKO
MUSIIKKIALAN AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS HELSINGIN KONSERVATORIO Helsingin Konservatoriossa voi suorittaa musiikkialan ammatillisen perustutkinnon klassiseen musiikkiin erikoistuen. Opetustarjonta on monipuolinen,
KLASSINEN KITARA. TASO 1 laajuus 105 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas
KLASSINEN KITARA TASO 1 laajuus 105 tuntia löytää luontevan soittoasennon ja soittotavan oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä, monipuolisuutta ja
Madetojan musiikkilukio PL 45, (Suvantokatu 1), OULU Puh / Rehtori /Kanslia / Opo
Madetojan musiikkilukio PL 45, (Suvantokatu 1), 90015 OULU Puh. 044 703 9861 / Rehtori 050 316 6683 /Kanslia 044 703 9074 / Opo HAKIJAN OPAS 2016 Madetojan musiikkilukion toiminta-ajatus Koulu antaa saman
VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA)
VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA) Baritonitorvi Noudatetaan trumpetille tehtyjä sillä tavalla että transponointi korvataan f avaimen opiskelulla Käyrätorvi Noudatetaan
a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi
T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!
Etkot & Jatkot. Art Pro
Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot 4. Jatkot 5. Tutustu Kiasmaan 6. Seuraa meitä 7. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro -käynnillä
Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4
Oppitunnit 1 4 Oppituntien kulku 1. oppitunti 2. oppitunti 3. oppitunti 4. oppitunti Fiktion käsitteet tutuiksi 1. Oppia fiktion käsitteiden hyödyntämistä kaunokirjallisten tekstien avaamisessa. 2. Oppia
TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari
TILAVARAUKSET 1 (5) TANSSISALI KLO MAANANTAI 7.2. TIISTAI 8.2. KESKIVIIKKO 9.2. TORSTAI 10.2. 12-13 klo 13.30-14.15 klo 12.30-13.15 Tehtävä ja temppurata ML 2 Tehtävä ja temppurata ML 1 14.30-15.15 Eeva
SOITINKOKEILUPÄIVÄ ,klo Nyt sinulla on mahdollisuus tutustua erilaisiin soittimiin.
1 2 SOITINKOKEILUPÄIVÄ 10.04.2017,klo 18.00 Nyt sinulla on mahdollisuus tutustua erilaisiin soittimiin. Mustasaaren musiikkiopisto järjestää soitinkokeilupäivän 1 0. 0 4. 2 0 1 7 klo 18.00-19.00 musiikkiopistolla
Kouluorkesteri. Roudaus ja rutiinit. Virittäminen. Katse kapellimestariin
Kouluorkesteri Kouluorkesteri kannattaa perustaa heti, kun opitaan soittamaan ensimmäiset sävelet. Koulun tuntiresurssien mukaan voidaan valita, perustetaanko luokkaorkesteri vai koko koulun yhteinen orkesteri.
MELODIA MUSIIKISSA KLASARIBASARI TEHTÄVIÄ ENNEN KONSERTTIA
2 MELODIA MUSIIKISSA KLASARIBASARI TEHTÄVIÄ ENNEN KONSERTTIA Sisällysluettelo Orkesteri Tapiola Sinfonietta Kapellimestari Eero Lehtimäki Säveltäjä Lauri Supponen Pianisti Emil Holmström Tehtävä 1: Somesyna
Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ
LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016