Annettu julkipanon jälkeen
|
|
- Pekka Lattu
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE Neste Markkinointi Oy PL Neste KUNNOSTETTAVAN ALUEEN SIJAINTI KIINTEISTÖN OMISTAJAT VIREILLETULOPERUSTE ASIAN VIREILLETULOAIKA Souranderintie Nokia Kiinteistö: Neste Markkinointi Oy PL Neste Ympäristönsuojelulaki (527/2014) KIINTEISTÖJEN AIEMPI JA TULEVA KÄYTTÖ MAKSU 770 Kohde sijaitsee Nokian kaupungissa osoitteessa Souranderintie 3 sijaitsevalla kiinteistöllä Kiinteistöllä on toiminut jakeluasema 1980-luvulta lähtien. Tällä hetkellä kiinteistöllä sijaitsee miehittämätön Neste Express-asema, jossa on kaksi jakelumittaria sekä neljä maanalaista I-vaippaista 30 m 3 polttonestesäiliötä (bensiini ja diesel). Kohteen lähistöllä on pysäköintialueita sekä teollisuus- ja liikekiinteistöjä. Alue rajautuu lounaassa Souranderintiehen ja kaakossa nimettömään läheisen pysäköintialueen kulkutiehen. Muualla kiinteistö rajautuu viher/puistoalueeseen.
2 Alue on merkitty Nokian asemakaavassa merkinnällä LH, huoltoaseman korttelialue. Jakelu- ja säiliöiden täyttöalueen hulevedet on johdettu maanalaisen polttoaineen erottimen kautta jätevesiviemäriin. Jakeluasema uusitaan kokonaisuudessaan vuonna 2019 ja polttoaineenjakelutoiminta kiinteistöllä jatkuu. MAAPERÄ- JA POHJAVESITIEDOT ALUEELLA TEHDYT TUTKIMUKSET Vuoden 2015 tutkimuksen perustella kohteen maaperä on noin 1-4 m syvyisen täyttömaan jälkeen hienoa hiekkaa, silttiä ja savea. Tutkimuksessa ei todettu kalliota (maksimisyvyys 5 m). Maanpinta sijaitsee noin +92 m mpy tasolla. Topografia alueella on suhteellisen tasaista. Maanpinta viettää etelään ja lounaaseen kohti Nokianvirtaa (tasolla noin +77 m mpy). Lähin pintavesistö Nokianvirta sijaitsee noin 170 m päässä etelän suunnassa. Kohde ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Lähin luokiteltu pohjavesialue (I-lk A Maatialanharju) sijaitsee kohteesta noin 500 m itään. Vuonna 2002 tehdyssä maaperätutkimuksessa todettiin öljyhiilivetypitoisuuksia (mineraaliöljypitoisuus 1400 mg/kg). Yhdessä tutkimuspisteessä todettiin huokoskaasunäytteessä haihtuvien hiilivetyjen TVOC-pitoisuus 1000 mg/m 3 (pääosin MTBE:tä 820 mg/kg). Säiliöalueen orsivedestä otetussa näytteessä todettiin pieni mineraaliöljy- ja TVOC-pitoisuus. Tutkimuksen perusteella alueella arvioidaan olevan noin 40 tn pääosin bensiinihiilivedyillä pilaantunutta maaainesta. Jakeluaseman viereisen kiinteistön maaperää on tutkittu tammikuussa 2013 A- Insinöörit Suunnittelu Oy:n toimesta. Tutkimuksessa todettiin muutamissa kohdissa kohonneita raskasmetallien, raskaiden öljyhiilivetyjakeiden sekä PAHyhdisteiden pitoisuuksia. Vuonna 2015 tehdyssä maaperätutkimuksessa maaperän haitta-ainepitoisuudet alittivat Vna 214/2007 alemman ohjearvotason. Yhdessä tutkimuspisteessä todettiin kynnysarvotason ylittäviä MTBE/TAME-summapitoisuus syvyydellä 3 4,5 m. Aiempien tutkimusten perusteella mittarikentän alueen maaperässä voi olla kohonneita haitta-ainepitoisuuksia, joita jakeluasematoiminnan ollessa käynnissä
3 ei pystytty tutkimaan. Tästä syystä varaudutaan maaperän kunnostustoimenpiteisiin työn aikana. KUNNOSTUSTARPEEN ARVIOINTI JA KUNNOSTUSTAVOITTEET Maaperätutkimuksen perusteella alueella todetut haitta-aineet eivät ole merkittävästi kulkeutuneet maaperässä. Riskinarvion perusteella maaperän haitaainepitoisuudet eivät aiheuta nykyisessä tai tulevassa käyttötarkoituksessa merkittävää terveys- tai ympäristöriskiä. Kohde ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella, eikä sen läheisyydessä ole herkkiä alueita. Kohteeseen suunnitellun jakeluaseman kaivutyöt esitetään suoritettavan rakennustöiden vaatimassa laajuudessa. Aseman alue esitetään kunnostettavan tarvittaessa Vna 214/2007 mukaisiin ylempiin ohjearvioitasoihin keskiraskaiden (C 10 -C 21 ) ja raskaiden öljyjakeiden (C 21 -C 40 ) osalta. Kunnostustavoitteet on asetettu alueen maankäyttö huomioiden. KUNNOSTUSSUUNNITELMA LAUSUNNON ANTAJAT Kiinteistöllä sijaitsee toiminnassa oleva Neste Express -kylmäasema, jossa on jaettu bensiiniä ja dieseliä. Neste Markkinointi Oy on rakennuttamassa kiinteistölle uuden Neste Express-jakeluaseman, jonka yhteydessä olemassa oleva tekniikka puretaan ja uusitaan kokonaisuudessaan. Uuden jakeluaseman kaivutöissä arvioidaan kaivettavan kynnysarvotason ylittäviä maa-aineksia maksimissaan n. 400 m 3, joista alemman ohjearvon ylittäviä maaaineksia arvioidaan olevan n. 200 m 3. Kaikkinensa kaivuja muutostöiden yhteydessä arvioidaan olevan n m 3. Mittarikentän tai säiliöiden alueella voi kaivun yhteydessä tulla vastaan myös ylemmän ohjearvon ylittäviä pitoisuuksia mineraaliöljyhiilivetyjä sisältäviä maa-aineksia. Riskiarvion perusteella haitta-ainepitoisuuksiltaan alle ylemmän ohjearvotason olevien maa-aineksien ei katsota olevan pilaantuneita, koska tontin nykyisessä tai suunnitellussa käyttömuodossa niistä ei aiheudu ympäristö- eikä terveyshaittoja. Kunnostustyön päätyttyä laaditaan toimenpideraportti, jossa kuvataan kunnostuksen toteutus ja alueelle mahdollisesti jääneiden haitta-aineiden riskit sekä arvioidaan tarvittaessa jatkotoimenpiteiden tarve.
4 Pirkanmaan ELY-keskus on neuvotellut pilaantuneen alueen kunnostuksesta Nokian kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen kanssa, jonka kommentit on huomioitu päätöksessä. PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Pirkanmaan ELY-keskus on tarkastanut Neste Markkinointi Oy:n tekemän ilmoituksen pilaantuneen maaperän puhdistamisesta Nokialla, osoitteessa Souranderintie 3 sijaitsevalla kiinteistöllä ja hyväksyy sen seuraavin määräyksin: Kunnostustavoitteet 1. Kiinteistöltä tulee poistaa rakentamisen vaatimassa laajuudessa maa-ainekset, joiden öljyhiilivetyjen ja oksygenaattien (MTBE ja TAME) pitoisuudet ylittävät valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaisen ylemmän ohjearvotason. Kiinteistöltä on poistettava myös kaivun yhteydessä esiin tulleet jätteet ja jätteensekaiset maa-ainekset. Maa-ainesten käsittely, varastointi ja kuljettaminen 2. Kiinteistöiltä poistettavat jätejakeet, pilaantuneet maa-ainekset, kohonneita VNa 214/2007 mukaisen kynnysarvotason ylittäviä haitta-ainepitoisuuksia sisältävät maa-ainekset, sekä muut mahdolliset kunnostuksen yhteydessä muodostuvat jätejakeet on toimitettava ominaisuuksiensa mukaisesti ensisijaisesti hyödynnettäväksi kohteisiin, joissa niiden hyödyntäminen on sallittua ja toissijaisesti loppukäsiteltäväksi vastaanottopaikkaan, jolla on lupa vastaanottaa niitä. 3. Alueelta kaivettavia maa-aineksia voidaan hyödyntää kaivantojen täytöissä kunnostustavoitteiden mukaisesti. Mikäli täytöissä hyödynnetään kynnysarvotason ja ylemmän ohjearvotason välissä olevia haitta-ainepitoisuuksia sisältäviä maaaineksia, tulee niiden haitta-ainepitoisuudet ja sijoituspaikat dokumentoida. 4. Mikäli hyödynnettäviksi suunniteltuja, kohonneita haitta-ainepitoisuuksia sisältäviä maa-aineksia on tarpeen välivarastoida kiinteistöllä ennen hyödyntämistä, on varastoinnin oltava mahdollisimman lyhytaikaista, eikä siitä saa aiheutua välivarastointialueen maaperän pilaantumista. Haitta-ainepitoiset maa-ainekset on tarvittaessa peitettävä vettä läpäisemättömällä peitteellä ja sade- sekä sulamisvesien pääsy välivarastointialueelle on estettävä. Kunnostuksen aikainen maankaivu ja liikenne on toteutettava siten, ettei niistä aiheudu pöly- tai meluhaittoja. Pilaantunut maa-aines on peitettävä kuljetuksen
5 ajaksi. Pilaantuneiden maa-ainesten kuljetuksista on laadittava siirtoasiakirjat jätelain (646/2011) 121 :n mukaisesti ja niihin on merkittävä valtioneuvoston asetuksen (86/2015) 24 :n mukaiset tiedot. Siirtoasiakirja on oltava mukana kuljetuksen aikana ja se on luovutettava jätteen vastaanottajalle. Siirtoasiakirjoja on säilytettävä kolme vuotta. Jätteen saa antaa kuljetettavaksi vain jätehuoltorekisteriin hyväksytylle toiminnanharjoittajalle. Pilaantuneen veden käsittely 5. Sade- ja hulevesien pääsy pilaantuneelle alueelle kaivettuihin kaivantoihin tulee estää. Mikäli kaivantoon kertyy vettä, on veden haitta-ainepitoisuudet tukittava ennen sen pois johtamista. Vedestä on analysoitava alueella tehdyissä tutkimuksissa todetut haitta-aineet. Pilaantunut vesi on poistettava esimerkiksi imuautolla tai puhdistettava tarkoitukseen soveltuvalla laitteistolla, jonka käytön Pirkanmaan ELY-keskus on hyväksynyt. Jos kaivantoihin kertyvä vesi viemäröidään, on siihen pyydettävä lupa alueen vesihuollosta vastaavalta laitokselta ja noudatettava sen antamia ohjeita. Talteen otettu, haitta-aineita sisältävä jäte on toimitettava käsiteltäväksi laitokseen, jolla on lupa vastaanottaa kyseistä jätettä. Vaarallisen jätteen kuljetuksesta on tehtävä siirtoasiakirja jätelain (646/2011) 121 :n mukaisesti. Kunnostuksen aikaiset ja jälkeiset tutkimukset 6. Alueelta kaivettavien massojen haitta-ainepitoisuuksia tulee seurata työn aikana. Työnäytteistä on analysoitava vähintään maaperän öljyhiilivetypitoisuudet ja oksygenaatit (MTBE ja TAME). Lisäksi poistettavien maa-ainesten raskasmetallija PAH-yhdisteiden pitoisuudet tulee tutkia. Jos näytteiden tutkimisessa käytetään kenttämittauslaitteita, on mittausten luotettavuus varmistettava analysoimalla näytteistä laboratoriossa vähintään 10 %. 7. Kaivantojen seinämistä ja pohjilta tulee ottaa edustavat jäännöspitoisuusnäytteet, joiden perusteella saadaan selvitettyä maaperään mahdollisesti jäävien haittaaineiden laatu ja määrä. Näytteistä on analysoitava kiinteistöllä tehdyissä tutkimuksissa todettujen haitta-aineiden pitoisuudet. Jäännöspitoisuusnäytteistä tulee analysoida myös öljyhiilivetyjen eri fraktiot. 8. Mikäli alueen maaperään jää kunnostuksen jälkeen kunnostustavoitteiden ylittäviä haitta-ainepitoisuuksia, tulee niitä koskien laatia riskinarviointi. Riskinarvio tulee toimittaa Pirkanmaan ELY-keskukseen sekä tiedoksi Nokian kaupungin
6 ympäristöviranomaiselle. Riskinarvioinnin perusteella ELY-keskus arvioi jatkotoimenpiteiden tarpeen. Erottavat ja eristävät rakenteet 9. Pilaantumaton täyttömaa tulee erottaa haitta-ainepitoisesta maa-aineksesta suodatinkankaalla tai muulla huomiorakenteella. Niiltä osin kuin alueen maaperään jää kunnostuksen jälkeen kunnostustavoitteet ylittäviä pitoisuuksia orgaanisia tai muita maaperässä kulkeutuvia haitta-aineita, on maaperään jäävät pilaantuneet maat eristettävä haitta-aineiden kulkeutumisen estämiseksi. Pilaantuneiden maa-ainesten ja huomio/ eristerakenteiden sijainti tulee dokumentoida. Tiedottaminen, kirjanpito ja raportointi 10. Kunnostustyöhön on nimettävä henkilö, joka vastaa päätöksen määräysten noudattamisesta ja puhdistustyön valvonnasta. Kyseisen henkilön nimi- ja yhteystiedot sekä kunnostuksen aloittamis- ja lopettamisajankohdat on ilmoitettava kunnostusalueen kiinteistön maanomistajalle sekä kirjallisesti Pirkanmaan ELYkeskukselle ja Nokian kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 11. Kunnostuksen aikana on pidettävä kirjaa näytteenotosta ja eri käsittelypaikkoihin toimitettavien maa-ainesten haitta-ainepitoisuuksista sekä pilaantuneen maaaineksen ja muiden jätejakeiden määristä ja sijoituskohteista. 12. Kunnostuksesta on laadittava loppuraportti, jossa on esitettävä ainakin seuraavat tiedot: - kunnostetun alueen tunnistetiedot, - kunnostustyön aloitus- ja lopetuspäivät sekä työn kokonaiskesto, - kunnostuksen aikaisten kenttämittausten tulokset ja kenttämittaustulosten varmistamiseksi tehtyjen laboratorioanalyysien tulokset, käytetyt mittausmenetelmät sekä tarkkuudet, - kartta, jossa on esitetty, mistä kohdista ja miltä syvyyksiltä pilaantuneet maat on poistettu sekä jäännöspitoisuusnäytteiden sijainti,
7 - kunnostuksen jälkeen alueelta otettujen jäännöspitoisuusnäytteiden laboratorioanalyysien tulokset sekä käytetyt mittausmenetelmät ja tarkkuudet, - poistettujen maa-ainesten ja muiden jätejakeiden käsittelypaikkatiedot (laitos, osoite) ja niihin toimitettujen jätejakeiden ja maiden kokonaismäärät sekä haittaainepitoisuudet, - maa-ainesjätteen kaatopaikkakelpoisuustestien tulokset, - selvitys alueelta kaivettujen maa-ainesten hyödyntämisestä kaivantojen täytöissä, - yhteenveto mahdollisten kaivantovesinäytteiden analyysituloksista ja pilaantuneen veden poistamisesta ja käsittelystä, - arvio siitä, miten puhdistustyön tavoitteet on saavutettu ja siihen liittyvät epävarmuustekijät sekä - riskinarviointi, mikäli alueen maaperään jää kunnostuksen jälkeen kunnostustavoitteiden ylittäviä haitta-ainepitoisuuksia. Kunnostuksen loppuraportti on toimitettava tarkastettavaksi Pirkanmaan ELYkeskukselle sekä tiedoksi Nokian kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle kolmen kuukauden kuluessa kunnostuksen päättymisestä. PÄÄTÖKSEN PERUSTELUT Päätöksessä mainitut ehdot on annettu terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi ja valvonnallisista syistä, jotta pilaantuneen maaperän kaivusta ja käsittelystä ei aiheudu terveys- eikä ympäristöhaittoja. Alueella ei ole todettu olevan kunnostustarvetta sen nykyisessä käytössä. Hakija on laittanut vireille ilmoituksen pilaantuneen maaperän kunnostamisesta, koska alueella tullaan kaivamaan ja mahdollisesti myös hyötykäyttämään haitta-aineita sisältäviä maa-aineksia. Muutostöiden yhteydessä puhdistettavan maaperän kunnostustavoitteeksi on hyväksytty ilmoituksessa esitetty VNa 214/2007 mukainen ylempi ohjearvotaso. Kyseinen kunnostustavoite on katsottu riittäväksi riskienhallinnan näkökulmasta, koska polttoaineen jakelu tulee jatkumaan kiinteistöllä eikä alueen läheisyydessä ole häiriintyviä kohteita. Maaperän haitta-ainepitoisuuksista ei aiheudu riskinarvion mukaan terveyshaittaa.
8 Kiinteistöltä poistettavat maa-ainekset ja muut mahdolliset jätejakeet on määrätty toimittamaan ensisijaisesti hyödynnettäväksi ja toissijaiseksi loppukäsiteltäväksi luvan omaavaan vastaanotto- ja käsittelypaikkaan, koska jätelain (646/2011) 8 edellyttää, että kaikessa toiminnassa on mahdollisuuksien mukaan noudatettava jätelain etusijajärjestystä. Etusijajärjestyksen mukaan vain sellaiset jätteet, joita ei ole mahdollista käyttää uudelleen, kierrättää tai hyödyntää, loppukäsitellään. Kaivumaita, joiden haitta-ainepitoisuus alittaa Vna 214/2007 ylemmän ohjearvotason voidaan hyödyntää kaivantojen täytöissä. Hyödyntäminen on salittu, koska alue on kaavoitettu teollisuusalueeksi, eikä kohde sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Kohteen pohja-/orsiveden virtaussuunta arvioidaan oleva lounaaseen/etelään kohden Nokianvirtaa. Kaivettavien maiden hyödyntämisellä kaivualueella pyritään vähentämään neitseellisten materiaalien tarvetta ja maaainesten kuljetuksista syntyviä päästöjä. Kaivantoihin kertyvät vedet on edellytetty tutkimaan ja pilaantuneet vedet käsittelemään, jotta vedessä olevat haitta-aineet eivät pääse kulkeutumaan laajemmalle alueelle, eivätkä aiheuta maaperän pilaantumista tai muuta haittaa tai vaaraa terveydelle tai ympäristölle. Kaivettavien maa-ainesten haitta-ainepitoisuudet on edellytetty tutkimaan näytteenoton avulla, jotta maa-ainekset pystytään toimittamaan oikein käsiteltäviksi. Alueelta kaivettavista massoista on määrätty tutkimaan maaperän öljyhiilivetypitoisuuksien ja oksygenaattien lisäksi raskasmetalli- ja PAHyhdisteiden pitoisuudet. Tämä on tarpeen, koska alueen viereisen kiinteistön maaperässä on voimakkaasti raskasmetalleilla ja PAH-yhdisteillä pilaantunutta täyttömaata, joka saattaa jatkua myös kiinteistölle Kaivantojen seinämistä ja pohjista on edellytetty ottamaan jäännöspitoisuusnäytteet ja dokumentoimaan maaperään jäävien haitta-aineiden laatu, pitoisuudet ja niiden sijainti. Hiilivetyjen eri fraktiot on määrätty tutkittavaksi, koska niiden ominaisuudet ja haitallisuus poikkeavat toisistaan. Siksi eri fraktioiden osuuden määrittäminen on oleellista riskinarvion laadinnan kannalta. Alueelle kunnostuksen jälkeen jäävien maa-aineisten, joiden haitta-ainepitoisuudet ylittävät VNa 214/2007 mukaisen alemman ohjearvotason, sijainnit on edellytetty dokumentoimaan ja kyseiset maat merkitsemään huomiorakenteella sekä tarvittaessa eristämään, jotta ne pystytään paremmin huomioimaan alueella tulevaisuudessa tehtävissä kaivutöissä. Kunnostuksen aikainen kirjanpito ja kunnostuksen dokumentointi ovat tarpeen viranomaisvalvonnan kannalta.
9 MAKSUPERUSTE Valtioneuvosto on antanut asetuksen 1372/2018 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna Asetuksen maksutaulukon mukaan pilaantuneen maaperän puhdistamisesta tehtävän ilmoituksen käsittely maksaa 55 euroa/h. Tämän ilmoituksen käsittelyyn on kulunut 14 tuntia, joten maksu on 770 euroa. Lasku lähetetään erikseen myöhemmin Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta. SOVELLETUT OIKEUSOHJEET Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 133, 136, 191, 192 Ympäristönsuojeluasetus (713/2014) 24, 25, 26 Laki ympäristölainsäädännön voimaanpanosta (113/2000) 22 Valtioneuvoston asetus maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) Jätelaki (646/2011) Jäteasetus (179/2012) Valtion maksuperustelaki (150/1992) Valtioneuvoston asetus (1372/2018) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kehittämis- ja hallintokeskuksen maksullisista suoritteista vuonna 2019 Hallintolainkäyttölaki (586/1996) PÄÄTÖKSEN VOIMASSAOLOAIKA MUUTOKSENHAKU Tämä päätös on voimassa saakka. Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä. LISÄTIETO Asia on käsitelty Pirkanmaan ELY-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarat - vastuualueen ympäristönsuojeluyksikössä. Lisätietoa asiasta antaa ylitarkastaja Satu Honkanen.
10 ASIAKIRJAN HYVÄKSYNTÄ Tämän päätöksen on esitellyt ylitarkastaja Satu Honkanen ja ratkaissut yksikön päällikkö Tuija Sievi-Korte. Asia on hyväksytty sähköisesti ja merkintä hyväksynnästä on asiakirjan lopussa. Ilmoituksen tekijälle TIEDOKSI Nokian kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen (sähköisesti) Suomen ympäristökeskus (sähköisesti) LIITTEET Liite 1. Kartta jakelupisteen/ kunnostettavan alueen sijainnista, (FCG, ) Liite 2. Valitusosoitus
11 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Pirkanmaan elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa - miltä kohdin muutosta haetaan, mitä muutoksia vaaditaan tehtäväksi ja millä perustein niitä vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituksen liitteet Valituksen toimittaminen Vaasan hallinto-oikeuden yhteystiedot Valituskirjelmään on liitettävä - päätös, johon haetaan muutosta alkuperäisenä tai jäljennöksenä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Vaasan hallinto-oikeuden kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: Vaasan hallinto-oikeus Puh PL 204, Vaasa Telekopio vaasa.hao@om.fi
12 Tämä asiakirja on hyväksytty sähköisesti / Detta dokument har godkänts elektroniskt Sievi-Korte Tuija :37 Honkanen Satu :10
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/1345/2019 27.2.2019 Julkinen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. KUNNOSTETTAVAN ALUEEN SIJAINTI
Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Killonvainiontie
HAKIJA Asianajotoimisto Krogerus Rautatienkatu 21 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 604-402-1-634 osoitteessa Killonvainiontie 1 33960 PIRKKALA VIREILLETULOPERUSTE
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus H
HAKIJA As. Oy Kyläsepänkatu 9 Kyläsepänkatu 9 33270 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-207-1124-12-H VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA 10.5.2010
Jokirannankatu 1 C, Tampere Kiinteistörekisteritunnus
Päätös PIRELY/7212/2017 6.2.2019 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. KUNNOSTETTAVAN
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/3274/2018 15.5.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE Technopolis Kiinteistöt Tampere Oy Hermiankatu
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/9383/2018 19.12.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN
Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus
HAKIJA Oy Teboil Ab PL 102 00121 HELSINKI KIINTEISTÖT Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, 31900 PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus 619-425-2-17 Kiinteistön omistaa Oy Teboil Ab. VIREILLETULOPERUSTE
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10
HAKIJA VR-Yhtymä Oy Länsi-Suomen kiinteistöalue Rautatienkatu 25 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10 VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE Tampereen kaupunki PL 487 KUNNOSTETTAVAN
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kuninkaankatu 25-27
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa / Kari Mäkelä Åkerlundinkatu 11A 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-103-9901-0 osoitteessa Kuninkaankatu 25-27 VIREILLETULOPERUSTE
Sinikka Ignatius, Marja-Liisa Korhonen ja Helena Mäkinen Onkkaalantie PÄLKÄNE
HAKIJA Sinikka Ignatius, Marja-Liisa Korhonen ja Helena Mäkinen Onkkaalantie 112 36600 PÄLKÄNE KIINTEISTÖ Pälkäneen kunnassa kiinteistörekisteritunnus 635-424-24-136 osoitteessa Onkkaalantie 112, 36600
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄ Tapani Koro KUNNOSTETTAVAN ALUEEN SIJAINTI KIINTEISTÖN
Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A TAMPERE
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Lempäälän kunnassa kiinteistörekisteritunnus 418-425-17-6 osoitteessa Pirkkalantie 1, 37550 LEMPÄÄLÄ. Kiinteistön omistaa Kiinteistö
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/3492/2019 25.6.2019 Julkinen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Finnentie 1 Kangasala
HAKIJA Ruokakesko Oy Satamakatu 3 00016 KESKO KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-454-2-449 osoitteessa Finnentie 1 Kangasala VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu,
HAKIJA Ikaalisten kaupunki, Tekniset palvelut Kolmen Airon katu 3 39500 IKAALINEN KIINTEISTÖ Ikaalisten kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 143-1-13-4 osoitteessa Pärkonkatu, Ikaalinen VIREILLETULOPERUSTE
Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA
HAKIJA Sastamalan kaupunki PL 23 38201 SASTAMALA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-27-12 osoitteessa Lapinmäenkatu 38200 SASTAMALA Kiinteistön omistaa Kiinteistö Oy Pohjolan
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE. Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa PL 130 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10, TAMPERE Kiinteistön omistaa VR Eläkesäätiö VIREILLETULOPERUSTE
Nokian kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: osoitteessa Tanhuankatu
HAKIJA KIINTEISTÖT Nanso Group Oy PL 4 37101 NOKIA Nokian kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: 536-4-22-1 osoitteessa Tanhuankatu 2, 37100 NOKIA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 136 VIREILLETULOAIKA
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-11-6 osoitteessa Satakunnankatu 21, TAMPERE
HAKIJA VVO Kodit Oy PL 40 00301 HELSINKI KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-11-6 osoitteessa Satakunnankatu 21, TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös 14.9.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE
Hämeenkyrön kunnassa Kyröskosken taajamassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Valtakatu 46, HÄMEENKYRÖ.
HAKIJA Kyröskosken Huoltokeskus Oy Valtakatu 46 39100 HÄMEENKYRÖ KIINTEISTÖ Hämeenkyrön kunnassa Kyröskosken taajamassa kiinteistörekisteritunnus 108-408-3-130 osoitteessa Valtakatu 46, 39100 HÄMEENKYRÖ.
Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula
HAKIJA Metsä Board Oyj PL 20 02020 METSÄ KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 508-405-9-472 osoitteessa Uittosalmentie Mänttä-Vilppula VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta
Päätös PIRELY/1175/2019 13.3.2019 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄN
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/8657/2018 21.11.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN
KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa Sahatie, 35700 Vilppula
HAKIJA Metsäliitto Osuuskunta Metsä Wood Vilppulan saha Sahatie 35700 Vilppula KIINTEISTÖ Mänttä-Vilppulan kaupunki, kiinteistörekisteritunnukset 508-401-3-259, 508-401-3-305, 508-401-3-337, osoitteessa
Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aihtiantie 14, ORIVESI
HAKIJA Oy Shell Ab PL 16 01301 VANTAA KIINTEISTÖ Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 562-413-69-4 osoitteessa Aihtiantie 14, 35300 ORIVESI VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA
HAKIJA Rakennusliike Lapti Mannerheimintie 107 00280 HELSINKI KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-462-7-61 osoitteessa Tykkitie, 36240 KANGASALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Nokian kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nokian valtatie 29, Nokia
HAKIJA Nokian kaupunki PL 2 37101 NOKIA KIINTEISTÖ Nokian kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 536-1-903-3 osoitteessa Nokian valtatie 29, Nokia VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.
Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere
HAKIJA Asunto Oy Tampereen Kalevan Elias Aleksis Kivenkatu 26 33200 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere Kiinteistön
Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nahkalinnankatu
HAKIJA Asunto Oy Akaan Eemeli, c/o YIT Talonrakennus Oy Kihlmanninraitti 1E 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-150 osoitteessa Nahkalinnankatu 37830 VIIALA VIREILLETULOPERUSTE
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa
HAKIJA As Oy Ilokkaanpuisto Nurmenkatu 5 33820 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-312-5397-5 osoitteessa Nurmenkatu 5, 33820 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Onkiniemenkatu SASTAMALA
HAKIJA Sastamalan kaupunki PL 23 38201 SASTAMALA KIINTEISTÖ Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-1-10-24 osoitteessa Onkiniemenkatu 38201 SASTAMALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Ratapihankatu TAMPERE
HAKIJA Suomen Yliopistokiinteistöt Oy PL 310 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-18-324-12 osoitteessa Ratapihankatu 55 33100 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f
Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE Bonava Suomi Oy Hämeenkatu 15 33100 Tampere
28.5.2013, ilmoitusta on täydennetty 17.6.2013
HAKIJA Elenia Oy PL 2 33901 TAMPERE KIINTEISTÖ Urjalan kunnassa kiinteistörekisteritunnukset 887-409-29-0 ja 887-409-2-71 osoitteessa Ratapihantie 18, 31700 Urjala As Kiinteistön 887-409-29-0 omistaa Elenia
PÄÄTÖS PIRELY/6599/2018. Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE Neste Markkinointi Oy, Oil Retail Finland
Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku
Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden
Tampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Myllypuronkatu 11
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa PL 1130 33101 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa Lamminpään kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnus 837-225-9906-0 osoitteessa Myllypuronkatu 11 Kiinteistön omistaa
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/4526/2018 19.7.2018 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN
Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 136
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. JASKA -kohde 34550-21-82115 ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA OSOITE Paavo Kinnunen,
Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-90 osoitteessa Kirkkokatu
HAKIJA Akaan kaupunki PL 34 37801 AKAA KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-90 osoitteessa Kirkkokatu 14, 37830 AKAA Kiinteistön omistaa Viialan VPK VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.
Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.
Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hepolamminkatu 10 TAMPERE
HAKIJA Tampereen Tilakeskus Liikelaitos Kiinteistökehitysyksikkö PL 487 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-65-7059-1 osoitteessa Hepolamminkatu 10 TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon alue)
HAKIJA Tampereen Vesi Liikelaitos Viinikankatu 42 33800 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-513-3 osoitteessa Hatanpäänkatu 2 (Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon
Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Yliopistonkatu 50 ja Varastokatu 1, TAMPERE
HAKIJA Pohjola Rakennus Oy Sisä-Suomi Itsenäisyydenkatu 17 A 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-117-312-5 osoitteessa Yliopistonkatu 50 ja Varastokatu 1, 33100
Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Hämeentie
HAKIJA Memar Oy Hämeentie 99 37800 AKAA KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-2-95-1 osoitteessa Hämeentie 99 37800 AKAA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
9ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta.
Päätös PIRELY/9104/2018 18.12.2018 Julkinen 9ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA
Akaan kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: osoitteessa Tehtaankatu 15, Akaa
HAKIJA KIINTEISTÖT UPM-Kymmene Oyj PL 80 28101 PORI Akaan kaupungissa, kiinteistörekisteritunnus: 20-444-1-1472 osoitteessa Tehtaankatu 15, Akaa VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 136 VIREILLETULOAIKA
KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa , osoitteessa Sarankulmankatu 20, TAMPERE.
HAKIJA Insta Group Oy PL 80 33901 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa 837-301-921-17, osoitteessa Sarankulmankatu 20, 33900 TAMPERE. VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne
Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia
KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa , -6 ja -7, osoitteessa Auttilankatu, TAMPERE
HAKIJA Rakennustoimisto Pohjola Oy PL 825 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksissa 837-233-3079-3, -6 ja -7, osoitteessa Auttilankatu, 33300 TAMPERE Kiinteistöt omistaa
ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710
1(5) Purso Oy/Olavi Pajarinen Alumiinitie 1 37200 SIURO
1(5) P I R K A N M A A N PÄÄTÖS Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S pilaantuneen alueen puhdistamisesta... Annetaan julkipanon jälkeen Ympäristönsuojeluosasto Päivämäärä Diaarinumero 27.8.2008 PIR-2008-Y-269-114
ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu
1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat
Puolustusvoimat, Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta (MAAVMATLE) PL TAMPERE
HAKIJA Puolustusvoimat, Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta (MAAVMATLE) PL 69 33541 TAMPERE KIINTEISTÖ Juupajoen kunnassa kiinteistörekisteritunnus 177-893-10-1 (Lylyn varikon alue) Alueen omistaa
PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli
PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 204/2019 Dnro LSSAVI/12329/2018 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2019 ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli HAKIJA Tapio Ylelä Mustikkaharjuntie 108 69280
PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-
Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna
Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kangasalantie 1070, KANGASALA
HAKIJA St 1 Oy Paula Puotiniemi PL 100 00381 HELSINKI KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-454-1-136 osoitteessa Kangasalantie 1070, 36200 KANGASALA VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2
Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen
Kiinteistö ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella.
HAKIJA Insinööritoimisto Seppo Rantala Käpytie 4 G 33180 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-102-9903-0 osoitteessa Frenckellin puutarhakanava, 33100 TAMPERE Kiinteistön
Tampereen kaupungissa Hervannan kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnukset M501 ja osoitteessa Tieteenkatu 1
HAKIJA Hervannan Vuokratontit Oy c/o Pöyry CM Oy Hämeenkatu 23 A, 4. krs. 33200 TAMPERE KIINTEISTÖT Tampereen kaupungissa Hervannan kaupunginosassa kiinteistörekisteritunnukset 837-65-7050-1-M501 ja 837-65-7050-1
Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f
Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS
Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa.
Päätös annettu julkipanon jälkeen 14.5.2013 POSELY/166/07.00/2013 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, IISALMEN PRISMA, PARKATINTIE 2, IISALMI
Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/
Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Halimajärventie, KANGASALA AS
Pirkanmaa PÄÄTÖS pilaantuneen alueen puhdistamisesta Annetaan julkipanon jälkeen 19.1.2010 Dn:o PIRELY/31/07.00/2010 HAKIJA Kangasalan kunta PL 50 36201 KANGASALA KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus
MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.10.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee pilaantuneen
PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA Hämeen Hyötymateriaalit Oy:n Vaivian jätteenkäsittelylaitoksen jätelain 120 :n mukainen
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Isoniementie 76, SAHALAHTI
HAKIJA Saarioinen Oy Sari Riippi PL 108 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-484-1-187 osoitteessa Isoniementie 76, SAHALAHTI Kiinteistön omistaa Atria Suomi Oy, joka
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,
PÄÄTÖS pilaantuneen alueen puhdistamisesta Annetaan julkipanon jälkeen
HAKIJA Tampereen kaupunki PL 487 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnukset 837-108-9901-0, 837-108-9906-0, 837-104-9903-0 ja 837-104-9901-0, Tipotien ja Paasikiventien
Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT
Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn
Pälkäneen Metsästyseura ry Ampumaradantie PÄLKÄNE
HAKIJA Pälkäneen Metsästyseura ry Ampumaradantie 5 36600 PÄLKÄNE KIINTEISTÖ Pälkäneen kunnassa Kuulialan kylässä kiinteistörekisteritunnus 635-415-1-78 (Kankaanlukon ampumarata) osoitteessa Ampumaradantie
ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi
1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen
Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola
Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen
Kiinteistö ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella.
HAKIJA KIINTEISTÖ Rasi System Oy Rasintie 29 31900 PUNKALAIDUN Sastamalan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 790-489-3-48 osoitteessa Porintie 4711, 38510 SASTAMALA. Kiinteistön omistaa Harri Peltola.
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aakkulantie 48, Kangasala
HAKIJA Tampereen Loistoauto Oy Aakkulantie 48 36200 KANGASALA KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-417-1-293 osoitteessa Aakkulantie 48, 36200 Kangasala VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Ympäristönsuojelulaki 30 3 momentti ja 61
Etelä-Suomi Päätös Nro 196/2012/1 Dnro ESAVI/238/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee sekalaisten
Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna.
LIITE 2 Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/2 Dnro ESAVI/432/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.4.2010 ASIA Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen
ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen
1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista
Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen
ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT
1 PÄÄTÖS Nro 57/12/2 Dnro PSAVI/136/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2012 ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT Matti Kulju ja Marja-Liisa
ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180
ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen
1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan
ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323
ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos
1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Pyynikintie 25, TAMPERE
HAKIJA NCC Rakennus Oy Åkerlundinkatu 11C 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-134-492-6 osoitteessa Pyynikintie 25, TAMPERE VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta
Päätös PIRELY/7635/2018 25.4.2019 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukaisen pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen johdosta ILMOITUKSEN TEKIJÄN
Keski-Kurun Metsästysseura ry Sääksinnokantie 136 as KURU
HAKIJA Keski-Kurun Metsästysseura ry Sääksinnokantie 136 as 1 34300 KURU KIINTEISTÖ Ylöjärven kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 980-466-5-5 osoitteessa Anttilanperäntie 50, 34550 KURU. Tämä päätös
Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.
Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,
ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2014 ASIA Jätemateriaalien käsittelytoimintojen ympäristölupa Kemintullin teollisuusalueella, Kemi LUVAN HAKIJA Tieysi Oy
MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA
Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Santahaminan keskusampumarata-alueen