OSAVUOSIKATSAUS
|
|
- Matti Pesonen
- 4 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2
3 SISÄLLYS 1. CAREERIA OY Yleistä Yhtiön omistus ja hallinto Merkittävimmät päätökset ja toimet TOIMINTAKATSAUS Toimintaympäristö Toiminnan tavoitteiden toteutuminen Talouden toteutuminen Ennuste ARVOT JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT LIITE: Tuloslaskelma LIITE: Tase, vertaileva tase LIITE: Talousarviovertailu
4 1. CAREERIA OY 1.1. YLEISTÄ Careeria Oy on yleishyödyllinen osakeyhtiö, joka ylläpitää toisen asteen ammatillista oppilaitosta, Careeriaa, jonka koulutuksiin osallistuu vuosittain n nuorta ja aikuista ammatillisiin tutkintoihin, tutkinnon osiin ja muihin työelämän ja yhteiskunnan tarpeisiin suunnattuihin koulutuksiin. Oppilaitos järjestää koulutusta noin 80 eri tutkintoon eri koulutusaloilla sekä ammatilliseen koulutukseen valmistava koulutusta (VALMA). Careeria on kaksikielinen koulutuksen järjestäjä (suomi ja ruotsi) ja sillä on järjestämislupa myös englanninkieliseen koulutukseen liiketalouden perustutkinnossa. Koulutuksen järjestäjä syntyi vuoden 2019 alussa, kun alueen aikaisemmat koulutuksen järjestäjät Oy Porvoo International College Ab (Point College) ja Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä (Edupoli) siirsivät sille koulutustoimintansa. Koulutustoiminnan lisäksi yhtiölle siirrettiin aikaisempien organisaatioiden henkilöstöt, sopimukset ja omaisuus. Yhtiön omistajat ovat itäisen Uudenmaan kuntia (Porvoo, Loviisa, Sipoo, Lapinjärvi ja Askola). Kunnat perustivat yhtiön keväällä 2018 minimipääomalla ja yhtiön varsinainen alkupääoma koostuu Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän omaisuudesta syntyneestä apportista sekä Oy Porvoo International College Ab:lta lahjoitetusta omaisuudesta. Careeria-konserniin kuuluvat emon kokonaan omistamat tytäryhtiöt Edupoli Oy, Kiinteistöosakeyhtiö Edupoli ja Keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö Loviisan Amisto. Kiinteistöosakeyhtiöt omistavat ja ylläpitävät yhtiön Vantaalla ja Loviisassa olevia toimitiloja. Yhtiö perustettiin nimellä EdupoliPointCollege Oy, mutta toiminimi muutettiin Careeria Oy:ksi vuoden 2019 varsinaisessa yhtiökokouksessa Yhtiöjärjestyksen mukaan: Yhtiön toimiala on toisen asteen ammatillinen koulutus sekä tutkimus- ja kehittämispalvelut ja muut työllisyyteen ja osaamisen kehittämiseen liittyvät palvelut. Yhtiö voi toimintaansa varten omistaa ja hallita osakkeita, osuuksia ja kiinteistöjä sekä käydä niillä kauppaa ja vuokrata niitä. Yhtiö voi ottaa vastaan avustuksia ja lahjoituksia. Yhtiön toiminnan tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiö ei jaa osakkeenomistajilleen voittovaroja eikä tuota muuta taloudellista etua osakkeenomistajille tai muulle
5 toimintaan osallistuvalle. Mahdollinen voitto on rahastoitava yhtiön pääomaan tai käytettävä yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen. Careerialla on yhteensä 10 toimipistettä Porvoossa, Askolassa, Loviisassa, Helsingissä, Vantaalla ja Keravalla. Loviisan toimipisteessä ei ole tällä hetkellä koulutustoimintaa, vaan tilat on pääosin vuokrattu Loviisan kaupungille peruskoulun väistötiloiksi YHTIÖN OMISTUS JA HALLINTO Yhtiön koko osakekanta on samanlajista osaketta. Osakkeiden omistus jakautuu kuntien kesken alla olevan taulukon mukaisesti: Omistaja Lukumäärä %-osuus YHT Porvoo ,64 % Loviisa ,41 % Sipoo ,66 % Askola ,02 % Lapinjärvi ,27 % Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön hallitukseen kuuluu vuosittain varsinaisessa yhtiökokouksessa valittavat kymmenen jäsentä. Yhtiötä perustettaessa valittiin hallitukseen seuraavat jäsenet: Jäsen Johan Söderberg, puheenjohtaja Valitsija
6 Tuuli Hirvilammi Mirja Suhonen Elin Blomqvist-Valtonen Markku Välimäki Juha Karvonen, varapuheenjohtaja Lotte-Marie Uutinen Ari Oksanen Kaija-Leena Tuomisto Markku Lautamäki Loviisan kaupunki Loviisan kaupunki Sipoon kunta Askolan kunta Lapinjärven kunta Vuoden 2019 varsinaisessa yhtiökokouksessa valittiin hallitukseen seuraavat jäsenet: Jäsen Johan Söderberg, puheenjohtaja Jaakko Westerlund Mirja Suhonen Elin Blomqvist-Valtonen Markku Välimäki Henna-Kaisa Turpeinen Lotte-Marie Uutinen Antti Skogster, varapuheenjohtaja Kaija-Leena Tuomisto Markku Lautamäki Valitsija Loviisan kaupunki Loviisan kaupunki Sipoon kunta Askolan kunta Lapinjärven kunta Hallitus kutsui vakituisiksi asiantuntijoiksi Charlotta Grönqvistin () ja Anne Schneiderin (Varuboden-Osla). Asiantuntijat eivät ole hallituksen jäseniä eivätkä osallistu päätöksentekoon, mutta heillä on puhe- ja läsnäolo-oikeus kokouksissa, myös päätöksenteon aikana. Yhtiön toimitusjohtajana toimii Sari Gustafsson. Oppilaitoksen rehtorina toimii Pasi Kankare. Toimitusjohtaja vastaa yhtiön kokonaisvaltaisesta johtamisesta, strategisesta suunnittelusta ja hallituksen vahvistaman strategian toteuttamisesta. Toimitusjohtajan apuna toimii konsernijohtoryhmä, jonka jäsenet toimitusjohtaja nimeää. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii toimitusjohtaja, ja sen muut jäsenet ovat rehtori Pasi Kankare, talousjohtaja Kimmo Orava, palvelujohtaja Maija Penttilä, henkilöstöpäällikkö Maarit Toivanen, hallintopäällikkö Jani Toivonen, viestintäpäällikkö Maarika Weissmann, turvallisuuspäällikkö Kim Lindroos ja Edupoli Oy:n toimitusjohtaja Riitta Laukkanen. Johtoryhmä kokoontuu noin kerran kuukaudessa laajennettuna. Laajennettuun konserni-johtoryhmään kuuluvat edellisten lisäksi apulaisrehtorit Pekka Pulkkinen, Ulla Posti, Anna-Mari Heikinheimo, brändipäällikkö Pia Hannula
7 sekä luottamusmiehet Jukka Koppana, Elina Palonen, Mona Savinainen (31.7. asti), Hans-Erik Forsberg. Rehtori vastaa oppilaitoksen johtamisesta. Rehtorin apuna toimii pedagoginen johtoryhmä. Pedagogisen johtoryhmän puheenjohtajana toimii rehtori, ja sen muut jäsenet ovat apulaisrehtorit Pekka Pulkkinen, Ulla Posti, Anna-Mari Heikinheimo, Riitta Laukkanen (30.4. asti), Päivi Koponen (va ). Laajennettuun pedagogiseen johtoryhmään kuuluvat edellisten lisäksi brändipäällikkö Pia Hannula, henkilöstöpäällikkö Maarit Toivanen ja hallintopäällikkö Jani Toivonen sekä luottamusmiehet Jukka Koppana, Elina Palonen ja Mona Savinainen (31.7. asti) MERKITTÄVIMMÄT PÄÄTÖKSET JA TOIMET Vuoden alku on hallinnollisesti mennyt toiminnan käynnistämiseen liittyviin toimiin ja erilaisten toiminnan periaatteiden linjaukseen. Yhtiön toimintasääntö on toimintaa ja toimivaltuuksia ohjaava asiakirja, jota on päivitetty kaksi kertaa. Kuntien periaatepäätöksissä yhtiö on linjattu avoimuuden ja julkisen viestinnän yhtiöksi. Avoimuudella ja julkisella tiedolla vähennetään epätietoisuutta. Avoimuus ja julkisuus myös helpottavat brändin rakentamista. Yhtiö toimii pääosin julkisella rahoituksella, joten se on statukseltaan puolijulkinen. Erityisesti opetuksen puoli luetaan julkiseksi toiminnaksi. Tästä syystä hallitus on linjannut, että yhtiön toiminta pidetään mahdollisimman avoimena ja mm. hallituksen kokouksista julkaistaan tiedotteet. Tiedotteet lähetetään medialle ja omistajille ja julkaistaan Careerian verkkosivuilla. Porvoon kaupungin konserniohje hyväksyttiin hallituksessa ja sittemmin yhtiökokouksessa. Careerialle valmisteltiin ja hyväksyttiin alkuvuonna myös oma konserniohje. Yhtiön nimi EdupoliPointCollege Oy keksittiin pikaisesti, jotta yhtiö saatiin rekisteröityä omistajien alkuperäisen nimen, EduPoint Oy, ollessa varattu. Todettiin yleisesti ottaen olevan helpointa, jos yhtiön nimi olisi sama kuin sen ylläpitämän oppilaitoksen. Yhtiökokous päätti yhtiön nimen muuttamisesta Careeria Oy:ksi. Hallitus päätti myöntää prokuran rehtori Pasi Kankareelle, talousjohtaja Kimmo Oravalle ja palvelujohtaja Maija Penttilälle, kullekin oman vastuualueensa puitteissa. Yhtiössä on kevään aikana käyty yhteistoimintalaki) 6 luvun 32 ja 33 :n mukaisia yhteistoimintaneuvotteluja nimikkeiden yhtenäistämisestä, Avaintyönantajat ry.:n
8 työehtosopimuksiin siirtymisestä ja organisaatiomuutoksesta. Yhteistoimintaneuvotteluilla ei ole tavoiteltu eivätkä ne ole johtaneet henkilöstön tai työn vähentämiseen. Hallituksessa hyväksyttiin yhtiön pedagoginen ohjelma, henkilöstöohjelma, viestintäohjelma, riskienhallintaohjelma ja toimitilaohjelma. Kevään 2019 aikana toteutettiin oppilaitoksessa 1.8. voimaan astuva organisaatiouudistus, jonka tavoitteena oli selventää johtamisjärjestelmää. Organisaatiorakenteen muutosten ohella toteutettiin vuosityöaikaan siirtymisen valmisteluja ja henkilöstön nimikkeiden uudistus. Uudessa rakenteessa oppilaitoksen toimintayksiköiden määrä väheni yhdellä. Poikkialaisten prosessien avulla tavoitellaan toimivampaa ja osallistavampaa hallintoa. Tavoitteena on myös Careerian laatujärjestelmän rakentaminen osaksi oppilaitoksen arkea. Organisaatiouudistuksen 0.2 myötä Careerian viestintä ja markkinointi yhdistyi alkaen yhdeksi toiminnoksi, ja on nyt Viestintä- ja markkinointipalvelut. Tiimiin kuuluu tiimin vetäjänä toimiva viestintäpäällikkö, brändipäällikkö, markkinointipäällikkö, viestintäkoordinaattori ja markkinointikoordinaattori. Viestintä- ja markkinointipalvelut on koko Careeriaa palveleva yksikkö, joka haluaa kehittää Careerian viestintää, brändiä ja markkinointia yhdessä koko organisaation kanssa. Yksikön toimintaa ohjaa Careerian strategia, strategiset tavoitteet sekä yhteiset arvot. Perusperiaatteina ovat avoimuus, ajantasaisuus ja läpinäkyvyys, ja Careeriassa toteutetaan monitoimijamallia, jossa kaikilla on viestintä- ja markkinointivastuuta. 2. TOIMINTAKATSAUS 2.1. TOIMINTAYMPÄRISTÖ konserni
9 Yhtiö on konsernin tytäryhteisö. Tytäryhteisön asemassa yhtiön on mahdollista hyödyntää mm. konsernin kilpailuttamia hankintasopimuksia ja konsernin itse tarjoamia palveluja. Hankintalain tarkoittamaa sidosyksikköasemaa konserniin nähden on selvitelty loppu- ja alkuvuoden aikana yhdessä Porvoon kaupungin kanssa. Selvitysten perusteella ns. käänteistä sidosyksikköasemaa ei olisi tällä hetkellä mahdollista saavuttaa. Epäselvän lainsäädännön vuoksi mainittua asemaa ei ole mahdollista tällä hetkellä varmasti laillisesti saavuttaa ilman kaupunkikonsernin suuria organisatorisia omistusjärjestelyjä. Jos Careeria haluaisi käyttää kaupunkikonsernin tukipalveluja jatkossa, olisi palvelut kilpailutettava, jos niiden ennakoitu arvo ylittäisi hankintalain (yleensä euron) kynnysarvon. Syksyllä 2018 on sovittu Hevosenkengänkatu 2 siivouksen ja ns. talonmiespalveluiden hankkimisesta Porvoon tilapalveluilta. Palvelut on hankittu määräaikaisin sopimuksin, jolloin ne eivät ylitä kynnysarvoa. Edellä mainittujen selvitysten tulosten perusteella sopimuksia ei voida sopimuskauden päättymisen jälkeen jatkaa, vaan yhtiön tulee ratkaista näidenkin palveluiden hankinta muulla tavalla. Omistajakuntien kanssa on sovittu kehitettävän muita kuin taloudellisia yhteistoiminnan malleja, joilla voidaan kohottaa alueen elinvoimaisuutta, kilpailukykyä ja houkuttelevuutta. Careeria toimii tiiviissä yhteistyössä alueen kuntien kanssa. Careeria on tarjoutunut esittäytymään kuntien hallituksissa ja sivistyslautakunnissa tunnettuuden ja toiminnan tuntemuksen ja vaikuttavuuden lisäämiseksi. Uusi ammatillinen koulutus ja uusi alueellinen koulutuksen järjestäjä Koko Suomen ammatillisen toisen asteen koulutukseen kohdistui vuoden 2018 alusta alkaen reformi. Uuden ammatillisen koulutuksen järjestäminen ja toteuttaminen vaatii muutosta ja uutta ajattelua koko toimintajärjestelmässä. Careeria kuuluu Suomen suurimpiin koulutuksen järjestäjiin. Careerian taustalla ovat vuoden 2018 alussa yhdistyneet Amisto ja Edupoli sekä vuonna 2012 Point Collegen muodostaneet Porvoon kauppaoppilaitos ja Porvoon terveydenhuolto-oppilaitos. Monialaisesta Careeriasta valmistuu alueen työelämän palvelukseen huomispäivän huippuosaajia, yksilöllisiä, jatkuvan kehittymisen polkuja eteneviä tulevaisuuden tekijöitä, joista moni toimii usealla kielellä ja luo uusia uria kansainvälisessä ympäristössä
10 2.2. TOIMINNAN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Opiskelijat ja opetus Vuoden 2018 alusta lähtien opintoja ei rahoituksen perusteeksi lasketa enää opiskelijamääriä, vaan rahoitus myönnetään opiskelijavuosien mukaan. Kaikki ammatilliseen koulutukseen osallistuneet kerryttävät opiskelijavuosien määrää, kukin opiskelija- ja koulutustyyppi omien laskentakertoimiensa mukaisesti. Opiskelijavuosi on 365 opiskelijapäivää ja yli neljän viikon yhtäjaksoinen loma ei enää kerrytä opiskelijapäiviä. Opetus- ja kulttuuriministeriön Careerialle asettama tavoite vuodelle 2019 on 2904 painottamatonta opiskelijavuotta. Summassa on mukana 180 opiskelijavuotta työvoimakoulutusta. Työvoimakoulutuksen asiakkaista sovitaan yhdessä työvoimahallinnon kanssa. Tavoitteelliset opiskelijavuodet määräävät vuoden valtionosuusrahoituksen, eikä sen ylittävältä osalta saada nykyisessä järjestelmässä lisärahoitusta. Tavoite on kuitenkin järkevää ylittää, koska alittaminen vähentäisi seuraavien vuosien rahoituksen pohjaksi laskettavien opiskelijavuosien määrää. Kevään yhteishaussa oppilaitokseen haki yhteensä 419 ensisijaista hakijaa. Oppilaitokseen valittiin 426 opiskelijaa. Omistajakunnista valittiin oheisen taulukon mukaiset opiskelijamäärät. Askola 31 Lapinjärvi 8 Loviisa 42 Porvoo 261 Sipoo 16 Omistajakunnista valittu 358 yhteishaussa yhteensä Kuva: Ensisijaiset hakijat
11 Yhteishakua täydennetään syksyn aikana ja yhteishaun lisäksi oppilaitoksen jatkuvan haun kautta valitaan opiskelijoita ympäri vuoden. Yhteishaun ulkopuolella hakevista valtaosa on aikuisia. Tavoitteellisen opiskelijatyövuosimäärän (2904) saavuttaminen edellyttää vielä aktiivista markkinointia ja opiskelijarekrytointia syksyn aikana erityisesti työvoimakoulutuksen osalta. Pedagoginen tuki Pedagogisia tukipalveluita Careeriassa tuottaa Yhteiset opinnot, tuki ja ohjaus -toimintayksikkö. Toimintayksikkö on suunnitellut kevään aikana palvelu- ja teknisten alojen tueksi uusia käytäntöjä, jotka otetaan käyttöön alkavana lukukautena. Yhteisten tutkinnon osien oppimisen muotoja on uudistettu vastaamaan uusia tutkinnon perusteita. Niitä toteutetaan jatkossa uudessa mallissa eli YTO-pajassa. Opiskelijat opiskelevat kahden viikon jaksoissa yhteisiä tutkinnon osia ja tuona aikana opiskelija voi edetä omaan tahtiinsa opinnoissaan opettajan ohjauksessa. Jokaiseen toimintapisteeseen on perustettu StudyO-avoin oppimisympäristö, jossa opiskelijaa ohjaa erityisopettaja, opinto-ohjaaja tai yhteistutkinnon osien opettaja. StudyO:t sijaitsevat YTO-pajojen fyysisessä läheisyydessä. Jokainen Campus on saanut myös omat opinto-ohjaajat ja erityisen tuen vastaavat opettajat, jotka vastaavat toimintojen toteuttamisesta campuksilla. Opiskeluvalmiuksia tukevat opinnot varmistavat opiskelijan mahdollisuuksia saavuttaa opintojen osaamistavoitteet. Opiskeluvalmiuksia tukevat opinnot suunnitellaan ja toteutetaan joustavasti opintojen aikana tiiviisti yhdessä YTO-opintojen ja avoimien oppimisympäristöjen toteutusmallien kanssa. Kevään aikana on suunniteltu myös koko Careerialle yhteinen hakijapalvelu. Hakijapalvelu hoitaa hakuprosessia, jolla täydennetään opiskelijoita klustereiden ilmoittamiin opiskelupaikkoihin. Hakijapalvelut järjestävät yhtenäisiä hakijapäiviä Porvoossa ja pääkaupunkiseudulla. Tavoitteena on, että hakijat saavat hyvää ja ammattitaitoista palvelua tasavertaisesti koulutusaloista tai -paikkakunnasta huolimatta. Se vastaa hakijapäivissä ja aloituspäivissä opiskelijoiden kielikokeiden, lähtötasotestausten ja yhteisten opintojen kartoitusten osalta. Hakijapalveluiden henkilöstön muodostavat 2 opintosihteeriä, opinto-ohjaaja ja erityisopettaja, suomi toisena kielenä -opettaja ja yhteisten tutkinnon osien opettajat. Hakijapalvelut tulee konkreettisesti olemaan Hevosenkengänkadulla Porvoossa. Tekniset alat Kuluneen kevään ja kesän aikana tekniikan alat ovat järjestäytyneet uudestaan. Muutos on mennyt hyvin ja se ei ole vaikuttanut arjen toimintoihin. Keväällä 2019 yhteishaussa hakeneet nuoret opiskelijat hakeutuivat teknisille aloille hyvin, ja hakijamäärät korreloivat aikaisempien vuosien kanssa. Tekniikan puolella ainoana Point Collegen kanssa yhdistyneenä alana oleva tieto- ja
12 viestintätekniikan perustutkinto, datanomi, on osoittautunut uuden oppilaitoksen hyväksi vetonaulaksi. Yhteishaun hakijamäärät ovat olleet hyviä sekä Porvoossa että ensimmäistä kertaa pääkaupunkiseudulla aloitettavassa Datanomien nuorten koulutuksessa. Datanomien suhteen aiemmin Point Collegessa tarjolla ollut ohjelmoinnin osaamisala, ja Edupolin tarjonnassa ollut käytön tuen osaamisala yhdistyneenä, on herättänyt hakijoiden kiinnostuksen. Tekniikan alat ovat myös tehneet uusia koulutustuotteita liikkuvista koulutuksista, jossa on siirrytty enemmän kiinteistä koulutuspisteistä liikuteltaviin monikäyttöisiin oppimisympäristöihin ja mobiiliin koulutukseen. Tästä esimerkkinä pilotti logistiikan kuljettajakoulutuksista pääkaupunkiseudulla. Aiemmin logistiikan koulutusta on ollut tarjolla ainoastaan Porvoossa Perämiehentien toimipisteessä. Nuorten koulutuksen lisäksi myös tekniikan puolen aikuisille suunnattu tarjonta on vetänyt hyvin hakijoita. Isoimpina kesän ja alkusyksyn muutoksina on alojen muutto Ammattitien campukselta Perämiehentien ja Pomo-talon toimipisteisiin. Yhdistyminen vaatii työtä, ja ihan konkreettisia tilamuutoksia, mutta valmiin tuloksen tulemme näkemään koulutuksen synergiaetuina ja campuksien tilojen tehokkaampana käyttönä. Tiloihin tehtävien muutoksien sekä siirtymisen Ammattitieltä on suunniteltu valmistuvan viimeistään syyskuun aikana. Teknisille aloille jää Ammattitien toimipisteeseen Puhtaus, kiinteistö ja prosessi klusteri toimintoineen. Se hyödyntää aiempaa Ammattitien prosessiteollisuuden koetehdasympäristöä omassa koulutuksessaan. Muutosten jälkeen suuri osa Ammattitien tiloista on vuokrattu Prakticumille. Palvelualat Palvelualojen kevääseen ja alkukesään kuului uudessa organisaatiossa toimimisen opettelua, yhteisten toimintamallien luomista ja vähitellen jo uskallusta myös tulevaisuuteen katsomiseen. Edupolin ja Point Collegen yhdistyessä vaikutukset osuivat valtaosin palvelualoille. Etenkin Hyvinvointi ja kasvatus sekä Liiketoiminta ja turva klustereissa muutoksen läpivienti on edelleen kesken, mutta koulutuspäälliköiden sisukkaalla ja ammattitaitoisella työllä yhteinen sävel on molemmissa klustereissa vähitellen löytymässä. Palvelualojen ja tekniikan alojen apulaisrehtoreiden sekä koulutuspäälliköiden yhteistyö toimii erittäin hyvin. Alojen apulaisrehtoreiden rakentama palaveriarkkitehtuuri tukee yhteistyötä ja yhdessä tekemistä mainiosti. Palvelualojen koulutuspäälliköille aloitettiin lisäksi noin 1,5 kuukauden välein toteutettavat sparraustilaisuudet, joissa kehitetään careerialaista esimiestyötä ja jotka antavat päälliköille mahdollisuuden hyvien käytäntöjen jakamiseen sekä vertaismentorointiin
13 Yhteishaun ja sitä täydentäneen jatkuvan haun tulokset olivat palvelualojen osalta myönteiset. Määriltään merkittävimpinä tutkintoina ovat liiketoiminnan perustutkinto (6 aloittavaa ryhmää) ja sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (3 aloittavaa ryhmää). Ensi kertaa ryhmiä aloitetaan myös Vantaalla, jossa liiketoiminnan ryhmistä elokuussa aloittaa kaksi ja sosiaali- ja terveysalan ryhmistä yksi. Tämä on merkittävä avaus, jonka myötä vahvistamme asemaamme pk-seudulla jo olemassa olevan vahvana aikuiskouluttajana toimimisen lisäksi myös nuorten kouluttajana. Muita palvelualojen aloittavia yhteishaun ryhmiä on matkailu-, ravintola-, kauneudenhoito-, hius- ja elintarvikealoilla. Lisäkoulutuksen puolella mm. johtamisen ja yritysjohtamisen eat, liiketoiminnan at sekä jalkojenhoidon at ja hieronnan at ovat kestosuosikkeja, joissa aloitetaan useita ryhmiä vuodessa myös oppisopimuksella. Pomo-talossa alkukesällä aloitetun kampaajien oppimisympäristön remontin odotetaan valmistuvan elokuussa. Tällöin opiskelijat ja henkilökunta pääsevät nykyaikaisiin ja toimiviin sekä erittäin paljon odotettuihin uusiin tiloihin. Matkailualan koulutuksen siirtyessä myös Pomo-taloon, Perämiehentielle jäi palvelualoista ainoastaan elintarvikealan koulutus. Ammattitielle palvelualoista jäi turva-ala, jolla on sinne vastikään rakennetut upeat koulutustilat. Palvelualojen koulutusta toteutetaan siis jatkossakin kaikissa Careerian toimipisteissä sekä ympäri Suomen mm. verkko- ja yrityskoulutusten muodossa. Henkilöstö Henkilöstön kokonaislukumäärä oli 353, joista toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita 305 ja määräaikaisia 48. Koko henkilöstöstä opetushenkilöstöä oli 231 ja muuta henkilöstöä 122. Henkilöstön viremittaustulokset saatiin toukokuun alussa. Kysely on jatkoa aiemmille muutoskyselyille, joita toteutettiin ennen yhdistymistä. Tutkimuksen toteutti Innolink. Tulokset on purettu laajennetussa johtoryhmässä ja esitelty henkilöstölle Kokonaisarvosana oli 3.1. Tulokset ovat pysyneet samalla tasolla kuin syksyn 2018 viremittauksessa. Kokonaistaso on melko tyydyttävä. Tuen saaminen omalta lähiesimieheltä on parantunut huomattavasti. Keskeiset kehittämisen kohteet ovat edelleen avoimuus, läpinäkyvyys ja tiedottaminen. Erityisen hyväksi työssä nähtiin opiskelijat ja varsinkin työkaverit. Klusterikohtaisesti tuloksissa on merkittävää hajontaa. Henkilöstöllä on paljon erilaisia huolia ja kysymyksiä johdolle, kysymyksiä ja vastauksia kerätään parhaillaan. Kysymykset johdolle koskivat
14 mm. Edupoli Oy:n tilannetta, taloutta, henkilöstön hyvinvoinnin turvaamista sekä esimiestyötä ja johtamista TALOUDEN TOTEUTUMINEN Tilikaudelle on yhtiölle vahvistettu talousarvio, jonka tuottotavoitteena on euroa ja tulostavoitteena on euroa. Rahoitus on linjassa, kun vertailee IUKKY:n ja Point Collegen yhteenlaskettuja lukuja vuonna Porvoon kaupungin talousarviossa on omistajapoliittisena linjauksena asetettu Careerialle tulostavoitteeksi positiivinen tulos. Yhtiön liikevaihto ja muut liiketoiminnan tuotot jaksolla olivat euroa ja tulos oli euroa alijäämäinen. Alijäämä selittyy osittain sillä, että kesäkuun tulosta rasittaa lomarahojen maksaminen, noin euroa. Tämä aiheuttaa joka kesä tulosnotkahduksen, joka korjaantuu vuoden loppuun mennessä. Toinen selittävä tekijä on muiden kuin valtionosuustuottojen ennustettua pienempi kertymä. Tämä vaje on noin 1 miljoonaa euroa. Liiketoiminnan muut tuotot ovat noin 0,6 miljoonaa jäljessä budjetoidusta. Hanketuotoissa olemme n. 0,35 miljoonaa jäljessä budjetoidusta. Myös vuokratuotot ovat n. 0,1 miljoonaa jäljessä budjetoidusta. Koko vuoden tulostavoite euroa on haasteellinen saavuttaa. Mutta 6 kuukauden perusteella ei tulostavoitteen saavuttamista kuitenkaan pidetä täysin mahdottomana ENNUSTE Yhtiö on aloittanut varsinaisen toimintansa koulutuksen järjestäjänä , kun Oy Porvoo International College Ab:n ja Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän henkilöstöt, sopimukset ja kuntayhtymän omaisuus siirrettiin Careerian liikkeenluovutus ja apporttisopimuksin. Koko vuoden opiskelijavuosien kertymä on ennusteen mukaan jonkin verran alle opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitukselle asettamasta tavoitteesta (2529/2904). Parhaillaan on käynnissä toimia, joilla opiskelijahankintaa ja markkinointia tehostetaan vuositavoitteen saavuttamiseksi. Lopulliset ratkaisut voidaan tehdä vasta, kun tiedetään vuoden 2019 kevään yhteishaussa opiskelupaikan vastaanottaneiden määrä. Jatkuvan haun opiskelijamääriä on mahdollista lisätä esim. työelämäpalvelujen ja oppisopimuskoulutuksen kohdennetulla markkinoinnilla. Kaksi hyvässä taloudellisessa tilassa ollutta organisaatiota jatkavat yhtenä, suurempana organisaationa. Negatiivisesta tuloksesta huolimatta taloudellinen tilanne on hyvä, mutta muutosorganisaation koko vuodelle ulottuvaa ennustetta ei vielä ole mahdollista tehdä
15 3. ARVOT JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT
16 CAREERIA OY TULOSLASKELMA (19/6) Kuluva tilikausi Edellinen tilikausi LIIKEVAIHTO ,64 Liiketoiminnan muut tuotot ,38 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana ,78 Ulkopuoliset palvelut ,24 Materiaalit ja palvelut yhteen ,02 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot ,48 Henkilösivukulut Eläkekulut ,03 Muut henkilösivukulut ,63 Henkilöstökulut yhteensä ,14 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poisto ,33 Poistot ja arvonalentumiset yh ,33 Liiketoiminnan muut kulut , ,60 LIIKEVOITTO/-TAPPIO , ,60 Rahoitustuotot ja -kulut Tuotot muista pysyvien vastaavien sijoituksista Muut korko- ja rahoitustuotot Muilta 1 384,90 Korkokulut ja muut rahoituskulut Muille -586,50 Rahoitustuotot ja -kulut yhtee 798,40 VOITTO/TAPPIO ENNEN TILINPÄÄTÖ , ,60 Tilinpäätössiirrot Saadut (+) ja annetut (-) kons Tilinpäätössiirrot yhteensä Tuloverot Muut välittömät verot ,10 TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO , ,60 CAREERIA OY
17 EdupoliPointCollege Oy (Kirjanpito) (19/6) Vuoden Vuoden alusta alkusaldo V A S T A A V A A PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot ,45 * Aineettomat hyödykkeet ,45 Aineelliset hyödykkeet Maa-ja vesialueet ,05 Rakennukset ja rakennelmat ,51 Koneet ja kalusto ,72 Ennakkomaksut ja keskeneräiset ,67 * Aineelliset hyödykkeet ,95 Sijoitukset Osuudet saman konsernin yrityk ,71 Saamiset saman konsernin yrity ,00 Muut osakkeet ja osuudet ,73 * Sijoitukset ,44 ** Pysyvät vastaavat ,84 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset , ,60 Muut saamiset ,61 Siirtosaamiset , ,42 * Lyhytaikaiset saamiset , ,63 Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset Rahat 510,00 Pankkisaamiset , ,52 * Rahat ja pankkisaamiset , ,52 ** Vaihtuvat vastaavat , ,15 V A S T A A V A A , ,99 EdupoliPointCollege Oy
18 EdupoliPointCollege Oy (Kirjanpito) (19/6) Vuoden Vuoden alusta alkusaldo V A S T A T T A V A A OMA PÄÄOMA Osakepääoma , ,00 Muut rahastot Muut rahastot ,04 Muut rahastot yhteensä ,04 Tilikauden voitto (tappio) , ,56 Kirjaamaton tulos 4 472, ,27 Tilikauden voitto (tappio) ,71 ** Oma pääoma , ,33 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ PAKOLLISET VARAUKSET VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lainat rahoituslaitoksilta ,86 * Pitkäaikaiset velat ,86 Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta ,14 Ostovelat , ,45 Muut velat , ,22 Siirtovelat , ,99 * Lyhytaikaiset velat , ,80 ** Vieras pääoma , ,66 * Vastattavaa ilman tilik. tul , ,26 * Tilikauden tulos 4 472, ,27 V A S T A T T A V A A , ,99 * Total , ,27 EdupoliPointCollege Oy
19 CAREERIA OY Toteuma TA2019 Tot.%30.6. Liikevaihto ja muut tuotot yhteensä ,8 % Henkilöstökulut yhteensä ,6 % Poistot ja arvonalentumiset ,2 % Liiketoiminnan muut kulut ,5 % LIIKEVOITTO/-TAPPIO ,1 % VOITTO/TAPPIO ENNEN TILINPÄÄTÖSERIÄ ,0 % Rahoitustuotot/kulut 798 Muut välittömät verot TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO ,4 %
LIITE: Tuloslaskelma LIITE: Tase, vertaileva tase LIITE: Talousarviovertailu
SISÄLLYS 1. CAREERIA OY... 1 1.1. Yleistä... 1 1.2. Yhtiön omistus ja hallinto... 2 1.3. Merkittävimmät päätökset ja toimet... 3 2. TOIMINTAKATSAUS... 4 2.1. Toimintaympäristö... 4 2.2. Toiminnan tavoitteiden
LisätiedotKonsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden
LisätiedotKonsernituloslaskelma
Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit
LisätiedotTULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017
VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673
LisätiedotTULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016
VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647
LisätiedotKONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )
VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit
LisätiedotTULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014
TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan
LisätiedotKONSERNITULOSLASKELMA
KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana
LisätiedotNIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016
LisätiedotKULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)
KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
LisätiedotNIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017
LisätiedotKONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010
KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla
LisätiedotSuomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25
Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin
LisätiedotTULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015
TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan
LisätiedotSuomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24
Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity
LisätiedotNIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016
LisätiedotBBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase
Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit
LisätiedotNIVOS VESI OY. Tilinpäätös
NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018
LisätiedotPMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle
PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan
Lisätiedot1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93
Kiint.Oy Peiponaho T U L O S L A S K E L M A Sivu 1 Y-tunnus 9017024-8 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013 Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 LIIKEVAIHTO
LisätiedotT U L O S L A S K E L M A Rahayksikkö EURO
Eestinmäen Palvelukeskus Oy T U L O S L A S K E L M A Y-tunnus 0315218-1 1.1.2016 1.1.2015 Rahayksikkö EURO - 31.3.2016-31.3.2015 Vastikkeet 13 621,92 13 621,92 Kiinteistön tuotoista suoritettava arvonlisävero
LisätiedotTilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från
LisätiedotNIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018
LisätiedotKIINTEISTÖN TULOSLASKELMA
KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet
LisätiedotMitä tilinpäätös kertoo?
Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12
LisätiedotUrheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
LisätiedotTULOSLASKELMA
TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493
LisätiedotYhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
Lisätiedot1-4/2016 Liikevaihto ,72. Liiketoiminnan muut tuotot 200,00
1-4/2016 Liikevaihto 840 677,72 300, Yleiset myyntitilit 840 677,72 3000, Myynti 840 677,72 Liiketoiminnan muut tuotot 200,00 3980, Muut tuotot 200,00 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat
LisätiedotEmoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
LisätiedotYhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
LisätiedotYH Asteri yhdistys YH14
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
LisätiedotSuomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18
Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000
LisätiedotKIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT
KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut
LisätiedotTOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden
LisätiedotLPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018
LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut
LisätiedotTranskokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti
Standard 2014-05-16 10:52 Teppo Testi TRANSKOKKO OY POSTIOSOITE: TESTITIE 17,99999 TESTILÄ, SUOMI Y-TUNNUS. 1712431-1 D&B D-U-N-S NR. 46-111-2222 PUHELIN 99-123456 TILINPÄÄTÖS 201212 A Luottokelpoinen
LisätiedotAineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-
LisätiedotU2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase
U2L - Urheiluseura (tuloslaskelma toiminnanaloittain) - laaja tase TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta
LisätiedotTASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY
TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot
LisätiedotYhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset
LisätiedotYhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos
LisätiedotALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA
ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys
LisätiedotTULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
LisätiedotUrheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
LisätiedotUrheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot 1000 Aineettomat hyödykkeet Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut
LisätiedotValmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
LisätiedotNIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös
NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015
LisätiedotUrheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
LisätiedotEmoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)
1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä
LisätiedotToimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89
6606441-0 Oy Tyvi-testiaineisto 2008-2011 Ab Yki Yhteyshenkilö Yrityksen katuosoite 12 B 00100 HELSINKI 01032010 28022011 123 Tilitoimistot Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 FI2312345600123454 NDEAFIHH Ville
LisätiedotUrheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200
Lisätiedot1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön
LisätiedotSuomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36
Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity
LisätiedotKANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006
KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma
LisätiedotU3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
LisätiedotKustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab
Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab 1/9 Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab TASEKIRJA Tase-erittelyt 1.1.2004-31.12.2004 Tasekirjan sisällysluettelo Kirjanpitoaineisto 1 Toimintakertomus 2 Talousarviovertailu
Lisätiedot1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO
Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560
LisätiedotImatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy
Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys
LisätiedotTestiyritys SQL-Suomalainen Oy - 00000006. Pvm Rating Limiitti
Standard 2014-05-13 12:40 Erja Fasta TESTIYRITYS SQL-SUOMALAINEN OY (L) POSTIOSOITE: SQLKATU 60 60, 99999 KORVATUNTURI, SUOMI Y-TUNNUS. 0000000-6 D&B D-U-N-S NR. 65-200-7816 TILINPÄÄTÖS 201310 AA Hyvä
LisätiedotTULOSLASKELMA LIIKEVAIHTO , ,03
1. a) Yhtiön nimi: Hevosopisto Oy b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 25 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on hevosalan sekä ravi- ja ratsastusurheilun korkeatasoinen koulutustoiminta,
LisätiedotKONSERNIN ULKOINEN MYYNTI. Ympyrä 1= kuluva tilikausi; Ympyrä 2 = edellinen tilikausi TALGRAF
KONSERNI ( 0410 KUM TOT. ) Konserniraportti, 13.8.2009 KONSERNIN ULKOINEN MYYNTI Ympyrä 1= kuluva tilikausi; Ympyrä 2 = edellinen tilikausi KONSERNI TULOS - HUHTIKUU 2010 Oy Yritys 1 Ab Oy Yritys 2 Ab
LisätiedotAsia: Palkitsemista koskevien tietojen julkisuus valtio-omisteisissa yhtiöissä
Finavia Oyj Asia: Palkitsemista koskevien tietojen julkisuus valtio-omisteisissa yhtiöissä 1 a) Finavia Oyj b) Valtion omistus 100% 2. Toimiala Yhtiön toimialana ovat lentoasemaliiketoiminta ja lentoasemiin
LisätiedotU2 Asteri urheiluseura laaaja tase U214L.WTR
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-
LisätiedotYhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0
EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO
LisätiedotUrheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.
LisätiedotUrheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot
LisätiedotTULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 LIIKEVAIHTO 7 800 884,11 7 480 643,09
1. a) Yhtiön nimi: Hevosopisto Oy b) Valtion omistus- ja äänivaltaosuus: 25 % 2. Yhtiöjärjestyksen toimialapykälä Yhtiön toimialana on hevosalan sekä ravi- ja ratsastusurheilun korkeatasoinen koulutustoiminta,
LisätiedotKullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS
LisätiedotVuosikate Poistot käyttöomaisuudesta
TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51
LisätiedotSiilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
LisätiedotVesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014
5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen
LisätiedotKonsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010).
Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Konsernin voitto
LisätiedotYh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Verotusper. varausten
LisätiedotTilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut
PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från
LisätiedotTASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008
TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja
LisätiedotAineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-
LisätiedotYb16L - Yhdistys (ALV) - Asterin malli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot
LisätiedotKullo Golf Oy TASEKIRJA
Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma
LisätiedotUb16L - Urheiluseura (alv, tuloslaskelma toiminnanaloittain) - Asterin malli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot
LisätiedotAineettomat oikeudet. Muut pitkävaikutteiset menot. Rakennukset ja rakennelmat
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa-
LisätiedotKiinteistöyhtiö - Asteri kirjanpidon tulostusmalli
T A S E Vastaava PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaikaiset Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset
LisätiedotEMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR
n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä
LisätiedotWinled Oy Ltd, Tilinpäätös Muut pitkävaikutteiset menot ,13 0,00. Koneet ja kalusto , ,67
Winled Oy Ltd, 0806098-0 Tilinpäätös 1.3.2015-29.2.2016 TASE 29.2.2016 28.2.2015 VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 140 589,13 0,00 Aineettomat hyödykkeet yhteensä
LisätiedotIMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY
IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.
LisätiedotUrheiluseura - kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u211)
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutustoiminta Valmennustoiminta Kilpailutoiminta Nuorisotoiminta Tiedotustoiminta Julkaisutoiminta Kansainvälinen toiminta Hallinto Muu varsinainen toiminta Poistot
LisätiedotKonsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011).
Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011). Konsernin voitto
LisätiedotU3 Asteri urheiluseurau314.wtr
U3 Asteri urheiluseurau314.wtr TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset
LisätiedotImatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite:
Imatran Golf Oy Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-004 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot
LisätiedotNIVOS OY. Tilinpäätös
NIVOS OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Nivos Oy Sepäntie 3 04600 MÄNTSÄLÄ Sisältö Tuloslaskelma, emoyhtiö Tase, emoyhtiö Tuloslaskelma, konserni Tase, konserni Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä
LisätiedotUrheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313)
Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset
LisätiedotSALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.
SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.
LisätiedotYhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (yb11)
TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset
LisätiedotU1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli
TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten
LisätiedotDocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj
Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus
LisätiedotRavintola Gumböle Oy
Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf
LisätiedotYhdistys - ALV - Asteri mallitilikartta (Yb13)
TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 maa- ja vesialueet 1110 rakennukset ja rakennelmat 1120 koneet ja kal. kauden alussa 1121
LisätiedotAsunto Oy - Asteri kirjanpidon tulostusmalli
T A S E V A S T A A V A A PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Omistuskiinteistöt
LisätiedotGumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4
Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS
Lisätiedot