Sipin Sanomat nro 1/2017. Kivennavan Kirjavaisten sukulehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sipin Sanomat nro 1/2017. Kivennavan Kirjavaisten sukulehti"

Transkriptio

1 Sipin Sanomat nro 1/2017 Kivennavan Kirjavaisten sukulehti

2 SIPIN SANOMAT 2017 HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN PALSTA Sukututkimus ja sukututkimuksen ympärille kootut sukuseurat ovat Suomessa suosittuja. Suomen sukututkimusseuran rekisterissä sukuseuroja on lähes Seurat eivät ole samanlaisia. Toiminta on vaihtelevaa, jotkut pitävät yllä laajaa sukuyhteyksien verkostoa, jotkut toimivat vaatimattomammin. Seurojen jäsenpohja voi olla suppea tai laaja. Kivennavan Kirjavaisten jäsenpohjaa voi pitää melko suppeana, lähinnä Pihlaisten Alamattilan talon jälkeläisistä koostuvana. Useimmat sukuseurat hakevat sukututkimuksen avulla mahdollisimman kaukaa menneisyydestä kantaisän, jonka jälkipolvet kirjataan sukuun kuuluviksi. Sukuseurallamme oli heti perustamisen jälkeen keskustelussa sukukirjan laatiminen Kalevi Hyytiän laajan sukutietorekisterin pohjalta. Sitä ennen ilmestyi Pihlaisten kyläseuran Pihlaisten kyläkirja, jossa Kirjavaisten suku on vahvasti läsnä. Sukukirja ilmestyi kolme vuotta sitten sukuseuramme kustantamana. Pihlaisten kyläseura on tämän jälkeen kerännyt ja julkaissut henkilökertomuksia ja aineistoa, jotka nekin ovat osa Kivennavan Kirjavaisten tarinaa. Julkaisematonta aineistoa riittäisi vielä sukukirjan jatko-osaankin, mutta varsinainen tavoite, sukukirja, on saatu kansiensa sisään. Sipi ja Seikka Kirjavaisen jälkipolvet, 3300 perhetaulua, 1500-luvulta nykypäivään. Vain sukukirja on näistä julkaisuista tehty sukuseuran nimissä, mutta sukuseuran piirissä toimivat henkilöt ovat nämä muistojen taltioinnit toimittaneet ja mahdollistaneet. Onko sukuseura nyt tehtävänsä tehnyt, kun tiedot on saatu talteen? Tiedonkeruun, taltioinnin ja julkaisemisen rinnalla Kirjavaisten sukuseuralla on tärkeämpi merkitys. Alusta lähtien olemme kokoontuneet kerran vuodessa Hauholla sukutapaamiseen ja tämä on aina ollut sukuseuran toiminnan selkäranka. Näissä tapaamisissa viedään myös jatkossa toimintaa eteenpäin. Kahvipöytäkeskusteluissa ja virallisemminkin niissä pohditaan sukuseuran toiminnan tulevaisuutta. Nuorta väkeä toivotaan enemmän mukaan, tosin ymmärretään, että suku alkaa kiinnostamaan enemmän vanhemmalla iällä. Sukupolven vaihto on aina vaikeaa missä tahansa toiminnassa. Ajatus Kirjavaisten sukuseuran perustamiseen syntyi Pihlaisten Alamattilan talon jälkeläisissä. Perustajien lapsuus oli Pihlaisten kylässä. Miten tämä sukuyhteys säilyy niillä, joilla muistot eivät ole yhteisiä, on sukuseuran perustehtävä. Eikä tuo tehtävä ole kovin vaikea. Sukutapaamisiin on kävijöiden vain houkuteltava omaa perhettä ja lähisukua mukaan. Pekka Kirjavainen sukuseuran hallituksen puheenjohtaja

3 Sukutapaaminen ja sukukokous Hauholla Hauhontaustan Kivituvalla lauantaina Kivituvan osoite on Hauhontaustantie 645, Hauho. Ilmoittautuminen mennessä: Leila Kirjavainen, puh , sähköposti: Tapani Kirjavainen, puh , sähköposti: Osallistumismaksut (sis. aamukahvi + suolainen, lounas, kahvi+makea ja kokous) aikuiset: 20 lapset: 0 (alle 12-v) jäsenmaksu: 10 (jotka eivät ole pankin tai muuta kautta maksaneet) Pankaa sana kiertämään, tämä lehti ja kutsu on lähetetty vain osoiterekisterissämme oleville. Kaikki Sipi Kirjavaisen jälkeläiset perheineen ovat itseoikeutettuja osallistumaan sukukokoukseemme. Ohjelma lauantai Ilmoittautuminen ja aamukahvi Vapaata keskustelua Vuosikokous ja sääntömääräiset asiat Sukuseuran ohjelmaa Lounas Hauska mies Hauholta, Seppo Soittila hauskuttaa ja laulattaa Sukuseuran ohjelmaa Vapaata yhdessäoloa Päätössanat Kellonajat ovat ohjeellisia Sukukirja on myynnissä päivän aikana. Hinta 30 /kpl Mikäli tarvitset kuljetusta Hauhon kirkolta Kivituvalle, niin ilmoitathan siitä ilmoittautumisen yhteydessä. Kyyti järjestyy. TERVETULOA

4 Ajo-ohje Kivituvalle: Hauhontien ja Hauhontaustantien (hautausmaan) risteyksestä n. 6,5 km Hauhontaustaan päin. (entinen kivinavetta ihan tien vieressä vasemmalla puolen tietä) Pälkäneentien ja Hauhontaustantien risteyksestä n. 10 km Hauhontaustaan päin. (rakennus ja Kivitupa teksti näkyy hyvissä ajoin suoraan edessä tien oikealla puolen). Sähköpostiosoitteet Keräämme jäsenluetteloomme jäsentemme sähköpostiosoitteita. Ne ovat tärkeitä, koska sukuseuran hallitus informoi jäsenistöä pitkin vuotta esim. hallituksessa käsitellyistä asioista. Sähköpostin kautta voi nopeasti jakaa tietoa akuuteista sukuseuraa koskevista asioista. Sähköpostiosoitteet voitte lähettää:

5 Vuoden 2017 jäsenmaksun suoritus Edellinen vuosikokous päätti jäsenmaksun suuruudeksi 10 /vuosi aikuisjäseneltä ja alle 18 vuotiaan jäsenyys onkin ilmainen. Jäsenmaksu maksetaan Kivennavan Kirjavaisten Sukuseuran tilille, jonka tilinumero on Osuuspankissa FI ( ) ja maksun eräpäivä on , johon mennessä maksu tulisi tilille suorittaa. Ilmoita maksun viestiosuudessa, keitä jäseniä maksu koskee ja heidän tarkka osoitteensa, tällöin voimme päivittää jäsenrekisterimme tiedot ajan tasalle. Jos vuoden 2016 jäsenmaksu unohtui maksaa, voit hoitaa senkin (10 ) samalla pankkiasioinnilla. Toki voit maksaa jäsenmaksun myös paikan päällä sukutapaamisen yhteydessä. Jos et ole vielä sukuseuramme jäsen, liittyä voit helposti suorittamalla em. jäsenmaksun ja antamalla tiedot itsestäsi viestiosuudessa tai ilmoittautumisesi yhteydessä tai sitten jollekin hallituksen jäsenelle. Jäsenmaksun suorituksen helpottamiseksi, lehden välissä on pankkisiirtolomake Wikipedia on Internetissä usealla kielellä julkaistava ilmainen tietosanakirja. Se rakentuu käyttäjien voimin, on vapaasti muokattavissa ja on tiedoiltaan luotettavampi kuin mikään koskaan julkaistu tietosanakirja. Suuri käyttäjämäärä ja lähdeviittausten vaatimus takaa, että kaikki tieto on jatkuvan tarkistuksen kohteena. Täsmälleen samanlaiselle Wikinpedian käyttämälle sivualustalle on nyt tehty Kivennapawiki. Tietosanakirja Kivennavasta. Sen kunnianhimoisena tavoitteena on koota kaikki mahdollinen Kivennapaan liittyvä tieto. Väestö, kylät, historia, muistelmat, kuvamateriaali... Kivennapaseura ja Kivennapasäätiö on lähtenyt markkinoimaan ja tukemaan tätä projektia. Kivennapawiki rakentuu hiljalleen ja sen rakentajina ovat Kivennavan pitäjän perinteestä kiinnostuneet henkilöt. Myös sinä voit olla mukana rakentamassa Kivennapawikiä. Käy kurkkaamassa mitä siellä kerrotaan Kirjavaisista ja Pihlaisista.

6 ELÄMÄNTAPANA HEVOSTELU Mandi Kirjavainen Olen Mandi Kirjavainen, pian 20-vuotias tamperelainen. Äitini Jaana Kavén-Kirjavaisen puolelta kuulun Tammelan Buchteihin, isäni puolelta Kivennavan Kirjavaisiin. Isosiskoni on Matilda Kirjavainen. Isäni Juha Kirjavaisen isä oli Lauri Kirjavainen, joka syntyi Pihlaisissa Tommilan talossa vuonna Tuohon aikaan hevonen oli korvaamaton apu maataloissa. Ne olivat myös monen isännän tärkeitä työkavereita. Lieneekö minunkin rakkauteni hevosiin tullut perimästäni, sillä minulle on kerrottu, että kantaisämme Sipi oli ammatiltaan ratsastaja. Olen ollut kiinnostunut hevosista aina ja ratsastuksen pääsin aloittamaan vajaat 11 vuotta sitten. Kävin useita vuosia ratsastuskoululla ratsastamassa kerran viikossa, kunnes ala-asteen loppuaikoina sain hoitoponin, Tikun. Siitä lähtien kävin tallilla lähes päivittäin hoitamassa Tikua ja viettämässä aikaa muun muassa hevosten varusteita puhdistamassa. Tuon ajan tallikaverit ovat yhä parhaita ystäviäni! Tiku oli ratsastuskoulun omistama poni, mutta myöhemmin sain hoitohevosekseni Snippyn, joka oli yksityishevonen. Snippyn kanssa opin paljon uusia asioita hevosten hoidosta ja sain vastuuta ja ennen kaikkea maistaa, miltä tuntuisi omistaa oma hevonen. Olen vuosien varrella avustanut paljon alkeistunneilla, tehnyt vapaaehtoistyötä kilpailuissa ja pitänyt muutaman vuoden hevoskerhoa itseäni nuoremmille tytöille vuoden alkusyksyllä elämäni suurin haave toteutui, kun ostimme meille oman hevosen, Amancerin eli Ceran. Cera on rodultaan Eestin urheiluhevonen, mutta sen isä on alkujaan saksalainen ja emä suomalainen. Cera on omanarvon tunteva tamma, joka on erittäin kiltti käsitellä. Välillä ratsastaessa se kuitenkin keksii temppuja pääni menoksi. Sen lempiherkkua ovat sokeripalat! Cera ja minä estevalmennuksessa

7 Ceran kanssa kilpailen esteratsastuksessa, joka vaatii paljon niin ratsastajalta kuin hevoselta. Esteratsastukseen soveltuva hevonen on rakenteeltaan kevyt ja ketterä, jotta se pystyisi suorittamaan esteradan mahdollisimman nopeasti ja pudottamatta esteitä. Hevosen ja ratsastajan yhteistyön on oltava ennen kaikkea saumatonta, joten 5-6 kertaa viikossa harjoitellaan perusratsastusta ja vain noin kerran viikossa esteitä. Kun hevonen liikkuu hyvässä tasapainossa itseään kantaen, on sen helppo hypätä isompiakin esteitä. Myös ratsastajalla tulee olla hyvä peruskunto sekä kehonhallinta. Cera on minulle niin treenikaveri kuin kilpakumppani, mutta ennen kaikkea myös paras ystävä, jonka kanssa voi jakaa elämän ilot ja surut. Siksi sen oikeanlainen ja huolellinen hoito on minulle erittäin tärkeää. Urheiluhevosia tulisi liikuttaa päivittäin ratsastamalla tai vähintään taluttamalla ja on tärkeää, että treeniä ja lepoa tulee oikeassa suhteessa. Myös ruokinta on tarkkaa, lihaksistosta pidetään huolta säännöllisesti ammattihierojan avulla, kengitys on noin kahden kuukauden välein, hammashuolto kaksi kertaa vuodessa ja rokotus vuosittain. Hevosten hoitoon kuluu päivittäin useita tunteja aikaa ja siksi sanoisin hevostelun olevan ainakin minulle enemmän elämäntapa kuin harrastus. Hevoshulluudeksikin sitä voisi kutsua, kun aamulla herää vapaaehtoisesti neljältä ruokkimaan hevosia, jotta voi lähteä koko päiväksi kisoihin. Harrastuksesta ammatti Opiskelen parhaillaan Ypäjän Hevosopistossa hevostalouden perustutkintoa ja ratsastuksenohjaajaksi. Koulussa opiskelemme mm. anatomiaa ja kengitystä. Ratsastustaitoa kehitetään monipuolisissa valmennuksissa. Haaveenani on jatkaa opettajalinjalle ja kouluttautua valmentajaksi. Unelmoin siitä, että pystyisin elättämään itseni valmentamalla ja treenaamalla muiden hevosia. Siihen on kuitenkin vielä pitkä matka ja paljon opittavaa. Tälläkin hetkellä käyn tallilla päivittäin. Teen tallitöitä, ratsastan Ceralla ja muiden hevosilla ja pidän myös valmennuksia, joissa opetan ratsukosta riippuen joko ratsastuksen alkeita tai esimerkiksi esteratsastusta. Kesällä 2017 olen ollut kuukauden Hyvinkäällä Riders Inn tallilla hoitamassa hienoja kilparatsuja ja sitä kautta oppimassa paljon uutta! Cera ja minä palkintojenjaossa voitettuamme estekilpailuissa

8 Sukutapaaminen Lautsiassa Hauholla Kuvat: Irma Vilkman Mirja Repo ja sukuseuran puheenjohtaja Pekka Kirjavainen Sini ja Antti Salokannel Raimo Kirjavainen, Reino Kirjavainen, Irene Kostamo ja Jorma Kirjavainen Marja-Leena Kirjavainen, Aune Kurvinen ja Veikko Kirjavainen Arto Kirjavainen, Olavi Kirjavainen, Pentti Kirjavainen, Irma Kirjavainen. Marja-Leena Kirjavainen, Merja Ojanen, Leena Kirjavainen, Riitta Ojala, Veikko Kirjavainen ja Ritva ja Heimo Kukkamaa.

9 Vanhoja kuvia Aino Murtosen (koulun Ainon) albumista Henkilöiden tunnistus: Kyllikki Tanila Talvisodan evakossa Juvalla, Maivalan kylässä Olga Valkosen talossa, Joulun maissa Kyllikki Kirjavainen (Tanila) 2. Irma Heliaho 3. Hanna Kirjavainen (o.s. Nokkonen) 4. Olga Valkonen 5. Hedvik Kirjavainen (o.s. Turkki) 6. Aino Kirjavainen (o.s. Liski) 7. Lasse Valkonen 8. Pentti Kirjavainen 9. Valkosen kasvattipoika Asko 10. Tuntematon 11. Aune Valkonen 12. Martta Kirjavainen (o.s. Murtonen) 13. Anna Kirjavainen (o.s. Murtonen) 14. Annikki Kirjavainen (Jortikka) 15. Salme Valkonen 16. Maire Kyllästinen (o.s. Kirjavainen) Kivennavan kihuissa Kangasalalla Vas. Antti Kirjavainen, Lahja Kirjavainen, Veli-Juhani Kirjavainen, Aino Murtonen, Aino Kirjavainen, Antti Kirjavainen.

10 Matkaterveiset Karjalan kannakselta 2017 Pihlaisten kyläseura järjesti tämän kevään ja alkukesän aikana kaksi matkaa Karjalaan. Ensimmäisen matkan pääkohde oli Kivennavan Pihlainen ja toisella matkalla kierrettiin Karjalaa vähän laajemminkin teemalla Karjalan kunnailla. Molempien matkojen matkanjohtajana toimi kyläseuran puheenjohtaja Jorma Kirjavainen Janakkalasta ja kuljettajana Joonas Nieminen HämeBus Oy:stä. Matkoille osallistui yhteensä 60 henkilöä. Seuraavassa tarkemmin tietoa matkojen vaiheista: Pihlaisten matka Pihlaisten kylä Kivennavalla kiinnostaa matkakohteena aina, vaikka moni matkalaisista oli siellä käynyt niin monen monta kertaa ennenkin. Tällä kertaa joukossa oli kuitenkin myös useita ensikertalaisia Pihlaisiin menijöitä. Matkaan lähdettiin helatorstaina jo aamuyöstä, jotta välttyisimme tulleissa jonottamiselta. Tässä onnistuimme hyvin ja olimme jo aamupäivällä Viipurissa. Ajoimme rantatietä Koivistolle, jossa tutustuimme kirkon alueeseen ja nautimme kenttäkahvit voileipien kera. Terijoella saimme oppaaksemme tutun Valentinan, eläkkeellä olevan opettajan. Kiertoajelun, kirkoissa ja rantabulevardilla käyntien jälkeen oli vuorossa uutena ja mielenkiintoisena tutustumiskohteena Repinossa (entisessä Kuokkalassa) sijaitseva taiteilija Ilja Repinin taitelijakoti, jonka Repin nimesi Penatyksi. Nyt museona toimivassa taiteilijakodista siirryimme huoneesta toiseen ja saimme kuulla suomenkielistä selostusta taiteilijan elämästä ja työstä taitelijana. Ilja Repin kuoli vuonna 1930, ja hänen hautansa sijaitsee museon puistossa. Yövyimme ja söimme päivällisen hotelli Repinskajassa Repinossa. Aamiaisen jälkeen lähdimme vielä Valentinan opastuksella Vammelsuuhun Rakkauden haudalle. Paikalla sijainneesta kirkosta ja ison kiven päällä olleesta pronssiveistoksesta on jäljellä vain kivi ja patsasjäljennös, mutta kaikkeen liittyvä tositarina tekee paikasta mielenkiintoisen käyntikohteen. Sitten olikin jo aika suunnata bussin nokka kohti Kivennapaa ja siellä Pihlaisten kylää. Sääkin näytti meitä tällä kertaa suosivan, sillä aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Ohittaessamme Kivennavan kirkonkylän saatoimme havaita sen entisestään kehittyneen ainakin kaupallisten palvelujen osalta. Perillä Pihlaisissa lähdimme heti käymään lakkautetun sotilastukikohdan siiloilla. Ensikertalaisetkin näkivät venäläistä ilmantorjuntavarustusta varten rakennettuja järeitä betonirakennuksia. Samalla Martti Hiiri Maija-sisarensa kanssa pääsivät käymään kotipihallaan, joka on jäänyt keskelle tätä siiloaluetta. Kyläkierros jatkui vanhaa kylän raittia. Koulun kohdalla saimme Aune Kurviselta, o.s. Kirjavaiselta, kuulla muistoja koulun opettajasta Maija Vaijasta. Pekkolanmäellä Aura Kukkonen, o.s. Holttinen, näytti meille lapsuudenkotinsa sijainnin. Matka jatkui Alamattilan maille. Viljo Kirjavaisen johdolla kävimme ensin Antti Kirjavaisen, Ant-Sedän, ensimmäisen talon (talo56) kivijalalla

11 ihmettelemässä penkomisen jälkiä. Lienevät venäläiset etsineet suomalaisten piilottamia aarteita. Erityisesti uunin kohtaa oli kaivettu ja tiilen palasia levitetty laajalti. Kirkkokiven luona osa piti evästaukoa ja läheisellä Ojalan talon kivijalalla Aune Kurvisen jälkipolvi näki nyt itse Sätiojan ja paikat, joista Aune-mummo oli heille niin paljon kertonut. Vaikka Murtosenmäen pusikoituminen oli ennalta tiedossa, niin lähdimme kuitenkin isolla ryhmällä etsimään tärkeitä kivijalkoja. Ryhmässä oli mukana ensikertalaisina Antti Salokannel ja Sakari Lehto, joiden molempien juuret ovat Juossilan talossa (talo 66). Aune Kurvinen pystyi tunnistamaan paikat maaston muodosta ja talojen sijainnit selvisivät heille. Pusikoitumisesta huolimatta valkovuokot kukkivat, kuten ennenkin. Käen kukuntaakin kuului jostain vähän kauempaa. Osin taivaltaminen Murtosenmäellä oli varsin vaikeaa kaatuneiden puiden vuoksi, mutta kaikki selvisivät kunnialla takaisin bussille, ja kenttäkahvit odottivat tulijoita. Myös Kostin kauppa-auto saapui paikalle, joten palvelut pelasivat Pihlaisissa. Heilutimme porttivahdille hyvästiksi ja jatkoimme matkaa ensin Polviselälle ja sitten Kivennavan kirkonmäelle. Taivas tummeni ja sadekuuro pyyhkäisi kirkonkylän yli. Sateen tauottua nousimme kirkon paikalle, otimme yhteiskuvan ja lauloimme Karjalaisten laulun. Kivennavalta reittimme kulki Muolaan kautta Viipuriin. Muolaassa pidimme taukoa Muolaan bunkkereilla. Oli aika jatkaa matkaa majapaikkaamme hotelli Druzbaan Viipurissa. Aamulla teimme matkanjohtajamme johdolla kaupunkikävelyn alkaen Tervaniemestä Pietari Suuren patsaalta päätyen taidemuseolle Pantsarlahden bastionilla. Kävelyreitin varrella Jorma Kirjavainen kertoi rakennusten suomalaista historiaa. Oli tuliaisostosten aika, ja taas luudat ja pellavat ym. matkasivat muistoksi koti-suomeen. Tulleista selvisimme hyvin, ja Vaalimaan Rajahovissa pidimme ruokatauon. Kotimatka sujui hyvin ja kaikki pääsivät turvallisesti lähtöpysäkeille. Varmaan kaikille jäi iloinen mieli onnistuneen matkan päättyessä. Kuvia Pihlaisten matkalta: Maija Mäkelä, o.s. Hiiri, Pirkko Mäenpää ja Martti Hiiri talon 16 kohdalla Pihlaisissa. Aune Kurvinen, o.s. Kirjavainen, näytti Pihlaisten kansakoulun paikan. Ryhmä sai kuulla koulun opettajasta Maija Vaijasta.

12 Alamattilan mailla Ojalan (talo 57) kivijalalla. Murtosenmäellä. Pahimmat pusikot on jo ohitettu. Kenttäkahvit Pihlaisissa. Kivennavan kirkonmäellä Katri Paavolaisen hautamuistomerkillä. Pihlaisten kävijät ryhmäkuvassa Kivennavan kirkonmäellä.

13 Valentina-opas kertomassa tositarinaa Rakkauden haudan historiasta. Terijoella Luterilaisen kirkon puistossa. Kaupunkikävelyllä Viipurissa Lammilla oman sotamuseon omistava Mikko Nykänen selittää sota-asioita Muolaassa. Antti Salokannel takanaan Onerva-äidin rippikirkko, Viipurin maaseurakunnan kirkon raunio. Heikki Kirjavainen takanaan Uuno Ullbergin suunnittelema Viipurin maakunta-arkisto. Aune ja Veera Kurvinen sekä Arto ja Tuomo Nieminen Pansarlahden bastionilla.

14 Karjalan kunnailla Jälleen oli alkamassa matka kohti Karjalaa. Matkalle lähti iso joukko Karjalasta laajemmin kiinnostuneita. Mm. osa oli juuriltaan pihlaislaisia, osalla omia ja osalla puolisonsa suvun juuria niin Kivennavalla, Koivistolla, Raudussa, Kaukolassa kuin Sortavalassakin. Matkan alkuosa noudatteli samoja reittejä kuin Pihlaisissa kävijätkin olivat kulkeneet. Koivistolla Laura Murtonen näki synnyinseutunsa. Kirkon edustalla juotujen kenttäkahvien jälkeen suuntasimme Kivennavalle entisen Lintulan naisluostarin paikalle rakennettuun uuteen luostariin, jonne Valentina-opas oli järjestänyt meille tutustumiskäynnin. Luostari on kaunis kivi-hirsirakennus, jonka pihapiirikin on nyt valmis. Luostarin haltiatar Sisar Maria kertoi meille luostarin historiasta ja nykypäivästä sekä kirkon seinillä olevista arvokkaista ikoneista. Ajoimme takaisin rannikolle ja tämäkin ryhmä pääsi tutustumaan Ilja Repinin taiteilijakotiin Penatyyn, joka siis tänä päivänä toimii museona. Jotkut kokivat olleensa aivan mykistyneitä saadessaan kokea käynnin tämän kuuluisan taitelijan kotiateljeessa. Ensimmäisenä iltana sää oli aurinkoinen ja lämmin ja moni kävikin hotelli Repinskajassa nautitun päivällisen jälkeen kävelemässä Suomenlahden rantahietikolla, jonne näkyy vuosi sitten käyntikohteenamme ollut Kronstadtin merikirkko. Aamulla matkamme jatkui ensin Vammelsuuhun Rakkauden haudalle ja sieltä Raivolaan runoilija Edith Södergranin hautamuistomerkille ja Totti-kissan patsaalle. Raivola on varsin vilkas kylä, jonne parhaillaan rakennetaan uutta ortodoksikirkkoa aivan kylän keskelle. Pian olimmekin jo Kivennavan kirkonkylässä, jossa pidimme ensin ostostauon kirkonkylän nykyaikaisissa marketeissa. Sitten nousimme kirkonmäelle, jossa Ikuisuuden portilla otimme yhteiskuvan ja vietimme perinteisen lauluhetken. Seuraava etappimme oli Käkisalmi, mutta matkalla pysähdyimme Riihisyrjässä Paulan ja Marja- Liisan sukujuurilla ja vielä poikkesimme Raudun Mäkrässa Purasen suvun juurilla. Käkisalmessa meillä oli ensimmäiseksi mahdollisuus käydä virkistäytymässä Laatokassa. Tämän uintikokemuksen moni halusikin nauttia melkoisen viileästä vedestä huolimatta. Tämä Vuohensalon suunnalla oleva uimaranta on erittäin kaunis paikka pitkine hiekkarantoineen. Käkisalmen linnan parkkipaikalla tapasimme tutun Natalia-oppaamme. Tutustuimme kauniissa puistomaisessa ympäristössä sijaitsevaan pieneen linnaan ja sen historiaan. Linnan museossa on vanhaa esineistöä ja kuvia kauniisti esillä vitriineissä ja seinillä. Linnan matkamuistomyymälästä moni taas osti Karjalan käen koti-suomeen kukkumaan. Linnakäynnin ja Käkisalmen kiertoajelun jälkeen majoituimme tuttuun mökkikylään, jossa päivällisen jälkeen oli vielä mahdollisuus nauttia mökkikylän saunan puukiukaiden makoisista löylyistä.

15 Kolmantena matkapäivänä jakauduimme kahdeksi ryhmäksi. Osa lähti bussilla kohti Sortavalaa ja loput Käkisalmen satamasta kantosiipialuksella Valamon luostarisaarelle. Käkisalmesta Sortavalaan on vain 130 km. Matkalla poikettiin Kurkijoen kirkonkylään Lopotin kaupunkiin. Täältä löytyy kuin 1930-luvulle jähmettynyt suomalainen kylä, maalipinnaltaan rapistuneine puutaloineen, ja ne yhä kertovat: tämän kylän rakensivat suomalaiset. Matkalla Sortavalaan saatiin Jorman kertomana kuulla Sortavalan seminaarin synnystä ja Herman ja Lisitka Hallonbladin ratkaisevasta lahjoituksesta, noin 2/3 osaa seminaarin perustamisen kustannuksista, Sortavalan hyväksi. Lahdenpohjassa pysähdyttiin C.L. Engelin suunnitteleman, 1851 valmistuneen, 3000 kuulijalle tarkoitetun Jaakkiman tiilikirkon raunioille. Tämän kirkon venäläiset kulttuuriterroristit tuhopolttivat 1977, kuten Kurkijoen kirkon 1991, Sortavalan ensimmäisen seminaarirakennuksen 2012 ja Fennanderin eli V. Vennamon talon 2016 Lahdenpohjassa. Matkalaiset saivat kuulla seminaarin ensimmäisten lehtoreiden uskomattomasta vaikutuksesta koko Sortavalan seudun elinkeinoelämään, diakoniatyöhön, taiteeseen, musiikin harrastukseen ja musiikkielämään, lehdistön syntyyn ja moneen muuhun. Näitä merkittäviä vaikutuksia olivat mm. Sortavalan maankuulut laulujuhlat, Sortavalan diakonissalaitoksen perustaminen ja sen pohjalle kehittynyt koko Suomea palvellut kehitysvammaisten hoitolaitosjärjestelmä kirkon sisälähetysseuran toimintana (mm. Vaalialan laitokset), jonka toiminta kasvoi tuolloin Sortavalan suurimmaksi työnantajaksi 1200 työpaikallaan sekä lehtori Eero Mäkisen puusepäntehdas, josta kehittyi pohjoismaiden suurin puusepäntuotteiden vientiyritys sekä koulukalusteiden valmistaja Helylä Oy. Tämäkin työllisti aikanaan lähes tuhat ihmistä. Sortavalassa kiipesimme laulujuhlien pitopaikalla laululavalle ja pian kaikuivat Karjalan kunnailla -sävelet sortavalalaisten päiväkotilasten taputtaessa kiitokseksi, niin kuin mekin heidän lauluilleen. Kaikki kiipesivät läheiselle Kuhavuorelle, kuuluisan näkötornin kalliolle, josta edelleen kaupunkiin avautuu suurenmoinen näkymä, vaikkakaan kuuluisaa näkötornia ei enää ole. Kaupunkikävelyn, Tyttökoululta Runonlaulajan patsaalle, jälkeen siirryimme oivalliselle lounaalle ravintola Piipun Pihaan. Iltapäivällä poikkesimme suomalaiselle hautausmaalle sukujuuria etsimään. Laura Murtonen ja Lea Puranen löysivätkin suvun hautapaikan. Teimme myös kiertoajelun taiteilijoiden, Pekka Halosen ja Väinö Hämäläisen, rakkauden maisemiin, Myllykylään ja Helylään, josta kumpikin taiteilija löysi aviopuolisonsa lehtori Eero Mäkisen tyttäristä. Vielä piipahdimme apteekkari Jääskeläisen huvilalla Kirjavanlahden vuonon penkereellä kääntymässä. Tämä kaunis ja erityinen Laatokan vuono on aikanaan nimetty Suomen kauneimmaksi vuonomaisemaksi ja sitä on kuvattu aina Maamme - kirjasta alkaen niin I.K. Inhan valokuvissa kuin lukuisten taiteilijoiden maisemamaalauksissa. Ja kaunishan se toden totta on! Valamoon matka Käkisalmesta kantosiipialuksella kestää reilun tunnin. Luostarisaarelle päästyämme tutuimme Natalia-oppaamme johdolla pääkirkon alueeseen. Onneksemme turisteja oli vielä vähän ja ilman tungosta saimme rauhassa katsella kauniita kirkkoja ja niiden

16 ikonimaalauksia. Luostarilounas ja kerrassaan upea kirkkolaulukonsertti jäivät varmasti myös monelle mieleen. Kylmän kevään vuoksi luostarin puutarhan lukuisat omenapuut eivät olleet vielä täydessä kukassaan, mutta luostarisaaren kauneus ja vehreys olivat hyvin nähtävissä. Saapuessamme illalla saarelta Käkisalmen mantereelle oli Sortavalassa käynyt ryhmä meitä vastassa. Kolmannen matkapäivän illan huipensi vielä mökkikylän ravintolassa järjestetyt kunnon humppatanssit. Tässä matkaporukassa oli paljon innokkaita tanssijoita, joten paikalle tilatut tutut muusikot evät turhaan tanssimusiikkia soittaneet ja laulaneet. Neljäntenä ja viimeisenä matkapäivänä suuntana oli Viipuri, jonne matkasinne Räisälän ja Antrean kautta. Ennen Ihantalassa pysähtymistä saimme kuulla Jorma Kirjavaisen asiantuntevan selvityksen Suomen pääpuolustuslinjoista talvi- ja jatkosodan aikana. Viipurissa teimme jälleen kaupunkikävelyn ja kauppahalliostosten jälkeen oli aika suunnata kohti rajaa ja tullimuodollisuuksia. Vaalimaalla Rajahovissa pidimme ruokatauon, jonka jälkeen matkasta oli jäljellä enää viimeinen etappi Hämeeseen. Lauantai-ilta oli jo pitkällä, kun viimeisetkin matkalaiset olivat päässeet lähtöpysäkeilleen. Molemmat Karjalan matkat olivat erittäin onnistuneita ja sääkin suosi. Kaikki sujui hyvin ennalta suunniteltujen aikataulujen mukaisesti ja Karjalan kannasta tuli nähtyä monipuolisesti. Kiitos hyvälle matkanjohtajalle Jorma Kirjavaiselle ja nuorelle kuljettajallemme Joonas Niemiselle! Irma Vilkman Matkanjohtaja Jorma Kirjavainen sisartensa Riitan, Merjan ja Ritvan kanssa Viipurin Veikoissa. Lähestymme Viipuria. Kivisalmen sillalta on kaunis näkymä Saimaan kanavan suuntaan. Josef Stenbäckin suunnittelema Koiviston kirkko. Kenttäkahvit Koivistolla.

17 Lintulan luostari Kivennavalla. Sisar Maria kertomassa luostarin toiminnasta. Tulkkina oppaamme Valentina. Penaty eli taiteilija Ilja Repinin kotiateljee, joka toimii nykyisin museona. Rakkauden haudalla Vammelsuussa Ritva ja Heimo Kukkamaa. Ryhmäkuvassa Kivennavan kirkomäellä Ikuisuuden portilla.

18 Alamattilan mailla Ojalan (talo 57) kivijalalla. Murtosenmäellä. Pahimmat pusikot on jo ohitettu. Kenttäkahvit Pihlaisissa. Kivennavan kirkonmäellä Katri Paavolaisen hautamuistomerkillä. Pihlaisten kävijät ryhmäkuvassa Kivennavan kirkonmäellä

19 Lintulan luostari Kivennavalla. Sisar Maria kertomassa luostarin toiminnasta. Tulkkina oppaamme Valentina. Penaty eli taiteilija Ilja Repinin kotiateljee, joka toimii nykyisin museona. Rakkauden haudalla Vammelsuussa Ritva ja Heimo Kukkamaa. Ryhmäkuvassa Kivennavan kirkonmäellä Ikuisuuden portilla.

20 Käkisalmen linna Linnan puistossa etualalla oppaamme Natalia. Hotelli-ravintola Piipun Piha oli suomalaisaikaan saha. Muistomerkki Sortavalan hautausmaalla. Sortavalassa kävijät Kuhavuorella.

21 Valamon vanhalla hautausmaalla. Merja ja Markku Ojanen Valamossa. Valamon satamalaiturilla. Matka takaisin Käkisalmeen on alkamassa. Ihantalan muistomerkillä. Viipurissa Tervaniemessä. Jorma Kirjavainen kertoo patsaan vaiheista. Viipurissa vanhan tuomiokirkon raunioilla.

22 Perinteiset Pihlaisten Päivät Hauhon seurakuntatalossa Tapahtumaan osallistui 37 henkilöä. Pihlaisten kyläseuran puheenjohtaja Jorma Kirjavainen. Rauni Pirinen, Markku Kyllästinen ja Aune Kurvinen. Aura Kukkonen ja Aune Kurvinen Eturivi: Arja Tanila, Kyllikki Tanila, Annikki Jortikka ja Pentti Kirjavainen. Takana: Pekka Tanila, Heikki Kirjavainen ja Jorma Tanila. Martti Hiiri ja Pirkko Mäenpää Maila Sipponen kävi tervehtimässä Virpi Peltomaata. Kuvat: Irma Vilkman

23 KIVENNAVAN PIHLAISTEN KYLÄSEURAN TOIMINTAA PERINTEINEN MATKA KIVENNAVALLE JA PIHLAISIIN (to-la) Menomatka Viipurin-Kuolemanjärven ja Terijoen pysähdysten kautta Repinoon, ja pyrimme piipahtamaan myös Ilja Repinin Penatyssä. Toisena päivänä on ohjelmassa Pihlaisten kyläkävely, noin 4 tuntia nykyisillä kuin jo muistoiksi kuihtuneilla pientareilla ja poluilla sekä joukko kohdepysähdyksiä Kivennavan kohteissa kuten kirkonmäellä, ja illansuussa paluu Muolaan Punnuksen kautta Viipuriin. Viipurissa lauantaina tutut ostospysähdykset ja käynti Mon repos puistossa ennen paluuta. Ohjelma tarkentuu syksyn aikana. Ilmoittautumiset matkalle avataan Pihlaisten Päivillä ja siitä alkaen aina asti kyläseuran puheenjohtajalle. Annamme lisätietoja mielellämme, yhteystiedot jäljempänä. Tervetuloa matkalle! Bussin noutoreitti on: HML Wetter- Parola-Hauho- Tuulos-Lahti- Vaalimaa KARJALAN KANNAS JA LAATOKKA TUTUMMAKSI (ma- to) Tämä matka on päällisin puolin toisinto tehdystä matkasta, josta matkakertomus on tässä lehdessä, ja jonka järjestämisestä uusintana on esitetty toivomuksia. Matka kulkee Venäjän puolella Viipurin, Terijoen, Kivennavan, Raudun, Sakkolan, Pyhäjärven kohteiden kautta Käkisalmeen, josta tehdään valintasi mukaan, joko päivän matka Valamon luostarisaarelle tai bussiretki Sortavalaan. Matkallamme on lukuisia kohdepysähdyksiä mm. suomalaisen ajan kohteilla, muistomerkeillä, sotiemme taistelupaikoilla ja maisemakohteilla. Oman elämyksensä tarjoavat niin Valamon luostarisaari, vuosisatainen Viipuri kuin omenankukkien kaupunki Käkisalmi linnoineen, Sortavala Kuhavuorineen ja runonlaulajapatsaineen ja Terijoki rantahietikoineen. Voit myös omakohtaisesti kokea Laatokan kasteen ja nauttia tanssillisesta illanvietostamme Käkisalmessa. Matka kestää 4 päivää, siis 3 yöpymistä, ensimmäinen Repinossa, toinen ja kolmas Käkisalmessa. Ohjelma tarkentuu syksyn aikana. Ilmoittautumiset matkalle avataan Pihlaisten Päivillä ja siitä alkaen aina asti kyläseuran puheenjohtajalle. Annamme mielellämme lisätietoja matkasta, yhteystiedot jäljempänä. Tervetuloa mukaan matkalle! Bussin noutoreitti: Turenki, HML Wetter, Parola, Hauho kk, Tuulos, Lammi, Lahti ja Rajahovi PIHLAISTEN PÄIVÄT HAUHOLLA Perinteiset Pihlaisten Päivät pidetään sunnuntaina klo alkaen Hauholla seurakuntasalissa (kirkon viereinen rakennus). Tervetuloa! Jumalanpalvelus kirkossa klo KIVENNAVAN KIHUT JA KYLÄKULKUE TAMPEREELLA Pihlaislaisia kutsutaan osallistumaan sankoin joukoin kyläkulkueeseen sunnuntaina 6.8. Kulkue lähtee klo Kalevan kirkolta Tampereen seudun ammattiopistolle. Matka noin 1.6 km. KIVENNAVAN PIHLAISTEN KYLÄSEURA / pj. Jorma Kirjavainen varalla jorma.kirjavainen@gmail.com Lastujärventie 4, TURENKI Lappeenranta 2016

24 PIHLAISTEN HOPEA-AARRE Pekka Kirjavainen Mikko Äkräs päätti poistaa pihamaalta suuren kiven vuoden 1910 huhtikuussa. Toimenpide hoitui räjäyttämällä. Kiveen porattiin reikä ja reikään tungettu räjähdyspanos. Räjäytys sujui sen suuremmitta kommelluksitta. Kivi oli hyvin peitetty. Vaimea jysähdys ja maan tärähtely kertoi kyläläisille Mikon pihakiven haljenneen useiksi lohkareiksi. Kun näitä lohkareita sitten ryhdyttiin miehissä siirtelemään huomasi Mikon vaimon veljenpoika 15-vuotias Johannes Holttinen maassa jotain mielenkiintoista. Löytö osoittautui lahonneeksi lieriöksi, joka oli täytetty toisiinsa kiinni juuttuneilla homehtuneilta vaikuttavilta pyöreillä litteillä metallikappaleilla. Oli joukossa joku neliskulmainenkin. Pihlaisten kyläkirjassa talo on numero 30, Johannes Holttisen talo. Johannes Holttinen oli Antti Antipoika Holttisen ja Anni Seppäsen poika. Johannes asui tätinsä Helenan ja tädin miehen Mikon taloudessa kuin omana poikana. Mikko Äkrään ja Helena Holttisen oma lapsi Viktor oli kuollut ennen ensimmäistä ikävuottaan vuonna Mikko Äkräs oli Sipi Kirjavaisen jälkipolvea ja Johannes Holttinen itse useampaakin kautta Sipin jälkipolvea. Mikko Äkrään isoisä Matti oli tullut Pihlaisiin Raivolasta kotivävyksi Nokkosille vuonna Mikko Äkräs itse muutti kotivävyksi Holttisille Mikko Äkrään vaimon Helenan isä Antti Holttinen oli muuttanut taloon kotivävyksi vuonna 1851 Valkjärveltä. Helenan isoisän Matti Matinpojan isä oli Paavo Kirjavainen, hänen isänsä oli Matti Kirjavainen. Tämän Matin isä Tuomas Kirjavainen oli asettunut veljensä Matti Kirjavaisen kanssa Pihlaisiin. Äkrään tila oli vanha Kirjavaisten tila. Pitkänvihan rahakätkö Johanneksen löytämä lieriö arvattiin jonkinlaiseksi rahakätköksi, mutta kolikot olivat kovin kummallisia. Niitä oli eri kokoisia ja muodoiltaan kovin epäsäännöllisiä, täynnä outoja kuvioita. Olisiko näitä räjäytyskuopassa enemmänkin? Löytyisikö sieltä vielä jotain muuta ihmeteltävää? Tätä ei päästy enää tarkistamaan, koska kuoppa täyttyi heti vedellä, eikä kukaan viitsinyt lähteä sentään vaatteitaan ryvettämään. Sitä paitsi urakka oli vielä kesken. Lohkareet siirrettiin pois pihamaalta ja kuoppa tasoitettiin. Myöhemmin selvisi, että nämä 53 hopeakolikkoa olivat olleet Äkrään Mikon pihamaalla kiven alla ilmeisesti yli kolmesataa vuotta. Oudot parrakkaat kruunupäät kolikoissa olivat Sten Sture vanhempi ja nuorempi, Kustaa Vaasa, Erik XIV, Juhana III... Kolikot olivat Ruotsin äyrejä, ropoja ja Tallinnan markkoja. Vuosiluvut kolikoissa olivat väliltä Rahakätkön maahan kaivaminen on voinut vuosilukujen perusteella ajoittua 25-vuotisen sodan vaiheisiin. Tämä sota tunnetaan myös nimillä pitkäviha, Raappasota tai Juhana III:n Venäjän sota. Sota alkoi rajakahakoilla ja Venäjän ja Ruotsin hallitsijoiden välisillä loukkauskirjeillä vuonna Samoihin aikoihin syntyi muuten Kivennavan Kirjavaisten kantaisä Sipi Kirjavainen Uudenkirkon Kuuterselässä. Aselepo solmittiin vuosiksi , mutta kumpikin osapuoli jatkoi julmaa väestön ja asutuksen hävittämiseen suunnattua sissisotaa. Aselepoon ei väestön keskuudessa hyvin ymmärrettävästi luotettu, vaan kaikki tavarat kätkettiin piilopaikkoihin. Vuonna 1575 Venäläiset hävittivät Kurkelan ja Pihlaisen kylät. Tuosta laskettuna rahakätkölle kertyisi kiven alla viettämiä vuosia 335.

25 Kenen rahat kiven alla olivat? Mahdollisesti joku paikalla asunut henkilö on kaivanut aarteensa maahan, mutta kenellä heistä olisi ollut tuollainen omaisuus hallussaan? Voudintileissä 1595 Pihlaisten asukkaita olivat Harsia, Sutelainen, Torko. Vuoden 1598 henkikirjassa on Sutelainen veroa maksavana, toinen Sutelainen, Harsia ja Torko ovat autioina. Vaikuttaa olleen tavallista talonpoikaisväestöä, jotka hädin tuskin selvisivät kruununverojen maksusta, mutta mistä tuon tietää? Suvut Sutelainen ja Harsia pysyvät maakirjoissa ja henkikirjoissa 1600-luvulle. Vuoden 1635 jousiluettelossa on Pihlaisissa 12 ratsastajaa, sukunimiltään Varvas, Havia, Harsia ja Värsiä. Harsian suvun jäsentä voisi veikata rahojen kätkijäksi. Sukunimet Harsia ja Varvas esiintyvät vielä vuoden 1673 maakirjassa kapteeniluutnantti Patkulin tilalla. Nämäkään suvut eivät ole Pihlaisissa enää vuonna 1680, jolloin maakirjassa on merkitty Matti Heikinpoika Kirjavainen ja hänen veljensä Juho Heikinpoika Kirjavainen samaisen kapteeni Patkulin tiluksille ensimmäisen kerran. Samainen tila on Luutnantti Burghausenin tila vuoden 1688 henkikirjassa. Siinä taas kaksi nimeä, jotka ovat voineet olla kätkön takana, jos rahakätkö on kaivettu maahan myöhemmin mitä kolikkojen vuosiluvut antavat aiheen olettaa. Kirjavaisten veljeksillä tuskin on ollut hopearahoja mukanaan Pihlaisiin muuttaessaan. Vuonna 1697 Matti Kirjavaisella on kuitenkin Pietari Harsian ja Juho Pietarinpojan tilat. Yrjö Iisakinpoika, Heikki Iisakinpoika ja Kirjavaiset hoitavat yhdessä Heikki Värsiän tilaa, joka oli aiemmin Patkulin tila. Muut tilat ovat Pihlaisissa merkitty autioiksi. Jos oletetaan, että kätkö on tehty myöhemmin mitä rahojen vuosiluvuista voi päätellä, niin mahdollisuuksia on paljon. Esimerkiksi kihlakunnankirjuri Juho Falckman asui 1700-luvun alussa pitkään Matti Kirjavaisen talossa. Epätodennäköisempää tietenkin, että juuri vuosilukujen kolikot olisivat päätyneet kätköön yli sata vuotta myöhemmin. Pihlainen näyttää isovihan jälkeen siirtyneen Kirjavaisille. Veljekset Matti ja Tuomas Kirjavainen olivat asettuneet tilalle, joka vuoden 1727 verorevisiokirjan mukaan on koostunut Juho Pekanpojan ja Heikki Värsiän veroa maksavista tiloista sekä autiosta. Juho Pekanpoika saattaa olla Pekka Värsiän poika. Nihti Pekka Värsiän asuttu tila mainitaan vuonna Myös ratsastaja Mikko Martinpoika Värsiä mainitaan tällä tilalla vuonna Värsiä-suku asui Pihlaisissa vuosina Myöhemmin ei Värsiää ole Pihlaisissa. Jos rahat olivat peräisin pitkänvihan vuosilta, mutta kätketty esimerkiksi Ruptuurisodan vuosina niin olivatko ne ratsastaja Mikko Martinpoika Värsiän ryöstösaalista? Pihlainen oli syrjäinen kylä, mutta senkin asujaimistosta löytyy paljon vaihtoehtoja hopea-aarteen kätkijöiksi. Kylä pysyy asuttuna, mutta väestö vaihtuu kuten Kivennavalla yleensäkin näinä levottomina aikoina. Sodat olivat ryöstösotia Aatelisen ratsuväen rinnalle oli muodostunut talonpoikainen ratsuväki Kustaa Vaasan määräyksestä. Jokainen, joka palveli ratsain sai 30 Ruotsin markkaa, 6 kyynärää verkaa, vapauden linnaleiristä sekä hevoselle ruuat. Huomattava on lisäksi mahdollisuus kartuttaa omaisuutta rajan takaa haetulla ryöstösaaliilla. Ratsupalvelu oli rahvaan tie vaurauteen.

26 Ratsupalvelu lienee ollut myös Kuuterselässä asuneen ratsastaja Sipi Kirjavaisen omaisuuden lähde. Sipillä oli nimissään kaksi tilaa, toinen Uudenkirkon Kuuterselässä, toinen Kivennavan Kurkelassa. Rajaseudun asukkaista lähtöisin olleita ratsastajia käytettiin yleisesti tiedustelijatalonpoikina, koska he tunsivat laajalti vihollismaata. Tämä oli arvostettu ja palkittu tehtävä. Moni ei näiltä matkoilta palannut, mutta toisaalta selvinneille tiedossa oli vähintäänkin vapautuminen veronmaksuista pitkiksi ajoiksi. Kähönen kertoo, että verovapauden saaneita tiedustelutehtävissä liikkuneita Pihlaisissa asuneita miehiä oli ollut kolme. Lassi Patrikainen, Martti Toivakainen ja Martti Reijonpoika. He kaikki selvisivät sotaretkistään. Siinä vielä kolme, joista joku on voinut kaivaa sotasaaliinsa maahan. Oli rahojen alkuperä mikä tahansa, niin Kirjavaisten suku ja muut pihlaislaiset olivat vuosisatojen ajan silmäilleet pihan isoa kivenmurikkaa tietämättä mitään sen alle piilotetusta hopea-aarteesta. Aarteen löytänyt Johannes Holttinen sai palkkiona löydöstään Arkeologiselta komissionilta Viipurin läänin kuvernöörin "suosiollisen toimenpiteen" kautta 60 markkaa. RISTEILY TALLINNAAN NUORILLE JA NUORENMIELISILLE Sukuseuralla on tarkoitus järjestää matka Tallinnaan syksyllä Risteilyn alussa tutustumistilaisuus.. Muuten ohjelma vapaamuotoista. Mikäli risteily ja suku/sukuseura kiinnostaa, ota yhteyttä Leila Kirjavainen, puh , sähköposti: Tapani Kirjavainen, puh , sähköposti: Sukuseuran jäsenet, jakakaa tätä tietoa omille lähipiiriin kuuluville ja muillekin Sipi Kirjavaisen jälkipolviin kuuluville. Nuorissa on myös sukuseuran tulevaisuus!

27 KIRJAVAISTEN HELSINGIN KOKOUS Pekka Kirjavainen Kivennavan Kirjavaisten sukuseura kutsui viime vuonna Kirjavaisia koolle Helsingin Käpylään Karjalatalolle. Tämä ei varsinaisesti ole sukuseuran toimintaa, eikä vielä voi sanoa mihin se johtaa. Tarkoituksena ei ole ollut laajentaa sukuseuraa, mutta hyvin on tämän yhteydessä Kivennavan Kirjavaisten sukukirja kauppansa tehnyt. Olemme kutsuneet koolle sukunimi Kirjavaisen taustoista kiinnostuneita henkilöitä. Kirjavaisia on noin 1200 henkilöä ja sukunimi kiinnostaa tietenkin myös niitä, joilla Kirjavainen on ollut sukunimenä tai Kirjavainen on keskeinen nimi suvussa. Sukunimi on ollut käytössä paitsi Kannaksen pitäjissä, Uudellakirkolla, Kivennavalla ja Muolaassa, myös Pielisjärven rantamilla, Oulunjärven pohjukassa, Suistamossa ja siellä täällä muualla Itä-Suomessa paikoin ainakin 1500-luvulta lähtien. Kiinnostava kysymys on, ovatko nämä kaikki Kirjavaiset samaa sukujuurta. Onko sukunimi syntynyt eri puolilla Itä-Suomea toisistaan erillisinä vai onko niillä sama alkuperä? Paikannimet Kirjavainen tai Kirjavala on voinut antaa nimen asukeilleen. Tämän nimisiä taloja on useita ja Parikkalassa on Kirjavalan kyläkin. Keväällä olemme jatkokokoontuneet näissä merkeissä Helsingissä muutaman asiasta innostuneen Kirjavaisen kanssa ja seuraava tapaaminen on syksyllä Kirjasto 10 tiloissa Helsingissä. Tervetuloa mukaan. Kirjavaisia Karjalatalolla syksyllä 2016

28 Sipin Sanomat Julkaisija: Kivennavan Kirjavaisten sukuseura Vastaava toimittaja: Tapani Kirjavainen Rinkelinmäenkatu 4 A 9, HÄMEENLINNA tapani.kirjavainen@pp.inet.fi

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

nro 1/2016 Kivennavan Kirjavaisten sukulehti

nro 1/2016 Kivennavan Kirjavaisten sukulehti Sipin Sanomat nro 1/2016 Kivennavan Kirjavaisten sukulehti SIPIN SANOMAT 2016 HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN PALSTA Kirjavaisten sukuseura jatkaa toimintaansa entiseen tapaan. Vuosittainen sukutapaaminen on

Lisätiedot

Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944.

Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944. Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä 1939 1940 sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944. Stalin ennakoi talvisodan kestävän 12 päivää. Hän uskoi Neuvostoliiton

Lisätiedot

Kanneljärven Kuuterselkä

Kanneljärven Kuuterselkä Kanneljärven Kuuterselkä Se vetää puoleensa joka kesä siellä päivänvalon nähneitä ja meitä heidän lapsiaan ja lastenlapsiaan sekä puolisoitamme ja ystäviämme. Tänä kesänä matkasimme 10.-12.6.2013 ja tiistai

Lisätiedot

Terijoen hautausmaat. Jaakko Mäkelä

Terijoen hautausmaat. Jaakko Mäkelä Terijoen hautausmaat Jaakko Mäkelä 12.3.2016 Terijoen hautausmaat Perustettu Nykyinen käyttö Muistomerkki Vanha hautausmaa 1905 metsittynyt 2002 Kuokkalan hautausmaa 1912 hautausmaana 2005 Uusi hautausmaa

Lisätiedot

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A.

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A. 1(56) Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011 Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 Kuvat, photos Jorma A. Vesterinen Sukuseuramme lippu liehui Korholan kartanon lippusalossa koko kesätapahtumamme

Lisätiedot

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Sukuseura valmistautuu vireään kesään 2007, jolloin järjestetään 6. sukujuhlat 30.6. 1.7. Kolarin Nuottavaarassa sekä julkaistaan uusi, täydennetty ja korjattu

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN... Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA

Lisätiedot

Vasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali.

Vasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali. Suku kokoontui sääntömääräiseen vuosikokoukseen ja sukutapaamiseen lauantaina 22.9.2018 Hyvinvointikartano Kaisankoti Bodomintie 37 Espoo. Paikalle oli saapunut 40 aikuista ja yksi pienokainen. Arvo Launiainen,

Lisätiedot

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa

Lisätiedot

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Lönnmarkin sukuseuran tiedote 2/2014 11.10.2014 Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Taas on aikaa vierähtänyt kesäisestä sukukokouksemme Tuusulanjärven kauniissa maisemissa.

Lisätiedot

PAGANUKSEN SUKUSEURA RY. Jäsentiedote 1/2017/ HYVÄ SUKULAINEN

PAGANUKSEN SUKUSEURA RY. Jäsentiedote 1/2017/ HYVÄ SUKULAINEN PAGANUKSEN SUKUSEURA RY Jäsentiedote 1/2017/15.03.2017 HYVÄ SUKULAINEN Sukuseuramme vuoden 2016 merkittävin tapahtuma oli sukuseuramme sukutapaaminen ja sukukokous, joka pidettiin Karjalaisten Kesäjuhlien

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Kurkela 1600-luvulla 1 (6) Kurkela

Kalevi Hyytiä Kurkela 1600-luvulla 1 (6) Kurkela Kalevi Hyytiä Kurkela 1600-luvulla 1 (6) KURKELAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Ikola1600-luvulla 1 (7) Ikola

Kalevi Hyytiä Ikola1600-luvulla 1 (7) Ikola Kalevi Hyytiä Ikola1600-luvulla 1 (7) IKOLAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi 1598

Lisätiedot

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 Toivasten Sukuseura ry oli taas kutsunut jäseniään ja muitakin Toivasia ja Toivas-mielisiä kokoontumaan Kuopion Hotelli Atlakseen seuraamaan seuran

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa

Piristen sukuseura ry   Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa 23.03.2018 Hyvät Piristen suvun jäsenet. Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, sukuseuran kesän 2018 ilmoittautumis tiedot,

Lisätiedot

Purjekuja 2 55420 Imatra www.imatrankylpyla.fi

Purjekuja 2 55420 Imatra www.imatrankylpyla.fi 1 Tervetuloa, 11. Sukutapaamiseen Imatralle Paikka: Ilmoittautuminen: Imatran Kylpylä Purjekuja 2 55420 Imatra www.imatrankylpyla.fi www.stenberginsukuseura.com To 23.7.2015 asti sitovat ilmoittautumiset

Lisätiedot

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018! Matti Jormakka Sivu 1 (4) Hyvät sukulaiset! Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018! Sukuseuran kuulumiset Kuluva vuosi on sukuseuran 30. toimintavuosi. Ensi helmikuussa tulee kuluneeksi 30

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri. 01. päivä 23.8.

Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri. 01. päivä 23.8. 23. 25.8.2018 Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri 01. päivä 23.8. Matkamme alkaa torstaina klo 7.30 Marolankadun pysäkiltä. Lappeenrannan tienoilla pidämme pienen kahvi- ja jaloittelutauon. Täältä

Lisätiedot

Harvola PAIJAT. Joosepist etteepäi. Esityksen tietojen koostaminen Jouko & Riikka Paija 26.10.08 Paijan sukujuhla Ypäjällä

Harvola PAIJAT. Joosepist etteepäi. Esityksen tietojen koostaminen Jouko & Riikka Paija 26.10.08 Paijan sukujuhla Ypäjällä Harvola PAIJAT Joosepist etteepäi Esityksen tietojen koostaminen Jouko & Riikka Paija 26.10.08 Paijan sukujuhla Ypäjällä 1944 menetetty Karjala MUOLAA PAIJA Nimiasuja Paja Paija* Pajain Pajanen Paijainen

Lisätiedot

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle 4.-7.7.2016 Matkalle lähdettiin bussilla maanantaiaamuna 4.7. kahdeksan aikoihin, Tervolan jälkeen jo tutuksi tullut reitti itäpuolen tielle ja Lautiosaaren

Lisätiedot

SUKUSEURA TUO YHTEEN

SUKUSEURA TUO YHTEEN SUKUSEURA TUO YHTEEN Heikkisten perinnepäivä keräsi sukulaisia lähes 400 vuotta suvussa olleelle tilalle. Heikkisten Sukuseuran Kainuun osasto kokoontui 4. elokuuta Moisiovaaran Seppälässä perinnepäivää

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry To 17. Su 20.5.2012 Saunaretki Karjalaan Sivu 1 / 14 Kotiharjun Saunayhdistys ry:n perinteinen kevätretki Karjalan maisemiin ja sen saunoihin. Entistä Suomea. Heino Tours Finland, Kotka. Venäjän puolella.

Lisätiedot

VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA

VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA Taulu 1 I. Simo Paakkinen. Syntynyt 26.10.1785 Raudussa (Porkku). Talollinen. Kuollut 01.04.1824 Raudussa (Porkku). Puoliso Maria Miina. Syntynyt 31.01.1783 Raudussa.

Lisätiedot

HALIMAAN ASEMAKYLÄ KANGASALAN ASEMASEUDUN OMAKOTIYHDISTYS RY.

HALIMAAN ASEMAKYLÄ KANGASALAN ASEMASEUDUN OMAKOTIYHDISTYS RY. SEPPO ILMARI KALLIO KANGASALAN ASEMAN HISTORlAA HALIMAAN ASEMAKYLÄ KANGASALAN ASEMASEUDUN OMAKOTIYHDISTYS RY. Alkuperäisteos: HALIMAAN ASEMAKYLÄ Kangasalan Aseman historiaa Seppo Ilmari Kallio 1995 Kustantaja:

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

Sukuviesti 1/2012. Tässä viestissä:

Sukuviesti 1/2012. Tässä viestissä: Sukuviesti 1/2012 Tässä viestissä: Tervehdys sukuseurasta Tarinat ja kuvat talteen! Sukukokous Porin Yyterissä kesällä 2012 Sukuseuran hallituksen yhteystiedot Jäsenmaksu Matka Karjalaan kesäkuussa 2013

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys Puheenjohtajan tervehdys Hyvät sukuseuralaiset, terveiset täältä Savonlinnasta näin joulun alla. Saan tämän jäsenkirjeen viimein liikkeelle. Kesä oli lämmin ja ainakin minun osalta kiireinen, kaikenlaisten

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä)

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä) 1(6) Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä) Sukuseuran hallitus Hallituksen jäsenet ovat edellisestä sukukokouksesta 30.07.2005 alkaen:

Lisätiedot

Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu. Vuoden 2018 kirja Valinnan teki hallituksen jäsen Kirsi Mononen

Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu. Vuoden 2018 kirja Valinnan teki hallituksen jäsen Kirsi Mononen Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu Vuoden 2018 kirja Valinnan teki hallituksen jäsen Kirsi Mononen Karjalan Liiton pitäjä- ja kyläkirjakilpailu Kilpailun osallistujat: Kärkkäälä, Patjaala, Rikkola,

Lisätiedot

Minäkö evakko? Surun kasvot ovat samanlaiset

Minäkö evakko? Surun kasvot ovat samanlaiset Minäkö evakko? Surun kasvot ovat samanlaiset Kaikkialta, missä on ollut sota, löytyy surullisia kuvia, joissa ihmiset pakenevat. Surun kasvot ovat aina samanlaiset, kokosi kirjailija Imbi Paju. Hän puhui

Lisätiedot

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA Historiaa Kymmenen vuotta sitten Korpiojan Hurskaiset päättivät perustaa Juho ja Maria Hurskaisen jälkeläisten sukuseuran. Samaan aikaan oli jo keskusteltu

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa!

TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! TIEDOTE 2/2007 Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! Sukuseuramme kokous pidetään 12.8.2007 Savonlinnassa. Ennakkoilmoituksesta poiketen

Lisätiedot

Oripään Mäkimattilat. Sukuseuran valokuva-albumin esittely 2017

Oripään Mäkimattilat. Sukuseuran valokuva-albumin esittely 2017 Oripään Mäkimattilat Sukuseuran valokuva-albumin esittely 2017 Valokuvasivustoon löytyy linkki sukuseuran nettisivulta www.makimattilansuku.fi Valokuvasivut ovat yksityiset, joten niihin tarvitaan salasana,

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

SUVUN TILALLISET KULKKILA

SUVUN TILALLISET KULKKILA SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna

Lisätiedot

Kalevi Hyytiä Vuottaa 1600-luvulla 1 (6) Vuottaa

Kalevi Hyytiä Vuottaa 1600-luvulla 1 (6) Vuottaa Kalevi Hyytiä Vuottaa 1600-luvulla 1 (6) VUOTTAAN VÄESTÖ 1600-luvulla Kyläkohtainen tarkastelu: Kalevi Hyytiä Lähdeaineistojen alkuperäinen tulkinta: Sirkka Karskela, Kirsti Kondelin, Kalevi Hyytiä Vuosi

Lisätiedot

Matti Leinon sukuhaara

Matti Leinon sukuhaara Matti Leinon sukuhaara 1900-1950 Toimittaja: Harri Leino Lähteet: Sukuseuran julkaisut ja Kalevi Leinon Juuret Pälttärissä, 2005 09.06.2012 Sukukokous 2012 1 Matti ja Maria Leino Henrik Leino 1840-1904

Lisätiedot

Tikkurilan Rotaryklubin matka Karjalan kannakselle ja Konevitsan luostariin

Tikkurilan Rotaryklubin matka Karjalan kannakselle ja Konevitsan luostariin EN Tikkurilan Rotaryklubin matka Karjalan kannakselle ja Konevitsan luostariin 28.-30.5.2016 Kuvat: SHM Sari ja Hannu Myllymäki EN Eero Niemelä RO Ritva Ohmeroluoma TPR Tuula ja Pentti Rauhala JV Juhani

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Vesilaitoksentie Vaasa puh

Vesilaitoksentie Vaasa puh Matka Laatokan Karjalaan 21.06-25.06.2000 Rapon sukuseura ry. Lumivaara-seura ry. Kuvaaja: Seppo Rapo Synt. 19.06.1950 Vaasa Juuret Lumivaaran Kumolan kylässä 1 Vesilaitoksentie 381 65370 Vaasa puh. 06-3168

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna

Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna YSTÄVYYS JA YHTEISTYÖSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUS KAMENNOGORSKIN KAUPUNGIN, VIIPURIN PIIRIN, LENINGRADIN ALUEEN, ANTREAN JA VUOKSENRANNAN SÄÄTIÖN SEKÄ KIRVU SÄÄTIÖN KANSSA. VIIPURIN ALUEHALLINNON KABINETISSA,

Lisätiedot

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Vaasan Retkeilijät ry:n 30 hengen iloinen joukko Tuomo Perkiön johdolla teki ikimuistoisen matkan Montenegroon (Crna Gora) jota voidaan kutsua Välimeren helmeksi. Montenegro

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2014 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.

JÄSENTIEDOTE 2014 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y. JÄSENTIEDOTE 2014 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y. TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET. sivu RÖSKÖSSÄ PIDETTY VUOSIKOKOUS...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA... 2 SUKUSEUROJEN YHTEINEN

Lisätiedot

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Hilja-mummin matkassa

Hilja-mummin matkassa Hilja-mummin matkassa Tuntematon isoäitimme Helena Ahonen Dordela-Krämer sukuseuran kokous 11.8.2018 Mallusjoella Hedvig Dordela. 1768 Virenoja, Dordela,Mäkelä Mickel Holmberg. 1769. Virenoja, Pöllölä

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

POP UP kahvilapäivä

POP UP kahvilapäivä POP UP kahvilapäivä 20.5.2017 POP UP -kahvilapäivä Kansainvälisenä ravintolapäivänä 20.5 Järjestettiin toista kertaa Osa Suomi100 ohjelmaa Mukana 24 paikallisyhdistystä Mukana olleet yhdistykset: Laukaan

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ Lähde: Pähkinälinnan läänin henkikirjat Inkerinmaalla henkikirjoja (manthals längd) on 1600-luvulla

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla Rönkköjen sukuseura aloittelee 36 toimintavuottaan. Vuosittainen jäsenkirje ja sukutapaaminen ovat tavaksi muotoutuneita toimintatapoja, joita jatkamme myös tänä vuonna. Alustava ohjelmarunko Kivennapa

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! SAUNASEURA 27.12.2016 1/5 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - To 18.2. TAPAHTUMAT 2016 SAUNASEURA SAUNAMAFIA ry TÄYTTI 7 VUOTTA. Kuumat Onnittelut Maailman Aktiivisimmalle Saunaseuralle! - Ti 26.4. Klo 17:30-19:00

Lisätiedot

Taustatietoa. Heidän lapsiaan olivat:

Taustatietoa. Heidän lapsiaan olivat: Elämää Jaakkimassa seurataan Matti ja Regina Rapon perheen kautta. Heitä sanottiin Kurenniemen ukoksi ja mummoksi. He asuivat samalla seudulla kuin Pakkaset ja ja muuttivat asumaan Pakkasten suvun hallussa

Lisätiedot

Sieravuori Teksti Arno Wächter Kuvat Eero Oja Sieravuori Sieravuori Perjantaina, Lauantaiaamu Atte Kainulainen

Sieravuori Teksti Arno Wächter Kuvat Eero Oja Sieravuori Sieravuori Perjantaina, Lauantaiaamu Atte Kainulainen Sieravuori 25 27.05. 2018 Teksti Arno Wächter Kuvat Eero Oja Sieravuori valikoitui tämän vuoden kevätkokouksen pitopaikaksi. Sieravuori sijaitsee Honkilahdella Sieravuorentie 117 Pyhäjärven rannalla. Sieravuoressa

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1

Antti Laakkosen jälkeläisiä TAULU 1 Antti Laakkosen jälkeläisiä 14.6.2011 TAULU 1 I Antti Laakkonen, s. noin 1690, k. 26.4.1758 Liperi, Tutjunniemi. Tutjunniemen kylän N:o 4 eli Laakkolan isäntänä oli vuoteen 1758 saakka Antti Laakkonen.

Lisätiedot

Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa

Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa 30.5.2015. Riemuylioppilaat 2015 Keväällä 1965 silloisesta Haapaveden

Lisätiedot

SM Kuvagalleria /21

SM Kuvagalleria /21 www.saunamafia.fi 6.6.2011 1/21 Linja-autossa on tunnelmaa. Shakkia pelaa Lars! Rantagrillikin löytyi. Erik ja Larissa matkalla mukana. Välillä väsyttää.. Ensimmäinen majapaikkamme Fregat-leirintäalueella.

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo

Lisätiedot

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot:

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot: Jäsenlehti 1/2009 Sukuseura Kanko ry www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com Muut yhteystiedot: Puheenjohtaja: Sirpa Karppinen Venemestarintie 29 A, 00980 Helsinki puh.

Lisätiedot

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen

Lisätiedot

Matkaraportti: Italia

Matkaraportti: Italia Matkaraportti: Italia Noora Heikkonen Vietimme Italiassa neljä viikkoa ja viisi päivää. Tässä ajassa ehdimme tutustua sekä asuinkaupunkiimme Padovaan että muihinkin Pohjois- Italian tunnetuimpiin kaupunkeihin.

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene

Lisätiedot

Tule mukaan Purasten suvun sukutapahtumaan Mikkelin Kenkäveroon lauantaina , ja osallistu samalla sukukokoukseemme!

Tule mukaan Purasten suvun sukutapahtumaan Mikkelin Kenkäveroon lauantaina , ja osallistu samalla sukukokoukseemme! Purasten Sukuseura ry:n kutsu sukutapahtumaan 25.8.2018 Tule mukaan Purasten suvun sukutapahtumaan Mikkelin Kenkäveroon lauantaina 25.8.2018, ja osallistu samalla sukukokoukseemme! Purasten sukuseura ry

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa Pikkujoulussa oli teemana Haapavesi 150-vuotta Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa 11.11.2016 Pikkujoulua vietettiin 11.11.2016 Helsingissä Ostrobotnialla. Ostrobotnia on

Lisätiedot

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

Salon Rally 3-4.10.2015

Salon Rally 3-4.10.2015 Salon Rally 3-4.10.2015 Laitan tunnelmapaloja Salon Rallysta. Nettisivuille tulevat Hannelen ja Ritva-Liisan esityksistä koosteet. Lauantain esiintyjistä löytyvät kattavat tiedot netistä. Piirin 142 puheenjohtaja

Lisätiedot

Tarinasi ISOISÄ ISOISÄ. on erityinen KERRO MINULLE KERRO MINULLE. Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään.

Tarinasi ISOISÄ ISOISÄ. on erityinen KERRO MINULLE KERRO MINULLE. Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään. ISOISÄ ISOISÄ KERRO MINULLE KERRO MINULLE Anna kirja isoisällesi täytettäväksi ja saa se takaisin täynnä muistoja. Tarinasi on erityinen Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään. Antaja Saaja

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot