Kiihdyttämön ja KEINOn hyvät julkisten hankintojen esimerkit kunnille
|
|
- Teija Eeva-Kaarina Nurminen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kiihdyttämön ja KEINOn hyvät julkisten hankintojen esimerkit kunnille Kuntien keinot hiilineutraaliin kiertotalouteen Helsinki Jarmo Linjama SYKE, Kulutuksen ja tuotannon keskus Kuva: LPR-Arkkitehdit Oy
2 Kiertotalouskiihdyttämön taustaa Vähähiilisyys ja kiertotalous saatava kiinteäksi osaksi kaikkiin hankintoihin ja investointeihin Kunnissa pulaa ajasta, rahasta, tiedosta Toisaalta Julkiset hankinnat Suomessa 35 miljardia /v Kuntien osuus n. 20 miljardia euroa Rakentamisen osuus Suomessa n. 7 miljardia /v Ostaja on avainasemassa! 2 Kuva: LPR-Arkkitehdit Oy
3 Liikkeelle Sitran rahoituksella 2018 etsittiin kunnista käynnistymässä olevia hankintoja, jotka voitaisiin toteuttaa kestävyysperiaatteiden mukaisesti Arvioitiin ehdotusten vähähiilisyys- ja kiertotalousmahdollisuuksia, vaikuttavuutta ja skaalautuvuutta Valittiin mukaan 10 hanketta 3
4 Kiihdyttämön toiminta Kärkiteemat rakentaminen, liikkuminen ja ruokapalvelut Kiihdyttää ja sparraa kuntien vähähiilisyys- ja kiertotaloushankintoja Tarjottu apua Hankinnan suunnitteluun ja läpivientiin Markkinavuoropuheluihin ja työpajoihin Rahoitusvaihtoehtojen kartoittamiseen Ympäristö- ja kustannushyötyjen arvioimiseen 4
5 Kiertotalouskiihdyttämö 1. Kuntien hankinta- ja investointitarpeiden kartoitus 2. Hankinnan valmistelun sparraus Sitä saa mitä tilaa! 3. Hankinnan kilpailutuksen tuki ja rahoitusneuvonta 4. Vuorovaikutus ja viestintä 5
6 Kohteet Sivistys- ja hyvinvointikeskus, Uusikaupunki Uusi uimahalli, Iisalmi Pohjois-Porin kouluhanke, Pori Kuikkalammen päiväkoti, Kuopio Maaseutualueen lähipalvelukeskus, Kuopio Uusi kirkko, Ylivieska Ruokapalvelujen kehittäminen, Turku Kiertotalouskortteli, Vaasa Yhteiskäyttöautojen hankinta, Jyväskylä Sähkö- ja kaasuautojen yhteishankinta Sähköautojen latauspisteiden yhteishankinta 6
7 Pitkäikäinen kirkkorakennus - Ylivieska Huomioitu erityisesti: Rakennusmateriaalien ekologisuus ja lämmitysvaihtoehdot Turvallinen ja terveellinen Kestää aikaa ja säitä Elinkaarikustannukset Todellinen tilantarve Monikäyttöinen ja toiminnallinen rakennus, joka palvelee monia erilaisia käyttäjäryhmiä Kohde: Uudisrakennus Investoinnin suuruus (arvio): 10 milj. Ajankohta: Suunnittelu alkaa 2018, valmis
8 Esimerkki allianssimallista: Ylivieskan ekologinen kirkko Kaikki sitoutuvat yhdessä määritettäviin kestävyystavoitteisiin Tilaaja (seurakunta), rakennuttaja, suunnitteluryhmä, arkkitehti, rakentajat, rakennuttajakonsultti Yhteinen organisaatio Yhteiset riskit ja tavoitteet Yhteinen etu => Yhteinen toteutus Asiantuntijat työskentelevät yhdessä, informaatio on avointa 8
9 Sivistys- ja hyvinvointikeskus - Uusikaupunki Uusiutuvaa energiaa Monikäyttöinen rakennus Muuntojoustava Korkea käyttöaste Energiatehokkuusluokka A Urheilutilojen ja uimahallin hukkalämmön hyödyntäminen Saavutettavuus Hiiltä sitovat rakenteet 9
10 Energiatehokas uimahalli - Iisalmi Energiatehokkuus, uusiutuvan energian käyttö Maalämpö ja aurinkoenergiaa Lämmön talteenotto vedestä ja ilmasta Huuhteluveden palauttaminen kiertoon vedenpuhdistusjärjestelmän avulla Vanhan uimahallin purku kiertotalouden periaatteet huomioiden 10
11 Vähähiilinen koulu ja lähipalvelukeskus - Kuopio Kolme huonokuntoista koulua puretaan Hirsirakenteinen uusi koulu Maalämpö + aurinkopaneeleita Samaan rakennukseen runsaasti toimintoja (koulu, esikoulu, päiväkoti, nuorisopalvelut, kansalaisopisto, urheiluseurat, asukasyhdistys, vanhempainyhdistys ) Yhteiskäyttö, iltakäyttö, muuntojoustavuus 11
12 Oppaita vähähiilisiin hankintoihin YM:n oppaat: Hankintalain ja tulevien rakennusmääräysten vaatimukset Kriteereitä vähähiilisen rakennuksen hankintaan Puuinfon opas puun käytön lisäämiseksi julkisissa hankinnoissa 12
13 Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus KEINO Päätavoitteet Lisätä ja edistää kestäviä ja innovatiivisia hankintoja Edistää julkisen hankinnan tunnistamista ja aktiivista käyttöä johtamisen välineenä Auttaa hankintayksiköitä jakamaan avoimesti tietoa omista kokemuksistaan ja oppimaan toisiltaan Mukana kattava joukko kestävien hankintojen asiantuntijoita
14 Painopistealueet KEINOn toiminta painottuu seuraaviin kokonaisuuksiin: Julkisten hankintojen strateginen johtaminen Julkisten hankintojen vaikuttavuuden mittaaminen ja todentaminen Vahvat ja vaikuttavat hankintojen kehittäjäryhmät Julkisten hankintojen edelläkävijäyhteistyö (Green Deal -sopimus) Alueellinen yhteistyö ja tuki: Alueelliset muutosagentit Osaamisen kehittäminen ja neuvonta Kansainvälisyys ja yhteistyö
15 Aurinkovoimaloita kuntaorganisaatioille Yhteishankinnan käynnistäjä SYKE, toteuttaja KL-Kuntahankinnat Helppo ja kustannustehokas tapa vähentää CO2-päästöjä 15
16 Olympiastadionin istuinurakka Helsinki Pitkäikäisyys, sopivuus arkkitehtuuriin ja alkuperäisiin kiinnikkeisiin, Museoviraston määräykset, paloturvallisuus, ekologisuus Teräs-/puukomposiittirakenteiset kiertotalouden mukaiset istuimet Hyödynnetään teollisuuden hukkapaloja Prosessilämpö tehtaan lämmittämiseen Teräs osin kierrätettyä 16
17 Joutsenmerkitty päiväkoti - Hyvinkää Terveellinen, turvallinen ja ympäristöystävällinen päiväkoti Joutsen-merkin kriteereillä saatiin vertailukelpoisia tarjouksia Turvallisia materiaaleja ja haitattomia kemikaaleja Purettavissa ja koottavissa uudelleen Alhainen energiatehokkuusluku Tukee HINKU-kunta Hyvinkään päästövähennystavoitteita 17
18 Sähköistetty joukkoliikenne - Turku Kuusi sähköbussia Sähkö korvaa 2,5 miljoonaa litraa dieselöljyä 10 vuoden aikana Myös oheispäästöt vähenevät Meluhaitta pienenee Keväällä 2019 takana miljoona kilometriä ja 800 tonnin päästövähennykset 18
19 KEINO jatkaa Kiihdyttämön työtä Henkilökohtaista neuvontaa
20 Kiitokset! 20
Kestävät, vähähiiliset hankinnat kunnissa ja KEINOosaamiskeskuksen. palvelut. Haapajärvi Jarmo Linjama Suomen ympäristökeskus
Kestävät, vähähiiliset hankinnat kunnissa ja KEINOosaamiskeskuksen palvelut Haapajärvi 19.3.2019 Jarmo Linjama Suomen ympäristökeskus Kuva: LPR-Arkkitehdit Oy Mikä on kestävä hankinta? Kiertotalouden ja
KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS. KEINO KETS-yhdyshenkilöpäivät
KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS KEINO KETS-yhdyshenkilöpäivät 8.11.2018 1 MIKÄ OSAAMISKESKUS? o Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen
Vauhtia vähähiilisiin ja kiertotaloushankintoihin
Vauhtia vähähiilisiin ja kiertotaloushankintoihin Katriina Alhola, erikoistutkija Suomen ympäristökeskus katriina.alhola@ymparisto.fi Puh. 029 525 1065 1 KEINO edistää kestäviä ja innovatiivisia julkisia
Mikä on julkisten hankintojen vähähiilisyys- ja kiertotalouskiihdyttämö?
Mikä on julkisten hankintojen vähähiilisyys- ja kiertotalouskiihdyttämö? Kiihdyttämö tunnistaa julkisten hankintojen vähähiilisyys- ja kiertotalousmahdollisuudet Asiantuntijaryhmä sparraa hankinnan valmistelua
JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ. KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5.
JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5.2019 1 Mikä KEINO-osaamiskeskus? o Kestävien ja innovatiivisten julkisten
KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS KEINO Riikka Leskinen 1
KESTÄVIEN JA INNOVATIIVISTEN JULKISTEN HANKINTOJEN VERKOSTOMAINEN OSAAMISKESKUS KEINO 22.5.2019 Riikka Leskinen 1 Mikä KEINO-osaamiskeskus? o Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen
Kestävät ja innovatiiviset julkiset hankinnat
Kestävät ja innovatiiviset julkiset hankinnat Kestävät ja innovatiiviset pilaantuneiden maiden kunnostukset -työpaja 13.11.2018 Katriina Alhola, SYKE 1 Esityksen sisältö Mikä on KEINO? Mitä ovat kestävät
Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset
Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat 12.-13.9.2018 KEINOlaiset 18.9.2018 KEINO 1 Sisältö o KEINOsta lyhyesti o Ajankohtaista: o Tilaajaryhmätoiminta käynnistyy! o Muutosagenttien haku alkaa! o Kestävien
Info- ja lähtölaukaustilaisuus Green Deal -sopimuksesta kiinnostuneille
Info- ja lähtölaukaustilaisuus Green Deal -sopimuksesta kiinnostuneille 4.9.2018 29.6.2018 1 MIKÄ LÄHTÖLAUKAUS? MITÄ Aloitustilaisuus vähäpäästöisten työkoneiden ja urakoiden hankintaa koskevasta Green
Vähähiilisen rakentamisen hankintaopas ja -kriteerit
Vähähiilisen rakentamisen hankintaopas ja -kriteerit Fiksun julkisen rakentamisen kuntakiertue Rovaniemi 2.2.2018 Simon le Roux, arkkitehti Kansallisen tason strategiat Energia- ja ilmastostrategia Valtioneuvoston
Kestävät ja innovatiiviset julkiset hankinnat
Kestävät ja innovatiiviset julkiset hankinnat Vähähiilisen rakentamisen kehittäjäryhmä 3.12.2018 Katriina Alhola, SYKE 1 Päivän agenda Vähähiilisen rakentamisen kehittäjäryhmä Tilaisuuden ohjelma: 12.00
Hankinnoilla työllistäminen osaksi organisaation toimintaa Keskustelutilaisuus
Hankinnoilla työllistäminen osaksi organisaation toimintaa Keskustelutilaisuus 1.11.2018 1.11.2018 Esityksen tekijä 1 Ohjelma 9.00 Tervetuloa! Taneli Varis, Motiva Oy Hankinnoilla työllistämisen vaikuttavuudesta
WORLD IDEAS. Otsikko. ALUSTAT JA APIT & HANKINTOJEN
WORLD IDEAS Otsikko ALUSTAT JA APIT & HANKINTOJEN UUDELLEENAJATTELU @MoilanenPiia Innovatiiviset julkiset hankinnat miksi nyt? Hallitusohjelma: innovatiiviset julkiset hankinnat käyttöön (tavoite 5%) On
Mitä puurakentamisen ohjelma tarjoaa kunnille. Kuntien ilmastotyö vauhtiin Jemina Suikki
Mitä puurakentamisen ohjelma tarjoaa kunnille Kuntien ilmastotyö vauhtiin 14.1.2019 Jemina Suikki Suomen kestävyystavoitteet Hiilineutraali Suomi 2045 Edelläkävijä kiertotaloudessa 2025 Puurakentamisen
Kiertotalouskriteerit rakennetun ympäristön hankkeille
Kiertotalouskriteerit rakennetun ympäristön hankkeille Millä kriteereillä mitataan kiertotalouden toteutumista rakennetun ympäristönhankkeissa? KiertotalousSPRINTTI Näin se etenee... Vaihe I Maaliskuu
Resurssiviisaus Kuopion strategiassa. Kokoeko
Resurssiviisaus Kuopion strategiassa Kokoeko 12.2.2019 Kuopion strategia vuoteen 2030 Missio Kuopio kumppaneineen mahdollistaa kestävän kasvun ja hyvän elämän. Toimintatapa Lupa tehdä toisin Avoimesti.
Vähähiilisyys tulee rakentamiseen
Vähähiilisyys tulee rakentamiseen Etelä-Savon ELY-keskuksen neuvottelupäivät Mikkeli 29.11.2017 Erityisasiantuntija Matti Kuittinen Hiilineutraali 2045 Johtava maa kiertotaloudessa 2025 Esittäjän nimi
WORLD IDEAS. 3D-karttatieto hyötykäyttöön ja
WORLD IDEAS 3D-karttatieto hyötykäyttöön ja hankintayhteistyö @MoilanenPiia Ohjelma 13:00 Tervetuloa, ohjelma ja tavoite Piia Moilanen, Business Finland ja KEINO Esittely naapurin kanssa kuka olet ja mitä
Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo
Rakennerahastot ja vähähiilisyys Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Yleistavoitteena vähähiilinen paikallistalous Yritysten tulisi panostaa: - Liiketoimintaosaamiseen - Toimiviin laatujärjestelmiin
JULKISET TILAT KÄYTTÖÖN 24/7
JULKISET TILAT KÄYTTÖÖN 24/7 Kestävien ja innovatiivisten hankintojen osaamiskeskus KEINO Työpaja 14.11.2018 VTT, Espoo 1 Kestävien ja innovatiivisten hankintojen osaamiskeskus KEINO Osaamiskeskus aloitti
Kiertotalouskriteerit rakennetun ympäristön hankkeille
Kiertotalouskriteerit rakennetun ympäristön hankkeille Millä kriteereillä mitataan kiertotalouden toteutumista rakennetun ympäristön hankkeissa? Kiertotalouden kiteytykset 1. Materiaalien säilyttäminen
Energia- ja materiaalitehokkuus: Mihin pitää varautua? Säätytalo Erityisasiantuntija Matti Kuittinen
Energia- ja materiaalitehokkuus: Mihin pitää varautua? Säätytalo 6.9.2018 Erityisasiantuntija Matti Kuittinen Hiilineutraali 2045 Tavoitteet Johtava maa kiertotaloudessa 2025 Esittäjän nimi alatunnisteeseen
Miten muuttaa kuntaa ja ilmastoa? Kuntamarkkinat 11.9.2014 Taina Nikula, YM
Miten muuttaa kuntaa ja ilmastoa? Kuntamarkkinat 11.9.2014 Taina Nikula, YM Miten muuttaa kuntaa ja ilmastoa? Kestävät hankinnat keskimäärin 1,2 % halvempia Kestävillä hankinnoilla keskimäärin 25 % vähennys
Purkukatselmus ja valtakunnallinen jätesuunniltema. Kouvola Erityisasiantuntija Matti Kuittinen
Purkukatselmus ja valtakunnallinen jätesuunniltema Kouvola 21.11.2017 Erityisasiantuntija Matti Kuittinen Hiilineutraali 2045 Johtava maa kiertotaloudessa 2025 Esittäjän nimi alatunnisteeseen 2 Rakennettu
Uusien energia-ja ympäristöratkaisujen julkiset hankinnat. Onnistu innovatiivisissa julkisissa investoinneissa 9.6.2014 Isa-Maria Bergman, Motiva Oy
Uusien energia-ja ympäristöratkaisujen julkiset hankinnat Onnistu innovatiivisissa julkisissa investoinneissa 9.6.2014 Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Kestävien julkisten hankintojen neuvontapalvelu Ympäristöministeriön
Innovatiiviset julkiset hankinnat
Innovatiiviset julkiset hankinnat Kasvusopimusseminaari 6.11.2014 Kuntatalo Oulun kaupunki TP 2013 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 175 M Palvelujen ostot 454 M erikoissairaanhoidon ostot 192 M muut palvelut
Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030
Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Ympäristövaliokunta 26.10.2017 Hille Hyytiä 26.10.2017 Motiva Oy 1 Avainsanoja Johdonmukaista ja pitkäjänteistä
Uusiutuvan energian käyttö Kuopiossa katselmuksista toteutukseen
Uusiutuvan energian käyttö Kuopiossa katselmuksista toteutukseen KETS-yhdyshenkilöpäivät 7.-8.11.2018 Ympäristöasiantuntija Tapio Kettunen, Kuopion kaupunki Kuopion strategia 2030 ohjaa resurssiviisaustyötä
Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019. MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö
Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019 MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö Esityksen sisältö 1. Miksi energia- ja ilmastoohjelmaa tarvitaan 2. Tavoitteet 3. Tavoitetila vuonna 2035 4. Päästöjen tilanne Vaasassa
Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla
Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla Kuntien ilmastokampanjan juhlatapaaminen 14.11.2017 Johanna Kentala-Lehtonen, Ympäristöministeriö
Puurakentaminen ja elinkaariajattelu
Puurakentaminen ja elinkaariajattelu Porvoon puukortteliseminaari 20.9.2018 Arkkitehti, TkT Matti Kuittinen Hiilineutraali 2045 Tavoitteet Johtava maa kiertotaloudessa 2025 Esittäjän nimi alatunnisteeseen
Vähähiilinen rakentaminen
Vähähiilinen rakentaminen Mikä on KEINO ja vähähiilisen rakentamisen kehittäjäryhmä? Millaisia esimerkkejä vähähiilisistä rakennushankinnoista löytyy? Joensuu 15.5.2019 Katriina Alhola Erikoistutkija Suomen
Hiilineutraali kiertotalous
Helsinki, Ravintola Bryggeri, 11.12.2018 Hiilineutraali kiertotalous Hanna Mattila, kiertotalouden asiantuntija, Sitra V I S I O Suomi menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä. KESTÄVYYS- KRIISI NYT!
Kohti vähähiilistä rakentamista Rakentaminen ilmastokriisin ratkaisijana
Kohti vähähiilistä rakentamista Rakentaminen ilmastokriisin ratkaisijana Kimmo Tiilikainen Asunto, energia ja ympäristöministeri 30.1.2019 Pariisin ilmastosopimus Tavoitteena ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen
KAHINA-hanke Kainuun ja Koillismaan kunnat hiilineutraaleiksi Pienemmät päästöt, isommat säästöt
KAHINA-hanke 2020-2022 Kainuun ja Koillismaan kunnat hiilineutraaleiksi Pienemmät päästöt, isommat säästöt Sisältö Taustaa Kohti hiilineutraalia kuntaa HINKU -verkosto Kainuun ja Koillismaan kunnat hiilineutraaliksi
CIRCWASTE-hanke: valtakunnalliset kuulumiset
CIRCWASTE-hanke: valtakunnalliset kuulumiset Keski-Suomi kohti kiertotaloutta 2018 7.2.2018 Petrus Kautto Suomen ympäristökeskus SYKE #circwaste Petrus Kautto, SYKE 7.2.2018 1 Hankkeen päärahoittajana
Laukaan Ekokoulu. Antti Tourunen Puukouluseminaari 20.5.2015
Laukaan Ekokoulu Antti Tourunen Puukouluseminaari 20.5.2015 Laukaan Ekokoulu-hanke Hankkeessa suunnitellaan Vuonteen alueelle Savion, Tarvaalan ja Vuonteen kylien yhteistä kylien koulua, joka on monella
Helsinki hiilineutraaliksi jo 2035? Millä keinoin? Petteri Huuska
Helsinki hiilineutraaliksi jo 2035? Millä keinoin? Petteri Huuska Helsingin päästötavoite kiristyy Helsingin kokonaispäästötavoite tiukentunut jatkuvasti 0 % 1990-2010 (2002) -20 % 1990-2020 (2008) -30
Kohti hiilineutraalia kuntaa. Biosfärområdets vinterträff i Korpoström
Kohti hiilineutraalia kuntaa Biosfärområdets vinterträff i Korpoström 2.3.2018 Valonia Kuntien yhteinen palvelukeskus Valonia on alueellinen kestävän kehityksen palveluorganisaatio Toiminut vuodesta 1997,
CANEMUREn konkreettiset toimet. Laura Saikku, Suomen ympäristökeskus SYKE, Kuntien keinot hiilineutraaliin kiertotalouteen
CANEMUREn konkreettiset Laura Saikku, Suomen ympäristökeskus SYKE, 23.5.2019 Kuntien keinot hiilineutraaliin kiertotalouteen CANEMURE Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia projektin kesto: 2018-2024,
Kiertotalouden ja resurssiviisauden toteuttaminen Kuopiossa KierRe-hanke
Kiertotalouden ja resurssiviisauden toteuttaminen Kuopiossa KierRe-hanke 20.9.2019 KierRe Kuopiossa Resurssiviisaus viedään osaksi resurssiviisauden kaupungin päätöksentekoa, talousarviota ja toiminnan
Tiekartta öljyvapaaseen ja vähähiiliseen Pohjois-Karjalaan Anniina Kontiokorpi Projektipäällikkö, DI Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
Tiekartta öljyvapaaseen ja vähähiiliseen Pohjois-Karjalaan 2040 1.11.2017 Anniina Kontiokorpi Projektipäällikkö, DI Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Karjalan ilmasto- ja energiaohjelma 2020 2010
Kohti hiilineutraalia Pohjois-Karjalaa. Pasi Pitkänen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
Kohti hiilineutraalia Pohjois-Karjalaa Pasi Pitkänen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Faktoja Pohjois-Karjalasta 163 000 asukasta (2017) 13 kuntaa, joista viisi kaupunkeja Maakuntakeskus Joensuu Metsäosaamisen
Väppi
Vähähiilinen Lappi Väppi 1.8.2018-31.12.2020 Tanja Lepistö Taustaa: Hiilineutraalit kunnat -hanke Hiilineutraalit kunnat (HINKU) hanke antaa hankkeelle hyvän lähtökohdan niin verkoston kuin osapuolten
Hiilineutraalisuutta tavoittelevat kunnat: mahdollisuudet yrityksille. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus
Hiilineutraalisuutta tavoittelevat kunnat: mahdollisuudet yrityksille Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Cleantech-tilaisuus, Hyvinkää 11.10.2016 Pariisin joulukuun 2015 ilmastosopimus => rajataan maapallon
Suuret muutokset vaativat strategisen tason johtamista. Tyrsky-Konsultointi Oy Pirkko Kasanen Kuntien ilmastokonferenssi 2016
Suuret muutokset vaativat strategisen tason johtamista Tyrsky-Konsultointi Oy Pirkko Kasanen Kuntien ilmastokonferenssi 2016 Kun ilmasto muuttuu kaikki muuttuu Ilmastonmuutos muu+aa perusteellises0 maailmaa,
Kiertotalous Porin seudulla
Kiertotalous Porin seudulla Ulla-Kirsikka Vainio Porin kaupunki Ympäristö- ja lupapalvelut toimialajohtaja Porin HINKU lyhyesti Päästötavoite 80 % vähennys vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta. KV
Kunnat, ilmastosuunnitelma, ilmastoraportointi. Kuntien ilmastokampanjan tilaisuus Pirkko Heikinheimo
Kunnat, ilmastosuunnitelma, ilmastoraportointi Kuntien ilmastokampanjan tilaisuus Pirkko Heikinheimo 6.4.2017 Hiilettömään, puhtaaseen ja uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti Energia- ja ilmastostrategia
Vähähiilisen rakentamisen kehittäjäryhmä UUDENKAUPUNGIN SIVISTYS-JA HYVINVOINTIKESKUS
Vähähiilisen rakentamisen kehittäjäryhmä UUDENKAUPUNGIN SIVISTYS-JA HYVINVOINTIKESKUS 3.12.2018 U U D E N K A U P U N G I N K A U P U N K I R A K E N N E 1 6 1 8 V I H R E Ä N R A K E N T A M I S E N R
TALO. Erikoistutkija Petrus Kautto Kestävän kiertotalouden strateginen ohjelma, SYKE Vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaari
TALO Erikoistutkija Petrus Kautto Kestävän kiertotalouden strateginen ohjelma, SYKE Vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaari 20.03.2019 TALO = Taloudellisten ohjauskeinojen ja muiden kannusteiden käyttö
Kuntien 9. Ilmastokonferenssi
Kuntien 9. Ilmastokonferenssi Vihreä Rahoitus / Juha-Pekka Ketola 1 Vihreän rahoitussalkun kehitys 35 % 2 % Julkinen liikenne 3 % Kestävä rakentaminen 860 MEUR [VALUE] 60 % Vedenpuhdistus ja jätevesien
HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TYÖPAJOJEN KOOSTE 2019
HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TYÖPAJOJEN KOOSTE 2019 TYÖPAJAT Yhteensä 3 työpajaa eri sektoreille: 7.3.2019 Teollisuus, pienteollisuus, työkoneet ja energia (Kouvola) Osallistujia 29, lisäksi Kymenlaakson
JOENSUUN ILMASTOTYÖSTÄ
JOENSUUN ILMASTOTYÖSTÄ KOHTI HIILINEUTRAALIA JOENSUUTA 2025 Kari Karjalainen I Kaupunginjohtaja I 4.2.2019 PÄÄMÄÄRÄ Hiilineutraali Joensuu vuoteen 2025 mennessä Yhdessä tehden vähennämme päästöjämme -60
HARPPUUNAKORTTELI ASUMISEN LINNAKE TÄYNNÄ ELÄMÄÄ
HARPPUUNAKORTTELI ASUMISEN LINNAKE TÄYNNÄ ELÄMÄÄ Täynnä elämää täyttä elämää Koti - yhteisö - kaupunki Elämisen laatu on kiinni myös ympäristöstä Yhdistetään eri ikäpolvia Yhdistetään uutta ja vanhaa Investoidaan
INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009
INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 TAUSTAA Lähivuosina länsimaissa on merkittävä haaste kehittää julkisia palveluja ja
Miten kaupunki voi edistää vähähiilisyyttä ja kiertotaloutta sekä vihreää taloutta?
Miten kaupunki voi edistää vähähiilisyyttä ja kiertotaloutta sekä vihreää taloutta? Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus Resurssiviisautta Vantaalle 13.3.2017 Mitä halutaan edistää? Siirtyminen kohti vähähiilisyyttä
Turun ruokapalvelut Hiilijalanjälki. Teemu Helonheimo Suomen ympäristökeskus SYKE
Turun ruokapalvelut Hiilijalanjälki Teemu Helonheimo Suomen ympäristökeskus SYKE Taustaa - Kiihdyttämö-hanke Vähähiilisyys- ja kiertotaloustavoitteet osaksi julkisia hankintoja Sitran rahoittama hanke
CIRCWASTE A.1 / C.3 Resurssitehokas rakentaminen ja asuminen Porin seudulla Pauliina Hakala
CIRCWASTE A.1 / C.3 Resurssitehokas rakentaminen ja asuminen Porin seudulla Pauliina Hakala 20.9.2018 1 Purkukatselmusohje Rakennusten ja rakenteiden purkuprosessin laadunhallinta ja jätehuolto Projektin
Savilahden alueen energiatehokas kaukojäähdytys. Reima Lassila
Savilahden alueen energiatehokas kaukojäähdytys Reima Lassila 18.1.2017 Kaukojäähdytyksen toimintaperiaate Kaukojäähdytys vertaa Kaukolämpö haetaan lämpöä pois Jäähdytetään viedään lämpöä sisään Lämmitetään
Helsinki hiilineutraaliksi -tavoitteet ja toimenpiteet. Petteri Huuska
Helsinki hiilineutraaliksi -tavoitteet ja toimenpiteet Petteri Huuska Sähkönkulutuksen vähentäminen -tavoitteet Tavoite 1. Kotitalouksien sähkönkulutus pienenee 10 prosenttia asukasta kohti verrattuna
JOENSUUN KESTÄVÄN KASVUN AVAIMET HYVÄN ELÄMÄN ELEMENTIT JOENSUUSSA -SEMINAARI
JOENSUUN KESTÄVÄN KASVUN AVAIMET HYVÄN ELÄMÄN ELEMENTIT JOENSUUSSA -SEMINAARI Kari Karjalainen I Kaupunginjohtaja I 12.2.2019 VETOVOIMA TILANNEKUVA Asukasluku ja rakentaminen kasvu-uralla: 2018: Yli 1000
Aurinkovoimaa kuntiin yhteishankinnalla
Aurinkovoimaa kuntiin yhteishankinnalla Kuntien Ilmastokonferenssi 13.5.2016 Jarmo Linjama Suomen ympäristökeskus (SYKE) HINKU (Hiilineutraalit kunnat) -hanke HINKU-kuntien tavoitteena 80 prosentin päästövähennys
Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari
Hiilineutraali Helsinki 2035 Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Millaiset ilmastotavoitteet Helsingin uusi strategia asettaa? Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa
kestävyyden ja kiertotalouden edistäjänä
JULKISET HANKINNAT kestävyyden ja kiertotalouden edistäjänä Riikka Leskinen, VALONIA 27.11.201 Uusi talouden malli, jossa materiaalit ja arvo kiertävät Siirrytään pois lineaarisesta materiaalien kertakäyttöön
Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki
Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012 Johanna Karimäki Kestävä kehitys Sosiaalinen -tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, terveys -yhteisö, kulttuuri Ekologinen -luonnonvarat, luonto, biologinen monimuotoisuus -ilmastonmuutos
Elinvoimaa resurssiviisaudesta
Elinvoimaa resurssiviisaudesta FISU verkosto ja palvelukeskus (Finnish Sustainable Communities) Päivi Laitila, Motiva Oy ja Jyri Seppälä, SYKE Kuntamarkkinoiden seminaari 15.9.2016 Kunta resurssimuutoksen
Talousvaliokunta Maiju Westergren
Talousvaliokunta 19.4.2018 Maiju Westergren KOHTI ILMASTONEUTRAALIA ENERGIANTUOTANTOA TAVOITE 1. Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen Uusiutuvan ja päästöttömän energian osuuden kasvattaminen Kivihiilen
Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt taudin laatu ja lääkkeet vuoteen 2030
Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt taudin laatu ja lääkkeet vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Energia- ja ilmastostrategia ja Kaisu EU:n komissio antoi ehdotuksensa eri
CIRCWASTE FINLAND -Motiva kiertotalouden palvelukeskuksena C2
CIRCWASTE FINLAND -Motiva kiertotalouden palvelukeskuksena C2 Aloitustilaisuus 28.11.2016 Päivi Laitila, paivi.laitila@motiva.fi Timo Määttä, timo.maatta@motiva.fi LIFE15 IPE FI 004 CIRCWASTE-FINLAND 5
Kuntien strategiatyöskentely ja tiekarttatyö
Kuntien strategiatyöskentely ja tiekarttatyö Kuntien ilmastotoimet osaksi strategiaa työpaja Lahti, 9.4.2019 Jyrki Tenhunen Suomen ympäristökeskus Toimintatapa Esityksen sisältö Hinku-foorumissa Fisu-
RESURSSIVIISAUDEN TIEKARTTA
luonnos RESURSSIVIISAUDEN TIEKARTTA Leena Maidell-Münster KOLME PÄÄTAVOITETTA 22.3.2018 2 HIILINEUTRAALI VANTAA 2030 Muutos -80 % vuodesta 1990 Jäljelle jäävien päästöjen kompensointi 13.2.2018 3 1000
Nantes Hamburg Helsinki
Nantes Hamburg Helsinki Vihreä Foorumi 16.3.2017 Mira Jarkko, Helsingin kaupungin ympäristökeskus mysmartlife EU HANKE 2016-2021 Euroopan komission majakka -hanke, jossa kehitetään, demonstroidaan ja integroidaan
Vähähiilisen rakentamisen ohjauskehitys
Vähähiilisen rakentamisen ohjauskehitys Elinkaaripäästöt ohjaustyökaluna julkisissa hankinnoissa sekä kilpailutuksissa -seminaari 15.5.2019 Harri Hakaste, ympäristöministeriö Suomen tavoitteet: Johtava
ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen
ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT Pöyry Management Consulting Oy Perttu Lahtinen PÖYRYN VIISI TOIMIALUETTA» Kaupunkisuunnittelu» Projekti- ja kiinteistökehitys» Rakennuttaminen» Rakennussuunnittelu»
Ympäristötietoa rakentamiseen
Ympäristötietoa rakentamiseen Hirsitaloteollisuuden vuosikokous 6.4.2017 Matti Kuittinen 1 Resurssitehokkaan rakentamisen ydinindikaattorit Hiilijalanjälki rakennusmääräyksiin Energiatehokkuus Vihreät
ProHINKU Prosessit hiilineutraaleiksi pyrkivissä kunnissa
ProHINKU Prosessit hiilineutraaleiksi pyrkivissä kunnissa Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 12.1.2011 HAUS kehittämiskeskus Oy, Helsinki Kohti hiilineutraalia
Laukaan Ekokoulu uudenlaisena oppimisympäristönä Sivistystoimen ja oppilaitosjohtamisen päivät Sivistysjohtaja Juha Tolonen
Laukaan Ekokoulu uudenlaisena oppimisympäristönä Sivistystoimen ja oppilaitosjohtamisen päivät 13.-14.9.2017 Sivistysjohtaja Juha Tolonen Laukaan kouluverkon uudistus - aluekoulumalli Tarvaalan, Savion
Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.
RESCA-hankkeen työpaja 23.9.2013 Pääposti Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Kasvua ja hyvinvointia
Myyrmäen keskusta Kasvihuonekaasupäästöjen mallinnus KEKO-ekolaskurilla
Myyrmäen keskusta 001925 Kasvihuonekaasupäästöjen mallinnus KEKO-ekolaskurilla Vantaan kaupunki 23.9.2016 Vaikutukset ympäristöön ja ilmastoon Kaavaan esitettyjen uusien kortteleiden 15403, 15406 ja 15422,
Näkökulma: Innovatiiviset julkiset hankinnat sosiaalipuolella. Erityisasiantuntija Antti Hautaniemi, STM
28.2.2018 Näkökulma: Innovatiiviset julkiset hankinnat sosiaalipuolella Erityisasiantuntija Antti Hautaniemi, STM Innovatiivinen julkinen hankinta on uuden tai merkittävästi parannetun tavaran tai palvelun
Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille
Cleantech hankinnat, kilpailuetua yrityksille Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus HINKU yritystilaisuus Uudessakaupungissa 11.11.2014 Mikä yritys hyötyy cleantechhankinnoista? Yritykset, jotka osaavat
Kiertotalous teollisuudessa
Kiertotalous teollisuudessa V I S I O Suomi menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä. Haluatko miljardööriksi? Kuinka monta maapalloa tarvitaan, jos elämme kuten me suomalaiset? A B C Yksi riittää
Bio- ja kiertotalous Pirkanmaan ELYkeskuksessa Elinvoimaa ilmastotyöstä seminaari, Tampere
Bio- ja kiertotalous Pirkanmaan ELYkeskuksessa 13.6.2019 Elinvoimaa ilmastotyöstä seminaari, Tampere Kiertotalouden tiekartta 2.0 Sitran julkistama päivitetty kansallinen kiertotalouden tiekartta 2.0 Kriittinen
Carbon Neutral Municipalities and Regions Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia. Laura Saikku, Suomen ympäristökeskus SYKE, 12.4.
Carbon Neutral Municipalities and Regions Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia Laura Saikku, Suomen ympäristökeskus SYKE, 12.4.2019 CANEMURE-hanke Projektin kesto: 2018-2024 Kokonaisbudjetti: 15,3
Kestävien ja innovatiivisten hankintojen hankintaosaamista koskeva kysely. Kyselylomake
Kestävien ja innovatiivisten hankintojen hankintaosaamista koskeva kysely Kyselylomake Kestävien ja innovatiivisten hankintojen hankintaosaamista koskeva kysely Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen
Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet
Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö, Kuntaliitto Kuntien 5. ilmastokonferenssi 5.-6.5.2010 Tampere Uhkat (=kustannukset,
Aurinkosähkö ympäristön kannalta. Asikkala tutkimusinsinööri Jarmo Linjama Suomen ympäristökeskus (SYKE)
Aurinkosähkö ympäristön kannalta Asikkala 28.1.2016 tutkimusinsinööri Jarmo Linjama Suomen ympäristökeskus (SYKE) HINKU (Hiilineutraalit kunnat) -hanke HINKU-kuntien tavoitteena 80 prosentin päästövähennys
OHJELMA Aamukahvi
OHJELMA 8.30 Aamukahvi 9.00 Tervetuloa; Miksi kannattaa tehdä innovatiivinen hankinta ja miten innovatiivisuutta voi mitata? Johtaja Matti Mannonen, Teknologiateollisuus ry 9.20 Innovatiivisuus kaupungin
Kiertotalous ei pelkkä mahdollisuus vaan myös välttämättömyys. Betonipäivät Kari Herlevi,
Kiertotalous ei pelkkä mahdollisuus vaan myös välttämättömyys Betonipäivät Kari Herlevi, 3.11.2016 5 + 1 tärkeää Sitrasta 1. Eduskunnan lahja 50-vuotiaalle Suomelle 2. Riippumaton tulevaisuustalo: ennakoija,
VAIKUTTAVUUTTA HANKINNOILLA. Lapin elinvoimaisuuden eväät! Anna Tonteri, johtava asiantuntija, vaikuttavuusinvestoiminen
VAIKUTTAVUUTTA HANKINNOILLA Lapin elinvoimaisuuden eväät! Anna Tonteri, johtava asiantuntija, vaikuttavuusinvestoiminen 7.11.2018 MITÄ HALUAMME TARJOTA ASUKKAILLEMME JA ASIAKKAILLEMME? Tarjoammeko talvirenkaita
KUUMA-ilmastotoiminta ja tavoitteet
KUUMA-johtokunta 14.2.2018 3 LIITE 3 KUUMA-ilmastotoiminta ja tavoitteet KUUMA johtokunta 14.2.2018 KUUMA-ILMASTOTYÖ KUUMA strateginen ilmasto-ohjelma hyväksytty v. 2010. KUUMAilmastoryhmän julkaisema
Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016
Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 PLEEC -hanke PLEEC Planning for energy efficient cities Rahoitus EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelma Kumppanit 18 partneria
Autot Lappeenrannan kaupungin katukuvaan uusiutuvalla energialla Markus Lankinen, johtava asiantuntija, Lappeenrannan kaupunki
Autot Lappeenrannan kaupungin katukuvaan uusiutuvalla energialla Markus Lankinen, johtava asiantuntija, Lappeenrannan kaupunki Kaupungin suunta HINKU-tiekartta 2030 Resurssiviisas kaupunki tiekartta 2050
Sosiaali- ja terveyspalvelut. Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari
Sosiaali- ja terveyspalvelut Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä Vuosiseminaari 3.6.2009 INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen HANKI PAREMMIN Julkiset
CANEMURE. Towards Carbon Neutral Municipalities and Regions in Finland Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia
CANEMURE Towards Carbon Neutral Municipalities and Regions in Finland Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia LIFE IP CANEMURE Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia Projektin kesto: 2018-2024 Kokonaisbudjetti:
RAKENNUTTAJAN JA KIINTEISTÖSIJOITTAJAN NÄKEMYKSET KESTÄVÄSTÄ JA VASTUULLISESTA RAKENNUTTAMISESTA. Niina Rajakoski
RAKENNUTTAJAN JA KIINTEISTÖSIJOITTAJAN NÄKEMYKSET KESTÄVÄSTÄ JA VASTUULLISESTA RAKENNUTTAMISESTA Niina Rajakoski 30.1.2019 AGENDA Kestävä ja vastuullinen rakentaminen Kiertotalous Laskemme hiilijalanjäljen
Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke
Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke Anu Kerkkänen, projektitutkija, Kuntaliitto Kuntien 5. ilmastokonferenssi 5.-6.5.2010, Tampere tavoitteena parantaa kuntien edellytyksiä
Hiilineutraali Vantaa Miia Berger Ympäristösuunnittelija Ympäristökeskus
Hiilineutraali Vantaa 2030 Miia Berger Ympäristösuunnittelija Ympäristökeskus miia.berger@vantaa.fi Tavoite Vantaan kaupunki on sitoutunut olemaan hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Vantaan tulee vähentää
Helsingin kaupungin energiatehokkuustyö
Helsingin kaupungin energiatehokkuustyö Kiinteistöjen energiatehokkuusinvestoinnit ja elinkaarikustannukset Finlandiatalo 21.9.2017 Katri Kuusinen Kaupunkiympäristön toimiala Helsingin kaupungin hallinto
Miten rakennettua ympäristöä kehitetään kestävästi. Kimmo Tiilikainen Asunto-, energia- ja ympäristöministeri
Miten rakennettua ympäristöä kehitetään kestävästi Kimmo Tiilikainen Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Pariisin ilmastosopimus Päästöjen ja nielujen tulee olla tasapainossa vuoteen 2050 mennessä