TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 29/2002 vp. hallituksen esityksen laeiksi sähkömarkkinalain sekä maakaasumarkkinalain 4 luvun. muuttamisesta JOHDANTO
|
|
- Ville-Veikko Karjalainen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 29/2002 vp Hallituksen esitys laeiksi sähkömarkkinalain sekä maakaasumarkkinalain 4 luvun 6 :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 22 päivänä lokakuuta 2002 lähettänyt talousvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen laeiksi sähkömarkkinalain sekä maakaasumarkkinalain 4 luvun 6 :n muuttamisesta (HE 218/2002 vp). Lausunto Eduskunnan päätöksen mukaisesti perustuslakivaliokunta on antanut asiasta lausunnon (PeVL 63/2002 vp), joka on otettu tämän mietinnön liitteeksi. Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - teollisuusneuvos Arto Lepistö ja neuvotteleva virkamies Arto Rajala, kauppa- ja teollisuusministeriö - johtaja Asta Sihvonen-Punkka ja ryhmäpäällikkö Antti Paananen, Energiamarkkinavirasto - tutkimuspäällikkö Timo Mattila, Kilpailuvirasto - lakimies Jukka Kaakkola, Kuluttajavirasto - ylijohtaja Mika Purhonen ja valmiusasiamies Matti Jauhiainen, Huoltovarmuuskeskus HVK - toimitusjohtaja Juhani Santaholma, toimialajohtaja Markku Jalonen ja varatuomari Antero Enäjärvi, Energia-alan Keskusliitto ry Finergy - toimitusjohtaja Juha Naukkarinen ja verkostoyksikönjohtaja Kenneth Hänninen, Sähköenergialiitto ry SENER - jaostopäällikkö Ilpo Mattila, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK - lainopillinen asiamies Riikka Tähtivuori, Suomen Yrittäjät - johtaja Ulla Sirkeinen, Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto TT - toimitusjohtaja Mikael Lilius ja sektorijohtaja Tapio Kuula, Fortum Oyj - konsernilakimies Tarmo Rantalankila, Fingrid Oyj - toimitusjohtaja Osmo Kähkönen, Keravan Energia Oy - toimitusjohtaja Timo Rajala, Pohjolan Voima Oy - toimitusjohtaja Roy Granroth, Porvoon Energia Oy - toimitusjohtaja Hannu Virta, Satapirkan Sähkö Oy - toimitusjohtaja Martti Lappalainen, Suur- Savon Sähkö Oy - tuotantojohtaja Erik Mälkki, Vattenfall Oy - tutkija Simo Kyllönen, Suomen luonnonsuojeluliitto ry - energiatalouden professori Pekka Pirilä, Teknillinen korkeakoulu - teknikko Pentti Kilpeläinen. Lisäksi kirjallisen lausunnon ovat antaneet Sallilan Sähkölaitos Oy Suomen Kiinteistöliitto ry. HE 218/2002 vp Versio 2.0
2 Etelä-Savon Energia Oy ilmoitti yhtyvänsä Sähköenergialiitto Senerin kantaan. HALLITUKSEN ESITYS Esityksessä ehdotetaan, että sähkönkäyttäjien valinnanvapaus hankkia sähkönsä haluamaltaan toimittajalta ulotetaan kiinteistösähköverkkoihin siltä osin kuin se on käytännössä mahdollista. Kiinteistöverkon haltijalle säädetään velvollisuus sallia kiinteistöverkkoon liittyneelle kuluttajalle mahdollisuus tehdä sähkönmyyntija sähkönsiirtosopimus, jossa sähköntoimitus tapahtuu jakeluverkon kautta, jos kuluttaja korvaa kiinteistönhaltijalle aiheutuvat mittauslaitteistojen muutostöistä syntyneet kustannukset. Sähkömarkkinalakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan verkonhaltija ei saa periä erillistä maksua sähkönmyyjän vaihtamiseen liittyvistä rekisteröinti-, taseselvitys- ja muista vastaavista suoritteistaan. Verkonhaltija ei saa myöskään periä erillistä maksua sähkönmyyjän vaihtamisen yhteydessä tapahtuvasta mittarinlukemisesta, jos asiakkaan edellisestä sähkönmyyjän vaihtamisesta on kulunut vähintään yksi vuosi. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset vakiokorvauksesta verkkopalvelun keskeytymisen vuoksi. Sähkönkäyttäjällä on oikeus verkkopalvelun yhtäjaksoisen keskeytymisen perusteella vakiokorvaukseen, kun sähkönsaanti on ollut keskeytyneenä vähintään 12 tuntia. Vakiokorvauksen määrä on porrasteinen sähkönkäyttäjän vuotuisesta verkkopalvelumaksusta keskeytysajan tuntimäärän mukaan. Vakiokorvaus on kuitenkin enintään 700 euroa sähkönkäyttäjää kohti. Korvausvastuuta ei ole, jos verkkopalvelun keskeytyminen johtuu verkonhaltijan vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta esteestä, jota hänen ei kohtuudella voida edellyttää ottavan huomioon toiminnassaan ja jonka seurauksia hän ei kaikkea huolellisuutta noudattaen olisi voinut välttää tai voittaa. Järjestelmävastuussa olevan kantaverkonhaltijan tulee lakiin lisättävän säännöksen mukaan ylläpitää ja kehittää järjestelmävastuun piiriin kuuluvia toimintojaan ja palveluitaan sekä ylläpitää, käyttää ja kehittää sähköverkkoaan ja muita järjestelmävastuun hoitamiseen tarvittavia laitteistojaan sekä yhteyksiä toisiin verkkoihin siten, että edellytykset tehokkaasti toimiville sähkömarkkinoille voidaan turvata. Rajajohtojen rakentamisedellytyksiä ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että lupaedellytyksiin lisätään mahdollisuus ottaa huomioon sähköä tuovan kolmannen maan sähkömarkkinoiden avaamisen taso ja muiden sähkömarkkinoiden kilpailuedellytysten vastavuoroinen olemassaolo. Lakia ehdotetaan täydennettäväksi myös sähkömarkkinaviranomaisena toimivan Energiamarkkinaviraston oikeudella toimittaa tarkastus valvottavaa toimintaa harjoittavassa yhteisössä tai laitoksessa. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Yleisperustelut Talousvaliokunta ehdottaa, että lakiehdotukset hyväksytään sähkömarkkinalakiin tehdyin täsmennyksin. Hallituksen esityksestä on annettu talousvaliokunnassa myös kriittisiä lausuntoja, mutta talousvaliokunta pitää esitystä kuitenkin kokonaisuutena hyväksyttävänä. Lakiin tehtävillä muutoksilla parannetaan kiinteistöverkon kautta sähkönsä hankkivien kuluttajien asemaa ja kilpailun toimivuutta sähkön vähittäismyynnissä. Sähkönkäytön keskeytyk- 2
3 Yksityiskohtaiset perustelut siä koskevan korvausmenettelyn keskeisenä tavoitteena on sähkönjakelun toimintavarmuuden parantaminen. Laissa säädetään verkkotoiminnan yleisistä velvoitteista ja hinnoitteluperiaatteista. Verkonhaltijan on kohtuullista korvausta vastaan myytävä sähkön siirtopalveluja niitä tarvitseville. Lakiin lisättävän säännöksen mukaan verkonhaltijan on järjestettävä toimitetun sähkön mittaus asianmukaisella tavalla. Asiakkaan tulee maksaa kohtuulliset mittauskustannukset. Verkonhaltija ei saa periä erillistä maksua sähkönmyyjän vaihtamiseen liittyvistä rekisteröinti-, taseselvitys- ja muista vastaavista suoritteista. Valiokunta kiinnittää huomiota lain säännöksiin, joiden mukaan verkkopalvelujen myyntihintojen ja -ehtojen sekä niiden määräytymisperusteiden on oltava tasapuolisia ja syrjimättömiä kaikille verkon käyttäjille. Verkkopalvelun hinnoittelun on oltava kohtuullista. Laissa säädetään vakiokorvauksesta verkkopalvelun keskeytymisen vuoksi (27 f ). Vakiokorvausmenettelyllä pyritään ehkäisemään sähköntoimitusten keskeytysten syntymistä ja keskeytystilanteissa kannustamaan korjaamaan mahdollisimman nopeasti keskeytymisen syy ja aiheutuneet vauriot. Sähkönkäyttäjällä on oikeus yhtäjaksoisen sähkökatkon perusteella vakiokorvaukseen, jollei katko johdu jakeluverkonhaltijan vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta esteestä. Vakiokorvaus alkaa juosta, kun yhtäjaksoinen keskeytysaika on ollut vähintään 12 tuntia. Korvauksen määrä on porrastettu keskeytyksen tuntimäärän perusteella, ja se lasketaan kunkin keskeytyksestä kärsineen asiakkaan vuotuisesta verkkopalvelumaksusta verojen määrä mukaan lukien. Korvauksen enimmäismäärä on hallituksen esityksen mukaan enintään 700 euroa sähkönkäyttäjää kohti. Valiokunnalle esitettiin eriäviä näkemyksiä vakiokorvauksen enimmäismäärästä ja korvauksen määräytymisestä, mutta valiokunta päätyi hallituksen esityksen kannalle. Valiokunta toteaa kuitenkin, että vakiokorvauksen enimmäismäärä on alhaisempi kuin esimerkiksi keskimääräisellä karjatilalla tai yrityksillä vuotuinen verkkopalvelumaksu. Valiokunta toteaa vielä, että poikkeuksellisten myrskyolojen aiheuttama korjausmahdollisuuden puuttuminen ja työturvallisuuden vaarantuminen vapauttavat korvausvastuusta korjauksen alkamisen viivästymisen osalta. Sähkökatkon pituuden laskeminen alkaa siitä, kun katko on tullut verkonhaltijan tietoon. Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa perustellaan laajasti esitettyä vakiokorvaussääntelyä (s ). Valiokunta pitää tärkeänä, että lain toimivuutta käytännössä seurataan. Tällaisia seurattavia asioita ovat muun muassa poikkeustapaukset, jolloin jakeluverkonhaltija vapautuu vakiokorvauksen maksamisesta, sähkökatkoksesta ilmoittaminen ja korvausajan juoksun alkaminen, vakiokorvauksen määräytymisaika ja enimmäismäärä, sähköyhtiöiden yhdenvertaisuuden toteutuminen maan eri osissa ja vakiokorvauksen vaikutus sähkön hintaan. Valiokunta ehdottaa eduskunnan hyväksyttäväksi lausuman, jossa edellytetään hallituksen seuraavan lain vaikutuksia sähkönkäyttäjien asemaan (Valiokunnan lausumaehdotus). Pitkistä sopimuksista aiheutuneet ns. kariutuneet kustannukset ovat jääneet sähköyhtiöiden vastattavaksi. Tämä on muodostunut taloudellisesti raskaaksi monille jakeluyhtiöille. Valiokunta katsookin, että seuraavia sähkömarkkinalain muutoksia tehtäessä myös kariutuneista kustannuksista aiheutuneet ongelmat on otettava valmistelussa huomioon. Yksityiskohtaiset perustelut 1. Laki sähkömarkkinalain muuttamisesta Talousvaliokunta on tehnyt lakiin perustuslakivaliokunnan lausunnosta johtuvat muutokset. 25 d. Sähkönkäyttäjällä tulee olla mahdollisuus tehdä sähköverkkosopimus ja sähkönmyyntisopimus, jossa sähköntoimitus tapahtuu jakeluverkonhaltijan jakeluverkon kautta. Valiokunta on selventänyt säännöstä siten, että kiinteistönhaltija on velvollinen luovuttamaan sähkönkäyttäjälle edellä mainittua tarkoi- 3
4 tusta varten käyttöoikeuden kiinteistön sisäiseen verkkoon. 42. Pykälässä säädetään sähkömarkkinaviranomaisen tarkastusvaltuudesta. Säännöksestä ei suoraan ilmene, missä tarkastus voidaan toimittaa. Säännöstä on edellä olevan johdosta täsmennetty siten, että säännösten, määräysten ja velvoitepäätösten noudattamisen valvomiseksi sähkömarkkinaviranomaisen asianomaisella virkamiehellä on oikeus toimittaa tarkastus valvottavaa toimintaa harjoittavan yhteisön tai laitoksen hallinnassa olevissa tiloissa. Päätösehdotus Edellä esitetyn perusteella talousvaliokunta kunnioittavasti ehdottaa, että 2. lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana ja että 1. lakiehdotus hyväksytään muutettuna (Valiokunnan muutosehdotukset). Valiokunnan muutosehdotukset 1. Laki sähkömarkkinalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan 17 päivänä maaliskuuta 1995 annetun sähkömarkkinalain (386/1995) 3 :n 10 ja 11 kohta, muutetaan 16 :n 1 momentti, 18 :n 3 momentti, 24, 27 d :n otsikko, 27 f ja 27 j, sellaisena kuin niistä ovat 16 :n 1 momentti laissa 332/1998 sekä 27 d :n otsikko, 27 f ja 27 j laissa 466/1999, sekä lisätään 2 :ään uusi 3 ja 4 momentti, 10 :ään siitä mainitulla lailla 466/1999 kumotun 2 momentin tilalle uusi 2 momentti, lakiin uusi 14 a ja 15 a, 25 :ään, sellaisena kuin se on mainitussa laissa 466/1999, uusi 4 momentti, 25 d :ään, sellaisena kuin se on viimeksi mainitussa laissa, uusi 4 momentti, lakiin uusi 27 f, jolloin muutettu 27 f, nykyinen 27 g 27 i ja muutettu 27 j siirtyvät 27g 27 k :ksi sekä 42 :ään uusi 2 momentti, seuraavasti: 2 3 luku Verkkotoiminnan yleiset velvoitteet ja hinnoitteluperiaatteet 10, 14 a, 15 a, 16, 18, 24 ja d Sopimuksen tekeminen Sähkönkäyttäjällä tulee olla mahdollisuus tehdä sähköverkkosopimus ja sähkönmyyntisopimus, jossa sähköntoimitus tapahtuu jakeluverkonhaltijan jakeluverkon kautta. Kiinteistönhaltijan tulee luovuttaa sähkönkäyttäjälle tätä tarkoitusta varten käyttöoikeus kiinteistön tai sitä 4
5 vastaavan kiinteistöryhmän sisäiseen sähköverkkoon. Jos sähkönkäyttäjä on ostanut sähkönsä kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäisen sähköverkon kautta, tulee sähkönkäyttäjän korvata kiinteistönhaltijalle sähkön mittaukseen liittyvistä muutostöistä aiheutuvat kustannukset siirtyessään ostamaan sähkönsä jakeluverkonhaltijan jakeluverkon kautta. 27 d, 27 f, 27 g ja 27 k 42 Sähkömarkkinaviranomaisen asianomaisella virkamiehellä on oikeus tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten sekä sähkömarkkinaviranomaisen 39 :n nojalla antamien velvoitepäätösten noudattamisen valvomiseksi toimittaa tarkastus valvottavaa toimintaa harjoittavan yhteisön tai laitoksen hallinnassa olevissa tiloissa. Valvottavaa toimintaa harjoittavan yhteisön tai laitoksen on vaadittaessa esitettävä tarkastusta toimittavalle virkamiehelle tarkastusta varten ne asiakirjat ja tietojärjestelmissään olevat tallenteensa sekä järjestettävä pääsy niihin sähkölaitteisiin ja -laitteistoihin, joilla voi olla merkitystä tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten noudattamisen valvonnassa. Tarkastusta toimittavalla virkamiehellä on oikeus ottaa maksutta jäljennöksiä tarkastettavista asiakirjoista sekä tulosteita tietojärjestelmissä olevista tallenteista. Voimaantulosäännös Valiokunnan lausumaehdotus Eduskunta edellyttää hallituksen seuraavan, kuinka vakiokorvaussäännökset vaikuttavat sähkönkäyttäjän sähköstä maksamaan hintaan, ovatko vakiokorvaussäännösten aikarajat ja korvauksen enimmäismäärä asianmukaisia ja kohtuullisia, etteivät vakiokorvauksesta vapautumisen perusteet anna mahdollisuutta perusteettomiin korvauksesta kieltäytymisiin tai johda kohtuuttomiin korvausvaatimuksiin ja että mainitut perusteet ovat sopusoinnussa muiden vastaavanlaisten perusteiden kanssa, etteivät lain säännökset aiheuta kohtuuttomia seurauksia eri käyttäjäryhmille ja eri verkonhaltijoille ja että sähkön siirtohinnoittelu sähkönkäyttäjälle on kohtuullista ja että kohtuuttomiksi todetut maksut palautetaan sähkönkäyttäjälle. Epäkohtia havaittuaan hallituksen on viipymättä ryhdyttävä toimenpiteisiin niiden poistamiseksi. 5
6 Helsingissä 13 päivänä helmikuuta 2003 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. jäs. Leena Luhtanen /sd Satu Hassi /vihr Susanna Huovinen /sd Mikko Immonen /vas Reijo Kallio /sd Marja-Leena Kemppainen /kd Pekka Kuosmanen /kok vjäs. Mika Lintilä /kesk Olli Nepponen /kok Antti Rantakangas /kesk Ola Rosendahl /r Juhani Sjöblom /kok Jyri Häkämies /kok Veijo Puhjo /vas. Valiokunnan sihteerinä on toiminut valiokuntaneuvos Eelis Roikonen. 6
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 2/2001 vp. hallituksen esityksen yritys- ja yhteisötietolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO.
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 2/2001 vp Hallituksen esitys yritys- ja yhteisötietolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 21 päivänä marraskuuta 2000 lähettänyt talousvaliokuntaan
VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2001 vp Vahvistamatta jääneinä palautuneet arpajaislaki, laki arpajaisverolain muuttamisesta, laki rahankeräyslain muuttamisesta, laki viihdelaitelain muuttamisesta, laki
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 5 päivänä kesäkuuta
VALIOKUNNAN KANNANOTOT
SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan
Sivistysvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä
LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 26/2004 vp. Hallituksen esitys laiksi radiolain muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo.
LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 26/2004 vp Hallituksen esitys laiksi radiolain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 5 päivänä toukokuuta 2004 lähettänyt liikenne- ja viestintävaliokuntaan
LIIKENNEVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2001 vp. hallituksen esityksen laiksi postipalvelulain JOHDANTO. Vireilletulo. Asiantuntijat.
LIIKENNEVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2001 vp Hallituksen esitys laiksi postipalvelulain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 20 päivänä kesäkuuta 2001 lähettänyt liikennevaliokuntaan valmistelevasti
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/2011 vp. hallituksen esityksen laiksi maksulaitoslain JOHDANTO. Vireilletulo. Asiantuntijat HALLITUKSEN ESITYS
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/2011 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maksulaitoslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on lähettänyt 25 päivänä
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 101/2005 vp Keskiviikko 14.12.2005 kello 13.45-14.20 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Arto Bryggare /sd Sari Essayah /kd Klaus Hellberg /sd Reijo Kallio
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp. Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä kesäkuuta 2009 lähettänyt
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 19/2001 vp. hallituksen esityksen laiksi rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta sekä laeiksi
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 19/2001 vp Hallituksen esitys laiksi rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta sekä laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta
Ratkaistavana päättynyt. Ilmoitettu asia valiokuntaan saapuneeksi mietinnön antamista varten.
la'ih Izjzoötf i/p Valtiopäiväasia, HE 239/2004 Sivu 1/1 < PALUU
Ville Niinistö /vihr (6 osittain, 7 9 ) 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 14 jäsentä.
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 98/2010 vp Torstai 25.11.2010 kello 10.00-13.00 Läsnä pj. Kimmo Sasi /kok vpj. Jacob Söderman /sd (1 6, 7 osittain, 8 ja 9 ) jäs. Tuomo Hänninen /kesk (1 6, 7 osittain)
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/2001 vp. hallituksen esityksen laeiksi arvopaperimarkkinalain ja kaupankäynnistä vakioiduilla
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/2001 vp Hallituksen esitys laeiksi arvopaperimarkkinalain ja kaupankäynnistä vakioiduilla optioilla ja termiineillä annetun lain muuttamisesta ja eräiksi niihin liittyviksi
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2001 vp. hallituksen esityksen laiksi valtion vientitakuista JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2001 vp Hallituksen esitys laiksi valtion vientitakuista JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 6 päivänä helmikuuta 2001 lähettänyt talousvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 3/2002 vp. Hallituksen esitys viivästyskorkoa koskevan lainsäädännön muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo.
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 3/2002 vp Hallituksen esitys viivästyskorkoa koskevan lainsäädännön muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 18 päivänä joulukuuta 2001 lähettänyt talousvaliokuntaan
Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r
TALOUSVALIOKUNTA Torstai 11.4.2013 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r Johanna Karimäki /vihr Pia
Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 17/2002 vp Hallituksen esitys laeiksi tapaturmavakuutuslain muuttamisesta Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä huhtikuuta 2002
4 PALUU i HAKU KAIKISTA
Valtiopäiväasia, HE 83/2004 Sivu 1/1 4 PALUU i HAKU KAIKISTA Asian valiokuntakäsittely HE 83/2004 vp oikeusapuhakemusten toimittamista koskevan eurooppalaisen sopimuksen lisäpöytäkirjan hyväksymisestä
ehdotetaan laajennettavaksi. Vastaisuudessa myös Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa toimiluvan saanut sijoitusrahasto
1993 vp - Ta VM 15 - HE 309/1992 vp Talousvaliokunnan mietintö n:o 15 hallituksen esityksestä laeiksi sijoitusrahastolain sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunta on lähettänyt 24
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 18/2001 vp. hallituksen esityksen laiksi kuluttajansuojalain. muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo.
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 18/2001 vp Hallituksen esitys laiksi kuluttajansuojalain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 12 päivänä kesäkuuta 2001 lähettänyt talousvaliokuntaan valmistelevasti
Perjantai 26.1.2007 kello 11.00-11.55
TYÖELÄMÄ- JA TASA-ARVOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 108/2006 vp Perjantai 26.1.2007 kello 11.00-11.55 Läsnä pj. Jukka Gustafsson /sd vpj. Anne Holmlund /kok 1 3, 5 6 jäs. Sari Essayah /kd 1 3 Susanna Haapoja /kesk
LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI SÄHKÖMARKKINALAIN MUUTTAMISESTA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (NS
Suomen Sähkönkäyttäjät ry Lausunto 14.05.2018 Asia: TEM/1561/03.01.01/2017, TEM046:00/2017 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI SÄHKÖMARKKINALAIN MUUTTAMISESTA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (NS.
Tiistai kello ,
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 54/2004 vp Tiistai 14.12.2004 kello 10.00 11.25, 11.35 11.45 Läsnä pj. Olavi Ala-Nissilä /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Jyri Häkämies /kok Kyösti
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 23/2006 vp
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 23/2006 vp Hallituksen esitys polttoturpeen ja sillä tuotetun sähkön toimitusvarmuuden turvaamista koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 5 päivänä syyskuuta
sähkön alkuperän varmentamisesta ja ilmoittamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2003 vp Hallituksen esitys laiksi sähkön alkuperän varmentamisesta ja ilmoittamisesta sekä laiksi sähkömarkkinalain 9 ja 14 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
HALLITUKSEN ESITYS JA EDUSKUNTA-ALOITTEET
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 37/2002 vp Hallituksen esitys laiksi tuloverolain 127 a :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä joulukuuta 2002 lähettänyt valtiovarainvaliokuntaan
1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen.
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 vp Perjantai 8.2.2013 kello 11.00-13.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain, 12 jäs. Lars Erik Gästgivars /r (3 Teuvo
HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta
ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS
ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS Dnro 1226/420/2012 JULKINEN 29.11.2012 ASIA Vahvistusilmoituksen lähettämisen laiminlyönti ja laskun lähettäminen ennen huomautusajan päättymistä ASIANOSAINEN 220 Energia
LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 23/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi radiotaajuuksista ja telelaitteista annetun lain muuttamisesta
LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 23/2006 vp Hallituksen esitys laiksi radiotaajuuksista ja telelaitteista annetun lain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 10 päivänä lokakuuta 2006
Pehr Löv /r Riikka Moilanen-Savolainen /kesk (6 osittain, 7 10 ) Aila Paloniemi /kesk Leena Rauhala /kd. Osmo Soininvaara /vihr (6 osittain, 7 10 )
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNTA Torstai 6.10.2005 kello 10.00-12.10 Läsnä pj. vpj. jäs. Valto Koski /sd Eero Akaan-Penttilä /kok Sirpa Asko-Seljavaara /kok Anneli Kiljunen /sd (1 5, 6 osittain) Marjaana
Päivi Lipponen /sd (6 osittain, 7 12 ) Jari Myllykoski /vas (1 7 ) Sirpa Paatero /sd Arto Pirttilahti /kesk Juha Sipilä /kesk
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 42/2011 vp Torstai 3.11.2011 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 8 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 8 ) James Hirvisaari
1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.
LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2006 vp Torstai 9.2.2006 kello 12.00-12.45 Läsnä pj. Markku Laukkanen /kesk vpj. Matti Kangas /vas jäs. Leena Harkimo /kok Saara Karhu /sd Inkeri Kerola /kesk
1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSISTA SÄHKÖVERKONHALTIJOIDEN VALVONTAMENETELMIEN SUUNTAVIIVOIKSI VUOSILLE 2012-2015
dnro 945/430/2010 837/430/2010 14.1.2011 LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSISTA SÄHKÖVERKONHALTIJOIDEN VALVONTAMENETELMIEN SUUNTAVIIVOIKSI VUOSILLE 2012-2015 Energiamarkkinavirasto on laatinut luonnokset sähköverkonhaltijoiden
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen
Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 20/2005 vp Keskiviikko 4.5.2005 kello 13.30-14.47 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Mikko Elo /sd Heidi
HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 16/2010 vp. hallituksen esityksen laiksi rikosasioiden. riita-asioiden sovittelusta annetun lain muuttamisesta JOHDANTO
LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 16/2010 vp Hallituksen esitys laiksi rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta annetun lain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 15 päivänä kesäkuuta 2010
Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk (3 13 ) jäs. Arto Bryggare /sd (3 13 ) Sari Essayah /kd (9 10 )
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 65/2005 vp Tiistai 13.9.2005 kello 12.00-13.05 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk (3 13 ) jäs. Arto Bryggare /sd (3 13 ) Sari Essayah /kd (9 10 ) Klaus Hellberg
Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain
Talousvaliokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 36/2004 vp. hallituksen esityksen laeiksi sähkömarkkinalain ja markkinaoikeuslain muuttamisesta
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 36/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi sähkömarkkinalain ja markkinaoikeuslain muuttamisesta Talousvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 7 päivänä syyskuuta 2004
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle hallituksen toimenpidekertomuksen. yhdistämistä koskevaksi lainsäädännöksi
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 5/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle hallituksen toimenpidekertomuksen ja valtion tilinpäätöskertomuksen yhdistämistä koskevaksi lainsäädännöksi Puhemiesneuvoston
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 27/2001 vp. Hallituksen esitys laeiksi vammaistukilain 2 ja 8 :n sekä kansaneläkelain muuttamisesta JOHDANTO
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 27/2001 vp Hallituksen esitys laeiksi vammaistukilain 2 ja 8 :n sekä kansaneläkelain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 2 päivänä lokakuuta 2001 lähettänyt
Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 12 ) jäs. Janina Andersson /vihr
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 21/2007 vp Tiistai 11.9.2007 kello 12.15-13.36 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 12 ) jäs. Janina Andersson /vihr Hannu Hoskonen /kesk (1 13, 14 osittain)
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi osakeyhtiölain 18 luvun ja kauppakamarilain 5 ja 6 :n muuttamisesta
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 22/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi osakeyhtiölain 18 luvun ja kauppakamarilain 5 ja 6 :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 18 päivänä kesäkuuta
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 18/2002 vp. Lakialoite laiksi rakennerahasto-ohjelmien. kansallisesta hallinnoinnista. muuttamisesta JOHDANTO
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 18/2002 vp Lakialoite laiksi rakennerahasto-ohjelmien kansallisesta hallinnoinnista annetun lain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 21 päivänä marraskuuta 2002
SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/1998 vp. Hallituksen esitys Pohjoismaiden välillä pohjoismaisista työmarkkinoista henkilöille, jotka ovat
SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/1998 vp Hallituksen esitys Pohjoismaiden välillä pohjoismaisista työmarkkinoista henkilöille, jotka ovat saaneet ammattipätevyyden antavan, vähintään kolmevuotisen korkeamman
Läsnä pj. Arto Satonen /kok vpj. Jukka Gustafsson /sd (1 5 ) jäs. Susanna Haapoja /kesk (1 5 ) Merja Kyllönen /vas (1 2 ) Esa Lahtela /sd
TYÖELÄMÄ- JA TASA-ARVOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 41/2009 vp Torstai 28.5.2009 kello 12.15 14.17 Läsnä pj. Arto Satonen /kok vpj. Jukka Gustafsson /sd (1 5 ) jäs. Susanna Haapoja /kesk (1 5 ) Hannakaisa Heikkinen
JOHDANTO. Viitetieto VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT
LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 32/2002 vp Vahvistamatta jääneenä palautuneet laki rikoslain muuttamisesta, laki yhdyskuntapalvelusta annetun lain 5 :n 3 momentin kumoamisesta ja laki ehdollisesta rangaistuksesta
asiantuntijajäsenistä
LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 18/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi korkeimmasta hallinto-oikeudesta ja korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenistä JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 24 päivänä lokakuuta
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2006 vp Hallituksen esitys laiksi maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 25 päivänä lokakuuta
Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.
HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Hallintovaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 11a/2002 vp Hallituksen esitys laiksi seutuyhteistyökokeilusta Hallintovaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Hallintovaliokunta on 8 päivänä toukokuuta 2002 pyytänyt perustuslakivaliokunnalta
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö vp
StVM 29/1996 vp- HE 189/1996 vp Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö 2911996 vp Hallituksen esitys laeiksi kansaneläkelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunta on 22 päivänä
HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä
HE 23/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS
ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS Dnro 77/422/2011 1.6.2011 ASIA Sähkön perusmaksuja koskeva alennus ASIANOSAINEN Fortum Markets Oy TOIMENPIDEPYYNNÖN TEKIJÄ Juha Lustman VIREILLETULO 8.2.2011 SELOSTUS ASIASTA
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 43/2005 vp. Hallituksen esitys metsäverotuksen siirtymäkauden päättymisestä johtuviksi muutoksiksi verolainsäädäntöön
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 43/2005 vp Hallituksen esitys metsäverotuksen siirtymäkauden päättymisestä johtuviksi muutoksiksi verolainsäädäntöön JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 2 päivänä joulukuuta
2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Ilmoitettiin, että asia on saapunut valiokuntaan.
SIVISTYSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 48/2005 vp Tiistai 14.6.2005 kello 12.00 14.00 Läsnä pj. Kaarina Dromberg /kok vpj. Säde Tahvanainen /sd jäs. Esko Ahonen /kesk Hanna-Leena Hemming /kok Sinikka Hurskainen
Sirpa Paatero /sd Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 12 jäsentä.
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 109/2010 vp Perjantai 10.12.2010 kello 11.00-12.35 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk (1 3, 4 osittain) jäs. Hannu Hoskonen /kesk (1 11, 12 osittain, 13 ) Harri
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2009 vp. hallituksen esityksen laeiksi arvopaperimarkkinalain, lain 1 ja 6 :n muuttamisesta JOHDANTO.
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi arvopaperimarkkinalain, Finanssivalvonnasta annetun lain sekä Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 1 ja 6 :n muuttamisesta JOHDANTO
Sähköntuotannon siirtomaksun kattohinnoittelun soveltamisalasta
Kirje 1 (7) Energiaviraston lausunto (dnro 1298/403/2013) 12.3.2014 Sähköntuotannon siirtomaksun kattohinnoittelun soveltamisalasta Selostus asiasta Energiamarkkinavirastolta (nykyisin Energiavirasto,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa
LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 13/2008 vp. Hallituksen esitys laiksi Eurojustia koskevan. koskevan päätöksen eräiden määräysten täytäntöönpanosta JOHDANTO
LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 13/2008 vp Hallituksen esitys laiksi Eurojustia koskevan päätöksen eräiden määräysten täytäntöönpanosta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 27 päivänä toukokuuta 2008 lähettänyt
VALIOKUNNAN KANNANOTOT
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 2/2002 vp Hallituksen esitys laiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 14 päivänä marraskuuta 2001 lähettänyt perustuslakivaliokuntaan valmistelevasti
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 3/2002 vp. Hallituksen esitys laiksi kiinteistötietojärjestelmästä. ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta
MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 3/2002 vp Hallituksen esitys laiksi kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta ja laiksi kiinteistötietorekisterilain muuttamisesta JOHDANTO
lain 39 :n muuttamisesta
YMPÄRISTÖVALIOKUNNAN MIETINTÖ 1/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi aravalain, aravarajoituslain 23 :n sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 39 :n muuttamisesta
Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48. Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 10/2003 vp Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko Elo
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä
1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista
Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 8, 9 osittain) jäs. Janina Andersson /vihr
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 47/2008 vp Torstai 22.5.2008 kello 12.00-14.00 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk jäs. Janina Andersson /vihr Hannu Hoskonen /kesk Anne Kalmari /kesk
103. PERJANTAINA 7. MARRASKUUTA 2008
PTK 103/2008 vp 103. PERJANTAINA 7. MARRASKUUTA 2008 kello 13.01 Päiväjärjestys Ilmoituksia 1) Hallituksen esitys käräjäoikeuksien kokoonpanoa koskevien säännösten uudistamiseksi... 3 Hallituksen esitys
Läsnä pj. Markku Koski /kesk vpj. Matti Ahde /sd (nimenhuudon jälkeen) jäs. Christina Gestrin /r (nimenhuudon jälkeen)
VALTIOVARAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 29/2006 vp Tiistai 6.6.2006 kello 12.00-12.40 Läsnä pj. Markku Koski /kesk vpj. Matti Ahde /sd jäs. Christina Gestrin /r Kyösti Karjula /kesk Jari Koskinen /kok Pekka
LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 16/2011 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain muuttamisesta
LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN MIETINTÖ 16/2011 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 13 päivänä syyskuuta
Ulkoasiainvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 6/2006 vp Hallituksen esitys laiksi sotilaallisesta kriisinhallinnasta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Ulkoasiainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on
Fortum Markets Oy:n sähkölaskussa annettavat tiedot. Energiavirastoon saapui Kilpailu- ja kuluttajavirastolta hallintolain 21 :n
Päätös 1(5) PL 100 00048 FORTUM Asia Asianosainen :n sähkölaskussa annettavat tiedot PL 100 00048 FORTUM Toimenpidepyynnön tekijä Vireilletulo 8.1.2018 Selostus asiasta Energiavirastoon saapui 8.1.2018
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
Sähkökatkosten vakiokorvaukset
Sähkökatkosten vakiokorvaukset Työryhmän mietintö Kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmä- ja toimikuntaraportteja 11/2002 Energiaosasto Julkaisusarjan nimi ja tunnus Käyntiosoite Postiosoite Työryhmä-
HALLITUKSEN ESITYS JA LAKIALOITE
SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 6/2001 vp Hallituksen esitys laeiksi ammattikorkeakouluopinnoista annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 2 päivänä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 86/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähköturvallisuuslakia. Ehdotuksen mukaan EYlainsäädännön edellytykset täyttävä
HE 165/1998 vp PERUSTELUT
HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 29/2001 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 29/2001 vp Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä huhtikuuta 2001 lähettänyt hallintovaliokuntaan valmistelevasti
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 19/2013 vp. hallituksen esityksen eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain. ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 19/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 24 päivänä syyskuuta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 214/2004 vp. Hallituksen esitys laiksi maakaasumarkkinalain muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely
EDUSKUNNAN VASTAUS 214/2004 vp Hallituksen esitys laiksi maakaasumarkkinalain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi maakaasumarkkinalain muuttamisesta (HE 128/2004 vp).
HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2002 vp. Hallituksen esitys velan vanhentumista ja julkista haastetta koskevan lainsäädännön uudistamisesta JOHDANTO
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2002 vp Hallituksen esitys velan vanhentumista ja julkista haastetta koskevan lainsäädännön uudistamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 24 päivänä lokakuuta 2002 lähettänyt
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 6/2006 vp. hallituksen esityksen laeiksi arvopaperimarkkinalain,
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 6/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi arvopaperimarkkinalain, kauppakamarilain ja Rahoitustarkastuksesta annetun lain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 21 päivänä
Suurelle valiokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 2/2010 vp Valtioneuvoston selvitys valtioneuvoston kannanotoista Lissabonin sopimuksen aiheuttamista Eurooppa-neuvostoa koskevista muutoksista Suurelle valiokunnalle JOHDANTO
1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1981 vp. n:o 177 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion eläkelain mukaisen eläketurvan piiriin kuuluvat myös ulkomaan kansalaiset
HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta
EDUSKUNTA ASIAKIRJAVIHKO ^"VALIOKUNNAT. ^ idlj^r \fj> ilil
ilil EDUSKUNTA ASIAKIRJAVIHKO ^"VALIOKUNNAT ^ idlj^r \fj> Valtiopäiväasia, HE 137/2005 f 4PALUU i j
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 53/2009 vp. Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain 4 ja 6 luvun väliaikaisesta muuttamisesta JOHDANTO
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 53/2009 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain 4 ja 6 luvun väliaikaisesta muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 20 päivänä lokakuuta 2009
Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
TYÖELÄMÄ- JA TASA- ARVOVALIOKUNNAN LAUSUNTO 15/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle varhennettua vanhuuseläkettä ja osa-aikaeläkettä koskevien säännösten muuttamiseksi Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 30/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon. verottamisesta annettua lakia ja maatilatalouden
VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 30/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja maatilatalouden tuloverolain muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta
ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS
ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS Dnro 986/422/2011 JULKINEN 2.5.2012 ASIA Etäluettavan mittauslaitteen lukemisesta veloittaminen asiakkaan vaihtaessa sähkönmyyjää useammin kuin kerran vuoden kuluessa. ASIANOSAINEN
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä