Omaisuusvakuutuksen ehdot Vakuutusnumero SP
|
|
- Jukka-Pekka Sipilä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 (42) 7.3 Erityisomavastuut Käyttölaite- ja vesikalustevuodot Vuodon rakennukselle aiheuttamissa vahingoissa on omavastuu 25 prosenttia korvattavan vahingon määrästä, kuitenkin vähintään valitun omavastuun suuruinen, jos vahinko on aiheutunut käyttölaitteen tai vesikalusteen vuodosta. Käyttölaitteella tarkoitetaan erillistä laitetta, kuten astianpesukonetta, pesukonetta, jääpalakoneella varustettua pakastinta, kahviautomaattia tai muuta vastaavaa laitetta, joka on kiinteästi ja hyväksytyillä liitännöillä liitetty vesijohto- ja/tai viemäriverkkoon ja liitetty vesijohtoon sulkuventtiilillä. Vesikalusteella tarkoitetaan hanaa, sulkuventtiiliä, suihkulaitetta, wc:n vesisäiliötä tms., joka on liitetty vesijohtoverkostoon kiinteästi ja hyväksytyillä liitännöillä. Ajoneuvossa, työkohteessa, tai aidatulla ja lukitulla piha-alueella säilytetty omaisuus Kun vakuutuksen kohteena olevaa omaisuutta anastetaan lukitusta ajoneuvosta, peräkärrystä, työkohteesta, tai vakuutuspaikan aidatulta ja lukitulta piha-alueelta, on omavastuu 25 prosenttia vahingon määrästä, kuitenkin vähintään euroa. Työkohteella tarkoitetaan rakenteilla olevaa rakennusta. Jos vakuutuskirjaan merkitty omavastuu on edellä mainittuja omavastuita suurempi, noudatetaan vakuutuskirjaan merkittyä omavastuuta. Raskaat työkoneet ja niiden varusteet Rikosturvaehdosta poiketen vakuutusturva korvaa vakuutuksen kohteena olevan raskaan työkoneen ja sen varusteiden tai koottujen rakennustelineiden anastuksen, vaikka kyseessä ei ole murto tai ryöstö. Jollei työkonetta tai sen varustetta ole kiinnitetty poissiirtämisen estämiseksi, on omavastuu 25 prosenttia vahingon määrästä, kuitenkin vähintään vakuutuskirjaan merkitty omavastuu. Raskaalla työkoneella ja sen varusteilla tarkoitetaan sellaista konetta tai laitetta, jonka pois kuljettamiseen tarvitaan autoa, nosturia tai muuta konevoimaa. Varusteella tarkoitetaan esim. kauhaa, poraa tai muuta työkoneeseen kiinnitettävissä olevaa työkalua. Pois kuljettamisen estämiseksi tulee työkoneet ja niiden varusteet kiinnittää siten, ettei niiden anastaminen kiinnitystä rikkomatta ole mahdollista. Kiinnittäminen tulee tehdä käyttäen vähintään 10 mm pintakarkaistua kettinkiä ja 3. luokan riippulukkoa. Kiinnittämiseen rinnastetaan hinattavan työkoneen aisan lukitseminen aisalukolla. 8 Suojeluohjeet 8.1 Tarkoitus ja velvoittavuus Tämä vakuutuksenottajaa velvoittava suojeluohje antaa ohjeita, joita noudattamalla voidaan ehkäistä vahinkojen syntymistä ja pienentää vahinkomääriä. Yleisten sopimusehtojen mukaan korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä, jos vakuutuksenottaja tai muu korvaukseen oikeutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt suojeluohjeiden noudattamisen. Tämä suojeluohje sisältää viittauksia erillisiin turvallisuusohjeisiin, jotka löytyvät Ifin internet-sivuilta. Muiden kuin kuluttajien ja kuluttajaan rinnastettavien vakuutuksenottajien osalta ne velvoittavat vakuutuksenottajaa samalla tavalla kuin tämä suojeluohje. Suojeluohjeita on noudattava myös kun vakuutetun omaisuuden vakuutuspaikka on ulkomailla. Ehdoissa mainittujen Suomessa noudatettavien standardien ja määräysten sijaan voidaan noudattaa vastaavan suojan antavia paikallisia standardeja ja määräyksiä. 8.2 Viranomaismääräykset Vakuutuskohteena olevan rakennuksen tulee täyttää rakennusluvan tai toimenpideluvan myöntämishetkellä voimassa olevat Suomen rakentamismääräyskokoelman määräykset, kuten E1 (rakennusten paloturvallisuus), C2 (kosteus) ja D1 (kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteet). Viranomaisten määräämät, säädöksissä vaaditut tai vakuutusyhtiön vaatimat vahinkojen estämiseen tai rajoittamiseen tarkoitetut laitteet ja rakenteet, kuten alkusammutuskalusto, savunpoistolaitteisto, palo-osastointi, paloilmoitin ja automaattinen sammutuslaitteisto on pidettävä toimintakunnossa sekä huollettava ja tarkastettava asianmukaisesti. Vakuutuksenottajan tulee huolehtia, että vakuutuskohdetta koskevat säädöksissä vaaditut suunnitelmat ja ohjelmat on laadittu ja niiden mukaisesti toimitaan. Säädösten vaatimia suunnitelmia ja ohjelmia ovat pelastussuunnitelma, sähkölaitteistojen huolto- ja kunnossapito-ohjelma, paloilmoittimen kunnossapito-ohjelma, automaattisen sammutuslaitteiston kunnossapito-ohjelma, räjähdyssuojausasiakirja sekä vaarallisten kemikaalien teollisen käsittelyn ja varastoinnin turvallisuusselvitys.
2 (42) 8.3 Palovahinkojen torjunta Tuhopolton torjunta Ulkona säilytettävät syttyvät materiaalit ja jäteastiat on sijoitettava siten, että niiden syttyminen tuhopolton tai muun syyn seurauksena ei aiheuta palon leviämisvaaraa rakennukseen. Tuhopolton mahdollisuus ja palon leviämisvaara on riittävästi estetty, kun syttyvien materiaalien ja jätteiden säilytyksessä noudatetaan jäljempänä esitettyjä turvaetäisyyksiä tai rakenteellisia toimenpiteitä, jotka vaikeuttavat palon sytyttämistä tai rajoittavat sen leviämistä. Turvaetäisyydet Turvaetäisyys on rakennuksen uloimpien rakenteiden ja jäteastioiden tai syttyvien materiaalien välinen vaakasuora vapaa välimatka. Turvaetäisyyksien on oltava seuraavat: Yksittäisen, tilavuudeltaan enintään 600 litran jäteastian turvaetäisyyden on oltava vähintään 4 metriä. Yksittäisen, tilavuudeltaan yli 600 litran jäteastian turvaetäisyyden on oltava vähintään 6 metriä. Ryhmässä olevien jäteastioiden turvaetäisyyden on niiden tilavuudesta riippumatta oltava vähintään 6 metriä. Metallisen, kannellisen jätekontin turvaetäisyyden on oltava vähintään 4 metriä. Jätekatoksen turvaetäisyyden on oltava vähintään 8 metriä. Muiden syttyvien materiaalien, kuten kuormalavojen yms. turvaetäisyys on oltava vähintään 8 metriä Rakenteelliset toimenpiteet Rakenteellinen palontorjunta on vaihtoehto turvaetäisyyksille. Vähintään yksi seuraavista toimenpiteistä on toteutettava: Syttyvät materiaalit ja jätteet säilytetään rakennukseen liittyvissä katoksissa siten, etteivät ulkopuoliset pääse niihin käsiksi. Suojarakenteiden on oltava sellaiset, että käsiksi pääsy ei ole mahdollista ilman työkaluilla tapahtuvaa rakenteiden rikkomista. Syttyvät materiaalit ja jätteet säilytetään umpinaisessa ja lukitussa säilytystilassa. Syttyvien materiaalien tai jätteiden säilytyspaikalla rakennuksen ulkoseinä ja räystäs tai ulkoseinä ja katos on rakennettu palamattomista rakennustarvikkeista ja ne estävät palon leviämisen rakennukseen tai vesikaton alapuolisiin tiloihin vähintään 30 minuutin ajan. Rakenteessa olevien ikkunoiden, ovien ja muiden aukkojen palonkestoajan on oltava myös vähintään 30 minuuttia. Syttyvät materiaalit ja jätteet säilytetään sprinklerilaitteistolla suojatussa katoksessa. Sprinklerilaitteiston on oltava suunniteltu ja asennettu sprinklerisääntöjen mukaisesti. Katoksen sprinklerilaitteisto on oltava mitoitettu sammuttamaan palo, jossa palaa katoksessa säilytettävä suurin mahdollinen määrä materiaaleja ja jätteitä Sähkölaitteet Sähkölaitteiden ympärillä tulee olla valmistajan antamien ohjeiden mukaiset turvavälit laitteiston riittävän jäähdytyksen varmistamiseksi ja ympäristön syttymisen estämiseksi. Mikäli valmistaja ei ole antanut turvavälejä, on noudatettava seuraavia mittoja: Kopiokoneiden, atk-laitteiden, pienten sähkölaitteiden ja -moottorien turvavälin on oltava vähintään 0,1 metriä. Isojen sähkölaitteiden ja -moottorien sekä valaisimien turvavälin on oltava vähintään 0,5 metriä. Ilmakiertoisten lämmittimien ja sähkökeskusten turvavälin on oltava vähintään 1,0 metriä. Sähkölaitteista, joita ei tarvita työajan jälkeen, tulee katkaista jännite, ellei laitteiston valmistaja ole antanut muuta ohjetta. Ajovoima-akun tai ajoneuvoakun latausta siirrettävällä latauslaitteella tuotanto- tai varastorakennuksessa on valvottava jatkuvasti henkilön toimesta. Henkilön toimesta tapahtuva jatkuva valvonta voidaan korvata savun havaitsevalla latausvirran katkaisevalla palovaroittimella, paloilmoittimeen kytketyllä savuilmaisimella tai kiinteistön sammutuslaitteistolla. Sähkölaitteiden käytössä tulee noudattaa valmistajan antamia ohjeita. Vialliset sähkölaitteet (esimerkiksi loistevalaisimet, joiden putket välkkyvät tai hehkuvat päistään) on välittömästi korjattava tai irtikytkettävä sähköverkosta. Sähkölaitteet ja kaapelihyllyt on pidettävä puhtaina syttyvästä materiaalista Tulityöt Tulitöitä ovat työt, joissa esiintyy kipinöintiä tai joissa käytetään liekkiä tai muuta lämpöä ja joista aiheutuu palonvaaraa. Tällaisia töitä ovat mm. kaasuja kaarihitsaus, polttoleikkaus, laikkaleikkaus ja metallien hionta sekä työt, joissa käytetään kaasupoltinta, muuta avotulta tai kuumailmapuhallinta. Tulitöiden tekemistä tulee välttää ja pyrkiä käyttämään vaihtoehtoisia työmenetelmiä. Jos kuitenkin tulityön tilapäinen tekeminen on välttämätöntä, alkusammutuskalustoksi on varattava kaksi 43A 183BC -teholuokan käsisammutinta. Syttyvät kohteet on suojattava ja syttyvä irtotavara on poistettava. Paikkaa on vartioitava työn aikana ja sen jälkeen vähintään tunnin ajan. Vakuutuksenottajalla on oltava kirjallinen tulityösuunnitelma tulityön turvallisesta tekemisestä. Jos tulityö teetetään ulkopuolisella urakoitsijalla, vakuutuksenottajan on varmistettava, että urakoitsijalla on kirjallinen tulityösuunnitelma ja että tulityössä noudatetaan suojeluohjeen määräyksiä. Tarkempia ohjeita tulityön tekemiseksi on saatavissa internet-sivuiltamme esitteestämme Tulitöiden turvallisuusohje Kemikaaliturvallisuus Palo- ja räjähdysvaarallisen kemikaalin turvallinen käsittely, säilytys ja hävitys on toteutettava käyttöturvallisuustiedotteessa ja kemikaalin päällysmerkinnöissä esitetyllä tavalla. Ohjeet palo- ja räjähdysvaarallisten kemikaalien turvallisesta käytöstä, varastoinnista ja hävittämisestä on annettava henkilökunnalle sekä valvottava, että ohjeita noudatetaan. Räjähdyssuojausasiakirja on laadittava, mikäli kemikaalit tai muut aineet voivat aiheuttaa räjähdysvaarallisia ilmaseoksia.
3 (42) Polttomoottorikäyttöisen työkoneen säilyttäminen Polttomoottorikäyttöisessä työkoneessa, joka säilytetään käytön väliaikoina tuotanto- tai varastorakennuksessa tai ulkona alle 8 metrin etäisyydellä rakennuksesta, on oltava päävirtakytkin avattuna. Päävirtakytkimen on katkaistava jännite työkoneen kaikista laitteista mahdollista sammutuslaitteistoa lukuun ottamatta. Mikäli säilytystä ei voida tehdä käytön väliaikoina päävirtakytkin avattuna, säilytyspaikan on täytettävä seuraavat vaatimukset: Tuotanto- tai varastorakennuksessa olevan säilytystilan on oltava palo-osastoitu muista tiloista EI 60 rakennusosin. Ulkoseinän ja räystään on oltava palo-osastoitu EI 30 rakentein, mikäli säilytyspaikka on alle 8 metrin etäisyydellä rakennuksesta. Ulkoseinän ja räystään palo-osastointi on toteutettava työkoneen sijaintipaikassa sekä lisäksi 4 metrin etäisyydelle sivusuunnassa sijaintipaikan kummastakin päästä Rakenteellinen palontorjunta Palo-osastoivat rakennusosat on pidettävä kunnossa siten, että ne estävät palon ja savukaasujen leviämisen osastosta toiseen ajan, joka on määritelty rakennusluvassa tai pelastusviranomaisen suorittamassa palotarkastuksessa. Palo-osastoivan oven tulee olla itsestään sulkeutuva ja salpautuva. Jos ovea pidetään auki normaalikäytössä, se on varustettava laittein, jotka sulkevat oven palon sattuessa. Palo-osastoivia rakenteita läpäisevät ilmakanavat, putki-, sähkökaapeli- ja vastaavat läpiviennit eivät saa heikentää rakennusosan osastoivuutta Automaattinen sammutuslaitteisto Jos vakuutusyhtiö edellyttää kirkolta automaattista sammutuslaitteistoa, kuten sprinklerilaitteistoa tai vastaavan suojan antavaa muuta sammutuslaitteistoa, se on suunniteltava, asennettava, hoidettava ja tarkastettava voimassa olevan standardin mukaisesti Järjestys ja puhtaanapito Järjestyksellä ja puhtaanapidolla on huolehdittava, että koneet, laitteet, raaka-aineet, tuotteet tai jätteet eivät aiheuta palon syttymisvaaraa tai palon leviämisvaaraa. Syttyvien materiaalien säilyttämisessä on noudatettava kohdassa Tuhopolton torjunta esitettyjä vaatimuksia palon leviämisen estämiseksi Nuohous Kiinteällä polttoaineella tai raskasöljyllä tai useammilla polttoaineilla toimiva tulisija hormeineen on nuohottava vähintään kerran vuodessa. Yksinomaan kevytöljykäyttöinen tulisija hormeineen on nuohottava vähintään kerran kahdessa vuodessa. Nuohoojalla on oltava nuohoojan ammattitutkinto. Nuohoojan havaitsemat viat ja puutteet, joista voi aiheutua tulipalon vaara, on korjattava välittömästi. Tulisijasta poistettu tuhka on säilytettävä palamattomassa ja kannellisessa astiassa Tulisijat ja lämmityslaitteet Lämpökeskuksen palo-ovi on pidettävä suljettuna. Öljylämmitysjärjestelmä tulee olla pelastusviranomaisen katsastama ja hyväksymä. Kiinteää polttoainetta polttavan kattilan syöttöluukun kansi on pidettävä suljettuna ja luukun tiiveys on tarkastettava kerran vuodessa. Palaminen kattilassa on säädettävä siten, että savupiipusta ei purkaudu kipinöitä tai osittain palanutta polttoainetta. Polttoainevaraston ja kattilahuoneen välinen seinä on oltava kauttaaltaan tiivis myös polttoaineen syöttöputken ja seinän välillä. Kiinteän polttoaineen automaattisissa syöttölaitteissa tulee olla vähintään kaksi turvajärjestelmää takapalon leviämisen estämiseksi. Toisen turvajärjestelmän on oltava sammutusjärjestelmä. Sammutusjärjestelmän on kyettävä toimimaan myös sähkökatkoksen aikana. Sammutusjärjestelmän toimivuus on testattava vähintään kaksi kertaa vuodessa. Lämmityslaitteiden sijoittamisessa on otettava huomioon valmistajan ilmoittamat laitekohtaiset suojaetäisyydet Itsesyttyminen Aineet ja materiaalit, jotka aiheuttavat itsesyttymisvaaraa, on säilytettävä ja hävitettävä valmistajan antamien ohjeiden mukaisesti. 8.4 Rikosvahinkojen torjunta Omaisuuden suojaaminen Rikosvahinkojen ehkäisemiseksi edellytetään, että vakuutetun omaisuuden sijaintipaikkaa rajaavien ovien, ikkunoiden ja rakenteiden tulee täyttää jäljempänä esitetyt vähimmäisvaatimukset. Näitä vaatimuksia on noudatettava, kun vakuutettu omaisuus ei ole henkilökunnan valvonnassa. Vakuutetun omaisuuden sijaintipaikalla tarkoitetaan vakuutuksenottajan hallinnassa olevia tiloja, joissa vakuutettu omaisuus sijaitsee. Rakennuksen tai sen osan lisäksi sijaintipaikalla tarkoitetaan myös piha-aluetta. Ovilla, ikkunoilla ja aukoilla tarkoitetaan sijaintipaikkaa rajaavissa rakenteissa olevia ovia, ikkunoita, kiinteitä ja avattavia lasiseiniä sekä muita aukkoja. Ellei vakuutuskirjalla ole kohteen tiedoissa muuta mainintaa, kohteen suojaukseksi riittävät vähimmäisvaatimukset. Jos vakuutuskirjalla on mainittu noudatettava murtosuojaustaso, kyseisen tason lisävaatimukset vakuutuskohteen suojaamiseksi on esitetty erillisessä kappaleessa.
4 (42) Rakenteet Sijaintipaikkaa rajaavien rakenteiden on oltava lujuudeltaan ja rakennustavaltaan sellaisia, että sinne tunkeutuminen ei ole mahdollista ilman työkaluilla tapahtuvaa rakenteiden rikkomista tai irrottamista. Ovet ja ikkunat sekä niiden lasiruudut on kiinnitettävä siten, että niitä ei voi ulkopuolelta irrottaa Ovet, ikkunat ja aukot Sijaintipaikkaa rajaavan oven on oltava sellainen, että kohteeseen tunkeutuminen ei ole mahdollista ilman työkaluilla tapahtuvaa oven rakenteiden rikkomista. Oven karmin on oltava tuettu seinärakenteeseen lukon ja saranan kohdalta. Oven saranapuolella on oltava vähintään kolme karmiin tai ovilevyyn kiinnitettyä murtosuojatappia, mikäli saranat voidaan purkaa oven ulkopuolelta. Kun ovi on lukittu, oven lukon puoleisen sivun ja karmin väli ei saa olla suurempi kuin 5 mm. Huultamattoman oven käyttölukko on oltava suojattu rakoraudalla. Sijaintipaikkaa rajaavassa rakenteessa olevan ikkunan lasiruutu on oltava kiinnitetty ja ikkuna suljettu siten, että lasiruutua tai ikkunaa ei voi ulkopuolelta rikkomatta irrottaa tai avata Lukitus Vakuutetun omaisuuden sijaintipaikkaa rajaavat ovet on lukittava. Oven lukitus muodostuu lukoista ja oven avaamisen estävistä varusteista jäljempänä esitetyllä tavalla. Lukon on oltava takalukossa ja oven avaaminen on oltava estetty, kun henkilökuntaa ei ole paikalla. Lukko on takalukossa, kun sen telki on lukitusasennossa liukumaton. Lukituksessa käytettävän käyttö-, varmuus- ja riippulukon on oltava Finanssialan Keskusliiton hyväksymä. Yksilehtinen ovi on lukittava ovityypin mukaisesti seuraavasti: Umpiovi on lukittava käyttölukolla. Profiiliovi on lukittava varmuuslukolla. Lasiruudullinen ovi on lukittava varmuuslukolla. Lasiovi on lukittava varmuuslukolla. Kaksilehtinen ovi eli pariovi on lukittava yhdellä seuraavista tavoista: Parioven käyntipuolen ovilehti on lukittava kiintopuolen ovilehteen kuten yksilehtinen ovi. Lisäksi kiintopuolen ovilehden avautuminen on estettävä oven sisäpuolelle asennetulla pikasalvalla, joka on lukittava vähintään 2. luokan riippulukolla tai muulla vastaavalla pikasalvan toiminnan estävällä tavalla. Parioven ovilehti on lukittava toiseen ovilehteen käyttölukolla. Lisäksi parioven avautuminen on estettävä teräspuomilla, joka on lukittu riippulukolla. Pariovi on lukittava sisäpuolelle asennetulla riippulukolla ja kahdella sisäpuolelle asennetulla salvalla. Salpojen on oltava kiintopuolen ovilehden alaja yläreunassa. Kippi- ja nosto-ovi on lukittava yhdellä seuraavista tavoista: Kippi- ja nosto-ovi on lukittava sisäpuolelle asennetulla riippulukolla ja sisäpuolelle asennetulla salvalla. Riippulukon ja salvan on oltava oven vastakkaisilla sivuilla. Kippi- ja nosto-ovi on lukittava kahdella ulkopuolisella riippulukolla. Riippulukkojen on oltava oven vastakkaisilla sivuilla. Kippi- ja nosto-ovi on lukittava kahdella hakatelkisellä varmuuslukolla. Varmuuslukkojen on oltava oven vastakkaisilla sivuilla. Taite- ja liukuovi on lukittava riippulukolla. Riippulukon sijasta voidaan käyttää hakatelkistä varmuuslukkoa. Siirtolasiseinä ja lasiliukuovi on lukittava varmuuslukolla. Varmuuslukon teljen on oltava hakamainen, joka lukitusasennossa tarttuu vastarautaan. Heiluriovi on lukittava yhdellä seuraavista tavoista: Heiluriovi on lukittava kuten pariovi. Heilurioven molemmat ovilehdet on lukittava varmuuslukolla ylä- ja alareunasta. Heilurioven toinen ovilehti on lukittava varmuuslukolla ylä- ja alareunasta ja toinen ovilehti on lukittava siihen kuten yksilehtinen ovi. Jos oven lukituksessa edellytetään käyttölukkoa, voidaan sen sijasta käyttää varmuuslukkoa tai riippulukkoa. Jos oven lukituksessa edellytetään varmuuslukkoa, voidaan sen sijasta käyttää riippulukkoa. Kun ovi varustetaan käyttölukolla ja varmuuslukolla, ne on asennettava siten, että telkien välinen etäisyys on 0,4 metriä. Lasiovessa telkien etäisyys voi olla suurempi kuin 0,4 metriä. Riippulukon on oltava vähintään 3. luokan riippulukko, jos ovi lukitaan sillä sisäpuolelta. Riippulukon on oltava 4. luokan riippulukko, jos ovi lukitaan sillä ulkopuolelta. Jos varmuuslukon sijasta käytetään riippulukkoa, sen on aina oltava 4. luokan riippulukko. Riippulukolla lukittaessa on käytettävä riippulukon luokan mukaisia hyväksyttyjä kiinnikkeitä.
5 (42) Avainturvallisuus Avaimissa tai vastaavissa ei saa olla tunnistetietoja, joiden perusteella ulkopuolinen voi yhdistää ne tiettyyn kiinteistöön tai tilaan. Yleisavaimet ja yrityksen hallussa olevat muiden kohteiden avaimet on säilytettävä avainsäilytysyksikössä vakuutuksenottajan tiloissa, joihin on pääsy vain henkilökunnalla. Avainsäilytysyksikön vaatimukset määräytyvät säilytettävien avaimien sopivuudesta eri oviin seuraavasti: kun säilytettävät avaimet sopivat 1-50 oveen, avainsäilytysyksikön on oltava metallinen avainten säilytykseen tarkoitettu lukittava kaappi, jonka seinämävahvuus on vähintään 2,5 mm kun säilytettävät avaimet sopivat oveen, avainsäilytysyksikön on oltava standardin SFS-EN 14450, SFS 5870 tai SS 3492 mukaan testattu ja hyväksytty kun säilytettävät avaimet sopivat yli 500 oveen, avainsäilytysyksikön on oltava standardin SFS-EN mukaan vähintään luokkaan E I testattu ja hyväksytty kassakaappi. Avainsäilytysyksikkö on kiinnitettävä rakenteisiin valmistajan ohjeiden mukaisesti. Rakennuksen ulkokuoressa olevassa avainsäilössä saa säilyttää vain avainta, jolla voidaan avata rakennuksen ulko-ovi ja teknisten tilojen ovet. Avainsäilössä ei saa säilyttää avainta, jolla pääsee muihin tiloihin. Avainsäilö on oltava kiinnitetty valmistajan ohjeiden mukaisesti Kameravalvonta Jos vakuutusyhtiö edellyttää kameravalvontaa, sen on oltava suunniteltu ja asennettu Finanssialan Keskusliitossa laaditun kameravalvonnan K- menetelmän mukaisesti. Kameravalvonnan on oltava tallentava ja vähintään K50 -menetelmän mukainen, jolloin tilassa liikkujat voidaan tunnistaa. Vakuutuksenottajan on nimettävä kameravalvontajärjestelmän hoitajaksi laitteiston käyttöön perehtynyt henkilö, joka huolehtii järjestelmän käyttöön liittyvistä asioista. Kameravalvontajärjestelmä on pidettävä jatkuvasti toimintakuntoisena ja järjestelmän hoito- ja kunnossapito-ohjeita on noudatettava. Kameravalvontajärjestelmä on huollettava valmistajan ilmoittamin määräajoin Sumusuojausjärjestelmä Sumusuojausjärjestelmä Jos vakuutusyhtiö edellyttää tilan suojauksessa sumusuojausjärjestelmää, sen on oltava suunniteltu ja asennettu standardin EN mukaisesti. Sumusuojausjärjestelmän asentavan liikkeen on oltava Finanssialan Keskusliiton hyväksymä ja sumusuojausjärjestelmän maahantuojan kouluttama. Sumusuojausjärjestelmä on liitettävä murtohälytysjärjestelmään, jonka on annettava hälytys sumusuojausjärjestelmän aktivoituessa Rahat, arvopaperit ja arvo-omaisuus Rahat ja arvopaperit, joiden arvo on enintään euroa, on säilytettävä standardin SFS EN mukaan testatussa ja hyväksytyssä, vähintään E Imurtosuojaluokan kassakaapissa tai vastaavan suojan antavassa kassakaapissa. Kassakaappi on kiinnitettävä lattiaan tai seinään valmistajan ohjeiden mukaisesti tai siten, että sen poiskuljettaminen rikoksen yhteydessä ei onnistu rakenteita rikkomatta. Esimerkiksi palo- ja dataturvakaappi eivät ole kassakaappeja. Kassakaapin avainta tai avauskoodia ei saa säilyttää yrityksen tiloissa, kun henkilökuntaa ei ole paikalla. Kassakoneet on tyhjennettävä ja niiden rahalokerot on jätettävä auki, kun liike on suljettu Omaisuus autossa, varastokontissa tai ulkona Ajoneuvo on oltava lukittuna, ikkunat suljettuina ja omaisuutta ei saa jättää näkyville, kun ajoneuvossa ei oleskella. Mittalaitteet, tietotekniikkalaitteet, äänen tai kuvan toistamiseen tai tallentamiseen tarkoitetut laitteet, joita ei ole asennettu autoon kiinteästi, on tällöin säilytettävä poissa näkyvistä lukitussa tavaratilassa. Työajan jälkeen omaisuus on poistettava ajoneuvosta tai peräkärrystä, ellei ajoneuvoa tai peräkärryä säilytetä lukitussa rakennuksessa tai jatkuvasti valvotulla paikalla. Peräkärryn kuomun on oltava Tekniset vaatimukset kohdan mukainen. Kuomuttomassa peräkärryssä omaisuus on kiinnitettävä vähintään 10 mm pintakarkaistulla kettingillä ja 3. luokan riippulukolla peräkärryyn. Peräkärryn siirtäminen on estettävä aisa- tai pyörälukolla tai peräkärry on kiinnitettävä vähintään 10 mm pintakarkaistulla kettingillä ja 3. luokan riippulukolla kiinteään rakenteeseen. Varastokontit Varastokonttien seinä- ja kattorakenteiden on oltava teräslevyä. Rakenteiden on oltava sellaiset, että konttiin tunkeutuminen ei ole mahdollista ilman työkaluilla tapahtuvaa rakenteiden rikkomista. Varastokonttien ovet on lukittava kahdella 4. luokan riippulukolla kiinnikkeineen tai 4. luokan riippulukolla lukitulla teräspuomilla, jossa riippulukon sanka on suojattu puomissa olevalla teräsrakenteella. Oven rakenteen murronkestävyyden on vastattava varastokontin seinärakenteen murronkestävyyttä. Ovien saranapuolella on oltava vähintään kolme karmiin tai ovilevyyn kiinnitettyä murtosuojatappia, mikäli saranat voidaan purkaa oven ulkopuolelta.
6 (42) Tekniset vaatimukset Käyttölukko on kiinteästi oveen asennettu lukko vastalevyineen, joka on Finanssialan Keskusliiton hyväksymä luokkaan 3. Varmuuslukko on kiinteästi oveen asennettu lukko vastalevyineen, joka on Finanssialan Keskusliiton hyväksymä luokkaan 5. Riippulukon ja riippulukkokiinnikkeiden on oltava Finanssialan Keskusliiton hyväksymiä luokkaan 2, 3, 4 tai 5. Telki on lukon liikkuva osa, joka lukitsee oven karmissa olevaan vastalevyyn. Vastalevy on kiinteästi asennettu lukon osa, joka on kiinnitetty ruuveilla karmiin. Riippulukkokiinnikkeet ovat teräksestä valmistettuja riippulukkojen kiinnitykseen tarkoitettuja osia, jotka on asennettu karmiin ja oveen hitsaamalla tai ruuvi- tai pulttikiinnityksin siten, ettei niitä saa ulkopuolelta rikkomatta irrotettua. Murtosuojatappi on teräksestä valmistettu tappi, jonka halkaisija on vähintään 6 mm ja ulkonema vähintään 10 mm. Murtosuojatappi on kiinteästi saranassa tai jälkiasennettuna se on kiinnitetty karmiin saranan läpi. Rakorauta on huultamattomaan oveen lukon kohdalle kiinnitetty teräksestä tai messingistä valmistettu vähintään 30 cm pituinen ja vähintään 3 mm vahvuinen T-profiili. Rullakalteri on kalteri, joka on Finanssialan Keskusliiton hyväksymä luokkiin 2-6. Ikkunan suojauslevy on vaneri- tai teräslevy. Vanerilevyn paksuuden on oltava 12 mm, jos levy on asennettu ikkunan sisäpuolelle ja paksuuden on oltava 18 mm, jos se on asennettu ikkunan ulkopuolelle. Teräslevyn paksuuden on oltava 1,5 mm, jos levy on asennettu ikkunan sisäpuolelle ja paksuuden on oltava 2,5 mm, jos levy on asennettu ikkunan ulkopuolelle. Suojauslevy on kiinnitettävä siten, ettei sitä voi ulkopuolelta rikkomatta irrottaa tai avata. Teräsristikko on hitsaamalla valmistettu ristikko, jossa teräksen poikkipinta-ala on vähintään 110 mm2 (esim. pyöröteräs, jonka halkaisija on 12 mm) ja terästen väli on enintään 120 mm ja jänneväli on enintään 350 mm. Haitariristikko on kokoontaitettava teräsristikko. Muototeräsristikko on hitsaamalla valmistettu teräsristikko, jossa teräksen poikkipinta-ala on vähintään 75 mm2 (esim. pyöröteräs, jonka halkaisija on 10 mm) ja aukkokoko on enintään 400 cm2. Teräsverkko on teräskehikkoon hitsaamalla kiinnitetty verkko, jonka langan poikkipinta-ala on vähintään 10 mm2 ja aukkokoko on enintään 22 cm2. Iskunkestävä lasi on lasi, joka on testattu standardin SFS-EN 356 mukaan luokkiin P1A - P5A. Murronsuojalasi on lasi, joka on testattu standardin SFS-EN 356 mukaan luokkiin P6B - P8B. Iskunkestävä vitriini on käyttölukolla varustettu vitriini, jonka ulkopinnan lasit ovat vähintään luokan P4A iskunkestävää lasia. Iskunkestävän vitriinin ulko-osien rakenteet estävät kannettavilla murtovälineillä tapahtuvan murtautumisyrityksen. Lukko, saranat ja runkorakenteet eivät saa heikentää iskunkestävän lasin antamaa rakenteellista suojaa. Panssarivitriini on aikaviivelukolla varustettu vitriini, jonka ulkopinnan lasit ovat vähintään luokan P6B murronsuojalasia. Panssarivitriini on varustettu kahden minuutin aikaviivelukituksella ja sen ulko-osien rakenteet estävät kannettavilla murtovälineillä tapahtuvan murtautumisyrityksen. Lukko, saranat ja runkorakenteet eivät saa heikentää murronsuojalasin antamaa rakenteellista suojaa. Panssarivitriini kiinnitetään lattiaan tai seinään valmistajan ohjeiden mukaisesti siten, että sen poiskuljettaminen rikoksen yhteydessä ei onnistu rakenteita rikkomatta. Salpa on oven, ikkunan ja luukun sulkemiseen tarkoitettu laite, jolla estetään ulkopuolelta tapahtuva avaaminen. Salpa on valmistettu teräksestä ja sen halkaisija on vähintään 10 mm sekä ulkonema vähintään 14 mm. Teräspuomi on teräsprofiilista tai lattateräksestä valmistettu riippulukkokiinnikkeillä varustettu oven, parioven tai suojalevyn lukituslaite. Puomi on kiinnitettävä tai lukittava molemmista päistään seinään tai karmiin siten, ettei sitä voida irrottaa. Lisäksi se on tuettava keskeltä kumpaankin oveen. Puomi on valmistettava vähintään 50 x 30 mm teräsputkiprofiilista, jonka seinämän paksuus on vähintään 3 mm tai vähintään 12 x 50 mm lattateräksestä. Peräkärryn kuomun seinämän on oltava vähintään 3 mm:n paksuista ABS -muovia tai lasikuitulevyä tai vähintään 9 mm:n paksuista vanerilevyä. Kuomu on kiinnitettävä peräkärryn kiinteisiin sivulaitoihin neljällä kiinnikkeellä, jotka ovat lähellä kuomun kulmakohtia. Kiinnikkeet on lukittava 2. luokan riippulukoilla. Aita on oltava verkkoaita tai muu vastaavan suojan antava aita. Verkkoaidan korkeuden on oltava vähintään 2,0 metriä. Verkkoaidan alareunan korkeus maasta saa olla enintään 0,10 metriä. Verkkoaidan silmäkoko saa olla enintään 50 mm. Verkkoaita on oltava valmistettu teräs- tai kevytmetallilangasta, jonka halkaisija on vähintään 2,5 mm. Aidassa oleva portti ei saa heikentää aidan antamaa suojausta. Portti on lukittava varmuuslukolla tai 4. luokan riippulukolla. 8.5 Vuotovahinkojen torjunta Putkistot Putkistot on suojattava jäätymiseltä. Sadevesijärjestelmät Vuotovahinkojen torjumiseksi katot sekä sadevesijärjestelmät ja -viemärit on tarkastettava vähintään vuosittain ja tarvittaessa huollettava. Sade- ja sulamisvesien sekä pohjavesien kulkeutuminen rakennukseen on estettävä vesieristyksin ja vesien poistojärjestelmillä.
7 (42) Vettä käyttävät laitteet Vettä käyttävän laitteen liitokset vesi- ja viemäriverkkoon tulee olla valmistajan tai myyjän sekä viranomaisten määräysten ja ohjeiden mukaisia. Liitosten on oltava kiinteitä ja tarkoitukseen soveltuvia. Laitteen vesijohtoliitoksen on oltava varustettu sulkuventtiilillä, jonka on oltava suljettu, kun laitetta ei käytetä. Vesijohtoverkostoon liitetyn laitteen alle on asennettava vesitiivis suojarakenne, jos laitteen vesivuoto voi aiheuttaa omaisuuden vahingoittumista (esim. astianpesukoneen turvakaukalo). Suojarakenne on asennettava siten, että vesivuoto havaitaan ennen kuin se aiheuttaa vahinkoa rakenteille tai muulle omaisuudelle. Omaisuuden säilyttäminen Kosteudesta vahingoittuva myytävänä tai varastoituna oleva omaisuus on sijoitettava vähintään 10 cm korkeudelle lattian pinnasta. 8.6 Luonnonilmiövahinkojen torjunta Sadevesijärjestelmät Sadeveden aiheuttamien vahinkojen torjumiseksi katot sekä niiden sadevesijärjestelmät on tarkastettava vähintään vuosittain ja tarvittaessa huollettava. Rankkasateen tai lumen ja jään sulamisen aiheuttaman pintaveden kulkeutuminen rakennukseen tulee estää riittävin pihakallistuksin. Viemärit tulee padotuskorkeuden alapuolella varustaa riittävillä varolaitteilla tulvimisen estämiseksi. Niiden toimivuus on tarkastettava vuosittain ja tarvittaessa huollettava. Lumikuorma Katolle kertynyt lumi ja jää on poistettava, jos niiden paino vaarantaa kattorakenteiden kantokykyä tai aiheuttaa muuta vaaraa. 8.7 Lisävaatimukset käyttämättä olevien tilojen vahingontorjunnalle Tässä omaisuussuojeluohjeessa edellytetyt vahingontorjuntatoimenpiteet tulee olla jatkuvasti toteutetut, vaikka rakennus tai sen osa on käyttämättä tai normaalia vähäisemmällä käytöllä. Tilan, joka on yli viikon pituisen ajan käyttämättömänä, käyttövesiputkiston sulkuventtiili on suljettava. Käyttövesi- ja lämmitysputkistojen jäätyminen on estettävä pitämällä tilan lämpötila riittävän korkeana. Tilaa uudelleen käyttöönotettaessa on varmistettava, että käyttövesi- ja lämmitysputkistoissa ei ole vuotoja. Sähkölaitteiden sähkönsyöttö on katkaistava sähkökeskuksesta lukuun ottamatta tilan ylläpidossa tarvittavaa sähkönsyöttöä. Käyttämättä tai normaalia vähäisemmällä käytöllä olevat tilat on tarkistettava vähintään kerran viikossa nimetyn henkilön toimesta. Havaitut viat ja rikkoutumiset on korjattava sekä ilkivallan jäljet on poistettava. Paloilmoitin, sammutuslaitteisto, rikosilmoitusjärjestelmä ja muu vastaava turvallisuus- ja valvontajärjestelmä on oltava toiminnassa. Järjestelmien koetukset ja huollot on tehtävä niitä koskevien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Lisäksi edellytetään, että Tilojen sähkönsyötön on oltava katkaistuna sähkökeskuksessa lukuun ottamatta kiinteistön ylläpidossa tarvittavaa sähkönsyöttöä ja ulkovalaistusta. Kaasuputkistojen on oltava paineettomia ja kaikkien sulkuventtiilien on oltava suljettuina. Syttyvien nesteiden putkistot on oltava tyhjennettyinä ja kaikkien sulkuventtiilien on oltava suljettuina. 8.8 Rikkoutumisvahinkojen torjunta Varmuuskopiointi Tietojärjestelmien muuttuneista tiedoista on otettava varmuuskopiot päivittäin. Varmuuskopiot on säilytettävä lukitussa dataturvakaapissa, joka antaa datamateriaalille vähintään 60 minuutin suojan palovahinkoja vastaan. Täysvarmistus (käyttöjärjestelmän ja -ympäristön, ohjelmistojen ja tietojen varmuuskopiointi) on tehtävä vähintään kerran viikossa. Ohjelmistot on varmuuskopioitava myös muutosten yhteydessä. Täysvarmistukset ja ohjelmistojen varmuuskopiot on säilytettävä lukitussa dataturvakaapissa tai vastaavassa lukitussa kaapissa, joka on eri palo-osastossa kuin tietojärjestelmän laitteet. Dataturvakaapin tai vastaavan kaapin on annettava vähintään 60 minuutin suoja palovahinkoja vastaan. Jokaiselle viikonpäivälle ja kuukauden jokaiselle viikolle on varattava oma tiedon säilytykseen tarkoitettu nauha tai vastaava tietoväline varmuuskopiointia varten. Varmuuskopioinnin onnistuminen ja tietojen palauttaminen varmuuskopioilta on testattava säännöllisesti. Jos tietojärjestelmien käyttöpalvelu on ulkoistettu, on varmistettava, että palvelun tuottaja noudattaa vähintään edellä mainittuja vaatimuksia. Tietojen varmistamisesta on sovittava osana palvelusopimusta. 8.9 Hätätilannevalmius Pelastustoimintaan on ryhdyttävä välittömästi, kun vahingon vaara on ilmeinen. Henkilöstölle on annettava ohjeet ja koulutus vaaratilanteiden välttämiseksi ja oikeaa toimintaa varten vahingon sattuessa. Jokaisen henkilökuntaan kuuluvan on osattava tehdä hätäilmoitus. Rakennuksessa on oltava lainsäädännön mukainen tai pelastusviranomaisen määräämä alkusammutuskalusto, kuitenkin vähintään seuraavasti: Kokoontumis- ja liiketilassa sekä työpaikkatilassa (esimerkiksi toimistotilat), jonka pinta-ala on 50 m² tai vähemmän, on oltava sammutuspeite. Kokoontumis- ja liiketilassa sekä työpaikkatilassa, jonka pinta ala on yli 50 m², on oltava käsisammutin tai pikapaloposti. Tuotantotilassa on aina oltava käsisammutin tai pikapaloposti. Käsisammuttimen teholuokan on oltava vähintään 27 A 144 B ja sen on sovelluttava myös sähköpalojen sammuttamiseen. Käsisammuttimen on oltava sisäasianministeriön asetuksen käsisammuttimista mukainen.
8 (42) 9 Velvollisuudet vahingon tapahduttua Vakuutussopimukseen perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutusyhtiölle vuoden kuluessa vahinkotapahtumasta tai siitä, kun korvauksen hakija on saanut tiedon saamisoikeudestaan ja joka tapauksessa viimeistään kymmenen vuoden kuluessa vahinkotapahtuman sattumisesta. Jos vaatimusta ei esitetä tämän ajan kuluessa, ei vakuutusyhtiö korvaa vahinkoa. Jos omaisuutta saadaan takaisin korvauksen maksamisen jälkeen, vakuutuksenottajan tulee viipymättä ilmoittaa siitä vakuutusyhtiölle tai palauttaa korvaus sen osalta. Omaisuusvahingon kartoitus Vahinkokartoitus voidaan hoitaa kahdella eri tavalla, kun kyseessä on korvattava omaisuusvahinko. Vakuutuksenottaja voi valita kartoittajaksi Ifin sopimuskumppanin, jolloin kumppani tilataan In4mo -sovelluksen kautta Ifin toimesta. Tilauksen yhteydessä lähetämme sähköpostitse linkin, jonka kautta on mahdollista seurata kartoituksen etenemistä; kartoituksessa otettuja kuvia, kommentteja sekä mahdollisten jatkotöiden vaiheita, aikatauluja ja vastuuhenkilöitä. Kartoituslaskua ei veloiteta vahinkomenona. Jos vakuutuksenottaja valitsee kartoittajaksi muun kuin Ifin sopimuskumppanin, korvataan kartoituslasku vahinkomenona. Mikäli vahinko ei ole korvattava jo vahinkoilmoituksesta ilmenevien tietojen perusteella, ei myöskään kartoitusta korvata.
RAKENTEELLINEN MURTOSUOJAUSOHJE I
RAKENTEELLINEN MURTOSUOJAUSOHJE I TURVALLISUUSOHJE 2017 1 Rakenteellinen murtosuojausohje I Sisällysluettelo 1 MURTOSUOJAUSOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET... 2 2 RIKOKSENTORJUNTA JA YMPÄRISTÖ... 2 3 RAKENTEELLISEN
Rakenteellinen murtosuojeluohje 2 S852
Suojeluohje Voimassa 1.1.018 alkaen. Rakenteellinen murtosuojeluohje S85 90085f 01.18 1 Murtosuojeluohjeiden yleiset käsitteet Murto Tunkeutuminen rakenteellisesti suojattuun ja lukittuun omaisuuden säilytystilaan
RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 1
Suojeluohje S850 2005 RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 MURTOSUOJELUOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET... 2 2 RIKOKSENTORJUNTA JA YMPÄRISTÖ... 2 3 RAKENTEELLISEN SUOJAUKSEN VAATIMUKSET... 3
RAKENTEELLINEN MURTOSUOJAUSOHJE II
RAKENTEELLINEN MURTOSUOJAUSOHJE II TURVALLISUUSOHJE 2017 1 Rakenteellinen murtosuojausohje II Sisällysluettelo 1 MURTOSUOJAUSOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET... 2 2 RIKOKSENTORJUNTA JA YMPÄRISTÖ... 2 3 RAKENTEELLISEN
Rakenteellinen murtosuojeluohje 1 S
Rakenteellinen murtosuojeluohje 1 S850 01 19 493 1 04.16 1. MURTOSUOJELUOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET Murto Tunkeutuminen rakenteellisesti suojattuun ja lukittuun omaisuuden säilytystilaan sen rakenteita
RAKENTEELLINEN MURTOSUOJAUS III
RAKENTEELLINEN MURTOSUOJAUS III TURVALLISUUSOHJE 2017 1 Rakenteellinen murtosuojaus III Sisällysluettelo 1 MURTOSUOJAUSOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET... 2 2 RIKOKSENTORJUNTA JA YMPÄRISTÖ... 2 3 RAKENTEELLISEN
Rakenteellinen murtosuojeluohje 1 S850
Suojeluohje Voimassa 1.1.018 alkaen. Rakenteellinen murtosuojeluohje 1 S850 90084f 01.18 1 Murtosuojeluohjeiden yleiset käsitteet Murto Tunkeutuminen rakenteellisesti suojattuun ja lukittuun omaisuuden
Rakenteellinen murtosuojeluohje I 2011
Rakenteellinen murtosuojeluohje I 2011 1 2 MURTOSUOJELUOHJE I SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 MURTOSUOJELUOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET... 3 2 RIKOKSENTORJUNTA JA YMPÄRISTÖ... 3 3 RAKENTEELLISEN SUOJAUKSEN VAATIMUKSET...
Rakenteellinen murtosuojeluohje 3 S
Rakenteellinen murtosuojeluohje 3 S853 2012 129 497 1 04.16 1 1 MURTOSUOJELUOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET Murto Tunkeutuminen rakenteellisesti suojattuun ja lukittuun omaisuuden säilytystilaan sen rakenteita
OMAISUUSSUOJELUOHJE 404: OMAISUUS
Om04 1 OMAISUUSSUOJELUOHJE 404: OMAISUUS 1.1.2009 SISÄLLYSLUETTELO 0. Tarkoitus ja velvoittavuus 1. Viranomaismääräykset 2. Palontorjunta 3. Rikosten torjunta 4. Tietotekniikkavahinkojen torjunta 5. Vuotovahinkojen
Rakenteellinen murtosuojeluohje 3 S853
Suojeluohje Voimassa 1.1.018 alkaen. Rakenteellinen murtosuojeluohje 3 S853 90086f 01.18 1 Murtosuojeluohjeiden yleiset käsitteet Murto Tunkeutuminen rakenteellisesti suojattuun ja lukittuun omaisuuden
RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 1
Suojeluohje S850 2012 RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 MURTOSUOJELUOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET... 2 2 RIKOKSEN TORJUNTA JA YMPÄRISTÖ... 2 3 RAKENTEELLISEN SUOJAUKSEN VAATIMUKSET... 3
Rakenteellinen murtosuojeluohje 1 2005
murtosuojeluohje 1 2005 murtosuojeluohje 1 2005 Sisältö 1 Murtosuojeluohjeiden yleiset käsitteet... 1 2 Rikoksentorjunta ja ympäristö... 1 3 Rakenteellisen suojauksen vaatimukset... 2 3.1 Säilytyspaikan
Rakenteellinen murtosuojeluohje 2 S
Rakenteellinen murtosuojeluohje S85 01 19 495 1 04.16 1 MURTOSUOJELUOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET Murto Tunkeutuminen rakenteellisesti suojattuun ja lukittuun omaisuuden säilytystilaan sen rakenteita tai
Rakenteellinen murtosuojeluohje III 2011
Rakenteellinen murtosuojeluohje III 2011 1 2 MURTOSUOJELUOHJE III SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 MURTOSUOJELUOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET... 3 2 RIKOKSENTORJUNTA JA YMPÄRISTÖ... 3 3 RAKENTEELLISEN SUOJAUKSEN VAATIMUKSET...
Kioskit S Tarkoitus. 2 Velvoittavuus. 3 Käsitteet. 4 Rakenteet. 5 Avainturvallisuus. 6 Tekniset määritelmät
Suojeluohje Voimassa 1.1.018 alkaen. Kioskit S855 9008f 01.18 1 Tarkoitus Vakuutuskohteen suojaamiseksi murtovahinkojen varalta on voimassa tämä suojeluohje. Suojeluohjetta on soveltuvasti noudatettava
KIOSKIT. Suojeluohje S855 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKOITUS... 2 2 VELVOITTAVUUS... 2 3 KÄSITTEET... 2
Suojeluohje S855 2012 KIOSKIT SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKOITUS... 2 2 VELVOITTAVUUS... 2 3 KÄSITTEET... 2 4 RAKENTEET... 2 5 AVAINTURVALLISUUS... 2 6 TEKNISET MÄÄRITELMÄT... 2 1. TARKOITUS Vakuutuskohteen
RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 2
SUOJELUOHJE S852 2005 RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 MURTOSUOJELUOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET... 2 2 RIKOKSENTORJUNTA JA YMPÄRISTÖ... 2 3 RAKENTEELLISEN SUOJAUKSEN VAATIMUKSET... 3
OMAISUUSSUOJELUOHJE 404: OMAISUUS
Om04 1 OMAISUUSSUOJELUOHJE 404: OMAISUUS 1.1.2013 SISÄLLYSLUETTELO 0. Tarkoitus ja velvoittavuus 1. Viranomaismääräykset 2. Palontorjunta 3. Rikosten torjunta 4. Tietotekniikkavahinkojen torjunta 5. Vuotovahinkojen
Murtosuojaus. Sisältö. Tekninen ohje G45. 1 Ohjeen tarkoitus ja murtosuojaustasot Murtosuojeluohjeiden yleiset käsitteet...
Tekninen ohje G45 Voimassa 1.1.2015 alkaen Murtosuojaus Sisältö 1 Ohjeen tarkoitus ja murtosuojaustasot... 2 2 Murtosuojeluohjeiden yleiset käsitteet... 2 3 Yleiskuvat... 3 4 Rikoksentorjunta ja ympäristö...
RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 3
Suojeluohje S853 2012 RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 3 SISÄLLYSLUETTELO 1 MURTOSUOJELUOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET... 2 2 RIKOKSEN TORJUNTA JA YMPÄRISTÖ... 2 3 RAKENTEELLISEN SUOJAUKSEN VAATIMUKSET... 3
RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 2
Suojeluohje S852 2012 RAKENTEELLINEN MURTOSUOJELUOHJE 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 MURTOSUOJELUOHJEIDEN YLEISET KÄSITTEET... 2 2 RIKOKSEN TORJUNTA JA YMPÄRISTÖ... 2 3 RAKENTEELLISEN SUOJAUKSEN VAATIMUKSET... 3
Rakenteellinen murtosuojeluohje 2 2005
murtosuojeluohje 2 2005 murtosuojeluohje 2 2005 Sisältö 1 Murtosuojeluohjeiden yleiset käsitteet... 1 2 Rikoksentorjunta ja ympäristö... 1 3 Rakenteellisen suojauksen vaatimukset... 2 3.1 Säilytyspaikan
OMAISUUSSUOJELUOHJE 402: OMAISUUS
Om02 1 OMAISUUSSUOJELUOHJE 402: OMAISUUS 1.1.2013 SISÄLLYSLUETTELO 0. Tarkoitus ja velvoittavuus 1. Viranomaismääräykset 2. Palontorjunta 3. Rikosten torjunta 4. Tietotekniikkavahinkojen torjunta 5. Vuotovahinkojen
OMAISUUSSUOJELUOHJE 401: OMAISUUS
Om01 1 OMAISUUSSUOJELUOHJE 401: OMAISUUS 1.1. 2013 SISÄLLYSLUETTELO 0. Tarkoitus ja velvoittavuus 1. Viranomaismääräykset 2. Palontorjunta 3. Rikosten torjunta 4. Tietotekniikkavahinkojen torjunta 5. Vuotovahinkojen
Kioskit suojeluohje S
Kioskit suojeluohje S855 2012 129 499 1 04.16 1 TARKOITUS Vakuutuskohteen suojaamiseksi murtovahinkojen varalta on voimassa tämä suojeluohje. Suojeluohjetta on soveltuvasti noudatettava vakuutushuoneiston
OMAISUUSSUOJELUOHJE 439: SEURAKUNNAT
Om39 1 OMAISUUSSUOJELUOHJE 439: SEURAKUNNAT 1.1.2013 SISÄLLYSLUETTELO 0. Tarkoitus ja velvoittavuus 1. Viranomaismääräykset 2. Palontorjunta 3. Rikosten torjunta 4. Tietotekniikkavahinkojen torjunta 5.
Ulkona säilytettävät syttyvät materiaalit ja jäteastiat on sijoitettava siten, että niiden syttyminen ei aiheuta palon leviämisvaaraa rakennukseen.
Omaisuussuojeluohje 401: Omaisuus OMAISUUSSUOJELUOHJE 401: OMAISUUS 1.1.2009 SISÄLLYSLUETTELO 0. Tarkoitus ja velvoittavuus 1. Viranomaismääräykset 2. Palontorjunta 3. Rikosten torjunta 4. Tietotekniikkavahinkojen
MURTOSUOJELUOHJE 1 SUOJELUOHJE S850 2004 SISÄLLYSLUETTELO
SUOJELUOHJE S850 2004 MURTOSUOJELUOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. YLEISET KÄSITTEET 3. RAKENTEET 3.1 OVET 3.2 LUKOT 3.3 IKKUNAT JA AUKOT 4. AVAINTURVALLISUUS 4.1 AVAINKONTROLLI 4.2 AVAINTEN SÄILYTYS
RAKENNUSTYÖMAIDEN RIKOSTORJUNTA
RAKENNUSTYÖMAIDEN RIKOSTORJUNTA TURVALLISUUSOHJE 2017 1 Rakennustyömaiden rikostorjunta Sisällysluettelo 1 TARKOITUS... 2 2 SUOJAUKSEN SUUNNITTELU... 2 3 RAKENTEELLINEN SUOJAUS... 2 3.1 Rakennuskohde...
OMAISUUSSUOJELUOHJE 405: RAKENNUS- JA KORJAUSTYÖT
Om05 1 OMAISUUSSUOJELUOHJE 405: RAKENNUS- JA KORJAUSTYÖT 1.1.2009 SISÄLLYSLUETTELO 0. Tarkoitus ja velvoittavuus 1. Viranomaismääräykset 2. Palontorjunta 3. Rikosten torjunta 4. Vuotovahinkojen torjunta
MURTOSUOJELUOHJE 2.2
SUOJELUOHJE S852 2004 MURTOSUOJELUOHJE 2.2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. YLEISET KÄSITTEET 3. RAKENTEET 3.1 OVET 3.2 LUKOT 3.3 IKKUNAT JA AUKOT 4. AVAINTURVALLISUUS 4.1 AVAINKONTROLLI 4.2 AVAINTEN SÄILYTYS
MURTOSUOJELUOHJE 3 SUOJELUOHJE S853 2004 SISÄLLYSLUETTELO
SUOJELUOHJE S853 2004 MURTOSUOJELUOHJE 3 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. YLEISET KÄSITTEET 3. RAKENTEET 3.1 OVET 3.2 LUKOT 3.3 IKKUNAT JA AUKOT 4. AVAINTURVALLISUUS 4.1 AVAINKONTROLLI 4.2 AVAINTEN SÄLLYTYS
OMAISUUSSUOJELUOHJE 401: OMAISUUS 1.1. 2011
Om01 1 OMAISUUSSUOJELUOHJE 401: OMAISUUS 1.1. 2011 SISÄLLYSLUETTELO 0. Tarkoitus ja velvoittavuus 1. Viranomaismääräykset 2. Palontorjunta 3. Rikosten torjunta 4. Tietotekniikkavahinkojen torjunta 5. Vuotovahinkojen
OMAISUUSSUOJELUOHJE 442: ASUINKIINTEISTÖ 1.1.2013
Oki 1 OMAISUUSSUOJELUOHJE 442: ASUINKIINTEISTÖ 1.1.2013 SISÄLLYSLUETTELO 0. Tarkoitus ja velvoittavuus 1. Viranomaismääräykset 2. Palovahinkojen torjunta 3. Rikosvahinkojen ja ilkivallan torjunta 4. Vuotovahinkojen
Harri Koskenranta
T-110.460 FYYSINEN TURVALLISUUS - Kuorisuojaus Harri Koskenranta 3.2. 2005 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT 3.2. 2005 T-110.460 Koskenranta 2 RAKENTEELLINEN SUOJAUS Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää vahingontorjuntaa,
Omaisuussuojeluohje 442: Asuinkiinteistö
Omaisuussuojeluohje 442: Asuinkiinteistö Voimassa 1.1.2013 alkaen Sisällysluettelo 0. Tarkoitus ja velvoittavuus... 1 1. Viranomaismääräykset........................... 1 2. Palovahinkojen... 1 3. Rikosvahinkojen
OMAISUUSSUOJELUOHJE 421: MEKAANINEN PUUNJALOSTUSTE- OLLISUUS
Omk 1 OMAISUUSSUOJELUOHJE 421: MEKAANINEN PUUNJALOSTUSTE- OLLISUUS 1.1.2013 SISÄLLYSLUETTELO 0. Tarkoitus ja velvoittavuus 1. Viranomaismääräykset 2. Palontorjunta 3. Rikosten torjunta 4. Tietotekniikkavahinkojen
RAKENTEELLINEN SUOJAUS. Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää vahingontorjuntaa, joka toteutetaan valitsemalla tarkoituksenmukaiset rakenteet
SUOJAUKSET T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - Kuorisuojaus Harri Koskenranta 19.3.2007 UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 RAKENTEELLINEN SUOJAUS Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää
T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - Kuorisuojaus. Harri Koskenranta 19.3.2007
T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - Kuorisuojaus Harri Koskenranta 19.3.2007 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 RAKENTEELLINEN SUOJAUS Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää
RAKENTEELLINEN SUOJAUS. Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää vahingontorjuntaa, joka toteutetaan valitsemalla tarkoituksenmukaiset rakenteet
SUOJAUKSET T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - Kuorisuojaus Harri Koskenranta 14.3.2006 UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 RAKENTEELLINEN SUOJAUS Rakenteellinen suojaus on ehkäisevää
OMAISUUSSUOJELUOHJE 424: TUULIVOIMALA
Om24 1 OMAISUUSSUOJELUOHJE 424: TUULIVOIMALA 1.1.2014 SISÄLLYSLUETTELO 0. Tarkoitus ja velvoittavuus 1. Yleistä 2. Rikkoutumisvahingon torjunta 3. Palovahingon torjunta 4. Ilkivallan torjunta 0 TARKOITUS
OMAISUUSSUOJELUOHJE 408: RAHOJEN JA ARVOPAPEREIDEN SÄILYTYS JA KULJETUS 1.1.2011
Oar 1 OMAISUUSSUOJELUOHJE 408: RAHOJEN JA ARVOPAPEREIDEN SÄILYTYS JA KULJETUS 1.1.2011 SISÄLLYSLUETTELO 0. Tarkoitus ja velvoittavuus 1. Omaisuussuojeluohjeet 2. Rahojen ja arvopapereiden säilyttäminen
AVAINTURVALLISUUSOHJE 2010
AVAINTURVALLISUUSOHJE 2010 Avainturvallisuus on tärkeä osa lukituksella aikaansaatua suojausta. Avainturvallisuus muodostuu avainhallinnasta ja säilytyksestä, valitusta avainturvallisuustasosta sekä avaimen
TUULIVOIMALAN VAHINGONTORJUNTA 2014
TUULIVOIMALAN VAHINGONTORJUNTA 2014 1 TUULIVOIMALAN VAHINGONTORJUNTA 2014 Sisällysluettelo 1 TARKOITUS... 2 2 YLEISTÄ... 2 2.1 Toteutus ja tyyppihyväksyntä... 2 2.2 Kuljetus... 2 2.3 Asennus... 2 2.4 Liitäntä
AJONEUVOLIIKKEIDEN OMAISUUSRIKOSTORJUNTA
AJONEUVOLIIKKEIDEN OMAISUUSRIKOSTORJUNTA TURVALLISUUSOHJE 2016 1 Ajoneuvoliikkeiden omaisuusrikostorjunta Sisällysluettelo 1 Liikkeiden omaisuusrikostentorjunta... 2 2 Rakenteellinen murtosuojaus ja ulkoalueet...
T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04
T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 Harri Koskenranta Fyysinen turvallisuus 4.2.2004: Kuorisuojaus Arvot Suojaustoimenpiteet Uhkat Tunnistetaan Luokitellaan Mitoitetaan Otetaan
1 Avainturvallisuus. Sisällysluettelo
AVAINTURVALLISUUS Avainturvallisuus on tärkeä osa lukituksella aikaansaatua suojausta. Avainturvallisuus muodostuu avainhallinnasta ja säilytyksestä, valitusta avainturvallisuustasosta sekä avaimen käyttöoikeudesta
Harri Koskenranta 24.2. 2005
FYYSINEN TURVALLISUUS T-110.460 - lukitusturvallisuus Harri Koskenranta 24.2. 2005 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT 24.2. 2005 T-110.460 Koskenranta 2 TURVALLISUUDEN KEHITTÄMINEN TAVOITETILA FYYSISET KEINOT MENETTELYTAVAT
Ajoneuvoliikkeiden omaisuusrikostentorjuntaohje
Ajoneuvoliikkeiden omaisuusrikostentorjuntaohje 2008 1 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. Liikkeiden omaisuusrikostentorjunta... 3 2. Rakenteellinen murtosuojaus ja ulkoalueet... 3 3. Valvontajärjestelmät... 3
Turvallisuusvyöhykeperiaate T-110.5610/Koskenranta 4
SUOJAUKSET TOIMITILATURVALLISUUS T-110.5610 - lukitusturvallisuus Harri Koskenranta 22.3.2007 UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 Lähialue TURVALLISUUDEN KEHITTÄMINEN TAVOITETILA Asiakaspalvelu Työtilat
T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04
T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 Harri Koskenranta Fyysinen turvallisuus 18.2.2004: Lukitusturvallisuus LUKITUKSEN LÄHTÖKOHDAT Lukitus suunnitellaan tarvetta vastaavaksi eli
OMAISUUSSUOJELUOHJE 460: MAATILA
Om60 1 OMAISUUSSUOJELUOHJE 460: MAATILA 1.1.2013 SISÄLLYSLUETTELO 0. Tarkoitus ja velvoittavuus 1. Viranomaismääräykset 2. Palontorjunta 3. Rikosten torjunta 4. Tietotekniikkavahinkojen torjunta 5. Vuotovahinkojen
TOIMITILATURVALLISUUS T lukitusturvallisuus. Harri Koskenranta
TOIMITILATURVALLISUUS T-110.5610 - lukitusturvallisuus Harri Koskenranta 22.3.2007 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 TURVALLISUUDEN KEHITTÄMINEN TAVOITETILA FYYSISET KEINOT MENETTELYTAVAT
KIRKKO- RAKENNUSTEN TURVALLISUUS
KIRKKO- RAKENNUSTEN TURVALLISUUS RISKIENHALLINTA 1999 1 Kirkkorakennusten turvallisuus TUHOPOLTOT Tulipalo on aina ollut kirkkorakennusten suurin uhka. Palojen syttymissyynä olivat aikaisemmin salamaniskut
AVAINTURVALLISUUSOHJE 2001
SVK AVAINTURVALLISUUSOHJE 2001 Avainturvallisuus on tärkeä osa lukituksella aikaansaatua suojausta. Avainturvallisuus muodostuu avainhallinnasta ja säilytyksestä, valitusta avainturvallisuustasosta sekä
KIRKKOJEN PALOTURVALLISUUS
KIRKKOJEN PALOTURVALLISUUS Turvallisuusohje 2016 2016 1 Kirkkojen paloturvallisuus Sisällysluettelo 1 Turvallisuusohjeen tarkoitus... 2 2 Rakenteellinen paloturvallisuus... 2 3 Palontorjuntalaitteisto...
Korjausrakentamisen turvallisuus
Sisältö 1. Turvaohjeen tarkoitus... 1 2. Turvaohjeen velvoittavuus... 1 3. Paloturvallisuus... 1 3.1 Palo-osastointi ja palokuorma... 1 3.2 Uloskäytävä ja pelastustie... 1 3.3 Tuhopolttojen torjunta...
Ajankohtaiskatsaus paloturvallisuudesta ja pelastustoimen laitteista. Petri Mero, johtava asiantuntija
Ajankohtaiskatsaus paloturvallisuudesta ja pelastustoimen laitteista Petri Mero, johtava asiantuntija Paloturvallisuus Palo-, murto- ja vuotovahinkokorvaukset 250 Milj. 200 150 100 Palo 164 miljoonaa euroa
AJONEUVOLIIKKEIDEN AVAINTURVALLISUUS. TURVALLISUUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT TN 24 7. 9.5.2008 Silja Serenadella Marko Melender
AJONEUVOLIIKKEIDEN AVAINTURVALLISUUS TURVALLISUUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT TN 24 7. 9.5.2008 Silja Serenadella Marko Melender Tiesitkö, että autonavain on arvoesine? 2 Ajoneuvorikollisuus Suomessa varkaudet
OMAISUUSSUOJELUOHJE 422: VOIMALAITOS
Om22 1 OMAISUUSSUOJELUOHJE 422: VOIMALAITOS 1.1.2011 SISÄLLYSLUETTELO 0. Tarkoitus ja velvoittavuus 1. Viranomaismääräykset 2. Palontorjunta 3. Rikosten torjunta 4. Tietotekniikkavahinkojen torjunta 5.
Kotitalouksien sähköpalojen torjunta
Suojeluohje 3/2008 Sisältö 1. Suojeluohjeen tarkoitus... 1 2. Suojeluohjeen velvoittavuus... 1 3. Sähköasennusten määräaikaistarkastukset... 1 4. Sähköasennukset... 1 5. Sulakkeen palaminen tai johtosuojan
Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen
Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Pelastuslain 379 / 2011velvoitteet 1. Yleiset velvollisuudet 4 Jokaisen on
HELOITUSTUNNUS OP-S7-1. Ulkopuolinen painike ohjataan käyttöön lukijaa käyttämällä. Mekaanisesti käyttölukko on ulkopuolelta avattavissa avaimella ja
HELOITUSTUNNUS EXB-M02-1 1-LEHTINEN PROFIILIPALO-OVI 1-LEHTINEN UMPIPALO-OVI PAINIKE-PUOMITOIMINEN PALO-OVI OVI AINA LUKOSSA A1. Mekaaninen käyttölukko ABLOY EXB101 1a. Avainpesä ABLOY CY037 1b. Lukkorunko
Tulisijojen, savupiippujen ja -hormien aiheuttamien tulipalojen torjunta
Turvaohje 6/2007 Tulisijojen, savupiippujen ja -hormien aiheuttamien tulipalojen torjunta SISÄLLYSLUETTELO 1. Turvaohjeen tarkoitus 2. Turvaohjeen velvoittavuus 3. Viranomaismääräykset 4. Määritelmiä 5.
Avainturvallisuus haltuun. Opas avainturvakaapin hankintaan.
Avainturvallisuus haltuun. Opas avainturvakaapin hankintaan. Avainturvallisuus on viime kädessä käyttäjän huolellisuutta ja avainten oikeaa säilytystä. Avainturvallisuus on osa lukitusturvallisuutta ja
kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta!
Paloturvallisuustietoa kerrostaloasukkaalle Huolehdi paloturvallisuudesta! Ohjeet asukkaalle Palovaroitin Asunnon jokainen kerros sekä niihin yhteydessä olevat kellarikerrokset ja ullakot on varustettava
Käsiteltävät asiat. Kiinteistövakuuttamisen tietoisku. Kiinteistövakuutustuotteet. Vakuutuksen korvauspiiristä. Vakuutuksien suojeluohjeista
Kiinteistövakuuttamisen tietoisku Helsingin pelastusliitto ja Kiinteistöliitto Uusimaa Asukasturvallisuusilta 26.4.2016 OP Vakuutus Oy / Jarmo Vähä Pietilä OP Vakuutus Oy Käsiteltävät asiat Kiinteistövakuutustuotteet
Sähköpalojen torjunta
Sisältö 1. Suojeluohjeen tarkoitus... 1 2. Suojeluohjeen velvoittavuus... 1 3. Määritelmä... 1 4. Vaatimukset sähköpalojen torjumiseksi... 1 4.1 Sähkötöiden tekeminen... 1 4.2 Sähkölaitteiden tarkastukset...
Tulityöt D10. Suojeluohje Voimassa alkaen. Sisällys 0 Suojeluohjeen velvoittavuus Suojeluohjeen tarkoitus... 1
Suojeluohje Voimassa 1.1.2017 alkaen Tulityöt D10 Sisällys 0 Suojeluohjeen velvoittavuus... 1 1 Suojeluohjeen tarkoitus... 1 2 Määritelmät... 1 3 Tulityösuunnitelma... 2 4 Tulityöt... 2 4.1 Vähäisen palovaaran
Kassakaappiohje Sisältö
Kassakaappiohje 2008 Kassakaappiohje Kassakaappiohje 2008 Sisältö Kassakaappiohje...1 Yleistä...1 Käyttötarkoitus...1 Sijoittaminen ja kiinnittäminen...1 Avaimet ja numeroyhdistelmät...2 Säilytysluokat
TULITYÖT TURVALLISUUSOHJE
TULITYÖT TURVALLISUUSOHJE TURVALLISUUSOHJE 2017 1 Tulityöt turvallisuusohje Sisällysluettelo 1 Tulitöiden koulutus... 2 2 Turvallisuusohjeen tarkoitus... 2 3 Turvallisuusohjeen velvoittavuus... 2 4 Määritelmät...
SFC-CARAVAN OULUN SEUTU R.Y.
TULITYÖSUUNNITELMA 1. VELVOITTAVUUS 2. TULITYÖN MÄÄRITTELY Työturvallisuuslaki ja pelastuslaki velvoittavat yhdistystä/työnantajaa järjestämään tulityöt siten, että palovaara on mahdollisimman vähäinen
Pelastuspäällikkö Petri Talikka
Pelastuspäällikkö Petri Talikka AIHEALUEET Keskeiset hoitolaitoksien paloturvallisuutta koskevat säädökset, mm.: Pelastuslaki Laki pelastustoimen laitteista Suomen rakentamismääräyskokoelma muut määräykset
KASSAKAAPPIOHJE TURVALLISUUSOHJE 2017
KASSAKAAPPIOHJE TURVALLISUUSOHJE 2017 1 Kassakaappiohje Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 Käyttötarkoitus... 2 3 Sijoittaminen ja kiinnittäminen... 2 4 Avaimet ja numeroyhdistelmät... 2 5 Säilytysluokat
TURVALLISUUSKARTOITUS
TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Tuuloksen seurakuntakeskus Pappilantie 15, 14820, Tuulos Raporttipäivä: 10.08.2015 Tarkastuspäivä: 05.06.2015 2 (10) Tuuloksen seurakuntakeskus sisällysluettelo
TULITYÖT SUOJELUOHJE 2014
TULITYÖT SUOJELUOHJE 2014 28.5.2013 1 TULITYÖT suojeluohje 2014 Sisällysluettelo 1 Suojeluohjeen tarkoitus... 2 2 Suojeluohjeen velvoittavuus... 2 3 Määritelmät... 2 4 Tulityösuunnitelma... 3 5 Tulityöt...
Tilapäisen tulityön suorittaminen. Ohje tilapäisten tulitöiden tekemiseen Technobothniassa
1 Tilapäisen tulityön suorittaminen Ohje tilapäisten tulitöiden tekemiseen Technobothniassa 2 Sisällys Tilapäisen tulityön suorittaminen... 1 Ohje tilapäisten tulitöiden tekemiseen Technobothniassa...
Sisältö. Tulityöt suojeluohje 2011
suojeluohje 2011 suojeluohje 2011 Sisältö suojeluohje 2011... 3 1 Suojeluohjeen tarkoitus... 3 2 Suojeluohjeen velvoittavuus... 3 3 Määritelmät... 3 4 Tulityösuunnitelma... 4 5... 5 5.1 Vähäisen palovaaran
RAKENNUS- JA KORJAUSTYÖT
SUOJELUOHJE S450 2004 RAKENNUS- JA KORJAUSTYÖT SISÄLTÖ 0 VELVOITTAVUUS JA TARKOITUS 1 YLEISET OHJEET JA SOVELTAMINEN 2 TULIPALO 3 MURTO JA VARKAUS 4 MAANKAIVU- JA MAANSIIRTOTYÖT 0 VELVOITTAVUUS JA TARKOITUS
Uloskäytävät ja lukitukset
2014 Uloskäytävät ja lukitukset Päijät-Hämeen pelastuslaitos 25.11.2014 Sisältö 1. Yleistä... 2 2. Uloskäytävien vähimmäisleveys... 2 3. Kulkureitin pituus... 3 4. Uloskäytävien merkitseminen ja valaiseminen...
Automaattisten paloilmoittimien ilmoituksensiirtoyhteyden valvonta
Sisältö Sivu 1. Tarkoitus 1 2. Ilmoituksen siirtolaitteet 1 3. Rakennuksen pelastussuunnitelma 1 4. Ilmoituksensiirtoyhteys ja sen valvonta 1 Tämä on Finanssialan Keskusliiton Vahingontorjunta ja turvallisuus
OMAISUUSSUOJELUOHJE 424: TUULIVOIMALA
Om24 1 OMAISUUSSUOJELUOHJE 424: TUULIVOIMALA 1.1.2010 SISÄLLYSLUETTELO 0. Tarkoitus ja velvoittavuus 1. Käsitteet 2. Yleistä 3. Suojaus- ja valvontajärjestelmät 4. Rikkoutumisvahinkojen torjunta 5. Palovahinkojen
TURVALLISUUSKARTOITUS
TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Kalvolan kirkko Iittalantie 300, 14500, Iittala Raporttipäivä: 05.09.2013 Tarkastuspäivä: 26.06.2013 Muokkauspäivä: 18.06.2014 2 (15) Kalvolan kirkko
OMAISUUSVAKUUTUKSEN YLEISET EHDOT 100 1.1.2011
Om 1 OMAISUUSVAKUUTUKSEN YLEISET EHDOT 100 1.1.2011 101 OMAISUUSVAKUUTUKSESSA KÄYTETTÄVIÄ KÄSITTEITÄ Jälleenhankinta-arvo Käypä arvo Nykyarvo Vakuutusmäärä Ensivastuu Jäännösarvo Jälleenhankinta-arvolla
OHJE ERITYISTÄ PALOTARKASTUSTA VARTEN
ERITYISTÄ PALOTARKASTUSTA VARTEN Tätä toimintaohjetta noudatetaan Lapin pelastuslaitoksen alueella Erityinen palotarkastus on pelastusviranomaisen suorittama tarkastus, joka tehdään ennen rakennusvalvontaviranomaisen
Eläinrakennuksen palo osastointi
1.0 SOVELTAMISALA Tässä teknisessä tiedotteessa esitetään maatalouden tuotantorakennusten paloteknisiä määräyksiä. Maatalouden tuotantorakennusten suunnittelussa noudatetaan Suomen rakentamismääräyselman
ASUINKIINTEISTÖN OMAVALVONTA
Omavalvonnan lakitausta Omavalvonta on pelastuslain 379/2011 78 mukaista valvontaa. Tämän omavalvontalomakkeen täyttäminen ja palauttaminen annettujen ohjden mukaisesti on velvoittavaa. Vastaajan tulee
TURVALLISUUSKARTOITUS
TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Tuuloksen kirkko Kirkkokuja 27, 14840, Tuulos Raporttipäivä: 25.04.2014 Tarkastuspäivä: 13.03.2014 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (11) Tuuloksen kirkko
TURVALLISUUSKARTOITUS
TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Vanajan kirkko Hautausmaantie, 13110, Hämeenlinna Raporttipäivä: 14.01.2014 Tarkastuspäivä: 28.10.2013 Muokkauspäivä: 12.06.2014 2 (14) Vanajan kirkko
Dno VTT RTH (5)
1 (5) Myönnetty: Voimassa: 28.11.2008 28.11.2013 edellyttäen, että hyväksynnän perusteena oleva tekninen tyyppihyväksyntä on voimassa. VTT on rakennustuotteiden hyväksynnästä annetun lain (230/2003) 9
TURVALLISUUSKARTOITUS
TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuus - Asuintalot Syöksynsuun leirikeskus Syöksynsuu 27, 13500, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (10) Syöksynsuun
TURVALLISUUSKARTOITUS
TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuusosan tarkastukset Vuorentaan kappeli Marssitie 23, 13500, Hämeenlinna Raporttipäivä: 11.07.2013 Tarkastuspäivä: 26.06.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (16) Vuorentaan
TULITYÖT. Tässä suojeluohjeessa annetaan vaatimukset tulityövahinkojen torjumiseksi.
SISÄLLYSLUETTELO 1. Suojeluohjeen tarkoitus 6.2 Tulityökortti 2. Suojeluohjeen velvoittavuus 7. Kattotulityöt 3. Määritelmät 7.1 Bitumikeitin 4. Tulitöiden valvontasuunnitelma 8. Tulityöstandardi 5. Vakituinen
7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Porrashuone Avoin luhtikäytävä Varatienä toimiva parveke
7 ULOSKÄYTÄVIEN PALOTEKNINEN SUUNNITTELU 7.1 ULOSKÄYTÄVÄT Rakennuksesta tulee voida poistua palotilanteessa ohjattua reittiä pitkin turvallisesti ja nopeasti. Puurunkoisessa rakennuksessa poistumisjärjestelyt
332 luottolaitosta ja 86 vakuutuslaitosta
332 luottolaitosta ja 86 vakuutuslaitosta Tuhopoltot, epäselvät palot ja vakuutuspetokset vakuutustoiminnan näkökulmasta Palonsyyntutkinnan kehittämistarve Seppo Pekurinen Finanssialan Keskusliitto M Palo-,
TEOLLISUUSYRITYKSET PÄIVITTÄINEN PALONTORJUNTA
SUOJELUOHJE S410 2002 TEOLLISUUSYRITYKSET PÄIVITTÄINEN PALONTORJUNTA Voimassa 1.11.2002 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. PÄIVITTÄINEN PALONTORJUNTA ON OSA YRITYKSEN TURVALLISUUTTA 3. JÄRJESTYS JA
HIKLU-ALUEEN OHJE KUIVA- JA MÄRKÄNOUSUJOHTOJEN SUUNNITTELUSTA JA TOTEUTUKSESTA
OHJE 35/13/RIHOS 1 (5) Ohje on laadittu yhteistyössä Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen, Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen, Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen kanssa.
ABLOY LC190 -SARJAN OVIKORTIT JA LUKKORUNKOJEN MITTAKUVAT
ABLOY LC190 -SARJAN OVIKORTIT JA LUKKORUNKOJEN MITTAKUVAT 8.6.2012 ABLOY AVAINTURVALLISUUS SUOSITELTAVAT AVAINJÄRJESTELMÄT ABLOY SENTO on nykyaikainen lukituksen perusratkaisu, jonka symmetrinen avain
Puu pintamateriaalina_halli
1.0 YLEISTÄ Tässä teknisessä tiedotteessa esitetään missä rakenteissa ja millä ehdoilla - ja D FL -s1-luokan tuotetta (puu) sekä B-s1, d0- ja C-s2, d1-luokan tuotetta (palosuojattu puu) voidaan käyttää